Dance me if you can

// Chaosin kanssa oli keskustelua pelistä Taylorin ja jonkun hänen poikansa kanssa. Luotan sun taitoosi ja haluusi valita ketä peluuttaa :] Otsikko on laadukas jne. Ja siirretty tänne tuolta pääosiosta, eli Keskustasta. //

Yhdessä San Diegon tasokkaimmista ostoskeskuksissa kävi yleensä vilinä. Nyt kello oli kuitenkin melko vähän iltapäivällä ottaen huomioon sen, ettei suurinosa ihmisistä ollut päässyt töistä. Muutama vanhempi näkyi raahaamassa vastaan pullikoivia lapsia mukanaan, kapinallisimpia nuoria oli notkumassa kaiteilla ja rapuissa. Varmasti pari Astoninkin kallonmurskaajaa naureskeli koulun nörteille ja kertoili toisilleen, miltä tunneilta nyt oli tullut karattua kaupunkiin päästäkseen. Kahviloista kuului lusikoiden kilinä kun ne harvat asiakkaat hörppivät hienoja kahvejaan maistellen samalla ylihinnoiteltuja leivoksia. Niitä samoja leivoksia Rhodesien nuorimmallakin oli usein tapana syödä.

Taylor käveli ulos vaateliikkeestä mustavalkoista paperikassia kantaen, jossa lepäsi hänen juuri ostamansa huppari. Mustakeltaisissa kengissä, Dieselin samansävyisessä paidassa ja farkkushortseissa liikkuva tyttö oli tympääntynyt, vaikka tunnetila ei ulospäin näkynytkään. Hänen oli ollut määrä tavata ystävänsä juuri näihin aikoihin kyseisessä ostoskeskuksessa, mutta toinen oli mennyt peruuttamaan tapaamisen hetki sitten. Taylor lähti kävelemään kerrosta vasempaan suuntaan, miettien katkerana miksi oli jäänyt toiseksi ystävänsä poikakaverille. He olivat kuitenkin sopineet tapaamisesta jo monta päivää sitten eikä poikaystävä silloin tiennyt sanoa mitään joukkueensa pelistä. 'Typerä potkupallo!' tyttö huokaisi ja jäi istumaan vapaalle penkille laskien ostoskassin vierelleen.

Katse lähellä olevassa viherkasvissa Taylor kuunteli kuinka vastapäisessä levyliikkeessä soiva musiikki vaihtui. Tunteikas rakkausballadi sai antaa tilaa tanssikappaleelle. Tyttö jäi kuuntelemaan musiikkia kääntäen katseensa liikkeeseen ja loppumattomien levyhyllyjen välissä käveleviin asiakkaisiin. Kappaleen sanojen tulkinta oli uskomattoman haastavaa ja siitä Taylor päätteli, ettei esittäjä todennäköisesti ollut amerikkalainen. Hän tunnisti kuinka esittäjä äänsi hassusti sanoja kuten "baby", "girl" ja "let's dance", mutta muuten sanat kuulostivat heprealta hänen korvaansa. Rytmi oli kuitenkin melko tarttuva ja sai Taylorin nousemaan alakuloisesta mielentilastaan. Bum bum bum bam, bum bum bam bam. Tytön jalka alkoi lyödä samaa tahtia lattiaan, kädet heiluivat hieman ja Taylor alkoi heilutella päätään sekä pitkiä hiuksiaan kertosäkeen alkaessa jälleen...

- oon jo pitkään arponu, et tähänkin pitäs pelata, mutte oo ees osannu päättää kellä.. 8D Dom olis vapaana, mutta se ei taas tähän peliin sovi, osku on... liian friikki XD Ivan vai Damon... Heitän Ivanin. ;> Ja anteeksi tekstin luokattomuus... -

Koripalloilijan pää ei enää kestänyt raskasta huone ilmaa ja törkyistä asumusta. Eikä häntä todellakaan innostanut sitä alkaa siivoamaan. Oscarkin vain istui sohvalla pyykkivuoren keskellä pelaamassa pleikkaria. Veli näytti sulkeneen todellisuuden kokonaan päänsä ulkopuolelle. Ivan ei valittanut, vaan veti harmahtuneet, ennen valkeat, tennarinsa jalkoihin ja paineli ovesta ulos hyppien rappuset useampi kerrallaan kerrostalon ulko-ovelle.
Päivä näytti kivalta, eikä poika ainakaan vielä katunut päätöstään ulos lähtemisestä. Jalat kuljettivat pojan lähimmälle metrolle, jolla tuo kepeästi pääsi kohti keskustaa. Tungos ei ollut niinkään ylitsepääsemätön, onneksi.

Oliko muka niinkään kohtuutonta läteä ulos yhden lintsatun päivän jälkeen? Mikä oli vaara jäädä kiinni ja jos jäisikin, ei siitä mitään vakavaa yleensä seurannut. Kukaan ei sen tähden kuole, ainakaan yleensä.
Keskustassa oli tavanomainen ihmisvilinä, jossa osakseen selvästi hyväkroppainen urheilija keräsi vastakkaiselta sukupuolelta kiitettävästi nuolevia katseita. No, näyttihän Ivan hyvältä löysissä farkuissa ja avoimessa lyhythihaisessa kauluspaidassaan, joka antoi sijaa tuon tatuoinneille. Poika kulki kohti ostaria.

