Haluan tutustua sinuun, vaikka ruutanat ovat hirveitä

//otsikko viittaa kännikaloihin (edellisen pelin yhtä randomin otsikon mukaan), ne on ruutanoita... Mut siis Wrai ja Michi! >:3//

Maisema alkoi muuttua Kaidenin kulmasta hiukan tutummaksi. Nyt hän oli varma, että se kahvila oli jossain tässä lähellä.
"Kauanko sä nyt sitten olet Amerikassa, muru?" hän kysyi Michiltä hymyillen, "ootko sä viihtyny hyvin?" hän vielä kysyi kunnes tajusi että upsista, hän taisi kysellä aika paljon. Liika kyseleminen sai Kaidenin nolostumaan.

"Mut se kahvila tulee kohta", hän totesi oltuaan itselleen melko pitkän hetken hiljaa. Sinä aikana hän oli kiinnittänyt suureellista huomiota kengänkärkiinsä ja muuta kivaa. Nyt hän ilkesi taas katsoa Michiin tapansa mukaan ystävällisesti. Miten kovasti Kaiden jo nyt pitikään tuosta pojasta. Olisi niin pakollista tutustua paremmin.

Pörröpää käveli Dusty's-nimisen (se sen nimi olikin) kahvilan ovelle ja kiskaisi sen auki. Sisällä oli vain vähän ihmisiä ja hyvin kodikas tunnelma.

Michi asteli pidemmän pojan rinnalla eteenpäin ja näki pian itsekin kahvilan edessään.
"Vuodeksi minut on kouluun otettu. Ja ukkini maksoikin vuoden opiskelun." Hän kertoi iloisena ja nyökkäsi heti perään.
"Olen viihtynyt! Täällä on niin erilaista! Varsinkin ihmiset. Kukaan ei kumartele tai pyytele anteeksi. Sitten täällä on hirveästi söpöjä ihmisiä!" Japanilainen miltei hihkui innosta ja nolostui sitten hänkin. Pojasta oli samaan aikaan hyvin omituista sanoa toisia ihmisiä söpöksi, vaikka se olikin normaalia hänelle. Tässä vaiheessa he olivat astelleet sisälle kahvilaan.

"Tiedätkö mitä tarkoitan? Japanilaiset ovat kaikki niin normaaleja ja sitten täällä on tuollaisia kuin sinä niin-" Michi yritti selittää uudelleen ja nyt puna nousi kunnolla kasvoille.
"Siis hyvällä tavalla tuollaisia! Tarkoitin että tuollaisia ulkoisesti täydellisen näköisiä ihmisiä. Ei sillä ettetkö olisi sisäisestikin varmasti täydellinen, mutta kun en tunne sinua vielä kunnolla ja ja ja..." Oranssipää selitteli miltei paniikissa ja kumarsi sitten toiselle.
"Anteeksi!" Hän hihkaisi ja pysyi kumarassa hetken, kunnes katsoi ujona toiseen, odottaen lupaa nousta kumarasta.

Kaiden kuunteli toisen hätäistä ja nopeaa selitystä. Hän kummastui kovasti kun Michi kumarsi hänelle.
"Ei sun tarvi kumarrella, muru, miksi ihmeessä sä nyt noin?" kysyi pörröpää ystävällisesti ja kallisti päätään hymyillen Michille. Varmuuden vuoksi hän nosti vielä kätensä ilmaan 'ei hätää'-eleeseen. Kaipa tämä oli Japanissa tottunut tuohon.

"Mutta kyllä mä tiedän mitä sä tarkotat sillä normaalilla ja ei-normaalilla", hän sanoi rauhoiteltuaan toista poikaa. Hän oli imarreltu siitä, että Michi piti häntä hyvännäköisenä.
"Ihan rauhassa vaan, honey", lausahti Kaiden ja taputti Michin olkapäätä rauhoittavasti.

He olivat päässeet tiskiltä, Kaiden pyysi ukolta sen takana kahvin. Jo oli aikakin, hän ajatteli, saadessaan kupin käteensä. Hän ojensi myyjälle muutaman dollarin.

