You´re on my way!

Ruokatunti oli päättymässä. No, oli aikaa toki vielä kymmenen ruhtinaallista minuuttia, johan siinä ehtisi hotkaista aterian jos toisenkin. Mutta ruokala oli kuitenkin varsin tyhjä. Kuka viettäisi viimeminuutit ruokalassa, kun taukoa saattoi käyttää myös ulkona lorviessa, tupakalla nurkan takana tai opettajanhuoneen edustalla kepposia keksien. Kuka muka haluaisi syödä juuri ennen hikistä oppituntia?
.. No, Era ehkä, mutta hän ei ollut vielä varma, raahautuisiko matemaatiikan typerälle tunnille vai keksiskö jotain muuta tekemistä oppitunnin ajaksi. Matematiikka ei ollut ihan hänen leipälajinsa, kuten ei koko koulunkäyntikään näyttänyt olevan.
Era kävelikin sisään ruokalaan itsevarmana, tyylikkäänä, rohkeana. Hän oli vetänyt mustat reisitaskuhousut jalkaansa, ja paitana koristi valkoinen, hihaton toppi, johon oli kirjattu musta korpin siluetti rintakehään. Platinanvaaleat hiukset olivat lakan avustuksella sekoitettu pörröiseksi kampaukseksi. Era oli meikannutkin vähän, laittanyt ripsiväriä silmiinsä ja vähän rajauskynääkin käyttänyt, muttei sen kummempaa. Iho oli kristallinen muutenkin, puhdas ja sileä, eikä tarvinnut mitään poppaskonsteja.

Nuorikko asteli itsevarmoin askelin, ryhdikkäänä, sisään ruokalaan. Ne harvat, ketkä olivat paikalla, saivat terävän katseen osakseen. Yksi suloinen kiharapäinen, viattoman oloinen tyttö ansaitsi silmäniskunkin, joka sai neidin aivan paniikinpaikalle. Taisi olla luuseri, kun tuolla tavalla ujosteli. Tai sitten hän vain inhosi homoja. Kuka tietää.
Era hymähti ja asteli tiskille, josta osti itselleen kahvin päivälliseksi. Sen hän maksoi nopeasti muutamalla lantilla, ennenkuin asettui mukavasti istumaan pöytään, josta oli hyvät näköalat joka paikkaan. Kukaan ei yllättäisi häntä! ..ei ainakaan helposti. Era hörppäsi kuumaa juomaansa, ja sen lämpö sai nuoren naisen hurisemaan tyytyväisyydestä.

Wanetta raahasi jälleen vihertävää, hieman oliivinvihreän väristä olkalaukkuaan. Tuo käveli kohti ruokalaa ja sinne päästyään katseli ympärilleen. Ihmeen vähän porukkaa. Eli tyttö oli hyvin myöhässä tai sitten suurin osa tavallisimmista Matti Myöhäsistä oli skipannut ruokatunnin tai käynyt aikaisemmin syömässä. Miten vain. Olkiaan kohauttaen vaaleahiuksinen neitonen lipui kohti tiskiä, silmäillen tyhjiä pöytiä. Muutama nörtti ja tavis, emojen angstauspiiri ja muutama pitkähiuksinen, hikinen hevari. Tuo katsahti hieman pidempään Eran suuntaan, mutta käänsi sitten katseensa tiskillä olevaan rupikonnan näköiseen tätiin.
”Kaakao ja kaksi suklaapatukkaa.”, Wanetta sanoi tilauksensa nopeasti ja maksoi sen myös yhtä nopeasti, ottaen kaakaomukinsa ja suklaapatukkansa. Nyt oli vuorossa pöydän valitseminen. Tyttö kävi läpi vaihtoehdot hitaasti ympärilleen katsomalla. Eräs kiharapäinen tyttö näytti olevan yksin, mutta tuo näytti sen verran pelokkaalta, ettei Netta viitsinyt säikytellä toista. Tuo lähti kävelemään pöytäviidakkoon ja silmäili ympärilleen, saaden takaisin joko pistäviä, oudoksuvia tai muuten vain ei-niin-tervetulleeksi- toivottavia katseita. Huokaisten blondi jatkoi kävelyään ja paransi laukkunsa asentoa. Tuo pysähtyi keskelle ruokalaa ja katseli taas ympärilleen. Eräs tyhjä pöytä näkyi olevan melkein Eran pöydän vierellä ja siihen Netta sitten suunnisti. Tuo siemaisi kaakaotaan samalla, kun istahti pöydän ääreen. Blondi vilkaisi suunnilleen kahden metrin päässä olevaa toista pöytää, jossa platinanvaaleat hiukset omistava tyttönen istui. Tuo hymähti toiselle, jos tuo olisi vaikka sattunut katsomaan ja sitten käänsi katseensa pöytää kohti. Wanetta siemaisi uudelleen kaakaotaan ja avasi toisen suklaapatukkansa käärepaperin sekä haukkasi patukasta palan.

