Ja filtteriin asti näin poltellaan, savusuudelmaan viimeiseen

- oli pakottava tarve <,x se selittää kaiken, right? ni, vapaasti vaan mukaan~ -

"Sekö on ihan lopullisesti ohi?", kysyi tupakasta käheähkö kissamainen naisääni.
"Eiköhän, en mä sitä lehmää takas kaipaa", murahti vastaukseksi vuorostaan miesääni.

Mila pidisti hieman päätään, hän tiesi hyvin ettei acid vielä yli ollut päässyt. Ne olivat Jenin kanssa seurustelleen kuitenkin jo jonkin aikaa ja melko läheisiä olleet. Ei ketään noin vain unohdettu, kyllä jamie sen tiesi. Ja Acidkin tiesi, että kissanainen oli hyvin selvillä hänen todellisista tunteistaan. Punapää imi tupakkaansa ja katseli jonnekin horisonttiin. Acid murahti itsekseen, imi tuokin tupakkaa ahnaasti. Numero neljätoista tältä päivältä, kello oli jossain puolessa päivässä. Ruokatunti.
Mila heilautti hiuksiaan ja nojasi leukaa polviinsa, jalat nostettuna penkille koukkuun. Oikea käsi kuljetti tupakan mukanaan penkin reunalle ja tyttö karisti sitä.
acidin asento oli rento, jalat harallaan ryhti huono, vasen käsi penkin selkänojalla ja oikea tupakalla tuon huulilla. se vedettiin kuitenkin pian kauemmas.

"Maddox on kuulemma vakiintunut", Acid tokaisi. Kun sitä nyt kerran puhuttiin parisuhteista niin miksei voisi käsitellä kaikkea kerralla.
"Jep. Koomista, se muija on mun serkun serkku", Jamie hymähti. Dawn, naisvihaaja, jotenkin niin Oxin tapaista...
Acid hymähti nakaten loppuun kulutetun tupakan natsan mäkeen kaivaen itselleen uutta syöpäkäärylettä. Viidestoista, mikä suurkuluttaja hänestä oli tulossa? Mila nappasi nopeasti acidin askista itselleen muutaman, joista yksi laitettiin korvan taa ja toinen venytys korun renkaaseen. se oli kuin tehty tupakan pidikkeeksi. natsa heitettiin mäkeen ja kolmas acidilta viety tupakka heitettiin huulille. Acid sytytti sen, sekä omansa stendarillaan.

Kyllä elämä oli ihanaa kaikessa karuudessaan. Tupakan savu, joka sankasti varjosti kaksikkoa, haihtui hiljalleen ilmaan.

//Gene käy kiusaamassa isoveikkaansa (; //

Vaaleatukkainen sinisilmä astui puolikas, pahvinen kahvimuki kädessään ulos koulun pihalle. Eugene oli jo ehtinyt syömään ja oli nyt tullut pihalle ihan vain sen takia, että hänen kiusaajansa olivat menneet syömään. Ei se oikeastaan kundia haitannut, että ne leväaivot olivat hänen kimpussaan, mutta hän tahtoi vain kerrankin rauhoittua eikä kuulla sitä nälvimistä kaiken aikaa.
Vaaleita hiuksia siirrettiin pois silmien edestä, sinisilmäisen pojan siemaistessa jo hivenen jäähtynyttä kahviaan. Jos sitä nyt kahviksi pystyi kutsumaan, sellaista pahan makuista litkuahan nuo koulun automaatit antoivat, mutta kyllä tätä joi kun ei oikeastaan ollut muutakaan. Toki Dysty'siin olisi voinut mennä, mutta häntä ei nyt huvittanut. Oli jotenkin laiska olo.

Paljaat jalat lähtivät kulkemaan eteenpäin, mustien skeittikenkien roikkuen toisiinsa nauhoista sidottuina skeittarin harteilla huolettomasti. Gene oli tänään pukeutunut mustaan, istuvaan t-paitaan, jossa edessä (rinnan kohdilla) oli X-men sarjakuvan logo sekä hivenen kulutettuihin lököttäviin ja löysiin farkkuihin. Vyönä toimi musta kangasvyö. Skeittilauta, jonka toiselle puolelle oli kuvattu Wolwerine, oli turvassa kaapissa repun kanssa, joten hän oli nyt jalan liikkeellä. Mikä oli hivenen harvinaisempaa, sillä yleensä Gene liikkui laudallaan joka paikassa.