Täällä porukkaa oli kaksinkertaisesti sen verran, mitä tänään oli yhteensä näkynyt. Poika hymähti tutkien ohimennen taskunsa, muutama irrallinen seteli. Ehkä hän saisi jotain, jos oli tarpeen.
Ivan moikkasi joukkuekaveriaan tyttöystävineen. Niin, eipä sitä tuttuja voinut olla näkemättä näinkään suuressa kaupungissa.

Läheisessä levykaupassa soi joku Ivanille outo biisi, välinpitämättömänä hän vain jatkoi matkaansa todetakseen tuon tytön penkillä jotenkin ehkä tanssivan biisin tahtiin? Näytti veikeältä, kyselemättä Ivan vain istui samaiselle penkille.
"Menee lujaa?" Ivan soi tyttöselle ilkikurisen virneen, oikea päivänsäde.

// Ivan on hyvä valinta ja en mä ainakaan mitään huonoa tekstiä näe ;--) //

Taylor lopetti liikkeensä ja laski kätensä penkille kuullessaan miesäänen puhuttelevan. Tytön toinen jalka oli kantapää lattiassa ja hiukset aivan sekaisin tämän kasvoilla, joiden takaa tämä ei nähnyt oikein mitään. Niinpä Taylor siirteli sormillaan hiussuortuvan pois silmiltä ja suki ne välttävään kuntoon. Aamun hiustenlaittoprosessi oli mennyt aikalailla hukkaan...

"Öh...joo. Kai?" Taylor sönkötti epäselvästi ja tutkaili toista. Ilkikurisesti virnuileva poika kuului koulun urheilujoukkueeseen, hän tiesi. Pojan nimestä Taylorilla ei kuitenkaan ollut tietoa. Vaikka hän olisikin mielellään tiennyt, sillä poika oli melkoinen komistus. Ruskeat hiukset kehystivät komeita kasvoja ja toisen silmät olivat perin vangitsevat tai vähintäänkin erikoisen väriset. Taylor ei ollut miettinyt miltä mahdollisesti oli näyttänyt heiluessaan musiikin tahtiin, mutta arveli "tanssimisensa" olleen melko tyylipuhdas suoritus. Ja epäilemättä tuo taidokas liikehdintä oli syy, miksi poika tuossa istui ja hänelle virnisteli. Ajatus omituisesta, heiluvasta ja mahdollisesti mieleltään erikoiselta vaikuttavasta itsestään pääsi tytön mieleen ja nostatti hymyn vaaleahiuksisen kasvoille.

"Kai sitä hyvän kappaleen tahtiin tulee vähän heiluttua", Taylor totesi vinosti hymyillen. Ei kappale ehkä hirveän laadukas ollut, mutta tarttuva ainakin. Silti ei välttämättä ollut normaalia alkaa tanssia hyvänkään kappaleen mukana ostoskeskuksen penkillä. Hänellä oli usein kyllä tapana ryhtyä vähän omituisiinkiin juttuihin mukaan, mutta harvemmin keskustassa. Ostoskeskuksessa.
"Olisitko liittynyt mukaan menoon? Vai muutenko vain kiinnostuit, että mikä hullu tänne on päästetty?" Rhodes tiedusteli huvittuneena, mutta oli oikeastikin kiinnostunut.

// Lyhyyyyt. //

Ivan virnuili tytölle, se näytti siltä kuin olisi jäänyt kiinni pahanteosta. Eipä Ivan nähnyt siinä niinkään pahaa, että tanssi jonkun biisin mukana. Suht normaalia, mutta julkiset paikat olivat silti julkisia ja rikkaat pennut rikkaita pentuja. Luulisi, että tyttö hieman katsoisi mitä teki, maine oli kuitenkin kullan arvoista Astonissa. Sillä sitähän lukiota tuokin tyttö varmasti kävi.
Tyttö näytti hymyilevän, eikä Ivanilla todellakaan ollut mitään tietoa siitä miksi. Tai olihan arveluja. Tieto oli kuitenkin, että tuntui ikävältä kutsua toista ajatuksissaan vain'tytöksi.

"Ensinnäkin, toi on ihan paska kappale", Ivan totesi lopettamatta alituista virnuiluaan. "Ja toiseksi, mikäs sen mukavampaa kuin bongata hulluja kaupungilta."
Koripalloilija korjasi paitansa helmaa ohimennen kääntäen rintamasuuntaa hieman paremmin tyttöön päin. Niin, se tytöttely ongelma piti ratkaista...
"Mitenkäs mä saan kutsua tyttöä, joka varmasti lähtee kanssani kahville? Mä olen muuten Ivan Smith." Omaperäistä, todella omaperäistä. No, hänellä kuitenkin sattui ihmeenkaupalla olemaan hieman rahaa ja nyt ehkä jopa seuraakin, joten miksei hän voisi tyttöä mukaansa kahville napata?

