Kapteeni (vai pitäisikö sanoa kapteenitar?) käskee

//lilco feat Lenore ~

Mary-Annen look

Uhkaavien korkokenkien kopina kantautui käytävältä kirjastoon nörttien kuultavaksi, jotka siirsivät säikähtäneinä katseensa kirjaston sisääntuloaukolle. Jotkut alkoivat pakkailla tavaroitaan laukkuihinsa ja osa jopa oli niinkin nopeita, että ehti nopeasti poistua kirjastosta. Osa oli valitettavasti liian hitaita, sillä kun korkokenkien kopina lakkasi, pakeneminen oli liian myöhäistä ja kirjastoon jääneet joutuivat nielemään tappionsa.

Mary-Ann McAllister oli saapunut kirjastoon ja piteli toisen käsivartensa varassa ruskeaa Pradan laukkuaan ylpeästi. Vaaleaverikkö hymyili pahaenteisesti ja laski laukkunsa pöydälle, minkä äärellä istui kolme nörttiä tuijottaen saapunutta cheerleaderia kauhuissaan.
"Hei kaikille. Ootte tänään todella... Todella kivan näköisiä", Mary-Ann tervehti aurinkoisesti kolme nörttiä, jotka tuijottivat blondia yhä kauhuissaan. Tyttö alkoi kaivaa laukkuaan ja heitti nörttien eteen monistenipun.
"Tehtävänanto lukee tossa. Kirjottakaa mulle kiva eessee jooko? Kattokaas, yhteistoimin tää sujuu nopeiten ja saatte aikaiseksi monenlaisia näkökulmia", M.A sanoi kannustavasti ja hymyili yhä kaunista hymyään nörteille, joiden katseet oli laskeutunut tuijottamaan monistenippua edessään.
"Tää essee pitää palauttaa mr. Meyerille viimeisellä tunnilla eli teillä on kaksi tuntia ja 22 minuuttia aikaa tehdä tää. Hommiin vain", Mary-Ann hopuutti, kun oli välissä katsonut kelloaan ja antanut nörteille tarkan ajan, jonka kuluttua esseen pitäisi olla valmis palautettavaksi.
Nörtit kävivät paniikinomaisesti hommiin ja alkoivat sinkoilla kirjastossa ympäriinsä etsiskellen kirjoja, mistä saisi hyviä lähteitä esseetä varten. Mary-Ann katsoi hetken aikaa nörttien touhua, kunnes itse asettui aloilleen tietokoneelle ja alkoi kirjoteilla mesessä ystäviensä kanssa sekä päivittää blogiaan. Oih, blogin päivittäminen oli aina niin uuvuttavaa, että eihän M.A jaksanut muita töitä tehdäkään tänään ! (kuten omia koulutehtäviään ja esseitään). Blogi piti päivittää joka päivä, olihan hänellä paljon ihalijoita, jotka halusivat kuumeisesti saada tietää Mary-Annen päivästä.

Yksinkertaiseen mustaan mekkoon pukeutunut blondi asteli kirjaston ovista sisään vilkaisten nopeasti ympärilleen. Blondin sormissa paloi tupakka ja toisessa kädessä oli valkoinen lappu. Ei, hän ei tosiaankaan ollut tuomassa muistutuslappusta kenellekään kirjastossa olevalle. Helkkari, jos tunsi tämän blondin, Lenore Steelen, tiesi kyllä että hän ei ikinä auttaisi kanslistia sellaisissa asioissa. Ei, ei, hän oli etsimässä itselleen mukavaa nörttiä, joka tekisi erään pienen tutkielman hänen puolestaan - ja siinä hänen sormissaan olevassa lappusessa oli ohjeet tutkielman tekemiseen.

Kirjastonhoitajasta (joka mulkoili erittäin pahasti tupakoivaa Lenorea) välittämättä tyttö askelsi syvemmälle kirjastoon, tosin joutuen toteamaan että yksikään datamarsu ei istunut missään lähistöllä. Muutama kyllä ryntäili ympäriinsä kuin päätön kana, tosin siihen malliin ettei niitä kiinni saisi. Lenore mutristi huuliaan jatkaen ympärilleen nyrpeästi silmäilyä. Diivan silmään valitettavasti sattui jotakin erikoisempaa kuin pari hikistä nörttiä... Mary-Ann McAllister näkyi istuvan eräällä tietokoneella. Lenoren hapan ilme paheni entisestään. Ihan varmasti tuon muijan takia yksikään nörtti ei istunut nätisti aloillaan. Ihan varmasti tuo muija oli pistänyt pari juoksemaan puolestaan ja kirjoittamaan pari esseetä tai jotain.

