excuse me sir, do I have your attention ?

// jotain totally randomia, riketsu ja eileen

Turkoosiin toppiin ja harmaisiin, hieman lököttäviin housuihin sonnustautunut platinablondi keräsi kummeksuvia katseita ostoskeskuksen kakkoskerroksessa, kun hyppelehti ympäriinsä sen näköisenä, kun olisi hukannut jotain.
Ja toden totta, Apple oli hukannut jotain – nimittäin harmaan, kuluneen ja nuhjuisen, mutta ah-niin-rakkaan, hakaneuloin koristellun laukkunsa! Sisältö oli toki vielä laukkuakin tärkeämpi, lompakko pankkikortteineen, kännykkä, avaimet… Kaikki. Tyttö mutristi huuliaan, pysähtyen kuin seinään. Otsa kurtistui hienoiseen ryppyyn, minne helkkariin hän oli oikein jättänyt sen?

Kädet ravistelivat pöyhkeiksi tupeerattuja, samaa sävyä topin kanssa olevan pannan avulla kuriin laitettuja hiuksia. Jos hän ei löytäisi laukkuaan, hänen pitäisi soittaa jostain.... Millä? Hyvä kysymys. No, pitäisi joka tapauksessa soittaa jostakin jollekin, että katkaisisi puhelinliittymän ja laittaisi pankkikortin jäihin ja...

Tänään pistävän sinisten piilolinssien taakse piilotetut silmät katselivat ostarin kaiteen yli pohjakerrokseen. Hemmetin hemmetti, tämä oli niin hänen tuuriaan!
Tyttö liiti kakkoskerroksen poikki, hyppäsi liukuportaiden kaiteelle istumaan ja antoi sen kuljettaa itsensä alempaan kerrokseen. Frejan teki mieli polkea jalkaa ja kiukuta, mutta olisi varmaan kätevämpää vain suunnata kaikki tarmo laukun etsintään.

Hän ei saisi edes kahvia, jos ei löytäisi laukkuaan, jossa rahat olivat, miten traagista.

Minnehän irlantilaistyttö oikein veisi tämän tuntemattoman laukun, minkä hän oli löytänyt lojumasta orpona eräällä penkillä? Eikä kukaan lähistöllä ollut sitä kaivannut, vaikka tyttö oli tarkkaillut tuon laukun perään puolisen tuntia.

Eileen Von Hussle käveli hitaasti pitkin ostoskeskuksen käytävää. Hänen silmänsä tarkastivat jokaisen liikkeen, mikä eteen tuli. Hän ei oikein tiennyt, minne löytötavarat yleensä vietiin, joten ehkä hänen pitäisi käydä kysymässä neuvoa joltakulta? Laukussahan saattaisi olla vaikka mitä arvokkuuksia, eikä Eileen halunnut laukun joutuvan vääriin käsiin. Ei hän haluaisi oman laukkunsa joutuvat sellaisten taskuvarkaiden käsiin.

Irlantilaistyttö pysähtyi sitten erään vaateliikkeen edustalle, mutta ei aikonut mennä vaateliikkeeseen. Hän vain oli pysähtynyt miettimään, minne ihmeeseen hän jatkaisi matkaansa. Hän oli nyt ostoskeskuksen alimmassa kerroksessa ja kantoi kahta laukkua olallaan. Hän ei voisi viedä laukkua mukanaan, joten jonnekin se pitäisi viedä!
"Yritä nyt jotain keksiä.." Eileen mutisi itsekseen ja nosti laukkuja olallaan paremmin. Ostoskeskus oli täynnä tuntemattomia ihmisiä, joista kukaan ei näyttänyt siltä, että olisi epäillyt Eileenin kannattelemaa laukkua omakseen.

Apple hypähti kevyesti liukuportaiden kaiteelta alas ja jatkoi matkaansa taas puolijuoksua pitkin ostarin alinta kerrosta, silmien tutkiessa ympäristöä ja yrittäessä etsiä laukkua. Entä jos joku olisi varastanut sen? Hän varmaan kuristaisi sen hemmetin roiston, joka oli iskenyt likaiset näppinsä hänen laukkuunsa! Perhanan perhana.

Platinablondi sihisi huomaamattaan ja käänsi ohitse kulkevien ihmisten katseet itseensä, luultavasti luulivat hänen olevan mielenvikainen ja leikkivän käärmettä. Mutta ei, se ei ollut perimmäinen syy miksi hän sihisi, hän vain oli niin kiukkuinen. Hän nimittäin oli paikantanut laukkunsa, jonkun typerän bruneten olkapäältä roikkumasta. Silmät siristyivät ja ilme muuttui happamaksi Frejan rientäessä tuon tuntemattoman pölvästin luokse, ilmestyen ehkä noin sekunnin sadasosassa tuon eteen seisomaan.
"Hei kuule roistoryöväri, minne sä oot kiikuttamassa mun laukkua ja kahvirahoja?" ärähdettiin pahantuulisesti kirkkaalla äänellä pienikokoisen tytön napittaessa toista vihamielisesti silmiin kädet lanteilla.

Eileen ehti vain kääntyä toiseen suuntaan, kun joku seisoikin jo hänen edessään. Ja se joku näytti melko vihaiselta ja pieneltä. Ja se joku mitä ilmeisemmin oli tämän tuntemattoman laukun omistaja.
Brunetten huulet vääntyivät alaspäin, hän alkoi itsekin tuntea olonsa turhautuneeksi.
"Ai, noinko sitä kiitetään toista, joka on yrittänyt viimeiset puoli tuntia viedä tätä hemmetin laukkua jonnekin, joka voisi säilyttää sitä niin kauan, kunnes oikea omistaja sen hakee?" Eileen tuhahti loukkaantuneena toiselle ja nakkasi toisen laukun olaltaan ja tuuppasi sen blondin syliin. Blondin. Blondi!