Michi nousi kumarasta, kun asia oli selvästi Kaidenille oikein.
"Kiitos." Hän sanoi sitten toiselle tyytyväisenä ja hymyillen. Pitkä poika sanoi häntä taas Honeyksi ja Michin hymy muuttui enemmänkin takaisin hieman ujoksi. Ei hän kehtaisi kysyä tuosta vieläkään. Kaiden tilasi kahvia ja japanilainen alkoi kaivaa laukkuaan ja sieltä löytyikin hänen lompakkonsa. Se avattiin ja rahoja katsottiin mietteliäänä. Hän tahtoi teetä, mutta miten nämä rahat taas menivätkään. Hieman hämillään hän katsoi Kaidenia.
"Kaiden?" Hän kysyi ja näytti kolikoitaan, jotka oli kaivanut esille.
"Tahdon teen, niin... Miten minä...Mitä kolikoita käytän? Vai riittääkö nämä edes?" Poika kysyi ja virnisti hieman. Michiä hävetti kamalasti.

Poika katsoi kolikoita käsissään. Jos hän osasi laskea oikein, niin kädessä oli noin neljä dollaria kolikkoina, mutta ei hän varma voinut olla. Dollarit olivat niin vaikeita jenejen jälkeen. Tavallaanhan oman maan rahayksikkö oli vaikeampi, mutta siihen Michi oli sentään tottunut.
"Tämä on hieman noloa..." Oranssipää myönsi sitten ääneen.

Kaiden rypisti kulmiaan toisen kysyessä rahoista.
"Hei anna kun katson", hän sanoi ja alkoi laskea rahoja Michin kädessä. Hänen matematiikantaitonsa riittivät siihen juuri ja juuri, mutta lukion matikka oli hänelle yhtä tuskaa. Ne tunnit olivat niitä harvoja masentavia tilanteita Kaidenille.
"Kyllä tän pitäisi riittää", sanoi Kaiden laskettuaan neljä dollaria ja viisikymmentä senttiä, "ellei tää nyt oo ihan ylikallis paikka."

Hän piteli lämpimästä kahvikupistaan molemmin käsin odottaessaan Michiä.
"Mä menen katsomaan meille pöytää tuolta", hän sanoi, hymyili ja alkoi katseellaan etsiä hyvässä paikassa olevaa pöytää. Ihmisiä ei juuri ollut, joten valinnanvaraa oli. Lopulta hän käveli kahdenistuttavaan ikkunan vieressä olevaan pöytään.


//mä en tosta hinnasta niin tiedä, ni laitoin nyt sillai et ku jos tee on Suomessa pari euroo niin sit se ois tuolla pari dollaria X3//

Michi kiitti Kaidenia ja kertoi myyjälle tahtovansa teen. Hän sai ihan itse valita pussinkin. Pari kolikkoa saatin takaisin ja kuumaa vettä kaadettiin kannusta kippoon. Sitten hän upotti siihen teepussin ja asteli varovasti mukin kanssa Kaidenin perään ja istahti pöytään. Kahvila näytti mukavalta ja jotenkin kodikkaalta. Aivan erilaiselta kuin japanissa. Michin hymy hyytyi hieman. Vuosi olisi aika pitkä aika. Ja koska kaikki oli niin erilaista kuin kotona...Teetä hämmennettiin.

Sitten katse nostettiin Kaideniin.
"Oliko sinulla paljon kavereita entisessä kotikaupungissasi?" Hän kysyi sitten ja katsoi teetään. Pussi otettiin pois ja siitä ravistettiin ylimääräiset nesteet pois. Hän ei ollutkaan pitkään aikaan juonut valmis pussiteetä. Yleensä hän käytti ihan kunnon teelehtiä. Olisikohan pitänyt ostaa jotain purtavaakin? Ja dollareiden käyttä pitäisi ainakin opetella! Oli noloa ettei osannut käyttää valuuttaa. Varsinkin kun oli 10 oppilas matikassa.

//En mäkää dollareist tiiä >< Mutta millonkas siis alotellaan se Dael/Hal? Et vastannu yksäriin? ^^ //

Michi oli istunut pörrötukkaa vastapäätä. Kaiden otti pitkän siemauksen kahvia. Että se olikin hyvää, pikku kofeiiniaddikti olisi voinut huokaista syvään. Hän nojasi kyynärpäänsä pöytään pitäen mukiaan sormiensa välissä. Se tuntui niin lämpimältä.

