Can I run away?

//Kuka vain seuraksi, vaikka mieshenkilökin jos tyttöjen vessaan uskaltaa ;> //

Zara pesi hitaasti käsiään lämpimällä vedellä. Tyttöjen vessa oli autio lukuunottamatta häntä, tyttöä, jolla oli päällään ylisuuri tummansininen neule ja sen alla polviin ulottuva musta hame. Vaaleat pitkät hiukset roikkuivat nuoren naisen kasvojen kehyksinä ja ne odottivat aikaa, jolloin Zara astuisi vessasta ulos pää kumarassa - niin kuin aina ennenkin.

Zaran katse oli lasittunut eteen ja hän näytti katsovat omaa peilikuvaansa, mutta oikeasti hän ei nähnyt mitään. Hänen ajatuksensa olivat ajelehtineet kauemmas. Kirjassa, jonka hän juuri oli lopettanut oli ollut keskeneräinen loppu. Hän ei saanut tietää miten se loppui; onnellisesti vai surullisesti. Se häiritsi häntä. Mitä jos kaksi kirjan rakastavaista eivät pysyisikään yhdessä? Vai pysyisivätkö he yhdessä loppu elämänsä saakka? Mitä jos jompikumpi päähenkilöistä häviäisi, kuolisi?
Vesihana painautui kiinni. Silmät olivat irtautuneet peilistä ja Zara huokaisi hiljaa. Hänen ajatuksensa olivat joskus liian harhailevia. Tietenkin pari päätyisi onnellisesti yhteen - hänhän sai päättää niin kirjan lukijana. Hänellä oli se valta päättää kirjoissa.

Tyttö oli ottamaisillaan vierestään laukkunsa, mutta hänen kätensä haroi ilmaa. Sininen katse kääntyi hölmistyneenä sivulle ja se kohtasi vain tyhjän pöydän, jossa oli hieman vesiläiskiä siellä täällä. 'Onneksi en laskenutkaan sitä sitten tuohon...' Zara ajatteli ja katsoi sitten ympärilleen. Yhdestä vessan kopista pilkisteli musta hihna, jonka hän tunnisti oman laukun hihnakseen. 'Hölmö minä...' tyttö ajatteli ja asteli hitaasti laukkunsa luo avaten vessan kopin saadakseen sen sieltä. Hän tarttui hihnaan ja vetäisi sen kopista ehkä hieman liian lujaa, sillä sen seurauksena oli kaikkien kirjojen valahtaminen lattialle.
"Ei voi olla totta..." Zara äyskähti hiljaa ja hän tunsi kuinka viha nipisteli hänen mahansa pohjaa. Tänään ei mikään ollut mennyt oikein.

# t-rex tulee syömään zaran. no ei. toivottavasti kuitenkaan ei haittaa. :-----)

Muutama äännähdys ja nopeasti hameeseen pukeutunut tyttö väisti käytävää pitkin skeittaavaa tyttöä. Tosin tytöksi villiviikaria oli aluksi hieman vaikea tunnistaa. Oranssi pipo peitti lyhyet hiukset alleen ja valui samalla lähes silmille. Ylävartaloa peitti ylisuuri keltavihreä t-paita ja jalassa oli myös muutamaa kokoa ylisuuret farkut sekä skeittikengät. Lisäksi hurjastelijan olkapäällä roikkui suuri, musta laukku. Rexy naurahti ja potkaisi uudelleen vauhtia, kiitäen pitkin käytävää. Edessä olijat väistivät nopeasti ja jäivät kuiskailemaan kavereilleen vaikka mitä tästä hullusta kaahailijasta. No, onneksi yhtään opettajaa ei ollut sattunut eteen – se olisi tiennyt vaikeuksia!

Tyttöjen vessan kohdalla skeittaaja pysähtyi ja hyppäsi laudaltaan, napaten sen kainaloonsa. Rexy työnsi oven auki ja käveli rennosti sisään, ennen kuin säpsähtikin huomatessaan kirjat lattialla ja varsin tavallisen näköisen tytön. Tuo kohotti kulmaansa ja pudotti skeittinsä lattialle, painaen toisen jalkansa sen päälle. Potku ja lyhythiuksinen skeittilikka oli liukunut Zaran vierelle.
”Huonoo tuurii tollanen.”, sanat virtasivat peruskylmästi Rexyn suusta, eikä tuo tarjonnut apuaan. Eihän tässä mitään pyhimyksiä oltu.