Nopeasti irlantilaistytön ilme muuttui loukkaantuneesta ihastuneeksi. Eileenin silmät alkoivat loistaa, kun hän tapitti toisen tytön hiuksia.

Laukku otettiin vastaan ja tytön siroille kasvoille kohosi ilahtunut hymy, kun Apple tutkaili laukkunsa ulkoisesti. Kaikki kunnossa. Sitten sisällön vuoro… Mitään ei näyttänyt puuttuvan. Blondi huokaisi helpotuksesta ja virnuili tyytyväisenä, ennen kuin käänsi huomionsa takaisin tähän rosvoryökäleeseen, joka oli ottanut hänen laukkunsa. Edessä seisova brunette näytti kyllä ihan tavalliselta, eikä miltään roistolta, mutta silti.

Ja naama muuttui kuin taikaiskusta, ensin se näytti närkästyneeltä ja sitten siltä, kuin olisi nähnyt maailman suurimman kahvikupin. Ei vaan siis toinen näytti siltä, miltä Apple näyttäisi, jos näkisi maailman suurimman kahvikupin. Ja vieläpä saisi juoda sen sisällön kokonaan! Siitä puheen ollen tytön kahvihammasta alkoikin kolottaa.
"Hei kuule rosvoryökäle, tarjootko sä mulle kahvit kun varastit mun laukun?" tivattiin sitten vähän vähemmän uskottavan näköisesti, sillä Applea alkoi huvittaa ja tuo virnuili vinosti toiselle.

Eileen havahtui ihastuksestaan, kun kuuli toisen taas puhuvan. Tytön silmät laskeutuivat katsomaan blondia silmiin ja sitten irlantilaistytön kasvot vääntyivät loukkaantuneiksi.
"Eikö sun pitäisi tarjota mulle kahvit, kun mä löysin sun laukkusi", Eileen totesi hitusen närkästyneesti. Hän ei todellakaan ollut tarjoamassa toiselle kahveja, vaikka toinen olikin blondi. Ei brunetella nyt sellaiseen ollut rahaa! Ja sitäpaitsi (Kyllä, Eileenillä oli monta perustelua siihen, miksi tuon tuntematon tytön pitäisi tarjota hänelle kahvit) vaaleaverikkö olisi kyllä ainakin kahvit velkaa.
"Mä en ole mikään rosvoryökäle, vaan Eileen", tyttö esittäytyi hieman vastentahtoisesti ja päätti piristää itseään nostamalla katseensa tytön hiuksiin.

Siniset silmät tuijottivat tiiviisti toista, etsien valehtelemisen merkkejä, mutta toinen näytti ja kuulosti täysin rehelliseltä. Ei valehdellut ei, ei ollut rosvoryökäle. Vika ei kyllä silti ollut hänessä itsessään, ei voinut olla, joku muu oli varastanut laukun ja tämä tytönhupakko oli pelastanut sen. Ehkä hän olisi kuitenkin kiitoksen velkaa...

Apple napitti yhä toista, ennen kuin lantiolla olleet kädet kiertyivät selän taakse ja tytön huulille kipusi pieni, sievä hymy.
"Okei rosvoryökäle-Eileen, mä uskon ettet sä pölliny mun laukkua", tokaistiin sitten platinablondin alkaessa keikkua kannoillaan. Paikoillaan pysymyminen tuotti hankaluuksia, varsinkin kun hänen teki mieli sännätä ensimmäiseen kahvilaan ja tilata ison – ei vaan jättiläismäisen! – kupin vahvaa kahvia. Mustaa, vahvaa kahvia.

"Töppöstä toisen eteen, sä tuut mun kanssa kahville!" heläytettiin sitten aurinkoisesti ja odottelematta vastausta tyttö lähti hipsimään kohti ykköskerroksessa sijaitsevaa pikkuista kahvilaa, jossa myytiin taivaallisen hyvää kahvia. Ja taivaallisen hyviä suklaapullia. Ja sen ryökäle-Eileenin olisi parasta kipittää perässä tai hän etsisi tuon ilkimyksen käsiinsä ja tekisi jotakin ilkeää. Piti hänen päästä hyvittämään toiselle laukunpelastus.

Eileen laski katseensa takaisin tytön kasvoille, kun toinen alkoi puhua. Hienoa, tyttö ei enää siis uskonut, että Eileen oli laukun varastanut. Sitähän El olikin yrittänyt tässä selventää toiselle koko ajan.
"Kiva. Mut mä en oo mikään rosvoryökäle-Eileen, vaan Eileen Von Hussle", brunette intti ja naurahti iloisesti, kun tuo tuntematon tyttö näytti myös muuttuvan pirteämmäksi.

Yhtäkkiä vaaleaverikkö olikin kadonnut bruneten silmistä ja Eileen etsi nopeasti toisen silmiinsä. Siellä se jo viiletti siihen malliin, että Eileen voisi ihan helposti pian hukata toisen, jos päästäisi toisen silmistään. Joten irlantilaistyttö juoksi blondin vierelle ja katseli ihastellen toisen hiuksia, taas vaihteeksi.
"Kuka sä oot?" tyttö kysyi sitten, sillä halusi jo tietää vaaleaverikön nimen.
"Ja sulla on uskomattoman ihanan vaaleat hiukset. Onko ihan oma väri? Onko noita helppo hoitaa?" Eileen ihasteli ja esitteli liudan kysymyksiä kuin olisi ollut jokin ammattilainen hiusasioissa. No, niinhän hän kyllä taisi olla, mutta siitä ei sen enempää.