Tyttö oli jättänyt tavalliseen tapaansa hiuksensa auki, meikannut itseään hieman ja sievästi. Hieman ripsiväriä, kajaalia ja hyvin vaaleaa, hopeista luomiväriä. Huulilla oli kevyt kerros vaaleanpunertavaa huulipunaa, joka muutti huulien oikeaa väriä vain hieman. Ei mitään dramaattista meikkikerrosta. Yllään Wanettalla oli valkeat pillifarkut ja musta toppi sekä topin päällä napittamatta jätetty, tummansinertävä kauluspaita, jonka pitkät hihat oli kääritty kyynärpäähän saakka. Jalkojen somistuksena oli mustat, stilettikorkoiset korkokengät joiden etupuolella oli hyvin pienet ja huomaamattomat rusetit.

Kuinka onnettoman tylsää osasikaan olla!
Era puuskahti itsekseen, pyyhkäisi hieman niskaansa pitkillä sormillaan, ja siemaisi kahviaan terävästi ympärilleen katsellen. Mutta ei, vaikka Era kuinka yritti toistaa katseen ja päivittää ympäristöään, ei muutoksia tapahtunut. Aivan kuin olisi istunut tietokoneen äärellä ja painanut malttamattomana päivitys-nappulaa, toivoen, että jokin jännittävä viesti olisi saapunut näytölle.
Turhautuneena Era heilautti jalkansa vastapäiselle penkille. Juuri kun hän oli lopettamassa sivuston päivittämisen ja sulkemassa tietokoneen, näki hän näyn, jota oli odottanut jo pitkän tovin.
Ruokalaan astellut, vaaleapäinen, suloinen tyttö sai Eran tarkkaavaisen katseen oitis omakseen. Kulma kohosi hieman, mutta muuten varsin viatomasti platinatyttö tarkkaili, kuinka laukkuaan raahaava vieras kulki eteenpäin melko tyhjässä ruokatilassa. Hymy kipusi vinona Eran huulille, kun kaksikon katse nopeasti kohtasi. Kerrankin joku kiinnostavan näköinen hepopu tylsässä tilassa!
Nuorikko tarkkaili vieraan kulkeutumista tiskille, josta hän osti eväänsä. Haukkamainen tuijotus katseli, kuinka vaalea empi hetken istumapaikkaa, käyden kuitenkin aivan tyhjän pöydän ääreen istumaan.
Era hurahti, pehmeästi kuin kissa, joka asettui lämpimille tyynyille lepäämään. Maireaana ovela hymy kipusi hänen kasvoilleen salakavalana. Eihän hän voinut antaa tytön yksin olla! Hyvänen aika, sehän olisi epäkohteliasta!

Era tarttui sormillaan tiukasti kahvimukiinsa, ja kevyesti nousi jaloilleen seisomaan. Hän liiteli kuin taivaanrannan lokki muutaman metrin päähän, pöydän ääreen, jonne vieras tyttö oli käynyt istumaan. Kohtelias, ystävällinen hymy lepäsi hänen kasvoillaan.
"Voi, olisit tullut mun seuraani istumaan", Era lausahti hymy äänessään, maistellen hieman kahviaan.
"Täällä on aika ikävää olla yksin, varsinkin tähän aikaan päivästä, kun on niin hiljaista."
Tytön ovelat, harmaat silmät kävivät toista erittäin varovaisesti lävitse, mutta pääasiassa kasvot olivat tutkinnan kohteena. Kahvimukiaan pitelevä, vaaleaverikön eteen asettunut tyttö kallisti hieman kasvojaan ja pyyhkäisi platinanvaaleita suortuviaan, jotka osoittivat kohti taivasta.
"Saisinko siis istua sun seuraksi?", Era tiedusteli.

Wanetta säpsähti positiivisella tavalla kuullessaan puhetta edestään. Tuo kohotti katseensa kaakaomukistaan ja katsoi silmiään räpytellen platinablondia. Tyttö alkoi oitis hymyillä kauniisti, kun toinen alkoi puhua ja päivitellä yksinäisyyttä.
”Niin. Ajattelin, että häiriintyisit joten tulin tähän.”, ilmeisesti olin väärässä. Tuo virnisti myös sisäisesti ja sipaisi muutaman itsepäisen kutrin korvansa taakse. Eran sanoessa taikasanat britti vain nyökäytti päätään ja kohotti kaakaomukiaan kahdella kädellään kohti huuliaan.
”Istu vain – seura kelpaa aina!”, Netta siemaisi kaakaotaan ja laski sitten mukin sievästi pöydälle, haukaten uudelleen suklaapatukastaan palan. Tuo söi suunsa tyhjäksi, ennen kuin alkoi taas puhua.
”Saan varmaan udella nimeäsi?”, tyttö kysyi oikein kauniisti ja räpäytti tuuhearipsisiä silmiään, tuijottaen kokoajan viattomasti vastapäätään istuvaa platinablondia. Tuo katsahti pikaisesti ympärilleen ruokalassa – kukaan ei näyttänyt kiinnittävän suurempaa huomiota kaksikkoon. No, se ei ollut mikään paha seikka.

