Jokaisella mitta on täynnä, jos susi tulee, saat vaan huutaa

Marcus näytteli surullista ilmettä Eileenille, kun tyttö sanoi, ettei suostuisi kieriskelmään kuralätäkössä.
"Julmaa, todella julmaa. Nyt yhden irstaan pojan sydän kyllä särkyi", nuorukainen sanoi ja elehti käsillään sydämen, joka repäistiin kahtia. Mac pitäytyi vielä hetken aikaa näyttelemässä murtunutta, kunnes hymy sai jälleen vallan blondin kasvoilla.

Urheilijapojan mieliala nousi lisää – jos enää mahdollista – kun tyttö vaikutti niin ilahtuneelta, että hyppeli muutaman askeleen verran. Voisiko Marcus jopa lukea tämän tilanteeksi, jossa joku oli koskaan ollut iloisin tavattuaan hänet? Hyvin mahdollisesti. Toisaalta häntä myös harmitti kuulla, että tyttö piti hyvien asioiden tapahtumista itselleen niin harvinaisena. Ainakin toinen ansaitsisi niitä asioita paljon enemmän.

Eileen ei kuitenkaan vaikuttanut tyytymättömältä sen hetkiseen tilanteeseensa, ainakin jos otettiin huomioon neitokaisen naurunremakka, jonka ohessa toinen tönäisi Marcusta kevyesti.
"No hei! Jonkun se piti sanoa, että sulla on San Diegon komein opas nyt käytössä", poika hymyili ja tajusi toisen kuiskaavan jotain, mutta niin hiljaa, ettei varsinkaan sateen ropistessa talojen katoille saattanut kuulla sitä kunnolla.
"Tän komeampaa jätkää ei olisi tarjolla näillä suunnitustaidoilla, usko pois. Tai ehkä sä vaan joudut tyytymään muhun", virnistettiin perään.

Mac nyökytteli Eileenille, kun tuo julisti taas olevansa niin tyytyväinen hänet tavattuaan. Nuorukainen ei myöskään voinut kiistää, etteikö hänen iltansa olisi jatkunut angstaamisella jossain yksin. Poika olisi varmaan jossain kiroamassa isäänsä. Ja lopulta raahautunut kotiin pahantuulisena, haluamatta nähdäkään isäänsä enää sinä yönä.
"Ei, tää voittaa angstaamisen tuhat-nolla. Miljoona-nolla. Superhyperdypermiljardi-nolla", urheilijapoika naurahti ja kuljetti heitä samalla oikeaan suuntaan.

"Miten joku voikaan olla noin itserakas?" tyttö parkaisi huvittuneena, kun Marcus oli kehuskellut olevansa komein opas tällä hetkellä, mitä oli tarjolla.
"Mä kyllä olinkin kuullut jotain sen tapaista, että blondit olisivat itsevarmempia ja näin, mutta sä menet kyllä ihan korkeuksiin", Eileen naureskeli ja käveli toisen vierelle kevein askelin.

Brunette kurtisteli epäuskoisena kulmiaan, kun blondi kertoi, miten paljon heidän tapaamisensa olikaan muuttanut tunnetilaa.
"Mä en tiennytkään, että sellanen superhypermikälie luku on edes olemassa", irlantilaistyttö ilkkui ja näytti toiselle nopeasti kieltään.
"Ehkä sun kannattais kerrata joku matikankurssi", tyttö jatkoi vielä ilkkumistaan, mutta päätti sen sitten hiljaiseen naurahdukseen.

"Onks sulla siskoja tai veljiä?" El kysyi sitten ja käänsi katseensa Marcukseen. Tyttö halusi tietää tästä ihanan näköiset hiukset -omistavasta nuorukaisesta enemmän, joten hänellä olisi liuta kysymyksiä esitettävänä toiselle.
"Entä onks sulla lemmikkejä? Mulla on sellanen ragdoll rotuinen kissa, Candy. Mä annoin sille siksi ton nimen, koska mä rakastan karkkeja", Eileen puheli ja sanottuaan sanomisensa loppuun brunette alkoi hieman pohtia sanomiensa asioiden kiinnostavuutta. Niin, olikohan tyttö taas selittänyt jotain sellaista, mitä olisi ehkä pitänyt normaali tilanteessa jättää mainitsematta, kuten juuri tuo karkkien rakastaminen?
"Karkista puheenollen...", tyttö jatkoi kuitenkin ja kaivoi taskustaan kaksi tikkaria. Molemmat olivat appelsiinitikkareita.
"Haluutko?" Eileen tarjosi ystävällisesti ja hymyili hurmaavasti. Eileen oli tikkariaddikti ja kantoi melkein aina mukanaan pari tikkaria.

"Itserakkaus on loistava piirre. Sillä onhan se yksi mun piirteistä...", Marcus naurahti Eileenille, joka pohti blondien itsevarmuutta. Nuorukaisesta oli vapauttavaa, että toiselle pystyi vitsailemaan vaikka mistä miten halusi ja että tuokin tuntui ymmärtävän. Mac ei ollut itserakas, mutta ei häntä haitannut vitsailla olevansa sellainen.
Tosin niissä piireissä, joissa hän joutui päiviään joskus viettelemään, itserakkaus oli aika paheksuttavaa. Kaikki kyllä rakastivat itseään ja olivat ajatuksissaan kaikkein parhaimpia, mutta sitä ei saanut sanoa suoraan kellekään. Piti vihjailla ja olla viekas, yh.

Urheilija näytti kieltään takaisin tytölle, mutta ei samaan tapaan nopeasti vilauttaen. Ei, vaan siihen asti, kunnes käytös aiheutti tuolle itselleenkin naurua. Kielen näyttäminen sai päätöksensä.
"Mmm, ehkä", Mac totesi pienesti virnistäen ehdotukseen jonkin matematiikankurssin kertauksesta.
"Sitten se kurssi päättyy siihen, että opettaja on todennut superhyperdypermiljardin olemassaolon", blondi ei voinut olla lisäämättä leikkisästi perään.

"Sisaruksia? Joo, on mulla", blondi vastasi Eileenin kysymykseen ja irvisti pienesti perään ajatellessaan sisaruksiaan. Ja kaikkea sitä, mitä heidän kanssaan tuli aina säädettyä...Miten äiti aina kestikään heitä?
"Kaksi siskoa ja veli. Oon toisiks nuorin."

Marcuksen huulille nousi hymy kun tyttö kertoi kissastaan ja siitä, miten eläin oli saanut nimensä. Brunette oli jollain tapaa todella...suloinen. Niin avoin ja spontaani, että se saattoi olla jopa ihailtavaa. Nuorukainen katsahti jalkoihinsa ja potkaisi kevyesti jotain limsatölkkiä, joka ajautui tienreunaan.
"Candy kuulostaa kivalta. Meiltä ei löydy lemmikkejä, mutta ollaan niin apinoita koko porukka, että se varmaan korvautuu sillä", Mac naurahti ja katsoi sitten tyttöä odottavasti, kun tuo alkoi kaivella taskujaan. Kun El sitten otti esiin kaksi tikkaria, Marcuksen hymy syveni entisestään. Brunette tosiaankin oli erityislaatuinen. Vai kuinka monen poika muisti tarjonneen tikkareita? Niin.
"Joo, kiitti", nuorukainen sanoi yhä hymyillen ja otti käteensä toisen tarjoaman tikkarin. Hän poisti muovin ympäriltä, laittaen roskan housujen taskuunsa. Sinisilmä tutkaili karamellia hetken ajan, kunnes laittoi sen suuhunsa ja äännähti yllättyneenä.
"Hyvää", Mac totesi hieman epäselvästi huuliensa välistä. Syy yllättyneisyyteen oli se, ettei hän muistanut, milloin oli viimeksi syönyt tikkareita – ja että ne olivat näinkin hyviä. Siitä taisi siis olla jo vähän aikaa.

"Joten, sä pelaat tennistä, pidät hiuksista, oot saanut napattua käyttöösi kaupungin komeimman oppaan, jolle tarjoilet tikkareita", Marcus listasi otettuaan tikkarin pois suustaan.
"Kuulostaa siltä, että me voitaisiin tavata useamminkin – jos et vaikka tästä opastamisesta osaa vielä jatkossa kotiisi", sanottiin hymyillen, jonka jälkeen poika katseli hieman ympärilleen. Oikealla suunnalla näytettiin olevan, kun ajateltiin Eileenin kotiin vievää reittiä.

"Miten sä muuten viettelet vapaa-aikaasi? Et varmaan täällä oo vielä kamalasti ehtinyt, mutta yleensä", blondi kysyi imeskellessään toisen tarjoamaa tikkaria.

