Minäkin pidän kännikaloista

//otsikko on laadukas eikö niin? Wrai ja Michi tännenäin kiitossssssss//

Aamu oli Kaidenin inhokkivuorokaudenaika. Olo oli vielä tokkurainen hyvin tai huonomminkin nukutun yön jäljiltä, ja pitäisi muka jaksaa olla koulussa iltapäivään, kun alkaisi vasta kunnolla herätä. Hän tunsi itsensä vasta talvihorteesta heränneeksi harjukseksi, joka on muka elänyt alkoholin varassa. Ei Kaiden juonut ollut, hän oli vain niin väsynyt. Yöunet olivat vaihteeksi jääneet melko vähäisiksi hänen puuhasteltuaan kaikkea muuta enemmän ja vähemmän epämääräistä.

Aulassa oli melko lailla tyhjää, ihmisiä käveli eri suuntiin kiireisen oloisina, he olivat varmaan menossa tunneille. Pieni kirous uudelle pojalle, joka alkoi tylsistyä yksinäisyyteensä. Hänen ei tarvitsisi vielä mennä tunneille, ensin pitäisi käydä rehtorin luona. Kaiden käveli nojatuoleille, istui yhteen tyhjään ja läväytti laukkunsa lattialle sen viereen. Pörröpää veti jalat koukkuun syliinsä. Hän sipaisi otsalle karanneen hiussuortuvan takaisin sivulle. Päälleen Kaiden oli löytänyt siniset pillifarkut, jotka kuitenkaan eivät olleet aivan tiukat, vaan niissä oli hiukan liikkumavaraa, ihonmyötäisen t-paidan joka väriltään oli musta, punaiset converse-tossut. Hiukset oli pörrötetty, silmät rajattu mustalla. Kaiden loi katseen kengänkärkiinsä ja istui vain nojatuolissa pienessä mytyssä.

Michi veti syvään henkeä ja työnsi koulun oven auki. Häntä hymyilytti kamalasti, mutta kasvot yritettiin pitää normaalissa kuosissa. Oli hänen ihkaensimmäinen koulupäivänsä! Ronny oli onneksi saattanut hänet pihan läpi ja kertonut missä rehtorinkanslia olisi. "Veljen" oli kuitenkin pitänyt lähteä koripallokentälle, sillä tuolla oli liikunta tunti. Japanilainen oli aidosti onnellinen perheestään minkä oli saanut! Ronny oli paras mahdollinen pikkuveli mitä saattoi toivoa ja vanhemmat olivat kilttejä ja huolehtivaisen oloisija. Ainoastaan isoveli Zack oli hieman omituinen. Oli hassua miten tuo ei pitänyt Ronnystä yhtään.

Oranssipää nosti hieman reppua paremmin selkäänsä. Hän oli miettinyt pitkään vaatteita mitkä pukisi päälleen. Lopulta hän oli valinnut vaaleat farkut, ruudullisen pitkähihaisen ja sen alle mustavalko raidallisen t-paidan. Kaulaan oli vielä laitettu valkoinen kravatti ja huivi. Ronny oli vakuuttanut, ettei hän erottuisi massasta mitenkään ja sen Michikin oli saanut jo huomata. Koulu oli täynnä todella erikoisia persoonia!

Poika asteli hieman keskemmälle aulaa ja katseli ympärilleen. Ihmisiä ei ollut paljon. Tai oli, mutta kaikki säntäilivät ympäriinsä. Nyt poika katsoi itse huonetta tarkemmin ja sai todeta, ettei hänellä ollut enää hajuakaan, mihin Ronny oli häntä koittanut sanallisesti opettaa. Michi puri hieman huultaan ja huomasi sitten erään...pojan? istumassa nojatuolissa. Hän ei ollut oikein varma oliko mytyssä oleva henkilö edes hereillä, mutta ei tuo ainakaan ihan parhaimmassa kuosissaan ollut.

Rohkeana japanilainen sitten astelikin pojan luo.
"Huomenta! Anteeksi jos häiritsen, mutta osaisitko neuvoa missä on rehtorinkanslia?"

Kaiden oli vaipunut ajatuksiinsa, ja säpsähti aavistuksen kuullessaan äänen vierestään. Sitten Kaiden katsoi tulijaa ja väläytti tälle leveän ja ystävällismielisen hymyn.
"Ikävä tuottaa pettymys, muru, mutta mä en tiedä. Ootko sä uus täällä, mahtavaa, mäkin. Mä päätin jäädä nyt tähän hetkeksi lojumaan, kun en jaksanut sinne rehtorille vielä lähteä", hän selitti. Kaiden nousi seisomaan, ojensi kätensä toiselle.
"Mä olen Kaiden", hän esittäytyi kaunis hymy kasvoillaan ja koko ajan tarkasteli tulijaa. Tuo oli ainakin päätä lyhyempi kuin Kaiden itse oli, ja hiuspehko sai vielä hänet näyttämään pidemmältä.