Netta oli jo siemaisemassa uudelleen kaakaotaan, kun muisti erään tärkeän seikan. Tuo kohotti toista kättään dramaattisesti suulleen ja katsoi pöytäseuraansa.
”Unohdin melkein! Minä olen Wanetta. Voit kutsua Netaksi tai W’ksi, jos jompikumpi miellyttää sinua.”, tyttö totesi ja vinkkasi silmäänsä melko viattomaan sävyyn. Oikeastaan ele olikin viaton. Wanetta nosti sanojensa ja eleidensä jälkeen kaakaomukin uudestaan vaaleanpunertaville huulilleen, siemaisten lämmintä nestettä sekä samalla sulkien hetkeksi silmänsä.

Era reväytti kasvoilleen leveän, valkoisen virnistyksen, kuin vastalahjaksi luvasta saada istuutua tytön seuraksi. Erahan ei toista pyyntöä odottanutkaan, vaan asettautui mukavasti vastapäätä, painaen kahvimukinsa pohjan pöydälle. Sitä ehtisi siemailla kohta, kunhan ei liian kauan odottaisi. Mikä olisi pahempaa, kuin viilennyt kahvi?
Era antoi kasvojensa nojata rystysiin, painaessaan kyynärpäänsä tukipilariksi. Katse oli lukkiutunut sievään, ihanaan vieraaseen. Olipa ihana saada noin nättiä tarkkailtavaa, kun yleensä käytävällä roikkuivat vaan lävistetyt gootit ja heidän käsipuolessaan kulkevat hevarimiehet. Vaikka, ei sillä, jokainen nainen oli kaunis. Toiset selkeästi ulkoisesti, toiset syvemmällä sisimmässään.
Vaaleaverikkö tiedusteli Eran nimeä, eikä tyttö toki sitä aikonut pitää salassa. "Era", se esitti lyhyen nimensä matalasti painottaen, antaen hymyn siilvilöittää puhettaan. Kasvot kallistuivat hieman.

Eipä ehtinyt tyttö tiedustella vaaleaverikön nimeä, kun tuo dramaattisesti heitti käden suunsa eteen, kuin olisi muistannut murhanneensa jonkun viimeyönä. Era kohotti hieman kulmiaan, mutta kun tilanne ei osoittautunut esittäytymistä kummallisemmaksi asiaksi, kirposi heleä nauru hänen huuliltaan.
"No, Wanette. Tosi kaunis nimi sulla", Era kehui aito sävy äänessään. "Jotenkin vahvan naisen nimi. Sopii sulle varmasti täydellisesti", tyttö hymähti kohteliaasti, pyyhkäisi omaa poskeaan sormellaan ja kohotti sitten kahviaan, jotta saattoi hörpätä siitä huikan kostuttamaan ja lämmittämään kurkkuaan.
Oli oikeastaan mukavaa, että porukkaa oli näin vähän. Jos Netta näytti ottavan Eran hyvin vastaan, voisi keksiä jotain muutakin kivaa, mitä tehdä tuon kanssa... ei heti voinut kimppuun loikata, piti vähän katsoa tilannetta. Nuorikko vilkuilikin tyttöä asiaankuuluvin katsein - nopein, salamyhkäisin vilkaisuin, valkeiden suortuvien alta, jotka olivat tulleet kasvojen eteen. Silmät räpsähtivät välillä, ja vino, puoleensavetävä hymynhäiven piti majapaikkaa hänen kasvoillaan.

