I'm not a princess, this ain't a fairytale

+ tyylirikko ja Mac tänne kiitos ♥ otsikko Taylor Swiftin biisistä White Horse, eikä juurikaan liity mihinkään mut oli vaikeuksia keksiä kiva otsikko XDD +

Perjantaiyö San Diegon syrjäkujilla. Kujien varsilla löytyy muutamia hämäriä liikkeitä ja varsin epämääräisiä, tupakansavuisia baareja täynnä humalaisia miehiä jotka useimmat eivät ole siitä nuorimmasta päästä. Mitä kummaa neljä teini-ikäistä nuorta naista sitten tekee yhdessä tällaisessa baarissa? Nimittäin yhden pienen räkälän tiskillä kikatteli kolme tyttöä, joiden seurassa oli vielä eräs vaalea naisenalku joka olisi mennyt vaikka mallista jos olisi omistanut hieman enemmän pituutta. Tyttö halasi pikaisesti ystäviään humalaisia ystäviään ja vilkuttaen lähti ulos baarista syrjäkujalle jonka varrella se oli.

Tämä Chanel Sheldonina tunnettu nuori neito oli päätynyt keskellä yötä johonkin pahaiseen räkälään ystäviensä ideasta, eikä hän ollut tietenkään vastustellut sillä hänen omatkin uhkarohkeat, villit keksintönsä ja kokeilunsa olivat välillä samantyylisiä. Tosin platinablondi oli jokseenkin vastahakoisesti suostunut pukemaan ylleen ystävättärensä valkoisen, jokseenkin lyhyen mekon, sillä hän oli vastustellen sanonut näyttävänsä aivan huoralta siinä mekossa. Hänellä oli lisäksi klassinen meikki punaisilla huulilla ja hieman normaalia tummemmalla silmämeikillä, joka oli sekin neidon ystävien tekosia. Mutta Chanel oli ylipuhuttu, ja he olivat pari tuntia istuskelleet kuppilassa, ja siinä vaiheessa kun hänen kolme humaltunutta ystäväänsä olivat iskeneet baarin ainoat hyvännäköiset nuorukaiset, oli cheerleader päättänyt lähteä kotiin sillä häntä ei alkoholi kiinnostanut ja hän oli liian ujo iskeäkseen ketään. Ei sillä että siellä olisi ollut ketään kuka olisi ollut kiinnostava tai edes saman ikäinen.

Chanel puristi tiukasti laukkuaan ja veti vähän väliä hameenhelmaa alaspäin, ja toivoi kovasti että olisi lähtenyt farkuissa ja hupparissa, ja sitäpaitsi turhan seksikkäät ja huomiota herättävät, viidentoista sentin koron omaavat korkokengät eivät auttaneet huomaamattomuudessa ollenkaan. Nelly oli huomannut jo hetki sitten että jotkut kolme humalaista nuorukaista olivat lähteneet hoipertelemaan hänen peräänsä enemmän tai vähemmän huojahdellen. Hänen sydämensä hakkasi, ja hän yritti vain vakuutella itselleen että ei hänelle mitään tapahtuisi. Siitä huolimatta Chanel painoi katseensa alas ja kopisteli nopeasti kohti jotakin pääkatua tai mistä he nyt olivatkaan tulleet, mutta valitettavasti he olivat ihan tahallaan menneet mahdollisimman syvälle epämääräisten kujien syövereihin, joten hän huomasi pian olevansa eksyksissä.

Cheerleader nielaisi, käännähtäen ympäri kun tajusi tulleensa umpikujaan. Helvetti, hän ei enää koskaan lähtisi mihinkään epämääräisiin paikkoihin keskellä yötä jos tästä selviäisi! Nelly lähti takaisinpäin, mutta kulman taakse käännyttyään hän huomasi päätyneensä suoraan sen humalaisen kolmikon syliin. Kirjaimellisesti, sillä naisenalku oli törmännyt johonkin häntä pidempään mieheen joka näytti noin kaksikymmentäviisivuotiaalta ja hieman selvemmältä kuin ne muut. Chanel ei ehtinyt hätäistä anteeksipyyntöä törmäilystään sanoa kun mies kietoi kädet hänen ympärilleen; tiiviisti niin ettei hän helposti pääsisi pois mutta kuitenkin satuttamatta.
"Hei kultsu, mihis sulla noin kiire on?" mies kehräsi matalalla, karhealla äänellä hänen korvaansa alkoholin lemahtaessa tytön hajuaistin tutkittavaksi.
"E-en mä... Siis tuota, anteeksi että mä törmäsin, niin, voisitko sä laskea irti kun mä osaan kyllä seistä ihan itsekin", Chanel sanoi aluksi epäröivästi, mutta sitten rohkeammin. Hän osasi käyttää sanoja apunaan, mutta kun tuo mies oli jo kiinni hänessä, oli cheerleaderin rohkeus hieman kadoksissa. Tyttöä pelotti, mutta siitä huolimatta hän nosti hätkähdyttävän sinisten silmiensä katseen mieheen joka piteli häntä yhä liian lähellä ja liian tiukasti.

"Jake hei, älä nyt sitä misua ihan kokonaan itelles omi, mäkin haluun naista!" yksi humalaisimmista jätkistä huusi ja kun hänet laskettiin pois tuon kyseisen Jaken sylistä, Nelly tunsi kuinka joku kopeloi saman tien hänen takapuoltaan ja muutamakin käsi työnnettiin hänen hameenhelmansa alle kummaltakin puolen.
"Hei, lopeta! Lopeta! Ei, ei, kädet pois, lopeta! Näpit irti musta!" Chanel vastusteli kovaan ääneen ja yritti rimpuilla pois miesten otteista, mutta se aiheutti vain naurua ja sen että joku niistä kolmesta tarttui häntä jokseenkin kivuliaasti hiuksista vetäen hänen päätään taemmas. Platinablondin sinisiin silmiin tulvahti kyyneleet jotka alkoivat valua yli reunojen, sillä jonkun tupakalta, alkoholilta ja tiedä miltä saastalta maistuva kieli tungettiin väkisin Chanelin suuhun kun joku suuteli häntä voimaa säästelemättä.

Nelly vastusteli kaikin voimin, mutta anorektinen, pienikokoinen tyttö ei pysty paljoa tekemään kolmea miestä vastaan, vaikkeivät nuo mitään lihaskimppuja tai muutenkaan kamalan kookkaita olleetkaan. Hän kyllä onnistui potkaisemaan jotakuta, ja puremaan häntä suudellutta miestä kielestä niin lujaa kuin pystyi, mutta sai siitä palkkioksi vain läimäytyksen poskelle. Cheerleader yritti joka välissä huutaa apua mutta se oli hivenen hankalaa kun joku tunki kieltään hänen kurkkuunsa ja käsiä yritti työntyä hänen helmansa alle ja kaula-aukon sisälle. Chanel oli kauhuissaan, kunpa hän ei vain olisi lähtenyt sieltä helvetin baarista mihinkään, nämä miehethän raiskaisivat hänet jos joku ei tulisi apuun! Ei hän näin neitsyyttään halunnut menettää, hän halusi nyt heti kotiinsa ja oman pehmoisen sänkynsä suojiin, tai ihan mihin vain turvaan ja pois tästä hetkestä. Ajatukset vain vilisivät Nellyn mielessä, silmät olivat sumentuneet kyyneleistä kun hän yhtäkkiä sai tilaisuuden huutaa kun häntä suudellut ällöttävä känninen mies huojahti kauemmas hetkeksi kun oli menettää tasapainonsa. Cheerleader huusi apua niin kovaa kuin ääntä lähti ja puri sitten jonkun kättä, koittaen rimpuilla koko ajan pois, potkien mihin vain ylsi.

