With me k18

Danny tunsi liikkeen vuoteeltaan, aivan kuin joku olisi noussut ylös. Hän ei ollut varma näkikö unta vai oliko Mary-Ann herännyt ja lähtenyt. Niin väsynyt poika kuitenkin oli, että käänsi vain kylkeään ja piti silmänsä tiukasti kiinni. Hän antoi itsensä vaipua takaisin syvään uneen, josta ei ollut edes kunnolla vielä herännyt.

Ihan hetken päästä silmät kuitenkin avautuivat. Hän oli taas hereillä, käänsi kylkeään ja oli kietoa kätensä tytön ympärille. M.A ei kuitenkaan ollut hänen vierellään, joten se oli hieman vaikeaa. Blondi nousi istumaan ja katsoi ympärilleen. Kyllä neidin vaatteita vielä oli kuitenkin lattialla. Danny kurkotti sängyn toiselle puolelle ja vilkaisi lattialle, oliko toinen vaikka pudonnut. Huokaisten huomattiin, ettei niin ollut käynyt. Poika nousi ylös vuoteelta ja veti bokserit jalkaan. Hän voisi käydä katsomassa muualta talosta. Vaihtoehtoja oli paljon, sillä heidän talo oli hyvin suuri. Ehkä toinen oli mennyt keittiöön, koska oli tullut nälkäiseksi. Tai sitten jotain pahaa, tyttö oli lähtenyt tutkimaan heidän taloaan tai etsinyt koneen, että pääsisi uudelleen tuhoamaan Dannyn suhteita tai muuta vastaavaa.
Huoneesta ei kuitenkaan keretty poistua kun vessasta kuului ääniä. Suihku oli päällä nyt. Danny kääntyi kylppärin ovea kohti ja käveli sinne. Ovi työnnettiin auki ja kurkattiin sisälle.
Siellä Mary-Ann oli, suihkussa. "M.A, miks sä tuut yöllä suihkuu?", puhuttiin, jotta toinen huomaisi hänen saapuneen paikalle. "Ootko sä ihan okei?"

Mary-Ann ei säikähtänyt Dannyn ääntä, joka yllättäen kantautui hänen korviinsa suihkun alta.
"Koska mulla on helvetin huono olo, mä oon ihan hikinen ja mua itkettää", vastattiin välinpitämättömästi, ehkä hieman liian korkealla äänellä, joka paljasti cheerleaderin tosiaan kamppailevan tunteitaan kohtaan. Siinä veden alla ollessa vatsaa tuntui taas alkavan velloa ikävästi. M.A ei halunnut enää oksentaa, joten ehkä olisi parasta käydä makuulle. Toivottavasti se helpottaisi.

Vaaleaverikkö nappasi lähimmäisen pyyhkeen luoksensa välittämättä siitä, oliko se likainen vai puhdas. Hän kuivasi nopeasti itsensä siihen, viskasi pyyhkeen rajumman puoleisesti lattialle ja asteli Dannyn ohi toisen makuuhuoneeseen. Mary-Ann antoi itsensä kaatua voimattomana toisen sängylle ja tyttö vetäisi peiton kokonaan ylleen, myös päänsä. Hän ei tahtonut puhua, hänellä ei tuntunut olevan voimia moiseen nyt. Ystävyyssuhteen rikkoutuminen tuntui olleen vieneen kaikki voimat, eikä tyttö luultavasti kestäisi puhua eilisillasta sen enempää. Ainakaan tänään.

Mary-Ann ei kuitenkaan sulkenut silmiään, hän ei aikonut enää nukahtaa. Hänen tummansiniset silmänsä tuijottivat vain peiton tummaa sisäpuolta, kun tyttö yritti samalla keskittyä ajattelemaan iloisia, mukavia asioita. Niitä tosin oli vaikea ajatella.

Tytön äänensävy oli hyvin yllättävä, sitä Danny ei ollut osannut odottaa. Nopeasti toinen nappasi pyyhkeen ja kuivautui siihen, katosi heti sen jälkeen kylpyhuoneesta makuuhuoneeseen. Hetken poika seisoi vain paikoillaan. Mikä naisia oikein vaivasi? Mary-Ann ei selvästikkään tahtonut puhua. Ja sitten miehiä mollattiin siitä, etteivät he osanneet puhua asioista ja ajattelivat vain pyhyydellään. Turhamaista yleistämistä kun kerta tytöt käyttäytyivät noin. Naiset aina saivat päättää mistä piti puhua. Tylsää.
Huokaisu karkasi huulilta ja kun viimein poistuttiin itsekin kylpyhuoneesta.

Mary-Ann oli palannut vuoteelle, piiloutunut peiton alle päästä varpaisiin. Danny laahusti sängyn reunalle istumaan, huokaisten jälleen. "No mikä sulla nyt on?", poika kysyi ja heittäytyi hetken päästä toisen vierelle, mutta ei itse tunkeutunut peiton alle.
"Mulle tulee tässä aika turhautunu fiilis", tokaistiin ehkä liiankin viileällä sävyllä. Danny kun ei ollut mikään paras puhumaan vakavia tai muutenkaan tälläisiä.
"Sano edes että ootko kunnossa vai et", sanottiin normaalia hiljemmalla äänellä, käsi laskeutuen peiton alle. Oletettavasti se painautui toisen kylkeä vasten ja hitaasti käsi liikkui edestakaisin silittäen peiton pintaa.

Mary-Annea kiukutti, sen pystyi kuka tahansa huomaamaan. Hänen kiukkunsa vain suureni entisestään, kun tyttö kuuli Dannyn huokaisen lähellään ja toisen viileän tokaisun.
"Ai mikä mulla on?" toisti cheerleader melko happamasti toisen sanoja ja hymähti kirkkaasti. Sitä sopi Dannyn tosiaankin miettiä.
"Mietipä hetken aikaa, ehkä tulee pian mieleen", kehotettiin edelleen loukkaantuneella äänensävyllä. Niin, mistäs sitä aloittaisi. Riita Dannyn kanssa, josta heidän välinsä menivät poikki. Lizbeth ja Danny jäivät vehtaamisesta kiinni, josta välit Lizbethiin jäätyivät. Mary-Ann joutui kaltereiden taakse 'pienen' häiriköinnin takia ja joutui olemaan siellä niiden kamalien pummien ja oikeiden rikollisten keskellä. Sieltä päästyään hän oli törmännyt taas Dannyyn ja he olivat loppujen lopuksi päätyneet pojan mukavaan sänkyyn ja- no, se ei tosin ollut enää paha asia...

