Aamuinen helvetti

//Vlip feat Mickey~ : > Ja Monan vaatteet//

Tiistaiaamu oli lähtenyt juuri käyntiin Aston Highissä päivän ensimmäisen tunnin ohella. Käytävät ammottivat tyhjyyttään ja hiljaisuus oli laskeutunut. Tosin vähän väliä saattoi kuulua opettajien opetusta luokissa käytävän toiseen päähän asti. Tietysti sehän riippui täysin opettajasta; jotkut kokivat hiirenhiljaiset oppilaat metelöiviksi kakaroiksi ja toiset taas eivät olleet moksiskaan oppilaiden kovasta hölinästä.

Käytävien hiljaisuuden rikkoi aulan ovien avautuminen ja rivakat askeleet, jotka suunnistivat koulun toiseen päähän. Ruskeahiuksinen tyttö harppoi kovaa vauhtia terveystiedon luokkaa kohti suuri treenikassi olallaan, joka oli pullollaan tavaraa. Tytön mustat Brandosin Blink: Duchess kenkien korot kalahtelivat laattalattialla ja laineikkaat hiukset hulmusivat levottomasti tämän harppomisen mukana.
Monique oli raivoissaan. Ei, hän oli suorastaan räjähtämispisteessä. Aamu ei ollut läheskään sujunut, niin kuin piti: herätyskello ei soinut ajoissa, motocrossiin tarvittava kypärä oli kateissa ja kaiken lisäksi bussi tuli myöhässä! Eikä siinä vielä kaikki: hän joutui raahaamaan motocross ja spinning treenikamojaan mukana, sillä joutuisi koulun jälkeen ryntäämään niiden pariin ilman, että hän ehtisi käydä kotona.

Juuri, kun Moniquen nimi oltiin huudettu ja opettaja oli merkannut tämän poissaolijaksi, ryntäsi tyttö luokkaan hiki virraten kasvoilla.
"Anteeksi, että olen myöhässä, mutta bussi ei tullut ajoissa", vastattiin ennen kuin opettaja oli ehtinyt sanoa yhtikäs mitään.
"Olen pahoillani, mutta sait jo poissaolon." kertoi vanha, nyrpeä terveystiedon opettaja ja käänsi sitten katseensa takaisin nimilistaan.
"Mitä?! Mähän sanoin, että bussi oli myöhässä! Mulla on ihan pätevä peruste olla myöhässä!" Monalla kiehahti. Miksei opettaja voinut uskoa häntä? Hänhän puhui aina totta, vaikka ei ollutkaan niitä pidetyimpiä oppilaita. Ja koulun säännöt sanoivat, ettei oppilas saisi myöhästymistä, jos tällä olisi pätevä syy myöhästymiseensä, joten mistä nyt muka kiikasti?
Opettaja käänsi vihaisen katseensa tyttöön.
"Olet myöhässä ja siitä hyvästä saat poissaolon", opettaja sanoi pysyen edelleen kannassaan ja nosti silmälasejaan hieman ylemmäs nenällään.
"Pitääkö mun mennä rehtorille valittaa tästä, saakelin ämmä?!" karjui brunette raivoissaan harmaat silmät kipunoiden. Tuo kommentti, se vasta saikin vanhan opettajan suuttumaan, joka korotti myös ääntään: "Tästä ei enää neuvotella! Saat luvan mennä jälki-istuntoon koulun jälkeen! Ja nyt, ole hyvä, ja mene istumaan paikoillesi."
Moniquen olisi niin tehnyt mieli hypätä tuon vanhan kääkän kimppuun ja kuristaa tämä kuoliaaksi, mutta hän malttoi itsensä. Rauhoitu Mona. Saat vain enemmän harmeja, jos vielä jatkat.

Tulen! Tittirii

Mickey oli ehtinyt terveystiedontunnille juuri ja juuri. Tosin eihän poika monesti myöhästynyt, mutta syy tunneilta poissaoloon oli yleensä joko lintsaus tai vastaavasti hetken tunnilla oltuaan ulos heittäminen. Nyt tämä poika istui viimeisessä rivissä aivan nurkassa ja katseli väsyneenä taululle. Herralla oli päällään ruskea paita ja farkut, päässään poika piti lippistä, eikä ollut ottanut sitä tunnin alettua edes pois. (tyyli) Aurinkolasit poika oli laittanut lipan päälle odottamaan tunnilta pois pääsyä ja ulos pääsemistä tupakalle. Mike kaivoi mustasta olkalaukustaan lyijytäytekynänsä ja vihkonsa, mutta ei opiskelemista varten. Vaan tuhertelua ja luonnostelua, sillä poikahan oli tunnetusti lahjakas piirtäjä.

