Ajankulutusta

//Vapaasti saa siis liittyä sekaan, kuka tahansa kelpaa :> Otsikko on pyllystä mutta ehkei se haittaa :DD//

Jos Des jotain hallitsi niin erilaisuuden ja mustissa vaatteissa paahtavan auringon alla oleskelun ja näitä mainittuja, hänelle ominaisia juttuja hän oli jälleen suorittamassa istuen risti-istunnassa eräällä penkillä.
Mustan laukkunsa hän oli laskenut maahan ja toisessa kädessään hän piteli viinirypälerasiaa. Des oli viimein suostunut vilkaisemaan vartaloaan peilistä ja tullut siihen tulokseen että alkoholi lihotti ja se lihotti paljon.
Eihän sitä ulospäin nähnyt mutta hän saattoi kyllä huomata ne pari ylimääräistä kiloa joten poika oli siirtynyt hedelmälinjalle ainakin siksi aikaa että painaisi jälleen muutaman kilon vähemmän.
Des seurasi hapan ilme kasvoillaan ohikulkijoita mustien hiustensa takaa muttei tehnyt elettäkään liikahtaakseen paikoiltaan. Osa tajusikin kiertää hänet kauempaa ja parempi vain niin.

Des laski viinirypäleet viereiselle pöydälle ja keskittyi nypläämään kenkiensä paksuja pohjia. Jotenkin sitä kieltämättä tunsi olonsa yksinäiseksi täällä.
Ei sillä, hänhän ei kaivannut ystäviä ympärilleen mutta muissa kouluissa hänellä oli sentään ollut edes kunnollisia alamaisia joita käskyttää. Nyt hänellä ei ollut ketään...
Des puri alahuultaan ja hieroi ohimoitaan.
Jos jokin saattoi olla tappavan tylsää niin aurinkoinen koulupäivä ja viinirypäleet. Des suoristi jalkansa ja kääntyi niin että saattoi nojata kyynärpäänsä pöytään ja siirtää viiinirypälerasian käsiensä väliin.
Olkiaan kohottamalla Des kyllä sai itsensä näyttämään niin erakkomaiselta kuin vain tummanpuhuvalle, äkäisenoloiselle pojalle oli mahdollista, eli todella paljolti.

Des ei totta puhuen olisi juuri nyt edes tahtonut tietää kuinka muut ruokatuntiaan viettivät sillä hänen vatsaansa kurni mutta hän tahtoi ne kilot pois ruumiistaan.
Jotkut olisivat voineet väittää ettei hänellä mitään liikakiloja edes ollut mutta toisin kuin jotkut pojat Des ei tahtonut lihaksia vaan laihan vartalon!
Ja nyt hän oli mielestään sen menettänyt niiden parin kertyneen, huomaamattoman kilon takia.

Des nappasi laukkunsa maasta ja kaivoi sieltä nuottivihkon ja lyijytäytekynän. Nakattuaan yhden viinirypäleen suuhunsa hän ryhtyi jatkamaan erään nuottirivistön täyttämistä vaikkei hänellä nyt edes ollut kitaraa tai bassoa mukanaan mutta ainahan se kuulomuistin pohjalta onnistuisi.

//Käytän tätä kuvaa kuvaamaan herran ulkonäköä tuolla hetkellä :D//

//Tsuidaduida. Kerta kaikki kelpasi niin tässäpä on.//

Art haravoi pihaa katseellaan ja äkkäsi viimein tyhjän penkin pään. Koko piha kuhisi ruokatuntilaisia, mutta jostakin syystä yhden pojan vieressä oli ammottava aukko. Art heilautti reppunsa toiselle olalleen ja harppoi sen suurempia miettimättä istumaan kyseiselle paikalle. Reppunsa poika laski viereensä, haalien näin varmaa tilaa itselleen ja kaivoi sitten lounaansa esiin - suuri sipulikastiketta ja täytteitä tihkuva voileipä ja limsapullo täytettyvä vedellä. Sen seuraksi Art kaivoi esiin journalismin lehtiönsä ja penaalinsa, alkaen luonnostella artikkeliaan samalla kun yritti suojella papereita voileipänsä täytteiltä.