Sitten Kaiden laski painonsa toisella jalalle ja kallisti päätään sievästi. Toisen pojan aksentti askarrutti häntä hiukan, koska hän ei osannut paikantaa sitä mihinkään päin maailmaa. Hän tiesi tästä pojasta vain, että aasialainen tämä ainakin oli. Ja hauskannäköinen, sitä Kaiden ei voinut kieltää.
"Ja sitäpaitsi, sä et todellakaan häirinnyt", hän jatkoi vielä edelleen sädehtien ja otti katsekontaktin suoraan toisen silmiin.

Michi avasi suunsa, mutta ei oikein kerennyt saada omaa vuoroa toisen puheen välissä. Pian poika seisoikin jo hänen edessään ja japanilainen sai todeta, että heillä oli rutkasti pituus eroa. Toinen esittäytyi Kaideniksi ja Michi kätteli toista. Hän ei puristanut paljoa. Vain sen verran, että se tuntui.
"Olen Michi Fukushima. Michi on etu ja kutsumanimeni." Poika esittäytyi toiselle ja suoristi ruudullistapaitaansa Tuntui hassulta, miten pitkä toinen pystyi olemaan! Pörröiset hiukset tosin taisivat lisätä hieman pituutta.

Poika nauroi hieman iloisena, kun Kaiden sanoi, ettei hän ollut häirinnyt.
"Se on sitten hyvä. Olisi ollut aika harmi jos olisin häirinnyt." Michi totesi ja hymyili nyt leveästi. Ei hän osannut olla olematta iloisennäköinen, kun olokin oli iloa puhkuva.
"Sinäkin siis olet uusi, Kaiden? Etsitäänkö yhdessä se kanslia? Paitsi jos odotat jota kuta, tai tahdot olla yksin... En pahastu siitäkään." Oranssipää selitti ja nyökkäsi pari kertaa vakuudeksi toiselle. Michi ei voinut olla huomaamatta, miten kauniit kasvonpiirteet pojalla oli. Olihan hän tottunut nätteihin poikiin japanissa. Ei niiltä voinut välttyä, mutta toisella oli kauniit kasvot amerikkalaiseksi.

"Michi", toisti Kaiden nimen. Yhäkään hän ei osannut arvata tämän kotimaata, nimikään ei sanonut Kaidenille yhtikäs mitään. Hän naurahti ehkä hiukan kiusaantuneenakin ja suoristi paitaansa. Toisen nauru oli iloinen ja tuo hymyili koko ajan. Se miellytti Kaidenia hyvinkin paljon.
"Etsitään toki", hän sanoi ja poimi mustan olkalaukkunsa lattialta tuolin vierestä. Hän tarkasteli Michin kasvoja tarkasti. Tämä tuntui koko ajan muuttuvan vain söpömmäksi.

"Kyllä sekin vielä löytyy", sanoi Kaiden vain ilahtuneena siitä, että löysi seuraa. Hän siirsi laukun hihnan alta muutaman hiustupsun takaisin selkäpuolelle ja aurinkoinen hymy koristi edelleenkin hänen kasvojaan.
"Ja joo, uusi olen. Me muutettiin Floridasta, Boca Raton, tiedätkö paikan? Mistä päin sä muuten olet? Sulla on tosi voimakas korostus", sanoi Kaiden, "älä ota loukkauksena, honey."

//tuntui fiksummalta jättää tuo 'honey' englanniksi//

Japanilaisen hymy vain levisi, kun Kaiden vaikutti iloiselta hänen seurastaan. Toinen kertoi samantien muuttaneensa Floridasta ja kyseli tiesikö hän paikan ja mistä hän itse oli kotoisin.
"En tiedä kyseistä paikkaa. Tiedän kyllä missä Florida on, mutta en tunne Amerikkalaisia kaupunkeja niinkään hyvin." Michi vastasi rehellisesti, sillä ei tahtonut esittää tietävänsä jotain, mitä ei oikeasti tiennyt. Hän tiesi paljon asioita, mutta maantieto oli aina ollut hänen heikkopuolensa liikunnan lisäksi.
"Olen Japanista, Hokkaidon saarelta. Asun ihan sen pääkaupungissa Sapporossa. Tiedätkö sinä sitä?" Poika kysyi, vaikkei uskonutkaan toisen tietävän. Useat kun tunsivat ainoastaan Tokion, Osakan ja hiroshiman. Monet myös luulivat, ettei Japanissa satanut koskaan lunta. Ehkä ei etelässä, mutta kyllä Michin kotikaupungissa oli usein lumikinoksia.