Ilmeisesti pahisklikkiin kuuluva Monique oli myöhässä kerta nimenhuudossa ei tätä kuulut. Vaan kuuluipa sen jälkeen, sillä juuri opettajan merkittyä tytön poissaolevaksi säntäsi tämä luokkaan. Mickey katsahti ovelle ja naurahti itsekseen. Mukavaa draamaa oli aina hauska seurata. Etenkin kun terveystiedon maikka oli melkoinen kurppa, joten Mickeystä oli hauska katsoa kuin tyttö raivosi tälle.
"Vitun kurppa.", Mickey sanoi melko äänekkäästi ja opettaja käänsi katseensa nyt poikaan.
"Mickey Barrett. Mitä sanoitte?", tämä kimitti. Poika katsahti huvittuneesti opettajaan ja toisti sanomansa, mutta nyt kovemmalla äänellä. "Vitun kurppa sanoin."
Opettaja katsoi nyt erityisen vihaisesti tätä nuorukaista, itseasiassa opettaja taisi vihata tätä nuorukaista, sillä herra lensi useimmiten ulos näiltä tunneilta.
"Mickey Barrett, tämä on taas viimeinen varoitus. Jos et käyttäydy kunnolla saat lähteä luokasta ja selittää herra Rehtorille, miksi hylkäsin sinut tältä kurssilta.", opettaja jatkoi ja istahti nyt tuolilleen. Mickey naurahti vähättelevästi ja alkoi tuhertamaan hetkeksi jotakin paperille. Moniquen paikka luokassa oli Mickeyn lähellä, mutta ennen poika ei ollut jutellut tämän kanssa. Mitä joskus jonkun kommentin heittänyt. Mickey katsahti tyttöön ja kaivoi penaalistaan kuminpalasen, jolla heitti tyttöä herättääkseen toisen huomion itseensä.
"Hyvä show.", poika totesi toiselle, eikä edes hiljaa vaan normaalilla äänellä.

Ai että tuo vanha kurppa oli raivostuttava! Taisi jo olla kyllästynyt surkea palkkaiseen työhönsä ja saman asian jauhamiseen vuodesta toiseen. Mutta ei tuon nyt sentään tarvitsisi hänelle alkaa urputtaa!
Monique käveli vihaisena pöytänsä luo ja tiputti oikein räminällä treenikassinsa maahan, vetäisten sitten tuolin hieman kauemmas pöydästä ja istahtaen sille. Hän kaivoi kassistaan penaalin, vihon ja tervestiedon kirjan, jonka pelkkä näkeminenkin sai hänet näkemään punaista. Sillä mikä liittyy terveystietoon, liittyy myös se jollain tavalla hänen ihanaan, rakastettavaan opettajaansa. Mona laittoi kätensä puuskaan ja nosti muitta mutkitta jalkansa pöydälle, vaikka saikin muilta oppilailta paheksuvia katseita. Mitä nuokin nyt mulkkasivat? Pitäkööt huolen vain omista asioistaan!
Pahisneito loi jäätävän katseen muihin oppilaisiin, jotka käänsivät selkänsä tälle vältelläkseen katsekontaktia. Tyttö katsoi vihaisesti opettajaa, joka jatkoi nimenhuutoa, tai ainakin yritti. Onneksi hän istui luokan perimmäisellä rivillä. Hän ei olisi kestänyt tuon kamalaa rääkyvää ääntä, jonka jo pieni kuuleminen aiheutti voimakasta päänsärkyä.