Tuntiessaan Dannyn käden kyljellään värähti Mary-Ann hitusen. Tuntui jotenkin oudolta taas olla siinä Dannyn vieressä, kun heidän riitansa oli edelleen kirkkaassa muistissa. Ajatus siitä, miten Danny pystyi edelleen koskemaan häneen, käväisi nopeasti mielessä, mutta se kadotettiin sitä mukaa kuin se muistettiin. Ei Mary-Annella ollut mitään hävettävää tai kaduttavaa, hän oli toiminut oikean luontonsa mukaan!
Ja nyt häntä taas vaihteeksi itketti. M.A rakasti niin krapulaa...
"Sä oot ihan sika, kun edes kysynyt multa, oonko kunnossa..." kuiskattiin itkuisella äänellä ja tyttö pidätteli kyyneleitä, jotka tahtoivat tulla ulos silmistä.

Tyttö sanoi saman kysymyksen minkä Danny oli esittänyt. No pitikö se nyt oikein toistaa ja muodostaa tilanteesta hankalampi? Eikö olisi paljon helpompaa yksinkertaisesti vain vastata siihen saatanan kysymykseen ja selvittää asiat? M.A saisi olla tyytyväinen siihen, että Danny edes oli aikeissa muodostaa keskustelua heidän ylleen.
"Vaikee ruveta arvelee. Olis helpompaa jos voisit sen mulle kertoa", Danny sanoi suu mutrulla, mutta pitäen äänensä vakaana ja mahdollisimman ystävällisenä. Hän oli edelleen väsynyt, joten ei jaksaisi hirveästi toisen vaihtelevaa mielentilanteita. Sanoisi asiansa, juttelisivat ja jatkaisivat unia.
Mary-Ann ehdotti, että Danny voisi miettiä hetken niin saattaisi tulla mieleen. No ekana tuli Lizbeth. "Viittaatko sä nyt illan tapahtumii? ootko sä kiukkunen meidän riidasta? vai koskeeko tää Lizbethiä? sitäkö tää nyt on?", Danny kyseli tuohtuneella äänellä, mutta osasi kuitenkin pitää äänensävyn edelleen ystävällisenä ja jokseenkin välittävänäkin. "Vai ootko sä mulle vihanen koska ette oo Lizbethin kanssa väleissä?", pyydettiin tarkennusta edelleen. "Te voitte sopia välinne".

Nyt M.A:n ääni oli murtuileva, ihan kuin toinen olisi aikeissa itkeä. "No mä nyt kysyn sulta ootko kunnossa. Mun mielestä se ei tee musta sikaa. Eikä olis paljoo pyydetty saada siihen vastausta", sanottiin taas astetta hiljemmalla äänellä.
Jälleen huokaistiin. Danny nosti peittoa toisen päältä, jotta sai käden pujautettua peiton alle. Hän silitti sillä toisen kättä. "Onko susta noin kamalaa jos mä yritän ymmärtää sua?".

Typerä Danny. Typerä, typerä, typerä! Miksi toisen oli tehtävä tästä niin saamarin monimutkaista ja vaikea selkoista. Eikö Mary-Ann muka ollut jo tarpeeksi osoittanut olevansa edelleen katkera Dannyn viime iltaisesta tempusta? Ha, nyt tytöllä olisi hyvä syy erota Dannysta lopullisesti, hän voisi vedota siihen, että Danny oli samanlainen putkiaivo kuin kuka tahansa mies, ja että Mary-Ann oli saanut tarpeekseen heidän välistä 'suhteesta', joka tosin ei ollut normaalia suhdetta nähnyt.

Poika ilmestyi saman peiton alle, jonka alla M.A piilotteli. Tyttö vältti katsomasta toista silmiin ja kääntyi makaamaan vatsalleen. Jotenkin alastomuus tuntui nyt epämiellyttävältä. Hänen teki mieli vain piiloutua uudemman kerran, mutta piilopaikkoja ei tainnut juuri olla.
Mary-Ann painoi nyt kasvonsa vasten sänkyä, jotta ei vain vahingossakaan eksyisi katsomaan Dannyn ihania kasvoja.
"Sika, sika, sika..." tyttö mutisi epäselvästi sänkyä vasten ja puristi käsillään alla olevaa lakanaa.
"Teidän poikien on ehkä helppoa sopia välinne, kun te meette vaa baarii iskee naisia yhdessä ja sitten seuraava päivänä muistelette 'hohohoh, mikä ilta!'. Älä edes yritä ymmärtää tyttöjen välisiä suhteita, niin selviät helpommalla..." vaaleaverikkö mutisi jälleen hiljaa sänkyä vasten ja nyt kuului vaimea nyyhkäisy sanojen jälkeen. Tytöt olivat erilaisia kuin pojat, se oli aikoja sitten todettu tosiasia, kun ruvettiin tutkimaan ystävyyssuhteita.
"Et sä voi mua ikinä ymmärtää, enkä mä voi ikinä sua ymmärtää..." Mary-Ann kuiskasi.
"Sika, sika, sika..." jatkui yhä vaimea haukkuminen. Oikeasti tyttö vain yritti purkaa kiukkuaan, ei hän kirjaimellisesti Dannya haukkunut. Mutta jotain oli sanottava, jotta hän ei purskahtaisi itkuun.