+ hmm joooooo hieeeman venähti 0:---))) mut innostuin ihan liikaa jaaa tuota joo XDD tässä tulos :''D saattaa olla sekavaa joo, alko loppupuolella hiukan väsyttämään >D +

// diddidii, prinssi Mac saapuu :----)
Ja ihanaa vaan, että joku kirjoittaa noin pitkiä! //

Keskiyön tähtitaivas oli saanut San Diegon syrjäisille kaduille yhden ihailijan. Sinisistä silmistä heijastuvat valonpilkahdukset elävöittivät muuten harmillisen näköisen nuorukaisen olemusta, joka laski katseensa taivaasta vilkaisemaan jalkojen tieltä potkaistua limsatölkkiä.
Marcus Lloyd työnsi kätensä tummansinisten farkkujen taskuihin, jotka kuuluivat kotona ensimmäiseksi päälle vetäistyyn asukokonaisuuteen. Vaaleat hiukset oli hetki sitten pörrötetty normaaliin sekaiseen olemukseensa ja nyt tuo blondi mietti, miksi olikaan tallustamassa yksin pitkin kaupungin pimeimpiä katuja keskellä yötä. Nopeasti sen perään hän kuitenkin toivoi olleensa miettimättä, kun muisti isänsä myrkylliset sanat. "Melkein hävettää olla isä, kun oma poika on tuollainen! Minkälainen poika ei vastaa isänsä kysymykseen! Marcus Nathaniel Prince Lloyd, minä kysyin, miksi liikunnanopettaja ei sanonut sinun olleen tänään tenniskentällä hyppytunneilla? Asiasta kolmanteen, et kai sinä vain käynyt sen uuden klubin avajaisissa?" Hänen ajatuksissaan olleet sanat olivat olleet vähintään yhtä pahoja, mutta kun nuorukainen ei ollut saanut edes äidiltään mitään tukea isää vastaan, oli hän päätynyt jo niin tutuksi tulleeseen tapaan noissa tilanteissa. Kun jalat olivat saaneet alleen kengät, vaaleatukkainen oli kadonnut sanaakaan sanomatta ulos iltahämärään.

Mac yritti muistella, kauanko oli ollut jo jäähdyttelemässä ajatuksiaan. Nopea arvio taisi olla kolme tuntia...Kolme lyhyeltä tuntuvaa tuntia sitten hän oli lähtenyt kävelemään sattumanvaraiseen suuntaan ja päätynyt tänne – missä nyt sitten olikaan. Katkera ilme kohosi kasvoille pojan todetessa päässään kaikkien hänen ongelmiensa johtuvan isästään. Milloin isä valitti tenniksestä, milloin vain hänen normaalista arkikäyttäytymisestään. Milloin koulumenestyksestä, vaikka siinä ei todellisuudessa ollut mitään kauhisteltavaa.

Väsyneet ajatukset unohtuivat sormia napsauttamalla, kun Mac kuuli ääniä jostain läheltä. Poika oletti niiden olevan humalaisille miehille kuuluvia tappeluääniä, nujakoisivat keskenään jossain siitä, kenen kurkkuun se viimeinen cocktail oli kadonnut illan päätteeksi. Hänen kasvoilleen oli jo nousemassa huvittunut hymy, kun hetken kuluttua edellisten äänien keskeltä kantautui selviä avunhuutoja. Nuorukainen pysähtyi niille sijoilleen, kohotti kädet pois housujentaskuista ja lähti juoksemaan äänen suuntaan.

Tennispelaajasta tuntui jo siltä, että hän oli kääntynyt vähintään sadasta kulmasta suuntaan tai toiseen. Jokaisen kulman takaa löytyi samanlainen pimeä kuja, niiden koko tosin vaihteli. Mac hidasti jo vauhtiaan kääntyessään viimeisimmästä kulmasta, mutta juuri sen kulman takaa hän löysi järkyttävän näyn. Nuorukainen tuijotti ilmeettömästi kolmea miestä, jotka olivat ympäröineet lyhyen tytön. Nopeasti ilme muuttui sisällä mylläävän vihan mukaiseksi ja Mac huomasi jalkojen ottaneen suunnan enemmänkin itsestään yhden miehen luo, joka näytti huomaavankin hänet.
"Öh, hei jätkä, mitä meinaat täällä? Sori nyt vaan, mutta tästä misusta ei riitä neljälle. Sun kannattaa ettiä ittelles toinen pano!" mies nauroi räkäisesti, jolloin ne kaksi muutakin huomasivat paikalle tulleen pojan ja yhtyivät ensimmäisen nauruun. Äänessä ollut mies oli jo kääntymässä takaisin kourimaan itkevää tyttöä, kun Marcus tarttui tuon olkapäähän ja esitteli miehelle nyrkkiään kaikella sillä voimalla, joka siitä vain lähti.

Koska urheilijan voimat eivät olleet ihan harmittomat, mies kaatui iskun voimasta maahan. Sinisilmäinen tuijotti likaisella kadulla kömpelösti ja vaivoin liikehtivää miestä inhoten, miehen toverien tajutessa tilanteen yllättävän käänteen. Toisen jatkaessa tytön käpälöintiä kuin ei olisi omistanut minkäänlaista itsesuojeluvaistoa, pidempi miehistä lähestyi nuorukaista humalaisella maksiminopeudellaan.
"Kuules nulikka, tulit tappelemaan väärien miesten kanssa!" mies uhosi sammaltavalla äänellä ja oli kohottanut kätensä nuorukaisen kaulan korkeudelle, aikeinaan tarttua kiinni eikä koskaan päästää irti...Tai ainakaan ennen kuin näkisi blondin kadulla makaamassa. Marcus tunsi sormien hipovan kaulan ihoaan ja tarttui miestä paidan rinnuksesta molemmin käsin, painaen tuon kujanseinämää vasten.
"Osaisiko tämä nulikka pari ylimääräistä temppua?"

Chanelista alkoi jo tuntua että kukaan ei kuulisi hänen huutojaan ja tulisi auttamaan, ja hänen vastustelunsa alkoi jo heiketä kun toivottomuus valtasi kehon. Ei hän pystynyt oikeastaan tekemään enää yhtään mitään auttaakseen itsensä pois pulasta johon oli joutunut, ja häneltä alkoi loppua toivo että kukaan tulisi apuun. Platinablondi ei olisi halunnut itkeä ja osoittaa niin avuttomuutta, mutta ei hän tässä tilanteessa muutakaan voinut kun häntä lyötiin ja kopeloitiin hameen alta ja kaula-aukon sisästä minkä kerettiin. Tyttö puri miehiä kun vain sai mahdollisuuden siihen, puristaen jalkojaan tiukasti toisiaan vasten kun häntä yritettiin riisua ja siirtyä kähmimisestä toiseen asteeseen.

Toivo heräsi kuitenkin Chanelin sisässä kun hän tajusi miesten puhuvan jollekulle joka vastasi, mutta järkytyksestä sumea mieli ei käsittänyt sanoja. Mutta sen hän kyllä tajusi kun pian hänen kimpussaan ei ollut kuin yksi mies, joka kaatoi Nellyn maahan kädet kourien hänen rintojaan ja siirtyen sitten hameen alle. Mutta cheerleader oli tajunnut nyt että ehkä hänellä olisikin mahdollisuus selvitä täältä suunnilleen ehjin nahoin, ja hän sai siitä huomattavasti rohkeutta ja voimaa vastustella lyömällä ja potkimalla. Chanel saikin huomata että hänen päällään maannut humalainen, haiseva mies nousi ylös ja hoiperteli uhoten hänen pelastajansa luo.
"Khuulesh! Mitäs sä oikein luulet tekeväsh! Mee hankkimaan ittelles joku toinen nainen, tää huora kuuluu meille", kaikista humalaisin mies sammalsi huojuen, nyrkit ojossa.

Nelly räpytteli silmiään pelästyneenä, siirtyen hämärään nurkkaan piiloon, kokien sen turvalliseksi. Sydän hakkasi yhä tuhatta ja sataa rintakehässä, ja koko tyttö tärisi pelosta painaessaan polvet rintaa vasten ja kietoessaan kädet jalkojen ympärille. Chanel ei voinut pidätellä kauhistuneen kuuloista nyyhkäisyä, ja hän painoi kasvot polviinsa. Kaikista fiksua olisi ollut että hän olisi juossut pois paikalta niin kovaa kuin jaloista lähtee, mutta se ei tullut kysymykseenkään tässä tilanteessa; hän oli liian pelästynyt pysyäkseen pystyssä, ja korkokengissään hän vain murtaisi jalkansa.

