Eikä muuta eessäs näy

//Ganzebloem & Titus♥. vähän huono ja lyhyt mut joo//

Gerard valui tuolilla alaspäin. Hän oli oikein ikävystynyt, ja närkki eväitään mielenkiinnotta. Ei hänellä ollut nälkä. Hän laski rasian eteensä pöydälle, ja sommitteli sen vinottain. Mainiota. Hän hymyili. Poika veti jalat intiaani-istuntaan tuolille suoristettuaan asentoa. Sitten hän alkoi keikkua edestakaisin. Kuin joku AD/HD. Tänään hänellä oli ollut vähän sellainen päivä.

Poika kieputteli hiustupsua sormensa ympärillä ja vähän väliä mursi sormellaan kasvispiirakastaan palasen. Pisti suuhunsa ja söi. Gerard piti kovasti kasvispiirakasta. Siinä oli käytetty vain aineksia, joissa ei asunut narskuja. Eikä Gerardilla ollutkaan oikein tapana syödä päivänkakkaroita, niissähän niitä narskuja useimmiten oli.

Titus käveli ruokalaan päin, kantaen kädessään ruskeaa, rypistynyttä paperipussia. Kuten ilmeistä, se sisälsi ruokaa. Leipää, näin tarkemmin sanoen. Leipää, ja puolikkaan kurkun. Titus piti kurkusta. Hän piti monesta vihreästä vihanneksesta. Leivän välissä oli kanaa. Tietysti pussissa oli myös kaksi tölkkiä päärynäpillimehua, josta poika niin kovin piti.

Titus silmäili täyttä ruokalaa, yrittäen löytää sopiva pöytää. Mihin tahansa pöytään ei näet sopinut istua. Pojan silmät osuivat ruokalan nurkassa sijaitsevaan pöytään, jonka toisessa päässä istui pari ei-ketään, ja toisessa joku poika, joka asetteli eväsrasiaansa pöydälle vinottain. Vaikuttaa tarpeeksi hyvältä, Titus päätti, ja suuntasi askeleensa tuota nurkkapöytää kohti.

Mitään kysymättä Titus istui tuota eväsrasiapoikaa vastapäätä. Tuskin tuo pahastuisi, näytti nimittäin aika vaarattomalta. Hän nosti eväspussinsa pöydälle, jätti sen siihen, ja nosti kätensäkin pöydälle. Hän nojasi kyynärpäänsä pöytään, tuki kasvonsa käsiinsä ja kallisti päätään hieman, katsoen tuota eväsrasiapoikaa.

//sori pieni hitti//

Gerard toki huomasi tuon toisen pojan tulevan paikalle. Hän antoi tuolin rämähtää taas normaaliasentoon ja katseli toista kovin kiinnostuneena. Enemmän hän ehkä oli kiinnostunut siitä, mitä tämän eväissä oli.
"Onko sun eväissä lihaa?" hän kysyi silmät pyöreinä toisen istuttua alas ja otettuaan eväät esille, "tiesiksä et kanoilla on häkkikanaloissa tosi huonot oltavat? Ne istuu siellä päivät pitkät ja munii ja sit ku ne lopettaa munimisen ne pannaan pataan. Eiks oo kamalaa? Niidenkin pitäis saada elää pitkä ja hyvä elämä."

Ruskeatukkainen kallisti päätään ja hymyili toiselle. Hän mursi taas palasen kasvispiirakkaa ja mutusteli sitä tyytyväisenä. Vaikkei ollut nälkäinen, G piti kovasti syömisestä. Se oli hauskaa, ajanvietettäkin.
"Jotkut syö nahkaakin", sanoi Gee vakavana, "ja sekin on tyhmää koska nahkoja ei pitäis ottaa niiltä pois ja niiden pitäis saada juosta vapaana metsässä. Ja suolla. Suot on kivoja. Olen pari kertaa ollut suolla. Olisin useammin, jos lähellä olisi suo. Tätini asuu Floridassa. Siellä on soita. Soilla on murkseja."

Titus otti eväänsä pois pussista, ja asetteli ne suoraan riviin pöydälle. Tuo eväsrasiapoika kysyi, oliko hänen eväissään lihaa.
"Kanaa. Kana ei ole lihaa. Kana on kanaa", Titus vastasi, ja kuunteli eväsrasiapojan selostusta häkkikanojen huonoista oloista. Niinhän se tietysti oli, mutta luomukana maksoi ainakin puolet enemmän kuin häkkikana.
"Mä ostaisin luomukanaa, mutta mulla ei ole varaa. Ja mä haluan syödä kanaa, koska kana on hyvää."