Siniset silmät äkkäsivät tupakan savun keskeltä kundin isoveljen ja tuon seurassa istuvan, tutuksi tulleen nuoren naisen. Mila Lee oli hyvin kaunis kuten aina ennenkin(tosin ei niin kaunis kuin eräs toinen neiti Lee). Ja juuri tämä samainen Mila on Applen isosisko, johon Gene oli ollut pitkään ihastunut. Ja Mila oli tietenkin hänen isoveljensä kaveri.. Niin monimutkaista mutta silti niin yksinkertaista..
Ajatellessaan Genen askeleet olivat alkaneet kulkeutua kaksikkoa päin ja pian tuo saapuikin noiden luo, jättäen tietyn välin isoveljeensä ja tuon daamiin. Huulille nousi Genelle tyypillinen ystävällinen hymy, joka ylsi sinisiin silmiin.
"Moi! Mitä kuuluu?"
Kysymys osoitettiin lähinnä kauniimmalle osapuolelle, sinisten silmien kääntyessä Acidiin.
"..oletko kunnossa?"
Niin, hän oli kuullut jotain, mutta ei veljeltään itseltään.

- jej♥ -

Mila puhalteli savurenkaita ilmaan katsellen vihreine silmineen taivaalle. Se oli oikeastaan pilvetön... Aivan liian selkeä Jamien makuun... Tai eihän hän normaalisti siihen niin paljoa huomiota kiinnittänyt, tänään vain tuntui ettei mikään toiminut. Sitäpaitsi hänellä oli päällään olkaimeton, lyhyen mallinen mekko. Valkoinen. Milan vaatteet eivät koskaan olleet valkeita, yleensä mustia tai punaisia. Miksikö tänään sitten valkoinen? No, sattu tuntumaan siltä, mikä oli kovinkin kummaa. Kengissä sentään oli asennetta, joka tasapainotti kokonaisuutta. Ne kun sattuivat olemaan moottoripyörä saappaista tyylitellyt ja niitä koristivat useammat soljet, tietenkin ne oli varustettu kymmenen sentin piikkikoroilla.
Tyttö vilkaisi poikaa vierellään, acid vaikutti jopa poissaolevalta, mikä ei ollut pojan tyylistä. No, Jen oli ollut iso osa jalkapalloilijan elämää lukio aikana. Ne olivat alkaneet seurustella Acidin toisena vuonna, joka oli ollut Jenin ensimmäinen... Milan ajatuksistaan tiputti blondi poika, jota tyttö ei ollutkaan hetkeen nähnyt. Kissamainen hymy kapusi itsensä punatuille huulille.

"Gene", tyttö lausui tyytyväisenä. Pojan hyväntuulisuus taisi olla tarttuvaa, toivottavasti siitä riittäisi toisen isoveljellekin. "Oikeastaan ihan normaalia, Jude onnistui kuulemma lyhentämään tuomiotaan, mikä on hyvä juttu. Mitenkäs sulla on menny? Ei olekaan vähään aikaan näkynyt." Mila vastasi Genen hymyyn, poika oli suloinen tapaus. Paljon sitä mitä brian tai Acid eivät olleet, mikä ei silti tarkoittanut etteivätkö kaksi vanhempaakin Lyonin veljessarjasta olisi olleet omalla tavallaan ihania. Gene oli kuitenkin rauhallinen, ja mikä oikeastaan todella kummaa, pitkä pinnainen.

Acidkin oli kääntänyt katseensa pikkuveljeensä, tupakan savu karkasi nenästä. Poika hymähti pienesti kysymykselle. Niin, astonissa kaikki saivat tietää kaiken hieman sen jälkeen kuin asian oli saanut kuulla itse. Joskus jopa aiemmin.
"Juu", poika vastasi nyökäyttäen. Tarkkaavaiset siniset silmät rekisteröivät pikkuveljen vahingoittumattomaksi. Acidilla oli paha tapa olla ylihuolehtivainen Eugenesta, poika ei oikein uskonut ettäkö tuo kykenisi pitämään puoliaan kaikkien kanssa. Mitä ei varmasti kyllä pystynytkään.