"Oli mulla jonkun verran", kertoi Kaiden, "en mä nyt sanoisi että hirveän paljon mutta jonkun verran. Mun paras kaveri oli ja oikeestaan on eräs Isabelle", hän jatkoi mutta päätti jättää toistaiseksi kertomatta Michille hänen kaikkien kavereidensa olleen naispuolisia.
"Oliko sulla? Sulla varmasti on paljon kavereita kun olet noin mukava", hän sanoi ja hymyili ystävällisesti. Uusi kulaus kahvia. Hän päätti hieman säästellä sitä, ettei nautinto heti loppuisi kesken.

Oranssipää joi varovast teestään ja kuunteli Kaidenia. Hän osasi kuvitella tuolle paljon ystäviä. Sellaisen kaveripiirin.
"Oli. Harvoin oikeastaan olin yksin. Tykkäsimme käydä aina koulun jälkeen karaokessa, jos vain clubeilta ehdimme." Hän kertoi ja hymyili jälleen. Poika miltei pystyi näkemään parhaiden ystävien kasvot edessään.
"Minulla oli kymmeniä kavereita. Mutta parhaita ystäviä oli vain viisi. Hiroshi, Kaede ja Shinobu ovat poikia. Olemme samalla luokalla. Ja sitten Masami ja Tamiko ovat sitten tyttöjä. He ovat tietenkin tyttöjen luokalla." Michi selitti iloisena ja hiljeni sitten katsoen Kaidenia.
"Kaedehan on vähän niinkuin Kaiden. Aika hassua." Poika naurahti ja joi taas hieman teetään. Nyt kun mietti, niin Kaedessa oli hieman samaa kuin tässä vastapäisessä pojassa. Ainakin söpö ulkonäkö oli.

Michi muisteli nyt todella ystäviään. Tytöt olivat aina hirveän mukavia, mutta Tamiko ja Kaiden ottivat jostain syystä usein yhteen. He kai olivat liian samannlaisia luonteeltaan. Masamista taas oli tullut hieman hassu. Tuolla oli nyt tyttöystävä. Michi oli miettinyt sitä asiaa pari kertaa. Miksi piti olla tyttöystävä? Hän ei ollut koskaan osannut ajatella sitä, miksi tyttöjä piti pussailla ja...No, tehdä aikuisten juttuja niiden kanssa. Tytöt olivat kavereita. Ei muuta. Tamiko taas oli joskus paljastanut, että piti pojista. Se ajatus oli myös Michistä hassu.

"Kuinka se kirjoitetaan, Kaede siis?" hän kysyi Michiltä pää aavistuksen kallellaan, "osaatko tavata sen? Se nimittäin kuulostaa vähän siltä, mutta en mä oo varma ihan, kun se kuulostaa pikkusen."

Hän oli oikeasti kiinnostunut asiasta, ehkä nimi olisi samankaltaisempi kirjoitettuna. Eihän Kaiden lausumisesta sen kirjoitusasua tiennyt. Michin ääntämys kuitenkin oli oikeaoppisempi kuin hänen.

Pörröpää joi hiukan lisää kahvia, joka oli alkanut hieman jo jäähtyä. Hitto, ajatteli Kaiden, ei nyt näin nopeasti. Kylmä kahvi oli varmaan pahinta, mitä rokkaripoika tiesi. Hän huljutti lusikkaa juomassaan ja niin tehtyään sulki kupin kämmeniensä väliin.

"Se kirjoitetaan K-a-e-d-e." Michi luetteli kirjaimia miettien samalla miten kirjaimet äännettiin. Kaipa ne olivat oikein menneet. Japanilainen katseli miten rokkari joi kahviaan, niinpä hänkin joi hieman teetään. Hetken oli hiljaista, mutta sitten Michi laski teekupin käsistään. Se maistui hieman omituiselle, mutta kyllä se juomakelpoista oli. Pitäisihän sitä tottua erilaisiin teemakuihin. Eivät kaikki teet olleet japanilaisia.