Tyttö potki itsensä lavuaarien ja peilien luo. Tuo heitti laukun lavuaarin vierelle ja avasi sen läpän. Hypähdyksellä Rexy istui pian itsekin pöytätasolla ja kaiveli laukkuaan. Hetken kaivelun jälkeen tummasilmäinen vetäisi laukusta Coca cola- pullon ja pyöräytti korkin auki. Klup klup klup, ah. Juomaa katosi mukava määrä Rexyn sisuksiin ja tuo mumahti jotain vetäessään pullon pois huuliltaan. Korkki kiinni ja piristysruiske piiloon.

Skeittari lipaisi huuliaan ja pyöritteli muutenkin kieltä suussaan. Tuo katsoi edelleenkin Zaraa ja kohotti hieman kulmaansa.
”Hei – sähän oot kans musiikin valinnaisryhmässä!”, Rexy heläytti yllättäen kuin olisi juuri saanut mestari ajatuksen ja virnuili niin, että kyseinen virne ylsi korvasta korvaan.

//Jeij! Eipäs haittaa, vaikka hieman söisikin Katsotaas, miten Zara selviytyy...//

Kirjat olivat levinneet pitkin vessan lattiaa ja penaali oli kierinyt - pieni pyöreä kun oli - kauemmas hänestä. Tyttö valahti polvilleen lattialle ja siinä samalla hän sai nostaa katseensa ovelle, joka avautui. Sydän jätti pari lyöntiä väliin, sillä hän oli varma, että tämä näky saisi kenet vaan nauramaan hänelle, siihen ei muutenkaan tarvittu tällaista esitystä sen järjestämiseksi. Hänen onnekseen - jos vertaa muihin mahdollisuuksiin - ovesta astui tyttö, jonka lauta pamahti lattiaan niin, että Zara hätkähti hieman ääntä. Katse kääntyi oranssipipoisesta tytöstä pois päin ja hän keskittyi heittämään kirjojansa aukinaiseen laukkuunsa. Hän olisi halunnut vajota maan alle siinä vessan lattialla kontatessaan, mutta hän puristi vain hampaansa yhteen ja jatkoi keräämistä. Tytön sanoihinkaan hän ei vastannut mitään ja vilkaisi vain kuinka toinen ajelehti laudallaan hänen ohitsensa. 'Mitä muuta olisinkaan odottanut...' Tyttö ajatteli ja nousi lattialta kirjat laukkuun ladottuaan. Zara otti muutaman askeleen kauemmas toisesta, jotta hän pääsi penaalinsa luo ja nappasi sen käsiinsä suoristautuen siinä samalla. Hän ei halunnut näyttää idiootilta sen enempää pyllistellessä toisille äskeisen konttaamisen jälkeen.

Zara oli tiedostanut skeittaritytön lähestyneen lavuaarialuetta ja siellähän toinen istui. 'Näköjään minulta on jäänyt taas jotain ohi, sillä luulin vessojen olevan täällä käyttötarkoitusta varten...' Zara ajatteli, mutta ei sanonut asiaansa ääneen. Hänhän olisi kuulostanut idiootilta!
Ennen kuin hän ehti kääntyä ovelle päin toinen oli jo tajunnut kuka hän oli. 'Hitto.' Onneksi sadattelu pysyi vain hänen tietonaan. Tytön ilme kääntyi lukemattomana virnistelevään tyttöön päin, eikä Zara pitänyt toisen ilmeestä. Ihan kuin toinen odotti saavansa sanoa jotain häntä halventavaa tai muuten vain nolaavaa.
"Niinpä taidan olla." Zara sanoi kuuluvalla äänellä, mutta hän joutui hieman rykäisemään sanojensa aluksi. Tuntui, että hän ei ollut ollut käyttänyt ääntänsä moniin päiviin! Nuori nainen otti epäröivän askeleen ovelle päin. Hän halusi pois nolosta ja epämukavasta tilanteesta, josta ei taatusti tulisi seuraamaan ainakaan hänelle mitään hyödyllistä.