"Istu nyt", JR maanitteli kissamaiseen tyyliinsä. Hän oli kissanainen, eikä syyttä. Tyttö omasi moniakin pinttyneitä tapoja ja muita piirteitä, jotka korostuivat kissamaisina.
Acid taputti sonojen vakuudeksi vapaata tilaa vieressään penkillä.

Katse siirtyi taas joukon naispuoliseen, Genen kuunnellessa tuon sanoja tarkasti.
”Ah, hyvä.. ”
Sanottiin.
”Sitä samaa oikeastaan. Koulua, koulua, koulua…. Ajattelin jos huomenna olisi lähtenyt jonnekin skeittaamaan taas vaihteeksi..”
Pellavapää sanoi ja iski silmää naiselle. Gene vilkaisi nopeasti isoveljeensä. Oikeasti hän olisi voinut sanoa enemmänkin Milalle, mutta nyt kun Acid oli tuossa niin.. se ei oikein käynyt päinsä. Hänen oli tarkoitus nimittäin lähteä huomenna paria tai kolmea tuntia aiemmin koulusta ja ajaa sitten kaupungin rajoilla olevaan skeittauspaikkaan, joka ei tietenkään ollut laillinen. Lisäksi seutu oli vähän rikollisuuteen taipuvaista joten hän luultavasti ei puhuisi asiasta kellekään vaikka olisi tahtonut. Oli se kuitenkin kuusitoistavuotiaalle pojalle iso juttu, vaikka Eugene tiesikin, että sinne lähtemisellä oli omat riskinsä. Hän oli kuitenkin kuullut kavereidensa kanssa paikasta ja sen suomista mahdollisuuksista muutamalta kolmasluokkalaiselta samaan klikkiin kuuluvalta ja totta kai nuoremmat pojat olivat tahtoneet itsekin päästä kokeilemaan. Siispä juttu oli sovittu kaikessa hiljaisuudessa ja kyytikin oli jo hommattu. Mikään ei voisi mennä vikaan enää ellei joku käräyttäisi heitä tai joku heistä sanoisi asiasta jollekin, kuten hän ylihuolehtivalle isoveljelleen.

Eugenen sivuutti veljensä vaisun vastauksen, mutta loi tuohon ohimennen huolestuneen katseen. Totta kai hän huomasi, että jokin oli vialla. Olihan Acid sentään hänen isoveljensä. Mutta pikkuveli kuitenkin piti suunsa kiltisti kiinni ja istuutui kaksikon seuraan, isoveljensä viereen.

Vaikka Gene ei itse polttanut ei tupakan pahanhajuinen savu tuntunut haittaavan kolmikon nuorinta. Tuo siemaisi kahviaan ja irvisti.
”Miten ihmeessä ne saavat kahvista näin pahaa?”

- anteeksi kesto... niin, lyhyt <,x -

Mila hymyili ja vastasi salaliittolaisen elkein silmäniskuun. Gene siis aikoi tehdä jotain, mitä ei voinut lausua ääneen Acidin kuullen. Jamie ei tuominnut, hänen puolestaan elämässä vain piti kokea kaikenlaista, cid taas varmasti olisi köyttänyt Genen ja lukinnut komeroon pitääkseen huolen siitä, ettei tuo pieni blondi vain satuttaisi itseään. Omalla tavalla hyvinkin hellyyttävää, olihan kyseessä sentään yksi koulun oikeasti kovimmista jätkistä.
Acid itse ei tuntunut huomaavan tilanteessa mitään hälyttävää, mikä oli hyvin outoa. No, poika olikin niin uppoutunut omiin ajatuksiinsa, pääasiassa siin Jeniin.

Gene istui seuraan, eikä Acid luonnollisestikaan tarjonnut pikkuveljelleen tupakkaa. Mila taas oli oppinut monen yrityksen jälkeen, että tuo Lyonien mustalammas poikkesi vanhemmista veljistään siinäkin tapauksessa, eikä täten polttanut.
Mila nauroi kommentille kahvista ja imi tupakkaa.
"Ei tiedä. Tai sitten sä olet tottunut laadukkaampaan kahviin", tyttö veikkasi ja leikitteli punaisilla hiuksillaan. "Et vielä sentään ole siitä yhtä riippuvainen kuin Apple?"
Milan pikkusiskolla nyt tunnetusti oli jonkinsortin addiktio kyseiseen piristeeseen.