Eileen antoi päänsä pudistuksella ja epämääräisellä virnistykseellään sellaisen kuvan Marcukselle, että hän ei enää aikoisi kommentoida mitään tuohon itserakkaus- tai matematiikka-aiheeseen. Ehei, brunette keskittyi nyt vain kuuntelemaan nuorukaisen puhetta, kun toinen kertoi sisaruksistaan.
"Sulla sentään on sisaruksia. Mä oon meijän perheen ainoa lapsi. Ois ollu kivaa, jos ois ollu joku pikkusisko tai pikkuveli. Heh, olisin varmasti koko ajan leikkimässä sen kanssa", irlantilaistyttö puheli ja viimeinen lause sanottiin hivenen pehmeämmällä ja lempeämmällä äänellä. Eileen tykkäsi leikkiä lasten kanssa, mutta se saattoi ehkä johtua siitä, kun tyttö leikki lasten kanssa melko harvoin. Ja sitten, kun hän pääsi leikkimään lasten kanssa jossakin, hän otti aina kaiken siitä irti.

El naurahti Marcuksen sanomisille, että heidän koko porukkansa oli apinoita. Tyttö katsoi poikaa suuri virne naamallaan.
"Mmm, on tosi kivasti sanottu sun perheestä", brunette hymisi naurunsa seassa ja sipaisi kasvojen eteen valahtaneita märkiä hiuksiaan korvansa taakse.
"Mut joo, Candy on tosi ihana kissa. No okei, ehkä se on vähän ylipainoinen, mutta todella suloinen. Ja kun se kehrää, se kuulostaa ihan joltain moottorilta, ja kun se alkaa kehrää, se kehrää varmaan puol tuntia. On kiva yleensä keskittyy tekemään läksyjä, jos se kehrää jossain siinä lähellä. Miks mä kerronkaan tätä sulle?" Eileen alkoi yhtäkkiä ihmetellä sanomisiaan ja naurahti itsekseen. Nyt hän osasi itse lopettaa typerät puheensa. Onneksi.

Tyttö oikeasti ilahtui huomattavasti, kun Marcus otti Eileenin tarjoaman tikkarin vastaan. Ja miten Eileen riemuitsikaan siitä, kun toinen sanoi pitävänsä tikkarista! Neidin kasvoja koristi nyt mitä hurmaava hymy, mikä suorastaan näytti hehkuvan hämärässä. El avasi sitten itsekin oman tikkarinsa pois kuoristaan ja tunki paperin taskuunsa, minkä jälkeen tikkari pistettiin suuhun. Eileen yritti pitää suunsa kiinni imeskellessään tikkariaan, mutta hänen oli aivan pakko todeta taas jotain tähän väliin.
"Mä rakastan tikkareita. Mulla on kotona varmaan 10 tikkaria, ja mulla menee päivässä jotain viisi tikkaria. Mutta usko tai älä, mulla ei oo ollu mun elämän aikana kuin vaan kaksi reikää", Eileen kertoi, virnisti leikkisästi ja keskittyi taas imeskelemään tikkariaan.

Eileen virnuili Marcukselle, kun toinen yritti tehdä tytöstä lyhyttä yhteenvetoa.
"Mä pidän vaaleista hiuksista", El korjasi nopeasti toisen virheen ja naurahti hiljaa. Seuraavista pojan lauseista Eileen meni hetkeksi hämilleen, mutta alkoi taas hehkua ihmeellisesti innosta. Eileen todellakin halusi viettää enemmän aikaa tämän hurmaavan nuorukaisen seurassa.
"Joo joo joo! Et kai sä vaan luullu, että mä päästäisin sua mun käsistä - tai siis sun hiuksia mun käsistä", brunette korjasi äkkiä sanomisiaan ja nauroi taas heleästi.

"No, heti ekana päivänä, kun me muutettiin tänne, mä kävin hakee töitä. Mä pääsin töihin tohon... Hmm, mikähän sen nimi olikaan.. Jee, muistan mun työpaikan nimen. Apua, siis tää... Tää joku miehen niminen kahvila se taisi olla..." tyttö yritti nolona muistella. Häntä todellakin hävetti, kun ei muistanut työpaikkansa nimeä. Kuka muka voisi sen unohtaa, jos aikoisi mennä töihin jo seuraavana päivänä?
"Dusty's! Joo, siellä mä oon töissä joka arkipäivä aina kello neljästä kello seitsemään", Eileen sanoi hieman kovemmalla äänellä, kun oli muistanut työpaikkansa nimen. Sen jälkeen El kohautti kevyesti olkiaan.
"Mun vapaa-aika menee siis töissä, koska mä tarvitsen rahaa jatko-opintoihin. Tai sitten tuhlaan sitä ylimääräistä aikaa tenniskentällä..." brunette mutisi lopun hivenen murheellisen kuuloisena. Nyt kun hän alkoi ajatella elämäänsä hän tajusi, ettei hänellä juuri ollut aikaa tehdä mitään muuta. Harmi, sillä Eileen rakasti kaikista eniten tällaisia sosiaalisia tilanteita kuin nyt Eileenillä oli Marcuksen kanssa.
"Entäs sä? Tai siis, miten sä vietät sun vapaa-aikas?" tyttö yritti muuttaa äänensä takaisin pirteäksi, mutta kyllä sieltä yhä kuulsi se pieni murheellisuus ja pettyneisyys omaan elämään.

// ei ainakaan ollut pitkä tuo vuorosi :--------D //

Brunette kertoi olevansa perheensä ainoa lapsi, valitettavasti. Marcus ei voinut viedä pieneltä virneeltä tilaisuutta loistaa, kun poika ajatteli kaipaisiko tyttö sisaruksia, jos omistaisi sellaisia. Vaikka todennäköisesti Mac kaipaisi, jos hänellä ei olisi apinalaumaa ympärillään.
"Ehkei niin kivasti, mutta ainakin osuvasti", nuorukainen totesi Eileenin kommentoidessa kuvausta, jonka hän oli antanut perheestään.
"Etkä sä välttämättä kaipaisi pikkusisarusta jos omistaisit sellaisen. Kokemus puhuu", blondi naurahti hiljaa, mutta keskittyi sitten tytön selittäessä kissastaan. Virne muuttui hymyksi, kun urheilija ei voinut olla hymyilemättä toisen miettiessä omia selityksiään.
"Sä kerrot sitä, koska oot ilahduttavan avoin ihminen eikä siinä ole mitään vikaa", Mac vastasi Eileenin retoriseen kysymykseen ja mietti sitten, mitä El oli kertonut kissastaan. Sanojensa perään poika hymähti hyväntuulisesti.
"Candy kuulostaa kivalta otukselta, tosin se moottoriin vertailu vähän arveluttaa..."

Marcus huomasi Eileenin hymyn, joka tuntui pystyvän hämärässäkin sädehtimään kauas. Urheilijapojan profilointi brunetesta jatkui pään sisällä, vaikka eihän Mac tälläistä normaalisti harrastanut! Pitäisikö jo siis hieman pelätä, miksi niin kävi nyt? Ajatuksissaan nuorukainen kuitenkin pudisteli päätään. Toisen aidosti erikoisista asioista ilahtuva käytös vain hämmensi häntä, niin se olisi.
Pian Eileen kertoi suhteestaan tikkareihin. Mac kuunteli imeskellen omaa tikkariaan, jonka tyttö oli hänelle aiemmin tarjonnut.
"Mä harvemmin törmään tikkareihin, joten tää on mukavaa vaihtelua", poika totesi naurahdettuaan ensin sille, kuinka paljon tikkunekkuja tytöltä kului päivässä. Viisi! Mitäköhän muuta erikoista toisen ruokavalioon mahtoi kuulua, hän ajatteli vitsillään.

"Oi, suo anteeksi virheellinen artikulointini", Mac pahoitteli toiselle virnistäen, kun tuo oli korjannut pitävänsä vaaleista hiuksista. "Siis, pidät vaaleista hiuksista."
Blondi alkoi nauraa ystävällisesti Eileenin innostuttua hänen ehdotuksestaan viettää mahdollisesti myöhemmin lisää aikaa yhdessä. Tikkarin nuorukainen oli ottanut pois suustaan siksi aikaa – siihen tukehtuminen olisi ollut enemmän kuin ikävää.
"No hyvä sitten. Mun hiukset tulee olemaan varmasti mielissään tavatessaan sua uudestaan joskus", Mac sanoi hymyillen Eileenin nauraessa.

Hymystä oli helppo siirtyä hiljaiseen nauruun, kun tyttö pohti työpaikkansa nimeä. Varmaan ensimmäinen hänen tapaamansa ihminen, joka oli onnistunut unohtamaan työpaikkansa nimen – selvinpäin! Nauramista jatkui siihen asti, kunnes Eileen hihkaisi kahvilan nimen.
"Hei, Dusty’s!" Marcus totesi yllättyneenä. Sehän oli se kahvila ihan koulun lähellä.
"Sulla kävi aika hyvä tuuri, kun sait hyvän työpaikan niin nopeesti. Me taidetaan nähdä sitten useesti. Tai ainakin tullaan näkemään, kun tuun kiusaamaan sua vaikeilla tilauksilla koulun jälkeen", Mac kiusoitteli vinosti hymyillen.