Tietenkin M.A kieltäytyi katsomasta poikaa kasvoihin. Totta kai neito käänsi kasvonsa patjaa vasten ja ryhtyi nimittelemää siaksi uudelleen. Se ei ollut kovinkaan mukavaa, eikä Danny jaksaisi kauaa sellaista kuunnella. Nyt hän kuitenkin tarttui itseään niskasta kiinni ja yritti mahdollisimman tiukasti pitää kiinni ja mahdollisimman pitkään. Ote kuitenkin alkaisi kohta lipsumaan, todettuhan se oli, että hän oli aivan liian itsekäs ja omahyväinen nimittelyn kuunteluun.
"Älä yleistä", Danny sanoi, vaikka yleensähän se meni juuri niin miten Mary-Ann oli sanonut. Kyllähän Dannykin sitä teki, useinkin. Baariin kaveriporukassa ja naisten kimppuun. Se ei kuitenkaan kuulunut M.A:lle. "Okei, en yritä ymmärtää", huokaistiin. Mahtoikohan Mary-Ann olla nyt sillä tuulella, ettei oikeasti jaksanut puhua vai halusiko hän juuri huomiota tuollaisella käyttäytymisella? Danny ei edes tiennyt sitä, että tahtoisiko tietää naisten ajatuksia.

"No joo ei taatusti toisiamme ymmärretä jos et voi edes katsoa mua", blondi nuorukainen sanoi. Äänestä huomasi jo kärsimättömyyden, jota ei edes jaksettu yrittää pitää piilossa enää.
"Mä oon pahoillani tosta illasta, mut ei oo reilua jos sä syyllistät ainoastaa mua. Tuskin säkää niin vieton oot ton riidan aikana ollu", huomautettiin. Niin, eihän sitä voinut tietää kuinka monen kansas M.A oli pannut. Eikä se edes kuulunut Dannylle, kuten tämänkään asiat toiselle. "Ja mä puolustin sua. Mä löin vartijaa turpaa sun vuoks.. mä lähin sun perää ku päästii pois. Mä oon pyytäny anteeks, mitä sä vielä odotat? että mä alan itkemää? sori, siihen mä en pysty".
Vaikea oli sanoa yhtään mitää, vaikeaa oli tietää olivatko sanat edes asiaan kuuluvia kun Mary-Ann ei voinut kertoa mikä oli ongelmana. Oliko se nyt vihainen siitä mitä tapahtui Lizbethin ja Dannyn välillä? Vai ainoastaan surullinen kun tyttöjen välit olivat menneet? Mitäs miettivät liikaa, pyytäisivät anteeks ja nauraisivat asialle jälkeen päin, löisivät kättä ja lähtisivät shoppailemaan. Mikä ongelma siinä oli?

//Hohoho, ihanaa, kun nää molemmat on itserakkaita kusipäitä<3 XDDD

Nyt Danny alkoi syyllistää Mary-Annea, joka ei tuntunut todellakaan mukavalta. Mitä tyttö antaisikaan siitä, jos hän pääisi nyt omaan kotiinsa, omaan huoneeseensa, omaan sänkyynsä ja oman paksun peittonsa alle, jonka alla ei olisi ketään muita kuin hän. Hän itse. Mary-Ann omine ajatuksineen ja tunteineen. Hän ei todellakaan ollut tottunut niin sanottuihin vieraisiin peiton alla silloin, kun hän oli huonolla tuulella, masentuneena tai murheissaan. Tämä tilanne oli uusi ja se oli saanut Mary-Annen varpailleen.

Vaaleaverikkö olikin yhtäkkiä istumassa, jolloin peitto valahti alas, mutta tyttö nosti sen peittämään paljasta vartaloaan. Neidon hiukset olivat sikin sokin, olivathan ne vielä märät. Tytön silmät katsoivat Dannyn silmiä varuillaan ja valmiina muuttumaan välinpitämättömiksi. Oli se suojamuuri vielä olemassa.
"Mä katon sua. Tyytyväinen?" Mary-Ann tiukkasi kärkkäästi ja oli jo kääntävinään katseensa muualle, mutta sai pidettyä katseensa tiukasti toisessa.
Voi, M.A tosiaan muisti senkin aivan kirkkaasti, kun Danny oli vetänyt vartijaa turpaan. Toki se oli saanut olon tuntumaan välitetyltä ja ihastuneelta, mutta nyt ei ollut sellaisten tunteiden aika, vaan näiden sekavien tunteiden aika, jotka myllersivät edestakaisin tytön ajatuksissa.
"Kiitos", tyttö kiiruhti ensiksi sanomaan, ennen kuin alkaisi puhua jotain ei niin mukavaa. Ja se kiitos oli nyt siitä puolustamisesta.
"Kuin sä voit olettaa, että mä oon nyt jotenkin selkokielinen, kun mulla on mennyt poikki yhden mun parhaimman ystävän kanssa. Kuinka sä voit olettaa, että mä oon ihan okei siinä suhteessa, että sain teijät kaks kiinni vehtaamasta toistenne kanssa. Ja kuinka sä voit olettaa, että mä voin noin vain unohtaa kaiken, kun oon istunu siellä likasessa sellissä 34 minuuttia?" cheerleader purkautui ja käänsi viimein katseensa alas Dannyn kasvoilta. Olo tuntui kevyemmältä, mutta ei todellakaan mukavemmalta. Tyttöhän oli juuri paljastanut olevansa turhamaisuuden kuningatar, mutta... Väliäkö tuolla, Danny taisi sen jo tietääkin.
"Mun elämä ei oo ennen ollu tällasta.." mutistiin sitten hennolla äänellä katse tiukasti peitossa.

Mary-Ann oli noussut hurjalla vauhdilla istumaan, katsoen nyt poikaa ja kysyen, että oliko tämä nyt tyytyväinen. No tietty Danny oli tyytyväinen, mielummin hän toisen kasvoja katsoi puhuessaan kun peiton päällystä. Ja turhaan toinen kroppaansa peitteli, sitäkin poika olisi ihan mielellään katsonut.
"Kyllä olen", vastattiin kireyttä äänessä. Tytön ilmeestä huomasi, ettei tämä ollut todellakaan lähellä hyvätuulisuutta, eikä tämä edes tahtonut katsoa Dannyyn.
Toinen kiitteli pojan muistuttaessa että mitä kaikkea hyvääkin hän oli tytön eteen tehnyt, mutta äänestä kuuli kaikkea muuta kuin kiitollisuutta. Sen Danny olisi ansainnut, kyllä taatusti olisi.