Journalismin tunnilla oli ollut harvinaisen tylsää, eikä Art ollut jaksanut valmistella huomenna palautettavaa artikkeliaan. Tunnin saldo oli kaunis shakkiruutukuviollinen rivi väritettyjä ruutuja. Siispä poika tarttui työhönsä nyt kun opettajan nalkuttava ääni ei takonut ohimoissa. Ei sillä että pihalla olisi ollut eirtyisen rauhallista sen väenpaljouden huomioon ottaen, mutta soljuva puheensorina ei Artia häirinnyt. Pian paperille alkoi syntyä sotkuista tekstiä, jota Art vähän väliä pyyhki kynänsä toisella päällä mutisten itsekseen ja tökkien kynällä leukaansa. Voileipä hupeni toisessa kädessä hyvää vauhtia.

Koko tänä aikana Art ei ollut edes vilkaissut vieressään kyyhöttävään tukkapehkopoikaan.

//Kaikki kelpasi kyllä : D//

Des kuuli kyllä lähestyvät askeleensa ja seurasi sivusilmällä kuinka toinen päätti vallata toisen puolen penkistä jolla hän istui. Kaikista tämän koulun ikävistä yllätyksistä huolimatta hän odotti silti toisen pyytävän hänen lupaansa siihen ja vastaus olisi häneltä tietenkin ollut jotain epämääräisen "ei":n tapaista mutta kysymystä ei koskaan lausuttu ilmoille.
Des kurtisti kevyesti kulmiaan eikä tahtonut tietää mitä toinen repustaan kaivaisi. Hänen diettinsä menisi siinä samalla mönkään jos hän näkisi jotain oikeasti täyttävää ruokaa ja sen seurauksena lähtisi kuitenkin hampurilaiselle.
Des puri alahuultaan ja koetti kovasti pitää katseensa omassa vihossaan muttei se millään onnistunut siinä kun toinen hänen vierellään mussutti tuota leipäänsä.
"Onks aivan pakko tääl koittaa toiset pysyy hoikkin, hei!" Des kivahti tuhahtaen ja pamautti otsansa pöytää vasten antaen hiuspehkonsa valahtaa kasvojensa eteen.
Des veti syvään henkeään ja puristi nyrkkinsä tiukasti kädessään pitelemänsä kynän ympärille koettaen keskittää katseensa pöydän pintaan joka oli aivan siinä hänen kasvoissaan kiinni mutta viinirypäleiden mussuttaminen jäi todellekin toiselle sijalle toisen leivän takia. Nyt hän joutuisi tekemään kaikkensa jottei oikeasti lähtisi hampurilaiselle.

Des sai viimein ajatuksensa edes jotenkuten kasaan ja hän nosti päänsä jälleen ylös ohimoitaan hieroen. Hetken ajan hän vain sulki ja availi silmiään ennen kuin vei taas katseensa turhautuneena nuottivihkoonsa ja tunki sen ja kynänsä takaisin laukkuunsa vetäen viinirypälerasian kasvojensa eteen.
Kyynärpäänsä poika nojasi pöytää vasten ja koetti tiukasti keskittää katseensa viinirypäleisiinsä vakuuttaen itselleen että ne olisivat parasta mahdollista mitä hän nyt voisi syötäväkseen saada.

Art käänsi katseensa viivytellen artikkelintyngästään ja soi vasta nyt kunnollisen katseen vieressään istuvaan oppilaaseen. Iso tukka, pieni vartalo, rasittava ääni. Ensivaikutelma oli nopeasti kasassa eikä saanut Artia hymyilemään lämpimästi, vaan purskahtamaan naurusta, ja toisen pojan onneksi Art oli juuri nielaissut koska muuten tämän kauniilla kasvoilla roikkuisi kastikkeisia kurkku- ja salaattisuikaleita. Tämän sanat eivät voineet olla totta, Artin oli täytynyt kuvitella ne, sillä kukaan, ei kukaan voinut päästää suustaan noin naurettavaa kommenttia. Art tuijotti inisijää hetken kunnes haukkasi suureleisesti leivästään ja vasta huolellisesti pureksittuaan vastasi, irroittamatta katsetta toisesta hetkeksikään.

"Suokaa anteeksi järkyttävä käytökseni", Art vastasi sarkastisesti ja hymyili leveästi. Sitten tämä pudotti täytettä tahallisesti hyvin lähelle toisen pojan mustaan verhottua jalkaa. "Hups."

