I'm all fucking fucked up

Aina välillä elämä osasi melkein tappaa tylsyydellään tai siltä Damonista ainakin tällähetkellä osasi tuntua. Jopa se Biologian tunti, jolla hänen paraikaa olisi pitänyt olla alkoi tuntua mielenkiintoiselta. Eipä se silti tarkoittanut, että poika olisi luokkaan suunnistanut, ei toki. Damon tyytyi vain heittäytymään selälleen nurmikentälle ja sulkemaan silmänsä.
Vittumainen päivä, laiskotti ja silti oli tylsää. Hän olisi samanaikaisesti voinut nukkua sekä bilettää täysillä. Olo oli ristiriitainen, Dee kaipasi jotain ohjelmaa tylsään päiväänsä. Alkuun hän kuitenkin kaipasi vain yksinkertaisesti tupakkaa.

Huokaisten poika kohottautui takaisin istualleen ja kaivoi maastokuvioisten reisitaskuhousujensa polvitaskusta huultensa väliin filtterin, oikeasta etutaskusta tupakat ja vasemmasta savukepaperin. Kokenein sormin Damon alkoi kääriä itselleen sätkää. Valmistuttuaan poika kaivoi esille vielä stendarin iskien savukkeensa liekin avulla palamaan.
Jälleen poika kaatui selälleen ruohikkoon ja veteli syviä henkosia tupakastaan. Olo oli nyt hivenen rauhallisempi, vaikkakin vain hivenen. Hän tarvitsisi kohta jotain a´ktiviteettia, sillä tupakka ei kauaa hänen hoteissaan palaisi. Korkeintaan minuutin, tuskin lähellekään kokonaista.

Turhautuneen huokaisun saattelemana savu karkasi ulos ja poika oikoi mustaa, hiukan liian tiukkaa, Marilyn Mansonin T-paitaansa kuosiin.

- lilcoa kaivaten :'D Ontuva alotus.. :'D No ja, koetan parantaa. ;> -

Dakota Carter työnsi ikävystyneenä toisen koulun pääovista auki ja astahti ulos raikkaaseen ilmaan. Tyttö oli heitetty ulos hissantunnilta kun hän oli esittänyt eriäviä mielipiteitään kylmää sotaa koskien. Opettaja-parka, tarmokas keski-ikäinen naishenkilö, ei ollut keksinyt vasta-argumentteja ja oli sitten poistanut Dakotan luokasta opettajan hirmuvaltaoikeudellaan.

Kankaisen olkalaukkunsa tyttö oli käynyt heittämässä kaappiinsa, joten nyt hän seisoi siinä portailla mustassa, hiukan polven ylle ylettyvässä löysässä lyhythihaisessa mekossaan ja harmaissa leggingseissä, ruudulliset vansit jalassa. Lantiolla mekon päällä oli kapea niittivyö ja hiukset tyypillisen sekaisesti pöyhityt. Dakota katseli hieman ympärilleen ja totesi pihan valitettavan tyhjäksi. Vai oliko tuo tuolla nurmikolla.. tyttö siristi silmiään ja nojautui eteen, ja uskoi sitten tunnistaneensa ruoholla polttelevan hahmon; Damon Dallas. Dakota otti suunnan ja lähti jätkää kohti juttuseuran toivossa. Yksinään nyhjääminen ei nimittäin tuntunut erityisen houkuttelevalta tavalta viettää loppua tunnista...

"Moi", Dakota totesi vino hymy huulillaan kun oli toisen luo päässyt ja todennut aiemman olettamuksensa oikeaksi; jep, kyseessä oli Damon. Tyttö harkitsi hetken ja istahti sitten nurmikolle, soveliaan etäisyyden päähän "klikki-kollegastaan".

Tytön moikkaus sai Damonin silmät avautumaan ja huulille nousemaan hymyn. Poika kohottautui toisen kyynärvartensa varaan ja katseli blondia jo huomattavasti paremmalla tuulella.
"Voi Dakota, taisit juuri pelastaa päiväni!", poika julisti naurahtaen. No, kai sekin oli tapa tervehtiä tuota rokkarityttöä. Ja juuri niinhän toinen oli toivonmukaan tehnyt, jos ei sitten päättänyt karata heti ilmestyttyään. Saisi nyt kuitenkin luvan pitää miehenalulle seuraa, kun sattui paikalle ilmaantumaankin.