Gene oli helpottunut kun Mila pysyi mukana leikissä ja vilkaisi toistamiseen veljeään. Vai ei muka mitään ollut hätänä! Tuosta näki sadan kilometrin päähän, että joku vaivasi. Ja kyllä pikkuveli tiesi mikä isoveljeä vaivasi. Kuten jo sanottu oli, Astonissa kaikki asiat levisivät kulovalkean lailla. Hän voisi tietenkin kysyä Jenistä, mutta ei tahtonut mustata veljen mieltä enempää. Eugene ei pitänyt siitä, että Acid oli noin hiljainen.

”Eeeh? En usko. Tai niin.. voi olla”
vaaleatukkainen sanoi, haroi hiuksiaan samalla kun soi nuorelle naiselle kohteliaan hymyn. Nuorukainen silmäili Jamien olemusta ajatuksissaan, mutta havahtui kuullessaan tutun nimen. Apple? Tuskin huomattava puna nousi poskille.
”Ai.. Apple siis juo paljon kahvia, heh? En usko, että juon niin paljon kuin hän. Yleensä vain kolme kuppia päivässä”
Gene kuulosti ainakin omiin korviinsa typerältä yrittäessään peittää pientä nolostumistaan. Ei hänen nyt näitten kahden edessä pitänyt punastella. Saatikka sitten itse neiti Apple Leen. Mutta tytön nimenkin kuuleminen sai sydämen sykkimään nopeammin ja kämmenet hikoamaan hieman. Mitä hän nyt tuntemuksilleen oikein mahtoi. Ja puheet kahvinjuonnista ei oikein myöskään pitänyt paikkaansa. toki hän joi enemmän, mutta ei nyt lähtenyt enää sitä korjaamaan.

Katse ajautui käymään pihalla, sen kiinnittyen erityisesti muutamaan kundiin, jotka tuo tunnisti kiusaajikseen. Niillä näytti olevan mukanaan hämmentävän tuttu skeittilauta sekä reppu. Niin, ne olivat hänen. Tiedä sitten miten ne oli saatu ulos kaapista, Eugene ei edes tahtonut arvata sitä. Kundi huokasi ja hieraisi niskaansa.
”..voi ei..”

Mila hymyili pienesti ja puhalsi savun renkaina ulos. Gene siis piti laadukkaammasta kahvista... No, kukapa ei mieluummin sitä joisi kuin koulun automaattien joko liian vahvaa tai laihaa sumppia.
Jamie nyökkäsi vastaukselle kuin hyväksyen sen, tyttö huomasi pientä olemuksen muutosta toisessa sanojen tullessa lausutuiksi. Ei Mila silti mitään suurta tajunnut epäillä.
"Se tyttö varmasti elää kahvilla", pahatar hymähti jättäen hiuksillaan leikkimisen. Acid katsahti pikkuveljeään hieman oudoksuen... Yleensä vain kolme kuppia? Acid olisi voinut vaikka lyödä vetoa, että Eugenella kului piristettä hiukan enemmän kuin se kolme kuppia... Poika ei kuitenkaan puuttunut sanallisesti, tarkasteli vain lievästi pingottunutta olemusta. Ei kai vaan..? Poika hymähti ajatukselleen ja käänsi tietävän sinisen katseensa pois veljensä saman värisistä silmistä.

Milan tupakka tuntui loppuvan kesken liian nopeasti ja tyttö nurisi hieman harmissaan viskatessaan natsan pois. "Pitäis varmaan hieman rajoittaa, on tainnut mennä jo puolet askista... Niin, eikä edes omasta", tyttö naurahti ja katsahti säteilevästi Acidiin kiittäen tuota. "Yli puolet, kultaseni", Acid korjasi hymähtäen ja viskasi tuokin oman natsansa mäkeen. Pikkuveljen kommentti herätti huomion, katse singahti salamana samaan suuntaan kuin Genen. Tyyppejä, reppu ja lauta. Poika murahti tuhtuneella sävyllä. Lyhyt pinnaisuus oli tunnetusti hyvin selvä luonteenpiirre Acidissa. Hunter Lyon suuttui erittäin helposti, ja suorastaan tulistui jos joku teki kiusaa hänen läheisilleen. Niille, joita poika piti lähes puolustuskyvyttöminä. Siis pääasiassa Tinalle ja äidille. Ja tietenkin Genelle.
Poika nousi penkiltä nopeasti ja naksautti molempien käsiensä rystyset vuorotellen. Muille tuskin jäi epäselväksi pojan aikeet. Acid nimittäin kykeni vannomaan, että tuo oli Genen reppu. Ja luultavasti lautakin kuului pikkuveljelle.

