Jokaisella mitta on täynnä, jos susi tulee, saat vaan huutaa

//tyylirikko feat Marcus (;
Otsikko on PMMP:n kappaleesta Viimeinen valitusvirsi


Kello 20.56
Harmaansiniset silmät tuijottivat tiiviisti edessä olevaa tenniskentän verkkoa. Ilma alkoi viiletä sen mukaan, miten taivas hämärtyi ja tummat pilvet alkoivat täyttää taivasta kokonaan sekä ukkosen jylinää saattoi kuulla, jos tarkasti kuunteli. Nappikuulokkeista kantautui ulkopuolisten korville vaimeaa musiikkia. Hidasta ja tunteikasta musiikkia, mikä sopi murheelliseen mielentilaan oikein hyvin.

Eileen Von Hussle istui tenniskentän aitauksen sisäpuolella nojaten takana olevaan korkeaan aitaan. Tyttö naksutteli hampaitaan ja antoi ajan kulua. Kädessään tyttö piteli rakasta tennismailaansa, mikä kylläkin oli sillä hetkellä kaltoin kohdeltu, sillä tyttö hakkasi sitä maata vasten ajatuksissaan (ei kuitenkaan kovakouraisesti). Tytön ajatukset pyörivät vain sen päivän tapahtumissa, äidin kanssa tapahtuneessa pienessä yhteenotossa.
El laski katseensa käteensä ja nosti paitansa hihaa. Käsivarteen oli tullut iso ja pahannäköinen mustelma, kun äiti oli hakannut tytärtään niin kovaa kuin kykeni ja Eileen yritti parhaansa mukaa puolustautua. Ja tässä oli lopputulos, Eileen karkasi tennismailansa ja parin mustelman kera.
Harmi, että tennispallot olivat unohtuneet matkasta.

Irlantilaistyttö oli tosiaan vasta pari päivää ehtinyt asua San Diegossa. Tämä tenniskenttä, mikä näytti todella vanhalta ja ränsistyneeltä, oli houkutellut heti ensimmäisenä päivänä luokseen, mutta tyttö ei ollut saanut aikaiseksi lähteä tutkimaan tätä kenttää paremmin. Nyt, kun tytöllä ei ollut mitään muutakaan tekemistä karkaamisensa jälkeen, hän oli päättänyt lähteä tsekkaamaan tämän tenniskentän.
Eileen nousi ylös tenniskentän laidalta, asetti kuulokkeensa taskuun mp3 soittimen seuraksi ja alkoi lyödä mailallaan kiviä verkon toiselle puolelle. Se ei ollut suositeltavaa, sillä se hajottaisi tennismailan rakennetta, mutta tyttö halusi päästä purkamaan tunteitaan edes jotekin.
"Hemmetin hemmetti!" kirottiin melko kovaäänisesti ja kivi lyötiin niin kovaa, että se lensi aitauksen yli ja osui katulamppuun, minkä lamppu posahti rikki.
Hups.
Ja juuri niihin aikoihin alkoi tihkuttaa vettä. Tyttö nosti kasvonsa taivasta kohden ja sulki silmänsä. Vesipisarat viilensivät kuumia ajatuksia. Yhtäkkiä tyttö sitten riisui ruskean hupparinsa päältään ja alkoi hyppiä pelkällä mustalla topilla ja sinisillä farkuillaan tenniskentällä. Nyt hänen käsistään paljastui tummia ja jo hälvenemiä mustelmia, mutta tyttö ajatteli, että kukaan ei koskaan näkisi niitä. Ja jos näkisi, tyttö väittäisi kaatuneensa tai jotain. Vielä jonain päivänä hänen äitinsä tajuaisi, että oli tehnyt väärin ja pahoittelisi tyttärelleen tekojaan. Eileen luotti tuohon ajatukseen 100%:sesti.

// Mac saapuu parin päivän viiveellä :---D //

Tänään se oli taas tapahtunut. Se, minkä oli saanut todistaa jo monet kerrat aikaisemmin. Isä oli tullut kotiin työmatkaltaan pariksi päiväksi – jos sitäkään. Marcus ei edes tiennyt, missä mies oli ollut, mutta epäilemättä myynyt taas pari taloa jossain rahaan hukuttautuvien ihmisten alueella. Ja heti ensimmäiseksi isän saatua kengät jalastaan oli käytöksestään saanut kuulla, kuka muukaan, kuin Mac. Kuulemma ei missään nimessä ollut oikein, että hänen lukioikäinen poikansa oli pelaamassa videopelejä toisen lukioikäisen sisaruksensa kanssa. Missä olivat tennismaila ja pallot? Miksi olohuone ei muistuttanut millään tapaa tenniskenttää? Ympäristöä, johon Harold ainoastaan osasi yhdistää nuoremman poikansa.

Sinisilmäinen ei ollut jaksanut jäädä kuulemaan muuta, vaan oli nostanut tenniskassin mukaansa, kadoten ulos talosta. Helpointa olisi ollut jäädä omalle takapihalle, jossa olisi voinut omalla kentällä pelata. Mutta siellä pelatessa isä olisi tullut katselemaan, eikä Mac voinut luvata, ettei yksikään pallo olisi lentänyt vahingossa väärään suuntaan jotakuta päin.

Lloydin askeleet kävivät tihkusateessa tenniskenttää kohti ja Marcus katseli tuttua kenttää. Vanhana ja kärsineenäkin se edusti pojalle jotain turvallista. Koulussa ei ollut paljon tennistä pelaavia oppilaita, joten koulun johto ei nähnyt syytä sen korjaamiselle. Kunhan siellä pystyi pelaamaan. Nuorukainen huomasi kävellessään, ettei olisi pelaamassa yksin. Hänen ilmeensä kävi kiinnostuneeksi ja saavutettuaan kentän reunan, Mac jäi seisomaan aidan taakse.

"Moi", Mac sanoi kentällä pomppivalle tytölle. Toinen ei näyttänyt ollenkaan tutulta. Se ihmetytti Marcusta, joka tiesi tuntevansa kaikki koulussa tennistä pelaavat. Tai ainakin kaikki ne, jotka käyttivät koskaan tätä kenttää. Joukko ei ylipäänsä ollut iso, joten kaikkien niiden oppilaidenkaan muistaminen ei ollut vaikeaa. Oliko tämä tyttö uusi? Mac seisoi yhä aidan takana ja ihmetteli, kuinka oli tavallistakin pimeämpää. Sadepisaroita laskeutui nuorukaisen kasvoille, kun tuo loi katseen rikkinäiseen katulamppuun. No ei ihme, ettei se tuonut valoa kentälle…

// Jeiiii ^v^

Eileen kauhistui kuullessaan tervehdyksen läheltään. Tytön sydän tuntui olleen hypänneen kurkkuun ja bruneten pelästyneet harmaansiniset silmät siirtyivät katsomaan aidan luona seisovaan vaaleahiuksiseen poikaa. Pelästyneet silmät muuttuivat heti ihastuneiksi, kun El tuijotti toisen vaaleita hiuksia. Ne olivat todellakin vaaleat, oikein vaalean vaaleat! Oih, miten tyttö halusikaan päästä hiplailemaan pojan hiuksia!
Brunette pudisteli nolona päätään ja yritti saada ajatuksensa pois nuorukaisen vaaleista hiuksista. El nappasi kostuneesta maasta kastuneen ruskean hupparinsa ja veti sen nopeasti päälleen. Ei brunette halunnut toisen näkevän mustelmiaan.
"Heippa", Eileen tervehti, hymyili suuresti ja hänen puheestaan erotti heti irlantilaisaksentin. Hän nappasi oman tennismailansa maasta huomattuaan nuorukaisen kantavan tenniskassia mukanaan. Pelasiko tuo blondi myös tennistä? Oih, sehän olisi oikein mukavaa!
"Säkin pelaat tennistä!" Eileen totesi hämmästyneenä ja heilautti mailaansa kädessä.
"Multa jäi pallot kotiin, niin viskoin tossa hetki sitten kiviä ja toi yks katulamppu posahti, kun vahingossa osuin siihen kivellä", El puheli kuin tutulleen ja naurahti sitten hivenen nolona. Ehkä tuota tietoa ei olisi tarvinnut kertoa, mutta minkäs El luonnolleen mahtoi. Hän puhui mitä mieleen tuli.
"Oon Eileen. Haluisiks pelata?" brunette kysyi toivoen ja katseli toista valloittavasti hymyillen. Tytön sormet syyhysivät edelleen päästä koskettamaan nuorukaisen hiuksia, ja vaivoin El saikin pidettyä sormensa aloillaan.