Kun Mickey sitten avasi suunsa, käänsi brunette katseensa sivulleen, sillä Mickey istui hänestä seuraavassa pöydässä. Moniquen huulille kohosi pilkkaava hymy, jonka johdosta hän käänsi katseensa opettajaan. Hienoa, että joku muukin uskalsi antaa ilmi mielipiteensä! Mutta eihän kukaan muu uskaltanutkaan tehdä niin, kuin pahis.
Ah, Mickeyn aiheuttama kilahtaminen, jolle Mona oli antanut alkunsa, tuntui suorastaan mahtavalta. Ei opettaja voisi heille mitään. Jos tuolla olisi yhtään pokkaa, olisi Mickey jo lentänyt ulos kurssilta.
Opettaja loi vielä pahistyttöön huomauttavan katseen, mutta tämä vähät välitti siitä. Mitä pahaa siinä oli, että kenkiä pidettiin pöydällä? Katseltaviksihan hänen korkokenkänsä oli tarkoitettu, joten missä vika? Näinhän muut näkivät ne oikein hyvin.
Nimenhuuto jatkui jälleen. Monique otti penaalistaan lyijytäytekynänsä ja naputti sen metallisella päällä poskeaan mietteliäänä. Kuminpalanen lennähti hänen jalkaansa, joka keskeytti tytön mietteet. Hän käänsi melkeinpä vastahakoisesti katseensa pois opettajasta, jota solvasi mielessään, lähellään istuvaan Mickeyyn.
"Kiitti. Oli toi sunki kommentti aika osuva. Pitää painaa mieleen, sillä sille on ihan varmasti käyttöö", vastattiin pienesti hymyillen ja naputettiin kynällä päätä viimeisen lauseen yhteydessä.
"Monique McAdams ja Mickey Barrett! Tunti on jo alkanut!" huomautti opettaja luokan toisesta päästä näille.

Monique ei edes viitsinyt vaivautua kääntämään katsettaan opettajaan, sillä sai katsella paljon, paljon miellyttävämpää henkilöä, kuin tuota rääkyvää harakkaa.
"Joo, sen tiedän. Mokoma kääkkä luulee olevansa tänki tilanteen herra, mut ihan turhaan", totesi Mona ja laittoi kynänsä takaisin penaaliinsa. Sääli, kun hän ei ole aikaisemmin vaivautunut tutustumaan Mickeyyn. Tämähän vaikutti sangen mielenkiintoiselta ja tarpeeksi järkevältä hänen makuunsa. Mutta nyt hän ei kyllä jaksaisi jäädä istumaan tähän hikiseen luokkaan, sillä turhaan hän täällä istui, sillä oli saanut jo poissaolon, vaikka olikin ilmestynyt tunnille myöhästyttyään ja vielä PÄTEVÄN syyn kera. Ilmeisesti opettaja ei vain pitänyt hänestä.

"Mikäs siinä. Ja turhaanhan mä täällä istun, kun kerta oon "poissa" tältä tunnilta." pahistyttö vastasi ja väläytti kauniin hymyn, joka katosi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Monique seurasi mukamas välinpitämättömästi Mickeyn repiessä vihostaan paperia, jonka myttäsi paperitolloksi ja heitti silmälasipäisen nörtin niskaan.
Opettajan ilme oli näkemisen arvoinen: Hänen kasvonsa vääntyivät hämmentyneisyydestä ja vihasta sekaisiksi, joka sai Monan tyrskähtämään, jolloin opettaja käänsi katseensa häneen.
"Onko tämä sinusta hupaisaa Monique?" kysyi opettaja pistävästi ja mulkoili samalla Mickeytä, joka piirteli vihkoonsa.
"Lievästi sanottuna. Tää on suorastaan surkuhupaisaa touhuu. Yrität pitää niin hyvin kuria, ku pystyt, mut silti et saa kahta oppilasta hiljennettyy. Musta toi on jo aika säälittävää. Saatko sä edes palkkaa tästä? Tai no, ehkä sä saatkin, mut jotain pari dollaria per kuukausi. Eihän sun opetukseskaan oo mistään kotosin. Mä en esimerkiks tajuu noita sun kirjottamii muistiinpanojas. Eihän niissä oo mitään tolkkuu! Mäki osaisin paremmin opettaa, enkä jauhais tollasta turhaa paskaa, niin ku sä." perusteli brunette virnuillen ja katsoi koko ajan opettajaa suoraan silmiin.
"Nyt riittää! Teille ei olla taidettu opettaa käytöstapoja ja kunnioitusta vanhempia ihmisiä kohtaan! Ja Monique! Laske ne jalat alas pulpetilta!" punaiseksi muuttunut opettaja karjui. Jotkut nörtit yrittivät epätoivoisesti piiloutua pöydän alle ja pari rikasta pentua seurasi tilannetta paheksuvasti.
"En. Miks laittasin? Nää on uudet ja mä nimenomaan haluun et kaikki näkee ne. Eihän niitä kukaan pöydän alla nää", todettiin tyynesti ja vilkaistiin Mickeytä.