Michi katsoi sitten Kaideniin ja nyökkäsi hieman.
"Veljeni sanoi, että täytyy kävellä hetki suoraan ja sitten kääntyä vasemmalle ja kävellä lyhyet portaat ylös." Oranssipää selitti muistellen samalla Ronnyn sanoja.
"Tai siis.. Eihän hän oikea veljeni ole, vaan isäntäperheeni lapsi, mutta sanon häntä veljekseni. Hän on mukava. Niin olet sinäkin. Ainakin vaikutat mukavalta, Kaiden."

Michi kertoi, että ei tiennyt kovinkaan hyvin amerikkalaisia kaupunkeja. Kaiden nyökkäsi hitaasti ja kuunteli. Toinen oli Japanista.
"Niin tietenkin!" totesi Kaiden ja löi nyrkillä kämmeneensä, "sehän se olikin." Ja hän naurahti yhtä kepeästi kuin aikaisemminkin. "Mä en valitettavasti tiedä sitä kaupunkia, Hokkaidon kyllä. Niin että ei se mitään. Mut Boca, se on lähellä Key Westiä Etelä-Floridassa. Missä se on, se Sappura? Vai mikä se nyt olikaan", lisäsi Kaiden vielä loppuun ollessaan epävarma siitä, mikä kaupungin nimi olikaan.

Vilpittömän kiinnostuneena Kaiden kuunteli Michin puhetta isäntäperheensä veljestä. Pörröpää ilahtui kovasti toisen kutsuessa häntä mukavaksi.
"On ne ennenkin sanoneet minua mukavaksi", sanoi Kaiden hymyillen ja otti muutaman askelen käytävälle päin viitaten Michiä mukaansa.

”Sapporo.” Michi korjasi, kun toinen sanoi kaupunkia Sappuraksi. Se olikin hauska nimitys! Kaiden kertoi tarkemman sijainnin entisestä kotikaupungistaan, mutta japanilainen joutui pyörittämään pahoittelevana päätään.
”Ei sano vieläkään mitään. Anteeksi.” Poika pahoitteli ja hymyili sitten jälleen leveästi toiselle, kun tuo kyseli lisää hänen kotikaupungista.
”Sapporo on…ammm.. Vähän niin kuin saaren salmessa. Se on vaikea selittää.” Michi naurahti. Ei hän osaisi selittää kaupungin sijaintia. Ainakaan englanniksi.

Sitten he lähtivätkin liikkeelle. Japanilainen asteli toisen rinnalle.
”Millainen perhe sinulla on?” Hän kysyi sitten ja tajusi saman tien, ettei kysymys ollut välttämättä mikään kohteliain.
”Anteeksi jos kysymykseni oli loukkaava.” Michi lisäsi sitten heti perään, koska ei tahtonut ajaa Kaidenia pois tai suututtaa toista. Hän tahtoi tutustua moniin uusiin ihmisiin ja tämä uusi pitkäpoika vaikutti todella mukavalta ja oli vielä niin nättikin! Michi voisi tuijotella toista koko päivän, jos se ei olisi niin omituista.

"No, se meni melkein oikein", totesi Kaiden iloisesti ja naurahti. Hän kuunteli Michin selitystä siitä, missä Sapporo sijaitsi. "Nyt mä ehkä tiedänkin", hän sanoi sitten ja hymyili, "mutta ei se mitään vaikka sä et tietäisi missä Boca on, ei sitä ihan kaikki täälläkään tiedä. Mut sit yleensä sytyttää kun sanoo Key West", hän selitti ja taas pyyhkäisi hiustupsun takaisin kasvojen sivulle. Miksei se nyt voinut pysyä siellä missä kuuluikin? Kaiden ei halunnut hiustensa menevän ihan miten sattuu, etenkään kun kiva ja kaupan päälle hyvännäköinen jätkä oli sattunut lähelle. Lähempikin tutustuminen olisi kelvannut Kaidenille oikein mainiosti, mutta tässä vaiheessa hän päätti vielä pitäytyä sivistyneessä keskustelussa, tulisihan hän olemaan tuon kanssa tekemisissä myöhemminkin.

Sitten hänen perheestään kysyttiin. Ja Michi pahoitteli sitä, että oli saattanut loukata. Nyt he kävelivät jo hitaasti eteenpäin käytävällä. Kaidenilla ei ollut mitään intressejä mennä vielä rehtorin luokse.
"Voi ei, muru, älä huoli, ei todellakaan loukannut tai mitään", kiirehti Kaiden sanomaan ja hymyili jälleen kerran. "No, mulla on vanhemmat ja kaks siskoa ja yks veli. Ne on ihan mukavia, vaikka joskus tuntuu että vihaan niitä yli kaiken", kertoi Kaiden ja naurahti.
"Kerro sä sun perheestä", pyysi Kaiden varovasti katsellen Michiä nätisti.