Titus katsoi toisen hymyilyä ja syömistä. Hän hymyili takaisin. Kädet hän oli jo laskenut alas pöydältä. Ruokaan Titus ei ollut vielä koskenut, ja se lepäsi kauniissa, suorassa rivissä pöydällä.
"Mitä sä syöt? Jotain lihatonta, arvelen." Titus kuunteli toisen selostusta nahoista, ja soista, ja tädistä. Jotenkin tuo sai ne kaikki liittymään yhteen. Kummaa.
"Nahka ei ole hyvää. Mitä on murksit?"

Titus otti rivin toisestä päästä toisen päärynäpillimehun, irroitti pillin ja pisti sen ohuen metallikalvon läpi. Hän joi hieman mehua, minkä jälkeen laski purkin taas pöydälle.
"Monennella sä olet? Mikä sun nimi on?" Titus kyseli, pää kallellaan, hieman hymyillen.

"Mut kana on silti eläintä", totesi Gerard iloisesti, kuin asia olisi ollut itsestäänselvyys. Hän katseli oikein kiinnostuneena toista poikaa ja keikkui taas tuolillaan.

"Murksit on murkseja. Ne on vähän ku sammakkoja, ja vähän ku ankkoja, ja ne asuu soilla ja murksaa. Mut ne ei liity sysivuortenmatoon", selitti G toisen sivistymättömän kysyessä murkseista. Totta kai murkseja oli olemassa. Ja sysivuortenmato.

Jotain lihatonta, tosiaan. Eihän Gee syönyt lihaa.
"Mä syön kasvispiirakkaa", hän kertoi toiselle, joka kysyi siitä. Hetken oltiin taas hiljaa ja sitten toinen kysyi hänen nimeään.
"Gerard. Oon ekalla. Entäs sä?"

Titus pöyhi hiuksiaan. Peiliä ei ollut lähettyvillä, eikä hän halunnut hiuksiensa latistuvan. Se ei olisi mukavaa. Tarpeeksi pöyhittyään hän nosti taas kätensä pöydälle, ja nojasi kasvonsa niihin.
"Kana on eläin. Lintueläin", Titus totesi. Hän katsoi eväsrasiapoikaa hymyillen, silmät aavistuksen sirrillään.

Hän kuunteli toisen selostusta murkseista, sekä sysivuortenmadosta. Kiintoisaa.
"Eli~ murksit on sammakkoankkoja? Sammankkoja? Ja ne murksaa. Selvä. Mikä on sysivuortenmato?" Titus kysyi, ja tunsi itsensä hieman tyhmäksi. Toisaalta, jos tieto näistä kahdesta 'eläimestä' oli vain pienen ihmismäärän tiedossa, ei häntä voitu syyttää tyhmäksi.

"Kasvispiirakkaa. Onko se hyvää? On se varmaankin", Titus sanoi hymyillen. Hän joi taas siemauksen päärynäpillimehustaan, sekä haukkasi palan kanaleivästään. Se maistui hyvälle, varsinkin kun pojalla oli nälkä.
"Kiva nimi sulla. Mun nimi on Titus, ja olen toisella luokalla. Nyt meidän pitää kätellä, koska se näyttää hienolta", Titus kertoi, ja ojensi kätensä pöydän yli, kätelläkseen tuota Gerardia.

Toinen poika pöyhi ahkerasti hiuksiaan. Gerardin hiukset olivat takkuiset ja ehkä vähän likaisetkin. Tänään hän voisi pestä ne. Kyllä ne yhden päivän voisivat hiukan likaiset olla.
"Niin on. Kanat on kivoja, ja niitä kohdellaan hirveän huonosti."

"Ei ei, murksit ei oo sammakkoankkoja eikä ankkasammakoita", hän selitti, "sammakkoankat on ihan eri asia ku murksit. Ja ankkasammakot on eri asia kun sammakkoankat, ja myös murksit. Ne ei murksaa, ja on ihan eri näköisiä. Sysivuortenmato on iiiiisoooo mato joka asuu Sysivuoressa ja kovertaa sinne tunneleita. Mut se on ainoa laatuaan." Gerardin mielestä sysivuortenmato oli hyvin kiinnostava asia, ja hän haluaisi joskus nähdä sellaisen, kun vain tietäisi, missä Sysivuori on.