- jos tuo sun oli lyhyt niin tää on tynkä. >.< -

Taylor naurahti kun poika toi esille mielipiteensä hänen heilumiskappaleestaan. Toinen paljasti myös salaisen harrastuksensa, eli hullujen bongailun. "No mukava sitten, että pystyin tukemaan hullubongailijaa", tyttö sanoi hymyillen. Hymy oli tullut jäädäkseen tämän kasvoille ja pojan virne vain kannusti sitä pysymään tiukasti. Toinen oli piristävä ja kiinnosti Tayloria. Tietenkin vielä vain sopivalla tasolla, koska kaikesta huolimatta tytöllä ei ollut tapana rynnätä jokaisen vastaantulevan virnuilijan syliin. 'Edes söpön virnuilijan'.

Toinen esittäytyi Ivan Smithiksi ja kieltämättä nimi oli jollain tapaa tuttu. Taylor muisteli kuulleensa nimen jossain yhteydessä huutosakkilaisten keskusteluissa. Ehkä hän oli itsekin osallistunut siihen keskusteluun? Nimen yhteyttä jutuissa hän ei kuitenkaan muistanut, joten antoi asian olla. Varmaan jokainen urheilujoukkueen jäsenen nimi oli hänelle hämärästi tuttu, joidenkin silti enemmän kuin Ivanin. "Taylor Rhodes. Joka mielellään lähtee kahville", tyttö vastasi ilahtuneena pyynnöstä. Levykaupan lähelle oli selvästi tultava jammailemaan useamminkin jos siitä seurasi komeiden urheilijoiden esittämiä kahvittelupyyntöjä.

// Haha, sama täällä :'D Ensi vuorossa pidennän kyllä, tää ei tule jatkumaan, haha. //

Ivan naurahti, tyttöhän oli todellakin mainio tapaus. Ei vetänyt niinkään hernettä nenäänsä arvostelusta, joku tosikko - mitä niitäkin koulun kermasta kyllä löytyi - olisi saattanut tulistua oikein kunnolla.
"Oih, arvostan sitä kovasti", poika naurahti. Tyttö oli oikeastaan mainio valinta kahviseuraksi, ainakin sen perusteella mitä Ivan tuosta tiesi. Ja se oli todella vähäistä.

"Okei, kiva. Onko joku tietty kahvila, jonne Taylor tahtoo?" Ivanin ääni oli ystävällinen, ja siitä kuulsi nauru. Kasvot olivat ottaneet kuin tatuoituna tuon hivenen huvittuneen, leveän virneen. Eipä hänelle itselleen ollut niinkään väliä, minne he menisivät. Tosin taisi olla virhe kysyä, saattaisihan tyttö päättää tahtoa vaikka koko ostarin kalleimpaan kahvilaan. No jaa, Ivan saisi maksaa, kun kerta kysyikin. Turha sitä nyt oli katua, mutta eipä hän oikeastaan katunutkaan. Tulipahan vain ohimennen ajatelleeksi.

"Tai sit semmonen kahvila minkä mun budjetti kestää", poika lisäsi virnistäen. Eipä se niinkään salaisuus ollut, ettei hän kuulunut niihin rikkaimpiin ja maineikkaimpiin oppilaisiin Aston Highissa.

Taylor virnisti kun Ivan tiedusteli, minne hän tahtoisi lähteä kahville. Pojan äänensävy oli miellyttävä ja tämän olemuskin rento. Toisesta saisi toivottavasti hyvää jutusteluseuraakin, sillä tyttö oli kyllästynyt ystäviensä selityksiin amerikkalaisesta jalkapallosta ja poikaystävistään. Vaikka kyllä hän arvosti ystäviään ja useimmiten näiden seurassa viihtyi, niin silti jollain jutuilla oli rajansa jos niitä joutui kuuntelemaan liian usein.
"Mm..", hän mietti minne haluaisi mennä, kun Ivan lisäsi virneen saattelemana maininnan "budjetin kestävästi paikasta". Sekin lisäsi tytön mielikuvaa toisen rentoudesta - joku rikas jätkä ei olisi voinut ikimaailmassa sanoa käytettävän rahamäärän olevan rajattua.
"No toi alakerran ovien lähellä oleva kahvilahan oli aika edullinen tapaus", Taylor totesi naurahtaen. Kyseinen kahvila oli ehkä ostarin kallein paikka ja pienestä kupposesta sai maksaa itsensä kipeäksi. Silti tyttökin siellä usein istui, mutta tiedosti kyllä hintavuuden. Toivottavasti Ivankin tajuaisi hänen vain vitsailleen.

Kun Taylor yhä mietti minne haluaisi mennä, käveli penkin ohitse pari Aston High'n ensimmäisen vuosiluokan rikkaan perheen tytärtä. Toinen taisi olla myös huutosakista. Hän tunsi molemmat ja moikkasi näille nopealla kädenheilautuksella kun nuo kävelivät ohi toisen tervehtiessä hänen nimeään kutsumalla. Kumpikin onneksi jatkoi vain matkaansa eikä jäänyt juttelemaan.