Mickey kuunteli virnistellen tytön perusteluita haaskalle ja Mickey nyökkäili välillä näyttääkseen, että on samaa mieltä Monan kanssa. Poika laittoi kynänsä penaaliin ja penaalinsa ja vihkonsa takaisin laukkuun. Laukkunsa poika sulki ja katsahti ensin opettajaan ja sitten tyttöön.
"On meille opetettu käytöstapoja VANHEMPIA kohtaan, muttei tollasia kuolleista heränneitä tutankhamoneita kohtaan." Mickey sanoi virnistäen ja naurahti sitten perään. Muutama rikas pentu tirskahti pojan letkautukselle, mutta opettajan katsahtaessa heitä, he hiljenivät. Mickey sen sijaan nousi ylös tuolilta ja katsoi Monaan.
"Mut toi haaska ei ymmärrä kenkien päälle, kato mitkä tuohitossut silläkin on. Varmaan kirpparilta ostetut." Mickey totesi Monalle ja ei välittänyt opettajan läsnäolosta.

Sitten poika heitti laukkunsa olalle ja vilkaisi opettajaan, joka kiehui raivosta. Kirjaimellisesti. Mickey vinkkasi Monaa nousemaan myös ja lähti sitten kävelemään hitaasti ovea kohden.
"Kerta sä kuitenkin heittäsit meidät pihalle, niin voidaan helpottaa sun työtä ja lähteä jo nyt ilman sanomisia. Vai mitä?" Poika sanoi naurahaen ivallisesti ja loi opettajalle viimeisen katseen, samalla avaten ovea auki ja odottaen, että Mona tulisi mukaan.

Nyt Monique puolestaan nyökkäili ollessaan samaa mieltä Mickeyn kanssa. Suu oli mutristettu kiinni ja ivallinen katse seurasi opettajan reaktioita tarkkaavaisesti, joista huomasi tämän ärsytyskynnyksen ylittyneen. Mickey oli nokkela, se oli jopa Monan pakko myöntää. Hänkään ei ollut aina noin sanavalmis, kuin toinen, joka taisikin olla tuon komistuksen yksi hyvistä puolista. Tosin oliko pahiksissa muka hyviä puolia? Ei ainakaan opettajien ja muiden oppilaiden mielestä. Ehkä juuri siksi olivatkin klikit, joissa olivat ihmiset, jotka ymmärsivät toisiaan paremmin kuin muut. Tai sitten ei.
"Niin tai vielä pahempaa; roskiksesta dyykatut. Kato nyt, kuinka raihnaset ne on!" totesi Mona ja laski jalkansa alas pöydältä, jolloin korkokenkien korot kalahtivat lattialaattoja vasten. Hän laittoi kynänsä penaaliin, jonka pakkasi suureen treenikassiinsa (tyttö kun ei ollut ehtinyt ottaa edes kirjojaan esille). Tuolilta noustiin ja tonnin painava kassi heilautettiin olalle, kunhan oltiin ensin siirretty kihartavat hiukset pois olkaimen alta.

"Aivan niin. Me tehdään sulle suuri palvelus, josta sä viel kiität meitä. Usko pois", lisäsi pahistyttö ja lähti kävelemään luokan halki nörttien hämmästyneet katseet selässään. Hän käveli tyynesti Mickeyn luokse ovelle ja vilkaisi opettajaa olkansa ylitse luoden ivallisen hymyn huulilleen. Tyttö viesti opettajalle hyvin paljon hymynsä avulla, jonka muut, kuin vain terveystiedon opettaja, olivat saaneet huomata. Ja jos Monique hymyili tuolla tavalla, se ei tietäisi hyvää kenellekään. Aivan sama, oliko kyseessä opettaja tai oppilas.
Brunette astui ulos luokasta ja jäi odottelemaan Mickeytä käytävälle, hieman etäämmälle terveystiedon luokasta. Käytävät olivat ihanan hiljaiset. Oikeastaan tismalleen yhtä hiljaiset, kuin Mona oli silloin pinkonut henkihieverissä tunnilleen. Tosin tämä tuntihan oli päättynyt lyhyeen. Jos jokainen tunti olisi samanlainen, ei olisi ainakaan sitä ongelmaa, että ne olisivat liian pitkiä ja pitkästyttäviä.