Sitten häneltä kysyttiin, onko kasvispiirakka hyvää. Siihen G vastasi oikein myöntävästi, hän piti kovasti kasvispiirakasta. Titus, toinen kertoi nimekseen. Kiva nimi. Pöydän yli ojennettiin käsi. Gerard tarttui siihen ja hymyili.

Titus nyökkäsi, kun toinen sanoi jotain kanojen huonosta kohtelusta. Tottahan se oli. Harvat välittivät, ja puolet niistä jotka välittivät, eivät jaksaneet tehdä asialle mitään. Kuten ei Tituskaan.
"Sä taidat tykätä eläimistä?" hän kysyi hymyillen. Se oli oikeastaan retorinen kysymys, mutta sai toinen siihen kyllä ihan hyvin vastatakkin.

"Okei. Mä en jaksa keskustella tästä asiasta enään", Titus sanoi, ja yritti käsitellä aivoissaan nämä kummalliset eliöt. Se oli hieman vaikeaa, koska pojan aivoissa ei ollut valmiiksi lokeroa, joka käsittäisi outot eläimet.
"Anteeksi", hän vielä tajusi lisätä, kun oli näin töykeästi kieltäytynyt puhumasta asiasta, joka selvästi kiinnosti Gerardia.

Titus kätteli Gerardia. Hetken kättä puisteltuaan hän veti sen takaisin. Olikohan toisen käsi lämmin? Entäpä hänen omansa? Käden lämpimyys oli Tituksen mielestä olennainen osa kättelyä, koska hän ei itse sitä voinut tuntea. Siksi se varmaan tuntui niin tärkeältä.
"Onko sun käsi lämmin? Entä mun?" Titus kysyi, kun toinen sen varmaan tietäisi.

"Ai sysivuortenmadosta ja murkseista ja sammakkoankoista ja ankkasammakoista? Ei se mitään", sanoi Gerard hilpeästi, "ei niistä kukaan jaksa puhua kun kukaan muu ei tunnu tietävän mitään. Se on vähän hassua. Ja tykkään mä eläimistä, kovin paljon. Ottaisin varmaan jonkun lemmikiksi, pelastaisin jostain hirveästä paikasta, mutta meille kotiin ei mahdu."

Heidän käteltyään toinen poika kysyi, oliko hänen kätensä lämmin. Ei oikeastaan, Geestä se oli aika viileä. Mutta kivalla tavalla viileä, ei mitenkään kylmä.
"Oikeestaan aika viilee", hippipoika totesi ja mursi taas uuden palan kasvispiirakkaa jonka pisti suuhunsa. Nyt hänellä alkoi taas olla oikeasti nälkä. Onneksi ruoka oli lähellä.

G oli pukeutunut tiukkoihin farkkuihin, jotka tosin olivat polvesta auki. Hänen paitansa puolestaan oli hieman liian suuri, ja valkoinen. Jalassa olivat hieman hajonneet, yksinkertaisen mustat tennarit. Niitä oli korjattu jo monenmonta kertaa.

"Ai. Harmillista," Titus sanoi toisen kerrottua, että heidän kotiinsa ei mahdu eläimiä. Ei kyllä hänenkään kotiinsa mahtuisi, mutta ei hän eläimiä kauheasti kaivannutkaan. Ainoa eläin, johon poika oli koskaan lähemmin tutustunut, oli lastenkodin vahtikoira. Se ei ollut kovin hyvä vahtimaan, se kun oli hyvin ihmisrakas. Parempaa vahtia ei kuitenkaan kaivattu, kuka nyt lastenkotiin olisi halunnut murtautua.

Titus nyökkäsi hitaasti, toisen kertoessa hänen kätensä olevan hieman viileä. Hyvä tietää. Hän haukkasi leivästään taas, ja toisenkin kerran. Sitä oli enää puolet jäljellä. Titus myös joi hieman pillimehua.

"Onko sulla pitkäkin päivä tänään?" Titus kysyi, ja yritti itse muistaa, mitä tunteja hänellä tänään vielä olisi. Poika oli pukeutunut samoihin mustiin housuihin kuin aina, ylävartaloa peittämässä oli tällä kertaa valkoinen toppi, jossa luki mustilla kirjaimilla Amsterdam. Ei Titus tietenkään ollut siellä käynyt, vaan oli ostanut paidan kirpputorilta.

