Welcome to the...

//Kuka vaan mukaan :D//

Lynn käveli pihalla auringon porottaessa. Näin lämpimään Lynn ei ollut tottunut. Se kyllä oli hänen oma vikansa, eihän hänen olisi tarvinnut viettää koko vuottaan kotona, jossa ilmastointi oli täydellinen. Toisaalta taas, mitä hän olisi pihalla tehnytkään?
Lynn oli juuri saapunut uuteen kouluunsa. Tyttö ei tiennyt kenestäkään mitään ja oli varma, ettei tulisikaan tietämään. Tai, no, ehkä suositut tyttö saattaisi hyvällä tuurilla tunnistaa, mutta siihen se sitten jäisikin. Lynn oli varma, että jäisi seinäruusuksi. Ainoa syy sille, ettei hän jäisi olivat hänen kummalliset vaatteensa. Ja vaatteistakaan tuskin seuraisi mitään hyvää, ne kun olivat oudot. Nytkin, Lynn oli pukeutunut valkoiseen, polvipituiseen mekkoon, jonka hame oli täynnä tylliä. Eikä mitä tahansa tylliä vaan mahdollisimman värikästä sellaista. Kenkiä Lynnillä ei ollut ja hiukset olivat löysällä nutturalla. Laukkuna tytöllä oli tavallinen, likaisen valkoinen, kangaskassi. Muutamat oppilaat olivatkin jo ehtineet kääntää katseensa tyttöön. Ei sillä, että Lynn kauheasti olisi välittänyt, mutta ei se nyt erityisen mukavaakaan ollut. Lynn kuitenkin ihmetteli suuresti, ettei ollut saanut mitään kommenttia pukeutumisestaan. Ehkä täällä pukeutuu joku muu kummallisemmin... tyttö tuumasi. Eihän se mitenkään mahdotonta ollut, mutta Lynnista se kuiten tuntui melko kummalliselta ajatukselta. Hän oli aina ollut se kummajainen, missä ikinä liikkuikaan. Kummajainen, jota kukaan ei halunnut tuntea. Tai ainakaan myöntänyt, ettei halunnut. Ei Lynn kyllä omasta mielestään erityisen kummallinen ollut. Minkä sille muka kukaan voi, että ajattelee ehkä hiukan liian hitaasti ja suunnittelee vaattensa itse? No, vaatteiden suunnittelulle toki voisi tehdä jotain, mutta ei kyllä muulle.

Huokaisten Lynn aikoi katsella ympärilleen. Piha oli todella täynnä. Etenkin penkit. Lynn ei menisi mielellään istumaan minkään ihmismassan joukkoon. Hänet kuitenkin häädettäisi pois. Nurmikkokaan ei tuntunut kovin mukavalta vaihtoehdolta. Vaatteet menivät helposti vihreiksi ja se ei tosiaankaan olisi mukavaa. Kuitenkin Lynn päätyi, että istuisi nurmikolle. Se olisi turvallisempi vaihtoehto. Nuo ihmisethän voisivat tönäistä Lynnin alas penkilta ja siitäkös mekko kärsisi.
Lynn siis etsi penkkien läheisyydestä paikan, joka näytti melko rauhalliselta ja istahti siihen. Kangaskassistaan Lynn kaivoi kirjan. Tyttö oli ehtinyt lukea sitä varmaan jo ikuisuuden. Kirja vain ei jaksanut kiinnostaa. Kiinnostuksen puute johtui lähinnä siitä, että Lynn ei tajunnut puoliakaan kirjasta. No, ehkä kaikki selviäisi lopussa...