Kuitenkin kun jokin muuttui tuoreen tuttavuuden äänensävyssä, Marcuksenkin ilme muuttui – huolestuneeseen suuntaan ehkä. Tämä ei varmasti ollut se hänen tuntemansa Eileen, se El, joka juuri äsken oli kertonut hänelle kissastaan ja nauranut jätkän vitsailuille. Mac kuunteli kuitenkin kohteliaasti hiljaa, kun Eileen puhui loppuun ja heitti perään vastakysymyksen hänen vapaa-ajan vietostaan.
"No siis...tennis, tennis ja tennis. Useimmiten. Välillä liiankin usein. Siitä isä ainakin pitää huolta", Mac huokaisi pyöritellen hieman päätään, samalla kun imeskeli taas tikkaria.
"Sen lisäksi vähän juhlimista, yleistä säätöä ja viattomien neitokaisten vainoamista, niin mun vapaa-aikani on kutakuinkin selitetty", poika lopetti virnistäen, yrittäen vitsailulla saada takaisin Eileeninkin pirteyttä.

"Tässäkin yksi vaaraa odottamaton tyttö vaan kävelee, tietämättä mitään tulevasta...", Marcus sanoi madaltaen ääntään, ennenkuin "hyökkäsi" kutittamaan brunettea kevyesti kyljistä.

// Ei se mitään pitkä ollut ! XDDD
Joo, kyllä mä vähän ton vuoroni jälkeen mietin, että siitä tais tulla hitusen pitkä, mutta ei siitä voinut mitään jättää poiskaan! X,D
Mä yritän parhaani mukaan lyhentää, mutta kun kaikkeen haluaisi yrittää vastata ja haluaisi lisätä kaikkea mukaan! Tää on vaikeeta, yhyy! Säkin saat yrittää lyhentää sun viestejäs tai nää alkaa oikeesti karkaamaan käsistä :,DDD

Marcus sanoi, että tyttö ei välttämättä ajattelisi näin pikkusisaruksestaa, jos omistaisi sellaisen. Eileen päätyi taas nyrpistämään nenäänsä ja näytti hitusen pohtivalta.
"Mut ihmiset on erilaisia. Mistä sä tiedät, miten mä suhtautuisin mun pikkusisarukseen, jos mulla nyt olisi sellainen", Eileen kommentoi, mutta hymyili siihen malliin, että ei odottanut vastausta tähän toteamukseen. Häntä alkoi huvittaa Marcuksen sanomiset siitä, että tyttö oli ilahduttavan avoin ihminen. Oliko se tosiaan hyvä piirre?
"Pidätkö sä avoimista ihmisistä?" brunette kysyi sitten leikillään ja naurahti hiljaa.
"Koska mä oikeesti oon avoin. Mä en voi salata mitään keneltäkään tai voi pitää henkilökohtaisia asioita itselläni juuri ollenkaan", tyttö lisäsi naureskellen. Ehkä hän nyt vähän liioitteli, mutta kyllä tuokin piti aika lailla paikkansa Eileenin suhteen.

El inahti hieman siitä, kun Marcus kertoi harvoin törmäävänsä tikkareihin.
"Mitä, ei oo totta!" tyttö parkaisi hiljaa ja katsoi poikaa ihmeissään.
"Tästä lähin mä toimitan sulle tikkareita! Eihän ilman niitä voi elää. Mikä on sun lempimakus?" Eileen puhui, mutta vaikeni nopeasti. Oliko häneltä taas karannut narut kädestä? Niin tytöstä ainakin tuntui. Tikkareista keskusteleminen taisi mennä aika yli, eikö?

Irlantilaistyttö iloitsi mielessään siitä, että Marcus halusi nähdä hänet uudestaan. Tai ainakin niin toinen ainakin siihen malliin vihjaili. Eikö niin? Eihän Eileen ollut ymmärtänyt mitään väärin, eihän? Tuntui todella mukavalta, että hän oli tutustunut jo ensimmäisen viikon aikana pariin uuteen tuttavuuteen, jotka olivat jotain vihjailleet siihen suuntaan, että he voisivat tavata uudestaankin tämän irlantilaistytön. Marcus oli kyllä aikamoinen kokoelma, siis oikeasti! Marcus oli ehkä komein ja upeahiuksisin henkilö, jonka Eileen oli koskaan tavannut! Hetkinen, sanoiko El komein?
Yhtäkkiä tyttö tunsi sydämensä jyskyttävän kovemmin rinnassa. Oikeastaan se tuntui jyskyttävän enemmänkin kurkussa kuin rinnassa. Tyttö vilkaisi vaivihkaan Marcukseen, mutta laski katseensa melko nopeasti tiehen. Herranen aika, nyt vasta totuus iski kuin halko päähän. Marcus oli varmasti tunnettu koulussa ja suosittukin, sen nyt kertoi jo pelkkä ulkonäkökin! Ja toisen luonne, voiko täydellisempää olla! Äidit varmaankin pitäisivät tästä nuorukaisesta...
Miksi tyttö ajattelikaan tällaista tällä hetkellä? Apua!

Eileen palautui takaisin maanpinnalle hämmentyneistä ajatuksistaan, kun Marcus kertoi tulevansa tytön työpaikalle tekemään vaikeita tilauksia. Eileen nyrpisti muka vihaisesti nenäänsä ja näytti taas vaihteeksi nopeasti kieltään toiselle.
"Ei niin saa tehdä", brunette irvaili, mutta virnisti sitten hieman.
"No, sä varmaan sitten annat hyvää tippiä, eikö niin?" Eileen sanoi vihjaillen ja hieroi etu- ja keskisormeaan rahan tulon merkiksi. Sen jälkeen brunette naurahti kevyesti ja keskittyi hetkeksi aikaa imeskelemään tikkariaan.

Valitettavasti Eileeniltä meni hieman ohi, mitä Marcus selitti omasta vapaa-ajastaan. Tyttö oli vain alkanut miettiä omia aikataulujaan, jotka olivat aika tiukkoja. Huomenna olisi täysipitkä koulupäivä, jonka jälkeen hän juoksisi Dusty'siin töihin ja olisi siellä kello seitsemään. Sieltä hän juoksisi tennistunnille ja pääsisi yhdeksän aikoihin kotiin. Hän tekisi läksyt ja painuisi nukkumaan. Aika tylsää ja turhauttavaa, siltä se nyt kuulosti.
Yhtäkkiä tyttö tunsi sormet kyljillään ja Eileen purskahti pehmeään nauruun. Hänen silmänsä puristuivat tiukasti kiinni ja tyttö yritti rimpuilla pois Marcuksen otteesta.
"Hahahaha..! Hei, hei nyt oikeesti... Irti! Hahahha.." Eileen nauroi toisen kutittaessa ja yritti omilla käsillä irrottaa pojan käsiä kyljiltään. Mutta nopeasti tyttö keksikin toisen suunnitelman ja piankos hänen kätensä löysivät tiensä Marcuksen paidan alle ja tyttö painoi kylmät sormensa toisen lämpöistä ihoa vasten. Siitäs sait, ei varmaan tuntunut mukavalta saada kylmiä sormia iholle.

// ei lyhentelemään kannata alkaa, hyperkertaa mukavampi lukea pitkiä vuoroja, jos sellaisia sattuu tulemaan :-------) //

"Totta kai mä pidän avoimista ihmisistä", Marcus vastasi tytön kysymykseen kuunneltuaan ensin, kun toinen selitti omasta avoimuudestaan. Hän pystyi helposti kuvittelemaan Eileenin selittämässä jollekulle toiselle uudelle tuttavuudelle kuulumisistaan ummet ja lammet, mikä oli melko ilahduttava mielikuva. Mutta kukapa ei tykkäisi avoimista ihmisistä? ...niin no, olihan sekin ihan mahdollista.
"Ei ainakaan oo puuduttavaa jutella tikkareista, niistä kun ei tuu juteltua usein."

Nuorukainen imeskeli taas saamaansa tikkaria, kun Eileen päivitteli hänen ja tikkareiden suhdetta. Tai paremminkin sitä, ettei suhdetta oikein ollut. Ehdotus siitä, että toinen alkaisi toimittamaan hänelle tikkareita, kirvoitti iloisen naurun blondin suusta.
"En oo oikein asiantuntija näissä makuasioissa", Mac totesi mietiskellen ja katseli paria ohi ajavaa autoa samalla.
"Miehisenä miehenä mun pitäisi vastata, etten mä mitään tikkareita syö, mutta ei taida enää onnistua", poika totesi virnistäen ja viittasi suussaan olevaan karamelliin.
"Joku mansikka? Se ainakin on turvallinen valinta." Vaikka tuskin ne tikkunekut niin kamalan vaarallisia olivat.