"Olen hyvin pahoillani että syön ruokatunnilla." Art jatkoi kääntyessään takaisin tehtäviensä puoleen ja sulloessaan leivän lopun suuhunsa. Poika nuoli vielä kastikkeet sormistaan ennen kuin pyyhki ne paperiin ja nakkasi tollon jonnekkin selkänsä taakse. Pitkä kulaus vettä ja poika kävi taas tehtävänsä pariin, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Paitsi että tämä levitteli tehtävänantomonisteita ehkä hiukan suureleisemmin toisen eteen kuin olisi ollut tarvetta.

Des pyöräytti silmiään toisen räjähtäessä nauruun. Raivostuttava friikki. Ei poika itsekään sen paremmin voinut kehua massaan kuuluvansa muttei hän tahtonutkaan. Tosin sitä tuskin tahtoi toinenkaan.
Pitihän hänen nyt kuitenkin joku sananen toisesta koettaa keksiä kun tämä noin vain kehtasi purskahtaa nauruun! Tämä oli vakava asia hänelle oli nyt sitten ruokatunti tai ei!
Toinen olisi ihan hyvin voinut istuutua minne tahansa muualle...Okei, vaikka siihen nurmelle sitten. Eikä tämän tarvitsisi tuohon tapaan tunkea naamalle.
Selvä, nyt Des jo itsekin käsitti ylireagoivansa muttei hän sitä suostunut myöntämään sillä muutoin toinen olisi saanut luovutusvoiton eikä Des ollut niitä jotka suostuivat kuuntelemaan tuollaista pään auontaa ja sarkastisuutta.
Sarkastisuus ja pilat olivat kivoja vain silloin kun ne eivät kohdistuneet juuri häneen.

Desiltä toisen pudottama majoneesi ei jäänyt huomaamatta ja tuhahtaen poika siirsi jalkansa kauemmas toisesta ja kiinnitti äreän katseensa pöydän pintaan.
"Äh...No sietäisi ollaki", Des sitten tuhahti kun ei muutakaan keksinyt. Tietenkin ruokatunnilla syötiin mutta häneltä olivat tässä vaiheessa vittuilut vähissä.
Toisen monisteet saivat seuraavaksi Desin huomion ja kevyt virne huulillaan hän suuntasi nopean puhalluksen toisen monisteiden puoleen saaden ne kohoamaan ilmaan ja leijailemaan ilmassa kukin mihinkin suuntaan.
Virnistäen Des kohotti kulmaansa ja tunki yhden viinirypäleen suuhunsa keskittyen jälleen pöytää vasten nojailemiseen. Parempi jättää vittuilematta hänelle...
Vaikka hän saattoikin ehkä ylireagoida äskettäin...Ehkä ihan hitusen vain?

//Sori, ehkä pientä autohittiä mutta piti Desin jonkinlainen kosto saada : D Sano jos haittaa...//

//Mun filosofia on et jos mun hahmo ei siitä kuole eikä sitä tapahdu sillain koko ajan niin saa autohittaa. Mitenpä se olis edes Artista kiinni lentääkö ne paperit vai ei, joten ei mitään ongelmaa!//

Fuck it! Nyt tuo pallopää meinasi alkaa ryppyillä. Art katseli papereidensa leijailua maahan ja huudahti parille ohikulkijalle jotka käskystä varoivat tallaamasta monisteita. Art laski kynänsä artikkelinsa päälle ja kiersi sitten tyynesti keräämään monisteet maasta. Poika piti piilossa ärsyyntyneen mulkaisun ja kiersi takaisin pöydän ääreen jatkamaan tehtäväänsä, pitäen paperit nyt kutakuinkin omalla puolellaan. Paras tapa ärsyttää provosoijaa on esittää välinpitämätöntä. Ja poika ei ollut vielä muutenkaan tehnyt tarpeeksi saadakseen Artin vihoja niskoilleen. Vaikka Art ei varsinaisesti etsinyt vihamiehiä niitä van tupsahteli sieltä täältä. Mutta se ei häntä haitannut.

"Jos olisin tiennyt sinun olevan noin ärsyttävä olisin ottanut nitojan mukaan", Art kommentoi ja katsahti pöheikkötukkaan sivusilmällä. Ruoan puute taisi tehtä tepposet toisen mielenlaadulle.