//Päätin tunkeutua//

Kimbra oli päättänyt ilmestyä koulun pihalle ja etsiskeli paikkaa. Koulunpiha vilisi oppilaita, aivan varmasti täältä löytyisi joku sopiva, josta löytäisi jotain kiinnostavaa. Hän heilautti ruskeita hiuksia ja ohjasi sormillaan kasvoille laskeutuvat hiukset pois. Aurinko loi säteitään todella lämpimästi, joten oppilaat olivat kerääntyneet ulos nauttimaan sen lämmöstä.
Tyttö asteli eteenpäin ja tämän katse osui erittäin omaperäisesti pukeutuneeseen tyttöön. Hänen huulilleen syntyi hymy, tuo tyttö oli aivan ihanan persoonallinen. Kuitenkaan tuo vieras ei persoonallisista kuteistaan huolimatta tuntunut kovin itsevarmalta. Kimbraa hymyilytti yhä enemmän. Se ristiriita oli huvittava ja antoi inspiraatiota. Kimbra istuutui nurmikolle, asettaen mustan nahkarotsinsa alleen, jottei muut vaatteet vahingossa likautuisi, ei aina tarvitsisi pestä pyykkiä. Tytöllä oli harmaa tuubimekko, jonka liiviosa oli musta, paljetillinen. Jaloissaan hänellä oli harmaat, hiukan koristellut, avokkaat, jotka hän tosin riisui jaloistaan.
Kimbra katsoi vieraaseen nuoreen, jonka lähelle oli istuutunut. Tämä luki, valitettavasti Kimbra ei nähnyt kirjan nimeä. Hän siirsi katseensa mustaan nahkalaukkuunsa ja onki sieltä miniläppärinsä, jonka hän avasi. Samalla tyttö otti myös mustan meikkipussin ja sieltä pienen peilin, jonka napsautti auki.
Neiti tarkasti meikkinsä, joka oli siisti. Iho oli tasainen ja virheettömän vaalea, vailla mitään rusketusta. Silmät Kimbra oli rajannut tarkasti mustalla, paksuntaen rajausta silmäkulmaa kohti hiukan. Ripset olivat tuuheat ja mustat ja huulille oli sivelty hiukan vaaleanpunaista kiiltopunaa saaden huulille kylmän sävyn.

Kimbra napsautti tekstiasiakirjan auki ja hymyili. Hän katsahti taas tyttöön ja mietti hetken.

Valkea mekko värikkäällä tyllillä,
ruskeat hiukset vailla erikoisuutta
Ujo olemus riitaantuu asun kanssa
Ne tappelevat äänettömästi
katsojien mielissä
Rohkea on se,
joka pystyy pukeutumaan kuten haluaa,
niin sanotaan, mutta onko se totta?

Neitokainen lopetti ja päätti hetken kuluttua ottaa selvää asiasta.
"Hei", hän sanoi kuuluvasti, mutta hiukan empivän kuuloisena ja kääntyi kunnolla tyttöä kohti.
Toivottavasti Kimbra ei vain säikyttäisi toista.

Lynn ei huomannut mitään ympärillään. Kerrankin kyseinen kirja oli saanut tytön lumoihinsa. Se, kuinka epätoivoisilta ihmiset siinä vaikuttivat, oli jotenkin... Jännittävää? Ei, ei se ollut oikea sana. Mielenkiintoista. Se voisi olla oikea. Kuvaus ihmisten olosta sai Lynnin ahdistuneeksi, mutta kiinnostuneeksi. Niin epätoivoinen tyttö ei ollut, kuin mitä kirjansa henkilöt. Kirja kertoi ihmisistä, jotka käyttivät huumeita vain siksi, että tuntisivat onnellisuutta. Tai no, ehkei edes onnellisuutta. Onnelliselta kukaan ei vaikuttanut, vaikka kaiken piti olla hyvin. Vaikka se oli vain kirja, Lynn oli silti ahdistunut. Todella, todella ahdistunut.

Kesti hetken, ennen kuin Lynn tajusi, että joku puhui hänelle. Lynn katsahti tyttöä, joka istui melko lähellä häntä. Ei tämä kai muillekaan mitään sanonut? Ja kuitenkin, katsoihan tuo tyttö nimenomaa Lynniä, eikä ketään muuta.
"A-ai hei!" Lynn sanoi ja laittoi kirjansa sivuun. "Anteeksi... jäin kirjan lumoon.. öh.." Lynn takerteli ja alkoi tutkiskella hiuksiaan. Ei sillä, että niissä tutkittavaa olisi ollut, mutta tutkipa tyttö silti. Lynnin oli pakko keksiä itselleen jotain tekemistä, etenkin kun olisi hermostunut. Nyt hän hiukan oli. Tulisiko tuo tyttö haukkumaan häntä tai tekemään jotain muuta yhtä inhottavaa? Tuo tyttö ei sellaiselta näyttänyt, mutta mistä sitä koskaan tiesi, mitä kenelläkin liikkuisi päässään. Lynn tiesi, että oli hiukan vainoharhainen, mutta ei voinut sille mitään. Niin usein hän oli saanut kuulla pahaa kommenttia kaikesta mikä häneen liittyi. Tosiaankin, ihan kaikesta. Vaatteista, ulkonäöstä ja etenkin perheestä. Tuo tyttö tuskin tuntisi Lynnin perhettä, mutta olisihan sekin mahdollista, että hän olisi kuullut juoruja. Juorut ne vasta ikäviä olikin. Varsinkin jos ne eivät todellakaan pitäneet paikkansa. Se oli Lynnille ihan okei, että hänestä suoraan sanottiin jotain pahaa, mutta se, että jokin asia, mistä hänelle valitettiin ei pitänyt paikkaansa oli inhottavaa. Etenkin jos juorut liittyivät poikiin. Ehkä joku olisi sanonut tuolle tytölle että Lynn yritti iskeä tämän poikaystävän? Se ei olisi ensimmäinen kerta. Hermostuneena Lynn leikitteli hiuksillaan odottaen tuon tytön seuraavaa sanottavaa...