"Aiotko sä nyt tehdä niistä muusia", Mila kysäisi välinpitämättömästi. Tyttö ei vielä ollut hoksannut syytä, mutta sisäisti kyllä sellaisen olemassa olon. Kai nuo olivat tehneet jotain pahaa Genelle, Acid kuitenkaan ei ollut niin huonolla tuulella nyt että hakkaisi ketään syyttä. Vaikkakin hieman vaipunut itsesääliin, mutta sitä toinen harvemmin purki fyysisellä väkivallalla. Varsinkaan jos Mila sattui olemaan paikalla.
"Tosin ne varmaan myöntää kaiken, mitä eivät oo ees tehneet pelkästään nähdessään sut", tyttö lisäsi ja hymyili pirteästi. Hänelle ihmisten hakkaaminen oli ihan arkipäiväistä touhua.

Isoveli vaikutti ärsyttävän tietäväisen näköiseltä, mutta Eugene tyytyi väläyttämään tuolle vain viattoman hymyn. Kukaan ei koskaan saisi tietää, mitä hän tunsi Apple Leetä kohtaan, vähiten tyttö itse. Gene ei enää tahtonut pakkeja vaan aikoi pelata tästä lähtien varman päälle.

Poika katsoi isoveljensä reaktiota huolestuneena.
”Acid..”
Sinisten silmien ehkä hivenen järkyttynytkin katse siirtyi punapäiseen naiseen. Mitä, ei kai Mila enää yllyttänyt hänen veljeään? Ei sillä, Gene tiesi etteivät nuo tyypit oppisi kun kantapään kautta, mutta hän ei ainakaan yllyttäisi isoveljeään tässä mielentilassa. Ja varsinkaan hyökkäämään joidenkin ekaluokkalaisten kimppuun.

Siispä rauhallinen katse tavoitteli veljen silmiä.
”Acid, anna niiden olla..”
Skeittari totesi rauhallisesti, siirtäen vaaleita suortuvia pois silmiensä päältä.

Acid ei ollut huomaavinaankaan veljensä muka viatonta hymyä, hän pysyi kannassaan vaikkei ihan varma siitä ollutkaan. Se olikin selviä luonteenpiirteitä Acidissa, kovapäisyys. Sen äkkipikaisuuden ja kehnon itsehillinnän lisäksi. Aggressiivista ja väkivaltaista käytöstä tietenkään unohtamatta.

Kun vanhemman blondin sinisilmän kutsumanimi mainittiin, käänsi tuo pinnistellen katseensa Geneen. Hänen teki mieli hakata muutama idiootti ja varmaa oli vain se, ettei tasan kukaan muu kykenisi estämään häntä kuin tuo pienempi ja nuorempi sinisilmäinen blondi. Sinisissä silmissä välähti ja huulille kaartui huvittunut hymy, katse kääntyi takaisin tuleviin uhreihin. Nyt Milakin naksautti jo kieltään kitalakeen. "Acid", punapäinen nainen lausui terävästi vaihtaen kantaansa. Gene tietenkin oli niin kiltti luonteeltaan, ettei antaisi Acidin hakata kiusaajiaan vain periaatteesta. Vaikka ne kyllä nuoren naisen mielestä ansaitsisivat sen jo siitä syystä, että kiusasivat heikompiaan. Toisaalta, mitä Acid sitten teki..? "Jos mä käyn kiltisti ja viattomasti jututtamassa niitä..?" Blondin pojan huulille kaartui hymy. "Kuulostaa harvinaisen hyvälle..."

Nainen hymähti nousten koroilleen ja kenahteli Geneltä lupaa kysymättä, sillä tiesi jo vastauksen eikä aikonut sitä kuunnella, poikien luo ja vain katsoi noihin osoittaen sormiaan napsauttaen Genen suuntaan.
"Saatte kyllä käydä nyt pyytämässä kauniisti anteeksi, niin ei sitten tule niitä jälki toimenpiteitä."