"Onko sinulla sisaruksia?" Hän kysyi ja tapitti katsoa mantelisilmillään Kaidenia. Toisen tuijottelu oli aivan liian kivaa. Miksiköhän?
"Meneekö sinulla kauan kun laitat hiukset noin?" Hän heitti perään heti toisen kysymyksen, ennen kuin poika kerkesi vastata edes edelliseen kunnolla. oliko japanilainen hieman liian innokas? Michi hymyili hieman nolona.
"Anteeksi kun kyselen kamalasti. Mutta kun vaikutat niin kiinnostavalta. Ja koska en ole koskaan tavannut sinun näköistä henkilöä, niin olen kiinnostunut." Oranssipää selitti, eikä oikein tajunnut miten hassusti oli sanansa valinnut ja miten siitä pystyi saamaan erikäsityksiä.

Kaede. Kyllä se oli vähän kuin Kaiden. Rokkaripoika naurahti.
"Onhan se tosi samankaltanen nimi", totesi vielä ja huomasi Michin hiukan oudoksuvat ilmeet.
"Maistuuks se kummalta? Mä uskosin et Japanissa tee on suht erilaista ku täällä", hän sanoi ymmärtäväisesti, "mut etköhän sä totu siihen."

"Sisaruksia.. On mulla kaks siskoa ja pikkuveli. Ei niin kauheesti lapsia, ku Floridassa yhellä Abigaililla oli 12 sisarusta, mut silti aika vilkasta menoa useimmiten", hän kertoi ja uudemman kerran naurahtaen, "mä en varmaa ikinä unohda, kun me tultiin tänne lapset vanhempien perässä yöjunalla, oli nimittäin sen verran mielenkiintoset jutut siellä." Leveä hymy koristi Kaidenin kasvoja.
"Hiukset... No ei niihin niiiin kauan kestä, joku vartista puoleen tuntiin vain. Riippuu miten itsepäisellä tuulella ne ovat. Etkä sä kysele liikaa. On vaan kiva ettei keskustelu hyydy", sanoi Kaiden ja ojensi kätensä taputtamaan Michin olkaa pöydän yli.

Michi nyökkäsi hieman, kun toinen kysyi maistuiko tee oudolle. Sitten hän kuunteli toisen kertomuksia ja nyökkäili merkkinä että kuunteli. Sitten toinen kertoikin hiuksista ja taputti häntä olkapäähän ja samantien Michi punastui.
"A-anteeksi..." Hän mumisi ja joi sitten teetään. Kamalasti nolostutti tämä punastelu! Amerikassa selvästi pitäisi tottua siihen, että ihmiset koskivat. Ja että kaikki halailivat! Se oli japanilaisesta todella outo tapa.

"Miksi sä pyydät anteeksi?"
Voi, olipa Michi söpö, kun punastui. Ja oikeastaan muutenkin. Kokonaisvaltaisesti söpö. Kaiden hymyili hänelle kauniisti ja siemaisi kahvia kupista. Pörröpää ei tullut ajatelleeksi, että Japanissa ihmiset eivät olleet fyysisesti niin paljon kosketuksissa toisiinsa.

"Niin, sanoitko jo että millaista täällä sun mielestä on?" kysyi Kaiden muistaessaan kysymyksen, johon toinen ei ollut vielä vastannut, "millasia asioita tehdään eri tavalla? Musta ois kiva tietää kun en kuitenkaan oo käyny Yhdysvaltain ulkopuolella koskaan."

//eihän se vastannut siihen 8'> kyllä se puhui jostain söpöistä ihmisistä mutta siihen toiseen se ei vastannut//

"Tuota kun..." Michi aloitti nolona ja veti syvään henkeä.
"En ole oikein tottunut...Tuota...Siis kun japanissa ei ole tapana...Ja kun minä..." Japanilainen selitteli ja punastui entisestään. Rohkeana katse kuitenkin luotiin Kaideniin.
"Kun en ole tottunut siihen että minua kosketetaan ja se että punastelen niin helpolla on myös...No...Anteeksi...Siksi pyydän anteeksi...Anteeksi." Hän selitteli ja naurahti sitten. Miten hän pystyikään kuulostamaan niin typerältä?