"On se, tosi harmillista", sanoi Gerard hiukan apeasti, "löytöeläinkodit on niin hirveitä paikkoja, että haluaisin antaa edes joillekin niille pikku ressukoille kodin. Oletko ikinä käynyt löytöeläinkodissa? Ne, joille ei löydetä kotia, lopetetaan. Joka päivä siellä lopetetaan hirveästi eläimiä." G itse piti tätä järjestelmää hirveän epäoikeudenmukaisena, sitä se kyllä olikin. Elämän olisi ansainnut ihan jokainen.

Ruskeatukkainen tarkasteli toista poikaa ja tuli siihen tulokseen, että tämä oli aika hyvännäköinen.
"Öö, en muista, taisi se aika pitkä olla. Muutama tunti vielä."

"En mä ole ikinä käynyt löytöeläinkodissa. Ne on varmaan aika surullisia paikkoja", Titus otaksui. Hän oli lapsuutensa aikana käynyt vain yhdellä ja samalla uimarannalla, ja lähipuistossa. Ja koulussa, jonne tosin oli ollut matkaa vajaat sata metriä.

Toinen kertoi, että hänellä oli vielä muutama tunti. Titus muisteli, että hänellä oli vielä kaksi tuntia, joiden välissä oli hyppytunti. Eli kolmen tunnin pääsät hän olisi vapaa kävelemään ulos koulurakennuksesta.
"Muutama on kolme viiva yhdeksänkymmentäyhdeksän, joten voisitko vähän selventää?" hän pyysi kiltisti.

Titus puraisi taas leipäänsä. Hän päätti syödä kurkun myöhemmin, ja laittoi sen takaisin laukkuunsa. Nyt leivästä oli jäljellä enää noin yksi kolmasosa.
"Eikö sulla ole mitään juotavaa?" Titus ihmetteli. Hän katsoi toisen eväsrasiaa, jossa oli pala kasvispiirakkaa.

Hänen vaatetuksensa oli tänään epätavallisen vaalea. Yleensä hän kulki kokomustissa, joten valkoinen paita oli harvinainen näky pojan päällä. Toppi oli pitkä, ja lyhyen Tituksen päällä se näytti pitemmältä kuin olikaan.

"Ne on hyvin surullisia", myönsi Gerard Tituksen todetessa näin löytöeläinkodeissa, "ei sitä edes tajua kunnolla jos ei ole käynyt." Tuo saattoi kuulostaa loukkaavalta, mitä se todellisuudessa ei ollut, ei tietenkään. Ei Gerard ketään halunnut loukata.

Muutama on kolme viiva yhdeksänkymmentäyhdeksän. Gee ei koskaan ollut ajatellut sitä sillä tavalla, ei ikinä. Mutta kai se oli totta. Tosin 99 oli aika iso muutama.
"Kolme tuntia", hän totesi iloisesti Titukselle, "onko sulla vielä monta?"

Kysyttiin juotavasta, G virnisti ja otti tuolinsa juuresta pullon vettä.
"Ei ilman juotavaa voi syödä", hän kertoi hymyillen nätisti ja hänen ajatuksissaan luikerteli Sysivuortenmato.

"Niin, ei tietenkään. Mä en ole varma, haluanko mä koskaan tietää, kuinka surullista siellä onkaan", Titus sanoi, eikä loukkaantunut. Hän ei yleensä ottanut paljon mitään loukkauksena. Se oli ehkä hyvä luonteenpiirre, ehkä ei. Jotkut ottivat loukkauksena sen, että Titus ei loukkaantunut heidän loukkauksestaan.

Toinen kertoi, että hänellä oli vielä kolme tuntia. Sepä mukavaa, oikein mukavaa.
"Samoin. Tai oikeastaan kaksi, joiden välissä hyppytunti", poika kertoi hymyillen, "kolmen tunnin päästä olen vapaa lähtemään."

Titus katsoi, kun toinen nosti vesipullon pöydälle. Se oli kai ollut jossain tuon jalkojen lähellä, lattialla. Toisaalta häntä harmitti, koska olisi halunnut tarjota Gerardille toisen pillimehunsa.
"Kyllä ilman juotavaa voi syödä, mutta se ei ole niin miellyttävää." Titus huomasi, kuinka nätisti toinen hymyili, ja se sai hänetkin hymyilemään.