Onneksi tämä rosvoryökäle-Eileen – ei vaan siis Eileen Von Hussle – tajusi tulla perässä. Apple hymyili pirteästi, kun lähestyvät askeleet kantautuivat korviin ja pian tämä Eileen olikin hänen vieressään tiedustellen samalla, kuka hän oli.
"Apple Freja Ellasyn Lee", esittäydyttiin sitten leveän virnistyksen kera, joka paljasti myös valkoisten hampaiden tasaisen rivistön.
"Kutsu mikä tuntuu luontevalta, kunhan se pitäytyy säädyllisissä rajoissa."

Sinisten piilolinssien takaa silmät katselivat toista hieman kummeksuvasti kulman kohotessa ylemmäs. Siis... Täh?
"Öö joo kiitti, on oma väri ja joo on helppo hoitaa... " vastattiin sitten vähän epäilevään sävyyn. Miksi tuota hänen hiuksensa kiinnostivat? Eivät ne nyt niin ihmeelliset olleet. Tai siis, kuinka moni kyseli puolituntemattomilla oliko hiusväri oma vai kenties värjätty?
Hetken kuluttua Apple naurahti, Eileen oli vähän kummallinen.

Tyttö loikki kahvilan oville ja avasi ne pujahtaen sisään. Mikä ihana kahvin tuoksu kuppilassa olikaan… Virne vain syveni entisestään kun platinablondi vilkaisi olkansa yli ja varmisti Eileenin kipittävän perässä, ennen kuin tyttö hyppelehti tiskille.
"Kahvia. Mustana. Iso kuppi. Vahvaa", lueteltiin tiskin takana olevalle myyjälle, joka katsoi hieman kummastuneena Applea naurahtaen, mutta nyökkäsi sitten.
"Ja suklaapulla." Lisäys tuli hetken päästä, katse kääntyi sitten vieressä seisovan bruneten puoleen.
"Mitä sä otat?" kysyttiin pienen käden jo etsiessä lompakkoa nuhjuisesta laukusta.

"Apple? Niin kuin omena vai?" Eileen kysyi ja virnisti suuresti.
"Eli saanko mä kutsua sua nyt sitten vaikka omenaks vai meneekö se yli rajojen?" brunette kysyi huvittuneesti ja naurahti kirkkaasti. Tämä uusi tuttavuus olikin osoittautunut paljon mukavemmaksi kuin Eileen oli aluksi luullut. No, ymmärsihän sen, että Apple luuli häntä laukkuvarkaaksi, mutta... Se oli nyt menneen talven lumia!

"Miten sulla voi olla noin vaaleat hiukset? Tai no, täällä päin tuollainen hiusväri on näköjään aika yleinen. Tiesiks, että yhdellä Marcuksellakin on tosi vaaleat hiukset? Oikeasti, miten teillä voi olla noin vaaleat hiukset, mä olen todella kateellinen", Eileen puhua pälätti ja oli jo nostamassa kätensä toisen hiuksiin, mutta tajusi vetää kätensä nopeasti takaisin. Muista El, että ensiksi pitää kysyä lupa, ettei toinen vain pelästy yllättävää tekoasi.

He saapuivat johonkin kahvilaan ja Eileen tarkkaili hetken aikaa ympärilleen. Hän havahtui ajatuksistaan, kun Apple esitti hänelle kysymyksen, jolloin tyttö siirsi katseensa juomalistoihin.
"Hmmm..." irlantilaistyttö pohti ääneen, mutta hänen ilmeensä kirkastui, kun katse löysi tytön lempikahvin.
"Karamellikahvi, kiitos", Eileen ilmoitti ääneen päätöksensä ja hymyili myyjälle aurinkoisesti. Tässä vaiheessa myyjän ilme oli muuttunut 'ovatkohan nuo kaksi aivan terveitä' -ilmeeksi, mutta alkoi heti valmistaa kahdelle nuorelle heidän tilaamiaan juomia.

Huulet kääntyivät aavistuksen mutrulle tytön näyttäessä hapanta naamaa Eileenille.
"No jos et parempaa keksi, niin kyllä kai mä voin omenakin olla..." mutistiin sitten leikillisen murjotuksen kera tytön katsellessa hetken kenkänsä kärkiä.
Vitsiä toki koko juttu, mutta omena ei välttämättä ollut se kaikkein imartelevin kutsumanimi, jonka saattoi keksiä koko nimilitaniasta.

"Öö emmä tiiä", vastattiin totuuden mukaisesti toisen kysymykseen, mistä hän tiesi miksi hänellä oli näin vaaleat hiukset. Se oli synnynnäistä. Ei hän ollut voinut valita hiustensa väriä. Ja jos olisi, ne vaihtaisivat väriä mielen mukaan, yhtenä päivänä mustaa, seuraavana turkoosia, pinkkiä, ruskeaa, vaaleaa... Sellaiset kameleonttihiukset olisivat kyllä aika kätevät ja kivat.
"Ja tota, emmä tienny. Siis kuka Marcus, mitää?"

Silmät napittivat tarkkaavaisesti kun myyjämiekkonen kaatoi kahvia kuppeihin. Haa, päivän kohokohta läheni sekunti sekunnilta….
Kun myyjä laski kahvit pöydälle oli Applen muki kadonnut hetkessä ja tilalle oli ilmestynyt oikea määrä kolikoita molemmista kahveista ja pullasta. Platinablondi nappasi itse pullansa ja suunnisti sitten ikkunapöydän luokse olettaen Eileenin seuraavan perässä. Paikka oli hänen suosikkinsa, ikkunasta oli hauska tarkkailla ihmisiä ja se oli tarpeeksi syrjässä, ettei joutunut heti sisään tulevien ihmisten huomion kohteeksi.