"Onko sulla hyppy, vai etkö säkään jaksanut tylsää tuntia just nyt?" Pojan äänensävy oli kepeä keskustelusävy. Tupakka kulkeutui huulille ja poika siitä veti syvät henkoset sisäänsä.
Ruskeat silmät siristyivät ilkeästä auringon valosta. Päivässä ei periaatteessa olisi pitänyt olla valittamista, mutta kaipa poika ei sitten vain osannut tyytyä yhtään mihinkään.
"Vittu mikä paiste, sokasee vielä..." Damonin jupina oli hivenen tummasävyinen ja katkera. Typerä aurinko, ilman sitä kaikki olisi ollut vielä paremmin. Tai sitten Damon olisi valittanut auringon puutteesta tai kylmyydestä.

"Hyppy?" Dakota kysyi huvittuneesti kun oli ensin kuitannut toisen päivänpelastuskommentin välinpitämättömällä käden heilautuksella. "Voi kunpa oliskin.. Smith potkas mut ulos hissantunnilta, se ei kestänyt mun mielipiteitä kylmästä sodasta. Ja nyt se varmaan pistää mut jälki-istuntoon ja kirjottamaan pari esseetä tai jotain." Tyttö oli aikonut vielä sanoa jotain, mutta tajusi sitten puheenvuoronsa venyneen jo hiukan pitkäksi, ainakin hänen mittapuunsa mukaan.

Dakota yskäisi pienesti (ei hän aivan tottunut tupakankäryyn ollut), ja hymyili sitten Damonin huomautukselle auringosta.
"Mun mielestä toi on suht sopiva", tyttö kuittasi hyväntuulisesti, joskin harmitteli mielessään sitä että oli unohtanut aurinkolasinsa laukkuunsa. "Ja nehän on luvannut sadetta seuraavaks viikonlopuks, et pitää nyt nauttia."

"Viikonlopusta puheenollen", Dakota totesi jottei keskustelu kuivahtaisi kiusallisesti, "onko sulla suunnitelmia?"

Damon hymähti. Kävihän se tietty niinkin, tosin hieman ilkeästi. Itse hän ei mitään lisätehtäviä jaksanut koskaan puurtaa. Tuskin niitä normaalejakaan tehtäviä. Tai läksyjä. No, ylipäänsä mitään. Laiska mikä laiska.
"Sellanen se on, kuivakka ämmä jolle ei mee kaalin, et muillakin saattas olla mielipiteitä." Tältä rokkirumpalilta tuskin löytyisi mitään positiivista sanottavaa yhdestäkään opettajasta, jopa musiikinopettaja osasi olla erittäin ärsyttävä tapaus.
"Sitä paitsi se elää liikaa siinä menneisyydessä, ei varmaan ees tajuu aikojen muuttuvan."

"No, voinpahan ainakin sitte viikonloppuna valittaa, etten tykkää sateesta." Damon virnisti, sellainen hän vain oli ja tiesipä sen vielä itsekin. Ristiriitainen tyyppi, jolle mikään ei oikein osannut kelvata.
"Eipä oikeestaan, lauantaina piti olla keikka, mutta basisti joutu perumaan, joten se siitä sitten. Ei me nyt sitä kohtaan niin reiluja olla, että korvattas. Pitänee siis keksiä jotain muuta... Onko sulla jo suunnitelmia?"

Damon runnoi natsan maata vasten, kun sitä oli jäljellä enää vain säälittävästi. Uutta hän ei jaksanut väkertää, vaan tyytyi korjaamaan asentoaan hivenen paremmaksi.

Dakota otti kenkänsä jalasta kuunnellen hiljaa Damonin selostusta, sillä kuten sanottu, tyttöä ei ole monisanaisuudella pilattu. Pienesti hän hymähti toisen kommentille sateesta, ja tuumaili ajatuksissaan, että sellainen mielipide nyt oli odotettavissakin. Eihän Dakota jätkää niin hyvin tuntenut, mutta kuulopuheiden mukaan toinen olikin sellainen.. tuuliviiri, aina menossa.