Marcuksen kujanseinämää vasten painama mies älähti äänekkäästi koittaessaan pyristellä irti nuorukaisen otteesta; tuloksetta. Sillä hetkellä poika pystyi keskittymään vain edessään olevaan mieheen, joka löyhkäsi niin paljon alkoholilta, että tuo joutui ihmettelemään ihmisten kykyä vetää sellaisia määriä itseensä. Mac painoi miehen lujemmin kivistä seinämää vasten ja yleensä hyvin ystävällisissä ja avoimissa silmissä oli halveksiva katse.
"Minkälainen mies kohtelee naista tuolla tavoin? Minkälainen!" Mac kysyi korotetulla äänellä. Mies potkaisi nuorukaista nilkkaan, potku ei ollut miehen heikon koordinaatiokyvyn takia kova. Tuon huomatessa, ettei poika päästäisi potkun voimasta irti, veti mies kasvoilleen irvistyksen sekaisen ja jopa hieman tyytyväisen virneen.
"Ootkos poika koskaan saanut naista kun tolla lailla herppaat? Kuulesh...voisit ehkä sitten kokeilla vähän meidän nuorikkoa...", mies puheli tietäväisen kuuloisesti ja katsoi Marcusta odottavasti.

Nuorukainen tuijotti ehdotuksen esittänyttä tiukasti silmiin ja päästi huuliltaan kuuluville sanan, joka sai miehen jo onnittelemaan itseään suostuttelutaidoistaan.
"Kiitos" – nyrkki kohotettiin jo toisen kerran – "mutta ei kiitos." Mies valui seinämää pitkin makaamaan kadulle, jääden kuitenkin enemmän tajuihinsa kuin edellinen kaveri. Saavutus ei sinänsä ollut mikään suuri, koska ensimmäisenä nyrkistä saanut makasi pöllämystyneenä tupakantumppien pilkuttamalla asfaltilla.

Sitten ilmassa suhahti kolmannen kerran nyrkki. Eri nyrkki – nyrkki, joka ei kuulunut Marcukselle. Nyrkki, joka iskeytyi nuoren urheilijan silmäkulmaan kivuliaasti. Macin suusta kantautui hiljaiselle kujalle muutama tarkkaan valittu kirosana, jotka keskeytyivät humalaisen miehen iskiessä uudestaan tällä kertaa poskeen. Hän perääntyi muutaman askeleen ja paikansi miehen, jonka henkilökohtaisena nyrkkeilysäkkinä joutui toimimaan. Henkilöstä tuulahtava viinaksen haju olisi varmaan saanut Macin pidättelemään jo hengitystään, mutta se sekoittui taitavasti kaikkiin muihin hajuaistin kokemiin painajaisiin.
Vaaleahiuksinen kumartui ja löi miehestä ilmat pihalle, toisen kuitenkin tarjotessa hänelle kolmannen rystysenjäljen vasempaan kylkeen.

Mac katseli hitaasti ja syvään hengittäen, kun mies haukkoi henkeään. Kääntyessään hän vilkaisi seinämää vasten nuokahtelevaa ja ottaessaan askeleita sitä kolmatta, joka makasi yhä tietämättömänä maassa. Liikkuminen aiheutti aluksi yllättävää kipua, jonka syytä urheilijapoika ei jaksanut alkaa selvittämään, vaan siirtyi liikkumaan varovaisemmin. Siniset silmät haravoivat tummaa kujaa ja etsivät miesten pahoinpitelyn kohteena ollutta tyttöä.

Chanel ei estellyt kyyneliä jotka valuivat vuolaasti hänen poskilleen, hän vain puristi silmänsä kiinni ja heijasi hiljaa itseään. Tyttö alkoi pikkuhiljaa valumaan takaisin todellisuuteen, joka oikeastaan paljastui huomattavasti pelottavammaksi kuin miltä se oli vaikuttanut shokkitilan takaa. Äänet tuntuivat paljon kovemmilta, ja nyt hän nosti päänsä seuratakseen säpsähdellen kuinka joku vaalea poika tappeli häntä ahdistelleen kolmikon kanssa.

Nellyn sydän hakkasi yhä ylinopeutta, ja hänestä tuntui kuin kaikki aistit olisivat terävöityneet; pienetkin äänet saivat hänet hätkähtämään pelästyneenä ja etenkin niiden humalaisten miesten puheet saivat Chanelin kyyristymään entistä pienemmäksi. Hän sulki silmänsä taas, mutta ei kestänyt kauaakaan kun tuli suhteellisen hiljaista. Cheerleader kohotti katseensa ja näki ensimmäisenä sen vaalean pojan jonka katse näytti etsiskelevän jotakuta. Sitten hänen huomionsa kiinnittyi niihin kolmeen ahdistelijaan, jotka kompuroivat pois paikalta miten vain pystyivät, kantaen kolmatta kiroten ja mutisten hiljaa.

Platinablondi pyyhkäisi silmiään ja mielessä häivähti kiitollisuus vedenkestävästä meikistä kun hän nousi epävarmana seisomaan. Chanel astui säikyn näköisenä pois nurkastaan, pälyillen hermostuneena ympärilleen kunnes siirsi kirkkaansinisten silmiensä katseen pelastavaan ritariinsa. Hän avasi suutaan hiukan kuin sanomaisillaan jotain, sulkien sen sitten kun ei tiennytkään mitä sanoa. Nelly vain katsoi pelastajaansa suurin sinisin silmin, nuolaisten huuliaan.
"Kiitos", Chanel sanoi hiljaisella, hennolla äänellä. Tyttö oli liiankin tietoinen ulkonäöstään, ja nyt hän oli aivan varmasti huoran näköinen ja sitäpaitsi törkyinenkin, ja platinanvaaleat korkkiruuvikiharat olivat sekaisin. Tällaisessa tilanteessa harva varmaan ensimmäisenä ajattelee ulkonäköään, mutta Nelly ei voinut ulkonäköperfektionismilleen mitään.

+ vähän töks XD +

// ei edes ollut :-----) //

Marcus katseli hetken jännittyneenä miehiä, jotka alkoivat lähteä pois paikalta, mutta kiitti onnea siitä, etteivät nuo päättäneet enää haluta tapella. Tai oikeastaan jotain onnea suurempaa. Hän jatkoi jalkaparien kompuroinnin seuraamista, kunnes ne katosivat niiden kulmien taakse, joista hänkin oli tullut. Kirosanojen lentelyn kaikotessa vähitellen pystyi kertomaan, etteivät nuo olisi tulossa takaisin vaan kiertäneet jo enemmän kuin yhden niistä sadasta kulmasta ja kujasta.

Korkokenkien kopse ja pian korviin kantautuva hiljainen kiitos saivat urheilijan pään kääntymään ja tuijottamaan silmille avautuvaa näkyä yllättyneenä. Kuja oli pimeä, likainen eikä se erityisesti ruusutarhaltakaan tuoksunut, mutta Mac mietti edessään seisovan tytön näyttävän jostain toisesta ympäristöstä siihen isketyltä. Siis jos unohdettiin vähemmän onnellinen ilme ja ruhjeet, tuo olisi voinut olla jostain muualta. Toisen vaaleat hiukset ja kirkkaat – kauniit – silmät melkein hehkuivat kujanseinämää vasten, puhumattakaan valkoisesta mekosta. Marcuksen katse kohosi toisen jaloista kasvoihin, kun poika silmäili neitokaista yhä se yllätetty katse kasvoillaan. Ei erityisen vaivihkaista, ei.
"Ei mitään...tai siis, oletko kunnossa?" Mac kysyi ja hipaisi silmäkulmaansa kevyesti. Se jomotti ihan hieman eikä tunne ollut tappeluita välttelevälle pojalle ollenkaan tuttu tai tavallinen. Laskiessaan kättään alas tuo huomasi rystysissä muutamia kevyitä veritahroja. Ne epäilemättä olivat jääneet muistoksi jommalta kummalta miehistä, jotka olivat saaneet häneltä iskun kasvoihin.

