The moment of embarrassment

//Kuka vaan voi tulla mukaan//

Jewel Hartley nousi juuri ruokapöydästä. Oli ruoka-aika, hän oli saanut syötyä hyvissä ajoin ennen pahinta ruuhkaa ja oli nyt lähdössä viettämään välituntia. Hän ei ollut edes viitsinyt jäädä odottamaan kavereitaan, sillä hän halusi mennä ulos nauttimaan auringon lämmöstä. Tummatukkainen tyttö otti täyteen ahdatun laukkunsa ja lähti viemään astioita tiskattavaksi. Hän pääsi pian käytävän puolelle, eikä huomannut, kuinka laukku alkoi painua uhkaavasti alemmas ja alemmas.
Samassa laukku olikin jo lattialla, kynät ja kirjat levällään lattialla ja Jewel katsoi näkyä uskomatta sitä todeksi. Siellä oli hänen päiväkirjansakin! Miksi ihmeessä hänen laukkunsa oli päättänyt hajota juuri nyt, kun useat silmäparit pääsivät todistamaan tapahtumaa?
Kevyt puna kohosi tytön poskille ja hän kyykistyi lattialle tavaroidensa luo. Muiden oppilaiden nauru kaikui tytön korvissa, mutta Jewel yritti olla välittämättä siitä, vaikka tunsikin itsensä hetki hetkeltä nöyryytetymmäksi.

Jewelin onneksi hänen hiuksensa olivat valahtaneet kasvojen eteen hänen kyykistyessään, joten vain lähimmät saattoivat erottaa hänen kasvojensa värinmuutoksen ja nolostuneen ilmeen. Jewel katsoi pettyneenä laukkuaan. Se oli vanha ja raihnaisen näköinen, mutta hän piti siitä. Nyt se näytti olevan lopullisesti niin rikki, että hänen olisi heitettävä se pois. Hihna oli revennyt ja samalla kiskonut mukanaan kangasta muualtakin. Jewel huokaisi ja alkoi änkeä tavaroitaan takaisin laukkuun, toivoen, että pääsisi nopeasti pois paikalta.

//minäminäminä! 8D//

Syötyään terveelliset eväänsä; yhden kaurakeksin ja palan mautonta juustoa (niin, Jetsam Doyle oli aina ollut kovin 'innoissaan' eväiden laittamisesta) nousi mustahiuksinen poika seisomaan lattialta. Lattia oli Jetsamin mielestä kovin paljon mielenkiintoisempi ja mukavampi istumapaikka, kuin tuoli, joten siellä hän yleensä istuskeli. Tunneilla tosin hänet pakotettiin tuolille, vaikka silloinkin hän olisi mieluummin ollut lattialla.

Hiukan kauempana käytävällä oli joku tyttö, jonka laukku hajosi. Jetsam naurahti tälle, harmillista. Jetsam ei lainkaan tiennyt, miksi ihmeessä naureskeli, eihän laukun hajoamisessa mitään hassua ollut. Ei kerrassaan mitään hassua. Jetsam raahasi omaa laukkuaan perässään jaksamatta nostaa sitä olalleen. Niin hän teki melkein aina, paitsi ulkona kadulla, siellä olisi voinut tulla kivi joka olisi voinut tehdä laukkuun reiän.

Kohta hän oli jo kävellyt tytön luo.
"Mulla voi olla sulle joku pussi, jossa sä voit kantaa noi sun tavarat", sanoi Jetsam hilpeästi hänelle.

Jewel yritti saada tavarat ängettyä laukun ehjään reunaan, mutta hänellä taisi olla liikaa tavaroita mukanaan. Hän joutuisi koko loppupäivän kannattelemaan laukkuaan hyvin epämääräisesti, jotta hänen vihkonsa ja varsinkaan päiväkirjansa eivät enää putoilisi pitkin lattioita. Oli asiassa sentään hyväkin puoli: nyt laukku ei voinut hajota kesken kotimatkan mihinkään suojatielle tai muuhun yhtä epämieluisaan paikkaan.

