Se on vainoharha joka ne pirut seinille piirtää

- Acid, Ox, Mila~ Jukkismummo kera Gene ja Jen olis aika mukava <; -

Maddox pyöritteli päätään mielenosoituksellisesti, mutta vino, huvittunut hymy ei vakuuttanut kolmikon kahta muuta jäsentä. Määrätietoisesti Mila nappasi keesipäätä kädestä kiinni ja rupesi kiskomaan perässään. Ponneton vastustelu vain yllytti punatukkaista tyttöä, blondi urheilija poika naurahti ja tyrkkäsi Oxia selkään jotta tuohon saisi edes hieman liikettä. Hyvä kun hentoisempi pojista ei ollut samantien nokallaan vasten ostoskeskuksen kylmää ja likaista lattiaa.
Oikeastaanhan Maddox Smith oli hyvinkin varteenotettava kroppansa suhteen, sopivan timmissä ja treenatussa kunnossa. Acid Lyoniin verrattuna punkkari oli silti auttamattomasti pelkkä kukkakeppi. Johtui yksinkertaisesti siitä, että Acidilla oli pituutta lähes kaksi metriä ja kroppa treenattuna lähes huippuunsa. Joku maku sentään siinäkin hommassa, jonkinmoinen luonnollisuus.
"Varmasti olette jo harkinneet, sähän roikut siinä naisessa kun mikäkin säälittävä ja epätoivoinen kolmetoista vuotias!", Mila messusi, Acid nyökytteli päätään vahvistaakseen sanat. Hymy ei kadonnut rokkaripojun kasvoilta vastaväitteistä huolimatta. ja niitähän Mila ei kuunnellut vaan raahasi ystävänsä hyllyjen välistä suoraan lastenvaate osastolle.
"Voidaanhan me ostaa näitä ihan vaan, että Dawn tajuaa ottaa vihjeestä vaarin. Eikö sellainen pikku nyytti olisi suloinen? Jamie-täti hemmottelisi pientä oikein kunnolla", tyttö totesi puoliksi vitsillä. Kummallekaan jätkistä tuskin jäi epäselväksi, että Mila kyllä hemmottelisi pennun piloille. Eipä sillä, että Maddoxilla pieniä olisi ollut suunnitelmissa vielä pitkiin aikoihin. Kunhan nyt koulu ensin loppuun ja sitten ehkä jonkinmoinen vakituisuus elämään... Sitten joskus myös niitä pikkuotuksia...

"Toi on ihan ehdoton", Acid naurahti osoittaen mustaa potkupukua, jossa vatsankohdalla koreili hullun punainen anarkiamerkki. Maddox ulvoi naurusta, hän voisi hyvinkin kuvitella tuon vauvalle. Lapsi raukka, leimautuisi jo ihan vaippaikäisenä. Mila hymyili myös. "Kuvittele nyt, sellainen pieni Maddox-klooni, olkoonkin vaikka tyttö, tuossa... Aaaws", Jamie nauroi ja noukki jostain hyllystä pienen pienet vaaleanpunaiset sukat. "Tuitui, kato nyt. Mieti miten pieni sellainen nyytti oikeasti on..." Tyttö hiplasi sukkia kädessään ja katseli niitä. Hän kun ei koskaan olisi uskonut potevansa vauvakuumetta.. Omia hän ei tahtonut, mutta muiden pentuja olisi kyllä kiva hemmotella piloille... Tuli hän hyvin Tinankin kanssa toimeen, toi tytölle aina karkkia kyläillessään Lyoneilla. Vaikka Acid kuinka kieltäisi ruokkimasta eläimiä.
Maddox uppoutui itsekin tutakailemaan tarjontaa, hipelsi pieniä pastellisävyisiä vaatteita ja karahti kauttaaltaan punaiseksi kasvoiltaan kuullessaan tirskuvia ääniä ohikulkevien muutaman ykkösluokkalaisen huulilta. No, saivat ihan vapaasti luulla mitä ikinä tykkäsivät.

Mila ja Acid sähelsivät jotain hieman taaempana, Oxin silmiin osui jotain, mikä lamaannutti hänet täysin. Helvetti... Nyt pitäisi saada Acidin huomio jonnekin muualle, ennen kuin poika näkisi mitään...

”Arvostan tätä Gene, mutta ei sinun olisi tarvinnut. Kiitos”
Puhui vaaleatukkaista sinisilmää vuoden vanhempi tyttö. Suloisille kasvoille oli noussut kiitollinen hymy. Suloisille, mutta väsyneille, Eugene ajatteli ennen kuin vastasi vähättelevästi:
”Ei tästä ole mitään, oikeasti. Tahdoin auttaa sinua ja minusta on mukava viettää aikaa sinun kanssasi vaikka sinä ja Acid olettekin..”
Sinisilmäisen skeittarin ääni hiljeni, Jenin hymyillessä tuolle ymmärtäväisesti.
”Ei mitään, tiedän kyllä. Minusta on mukavaa kun läksit mukaan. Saat olla makutuomarina sitten”
Tyttö naurahti, saaden nuorimman Lyonin huulille nousemaan lempeän hymyn.

Jen oli törmännyt ostoksilla olevaan Eugeneen ja poika oli lyöttäytynyt hänen seuraansa kun tyttö oli päättänyt mennä hivenen katselemaan vaatteita syntymättömälle lapselleen. Tyttö alkoi jo tuntea pienen elämän liikkeet sisällään, niiden aiheuttaen sen, ettei Jen tuntenut enää olevansa niin yksin. ei hän oli oikeastaan innoissaan siitä uudesta tunteesta, jonka vauva hänessä loi. Gene oli niitä ensimmäisiä, jotka olivat saaneet tietää Jenin raskaudesta ja tuon tilanteesta. Poika oli tuntenut vastuuta, mutta myös sääliä saatuaan kuulla tytön tilanteesta ja oli lupautunut olemaan tuon turvana sekä tukena jos tyttö sitä joskus tarvitsi. Tällä hetkellä Gene oli ainoa, joka kunnolla edes jutteli Jenille koulussa eikä tyttö voinut olla kuin kiitollinen mustaan huppariin ja lököttäviin farkkushortseihin somistautuneelle nuorelle miehelle.

Tummanlilaan kapeat olkaimet omaavaan mekkoon somistautunut Jen asteli sirosti korkokengillään häntä pidemmin nuorukaisen rinnalla, joka oli tytölle kuin oma veli. Jen henkäisi ihastuksissaan, päätyen nappaamaan käsiinsä omenanvihreän paidan, jonka eteen oli kuvattu soma kirahvi.
”Mitä sanoisit tästä? Olisiko tämä hyvä?”
Tyttö kysyi kääntyen Genen puoleen.
”Hmmhh.. Onko hän sitten tyttö vai poika?”
”Sitä ei tiedä vielä, enkä ole oikeastaan varma haluanko edes tietää.. Mutta eikös tämä kävisi kummallekin.. Tai ei ehkä sittenkään.. hmmh”
Jen vastasi ja siirtyi katselemaan muita vaatteita.

Gene tunsi jonkun katsovan häntä ja vaivaantuneena sinisten silmien katse haravoi ympäristöä, sen osuen varsin tutun näköiseen harjapäiseen poikaan. Huulille levisi kevyt hymy ja nuorin Lyonin veljeksistä oli jo aikeissa heilauttaa tuolle kättään kun hän tajusi miksi Ox näytti niin oudolta. Katse nauliutui Milaan ja hänen isoveljeensä, katseen siirtyessä kauhistuneena takaisin Oxiin ja sitten Jeniin, joka näytti tutkivan kaikessa rauhassa vaatteita.
”Öh.. Jen..”
”Hmmhh..?”
Tyttö kääntyi katsomaan Geneä ja huomasi tuon vilkuilevan jonnekin sivulleen. Vihreiden, meikattujen silmien katse siirtyi siihen suuntaan, johon poika oli vilkuillut, tytön kalvetessa ja jähmettyessä aloilleen. Katse käännettiin nopeasti pois tytön miettiessä mitä hän voisi tehdä. Heidän pitäisi lähteä nyt heti! Mikä piru olikaan saanut Acidin ja tuon kaverit lastenvaateosastolle. Kohtalo oli niin julma hänelle..

Maddox irvisti ja yritti näyttää käsillään genen ja Jenin äkkiä helvettiin. Mitä ne yli päänsä tekivät täällä? ok, hyvä on, mitä hän itse teki täällä? Sivu seikka, acidin pikkuveli ja ex-tyttöystävä oli saatava kuitenkin äkkiä pois näköetäisyydeltä. Acid kun tuskin pystyisi edes katsomaan Jenniferiin särkymättä. Ox kuitenkin tiesi miten vakavasti isomies eron otti. Oikeastaan, Ox oli entiselle cheerleaderille itsekin hyvin katkera siitä, että tuo sai hänen ystävänsä kärsimään niin syvästi. Toisaalta, jos hän olisi tiennyt Jenin tilasta, hän tuskin olisi ajatellut ihan niin pahasti tuosta neidistä. Äänettömästi huulilla luotiin sanat, jotka käskivät kaksikkoa pois. Päällä nykäistiin hieman punapään ja blondi suuntaan. Epäonneksi kyseinen punapää sattui juuri vilkaisemaan harjatukkaa näyttääkseen tuolle uusimman löytönsä friikisti virnuillen. "Mitä sä nyit, sattuuko päähän?", tyttö kysäisi huvittuneena. Huomasi sitten kuitenkin kaksi vaaleaverikköä, joista toinen ei enää niin vaalea ollutkaan, edempänä. Ilo kuoli kasvoille nopeasti.