Eileen tapitti vain kuin hypnoosissa toisen vaaleita hiuksia, eikä vastannut tytön puheisiin mitenkään. Vaaleat hiukset olivat lumonneet tämän irlantilaistytön aivan täysin, ja kun Applella oli vielä niin kauniin vaaleat hiukset ettei niitä voinut olla ihailematta.

Brunette havahtui, taas vaihteeksi, hereille ajatuksistaan, kun myyjä asetti kahvimukit ja pullan pöydälle. Eileen otti oman mukinsa käsiinsä ja suunnisti vaaleaverikön takana ikkunapöytään.
"Niin, tää Marcus. Siis tää.." Eileen mutisi istuutuessaan tuoliinsa ja kurtisti kulmiaan. Nyt se vasta tytölle välähti, hän ei tiennyt toisen sukunimeä. Haha haha, hieno juttu El.
"No vaa yks tennispoika. Mut kuitenkin, sulla on niin kauniin vaaleat hiukset", brunette alkoi taas puhua ihastuneesti katsellessaan Applen hiuksia.

Tyttö otti oman kahvinsa käsiinsä ja hörppäsi siitä pienen hörpyn. Mmmm, karamellikahvi oli niin hyvää... Ja karamellista tulikin mieleen, että Eileenin täytyisi käydä kaupassa täydentääkseen tikkarivarastonsa, joka pelottavat teki loppuaan.
"Käytkö sä Astonia? Mä käyn, mut oon aika uusi siellä, koska mä muutin just perheen kanssa Irlannista. Irlanti on ihan erilainen paikka kuin tää San Diego. Täällä oikeesti tosi lämpimämpää, oikeastaan kuumempaa kuin Duplininssa. Hyyrrr, nyt kun aloin ajatella Duplinia mulle tuli kylmät väreet", Eileen puhua pälätti, hörppäsi välillä kahvistaan ja katsoi Applea hymyssä suin.

Apple istahti alas ja saman tien höyryävä kahvimuki oli kohonnut huulille ja hetkessä kolme neljäsosaa sisällöstä oli kadonnut platinablondin kurkkuun. Seuraavaksi hampaat iskivät kiinni pullaan ja mutustelivat sitä, ja vähän lisää kahvia suuhun. Mm, miten hän rakastikaan kahvia. Mikä nerokas keksintö.

Silmät kohosivat lopulta Eileeniin, joka jutteli siitä jostakin tennis-Marcuksesta. Ei sanonut mitään Applelle, joten tyttö antoi olla ja pyöritteli sormeaan vaaleiden hiustensa ympärillä.
"Miksen mä tajua miksi nää susta on niin ihmeelliset?" tokaistiin sitten lähinnä itsekseen, pohtimatta asiaa kuitenkaan sen syvällisemmin, sillä huomio oli alta aikayksikön suunnattu takaisin kahvin ja pullan pariin, sen verran kylläkin myös jonnekin muualle, että neitokainen kyllä kuunteli mitä Eileen jutteli.

"Joo mä käyn Astonia", vastattiin toisen kysymykseen silmien napittaessa brunettea kahvikupin reunan yli. Silmät laajenivat hämmästyksestä, tuoko muka Irlannista?
"Eikö Irlantilaiset oo punapäitä? Tai porkkanapäitä? Ja eikö niillä oo pisamia?" motkotettiin tytön mutristaessa huuliaan.
"Sulla ei oo pisamia. Eikä porkkanahiuksia", kuului huomautus Applen suusta.
"Mä oon aina asunu San Diegossa. Musta toi aika hauskaa asua jossakin muualla. Vaikka Australiassa! Tai jossakin Euroopassa… Niin kun vaikka Itävallassa tai jotain. Musta ois hauska päästä Alpeille tai jonnekin."

Apple ei näköjään ymmärtänyt omien hiuksiensa kauneutta, joten Eileen koki suurta tarvetta kertoa se toiselle.
"Sun hiukset loistaa oikeesti muiden hiusten rinnalla! Saanko mä koskettaa? Okei, hyvä. Ja nää vielä tuntuukin niin pehmeiltä ja helppolaittoisilta, että kuka tahansa olisi kateellinen sun hiuksilles. Älä vaan ikinä värjää näitä, olisi sääli, jos pilaisit sun hiukset niillä myrkyllisillä kemikaaleilla sun muilla töhnillä. Pidä nää tälläsinä, niin mä takaan sen, että monien vuosien jälkeen sä oot kiitollinen siitä, että säilytit sun hiukses aitoina ja kauniina", El puhui, eikä hän tosiaankaan ollut odottamassa Applen myöntymistä siihen, että saiko Eileen koskettaa toisen hiuksia. Brunette oli vain ehkä hieman käyttäytynyt asiattomasti, kun oli noin vain mennyt hiplailemaan toisen hiuksia, jotka saattoivat olla koko elämä tälle vaaleaverikölle, mutta irlantilaistyttö oli mennyt ottamaan sen riskin.

Pisamia? Porkkanapäitä? Sellaiseksiko muut luulivat irlantilaisia?
Se tieto sai Eileenin purskahtamaan heleään nauruun ja tyttö yritti hillitä nauruaan, kun sitä oli jatkunut jo jonkin aikaa.
"Porkkanapäisiä pisamanaamoja. Täytyy pistää muistiin", brunette nauroi ja yritti nyt miettiä, monta punapäätä tunsi tai että monta pisamanaamaa oli kohdannut eläessään Irlannissa.

Mutta kun Apple siirtyi aiheesta toiseen, unohtui koko asia pisamista ja porkkanapäistä. Eileen innostui yhä vain enemmän, kun toisestakin oli paljastunut innokas puhuja.
"Joo hei, Australiaan! Ja sitten mä haluun käydä Kiinan muurilla ja Eiffel tornissa ja myös Egyptissä ratsassamassa kameleilla!" El kertoi mielellään unelmamatkakohteitaan vaaleaverikölle ja virnisti suuresti.
"Sä vaikutat tosi kivalta ihmiseltä", tyttö kertoi suoraan mielipiteensä toisesta ja nosti katseensa taas toisen vaaleisiin hiuksiin.