Eugene mietti pitäisikö hänen oikeasti nousta ja mennä pitelemään veljeään aloillaan. Tuo näytti väijyvän saalistaan, tässä tapauksessa pikkuveljensä kiusaajia, kuin nälkäinen susi. Gene nielaisi. Kuin hyvin nälkäinen susi. Hän ei tahtoisi olla nyt kiusaajiensa asemassa. Blondin aikoen jo nousta ylös, kun sinisten silmien katse kääntyi Jamieen. Tyttö näytti viimein tulleen järkiinsä ainakin äänensävystään päätellen. Eugene oli siihen tyytyväinen.

Kuitenkin pellavapään katse kävi hämmentyneeksi kun punapäinen otti ja lähti astelemaan kohti poikia. Sinisten silmien katse kääntyi isoveljeen.
”Hei, saan nuo tavarat kyllä takaisinkin. Ei teidän tarvitse”
Niin, uitettuna, revittynä ja rikottuna. No mutta parempi se kuin se, että hänen isoveljensä purkaisi raivonsa noihin poloisiin. Kyllä ne oppisivat puhumallakin.
”..voin mennä tuonne ja pyytää ne tavarat nyt takaisin niin teidän ei tarvitse sekaantua”
Gene totesi ja nousi ylös penkiltään.


Poikien silmät kiinnittyivät punapäiseen kaunottareen, noiden vilkaistessa nopeasti toisiaan. Mustatukkainen nuorukainen, joka oli selvästi joukkion jonkinlainen johtaja, hymähti.
”Ei kuule kuulu tapoihin, misu. Toi itkupilli saa tulla ite hakemaan nää kamansa. Aika säälittävää kun lähettää naisen niitä hakemaan..”

"En tosiaan usko, että saat. Ja paljon varmemmin saat, kun Mila käy pyytämässä ne", Acid tokaisi varmana, että hänen lapsuuden ystävänsä saisi pennut kuriin. Ja varmasti saisikin, jos olisi tarvis hieman kouluttaa raukkoja. Toisaalta, Acidin tapoihin ei todellakaan kuulunut sääliä ketään. Varsinkaan niitä, ketkä sattuivat ärsyttämään häntä vähääkään. ja nuo pikkupojat todella ärsyttivät.
"Juu, mene seuraksi, mutta mä tulen kans", Acid ilmoitti.

Mila naurahti heleästi pojan uhoaville sanoille. Vai että ihan misu? Taisi poika olla kovakin naisten kaataja.. Ihan sääliksi kävi. Käsi laskettiin latiolle, asenteeseen ujuttautui pieni flirttaileva vaarallisuuden tuntu. Jamie tosiaan oli kissa, mutta tuollaisista rotista ei ollut kyseistä kissaa kesyttämään. Niillä saattoi kyllä leikkiä, ei sen puoleen.
"Kuules nyt, pikkumies. Homma on nyt niin, että sä viet nyt kiltisti nuo tavarat Genelle ja pyydät anteeksi, niin ettei Acidin tarvitse tulla pyytämään. Ihan vinkkinä, se ei ole yhtä mukava kun mä", Mila tokaisi ja heilautti punaisia hiuksiaan kissamaisen, ilkeän sävyisen hymyn kivutessa kasvoille.

Sinisissä silmissä viivähti loukkaantunut katse isoveljen sanojen myötä. Millaisena surkimuksena muu perhe, tai oikeastaan Acid, häntä oikein piti? Pellavapään katse siirtyi nyt kokonaan tuohon porukkaan, Genen miettiessä toisen Lyonin sanoja. Hän ei tahtonut viedä veljeään kiusaajiensa lähelle, sillä tiesi ettei siitä seuraisi hyvää. Nämä nuorukaiset kun olivat niin jääräpäisiä tapauksia. Mutta toisaalta hän tahtoi hoitaa tämän yksin, itse, omalla tavallaan.
”Sinä et sitten tee mitään ennen kuin yritän selvittää tämän omalla tavallani”
Nuorempi totesi ottaen rentojen askeleidensa suunnan kohti Jamieta ja kiusaajiaan.