// Lähden huomenna Italiaan enkä tiedä konemahdollisuutta elieli.. Vastailen viimeistään ensi viikon sunnuntaina :)//

//Okei...//

Kimbra silmäili tytön kasvoja, ne kuvastivat jotain tunnetta, mutta hän ei saanut siitä erityisesti selvää, toinen oli liian kaukana ja aurinkokin häikäisi. Hän toivoi, ettei joutuisi toistamaan, sillä eihän neiti tiennyt toisen nimeä, joten nimeltä kutsuminen ei toiminut.
Onneksi toinen tajusi näköjään Kimbran puhuneen hänelle ja brunette näki, kuinka toinen katsahti tähän. Hän hymyili leppoisan ystävällisesti ja ymmärsi toisen ensimmäisistä sanoista, että oli vetänyt tytön tähän tylsään maailmaan kirjan maailmasta. Se oli Kimbrallekin tuttu tunne ja hän ymmärsi tuota vierasta. Tämän vieraan kasvot ja eleet viestittivät, että toinen oli hermostunut. ´Joku, joka pelkää vieraiden kontaktia. Ja luultavasti uusi, sillä juuri uudethan ovat kaikkein hermoheikkoisimpia. Yrittää kuumeisesti miettiä, mitä toisella on mielessä, saamatta vastausta, ennen kuin toinen sen antaa. Pelkää pahintaa… Kenties ilkkumista´, tyttö arveli. Hän oli huomaamattaan alkanut listata toisesta selviäviä piirteitä mieleensä ja näpytteli kiireesti runon alle nämä asiat suurin piirtein. Kimbra haroi hetken hiuksiaan ja päätti sitten alkaa selittää, miksi oli toisen huomion herättänyt itseensä.

”Tuota noin… Olen Kimbra. Pyydän anteeksi, että vedin sinut tänne todellisuuteen tuosta kirjasta, se taisi olla kiinnostava? Minun vain oli pakko, sillä…” Kimbra vaikeni hämmentyneenä. Mitä ihmettä hän tuolle toiselle oikein aikoi selittää? Kai hänen täytyi kertoa, että aikoi käyttää toisen persoonaa runossaan, tai jopa novellissaan. Voisihan runo olla vain alkua. Ehkä hän innostuisi tekemään novellinkin? Jos nyt ensin saisi tietää hiukan lisää tuosta toisesta.
”Niin… Minä tässä aloin tekemään runoa ja… sinä tunnut todella mielenkiintoiselta persoonalta. Saat mielikuvituksessani tappelemaan kaksi ääntä, sori jos kuulostaan ihan hullulta, mutta… Ne kiistelevät luonteestasi, siksi ajattelin, että ehkä tutustumalla voisin saada sinusta paremmin selvän”, noin, Kimbra oli selittänyt täysin asiansa. Ja nyt täytyisi vain odottaa, miten toinen reagoisi tähän.
”Että käykö, että käyttäisin hiukan persoonaasi tekstissäni? En vielä tosiaankaan tiedä, mitä teen… runon nyt aluksi näppäilin, mutta lupaan, etten käytä mitään henkilökohtaisia juttuja sinusta. Kukaan ei tule yhdistämään juttua sinuun, jos nyt tämä vahingossa jonkun silmille päätyy. Ja niin, että saisinko vähän kysellä sinusta? Että kartoitan luonnettasi paremmin”, Kimbra pyysi. Hän oli alkanut rohkaistua ja huomasi nyt puhuneensa todella paljon. Hiukan tyttöä hämmennytti ja nolotti, kun oli puhunut niin hirveästi. Mutta olihan se toki hyvä, että toinen ymmärsi, ettei Kimbra mitään pahaa tahtonut, ottaa vain hiukan selvää tytön luonteesta. Ellei toinen sitten luullut, että Kimbra kusettaisi häntä, ei toki! Jos sellainen kuva syntyisi, olisi Kimbra valmis vaikka näyttämään tekstinsä ja todistamaan, että ei varmasti kusettaisi toista, oli vain kiinnostunut tytön luonteesta.

//pelaaja hahmoineen poistui listoilta, pelin voi siis katsoa päättyneeksi jollet halua lopetusvuoroa tms. heittää.//