Kuullessaan toisen nimen Netta hymyili leveämmin.
”Era.. ihanan erikoinen nimi. Jännittävä.”, tuo maisteli toisen nimeä suussaan ja kujerteli sanansa, räpäyttäen silmänsä auki. Tyttö siemasi vielä kerran kaakaotaan, ennen kuin laski mukin käsistään pöydälle. Toisen alkaessa kehumaan blondin nimeä, tuo saattoi jopa punastua hieman, muttei sitä huomannut oikeastaan. Vai lievä puna oli tuon poskilla hetken aikaa, mutta muuten ei tyttö ujostellut: tuijotti toisen puhuessa tuota silmiin ja hymyili.
”Kiitos, sinunkin nimesi on kaunis kuten mainitsin aiemmin.”, Netta kiitteli ja hymyili.
”Itsekin pidän etunimestäni, sillä se ei ole niin.. yleinen.”, tuo jatkoi ja räpytteli silmiään, mutta varoi puhumasta liikaa, ettei tylsistyttäisi pöytäseuraansa. Ja tylsistynyt seura poistui nopeasti, eikä tyttö oikeastaan halunnut menettää vielä Eran tarjoamaa seuraa. Tuo vaikutti jotenkin mystiseltä hymyillessään vinosti ja katsellessa vähän väliä varovaisesti. Ja blondi ei halunnut jättää tätä tutkimusta kesken – ei vielä eikä ainakaan näin aikaisessa vaiheessa.

Wanetta söi suklaapatukkansa loppuun ja rutisteli sen käärepaperin palloksi nyrkissään. Tuo katsahti toista patukkaa ja otti sen käteensä, katsahtaen hitaasti Eraa. Katse palautui patukkaan ja suunsa tyhjäksi syötyään, tyttö hymyili ja ojensi suklaata.
”Haluatko? Vai jaetaanko?”, tuo kysyi, yrittäen lukea mielenkiintoinen pilke silmissään jokaista platinablondin elettä.

Era ei voinut estää virnettä, joka kiipesi hänen kasvoilleen.
"Vanhempani taisivat vain rakastaa hengellismusiikkia muistuttavaa", tyttö naurahti, viitaten näin Era-nimiseen yhtyeeseen, joiden musiikki sai vähintään tuntemaan olonsa uniseksi.
Nainen huiskautti kättään ranneliikkeellä huolettomasti ilmasssa, naurahtikin pehmeästi, muttei toki aikonut olla kiittämättä kohteliaisuudesta.
"Kiitti. Saan useimmiten kuulla, että nimeni on kuin koiralla. Mut ihan ok, kunhan kukaan ei ajattele, että noudan pallon heittäessä", tyttö lausahti kevyesti, nostaessaan itsensä hieman ryhdikkäämmin istumaan. Katse kulkeutui kujeillen yhä Wanetassa. Toinen oli liian mielenkiintoinen unohdettavaksi.
"Sietääki tykätä nimestäsi. En olekaan muita Wanettoja koskaan tavannut..", Era pohdiskeli, pyyhkäisten leukaansa sormillaan.
"Vaikka kaikenlaista nimeä on elämän aikana tullut vastaan", tuo hyrähti hieman, hymyillen kissanhymyään.

Era vakavoitui sekunniksi, kun Wanetta suklaapatukan syötyään ehdotti jäljellejääneen jakamista. Kieromielinen tyttö ei voinut olla ajattemelatta ehdotusta kaksimielisesti, härski silli kun oli, mutta piti aatteet syvällä päässään. Sen sijaan hän hymyili lempeästi, nyökäytti päätään. Hän otti suklaapatukan käsiinsä, hipaisi "vahingossa" Netan sormea, ja katkaisi patukan puoliksi.
"Mun pitää korvata tää jotenkin. Mun suklaanhimo on aina ihan mieletön, mutta olen kieltänyt itseäni ostamasta. Ostelisin koko hyllykön muuten tyhjäksi", Era naurahti lempeästi, ja antoi Netan suklaaosuuden tytölle auliisti. "Kiitos."

Wanetta kuunteli ja nyökytteli päätään. Tuo ei ollut koskaan kuullut yhtyeestä, jonka nimi olisi Era. Luultavammin. Tyttö jäi miettimään asiaa hetkeksi, mutta päätti työntää sitten asian syrjään mielessään. Tuo hymyili, kun Era ”hyväksyi” tarjouksen ja nappasi suklaapatukan. Kädenhipaisu sai tytön vain hymähtämään itsekseen ja sitten nostamaan katseensa suklaapatukkaan. Hetkessä se oli kahdessa osassa ja tuo otti oman puolikkaansa vastaan.
”Ole hyvä vain. Eikä sun tarvitse tota mitenkään korvata! Suklaapatukkahan se vain oli!”, Netta vakuutteli ja heilautti kättänsä ilmassa, melkein lennättäen suklaapatukan puolikkaansa lattialle. Onneksi tytön ote oli tarpeeksi pitävä, eikä suklaa lähtenyt lentelemään minnekään. Tuo söi oman puoliskonsa melko nopeasti ja päälle joi mukinsa pohjalla olevat kaakaot. Tyhjä muki laskettiin taas pöydälle ja blondi pyyhkäisi nopeasti suupieliään sekä sitten pyyhkäisi käsiään vastakkain. Tuo lipaisi vielä huuliaankin, ettei vahingossakaan jättäisi yhtään kaakaotahraa suupielilleen.