Kaiden oli myös kysynyt toisen kysymyksen ja vastaukseksi Michi kohotti kulmiaan kysyvänä.
"siis täällä kahvilassa vai Amerikassa?" Hän kysyi ja tajusi kuitenkin samantien, että kyse oli varmasti isommasta.
"Pidän! Täällä on hyvin erilaista verrattuna Japaniin. Ja tarkoitan todella erikoista. En ole täältä oikein löytänyt muuta samanlaista kuin...Tuota... Pojat voivat tykätä myös pojista? Tiedäthän mitä tarkoitan..."

Niinpä tietysti, ajatteli Kaiden ja henkisesti potkaisi itseään. Nyt hän oli tavallista ankarampi itselleen, ei kylläkään tiennyt miksi, mutta näin vain oli.
"Joo, niin tietty", hän naurahti, "sori muru mä en tajunnut. Eikä sun tarvi pyytää anteeks", hän toppuutteli vielä hymyillen iloisesti. Kahvin rippeet juotiin mukin pohjalta.

"Joo, tiedän", sanoi Kaiden Michin puhuessa homoudesta, "puhuuko ihmiset siitä Japanissa miten avoimesti?" hän sitten kysyi kiinnostuneena ja jätti mukin pyörimään käsiinsä. Se oli harmittavan tyhjä.

Kaiden vaikutti ymmärtävän Michin tilanteen ja hyvä niin. Olisi ollut noloa koko ajan väistellä ja olla pihalla, jos poika olisi enemmänkin alkanut olkia taputella. sitten keskustelu kääntyikin homouteen.
"Ammm... Kyllä ja ei. Tietyissä piireissä se on normaalia ja tietyissä ei. Meillä on yleisempää poikien läheinen ystävyys... Tosin, en tiedä missä vaiheessa sitä aletaan luokitella...Sellaiseksi...No...Sellaiseksi." Oranssipää puheli ja mietti itsekin oliko se hänen piireissään avointa.

Olihan se usealle tullut järkytyksenä, kun kaveripiiriin oli tullut homoja. Tai, julki tulleita. Mutta toisaalta... Ei Michin ajatukset heitä kohtaan olleet kamalasti muuttuneet. Eiväthän he muutenkaan olleet tytöistä puhuneet koskaan. Asiat eivät siis olleet muuttuneet. Ehkä he siis olivat olleet alunperinkin erikoisia, koska vastakkainen sukupuoli ei ollut kiinnostanut. Oliko Michi itse sitten homo?
"Onhan meilläpäin paljon sarjoja jotka käsittelevät juuri sellaisia asioita."

Kaiden nyökkäili vähän väliä Michin puhuessa.
"Sarjoja? Meinaatko sä mangaa?" kysyi Kaiden kulmat hienoisessa rypyssä, "siis mä en tarkemmin oo niihin tutustunut mutta oli mulla eräs tuttava joka kovasti piti niistä sarjakuvista... Se oli samalla sarjakuvakurssilla ja piirsi sillä lailla, se oli tosi hyvä. Niissäkö käsitellään paljon homoutta?" hän jatkoi aidosti kiinnostuneena asiasta.

Pörröpää pyöritteli edelleen tyhjää mukia kädessään tarkastellen Michiä silmät tuikkien veikeästi. Pöydän alla Kaiden risti kapean jalkansa toisen jalan päälle.

Michi nyökkäsi hieman.
"Joo. Mangaa ja nuorten sarjoja. Tosin, niissä ei koskaan silleen myönnetä että asia on niin...Ne vaan pussailee ja näin." Japanilainen selitti hieman sekavasti. Hän ei oikein tiennyt miten sellaiseen piti suhtautua tai ajatella asiasta.
"Mutta ne sarjat on lähinnä sellaisia tyttöjen sarjoja. Tytöt tykkää katsella sellaisia."

Pojan katse ajautui Kaidenin kahvikuppiin, joka oli tyhjä.
"Tahdotko hakea lisää?" Hän kysyi kallistaen kysyvänä päätään. Hetken hän vain tapitti katsoa Kaidenin ruskeita silmiä, kunnes laski katseensa omaan kuppiinsa.
"Sinulla on tosi nätit silmät."