Hetken Mary-Annin selkää tuijoteltuaan ja hupenevaa tupakkaansa polteltuaan Lenore askelsi valkoisissa Miu Miun avokkaissaan McAllisterin muijan luo ja istahti viereiselle koneelle.
"M.A McAllister", Lenore totesi neutraaliin sävyyn, korostaen oikein cheerleaderin lempinimeä. Hän nimittäin tiesi ettei tuota saanut M.A:ksi kutsua muut kuin lähimmät ystävät. "Sunko takia mun työjuhtani ryntäilee ympäriinsä?"

Mary-Ann haistoi tupakan koneella ollessaan, mutta ajatteli hajun olevan peräisin joltain pahikselta, joka oli kävellyt kirjaston läpi. Mutta sitten hänen vierelleen istahti joku toiselle koneelle, jonka kädessä löyhkäsi tupakka. M.A siirsi katseensa koneen näytöstä ja tuijotti happamasti viereen istuneeseen blondiin, joka oli rohjennut kutsua tyttöä lempinimellä.
"Lenore Steele", vaaleaverikkö lausui pehmeästi, siirappimaisesti toisen nimen ja kallisti hieman päätään hymyillessään hurmaavasti toiselle. Tietenkin hymyn taakse oli piilotettu piikittilevä sävy.
"Voi, eivätkös he ole kaikkien käytössä?" M.A vastasi suloisesti, kun toinen oli kysellyt muka omien työläisten perään. Ikään kuin tuo olisi heidät voinut omistaa. Mary-Ann omisti heidät varmista enemmän kuin Lenore.

"Luulin, että joku typerä nulikka meni tupakkansa kanssa kirjaston läpi, mutta se olitkin vain sinä", Mary-Ann sanoi siirappimaisen ivallisesti toiselle ja hymyili yhä hurmaavasti toiselle nostaessaan samalla löysää paitaansa enemmän olkansa päälle.
"Käyppä kyselemässä käytävän nörttejä tekemään töitäsi. Nämä täällä kirjastossa ovat jo varattu. Nimittäin minulle", vaaleaverikkö sanoi, hymyili vielä hetken aikaa toiselle, kun alkoi taas näpyttelemään tietokoneen näppäimistöä. Häntä ei mitkään Lenore Steelet pelottaneet, olihan Mary-Annella kuitenkin parempi asema koulussa kuin tällä... Nousukkaalla!

Ah niin, ihana Mary-Ann McAllister. Tuon sanojen myötä kaikki jutut, jotka M.A:sta liikkuivat, palasivat Lenoren mieleen. Luultavasti koko Astonin epätoivoisin ja tyhmin muija... Lenoren mielestä siis ja hänhän ei tosiaankaan pitänyt kenestäkään tosissaan. Kaikista vähiten muka-ah-niin-varakkaista ja täydellisistä cheerleadereista. Oli se kummaa miten hän aina noihin törmäsikin.
"M.A kulta", tyttö hymähti vedettyään henkoset ja puhallettua savut johonkin M.A:n suunntaan, "pitäisihän sun tietää että mulla on etuoikeus nörttien hyväksikäyttöön."
Lenoren kasvoilla oli erittäin teennäinen hymy, ja hänen silmänsä tutkailivat M.A:ta erittäin penseästi, kuin toinen olisi ollut borrelioosia kantava punkki hänen parhaan ystävänsä sormessa... paitsi että Lenorella ei tietenkään ollut parasta ystävää, mutta kuitenkin.

"Vai onko pompomien heiluttelu alkanut käymään aivotoiminnan päälle?" Lenore heitti vielä erittäin viiltävään sävyyn, joskin puri heti perään kieltään. Ehkä pitäisi vähän rajoittaa päänaukomista tai saattaisi tosiaan käydä niin että hänen kontaktinsa koulussa kutistuisivat minimiin ja sitten joku päättäisi muuttaa hiukan testamenttia ja hän jäisi puille paljaille...
... tosin päänaukominen oli hauskaa.