Dakota joutui hetken miettimään Damonin puhetta basistista, mutta hetken mietiskelyn jälkeen likka muisti että jätkä oli kai bändissä. Kohteliaisuuden vuoksi Dakota päätti kysyä. "Niin sähän oot bändissä? Vai pitäskö sanoa että sulla on bändi? En oo oikein selvillä."

"Ja mitäs mun viikonloppuun", Dakota hymähti ja muisteli aikatauluaan. Harjoitukset, pianotunti, balettiesitys ja äiti pyörimässä kanaemoisesti ympärillä. Tyttö ei vapaa-ajallaan erityisesti muiden Astonin nuorien kanssa riekkunut, eikä ollut oikein koskaan ajatellut ruveta riekkumaankaan. "Parit harkat ja esitys."

//töks töks töks :p//

Dakota ei paljoa puhunut, mutta tuskimpa poika sitä oman jutustelunsa välissä edes kerkesi huomaamaan. Poika hymähti tytön kysymykselle ja jo piakkoin vastasikin siihen.
"Jep, varmaan se sit on vähänniinku mun bändi tai silleen, en mä tiedä. Miten se nyt pitäs määrittää, kai se on meidän bändi." Dee kohautti olkiaan virnistäen tapansamukaan hyvinkin leveästi.
"Eikä sitä nyt aina niin selvillä tarttekaan olla, välillä on ihan hyvä olla hieman kuutamolla." Niin, taisi poika puhua hieman omasta puolestaan, sattuipa olemaan itse vähän useamminkin kuutamolla ja oikeastaan rappiollakin.

Rumpalin katse hakeutui tuijottelemaan hetkeksi sinistä taivasta, josta aina vaaleamman tuo auringon valo teki. Ei kai sekään niin paha ollut, nyt kun ei enää paistanut suoraan pojan silmiin. Aurinkolasit olisivat silti olleet ihan mukavat.
"Okei, eli sulla on sitte ihan kunnolla aktiviteettia."

Kai hänkin jotain itselleen keksisi, ei Dee sentään ihan mielikuviksettomimmasta päästä ollut. Aina sitä itselleen muutaman muijan viikonlopussa iskisi ja pitäisi hauskaa. Omalla ja muiden kustannuksella, kunhan muisti väistää ne kaikkein iso kokoisimmat bodarit sievine tyttöystävineen. Tai ainakin niiden jätkien nähdessä...

"Kuutamollapa hyvinkin", Dakota nyökkäsi hymyillen ja oli vähällä jopa naurahtaa! Kamalaa mitä tuon jätkän seura sai aikaan, hyväntuulisuus oli ilmeisen tarttuva sairaus. Aivan äsken Dakota oli ollut vielä vittuuntuneella ja ärsyyntyneellä päällä, nyt hän jo hymähteli ja naurahteli kuin paraskin päivänsäde. Tässähän menee imago ihan piloille , hän ajatteli.

"Mulla on aina ohjelmaa", tyttö totesi ja kohautti olkiaan. Niin, sen siitä sai kun harrasti kahta erittäin aikaa vievää harrastusta, joista toisen kaikki uskoivat liittyvän tulevaan ammattiin. No, ei Dakotalla mitään tanssijan uraa vastaan ollut, eikä hektinen aikataulukaan niin kamalalta kuulostanut, äiti se vain pelotti - sellainen ylihuolehtivainen mamma kun oli.

"Mutta en mä valita!" Dakota sanoi. "Voisinhan mä huonomminkin viettää viikonloput." Tyttö vilkaisi merkitsevästi Damoniin.