//Gröhöm... Teksti ei nyt oikein mennyt eteen päin ^^'//

Rexy katsoi kirjojaan keräilevää tyttöä ja katsahti tuota silmiinkin, kun Zara nousi ja kääntyi.
”Millaisesta musiikista sä tykkäät? Tai soitatko sä jotain?”, tuo kysyi ja vaihtoi virneensä jopa asteen ystävällisempään hymyn kaarteeseen. Pakkohan tässä oli juttua keksiä, sillä toinen näytti olevan lähdössä. Ei se muuten olisi haitannut, mutta Rexy oli puheliaalla päällä eikä heti olisi jaksanut lähteä rullailemaan laudallaan ja jahtaamaan kavereitaan. Toivottavasti toinen sentään vastaisi, eikä lähtisi – sehän olisi suorastaan törkeää. Ja törkeät ihmiset ansaitsivat uittaa päätään pöntössä tai tulla kampatuksi.
”Vai oletko sä muuten vain kiinnostunut musiikista?”, tyttö jatkoi jo hetki sitten aloittamaansa kysymyssarjaa ja kallisti päätään.

”Mä en soita mitään. Olisi ehkä kiva soittaa, mutten osaa. Silti otin musiikin valinnaiseksi. Mieluummin se ku joku liikunta.”, Rexy selitteli ja hypähti alas pöytätasolta, kääntyen kuitenkin heti peilien puoleen. Tuo siirsi hieman pipoaan ja pyyhkäisi t-paitaansa, muttei alkanut korjailla meikkejään tai meikkaamaan. Eihän tytöllä edes ollut meikkiä! Jos tuo olisi ollut joku meikkipelle, olisi skeittarin mukana tullut varmaan muutakin porukkaa eikä tuo olisi vaivautunut juttelemaan Zaralle. Rexy hymähti peilikuvalleen ja siirsi katseensa toiseen tyttöön.

”Rexy.”, tyttö sanoi ja esitteli itsensä näin tämän yhden ainoan sanan avulla. Tuo nyökäytti samalla päätään ja hymähti. Kukahan tämä toinen oli? Ja tajuaisikohan tyttö kertoa oman nimensä ilman erillistä pyyntöä?

Zara yllättyi tytön uudesta kysymyksestä, sillä hän oli ollut varma, että toinen haluaisi hänestä eroon. Hän kuitenkin pysähtyi ja käänsi rohkaistuna katseensa toiseen. Ehkä hän oli ollut väärässä, että siinä koulussa oli vain kaikki pahimmat koululaiset, jotka katsoivat pitkin nokanvarttansa kaikkia alempi kastilaisia. Ehkä tämä tyttö hänen edessään olisi erilainen, vai olisiko? Zaran alitajunnassa myllersi ajatus, jonka mukaan toinen käyttäisi häntä vain hyväkseen, mutta toisen ilmeen muuttuessa ystävällisemmäksi, hän puski ajatuksen syvemmälle ja vastasi toiselle:
”Yleensä kaikki menee, riippuu mielentilasta, mutta itse en osaa soittaa mitään, kunhan vain kuuntelen.”

”Älä muuta sano.” Zara sanoi ja pieni hymynkare ilmestyi hetkeksi hänen suupieleensä häviten kuitenkin samantien. Hän muisti kuinka kammottavia kaikki liikunnantunnit olivat olleet. Hän oli ollut kömpelö – joka johtui varmaan siitä, että hän katsoi mieluummin jalkoihinsa kuin eteensä ja hän oli aina viimeisenä valittavana joukkuepeleihin. Se kipristeli aina ikävästi vatsanpohjassa koko tunnin ajan, sillä turhautuneet mulkaisut kohdistuivat aina häneen. Oranssipipoisen tytön äkkinäinen laskeutuminen lavuaarilta sai Zaran säpsähtämään hieman taakse päin. Hän kuitenkin kokosi itsensä äkkiä nähdessään toisen vain kääntyneen peiliin päin, ei siis hyökänneen hulluna hänen kimppuunsa. ’Rauhoitu Zara!’ Hän komensi itseään ja korjasi laukkunsa hihnan paikkaa, joka painoi ikävästi hänen hartiaansa.