Mary-Ann naputteli näppäimistöä tottuneesti ja puhuminenkin onnistuisi helposti samanaikaisesti.
"Miksi juuri sulla täytyis olla se etuoikeus, jos ei mulla?" M.A kysyi kirkkaasti ja piti katseensa yhtä tiukasti kiinni näytössä. Hän ei antaisi kenenkään Lenore Steelen pilaavan hyvin sujunutta päivää. Tupakansavuun hän oli jo jotenkin tottunut, vaikka ei pitänytkään siitä, että se hajusti hänen kalliit vaatteensa, mutta nykypäivänä suurin osa poltti, joten sitä oli kestettävä.

Näppäimistön naputtelu jatkui yhä, vaikka Lenore olikin jo haukkunut Mary-Annea. Blondin huulille kohosi pieni turhautunut hymy, jonka hän nopeasti naamioi suloiseksi hymyksi.
"Voi Lenore muru! Onkohan se nyt kovin viisasta puhua musta tolla lailla?" M.A haukkoi henkeään ja vilkaisi toista nopeasti.
"Ties vaikka... Huomenna jokin ei ole niin kuin ennen?" tyttö kysyi viattomasti, hymyili toiselle taas hurmaavasti ja kääntyi taas katsomaan tietokoneen ruutua. Hän oli juuri viimeistelemässä kirjoitustaan blogiinsa.

Niin, jos Lenore yhä haukkuisi Mary-Annea, ei laulaisi hyvät kellot ei. Lenore saisi sellaisen maineen koulussa, jota vielä kenellekään kermalaiselle oltu ikinä annettu. M.A pitäisi huolen siitä, että Lenoren suhteet suosittuihin haihtuisivat ja muutenkin toisen asema koulussa huononisi. Ties vaikka... Puhelu lähtisi vanhemmille, jos toinen jatkaisi vielä haukkumista?
Ai miten niin Mary-Ann rakasti tuhota muiden asemaa ja mainetta koulussa?

"Ehkä mä olen hiukan tärkeämpi", Lenore mutisi kuivasti silmiään pyöräyttäen. Tämä oli taas näitä hetkiä jolloin tyttö toivoi ihmisten tietävän. Olisi varmasti järkytys tuolle McAllisterin muijallekin, jos tuolle selviäisi kenelle vittuili. Saattoihan toisaalta olla että M.A:lle se olisi se ja sama, mutta siihen Lenore-pieni ei oikein uskonut. Olihan hän sentään tunnettu henkilö, Englannissa nimittäin, ja helkkari soikoon, luultavasti tämän hikisen paskakoulun rikkaimpia, jollei rikkain. Niinpä, rikkain luultavasti. Ei hän ainakaan tuntenut ketään toista yhtä varakasta.

"Voi ei, M.A, mä olen niiin pahoillani!" Lenore vastasi ja näytti kauhistuneelta. Ja koska hän ei ikinä näyttänyt kauhistuneelta tai sanonut 'olen pahoillani', saattoi heti arvata että hän ei todellakaan ollut tosissaan, vaan piti tuota cheerleaderia pilkkanaan. "Mitä oikein suustani päästinkään, en kai vain kutsunut sua vajaaksi muoviblondiksi?"
Palauttaen halveksivan perusilmeensä, Lenore jatkoi välinpitämättömään sävyyn: "Enkä mä usko että sä mitään tekisit... tuskin haluat pilata nättiä muovinaamaasi nenä- tai leukamurtumalla?"

Mary-Annen oli vaikea hillitä tirskahdusta, joka oli melkein päässyt Lenoren kuuluviin. Tärkempi? Tuo tytön hempukkako muka Mary-Annea tärkeämpi? Niin missä koulussa?
"Miten vain muru, miten vain.." blondi päätyi toteamaan ja yritti pidätellä huvittuneeksi muuttuvaa hymyä piilossa. Tilanne vain oli kaikenpuolin naurettava. Mary-Ann kuului tämän koulun pääjehuihin, heti suositun nelikon alapuolelle. Tämä Lenore oli selvästi alempana kuin M.A, tiesi varmasti sen itsekin. Tämä koulu oli Mary-Annen valtakuntaa, ei jonkun brittiläisen nenäkkään muijan, joka sillä tavalla alkoi mahtailla omasta mitättömästä asemastaan.