"Eikö tässä kerroksessa ollut se ranskalainen kahvila? Café de Jean-Luis?" Taylor kysyi. Hän ei ollut varma oliko kahvila tosiaan sen niminen, mutta muisteli paikan olevan pieni ja viihtyisä kuppila, josta sai hyvää kahvia. Paikka ei ollut hinnoilla pilattu, sillä sen omisti ranskanlais-amerikkalainen vanhempi pariskunta ja muuna henkilökuntana toimi lähinnä pariskunnan jälkikasvua. 'Joku heistä taisi opiskella Astonissa', hän muisteli samalla kun odotti mitä mieltä Ivan olisi ehdotuksesta.

Taylor ei näyttänyt niinkään nyrpistävän nenäänsä saati sitten peruvan kutsua, kun Ivan informoi tyttöä rahatilanteestaan. Hyvä niin, eipä neitonen tainnut olla mikään klassinen hienohelma. Sopi täydellisesti Ivanin makuun, ei hän olisi mitään diivailevaa prinsessaa jaksanutkaan hyysätä.
Taylorin vastaus sai Ivanin naurahtamaan epäuskoisena, se paikkakin oli jo koko ostarin kalleimmasta päästä. Pian Ivan tajusi sen vitsinä ja virnuili jälleen.
"Kyllä mut voi tappaa kivuttomamminkin, ja mä kärsin silti." Jep, oli todella hienosti todettu, poju. Mitähän mahdoit sanoillasi tarkoittaa? Jaa a, ota siitä nyt sitten selvää.

Muutama rikas pentu ohitti heidät ja tervehti Tayloria, Ivan hymyili melkein kesysti. Ei virnuillut edes mitenkään typerästi tai edes paljon. Ehkä.
Hänen onnensa, että tytöt vain jatkoivat matkaansa, eivätkä jääneet juttelemaan niitä näitä Taylorin kanssa. Jälleen poju katsoi tyttöä.

"Kai on, jos niin sanot", Ivan hymähti. Ei hän niin kahviloiden päälle tiennyt, hän nyt kuitenkin oli päättänyt tarjota tytölle kahvit, joten ranskalainen kahvila sai kelvata.
"Saat kyllä näyttää, missä se on." Poika nousi jaloilleen oikoen kauluspaitansa ja ojentaen kättään auttaakseen seuralaisensa jaloilleen. Hän antoi Taylorin viedä, eikä edes vikissyt vastaan.

- saat hittiä sen sinne kahvilaan mukaan ihan vapaasti. :'D -

// Juups 8D //

Ivan ei ollut sen varmempi ranskalaisen kahvilan nimestä kuin Taylorkaan, mutta vaikutti silti olevan okei valinnan kanssa. Kun poika nousi ylös ja ojensi kätensä auttaakseen hänet ylös, oli tytön ilme varmasti näkemisen arvoinen hämmästyksestä. Ivan oli paljon kohteliaampi kuin mitä olisi odottanut toisen ollessa kuitenkin urheilija. Vaikka eihän Taylor paljon tiennyt siitä, pitikö yleinen käsitys urheilijoista edes paikkaansa, mutta silti tämä ei ollut koskaan saanut urheilijoista erityisen herrasmiesmäistä kuvaa. Tyttö tarttui toisen käteen ja nousi ylös, nostaen mukanaan paperikassin.
"Kiitos", Taylor hymyili ja irrotti kätensä.

Taylor lähti Ivanin kanssa kävelemään siihen suuntaan kuin missä tyttö kahvilan muisti olevan. Kävellessään hän heilutteli paperikassia kädessään. Ostoskekukseen oli tullut lisää väkeä sitten sen, kun hän oli sinne tullut.
Kauaa ei kaksikko kävelemään joutunut, sillä nyt nämä seisoivat erilaisilta kahvijuomilta ja leivonnaisilta tuoksuvan kahvilan edessä. Sisäänkäynnin yläpuolella luki Café de Jean Luis kaunokirjaimin, kuten Taylor oli muistellutkin. Kahvilan sisustuksessa oli nahkaisia nojatuoleja, hyvin yhdisteltyä vaaleaa ja tummaa puuta sekä katosta roikkuvia lamppuja. Kahvilan takaseinä oli koko seinän täyttävä mustavalkokuva öisestä Pariisista ja kuvasta löytyi mm. kuuluisa Eiffel torni.
"Vaikuttaako paikalta, jonka voisit kelpuuttaa?" Taylor kysyi lopettaen paperikassin heiluttelun.

Ivan hymyili tytölle lämpimästi, kun tuo kiitti häntä.
"Ole hyvä vaan", poju virnisti. Mieli teki kaapata tyttönen käsikynkkään, mutta tuo kerkesi jo irrottautua. Ivan hillitsi oudot himonsa. Kumma kyllä, ei se kovin haastavaa ollut.

Kilttinä poikana, mitä Ivan ei tietenkään ollut, hän seurasi Tayloria nurisematta. Tietenkin olisi ollut kohteliasta lupautua kantamaan tytön ostokset, mutta ei Taylorilla niiden kanssa ongelmaa näyttänyt olevan.
Pian, ei-niinkään-vaivaantuneen hiljaisuuden vallitessa, ranskalainen kahvila olikin jo ihan heidän edessään. Café de Jean Luis, kuten tyttö oli arvellutkin. Ivanillahan ei kuitenkaan ollut mitään hajua, sitäpaitsi vielä huono nimimuistikin.