Rexy. Nimi kaikui hänen korviinsa aukion tilan läpi ja hän nyökkäsi.
”Zara.” Hän sanoi ja tunsi olonsa jo hieman rennommaksi. Ehkä hän sittenkin oli alitajunnassaan väärässä tuosta toisesta. Katse vaipui kuitenkin pian alemmas, sillä hän tunsi jo tuijottaneensa toista hieman liian pitkän aikaa. Katse osui toisen skeittilautaan.
”Hieno lauta. Ootko kauankin skeitannut?” Hän uskaltautui kysymään ja epävarmuus kysymykseen hieman paistoikin kysymyksen takaa jos tarkkaan kuunteli. Hän ei tiennyt halusiko Rexy oikeasti aloittaa keskustelua hänen kanssaan vai pelleilikö toinen vain.

”Sama täällä. Kuuntelen sekalaisesti kaikkea.”, Rexy nyökäytti sanojensa perään päätään hyväksyvästi ja hymyili taas loppumatonta hymyään. Toisen seuraavien sanojen myötä lyhythiuksinen muisteli itsekin liikunnan tunteja. Tyttö oli ihan kohtuullisen hyvä liikunnassa, muttei kokenut lajia mitenkään kiinnostavaksi. Alisuoriutuja – niin opettaja oli tuolle sanonut, varmasti tuhat ja yksi kertaa. Vilkaisu peiliin ja parin hiussuortuvan vetäisy pipon alle piiloon ja heti tämän jälkeen Rexy siirsi katseensa takaisin vaaleahiuksiseen tyttöön.

Vaaleahiuksisen esittäytyessä Zaraksi, skeittari nyökäytti päätään.
”Mukava nimi. Paljon mukavampi kuin joku normaali Anne tai Miranda.”, tuo totesi ja naurahti, samalla toivoen ettei Zaran toinen nimi olisi jompikumpi näistä Rexyn naulaamista perus-nimistä. Erikoiset nimet olivat kauniita. Esimerkiksi tytön oikea oma nimi, Rebecca, oli järjettömän tylsä ja massaihmisten mielestä kaunis nimi. Ei todellakaan. Rebecca tuolla ja siellä, Rebeccoja oli liikaa. Entäpä Rexyjä? Ei niin monta. Useimmat nimesivät koiransa Rexyksi, mutta ehkä tyttö olikin koira. Mieluummin koira kuin massaihminen. Hymyn kaarre levisi T-rexin jatkaessa ajatusleikkiään.

Leikin kuitenkin pysäytti Zaran kysymys. Rexy siirsi katseensa tyttöön ja hymähti, poimien laudan lattialta. Tuo käänsi sen niin, että laudan alapuolen kuviot ja T-REX teksti näkyivät toiselle.
”Kiitos.”, tyttö sanoi aluksi ja silitti lautaansa kuin se olisi ollut henkilö. Lauta olikin henkilö. Omalla tavallaan. Se oli lahja Rexyn isosiskolta, joka oli kuluttanut aivan liikaa rahaa laudan koristelemiseen ja tekstin muokkailuun. Tyttö pudottautui takaisin ajatuksistaan ja katsoi taas vaaleahiuksista.
”Olen skeitannut noin.. seitsemän tai kahdeksan vuotta?”, tuo vastasi hieman miettivä ilme kasvoillaan.

Sininen katse seurasi lautaa sen noustessa Rexyn käsiin. Hän näki sen koristelut, jotka todellakin tuntuivat kuuluvan omistajalleen. Pohjassa oleva tekstikin kirkui melkein omistajansa nimeä, mutta Zaran mielestä se oli vain hyvä. Ainakin sillä laudalla oli varmasti tunnearvoa. Sen näki jo miten Rexy käsitteli lautaansa.
Tyttö kohotti hieman ihmetyksissään kulmiaan. Toinen oli skeitannut varsin pitkän ajan, eikä ihme jos toinen olisi jo lajissaan mestari! Zara kun ei tiennyt skeittauksesta oikein mitään, joten hän ei alkanut puhumaan lajista sinäänsä enempää.
"Onko sama lauta palvellut sua siitä lähtien?" Zara kysyi ja epävarmuus äänestä oli tipo tiessään. Paikalle oli tullut mielenkiintoa ja ehkä hieman iloisuuttakin juttukaverista, jota hänellä ei usein ollut - vaikkei hän tosin sellaista usein kaivannutkaan. Kirjat pitivät hänelle mukavasti seuraa ja ne eivät aukoneet ainakaan hänelle päätään eivätkä puukottaneet selkään.