Ennen kuin tatuoitu tyttö kerkesi tehdä saati sanoa mitään oli Acidkin jo naulinnut särkyneestä jäästä koostuvat silmänsä Jeniin. Kipu kuvastui niistä niin selvänä, mutta poika ei saanut sitä peitetyksi saati katsettaan käännetyksi. Toinen blondi kuitenkin herätti huomiota. Kurkku kuivui nopeasti, sanoja oli mahdoton luoda, pää oli tyhjä. Ajatukset hukkuivat kuin mustaan aukkoon. Poika laski katseensa lattiaan, ei sanonut mitään.
Huolestunut kissanainen kiersi käsiään ystävänsä ympärille, mutta Acid ei edes reagoinut siihen. Ox ei osannut muuta kuin purra lävistettyä alahuultaan. Vitun vittu, miksi helvetissä tässäkin oli pitänyt mennä käymään näin? Otti ihan pirusti päähän, heillä kun piti olla tänään niin hauska päivä kolmisin.
Pitäisiokö nyt sitten mököttää viidestään? Oikeastaan kaikki mahdollinen olisi hyvä selvittää saman tien.

"Tota, öh.. Moi", Ox tokaisi kaksikolle hieman vaikeana ja heilautti kättään.

Gene huomasi Oxin viittoilut ja avasi suunsa kehottaakseen Jeniä seuraamaan itseään. Kuitenkin hän toimi liian myöhään, sillä punapäinen nainen ja hänen veljensä heti perään huomasivat kaksikon. Jostakin syystä Gene tunsi pettäneensä veljensä, sillä se miten tuo katsoi kundin vierellä olevaa pientä tyttöä särki pikkuveljen sydäntä. Acid kärsi kovasti ja sen huomasi myös Jen.
Tytön vihreät silmät eivät irronneet Acidin sinisistä, Jenin silmistä kuvastuen sen kivun, jota tuo tunsi. Äkkiä tunteet pääsivät valloilleen ja vihreät silmät kostuivat. Hän halusi taas pyytää anteeksi, ties monennen kerran. Mutta se ei olisi merkinnyt mitään. Ei yhtikäs mitään. Käsi eksyi jo hivenen kohenneelle vatsalle, tytön puristaessa käsissään vauvanvaatteita, joita oli ehtinyt kerätä. Koko tilanne oli muuttunut niin äkkiä. Vihreiden silmien kiskaistiin irti Acidista, tytön luodessa sen entisen rakkaansa tavoin maahan. Häntä itketti, hän olisi halunnut vain parkua.

Eugene irrotti huolestuneen katseensa veljestään, sen käydessä nopeasti Jenissä. Hän oli selityksen velkaa noille kolmelle. Kuullessaan Oxin tervehdyksen, sinisten silmien katse kävi veljessä. Ei, hän oli täällä Jenin tukena ja turvana. Niin hän oli tytölle luvannut. Gene suoristi ryhtinsä ja kohtasi kolmikon kirkkain silmin.
”Hei.. Mitä te täällä teette?”

Jen tunsi etovan tunteen nousevan hitaasti vatsastaan kohti kurkkuaan. Voi ei, ei nyt. Jotkut raskaana olevat kokivat vain aamupahoinvointia, mutta Jenin tilanteessa se ei rajoittunut vain siihen. Ei, hän voi huonosti myös muinakin vuorokauden aikoina. Yleensä pahoinvointia kesti vain vähän aikaa, sen häviten raskauden myötä, Jenin tilanteessa se ei kuitenkaan ollut vielä hävinnyt.
Tytön otsalle nousi nihkeä hiki, tuon yrittäen hillitä pahoinvoinnin aallon, joka pyrki ottamaan vallan. Pikkuhiljaa tyttö muuttui kalpeaksi, hivenen harmahtavaksi. Ei, hän ei aikoisi antaa ylen täällä. Ei nyt, ei Acidin nähden.
Mutta enää hän ei voinut sille mitään, käden kohotessa suun eteen ja tytön kääntyessä nopeasti. Vaatteet tippuivat tuon käsistä lattialle, korkojen kopistessa kaupan lattiaa pitkin.
”Jen!”
Genen huuto kaikui kuuroille korville, tytön pysähtymättä. Hän oli nähnyt asiakasvessan samassa kaupassa, aivan vähän matkan päässä olevien lastenvaateosastonkassojen luona. Voi kunpa se olisi vapaa ja hän ehtisi sinne ennen kuin hän oksentaisi. Katse kiinnittyi vessan oveen, tytön riuhtaistessa sen nopeasti auki. Hän veti oven kiinni, mutta ei ehtinyt lukita sitä kun painui jo polvilleen wc-pöntön luokse ja antoi ylen. Pahoinvoinninaalto pyyhkäisi hennon tytön ylitse kolme kertaa ennen kuin keho rauhoittui ja tärisevänä Jen nojautui seinää vasten, istuen yhä kylmällä lattialla. Hän nojasi päänsä polviinsa ja antoi kyynelten tulla.

Eugene seurasi huolestuneena Jenin menoa, huomaten tuon menevän ihan lähelle, vessaan. Hyvä niin. Mutta sitten blondi muisti, mitä tyttö oli sanonut raskaudestaan ja pahoinvoinnistaan. Eikai vaan..
Pikkuveljen katse kiinnittyi turhankin käskevänä Acidiin. Jen ei tahtonut, että toinen saisi tietää. Ei vielä, tyttö oli sanonut.
”Sinä et mene sinne..”

Mila katseli vaienneena tunnekuohua kaksikon välillä. Ne syvät tunteet jotka olivat olleet, olivat yhä, risteilivät ilmassa kuin staattinen sähkö. Ja tuo kaunis rakkaus, selkeät, puhtaat tunteet oli sysätty syrjään yhden virheellisen yön tähden. Se tuntui niin väärältä, silti tyttö ei pystynyt syyttämään siitä Jeniä. Acidin olisi pitänyt osata antaa anteeksi, sitä poika ei kuitenkaan ollut kyennyt tekemään. Toisaalta neiti ymmärsi myös sen. Olo oli jotenkin hyvin avuton, mikä oli uutta Jamielle.

Jen itki, se tuntui niin väärältä. Sattui, kipu repi sisintä. Acid tiesi, että tyttö olisi tahtonut pyytää anteeksi, hän tunsi sen. Se side, mikä oli joskus ollut eli yhä, joskin ohentuneena. Luottamus heidän väliltään oli hukkunut olemattomiin. Ja vaikka Acid olisi kovasti tahtonut painaa tuon pienen tytön vasten leveää rintaansa, ei hän sitä kyennyt tekemään. Hän ei osannut antaa anteeksi, hänen oloaan ei olluthelpottanut edes se, että hän oli saanut hakata sen miehen lähes hengiltä. Ja silti poika tiesi, ettei olisi saanut syyttää syytöntä. Jalkapalloilija ei vain tiennyt ketään muuta, johon purkaa kokemansa vääryys. Omatuntoa ei kolkuttanut, kuten olisi pitänyt.

Ox pisti merkille, käden vatsalla, laski yhteen yksi plus yksi. Puri huultaan entistä kovemmin. Eihän se voinut olla mahdollista..? Kyllä se oli, sen verran oli Maddox kuitenkin oppinut terveystiedossakin, vaikkei itsestään opettajasta niin pitänyt. Lapsen aikaan saaminen ei ollut käytännössä lainkaan vaikeaa... Mutta silti, oli jotenkin niin korni ajatus, että Jen... Ja olisiko mahdollinen lapsi edes Acidin? Voisiko se olla, tiesikö poika siitä itse, tiesikö Gene? Kuvitteliko Ox vain harhoja? Pienesti, epäuskoinen ilme kasvoillaan, poika pudisti päätään. Kysyvät silmät katsoivat Geneen. Siirtyivät hitaasti Jeniin. Ei voinut olla todellista...
Genen esittämään kysymykseen nopeiten reagoi Mila. Punapää sipaisi hiuksiaan ja katsoi Geneen.
"Kiusataan Oxia", tyttö vastasi ykskantaan ja vilkaisi harjatukkaa. Heidän todellakin oli ollut vain tarkoitus pitää hauskaa.

Pienessä ajassa tapahtui monia asioita, pahoinvoivan näköinen Jen ryntäsi tiehensä, vanhasta tottumuksesta Acid oli aikeissa lähteä perään. Maddox oli kalvennut valkeaksi kuin lakana, nyt hän oli päätelmistään vain entistä varmempi. Acidin pysäyttivät Genen käskevät sanat, ärtynyt, hämmentynyt katse kohtasi lähes Acidin omien kanssa identtiset silmät. Gene ei voinu olla tosissaan? Miksi hän muka ei saisi mennä Jenin perään?
"Ja miksihän minä en mene sinne?", kysyi jopa hyökkäävä, tumma ääni. Mila taputti rauhoittavasti Acidia. "Mä meen, sä jäät tähän", Jamie lausui ja lähti Jenin perään korot kopisten.
Jen syöksyi vessaan, Mila oli salamana perässä ja tunki sisään. Tyttö oksensi, Mila katsoi tuota hiukan säälivin silmin.
"Jen.. Onko kaikki hyvin?", tyttö kysyi myötätuntoisella äänellä kumartuen lähemmäs toista. Usean vuoden bile ja kännäys kokemuksien tähden tyttö ei osannut kiinnittää huomiota oksennuksen löyhtään. Mila istui Jenin vierelle vessan lattialle, hän oli lukinnut kopin, mitä Jen ei ollut kerennyt ehdä. Jennifer itki, eikä Mila osannut tehdä muuta kuin kietoa kädet pienikokoisen tytön ympärille ja hyssytellä tuota kuin pientä lasta.