Tyttö huokaisi, ties kuinka monetta kertaa, ja myönsi viimein itselleen, että hän joutuisi kantamaan osan tavaroista kädessään, ne eivät millään pysyisi laukussa.
Jewel yllättyi, kun hän kuuli äänen vierestään. Hän katsahti ylös ja näki pojan, jonka arveli kuuluvan friikkeihin. Hän kun ei ollut uskonut kenenkään tulevan sanomaan mitään kohteliasta tai ystävällistä, kun hän tavaroineen oli käytävällä muiden tiellä.

"Oikeesti?" Jewel kysyi hiukan epäuskoisena, eihän hän voinut olla varma oliko toinen sittenkin tullut vain pilkkaamaan. "Se olis tosi ystävällistä jos jonkun pussukan saisin. Mä voi vaikka maksaa siitä ettei tarttis raahata tätä laukkua enää ympäriinsä!" Jewel puuskahti ja nousi seisomaan. Hän oli saanut kerättyä syliinsä ja kassiinsa kaiken ja odotti pojan taikovan äkkiä jostakin pussin, johon hän voisi tavaransa laittaa.

"Paljonko sä sitten maksaisit?" kysyi Jetsam virnistäen, tömähti polvilleen lattialle hyvinkin kipeän näköisesti (oikeastaan se ei juuri sattunut häneen, hän lähinnä nautti siitä) ja alkoi kaivella laukkuaan siinä toivossa, että olisi unohtanut sinne eroski-nimisen ruokakaupan muovikassin. Kyllähän tuo rapiseva objekti sieltä löytyikin.
"Mä voin kyllä antaa tän ilmaiseksikin, mulla on aika paljon rahaa tällä hetkellä", poika sanoi ojentaessaan pussin tytölle. Poika katseli tätä, jolle juuri ah niin anteliaasti oli antanut muovikassin, pää aavistuksen kallellaan ja näyttäen siltä, kuin alkaisi vetää Hamletia monologina.

Aamulla kaappi oli luovuttanut Jetsamin käyttöön aivan liian suuren Panic! At The Disco-t-paidan ja vihreät pillifarkut, joissa hyvinkin jetsamdoylemaisesti oli molemmissa polvissa ammottava reikä. Ikuiset metrikettingit kaulan ja käsivarsien ympärillä löytyivät taas (Jetsam oli katsonut niiden kietomisen ympärilleen hyvin tarpeelliseksi, kun eilen hän oli jättänyt ne kotiin) aiheuttaen monelle ohikulkijalle joko ajatuksia siitä, eikö poika kuristuisi, tai vain mielihalun kuristaa hänet. Kenkiään Jetsam ei ollut jaksanut etsiä, niin että jalassaan hänellä oli vain jotkut läpsykät, paljain jaloin oleminen kun oli kielletty koulun järjestyssäännöissä. Näistäkin hän oli saanut negatiivisia kommentteja opettajilta.

Tämän asuvarustuksensa kanssa hän olisi saattanut olla aivan tarpeeksi friikin näköinen ilman, että läimäisi voimalla kätensä keskelle vieressään olevan kaapin ovea. Mutta eihän se ollut hänen oma syynsä, etenkin kun hän teki saman uudestaan. Jetsam nousi seisomaan ja ajatteli pakastekatkarapuja.

Jewel ei oikeasti olisi maksanut pussista mitään ja hän olikin iloinen, ettei ehtinyt sanoa mitään rahamäärää ennen kuin poika kertoi voivansa antaa muovipussin ilmaiseksikin. Tyttö otti ojennetun pussin ja hymyili erittäin ystävällistä ja kiitollista hymyä.
"Kiitos tosi paljon." hän sanoi ja odotti melkein kauhulla, että poika alkaisi kohta puhua jotain kummallisuuksia. Siltä ainakin vaikutti. Jewel alkoi kiireesti siirtää tavaroitaan muovipussiin siinä toivossa, että toinen ei alkaisi runoilla hänelle.
"Toivottavasti tuo muovi kestää mun tavaroiden määrän." Jewel sanoi ja virnisti. Sillä hetkellä pussi ainakin vaikutti kestävämmältä kuin hänen oma laukkunsa. "Mut eiköhän nämä täällä pysy."