Dakota vaikutti jollaintapaa hyväntuulisemmalta kuin vielä hetki sitten, eipä Deellä ollut mitään valittamista siitä. Tytön kertoilu sai Damonin naurahtamaan huvittuneesti.
"Jaa, niinku meinaat et parempi sitä on treenata ja esiintyä, kun riehua kaupungilla kännissä kerjäämässä turpaan ja iskemässä varattuja muijia! Tai sun tapauksessas varmaan pikemminkin jätkiä, jos multa sitten ei oo jääny jotain kuumaa juorua kuulematta." Damon virnuili olkiaan kohauttaen, mikä oli hänen asennossaan haasteellista.
Hän oli tytön sanoista lukenut, että sitä hän juuri tarkoitti. Rivien välistä tietenkin, mutta saattoihan olla että poika sooloili ihan omiaan.

"Mut säälitään nyt kuitenkin mieluummin vaikka niitä, jotka istuu vaan viikonloppunsa tietokoneella. Ei niinku niitä, jotka vaan nollaa viikon vittumaisuuden vetämällä pään täyteen ja örveltämällä." Säälitään niinku Dominicia, ei säälitä Damonia. Damon tekee oikein, kun taas veljellä ei ole elämää. Jep, niin se piti mennä ja niin se menikin. Ainakin kaksosista vanhemman osalta.
"No okei, ehkä mä oon vaan hivenen tuhma poika."

"Hei, älä sitten mulle itke kun sulla on viis penskaa elätettävänä ja pysyvä aivovaurio", Dakota murjaisi sellaiseen sävyyn että jos tyttöä ei olisi tuntenut, olisi tästä lausahduksesta voinut vaikka loukkaantuakin. "Ja sulta ei oo jäänyt mitään juoruja väliin, pahoittelen jos jo pistit mielikuvitukses lentämään."

Damonin analyysille klikkisysteemin pohjalla olevista datamarsuista Dakota naurahti aivan spontaanisti. Voi että nuo nörtit ja tavikset, luuserikunta, olivat niin totaalisen säälittäviä. Uskoivat oikeasti että niitä rikkaita ja "kauniita" barbie-nukkeja pitää palvoa ja että Star Trek on maailman tärkeimpiä asioita ruoan ja juoman jälkeen. Ei sillä että Dakota olisi erityisen "elämällinen" muun koulun mielipiteiden mukaan, sillä muun koulun mielestä elämä on yhtä kuin bilettämistä, mutta jessus, istua nyt vapaa-aika vain koneella!

"Joo tuhma poika", Dakota tuhahti ja hymyili kiusoittelevasti. "Tuhmista pojistahan me naiset tykätään.."

"Kyllä mä olen oppinut kumia käyttämään, älä siitä huoli, muru. Ei sun tartte leikkiä mun psykiatria vielä ennen perhe-elämää, mihin vielä toivottavasti on ikuisuus. Ja pitääkin tästälähtien sitten muistaa käyttää kypärää, kun lähtee naisiin." Damon virnisti loihtien kasvoilleen kuitenkin pian muka pettyneen ilmeen. "Mä kun jo kerkesin fantasioimaan..."

Damon ei itse ainakaan henkilökohtaisesti ymmärtänyt tietokoneiden päälle juuri mitään. Tietty hän osasi konetta käyttää ja kuvia saattoi muutamista gallerioista löytyä. Pääasiassa kone oli kuitenkin musiikkia ja sen työstämistä varten, mikä sekin oli suurin osa kuitenkin Dominicin tehtävä Deen laiskuuden ja keskittymiskyvyn puutteen takia.

"Joo, sen mä oon kyllä huomannut." Damon totesi vinkaten riettaasti silmää Dakotan kiusoittelevalle sävylle ja omille sanoilleen. Olihan hän huomannut olevansa ihan menevää kamaa naisten keskuudessa, tiedä nyt mistä se johtui. Tai jos Damonilta kysyttiin niin huomattavasta ulkonäöstä, karismasta ja maineesta. Joku muu olisi saattanut veikata, ettei niinkään isolle egolle oikeastaan osannut sanoa ei.