Toisaalla Acid mittasi uhmakkaalla katseella pikkuveljeään, Maddox olisi voinut yksinkertaisesti syödä päänsä. "Hei..", poika aloitti, mutta tyytyi vaikenemaan nopeasti suorastaan hullun ja ennen kaikkea pelottavan katseen osaksi saatuaan. Acidin lepyttelemiseen kuluisi hetki... ox kuitenkin uskalsi laskea sen varaan, että Geneä tuo hurjapää ei kykenisi satuttamaan.

”Ei, et sinä..ääähh…”
Gene lausui Milalle, mutta tyttö oli jo mennyt. Siniset silmät irtaantuivat hetkeksi Acidista, niiden seuratessa hetken punapäistä tyttöä, palaten yhtä terävinä taas isoveljen samanlaisiin silmiin. Gene pörrötti turhautuneena vaaleita hiuksiaan, veljen äänensävyn saaden blondin tuntemaan itsensä ärtyneeksi. Sitä ei tapahtunut usein. Ei todellakaan. Gene menetti hyvin harvoin malttinsa, mutta kun se tapahtui oli leikki siitä kaukana. Suuttuneena nuorin veljeksistä muistutti niin paljon hermonsa menettänyttä isoveljeään, että sattui.
Sinisissä silmissä oli ärtymyksestä kertova katse. Hän ei saisi antaa Acdin mennä sinne. Jamie oli jo liikaa, sillä Jen ei tahtonut kenenkään tietävän. Nyt asia oli kuitenkin tulossa pelottavan varmasti ilmi. Gene oli luvannut suojelevansa Jeniä ja sen hän myös tekisi. Niinpä nuorempi Lyon loi veljeensä jokseenkin haastavankin katseen, seisoessaan selvästi vihaisen veljensä edessä hätkähtämättä. Hän ei kuitenkaan ollut se rauhallinen itsensä. Hermot olivat vaarassa mennä.
”Sinä et mene sinne, koska sinä et välitä miltä Jenistä tuntuu. Itse asiassa sinä et tiedä hänestä yhtään mitään..”
Sanat iskettiin ehkä turhankin kovina vasten isoveljen kasvoja.
”Sitä paitsi Jen ei halua että menet sinne..”

Tyttö kuuli kuinka joku muukin tuli vessaan hänen perästään, mutta hän ei jaksanut huolestua asiasta tai vastata kysymykseen. Vaikka olisi tahtonut huutaa vasten Milan kasvoja, ettei kaikki ollut todellakaan hyvin ja kertoa kaiken. Tuntiessaan turvalliset kädet ympärillään tyttö vähitellen rauhoittui, kyynelten virran ehtyessä ja hetken päästä tuon enää nyyhkyttäessä hivenen.
”Minä..”
Kuului tukahtunut ääni, tytön nostaen katseensa punapäiseen nuoreen naiseen.
”Minä olen niin pahoillani..”
Kyyneleet tulvivat takaisin silmiin, vihreiden silmien katseen tullen käännetyksi pois Milasta. Jen hautasi kasvonsa käsiinsä ja huokasi värisevästi yrittäessään saada itseään rauhoittumaan. Alavatsassa tuntuvan pienen tunteen saaden tytön keskittymään siihen, sen tuntuen kuin hennolta perhosten siipien havinalta. Hymy häivähti pienen tytön huulilla, tuon kuiskaten sanat, jotka olivat tarkoitettu vain Jenin itsensä korville. Nuori nainen unohti hetkeksi, että vessassa oli myös kolmaskin osapuoli.
”Se liikkui..”

Mila hädintuskin kerkisi Genen sanoja kuulla, eikä niihin kyllä mitenkään reagoinutkaan. Jonkun kuitenkin piti Jenistäkin huolehtia, sen verran huonokuntoiselta reppana oli jo hetki sittenkin näyttänyt.
Eugene vaikutti hyvinkin kärkkäältä, mikä vain vahvisti herännyttä epäluuloa, joka kyti Acidissa. Mikä se sitten tarkalleen ottaen oli, ei sitä blondi itsekään tiennyt. Johonkin velipoika syyllistyi ja se koski Jeniä, luultavasti jollain kohdin Acidiakin. Poika ei kuitenkaan tiennyt, eikä uskaltanut alkaa veikkailemaan yhtikäs mitään. Saattaisi siinä tapauksessa mennä skitsoksi. Ja sitä tässä nyt ei kyllä haluttu.
Genen sanat silpoivat jotain väkivaltaisesti rikki pojan sisällä. Henkisesti koettu tuska kuvastui kasvoilta, joskin kyyneleet olivat tuntematon käsite tuolla järkälemäisellä jalkapalloilijalla. Etteikö hän muka välittänyt jenin tunteista? Eikö hän tiennyt tytöstä mitään? Ei välittänyt tytöstä, jota kohtaan hänellä oli jo yli vuoden päivät ollut tunteita, jonka kanssa hän oli viihtynyt tiiviisti? EI TIENNYT MITÄÄN!? EI VÄLITTÄNYT?!
Ja mitähän Gene luuli Acidin tunteista tietävänsä? Mitä tuo poika kuvitteli tietävänsä yhtään mistään? Oli todella harvinaista, että Gene ärsytti Acidia. Yleensä tuo onnistui vain huolestuttamaan ja herättämään suojeluvaistoa. Ei minkään näköistä kiukkua.
Ja Jen ei tahtonut häntä sinne. Viileän, julman ilmeen saattelemana Acid nyökkäsi. Jos tyttö ei tahtonut... Tuo pärjäisi kyllä, Mila oli sielä tuon tukena.

Maddoxin ilme oli ahdistunut, hätäinen. Poika ei tasan osaisi muuta kuin repiä vähiä hiuksiaan, jos Acid päättäisi nostaa pystyyn yhdenmiehen shown.. Tai kahdenmiehen, jos Gene yhtyisi siihen. Helvetinhelvetti... Mutta voisiko Jenin raskaus olla todellista? Jos Acid ei kerta tiennyt mitään... Ox alkoi olla varma kannastaan, vaikkei mitään ääneen sanonutkaan. pentu ei välttämättä olisi Acidin. Jenniferillä kun oli ollut muita. Ja siihen suhde oli kuulemma kariutunut. Ainakin siinä versiossa, joka Oxille oli kerrottu. Acid itse ei puhunut asiasta edes kysyttäessä suoraan.

"Shhshh, ihan rauhassa vaan. Acid on vahva poika", Mila puheli hiljaa. "Se kestää kyllä. Särkynyttä sydäntä tosin ei helposti korjata." Tyttö sulki silmänsä ja vain yritti välittää läheisyyden tunnetta Jenille. Henkisellä ja fyysisellä tasolla. "Ei kellään ole oikeutta syyttää sua", Mila sanoi. Hän jätti yksin -sanan pois lauseestaan. kai acidinkin vika oli, että tyttö kaipasi läheisyyttä, oikeammin seksiä, joltain muultakin kuin vain köriläältä.
Jenin tekemiset hämmensivät Milaa. Liikkui? Vihreät silmät laajenivat hämmästyksestä, järkytyksestä ja jostain selittämättömästä. Mitä helvettiä nyt oikein oli tekeillä? Se liikkui...? Voi helvetti, voi helvetinhelvetinhelvetti! Se liikkui... Lause toistui punatukan pään sisällä useita kertoja.

"Jen, oletko sä...?", Jamie jätti lauseensa kesken hiipumaan vessan seinien sisään.

Sinisten silmien katse ei siirtynyt Acidista mitään. Ne erottivat kyllä isoveljen silmistä näkyvän tuskan ja Gene pyysi mielessään anteeksi veljeltään. Hän oli sanoillaan satuttanut, satuttanut enemmän kuin oli ollut tarkoitus. Mutta hänen piti pysyä lujana sen pienen tytön takia, joka tällä hetkellä oli piiloutunut vessaan. Tai ei ehkä Jenin aikomus olla piiloutua sinne, mutta siltä se saattaisi ulkopuolisen silmissä vaikuttaa. Varsinkin jos ei tiennyt tytön todellisesta tilasta.
Silmien ilme pehmeni hivenen, nuoremman Lyonin kehon rentoutuessa.
”Jenin porukat.. ne heitti Jenin ulos.. ”
Genen kuuli itsensä sanovan. Poika soi pienen ajatuksen tytön vanhemmille. Miten nuo saattoivatkaan olla niin julmia? Heittää nyt raskaana oleva tytär ulos pellolle vain sen vuoksi, että tuo odotti heille lastenlasta. Se oli niin väärin.
Siniset silmät siristyivät hivenen, Genen jatkaessa:
”..joten lupasi että auttaisi häntä, olisin tukena, jos on tarvis ja nyt.. niin..”
Ehkä tuosta nyt sai sellaisen käsityksen, että heidän välillään oli jotakin, mutta blondi ei sitä itse ainakaan tajunnut sanoistaan. Mutta hän koki olevansa selityksen velkaa isoveljelleen ja jossakin määrin ehkä myös Oxille, joka nyt sattui olemaan myös paikalla.