Mickey naurahti tytön kommentille ja katsahti vielä opettajaan ja hänen kenkiin. Poika virnisti tälle vielä ennen oven laittamista kiinni. Eikä ovi mennyt nätisti kiinni, vaan vähän lujemmin, jotta kuului kunnon pamaus. Sitten Mickey käveli Monan luokse ja nosti kulmiaan ja virnisti. Poika naurahti itsekseen vielä pienesti, terveystiedonopettajaa oli aina mukava ärsyttää. Ehkä yksi helpoimmista opettajista, joka menetti hermonsa. Vain pojan äidinkielenopettaja oli tämän edellä.
"No mitäs nyt tehdään? Lähdetkö tupakalle ja sitten vaikka kenties kahville?" Mickey sanoi ja loi kysyvän katseen tytölle. Eihän näillä kahdella nyt olisi hetkeen tekemistä, kun kerta muut tunnolliset oppilaat olivat tunneillä.

Mickeyn odottaessa tytön vastausta, poika alkoi ottaa jo pieniä askelia kohti ulko-ovia. Samalla poika kaivoi taskustaan tupakka-askiaan ja sytkäriään. Askista poika otti yhden tupakan ja puhalsi filtteripäähän, jotta askinpohjalla olleet purut lähtisivät siitä pois. Mike ainakin aikoi mennä tupakalle tytöstä huolimatta. Viimeisestä tupakastahan oli jo aikaa. Aivan liikaa Mickeylle.
"Oli muuten hieno show. Maikka menetti totaalisesti taas hermonsa ja nörtit sai pelätä kusihousussa. Mikä onkaan parasta kun nähdä niitten hiirten pelokkaat ilmeet." Poika totesi tytölle ja katseli käytävän päähän. Käytävässä oli mukavan hiljaista ja siellä ei tällähetkellä ollut ketään.

Mickey näytti tyytyväiseltä, toisin kuin Monique, jonka huvittuneisuus oli kadonnut kasvoilta. Toki opettajan ärsyttäminen oli ollut aivan ihanaa, mutta hän ei osannut tällä hetkellä iloita siitä samalla tavalla, kuin toinen.
"Sopii mulle", hän myöntyi toisen ehdotukseen. Tosin eihän Mona kahvia juonut, mutta se oli pieni seikka se.
Pahistyttö lähti seuraamaan Mickeytä, kunhan sai nostettua painavan treenikassinsa olkaimen paremmin olalleen, joka alkoi jo tuntua tunnottomalta ja kaiken kukkuraksi koko käsi oli muuttunut punertavansiniseksi ja verisuonet pullistuneet ihon alla. Mutta ei siitä välitetty. Sehän oli täysin arkipäivää Monalle, joka joutui melkein joka toinen päivä raahaamaan moista painolastia ympäri San Diegoa.
"Joo. Ja maikan raivostuttaminen oli ihan mukavaa piristettä paskasti alkaneelle aamulle, joten ei kyllä yhtään kaduta jos se vaikka uskaltaskin laittaa mun kurssin keskeytyneeks", Mona sanoi myötäillen toista. Hänkin voisi kaivaa tupakkansa laukustaan, kunhan vain saisi ensiksi laskettua tiiliskiviä täynnä olevan laukun maahan kuolemaa tekevältä olaltaan.

Tyttö seurasi kiltisti toista pahista, joka käveli edempänä autiolla käytävällä. Mona oikein odotti, että toinen pysähtyisi jossain vaiheessa, sillä hän tarvitsi nyt tupakkaa ja kipeästi! Hän ei voinut polttaa niin paljon kuin halusi, sillä Daniel ei sietänyt tupakkaa polttelevaa tyttöystävää, joka oli väärin, mutta minkäs teet. Kyllä Mona tiesi olevansa tupakkariippuvainen jne, mutta ei tehnyt elettäkään korjatakseen asiaa. Ja kyllä neiti oli varsin tietoinen siitä, etteivät tupakka ja liikunta kävelleet käsikädessä, mutta oliko se hänen vikansa, jos hän ei halunnut luopua kummastakaan? Molemmat olivat liian juurtuneita tapoja häneen, joiden pois kitkemiseksi tarvittiin jo ihmettä.

Mickey huomasi, että tytön oli hankala kantaa isoa kassia. Näytti että siellä olisi ollut tiiliskiviä, tai ainakin niin painavalta se päällepäin näytti. Mickey katsahti olkansa yli tyttöön ja heitti toiselle pienen virnistyksen.
"Voin toki kantaa ton, niin päästään joskus ulos asti." Mickey totesi tytölle vitsikkäällä äänensävyllä ja pysähtyi odottamaan hieman taaempana kulkevaa tyttöä.
"Mitä muuten roudaat tollasta kauheeta säkkiä mukana? Luulis olevan aika rankkaa." Poika totesi sitten perään ja katsoi tyttöön kysyvästi. Välillä sai olla utelias, eikö?