Sisustus ei ollut lankaan paha, itseasiassa kahvila vaikutti hyvinkin viihtyisältä mestalta. Kysymykseen poju vastasikin nyökyttelemällä päätään hyväksyvästi. Kyllä hänellä nyt kelpasi, mukavan näköinen kahvila, vielä mukavamman näköinen seuralainen ja toivon mukaan siedettävät hinnatkin. Tämä oli kai sitten se taivas.

"En todellakaan valita. Sulla on hyvä maku", Ivan virnisti napaten tytön estotta kainaloonsa ja suunnaten suoraan tiskille.
"Mitähän neidille saisi olla?" Pojan okraavivahtavat silmät suuntautuivat suoraan Taylorin silmiin, hymy ei kasvoilta ollut karannut mihinkään.

Taylor ehti tuskin hymyillä Ivanin vastaukselle kun oli jo tullut napatuksi pojan kainaloon ja matkalla kahvilan tiskille. Vielä kun toinen heitti kehunsa ilmoille virneensä saatteleman, ei tyttö voinut valittaa olostaan. Ei ollenkaan. Kahvilan tiskin vierellä kiertävillä, lasilla suojattuilla hyllyillä oli herkullisen värisiä muffinsseja ja kakunpaloja. Osa kakuista oli koristeltu tyylikkään koruttomasti kuten Sacher kakku, kun taas toisissa oli hymyileviä marenkimansikoita. Leivosten kanssa asiakkaan huomiosta kilpailivat muunmuassa täytetyt patongit ja ranskalaiseen kahvilaan sopivat croissantit. Monia kyseisistä herkuista näkyi kahvilan asiakkaiden pöydissä.

Tiskillä oli hymyilevä nainen, joka katseli kaksikkoa tyynen odottavaisesti. Tämän katse ei ollut hoputtava. Taylor tutkaili tiskin takana olevalla seinällä olevaa menuta ja sen juomaosastoa.
"Je désire un cappucino, s'il vous plaît", hän sanoi sitten pojalle hieman ontuvalla ranskan ääntämyksellä naurahduksen saattelemana. Taylor ei ollut mikään kielinero, mutta kyllä tuo kahvijuomaa osasi juuri ja juuri pyytää. Yksinkertaisiin lausahduksiin hänen ranskantaitonsa aivan tarkalleen rajoittuivatkin, sillä hän oli oppinut kieltä vanhemmiltaan näiden oltua Ranskassa tutkailemassa uhkapelibisneksiä. Tai siis, kasinoita.
"Eli jos arvon ritari tarjoaisi tälle neidolle cappucinon, neito olisi hyvin kiitollinen."

// Vaikka olen ranskaa lukenutkin niin en ota vastuuta tuon lausahduksen oikeellisuudesta :'D //

Leivokset ja täytetyt patongit todellakin näyttivät oikein kutsuvilta. Eikä Ivan lainkaan epäillyt, etteivätkö ne myös olisi olleet herkullisia. Ja hänen seuransa oli mahtava. Tai ei ainakaan lätkinyt häntä laukulla siitä hyvästä, että hän hän koski kysymättä. No, eipä Ivan uskonutkaan sellaista kohtelua ansaitsevansa. Yritti nimittäin olla mahdollisimman kunnolla.

Nainen kassan toisella puolenkin näytti ihan siedettävältä. Taylorillä todentotta oli uskomattoman hyvä maku kahviloiden suhteen. Ainakin kahviloiden suhteen, eihän Ivan toisen muuta makua ollut saanutkaan vielä nähdä. Onnekseen tai epäonnekseen, sitä hän ei siis vielä voinut tietää.
Ivan naurahti Taylorin ranskankielelle, hänen mielestään tyttö äänti ihan hyvin ja puhuikin, mutta hän ei ranskaa osannut, joten eipä häneltä varmaan mielipidettä kysyttäisikään.
"Okei, kiitos kun käänsit, mähän olisin muuten saanu olla ihan kauhuissani!" Ivan virnisti ja käänsi sitten katseensa kassan naiseen.
"Eli laitatko sit kaks cappucinoa, kiitos", Ivan hymyili valloittavasti naiselle kavaen taskustaan ne muutamat setelit mitä omisti ja maksoi cappucinot. Naisen ystävällisyys ei ollut kadonnut mihinkään ja Ivan ajautui toivomaan, että muutkin myyjät osaisivat suhtautua asiakkaisiinsa tuollatavoin. Ja toinen ajatus olikin sitten, että hän oli tainnut löytää uuden vakio kahvilansa.