Eileen ei vaikuttanut kamalan iloiselta aluksi, kun Mac kiusoitteli tulevansa kiusaamaan häntä Dusty’siin. Pian brunette kuitenkin alkoi virnistellen tiedustella tippipuolesta, jolloin nuorukainen naurahti tuon mukana.
"No voit varmaan lopettaa ne hommat parin ekan päivän jälkeen, kun tippien tulo on tältä suunnalta sen verran runsasta", blondi vitsaili hymyillen. Taloudellisesti Marcuksella olisi kyllä ollut varaa sellaisiin tippeihin. Mutta sellaista tilannetta, jossa sitä tippiä olisi annettu niin reilusti, ei tainnut olla käynyt.

Kutitushyökkäys oli alussa varsin onnistunut, koska El oli ollut hieman omissa maailmoissaan ja Marcuksen sormet pääsivät yllättämään. Bruneten raikuva nauru sai toisen kuulostamaan taas enemmän omalta itseltään, tämä oli se Eileen jonka hän oli äsken oppinut tuntemaan! Toinen laittoi hänen käsilleen vastaan ja yritti irrottaa niitä, tuloksitta.
"Hähä, eikö voimat...", urheilijapoika oli jo aikeissa vinoilla toiselle lihasten puuttumisesta, kun tunsi yllättäen tytön kylmät sormet kehollaan. Reaktiota ei voinut sanoa säikähdykseksi, enemmänkin se oli yllättynyt. Marcus sävähti aluksi kylmyyttä lämpimällä kehollaan.
"Hrr, sulla on kylmät kädet", Mac totesi älykkäästi ja hymyili sitten toiselle. Nuorukainen kohotti kätensä toisen kyljiltä paitansa alle, painaen ne tytön kämmenien päälle.

Jostain syystä tilanteen outous ei heti iskenyt vasten Marcuksen kasvoja. Vaikka joidenkin kellojen olisi varmaan pitänyt alkaa soida, niin siten ei käynyt.

//Okei sitten XDD

Eileen tunsi outoa kuumotusta poskissaan, kun Marcus kertoi pitävänsä avoimista ihmisistä. Eli poika piti Eileenistä? Woah, tämä oli niin ihmeellistä.
"Sä siis pidät musta", brunette sanoi virneen ilmestyessä kasvoilla, kun tyttö Marcusta suoraan silmiin. Pojan tummansiniset silmät tempaisivat irlantilaistytön hetkeksi lumoihinsa, mutta Eileen heräsi oudosta horroksestaan melko nopeasti ja nosti katseensa pojan vaaleisiin hiuksiin. Niin vaaleat..

Brunette purskahti taas vaihteeksi aitoon ja estottomaan nauruun, kun vaaleahiuksinen poika puhui itsestään miehisenä miehenä. Se oli varmasti kaikista hauskin sanavalinta, jota tyttö oli koskaan kuullut.
"Joo, sä et kyllä enää ole mikään kovin miehinen mies. Ei siis millään pahalla, mutta toi tikkari murskasi susta sen imagon", El naureskeli ja otti ylös toisen toivomuksen mansikkatikkareista.
"Mansikka on jees. Mutta sulle mä suosittelisin ehkä jotain sitruunaa tai just tätä appelsiinia. Sopis hyvin sun hiusten väriin", tyttö puhui kuin mikäkin asiantuntija, virnisti tutulla tavallaan toiselle ja keskittyi hetkeksi aikaa imeskelemään tikkariaan.
"... Et sä kyllä kovin miehiseltä mieheltä näyttänyt aluksikaan", Eileen sitten paljasti ja naurahti.
"Ellei sulla nyt satu olevaan moottoripyörää. Se tekis susta aika miehisen. Oi, kerroinko mä jo, että mä rakastan myös moottoripyöriä?" brunette lopetti lauseensa innostuneen oloisena ja hänen silmänsä tuikkivat taas ihastuksesta. Eileen kyllä rakasti outoja asioita. Vaaleita hiuksia, tikkareita, moottoripyöriä... Melkoinen yhdistelmä yhdelle tytölle.

"Sovittu!" El huudahti iloisesti, kun Marcus puhui tippien suuruudesta.
"Mä sitten odotan suuria tippejä", tyttö naureskeli puraisi tikkarinsa rikki. Pian tikkarista oli jäljellä vain varsi, jonka pään tyttö kääri reippaasti kääreeseen tunkien tikkarinvarren takaisin taskuunsa. Eileen ei mielellään roskannut luontoa.

Eileenin suunnitelma oli onnistunut. Marcus lopetti kutittamisen ja totesi Eileenin käsien olevan kylmät. Brunette kohautti hieman olkiaan.
"Johtuu ehkä siitä, että mulla on vähän kylmä", irlantilainen vastasi huvittuneella äänensävyllä ja huulille oli onnistunut ilmestymään taas se samainen Eileenmäinen virne, joka kertoi tytön olevan taas hyvällä tuulella. Mutta virne kuitenkin haihtui hieman, kun poika ei irrottanutkaan Eileenin käsiä iholtaan, vaan laski vielä omat kätensäkin tytön viileiden käsien päälle. Tyttö jumitti hetken aikaa Marcuksen rintakehää, kunnes nosti hämmentyneen katseensa toisen kasvoille. Mitä tähän pitäisi yrittää sitten sanoa? Eileen piti siitä, että Marcus lämmitti hänen kohmeisia käsiään, mutta että tällä tavalla? Tai siis, eikö tämä ollut hieman epätavallinen tapa lämmittää toisen ihmisen käsiä?
"... Sha-la-la-la-la-la, my, oh, my. Look at the boy too shy. He ain't gonna kiss the girl..." karkasi sitten hennot laulunsanat bruneten suusta. Pian sanojensa jälkeen Eileen kuitenkin muuttui punaiseksi kuin tomaatti ja vetäisi kätensä salaman nopeasti pois Marcuksen lämpimältä iholta.
"En kai mä vaan laulanu ääneen, enhän?" brunette parkaisi nolona ja otti hätäaskelia taaemmas. Voi ei. Voi ei, voi ei, voi ei! Taas hän oli tehnyt sen. Miksi hänen pitikään olla niin typerä, että ei osanut pitää edes omia ajatuksiaan itsellään? Ja mitä vielä, hän oli laulanut ääneen Pienen merenneidon Kiss the Girl -kappaletta?

Aluksi Marcus yritti esittää mielensä pahoittanutta, kun Eileen ei yhdistänyt häneen määritelmää ”miehinen mies”. Appelsiinitikkaria imeskeltiin suussa toisen naureskellessa, eikä Macinkaan pokerinaama kauaa pitänyt. Oikeastaan ihan liian vähän aikaa. Treenin paikka?
"Miehinen mieheni on vain piilotettu niin syvälle...naisellisen mieheni alle, ettei sitä näe helposti", vaaleahiuksinen pilaili omalla kustannuksellaan.

"Sitruuna ja appelsiini kuulostaa kanssa oikein hyvältä, varsinkin kun tollanen ammattilainen niitä suosittelee", nuorukainen naurahti toinen selvitettyä hänelle hieman lisää tikkaritieteestä. Se oli varmasti oikein kiinnostava tieteenala, tai olisi ainakin voinut olla. Ja sille alalle Eileen olisi kuulunut.
Tai ainakin ennen kuin tyttö alkoi puhua moottoripyöristä. Siis moottoripyöristä. Urheilijan kulmat kohosivat yllätyksestä hieman, kun El kertoi pitävänsä moottoripyöristä.
"No et kyllä oo maininnut ja valitettavasti multa ei taida pyörää löytyä." Blondi vilkaisi mustalle taivaalle, josta ei enää satanut vettä nimeksikään. Se oli oikeastaan pelkkää pientä tihkusadetta. Mutta kylmä oli silti, olihan nyt jo mukavan myöhäinen vuorokaudenaikakin.
"Eli en taida kamalan miehinen mies olla, vai kuinka?" Toisen tarjoamasta tikkarista ei ollut enää paljon jäljellä, joten nuorukainen puraisi senkin vähän lopun rikki, jonka jälkeen tikku laitettiin housujen taskuun paperikääreen seuraksi.

"Voi olla", vaaleahiuksinen hymähti Eileenin todetessa tuon käsien olevan kylmät ehkä sen takia, että toisella oli kylmä.
Tilanne ei myöskään vieläkään auennut Marcukselle, jonka olisi pitänyt olla lahjakas ja nopeaälyinen poika. Ilmeisesti nyt joku oli senkin vähäisen nopeaälyisyyden jäädyttänyt. Vasta kun tytön katse muuttui hämmentyneeksi ja tuo katsoi häntä silmiin samantapaisella katseella, alkoi jokin raksuttaa jätkän päässä.