Jewel katsahti säikähtäneenä jälleen poikaan, kun kuuli kovan läimäyksen vierestään. Hetken kuluttua kuului toinen samanlainen ääni ja tällä kertaa tyttö näki mistä se tuli. Poika oli lyönyt kaapinovea ja nousi nyt muina miehinä seisomaan. Tällä ei tainnut olla ihan kaikki kotona.
"Ootko sä ihan okei?" Jewel ei voinut olla kysymättä. Toinenhan saattoi vaikka olla jonkun kohtauksen kourissa, mistä sitä koskaan tiesi? Jewel puisti päätään ja melkein naurahti itselleen. Hän oli ehkä vähän liian mielikuvituksellisella tuulella.

"Ole hyvä", vastasi Jetsam hilpeästi toisen kiittäessä pussista, "ja kyllä se nyt kestää, jos se kestää ainakin viis litraa erinäisiä nesteitä ja sit vielä jotain muuta päälle."

Vai että sillä lailla. Totta kai Jetsam oli kunnossa, hänhän oli vieläpä oikein hyvällä tuulella.
"Toki", hän vastasi, "mä olen ihan kunnossa ja normaali ja kaikki muut on outoja." Hänen hilpeästä äänensävystään huolimatta kävi selkeästi ilmi, että hän oli aivan tosissaan.

Olihan Jetsam hyvinkin tottunut tuohon kysymykseen, häneltä jostain kumman syystä kyseltiin sitä melko lailla usein niin koulussa kuin laitoksen ulkopuolellakin. Siihen vastaileminen oli hänestä oikeastaan jo vähän tylsää, mutta ihmisten jatkoreaktiot oli hauska nähdä.

"Olenko mäkin sitten outo?" Jewel kysyi, kun toinen sanoi muiden, paitsi itsensä, olevan outoja. Ilmeisesti poika oli aivan tosissaan noin sanoessaan, tai sitten tämä osasi näytellä erittäin hyvin. "Koska kyllä mä mun mielestä oon ihan normaali, ainakin vielä."
Jewel katsoi poikaa ja odotti mielenkiinnolla tämän vastausta. Samalla hän laittoi viimeisen kirjan muovipussiin, joka ei kyllä näyttänyt kovin mukavalta laukulta. Tyttö päätti, että lähtisi suoraan koulusta keskustaan ja ostaisi uuden laukun, jostain halpahallista luultavasti, sillä hänen rahavarastonsa eivät olleet kovin päätähuimaavat.

"Harmittaa kyllä tuo laukku." Jewel totesi hetken päästä, kun hän nosti rikki menneen, mustan laukkunsa lattialta ja päätti heittää sen roskakoriin heti kun näkisi sellaisen. Laukkua oli ihan turha säästää, kun sillä ei enää mitään voinut tehdä. Tai olisi ehkä, jos olisi ollut hyvä käsitöissä, mutta Jewel ei uskonut osaavansa tehdä kapistukselle mitään fiksua. "Täytyy yrittää löytää joku yhtä mukava tilalle."
Jewel vilkaisi jälleen poikaa. Hän vain puhui laukustaan, vaikka tuskin toista kiinnosti pätkän vertaa! Olihan tuo kuitenkin mies, eikä tuskin välittäisi toisten laukkuongelmista paljoakaan.

"Olet, sä olet tosi outo", kertoi Jetsam pirteästi tytön kysyessä. Toinen saattaisi ottaa sen loukkauksena, mutta mitäpä siitä, poika itse tiesi ettei tarkoittanut tätä laisinkaan loukkaavana.
"Niin, ethän sä pidä, kun kaikki oudot pitää itseään aina ihan normaaleina vaikka mä olen normaali ja muut on outoja."