Tytön sydän tuntui hypähtävän kurkkuun, itkun jäljiltä kirkkaiden silmien tullessa siirretyksi Milaan. Jenistä näki että tuon ei ollut pitänyt antaa tilaansa ilmi. Neitokainen mietti, pohti ankarasti mitä sanoisi. Mutta lause, joka oli jo sanottu, nuo kaksi sanaa, olivat paljastavammat kuin mikään muu. Hän ei voisi valehdella tällä kertaa.
”..olen”
Vastattiin lyhyesti, tytön tarkkaillessa tyynesti vanhemman naisen kasvoja.
”mutta minä pyydän, älä kerro Acidille. Se ei olisi oikein..”
Vihreät silmät pysyivät pyytävinä Milassa, niiden katseen siirtyessä tuijottamaan vessan ovea, Jenniferin ojentaessa mekkonsa helmaa paremmin. Ehkä hän otti liian ison riskin, mutta äskeisestä pystyi jo päättelemään lapsen isän jos oli tarpeeksi fiksu. Ja Jen tiesi, ettei Jamie ollut mikään tyhmä. Siispä tyttö nousi tyynesti ylös ja asteli pienen lavuaarin sekä sen yläpuolella olevan pelin luo. Tyttö katseli hetken pelin kautta punapäisen tytön kasvoja, purren huultaan.
”En halua että hän pilaa elämänsä minun ja lapsen vuoksi. Haluan, että Acid voi toteuttaa ne haaveet ja unelmat, joita tiedän hänellä olevan. Joten minä pyydän, älä kerro hänelle..”
Vihreiden silmien katse oli käynyt hivenen tuskalliseksi. Jen ei epäillyt etteikö se kaupan puolella oleva iso mies olisi ottanut vastuuta hänestä ja lapsesta. Mutta hän ei tahtonut, että Acid hylkäisi kaiken sen, mitä kundi tahtoi vielä saavuttaa. Hän rakasti toista liian paljon pystyäkseen tuhoamaan ne haaveet joita toisella oli.

Acid kuunteli ilmeettömänä Genen mainitessa Jenin vanhempien heittäneen tyttärensä pihalle. Miksi, sitä ei korsto tiennyt saati edes udellut. Nyökkäsi vain pienesti, kasvoillaan hivenen tyly ilme. Gene jatkoi, Acidin ilme kiristyi sana sanalta. Yrittikö Gene nyt kertoa hänelle, että Jenin, hänen ex-tyttöystävänsä, ja Eugenen, hänen pikkuveljensä, välillä oli jotain muutakin kuin vain ystävyyttä? Kuinka helvetissä Gene edes kehtasi?!
"Meinaatko sä, että sun ja Jenin välillä on jotain?", Ox kysyi suoraan kysymyksen, joka selvästi oli jäänyt kytemään ilmaan, minkä poika päätteli ystävänsä kasvoista. Maddox tahtoi niin kovasti, että nuorempi kiistäisi väitteen, ihan vain vaikka veljesrauhan säilymiseksi.

Mila nyökkäsi Jenin vastatessa myöntävästi. Tuo katseli suoraan punatukkaiseen tyttöön, jatkoi ettei hän saisi kertoa Acidille. Meinasiko Jen nyt, että lapsi oli Acidin? Kaiken järjen mukaan kyllä taisi tarkoittaa juuri sitä.
"En kerro, on Acidin kannalta parempi ettei poika saa ainakaan vielä tietää mitään."
Jen nousi, niin nousi Milakin, joskin nojaili yhä vasten seinää. Teki mieli sytyttää tupakka, mutta huomaavaista raskaana olevaa tyttöä ja etenkin lasta kohtaan olisi olla polttamatta. Passiivinenkin tupakointi saattoi olla terveydelle vaarallista, varsinkin jos vastustuskyky oli alhaimmillaan.
"Niin... Sä saat kyllä kaiken tarvittavan tuen, mitä mä voin vain sulle antaa. Mä lupaan", tyttö sanoi katse lattiassa, josta se hiljaa kohosi toisen silmiin kuin vahvistaakseen että toinen varmasti uskoi hänen sanansa tarkoituksellisiksi.
Jamie tiesi, että Acid tekisi kyllä kaikkensa miniatyyrinsa tähden jos saisi tuosta tietää.
Väistämättäkin tytön mieleen nousi kuva siitä pienestä sinisilmäisestä vaaleahiuksisesta pojasta hiekkalaatikolla vuosia sitten. Pientä mustatukkaista tyttöä isokokoinen poika oli kiinnostanut, mutta tyttöpä ei ollut lainkaan pitänyt siitä, että se isompi poika leikki hänen nurkassaan hiekkalaatikolla. Niin, pikku-Mila oli sitten käynyt jysäyttämässä Hunter Lyonia muovilapiolla ja siitä heidän ystävyytensä sitten kai alkoi. Pieni hymy kohosi kasvoille.
"Siitä tulee varmasti suloinen pieni.."

Sanoiko hän nyt jotakin väärin? Gene tuijotti veljeään tietämättä miltä hänen sanansa muiden korviin olivat kuulostaneet. Miksi Acid näytti niin kireältä? Siniset silmät kääntyivät Acidista Oxiin, jota Gene tuijotti mykistyneenä. Mitä toinen oikein sanoi? Skeittari ei aluksi tajunnut harjapäisen kundin kysymystä ennen kuin tuon nuoremman Lyonin kasvoille nousi hivenen kauhistunutkin ilme.
”Mitä? Minä ja Jen?”
Toistettiin hitaasti ennen kuin Eugeneen tuli edes jotain eloa. Kundi kalpeni ensin kasvoiltaan, kevyen punan noustessa sitten poskille. Voi helvetti, miksi hän ei osannut ärtyneenä valita sanojaan huolellisemmin..
”Eijeijeijei! En minä nyt sitä tarkoittanut! Me ollaan vaan ystäviä kun ei sillä ole enää ketään. muutakaan..”
Kundi huitoi hermostuksissaan käsillään ilmaa. Käsi nousi hieraisemaan niskaa, katseen valuessa kaupan lattiaan.
”…en kai vaan tahdo, että Jen eristäytyy täysin..”


Jennifer tunsi olonsa jollakin tapaa helpottuneeksi kun punapäinen nainen olikin samoilla linjoilla hänen kanssaan. Neitokaisen ei siis tarvinnut vakuutella tai anoa Jamieta olemaan kertomatta Acidille. Hän oli jo oikeastaan ollut varautunut siihen, että saisi suostutella ja estää toista naispuolista menemästä kaupan puolelle. Joten oli helpottavaa huomata, että toinen ajatteli kaiketi samalla tavalla kun hän itsekin.

Pieni tyttö hymyili punapäiselle naiselle, siirtäen hiuksia korvansa taakse.
”Kiitos.. Kiitos kaikesta..”
Sanottiin äänellä, josta kuuli Jenin todella tarkoittavan niitä. Hän tiesi, että oli joskus sanonut vähän turhankin ikäviä asioita Jamiesta, mutta uskoi toisen sanoneen myös hänestä. Mutta Jen oli ollut silloin täysin eri ihminen kuin nyt. Tuntui, että tytön sisällä kasvava lapsi kasvatti häntä tulemaan aikuisemmaksi, mikä oli oikeastaan hyvä asia vaikka ei Jen mikään lapsellinen oikeastaan koskaan ennenkään ollut. Ainakaan niin lapsellinen kuin muutamat muut tytöt jotka kuuluivat kermaan, vaikka toki hänestäkin löytyi diivamaisia piirteitä. Kuten se, ettei tyttö pitänyt sottaisesta meikistä. Tyttö tajusikin tuijottavansa omiin vihreisiin silmiinsä ja irvisti hivenen.
”Näytän ihan kamalalta..”
Todettiin, tytön alkaen siistimään meikkiään parempaan kuosiin, tuon tekemisten keskeytyessä kuitenkin Milan sanojen myötä, Jennifer katsahti toiseen yllättyneenä, ennen kuin lämmin pilke nousi tuon silmiin. Käsi hieraisi ohimennen jo hivenen kohonnutta vatsaa, Jenniferin hymyillessä lämpimästi. Hän oli nähnyt Acidista muutamia lapsuuskuvia silloin joskus kun oli käynyt Lyoneilla ja oli voinut vain todeta, että suureksi mieheksi kasvanut Hunter oli ollut varsin suloinen viikari pienenä.
”Jos tämä tulee yhtään isäänsä niin uskon, että hänestä tulee oikein suloinen..”
Isä? Niin. Pienen elämänalun toinen lähde oli nyt tuolla ovien takana. siellä minne Jeninkin pitäisi uskaltaa mennä vaikka hän olisi tosiasiassa tahtonut piiloutua vessaan niin pitkäksi aikaa, että Acid unohtaisi hänen olemassaolonsa. Jatkaisi eteenpäin vaikka se kuinka häneen ja kundiin sattuisikin.
”..en usko, että minulla on rohkeutta mennä tuonne ulos..”