Nuorukainen ei kuitenkaan toiminut mitenkään – ehkä ei oikein ehtinyt. Koska brunette alkoi laulaa jotain hiljaa, mutta se, että toisen ääni kuulosti aika hyvältä, ei ollut mihin urheilija kiinnitti huomiota. Vaan se, mitä tyttö lauloi. Marcus ei mitenkään tunnistanut laulua Pieni merenneito-elokuvan kappaleeksi, olihan hän sentään poika. Jolla tosin oli ollut kaksi siskoa. Mutta joka ei varmaan koskaan ollut nähnyt koko elokuvaa. Se oikeastaan teki Eileenin laulamisesta vielä yllätyksellisempää ja hämmentävämpää Macille, joka luuli luuli toisen puhuvan omia sanojaan, laulaen vain.
Urheilija pysytteli hiljaa ja katseli (varmasti näkemisen arvoinen) hämmentynyt ilme kasvoillaan, kun El otti askeleita taaksepäin ja kauhisteli laulamistaan. Pian Marcus laski katsettaan hieman nolona Eileenin jalkoihin, hänen toisen kätensä noustessa niskan taa.

"Mä olen pahoillani", sanoi sinisilmäinen suoraan lyhyen hiljaisuuden jälkeen ja kohotti katseensa takaisin bruneten kasvoihin, niskan takana olleen käden siirtyessä pörröttämään vaaleita hiuksia taas vähän parempaan kuosiin. Mac oli jollain tasoilla hieman häpeissään. Siitä, että oli käyttäytynyt Eileeniä kohtaan vähän liian tuttavallisesti. Varsinkin, kun toinen oli hämmentynyt siitä niin paljon. Ei että, hänen hyvätapainen luonteensa ja omatuntonsa olivat tästäkin jo häpeissään.
Mutta entä ne sanat, joita tyttö oli laulanut..? Mitä toinen oli niillä tarkoittanut?

Eileenin ilme oli sanoinkuvaamattoman murtunut, kun Marcus kertoi, ettei omistanut moottoripyörää. Voi miten harmillista, kukaan tytön tutuista ei tainnut omistaa moottoripyörää. Eileen olisi kyllä melko varmasti koko ajan moottoripyörien kimpussa, jos niitä jossain näkisi.
"No voi harmi", tyttö totesi harmissaan ja mutristi alahuultaan.
"Miksi kukaan ei omista moottoripyörää?" Eileen kysyi enemmän itseltään kuin Marcukselta ja huokaisi raskaasti. Ehkä hänen pitäisi hieman vieroittautua ihailemistaan asioista, kuten esimerkiksi vaaleiden hiuksien metsästämisestä, tikkareista sekä moottoripyöristä, niin hänen ei tarvitsisi pettyä, kun ei saisikaan noita mainitsemiaan asioita.
Tai no, mitä turhia! Tikkareita aina sai kaupasta, vaaleahiuksisia ihmisiä käveli usein vastaan ja moottoripyöriä pystyi ihailemaan kauempaa, esimerkiksi koulun parkkipaikalla! ... Vaikka Eileen olisi niitä mielellään lähempääkin tutkinut.

Tyttö pysähtyi viimein paikoilleen, kun oli ottanut jo jonkin verran askelia poispäin Marcuksesta. Eileenin sydän jyskytti aivan liian kovaäänisesti rinnassa ja tyttö pelkäsi sen pomppaavan minä hetkenä hyvänsä ylös kurkusta. Siltä se ainakin tuntui. Marcus oli hetki sitten sanonut olevansa pahoillaan, mutta toisen sanoja tyttö ei ollut ehtinyt vielä edes ajattelemaankaan, olisi hyvä nyt edes saada omat ajatukset kasaan!
Eileenin poskia kaunisti edelleen hento puna ja tyttö tunki kätensä housujensa taskuun kuin siltä varalta, että hän ei vain keksisi enää jatkossa tunkea niitä pojan paidan alle. El laski katseensa Marcuksesta kosteaan asfalttiin ja oli hiljaa. Hän ei oikein tiennyt, mitä tässä pitäisi nyt olla ja ajatella, ja se oli hyvin outoa tälle tytölle, jolla yleensä oli kaikkeen vastaus. Jotenkin tämä tilanne ei tuntunut enää niin hauskalta ja koomiselta kuin äskeiset heidän käymät keskustelut tikkareista sun muista asioista.

Siniharmaat silmät nostettiin sitten viimein asfaltin pinnasta varovaisesti Marcuksen kasvoille. Tyttö alkoi hiljalleen pudistaa päätään.
"Sä et sais tehä noin, jos et haluu mun ihastuvan suhun..." Eileen puhui suoraan pitkän hiljaisuuden jälkeen ja puraisi alahuultaan laskiessaan katsettaan alemmas toisen silmistä. Hän ei suoraan sanoen ollut tottunut tuollaiseen kontaktiin vastakkaisen sukupuolen kanssa, vaikka joskus juovuksissa ollessaan tuollainen toiminta saattoi olla ihan mahdollista. Mutta El oli melko harvoin juovuksissa, eikä hän yleensä muistanut, mitä oli silloin tehnyt. Totuus oli kuitenkin se, että selvinpäin Eileen oli kuka tahansa tyttö, joka haaveili ihastumisesta, rakkaudesta ja läheisyydestä sekä epäili omaa viehätysvoimaansa ja onneaan rakkausasioissa. Niin, eihän Eileen nyt voinut kuvitellakaan Marcusta rinnallaan, pelkkä ajatuskin siitä tuntui aivan mahdottomalta yhtälöltä. Ei noin upea vaaleahiuksinen poika voinut koskaan olla hänen.
Nyt riitti ajatukset rakkaudesta!

Eileen riisui pojan antaman takin päältään ja ojensi sen Marcukselle melko kaukaa.
"Mä pärjään nyt varmaan yksinkin.." tyttö mutisi lannistuneena ja vältti katsomasta toista silmiin kääntäessään pojalle selkänsä. Eileen lähti yksin kävelemään hämärää katua pitkin, kädet tungettuna yhä housujen taskuihin. Bruneten mielestä tämä oli tämän tilanteen parhain ratkaisu, jos he molemmat halusivat välttää epämukavaa ja hämmentävää keskustelua. El ainakin oli tiedostanut tämän tilanteen kiusallisuuden, eikä halunnut jatkaa tätä, jos siitä pystyisi kerran näin helposti livahtamaan pois.
Minnehän suuntaan hänen pitäisi oikein kävellä, jos tyttö halusi päästä kotiin?
Raskas huokaus karkasi irlantilaistytön huulien välistä. Hienoa, tämä uusi 'ystävyyssuhde' taisi olla heti kättelyssä tuhoon tuomittu. Harmi vain, että Marcuksella oli ollut juuri sellaisia ominaisuuksia, jotka miellyttivät Eileenia suunnattoman paljon.

//Haha, ei edes paljoa venähtänyt... :,)

// sulla kyllä tekstiä riittää :------D //

Marcus katseli brunettea huulta purren. Toinen oli hiljaa ja katseli tummaa, sateen kastelemaa asfalttia. Hiljaisuus tuntui pahalta kaiken heidän vitsailunsa ja kepeän keskustelun jälkeen. Kuinka mahtavasti hän oli onnistunut senkin tuhoamaan? Loistavaa työtä kerrassaan, Marcus.

Pieni toivo tilanteen selviämisestä heräsi jossain Lloydin ajatusten perukoilla, kun toinen kohotti katseensa häneen. Sekin toivo kuitenkin vaipui pois pian, kun El pudisteli päätään. Tytön sanat eivät myöskään auttaneet selvittämään katumusta ja harmia nuorukaisen päässä, mitä toinen tarkalleen tarkoitti? Mac ei toivonut Eileenin käsittävän mitään väärin, mutta oliko hän onnistunut antamaan toiselle väärän kuvan tunteistaan tyttöä kohtaan?
"Eileen...En kai mä antanut sulle aihetta käsittää jotain väärin?" kuului melko varovainen kysymys urheilijan suusta.