Art yritti jälleen keskisttyä tehtävänantoon, mutta se ei juuri innostanut häntä. Itseasiassa vain mielipidekirjoitukset jaksoivat saada Artin innostumaan journalismin tehtävistä. Tai haastattelut. Mutta opettajan määräämät uutisdokumentoinnit... Art naurahti itsekseen ja taitteli paperinsa takaisin reppuun. Taisi tulla jälleen yksi palauttamaton tehtävä. Journalismin opettaja olisi jälleen riemuissaan. Art haroi hiuksiaan ja risti jalkansa pöydälle, kääntäen kasvonsa kauniiseen ja lämpimään auringonpaisteeseen. Hän vielä kääri lahkeensa ylös, säärien rusketuksessa oli vielä parantamisen varaa muuhun vartaloon verrattuna.

//Selvä sitten : D//

No, ainakin toinen tiesi kuinka ärsyttää häntä entisestään. Raivostuttavaa. Juuri nyt kun hän olisi kaivannut jonkun huomiota ja tilaisuutta valittaa tälle vain entisestäänkin jostakin.
Des koetti keksiä jotain muuta mihin huomionsa kiinnittää ja näin ollen hän vei katseensa pöydän pintaan ja koetti sormenpäillään etsiä siitä epäkohtia joihin voisi kaiken vähäisenkin mielenkiintonsa keskittää.
Ainakin toinen nyt pysytteli omalla puolellaan pöytää mutta Desiä tämän läsnäolo silti haittasi. Des puri alahuultaan ja jäi nypläämään sormenpäillään erästä pöydästä löytämäänsä nyppylää turhautuneena.

Des olisi saattanut ehkä tehdäkin läksynsä muttei hänellä ollut edes kirjojaan mukanaan. Tai no, oli hänellä joitakin niistä mutta suurin osa vihoistakin oli aamulla kiiressä jäänyt kämpille.
Des ei tahallaan ollut huolimaton mutta hän unohteli tuollaisia asioita eikä hän ollut järin aamuvirkku.
Hän käänsi katseensa toisen puoleen kun tämä nosti jalkansa pöydälle ja kääri lahkeitaan. Ei jäänyt Desillekään epäselväksi mitä toinen ajoi takaa eikä hän tietenkään voinut olla huomauttamatta;
"Rusketus voi aiheuttaa ihosyöpää...", hän hymähti mutta piti kuitenkin katseensa pöydässä ja työnsi suuhunsa jälleen yhden viinirypäleen ja pureksi sen ennen kuin jatkoi, "...Eikä se oo ees seksikästä..."

Art kurkisti vieressään kommentoivaa pehkoa toisella silmällään ja viestitti katseellaan erittäin selvästi että piti tätä jokseenkin säälittävänä. Artkääri vielä teepaitansakin hihat ylös ja risti käsivartensa päänsä taakse ennen kuin sulki silmänsä ja vaivautui vastaamaan. Art sivuutti ensimmäisen kommentin ja takertui jälkimmäiseen johon oli paljon helpompaa keksiä nasevaa vastattavaa.

"En tiennyt antaneeni sun ymmärtää, että välittäisin siitä mikä susta on seksikästä", Art tokaisi ja ilkkuva virne kohosi toiselle suupielelle. "Anteeks jos oon viestittänyt jotain väärin", poika jatkoi ja katsahti vieressään istuvaan poikaan hymähtäen huvittuneena, "mut en oo kiinnostunut."

Art odotteli mielenkiinnolla vastauksensa reaktiota ja unohti keskittyä auringon lämmittävään paahteeseen kasvoillaan. Artilla ei ollit harmainta aavistustakaan siitä, mitä koulukuntaa toinen edusti tällä saralla, ja jos tämä sattui olemaan pahemman luokan homofoobikko lausahdus saattaisi aiheuttaa varsin dramaattisen reaktion. Mikä ei ollenkaan olisi haitannut Artia. Draama oli hänen bravuurinsa. Art sai ärsytettyä ihmiset raivoihinsa pikkuasioista tai sotkettua heidän kuvionsa häkellyttävän vaivattoman oloisesti jos niin halusi.