Taylor naurahti Ivanin toteamukselle hänen ranskankielisestä lausahduksestaan. Käännös oli ollut erittäin kaukana suorasta käännöstä, mutta mitäpä se haittasi kun saman asian tuokin oli toimittanut. Tyttö hymyili myyjälle Ivanin tilatessa kahvijuomat ja katseli sitten kahvilaa pojan otteesta käsin. Paikka ei ollut niin täynnä kuin se olisi voinut olla, joten pöydän löytämisen ei pitäisi olla erityisen haastavaa. Vaikkakin ostarin lisääntyvä asiakasmäärä käytävillä oli kerännyt muutaman ihmisen jonoon heidän taakseen.

Kahvilan tiskin takana oleva nainen hääräsi aikansa juomia laittaessaan, kunnes laski ne tummalle, puunkaarnakuvioiselle ja pyöreälle tarjottimelle. Valkoisissa kupeissa kahvilautasten päällä olevat juomat oli koristeltu siististi ja ne tuoksuivat vahvasti. Taylor hymyili, hän oli muistellutkin kahvilan juomien olevan juuri näin loistavia.
"Olkaa hyvä", myyjätär sanoi hymyillen ja käänsi toista kupeista hieman. Sitten nainen katsoi tarjotinta hetkisen, nostaen katseensa siitä. Ilmeisesti kuppi oli hänen mielestään ollut huonosti asetettu, Taylor ajatteli yhä hymyillen.

Taylor nosti tarjottimen käsiinsä, paperikassin roikkuessa ranteen kohdalla.
"Eihän sun tarvitse kaikkea tehdä", hän totesi Ivanille virnistäen. Koska poika oli tarjonnut juomat, hän kantaisi tarjottimen pöytään. Eihän se tasan mennyt, mutta Taylor ei halunnut vain olla tekemättä mitään. Tyttö käveli yhteen pöydistä, joka oli lähellä mustavalkoisella kuvalla varustettua seinää, tarjottimen laskeutuessa pöydälle.

// jätin tuosta nyt pelaamatta, että Ivan tuli pöydän luo myös, mutta jos herra sinne tulee niin Taylor ei ole herran kainalosta siinä tapauksessa kadonnut :'D //

- Kyllähän se kilttinä poikana perässä tulee <'x -

Ivan kiitti touhottavaa naista tuon asetellessa kuppeja aika pikkutarkalta näyttävästi tarjottimelle. Ennen kuin poika kyseiseen tarjottimeen kerkesi tarttua oli Taylor jo viemässä sitä pöytään ihan omakätisesti. Ivan tuijotteli tyhmänä hetken, kunnes tajusi sanat.
"öh, okei. Pärjäätkö sä?", Ivan katseli tyttöä hieman kummissaan, kunnes suli vinoon hymyyn. Ei, kultaseni, Taylor litistyy varmasti tarjottimen painon alle.

Ivan käveli kiltisti Taylorin perässä pöytään istuen tuon viereen ehkä hieman liian lähelle, mutta eipä tyttö ollut aiemminkaan Ivanin läheisyyttä kammonnut tai sitä kieltänyt. Pojan käsivarsi kiertyi Taylorin ympärille.
"Kyllä sä olet oikein reipas tyttö", Ivan virnisti. Tuolla tavoin puhuttiin ehkä koirille. "No, eipähän mulla olemisennani ole mitään valitettavaa..."

Poika tarttui vapaalla kädellään kuppiinsa maistaen cappucinoaan. Siinä ei todellakaan ollut valittamista, oikeastaan niinkin halvalle hinnalle, millä se oli myyty oli laatu taivaallista.

Taylor naurahti Ivanin kysymykselle siitä, pärjäisikö hän varmasti tarjottimen kanssa. 'Suloinen kysymys', tyttö ajatteli hymyillen. Oli hän paljon painavimpiakin asioita saanut kannella, esimerkiksi kasoittain ostoskasseja...Ei ehkä maailman loistavin esimerkki raskaasta työstä. Mutta eihän Taylorin kaltaisen rikkaan suvun nuoren tyttären olisi annettu pyytämälläkään helposti tehdä raskaita hommia. Ei, se jätettiin palkatulle työvoimalle.

Toisen tullessa istumaan lähelle ja kiertäessä käsivartensa hänen ympärilleen, Taylor jännittyi hetkeksi, mutta rentoutui nopeasti. Ainakaan urheilijapojat eivät pelänneet tehdä läheistä tuttavuutta. Ei niin, että hänkään olisi sitä kammonnut. Muuten hän ei varmaan olisi tässä.
"No kyllähän siinä reippautta tarvitaan, että jaksaa ryhtyä kantamaan tälläisiä raskaita esineitä", hän totesi virnistäen ja napautti sormellaan tarjotinta pari kertaa. Tyttö katseli kun toinen maistoi cappucinoaan. Se vaikutti maistuvan ainakin sen perusteella, ettei toinen irvistellyt, sylkenyt juomaa suustaan tai muutakaan. Näky Ivanista sylkemässä juomat suustaan sai tytön tyrskähtämään ja hän nosti kämmenen suulleen peittääkseen sen.