Seuraavaksi brunette kuitenkin ojensi hänen takkiaan takaisin. Vaaleahiuksinen otti takin käsiinsä, muttei laittanut sitä päälleen tai sanonut siihen mitään. Marcus toivoi, että he voisivat keskustella, mutta El näytti olevan lähdössä. Nuorukainen katseli melko kauankin, kun tyttö askelsi poispäin. Ajatukset siitä, mitä sanoa tai miten toimia nyt, risteilivät Macin päässä ja niistä oli vaikea yrittää erottaa ja valita sitä parhainta ja toimivinta. Oliko siellä edes sellaista? Toimisiko hänen vaihtoehdoistaan mikään? Saisi luvan toimia, koska hän ei halunnut tilanteen jäävän tähän. Hän ei halunnut jatkossa joutua katselemaan vaivautuneesti, jos törmäisi Eileeniin koulun käytävällä.
Sillä välin, kun Mac oli kuunnellut päätään ja sen sisältä kumpuavia omituisia ajatuksia, oli El ehtinyt kadota näkyvistä. Ilmeisesti toinen oli ehtinyt kääntyä kulman taakse. Vaaleahiuksinen juoksi toisen perään, tyttö ei kuitenkaan ollut voinut ehtiä sen kauemmas. Ellei sitten ollut lähtenyt itsekin juoksemaan...

Saavuttaessaan bruneten, Marcus tarttui hellästi Eileenin käsivarteen ja koitti pysäyttää toisen. Urheilijan ilme oli vaikea, koska hän oli pahoillaan. Tällä hetkellä Mac toivoi, että he voisivat selvittää tämän.
"El, mä haluan puhua. Tän selväksi."

Eileen ei jäänyt enää puhumaan Marcuksen kanssa, vaikka toinen olikin esittänyt kysymyksen siitä, oliko poika antanut bruneten käsittää jotain väärin. Käsittää väärin, sitä El ei osannut itsekään kovin selvästi kertoa. Käsittää väärin, no, ehkä tässä nyt ensiksi kannattaisi miettiä tekoja. Eileen oli pistänyt kiusallaan kätensä Macin paidan alle, kun toinen oli häntä kutittanut. Marcus oli asettanut sen jälkeen omat kätensä Eileenin käsien päälle. Siitähän kaikki olikin sitten alkanut? Ei, ei aivan siitä. Siitä, kun Eileen oli alkanut laulaa vahingossa ääneen pienen merenneidon kappaletta Kiss the girl. Jep, siitähän kaikki oli alkanut, eikö?
Tämä oli siis Eileenin vika, että näin oli lopulta käynyt.

Brunette puri huultaan ja pyöräytti silmiään kävellessään hämärällä kadulla. Hän oli juuri ehtinyt kulman taakse, joten Marcus ei enää voinut häntä nähdä. Eileen potkaisi jalallaan seinämää ja kirosi sen jälkeen äänettömästi sitä kipua, jota hän oli juuri itselleen tuottanut. Pahus, miksi hän olikaan potkaissut jalallaan seinään! Viikon päästä olisi tiedossa tärkeät karsinnat, jotka piti päästä läpi, jotta pääsisi pelaamaan tärkeisiin kilpailuihin.
Onneksi jalalla pystyi yhä kävelemään, joten vielä ei ollut mitään hätää.
Hetken El joutui keräämään ajatuksiaan kasaan, kunnes hän viimein päästi huuliensä välistä pitkän huokauksen jatkaen kävelyään eteenpäin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Käsi kiertyi tytön käden ympärille kuin tyhjästä, joten mitä siinä tilanteessa olisi muuten tehnyt kuin kiljaista säikähdyksestä ja vetäistä kätensä nopeasti pois jonkun otteesta. Mutta se joku paljastuikin melko vikkelästi Marcukseksi, jolloin Eileen veti syvään henkeä ja alkoi nauraa hiljaa.
"Älä jooko koskaan tee noin, jos et taho mun saavan sydänkohtausta", El pystyi viimein puhumaan ja katsoi poikaan huvittuneena. Kuitenkin äskeiset tapahtuvat palautuivat taas mieleen ja Eileenin kasvot muuttuivat hitusen ilmeettömämmiksi. Ai, Marcus tahtoi puhua. Hmm, mistähän tässä nyt sitten puhuttaisi. Hetken Eileen pyörittele päätään ja yritti keksiä käsilleen sopivampaa paikkaa, kunnes puheripuli tuntui tulevan.
"Okei, mä oon pahoillani. Tää on mun syytä, mitäs rupesin laulamaan sitä kappaletta ääneen. Mutta se oli siis vain soinut koko päivän mun päässä, okei? Enkä mä käsittänyt mitään väärin, et sä tehnyt mitään. Tai ellei nyt sitä käsien lämmittämisjuttua lasketa... Mut se taidetaan kyllä laskea... Mutta kuitenkin, mä oon okei ja sä oot okei, oothan? Eli mitään suurempaa ei käynyt?" Eileen puhui ja puhui, melkeinpä ilman kunnollisia taukoa ja saadessaan puhumisensa päätökseen hän muisti vetää taas henkeä ja käänsi katseensa pois tuosta ihanatukkaisesta pojasta.

Marcus säikähti hetkeksi Eileenin yllättävää kiljahdusta, jonka tuloa nuorukainen ei ollenkaan ollut osannut odottaa. Toinen vetäisi kätensä pois hänen otteestaan, jonka jälkeen tilanne rauhoittui. Brunette alkoi nauraa, mikä pian kohotti hänenkin mieltään hieman. Vaaleahiuksisen olisi myös tehnyt mieli nauraa, mutta aiemmin päätä vaivanneet tapahtumat antoivat pojan vain hymyillä ystävällisesti.
"Mä lupaan, ei koskaan", Mac sanoi hymyillen vastaukseksi toisen sanoihin.

Toisenkin alun huvittuneisuus katosi hieman ja urheilija tiesi tietävänsä syyn turhan hyvin. Hetken ilmassa vallitsi hiljaisuus, jota Marcus ei tahtonut rikkoa. Pian Eileen alkoi puhua ja Marcus kohotti hieman allapäin olevan katseensa tytön silmiin, kuunnellen mitä tuo puhui. Aluksi toisen puhe vaikutti lyhyeltä, parilta lauseelta – mutta sitten se jatkui ja jatkui. Kuunnellessaan Marcus hengitti hitaasti, koska huomaamattaan keskittyi niin paljon toisen sanoihin. Kun El lopetti, palautui nuorukaisen hengitys normaaliin tahtiinsa ja brunette käänsi katseensa poispäin hänestä.
Marcus oli yhä hiljaa. Yhä, niin, että se jopa häiritsi häntä itseään.
"Mitään suurempaa ei käynyt", urheilja sanoi sitten ja hymyili jälleen, vaikkei toinen sitä nähnytkään. Hän katsahti maahan ja potkaisi pikkukiven tienreunaan, ennen kuin jatkoi.
"Se oli molempien syy. Koska ei se nyt vaan sun vikasi voinut olla", Mac sanoi hymähtäen. Hän ei todellakaan antaisi tämän jäädä siihen, että toinen oli sanonut äsköisen olleen omaa syytään.

Vaaleahiuksinen piteli yhä käsissään takkiaan, jonka Eileen oli ojentanut takaisin ennen kävelemistä pois. Kokoajan yö tuli kylmemmäksi ja kävi myöhemmäksi, eikä toisella ollut päällään mitään kunnon takkia. Itsestään Marcus ei niin välittänyt, vaikka eihän hänelläkään mitään takkia ollut.
"Nyt kun me molemmat ollaan okei...kelpaisiko sulle vielä kaupungin komein opas näyttämään tien kotiin?"

Eileen katsoi blondia tarkkaavaisesti, ja kun Marcus itsekin totesi, että mitään suurempaa ei käynyt, saattoi poika huomata, kuinka Eileenin olemus muuttui jäykästä rennoksi. Miten olo tuntuikaan kevenevän hetki hetkeltä enemmän ja enemmän. Hyvä juttuhan se oli, mutta.. Silti tässä oli vielä jotain kitkaa, ainakin Eileenin mielestä.
Voi, koko tämä juttui pystyi ihan hyvin olemaan pelkästään Eileenin syy. Se ei ollut tälle tytölle taito eikä mitään, siis ihmissuhteiden yllättävä pilaaminen. Ei El tiennyt, miksi hän oli niin taitava pilaamaan niitä, mutta niin vain valitettavasti kävi. Ja melko usein.

Eileenin melko nyrpeä ilme muuttui hitusen hämmentyneeksi, kun Marcus tarjosi jälleen seuraansa. El puraisi huultaan ja sipaisi kosteita hiuksiaan, mitä Eileenin pitäisi nyt oikein sanoa. Totta kai hän halusi suostua, sillä muuten kotiin löytämisessä saattaisi kestää tuntikausia ilman Marcusta, jolla nyt luultavasti oli jonkinlainen käsitys siitä, missä Eileen asui. Mutta jos Eileen kuitenkin lähtisi yksin liikkeelle, hänen ei tarvitsisi murehtia siitä, että pilaisi tunnelman taas kerran. Mutta kun Eileen ei tahtonut kävellä yksin, hän rakasti puhumista ja Marcuksen vaaleita hiuksia! Mutta sitten taas... Mutta mutta ja mutta!