Oli ärsyttävää kuunnella toisen puheita. Ei se ollut Dannyn vika, että tytöt olivat niin saatanan hankalia. Hän ei ollut syypää siihen, että naiset olivat niin jääräpäisiä ja halusivat selvittää asiat hankalimman kautta. Menisi ja sopisi Lizbethille, helppoa se olisi. Tai tarttuisi puhelimeen ja soittaisi. Tarjoisi kahvit, juttelisivat. Jotain. Danny ei ollut vastuussa tytön iltaisesta käytöksestä, ei toisen raivokohtauksesta ja siitä että tämä oli heittänyt drinkit kuhertelevien päälle. Ja toisen sanotut sanat eivät myöskään ollut Dannyn vastuussa, ei mikään toisen tekeistä.
"Anteeks, anteeks", Danny aloitti pahotellen, jokseenkin edelleen turhautuneena. "Mä oon pahoillani siitä että teidän välit meni, mut ei se oo pysyvää. Te voitte sopia. Soita sille tai jotain. Ja se mitä Lizbethin ja mun välillä tapahtu.. no me ei seurustella, joten.. en katsois tehneeni väärin. Tai totta kai olisin voinu hieman tarkemmin kattoa kenen kanssa teen ja mitä, joten sori siitä".
Mary-Ann kertoi, ettei hänen elämä ollut ennen ollut tälläinen. Ihan ymmärrettävää. Dannyn elämä sen sijaan oli aina kulkenut aika samoilla raitella kuin nyt. Hän joutui aina kaiken draaman keskelle ja löysi itsensä vähän väliä putkasta tappelun tai muiden sekoilujen takia.
"Haluutko sä olla rauhassa? meenkö mä pois?", Danny kysyi ystävällisesti, turhankin rauhallisesti. Oli typerää jutella menneistä kun olisi parempi miettiä mitä tapahtuu tulevaisuudessa.

Danny oli näköjään itsekin huonolla tuulella, ainakin toisen äänensävy kertoili sellaista. Mary-Ann antoi nyrpeän katseensa tarkastella toisen olemusta hetken aikaa, kunnes hän laski silmänsä taas tuijottamaan peittoa. Häntä kiukutti edelleen, teki mieli vain hakata ja huutaa. Se oli varoittavaa, jos Mary-Ann sellaista tunnetta tunsi, sillä silloin hän yleensä oli vaarallisimmillaan. Tosin nyt M.A oli pysynyt melko kiltisti paikoillaan. Vatsassa tuntui yhä myllertävän ikävästi ja päätä jomottavan, mutta se oli murheista pienin. Hänen täytyi nyt ensiksi selvittää ajatuksiaan, jotka tuntuivat olevan aivan sekaisin. Hän ei tiennyt, mitä hänen pitäisi nyt tehdä tai sanoa.

Mary-Ann kuitenkin tuhahti ajatuksiensa välissä pojalle, joka oli ehdottanut soittamista Lizbethille. Oikeasti, kuka muka niin pyysi nykyään anteeksi? Ja eihän se Mary-Annen vika ollut, vaan Lizbethin! Ei Mary-Annella ollut mitään anteeksi pyydettävää, eikä hän mielellään pyytänytkään anteeksi. Hänhän oli se itse täydellisyys, jota muiden piti kunnioittaa, arvostaa ja ihailla.

Sitten, kun poika esitti kysymyksensä, meni tämä tyttö totaalisesti hiljaiseksi. Hän tuskin edes hengitti, kun hänen aivonsa prosessoivat Dannyn sanoja. Rauhassa? Halusiko tyttö oikeasti olla rauhassa? Mitä hän tekisikään, jos joutuisi olemaan nyt yksin? Tietenkin se Mary-Annen päällimmäinen puoli vain huusi, että Dannyn pitäisi poistua mahdollisimman nopeasti, mutta piilotettu puoli ei halunnut Dannyn lähtevän. Yritä nyt siitä ottaa selvää, mitä Mary-Ann halusi. Jotain oli kuitenkin sanottava toiselle.
"Mä.." ehdittiin mumista, kunnes tyttö kuuli puhelimensa soivan. Mary-Ann nappasi puhelimensa lattialla olevasta laukustaan ja asetti luurin korvalleen. Hän vastasi vaimeasti puhelimeen ja jähmettyi taas vaihteeksi. Hänen äitinsä kimeä ja toruva ääni kantautui varmasti Dannynkin kuuluviin, sillä Mary-Annen korva oli kuuroutua. M.A:n silmät täyttyivät vedellä, kun hän kuuli seuraavaksi isänsä äänen, joka oli pettynyt. Isä oli pettynyt häneen. Se oli ehkä pahinta, mitä tässä tapauksessa voisi tapahtua.

Puhelin suljettiin ja Mary-Ann veti äänekkäästi keuhkonsa täyteen happea. Hän oli aivan kokonaan unohtanut vetää happea puhelun aikana. Tyttö tunsi olevansa aivan hukassa. Kuka häntä ymmärtäisi, kuka häntä lohduttaisi. Miksi näin pitikään käydä, olisiko tyttö voinut käyttäytyä jotenkin erilailla muka?
M.A purskahti hiljaiseen itkuun ja koukisti polvensa, jotta pystyi piilottamaan itkuiseen virneeseen vääntyneet kasvonsa niihin.
"Mee pois.." kuiskattiin itkun seasta ja tyttö tärisi hitusen.

Mary-Ann pysytteli raivostuttavan hiljaisena, se oli ihan ahdistavaa. Blondin pojan olo alkoi todellakin tulla hyvinkin turhautuneeksi, mitä hän nyt sitten tekisi? Ei hän jaksaisi odottaa jokaiseen kysymykseensä vastausta puoltatuntia, mutta ei voinut, eikä tahtonut pakottaa toista puhumaan. Hyvin, hyvin ärsyttävä tilanne. Danny paranteli asentoaan, huultaan mutristaen ja pysytteli itsekin hiljaisena. Nyt yritettiin keskittyä pysymään rauhallisena, raivoaminen vain pahentaisi tilannetta. Mutta oikeasti, ei kai M.A todella kelannut, että pystyi pomputtelemaan Dannyä oman mielensä mukaisesti? Tytöstä oli tullut yllättävän tärkeä henkilö pojalle, mutta ei kuitenkaan niin tärkeä, että alentuisi toisen tahtoon, saatika vakavaan suhteeseen. No tuskinpa kaunotarkaan suhdetta tahtoi, mutta Dannystä olisi oikein mukava jatkaa tapailua - vapaassa muodossa. Siitä ei kuitenkaan tulisi mitään jos neiti jatkaisi näitä mielentilan ja käytöksensä vaihtelua. Mikään ei saanut oloa rasittuneemmaksi. Ja Danny kun tosiaan luuli osaavansa käsitellä tyttöjä. Kyllä hän osasi, M.A oli vain eri tapaus. Normaalisti Danny hoiti tilanteen kuin tilanteen, loistavilla näyttelijä taidoillaan.