Tyttö nosti oman kuppinsa käsiinsä ja kohotti sen sitten huulilleen. Ah, tätä hän oli juuri kaivannut. Tietämättään tosin. Hyvää cappucinoa ja hyvää seuraa. Seuraa hän oli tosin toivonut, mutta olettanut saavansa ystävättärensä paikkaamaan sen asian. Nyt hänellä oli kuitenkin yllätyksellisesti vieressään komea Astonin urheilija ja käsissään lämmin cappucino. Jonka kyseinen poika oli tarjonnut. Taylor hymyili ja kohotti kupin uudelleen huulilleen.
"Melko maukasta. Kai juomaa voi sanoa maukkaaksi?" hän kysyi pieni hymy huulillaan ja katsoi Ivania. Maukasta juomaa? Ainakin se oli kuulostanut typerältä.

- Eikä, repeilen täällä, jos nyt osaisin kirjottaa nimen ees oikein <,,x Huomasin sen, öh monenmonemonen pelin jälkeen jo <,x hehee -

Taylor ei ainakaan töninyt Ivania kauemmas, mistä poju uskalsi päätellä ihan sopivaksi istua niinkin lähellä toista. Ivanille läheisyys oli täysin normaali juttu, sen kanssa kun oli elänyt aina niin läheisyyttä ei kammonnut antaa tai ottaa vastaan.
"Aivan totta", Ivan nyökytteli päätään ja virnuili Taylorille. Siinäpähän vinoili, ei Ivan mikään tosikko ollut ja kesti kyllä kommentit tekemisistään tai sanomisistaan.
Ivan kohotti hieman toista kulmaansa, kun tyttö tyrski jollekin jutulle. Hymyillen poika pudisteli päätään.

"Helvetin hyvää, en tiedä sitten voiko juomaa ilmaista maukkaana. Kuulostaa kummalliselta", Ivan nauroi. Maukas oli muutenkin kumman kuuloinen sana, tiedä sitten mistä syystä.

"Mutta milläs muulla sanalla sitä sitten pitäisi ilmaista?" Ivan kohautti olkiaan ja kaatoi hieman lisää tätä 'maukasta' cappucinoa kurkkuunsa. Nyt se jäi vaivaamaan, mikä sana sitten, jos ei maukas?

// ahaha, meinasin huomauttaa siitä aluksi, mutta luulin sen olevan tahallista :'D //

Taylor oli tyytyväinen, kun Ivan ei alkanut kysellä syytä hänen tyrskähtelyynsä – hymyili vain päätään pudistellen. Olisi ollut hieman noloa selittää, mitä oli ajatellut. Tosin siitä olisi varmaan saanut mukavat naurut.

Toisen toteamus siitä, että ”"maukas" kuulosti kummalliselta, sai Taylorin naurahtamaan. Sentään hän ei ollut yksin sen kanssa, että "maukas" ei kuulostanut korvaan hyvältä. Kun puhuttiin cappucinoista ja niiden mausta. Ivanin kysymyksen jälkeen tyttö alkoi miettiä mahdollisia synonyymejä sanalle maukas, hörpäten cappucinoaan. Ensimmäiseksi mieleen tulivat herkullinen ja maittava, viimeiseksi päässä kävi hyvänmakuinen. Herkullinen ei kuulostanut hullummalta, mutta "maittavaa cappucinoa"...No, kai sekin oli ihan järjellinen. Hyvänmakuinen taas ei kuulostanut yhtä kehuvalta kuin herkullinen.

"Totta...Ehkä meidän pitää vaivata äidinkielen opettajaa tällä visaisella kysymyksellä", Taylor sanoi hymyillen. Ei hän tosissaan aikoisi kysyä opettajilta, miten hyvältä maistuvaa kahvijuomaa pitäisi kutsua.
"Mutta ennen sitä voidaan varmaan kutsua tätä maukkaaksi."

- hehe, se on jotain omituista ja erittäin alitajuntaista vahingollista ja.. nyt lopetan heti tän selittämisen x'> -

"Joo, ehkä se osais vastata siihen fiksusti... Tai sitten ei", Ivan totesi pyöritellen lusikkaa kahvissaan. "Siihen asti voidaan puhua siitä maukkaana, juu", Ivan naurahti. Maddox olisi selvittänyt tilanteen toteamalla kahdin über hyväksi ja sillä selvä. Nojaa, Ivanilla tuntui nykyään olevan pahakin tapa verrata itseään serkkuunsa.
No, siitä pojasta sai pahoja vaikutteita mikä ei ollut aina niinkään kivaa.

"Kahvista puhuminen on tylsää... Mikä on sun lempi bändi?" Ivan siemaisi cappucinoaan ja soi Taylorille hymynsä. Olipa taas typerä kysymys... Ivanista ei kyllä ollutkaan keksimään parempaa juuri nyt.