Tyttöä harmitti. Niin, sen Jetsamkin oli tajunnut, vaikka olikin äärimmäisen huono lukemaan ihmisiä.
"Joo, mä uskon. Muakin harmittaisi jos laukku hajoaisi kesken päivän." Friikkipoika ei oikein ollut varma, oliko kiinnostunut asiasta vai ei.

Ei häntä silti vielä huvittanut mihinkään häipyä, kyllä oudonkin ihmisen kanssa voisi ihan hyvin jutella. Hän vielä ymmärsi naispuolisten juttuja melko hyvin juteltuaan melko lailla paljon pikkusiskonsa kanssa. Sitä paitsi, outo ja outo, eihän Jetsam muiden kuin outojen kanssa puhunutkaan. Hänhän oli se normaali. Mutta miten vain, hauskaa oli silti. Kuten lähes aina.

"Vai niin." Jewel vastasi, kun toinen myönsi pitävänsä häntä outona. Tytön oli vaikea pidätellä nauruaan, vaikka laukun kohtalo harmittikin. Mutta oli outoa ajatella, että joku piti häntä outona! Nyt Jewel oli entistä vakuuttuneempi siitä, ettei tuo poika ollut ihan täysin järjissään. Jewel kun ei ollut lainkaan outo. Pikemminkin hän oli liian tavallinen. Olisi ollut ihan mukavaakin, jos hänessä olisi ollut jotain outoa, mutta kun ei vaan ollut. Nyt hän ei mitenkään erottunut muiden samanikäisten tyttöjen joukosta.

Jewel ei oikein tiennyt, miten jatkaisi alkanutta keskustelua. Hän ei halunnut enää valittaa laukkunsa kohtaloa, joten siitä puhuminen ei todellakaan tulisi kysymykseen. Ja kun vaikutti todellakin siltä, että poikaa ei sellaiset asiat kiinnostaneet pätkän vertaa.
"No, pitäisiköhän mun antaa sulle edes tikkari siitä hyvästä kun annoit ton muovikassin?" Jewel kysäisi ja vilkaisi odottavasti poikaa. Muovikassi ei kyllä ollut edes tikkarin arvoinen, joten se olisi ehkä vähän liikaa. "Mulla nimittäin on tikkareita kassissa."

Tytön reaktio oli Jetsamin mielestä kovin kovin tylsä, mutta eipä siinä mitään. Hän tyytyi hymyilemään seesteisesti, ja näki toisen hytkyvän jokseenkin. Pidätteli varmaan naurua. Ei Jetsam ollenkaan tiennyt, mitä hauskaa tässä nyt oli, ja mitä hauskaa toinen näki tai oli juuri kuullut. Tai muisti. Aivan käsittämätöntä.

"Kyllä pitäisi", friikki totesi nyökäten kun häneltä kysyttiin, haluaisiko hän tikkarin. Kyllä Jetsam oikein mielellään voisi syödä tikkarin. Ja jos ei heti huvittaisikaan tai vain jaksaisi, voisi sen säästää myöhemmäksi. Tikkarit olivat siitä hyviä, että ne pystyi säästämään. Ne eivät esimerkiksi sulaneet, niinkuin toiset asiat.

Hänen päänsä nytkähti pari kertaa ja muutama hiustupsu karkasi silmille. Jetsam suki ne siististi takaisin paikalleen, hän ei pitänyt siitä, kun otsalle tuli tukkaa.

Kun poika ilmoitti ottavansa tikkarin, Jewel alkoi heti kaivaa sellaista muovikassista. Oli melko inhottavaa, kun kaikki tavarat olivat ihan sekaisin, eikä mitään voinut laittaa erilliseen taskuun. Nytkin tikkarit olivat ties missä, todennäköisesti aivan kassin pohjalla.
"Saattaa mennä hetki ennen kun mä löydän sulle täältä tikkarin." Jewel sanoi ja kaiveli pussia. Hänen luulonsa kumminkin osoittautui vääräksi ja pian hänellä oli kädessään kolme tikkaria.
"Mansikka, omena vai kirsikka?" Jewel kysyi. Hän ei tiennyt kelpasiko pojalle mikä tahansa, tämä kun vaikutti melko epänormaalilta kaverilta.