Tummatukkaisen tytön huomatessa Macin aidan luona, toinen kääntyi säikähtäneen näköisenä katsomaan häntä. Tuon ilme muuttui kuitenkin pian parempaan suuntaan, ehkä iloisemmaksi? Poika seurasi yhä kiinnostuneella katseellaan toista, kun tuo poimi hupparinsa maasta ja laittoi sen päälleen. Marcuksen silmien huomatessa toisen hymyilevän tervehdyksensä perään, nousi blondin huulille myös hymy. Se näytti nuorukaisen kasvoilla niin ominaiselta, se nousi automaattisesti ja kasvot näyttivät melkein tyhjiltä ilman hymyä.
"Joo ja säkin taidat pelata", Marcus sanoi ja katse siirtyi silmänräpäyksen ajaksi seuraamaan tytön mailan heilahdusta. Tosin ei heilahdus tainnut paljon sen kauempaa kestääkään. Sitten tyttö kertoi pallojen puuttumisesta, kivistä ja katulampusta. Hetkinen, katulampusta. Niinpä niin, toinen kertoi rikkoneensa katulampun ja Mac oli melko varma, että se oli juuri se katulamppu, johon hän oli kiinnittänyt huomiota. Poika virnisti toisen naurahduksen perään, häntä ei harmittanut sen katulampun puolesta.
"Hauska tutustua, Eileen-katulamppujen kauhu. Oon Marcus, voit kutsua Maciksi", hän esittäytyi yhä hymyillen. Eileen vaikutti hyvin tuttavalliselta, mikä teki esittäytymisesti hassua. Sillä tytön ollessa avautunut hänelle lampun rikkomisesta, tuntui kuin olisi esittäytynyt vanhalle tutulle.
"Ja pelaamaanhan tänne ollaan tultu."

Marcus käveli aidan takaa kentälle ja siellä vastakkaiselle puolelle verkkoa, kuin missä Eileen oli. Nuorukainen laski tenniskassinsa alas, otti tennismailan esille sekä pari tennispalloa. Hän työnsi kassin vielä hieman kauemmas, jättäen toisen palloista laukun viereen. Mac heitteli palloa hetken aikaa ilmaan tunnustellen sen painoa ja katseli tyttöä toisella puolen verkkoa.
"Joten, oletko pelannut tennistä kauankin?" vaaleatukkaisen esitettyä kysymyksen, tuo heitti tennispallon ilmaan niin, että se kohosi hänen päänsä korkeudelle ja syötti pallon sitten kevyesti Eileenille.
"Toivottavasti et perusta alkuvenyttelyistä, sillä ne taisi jäädä väliin", Mac naurahti.

Eileen nyökytteli päätään rivakasti, kun nuorukainen varmisti tytönkin pelaavan tennistä.
"Mitäs luulisit", El nauroi ja heilutteli taas tennismailaansa kädessään. Toisen naljaillessa katulampun rikkomisesta Eileen älähti kovaäänisensti ja veti kätensä puuskaan.
"Se hemmetin lamppu oli tiellä", brunette puolusteli itseään mahtipontisesti ja sen jälkeen hänen huulilleen kohosi leveä hymy kuullessaan toisen nimen.
"Marcus? Haha, mun isänkin nimi on Marcus!" Eileen nauroi ja mietti, oliko tämäkin kenties kohtalonivaa. No ensiksikin, he molemmat pelasivat tennistä ja toisen nimi oli Marcus, aivan kuten Eileenin isä. Tulisiko tyttö taas tekemään jotain sellaista, mistä ei seuraisi hyvää? Toivottavasti ei.

Jeii, toinen aikoisi pelata tytön kanssa!
"Mahtavaa!" Eileen totesi riemuissaan ja katsoi, kun Marcukseksi esittäytynyt nuorukainen asettui aloilleen ja pompotteli palloa hetken aikaa maata vasten. El levitti jalkojaansa, jotta olisi tukevasti maalla ja otti mailastaan tiukemman otteen. Iloinen hymy pysytteli edelleen tämän energiapommin kanssa.
"Pitkät yhdeksän vuotta", irlantilaistyttö vastasi reippaasti ja nyrpisti hivenen nenäänsä Marcuksen kevyelle syötölle. Pitikö nuorukainen tyttöä aivan aloittelijana! Hah, tulisipa yllättymään Eileenin lyönnistä. Brunette löi varmasti ja kovaa takaisin Marcukselle.
"Mä ehdin jo venytellä", tyttö virnuili ja odotti pallon palaamista takaisin.
"Saanks mä kysyy, että miks sä tulit pelaa, vaikka täällä sataa?" Eileen kysyi uteliaasti ja mietti tosissaan, miksi toinen halusi vapaaehtoisesti tulla sairastumaan.

Marcus naurahti Eileenille tytön puolustellessa itseään katulamppuasiassa.
"Niin, ne katulamput tuppaavat jättää väistämättä", poika hymyili. Toinen kertoi isänsä nimen olevan myös Marcus, jolloin nuorukainen kohotti kulmiaan yllättyneenä.
"Sun isäsi on sitten varmaan hyvä tyyppi. Kun eihän Marcus nimiset voi olla kuin mahtavia", Mac heitti virnistyksen kera ja katseli ilahtuneena, kun tyttö innostui hänen suostuessa pelaamaan.

Siniset silmät seurasivat pallon kevyttä ilmalentoa, kun Eileen kertoi pelanneensa tennistä jo yhdeksän vuotta. Mac odotti tytön lyövän rauhallisesti takaisin, mutta yllättyi suuresti, kun pallo kiisi toisen lujan lyönnin voimasta. Poika otti juoksuaskeleita taemmas ja sivummalle, saaden vain juuri ja juuri lyötyä pallon takaisin. Lyönti oli edeltäjäänsä lujempi, muttei vastannut vielä läheskään tytön lyöntiä – olihan poika saanut sen lyötyä takaisin hilkulla.
"Ne yhdeksän vuotta näyttää olleen tehokkaita", Mac totesi hymyillen ja mietti, kuinka pettynyt isä olisikaan ollut hänen torjuntaansa, kun pojalla oli kuitenkin tenniksen peluuta takana jo yli kymmenen vuotta. Molempien onneksi isä ei kuitenkaan ollut täällä.

Brunette tiedusteli, miksi hän oli tullut tänne pelaamaan tennistä sateessa. Marcus mietti syitään pohtien, voisiko Eileenille kertoa, kuinka nuorukainen lähes tulkoon inhosi isäänsä. Hän pöyhäisi vaaleita hiuksiaan, huomaten samalla sateen innostuneen voimakkaammaksi.
"Mikäs sen parempi ilma viiletellä ajatuksia, kuin sade.”
"Oli vähän...vaikeat paikat kotona. Isä tuli kotiin ja sanotaan vaikka, ettei meillä ole sellaista täydellistä isäpoika-suhdetta", nuorukainen selitti ja hymyili vaivaantuneesti perään. Macin tapana ei ollut avautua huonosta suhteesta isäänsä jokaiselle vastaantulijalle, mutta Eileen vaikutti ihmiseltä, jolle saattoi kertoa. Vaikka heidän toisensa tuntemansa aika oli laskettavissa vuosien sijaan minuuteissa.
"Entä sä? Muuten vaan ajattelit päästä pariksi päiväksi pois koulusta vilustumalla tenniskentällä?"

"No niinpä!" Eileen kivahti huvittuneena, kun Marcus oli sanonut katulamppujen jättävän väistämättä. Sen jälkeen tyttö kuitenkin naurahti kevyesti ja päätti jättää tuon katulamppujutun sikseen. Hän vain tekisi itsestään hyvä naurettavamman alkaessa inttää, että katulamppujen pitäisi osata väistää ja niin poispäin.
Tyttö väläytti nyt hymyillessään hampaansakin Marcuksen seuraaville sanoille ja brunette nyökkäsi suuresti.
"Isä on todella loistava tyyppi, ja nyt sulla on tosiaan hieman paineita. Koska nyt sunkin täytyy olla niin loistava tyyppi kuin mun isä", tyttö naureskeli ja pudisteli päätäänsä huvittuneena. Tyttösen isä oli todellakin ihana henkilö, Eileen rakasti isäänsä hyvin paljon. Isä harvoin huusi tai sanoi mitään ilkeää. Toisin kuin äiti nykyään...