Ox nyökkäsi hitaasti, kasvoillaan rauhoittunut suorastaan jopa kiitollinen ilme. Myöntävä vastaus olisi varmasti saanut aikaan ydinräjähdyksen. Olihan se nyt sanomattakin täysin selvää, että tunteen joita Acidilla Jeniä kohtaan oli eivät suinkaan olleet eron myötä kuolleet pois. Rakkautta todellakin vielä löytyi, luottamus oli olematon. Eikä ihan syyttä. Ainakaan jos Oxin epäilemä, vahvasti itseasiassa, lapsi ei olisi Acidin...
Happamuus vanhemman Lyonin blondin kasvoilla lientyi hiljaksiin pois, mikä oli ehdottomasti vain positiivinen asia. Totuus silti sattui. Gene oli Jenin ystävä, koska tytöllä ei ollut enää ketään muuta. Ei ketään... Acid oli helvetti vie jättänyt tytön! Yksin, tyttö oli vajonnut... Vajonnut ja vajonnut, lopulta jäänyt yksin, ilman ketään. Helvetti se otti päähän, Acid tunsi olonsa raakalaiseksi. Huomattavasti pahempi olo aiheutui siitä että tajusi kuinka aiheutti rakastamalleen ihmiselle ongelmia kuin siitä, että hakkasi jotain sen ansainnutta vain omien aggressioidensa purku tarkoituksessa.
Ja vaikka Acid kuinka yritti tolkuttaa itselleen, että se oli Jen joka oli pettänyt häntä, näki nuorukainen silti asian yksin omana syynään. Se oli ollut kuitenkin hän, joka jätti pienen tyttösensä oman onnensa nojaan...

Mila hymyili rohkaisevasti Jenille, ei kommentoinut tuon kiittelyä sanoin. Tuo tyttö tarvitsi todellakin kaiken mahdollisen tuen. Ja Jamie oli valmis antamaan niin paljon kuin pystyi ja mitä Jen tarvitsi. Lapsi tulisi kuitenkin olemaan Acidin pieni... Melkein jopa sukua punapäälle, sen verran sisarussuhteessan he olivat sen järkälemäisen blondin kanss akasvaneet. Pienestä asti he olivat olleet suhteellisen erottamaton parivaljakko. Oli ollut se aika, jolloin tatuoitu tyttö oli katsonut Jeniä nenänvarttaan pitkin ja arvostellut suoraan. Ollut jopa mustasukkainen siitä, että silloinen blondi vei hänen ja Acidin väliseksi tarkoitetusta ajasta osan. Hän oli kuitenkin Acidin tähden antanut tuon tytön astua omaankin elämäänsä eikä katunut sitä yhtään. Ei edes, vaikka suhde oli ohi. Jotain oli kuitenkin jäljellä ja tulisi olemaan vielä kauan. Lapsi... Ajatus oli jotenkin vain niin... Ihana kaikessa outoudessaankin.
"Älä puhu paskaa nainen, sä näytät hyvältä, mitä nyt hieman itkettyneeltä. Anna mä autan", Mila totesi nousten seisomaan ja napaten käsiinsa käsipyyhepaperia jonka kostuttaen rupesi siistimään meikkejä hienovaraisesti nuoremman tytön kasvoilta.
"Niin. Miksei tosin äitiinsäkin tulleena, en tosin tiedä millainen sä silloin pienenä olit, mutta et vamastikaan kovin paha", Jamie hymähti. "Acid oli silloin pienenä vielä suloinen pojankoltiainen, onhan se tietenkin vieläkin. Pienenä oli huomattavan selvää miten mä pompotin sitä. Komentelin ja Acid teki kuten käskettiin. Tosin mitä vanhemmaksi kasvettiin sitä vahvempi pojan oma luonto alkoi olla... Voi niitä aikoja", punapää naurahti päätään pudistellen. Kaikki ne muistot tulvivat päässä. Pahimmat murrosiän vaiheet, ensimmäiset kännit, eka tupakka... Tyttö havahtui toisen sanoihin, loihti jälleen punaiseksi maalatuille huulilleen hymyn.
"Ei meidän tarvitse mennä sinne. Mä laitan Genelle viestin, että pitää pojat poissa ja mennään kahville tai jotain. Genekin siis tietää, vai..?"

Eugene tarkkaili varovasti kaksikkoa, huomion kääntyessä sitten paremmin tuon isoveljeen. Sinisilmäinen nuorempi Lyon haroi vaaleaa tukkaansa ja yritti kovasti miettiä mitä oikein sanoisi. Hän tunsi olonsa niin hölmöksi sillä Gene ei tiennyt mitä olisi tehnyt tai miten koittaisi hieroa rauhaa Acidin kanssa. Olo oli jotenkin.. turta.
”Hei.. olen pahoillani, että sanoin asiat vähän liiankin kovasti..”
Nuoremman äänensävystä kuuli, että tuo oli ihan aidosti pahoillaan.
”..minun olisi pitänyt valita sanani tarkemmin..”
Eugene vaikeni sitten, vilkaisi veljeään vaivaantuneena ja puri alahuultaan kipeästi. Hemmetti, että hän osasi olla aina yhtä ääliö.

”Tuota.. tahdotteko mennä vaikka kahville tai jonnekin vaikka istumaan?”


Jennifer yllättyi hivenen Jamien kiltteydestä tuon alkaessa puhdistaa tytön kasvoja. Hänen olonsa alkoi olla pitkästä aikaa jokseenkin normaali ja siitä sai kiittää Milan ystävällisyyttä. Yleensä Jen olisi tälläisessä tilanteessa naurahtanut ja lähtenyt pois, kertoen ettei tarvinnut kenenkään sääliä, mutta nyt oli kyse tuosta punatukkaisesta naisesta ja Jenistä oli aina vähän tuntunut, ettei ollut kunnolla saanut Jamieen yhteyttä, mutta nyt asia tuntui olevansa toisin.
Kuunnellessaan Jamien hyväntahtoista jutustelua, pienempi tyttö rauhoittui lopulta ja vilkaisi vaivihkaa ovelle päin.
”Tuo kuulostaa suloiselta..”
Todettiin kevyen hymyn viivähtäessä huulilla.
”Minä olin pienenä aika rasavilli tapaus. Kiristin äitini hermoja minkä ehdin ja isä sai aina olla puolustamassa minua”
Jennifer hymähti sanoilleen ja mietti hetken Jamien sanoja.
”..jos puhun ihan totta niin sinä rauhoitat minua.. Voisin ehkä sittenkin olla valmis menemään tuonne. Tämä vain.. on niin vaikeaa. Mitä minun sinusta pitäisi tehdä?”
Vihreiden silmien hivenen eksynyt katse luotiin punapäisen naisen omiin.

Acid murahti jotain epämääräistä, eikä vilkaissutkaan veljeensä päin. Maddoxin kasvoilta kuvastui jo lievä pakokauhu. Pojan olisi tehnyt mieli juosta ympyrää, repiä harvaa tukkaansa ja kiljua. Kuitenkaan tuo ei lamaantuneisuuttaan kyennyt tekemään niistä mitään. Se Mila saisi pian tulla takaisin, neito kun oli kuitenkin se joka sai asiat jotenkuten järjestykseen jos kyse oli Acidista. Ja usein muulloinkin, eikä Ox edes tiennyt missä piili se suuri ja tarkoin varjeltu salaisuus. Jamie nyt vain oli luonnonlahjakkuus.
"Joo", Acid tyytyi murahtamaan katsahtaen Geneen läpitunkevasti, kunnes taas käänsi sinisten silmiensä katseen muualle. Ox inahti miltei äänettömästi, hänellä oli jollain tapaa turha olo.
Kahvi kysymykseen blondi ei vastannut sanoin, pudisti vain pienesti päätään. Hän tahtoi puhua Jenin kanssa heti nyt. Hän menisi vaikka omin käsin hakemaan tytöt tänne, jos nuo eivät itse tajuaisi paikalle raahautua. Ja ne ajatukset myös kuvastuivat nuorukaisen kasvoista.


Mila hymähti, suloinen Acid oli ollutkin silloin, kun sitä oli vielä saanut kutsua Hunteriksi ilman suurempaa mulkoilua. Niin, siitä oli muutama vuosi jo vierähtänyt. Olihan Acidissa säilynyt ne muutamat suloiset piirteet niiltä ajoilta, mutta viisi vuotiaassa ja kahdeksantoista vuotiaassa oli selvä ero.
"Kuulostaa aika tutulta, joskin mä olin lellipentu ilman äitiä... Isän huomion sai kuitenkin pian jakaa, kun kaksoset syntyi.. Silti mä olen aina ollut isin pieni prinsessa. Äidin kuva, kuulemma..."
Mila katsahti peiliin haraisten punaisia hiuksiaan ja hymähtäen pienesti kuvalleen. Tyttö siisti vielä hetken Jenin ulkoista olemusta kunnes hymyili tuolle rohkaisevaan tapaan.
"Hyvä. Mun mielestä sun pitää tehdä niin kuin sydän ja järki sanoo, ehkä Acidin ei todellakaan vielä tarvitse tietää mitään...", Mila kertoi mielipiteensä ja suoristi ryhtiään. "Mennäänkö..?" Tyttö ojensi kättään kutsuvasti kohti pienempää neitiä.