Michi ei osannut muuta kuin hymyillä toiselle. Kaiden kertoi myös perheestään ja kysymys ei ollut ollut loukkaava. Se oli hyvä se.
"Minun perheestäni? No...Minulla on tietenkin vanhemmat ja pikkusisko, jonka nimi on Choko. Hän on ala-aste ikäinen." Hän kertoi toiselle iloisena ja rakkaus perhettä kohtaan varmasti loisti kilometrien päähän. Michi oli päättänyt pärjätä täydellisesti tänä vaihto-oppilas vuonna, jotta isä ja äiti saisivat olla ylpeitä hänestä.
"He ovat kaikki mukavia. Minulla on myös ukki. Harue-san. Häntä kuuluu kutsua saniksi. Hän on äitini isä ja äiti ei tule toimeen hänen kanssaan, mutta Harue-San on minusta todella mukava." Japanilainen pälisi ja punastui sitten pienesti nolostuksesta.
"Anteeksi! Minä puhun ihan kamalasti." Hän totesi sitten nolona toiselle. Nyt pitäisi käyttäytyä.

Oranssipäästä oli hassua, että toinen kutsui häntä muruksi. Yleensä sellaisilla nimityksillä ei kutsuttu kuin rakkaita tai läheisiä ystäviä. Ehkä se oli tapana tässä maassa? Michi ei kehdannut kysyä asiasta, sillä ei tahtonut tehdä itsestään ihan aasia toisen silmissä.

//mä oikeesti arvasin että Michi viel luulee tota muruttelua jokski yleiseks tavaks x'D//

"Sä varmaan pidät heistä paljon", totesi Kaiden huomatessaan Michin sävyn, jolla tämä kertoi perheestään, "vai että Choko... Siitä tulee mieleen suklaa." Pörröpää naurahti huvittuneesti etenkin japanilaisen nolostuessa ja sanoessa puhuvansa liikaa. Sille Kaiden pudisti päätään.
"Älä ole huolissasi, sweetie. Sä et oo kuullu kun mä pääsen vauhtiin, mä voisin puhua tuntikausia tauotta ellei muutkin haluais sanoa jotakin", sanoi rokkaripoika nauraen, "ja sitäpaitsi mun mielestä puheliaisuus on ihan hyvä juttu, ainakaan ei tuu vaivautunutta hiljaisuutta ja sitä mä vihaan. Se on inhottavaa."

Pörröpää vilkuili ympärilleen käytävällä, melko ankean näköinen paikka. Tässä samalla tulisi tutustumiskierros kouluun, joten ei poika valittanut. Silmät tuikkien ja sama kaunis hymy huulillaan poika katsoi Michiä suoristaen sitten rypyn farkuistaan.
"Onko sulla harrastuksia?" hän kysyi sitten kehittääkseen lisää jutunjuurta, ja ehdottomastihan Kaiden halusi kuulla enemmän tuosta pojasta.

Michi nyökkäili hieman.
”Joo. Suklaasta nimi tuleekin. Tai siis… Suklaahan on japaniksi chokorēto ja siitä se nimi sitten tulikin.” Poika selitti ja hymyili hieman itsekseen. Hänen ansiostaan siskolla oli niin söpö nimi. Suklaa kun oli ollut Michin ensimmäisiä pitkiä sanoja, joita hän oli oppinut sanomaan. Vanhempien mielestä se oli sitten täydellinen nimi pikkusiskolle. Olihan se. Tyttö oli yhtä söpö juttu kuin suklaa.

Japanilainen kuunteli sitten toisen kertomusta itsestään ja siitä että Kaiden oli puhelias myös. Se olikin hyvä juttu! Ehkä toinen ei sitten pitäisikään Michiä ihan typeränä papupatana. Sitten pidempi poika kysyikin, oliko hänellä harrastuksia. Oranssipää kuitenkin pyöritti päätään.
”Eipä oikein. Yritän panostaa täysillä kouluun. Pidän kyllä lukemisesta. Minulla on koko ajan kirjoja kesken.” Michi kertoi ja ajatteli, että sekin kai oli eräänlainen harrastus. Lukeminen siis. Katse nostettiin ylös Kaideniin ja tuolle hymyiltiin. Ihanaa, kun toinenkin hymyili niin paljon!
”Onko sinulla? Harrastuksia siis?” Poika kysyi sitten ja kallisti kysyvänä päätään. He kävelivät koko ajan eteenpäin ja rehellisesti sanottuna, Michi ei ollut edes katsonut minne he olivat menossa. Hän oli aivan liian kiinnostunut uudesta tuttavuudestaan.
”Sinulla on muuten sievät hiukset. Niitä on aika paljon.”