Applen ilme muuttui sitä kummastuneemmaksi mitä enemmän Eileen selitti hänen hiuksistaan, niiden kauneudesta ja kaikesta muusta, ja lopulta suukin loksahti auki, kun irkkutyttö alkoi hipelöidä niitä. Anteeksi mitä vittua?
"Öö", oli ainut sanaparsi mitä platinablondi hetkeen kykeni yllätykseltä muodostamaan, ennen kuin purskahti tavanomaiseen, heleään nauruunsa.
"Joo joo äiti", vastattiin vain lyhyesti toisen kaikkiin selittelyihin ja tungettiin lisää pullaa suuhun ja kulautettiin kahvia päälle. Ah, myyjä oli tehnyt ohjeiden mukaan: kahvi tosiaan oli mustaa ja vahvaa.

Lee dynastian kuopus mutristi huuliaan kun Eileen nauroi hänelle. Mokomakin rontti.
"Eikö irlantilaiset muka sitten oo porkkanapäitä ja pisamanaamoja? Tai siis, eivät kai ne oo jos sä oot irkku… Ja sulla ei oo porkkanahiuksia eikä pisamia… " Viimeiset sanat mutistiin vaimealla äänensävyllä lähinnä itsekseen. Niin, mutta eikö se ollut yleinen luulo, että irlantilaiset olivat sellaisia! Apple oli aina luullut niin…. No, pieni paikka yleissivistykseen – irlantilaiset eivät olleet aina oranssihiuksisia ja pisamanaamaisia. Pitäisi varmaan pistää muistiin.
Tyttö napitti hetken bruneten silmiä ja parahti pettyneesti.
"Sulla ei oo edes vihreitä silmiä!"

"Joo! Eikä vitsit ois siistiä olla jossaki Eiffel-tornin huipulla kahtomassa Pariisin yöelämää! Tai jossakin Egyptissä aavikoilla ratsastamassa kamelilla ja pyramideissa kahtomassa jotain muumioita ja..." Apple selitti innokkaasti, haaveksivalla äänensävyllä. Tyttö lähtisi mieluusti vaikka heti jonnekin erilaiseen paikkaan, hän kaipasi vaihtelu. San Diego oli... tylsää. Olihan toki täälläkin kaikenlaista ja aina joskus tapahtui jotain hauskaa (niin kuin hän esimerkiksi nyt oli törmännyt Eileeniin, joka oli loppujen lopuksi mukava), mutta yleisesti ottaen Apple oli kyllästynyt tähän samaan menoon päivästä toiseen. Pitäisi jutella vanhemmille, jos vaikka he voisivat lähteä ensi lomalla jonnekin ulkomaille.

"Ai, kiitti!" hihkaistiin leveän virnistyksen kera Applen sipaistessa platinanblondeja hiussuortuvia paremmin pannan alle.
"Niin säkin", hymyiltiin vielä aurinkoisesti, ennen kuin tyttö iski hampaansa uudemman kerran pullaan, joka kyllä oli sittemmin kadonnut jättäen vain muutaman murun jälkeensä pöydälle.

Eileen kurtisteli huvittuneena kulmiaan, kun toinen jatkoi yhä sitä luuloa irlantilaisista, että piti olla pisamia ja porkkanapäitä.
"Eli nytkö mä en ookkaa sitten tavallinen irkku?" brunette kysyi muka loukkaantuneesti, mutta virnisti sen jälkeen siihen malliin, että Eileen ei ottanut lainkaan nokkiinsa toisen sanoista.
"Ei, mulla ei oo vihreitä silmiä. Nää on siniharmaat. Aika tylsän väriset", irlantilainen sanoi pettyneenä ja siemaisi kahviaan, jotta olo paranisi. Ja niin se paranikin, karamellikahvi oli niin mielettömän hyvää!
Mutta miksi Eileen ei voinut syntyä blondina ja vihreäsilmäisenä? Harmi.

"Mä en oo koskaan nähnyt kamelia... Onkohan ne kovin isoja? Uskaltaakohan niillä ratsastaa?" brunette pohti ääneen. Hänen eläintietämyksensä oli harmillisen pieni. Irlannissa, siellä päin missä hän asui, ei ollut ainuttakaan eläintarhaa ja lähin sijaitsi toisessa kaupungissa. Hän oli käynyt siellä kerran, 7-vuotiaana, mutta ei muistanut siitä reissusta enää mitään.
"Ois kiva käydä eläintarhassa", El puhui ajatuksensa ääneen ja huokaisi haaveksivasti. Hän halusi nähdä kirahvin. Voi, kirahvin tosiaan!

Taas El hörppäsi kahvistaan piristyäkseen ja maisteli sen makua tarkasti suussaan. Hän haluaisi kotiinsa kahvikoneen. Jep, hän tekisi itselleen aina aamuisin karamellikahvia, jotta aamu lähtisi hyvin.
"Tiedäks sä mitä... Et sä kyllä varmaan tiennyt, kun vasta tapasit mut, mutta mä rakastan vaaleita hiuksia", Eileen siirtyi taas tähän hiusaiheeseen, kun hänen katseensa oli taas eksynyt Applen hiuksiin.
"Ja sitten mä rakastan moottoripyöriä ja hevosia.. Ja tikkareita", tyttö paljasteli ja hymyili valloittavasti.