Tyttö hymyili tyytyväisesti, kun vaaleahiuksinen poika näytti hieman yllättyneeltä hänen lyönnistään ja toisella oli hieman vaikeuksia saada se lyötyä takaisin. El kiiruhti palloa vastaan ja löi sen varmana takaisin pojalle. Oli niin ihana päästä lyömään tennispalloa, joka oli kuitenkin sen verran painava, että sen lyömiseen tarvitsisi voimaa.
"Kiitti! Niin hei, kauan sä oot muuten pelannut?" El kysyi sitten uteliaana. Itse hän uskalsi veikata lähemmäs kymmentä vuotta, sillä olihan Marcus kuitenkin aika hyvin saanut Eileenin vaikean pallon kiinni.

Eileenin iloiset kasvot muuttuivat nyt hieman murheellisimmaksi, kun poika kertoi syyn tänne tuloonsa.
"Ai sullakin? Siis vaikeat paikat kotona.." El mumisi viimeisen lauseensa ehkä liian hiljaa ja toinen ei saattanut ehkä kuulla sitä. Olikohan tämä tennistä pelaavien nuorten yhteinen ongelma? Tämä, että perheasiat eivät olleet ihan niin hyvät kuin toisilla?
Brunette katsoi nyt hämmentyneenä Marcusta, joka oli heittänyt kysymyksen takaisin Eileenille.
"Sua kiinnostaa?" El kysyi hölmistyneenä, mutta yritti herättää aivotoimintansa. Hän oli taas eksynyt tuijottamaan pojan ihania vaaleita hiuksia.
"Vaikeat paikat kotona", tyttö vastasi ensiksi, mutta ei voinut estää seuraavien sanojen tuloa, vaikka jokin päässä varoitti olla paljastamasta niitä.
"Äiti ei tykkää uudesta talosta ja purki turhautumistaan muhun. Käsi on vähän hellänä", Eileen puhui melko tyynellä ja normaalilla äänensävyllä. Tyttö ei heti tajunnut, mitä oli kertonut toiselle, mutta tajuttuaan sanansa El hieman kauhistui ja mietti kuumeisesti, miten voisi yrittää korjata tilanteen. Mitään ei kuitenkaan tullut mieleen. Voi apua! Että pitikin olla niin kova puhumaan...

"Ehkä mä selviän niiden paineiden alla. Tai sitten häpäisen kaikki Marcukset", Mac virnisti. Poika ajatteli, kuinka omituista olisi ollut, jos hän olisi kehunut omaa isäänsä samalla tavalla kuin Eileen. Ei mies tietenkään ollut ihan toivoton tapaus, ei, vaan hänen isänsä oli kyllä hieno mies. Mutta kaikki se isällisyys ja sympaattisyys oli jossain kaukana hänen sormistaan. Tai sitten isä vain ilmaisi ne tavalla, johon Mac suhtautui pahasti. Mikä ei kyllä hänen silmissään vaikuttanut olevan niin, koska nuorukainen ei osannut olla ennakkoluuloinen tai epäkohtelias tavalla, jota siihen olisi tarvittu. Oliko hän kateellinen, kun tyttö pystyi kehumaan omaa isäänsä?

Tytön seuraavaan lyöntiin poika pystyi vastaamaan jo edellistä vakuuttavammin, koska osasi odottaa siltä voimaa. Ja olisihan se ollut jo noloa, jos hänellä olisi ollut yhtä tukalat paikat kuin äsken. Toinen olisi saanut aihetta epäillä, oliko hän edes pelannut aikaisemmin.
"Kahdestoista vuosi menossa", hän vastasi Eileenin tiedustellessa, montako vuotta tennistä oli takana. Pitkät kaksitoista vuotta...Poika ei muistanut juuri mitään niistä viisivuotiaana lyödyistä lyönneistä, tennis ei ollut silloin järin kiinnostavaa pikkupojan silmissä. Vasta kymmenen ikävuoden paikkeilla Mac muisteli innostuneensa lajista kunnolla.

Nuorukainen huomasi toisenkin muuttuneen vähemmän hilpeäksi hänen kerrottua, miten oli pelaamaan tänä iltana päätynyt. Mac mietti kallonsa sisällä, että olisi vain voinut sanoa raajojen vaatineen pelaamaan pääsyä. Mutta ei, oli ollut pakko päätyä kertomaan miten todella oli. Välillä rehellisyys ja halu olla aiheuttamatta muille pahaa mieltä olivat huonoja piirteitä samassa ihmisessä. Sotivat joskus liikaa keskenään, esimerkiksi nyt. Eileen oli ilmeisen ihmeissään, kun hän esitti vastakysymyksenä tuon kysymyksen takaisin ja hymyili vastaukseksi tytön kysyessä, kiinnostiko häntä tosiaan.
Mac oli jo aikeissa nyökätä ymmärtäväisesti toisen kertoessa tuonkin kotona olleen vaikeat paikat – mikä oli sinänsä melko erikoista, että heillä oli sama syy -, kun Eileen avautui syistään tarkemmin. Aluksi Marcus suhtautui tuon sanomaan hyvin normaalisti, kunnes alkoi miettiä tarkemmin. '...purki turhautumistaan muhun'? 'Käsi on vähän hellänä'? Hellänä? Nuorukainen katsoi verkon toisella puolella olevaa varmaankin hämmentyneen (tai aivokuolleen) näköisenä ja tytön seuraava lyönti meni takuuvarmasti ohi.
"Sun äitisi siis...mmh...", Macista tuntui, että lauseen päättäminen olisi liian hankalaa. Miten tuollaiseen pitäisi suhtautua, miksei joka tilanteeseen ollut opaskirjoja?

Eileen vain naurahti heleästi, kun Marcus oli sanonut selviävänsä paineiden alla. Oli todella huojentavaa, että heidän välilleen kehkeytyi tällaistä hauskuutta, sillä nyt El ainakin itse tarvitsi moista. Jos Marcus olisikin ollut vain tuppisuu ja sisäänpäin vetäytyvä persoona, olisi Eileen jo varmasti saanut kauhean raivoamiskohtauksen.
Nyt kaikki kuitenkin näytti olevan ja sujuvan melko hyvin, sillä bruneten olotila oli alkanut hivenen parantua. Ehkä ilta tästä vielä parantuisi - parantuisi vielä enemmän, jos tyttö pääsisi näpertämään nuorukaisen vaaleita hiuksia. Hihi.

Tyttö pinkaisi taas pallon perään, kun poika oli saanut lyötyä sen takaisin. Jo kahdestoista vuosi?
"Oho! Niin kauan? Sunhan pitäis sitten olla tosi hyvä!" Eileen hihkaisi yllättyneenä ja iloisena. Tottakai hänen sanoissaan oli taas sitä pientä vitsintynkää.
"Mähän oon sitten ihan amatööri sua vastaan", tyttö älähti muka epäreiluudesta, mutta hymy huulilla paljasti sen, että tyttö ei todellakaan luovuttaisi helpolla toista vastaan.
Ja niin Eileen löi pallon voimakkaasti takaisin Marcukselle.

Pallo osui voimakkaasi tenniskentän verkkoon aiheuttaen vaimean kaikuvan äänen hiljaisuuden keskelle. Eileen kirosi mielessään suurta suutaan ja mietti tuskaisesti, miksi ihmeessä hänen pitikään kertoa aina henkilökohtaisista asioistaan melko tuntemattomille ihmisille? Miksi tytön pitikään olla niin avoin? Tästä ominaisuudesta oli ehkä enemmän haittaa kuin hyötyä...
"H-huti meni", tyttö sitten totesi pitkän, kiusallisen hiljaisuuden jälkeen. Hän ei halunnut takertua omiin henkilökohtaisiin asioihin sen enempää.
"Mutta sä voit silti syöttää", Eileen puhui taas ja raapi poskeaan. Jopas sydän nyt jyskytti äänekkäästi rinnassa.