Kuulemma toinen panosti kouluun. Kaidenin mielestä sellainen oli hyvin ihailtavaa, hän itse oli koulun suhteen hyvinkin laiska. Kertoi Michi myös lukevansa mielellään harrastuksenaan.
"Kiva että toiset jaksaa lukea", totesi Kaiden, "mä en jaksais sitten millään. Mut joo, mä piirrän", hän alkoi kertoa sitten kun kysyttiin hänen harrastuksistaan.
"Mä oon piirtäny aika pitkään, ja nyt mä oon ruvennu kokeilemaan öljyvärimaalausta. Siinä on vaan se ongelma, et öljyvärit haisee ihan hirveiltä, niin mä mieluummin piirrän ihan vaan lyijykynällä ja hiilellä ja tolleen", pörröpää selosti, "mä kävin sarjakuvakurssiakin siellä Bocassa, siellä järjestettiin kaikkee mukavaa kuvataideseuran puolesta, mut en oo ihan varma onko se niin mun juttu. Mutta kyllä niitäki tulee joskus tehtyä, jälki on vähän vaihtelevaa riippuen mun jaksamisesta", hän jatkoi naurahtaen ja silmät tuikkivat yhä innostuneesti. Huomasi, että hän oli hyvin omistautunut asialle josta puhui.
"Mä voin näyttää mun kuvia sulle joskus, jos sä haluat", rokkari ehdotti vielä selityksensä lopuksi ja meinasi menettää hermonsa sille samalle hiustupsulle, jota hän sai taas olla sivelemässä pois. Olisi pinni, hän mietti, mutta nopeasti pyyhki ajatuksen mielestään.

Kaidenin vatsa kääntyi ympäri, kun Michi kehui hänen hiuksiaan. Hänen kasvonsa olivat vakavoituneet, mutta hän etsi taas niille hymyn.
"Kiitos", sanoi pörröpää ja punastui hyvin heikosti, lähes erottamattomasti, "mihin päin mennään?" hän kysyi heidän tultuaan kohtaan, jossa käytävä haarautui.

Japanilainen kuunteli tarkkaavaisena, kun toinen kertoi piirtämisharrastuksestaan.
"Tuo kuulostaa kivalta ja sinä selvästi nautit piirtämisestä." Michi huomautti ja nyökkäili sitten innokkaana heti perään, kun Kaiden ehdotti näyttävänsä joskus kuvia. Hän todella tahtoisi nähdä pojan piirustuksia. Poika piti kovasti tuollaisesta piirteestä ihmisissä. Jos joku jaksoi panostaa johonkin täysillä, se oli hienoa. Japanissa oli tosin sellaisia ihmisiä todella paljon. Kaikki tuntuivat olevan lahjakkaita jossakin ja panostavan siihen liikaakin.

Michi huomasi Kaidenin punastuneen hennosti, mutta ei kohteliaanapoikana huomauttanut asiasta. Hän oli huomannut jo näiden muutamien päivien aikana, että ainakin Ronnyllä oli tapana huomauttaa, kun oranssipää itse punastui. Se pahensi vain nolostumisen tunnetta ja poskien punaa.
"Tuota...Ronny neuvoi minulle kyllä, mutta en muista oikein suuntaa enää. Pitäisikö kysyä joltakin?" Michi kysyi ja katsoi ylöspäin Kaideniin.
"Muistan vain, että piti kääntyä pari kertaa ja mennä lyhyet portaat ylös." Japanilainen muisteli ja puri ala-huultaan mietteliäänä.

"Joo, mä nautin siitä", myönsi Kaiden Michin huomauttaessa. Hän vilkuili ympärilleen risteyksessä ja pudisteli olemattomia tomuja pois vaatteistaan. Pörröpää oli aivan ulalla, suunta hukassa eikä hänellä ollut harmainta hajuakaan, mihin tulisi mennä. Tällaisissa tilanteissa Kaiden yleensä hiljeni, nytkin, ja henkisesti potkaisi itseään siitä ettei voinut keksiä mitään puheenaihetta tai vaikuttaa edes järkevältä. Hän vain katseli silmät suurina ympärilleen ja todennäköisesti näytti ja vaikutti hyvinkin typerältä.

"Ei täällä ole ketään, kaikki on tunneilla", totesi Kaiden, "mutta voidaanhan me etsiä portaat. Jos mennään takaisinpäin aulaan, koska siellä saatto muistaakseni olla jotkut", hän jatkoi kulmiaan rypistäen. Muisteli, oliko aulassa ollut portaat.