Jewel vilkaisi samalla ympärilleen. Käytävällä olijoita ei enää näyttänyt kiinnostavan hänen ja pojan jutustelu. Siinä taas ei ollut mitään ihmeellistä, sillä kukapa olisi jaksanut katsella tavistyttöä kovin pitkään. Oli outoa että tuo poikakaan oli jaksanut olla hänen seurassaan näinkin pitkään.
"Kai tuo tikkari riittää maksuksi?" Jewel vielä kysyi. Hän ei halunnut maksaa muovipussista, vaikka olikin sanonut voivansa niin tehdä.

Friikiltä kysyttiin, minkä makuisen tikkarin hän halusi.
"Öö, omena vaikka", hän sanoi mietittyään hetken. Hän ajatteli, että toiselle oli kovin tärkeää saada antaa hänelle tietynmakuinen tikkari, vaikka olisihan Jetsamille vain joku randomkin kelvannut. Tikkarit tuppasivat maistumaan melko samanlaisilta kaikki, mutta omena kuulosti mustatukan korvaan kovin kummalliselta. Kummallisuus oli hauska juttu, kovin hauska.

"Ja toki se riittää, oikein hienosti", hän sanoi toiselle ja tyytyi jopa hymyilemään, "ehkä mä en kuitenkaan viitsi ottaa rahaa muovipussista. Tuo on kuitenkin aika surkea, mutta uskoisin että se kestää jos se kestää litratolkulla erinäisiä nesteitä, niin, ja ilmanraikastimen. Sellaisen typerän, tiedätkö, niitä mitkä näyttävät hiuslakkapulloilta. Mun sisko joskus suihkutti sillä kaupassa kun se halusi tietää miltä se haisi, ja se haisi aika pahalta, mutta silti mun piti ostaa sellainen, että se voisi leikkiä sillä. Yöjunassa. Yöjunissa haisee pahalta. Ja vähemmän pahalta, jos siellä ruiskii."

Äkillinen puheripuli ei suinkaan saanut Jetsamia tuntemaan itseään typeräksi, ei ollenkaan. Otettuaan tikkarin vastaan hän kiitti tyttöä, kääntyi kannoillaan ja hyppeli tiehensä laahaten edelleen laukkuaan perässään.

//fanitat Jetsamia, myönnä se. anteeksi tuo pieni hitti, ja kiitoksia pelistä. oli oikein hauskaa :)//

//Joo, fanitan <3 se on niin sulonen :)//

Jewel ojensi pojalle omenan makuisen tikkarin. Hän päätti itsekin ottaa yhden, valitsi sitten kirsikan, joka oli hänen suosikkinsa. Hän oli iloinen, ettei varmasti joutuisi maksamaan muovikassista, jota toinen kutsui surkeaksi. No, muovikassihan se kyllä vain olikin, eikä tuskin minkään arvoinen. Jewel itse säästi hienot muovikassit. Hän ei tiennyt miksi, mutta hän ei vain voinut heittää niitä pois, niistähän saattoi vaikka leikata koristeita kortteihin.

Jewel kuunteli toisen selostusta ilmanraikastimista ja yöjunista. Hän ei oikein osannut sanoa mitään, joten hän vain tuijotti toisen perään, kun tämä lähti poispäin, laukkuaan raahaten. Poika oli kyllä selvästi ollut vähän friikki. Luultavasti kuului siihen klikkiinkin.
Jewel lähti itsekin, istuutui penkille luokkansa lähettyville ja alkoi odottaa, että opettaja tulisi.

//Kiitos pelistä