// nyt on kyllä anteeksipyyntö paikallaan, kun mulla meni yli 20 päivää vastaamiseen :----(
eli anteeksianteeksi. //

Tennispallon ja verkkoaidan synnyttämästä äänestä oli kulunut jo jonkin aikaa, mutta sekin aika tuntui vielä vähän pidemmältä Marcuksen pään sisällä. Maila ei ollut liikahtanutkaan lyödäkseen sitä takaisin, eivätkä sen puoleen jalatkaan olleet halunneet tehdä mitään asian eteen. Kun Eileen sitten sanoi ääneen sen, että pallo oli mennyt ohi, alkoi poika heilutella tennismailaa tottuneesti kädessään. Se oli oiva ja tutuksi tullut tapa silloin, kun ei keksinyt mitä muutakaan tehdä. Juuri nyt nuorukaisesta tuntui siltä. Eli ei paljon miltään.
"Taisi mennä ne kaikki kaksitoista pelivuotta sitten hukkaan, kun niin nopeasti meni pelissä pallo ohi", vaaleahiuksinen sanoi ja tavoitteli puheeseensa jotain huoletonta. Ehkä jotain sellaista pilkahti äänensävystä, todennäköisesti ei. Kuka muka olisi huoleton, kun juuri ja juuri tuttu oli kertonut äitinsä pahoinpidelleen? Tai ylipäänsä jos kuka tahansa olisi kertonut. Ja pahoinpitelyä se todellakin oli, sanoisi kuka mitä tahansa.

Maila heilahteli hiljalleen tottuneen käsittelijän kädessä, kunnes Mac lopetti ja lähti kävelemään kohti kentän laitaa, josta kumartui nostamaan tennispallon käteensä. Palatessaan takaisin näytti siltä, että Marcus palaisi paikalleen ja syöttäisi pallon takaisin kuin se olisi ollut vain ihan tavanomainen huti, mistään erityisestä johtumaton. Urheilijan jalat jatkoivat kuitenkin matkaa ihan kiinni verkkoon, jonka luo poika jäi seisomaan. Hän laski mailan nojaamaan verkkoon, vaikka ei se mikään tukevin noja ollutkaan.

"Äitisi siis kävi suhun käsiksi?" Marcus kysyi, eikä ääni ollut syyttävä, ivallinen tai huolestunut, se oli jopa merkillisen neutraali. Neutraali siihen nähden, ettei nuorukainen saattanut hyväksyä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Ei edes toisilta naisilta, miehistä nyt puhumattakaan. Vaaleahiuksinen pyöritteli toisessa kädessä olevaa palloa ja katsoi verkon toiselle puolen olevaa tyttöä, samalla kun sadepisarat kastelivat yhä.

//Noh, olen yhä elossa :-)

Eileen tunsi olonsa hyvin vaivaantuneeksi ja pieneksi, kun toinen seisoi vain paikoillaan sanomatta sanaakaan. Ei kai Eileen ollut onnistunut järkyttämään toista noinkin paljon? Hienoa El, hienoa... Niin, tajusitkos itsekään, mitä menit hetki sitten päästämään suustasi?
Brunette puraisi huultaansa ja pyöräytti silmiään. Että pitkin osata olla liian tuttavallinen persoona. Eileen oikeasti vielä jonain päivänä lipsauttaisi tämän samaisen asian vahingossa isälleen ja siitäpä syntyisikin vasta melkoinen soppa. Tässä pitäisi kai nyt pyytää Marcusta olemaan kertomatta asiasta eteenpäin?
Kyllä, juuri nyt se tuntui olevan ainoa järkevä vaihtoehto tähän tilanteeseen.

Marcus olikin siirtynyt kiinni verkkoon ja kysyi suoraan, oliko Eileenin äiti pahoinpidellyt tyttöä. El nyrpisti nopeasti nenäänsä ja käänsi katseensa vasten tahtoaan pois pojasta.
"Tää on muuten hyvin tulenarka asia. Ois kiva, jos et alkais levittelee.." El mutisi ja vilkaisi nopeasti poikaan päin. Kuitenkin brunette nyökkäsi sitten toisen kysymykselle ja kohautti olkiaan.
"Oon tottunu siihen. Äidille ei oo vielä hankittu nyrkkeilysäkkiä", tyttö sanoi huolettomasti, yrittäen saada tilanteeseen jotain hauskaakin. Tosin tuo lause taisi kuulostaa toiselta kantilta melko... Rajulta. Hienoa El, todella hienoa. Ehkä nyt olisi aika poistua?
Eiii, ei vielä! Eileen halusi päästä näpräilemään noita vaaleita hiuksia~!
... Okei, Eileenillä oli selvästikin jokin ongelma. Kukaan normaali-ihminen ei varmasti haluaisi päästä näpräilemään vaaleita hiuksia?
"Onks toi ihan sun oikee hiusväri?" kysyttiin uteliaasti silmät kiiluen, mutta El värähti kysymyksestään. Oliko hän todellakin sanonut tuon ääneen? Voi pyhä pietari, ei! No jaa, sinne oli kuulunut. Ehkä tyttö nyt vain pinkaisisi pois paikalta ja yrittäisi jatkossa vältellä tätä poikaa?
Hieno idea.

El kääntyi liian nopeasti ympäri, sillä hänen kenkänsä lipsahtivat liukkaalla maalla ja nopeasti tyttö olikin takapuolellaan tenniskentällä. Brunette inahti pienestä kivusta ja tuhahti. Hän ei siis pääsisi tästä niin helpolla kuin oli kuvitellut pääsevänsä. Hänen pitäisi kai vain kestää loppuun asti, kun kerran omisti niin ison suun...

Marcus jatkoi tennismallon pyörittelyä kädessään ja katsoi Eileeniä hieman ihmeissään tuon toivoessa, ettei hän levittelisi asiaa eteenpäin.
"Mun tapoihini ei kuulu levitellä jokaista kuulemaani yksityisasiaa", nuorukainen totesi ja katseli jonkin aikaa palloa, lopettaen sitten sen pyörittelyn. Tytön vastaus hänen kysymykseensä sai Macin kohottamaan kulmiaan hivenen ja pienen huolen nousemaan esiin. Ehkä toisella oli vain huonot sanavalinnat tai tuo oli selittänyt huonosti. Koska muussa tapauksessa hän ei ehkä haluaisi kuulla, mitä kaikkea brunette oli joutunut kokemaan äitinsä nyrkkeilysäkkinä.

Nuorukainen oli esittämässä kysymystä asiasta, kun Eileen yllättäen tiedusteli hänen hiusväristään. Ihmetys ja huoli vaihtuivat ilmeessä hämmästykseksi. Melko erikoinen aiheenvaihdos, oliko se tarkoituksellinen vai kiinnostiko tyttöä tosiaan mistä hänen hiusvärinsä oli peräisin?
"Öömmm, se on ihan luonnollinen väri. Peritty...mukavalta isältäni", Marcus vastasi ja tahattomasti haroi taas hiuksiaan. Olihan se vähän erikoisen vaalea. Kai.

Kauempaa omia hiuksiaan ei pojan suotu mietiskellä, kun toinen oli aikeissa liueta paikalta. Mac ei kuitenkaan halunnut jättää kesken pelin keskeyttänyttä aihetta, niin periaatteesta kuin henkilökohtaisesta kiinnostuksesta. Ilmeisesti jokin suurempi voima tahtoi myös tietää lisää, koska Eileen liukastui kostealla kentällä ja kaatui maahan. Marcus tiputti tennispallon kätensä otteesta ja käveli nopein askelin verkon toiselle puolen tytön luo. Vaaleahiuksinen kumartui neitokaisen vierelle ja kasvoilla oli tavanomainen, lempeä ilme.
"Sattuiko, neiti Pakenen-paikalta-omituisen-kysymykseni-jälkeen?"

Olihan se helpottavaa kuulla, että tuo nuorukainen ei aikoisi levitellä Eileenin yksityisasioita muille. Kuitenkin pieni ahdistuneisuus oli yhä rinnassa. Toki El halusi luottaa tähän uuteen tuttavuuteen, sillä Marcus vaikutti ihan mukavalta. Mutta eihän sitä koskaan voinut olla liian varovainen tällaisten asioiden kanssa, eihän?
Mitä ihmettä El, et sinä yleensä näin pitkälle ajattele tällaisia asioita, joten miksi siis nytkään?