Michikin tähyili ympärilleen, mutta Ronnyn selitys oli ollut hieman hauskanlaisen erikoinen, joten mitään erityistä ei tullut katsellessa mieleen. Japanilainen katsoi sitten hiljentynyttä Kaidenia. Tuo näytti aika söpöltä noin ihmetellessä. Jos vain niin sai pojasta sanoa täälläpäin. Japanissahan he laukoivat kohteliaisuuksia tuostavain jopa pojat pojille. Kaiden ehdotti sitten pakittammista ja Michi kääntyi ympäri ja asteli takaisin lähtöpisteeseen ja katseli taas ympärilleen.
"Olet oikeassa. Tuolla on portaat. Mennäänkö sinne?" Oranssipää kysyi hymyillen ja katsoi toista ruskeilla silmillään kysyvänä.

Japanissa Michin koulu oli ollut isompi kuin tämä, mutt heillä oli ollut viittoja vähän joka suuntaan, jopa sisälläkin. Niin uudet oppilaat löysivät oikeat paikat helpommin. Lisäksi opettajanhuone ja rehtorinkanslia olivat sijainneet heti ensimmäisessä kerroksessa, joten sinne ei ollut ollut vaikea löytyää. Amerikassa piti näköjään kaikki tehdä sekavaksi.
"Minä en ole edes varma, onko minulla tänään mitään muuta kuin tämä rehtorilla käynti." Japanilainen naurahti sitten ja pörrötti hieman hiuksiaan. Olisi kyllä ollut aika turhauttavaa, jos hän olisi kävellyt kouluun vain tämän takia. Ei kävelymatka tosin pitkä ollut ollut ja kyllä vapaa-aika pojalle kelpasi. Ja olihan hän tämän ansiosta tavannut Kaidenin.

Kaiden seurasi Michiä takaisin aulaan. Nyt he kävelivät huomattavasti ripeämpää vauhtia kuin mennessään toiseen suuntaan. Ja hänkin näki portaat. Uusi henkinen potkaisu. Miten Kaiden olikaan saattanut olla niin pöhkö, ettei ollut lähtenyt katsomaan tuolta ensi tilassa. No jaa, tehty mikä tehty, ja nythän portaat olivat juuri tuossa. Voi luoja, Michi oli niin söpö. Kaiden katseli hymyillen, kun tuo pörrötti hiuksiaan. Poika tunsi itsensä lähinnä typeräksi, kun hymyili vain jatkuvasti. No, niin hän teki yleensäkin. Mutta ei yleensä tuntenut itseään tällä tapaa typeräksi.

"No, lähetäänkö sitten leijonaluolaan, muru?" hän kysyi silmissä leikkisä pilke astuen Michin rinnalle ja vilkuili portaita, "enkä mäkään tiedä. Saattaa hyvin olla ettei meillä ole muuta kun pitää hankkia kirjat ja kaikkee, ja mä jotenkin toivon sitä. Me ehdittäis tutustua paremmin, mennä vaikka kahville tai jotain", pörröpää jatkoi. Hänestä kahville meneminen tuntui hyvältä idealta.

Michi katsoi edelleen portaita ja sitten Kaidenia. Tuo oli sanonut häntä jälleen muruksi. Ehkä siitä pitäisi kysyä jossain vaiheessa? Japanilainen lähti kävelemään portaita kohti, mutta pysähtyi jo parin askeleen jälkeen. Pidempi poika kun ehdotti kahville menemistä. Michiltä meni vähän ohi tarkoittiko tuo että tänään, vai että joskus.

Michin huulille nousi leveä hymy. Toinen oli niin mukava! Ja jotenkin toisen seurassa tuntui siltä, että piti varoa hieman sanojaan. Ei sen takia että japanilainen olisi pelännyt Kaidenia. Hän ei vain tahtonut toisen lähtevän. Mutta miksi? Miksi Michi tahtoi niin kovasti olla toisen seurassa? Poika oli täysin ajatuksissaan ja havahtui sitten, kun tajusi ettei ollut vastannut toisen kysymykseen.
"Joo! Tutustuminen olisi mukavaa. Tai voit vaikka joskus tulla yökylään..." Poika ilmoitti sitten ja tunsi punan kohoavan hentona kasvoilleen.
"Tai siis... Tarkoitan vain sitä... Minusta olisi mukava tutustua kunnolla, ja isäntäperheeni äiti sanoi, että voin kutsua ystäviäni yökylään..." Oranssipää selitteli nolona.