"Ai sanoinko me naiset?" Dakota kysyi muka-kauhistunut ilme kasvoillaan. "Mä tarkoitin tietysti että ne naiset, mä tykkään vähän laadukkaammasta tavarasta, kiitti vaan."
Tyttö pyyhkäisi tuulen pöllyttämät hiuksensa nopeasti kasvoiltaan, ja suoristi jalkansa eteensä. Tälläinen kevytmielinen jutustelu oli kieltämättä ihan hauskaa vaihteeksi, eihän aina tarvinnut niin ryppyotsainen ja vakavamielinen olla.

Sitten soi koulun kello välitunnin alkamisen merkiksi ja porukkaa alkoi virrata ulos. Huutosakkiporukka urheilijapoikien kanssa ilmestyi koulun ovista etunenässä, nörttiryhmittymän ja parin friikin seuratessa perästä ja sitten tasaisena virtana muidenkin klikkien edustajia alkoi tulvia ulos. Yhtäkkiä piha kuhisi elämää, kun cheerleaderit aloittelivat harjoituksiaan ja muut juoruilivat.

Dakota vilkaisi Damonia hiukan vakavampana (eihän nyt koko koulun nähden saanut virnistellä iloisesti). "Odottelen henkeä pidätellen sun mielipidettäs tästä ihmisrysästä. Ostan konsonantin ja veikkaan et se mielipide on negatiivinen."

Damon nauroi jälleen tytön sanoille. No, ei sille mahtanut mitään, että hän oli hieman kierrätys kamaa, joka tykkäsi kertakäytöstä. Se sopi hänelle hyvin, ei tarvinnut miettiä kauheasti toisen tunteita, Damonille oli ihan tarpeeksi huolehdittavaa ihan jo pelkästään itsensä kanssa.
Rumpalipojankin kasvot vakavoituivat hieman porukan virratessa ulos. Ei hän kovin tarkka siitä ollut, mitä muut miettivät hänestä, mutta ei sitä silti tehnyt mieli näyttää kaikille ilokaasu virnuilua.

"Hyvin arvattu. Tietenkin se on, kun mun pitää nyt olla niin pirun mustasukkanen tässä. Jos sä siis meinaat niillä laadukkaammilla noita steroidipellejä." Dee totesi ihan pokerinaamalla nyökäten kohti muutamaa viimeisenpäälle pumpattua urheilijakundia. Voluumi taisi olla hivenen liian iso, sillä muutama tyttönen tirskahti ohi kävellessään.

"Koska pelkäämpä pahoin, että en oikeastaan taida pärjätä jos noiden kanssa pitää lähteä leikkimään kukkotappelua." Kooltaan nuo gorillat todellakin saattoivat hyvinkin olla kaksinkertaisesti sen mitä Damon.
"Mutta urhoollisena ritarina, en toki voisi jättää sua yhdenkään tollasen armoille. Litistyt vielä kasaan."

"Oooh ihanat steroidipellet!" Dakota huokasi muka-ihastuksissaan ja pyöräytti sitten silmiään. Ironinen sävy ei jäänyt parilta kerman muijalta kuulematta, sillä Dakota-pieni sai osakseen pari murhaavaa katsetta. Näihin likka vastasi herttaisella hymyllä ja onnistui nostamaan noiden mulkoilijablondien vitutusastetta.

"Litistyn kasaan?" tyttö pärskähti ja oli iloinen siitä ettei juonut sillä nimenomaisella hetkellä mitään. "Litistyn kasaan!" Aiemman päätöksensä vakavuudesta Dakota heitti romukoppaan, sillä hän repesi nauramaan. Toisen sanojen aiheuttama mielikuva oli.. no, erittäin hupaisa.
"Anteeks", Dakota pahoitteli repeämistään, "sä olet, sanoisinko, piristävää seuraa."

"Voi sinä sydämetön Juulia!", Damon rääkäisi dramaattisella äänellä vieden toisen käsistään sydänalalleen lisäten tilanteen dramaattisuutta elein. Ja dramaattinenhan tilanteen toki oli oltava, menettihän Damon juuri ihanan Dakotansa jollekin urheilijalle. Varmaa oli ainakin se, ettei pojasta koskaan tulisi näyttelijää.