Marcus pyyhkäisi kättään päällä olevaan neuleeseen, vaikka tarkemmin ajateltuna teko ei ehkä ollut niin älykäs. Saisipa sentään pesukone siitä hieman enemmän töitä.

Kun tuo tuntematon kääntyi häntä kohti, Chanel sai huomattavasti paremman kuvan toisen ulkonäöstä. Poika oli pitkä ja omisti treenatun, selvästi lihaksikkaan vartalon vaikka toisella ei kovin paljastavat vaatteet ollutkaan. Ja vaatteita pikaisesti silmätessään Nelly huomasi että toisella oli ihan hyvä makukin, ja taisivatpa vaatekappaleet kantaa jotain tunnettua merkkiäkin. Cheerleaderin katsoessa sitten pojan kasvoja, Chanel punastui hieman mutta se ei onneksi hämärän takia näkynyt. Hänen pelastajansa oli todella komea, ja se sai tytön häpeämään entistä enemmän tilannetta johon oli joutunut ja sotkuista ulkonäköään.

Chanel huomasi että poika tuijotti häntä jokseenkin yllättyneen näköisenä, ja katse sai hänet laskemaan hetkeksi vaivautuneena katseensa. Toinen varmaan ihmetteli sitä että miten tämännäköistä tyttöä kukaan haluaisi raiskata, ja sitä Nelly ihmetteli itsekin. Tosin ehkä häntä oli todella luultu huoraksi kun hän kulki tällaisessa mekossa ja korkokengissä ja meikissä syrjäkujilla.
"O-olen, tai siis... En. Tai en mä oikein tiedä", platinablondi sanoi hämillään, ei hän oikeastaan ollut kunnossa. Häntä oli läimäisty useasti kasvoille, revitty hiuksista, kopeloitu henkilökohtaisilta alueilta ja kohdeltu muutenkin kaltoin ja väkivaltaisesti. Ja häntä hävetti suunnattomasti, hiukan pelottikin vielä ja hän oli varmaan saanut ikuiset traumat. Ei, ehkä hän ei ollut ihan kunnossa.

Nelly seurasi toisen käden liikettä kun se käväisi pojan silmäkulmalla, ja anteeksipyytävä ilme tulvahti kasvoille.
"Mä olen kamalan pahoillani", cheerleader sanoi hennosti, ja kasvoista näki että hän tarkoitti sanojaan. Tyttö melkein toivoi ettei poika olisi tullutkaan pelastamaan häntä, kun nyt toistakin oli hakattu ja ihan vain hänen takiaan.
Chanelin katse oli painunut maahan aavistuksen ujona mutta suurimmaksi osin pahoittelevana, ja siitä syystä hän huomasikin pienen laukkunsa lojuvan maassa. Hän otti muutaman askeleen lähemmäs ja nosti laukun pyyhkien siitä enimpiä likoja pois. Sitten hän katsahti hiukan epävarmasti poikaan.
"Mä olen Chanel", hän sanoi ja nosti sinisten silmiensä katseen sitten intensiivisenä pelastajansa silmiin.

Marcus seurasi katseellaan kun tyttö loi silmänsä joksikin aikaa maahan ja yllättynyt ilme alkoi muuttua normaalimmaksi. Tietenkin poika oli yhä hämmentynyt, vaikkei muistanutkaan millaiseksi miesten pahoinpitelemän henkilön oli kuvitellut tuon ollessa niiden halveksuntaa aiheuttavien keskellä. Oliko hän kuvitellut vanhemmaksi, nuoremmaksi? Mac ei pystynyt muistamaan, mutta osasi kyllä sanoa tuon paljastuneen todella viehättäväksi ja sieväksi. Urheilija ei osannut kiinnittää huomiota sotkuiseen ulkomuotoon - mikä olisikaan normaalimpaa se jälkeen, mitä tyttö oli joutunut äsken kokemaan. Mutta silti...vau.

"Joo, eh. Se taisi olla vähä outo kysymys", nuorukainen totesi tavoitellen jotain pienen hymyn suuntaista. Kysymys oli kyllä ollut turha, mutta tuntunut niin luonnolliselta kysyä sen jälkeen. Ja entäpä jos tyttö olisi ollut siinä henkihieverissä, mutta hän ei vain olisi huomannut! Silloin se olisi ainakin ollut tarpeellinen kysymys.
Sitten neitokainen sanoi jotain uskomattoman omituiselta kuulostavaa. '"Olen pahoillani"'? Pahoillaan. Siitä, että oli todennäköisesti vain kävellyt kadulla ja saapunut niiden humalaisten näkökenttään. Niinkö?
"Sori jos käyn hitaalla, mutta pahoillasi...mistä?" Sinisilmäinen tuijotti tyttöä normaalilla ilmeellään, johon kuului jotain lempeää. Se oli pehmeä, koska kovaluonteinen ei sen omistajakaan ollut. Vaikka äsköinen nujakointiin osallistuminen, tai sen aloittaminen, saattoikin sanoa jotain muuta. Mistä puheenollen, hän ei todennäköisesti pelaisi siinä ylihuomisen tennispelissä tällä kädellä...

Platinahiuksisen tytön kävellessä hieman lähemmäs loi Mac katseen maahan, jonne neidonkin katse vietti. Huomatessaan laukun, oli toinen jo ehtinyt nostaa sen ylös – muuten Marcus olisi ehdottomasti poiminut sen tytölle, kuten herrasmiehen kuuluu. Tytön katsoessa häntä silmiin, poika jäi katselemaan toisen silmiä jälleen. Nyt ne tulivat esille vielä paremmin ja olivat vielä lumoavammat. Toinen oli häntä myös noin parikymmentä senttiä lyhyempi
"Chanel. Kaunis. Nimi myös", Marcus sanoi hymyillen, vaikka ilmehdintä tuntuikin tavallista hankalammalta.
"Olen Marcus, mutta voit kutsua Maciksi."

Chanel soi pojalle pienen, ujon hymyn ja joutui katsomaan toista pituuseron takia ylöspäin.
"Ihan normaali kysymys se mielestäni oli, tällaisessa, hm, tilanteessa..." tyttö sanoi ja olisi mieluummin ollut ajattelematta äskettäistä tapahtumaa sillä se sai hänet voimaan pahoin. Hän olisi nyt kyllä kaikkein mieluusti jossakin turvallisessa paikassa, sisätiloissa ja ei hän laittaisi vastaankaan jos tuo hänen hurmaava pelastajansa olisi hänen kanssaan. Totta puhuen Nellyä ei huvittaisi kyllä yhtään mennä kotiin sillä Tiffany olisi kotona ja vaikka tuo ei älyllään juurikaan loistanut, sisko huomaisi että jotakin olisi vialla. Ja jopa hänen isänsäkin tajuaisi että hänen pikku reissunsa ystävien luona ei ollut mennyt aivan nappiin koska hän tulisi kotiin huoran näköisenä sotkuisessa mekossa ja ruhjeisena.

Poika ei näyttänyt tajuavan miksi Chanel pyysi häneltä anteeksi, ja hän puri kevyesti huultaan kun yritti muodostaa sanoja päässään etteivät ne kuulostaisi tyhmiltä.
"No, mun syytänihän se nyt on että suakin satutettiin", platinablondi sanoi ja kirosi mielessään kuinka tyhmältä hän onnistui kuulostamaan.
Kun hänen pelastajansa kuuli hänen nimensä ja sanoi tyttöä ja nimeä kauniiksi, Nelly punastui ja laski katseensa. Olikohan tuon viehättävän pojan näössä vikaa? Miten kukaan voisi sanoa häntä kauniiksi, varsinkaan tällaisena hetkenä! Hänhän oli rähjäisen näköinen kuin mikä, eikä hän muutenkaan mikään laiheliini ollut saati kaunis! Ainakaan omasta mielestään.