//sovitaanko että näillä ei ole mitään muuta? 8D sori, tuolla on pieni hitti ^^ voin muokata pois sen jos näin vaadit//

Kaiden huomasi toisen punastuneen hennosti, mutta (kohteliaisuudesta?) ei huomauttanut. Normaalitilanteessa hän olisi sanonut jotakin tyyliin "sä punastuit, oletpas söpö", mutta nyt jätti sen sanomatta. Hänestä tuntui että Michi oli jo tarpeeksi hämmentynyt. Poika otti ne pari askelta takaisin Michin viereen, tätä kädestä napaten lähti portaita ylös.
"No tänään mä vähän aattelin, jos ei ole muuta kuin tämä", sanoi pörröpää iloisesti ja käänsi katseensa Michiin, "kai se käy? Ja kyllä mä mielellään tulisin joskus teille yöksi", hän jatkoi väläyttäen japanilaiselle taas hymyn.

Rokkaripoika sipaisi taas sen saman hiustupsun kasvoiltaan yhdellä virtaviivaisella liikkeellä heidän kävellessään ylös rappusia pitkin. Kuten Michi oli sanonutkin, ne eivät olleet kovin pitkät.
"Mihin suuntaan tästä pitikään mennä, muistatko sä?"

Michi nyökkäili hieman toiselle ja yritti hallita punastumistaan, kun toinen sitten nappasikin häntä kädestä ja veti portaat ylös. Oliko tässä maassa normaalia, että pojat pitivät toisiaan kädestä kiinni? Kyllähän se tavallaan japanissakin oli hyvien ystävien kesken. Mutta eivät hän hän ja Kaiden edes tunteneet kunnolla...? Pitkäpoika kuitenkin myöntyi yöpymis ideaan ja Japanilaisen kasvoille nousi takaisin hymy.
"Hienoa! Voidaan tehdä sitten kaikkea hyvää. Voin tehdä japanilaisia herkkuja, jos tahdot tutustua vaikka niihinkin." Poika selitti innoissaan ja katsoi sitten miettiväisenä eteenpäin.

Sormi asetettiin alahuulen päälle miettiväisenä.
"Sanoisin että vasemmalle, mutta en ole 100% varma. Enkä voi edes soittaa Ronnylle vielä, koska saan kännykkäni vasta yli huomenna." Hän selitti Kaidenille ja irrotti sitten kätensä toisen kädestä. Se tuntui omituiselle. Ei ehkä pahalla tavalla, mutta silti.

//Jeps ja lyhyttä ^^ >< //

"Mennään siis katsomaan vasemmalta", sanoi Kaiden. Michi irrotti otteensa hänen kädestään. Pörrötukka ei tiennyt pettyikö vai ei. Hän kohensi laukkunsa asentoa ja siirsi sen oikelta olkapäältään vasemmalle. Oikea puoli alkoi jo turtua. Lisäksi Kaidenin oikeanpuoleisia selkälihaksia oli sanottu kehittyneemmiksi kuin vasemmanpuoleisia, johtuen siitä että hän kantoi aina laukkua oikealla olalla. Nyt Kaiden yritti kovasti kantaa sitä vasemmalla puolella. Poika kostutti huuliaan vilkuillen vasemmalle. Siellä näkyi olevan käytävän päässä joku ovi.

"Kyllä tuolla näyttäis olevan ovi, mennäänkö kattomaan sitä?" rokkari kysyi kääntäen taas katseen Michiä kohti.

Japanilainen katsoi myös ovea, jonka Kaiden bongasi. Katsetta tsuumattiin hieman ja sitten pieni naurahdus pääsikin pojan huulilta.
"Epäilen että se on tuo. Tuossahan lukee oven vieressä rehtori? Ainakin jos oikein nään." Oranssipää naurahti ja lähti astelemaan ovea kohti. Hän toivoi kovasti, ettei heillä olisi muuta enää tänään, vaikka toisaalta häntä kyllä kiehtoi koulun aloitus heti... Mutta kaupungissakin oli niin paljon nähtävää vielä! Kaikki oli uudessa maassa niin uutta. Muutakin kuin koulu. Taxit olivat erilaisia, ruoka, ihmiset ja jopa kännykät! Michi oli ollut ihan ulalla, kun Ronny oli näyttänyt omaa puhelintaan ja selittänyt, etteivät kovinkaan monet käyttäneet sähköposti viestintää kännyköissään. Ja japanissa ei oikein muuta tapaa edes tunnettu!

Michi oli nyt ovella ja vilkaisi hieman Kaideniin. Poikaa itseään jännitti kovasti ja hän oli tyytyväinen, että hänellä oli kaveri mukana. Amerikkalaiset miehet kun osasivat olla pelottavia...Kai rehtori olisi mies? Vai pystyikö nainen olemaan rehtori? Ei kai.