"Olen kerran kokeillut skeittilautaa ja se ei niin hyvin mennyt, jotta kokeilisin uudestaan.." Zara myönsi hetken päästä nostaen kätensä ylemmäs haroen hieman vaaleita hiuksiaan hämmentyneenä. Se kerta oli ollut Chadin kanssa lastentarhassa, eikä hän ollut istunut kunnolla viikkoon sen jälkeen. Häntäluu oli ilkeästi tullut mustelmille ja hän muisti aina miten Chad oli virnuillut hänelle hänen jäädessä seisomaan muiden istuutuessa tuoleihinsa.
Zara havahtui jostain kaukaisista muistoista ja karkoitti Chadin mielestään. Pojan muisteleminen ei tehnyt hänelle hyvää. Se vain masensi, eikä hänellä nyt ollut varaa masentua.

Rexy kuunteli taas Zaraa ja laski laudan lattialle, painaen toisen jaloistaan sen päälle.
”Ei aivan. Pienenä, sellaisena kymmenenvuotiaana naperona skeittasin jollakin rämällä laudalla. Joskus pari vuotta sitten sain tämän kaunokaisen. Se oli lahja Rosannalta – siis siskoltani.”, tuo selitteli ja naurahti sitten itselleen. Hups, taas tuli seliteltyä.
”Anteeksi, että tapan sinut tylsyyteen jutuillani.”, tyttö pahoitteli ja hymyili lämpimään sävyyn. Zarahan oli aika mukava, vaikka olikin aluksi vaikuttanut kuin hiireltä joka pomppisi pienestäkin äänestä hippulat vinkuen pakoon.

Vaaleahiuksisen kertoessa skeittauskokemuksestaan Rexy naurahti. Tyttö muisti hyvin omankin ensimmäisen kertansa.
”No minä kun pääsin laudalle, huusin isää katsomaan ja pam, törmäsin kuin räsynukke päin puskaa. Nilkka meni ja käsikin pääsi pakettiin pariksi viikoksi.”, tuo nauroi omalle toheloinnilleen ja nosti toisenkin jalan laudalleen. Potkaisu ja skeittari liukui wc’n halki, huoneen toiseen päähän.
”Loppujen lopuksi ei tämä niin vaikeaa ole. Pitää vain pitää tasapaino.”, Rexy selitti ja potkaisi uudestaan vauhtia, liukuen taas huoneen halki.

Pysähtyessään tuo kääntyi ja hypähti laudalta.
”Harrastatko sinä mitään?”, tyttö kysyi uteliaana ja kallisti hieman päätään. Rexy itse kulutti vapaa- aikansa skeittaukseen. Tai no melkein.

Pieni hymynkare pilkahti Zaran suunpielessä toisen kertoessa ensimmäisestä kokeilustaan laudan selässä. Jotenkin tapa, jolla toinen oli sen kokenut sopi Rexylle, sillä tytöllä oli hieman rämäpäinen kuva tuosta oranssipipoisesta tytöstä – toki se oli positiivinen sellainen.
Zara väistyi hieman Rexyn liukuessa kevyen oloisensa vessan toisesta puolesta toiseen ja takaisin. Hän oli varma, että hän itse olisi lentänyt naamalleen jo siinä vaiheessa, jossa pitäisi potkaista laudalle vauhtia. Viimeistään hän sitten olisi tyrinyt homman kun seinä olisi tullut vastaan. Tasapaino todellakin oli skeittailussa avainsana ja sitä pitäisi hetken harjoitella jos paremmaksikin haluaisi. Zara tosin ihan tyytyväinen nykyiseen tasapainoonsa, sillä hänelle riitti että hän pysyi pystyssä omilla jaloillaan.