"Ei sun tarvitse valehdella mulle pelkkää kohteliaisuuttasi, kun mä en todellakaan ole mikään kaunis varsinkaan nyt", Chanel sanoi ja liikahti vaivaantuneena. Heti sanojen päätteeksi tapahtunut liikahdus aiheutti hänen toisen potkimisesta kärsineen korkokengän ohuen stilettikoron katkeamisen rasituksen vuoksi. Cheerleader oli juuri laskenut painonsa sille jalalle jonka korko petti, ja hän kiljahti vaimeasti kaatuessaan jälleen maahan. Ei häneen koskenut juuri ollenkaan, hän vain pelästyi ja meinasi kuolla nolouteen kun tajusi mitä oli tapahtunut. Tyttö meinasi haudata kasvot käsiinsä peittääkseen häpeän punan ja toivoi vajoavansa maan alle, mutta siirsi katseensa sen sijaan häkeltyneenä korkokenkään.

Vaikkei se ilmehdintä kaikkein mukavimmalta tällä hetkellä tuntunut, Marcus hymyili tytölle takaisin tuon uskallettua kohottamaan hieman suupieliään. Nuorukainen harvoin kesti katsoa ketään edes vähän allapäin tai varsinkaan samanlaista kokeneena, kuin mitä toinen oli. Hetkeksi hän erehtyi miettimään, mitä platinablondille olisi saattanut tapahtua, jos kukaan ei olisi tullut estämään...Poika kuitenkin pidättäytyi ajattelemasta enempää. Koska jokuhan oli tullut keskeyttämään tapahtuneen. Ja nyt toisella ei olisi enää hätää.

Kun tyttö selitti, miksi oli pyytänyt anteeksi, hymy muuttui hämmentyneeseen katseeseen. Siitä syystäkö toinen tosiaan tunsi olevansa anteeksipyynnön velkaa? Marcus ajatteli sen olevan yksi järjettömimmistä jutuista, joita hän oli kuullut vähään aikaan. Tyttöä oli kuitenkin satutettu paljon pahemmin kuin häntä, mutta eivät olleet tainneet ne känniset siat pyytää tuolta anteeksi. Ja se, että ne samat siat olivat hänellekin antaneet pari kaunista muistoa nyrkkienheilumisen ohessa, ei todellakaan ollut neitokaisen syytä.
"Jos jonkun joltakulta pitäisi pyytää anteeksi, niin niiden idioottien sulta", Mac sanoi vakaasti ja toivoi, että tyttö ei kävisi läpi mitään tunnontuskia omista toimistaan. Sillä toinen ei varmasti ollut tehnyt mitään väärää kenellekään.
"Enkä mä nyt ihan niin surkeassa kunnossa ole, ettei välillä kestäisi muutamaa iskua", nuorukainen totesi yrittäen lievittää vaikutelmaa, että hänelle olisi käynyt pahasti.

Chaneliksi esittäytynyt tyttö antoi seuraavilla sanoillaan Marcukselle pientä aihetta miettiä, oliko toinen lyönyt päänsä kokemansa ohessa. Hyvä on, olihan se ihan normaalia, että suurinosa ihmisistä oli vaatimattomia ja vähätteli omaa hyvännäköisyyttään. Kyllä vaaleahiuksinen oli sen huomannut, varsinkin naispuolisten keskuudessa.
Urheilija ei saanut kuitenkaan sanaakaan sanottua, ennen pahaenteistä ääntä, joka kertoi jonkin rikki menemisestä, ja kiljahdusta. Macinkaan reaktointinopeus ei riittänyt estämään Chanelin kaatumista maahan, mutta nuorukaisen kasvoille tulvahti sitäkin nopeammin huolestunut ilme. Poika oletti jotain pahempaa kuin korkokengän koron katkeamisen käyneen, joten polvistui iskun saaneen kyljen vastustelusta huolimatta Chanelin eteen.
"Mitä kävi? Sattuiko sua?" nuorukainen kysyi mahdollisesti yhä huolestuneempana, tajuamatta tytön katsetta, jonka seuraamisesta olisi voinut nähdä syynä kaatumiseen olleen kenkä.

Häpeään ei kuulemma voi kuolla, mutta tässä tilanteessa Chanel oli aivan varma siitä että nyt käytiin lähellä hengenlähtöä. Tai sitten hän pyörtyisi, mikä ei sekään olisi yhtään hyvä vaikka hänen ei tarvitsisi silloin olla kärsimässä noloudesta. Hän oli toivoton tapaus, ja onnistui vain pilaamaan kaiken möhlimällä oikein olan takaa, tämä Marcukseksi esittäytynyt, suloinen poika oli varmaan toivonut jo kauan että Nelly vain katoaisi.
"E-ei mua sattunut", tyttö sanoi ja vältti siirtämästä katsettaan pois korkokengästä.
"Korko katkesi, eivätkä nämä edes ole mun kengät", hän huokaisi, ja suosiolla riisui kummatkin kenkänsä vaikka pelkäsikin hiukan satuttavansa jalkansa syrjäkujilta löytyviin lasinsirpaleisiin ja ties mihin muuhun. Mutta ei hän pystyisi kävelemään niin että toinen jalka olisi viisitoista senttiä korkeammalla kuin toinen.

Chanel katsahti Marcukseen ujosti, ja puri pienesti huultaan. Hänellä ei ollut aavistustakaan mitä tehdä, tai mitä seuraavaksi tapahtuisi, ja mitä hän tuon pojan kanssa oikein tekisi! Hän oli hyvin epävarma miesseurassa, eikä tiennyt mitä hänen olisi esimerkiksi nyt pitänyt tehdä, tällaisessa tilanteessa.
Ihan ensimmäiseksi hän voisi tietysti nousta ylös, pälkähti Nellyn päähän, ja hän oli punastua ihan vain siksi että oli niin typerä että vain istuskeli maassa jonkun niinkin turhan kuin kengän koron katkeamisen takia. Nelly ei vain kovinkaan mielellään olisi antanut vain sukkahousujen peittämien jalkapohjiensa koskettavan maata josta luultavasti saisi haavoja, ja sitäpaitsi hän oli juuri lyhentynyt viisitoista senttiä joten katkaisisi luultavasti niskansa yrittäessään katsoa vaaleaa poikaa silmiin.

+ tää on ny vähän töks kun nukuttaa :''> +

// ei se kyllä yhtään tökstöks ollut näillä silmillä :-------)
....ja ilkeästi en laittanut näitä kahta pientä vielä lähtemään mihinkään, ehm //

Marcuksen olemus rauhoittui paljon, kun Chanelina itsensä esitellyt neitokainen sanoi olevansa kunnossa. Vaaleahiuksinen nyökäytti tytölle päätään ja jopa hymyili lempeästi hieman, kun toinen selitti kaatumisen syynä olleen vain kengänkoron katkeaminen. Nuorukaisesta se oli hieman huvittavaa, mutta vain, koska hän oli luullut kyseessä olevan jotain vakavaa. Vaikka olikin todella ikävää, että toinen makasi nyt saastaisella asfaltilla ilman kenkiä. Poika katseli yhä perusystävällisellä ilmeellään toista, joka ei sanonut mitään ja vaikutti hieman ujolta. Ei tosin sen puoleen, että hän olisi itsekään puhunut juuri nyt hirveästi. Yksi syy siihen oli kuitenkin, että Chanel oli todella kaunis. Ja se kauneus veti helposti hiljaiseksi.