"Itse asiassa mä käyn hakemassa lisää", sanoi Kaiden naurahtaen, "ilman kahvia ei oo elämää muru." Ja niinpä hän kävi hakemassa santsikupillisen (kunnon kahvila-henkeen ilmaisen), tuli takaisin paikalleen istumaan. Japanilainen kehui hänen silmiään.
"Mun silmät? Ihan tavalliset ne on. Kiitos silti muru. Sullakin on, nätit silmät siis."

Hän otti kulauksen kahvia, pitäen katseensa melko tiiviinä Michissä. Hän ei aikonut päästää katsettaan harhailemaan, olisihan se aika epäkohteliaan oloista, ettei katsoisi keskustelukumppaniaan. Mieluummin Kaiden sitten vaikka vaikutti tuijottavan turhaan, kuin jätti katsomatta toista.

Michi naurahti pienesti ja katseli miten poika haki itselleen lisää kahvia. Ilmeisesti sitä sai käydä hakemassa ilmaiseksi toisen kupin. Ainakaan Kaiden ei ollut maksanut kahvia tällä kertaa. Toinen poika katsoi häntä ja japanilainen nielaisi hieman. Pitäisi keksiä jotain sanottavaa. Tästä ei tulisi muuten yhtän mitään.
"Onko sinulla tyttöystävää?" Michi keksi kysyä sitten ja nosti katseensa teekupista Kaideniin. Sehän oli ihan hyvä kysymys, vai mitä? Ainakin hänestä itsestään oli.

Poika oli bongaillut kaduilta useita nuoria pariskuntia. Jotenkin sekin touhu näytti hieman erilaiselta täällä kuin japanissa. Ilmeisesti seurustelu aloitettiin nuorena. Ronny oli ollut todella yllättynyt, kun Michi oli kertonut, ettei ollut koskaan seurustellut. Sen jälkeen oranssipää ei ollut edes kehdannut kysyä emon tilastoja.

Kaiden laski kupin pöydälle eteensä juomatta siitä vielä. Sitten Michi kysyi, oliko hänellä tyttöystävää.

"Ei, ei ole", vastasi pörröpää, "ja jos totta puhutaan niin mä en ole kiinnostunutkaan tytöistä", hän päätti hetken harkinnan jälkeen paljastaa. Japanilainen kun ei edes vaikuttanut miltään homofobilta, niin huoleti hän sen saattoi tälle sanoa. Michi kuitenkin (jo?) tässä vaiheessa laskettiin kuuluvan Kaidenin kavereihin.

"Eikä mulla kyllä ole poikaystävääkään muru, tässä on oltu sinkkuja jo oikeestaan vuoden päivät eikä tää muutto varmaan yhtään auttanut asiaa Floridan jätkien suhteen. Toisaalta, onhan täälläkin porukkaa, varmaan enemmänkin kuin siellä."

Hän hymyili ystävällismielisesti silmät tuikkien ja sitten otti pitkän kulauksen kahvia. Hänellä oli taipumus juoda kyseistä "elämännestettä" liikaakin ja se ei välttämättä ollut ihan hyvä juttu. Liika kahvinjuonti saattaisi aiheuttaa mahahaavan. Toisaalta, eipä rokkaripoika tätä liiemmälti ajatellut, ja miksi olisi edes tehnyt niin? Mahahaavat olivat yleisempiä yli 50-vuotiailla kuin 17-vuotiailla ja Kaidenhan edusti tätä viimeksi mainittua ikäryhmää. Hän hymähti.

"Onko sulla sitten tyttö- tai poikaystävää?" hän päätyi kysymään Michiltä hetken punninnan jälkeen. Toisaalta, tämähän oli vasta tullut Japanista... ja olisi joutunut jättämään kumppaninsa sinne, ellei olisi Kaidenin käsityksen mukaan lyhyessä ajassa löytänyt jotakuta San Diegosta. Sitä hän ei oikein uskonut, vaikka saattaisi se jollain tasolla olla mahdollistakin. Oli siinä tapauksessa parempi vain kysyä Michiltä ja odottaa vastausta, rokkaripoika uskoi kuitenkin tämän selittävän tarkemmin.