Mustatukkainen näytti hätkähtävän punatukkaisen naisen sanoja, tuon viimein äkätessä Eugenen ja tuon isoveljen kauempana. silti tuon ego ei tuntunut antavan periksi antautumiselle.
”ai nytkö se piileskelee naisen ja veljensä takana. Tosin toi on niin ennalta arvattavaa, onhan kyseessä itkupilli..”
Nuorukaisen pistävä katse porautui tatuoituun neitokaiseen.
”..ja kuka sua on väittäny mukavaksi? Ja hei kato, se ei ookaan ihan neiti, itkupillihän tulee tännepäin..”

"Jaa, että saan olla taustatuki.. Niin ku henkivartija. Ok, käy", Acid tokaisi huvittuneena olkiaan kohauttaen. Sama se kai oli, Acidin refleksit toimivat niin, että hän kerkeäisi puolustaa ennen kuin kukaan kerkeäisi tehdä mitään pienelle ja puolustuskyvyttömälle Eugenelle. Sitä pikkuveli Acidin silmissä todellakin oli, kuten varmasti monen muunkin.

"Kuuleppas nyt, molopää. Enkö mä tehnyt asiaani tarpeeksi selväks, hä? Toimi äläkä jauha paskaa!", Mila sähähti jo hivenen vittuunvtuneen oloisena. Saatana tuo pentu todellakin alkoi ottaa häntä päähän. Ja siitäkään ei loppujenlopuksi tulisi mitään kovin kaunista... "Joo, terävää päättelyä, en mä kovin mukava ole, mutta ainakin huomattavasti Acidia mukavampi. Ala nyt kiikuttaa niitä kamoja genelle, ettei mun tarvi lyödä", tyttö ärähti silmiään teatraalisesti pyöräyttäen. Hänen hauiksensa oli veikaten ainakin kaksinkertainen tuon pojan omaan verrattuna.
Punapää mulkoili hetken vielä tuota johtajaksi osoittautunutta poikaa, kunnes vilkaisi lähestyviä veljeksiä toisen sanojen myötä. Pieni kissamainen hymy käväisi maalatuilla huulilla. "Ole nyt jo suosiolla hiljaa...", tyttö murahti katseensa takaisit poitsuun siirtäen.

Eugene vilkaisi veljeään hiustensa alta ja mutisi jotakin epäselvää. Hän piti nyt siniset silmänsä jätkissä ja punapäisessä naisessa. Tilanne näytti vähitellen kärjistyvän, joten kundin askeleet nopeutuivat hivenen. Hän ei tahtonut, että Mila joutuisi turvautumaan nyrkkeihinsä.

Mustatukkaisen apurit hätkähtivät rajusti tuon kovapäisen naisen sanoja ja vilkaisivat epäröiden toisiaan, mutta sanat eivät näyttäneet tekevän vaikutusta itse joukkion johtajaan, joka näytti vain entistä uhmakkaammalta.
”Vai aikoo misu lyödä? Kumpi poski vaiko molemmat? Ei, kenties nenään?”
pikkupahis lausui selvästi ivallisella äänellä.
Tuon kundin katse siirtyi kuitenkin Lyonin veljeksiin, virneen noustessa huulille. Jälleen kerran näytti siltä, että ainoat, jotka jonkinlaisen itsesuojeluvaiston omasivat, olivat tuon johtajan takana seisoskelevat kundit, joista toinen puristi Genen tavaroita kourissaan.

”Ah kappaas, kukas se siinä”
”Anna olla Dean. Tahdon vaan kamani takaisin”
”Entäs jos mä en suostu?”
”Oikeasti.. Älä ala temppuilemaan..”
Genen äänensävy oli rauhallinen, tuon vilkaistessa nopeasti veljeään, ennen kuin se siirtyi takaisin mustatukkaiseen kundiin. Tuo näytti punnitsevan sanoja, ennen kuin ivallinen virne nousi huulille. Ei, tuolla ei ollut lainkaan itsesuojeluvaistoa, sen Gene sai todeta väistäessään varsin tottuneesti nuorukaisen sulkiammuksen, mutta mustatukkaisen sanat vain vahvistivat sen.
”Ei, saat madella ja anoa polvillas näitä, itkupilli”

Mila ärähti jotain epäselvää, hänen olisi todenteolla tehnyt mieli lyödä tuota koppavaa poikaa. Kovaa, eikä lainkaan kivuttomasti. Vaikka sitten siihen nenään, kun tuo niin nätisti sitä pyysi.
Tuo ärsyttävä virne, ylimielinen ja tyhmänrohkea asenne. Se saisi vielä kärsiä siitä, Jamie saattoi luvata sen itselleen.