"Mmm...Pitäisi varmaan keksiä mitä tehdä nyt", Mac totesi hetken hiljaisuuden kuluttua. Ihan järkevä ajatus siihen nähden, että toinen heistä oli äsken melkein raiskattu ja toinen oli saanut parista nyrkistä osakseen. Nuorukainen oli yhä polvistuneena tytön vierelle. Mikään paikka, kuten kahvila, olisi tuskin auki enää tähän aikaan. Tietenkin, lukuunottamatta yökerhoja ja klubeja, mutta ne olisivat melko varmasti viimeisimpiä paikkoja, joihin päätyä tällä hetkellä. Marcus ei tiennyt yhtään, missä toinen mahtaisi asua, mutta epäili myös sitä, haluaisiko toinen tällä hetkellä kotiinsa. Hän ei tiennyt juuri nyt paljon mitään tai ainakin siltä tuntui.

Mac oli jo nousemassa ylös ajatellen, että he lähtisivät kävelemään jonnekin. Urheilijapojan päähän kuitenkin lennähti ajatus, että toisen olisi hyvin epämukavaa kävellä ilman kenkiä tälläisessä paikassa. Pahemmin epäröimättä, tennispelaaja nosti maassa makaavan Chanelin syliinsä. Tosiaan, kuinkas kauan he olivatkaan tunteneet toisensa? Sen ajan laskemiseen ei varmaan tarvittaisi vuosia, kuukausia, viikkoja, päiviä tai tuntejakaan. Marcus kyllä epäili tytön suhtautumista, mutta toinen toivottavasti tiesi voivansa pyytää päästä takaisin asfaltin kamaralle milloin halusi.
Toisen kannatteleminen käsivarsilla ei tuntunut urheilua ikänsä harrastaneelle pojalle miltään, Chanel oli oikeastaan uskomattoman kevyt. Pieni, hentoinen.

// Mac on todella puhelias :-----D //

+ eiii se mitään :''> mihins nää viedään? Macille vai? ;> +

Chanel seurasi hivenen levottomasti miten poika reagoisi siihen että hän kiljui ja kaatuili kuin mikäkin kamala diiva ja teinikana, mutta kun toinen nyökkäsi ja hymyilikin hänelle, tyttö jopa uskalsi naurahtaakin. Häntä kävi yhtäkkiä naurattamaan koko tilanteen koomisuus, ja taisi hetki sitten koettujen kauhunhetkien aiheuttama shokki laueta ja hän oli yhtäkkiä hysteerisen naurun partaalla. Sen verran hän sai hillittyä itseään, että naurukohtaus minimoitui hihitykseen, josta tuli sitten hiljaista kikatusta. Nellystä alkoi tuntua että hän kuolisi nauruun, ja myös häpeään, mutta ajatus siitä että Marcus varmaan toimittaisi hänet saman tien hullujenhuoneelle, nauratti häntä entisestään.

Voi hyvä luoja, jos joku tuttu näkisi hänet nyt, joku hänen kavereistaan tai tutuista koulussa. Chanel Miuccia Sheldon, kakkosluokkalainen cheerleader, joka tunnetaan hyvinkin fiksuna ja hiljaisena tyttönä, nauraa kikatti jossakin törkyisellä kujalla lähes raiskattuna, normaalisti tarkkaan asetellut kiharat hapsottaen, meikit sotkuisina ja räsyiset vaatteet kuin huoralla, ja vielä yksi uskomattoman vetoavannäköinen, pitkä ja vaalea poika vierellään. Hän oli varmaan menettänyt viimeisetkin järjenhippusensa.
"Anteeks, mä taidan olla vähän hysteerinen, mutta tää on vaan niin koominen tilanne", platinablondi sanoi nauravaisella äänellä, pyyhkien silmiään joihin oli vaihteeksi kohonnut naurunkyyneleitä.

"Sä uskot varmaan että mä en voi mennä tällaisena kotiin. Tai siis, mä näytän ihan halvalta huoralta ja hihitän kuin pahempikin sekopää, ja huonolla tuurilla käyn kohta itkemään", Nelly sanoi jo rauhoittuneempana, mutta ujous oli hälventynyt jonkin verran. Hän oli oikeastaan fyysisesti niin väsynyt että ujo kuori oli sulanut pois, mutta nukkumaan hän ei uskaltaisi mennä vaikka haluaisikin; tänä yönä nähtäisiin painajaisia.
Pojan nostaessa hänet syliinsä, kasvoille tuli totinen ilme, hiukan säikähtänytkin. Aluksi Chanel jännittyi kauttaaltaan ja refleksinomainen pakovietti välähti silmissä, sitten mieleen tuli että hän mahtoi painaa ainakin tonnin, ja sitten hän huomasi että toisen sylissä oleminen tuntuikin hyvälle.

Väkivallan jälkeen Marcuksen pehmeät mutta varmat otteet saivat vaaleaverikön tuntemaan olonsa turvalliseksi vaikka hän ei tuntenutkaan toista lainkaan. Neitokainen jopa huomaamattaan nojautui hiukan pelastajaansa vasten, mutta takaraivossa silti ääni muistutteli koko ajan siitä että Mac tuskin jaksaisi häntä kovinkaan kauan kantaa. Normaalisti Nelly olisi jo kiljunut ahdistuneena haluavansa pois, häpeävänsä painoaan ja haluamatta että häntä noin vain nostellaan, mutta nyt hän oli sen verran väsynyt, eikä halunnut satuttaa itseään enempää, joten ei vastustellut vaan katsoi taas hivenen ujosti toista silmiin.
"Toivottavasti sä jaksat kantaa mut", blondi sanoi aidosti hermostuneena. Ei tehnyt mieli käydä maahan kävelemään lasinsirujen sekaan.

Toisessa kädessään Nelly piti lainakorkokenkiään ja laukkuaan, mutta toisen hän oli varovaisesti siirtänyt vaalean pojan niskan taa, sillä koki sen automaattisesti turvallisemmaksi ja paremmaksi asennoksi sillä nyt jos toinen päättäisikin pudottaa hänet, ei cheerleader tipahtaisi suoraa päätä maahan. Vaikka tuskin poika niin tekisikään, mutta se oli vain automaattinen liike.

+ hmh venyyyyi ja Nelly sai hiukan rohkeutta :---D Mac varmaan aattelee et se on ihan kaheli XDD +

// ai vähänkö venyi :--------D ja ei Mac nyt voisi kaunokaista kahelina pitää! //

Ankean kujan täytti pian ilahduttava nauru, joka oli peräisin Chanelista. Toisen kikatus sai Marcuksenkin hymyn todella syventymään ja urheilijapoika katsahti asfalttiin, ettei alkaisi nauraa. Mac ei tiennyt, mikä oli kirvoittanut ilon toisen äänihuulille, mutta oli silti kiitollinen sille jollekin. Sivukuja ei tuntunut enää yhtä synkältä ja masentavalta, kuin alussa. Alussa se oli ollut tavallistakin synkempi. Sitten se oli ollut hiljainen ja täynnä säikähdystä. Nyt, siellä hihiteltiin ja hymyiltiin. Mikä ei vaikuttanut ollenkaan hullummalta.
"Kyllä mä taidan pienen naurukohtauksen hyväksyä", nuorukainen sanoi hymyillen katsoen tyttöä silmiin. Mikä oli tosin hieman hankalaa toisen pyyhkiessä naurun kirvoittamia kyyneleitä.

Chanel sanoi, ettei voisi mennä kotiin. Marcus nyökkäsi siihen, ymmärtäen mitä tyttö tarkoitti. Lauseen lopulle urheilija kuitenkin pudisti hieman päätään.
"Mä toivon, että sen itkemisen estämiseen on jokin tapa. Koska eihän kenenkään noin sievän voi antaa olla surullinen." Viimeiset sanat hiljenivät hieman, kun Mac mietti, mitä oli päästänyt suustaan. Kaikkea sanomaansa hän oli tarkoittanut, mutta ei tiennyt oliko hänen silti ollut pakko mennä sanomaan kaikki mitä oli ajatellut? No totta kai, mitäs muutakaan.