Sitten pojan kännykkä alkoi värisemään taskussa. Mickey kaivoi puhelimensa ja katsoi näyttöä. Milo soitti. No nyt saisi odottaa, sillä pojalla oli parempaa tekemistä kuin kuunnella taas kaksosveljensä marinaa a) lapsesta tai b) 'tyttöystävästään'. Tai ainakin useimmiten asiat koskivat näitä. Veljekset kuitenkin olivat melko läheiset keskenään ja pitivät aika paljon erinäisissä asioissa yhtä Mickey painoi luurin Milon korvaan ja tunki kännykkänsä takaisin taskuunsa.

"Kyllä mä jaksan kantaa tän", sanoi Mona ja lisäsi, "Niin ku aina."
Mutta olihan se ollut mukavaa, että toinen oli tarjoutunut kantamaan hänen painavaa treenikassiaan. Se ei kuitenkaan ollut käynyt Moniquielle, ehei. Hän halusi selvitä siitä, niin kuin oli aina tehnyt ja aikoi tehdä niin vastaisuudessakin. Pahistyttö oli aina halunnut osoittaa, että kyllä tytötkin osaavat olla vahvoja, jos niin halusivat, eikä aina toisen sukupuolen edustajan apuja tarvittu. Niin kuin ei tarvittu tässäkään tilanteessa neidin mielestä.
"Pakkohan tätä on kantaa mukana, kun en ehdi käymään kotona..." vastattiin hieman vaivautuneen kuuloisesti.
"Koulun jälkeen pitää rynnätä spinning-treeneihin hyppelehtimään ja sen jälkeen motocrossin pariin. Inhottavinta on se, etten ehdi oikeen syödä mitään siinä välissä, paitsi ehkä hyvällä tuurilla yhden leivän." hän valitti huokaisten sitten. Tyttö loihti kuitenkin hymyn huulilleen ja nosti katseensa toisen silmiin, "Mut ei se mitään. Mä tykkään siitä, mitä teen."

Toisen pahiksen puhelin alkoi soida. Monique yritti olla huomioimatta sitä, sillä eiväthän toisen asiat hänelle kuuluneet, eikä oikeastaan häntä paljoa kiinnostanutkaan, kuka soitti Mickeylle. Kunhan se ei vain pilaisi kahvilassa käyntiä. Mickey painoi hylkäysnäppäintä ja pujautti sitten puhelimensa takaisin taskuunsa. Sääli, kun kukaan ei soitellut Monalle siihen aikaan. Tosin kuka soittaisi, kun kaikki olivat oppitunneilla kuuntelemassa opettajan saarnaa?
Monique laski treenikassin olaltaan hetkeksi alas lattialle. Hänen kättään alkoi tosiaankin särkeä ja paljon. Jos hän jatkaisi samaa rataa, ei hän pian pystyisi ajamaan motocrosspyörällään ja se vasta olisikin hänelle maailman loppu! Motocross oli hänen intohimonsa, rakkautensa, josta hän piti kynsin hampain kiinni.
Brunette huokaisi voitettuna, myöntymisen merkiksi.
"... Jos sä vielä haluut, niin saat mun puolesta kantaa ton. Sulla kun näyttää olevan enemmän lihaksii", pahis perusteli päätöksensä.

Mickey vain hymähti tytölle takaisin, toisen kieltäytyessä avusta. Mikäs siinä, jos itse näin tahtoi. Ei poika apuaan aikonut tyrkyttää, eikö jokainen tietäisi itse jaksaako kantaa tavaransa vai ei. Ainakin Mike oli tarjonnut apua, siitä ei voisi olla erimieltä.
"Motocrossia. Sinä? Siistiä, itekkin oon moottorivehkeiden perään. Tarkemmin moottoripyörien perään, tosin en motocrossia oo kun joskus kokeillut." Mickey vastasi tytölle osoittaen hieman mielenkiintoaan tytön harrastuksia kohtaan.
"En epäile yhtään, ettetkö pitäisi. Tuskin kukaan kauan jaksaisi tehdä sellaista mistä ei pidä. Nimimerkillä kokemusta on." Totesi poika vielä perään ja loi katseen tyttöön hetkeksi.