"Jep, litistyt kasaan. Ei tuollaisen alla kukaan voi selvitä hengissä." Damon julisti virnuillen, eipä hänkään kyennyt pitämään naamaansa täysin peruslukemilla. Dakotaa ajatus näytti huvittavan oikein kunnolla.
"Ai ihan näin ei-niin-laadukkaaksi tavaraksi?" Rokkari korjasi asuntonsa estuvaksi repien tukon ruohoa maasta sirotellen sen sitten takaisin.

"Et sä itsekkään sen hassumpi ole, oikeastaan mulla on ihan hauskaa."

"Jep, ei-niin-laadukkaaksi tavaraksi oot okei", Dakota hymähti ja laittoi kenkänsä takaisin jalkaansa. Kuten todettu, hänen laukkunsa oli kaapissa, joten jos hän ei halunnut myöhästyä seuraavalta tunnilta, hänen pitäisi vähintäänkin kipittää nopeasti se hakemaan. Myöhästymisiä kun oli kertynyt pienoinen kasa jo, eikä Dakota ollut erityisen ihastunut jälki-istuntoihin tai rehtorin puhutteluihin

"Ooooi", Dakota vastasi toisen, eh, kehuihin, jos niitä nyt kehuiksi voisi kutsua. "Rokkaripojuhan alkaa pehmetä. Ensin leikit draamakuningatarta ja nyt sä jo kehut mua!" Vakavasti puhuen tyttöä hieman hämmensi kun Damon lausui tämän mielipiteensä ääneen, ei Dakota ollut tottunut kuulemaan itseään kutsuttavan hauskaksi. Eikö hänen kutsumuksensa ollut muiden elämän ärsyttäminen?

"Kunhan et käy levittelemään tietoja mun hauskuudesta!" Dakota varoitti, joskaan ei vakavaan sävyyn. "Mun imagonihan menis ihan piloille."

//hyi kun monimutkaisia lauseita :'D kamalaa miten vapaapäivät sekoittaa pään.//

"Oi, olen hyvin hyvin otettu", poika tokaisi virnuillen Dakotalle hyvinkin leveästi. Tyttö alkoi laittaa kenkiään takaisin jalkoihin, Damon mutristi huuliaan.
"Oisit nyt vaan ottanu kaikki pois..." Sanat lausuttiin jälleen liioitellun pettyneesti, ei niinkään erikoista saati odottamatonta, olihan kyseessä kuitenkin Damon Dallas.

"Voi kulta, osaan mä olla arvaamattomampikin." Damon virnuili, leveämmin hän tuskin pystyi sitä enää tekemään. Ilokaasuvirnuilu alkoi ottaa jo hieman kasvolihaksiin, jostain kumman syystä.
"Ei sillä, että mä mikään romantikko osaisin olla, kun pitää yrittää pitää tää pahan pojan imago kuosissa..."

Dee naurahti Dakotalle, kuitenkin ihan ymmärrettävää. Olisihan sitä kukatahansa hieman nolona, jos syvimmät salaisuudet revittäisiin julkisesti esiin. Tosin miksi pitää hauskuus salaisuutena? Tiedä sitä sitten, Damonin aivokapasiteetti - jos sitä ylipäänsä löytyi - oli liian kehittymätön ymmärtääkseen järkeviä motiiveja.
"Enhän toki, ja jos joku näki niin sen voi pistää ihan hyvin mun päätähuumaavan karismani piikkiin!"

"Jos sä, prinssi hurmaava, et varo sanojas, mä saatan kohta läimäyttää sua kunhan suloinen naamavärkkis tulee lähemmäs", Dakota urahti yrittäen pitää vakavaa naamaa, mutta onnistui siinä surkeasti. Hetken kuluttua hänen kasvoillaan oli nimittäin helkkarinmoinen virne. Hilpeää seuraa totta tosiaan. Eipä olisi Damonista uskonut. Karismaa muka, hah, ja mitä kukkua.

"Sulla on huollettavana pahan pojan imago", Dakota sanoi opettavaiseen sävyyn, ilkikurisuuden kuultaessa äänestä läpi. "Mulla on rasittavan paskapään imago. Tiedätkö miten pahaa se tekisi jos joku saisi selville että mä osaan nauraa?"