Kaksi, joiden välissä hypäri. G nyökkäsi Titukselle.
"Olitko sä tokalla? Anteeksi, mun muisti on hyvä mutta se on kovin lyhyt. Enkä mä ole varma. Oli sellainen mielikuva että olisit tokalla."
Gee kallisti päätään, avasi pullonsa ja otti pitkän kulauksen vettä. 99 oli muutama. Hyvin iso muutama. Se oli jäänyt häiritsemään poikaa jonkin verran. Ei nyt hirmuisen paljon, mutta joka tapauksessa jokseenkin.

"Mutta eikö olekin tyhmää, että delfiinit jää kiinni kalaverkkoihin?" sanoi Gerard äkkiä ja nojautui puolittain makaamaan pöydälle. Hän nojasi päänsä kämmeniensä varaan ja katseli intensiivisesti Tituksen kasvoja, "tai no, kalat yleensäkin."

Toinen kysyi, oliko muistanut oikein muistaessaan Tituksen olevan toisella vuosiluokalla. No olihan tuo muistanut oikein.
"Joo, oikein muistit", poika vastasi hymyillen. Hän söi leipänsä loppuun ja joi mehua päälle. Hän voisi joko säästää toisen pillimehun myöhemmäksi tai, ... Kyllä, hän säästäisi sen myöhemmäksi.

Titus laittoi avaamattoman pillimehupurkin laukkuunsa. Gerard puhui jotain delfiineistä. Ja verkoista. Sekä kaloista.
"Ai siis sun mielestä kaloja ei pitäisi pyytää ollenkaan?" Titus varmisti. Eihän sitä koskaan tiennyt, jos vaikka olisi tajunnut väärin. Tai ei olisi tajunnut ollenkaan.

"Mä ajattelin, että voitaisko me koulun jälkeen tavata? Musta ois kiva saada susta ystävä." Titus hymyili mahdollisimman kauniisti, koska tottakai hän tahtoi toisen sanovan, että heistä voisi tulla ystäviä.

"Ei, ei kaloja pitäis pyytää", nyökytteli G vakavana, "eikä eläimiä yleensäkään. Jos ihmiset saa elää, niin miksei sitten eläimet saa?" hän esitti kysymyksen, joka häntä itseään askarrutti hyvin paljon. Vaikka asia oli vakava, poika hymyili, sillä ei hän halunnut vaikuttaa ihan kamalan kuivalta. Perehtyneeltä asiaansa kylläkin. Vankkamielipiteiseltä, se olisi ehkä ihan hyvä.

Hänkin pakkasi eväänsä, ei lähinnä esimerkistä, vaan siksi, että nälkä oli mennyt. Oli jäänyt vielä vähän ruokaa myöhemmäksi, se oli oikein hyvä juttu sillä Gerardille tuppasi tulemaan helposti nälkä.
"Voitaisiin, kyllä voitaisiin tavata", hän myöntyi toisen pyyntöön ja hymyili kovin iloisesti, "se olisi mustakin hyvin mukavaa. Mulla ei ole koskaan oikein ollut ystäviä, niin olisi todella hienoa jos sellaisen saisi. Ja sä vaikutat kivalta, tosi kivalta."

"Hmm. Mutta niinhän se on, että nopeat syöväät hitaat ja vahvat hallitsevat. Ihmiset tosin ovat vahvoja ja nopeita vain koneiden ja sellaisten takia. Se on aika surullista", Titus sanoi. Hän silti söi itse lihaa, koska piti sen mausta.
"Mistä soija on tehty?" Titus tiesi kyllä, ehkä, mutta jos tietäisikin, ei muistanut.

Toinen suostui tapaamisehdotukseen. Miten hauskaa! Titus hymyili kauniisti Gerardille, joka juuri kertoi Tituksen vaikuttavan kivalta.
"Niin, mentäisiinkö vaikka meille? Tai ei, kun ei meillä ole mitään. Mihin sä haluaisit mennä? Jonnekkin kahvilaan? Vai ehkä ulos? Siis niinkuin puistoon tai johonkin", Titus kysyi. Hetken pääsät hän tajusi, että oli muotoillut kysymyksensä hieman kummasti, ja punastui.

Titus laski katseensa kun tajusi punastuneensa. Hän haroi hiuksiaan hieman hermostuneena. Hän tiesi, että ei olisi nolostunut kauan, mutta sillä hetkellä se tuntui suurelta. Poika kun halusi tehdä hyvän vaikutuksen Gerardiin.