Zaran pää liikkui tyhmästi aina sinne minne Rexy liikkui, mutta enää hän ei huomioinut omaa käytöstään. Hän tunsi itsensä rennommaksi kuin aikoihin. Hän ei pelännyt näyttävänsä pikkukakaralta siinä katsellessaan siniset silmät ammollaan toista seisoen vielä melkein keskellä vessan lattiaa. Toisen pysähtyessä, pysähtyivät myös Zaran silmätkin, jolloin hän keskittyi taas Rexyn sanoihin.

”Vain musiikin kuuntelua ja lukemista.” Zara myönsi. Jotkut olisivat voineet hävetä lukemisen myöntämistä harrastuksena, mutta Zara ei niin tehnyt. Ei todellakaan olisi harvinaista jos koulun käytävällä törmäisi tyttöön kirja kourassa. Eikä Zaralla muutenkaan ollut tapana valehdella. Sitä paitsi hän arvosti ihmisiä, jotka harrastivat erinlaisia juttuja. Ei hänen tarvinnut tanssia tai bilettää joka viikonloppu jos hän ei niin halunnut. Tietenkin sitä haluavat niin saivat tehdä, mutta hänelle riitti hyvä viikonloppu hyvän kirjan kanssa. Se oli hänen tapansa.

”Viekö skeittaus paljon aikaa? Tai oikeastaan sen harjoittaminen? Oletko ajatellut ryhtyä ammattilaiseksi?” Zara päästi valloilleen kysymystulvan, jonka pituus olisi ulkopuolisia ihmetyttänyt. Ehkä Rexy ajatteli skeittausta vain huvinaan, mutta eihän sitä koskaan tiennyt jos vaikka toinen haluaisi siitä ammatinkin.

//Yritän lähettää tämän nyt ennen kun tää rakkine sammuu neljännen kerran u_u joten toivottavasti tulee perille, vaikka viesti voikin olla hieman epämääräinen jossakin kohdin ^^’’//

Rexykin harrasti aktiivista musiikin kuuntelua, mutta lukeminen oli jäänyt vähemmälle. Joskus kaksitoistavuotiaana tuo oli lukenut skeittauskirjoja- ja oppaita, mutta siihen se oli jäänytkin. Kirjojen maailman lumo ei koskaan ollut napannut tyttöä syövereihinsä, muttei tuo silti harrastusta mitenkään typeränä pitänyt.
”Millaisista kirjoista sinä pidät?”, skeittari kysyi ja oikaisi samalla pipoaan, joka meinasi taas valahtaa silmille. Pipon alta pilkisti myös muutama ruskea hiuskiehkura, jotka Rexy kuitenkin nopeasti pyyhkäisi päähineen alle piiloon.

Zaran laskiessa ulos kysymystulvan, ei tyttö voinut muuta kuin naurahtaa hyväntuulisesti sekä valmistautua vastailemaan.
”Jonkun verran, tosin en ajattele sitä velvollisuutena vaan harrastuksena. Skeittaan joka päivä, joten voisin sanoa että se vie melkein kaiken aikani mutta toisaalta taas en. Skeittaan kun olen kavereideni kanssa, skeittaan kun kuuntelen musiikkia. Ja niin edespäin.”, tuo tykitti yhteen hengenvetoon ja veti heti perään ilmaa keuhkoihinsa.
”Toivottavasti ymmärsit pointtini.”, Rexy lisäsi ja mietti samalla mielessään vastausta seuraavaan kysymykseen. Skeittaus ammattina? No olihan se käynyt mielessä, sitä tyttö ei voinut kieltää mutta enimmäkseen harrastukseksi tuo sen silti ymmärsi.

”Olenhan minä sitä ajatellut, mutten ole aivan varma.”, Rexy tyytyi sanomaan ja kohotti olkapäitään. Tuon katse liukui lautaan ja sitten lattiaa pitkin Zaraan. Hymy kohosi uudelleen tytön kasvoihin ja tuo tyrkkäisi jalallaan lautaansa toista kohti.
”Haluatko kokeilla?”, Rexy kysyi ja kallisti hieman päätään, silmät tuikkien.