"Ja sitä paitsi", tyttö jatkoi, "kaikki tietää että sulla on karismaa yhtä paljon kuin ruokalusikalla."

//lyhyttä ja pelkkiä reploja taas vaihteeksi >.< pahoittelen.//

- No panic, sitä se on välillä. :'D Damon on kiva, sillä voi kirjottaa IHAN mitä vaan ja se sopii sille silti.. XD -

"Auts, mä yritän muistaa, et varotit." Jep, nopea asenteen vaihdos? Ehkä, mutta siihen sai tottua Deen seurassa. Poika virnisti takaisin Dakotalle, paskat hän mitään rajoittaisi. Piti vain muistaa pitää kaunis naamavärkki hieman kauempana tuosta tytöstä.
"Kyllä me vielä selvitään tästä, rasittava paskapää. Ei saa lannistua, pitää muistaa, että kansa luottaa meihin", Damon julisti ehkä hieman liian suureen ääneen piirtäen kaarta ympäri pihaa elehtien oppilaiden olevan tätä mainittua 'kansaa'.

"Toiset menee nauruterapiaan ja sun pitäs mennä kirurgille. Kieli pois ja se on sillä selvä, ei enää paljoa naurata." Damon hymähti, fiksua tosiaankin.
"Voi kiitos, ruokalusikathan tunnetusti ovat maamme kermaa." Damon soi pienen veikeän katseen Dakotalle viistoten suklaasilmillään sitten porukkaa pihalla. Sitä samaa vanhaa se oli, Damon maksaisi vaikka mitä yhdestä pienestä pommista sisätiloissa.

"Musta tulee sentään vielä presidentti." Niinpä niin, Damon, niinpä niin. Usko unelmiis, poju.

"Sä olet oikeasti aivan helvetin rasittava jätkä.. niin rasittava että tää paskapää jättää sut kohta tänne yksin!" Dakota uhkasi epäuskoisesti virnistellen. "Tosin mun pitää varmaan läimäyttää sua ensin, kun senkin uhkasin tehdä."

Presidentti. Mitä vielä! Damon oli kyllä ihan uskomaton, miksei Dakota ollut ennen tuon pojan kanssa jutellut? Tietenkin kaverimielessä, Damonia ei nimittäin voinut ottaa tosissaan. Ainakaan Dakota, eikä hän ymmärtänyt miten jätkä on hommannut.. eh.. vähemmän laadukkaan tavaran maineensa.
"Susta tulee presidentti, musta tulee pääministeri, joilla on tunnetusti enemmän valtaa", tyttö antoi takaisin ja näytti jätkälle kieltään. "Tosin kaikki vihaa Amerikkaa joten ehkä mä tyydyn vaan muuttamaan Kuubaan ja rupeen viljelemään kannabista."

"Et voi olla tosissas! Ei, sä et voi tehdä tätä mulle!", Damon parkui yltiödramaattiseen tyyliinsä. Eipä hän sitäkään leikkiä ajoissa osannut lopettaa ja se selittyi jo pelkästään sillä, että kyseessä todellakin sattui olemaan Damon Dallas. "Sadisti." Muuta Deestä ei enää irronnut kuin teennäisen loukkaantunut ilme ja muka vihainen mulkaisu. Pokka tosin oli pettää koko toimituksen ajan.

"Ilkeetä. Amerikka on totaalisesti syvältä. Muutan sun sänkys alle Kuubaan. Ostan pienillä varoillani pläntin maata, löydän öljyä ja musta tulee miljonääri, sitten san rauhassa pössytellä kuuluisia kuubalaisia sikareja", Dee julisti nortaen kätensä ilmaan suuruutensa merkiksi. Kuningasdiktaattoripresidentti Damon, voiko päivä tästä enää parantua?
Oli todellakin pienoinen ihme, että Damonilla oli vientiä naistenkeskuudessa. Kai hän oli vain kohtuullisen näköinen ja vieläpä helppo. No, Amerikka sattui olemaan Amerikka kaikessa suhteessa. Ja kanat typeriä, uskovat kaiken mitä niille lupaa.