Silmät tuijottivat Eileeniä happamasti pistävän sinisten piilolinssien takaa platinablondin siemaistessa yhä hiljaa höyryävää kahviaan, ennen kuin avasi suunsa.
"No et kyllä todellakaan ole", motkotettiin vastaan, ja jos kahvikuppi ja erityisesti sen sisältö ei olisi ollut niin tärkeä Applelle, tuo olisi ristinyt kätensä puuskaan. Elämän tosiasioita nyt oli vain se, että irkuilla piti olla porkkanahiukset, vihreät silmät ja paljon pisamia!

"Etkö? En mäkään, paitsi kuvissa. Ja telkkarissa, jostain luontodokkarista", pohdiskeltiin ääneen Applen kurtistaessa kulmiaan. Oivalluksensa jälkeen neitokaisen kasvoille kohosi ilahtunut, pirteä hymy, joka muuttui melkein samoin tein virneeksi.
"Mennään joskus käymään eläintarhassa yhessä!" hihkaistiin innostuneella äänensävyllä Applen iskiessä hampaansa suklaapullaansa, tytön mutustellessa sitä nopeaan tahtiin.
"Täällä on eläintarha, siellä on varmaan kameleita", aloitettiin ja jatkettiin sitten samaan hengenvetoon, "Mä en oo kyllä ikinä käyny siellä."

Hyväntahtoinen naurahdus kumpusi Applen suusta tuon nauraessa hersyvästi Eileenin sanoille.
"No joo jotain sen suuntaista niistä vaaleista hiuksista mä vähän aattelin", tokaistiin sitten.
"Mikä niissä muka on ihmeellistä? Nää on aika tylsät, mut onneks näihin saa vähän eloa ku laittaa jotain lisäkkeitä ja sellasta", selitettiin pohdiskelevaan sävyyn, katseen ollessa nyt kiinnittynyt miettivästi jonnekin katon rajaan.
"Moottoripyöriä ja hevosia?" Kummeksuva sävy paistoi sanoista, yleensä ei sanottu, että pidettiin moottoripyöriä ja hevosia, vaan moottoripyöriä tai hevosia. Ei molempia. Hän oli kyllä heti kättelyssä tiennyt, että tämä Eileen oli vähän kummallinen tapaus.
"Ja tikkareita?" Apple pyöritteli kahvikuppia käsissään ennen kuin hörppäsi suuren mukin pohjalla olevat viimeisetkin pisarat. Kahvinhimo tältä erää tyydytetty.
"Mä tykkään kirpeistä hedelmäkarkeista. Ja kahvista. Ei, mä en tykkää kahvista. Mä rakastan kahvia!"

Eileenin huulilla oleva hymy vain leveni, kun tämä uusi tuttavuus ehdotti, että he voisivat joskus yhdessä mennä käymään eläintarhassa. Bruneten silmät säihkyivät tunteellisuudesta ja hän katsoi Applea silmät räpsyen.
"Mennään vaan!" El hihkaisi innoissaan ja katsoi blondia yhä ihastuksissaan. Tarkoittiko tämä nyt sitä, että Apple oli hyväksynyt irlantilaisen ystäväkseen? Voisiko Eileen esimerkiksi nyt jo ehdottaa toista tapaamista ilman, että se kuulostaisi oudolta?

Miksi Apple ei tuntunut ymmärtävän vaaleiden hiuksien kauneutta? Mitä vaikeaa siinä muka voisi olla, katsoisi vain peiliin?
"Äh, et sä ymmärtäis" brunette puhui enemmän itsekseen kuin Applelle. Eikä Eileen edes osaisi selittää, miksi vaaleat hiukset olivat ihanat. Ne vain olivat, piste.
Eileen nyökytteli päätään suuri virne naamallaan, kun blondi toisteli hänen sanomiaan asioita. Apple ei tuntunut käsittävän, miten joku pystyisi rakastamaan tuollaisia asioita samaan aikaan, mutta Eileenille se oli aivan mahdollista.
"Onko sulla moottoripyörää? Tai hevosta?" brunette kysyi toiveikkaana, mutta jotenkin El epäili, että Apple ei omistanut kumpaakaan.

Eileen alkoi kaivella taskuaan ja pian hän nosti kätensä pöydän päälle. Sormissa oli kaksi tikkaria, mansikka ja sitruuna.
"Haluutko toisen?" Eileen kysyi ja hymyili hurmaavasti.

Platinablondin siroille kasvoille kohosi leveä virnistys, kun Eileen ei heittäytynyt hankalaksi sen eläintarha jutun kanssa. Apple olisi joka tapauksessa raahannut toisen mukaansa, vaikka olisi joutunut köyttämään kiinni jonkin sortin rullalliseen pulkkaan ja raahaamaan toisen perässään aina eläintarhalle asti.

Apple tyytyi nyökyttelemään lähinnä itsekseen toisen sanoille siitä, ettei hän ymmärtäisi – hän ei nimittäin ymmärtäisi, ei todellakaan. Nämä vaaleat hiukset olivat tylsät ja sillä hyvä.
"Ei mulla oo moottoripyörää. Eikä hevosta. Mutta kyllä meidän perheestä ainakin kiinnostusta moottoripyöriin löytyy..."
Viimeiset sanat mutistiin lähinnä itsekseen, kun tyttö soi hetken ajatuksistaan Milalle.

Silmät napittivat toista kiinnostuneena tytön silmäillessä Eileenin kädessä olevia tikkareita, ennen kuin Apple kumartui eteenpäin ja nappasi keltaisen itselleen.
"Näyttää paremmalta", perusteltiin valintaa nopeasti tytön laskiessa kahvikupin takaisin pöydälle, käärien paperin pois tikkarin päältä, alkaen imeskellä sitä.