Seuraaviin Lenoren sanoihin tyttö ei voinut jättää huomioimatta. Mary-Ann painoi entteriä ja sai päivitettyä oman bloginsa. Tyttö kirjautui nopeasti ulos koneelta, jonka jälkeen kääntyi kokonaan Lenoreen päin. Nyt tyttö ei hymyillyt enää ollenkaan.
"Mitä sä oot tekevinäs, jos saan kysyä?" Mary-Ann kysyi närkästyneenä ja mulkoili toista nenänvarttaan pitkin.
"Sulla täytyy olla jokin syy tulla aukoo mulle tolla tavalla päätään, sillä kukaan normaali ihminen, joka pelkää asemansa luhistuvan tässä koulussa, ei tulis tällä tavoin mun luokse", M.A puhui ja nousi ylös tuoliltaan. Sen verran kiivastunut hänestä oli tullut.
"Ja ainiin, kasvot saa aina takaisin plastiikkakirurgilla", tyttö lisäsi ja hymyili teennäisesti.

Lenorea huvitti suuresti M.A:n kiivastuminen. Mikään ei saanut muovista blondia kauhistumaan yhtä hyvin kuin fyysisen vamman pelko, paitsi tietenkin johonkin kasvojen osaan liittyvä fyysinen vamma. Tupakkansa röyhkeästi tietokonepöytään tumpaten Lenore nosti katseensa jaloilleen hypänneeseen McAllisteriin ja hymyili nätisti.

"Enhän mä mitään tee!" Lenore sanoi hymyillen kultaisesti. "Satun vaan tuntemaan sellaisia tyyppejä, jotka ilomielin hoitelisivat neiti Steelen turvallisuutta uhkaavat henkilöt." Ja joita pitäisi käskeä kutsumaan häntä nuorineiti Steeleksi eikä Pagett-Steeleksi, jos asiat tosiaankin sille kannalle kääntyisivät, että Lenore joutuisi valittamaan henkivartijoilleen M.A:sta. Hänen ilkeä puolensa näkisi Mary-Annen mielellään nenä vinossa, jalka murtuneena ja mustelmilla. Se olisi varmasti uskomattoman ihana näky, ja Lenoren sitä ajatellessa hänen silmiinsä nousi innostunut pilke.

"Kasvot saa korjattua, niin", tyttö jatkoi äänensävyn muuntuessa entistä hunajaisemmaksi. "Mutta jaksaisivatkohan muut cheerleaderit pitää joukoissaan muijaa, jonka jalka on puoli vuotta paketissa..? Epäilen."

Lenore taisi oikeasti olla todella typerä?
"Uhkaileks sä mua?" Mary-Ann kysyi suoraan mitään kiertelemmättä.
"Anteeks nyt vaan, mutta sun suunnitelmissa taitaa olla jokin aukko? Nimittäin asioiden todellinen laita. Haloo, jos joku tekis mulle jotain, tyylii katkois mun jalan, niin mitä mieltä luulet mun isin olevan siitä?" tyttö kysyi toiselta ja asetti kätensä puuskaan.
"Jos et tiennyt, mun isi on juristi, Kalifornian halutuin sellainen. Mitä mieltä se mahtais olla siitä, kun tytär tulis kotiin jalka paskana?" M.A jatkoi tyynesti ja kohautti olkiaan.
"Isi tietenkin ottais selvää, mitä mulle on käynyt ja - kappas vaan! Jäljet johtaa sun luokse! Ja mitä sä sanot puolustukseks? 'Halusinpahan vaa aukoo Mary-Annelle päätäni ja päätinpä pistää pari tyyppii hoitelee sen'?" blondi lopetti viimein sanatulvansa ja katsoi toista yhä epäuskoisesti. Oliko toinen tosiaankin niin typerä, että voisi tuolla tavalla tulla aukomaan päätään ja uhkailla hakata tyttö jalkavammaiseksi joidenkin tyyppien avustuksella? Edes Mary-Ann ei olisi niin typerä, sillä nykyisin oli todella helppo saada syylliset kiinni teoistaan.