Mac huomasi tytön jännittyneisyyden hänen nostettua tuon syliinsä. Nuorukainen antoi platinanvaaleahiuksisen totutella tilanteeseen ja no, mahdollisuuden pyytää päästä takaisin alas. Sillä ei varmaan ollut ihan jokapäiväistä Chanelillekaan, että hyvin tuoreet tuttavuudet nostelivat tuon spontaanisti syliinsä, vaikka Marcus pystyi kyllä kuvittelemaan sellaisenkin. Pian poika kuitenkin huomasi, ettei toinen ollut aikeissa pyytää päästä pois tai näyttänyt, että olisi pelkokuoleman partaalla hänen käsivarsillaan.
Sinisilmäinen vastasi toisten, entistä sinisempien silmien ujoon katseeseen ystävällisesti, hymähtäen samaan sävyyn tytön ilmeisesti ainoalle huolenaiheelle tällä hetkellä.
"No siihen, ettei jaksaisi, tarvittaisiin jo aika todella huono kunto."

Kun tytön käsi oli kiertynyt hänen niskansa taa, Marcus lähti kävelemään pitkin kujaa, tavoitteena päästä ulos syrjäkujien sokkelosta suuremmalle tielle, josta toivon mukaan löytyisi taksi. Niin, nuorukainen oli miettinyt, minne veisi uuden tuttavuuden sekä itsensä. Mutta hän ei tiennyt, miten tyttö siihen reagoisi. Ensimmäinen kulma ohitettiin, mutta syrjäkujilta pois pääsyyn oli vielä monta kujaa jäljellä.
"Miltä susta kuulostaisi ehdotus lähteä...meille?"

+ :----DD hihi. on kiva pelata pitkää aina välillä jos inspaa XD +

Marcus oli kovin suloinen tapaus, ja tämän lyhyen tuttavuuden aikana Chanel oli saanut ensimmäiseksi kuvakseen että toinen oli äärettömän ystävällinen, ja omisti äärettömän puoleensavetävän hymyn jota hän oli kerennyt jo useasti näkemään. Eikä poika tainnut häntä ihan täydellisenä sekopäänäkään pitää, pienet naurukohtaukset olivat ilmeisesti ihan okei. Paitsi että Nelly ei voinut hillitä tunteitaan jotka tuntuivat vaihtelevan säikähdyksestä kauhun kautta nauruun ja kohta varmasti myös itkuun, mutta toivottavasti ei. Sen verran neitokainen ymmärsi itsekin että oli yhä shokissa jonka vuoksi hän käyttäytyi hysteerisesti, ja normaalisti hän olisi ensinnäkin sata kertaa ujompi, ja toiseksi huomattavasti hillitymmin ja fiksummin käyttäytyvä.

Mutta Chanelin kasvoista tuli hyvinkin totiset kun Mac sanoi muutamia hyvin kauniita sanoja, jotka olivat jo lähellä murtaa neidon herkän, säröilleen tunteiden padon; vähemmän kaunopuheisesti sanottuna tyttö meinasi käydä pillittämään kuin pikkuvauva. Mutta ei hänelle juuri koskaan oltu sanottu mitään yhtä kaunista, jotkut pojat vain vislailivat ja puristelivat, ja kuiskailivat korvaan iljettäviä rivouksia mitkä vain kuvottivat häntä.
Tyttö laski katseensa hetkeksi, antaen sen vaellella maassa kun hänen mielessään Marcus toisti sanoja yhä uudelleen ja uudelleen. Joko tuo oli julmaa pilaa, tai sitten häntä oli saapunut pelastamaan jonkinlainen maanpäällinen enkeli. Hmm, Nelly oli varmaan kolauttanut päänsä pahemminkin.

Vaaleaverikkö pysyi hiljaisena, pitäen kättään yhä Macin niskassa. Toisen hiukset kutittelivat kevyesti sormiaan, kuinka mielellään Chanel olisikaan kiertänyt niitä hellästi sormensa ympärille ja sivellyt niskaa... Ja mistä moinen mielihalu? Hän oli harvojen poikaystäviensä kanssaan ainakin harrastanut niskan hyväilyä, ja tyttö piti itsekin siitä valtavasti. Mutta ei hän tosiaankaan kävisi tuntematonta poikaa hiplaamaan yhtäkkiä, hänhän punastuisi niin että loistaisi paloauton lailla vielä vanhana mummona kiikkutuolissakin. Tosin, hyvä mennä puhumaan, hän oli kyseisen tuntemattoman pojan sylissä jo alle puolen tunnin tuntemisen jälkeen. Uskomatonta.

Nellyn korviin kantautui sitten kysymys joka oli aiheuttaa hänen leukansa tipahtamisen maahan, mutta tyttö sai pidettyä suunsa kiinni. Silmät tosin laajenivat, ja hän punastui. Vaihteen vuoksi.
Kysyikö Marcus häneltä juuri äsken, lähtisikö hän tuon luokse?! Ensimmäiseksi tuli epäusko, ja sitten napakka ääni päässä joka varoitteli että tuntemattomien matkaan ei saanut lähteä ja tiedä vaikka hänet tapettaisiin tai raiskattaisiin tai ryöstettäisiin tai tai... Mutta sitten Chanel survoi äänen pääkoppansa pienimpään sopukkaan, ja kohotti katseensa pojan kauniisiin silmiin.
"Musta... Musta se kuulostaa hyvältä..." cheerleader sanoi ujosti, hiljaisella äänellä ja hymyili arasti. Helvetti, hänet oli jo melkein raiskattu, ja hän olisi ennemmin tappanut itsensä kuin antanut niiden iljetysten viedä hänen neitsyyttään, hänellä ei ollut mitään ryöstettävää (muuta kuin naurettavan kallis puhelin, mutta ärsyttävää kyllä, hänellä oli rahaa tuhlata) ja Marcus oli jo sanan kirjaimellisessa merkityksessä pelastanut hänet. Ja sisimmässään Chanel luotti toiseen, miksi kukaan häntä tulisi pelastamaan jos haluaisi sitten raiskata, tappaa ja ryöstää hänet kuitenkin?

+ ja taas vähän :''> +

// no pitkiä vuoroja on mukava lukea :-------) //

Esittämänsä kysymyksen jälkeen Marcus odotti hiljaa toisen vastausta, tosin katsellen sylissään olevaa tyttöä. Jollain tasolla poika ei ajatellutkaan, että toinen vastaisi ”kyllä”. Vaikka...sitä hän toivoi. Mutta oliko hänen todella realistista ajatella kenenkään lähtevän puoli tuntemattoman luokse koettuaan sellaista, kuin mitä Chanel oli?

Ajatuksen realistisuus kuitenkin jättäytyi taka-alalle, kun nuorukainen saattoi jälleen tavoittaa toisen katseen ja kuuli vastauksen kysymykseensä. Macin huulet kohosivat uudelleen hyväntahtoiseen hymyyn, pojan nyökätessä Chanelin ujolle vastaukselle. Tytön arkuus lisäsi vain Marcuksen suojelunhalua platinanvaaleahiuksista neitoa kohtaan, vaikka suojelunhalusta ei puutetta ollut alusta lähtienkään.
"Mukava kuulla", urheilija sanoi yhä hymyillen ja silmäili tytön kasvoja, kunnes siirsi katseensa kävelysuuntaan – olisihan ollut ikävää tajuta törmäävänsä lyhtypylvääseen vähän liian myöhään.

Lyhyitä kujia oli koko ajan vähemmän, eikä keskustan eläväseimmille kaduille ollut enää niin kamala matka. San Diegon syrjäkujat tuntuivat kunnon sokkelolta ja vieläpä todella ikävältä sokkelolta. Koskaan ei tietäisi, mikä niillä tulee vastaan. Kuten tänä iltana oli käynyt.
Välillä jostain kujankulmasta kuului epämääräistä ärvellystä tai vaihtoehtoisesti joltain läheiseltä klubilta poistuneiden ihmisten puhetta. Kumpikaan ei ollut järin miellyttävää, mutta yllätykseksi kukaan ei tullut heitä vastaan. Tai jos tuli, käveli tuo joku niin varjoissa, ettei ainakaan nuorukaisen silmä henkilöä havainnut. Satunnaisista lyhtypylväistä ja muista lampuista moni oli rikottu ja se vähensi kujien valonmäärää taas vähän. Talonseinämien pinnat loivat yhdessä pylväiden ja muiden tavaroiden kanssa epämääräisiä varjoja milloin minnekin.