Kaiden siristi silmiään nähdäkseen kyltin oven vieressä. Kyllä siinä taisi lukea rehtori. Kaninkokoisilla kirjaimilla vieläpä. Poika naurahti kepeästi, hänen näkönsä oli ilmeisesti jokseenkin huono. Mutta eihän kaikki voinut sattua silmään ensikatseella.
"Mennään katsomaan", pörröpää ehdotti, "millaista sun mielestä Amerikassa on?" hän sitten kysyi keksittyään suorastaan erinomaisen keskustelunaiheen. Hän oli aina halunnut kuulla, millainen hänen kotimaansa ulkomaalaisen mielestä oli. Vaikka eihän Kaidenkaan ollut viettänyt San Diegossa kuin muutaman päivän, mutta yleisesti ottaen. Tokihan hän tunsi yleisamerikkalaisia tapoja varmasti enemmän kuin Michi.

Ovella Michi loi Kaideniin jännittyneen katseen.
"Voidaankohan me mennä sinne yhtä aikaa? Kyllä mä uskoisin", sanoi Kaiden, "eihän se maailmaa kaada jos sinne tulee kaks kerralla. Ja voihan se pyytää toista poistumaan..."
Näin sanottuaan rokkaripoika koputti oveen reippaasti. Kun sisältä kuului pyyntö astua sisään, hän avasi ovea ja viittasi Michiä mukaansa.

Naisrehtori istui pöytänsä takana enemmän tai vähemmän keskittyneenä.
"Päivää", tämä sanoi kaksikolle ja silmäili heitä.
"Öö, päivää", sanoi Kaiden vähän takellellen. Jotenkin rehtoreille -yleensäkin opettajille- puhuminen oli aina ollut hänelle hiukan heikko kohta, "mä olen Kaiden Way... ja mun piti aloittaa täällä tänään." Lopetettuaan hän loi katseen Michiin, kuin kehotuksena tälle aloittaa oma puheenvuoronsa.

Japanilainen vain nyökkäili Kaidenille.
"Voin vastata tuohon kysymykseen rehtorilla käynnin jälkeen?" Hän ehdotti jännittyneenä hymyillen. Tuota pitäisi todella miettiä! Kaiden koputti oveen ja ennen kuin oranssipää kerkesi edes tajuta, hän huomasi seisovansa rehtorin edessä ja tuo todellakin oli nainen! Michi ei näyttänyt yllättynyttä naamaa. Sehän olisi epäkohteliasta. Rokkaripoika esitteli itsensä hänen vierellään ja seuraavana olisi selvästi japanilaisen vuoro. Niin olikin, sillä nyökättyään Kaidenille, tuo katsoi häntä. Michi kumarsi syvään.
"Nimeni on Fukushima Michi. Olen uusi vaihto-oppilaanne." Hän esittäytyi kuuluvalla äänellä ja nousi sitten takaisin normaaliin asentoon seisomaan. Amerikassa ei ollut tapana kumarrella pahemmin, mutta Michistä se oli sen verran kohtelias tapa, ettei hän siitä ylmepiarvoisten seurassa luopuisi.

Michiä jännitti tilanne kamalasti. Naisrehtori kuitenkin hymyili. Ei mitenkään superkiltisti, mutta virallisen oloisesti.
"Minä olenkin odotellut teitä." Nainen sanoi sitten ja oranssipää vilkaisi hieman Kaidenia vierellään. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään. Rehtori veti yhden työpöytänsä laatikon auki ja otti sieltä kaksi kirjekuorta. Hän ojensi ne molemmille pojille.
"Sieltä löydätte lukujärjestyksenne, koulunsäännöt, kartan ja muuta nippeli tietoa." Nainen ilmoitti ja katsoi sitten kelloa seinällä. Michi katsoi sitä myös. Olikohan hän päässyt haluamiinsa valinnaisryhmiin?
"Te voitte kyllä minun puolestani lähteä kotiin. Aloitatte sitten opiskelun huomenna." Tuo ilmoitti sitten ja pieni hymy nousi Michin kasvoille. Hän pääsisi kahville Kaidenin kanssa!

Kaiden otti vastaan kirjekuoren, jonka rehtori ojensi hänelle. Lukujärjestystä, sääntöjä, jopa kartta. Kartta kuulosti Kaidenin mielestä suorastaan mainiolta objektilta. Rehtori kertoi, että he pääsisivät nyt kotiin. Kaidenin vatsassa hypähti. Tämä tarkoitti että hän pääsisi kahville Michin kanssa. Poika oli hyvinkin tyytyväinen. Hän nousi seisomaan.
"Kiitoksia, hyvää päivänjatkoa", toivotti Kaiden kohteliaasti ja pyörähti ulos ovesta.

Oven suljettuaan hän hymyili aurinkoisesti Michille.
"Näköjään me päästään kahville muru", hän totesi iloisesti ja työnsi kirjekuoren avaamatta laukkuunsa, "tän voi avata myöhemmin. Toivottavasti siellä on se kirjalista kanssa."