Vihdoin ja viimein tyttö oli vastaamassa halusiko tämä Dannyn poistuvan ja jäävän omaan rauhaansa, mutta kännykän soitto keskeytti senkin. Helvetin puhelin. Danny huokaisi ja kävi selälleen, katseli kattoa ja yritti ohittaa kuurona toisen keskustelun. Se kuitenkaan ei onnistunut, sillä M.A näytti entistäkin surkeammalta, itku oli selvästi taas lähössä karkuteille. Hiljaisesti Danny palasi istumaan ja katseli varovaisena tyttöä. Kovinkaan tarkasti sanoja ei kuunneltu, enemmänkin keskityttiin tutkimaan toisen surullisia kasvoja ja eleitä. Tietäisi ehkä paremmin mihin varautua.
Puhelu loppui, Mary-Ann painoi päänsä piiloon polviaan vasten ja pyysi Dannyä poistumaan. "Jos niin tahdot", Danny sanoi ja nousi ylös. Jos toinen pyysi lähtemään niin sitten lähdettiin. Tällä hetkellä ei ollut kovinkaan suuri tahto jäädä jankuttamaan. Ei kelvannut niin ei kelvannut.
Ihan oikeasti Danny oli ollut päätöksestään tosissaan, mutta sitten oven luona kääntyikin ympäri ja palasi vuoteelleen. "Kuules nyt", hän huokaisi ja asetti hellästi kätensä toisen paljaalle selälle. "Mä en oo kohdellu sua aina hyvin, enkä me olla sitoutumassa toisiimme, mut sä oot mulle tärkeä ja en tahtois sun olevan surullinen. Enkö mä vois tehdä asialle jotain? Lähtemää en suostu, enkä anna sunkaan lähteä, jos niistä jompi kumpi mielees pujahti.."

Kun Danny ilmoitti tekevänsä niin kuin Mary-Ann oli tahtonut, tuntui tytön olo entistä surkeammalta. Hän tunsi, kuinka Danny nousi pois vuoteelta ja kuuli, kuinka poika asteli poispäin. Miksi vaaleaverikön pitikään olla niin turhamainen, miksi hän aina ajatteli pärjäävänsä yksin, vaikka ei tulisi pärjäämään lainkaan omien ajatuksiensa kanssa? Miksi kaikki kaatui päälle, minne hänen täydellinen elämänsä oli oikein kadonnut? Vielä edellispäivänä hänen elämänsä oli ollut vielä jotenkin täydellistä, mutta nyt sekin tuntui jo kaukaiselta ajatukselta.

Juuri kun M.A oli murtumaisillaan aivan täysin, hän kuuli Dannyn äänen lähellään ja käden koskettavan tytön paljasta selkää. Tyttö nosti itkusta sekavan katseensa Dannyn silmiin, kun toinen puhui. Nyt cheerleaderin kasvot näyttivät niin harmittomilta, viattomilta ja katuvilta. Juuri sellaisilta, joita tämän tytön kasvoilla ei nähnyt muulloin kuin silloin kun hän näytteli. Nämä olivat nyt joitain sellaisia tunteita, joita hän tunsi aivan oikeasti sillä hetkellä.
Ja sittenkös tyttö oli jo kietonut kätensä Dannyn ympärille ja pää oli painautunut kiinni pojan olkaa vasten. Ei tyttö halunnut pojan lähtevän, ei nyt eikä myöskään vähään aikaan. Hiljaa blondi nyyhkytti nuorukaista vasten, josta hän oli vielä hetki sitten ajatellut, että ei voisi koskaan alentua näyttämään tälle oikeita tunteitaan. Kaikki tuntui nyt vain liian uudelta, eikä hän halunnut joutua kestämään näitä tunteita ja tilanteita yksin.

"... Tää ei sitten tarkota yhtään mitään, okei..?" cheerleader kuiskasi ja yritti kuulostaa muka niin välinpitämättömältä, mutta se taisi hieman epäonnistua. Mary-Ann pyyhkäisi kyyneleitään sormellaan ja erkani viimein Dannysta hitusen. Tyttö yritti hetken aikaa vältellä pojan kasvoja, kunnes ei vain kyennyt olla enää katsomatta toista silmiin. Mary-Ann naurahti väkinäisesti.
"Sä kai pidät mua nyt aivan hirveänä ihmisenä... Kun tällee sekoilen ja... Käyttäydyn..." tyttö mutisi hiljaa ja alkoi jo katua sanomisiaan.

Blondin pojan onneksi M.A ei alkanut riehumaan, ei käskenyt lähteä pois ja antaa toisen olla rauhassa. Ei tullut lätäisyä poskelle, ei mitään sellaista mihin Danny oli jotenkin luullut osata varautua. Sen kaiken luulon sijaan Mary-Ann kuitenkin näytti rauhallisena surun peittämät kasvonsa, niin murtunut ilme, niin herttainen jotenkin. Neiti sitten heittäytyi poikaa vasten ja painoi päänsä piiloon tämän olkapäätä vasten. Hieman yllättyneenä Danny otti toisensa käsiensä suojaksi, halasi toista tiukoin ottein ja painoi poskensa toisen hiuksia vasten.