Pahamaineinen kaksikko seuraili katseellaan keskustelua, ja sen edetessä kumpainenkin näytti entistä tyytymättömämmältä. Ei näin, ei todellakaan näin. Acidin olemus kiristyi, vähäinen itsehillintä rakoili selvästi tuon sinisten silmien ottaessa mittaa mustatukkaisesta pojasta, jota Gene oli kutsunut Deaniksi. Oli mikä oli, säälittävä kirppu tuo Acidin rinnalla oli. Monet olivat.
"Anna olla Gene. Enkö mä saisi murtaa sen nenää?", Mila kysäisi siirtäen vihreiden silmiensä lapsekkaan innostuneeksi karanneen katseen pienempään blondiin. "Se todellakin ansaitsis sen..."
Jamien sanat vahvistettiin hymyllä Acidin huulilla, ja pienellä nyökkäyksellä. Katse, joka joukon johtajaan luotiin oli myrkkyä. Erittäin haastavaa myrkkyä.

Dean hätkähti tahtomattaan punatukkaisen naisen ja vaalean, pitkän urheilijan katseita. Vaikka tuon olemus rakoili selvästi, mustatukkainen säilytti kunnialla itsehillintänsä ja katsoi kaksikkoa haastavasti takaisin.

Eugene tunnisti selvästi isoveljessään tapahtuvan muutoksen. Se oli enää hetkestä kiinni, väärästä liikkeestä, yhdestä väärästä sanasta ja Dean saisi Hunterin kimppuunsa. Nuorempi blondi katsoi kiusaajaansa jokseenkin anovasti, mutta tuo ei aikonut ottaa sinisilmäisen pojan varoituksesta oppia, sen näki toisen ylpeästä olemuksesta. Ei sitten väkisin..

Blondin katse kuitenkin siirtyi tyynenä Milaan, sinisten silmien tarkastellessa toista rauhallisena. Genen pudisti pienesti päätään. Hän ei uskonut väkivallan ratkaisevan mitään ja punatukkaisen naisen luulisi sen tietävän. Aivan kuin hänen isoveljensäkin.
”Ei, kun mennään vaan tuonne takaisin. Poltatte vaikka muutaman tupakan ja asia on sillä selvä. Saan tavarani kyllä takaisin…”
Vaalea kundi totesi, enää vilkaisematta kiusaajaansa. Hän kyllä tiesi, ettei enää tämän päivän jälkeen tavaroitaan näkisi, mutta hän hankkisi uudet. Eugene kääntyi ympäri kävelläkseen takaisin sinne missä he olivat hetki sitten olleet, nyökäten isoveljeään ja kaunotarta seuraamaan itseään samalla miettien mitä kaikkea oli reppuunsa jättänyt. Siellä taisi olla kaikki hänen tärkeät tavaransa, minkä toteaminen sai Genen leukapielet hetkeksi kiristymään. Hän siis menettäisi kaiken..

Mutta kun kolmikon silmä vältti, Dean kurottautui maata kohden ja otti käteensä sopivan kokoisen kiven. Hänellehän ei selkää käännettäisi. Siispä tuo tähtäsi heittonsa kohti nuoremman Lyonin takaraivoa ja latasi heittoon koko voimansa. Hän osuikin kohteeseensa, saaden blondin pojan horjahtamaan ikävän näköisesti, tuon näön sumenemaan hetkeksi. Eugene kohotti kätensä ja kosketti takaraivoaan, tuoden sitten kätensä silmiensä eteen. Tuo tuijotti verestä tahmeaa kättään epäuskoisena. Äkkiä kundia heikotti kovasti kun tuo tunsi kuinka veri valui avoimesta haavasta aina päänahkaa pitkin kaulalle. Se tahrasi vaaleita hiuksia pikkuhiljaa vereen, verinoron saavuttaessa myös nuoremman pojan paidan kauluksen. Hän pyörtyisi, ihan varmasti pyörtyisi…