Eileen laski katseensa maahan ja risti kätensä selkänsä takana. Näytti siltä kuin Eileen olisi pahoillaan, ja niinhän hän olikin.
"Jos se susta on ihan okei juttu, niin kelpaathan sä.." irlantilaistyttö vastasi viimein ja nostaessaan aran katseensa pojan silmiin tytön huulille oli ehtinyt kivuta pieni hymy, joka viestitti sitä, että Eileen oli jo toipumaan päin tästä äskeisestä väärinkäsityksestä.
"... Senkin itserakas rikas blondi, joka ei oo miehisyyttä nähnytkään", El kiusoitteli, virnisti ilkikurisesti, hymähti sen jälkeen kirkkaasti ja lähti tallustelemaan eteenpäin. Tosin hänellä ei ollut mitään käsitystä siitä, oliko hän edes menossa oikeaan suuntaan. Jotenkin tuntui vain hyvältä lähteä kävelemään, kohti tuntematonta.

Marcuksen kasvoille syttyi taas hymy, kun tilanne tuntui rentoutuvan. Nuorukaisen mieli keveni, kun mitään vakavaa ei käynyt ja tilanne oltiin saatu selvitettyä. Hän oli suunnilleen kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, niin, siltä hänestä tuntui. Macin oli helppo unohtaa erimielisyydet ja mennä eteenpäin jos ne oli saatu selvitettyä, kuten nyt.

Vaaleahiuksinen huomasi, että tyttö mietti kauemminkin, mitä vastaisi hänen toistuvasta tarjoukseensa saattaa tuo kotiin. Mac odotti rauhallisesti, pienen pieni hymynhäive suupielessä – se taisi olla hänen perusilmeensä?
Pian Eileen käänsi katseensa maahan ja tyttö näytti laittavan kätensä selkänsä taakse. Hymynhäive sai hetken ajaksi seuraaksee kulmankohotuksen, koska toinen näytti anteeksipyytelevältä eikä Marcus käsittänyt syytä. Hehän olivat saaneet asian selvitettyä, vai? Tai ehkä hän oli vain olettanut heidän selvittäneen sen ja mennyt jo eteenpäin. Mutta sellainen hän oli, ehkä valitettavasti.

Kuitenkin alettuaan puhua El kohotti katseensa ja katsoi Marcusta silmiin hieman hymyillen, mikä helpotti nuorukaisen hämmennystä erittäin onnistuneesti. Blondi nyökäytti päätään toisen sanoille ja hymyili enemmän, naurahtaessa kuitenkin tytön seuraaville sanoille vapautuneesti.
"Vai itserakas rikas blondi?" Mac virnisti bruneten selälle, kun toinen oli jo lähtenyt kävelemään eteenpäin. Onneksi oikeaan suuntaan!
"Mitä vikaa mun miehisyydessäni on?" poika kysyi, tosin ei tosissaan, käveltyään toisen vierelle hymyillen.

"Mmm, todella itserakas!" Eileen seisoi sanojensa takana ja virnisti Marcukselle tämän ilmestyessä hänen vierelleen kävelemään.
"Ai mitäkö on vikana? Haha, no ensiks ainakin se, ettet sä omista edes moottoripyörää. Toiseks, sä söit äsken tikkarin, mikä on tosi vaikuttava tekijä tällaisissa asioissa. Kolmanneks, sä... Sä et vaan oo kovin miehinen mies. Ikävää, että mä jouduin tän sulle kertomaan", irlantilaistyttö piruili ja hymyili niin suloisesti kuin vain koskaan kykeni lisätäkseen sanojensa 'todenmukaisuutta'.

Kaikki tuntui onneksi kääntyvän parempaan suuntaan, eikä Eileen enää tuntenut oloaan epämukavaksi ja ahdistavaksi kuin vielä hetki sitten. Hän vain tosiaan nautti pojan seurasta ja heidän juttutuokioistaan, jotka saivat pakostakin naurun karkailemaan silloin tällöin huulien välistä.
El hyppelehti kävellessään eteenpäin pitääkseen itsensä lämpimänä. Ei tosiaankaan ollut kovin tervettä hillua ulkona märissä vaatteissa, mutta sade oli vain yllättänyt! Kotiin päästyä olisi hyvä juoda jotain kuumaa ja käpertyä peiton alle katselemaan televisiota. Kuulosti hyvältä ajatukselta. Ehkäpä kauhuelokuva messiin? Nyt kuulosti entistä enemmän paremmalta idealta.
"Hei, oisitko halunnu tulla meille kattoo mun kaa kauhuleffan? Mulla on niitä aikamoinen valikoima!" Eileen kysyi innoissaan, mutta nopeasti hän palautui tilanteen tasalle, jolloin hänen innostuksensa laski huomattavasti ja katse siirrettiin Marcuksesta pois.
"Toi ehdotus ei varmaankaan ollut kovin sopiva, koska me ei edes olla vielä kunnon kavereita. Ei kai toi kuulostanu siltä, että mä yrittäisin iskee sua? Sillä sitä sen ei ollut tarkoitus olla, ihan vain kaverimielessä ajattelin. Joo tota moi..." Eileen päätyi mutisemaan lopulta ja vaipui omiin ajatuksiin. Olipa todella kiva olla suorasanainen ja ajattelematon. Voi pahus, onnistuikohan Eileen taas vaihteeksi pilaamaan tunnelman typerillä sanomisillaan. Mutta kun Marcus tuntui niin mukavalta ihmiseltä, että Eileen tahtoi olla toisen kanssa vielä enemmänkin tekemisissä! Ja mitä kaverukset tekivät, katsoivat yhdessä kauhuleffoja? No, eikös se niin mennyt tai ainakin sinne päin. Brunetesta vain jotenkin tuntui siltä kuin he olisivat tunteneet toisensa jo piiiitkän ajan, joten tuollaisten asioiden ehdotteleminen oli helppoa, ainakin Eileenille.

"Selvästi mun pitää siis hankkia moottoripyörä ja syödä tikkareita vaan yksinäni piilossa katseilta, jos mä tahdon vaikuttaa miehisemmältä", Marcus naurahti Eileenin heittämälle läpälle hänen epämiehisyydestään.
"Sä olisit hyvin miehinen nainen, kun tykkäät moottoripyöristä, mutta toi tikkarirakkaus vähän heikentää tätä kuvaa", vaaleahiuksinen sanoi virnistäen.

Nuorukainen hymyili tytön hyppelehtimiselle, toinen osasi vapautua täysin ja tehdä mitä mieleen tuli. Mutta sen hän oli jo itsekseen todennutkin, että Eileen oli spontaani ihminen – yksi spontaaneimmista, joita hän oli tavannut. Marcus jatkoi kävelemistä toisen vierellä, kun tyttö esitti kysymyksen. El ehdotti, että hän menisi heille katsomaan kauhuelokuvan ja ohessa mainitsi vielä runsaasta valikoimastaan. Marcuksen kasvoille kohosi erittäin hyväntuulinen hymy toisen ehdotuksesta. Sillä olihan ehdotuksen pakko tarkoittaa, että toinenkin piti heitä hyvinä kavereina, ei kai puolimuukalaisia pyydetty kotiin katsomaan leffaa yömyöhään?
Ilmeisesti Eileen kuitenkin pelästyi, että hän käsittäisi ehdotuksen jonkinlaisena treffipyyntönä ja varmisteli, ettei nuorukainen ollut käsittänyt tarjousta iskuyritykseni. Mac nauroi lempeästi bruneten selittelylle.
"No siis totta kai toi kuulosti iskemiseltä, mutta onhan se ihan ymmärrettävää kun joutuu näin lähelle jotain näin komeaa ja epämiehekästä", vaaleahiuksinen puheli, kuulostamatta kuitenkaan ollenkaan totisesti puhuvalta.
"Tarjous kuulostaa järjettömän hyvältä, mutta mä epäilen, ettei porukat olisi samaa mieltä. Isä varmaan lähettäisi poliisit "tennislupauksensa" perään. Vaikka olisikin mieluisaa aiheuttaa sille vähän huolta, niin taidan silti koittaa selvitä tän yön aikana kotiin", poika sanoi ja huokaisi pienesti perään – miksi vuorokauden pitikin olla niin lyhyt?
"Mutta älä vaan luule, että pääsisit tosta tarjouksesta ulos! Mä muistan sen ikuisesti, joten parempi pitää ne leffat esillä, kun hyökkään teidän ovelle aiemmin kuin luuletkaan", Marcus virnisti.

