Hän joka palasi takaisin

// Odotan tänne saapuvaksi Jukkista feat Cat

Aurinko oli kirkas ja näytti paistavan vain ja ainoastaan häntä varten, kotiinpaluun kunniaksi. Hän oli kotona jälleen, oikealla rannikolla, kuten hän oli sen ilmaissut vanhemmilleen astuessaan lentokoneesta. Askelia toisen eteen, mustat nilkkurit kopisivat tasaista tahtia asfaltoidulla tiellä, ei liian nopeasti ei liian hitaasti.
Nuori tyttö oli panostanut taas kerran vaatekertaan minkä oli valinnut, mutta ajatteli sen olevan ehkä liian korea. Nopeasti kuitenkin sivuutti tuon mielestään, hänen täytyikin olla liian jotain kuin liian vähän.
Ensimmäisen päivän vaatteisiin kuului mustat korkeavyötäröiset farkut, joiden kanssa hän piti sinistä u-kauluksista t-paitaa, joka korosti silmiään. Hiukset nutturalla, päässä mustat ray ban-aurinkolasit. Hymyilevissä huulissa ohut kerros vaaleanpunaista huulikiiltoa ja lyhyissä kynsissä vaaleaa lakkaa.

Siinä hän vihdoin oli, uuden koulunsa edessä seisomassa kuin mikäkin uutuus. Juuri niin, uutuus hän taas kerran olikin. Ensimmäiset päivät olivat yleensä stressaavia, mutta tyttöstä ei tuntunut stressaavalta yhtään. Se joko tuli myöhemmin kuin salama kirkkaalta taivaalta tai jäisi kokonaan tulematta. Hän yritti asennoitua jälkimmäisen kannalle, ei stressiä kiitos. Hänellä oli enemmänkin odottavat fiilikset päällimmäisenä, hän odotti uusia ihmisiä, paikkaan tutustumista, itseensä kohdistuvaa huomiota tai sen olemattomuutta. Nuo asiat eivät kuitenkaan saaneet häntä miettimään ja ahdistumaan miten tulisi tapahtumaan, vaan antoi sen mennä jotenkin omalla painollaan. Kännykästä katsottiin kellonaika ja se pudotettin sinne mistä oli otettukkin, Mackenzie Eddings seisoi koulun etupihalla odottaen Catherinea.

Tänään Catherine oli ollut tavallista kiireisempi, mutta silti kiireisin askelin kulkevin tytön olemus oli täysin moitteeton. Tuon meikki oli raikas, kaunis, mutta silti sitä ei ollut liian paljon. Vaaleita hiuksia oli aamulla kiharrettu ja kynnet lakattu kelmeän vaaleiksi ihan vain erään ihmisen odottamisen innosta. Mackenzie saapuisi vihdoin kotiin!
Blondi oli löytänyt tänään mustat lyhyet shortsit, punaisen tunikan ja laittanut jalkoihin uudet kenkänsä. Hänen laukkunsa keikkui tytön olalla, sinisten silmien koittaen löytää etsimänsä. Niiden katseen pysähtyen tyttöön hivenen kauempaa. Hän tunnisti toisen oitis, vaikka siitä olikin aikaa kun he olivat olleet kasvokkain.

”Mac!”
Huudahdettiin, tytön ripeiden askeleiden kulkeutuessa nopeasti toisen blondin luo. Hän halasi ystäväänsä pitkään ja tiukasti.
”Tervetuloa kotiin, kulta..”

Mackenzien nauravien huulien välistä kuului tytölle tyypillinen ilonkiljaisu kun tämä huomasi Catherinen tulevan itseään kohti. Nopeasti tuo otti aurinkolasit silmiltään ja asetti nuo päänpäälle. Sen jälkeen hän otti vielä muutaman rivakan askeleen eteenpäin, kunnes olikin jo hyvän ystävänsä lämpimässä ja tiukassa syleilyssä. Kaikki se virtuaalinen yhteydenpito oli ollut raastavaa, mutta se palkitiin vihdoin ja hän tunsi tytön fyysisesti edessään.
"Kiitos, arvaat varmaan miten ihana olikaan palata!" hän irroitti otteensa, mutta piti toista vielä kiinni käsistä.
"Tuntuu ihanammalta kuin osasin kuvitellakkaan!" hehkutti vielä hymyssä suin. Olo oli nostalginen hassulla tavalla.

"Voi sua Cat kun sä näytät hyvältä" Mac sanoi katsellen Catherinea päästä varpaisiin. Nätti tuo oli aina ollut ja näin vanhempana sekä livenä varsinkin. Mackenzie tiesi olleensa oikeassa, hän ei ollut liian korea ystäväänsä verrattuna.
Yksi asia tuli mieleen, jonka tyttö halusi pikimiten korjata, nimittäin rusketuksensa. Hän oli turvautunut solarumiin viime vuosina, mutta hän halusi palauttaa jo haalistuneen sävyn takaisin lojumalla uima-altaalla tai rannalla.

Lämmin hymy nousi blondin huulille tuon kuunnellessa ystäväänsä. Catherine antoi katseensa tutkailla Macin olemusta paremmin, laittaen merkille, että toinen oli muuttunut niin paljon viime näkemästä. Mackenzie oli kasvanut niin kauniiksi, kauniimmaksi mitä tuo oli ollut niissä kuvissa, joita hän oli tytöstä nähnyt. Kauniimmaksi kun mitä tuo oli viimeisimmällä vierailulla toisen kotona ollut.
”Olo on niin epätodellinen! Oletko tosissaan siinä?”
Tyttö kysyi ja nauroi heleästi. Hän halasi ystäväänsä, vankkumatonta tukeaan kuin vain todetakseen itselleen, että toinen tyttö oli tosissaan siinä.
”Kiitos! Mutta katso nyt sinua! Sinusta on tullut niin kaunis ja kaikkea! Olet muuttunut siitä kun viimeksi nähtiin kasvokkain. Eikä ne kuvat saaneet sinua näyttämään näin nätiltä, livenä olet paljon nätimpi ja kauniimpi, Mac.”
Hehkutettiin toiselle.

”Hei mutta mitä me tässä vielä jaaritellaan, mennään katsomaan vähän ympäristöä ja jutellaan samalla, jooko? Tahdon tietää mitä sinulle kuuluu. Tahdon tietää ihan kaiken!”

Mackenzien naamalla hymy säilyi tämän katsellessa puhekumppaniaan.
"Tää tuntuu tosi oudolta, mutta taidan mä olla", hän sanoi äänessään pientä ihmettelelyä. Mac nipisti itseään pienesti kädestä kuin herättääkseen itsensä epätodellisesta unesta. Mitään ei tapahtunut, hän oli vieläkin siinä, hurmaava Cat edessään.
"Mukava kuulla että noin päin, ettei toisinpäin", Mac vastasi, ajatellen jos hän näyttäisi paljon pahemmalta livenä kuin kuvissa.

Tyttönen katsahti taas ympärilleen, uusi paikka kaipasi kunnon tutustumista.
"Mennään!", vaaleaverikkö innostui ja kaappasi ystävänsä käsikoukkuun. Cat halusi tietää kaiken, Mac halusi kertoa kaiken. Ennen omaa avautumista tyttö halusi päivitettyä tietoa ensin Catherinen elämästä.
"Mites Jay?" hän kysyi sievästi hymyillen.

//Uusin Catia ja muutenkin päätin lopetella vanhat pelit ja aloitella puhtaalta pöydältä. Pahoittelen että jouduit odottamaan n__n''' Joskus uusiksi? //