Kirja kysymys tuli kuin puun takaa, eikä tyttö todellakaan ollut luullut Rexyn olevan kiinnostunut hänen lukemisistaan, mutta se sai Zaran vain entistä paremmalle tuulelle.
"Karkeasti voi sanoa, että kirjoista joissa on onnellinen loppu." Tyttö selvensi ja pyöräytti leikkisästi silmiään. Se kuulosti ehkä naurettavalta, mutta hän ei halunnut lukea kirjoja, joissa päähenkilöille tapahtuisi jotain epämielyttävää. Hän ei tulisi koskaan lukemaan sellaisia kirjoja. Ja saihan hän "elää" onnellisesti kirjoissaan, miksi hän haluaisi "itselleen" huonon tulevaisuuden fiktiomaailmassakin? Eikä normaalissa jo sellainen ollut tarpeeksi?

Vaaleahiuksinen nyökkäsi niin, että hiukset valahtivat hieman enemmän hänen kasvojensa eteen. Nyt kuitenkin toinen käsi nousi rohkesti ja veti hiuksia hieman kasvojen edestä pois.
"Sinulla on aikaa miettiä sitä..." Nuori nainen kannusti toista ja pilkahtihan se hymynkarekin Zaran kasvoilla hiipuen taas niin kuin monta kertaa aikaisemmin.
"Ei, ei..." Zara sanoi hieman hämmentyneenä toisen tarjoukseen ja perääntyi askeleen.
"Olen aika varma, ettei se ole minun juttuni. Olisin taas kontallani maassa, niin kuin aiemmin täällä..." Tyttö vakuutti ja silmät näyttivät kuitenkin kiitollisilta toisen tarjouksesta. Monikaan ei olisi tarjonnut hänelle tuollaista tilaisuutta.

Zaran päähän pälkähti asia, jonka hän oli pitänyt tarkistaa jo aiemmin, mutta nyt se vasta hänen mieleensä palautui. Hän tarttui mustaan olkalaukkuunsa ja penkoi sitä ja sen sekaista sisältöä niin kauan kun sai yhden paperin käteensä. Zara huokaisi helpotuksesta, hän oli ollut varma, että oli unohtanut sen huoneeseensa lastenkodissa, mutta hänen onnekseen se löytyi hänen laukustaan - hieman ryppynäisenä tosin, mutta löytyi kuitenkin.
"Musiikin yksi tehtävä, se joka pitää palauttaa tänään..." Zara selitti toiselle heiluttaen hetken paperia ilmassa, mutta pian se hävisi taas laukkuun, jolloin taas yksi kulma taisi rypistyä.
"Säveltäjät eivät oikein ole minun juttuni..." Tyttö lisäsi vielä lopuksi ja huokaisi hieman helpottuneesti, että oli saanut tehtävän tehtyä.
"Mistä säveltäjästä sinä teit?" Zara kysyi olettaen tietenkin Rexyn tehneen tehtävän, vaikka sitä hän ei tiennytkään.

Rexy nyökäytti vain päätään ja hymyili. No ei kaikkia ollut luotu skeittaamaan. Tyttö käveli lähemmäs ja nappasi lautansa, kävellen sen kanssa laukkunsa luo. Zaran vetäessä esiin ryppyisen paperin, skeittari kohotti kulmiaan. Tytön sitten selittäessä musiikin tehtävästä, tuo virnisti. Niin, se tehtävä. ’Mistä säveltäjästä sinä teit?’ No olihan Rexy tehtävän tehnyt.. kai. Tuo alkoi kaivaa laukkuaan, kunnes veti vieläkin ryppyisemmän paperin ja katseli sitä arvioiden.
”Säveltäjät eivät ole oikein minunkaan juttuni.”, tyttö totesi pienoinen ”eh- ilme” naamallaan. Ei se mikään paras esitelmä varmaan ollut. Kirjaimet olivat harakanvarpaita, säveltäjän kuva oli liimattu vinoon ja teksti pomppi. Plus neonväriset rajaustussit olivat tehneet tehtävänsä.

”Minä tein..”, skeittari aloitti ja käänsi paperin Zaraan päin.
”Beethovenista.”, tuo jatkoi sitten. Paperissa olevan miehen kuva oli vähintäänkin karmiva. Mutta oli Beethoven ollut varma valinta – Wikipediasta oli löytynyt kyseisestä herrasta vähän liiankin paljon tietoa.