Art kaiveli pikkusormella hampaitaan ja näppäsi kynnen alle tarttuneen sattuman huolettomasti seuraavassa pöydässä, selkä heihin päin istuvan tytön tukkaan. Tämä ei huomannut mitään, vaan jatkoi läpätystä meikeistä ja kuumimmista juoruista parhaiden ystäviensä kanssa. Rikkaita pentuja, Art arvioi. Uusia sellaisia, koska heidän naamansa eivät lukeutuneet Artin vakioärsytettävien listalle. Vielä, Art lisäsi mielessään ja virnisti.

//Mikähän muuten on pelin ajankohta? Koulujen alun tuntumassa ehkäpä?//

Des ei ollut tarkoittanut sanojaan noin mutta tietenkin toisen piti päästä kettuilemaan takaisin hänelle. Kaiketi hänen olisi pitänyt arvata se mutta Des puhui ennen kuin ajatteli ja se siitä.
"Enkä mä välitä et...", Des aloitti kunnes toinen sitten sanoi ettei ollut kiinnostunut ja sai hänet kurtistamaan kulmiaan pöyristyneenä, "Mä en kuule sust oo kiinnostunu, hintti!"
Pörröpää veti hiuksia kasvojensa eteen ja huokaisi turhautuneena.
Taas hän oli saattanut omalla käyttäytymisellään itsensä tähän tilanteeseen ja saanut kaiketi yhden vihamiehen lisää.
'Loistavaa, Des, tässähän sinä ainakin olet hyvä', Des sätti itseään mielessään ja vilkaisi sitten nopeasti toista. Ei hän homofoobikko ollut vaikka hänen ulkonäkönsä ja käyttäytymisensä perusteella olisi niin saattanut olettaakin.
Muttei hän kuitenkaan tuosta pojasta kiinnostunut ollut, tosin eipä toinen saanut sitäkään iloa että olisi onnistunut suututtamaan hänet sekopäiseksi. Ei Des kuitenkaan kovin tyytyväinen tuollaisista sanoista ollut ja sen hän kyllä tekisi toiselle selväksi jos se ei vielä tälle ollut ilmennyt.

Ainakaan toista ei ihosyövän mahdollisuus kiinnostanut sillä hänen sanojensa jälkeen tämä oli vain käärinyt t-paitansa hihatkin ikään kuin jonain vastaväitteenä hänen sanoilleen.
Des jatkoi viinirypäleidensä syömistä vaikka mielensä jo tässä vaiheessa päivää teki kovasti hampurilaista.

//Sinne jonnekin sen voisi sijoittaa : D//

Art nauroi lämpimästi toisen sanoille nauttien tämän ärsytyksestä. Pojasta ei ilmiselvästi ollut hänelle harmia, joten turhako sitä oli ylenpäin höykkyyttää ellei itse sitä kerjännyt. Art ei ollut hankala ihminen syyttä suotta, toisin kuin väitettiin. Kaikki vain tapasivat ruinaamaan pientä opetusta jos toistakin... Art tiesi että oli mahdoton. Mutta kyllä tästä sai otteenkin, jos osasi ottaa letkautukset vitsillä tai muuten vain kiinnittää Artin positiivisen huomion. Niin ei käynyt helposti, Art kulki sen verran varmana siitä ettei tällä koululla ollut enään mitään mahdollisuuksia, mutta kävipä silti joskus.

"Rauhassa, pörröpää", Art tokaisi, osoittaen ettei pelännyt toista pätkääkään. Tämän ulkomuoto ja nokkava alkureaktio olivat antaneet pojasta paljon kovemman kuvan kuin mitä tämä loppupeleissä osoitti olevankaan. "Kuten sanoin, en käy kiinni." Art vilkaisi tätä taas luomensa alta ja virnisti vinkaten silmää. Huomio kiinnittyi pikaisesti toisen eväisiin ja Art työnsi kätensä tätä kohti.

"Liikeneekö muutama?" Art kysäisi ja virnisti sitten. "Pidän vaam huolta sun linjoista", tämä jatkoi hekotellen. "Niin, oon Art. Ellet jo tiennyt", poika sitten totesi leveästi virnistellen. Suurin osa koulusta kyllä tiesi pojan ulkonäöltä, mutta jos poika oli ykkönen saattoi asia olla vielä korjattavissa.