"Soijapavusta", kertoi Gerard toisen kysyessä mistä se on tehty, "se maistuu samalta ku jauheliha."
"Ja voidaan me mennä teille, ei se mua haittaa vaikkei siellä oliskaan mitään. Saataisiin ainakin olla rauhassa", selitti G, "mä en pidä siitä että on kamalasti hyörinää ympärillä."

Poika huomasi Tituksen punastuvan. Puolet hänestä tajusi toisen olevan aika söpö punastuessaan, mutta puolet taas ei, hän oli vähän sellainen. Poika nousi seisomaan lähteäkseen.
"Mun pitää nyt lähteä, tunti alkaa aika pian", hän sanoi pahoittelevasti, "mutta nähdäänkö sitten koulun jälkeen?"

Äkillisesti Gerard kaatui maahan. Hänen koko kehonsa kouristeli, ja kymmenen sekuntia myöhemmin ruskeatukkainen alkoi kirkua.

Soijapavuista. Niinpä tietenkin, olisi Tituksen pitänyt muistaa. Hän voisi alkaa syödä soijaa lihan sijasta, ainakin silloin tällöin. Poika nyökkäsi.
"Voidaan me mennä meille, jos sä tosiaan haluat. Mutta meillä ei tosiaan ole mitään, edes kovin paljon huonekaluja", Titus sanoi.

Toinen sanoi lähtevänsä. Titus katsoi kelloa, ja huomasi, että hänellä oli vielä kymmenisen minuuttia aikaa.
"Okei. Heihei. Nähdään joo, aulassa? Kahvikoneen vieressä?"

Yhtäkkiä toinen sai jonkinlaisen kohtauksen. Titus ei yhtään tinnyt, mitä hänen pitäisi tehdä. Hän polvistui maahan Gerardin vierelle, eikä osannut tehdä mitään tämän hyväksi. Poika vain katseli huolestuneena vierestä, ja toivoi että toinen lopettaisi pian kirkumisen.

//Tuli lyhyt ja huono, anteeksi >: //

//ei se mitään 8>♥ ja kiitos tästäkin pelistä 8D aloitetaan sitten se kyläilypeli joskus myöhemmin kun mulla on useampi peli loppu jooks? 8DDD//

Kului muutamia minuutteja. Hetki oli nopeasti ohi, ja Gerardkin tokeni. Hän makasi selällään ruokalan lattialla pelästyneet kasvot itseään tuijottaen. Yhdet kasvot olivat lähellä, ja ne kuuluivat Titukselle.

Hetken poika vain makasi, ja katseli ympärilleen. Sitten hän nousi istumaan pidellen päätään, jota oli hieman alkanut särkeä. Eikä ollut epäilystäkään, mitä nyt oli käynyt, G raa'asti päätteli sen.
"Hei", hän sanoi Titukselle vähän vaivaantuneena, "sä varmaan ihmettelet mitä tapahtui." Hän nosti näkyville ranteensa, jossa killuvassa laatassa luki tikkukirjaimin sana 'EPILEPSIA'.

//Titus auttoi Gerardin pystyyn, hän hymyili ja vilkutti toiselle, poistuen sitten ruokalasta kerättyään tavaransa.

// Kiitos :3 Aloitetaan se joo sitten joskus//

Vihdoin Gerard näytti rauhoittuvan, ja lopetti kirkumisen. Titus katsoi häntä huolestuneena, ja toivoi että tuo ei ollut lyönyt päätään lattiaan.
"Oletko sä okei?" poika kysyi.

Tituksen helpotukseksi Gerard nousi istumaan, ja alkoi puhua. Hän nosti kättään Tituksen silmien eteen ja näytti epilepsialaattaa. Aivan. Sehän selitti kohtauksen.
"Anna mä autan sut ylös", Titus sanoi ja hymyili ystävällisesti. Hän ojensi kätensä ja auttoi Gerardin ylös.

Lopuksi Titus vielä kätteli Gerardia, ja meni sitten takaisin pöytään istumaan. Hän kuitenkin seurasi katseellaan kun toinen poistui ruokalasta, saaden peräänsä paljon katseita. Hän mietti omaa sairauttaan. Ei, ei se sairaus ollut, vaan hermostohäiriö, mutta kuitenkin. Se ei ollut noin näkyvä. Lukuunottamatta sitä, että hän saattoi tietämättään kuljeksiä ympäriinsä suurestikkin verta vuotaen.