Brunette nosti katseensa viereen tulleeseen vaaleahiuksiseen nuorukaiseen ja mulkoili tätä hetken aikaa uhmakkaasti.
"No heh heh, tosi kiva lempinimi joo", Eileen sanoi tekonaurun saattelemana ja näytti yhä nyrpeää naamaa. Nyt kuitenkin katse eksyi taas kerran toisen vaaleisiin hiuksiin ja tyttösen harmaansiniset silmät alkoivat kiiltää ihastuksesta. Hänhän voisi jo melkein koskettaa toisen hiuksia~!
El kuitenkin pudisti nopeasti päätään ja yritti saada ajatuksensa muualle kuin Marcuksen vaaleisiin hiuksiin. Tyttö yritti palauttaa itensä maan pinnalle.
"Eikös herrasmiehen tapoihin kuulu auttaa neitoa hädässä?" brunette tuikkasi piikikkäästi, mutta hymähti sitten huvittuneena katsoen Marcusta viruillen ja nosti kättään toisen suuntaan saadakseen nousuapua. Niin, ei Eileen voinut nyt tuolle nuorukaiselle olla vihainen, kun toisella oli niin ihanat vaaleat hiukset.
"Sä oot ihan outo", tyttö totesi suoraan ja katseli poikaa.
"Siis hyvällä tapaa. Sä et oo kuin muut pojat. Tai sitten mä en vaa tunne sunlaisia poikia. Onks teitä enemmänkin? Siis tennistä harrastavia nuorukaisia, jotka lähtee sateella pelaamaan ja omistaa tollaset vaaleat hiukset? Mä haluaisin tutustuu mielelläni sunlaisiis, kiitos vain", Eileen sanoi jo hyvin tavanomaisesti ja nauroi hiljaa. Noniin, taas tuli ehkä paljastettua hieman liikaa, mutta ei se mitään. Tällainen brunette nyt sattui vain olemaan.

Marcus naurahti Eileenin pahastuneelle ilmeelle ja se jätti kasvoille jälkeensä hyväntuulisen hymyn. Tyttö ei kuitenkaan vaikuttanut olevan ollenkaan niin huvittunut kuin hän oli, joten Mac ei viitsinyt kiusata tuota millään terävällä kommentilla kaatumisesta tai lempinimestä.

"Ah, totta. Eihän arvon neidin voida suoda maata maassa liian kauaa", nuorukainen sanoi hymyillen ja kohottautui ylös, tarttuen Eileenin käteen ja vetäen tytön ylös maasta. Hän pani myös merkille, että toisen pahantuulisuus oli saanut rinnalleen virneen. Ja se sopikin tuolle paljon paremmin. Eh, miksi hän oli sellaisenkin asian mennyt laittamaan merkille?

Sitten Eileen totesi hänen olevan ihan outo. Marcus kohotti kulmaansa kysyvästi, hymyillen nyt ehkä entistä huvittuneemmin. Omituinen käänne siihen nähden, mistä tilanne alkoi. Molemmat hymyilivat tai virnuilivat.
"Oliko tuo nyt sitten kunnollisen hienon neidin toteamus?" Mac kysyi ja päästi tytön käden hitaasti otteestaan. Eileen jatkoi puhumista ja Marcus kuunteli keskittyneenä, hymyn välillä levitessä ja palautuessa sitten normaaliksi.
"Ehkä mä olen ainoa ”ihan outo” omituisessa kategoriassani." Vaaleahiuksinen mietti tytön juuri sanomia asioita ja kiinnitti hieman enemmän huomiota siihen, että toinen oli taas maininnut hänen hiuksensa. Ei siinä mitään, kyllä ihmisiä saivat hiukset kiinnostaa. Ehkä toinen halusi opiskella kampaajaksi ja katsoi jokaisen vastaantulijan hiuksia suurena monumenttina, ilmestyksenä. Tai sitten ei.

"Minkälainen suhde sulla oikein on hiuksiin?" Marcus kysyi virnistäen ja katseli Eileeniä tummansinisillä silmillään. Poika alkoi pohtia, että toisen esittämät asiat kannattaisi ottaa jonkinlaisena kohteliaisuutena. Että oli hienoa olla sellainen, jollaisia ei tunne monta, mutta halusi tuntea enemmän. Että halusi pelata tennistä sateella, kun muut pysyivät sisällä pitämässä merkkivaatteensa kuivina. Tai että...niin. Että omisti vaaleat hiukset.
"En ehkä pysty tutustuttaan sua muihin tämän kaltaisiin, mutta ainakin tunnet nyt mut", Mac hymähti hiljaa

//Haha, hyvä toi Marcuksen huomio tosta kampaajaurasta xDD Ehkä se ala on just tehty Eileeniä varten :,DD

Eileen hymyili iloisemmin, kun toinen auttoi tytön ylös kosteasta maasta. Tyttö tunsi housujensa menneen aivan märiksi, mutta sille ei nyt voinut enää mitään. Ai miten niin menneet märiksi, hänhän oli jo nytkin aivan märkä sateen takia. Oletpa taas hyvin fiksu Eileen, todella fiksu.

Bruneten silmät suurenivat hitusen, kun Marcus kysyi, mikä oli Eileenin suhde hiuksiin. Nyt tyttö punastui. Hän punasteli hyvin harvoin, mutta tämä asia sai hänet aina hämilleen.
"K-kuinka niin?" El parkaisi hiljaa ja räpytti pari kertaa viattomasti silmiään. Hänen silmänsä harhautuivat hetkeksi tuijottamaan jälleen kerran toisen vaaleita hiuksia, kunnes tyttö pudisteli päätään. Kiinni jäit, Eileen. Nyt sinun on myönnettävä totuus.
"No... Eh..." neiti aloitti takellellen ja availi suutaan.
"Mä rakastan vaaleita hiuksia!" Eileen sai viimein paljastettua ja hänen kätensä kohosivat jo siihen malliin, että hän halusi päästä hipelöimään toisen niin ihanan vaaleita hiuksia. Tyttö kuitenkin veti kätensä nopeasti syliinsä, jotta Marcus ei aivan säikähtäisi tytön yllättävää tekoa.
"Mä en voi sille mitään... Aina kun nään jollakulla vaaleat hiukset, mun tekis mieli vaa mennä hipelöimää niitä. Sulla on tosi kauniit vaaleat hiukset", El puhui, sanoen viimeisen lauseen ihastellen ja alkoi sen jälkeen purra huultaansa. Jep, viimeistään tässä vaiheessa yleensä ihmiset kaikkoontuivat tytön luota. Jokaisella vikansa, eikö niin? Ja Eileenin vika oli vaaleiden hiuksien rakastaminen.

Tyttö perääntyi hieman pojan läheltä ja hänen silmänsä laskeutuivat vasten tahtoaan maahan.
"Sori, jos mä kuulostan vanhalta pervolta", Eileen sanoi alakuloisena, selvästi pahoittelevasti. Hän ei halunnut, että tämä uusi tuttavuus saisi hänestä friikin kuvan, mutta... Niin, ei Eileen voinut salata oikeaa luonnettaan.

// Voi olla :--------D //

Marcus seurasi kiinnostuneena Eileenin reaktiota hiuskysymykseen ja kasvoille oli tatuoitunut vino hymy. Toinen punastui, takelteli puheessaan ja tuon katse harhaili. Hiukset taisivat olla erikoisempi asia tälle neidille. Ja Mac kuulisi siitä mielellään lisää, vaikkakin sitten
sateessa koulun tenniskentällä – jos kyhäystä nykyään niin tenniskentäksi pystyi kutsumaan.

Kun tyttö lopulta paljasti vastauksen, poika katsoi Eileeniä ihmeissään. Sitten Marcus virnisti hieman ja laittoi kätensä niskan taa, nojaten niskaansa hieman niihin. Tyttö kertoi pitävänsä paljon vaaleista hiuksista. Ja, että hänellä oli kauniin vaaleat hiukset. Sekä vielä sen, että tuo piti vaaleiden hiusten hipelöimisestä. Urheilija ynnäsi yhteen yksi plus yksi, mistä sitten päättelikin, mitä Eileen olisi mielellään tehnyt hänen hiuksilleen tällä hetkellä. Marcus mietti, miksi se kuulosti hänestä vain hauskalta. Veikeältä ominaisuudelta – Eileenissä. Jos joku nörttipoika, pahis tai friikki olisi tullut selittämään hänelle samaa, olisi suhtautuminen ollut enemmänkin luokkaa ”juokse karkuun ja helvetin nopeasti sitten”. Mutta Eileenille se piirre sopi. Se oli tarpeeksi outo ja hauska.