Des tyytyi useimmiten käyttämään vain sanoja koska tiesi ettei omannut voimia muita vastaan ja toistaiseksi hän oli tyytynyt pysyttelemään hiljaisena mutta tämä päivä oli jo muutenkin mennyt tarpeeksi huonosti eikä hän vain ollut kyennyt pysyttelemään hiljaisena kun toinen oli istuutunut sen leipänsä kanssa hänen viereensä.
Des ei voinut uskoa että oli päätynyt tekemään itsestään naurettavan mutta myöhäistä sitä oli peruakaan. Toinen oli outo. Vaihteli mielialaansa ja tekemisiään jatkuvasti.
Aluksi oli ollut pää kolmantena jalkana vittuilemassa hänelle ja nyt ei muka enää tahtonutkaan vittuilla hänelle. Desiä hänelle annettu lempinimi ei oikein miellyttänyt ja sen poika osoitti tuhahtamalla ja koettamalla keskittyä johonkin muuhun kuin toisen läsnäoloon.
Tämä ei kuitenkaan tahtonut pitää suutaan kiinni ja kun Des sitten erehtyi vilkaisemaan toisen puoleen tämä oli jo virnistäen vinkkaamassa silmää hänelle saaden Desin kurtistamaan kulmiaan.
Hän käänsi katseensa takaisin pöydän puoleen ja pudisteli turhautuneena päätään. Päättäisi jo mitä tahtoi hänen tästä ajattelevan...

Toisen virne ja hekottelu suututtivat häntä vain entisestään mikä suurimmaksi osin taisi johtua siitä että Des oli jo valmiiksi hyvin hämmentynyt toisen käyttäytymisestä.
"Niin varmasti", hän hymähti ja sysäsi viinirypälerasian toiselle ja nojasi otsansa kämmeniinsä purren alahuultaan. Ajatusten selvittäminen ei sitten käynytkään niin helposti kuin mitä hän oli toivonut sillä toinen osasi kyllä ainakin sekoittaa ajatukset jos ei muuta.
"Sen saatoinki jo arvata", Des mumisi vaikkei toista juuri ulkonäöltä tuntenutkaan mutta oli hän juttuja toisesta kuullut kumminkin vaikkei nyt ollutkaan heti aavistanut toisen henkilöllisyyttä, "Oon Des."

//EDIT nonni!//

Art koppasi viinirypäleet innokkaasti ja riipi niitä heti kourallisen joita sitten naposteli yksi kerrallaan tasaisen tappavaa tahtia. Toinenkin esittäyty ja Art nyökkäsi, syöden kohteliaasti suunsa tyhjäksi ennen kuin jatkoi: "Uutta verta, kenties?" poika tiesi että tosifriikkiä moinen kysymys ärsyttäisi jos hän olisi jotain muuta kuin uusi tulokas. Mutta Art ei saanut päähänsä mielikuvaa pojasta aikaisemmilta vuosilta, joten pakkohan sitä oli kysyä. Art koppasi taas kourallisen rypäleitä suuhunsa ja jauhoi mietteliäästi. Miten olisi voinut olla että näinkin potentiaalinen provosoitava oli jäänyt hänen huomaamattaan jos Des ei ollutkaan ykkösluokkalaisia...

Art jätti rasian pohjalle vielä muutaman rypäleen ja ojensi rasian takaisin Desille.
"Kiitos jälkkäristä", poika tokaisi virnistäen ja laski jalkansa pöydältä. Aurinko oli menossa pilveen ja tummaan pilveen olikin. Art vilkaisi lähestyvää sadepilveä mietteliäänä. Hänellä oli vielä yksi journalismin tunti mutta iltapäivän kaksoistunnit oli peruttu, joten hän saattaisi huonolla tuurilla joutua kävelemään sateessa kotiin... Ajatus ei poikaa miellyttänyt, ei ollenkaan.