Netta painoi kyynärpäänä pöytään ja asetti kätensä päällekkäin, laskien sitten niiden päälle leukansa.
”Voinko kysyä miltä luokalta olet? En ole nimittäin nähnyt sinua ennen. Tai olen saattanut, mutta emme ole varsinaisesti törmänneet.”, tuo kysäisi ja samalla selitti jotakin. Lauseen päätti sievä hymy, mutta hetkessä blondi jatkoikin puhumista.
”Tosin olen melko uusi täällä, niin tiedän vain murto-osan oppilaista.”, Wanetta jatkoi ja naurahti.

Era mutusti suklaataan erittäin tyytyväisenä, Wanettaa kuitenkin tarkkaillen. Eihän hän toki halunnut, että tyttö katoaisi yhtäkkiä, kun hetkeksi selkänsä kääsi. Piti pelata varman päälle, niin ajatteli nuorikko, joka tyytyväisesti hymähtäen suklaan jälkeen kulautti kurkustaan alas viimeiset jäännökset kahvistaan. Sehän oli harvinaisen hyvä välipala.
Era pyyhkäisi hieman hiuksiaan käsillään, varmistaen, että se oli hyvässä ojennuksessa. Sitten saattoi taas keskittyä vaaleaverikköön, kunhan oikea jalka oli ensin heitetty rennosti vasemman päälle lekottelemaan. Era nojasi pöytää vasten ja pää hieman kallellaan katseli Wanettaa.
"Tottakai mun täytyy korvata. Rahalla se suklaapatukkakin maksetaan!" tyttö totesi teeskennelty dramaattisuus äänessään, jota kuitenkin lievennettiin ilkikurisella hymyllä.
"Olen siis palveluksessanne, neiti", Era lausahti ilkikurisesti ja iski hieman silmäänsä.

Krhm. Käyttäytyä piti. Nuorikon kasvojen ilme muuttui hieman neutraalimmaksi, vaikka harmaista silmistä kissamaisen mystinen tuijotus ei kadonnutkaan.
"Ajattelinkin, ettet voi kovin vanha oppilas olla. Olisit onnistunut muuten piiloutumaan multa hyvin", Era totesi huvittuneesti siirtäessään tyhjää kahvimukia hieman tieltään. Kuitenkin hän kohta suhaisisi käsillään ja löisi vahingossa esineen lattialle, jonne se särkyisi taatusti. Se olisi hieman noloa..
"Kolmannella luokalla olen", Era totesi vielä vastauksen kysymykseen, jonka Netta oli hänelle esittänyt.

Wanetta naurahti ja nyökäytti sitten hyväksyvästi päätään. Ei kai tuo voisi mitenkään toista estääkään.
”Sovitaan vaikka niin.”, tyttö totesi vielä ja veti kätensä pöydältä, nojautuen kunnolla tuoliinsa ja kuten neidit yleensäkin risti sievästi jalkansa. Tuo sipaisi vielä hiuksiaankin ja kuunteli Eran seuraavat sanat.
”En minä ole keneltäkään piileskellyt tai ainakin uskon niin.”, blondi naurahti. Ei tuo ollutkaan piileskellyt paitsi ehkä pahimmilta juoruämmiltä tai karmeimmilta nörteiltä.
”Ja on ykkösluokkalainen, kakara.”, Netta virnisti hieman ilkikurisesti ja näytti nopeasti pikkupoikien tapaan kieltään Eralle. Tuo oli tosiaankin muiden ykkösluokkalaisten kanssa kakaroita, mutta silti kypsempi kuin useimmat. Ainakin välillä.
”Anteeksi, pidät nyt minua varmasti typeränä.”, tyttö lisäsi ja kikatti päälle, peittäen kuitenkin nopeasti suunsa kädellään ettei enää nolaisi itseään kikattelukohtauksillaan.

Tuo oli hetken hiljaa, ennen kuin vilkaisi kelloa suuren ruokalasalin seinällä. Tunnit alkaisivat muutaman minuutin sisällä. Huokaus purkautui blondin huulilta ja tuo laski käden suultaan.
”Ärh. Historiaa, ei siinä muuten mitään mutta luulen, että saatan kuolla tylsyyteen.”, tuo marisi ja vilkaisi Eraa.