Bruneten lähtiessä perääntymään nolona, Mac tarttui tytön käsivarteen kevyesti ja päästi ilmoille hiljaisen naurahduksen.
"Ainakin sä olet tosi huono vanha pervo", Marcus sanoi ja piti yhä kiinni Eileenin käsivarresta.
"Sä et ole pelottava vanha pervo. Oot sellainen...omituinen vanha pervo", sanottiin pilke silmäkulmassa.

Marcus selvästi oli ihmeissään tytön paljastettua suhteensa vaaleisiin hiuksiin. Kuitenkaan.. Toinen ei vaikuttanut säikähtävän? Eikä toinen ollut nähtävästi karkuunkaan juoksemassa. Tämän täytyi olla unta! Sillä jokainen (miespuolinen vaaleine hiuksineen) kelle El oli tämän hiusasian paljastanut, olivat juosseet karkuun pää kolmantena jalkana. Miksi toinen ei muka oikesti karkuun juossut, olihan tämä aika outo ominaisuus toisessa ihmisessä!

Tytön silmät laskeutuivat tuijottamaan nuorukaisen sormia, jotka olivat lukinneet Eileenin käsivarren. Brunette katsoi vielä hetken aikaa pojan sormia, kunnes nosti katseensa Marcuksen kasvoille. Tytön silmissä tuikki suunnattoman suuri ihastus. Marcus ei pitänyt häntä ollenkaan outona! Wouh, tämä oli uusi asia Eileenille! Koskien siis vastakkaista sukupuolta. Yleensä tyttö kaverit ymmärsivät paremmin Eileenin fetissiä vaaleita hiuksia kohtaan, pojat eivät.
Pienen hetken El epäili seuraavia sanojaan, kunnes ne oikeasti vaativat päästä toisen kuultavaksi.
"Eli saanko mä nyt koskettaa sun hiuksia?" Eileen kysyi silmät tuikkien ja odotti vastausta kärsimättömän näköisenä. Se oli kuin ota tai jätä tilanne. Jos poika antaisi tytön hipelöidä hiuksiaan, he voisivat jatkossa tervehtiä toisiaan ja jäädä juttelemaankin parhaassa tapauksessa. Jos poika taas ei antaisi tytön hipelöidä hiuksiaan, heidän tiensä luultavasti eroaisivat hetken päästä. Sitä El ei toki toivonut, mutta ymmärtäisi kyllä liiankin hyvin eroamisen syyn...

Marcus tunsi Eileenin olemuksesta huokuvan ihastuksen jopa hieman vaivaannuttavaksi, mutta pitäytyi hymyilemässä lempeään tapaansa. Oli hän saanut hassuja ihmisiä tavata, mutta brunette ei tuntunut samalla tavalla hullunkuriselta. Ehkä nuorukainen tunsi toista kohtaan jotain isoveljellistä, ehkä El tuntui tuttavallisuutensa ansiosta vanhalta ystävältä. Mac ei kuitenkaan osannut kummaksua tyttöä erikoisen ominaisuuden vuoksi. Tai sitten ei vain käsittänyt omaa kummastustaan, jos sellaista oli.

Neitokaisen seuraava kysymys yllätti Macin, vaikka kai sen olisi voinut odottaa tulevaksi. Pojan siniset silmät katselivat toisen tuikkivia silmiä ja kasvoja muutenkin. Marcus ei tajunnut ollenkaan pitelevänsä yhä toisen käsivarresta kiinni.
Olisiko se...outoa? Jos toinen koskettelisi hänen hiuksiaan. Ei se olisi, hänen hiuksiaan oltiin vastakkaisen sukupuolen toimesta kyllä kosketeltu useasti. Tosin vain, kröhm, erilaisissa tilanteissa. Mutta Eileen halusi nimenomaan koskettaa niitä, ilman mitään taka-ajatuksia tai mihinkään liittymättä. Tuota kiinnostivat yksinkertaisesti hänen hiuksensa ja niiden koskettelu. Ja se kuulosti hassulta. Kuka oikeasti halusi sellaista kipeästi?

"Saat", Mac sanoi sitten ja huulille levisi huvittunut hymy, kun nuorukainen kuvitteli miltä tilanne näyttäisi jonkun ulkopuolisen katsomana.
"Täytyhään vanhojen pervojen, joiden harrastuksiin kuuluu katulamppujen posauttelu, välillä saada kosketella varomattomien nuorukaisten vaaleita hiuksia."

Eileen odotti hiljaa toisen vastausta, ja sen kuullessaan hänen huulilleen levisi suuri hymy, joka kertoi liiankin selvästi tytön innostuksesta. Brunette päästi oudon hihkaisun, irrotti toisen kätensä varovaisesti Marcuksen otteesta.
"Hähä, no niin täytyykin", tavis nauroi pojan sanoille, kun Marcus oli sanonut jotain vanhoista pervoista ja nosti käsiään toisen hiusten sekaan (joo, heillähän on pituuseroa melkein 20 senttiä!).
"Saanko arvata, että kovin monet sun tapaamat ihmiset ei oo heti koskettelemassa sun hiuksia?" Eileenin äänestä kuulsi selvä irlantilaisaksentti, joka tosiaan aina vähän väliä tuppaantui mukaan puheeseen. Tyttö naurahti heleästi omille sanoilleen ja laski katseensa pojan vaaleista hiuksista pojan kasvoille. Hänen sormenpäänsä tunnustelivat hellästi ja varovaisesti pojan hiuksia sekä välillä vahingossa päänahkaakin. Tytön kosketuksesta tosin huomasi, että hän oli tehnyt tätä 'hiustutkimusta' ennenkin.
"... Sun hiukses on niin taivaalliset.." irlantilaistyttö henkäisi hiljaa ihastuneena, kun katse oli nostettu takaisin hiuksiin ja hänen silmänsä alkoivat taas tuikkia ihastuneisuutta.
"Miks mä en voinu syntyy blondina", El mutisi ja mutristi huuliaan lisätäkseen sitä pettymystä, jota tyttö oli kokenut pitkin elämäänsä. Totta kai hänen sanansa olivat tarkoitettu vain huvittamaan, mutta kyllä tyttö välillä koki pettymystä siitä, ettei omistanut vaaleita hiuksia. Hän ei saanut edes blondata, mikä tosin kuulemma pilaisi hiukset hyvällä tuurilla. Ja kun sitä tuuria ei Eileenin kohdalla oikein sattunut olemaan, niin se ajatus blondaamisesta voitiin unohtaa.

Sade tuntui hiljenevän pikkuhiljaa, mutta loppua se ei tainnut vielä pitkään aikaa nähdä. Yhtäkkiä El nappasi kätensä pois pojan hiuksista kääntyen rivakasti sivulle, jotta ei aivastaisi pojan päälle. Brunette aivasti sihahtaen ja piteli nenäänsä. Samalla kylmät väreet alkoivat kulkea selässä, vaikka hetki sitten tytöllä olikin ollut ihan lämmin...

Marcus katseli Eileeniä hymyn ja virneen sekoittamalla ilmeellä, ajatellen vieläkin tilanteen hauskuutta. Joku olisi todellakin saanut tästä hyvät naurut, jos omistaisi tavan käydä vähän kävelemässä tenniskentän lähellä myöhään ilalla. Sateessa. Hän ainakin saisi, jos katselisi itse. Mutta poika ei katsellut, joten ei myöskään nauranut, hymyili vain ja tutkaili tytön kasvoja.

"Ei kyllä kieltämättä. Ehkä ne alkaa sun innoittamana", Mac vastasi toisen kysymykseen ja pisti jollain tasolla merkille tytön aksentin. Se oli mielenkiintoinen. El ei tainnut olla ihan umpiamerikkalainen juuriltaan. Urheilija mietti, miltä hänestä tuntui juuri nyt. Blondi oli ehkä jollain tasolla odottanut tuntuvan epämukavalta, kun joku hipelöi hänen hiuksiaan, mutta ei se tuntunut siltä. Eileen taisi olla synnynnäinen hiustutkija. Poika virnisti omalle ajatukselleen ja mietti, pitäisikö se sanoa ääneen – päättäen olla sanomatta. Toinen ei varmaan halunnut hänen keskeyttävän ihmeellistä kokemusta, johon liittyivät Macin hiukset ja niiden ihmeellisyys.
"Taivaalliset?" poika kysyi hymyillen ja kohotti katsettaan toisen kasvoista jonnekin verkkoaitaan, miettien, miten hiukset olivat taivaalliset. Erityisen pehmeät? Hyvin hoidetut, tuuheat? Hienon väriset? Eileen varmaan tiesi omat perusteensa taivaalliselle hiuksille, Marcus ei.
"Mukava kuulla", Mac päätyi sanomaan ja vei katseensa takaisin tytön kasvoihin, kun tuo harmitteli ettei ollut blondi.
"No ehkä voit olla tyytyväinen tohon väriin, blondina olo vois korostaa älykkyyosamäärääsi...", poika naljaili ja naurahti perään. Onneksi Eileen ei vaikuttanut kamalan tosikolta.