Maddox ei ollut ainoa, joka olisi tahtonut repiä hiuksiaan, huutaa ja juosta ympyrää nähdessään Acidin reaktion. Eugene oli vähällä toteuttaa tahtonsa, mutta piti sen kuitenkin kurissa. Tosin silmä nyki hetken, nuoremman veljeksistä yrittäessä rauhoittaa itsensä. Ei isoveli voinut jäädä vain tuohon jököttämään, tai oikeastaan voisi, sen Gene sai todeta nähdessään veljensä kasvoilla olevan ilmeen. Acid oli siis päättänyt kasvaa kiinni kaupan lattiaan siihen asti kunnes naisväki suvaitsi saapua paikalle.

”Ei! Sinä et voi jäädä siihen!”
Eugene kuuli itsensä puuskahtavan toiselle turhautuneena, osoittaen veljeään sormellaan. Hän niin tahtoi tehdä jotakin, että saisi Acidiin liikettä. Vaikka lyödä tai läimäistä poskelle tai jotakin.


Jennifer hymähti Jamien sanoille. Ehkeivät he olleet sittenkään niin erilaiset kuin Jen oli joskus kuvitellut.
”Niin ja siis.. Gene oli oikeastaan ensimmäisten joukosta, jotka saivat tietää. Sen jälkeen vanhempani saivat kuulla raskaudestani monen mutkan kautta eivätkä he olleet oikeastaan kovinkaan.. iloisia.”
Tyttö sipaisi hiuksiaan korvansa taakse ja hymyili hivenen surumielisesti.
”En taidakaan olla isäni prinsessa enää..”
Neitokainen uhrasi pienen hetken vanhemmilleen ennen kuin vilkaisi varovasti Milaa kasvoihin ja sitten tuon kättä. Jen epäröi hetken ennen kuin tarttui ojennettuun käteen ja huokasi. Hän pystyi tähän..

"Ja miksen muka voisi?", Acid kysäisi tahaton iva äänessään. Ja millähän ilveellä pikkuveli ajatteli saada hänet liikkumaan? Ajatuksen voimalla..? Acid olisi voinut nauraa, mutta tilanne ei todellakaan naurattanut, pikemminkin suututti. Hänellä oli sellainen olo, ettei hänelle kerrottu kaikkea. Poika loi päässään kaikenlaisia mielikuvia. Uskoi niihin, kunnes totesi ne järjettömiksi ja hylkäsi. Muutamassa minuutissa poika oli kerennyt käsitellä useitakin päättömyyksiä. Ja silläkään välin Maddoxin ahdistunut olo ei ollut helpottanu tlainkaan.
"Acid oikeesti..", poika aloitti, jättäen lauseensa kuitenkin kesken saadessaan osakseen tylyn mulkaisun. Helvetti, mitähän tästäkin vielä tulisi...

Mila nyökytteli päätään. Jenin vanhempien reaktio oli todellakin sääli. Heillä katherie ja isä olisivat olleet onnesta soikeana, jos joku tyttäristä olisi ilmoittanut olevansa raskaana tai pojista joku ohi mennen mainitsisi panneensa jonkun paksuksi. Toisaalta, heidän perheensä aikuiset olivat päästään lievästi ilmaistuna hieman vajaita. Mila itse ei ollut lapsia tulevaisuuteensa suunnitellut, mutteivat se mikään mahdoton ajatus ollut. Korkeintaan kuitenkin vain muutama, yksi tai kaksikin pientä miniatyyri Milaa.
"Kyllä ne siitä toivottavasti ajan kanssa asian oppivat ymmärtävään, sukua kun ei noin vain kielletä tai vaihdeta", tyttö yritti lohduttaa, vaikkei se hänen alaansa suoranaisesti ollutkaan.

Jen tarttui Jamien käteen ja tyttö hymyili tuolle avaten sitten vessan oven johdattaen toista kohti muita. Rohkaisevasti tyttö puristi Jenin kättä hieman tiukemmin mitä lähemmäksi he poikia pääsivät.
"Acid on sitten ihan hiljaa ja siivosti", Mila huudahti jo hyvän matkan päästä kuin koiralle itsevarma katse vihreissä silmissään.

Eugene napsautti hampaansa yhteen ja puri niitä tiiviisti. Hän ei aikonut menettää itsehillintäänsä vaikka se olikin hyvin, hyvin lähellä. Se ei ollut lainkaan hänen tapaistaan. Sen sijaan pellavapäinen kundi sihahti tuskin kuuluvasti veljelleen:
”Joskus oikeasti tekisi mieli kuristaa sinut, Acid”
Sen sanottuaan nuorempi käänsi kuin mielenosoitukseksi selkänsä isoveljelleen ja päätti olla enää piittaamatta tuosta. hän oli taas tapansa mukaan antanut asian olla ja jättänyt sen sikseen.
Sen sijaan kundi alkoi kerätä Jenin jälkeensä jättämiä vauvanvaatteita pois lattialta, puhdistaen ne suuremmasta pölystä ennen kuin asetteli niitä paikoilleen. Kai ostajat nyt pesisivät vaatteet ennen kuin ne laitettaisiin pienten päälle.


”Niin, toivottavasti. Äidistä tosin en usko..”
Jen totesi kuivasti. Niin, äitihän oli perheen diktaattori, valtias, jota kaikki kuuntelivat vaikka isä auttoikin tytärtään tuon selän takana. Ehkä isä ei vain uskaltanut laittaa vaimolleen vastaan, mutta tahtoi silti auttaa tytärtään. Niinhän se oli, vaikka Cal ei suoranaisesti tyttärensä kanssa puhunut tai muuten toiminut. Mutta ajatus lämmitti mieltä ja sai olon taas tuntumaan paremmalta.

Jennifer tunsi olonsa oudoksi kaksikon jättäessä vessan tuoman piilon taakseen ja astuen ulos piilopaikasta. Hetken aikaa tuntui siltä, ettei tämä ollutkaan hyvä ajatus ja neitokainen oli valmis päästämään irti häntä eteenpäin johdattavasta kädestä sekä syöksymään taas jonnekin piiloon. Mutta Jamien rohkaiseva puristi kädessä sai mielen muuttumaan ja tytön vihreiden silmien katseen suuntautumaan kohti poikakolmikkoa. Se kuitenkin nauliutui Acidiin ja hetken aikaa tyttö oli varma ettei pystyisi tähän. Jen oli vähällä pysähtyä, mutta sai sitten ajatuksensa nopeasti järjestykseen. Hänen piti tehdä tämä vaikka se ei olisikaan helppoa.

Milan huudahdus sai Genen katseen kirkastumaan ja sinisten silmien suuntautumaan seurueen kauneimpia osapuolia päin. Poika heitti noille pienen hymyn ennen kuin jätti vaatteet lopullisesti rauhaan.

Ox katseli Geneä huolestuneena, tilanne näytti pahalta. Siinä mielessä, että Gene ei näyttänyt pystyvän enää kauaa hillitsemään itseään. Se jos joku oli suoranainen ihme, tuo pieni blondi sinisilmä kun sattui olemaan Lyonin veljeksistä juuri se, jolla itsehillintää ja ylenpalttista rauhallisuutta tuntui riittävän loputtomiin asti. Ehkei sitten kuitenkaan, tai siltä alkoi pikkuhiljaa tuntua.
Pojan hiljaiseen äääneen sihahdettuja sanoja harjaspää hätkähti. Tuo oli kokonaan uusi puoli Genessä hänen silmilleen ja korvilleen. Tästä ei todellakaan tulisi mitään hyvää...

"Sitähän sopii yrittää ihan rauhassa", Acid tokaisi eikä tuntunut olevan millänsäkään Eugenen mököttämisesta ja muuttuneesta asenteesta. Normaali tilanteessa poika olisi repinyt hiuksiaan, ehkä vuorostaan silloin hänen olisi tehnyt mieli juosta ympyrää ja kiljua. Kyseinen ajatus ei kuitenkaan käynyt edes korston mielessä.

"Eiköhän se siitä, aika auttaa ihmeesti", Mila hymähti. Toisaalta, eihän hän toisen tytön äitiä tuntenut niin hyvin, että olisi voinut varmana väittää. Totta puhuakseen, eihän hän ollut koskaan naista omin silmin nähnyt. Ja kuulopuheiden perusteella sillä ei ollut mitään kiirettä.

Jamie kiinnitti huomionsa mököttävään Geneen, joka heidät huomatessaan näytti palaavan takaisin varjoista valoon. Tilanne näytti kärjistyneeltä, toinen kulma kohosi vaistomaisesti.
"Teitä ei vois sitten hetkeksikään jättää keskenään tuossa mielentilassa, ihme ja kumma että edes rakennus on pysynyt pystyssä", Mila tokaisi vilkaisten ensin Oxiin, joka laski katseensa lattiian ja sitten Acidiin, joka ei tuntunut siihen edes reagoivan. Poika kärsi, sitä tuo ei kyennyt monivuotiselta ystävältään peittämään. Ja silti Mila ei säälinyt poikaa juuri nyt. Viimein vihreät silmät kohtasivat Genen, jolle suotiin rohkaiseva hymy, lähes huomaamattomasti tyttö iski nuoremmalle blondille silmää kuin salaliittolaiselle. Mikä likimain kyllä olikin.