Era kohotti aidosti yllättyneenä kulmiaan kuullessaan, että Wanetta oli vasta ykkösluokkalainen. Hymy levisi kuitenkin nopeasti takaisin, eikä neiti näyttänyt lainkaan järkyttyneeltä.
"Ekalla vasta? Wau. Mielsin sut jotenkin ikäisekseni", Era naurahti huvittuneena, virneen käväistessä siroilla kasvoilla. Tosiaan, vaaldaverikkö vaikutti erittäin kypsältä, eikä muutamat kielenkäytöt sitä pilanneet. Itseasiassa sellainen oli vain söpöä. Ei Era itsekään mikääs miss aikuisuus ollut, paitsi tietenkin silloin, kun piti olla mahdollisimman vakuuttava ja välillä pelottavakin. Hän omisti aikuismaisen puolen, mutta tietyssä seurassa saattoi villiintyä muutamiin lapsellisuuksiinkin.
Sama päti kotioloissa.
"Olet sitten vaan jotenkin onnistunut välttelemään mua. Ehkä ihan hyvä. Paitsi, että tällä hetkellä tuntuu, ettei", nuori nainen hymyili ja iski silmäänsä kevyesti. Pientä, viatonta flirttiä, ei se ketään tappaisi. Oli oikein positiivista, ettei Wanetta ollut kuullut Erasta liikkuvia huhuja. Se helpotti olemista hieman.

Kun Netta vilkaisi kellotauluun, oli Eran tehtävä sama liike perässä. Irvistys käväisi tytön kasvoilla, mutta nopeasti ikävä ilme poistui, kun nuori nainen keskittyi jälleen sievään seuralaiseensa.
"No älä sitten mene tunnille", Era sanoi ehdotuksensa suoraan, kissamaisen ilmeen leikitellessä katseessa ja hymyssä. "Ei yksi lintsaus ketään tapa. Keksin sulle varmasti parempaa ajanvietettä kuin tylsä hissanmaikka."
Eihän näin mehukkaasta ehdotuksesta voisi kieltäytyä. Hieman Era kohotti muotoiltuja kulmiaan, katseli Wanettaa intensiivisesti, hurmaavaa ja karismaattista säteilyään huulillaan säilyttäen.

Wanetta tunsi olonsa jotenkin imarrelluksi, kun Era oli olettanut tuon ikäisekseen. Kahdeksantoistavuotiaaksi, kolmosluokkalaiseksi. Olihan se aika.. hienoa. Tosin ulkoisesti tyttö vain räpsytteli silmiään ja hymyili suloisena. Silmänisku sai tuolta osakseen kikatuksen, joka kuitenkin tukahdutettiin melko nopeasti. Ei enää teinityttömäisiä, nolaavia kikatuspuuskia – kiiitos!
Platinablondin seuraavat sanat saivat Nettan silmät välähtämään uteliaasti, lisätietoja janoavasti. Huuliaan nälkäisesti lipaisten tuo levitti hymyään ja siristi hieman silmiään, tarkkaillen Eran piirteitä.
”Kuulostaa oikein houkuttavalta.”, blondi kujersi, painottaen ”oikein” sanaa. Tuo vilkaisi ympärilleen ruokalassa kuin olisi kertomassa jotain hyvin salaista, sitten nojautuen lähemmäs pöytää ja seuralaistaan. Siniset silmät yhä tuikkien tyttö kohotti kulmiaan ja raotti hitusen huuliaan toisistaan.
”Joten, mitä sinulla olisi mielessä?”, ääni oli lähes kuiskaus, karhea ja selkäpiitä hivelevä sellainen. Wanetta ei ollut aivan varma itsekään miksi ryhtyi tällaiseen vahvasti flirttailuun viittaavaan leikkiin lähes tuntemattoman naisen kanssa. Ehkä se johtui Erasta ja mielenkiinnosta, joka vain kasvoi toista kohtaan. Blondi halusi tietää kaiken pöytäseurastaan, nyt – heti!

Suuren kellon viisari siirtyi raksahtaen ja ilmoitti vapaan ajan loppumisesta. Tuolit kolahtelivat ja seurasi epämääräistä örinää ja puhetta, porukan laahustaessa kohti ulos vieviä pariovia. Netta ei liikahtanutkaan vaan katsoi platinablondia silmästä silmään, toinen kulma aavistuksen koholla ja huulillaan sievä, jopa viaton hymynkaarre.