Marcus kohotti katseensa hetkeksi tummaan taivaaseen, jonka tähdet olivat melko himmeitä. Samalla hetkellä kylki päätti muistutella lyönnistä, joka siihen oli hiljattain kohdistunut niiltä saastaisilta juopoilta. Nuorukainen otti seuraavan askeleen hivenen varovaisemmin ja huulien välistä kantautui kuiskausta tuskin kuuluvampi älähdyksentapainen. Ihmeellistä, ettei kylki ollut päättänyt sanoa mitään siinä vaiheessa, kun hän oli nostanut Chanelin syliinsä. Siitäkin huolimatta, että toinen oli höyhenenkevyt.
Sinisilmäinen loi lyhyen vilkaisun tytön kasvoihin ja hymyili kuin sanoen, että mitään ei ollut hätänä tai tapahtunutkaan. Pari tulevaa askelta astuttiin tarkemmin, kunnes pistävä tunne kyljessä antoi periksi ja urheilija käveli normaalimpaan tahtiin. Hyvin pian he todennäköisesti olisivat jo vilkkaamilla teillä.

// Mac on taas niin puhelias, mutta hiljaisuus vaan luo tunnelmaa, haha. seliseli //

+ "...olisihan ollut ikävää tajuta törmäävänsä lyhtypylvääseen vähän liian myöhään" repesin taas XD niin ja mac on vaan ihanin♥ niin ja vähäsen hittaan, jookosh? +

Chanelin vatsassa lepatteli perhoset ja vatsaa kivisti jännityksestä. Hän oli hyvänen aika pojan sylissä, pojan! Ja vielä erittäin hyvännäköisen sellaisen, ja toinen vaikutti ensivaikutelman perusteella todella suloiselta ja kohteliaalta ja mukavalta ja... Hän punastui taas kun näki Marcuksen hymyilevän. Voi luoja, voi luoja, voi luoja! Nelly oli pyörtyä, he olivat hyvin lähekkäin ja hän pystyi laskemaan vaalean nuorenmiehen ripset, ja toinen katsoi häntä suoraan silmiin sinisellä katseella niin että Chanelia huimasi. Hänen oli pakko siirtää katseensa äkisti jonnekin tyhjyyteen, poskia kuumotti ja hän tuli yhä tietoisemmaksi kehostaan. Voi luoja.

Nelly pystyi jokaisella hengenvedolla haistamaan Marcuksen tuoksun, hän tunsi toisen kädet kehollaan ja sydän hakkasi. Kädetkin hiukan tärisivät, mutta ne puristuivat säikähtäneenä nyrkkiin kun hän kuuli jotakin meteliä läheisistä baareista. Toinen käsi piteli tiiviisti Macin niskasta ettei hän varmasti tippuisi, ja toinen oli Chanelin huomaamatta takertunut pojan paidanrinnukseen. Juuri kun hän kerkesi siitä rauhoittua, vaaleaverikkö kuuli hieman tuskaiselta kuulostavan kuiskauksen hyvin läheltä, ja hätääntynyt katse napsahti saman tien Marcuksen tummansinisiin silmiin.

"Sattuuko sua johonkin? Laske mut heti alas jos sä et jaksa kantaa mua", Chanel vaati silmissään huoli sekä toisen puolesta, että siitä että hän taisi sittenkin olla aivan liian painava. Olisi ryhdyttävä liikkumaan entistä enemmän, niin hän kevenisi. Ja hän ei saisi syödä enää niin paljon.
Macin hymyillessä hänelle, Nellyn huoli hieman lieveni, mutta vatsan perhoset eivät silti lakanneet lentelyään. Hän tunsi samaan aikaan olonsa levottomaksi, mutta myös hyväksi pojan sylissä. Oli vain kummallista että joku noin... ihana? Niin, joku noin ihana tapaus kiinnitti näin paljon häneen huomiota. Ei ollut tullut ensimmäistäkään kommenttia siitä että hänet haluttaisiin makuuhuoneen puolelle, vain kauniita sanoja.

Ei kulunut aikaakaan kun he olivat viimein päässeet ihmisten ilmoille, kauppojen, ravintoloiden ja kapakoiden neonvalot häikäisivät autonvalojen, liikennevalojen ja katulamppujen ohella. Olo oli nyt hivenen turvallisempi, kukaan tuskin enää hänen kimppuunsa hyökkäisi... Toivottavasti.
"S-sä voit laskea mut alas nyt..." vaaleaverikkö mutisi ja Marcuksen laskiessa hänet alas, ei tyttö kuitenkaan hievahtanut mihinkään toisen viereltä vaan hytisi ollen kevyesti toisen kyljessä kiinni, sinisilmien katsellessa säikysti ympärilleen. Mitähän nyt tapahtuisi?

+ tehdäänkös niin että vastaat tähän, ja kuskaat ne saman tien Macille? <: eli tää ois vaiks miun viiminen tähän töpöön? vvaai? <: +

// Mac on kiva poikanen ja Nelly aivan ihana, aww♥ ja tuo hittaus ei haittaa! //

Aina silloin, kun nuorukainen ei seurannut kulkemistaan eteenpäin, tuo siirsi silmänsä Chaneliin. Marcus ei osannut sanoa, miksi toinen tuntui vetävän hänen katsettaan itseensä, kiehtovan silmiä niin suuresti. Mutta salakavalasti katse aina osasi kääntyä tytön kauniisiin kasvoihin, silmiin, huuliin—ei kun siis. Silmiin vain, silmiin vain. Platinahiuksinen vaikutti hieman pelokkaalta ja alituisesti valppaalta, kuin pelkäisi koko ajan. Tytön toinen käsi tuntui puristuneen hänen paidanrinnukseensa. Marcuksen olisi tehnyt mieli sanoa, ettei mitään hätää ollut. Ettei Chanelin tarvitsisi pelätä mitään – ei nyt, kun tyttö oli hänen sylissään. Kaikessa pimeydessä toinen tuntui kaupungin suurimmalta valonlähteeltä, joka loisti hänen sylissään.

Marcus katui älähdystään sen jälkeen, kun se oli saanut Chanelin hätääntyneeksi.
"Ei mua satu, älä yhtään huolehdi. Sä olet sitä paitsi kevyt kuin höyhen", nuorukainen sanoi rauhoittelevasti toiselle. Poika ei halunnut aiheuttaa tytölle mitään huolta, varsinkaan hänestä itsestään. Mikä tilanne sekin olisi, kun Chanel huolehtisi hänen hyvinvoinnistaan? Ei, ei sen jälkeen mitä tyttö oli itse saanut kokea. Tuo ei huolehtisi nyt kuin omasta voinnistaan.
"Huolehdit musta ihan liikaa", Mac totesi kuiskauksenomaisesti, ennen katseen palaamista kulkusuuntaan.

Heidän tultua vilkkaalle päätielle, oli ympärillä paljon ääniä ja paljon valoja. Ihmisiä, elämää. Ei mitään kuten pimeät ja hiljaiset syrjäkujat.
Chanel pyysi päästä alas ja varoen Marcus laski tytön maankamaralle. Nuorukaista satutti katsoa tyttöä niin surkeana. Vaaleahiuksinen käänsi katseensa tiehen ja heilautti kättään ohi ajamassa olevalle taksille, joka pysähtyi parin metrin päähän. Heidän käveltyä taksin kohdalle, Marcus avasi ajoneuvon oven tytölle ja meni istumaan tuon jäljessä, pamauttaen taksin oven kiinni. Macin annettua kuskille osoitteen, lähti auto liikkeelle kohti Lloydien taloa.

// ja jeps jeps, aloittelen peliä Macin kodille :------) //