Mickey virnisti tytölle ilkikurisesti, kun tyttö pyysikin nyt apua. Tai pyysi ja pyysi.
"Mitäs jos mun tarjous meni jo?" Mickey sanoi ja naurahti perään, osoittaen että vitsaili vain. Sitten poika nappasi toisen laukun olalleen ja lähti taas kävelemään ulko-ovelle päin.
"Lihaksien puolesta oot oikeessa. Turhaan en toivottavasti oo treenannut salilla ja uidessa." Mickey totesi sitten kävellessään ja hidasti askeliaan, jotta tyttö ehtisi vierelle.
"Harrastatko sä sitten muuta miehekästä lajia, kun tuota motocrossia? Tai siis mä en hirveästi leidejä tiedä, ketkä sitä harrastais. Joten.." Mickey sanoi sitten virnistäen ja ulko-ovelle päästyään poika piti toiselle ovea auki herrasmiesmäisesti.

"Minäpä hyvinkin", vastattiin ykskanttaan ja hymyiltiin hennosti toiselle, joka kertoi itsekin kokeilleensa hänen harrastustaan.
"Joo, sama juttu mulla. Hyvänä esimerkkinä on se, että vanhemmat passitti mut 6 -vuotiaana balettiin, joka oli aivan kamalaa. En mä osannut veivata niiden typerien liikkeiden mukana eikä niiden nimetkään jääny mitenkään hyvin päähän. Sen seurauksena paruin joka kerta, kun piti lähteä ja onneks lopulta faija väsy mun parkumiseen ja anto mun lopettaa sen." kertoi Monique tasaisella äänensävyllä, josta pystyi päättelemään, että häntä ei kauheasti innostanut muistella kyseistä asiaa. Että hän sitten inhosi äitiään! Muija tyrkytti jokaista tyttöjen harrastusta hänelle ja aloitti jo hänen ollessaan lapsi tarjoamaan barbie-nukkeja isän antamien lego-palikoiden sijaan. Kuitenkaan hän ei onneksi ollut kiinnostunut niistä, vaan oli aina repinyt jokaisen nuken pään irti.

Pahis oli juuri sanomaisillaan vastalauseen, kun Mickey sitten nosti hänen laukkunsa olalleen ja jatkoi taas matkaansa ulko-ovelle päin. Monique ei voinut muuta tehdä, kuin naurahtaa.
"En mä usko", tyttö sanoi ja käveli toisen vierelle.
Tummaverikkö naurahti huvittuneesti toisen kysymykselle, jota hän oli jo osannut odottaa. Hänen oli oikeastaan vain tarvinnut odotella, milloin toinen vihdoin ja viimein kysyisi sen.
"En ainakaan tietääkseni. Harrastaisin enemmän moottoripyörien kanssa oleilua, vaikkapa niiden korjaamista, mutta aika vaan ei riitä... Mä taidanki olla melkeen ainoo tyttö, joka kyseistä lajia harrastaa. Kai naiset pelkää sitä sen vaarallisuuden takia", pohdittiin pienesti. Neito kiitti kohteliaasti Mickeytä, joka piti hänelle ovea auki. Varmasti heille molemmille oli opetettu käytöstapoja kotona, vaikkakin opettajat eivät näyttäneet huomaavan sitä.
Jaa-a, miksiköhän?

//anteeksi, kun vastauksessa kesti : s

Poika naurahti tytölle tämän selittäessä baletti kokemuksistaan pienenä. Kuunneltuaan tarinan Mickey hymyili naama virneessä tytölle.
"En uskois sua kyllä joo balettia tanssimaan, mut en kyllä uskois, että sä pienenäkään olisit koskaan parkunut", Mickey sanoi vitsaillen ja astui sitten tytön perässä ulos pihalle. Ulkona poika sytitti tupakkansa heti ja vetäisi ensimmäiset henkoiset keuhkoihinsa, joita peitti jo varmasti tervakerros. Niin kauan ja paljon poika kuitenkin oli jo ehtinyt polttaa ja lopettaminen ei tullut kuuloonkaan.