Era yllättyi hieman, kun Wanetta noinkin kiinnostuneena otti hänen tarjouksensa vastaan. No, ei asia nyt niin hämmentävä ollut, olihan hän kuitenkin karismaattinen ja kiinnostusta herättävä yksilö. Kukapa ei häntä voisi vastustaa? Itsevarmojen ajatuksiensa kanssa Era hymyili itsekseen, vastasi katseellaan Wanettan tuijotukseen ja antoi salaperäisyytensä ottaa tytön tiukkaan syleilyynsä. Kuin luodakseen tunnelmaa, ja aiheuttaakseen vaalealle nuorikolle lisää paineita, nojautui Era itsekin vakuuttavasti eteenpäin. Painoi kätensä pöydälle, piti kasvonsa kissamaisen hymyn pauloissa, katseensa Wanetan kauniissa silmissä. Ihmiset alkoivat lähteä, tuolien nirskunta ja lähtevien puhe kaikui ruokalassa, mutta nuori nainen lukitsi ne päänsä ulkopuolelle. Hänelle tilassa ei ollut kuin hän ja Wanetta. Ei aikaa, ei kiirettä, ei mitään häiriötä. Era kallisti hieman päätään.
"Mitäkö mulla on mielessä?", Era hurahti ja antoi kevyen virnistyksen käydä huulillaan.
Salavihkaa jän ojensi hieman pitkää, kapeaa säärtään. Hän kosketti sillä Wanettan omaa, pyyhkäisi hitaasti tytön polven alta alas pohjetta pitkin, säilyttäen samalla täydellistä katsekontaktia nuoren tytön silmiin.
"Sanotaanko, että ajattelin samalla korvata menetyksen, jonka rahapussisi koki suklaapatukan vuoksi", Era lausui hiljaa, lähes kuiskaten. Hän antoi jalkansa kulkea Wanettan säärtä pitkin, nousta polven korkeudella, kujeillen kulkeutua vähän ylemmäskin. Ilme pysyi flirttailevana ja maireana. Platinablondi kumartui vieläkin lähemmäs, niin, että hänen kasvonsa suorastaan hipoivat nuoremman kauniita piirteitä.
"Ja minä pystyn antamaan paljon paremman korvauksen kuin yksikään jätkä tässä koulussa, muista naisista nyt puhumattakaan", hän lupasi kuiskaten Wanetalle.

Ruokala tyhjeni lopullisesti, lukuunottamatta tätejä, jotka työskentelivät tässä ruoantuoksuisessa tilassa päivät läpeensä. Era kohottautui hieman ryhdikkäämmäksi istumaan ja antoi jalkansa laskeutua toisen samanlaisen viereen omalle paikalleen. Harmaat silmät katselivat nuorempaa kysyvästi, kulmakin hieman kohosi ja veikeä hymy odotti vastausta kiihkeästi. Hän todella piti Wanetasta - ja miksi ei? Toinen oli kaunis, iloinen ja mukava. Kaikkea, mita nuoren naisen kuuluikin olla.

Wanetta tuijotti tiiviisti Eran silmiä, mutta loksautti leukaansa hieman enemmän raolleen tuntiessaan tuon jalan ”silittävän” tytön omaa jalkaa. Tuo kuitenkin virnisti perään ja lipaisi yllättäen kuivuneita huuliaan.
”Mm’h.. Kuulostaa hyvälle.”, blondi lisäsi ja räpäytti viattomasti silmiään, hymyillen perään tyytyväisesti. Eran nojautuessa vielä lähemmäs ja sitten kuiskatessa sanansa, sai Netta kylmiä väreitä. Tuo kaarsi hieman selkäänsä, mutta palautti ryhtinsä normaaliksi kuin väristysten sarja oli kulkenut selän lävitse. Wanetta vilkaisi taas ympärilleen ja harmikseen huomasi keittiössä työskentelevät, elämäänsä kyllästyneet tädit. Häipyisivät nyt. Tuo kuitenkin nojautui itse vielä lähemmäs, että saattoi lähes hipaista nenällään platinablondin nenää tai huulillaan tuon poskea.
”Vaihdetaanko paikkaa vai..?”, blondi virnisti ja kohotti kulmiaan ilkikuriseen ja osaltaan hieman pervohkoon sävyyn. Tämä päihitti jo nyt historian tunnin kuusitoista nolla, vaikkei mitään sen ”erikoisempaa” ollut edes vielä tapahtunut.

Wanetta ei nojautunut takaisin tuoliinsa vaan pysyi hyvin lähellä platinablondia ja tuon kasvoja. Hetken siniset silmät tutkivat taas tuon piirteitä, kun huulet taas raottuivat ja kieli lipaisi niiden kuivahtanutta pintaa. Heti perään hampaat kurittivat alahuulta ja tyttö räpäytti silmiään hitaasti. Jos tämä oli vain jokin kurja alitajunnan tuotos, heittäisi Netta sadan prosentin varmuudella tuolin tai jonkun muun esineen päin seinää. Tosin nyt piti vain nauttia tilanteesta ja heittäytyä mukaan – myöhemmin ehtisi katua ja voivotella.
Tyttö ojensi kättään ja nopeasti sipaisi Eran poskea, valuttaen sitten sormensa takaisin pöydän pinnalle.
”Olen aina ollut huono odottamaan.. perin kärsimätön.”, tuo lausahti sanansa jälleen kujertaen ja virnisti hetkellisesti.