Eileenin silmät kirkastuivat taas ties kuinka monetta kertaa ihastuksesta. Tällä kertaa silmät olivat alkaneet kiiltää, kun brunette oli kuullut Applen mutinan, että blondin perheessä oltiin myös kiinnostuttu moottoripyöristä.
"Oikeesti? Ihan oikeesti?" irlantilaistyttö toisteli innoissaan kysymystä ja nojautui lähemmäs tätä kiinnostavaa blondia, joka oli saanut Eileenin aivan hyperinnostuneeksi.
"Onks sun muilla perheenjäsenilläs yhtä vaaleat hiuset kuin sulla?" tyttö kuitenkin poikkesi aiheesta aivan täysin ja odotti uteliaana vastausta.

El virnisti toiselle suuresti, kun toinen otti sitruunatikkarin.
"Hyvä valinta. Mä vähän veikkasinkin, että keltanen on sun juttus", brunette naureskeli ja keskittyi avaamaan oman tikkarinsa kääreistään, mikä sujui yllättävän nopeasti ja helposti tältä neitokaiselta, joka söi tikkareita mielellään ja usein.

"Mistä sä tykkäät?" Eileen kysyi imeskellessään mansikkatikkariaan.
"Siis onks sulla jotain kiinnostuksen kohdetta muuta kuin kahvi?" irlantilainen tarkensi hitusen kysymystään ja katseli Applea suuresti hymyillen.

Apple nauroi heleää, tuttua nauruaan kun Eileen näytti innostuvan siitä tiedosta, että hänen perheestään löytyi kiinnostusta moottoripyöriä kohtaan.
"Joo, ihan aikuisten oikeesti ja lasten leikisti", naurahdettiin vastaukseksi. Eileen osasi kyllä positiivisella älyttömän outo ja täysin pimeä tapaus.
"Itse asiassa ei", vastattiin vaaleita hiuksia koskevaan kysymykseen.
"Tai en mä enää muista kaikkia, osa on värjänny hiuksiaan niin tiuhaan tahtiin, että tuskin itekkään muistaa enää mikä niiden alkuperäinen väri oli..." jatkettiin äänensävyn muuttuessa loppua kohti yhä pohtivammaksi. Mutta kauaa ei ajatuksia perheenjäsenten hiusten väreille uhrattu, kun tyttö pyöritteli tikkaria suussaan, kun Eileen kertoi, että oli arvellut keltaisen olevan hänen juttunsa.

Apple kohautti vain olkapäitään, hänen mielensä muuttui niin usein, että viisitoista sekuntia tikkareiden tarjoamishetkeä aikaisemmin platinablondi olisi ihan hyvin voinut valita keltaisen sijasta punaisen. Se nyt vain sattui olemaan sen hetken valinta, keltainen, maultaan sitruuna, aika kirpeä ja miellytti tästä syystä suuresti Applea.

"Kahvi. Kahvi on ehkä parasta mitä mä tiedän.. Ainakin suurin piirtein", vastattiin silmiin syttyessä unelmoiva tuike. Toinen kahvikuppi ei kyllä tekisi ainakaan pahaa..
"Mä tykkään tanssia. Ja kuunnella musiikkia", jatkettiin puhumista, "ja mitä kaikkeen syötävään tulee, niin kirpeet hedelmäkarkit on heti kahvin jälkeen parasta!"

"Siistii.." Eileen vain mutisi häkeltyneenä siitä, että Apple oli juuri kertonut heidän perheestään löytyvän kiinnostusta moottoripyöriin. Sittenkön tämä brunette vain syventyi omaan ajatusmaailmaansa. Miksi Eileenin pitikään olla perheensä ainoa lapsi? Jos hänellä olisi ollut isoveli, isoveli luultavasti harrastaisi moottoripyöriä. Olihan se pojilla paljon yleisempää ja sallitumpaa kuin tytöillä, eikös se kutakuinkin noin mennyt? Epäreilua. Eileen tahtoi moottoripyörän, mutta vanhempien niskuroinnin takia hän ei sellaista tulisi saamaan niin pitkään, kun asuisi kotona.
Applen sanomiset hiuksista menivät hivenen ohi korvien, mutta El piti kasvoillaan tavanomaisen virneensä, jotta toinen ei pitäis häntä ihan tyhmänä (vaikka siltä Eileen ehkä vaikuttikin)

"Siis kahvi on elämäsi tärkein asia", Eileen totesi naureskellen ja sysäsi hitusen syrjään tyhjän kahvimukinsa maiskutellessaan samalla tikkariaan.
"Mä en ite kahvista niin paljoa perusta, mutta kyllä se menee", irlantilaistyttö sanoi pohtien ja pyöräytti silmiään mietteissään. Kyllä sitä joskus kahvia tuli joutua, ei tosin ehkä niin usein kuin Apple sitä joi.
"Minkälaista musiikkia sä kuuntelet? Mä kuuntelen Sex Pistolsia, The Whota, The Soundsia, The Clashia... Punk painotteinen", Eileen sanoi virnistäen ja odotti kiinnostuneena, millainen musiikkimaku Applella olisi.

Apple virnisti tyypilliseen tapaansa vastakkaisella puolella istuvalle Eileenille.
"Jota kuinkin niin", vastattiin tytön naurahtaessa heleästi, silmien käväistessä nopeasti tyhjässä kahvimukissa haikeina. Se nyt vain oli niin, että kahvi oli ihaninta, mitä hän tiesi. Ilman sitä aamu ei lähtenyt käyntiin, ilman sitä hän ei pärjäisi koko päivää ja ilman sitä hänen päivänsä ei koskaan saisi päätökseen, koska ilta päättyi luonnollisesti iltakahviin.