Des vain vilkuili välistä sivusilmällä Artia joka parhaillaan tyhjensi hänen eväitään! Miksi hän oli edes mennyt lupautumaan? No, ainakin linjat pysyisivät kun hän ei nyt saanut edes sitä vähäistä ruokaansa syödä muttei hän voinut olla pohtimatta sitä kuinka toisen muka kärsi syödä noin ja tämä silti sai pidettyä itsensä suhteellisen laihana?
Des oli kyllä kuullut tyttöjen useasti valittavan siitä kuinka pojat saattoivat syödä mitä vain mutta hänen kohdallaan se ei aivan pitänyt paikkaansa.
Ehkä hän saattoi syödä tyttöjä enemmän lihomatta mutta nyt hän ei tasan ollut aikeissa syödä juuri mitään jotta saisi ne pari kiloa, joista hän kärsi, katoamaan.
"Mäkö?" Des toisti ja jäi nyt hetkeksi tuijottamaan toista korviaan uskomatta, "En."
Olihan hän sentään ollut täällä vuoden ja toinen epäili hänen käyvän ensimmäistä vuotta!?

Des mutristi huuliaan toisen tyrkätessä lähes tyhjän rasian takaisin hänelle ja muutamasta viinirypäleestä välittämättä viskasi rasian kohti lähintä roskista osuen heitollaan kuitenkin vain sen kylkeen.
Tuhahtaen hän siirsi katseensa takaisin pöytään. Nälkä kurni yhä...Mutta hänen laihdutuskuurinsa tasan piti! Olisi vain heikkoutta mikäli hän ei kykenisi pitämään kiinni linjoistaan!
Des ei edes tahtonut ajatella seuraavia tuntejaan...Hänellä oli jo tarpeeksi huolia muutenkin...Niinpä hänen mielestään koulun olisi saanut jättää vaikka kokonaan kesken mutta sitä hän ei kuitenkaan tekisi vaikka kuinka suunnittelisikin sitä kuinka marssisi rehtorin kansliaan ja täräyttäisi totuuden koulun surkeudesta päin tämän kasvoja...

Art vilkaisi Desiä uudestaan ja muisteli olika sittenkin mahtanut törmätä tähän joskus aikaisemminkin.
"Ai, sori", poika totesi ja raapi niskaansa muun tekemisen puutteessa. "En ilmeisesti tunnista teitä hevirokkareita toisistanne. Kaikki pukeutuu mustaan ja kaikki on niin laihoja ja kaikki kilisee. Minkäs teet." Artin päähän pongahti mielikuva juuri kuvailemastaan klikin stereotypiasta ja hänen täytyi todeta että se päti ainakin suurinpaan osaan kyseisen klikin henkilöistä. Sama juttu oli kaikkien muidenkin klikkien paitsi friikkien ja joidenkin skeittareiden kohdalla. Kaikki näyttivät samalta. Art tuhahti. Hän ei ollut koskaan perustanut tästä klikkihierarkiasta. Se oli naurettava ja vanhanaikainen mutta mikäs teet. High Schoolissa vallitsivat High Schoolin perinteikkäät ja iänkuiset lait. Viidakon lait - Art lisäsi mielessään ja nyrpisti nenäänsä.

Des istui ihan hiljaa penkin nokassa ja näytti jokseenkin synkältä. Ei sillä että kyseisen klikin jäsenet usein muulta näyttivät. Art katseli ympärilleen pihalla ja lopulta kyllästyttyään cheerleadereille virnuilemiseen poika tyytyi seuraamaan paksujen sadepilvien valuvaa rintamaa taivaalla.

Des oli vartalonsa muotojen suhteen kuin mikäkin teinityttö sillä hän ei pitänyt itseään laihana vaan ennemminkin lihavana. Hänen vartalossaan oli useita kohtia joista hän ei pitänyt lainkaan ja se jos jokin selitti hänen laihdutuskuurinsakin mikä ei pojilla ollutkaan niin yleistä. Des ei kuitenkaan antanut sen estää itseään. Eiväthän pojat yleensä hameitakaan pitäneet mutta hän piti kyllä...Joskin mustia ja pitkiä hameita, ei hän suinkaan tyttömäiseksi ollut aikeissa ryhtyä. Des tosin oli saanut jo kuulla useastikin olevansa tyttömäinen mutta se nyt johtui hänen mielestään enemmänkin siitä että hän oli hevari...Hän pukeutui eri tavalla kuin muut ja kuunteli erilaista musiikkia kuin muut...Musiikkia jota useimmat eivät edes olisi pitäneet musiikkina vaan sen sijaan instrumenttien raiskaamisena...