Kun Wanetta ilmoitti suunnitelman kuulostavan hyvälle, vinkkasi Era kulmiaan salaperäisen virnistyksen saattelemana. Hänestäkin suunnitelma, jota hän päässään pyöritteli, tuntui paljon mukavammalta kuin yksinään käytävillä jumittamisesta, kun oppitunti ei kiinnostanut. Kotonakaan hän ei mitään tekisi, joten.. Nätin, puoleensavetävän, suloisen, kauniin Wanetan seura sai Eran hykertämään ajatuksissaan innostuneena.
"Vaihdetaan", Era kuiskasi tytön lähelle tulleille kasvoille vastauksen kysymykseen paikanvaihdosta. Hän vilkaisi nopeasti kassan takana mulkoileviin täteihin, tietoisena siitä, ettei nuo katoaisi paikalta vielä pitkään toviin. Harmaat silmät kääntyivät vaaleaverikön lähellä oleviin silmiin, hymyn kohotessa takaisin huulille. Pää mietti ankarasti, mihin hän menisi tytön kanssa. Kirjastoon? Erittäin huono paikka tähän aikaan. Vessa? Ei, sielläkin oli ihmisiä, eikä Era jaksanut tuijottelevia silmäpareja.
Pää kävi läpi kaikki mahdolliset paikat, mutta kesti hetken, ennenkuin oikea osui kohdalle. Era kehräsi hiljaa, ja hänen kieli kävi kostuttamassa omia huuliaan.

Samassa hän tunsi Wanetan sormen poskeaan vasten, aivan lyhyen ajan, ja Era katsoi suoraan tytön kasvoihin. Hänen kissamainen hymynsä ja kiilto viekkaissa silmissä lupasi, ettei kauaa tarvitsisi odottaa.
"Uima-altaalle", Era lausui hiljaa hykertäen. "Siellä ei ole tunteja tänään. Sinne."
Nopealla liikkeellä tyttö oli jaloillaan, ja yhtä nopeasti hän oli ojentanut kätensä Wanetan suuntaan. Kulma oli hieman kohotettu, hymyä ei saanut pois pakottamallakaan, ja koko kroppa väreili odotuksesta. Era antoi sormiensa laskeutua nuoremman kaulalle, kuljetti sormiaan lämmintä ihoa pitkin. Kosketti tuon poskea, antoi sormien kulkea huulille, ja pyyhkäistyään niitä pää kallistui hieman.
"Mennään", tyttö kannusti, ja halusi ottaa kiinni toisen kädestä, jotta voisi kiskoa juosten toisen mukanaan tyhjänä odottavalle alueelle.

Uima-allas. Kuulosti hyvälle. Oikeastaan mikä paikka tahansa olisi kuulostanut hyvälle. Virnistäen blondi seurasi Eran liikkeitä ja hyrähti tuntiessaan tuon sormet kaulallaan. Tuo kaarsi hieman kaulaansa ja nautti kosketuksesta, lipaisten huuliaan heti sen jälkeen kun platinablondin sormet olivat hipaisseet niitä. Toisen ei olisi edes tarvinnut sanoa mitään, sillä hetkessä Wanetta oli jaloillaan ja tarrasi kädellään Eran käteen. Tuo painoi sormensa platinablondin omien sormien väliin ja virnistäen tyttö nyökäytti päätään.
”Mennään vain.”, sanojensa jälkeen Netta lähti liikkeelle. Tuo käveli melko ripeästi, mutta silti tarpeeksi hillitysti. Välillä neito katsahti hurmaavaa seuralaistaan, välillä vain tähyili ympärilleen.

Ruokalasta ulos päästyään kaksikkoa odotti ihanan tyhjät, hiljaiset käytävät. Missään ei näkynyt ristin sieluakaan. Blondi kääntyi hieman Eran puoleen ja kumartui, hipoen huulillaan kärsimättömästi tuon kaulaa ja sipaisten toisen kätensä sormillaan tytön kylkeä. Heti perään Wanetta kohtasi platinablondin silmät ja hymähti nopeasti. Tuo lähti taas kävelemään eteenpäin, kohti uima-hallia. Käytävät kaikuivat korkokengistä johtuvasta kopinasta, mutta muuten oli hiljaista. Historian tunti ei ikinä voittaisi tätä, ei millään tavalla. Ei vaikka saisi mestata opettajan. Olisihan se hienoa.. mutta ei siltikään pystyisi voittamaan uimahallia ja Eran seuraa.

# anteeksi nuo pienet hitit. teetkös sinä uuden töpön uimahallille?

> http://astonhigh.palstani.org/uima-allas-f23/she-s-mine-k18-t458.htm#11601 ~~ <