Platinablondi kuitenkin nyrpisti hetken nenäänsä, kahvi teki hampaat keltaisiksi. Ehkä hänen pitäisi siirtyä teehen?
.. Ei ikinä! Jos hän pesi hampaansa – kuten hän teki, Apple kun pesi hampaitaan vähän liiankin tunnollisesti sen pelossa, että niistä tulisi keltaiset – ei niille tapahtuisi mitään. Ja jos tapahtuisi, oli keksitty sellainen mainio (okei, kaikkea muuta) paikka kuin hammaslääkäri, joka osasi taikoa hampaista takaisin valkoiset.

Silmät suurenivat hetkeksi kun ajatukset olivat suuntautuneet kahvista, keltaisista hampaista ja hammaslääkäreistä takaisin Eileeniin ja tämän sanoihin. Hän ei ymmärtänyt, miten ihmiset eivät voineet tykätä kahvista. No jaa, se oli niitä ikuisia mielipidekysymyksiä, joihin kaikilla olisi oma vastauksensa, mutta silti Applen mielestä jokainen yhteiskunnanjäsen menettäisi paljon, jos ei joisi ikinä kahvia. Sitä piti ainakin maistaa! Ja juoda, ainakin kerran puolessa vuodessa… Kerran kuussa… No okei, ehkä pari kertaa viikossa.

Ja kun Eileen kysyi hänen musiikkimakuaan, jäivät huulet hieman raolleen, samalla kun toinen kulma kohosi epäilevästi ylös. Tämä uusi tuttavuus, Eileen Von Hullu, joksi Apple tämän uudestaan risti, oli oikeasti mitä kummallisin tapaus. Ulkonäkö antaisi olettaa, että tuo kuunteli... Ehkä jotain klassista, mitä niitä nyt oli, Mozartia tai jotain. Mutta ei, punkkia. Onneksi ennakkoluulot oli tehty murrettaviksi!
"Mä kuuntelen vähän kaikenlaista, pitää kuitenkin olla semmonen rytmi, että sitä voi tanssia", Apple ilmoitti virnistäen, "eikä mikään klassinen oikein oo mun juttu. Mut ootko sä Astonista? Ihan näin btw, kun mä oon, ykkösellä. Se on muuten aika jännä paikka se Aston, ne ihmiset on vähän... outoja."

"Aaaa, eli tanssimusa on sun juttusi", Eileen virnisti ja ensimmäinen bändi, mikä ponnahti mieleen tanssimista ajatellessa, oli the Sounds. Mutta nopeasti brunette palautettiin takaisin ajatuksistaan, kun kuuli blondin esittävän hänelle kysymyksen.
"Joo, oon Astonissa. Oon ollu jopa yli kuukauden", irlantilaistyttö sanoi ylpeästi ja hymyili aurinkoiseen tapaansa.
"Mä oon kakkosella. Ai outoja? Ai onko? En mä oo huomannu mitään erikoista", brunette sanoi oikeasti hölmistyneenä ja kallisti hitusen päätäänsäkin korostaakseen ymmärtämättömyyttään. Hänen mielestään Aston oli koulu siinä missä muutkin, samanlaisia ihmisiä näki missä tahansa koulussa.
Kai.

Mutta silloinpa Eileenin kännykkä alkoi soittaa Sex Pistolsin God Save The Queen -kappaletta ja brunette kaivoi mustan kännykkänsä taskustaan asettaen sen korvalleen.
"Haloo", tyttö henkäisi puhelimeen ja jäi kuuntelemaan. Se puhelu oli nopeasti ohi ja pian El jo tunki kännykkäänsä takaisin taskuunsa.
"Joo, se oli nyt end. Isä tahtoo viedä mut pelaa tennistä jonneki hienolle kentälle", tyttö selitti ja alkoi nousta hiljalleen ylös pöydästä.
"Mut oli tosi kiva tutustua! ... Vaikka luulitkin mua aluks laukkuvarkaaks. Ois kiva hengata enemmänkin", Eileen puhui ja virnisti tuttuun tyyliinsä. Hän nappasi laukkunsa tukevasti olalleen ja heilautti kevyesti kättään.
"Heippa, Omena ja nähdään", El hyvästeli ja pian tyttö oli jo hyppelehtimässä innokkaan oloisena poispäin kahvilasta, poispäin ostoskeskuksesta.

//sä lopetat 8--)

Apple pyöräytti piilolinssien taakse piilotettuja silmiään virnistäen sitten applemaiseen tapaansa.
"Et varmaan ookkaan huomannu, kun oot itekkin tommonen friikki", tokaistiin nauravalla äänensävyllä, ei hän sanoja loukkaavaksi ollut tarkoittanut, ja hän todella toivoi, että Von Hullulta löytyisi sen verran huumorintajua, ettei tuo vetäisi ylimääräisiä palkokasveja hengityselimiinsä, se olisi aika sääli, sillä Eileen oli oikeastaan aika hupaisa heppu.

Platinablondi seurasi tiiviisti bruneten käden liikettä taskuun, kun Sex Pistolsin kappale alkoi soljua ilmoille. Apple tapitti tiiviisti Eileeniä tuon sanomatta sanaakaan puhelimeensa, vaikka toisesta päästä kuului kyllä pälpätystä senkin edestä.

Nopeasti puhelu oli ja Eileen ilmoitti, että tuo lähtisi pelaamaan tennistä.
Tennistä? Apple nyrpisti nenäänsä, viimeksi kun hän oli pelannut tennistä, Mischa oli lyönyt pallon päin näköä ja hänellä oli ollut kaksi viikkoa pää paketissa.
"Heippa Von Hullu!" huikattiin toisen perään, kun tummaverikkö otti ja lähti. Blondin silmät seurasivat toisen selkää niin kauan, kunnes se katosi kahvilan ovista ja Apple jäi yksin.

Hetken piirreltyään epämääräisiä kuvia kahvilan pöydän pintaa neitokainen kohottautui pöydästä ja kipitti tiskille.
"Heippa, saisko vielä kahvin... Mustana joo..."

// the end