Pakosta pieni hymy taas pilkahti Zaran kasvoilla hänen nähdessä Rexyn musiikintehtävän. Se oli jopa ulkoisesti vielä huonommassa kunnossa kuin hänen, mutta kyllä siinä sisältöä näytti olevan.
"Hieno kuva..." Zara sanoi vielä se pieni hymy kasvoillaan, joka katosikin pian sen jälkeen. Hän itsekään ei ollut kiinnostunut pahemmin säveltäjistä, sillä hänelle oli ihan sama kuka musiikin takana vaikutti. Hänelle musiikin tunnelma ja melodia oli tärkeintä, eikä sitä tunnuttu arvostavan musiikinkaan tunneilla. Aina piti tietää mikä kappale ja kenen se oli, ei sitä, mitä kappale toi mieleen ja millainen melodia siinä oli.
"Nämä tehtävät ovat ihan turhia... Miksi meidän tarvitsee edes tietää tuollaisia, miksi emme voisi keskittyä vain musiikkiin? Täysin typerää minun mielestäni." Zara sanoi ja ääni oli hiipunut hieman lauseen loppua kohden, sillä hän tajusi haukkuvansa koulun opetusmetodit, jota hän ei ollut ennen tehnyt. Tai sitten hänellä ei ollut ollut ketään, jolle hän olisi ne voinut haukkua. Tosin ei hänelle nytkään ollut ketään, vaan hän oli aika varma Rexyn häviävän pian tuhka tuuleen ja hän halusi ottaa heidän ajastaan kaiken irti. Tuskin toinen puhuisi hänelle enää tämän jälkeen jos samantapaista tilannetta ei tulisi. Mutta ei se Zaraa haitannut. Hän oli tottunut, tai ei, ei hän ollut tottunut tällaiseenkään, mutta puhumattomuuteen kyllä.

Kello pirisi jossain kaukana ja Zaran silmiin syttyi pieni paniikki, jonka hän sammutti ennen sen olevan mahdotonta sammuttaa. Hän ei yleensä ollut myöhässä tunneilta ja hän vihasi tunnetta, joka tuli kun kaikki tuijottivat myöhästynyttä. Joillekin oli coolia myöhästyä, mutta ei hänen tapauksessaan.

”No joo.”, Rexy totesi ja vilkaisi vessan seinällä olevaa kelloa, viskellen tavaransa laukkuun. Tuo heitti laukun olalleen ja nousi skeittilaudalleen. Kellon piristessä skeittaaja potkiskeli itsensä Zaran luo.
”Hei, oli mukava jutella ja tsilleen, mut en haluu myöhästyy tunnilta.”, tyttö sanoi nopeasti, pahoittelevaan sävyyn ja avasi ovea.
”Ehkä jos tavataan, niin mennään vaikka pirtelölle Dusty’siin?”, tuo kysyi ja kohotti kulmaansa, hymyillessä. Vastausta odottamatta Rexy huikkasi heipat ja katosi vauhdikkaasti lautansa kera käytävälle. Nyt tunnille!

# kiitoksia kivasta pelistä, Rexy rullailee pois!

//Kiitoksia myös! :>//

Zara nyökkäsi napakkaan ja katse valahti taas alas. Hän jotenkin sisimmässään epäili Rexyn sanoja, mutta hän halusi todellakin uskoa niihin. Ehkä he tosiaankin menisivät yhdessä joskus Dusty'siin. Tytön kadotessa vessan ovesta ulos tyttö jäi hetkeksi aikaa melkein kuin patsaana seisomaan keskelle vessaa. 'Puhuinko todellakin noin rohkeasti?' Pieni hymy taas pilkahti nuoren naisen kasvoilla, mutta se hävisi heti kun nörttityttö astui vessan suojista oppilaita hulisevalle käytävälle. Vaaleat pitkät ja suorat hiukset valahtivat tytön kasvojen eteen ja pää notkahti alas. Vaaleahiuksinen suunnisti melkein juoksujalkaa kohti seuraavan tuntinsa ovea, sillä hän ei todellakaan halunnut olla myöhässä.