"Susta on varmaan tosi kivaa uhkailla muita hakkaamisen uhalla? Sori, mut mua sä et pelota, et sitten ollenkaan. Mä en edelleenkään tajuu, mikä on sun ongelmas, mut ei mun tarviika tajuta. Koska mä en haluu tuntea sua yhtään sen enempää. Sä oisit varmasti todella ikävystyttävää seuraa", Mary-Ann puhui sitten viimein ja mulkaisi nörttejä, jotka olivat keskittyneet kuuntelemaan Mary-Annen ja Lenoren käymää keskustelua. Kohdattuaan Mary-Annen odottavan mulkaisun he paneutuivat takaisin esseen pariin.

Hemmetti, okei, Mary-Ann puhui ihan asiaa. Lenore ei ollut ajatellutkaan että tuolla toisella olisi tämän verran aivoja - valitettavasti oli Lenorellakin. Niin, siis, olihan aina mahdollista pistää homma jonkun muun kontolle... tai siis käskeä henkivartijoita hommaamaan joku ihmisten uhkailuun erikoistunut tyyppi tekemään likaiset työt pientä maksua vastaan. Ja tietysti käteisellä maksettua maksua vastaan. Tilisiirrot kun ovat niin... mauttomia. Ja helposti jäljitettävissä.

"Neiti McAllister varmaan tietää että on olemassa niitä jotka erittäin mielellään tekevät likaiset hommat pientä maksua vastaan", Lenore totesi hymyillen, näyttämättä ulospäin ollenkaan sitä pientä kolausta ylpeydessä jonka M.A:n yllättävä aivotoiminta oli saanut aikaan. "Valamiehistötkin on aina aika helposti lahjottavissa..."
"Ja ai niin, ennen kuin neiti Blondi Pompomheiluttaja käy taas pätemään, niin mun on pakko ilmoittaa että kyllä mulla on sen verran aivoja etten rupea tälläistä järjestämään nyt heti kun oon asiasta sulle ilmoittanut", Lenore jatkoi nopeasti sormiaan pöydän pintaan naputtaen. Ärsyttävä ääni hänen päässään kirosi laukun jättämistä kaappiin; hän ei saanut sytytettyä toista tupakkaa... pöh...

"Ikävystyttävää?" tyttö kysyi sitten, ja antoi toisen kulmansa kohota hämmästyksen merkiksi. Hmm, kieltämättä, mutta eihän hän yrittänytkään olla mukavaa seuraa. "Voi M.A kulta, ehkäpä, mut mä en ainakaan omista elämääni aivottomien muka-rikkaiden bimbojen nuoleskelulle", hän ilmoitti niskojaan nakellen ja nousten sitten itsekin verkalleen seisomaan, tajuten vasta sitten että oli sanonut bimboja muka-rikkaiksi. No sellaisia ne olivatkin, mutta eihän McAllisterin sitä tarvinnut tietää...

Tänään Mary-Ann oli erilaisempi kuin muulloin. Nimittäin hän ei kiivastunut niin tulisesti Lenoren haukkumisesta kuin olisi tavallisesti suuttunut tällaisestä. Nyt M.A koki sellaista tunnetta, että tämä oli turhaa. Todellakin turhaa. Yleensä hänelle tultiin aukomaan päätä silloin, kun tyttö oli oikeasti tehnyt jotain. Mutta nyt hän ei ollut tehnyt mitään tälle Lenorelle, joka aikoi melko kiivaastikin todistaa olevansa vaikutusvaltaisempi kuin Mary-Ann.

M.A ei edes jaksanut tulistus toisen keksimästä haukkumanimestä, Blondi Pompomheiluttajasta. Mitä ihmettä Lenore oikein aikoi? Sen kun tietäisi. Toinen otti jopa vielä esille rikkaiden bimbojen nuoleskelun.
"Kuule... Ihan sama", Mary-Ann totesi sitten, veti kätensä pois puuskasta ja nosti niitä hivenen ylemmäs kuin luovuttaja merkeissä, vaikka ei todellakaan aikonut alistua Lenoren vallan alle. Hän vain ei jaksanut toisen jatkuvaa pään aukomista ja sitä ylimielisyyden tunnetta.
"Mua ei kiinnosta pätkääkään sun seuras, joten mä häivyn. Mulla on parempaakin tekemistä, kuin olla sun naljailtavissa. Sen mä vaan vielä sanon, että sun kiiltokuva elämä tulee muuttumaan, oma oli vikasi", Mary-Ann puhui vakavasti ja teki lähtöä toisen luota. Hän nappasi laukkunsa tuolinsa viereltä ja käveli nörttien luokse.