"Sovitaan sitte niin", Danny hymähti ja antoi hymyn jäädä kasvoilleen. Niin, tämähän ei tarkoittanut mitään tai sitten tarkoitti, sitä oli vaikea päättää. Jotain tässä oli kuitenkin pelkkää petikaveria enemmän, joten olisi ollut hirveää jos toinen olisi tahtonut lähteä tai tahtonut Dannyn pois luotaan. Ja poika oli melko varma, että kyllä Mary-Ann myös tiesi tässä jotain muutakin olevan, mutta ei vain tahtonut sanoa sitä. Eikä hänen täynyt sitä sanoa ääneen, koska Danny huomasi sen itsekin, niin hirveältä kuin se kuulostikaan. Tämä oli niin hämmentävää, vaikkei mikään rakkaustarina ollutkaan, eikä ollut tulossakaan.
Toinen erkeni hieman kauemmaksi, pyyhki kyyneliään ja naurahti. Naurahdus kuulosti melko väkinäiseltä ja Danny huomasi toisen yrityksen vältellä hänen kasvojaan. Noh, toinen voisi katsoa häntä sitten kun olisi siihen valmis tai tuntisi tarvetta sellaiseen.
"En suinkaa pidä. Oothan sä toisinaan vähän.. ailahtelevainen, mut eikös kaikki välillä oo", Danny naurahti ja vilautti toiselle pienen virneen. Hän silitti toisen hiuksia, kuinka suloista. "Sä et todellakaa oo hirvee ihminen, hassu. Et todellakaan".

Mary-Ann katsoi Dannya mitä harvinaisin silmin. Hän tunsi outoa tunnetta sisällään, lämpöä sekä myllerrystä. Tuntuihan tuo tunne ihan mukavalta, mutta pelottavalta, sillä tämä oli taas sellaisia tuntemuksia, joita M.A ei ollut aikaisemmin tuntenut. Hänellä siis ei ollut käsitystäkään, miten hänen tulisi nyt käyttäytyä, puhua tai olla. Cheerleader päätti kuitenkin olla hetken hiljaa ja olla siinä Dannyn lähellä, kun poika silitteli hänen hiuksiaan. Se tuntui hyvältä, rauhoittavalta. Mary-Ann katsoi poikaa silmiin ja hänestä tuntui, että hän oli jonkinlaisessa hypnoosissa.

Mutta sitten kuin tyhjästä kipusi Mary-Annen huulille leikkisä hymy, kun hän nojautui taas vasten Dannya ja kietoi kätensä toisen niskan taakse jääden tuijottamaan Dannya suoraan silmiin.
"Sä oot kyllä oikeassa sen ailahtelevaisuuden suhteen, sillä nyt mun tekis mieli tanssia.." M.A kuiskasi samenttisesti, naurahti hiljaa ja toi kasvojaan lähemmäs Dannyn kasvoja. Tyttö antoi nenänsä koskettaa toisen nenää.
"Mut saisinko mä jotain paitaa lainaa? Nakuna tanssiminen kuulostaa toki hyvältä, mutta eiks se ois.. Viehättävämpää, jos mä tanssisin sun paidassas?" vaaleaverikkö puhui, hymyili silmiensä avulla ja painoi hennon suudelman pojan huulille.

Oli mukavaa ja mieltä rauhoittavaa katsella tytön silmiin. Danny jatkoi edelleen rauhallisia silityksiä toisen hiuksilla, niin pehmeät ja uskomattoman kauniit ne olivat. Kaikki tämä hempeily ja typerät lässyn lässyn ajatukset saivat pojan oikeastaan voimaan pahoin, mutta yritti työntää sen pois, koska suurimmaksi osaksi oli kuitenkin vain ja ainoastaan tyytyväinen tilanteeseen.

Oli yllättävää saada niin eloisa hymy takaisin M.A:n kasvoille. Se sai tahdon suudella toista, uudelleen ja uudelleen, mutta Danny ajatteli nyt ajatella päällään eikä pyhyydellään. Tytön kädet kietoutuivat niskan taakse ja tämä painautui pojan kroppaa vasten.
Danny ei voinut olla nauramatta toisen lauseelle. Pieni suukko painettiin toisen suunpielelle. "Vai tanssimaan?", hän naurahti vielä, jättäen leveän hymyn huulilleen. Toisen nenä kosketti pojan omaa. Miten suloista, miten turhamaista hempeilyä taas vaihteeksi. Danny todella toivoi, että M.A tiesi, ettei heistä ikinä tulisi paria. Nuorukainen ei todellakaan voisi sitoutua, ei missään nimessä. Se oli kaikin tavoin hänen ajatuksien ja käytöksen vastakohta. Mutta tapaamiset jatkuisivat, jos poika saisi asiasta päästää. Tälläisiä aarteita ei heti päästetty irti.
"Jos kaunotar tahtoo tanssia, niin mikä ettei", Danny hymyili, vastaanotti toisen suudelman ja nousi ylös. Hän haki toiselle yhden paidan vaatekaapista ja ojensi sen tytölle. "Tässä".
"No sit ylös vaan. Voit pistää musiikkia, jos tahdot".

M.A oli tosiaankin sitä mieltä, että hän tahtoi nyt tanssia. Hän tahtoi tanssia surunsa ja murheensa pois, hän tahtoi tuntea olevansa vapaa ja huoleton. Hän tahtoi irrotella, sitä hän todellakin tahtoi. Ja okei, ehkä hän tahtoi myös jonkinlaista kostoa syvällä sisimmässään, mutta se saisi nyt odottaa. Kostoa kenelle, se saisi odottaa omaa vuoroaan aivan kaikessa rauhassa.

Blondi nappasi Dannyn käsistä tämän ojentaman paidan ja puki sen vaivattomasti ylleen. Paita oli jälleen iso tälle vaalealla kaunottarelle, mutta eikös se ollut jokaisen miehen unelma, nähdä nainen omassa paidassaan? Tyttö hymyili hurmaavasti, antoi sormiensa sipaista pojan poskea, kun pyyhälsi nopeasti pojan stereoiden luo. Hän nappasi sattumanvaraisesti jonkun cd:n telineestä ja pisti sen sisälle soittimeen. Pian huone täyttyi musiikista, joka pistäisi kenet tahansa tanssimaan. M.A aloitti tanssimisen liikuttamalla aivan aluksi lantiotaan sivulta sivulle musiikin rytmissä. Hänen kätensä nousivat korkealle ilmaan ja pian kädet jo laskeutuivat vartaloa vasten alas. Tummansiniset silmät katsoivat Dannya tiiviisti ja yrittivät houkutella toista mukaan. Mutta tyttö päättikin sitten, että hän ei tahtonut tanssia lattialla. Cheerleader käveli ripeästi pojan sängyn luo, nousi sen päälle ja alkoi tanssia sängyllä.