Sitten nopealla tahdilla Eileen veti kätensä pois Marcuksen hiuksista ja kääntyi sivulle. Ensin poika ihmetteli sen hyvin lyhyen aikaa, mikä kului, kunnes tyttö aivasti. Ihmetys muuttui pieneksi huoleksi, mikä oli liiankin tavallista Macille – herrasmies, kohtelias, huolehtivainen, lempeä. Sellainen oli Marcus, joten katseltuaan Eileenin päällä olevaa vaatetusta, poika otti Niken verkkatakin pois päältään. Se oli vetäisty nopeasti saman merkin sinisävyisen hupparin päälle, kun poika oli lähtenyt kotoa kohti tenniskenttää.
"Taidat olla vilustumassa", Marcus totesi tytölle ja ojensi verkkatakkia toiselle. Eihän se mikään maailman paksuin takkikeksintö ollut, mutta lämmittäisi hupparin lisäksi toista edes vähän. Ehkei Eileenin aivastus edes viitannut kylmettymiseen, mutta Macin päässä sellaista ei riskeerattu.

"Voisin saattaa sut kotiin, ellet halua jäädä kylmettymään tänne." Sinisilmäinen kuunteli omia sanojaan, joita ihmetteli itsekin. Mutta niin se oli ja sanojaan Marcus tarkoitti, vaikka olikin tuntenut tytön vasta niin vähän aikaa. Tietenkin Eileenillä oli mahdollisuus kieltäytyä, vaikka Mac ei tiennytkään suostuisiko jättämään tyttöä yksin kävelemään tähän aikaan yöstä.

Marcus ihmetteli ääneen tytön toteamusta pojan hiuksista, jolloin Eileen hymähti huvittuneena.
"No siis taivaalliset! Oikeesti, ihanan vaaleat hiukset, todella vahvat ja tuuheat hiukset, lisäks myös tosi pehmeet ja varmasti helposti laitettavistta", brunette analysoi ajatuksiaan nuorukaiselle ääneen ja hymyili taas oikein leveästi. Kyllä, nyt se oli päätetty. Eileenistä pitäisi tulla kampaaja, se saattaisi olla ainoa ammatti päästä hyödyntämään tyttösen taitoja hiusten suhteen, kun hiukset olivat tytön erikoisalaa.
Marcuksen naljaillessa tytön olleen ihan hyvä brunettena, Eileen ei voinut olla päästämättä 'loukkaantunutta' huudahdusta huuliltaan.
"Joo, kiitti vaan!" El nauroi pudistellen päätään.
"Tosi reilua, ei tollasta saa sanoa naisille! Hyi sua, vihjaaks sä, että mä oon mikäkin idiootti?" irlantilaistyttö kysyi muka loukkaantuneena ja mutristi huuliaan suurentaen hienoa näyttelemistään.

Tyttö pudisteli päättäväisesti päätään Marcuksen sanoille vilustumisesta.
"Ei, en mä voi sairastua näin helposti. Irlannissa on huomattavasti kylmempi kuin täällä, ja paljon sateisempaa. Mä oon tottunut märkään ilmaan", El puolusteli vastustuskykyään, mutta hänen iloiset kasvot muuttuivat hivenen hämmentyneiksi huomatessaan pojan ojentavan takkiaan Eileenille. Bruneten kulmat kurtistuivat, kun katse nostettiin takista Marcukseen.
"Oikeesti? Oletko sä oikeesti antamassa mulle sun takkias?" tavis kysyi ihmeissään. Tällaista ei nimittäin koskaan ollut aikaisemmin Eileenin kohdalla sattunut.
Nopeasti yllättyneet kasvot saivat uuden ilmeen, kun pieni iloinen ja kiitollinen hymy kohosi Eileenin huulille ja tyttö otti takis toiselta.
"Kiitos. Saat tän ehkä myöhemmin takasin, riippuu haluunko enää antaa tätä sulle", brunette vitsaili ja puki takin päälleen. Tyttö tunsi välittömästi takin lämmittävän häntä, sillä olihan se hetki sitten ollut pojan päällä. Pieni puna kohosi Eileenin kasvoille tytön ajatellessa jostain kumman syystä Marcuksen lämpöistä kehoa, mutta eipä se puna mihinkään tahtonut näkyä täällä hämärässä.

Taas Marcus sai tytön hetkeksi aikaa pois tolaltaan, kun oli ehdottanut saattamista, mutta sitten El vain nyökkäsi hymyillen.
"Se ois mukavaa. Saisin vähän juttuseuraa, kun tästä mp3:sestakin loppui akku.." tyttö mutisi ja taputti taskuaan, jossa hänen mp3 soittin lepäsi.
"Ja joo, voidaankin heti lähteä", Eileen totesi nopeasti, kun hän alkoi tuntea uuden aivastuksen tulevan minä hetkenä hyvänsä. Ehkä nyt oli tosiaankin hyvä aika lähteä, etteivät he kumpikaan viluistuisi. El nappasi tenniskentältä käsiinsä mailansa, jonka pisti mailapussiin ja oli valmis lähtemään Marcuksen kanssa tarpomaan sateen läpi.

Eileenin reaktio tytön hiusväriin liittyen sai Marcuksen naurahtamaan hyväntuulisena.
"Enhän mä mitään vihjaile! Eikä hullukaan sua idiootiksi sanoisi. Syvimmät anteeksipyyntöni", urheilija sanoi hymyillen ja teki vitsillä vielä pienen hovikumarruksen. Moni blondin tuntema naisihminen olisi jo vetänyt kamalat pultit hänen äsköisistä sanoistaan, huolimattakin siitä, että tietäisi millainen Mac oli luonteeltaan. Eli ettei nuorukainen voisi sanoa sellaisia tosissaan. Onneksi El saatiin kuitenkin jättää niitä henkilöitä listatessa pois.

"Oot siis Irlannista?" Mac kysyi kiinnostuneena Eileenin selitettyä Irlannin ilmastosta ja siitä, kuinka tuon vastustuskyky kestäisi kyllä San Diegon ilmaa loistavasti sen jälkeen.
Nuorukainen katsoi tyttöä takaisin hieman ihmeissään, kun tuo ihmetteli hänen tarjotessa takkiaan. Marcukselle se oli niin itsestäänselvää, että naisesta pidettiin huolta vaikka oman hyvinvoinnin uhalla. Herrasmies, herrasmies.
"No jos ei takki kelpaa niin voin mä heittää pois tän hupparinkin ja t-paidan, jos ne lämmittäisi paremmin", Marcus nauroi ja hymyili sitten vinosti uudelle tuttavuudelle. Taisi olla hän, joka nyt kuulosti siltä vanhalta pervolta...Pitäisi varmaan joskus käydä rajoittamaan näitä juttuja, vaikka randomien juttujen ja huonojen vitsien heittelijänä Lloyd oli vielä lälläritasoa moniin muihin verratessa. Neitokaisen ilahtunut suhtautuminen tyydytti 'pelastavan ritarin' mielen ja Marcus ohitti Eileenin kiitoksen pienellä kädenheilautuksella.
"Oon luottavaisin mielin sen suhteen, että kohtelet sitä takkia hyvin. Sä sitä enemmän sitä paitsi tarvitset nyt."

Mac hymyili tytölle takaisin, kun toinen suostui saattamistarjoukseen. Kieltämättä auttamattomana huolehtijana nuorukainen olisi melko varmasti lähtenyt saattamaan vaikka olisi kielletykin.
"Ei ne mp3-soittimet ole kovin luotettavia tovereita kun pitäis lähteä kävelemään pimeällä ja sateessa kotiin", sinisilmäinen virnisti ja katsahti tytön tennismailaan, jonka tuo laittoi mailapussiin.
"Hetki, haen vaan tavarat niin voidaan lähteä", Marcus sanoi vielä, ennen kuin hölkkäsi ensin hakemaan tennispallon ja mailansa verkon läheltä, vieden molemmat sitten kentän laidalla olevaan tenniskassiinsa, jonka laittoi olalleen. Urheilija käveli takaisin Eileenin luo ja loi tuolle jälleen lempeän hymynsä.
"Sä varmaan tiedät paremmin, minne ollaan menossa."