Des seurasi vain hiljaisena ympäristöä mulkaisten välillä Artia jolla tuntui olevan jonkinlaista silmäpeliä cheerleader-tyttöjen kanssa.
Hän itse joutui myöntämään ettei yksikään noista olisi kelvannut hänelle...Liian outoja ne olivat, ainakin näin hänen makuunsa...
"Monennel luokal sä sit oot?"

Art käänsi päätään kohti Desiä kun tämä puhui ja käytti tilaisuuden hyväkseen tutkimalla tämän ulkomuotoa samalla kun vastasi: "Kolmannella. Alkaa jo hiljalleen passata tämäki loukko", poika totesi ja irvisti traagisesti, mutta irvistys vaihtui pian virneeseen. Jossakin jyrähteli ukkonen. Art vilkaisi siihen suuntaan kurtistaen kulmiaan mutta käänsi katseensa sitten takaisin vieressään istuvaan poikaan. Artin täytyi kyllä kunnioittaa tämän räväkkää tyyliä, Art suosi itse kaikkea mahdollisimman provosoivaa, mutta ulkonäöllään hän ei juuri herättänyt kummastusta. Paitsi joskus sillointällöin kun hän päätti tulla kouluun pelkkä tennissukka haaruksiensa peittona tai pinkit trikoot jalassa. Tennissukkaepisodi sai lyhyen lopun kun koulun rehtori oli tullut pillit vinkuen ja naama punaista puhkuen ja marssittanut tämän suoraa ovelta kansliaan... Moisen muistelu nosti vikkulin virneen pojan kasvoille ja tämä haroi hiuksiaan puistaen hieman päätään itselleen. Artista se oli vain hauskaa. Mutta joskus hänkin hieman hämmästyi tekosiaan joista sai joskus kuulla myöhemmin tehneensä tai joita muisti joskus käyttäneensä. Tempauksia oli niin moneen lähtöön että Art ei muistanut juuri kuin ne vaarallisimmat tai hulluimmat. Kaikki pieni ja viaton jäi muistinystyröiden harmaan massan syötäväksi, kuten ekaluokkalaisten pikkudiivojen uittaminen siivoojansankolla tai ne sadat, ellei tuhannet kerrat kun joku henkilö X sai asian Y näppäistynä päällensä.

Toinen kertoi käyvänsä jo kolmatta vuottaan ja suoraan sanottuna Des tunsi olevansa kateellinen toiselle muttei veisi kauaa aikaa kun hänkin jo kävisi kolmatta vuottaan tässä koulussa. Se vain että toistaiseksi hän sai tyytyä tämänhetkisiin opintoihinsa ja ainakin tänään Desistä tuntui siltä ettei hän kestäisi tätä vuottakaan loppuun saakka...
Des joutui kyllä myöntämään että oli saattanut kuulla toisen tempauksista joskus mutta hänellä ei täällä niin useita ystäviä ollut että hän olisi saanut tietoonsa läheskään kaikkea.
Des itse vetäytyi välistä omiin oloihinsa eikä silloin yleensä saanut edes selville mitään siitä mitä milloinkin oli tapahtunut mutta toisaalta; ei se aina häntä haitannutkaan...

//Sori, lyhyt D://

//Pitäiskö alkaa lopetella peliä? Sori että on kestänyt, mut mulla puskee vähän kaikenlaista nyt päälle eikä oo aikaa ropettamiselle juurikaan.//

Art kuuli kellon soivan jossakin koulun sisuksissa ja vääntäytyi ylös - ei siksi että olisi ajoissa tunnilla vaan siksi että pääsisi ärsyttämään tunnin opettajaa alusta asti tekemättömillä tehtävillä ja muulla mitä mieleen sitten sattuisikaan pälkähtämään. Art pudisteli leivänmurut housuiltaan ja raaputti niskaansa.
"Noh, minäpä tästä livun tuonne. Koita kestää", Art tokaisi virnistäen ja tarkoitti kestämisellä nälkää jonka oletti kalvavan laiheliinin sisuksia.
"Kauneuden eteen on kärsittävä", Aet vielä nakkasi ennen kun häipyi reppuineen päivineen pois pihalta.

//Kiitoksia pelistä :D//