"Tyydytkö sä vaan katsomaan? Etkö nauttis enemmän, jos saisit tanssia mun kanssa?" Mary-Ann kysyi herttaisella äänellä, vinkkasi Dannylle nopeasti silmäänsä ja jatkoi tanssia musiikin tahdissa.
Niin, kaikki oli vain hupia. Ei mitään suurempaa tai vakavempaa. Flirttailua, hauskanpitoa ja seksiä. Niistähän elämä perustui, eikö niin? Suhteessa olisit sidottuna kumppaniisi, vapaassa suhteessa olisit vapaa kenelle tahansa. Mary-Ann valitsi mielellään jälkimmäisen vaihtoehdon, vaikka hän olikin jo nyt tehnyt poikkeuksen Dannyn suhteen. Tyttö ei koskaan jatkanut samalla nuorukaisella usempaan kertaan, mutta toisessa oli jotain, mikä viehätti jostain kumman syystä.

Mary-Ann työnsi levyn stereioihin ja ryhtyi tanssimaan. Ihan mukava näky se oli, kaunotar tanssimassa pojan paita päällä. Itse asiassa Danny sai tehdä töitä sen eteen, ettei antanut mielikuvituksensa pyöriä liian vapaana. Jos toisella ei olisi paitaa päällä, luultavasti poika olisi jo kiihottunut ja hyökännyt toisen kimppuun. Ikään kuin se jotenkin sopisi tähän tilanteeseen. Mutta Danny nyt vain oli valmis vehtaamaan toisen kanssa vaikka koko ajan, kyllä hänellä haluja aina löytyi. Mary-Ann kuitenkin taisi olla aika herkässä mielentilassa edelleen, ettei viitsisi riskeeraa mitään. Danny ei tosiaankaan jaksaisi katsoa blondin raivokohtausta tai uutta itkun purkautumista.

Musiikin tahdissa toinen heilui edelleen, hyvin sulavin ja kaunein liikkein. Pian M.A jo oli noussut sängyn päälle ja jatkoi siinä tanssiaan. No toisellapa oli omituiset tavat viihdyttää itseään. Ei sillä että tanssimisessa oli mitään vikaa, päinvastoin, mutta oliko sängyllä jotenkin parempi kuin lattialla?
Vino, itsekäs hymy leveni kasvoilla. "Otetaan selvää", Danny hymähti ja kapusi toisen luokse sängylle. Tietenkään hän ei osannut pitää näppejään erossa toisesta, vaan heti oli tarttumassa toisesta kiinni. Kuitenkin sen verran osattiin hillitä, että kädet asetettiin hennosti vain toisen lanteille. Kiihkeä katse takertui toisen silmiin.
"Tiedätkös.. näytät aika helvetin hyvältä tanssiessas", Danny henkäisi hiljaa pilke silmissään. Ei saatana. Pääsisikö hän koskaan eroon M.A:sta?

Blondi cheerleader maukaisi kissamaisesti, kun Danny nousi myös seisomaan sängylle hänen kanssaan. Pojan käsien laskeuduttua hänen lantiolleen, M.A asetti omat kätensä Dannyn käsien päälle ja siirsi ne alaselälleen. Siellä toisen kädet tuntuivat mukavammilta ja... Kiusoittelevilta. Kiusoittelevilta siinä mielessä, että jos tyttö osasi lukea edes hiemankin pojan mieltä, olisivat he varmaan pian taas puuhailemassa toistensa kanssa.
Aivan. Mary-Ann kun tunnettiin nopeista mielenvaihdoksista, oli niin tapahtunut myös nytkin. Hän oli työntänyt kokonaan sivuun ne pahat, huonot tunteet, joita olisi ehkä järkevämmän ihmisen pitänyt miettiä. Mutta ei, tämä neitokainen ei vain jaksanut. Hän halusi pitää hauskaa, nauraa, flirttailla, olla yksinkertaisesti oma itsensä. Hän rakasti toisten kosketteluja ja kiusoittelua, hän rakasti olla määräilevä ja uhmakas.

"Mä tiedän", Mary-Ann vastasi heleällä ja kirkkaalla äänellä Dannylle, joka oli juuri kehunut häntä. Miten tyttö piristyikään yhä vain enemmän yhdestä ainoasta kehusta. Blondi asetti omat kätensä pojan kyljille ja alkoi liikutella sormiaan härnäävästi toisen kyljillä, selässä sekä vatsassa. Samalla hän liikutteli lantiotaan, välillä kauempana pojan lantiosta, välillä kiinni toisen lantiossa.
"Et säkään hullummalta näytä", lausahdettiin pehmeä toteamus neitokaisen vaaleilta huulilta ja pian huulia jo koristelikin viehättävä hymy. M.A antoi käsiensä yhä liikkua toisen ylävartalolla ja keinutteli lantiotaan sekä muuta vartaloaan musiikin tahdissa. Sitten tyttö kääntyikin ympäri, selkä Dannyyn päin ja painautui kiinni poikaan. Tanssiminen jatkui ja tyttö tahallaan kiusasi toista oman vartalonsa liikuttelulla toisen vartaloa vasten.
"Tykkäätkö sä tanssia mun kanssa?" Mary-Ann esitti sitten kysymyksen ja naurahti samenttisesti. Hän tahallaan kiusasi Dannya, se oli hauskaa ja viatonta. Ainakin vielä jonkin aikaa.

Okei, tässä vähitellen alkoi Danny tosissaan miettimään, pitäisikö pelätä Mary-Annen outoja mielentilan vaihteluita. Nyt toinen jo vaikutti siltä, että ei ollut ikänään kokenut mitän tai joutunut kyyneleiden valtaan, vaan kaikkea muuta. Cheerleader oli kuin juuri mallimainoksesta tullut kaunotar, joka tahtoi sekoittaa Dannyn pään ja loput nyt varmaan muutkin tajuisi sanomattakin.
Danny puri huultaan hellästi, katsoi toisen täydellistä kroppaa ja taas kasvoja, kun neito siirsi pojan kädet alaselälleen.