Marcuksen takia Eileenillä olisi huomenna posket luultavasti kipeänä, samoin vatsalihakset. Toinen sai tytön nauramaan pienestäkin asiasta, ja varsinkin toisen kommentti hiusasiasta sai tytön nauramaan estottomasti. Mutta se saisi nyt riittää se läppä hiuksista.

Nuorukainen kysyi kiinnostuneen kuuloisena tytön asuinpaikkaa, johon El nyökkäsi suuresti.
"Sieltä mä tulen. Muutin tänne kolme päivää sitten", Eileen kertoi avoimesti.
"Irlannissa on niin paljon erilaista kuin täällä. Tosin, olin kuullut, että täällä ei pitäisi sataa kovin usein, ja katso nyt! Nyt täällä sataa! Ihan oikeasti, mut on kirottu", brunette parkaisi viimeisen lauseensa ja huokaisi syvään. Niin, hänet oltiin tosiaankin kirottu. Minne tahansa Eileen menikin, jotain huonoa tai negatiivista tapahtui aina.
Blondi tarjosi vielä huppariaan ja t-paitaakin tytölle, jolloin El ulvahti kielteisesti ja pudisteli kiivaasti päätään.
"Joo, pysy sä vaan vaatteissasi", tyttö sanoi nauraen. Heidän vitsinheittonsa taisi pikkuhiljaa olla karkaamassa käsistä, mutta... Vitsailu oli kivaa, jos oli hyvää seuraa ja sitä toinen tosiaan oli.
Marcus pyysi kohtelemaan takkiaan hyvin, jolloin Eileen sulki takin vetoketjun ja piilotti kasvojaan nenän alapuolelta takin kauluksen taakse.
"En mä aatellu mennä kuralätäkköihin kierimään, joten ei mitään hätää", tyttö puhui takin kauluksen takana ja hänen poskenpäänsä kohosivat taas sen merkiksi, että tyttö hymyili.

Poika kävi myös hakemassa tavaransa ja tyttö nosti katseensa hetkeksi taivaalle, josta yhä vain tippui pisaroita. Eileen naurahti tunkkaisesti pojan sanoille, että tyttö varmaan tiesi paremmin, minne he olivat menossa.
"Hei, mä vasta muutin tänne. Mä en voi nyt muuta kuin valitettavasti myöntää sen, että en muista mun kotikadun nimeä", tyttö myönsi hivenen nolona ja kohautti olkapäitään kevyesti.
"Mut... Mä muistelisin, että mun kodin lähellä tais olla joku sellane järvi, jonka keskellä oli joku harmaa mikälie patsas... Sanooko sulle mitään?" Eileen kysyi, kun oli hetken aikaa yrittänyt muistella kotiympäristöään.
"Ai niin, sen mä muistan, että tulin tuolta suunnasta", tyttö lisäsi nopeasti ja osoitti oikealle.
Ei Eileen parka ollut ehtinyt tutustua kotiympäristöönsä juuri ollenkaan, bussi kulki aivan hänen kotinsa edestä suoraan koululle ja koululta takaisin.

"Oho, no oletkin sitten aika tuore san diegolainen", Marcus totesi hämmästyneenä. Todella, kolme päivää sitten? Olihan Eileenin puheessa erikoista aksenttia, joka kuului ja otti pojan korvaan, mutta amerikanenglanti tuntui jo luistuvan yllättävän hyvin.
"Et sä mikään kirottu ole, ehkä jokin suurempi voima halusi toivottaa sut tervetulleeksi epätavallisella ilmalla", blondi hymähti tytölle. Tuo vaikutti melko varmalta siitä, että Onnetar ei paljon perään katsellut.
Eileen ei myöskään vaikuttanut haluavan hänen huppariaan sen pahemmin kuin t-paitaakaan ja tyttö aiheutti Macille sanoillaan pienen naurukohtauksen. Ehkä viimeinen asia, jota Marcus ajatteli kotoa lähtiessään oli ollut päätyä nauramaan itsensä kipeäksi sateessa koulun tenniskentälle. Niin oli kuitenkin mitä ilmeisemmin käynyt ja tapahtunut voitti oletetun 10-0.
"Saattaisitkin olla aika mielenkiintoinen näky kuralätäkössä kieriskelemässä, ehkä mä voisin sen takia uhrata yhden takin...", urheilijapoika kiusoitteli virneen kera.

Marcus oli olettanut, että Eileen tietäisi missä asui, mutta ilmeisesti niin ei ollut. Oletus ei sinänsä ollut huono, koska no, kyllä nyt yleensä tiedettiin, missä asuttiin! Mutta El sai armoa, ollessaan asunut kaupungissa vasta muutaman päivän.
Onneksi tyttö sentään muisti jotain kotinsa ympäristöstä. Nuorukainen olisi ollut totaalisen hukassa, jos olisi pitänyt summanmutikassa jotain ehdottaa, että joo asuitkohan sä täällä.

Pojan ilme oli hetken mietteliäs, kun hän pohti mikä ympäristö täytti vaatimuksen Eileenin kuvailemasta järvestä. Mac oli asunut melkein koko ikänsä tällä alueella, mutta aina San Diegossa. Myös hyviä maantiedon taitoja sai olla kiittämässä, kun Marcus arveli keksineensä, millä alueella tyttö asui.
"Kyllä mä luulen, että löydetään oikeeseen paikkaan. Miten sulle olisikaan käynyt, jos et olisi törmännyt muhun", poika sanoi ja lähti hiljalleen kävelemään siihen suuntaan, josta Eileen oli osoittanut tulleensa.
"Kävelisit kohti kotia täysin eksyksissä ja miettisit, kuinka nyt kelpaisikaan seuraksi pitkä, vaaleahiuksinen ja tietenkin tajunnan räjäyttävän komea jätkä", Mac virnisti leveästi ja laittoi kätensä rennosti housujen etutaskuihin.

Eileen pyöräytti silmiään yli liioitellusti pojan kiusoitteleville sanoille Eileenin ollessa mielenkiintoinen näky kuralammikossa kierimässä.
"Voi teitä irstaita poikia, kun ette ajattele muuta kuin mutaisia tyttöjä!" brunette parkaisi muka turhautuneesti ja vilkaisi Marcukseen aluksi tuimasti, mutta virnisti pian leikkisästi.
"Sitä iloa en sulle suo. Siis, että menisin kierimään kuralammikkoon", tyttö sanoi hiljaa hykertäen naurusta.

Luojan kiitos, että Marcus näytti tietävän, missä päin Eileenin koti mahtoi sijaita! Tytön kasvoille nousi helpottunut ilme ja hän huokaisikin vielä.
"Olipa siis hyvä, että tapasin sut" irlantilaistyttö sanoi iloisena, mutta tajuttuaan omat sanansa hänen suunsa loksahti hivenen auki.
"Wou, tämän täytyy olla ensimmäinen kerta, kun jotain onnekasta tapahtuu mulle!" tyttö hihkaisi ja oli niin iloinen, että otti pari hyppyaskelta heidän kävellessä kohti Eileenin kotia.
Seuraaville pojan sanoille tyttö purskahti kovaääniseen nauruun ja tuuppasi toista hennosti.
"Sä oot ihan kauhee!" Eileen nauroi ja katsoi poikaa hampaat esillä hymyillessä.
"Mutta... Tota en menis kyllä kiistämään.." brunette kuiskasi sitten hiljaa, kun oli siirtänyt katseensa takaisin tiehen ja nostikin taas katseensa Marcukseen. Ja taas tyttö purskahtikin nauruun, tällä kertaa hiljaiseen sellaiseen katsoessaan nuorukaista.

"Mut oikeesti. Mä oon tosi iloinen, että me tavattiin. Mieti nyt! Olisimme molemmat... Angstaamassa jotain perheestämme yksin tai jotain... Tää voittaa angstaamisen kymmenen nolla", tyttö puhui taas ja hymyili suuresti. Mielellään tyttö nauroi kuin angstasi yksin.