Acid käänsi särkyneet, siniset silmänsä Jeniin. Katsoi tyttöä, olisi tahtonut kysyä kaikkea, huutaa ja raivota. Ehkä itkeäkin, mutta poika uskoi ettei osannut. Ei, hän ei todellakaan uskonut osaavansa.
Ox näytti jo silminnähden helpottuneemmalta Milan ja Jenin palatessa.

Isoveljen lausahdus sai nuoremman blondin leukapielet kiristymään aavistuksen enemmän, mutta tuo päätti laskea mielessään hitaasti kymmenestä alaspäin. Kuuden kohdalla hän oli jokseenkin rentoutunut ja uskalsi luvata itselleen, ettei enää hyppäisi isoveljensä kurkkuun kiinni, mutta voi luoja! Tuo osasi olla ärsyttävä!

Milan toteamus sai hivenen syyllisen ilmeen nousemaan Eugenen kasvoille, kundin hieraistessa niskaansa hämillään. Oli todellakin hyvä juttu, että naisväki palasi. Kohta täällä olisi ollut käynnissä Kolmas Maailmansota. Neitokaisen hymyyn vastattiin melko vaisusti sinisilmäisen pojan normaaliin olemukseen nähden, tuon silmien kirkastuessa aavistuksen kun salaliittomainen silmänisku laitettiin merkille. Katse siirtyi Jenniferiin tutkivana. Oliko tuo kertonut Jamielle tilastaan? Oikeastaan se olisi ihan hyvä juttu, tytön ei tarvitsisi purkaa kaikkea hänelle vaan tuo saisi toisen naisenkin näkökulman huolilleen, sillä olihan Gene kaikesta huolimatta vain ja ainoastaan miespuolinen ihminen eikä hän kaikkea voinut ymmärtää. Tyttö näytti olevan kaikesta huolimatta kunnossa, mitä nyt laski katseensa miltei heti kun kohtasi hänen isoveljensä katseen. Hän ei nyt saisi puuttua tähän, mutta silti nuorempi veljeksistä ei voinut estää itseään luomasta isoveljeensä vetoavaa katsetta. Älä nyt pilaa tätä, jooko?

Jennifer tunsi mahassaan muljahtavan kipeästi, tuon katseen tavoittaessa Acidin silmät, joista näkyi miten paljon toiseen koski. Hän kykeni katsomaan noihin sinisiin silmiin vain hetken ennen kuin osittain surusta, osittain häpeästä käänsi katseensa tuijottamaan kengän kärkiään. Tyttö puri hampaitaan yhteen niin, että sattui. Mutta hän oli ansainnut sen. Hänen piti tuntea kipua ja särkyä, sillä hän oli tehnyt jotain, jota ei voinut peruuttaa. Jen oli satuttanut hänelle niin rakasta ihmistä sillä pahimmalla mahdollisella tavalla.
Käsi hypisteli mekon kangasta, tytön nostaessa kostuneet silmänsä Acidin sinisiin.

”Olen pahoillani…”

Olisihan se outoa ollut jos Gene olisi raivostunut ja syöksynyt veljensä kimppuun. Ja silti oli jotenkin ihailtavaa kuinka pienempi blondi sai itsensä hetkessä tyyntymään. Ox nojasi metalliseen alennuskoriin takanaan ja hengitti. Keesipää varoi tarkoin katsomasta tatuoidun tytön suuntaan.
Mila taas kykeni tulkitsemaan, että Gene tajusi. No, ei nyorempaa Lyonin veljeksistä tyhmäksi kyennyt kutsumaan. Toinen oli hyvinkin fiksu poika. Mila hymähti ja punnitsi hetken mielessään ajatusta irrottautua Jenistä ja jättää tyttö yksin karaten itse ahdistelemaan Maddoxia... Ajatus kuitenkin hylättiin ja punapää jäi vahtimaan entisen parin katseita. Acid yritti hakea Jenin katsetta itselleen sitä kuitenkaan kiinni saamatta.
Acid ei edes huomannut, kun Eugene epätoivoisesti tavoitteli hänen katsettaan, täysin turhaan. Hunter Lyon kuin näki vain ja ainoastaan blondin tytön, joka oli vielä vähän aikaa sitten ollut hänen pieni blondi tyttönsä. Ajatus sai blondin miehenalun kasvot kiristämään kireää ilmettään entisestään.
Acidin teki mieli astua muutama askel lähemmäs, vetää tyttö syliinsä ja kertoa, ettei tuo saanut näyttää noin surkealta hänen takiaan. Mutta Acid ei pystynyt, häntä oli kohdeltu kaltoin. Jen ei olisi voinut tehdä hänelle pahemmin. Acin kuin oli huomattavan tarkka siitä mitä piti omanaan.

Tyttö kertoi kuinka pahoillaan oli ja niillä sanoilla sai Acidin kääntämään katseensa pois. Hän ei katsonut suoraan kehenkään, vaan yritti vältellä kaikkia. Sinänsä hankalaa, porukkaa kun oli jonkin verran paikalla.
Mila puristi rohkaisevasti Jenin kättä, olisi tahtonut kertoa, ettei yhden loukkaantuneen jättiläisen tekemisiä pitänyt ottaa liian itseensä. Ei Jamie kuitenkaan voinut, Acid oli hänelle yksi elämän tärkeimmistä miehistä ja toista piti ymmärtää. Ja kyllähän Mila ymmärsikin. Omalla tavallaan, mutta se meinasikin sitten sättimistä ja totuuden suoraan kasvoille iskemistä.

Ox vain oli niin pihalla, ettei kyennyt tekemään muuta kuin seuraamaan tilannetta.

//aalallallaallaaaaaaa...en suinkaan unohtanut postittaa kakkaista vastaustani, eennnnn! :'DDD //

Kun veljen huomio tuntui olevan pelkästään Jenissä, Gene käänsi katseensa toisaalle. Tuo puri huultaan kipeästi ja huomioi ensimmäistä kertaa ympäristöä. Pieni puna nousi blondin sinisilmäisen kundin poskille kun tuo huomasi kahden myyjän supisevan jotakin keskenään ja katsovan viisikkoa turhankin kiinteästi. Nuo hätkähtivät äkätessään Eugenen tarkkailevan noita ja erosivat varsin nopeasti tekemään omia hommiaan kaupassa. Kuitenkin nuorempi Lyonin veljeksistä laittoi merkille, etteivät nuo lopettaneet uteliasta tarkkailuaan vaan pikemminkin pitivät heitä silmällä vaivihkaa.
Pieni pakokauhun tunne iski nuorempaan veljeksistä ja tuo käänsi katseensa taas toisiin, aikoen jo ehdottaa, että he häipyisivät tuosta kaupasta jonnekin. Jos vaikka asiat olisi voitu puhua halki. Kuitenkin ennen kuin sinisilmäinen skeittari ehti sanoa mitään, tuon puhelin pärähti taskussa soimaan. Ääni tuntui turhankin kovalta viisikon ympärillä vallitsevan hiljaisuuden vuoksi, joten poika loi toisiin pahoittelevan silmäyksen ja luikahti aavistuksen kauemmas, selvästi helpottuneena siitä, että sai jotakin muuta ajateltavaa. Tuo huomasi äitinsä soittavan ja vastasi puhelimeensa viivyttelemättä. Mikä kuudes aisti äidilläkin tuppasi olemaan…
”Gene…”
kundi koitti puhua mahdollisimman hiljaisella äänellä, myönnellen välillä. Äidin seuraavat sanat saivat sinisten silmien katseen käymään huolestuneena Acidissa ja sitten Jenissä. Nuorempi liikkui kauemmas toisista ja varoi sanojaan niin, etteivät ne kuuluisi toisille
”Joo on se täällä …en tosin usko, että Acid voi nyt oikein puhua, äiti… Ei kun kaikki on ihan hyvin. Pyydän sitä vaikka soittamaan, ok? ”


Jennifer keskittyi hengittämään laittaessaan merkille suurikokoisen kundin reaktion. Tuo käänsi katseensa tuijottamaan kenkiensä kärkiä ja yritti miettiä mitä voisi sanoa tai tehdä. Olo oli neuvoton ja tuntui, ettei hän löytäisi sanoja vaikka kuinka yrittäisi. Hän olisi tahtonut jutella Acidin kanssa aivan kahden kesken, mutta ei uskaltanut ehdottaa sitä toiselle. Mitä hän olisi voinut edes sanoa, kun tyttö tuntui osaavan vain pyytää anteeksi kerta toisensa jälkeen.
Pieni tyttö puristi lämpimästi Milan kättä, kuin kiittääkseen, ennen kuin irrotti otteensa tuosta kädestä, josta koki saaneensa voimaa. Kosketuksella oli joskus suurikin merkitys. Katse siirtyi hitaasti Acidiin, tytön selvästi miettien seuraavia sanojaan. Hän olisi tahtonut osata puhua tässäkin tilanteessa, mutta tunsi silti olonsa liian pieneksi ja mitättömäksi voidakseen sanoa toiselle jotakin.
”Minä.. minä luulen, että olisi parasta jos menisin nyt.. Anteeksi, että pilasin päivänne..”
Lausuttiin, tytön enää katsomatta toisia kun tuo käänsi selkänsä ja lähti astelemaan ripein askelin poispäin toisista. Jen taisteli kyyneliään vastaan joka askeleella, hän ei tahtonut olla heikko. Kuitenkin pakeneminen tilanteesta tuntui olevan se ainoa keino juuri nyt.