"Musta vaan on siistä ja aika seksikästäkin, et tyttö korjailee moottoripyöriä ja harrastaa motocrossia", Mickey sanoi pienen flirtin kera ja naurahti sitten perään. Ei sillä, että poika olisi vielä enempää kiinnostunut tuosta tytöstä, mutta flirtti tuli aina vain jotenkin automaattisesti. Toisaalta ei naisia ikinä ollut liikaakaan, jos joku lähtisi pojan viattomaan flirttailuun mukaan. Ja usein neidot lähtivätkin tämän komean nuorukaisen matkaan. Poika vetäisi toiset sauhut tupakastaan ja raapi toisella kädellään hiuksiaan.
"Mehäs voitas joskus tuunailla moottoripyöriämme yhdessä, kenties pari olutta ja tupakkaa?", Mickey päätyi sitten ehdottamaan tytölle virnistäen ja samalla naputellen tuhkaa maahan tupakastaan.

Katsottuaan murto-osasekunnin ajan toisen sauhuttelemista, alkoi Moniquenkin tehdä mieli tupakkaa niin, että melkein vesi herahti kielelle. Tyttö astui lähemmäs Mickeytä ja otti kiinni treenikassinsa sivutaskun vetoketjusta, jonka avasi sulakasti. Hän kaivoi sieltä tupakka-askin, josta otti yhden tupakan ja asetti sen huultensa väliin sytyttäen sen sytkärillä, ja laittoi sitten taskun vetoketjun takaisin kiinni, kunhan oli ensin sujauttanut sytkärin sinne. Ryhti suoristettiin ja tupakasta vedettiin henkoset, joka otettiin kahden sormen väliin päästäen sauhut ulos pilaamasta keuhkoja.
Ah, mikä ihana tunne. Hän ei taida ikinä päästä eroon tupakasta, mutta hälläväliä. Kuka nyt haluaisi eroon näin mahtavasta nikotiinimyrkystä, vaikka se pilaakin keuhkot?
Hän vetäisi jälleen sauhut.

Brunette naurahti huvittuneena Mickeyn kommentille ja puhalsi tupakan savut ulos.
"Joo, käy mulle oikein hyvin. Mun crossipyörä tartteekin vähän kunnostusta ja pesua. Se on meinaan aika kaameen näkönen... Kovan käytön tulosta totta kai", myönsi tyttö nostaen hieman kulmaansa lievää innostusta äänessään hymyillen hillitysti.
"Ja musta on aika seksikästä nähdä hyvännäkönen jätkä moottoripyöränsä kimpussa." Mona totesi hillityn hymynsä seasta, jolloin suupielet nytkähtivät lempeään hymyyn. Lausahdus oli lähinnä tarkoitettu vain hänen korviensa kuultavaksi, mutta taisipa hän sanoa sen riittävän kovalla äänellä, että Mickey kuuli sen.

// Sorry, lopetan tän pelin tähän, kun tää on edennyt jo aika loppuun ja itsellä on edelleen inspiskato. Yritän lopettaa mahd. paljon pelejä ja sitten joululoman jälkeen katsoa elämää roolipelien maailmassa uudestaan. Eli kiitos mukavasta pelistä ja otetaan joskus uudestaan! : D

Mickey sauhutteli tupakkaansa nautinnollisen näköisenä ja katseli tyttöä mielenkiintoa hohtaen. Tupakkaa polttava tyttö oli jotenkin kaunis, vaikka tupakanpoltto ei sinällään ollutkaan terveellistä, niin Mickeytä tavallaan kuitenkin kiehtoi tuollainen tapa. Eipähän ainakaan nainen valittaisi Mickey poltosta koskaan, kun itsekin poltteli.
"Hienoa, täytyy sit joskus kattoa sopiva yhteinen aika..", Mickey sanoi ja hymyili pienesti tytölle. Ainakin seuraa olisi luvassa joskus kun sopisi, eikä poikaa tietenkään tälläinen seuralainen haitannut. Ei tokikaan, vaan päinvastoin. Nuorukainen kuuli tytön lausahduksen ja naurahti tälle pienesti.
"Kukapa ei tykkäisi", Mike naurahtaen vielä sanoi toiselle ja poltti sitten tupakkansa loppuun. Jämät poika heitti maahan ja sammutti kytevän tupakannatsan kengän kärjellään.

"Mutta nyt mun täytyy mennä kyllä, oli kiva tavata ja täytyy sopia se tuunauspäivä", Mickey sanoi sitten tytölle ja katsahti kännykkänsä näyttöä. Poika hymyili sitten brunetelle ja heilautti vielä kättään tervehdykseski. Sitten nuorukainen katosikin jo pois koulun pihalta.

//Tack <3