Vaaleahiuksinen hymyili Ivanin epämääräisille mietinnöille cappucinosta, siemaistessaan taas lisää nestettä omasta kupistaan. Maukas. Niin, miksi se kuulosti niin omituiselta? Vain siksi, että hän oli miettinyt sitä niin ja ajatellut sen kuulostavan omituiselta. Tosiasiassa se ei ollut kovin omituista. Taylorin onneksi hänen typerät pohdintansa kahvijuoman syvimmästä olemuksesta, tai oikeastaan kahvijuoman syvimmän olemuksen kuvailusta, keskeytyivät nuorukaisen tiedustellessa, mistä yhtyeestä hän piti. Tyttö naurahti hiljaa kysymykselle ja laski sitten kahvikupin käsistään.
"Mmm...en tiedä onko mitään ehdotonta lempibändiä", hän vastasi lyhyen pohdinnan jälkeen ja katsoi Ivania hymyillen. Taylor piti popista, R&B:sta ja muusta kevyemmästä musiikista. Rock ja hevi eivät olleet ollenkaan sinisilmäisen mieleen, tytön isoveljellä taas oli hieman laajempi musiikkimaku, joka ei silti myöskään kestänyt raskainta musiikkia.
"Pidän rennosta musiikista. Entä sinä?"

Taylor oli nostamassa cappucinoa uudelleen maisteltavakseen, kun kuuli tutun soittoäänen farkkushortsien taskustaan. Kahvikuppi laskeutui sormista, kun tyttö siirsi ne sen sijaan kaivamaan kännykkää taskusta. Taylor katsoi näytöllä vilkkuvaa nimeä jonkin aikaa, ennenkuin soi Ivanin suuntaan pahoittelevan ilmeen.
"Suo anteeksi." Pian neitokainen oli jo nostanut laitteen korvalleen ja aloitti keskustelun soittajan kanssa kysyvällä äänellä.
"Niin?...Ahaa...Mmm...Siinä ranskalaisessa kahvilassa, muistatko sen?...Niin, juuri se...Ei, en ole...Miksi haluat tietää?...Hmph, no, mikä oli niin tärkeää?...Ei. Et ole tosissasi...Vai niin ajattelit...Blake, oletko muka ihan varma?...Äh, no niinpä tietenkin...Selvä selvä, nähdään siellä sitten."

Taylor laski puhelimen korvaltaan ja silmäili näyttöä, joka ilmoitti puhelun päättyneen. Sinisilmät kääntyivät jälleen vieressä istuvan pojan suuntaan ja niissä oli taas puhelua edeltänyt pahoitteleva katse.
"Joudun valitettavasti lähtemään. Veljeni soitti ja...no, perhe on pahin, eikös sitä niin sanota?" tytön huulille eksyi virne kysymyksen päätteeksi.

Ivan nyökkäsi vastaukselle, eipä poika itsekään mitään ehdotonta ykköstä omannut. Mitä nyt kuunteli joitakin enemmän kuin toisia...
Taylor lisäsi vielä pitävänsä rennosta musiikista.
"Rento menee, pääasiassa kuitenkin enemmän rock ja metal ändejä tulee kuunneltua... Se riippuu aikalailla mielentilasta. Yleensä tulee kuunneltua sitä, mitä Maddox popittaa liian isolla kämpässä", Ivan naurahti.

Tytön kännykkä soi, ja Ivan hymähti. Poika pudisti hieman päätään tytön sanoille ja nyökäytti sitten lopulta. "Ihan vapaasti vain."
Tytön puhelu ei ollut pitkä, mutta sitäkin enemmän täynnä asiaa. Blake, kyse oli siis Taylorin veljestä. Olikohan sattunut jotain? Eipä kai, siltä puhelun sävy vaikutti. Ivan vain jatkoi virnuilua.

"Selvä. Oli hauska nähdä, Taylor", Ivan lausui hymyillen. "Koita saada asia selvitettyä, mikä se sitten onkin...", Ivan naurahti nousten jaloilleen ensin tyhjennettyään cappucinonsa.

Poika suikkasi nopean suukon tytön poskelle suoden toiselle sitten leveän hymyn.
"Nähdään taas, koulussa sitten jos ei muuten." Poika iski silmää vielä ennen kuin katosi ulos ovesta ja käveli kohti maanalaista.

- tökstöks... kiitos pelistä!! ::'D -

Taylor oli iloinen siitä, ettei Ivan vaikuttanut alkuunkaan loukkaantuneelta siitä, että hän joutui lähtemään tällä tavalla. Mielellään tyttö olisi kyllä jatkanut cappucinon juomista kahvilassa kuin lähtenyt auttamaan Blakea asiassa, joka veljen olisi pitänyt hoitaa omin avuin. Välillä veli oli niin epäreilu ja ärsyttävä. Vaikka eihän Taylorin olisi loppujen lopuksi ollut pakko suostua auttamaan.

"Todellakin, oli mukava tavata. Ja olen melko varma siitä, että se asia tulee selviämään", vaaleahiuksinen sanoi hymyillen ja nyökkäsi Ivanin perään. Siniset silmät tuijottivat pojan katoamista ja sitten silmäilivät kädessä yhä olevaa puhelinta. Tyttö pyyhkäisi sen näyttöä sormellaan ja joi cappucinokuppinsa tyhjäksi. Taylor tarttui ostoskassiinsa, nousi ylös ja kävellessään ulos kahvilasta hymyili kassan takana seisovalle naiselle, joka toivotti hänelle hyvää päivänjatkoa.

// oli sitten vielä pakko kirjoittaa jotain ylilyhyttä :----D Paljon kiitoksia pelistä! //