Ox oli hukassa tässä tilanteessa, eikä Milakaan nauttinut. Punapää vaihtoi painoa jalalta toiselle tuijotellen vihreillä kissansilmillä kaksikkoa, jonka välillä tapahtui. Staattinen varaus, sanoja ei ollut kun oli vain sähkö.
Puhelimen soiminen havahdutti jopa Acidin, joskin tuo vain vilkaisi veljeään, joka vastasi puhelimeen ja käänsi taas katseensa pois. Puheesta päätellen äiti kaipasi Acidia, mutta totta puhuen se ei olisi juuri nyt voinut vaaleaa futaria vähempää liikuttaa.
Hän ei voinut katsoa Jeniin enää. Hän oli rakastanut, rakasti jopa yhä, tuota tyttöä. Miten se oli saattanut tehdä niin kylmästi hänelle? Acidia ei petetty, hän oli aivan liian omistava katsellakseen sellaista. Jos hän halusi jotain, hän halusi sen kokonaan itselleen ilman harkintaakaan jakamisesta kenenkään toisen kanssa.

Mila antoi toisen irrottaa otteensa kädestään ja ristikin omansa sitten rinnalle. Kissanainen vilkaisi Maddoxia, joka automaattisesti katseen tuntiessaan katsoi takaisin Jamieen. Neidin katse kertoi paljon, Ox käänsi omansa pois. Tilanne oli kaikkea muuta kuin mieluisa.
Vaalea ex-cheerleader sopersi jotain siitä, kuinka tuon olisi hyvä nyt mennä. Ja niin Jen lähtikin, jopa Acidin siniset silmät katsoivat hetken lohduttomina tuon perään, kunnes kokivat pikaisen jäätymisen. Acid tuijotti lattiaa ja yritti hillitä itsensä, ettei olisi ruvennut pistämään paikkoja remonttiin keskellä kauppaa. Se olisi ollut saatanan kallista, mutta ihan kuin siitä olisi muka jollain tasolla välitetty.
Acid oli aivan liian ylpeä lähteäkseen perään, vaikka tunsikin suorastaan polttavan käskevän katseen parhaan ystävänsä suunnalta. Nyt Milan olisi todellakin tehnyt mieli lätkiä poikaa poskille ja huutaa tuolle, että menisi perään. Ei hän silti voisi mainita toiselle vaaleaverikön raskaudesta.

Acid todellakin joutui puremaan hammasta, ettei olisi ruvennut riehumaan. Kädet oli puristettu nyrkkeihin ja koko kaksimetrinen kroppa tärisi pidätellystä raivosta. Hän tahtoi purkaa tunteitaan ja normaalisti olisi tehnytkin sen jo. Napsahdus päässä ei silti olisi enää kaukana.
“Acid”, Mila lausui dominoivalla äänellä. Hän oli tässä porukassa se, joka jakoi käskyt ja piti nuoremmat kurissa. “Sun pitää puhua sen kanssa”, neiti ilmoitti ja Ox näytti siltä, kun olisi niellyt kokonaisen saippuan. Mitä siitäkin muka tulisi, jos järkälemäisen pojan pakottaisi puhumaan exänsä kanssa? Tuskin ainakaan mitään hyvää. “Zei”, Ox yritti maanitella katsoen tyttöä, mutta Mila mulkaisi hänet hiljaiseksi. Ei väkisin, mutta Ox olisi silti tahtonut vain pelastaa tilanteen.
Acid katsoi nyt suoraan Milaan ja tuhahti. Hän oli aivan liian ylpeä lähteäkseen perään, se päti yhä. Ja silti, joskus oli nieltävä ylpeys. Jäisesti Acid mulkoili vuorollaan jokaista paikalla olevaa, ulkopuoliset mukaan lukien, ja lähti taaksensa katsomatta harppomaan Jenniferin perään.

Eugenen tunki puhelimen taskuunsa ja käänsi taas huomionsa toisia kohden. Tuo sai yllätyksekseen huomata Jenin poistuvan paikalta ja oli jo säntäämässä tytön perään, mutta isoveljen murtunut ilme pysäytti pikkuveljen. Tuon katse risteili kolmikon välillä, Genen kuunnellessa Milan sanoja. Hän tiesi niissä olevan perää, mutta silti.. Acid oli repeämästä liitoksistaan, olikohan veljen kannustaminen perään lähtemiseen niinkään viisasta? Ainakin vanhempi Lyonin veljeksistä näytti siltä, että räjähtäisi aivan kohta. Siksi sinisilmäinen kundi ei sanonut mitään, hän tunsi veljensä liian hyvin.
Blondin nuorukaisen katse seurasi kuinka isoveljen olemus loittoni heidän luontaan. Kun Acid ei ollut enää kuulomatkan päässä uskalsi Gene liikahtaa lähemmän Milaa ja Oxia. Hermostunut katse nostettiin punatukkaiseen naiseen.
”Oletko nyt ihan varma että oli oikein päästää Acid vapaaksi?”


Jen ei vilkaissut taakseen. Hän ei tajunnut Acidin lähteneen tytön perään, sillä tuo keskittyi pakenemaan paikalta. Kaikki huomio kiinnittyi nyt liikkeestä ulos pääsemiseen. Tyttö ei edes huomannut katseita, joita hän sai asiakkailta kun neitokainen suorastaan ryntäsi kohti ovia, jotka johtivat ostoskeskuksen käytäville, ulos tuosta liikkeestä.
Nyt hän pystyi hengittämään, Jennifer ajatteli päästessään ulos. Hän tasasi kiihtynyttä hengitystään ja pakottautui olemaan vilkaisematta taakseen. Vasta nyt tyttö tuntui palaavan todellisuuteen ja tajusi miten paljon ihmisiä ostoskeskuksessa oikein oli. Tuo vilkaisi ympärilleen, kuin etsien tuttuja kasvoja, mutta lähti sitten kävelemään ihmispaljouteen. Neitokaisen ajatukset olivat tuossa äskeisessä kohtaamisessa ja Jen tunsi itsensä typeräksi mennessään kertomaan salaamastaan raskaudestaan Milalle. Toki hän luotti vihreäsilmäisen naisen sanaan, mutta toinen oli niin läheinen Acidille.

Nuori nainen huomasi kävelleensä lähemmäs kaidetta ja tuijottavansa alempaan kerrokseen. Kädet ojennettiin eteenpäin ja pienikokoinen neitokainen puristi metallista kaidetta rystyset valkoisina. Hän katui ties kuinka monennen kerran elämässään tekoaan ja puri alahuultaan kipeästi. Miten ihminen saattoi olla niin typerä?

Jamie katsoi Geneen ja hymähti vakavahkoon sävyyn. “Ehkei, mutta pakko niiden on saada selvittää välinsä edes joskus”, tyttö tokaisi. Tämä ei ehkä ollut paras ajankohta, mutta hän ei välittänyt ajatuksesta, että kaiken olisi pitänyt olla niin helppoa. Ei, niin ei tällaisessa tilanteessa olisi koskaan. Jenin pitäisi sietää se, jos Acid vähän räyhäisi. Sillä olisi oikeus siihen. Tosin olisi ymmärrettävää, jos tyttö loukkaantuisi. No… Vaikkei se ollutkaan hänen asiansa, niin jonkun oli tuupittava niitä takaisin toistensa luo. Puhuisivat helvetti, niin rakastunut iso mies oli tuohon tyttöön ainakin ollut. Ja jos se kerta rakasti, niin luulisi sen osaavan myös puhua.

“Miks mulla on näin helvetin ulkopuolinen olo”, Ox tuhahti. Kukaan ei tuntunut kertovan hänelle mitään. Hän oli tosin jo ajan kanssa tottunut, että Acidin ja Milan kanssa itsensä sai toisinaan tuntea ylimääräiseksi. Kaksikko oli kuitenkin tuntenut koko ikänsä, mutta ei se silti oikeuttanut, että hänet olisi saanut jättää ulkopuoliseksi. Nyt kaikki muut tiesivät jotain, mutta hän ei. Siltä ainakin tuntui.
Siitä huolimatta, vaikka pojan pään sisällä risteili yhtä jos toistakin.

Acidin pää oli lievästi ilmaistuna hyvin sekaisin. Hän ei ymmärtänyt, miksi helvetissä oli totellun Milaa ja lähtenyt tytön perään, joka selvästi yritti päästä kauas hänestä. Hänenhän tässä olisi pitänyt pyrkiä pois toisen luota, tuo tyttö oli kuitenkin pettänyt häntä. Ja se oli sitä luokkaa asia tuolle vaalealle pojalle, jota ei annettaisi noin vain anteeksi!
Tyttö pysähtyi, nojautui kaiteeseen. Vaaleapoika sai tuon kiinni, jäi hieman taaemmalle tuijottelemaan Jenin niskaa. Typerä olo. Pitäisikö hänen muka tehdä jotain, sanoa jotain? Helvetti, hän nirhaisi sen pompottelevan porkkanatukan…

“Jen…”, Acid yritti, lievästi varautuneella äänellä.