Ärsyttävää, kun hänestä tehtiin helppo kohde. Aivan kuin Lenore olisi ihan tarkoituksellisesti tullut naljailemaan ihan varta vasten Mary-Annelle todistaakseen olevansa suorasanainen ja ah niin fiksu tyttö. Ja paskat. Toinen oli tullut naljailemaan väärällä henkilölle.

Höh, nytkö tuo jo antaisi periksi. Lenore hieman pettyi, vaikka ei olisi sitä ikinä kenellekään myöntänytkään. M.A:sta kun oli tullut kuultua väjän kaikenlaista, eikä tuo valitettavasti vaikuttanut mitenkään maineensa veroiselta. No jaa, eipä tämä brittidiiva kai oikeastaan parempaa ollut blondilta, lellityltä pennulta (joka toki oli itsekin, mutta se ei tähän kuulunut) odottanutkaan. Saipahan tässä nyt yhden henkilön lisää "näille on helppo vittuilla" -listalle...

"Häivy pois vaan", Lenore hymyili ja nyökkäsi. "Odotan innolla elämäni muuntumista."
Ja eipä hän nyt valehdellutkaan, hän odotti oikeasti innoissaan mitä Mary-Ann osaisi herneaivoillaan (jotka eivät kyllä välttämättä niin hernemäiset olleetkaan, tosin sitä asiaa pitäisi vielä hieman miettiä) kehittää kasaan. Pari naurettavaa juorua luultavasti, eihän McAllisterilla mitään muuta Lenoren käsityksen mukaan ollutkaan. Ja kun Lenore ei juoruista välittänyt, oli hänelle aivan se ja sama.

Lenore sanoi odottavansa innolla elämänsä muuttumista. Mary-Ann nosti keskisormeaan ja näytti sitä hetken aikaa toiselle.
"Nähdään taas, muru", hyvästeltiin pilkkaavasti ja kadottiin kirjastosta nopeasti.

Mary-Ann kaivoi esille kännykkänsä ja alkoi näpyttää siihen tekstiviestiä.
"Lenore Steele on kamala ämmä. Aukoo päätään turhasta ja uhkailee hakkaamisella, jos ei saa alistettua. Come on girls, me ei voida sallia moista! Jotain on tehtävä tai se tulee saamaan tahtonsa läpi liian helposti! Se tulee saamaan kylmää vettä niskaansa, eiks niin?
~ xoxo M.A

Teksiviesti pistettiin liikkelle lähimmille ystäville ja koulun suosituille. M.A napsautti kännykkänsä kannen kiinni ja alkoi myhäillä tyytyväisesti. Pian hän saisi takaisin viestejä, joissa olisi ehdotuksia Lenoren tuhoamiselle.

//Tässä tämä? Sori, kun tuli tällainen lyhyt peli tällä kertaa : /

Lenore vain hymyili pirullisesti M.A:n kansainvälisille käsimerkeille. Ai miten hyvätapaisia nämä jenkkilapset olivatkaan! No eipä hän oikeastaan ollut sen mukavampi, mutta se olikin eri asia. Hänellä oli omasta mielestään oikeus olla paskamainen.

"Toivottavasti ei nähdä", Lenore mutisi itsekseen seuratessaan McAllisterin poistumista, mutta käänsi sitten huomionsa niihin nörtteihin. Pari oli pysähtynyt hengähtämään viereisen pöydän luo, joten Lenore otti tilaisuudesta vaarin ja asteli datamarsujen luo, pamauttaen tutkielmaohjeensa noiden eteen.
"Mä haluaisin tuon valmiina ylihuomiseen mennessä", tyttö sanoi hunajaisesti ja poistui sitten niskojaan nakellen. Hänen pitäisi päästä tupakalle. Ja sitten pitäisi alkaa odottelemaan M.A:n lupaamaa elämän muuttumista...

//jeesh, ei siis mitään, lyhyet onki joskus kivempia kun sivujen mittaiset :----)//