Hetken kuluttua urheilija huomasi kävelevänsä hyvin lähellä aluetta, jossa Eileen oli kuvaillut asuvansa. Olettaen, että hän oli tajunnut, mitä aluetta toinen oli tarkoittanut. Heidän kohdaltaan saattoi nähdä sen järventapaisen, jota tyttö oli kuvaillut hänelle pojan tarjouduttua oppaaksi.
"Näyttääkö tää seutu yhtään tutulta? Musta tuntuu, että saatetaan kohta olla lähellä teidän taloa..."

Eileen tuhahti huvittuneena Marcuksen sanoille, että Eileen olisi miehinen nainen ilman tikkareitaan. Siniharmaat silmät siirrettiin katsomaan blondia ja tyttö vilautti toiselle nopeasti kieltään.
"Minkä mä sille voin, että moottoripyörät saa mun pasmat sekasin", brunette virnuili, naurahti heleästi ja käänsi katseensa taas menosuuntaan, jotta ei vain vahingossakaan kompastuisi mihinkään.

Onneksi Marcus tajusi tytön tarkoittaneen leffapyyntöä vain ja ainoastaan kaverimielessä. Eileen alkoi nauraa ilkeästi, kun vaaleahiuksinen poika totesi itsekin olevansa epämiehinen.
"Sä myönsit sen siis itekin! Haha!" irlantilaistyttö sai sanottua naurunsa seasta ja käänsi katseensa takaisin Marcukseen.
"Ja yhä sä vaan jaksat kehua komeudellasi. Jotain rajaa, jätkä!" Eileen tuhahti muka happamasti ja tuuppasi toista jälleen kyynärpäällään kevyesti kylkeen.

Poika selitti, miksi ei voinut tulla tänään ja Eileen alkoi kuvitella, kuinka FBI hyökkäisi hänen kotiinsa ja kaappaisi Marcuksen mukaan. Mielikuva sai tytön tirskahtamaan, mutta tyttö yritti nyt muuttaa kasvoilleen murheellista ilmettä.
"Sun isäs on ihan typerä", tyttö mutisi ja näytti nyrpeää naamaa.
"Sä oikeesti menetät paljon sun elämästäs, jos et nyt voi tulla kattoo mun kaa kauhuleffaa", Eileen sanoi pöyristyneenä, mutta virnisti sitten suuresti. Häntä ei pahemmin harmittanut, vaikka Marcus ei nyt pääsisikään, mutta hänen luontoonsa kuului vitsailu, eikä siitä päässyt eroon juuri mitenkään.
"Ai muistat vai?" tyttö kysyi kärkkäästi ja katseli poikaa kulmiensa alta.
"Mitä mä sunlaisista pojista tiedän, niin te ette muista lupauksen kuin ehkä korkeintaan kaks päivää", irlantilaistyttö kertoi kokemuksistaan ja hymisi sitten naurusta. Jotenkin hän kuitenkin uskoi, että Marcus voisi ihan yllättäen jonain päivänä ilmestyäkin hänen ovensa taakse.
Pelottava ajatus, joka sai Eileenin naurahtamaan ääneen.

Kuultuaan pojan kysymyksen seudusta, pysähtyi Eileen aloilleen ja katseli vieressä olevaa valkoista taloa.
"Hei, mä asun tossa!" tyttö hihkaisi kuin olisi löytänyt suuremmakin aarteen ja kääntyi Marcukseen päin nauraen.
"Oisin ihan varmasti kävellyt ohi, jos et ois kysyny", El sanoi huvittuneena ja tunsi itsensä noloksi. Hienoa El, melkeinpä kävelit kotisi ohi.
"Kiitos paljon, te komea ja epämiehekäs opas, kun opastitte mut ystävällisesti kotiovelle asti", Eileen kiitti ja teki pienen niiauksen prinsessamaisesti.
"Toivottavasti sä löydät täältä omaan kotiis, ettet joudu turvautumaa mun surkeisiin suunnistajantaitoihin", tyttö sanoi huvittuneena ja astui askeleen taaemmas, lähemmäs kotiaan.
"Mut oli tosi kiva tutustua! Onko ihan hirveetä, jos moikkaan sua koulussa?" El kysyi sitten silmät kiiluen uteliaisuudesta. Hän halusi tietää, mitä Marcus ajattelisi siitä, jos tyttö tervehtisi häntä koulun käytävällä muiden silmäparien tarkassa valvonnassa.

Marcus hymyili vinosti bruneten alkaessa nauraa hänen ’myönnettyä olevansa epämiehinen’.
"Mä tein elämäni suuren paljastuksen...sen asian suhteen", vaaleahiuksinen sanoi yhä vino hymy suupielessä, Eileenin pian kommentoidessa hänen komeuttaan. Tietyllä tapaa.
"Epämiehisellä miehellä pitää olla jotain itsekehun aiheita!" nuorukainen sanoi naurahtaen, tytön tuupatessa häntä kylkeen. Tuuppauksen jälkeen poika mutristi huuliaan hetken aikaa muka surullisesti.

Bruneten todetessa murheellisesti hänen isänsä typeryydestä, ei urheilija voinut muuta kuin nyökytellä mukana. Eileen varmaankin vitsaili, mutta Mac ei – hänen isänsä oli yksi niistä harvoista henkilöistä, joista hän ei voinut sanoa pitävänsä. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, ettei poika olisi välittänyt isästään.
"No siinä puhut asiaa, tikkarityttö", blondi sanoi ja hymyili perään. Toinen selitti myös, kuinka hän jäisi suuresta asiasta väliin ja menettäisi paljon, kun ei voinut lähteä katsomaan toisen kanssa kauhuelokuvaa. Nuorukainen henkäisi dramaattisesti ja laittoi kämmenensä poskilleen, näytellen kauhistunutta. Ja no, Marcuksen dramatiikkanäyttelijän taidot olivat vähän mitä olivat...Mutta suurieleisyyden hän kyllä taitoi.
"En tiedä, miten voin jatkaa tästä eteenpäin...en yhtään tiedä...miten...kestän...", poika puheli teatreelisesti liioitellen, mutta ryhdistäytyi takaisin hymyilevään itseensä hetken kuluttua.
Toinen antoi itsensä vaikuttaa myös epäilevältä sen suhteen, että Marcus oli luvannut tulla joku päivä vielä katsomaan kauhuleffan tuon kanssa.
"Et sä kyllä voi tietää mitään munlaisistani pojista, kun mä olen niin omaa laatuani", hän virnisti tytölle, joka jostain syystä naurahti – jollekin muulle kuin hänen jutulleen sillä hetkellä, tosin.

Nuorukainen alkoi pian nauraa tytölle, kun tuo hihkaisi asuvansa ihan heidän vieressään seisovassa valkoista taloa. Hassu tyttö...
"Mitäköhän sulle oliskaan käynyt ilman mua", Mac sanoi kiusoitellen Eileenin sanottua, että tuo olisi saattanut kävellä talonsa ohi ilman hänen kysymystään. Sen jälkeen tyttö kiitti häntä opastuksesta omaan, hauskaan tapaansa vinoillen ja niiasi vielä sanojensa päätteeksi.
"Olkaa hyvä, arvon neiti. Ilo auttaa oli kokonaan minun puolellani", vaaleahiuksinen vastasi hyväntuulisesti hymyillen. Poika kohautti olkiaan huolettomasti, kun El toivoi, että hän löytäisi kotiinsa. Ehkä löytäisi, ehkä ei...Vaikka kyllä hän löytäisi.
Brunette kysyi myös, voisiko tuo moikata häntä Astonissa, jos sattuisi törmäämään käytävällä. Tyttö vaikutti erittäin kiinnostuneelta tietää, joten Marcus näytti tahallaan mietiskelevältä – vaikka hänelle vastaus olikin täysin selvä.
"No mähän suorastaan pakotan sut moikkaamaan, jos et sitä muuten tee. Ja sitten voin leijua kaikille kavereille, kuinka tunnen ton tikkariasiantuntijan", Marcus naureskeli ja potkiskeli puolihuolimattomasti maassa olevia pikkukiviä kengällään.

"Mutta...musta tuntuu, että jos en halua sitä poliisin erikoisyksikköä perääni, niin mun on parempi lähteä kipittämään kohti matalaa majaani", urheilija sanoi pieni hymy kasvoja koristaen.
"Ja me nähdään uudelleen! Me nähdään", Marcus sanoi painottaen viimeisiä sanojaan, ennen käden heilautusta ruskeahiuksisen tuttavuutensa suuntaan ja laiskoja askeleita kohti pimeyttä – ja kotia jossain kaukana.

// tämä oli tässä ainakin Marcuksen ja mun puolesta :-------) ellet sitten halua jotain lopetusvuoroa Elille laittaa joka muuten aww niin ihana ja pirteä ja hupsu ja aww
kiitos suuresti mahtavasta peliseurasta ja nauruhermoja koettelevasta pelistä!♥ //