Kun M.A välillä liikkui kauemmaksi pojasta, tullen takaisin taas lähemmäksi ja hetken päästä löytyi taas pari senttiä kauempaa, Danny veti käsillään toisen omaa kroppaansa vasten. Sormenpäät karkasivat paidan alle ja koskettelivat toisen paljasta, pehmeää ihoa alaselän luota.
"Tykkään. Tätähän vois harrastaa useimminkin", Danny henkäisi toisen kasvoille, eikä suostunut päästää katsettaan irti toisesta.
Pian toinen oli taas päässyt kuitenkin kauemmaksi pojan kropasta, kääntynyt ympäri ja puolestaan omasta tahdostaan painautunut kiinni takaisin. Nyt kädet lähtivät liukumaan pitkin toisen kylkiä ja lantiota.
"En kyllä suosittele että jatketaan kauaa, koska mä alan tässä vahitellen kiihottumaan", kuiskattiin toisen niskaa vasten ja painettiin sanojen jälkeen samaan kohtaan muutama suudelma.

Mary-Ann naurahti soinnukkaasti Dannyn ehdotukselle siitä, että tätä voisi harrastaa jatkossakin. Mikäs siinä, kyllä tytöstä aina tanssijaksi oli. Hän miellään esitteli vartalonsa liikkeitä muille, sillä hän oli erinomaisen hyvä tanssija. Ainakin omasta mielestään, muiden mielipiteillä ei ollut juurikaan merkitystä tälle blondille kaunottarelle, joka oli hyvin itsevarma omasta itsestään.

Vaaleaverikkö oli yhä painautuneena Dannyyn selällään. Hän antoi käsiensä nousta ja asetti ne hivelemään pojan kaulaa. Cheerleaderin huulille oli kirvonnut hyvin katalan omainen virne, mikä tarkoitti vain ja ainoastaan sitä, että poika oli lausunut juuri ne sanat, jotka Mary-Ann oli tahtonut kuulla.
"Mmmm, sut on niin helppo saada kiimakseks", tyttö piikitteli leikillään lepertävällä äänellä ja antoi käsiensä kohota hyväilemään kevyesti toisen kaulaa.
"Mitähän sulle pitäis sitten tehdä, jotta saatais sut tyytyväiseksi?" Mary-Ann esitti viattoman kysymyksen pehmeällä äänellä, kiehnäsi vartalollaan toista vasten, kunnes viimein kääntyi vastatusten poikaa. M.A:n huulia kaunisteli herttainen hymy, kun taas silmissä välähti halukkuus.
"Onko sulla kenties jotain... Ehdotusta?" vaaleaverikkö kysyi silmät räpsyen, kun antoi käsiensä laskeutua Dannyn kylkiä pitkin alas ja ne päätyivät sivelemään johdattelevasti toisen alavatsaa.

Taasko seksiä? Eikö heillä tosiaan ollut muuta tekemistä kuin harrastaa seksiä? Siitä jo huomasi, että nämä kaksi olivat kuin luotu toisilleen, molemmat janosivat melkeinpä koko ajan nautintoa ja läheisyyttä.

Tytön kädet nousivat ylös ja alkoivat hetken päästä hivelöimään pojan kaulaa. Kädet ottivat toisesta tiukemmin kiinni lantion kohdilta ja automaattisesti veti neitokaista itseään vasten, kyllä, lisää.
"No eihän sun tarvitse edes yrittää", Danny tuhahti silmiään pyörittäen. Mary-Annen kädet hyväilivät edelleen kaulaa. "Jos haluut pitää tota mun paitaa vähän kauemmin päälläs nii nyt ois sopiva hetki lopettaa tää tanssi tähän".
Mutta Mary-Ann oli kuitenkin nähtävästi eri mieltä, ainakin tuon kysymyksestä pystyi näin päättämään. Vielä kropan kiehnäys omaa vartaloa vasten.. ei jumalauta.

"Sä voit käyttää mielikuvitusta", Danny kuiskasi vastaukseksi. Eikö tosiaankaan tuo osannut ajatella muuta kuin seksiä? No joo, kyllä se suihin ottokin kelpaisi oikein hyvin. Ehkä paremmin itse asiassa tällä hetkellä. He olivat naineet jo kerran tänään. Vaiko kahdesti?
"Hitto M.A", huokaistiin jokseenki epätoivoiseksi ja hyökättiin toisen huulten kimppuun hirven himon seurauksesta. Danny takertui toisesta paremmin kiinni ja ahmi toista kuin mitäkin herkkupalaa.

"Kyllä mä sen taisinkin jo tietää", vastattiin varmalla äänensävyllä, kun Danny oli tuhahtanut, ettei tytön tarvinnut edes yrittää saada toista kiimaiseksi. Mary-Annen tarvitsi vain näyttää kauniilta ja halukkaalta, niin jopas häntä jo vietiinkin.
Kyllä Dannyn antama paita tuntui ihan mukavalta päällä, mutta sillä hetkellä olo kyllä tuntuisi paremmalta ilman vaatetta. Mutta sitä Mary-Ann ei halunnut tehdä, ei ainakaan vielä. Hän halusi kiusoitella, saada toisen niin epätoivoiseksi, että hän alkaisi sääliä poikaparkaa.

Dannyn suudellessa häntä yhä vain ahnaammin ja takertuessa tiukemmin neitokaiseen ei M.A voinut olla hykertämättä tyytyväisyydestä. Tytön kädet nousivat hyväilemään toisen hiuksia ja välillä tyttö ihan kiusallaan veti poikaa hetkeksi aikaa irti huulistaan, mutta kuitenkaan hän ei itse voinut kauaa huulten eroa kestää, joten pianhan tyttö oli taas kiinni toisestaa kuin iilimato konsanaan. Danny oli niin mukavan lämmin...

Sen enempää tyttö ei ehtinyt nauttia toisesta (vaikka he olivatkin toistaan jo nauttineet ihan kivan ajan), kun Mary-Annen kännykkä alkoi soida. Vaaleaverikkö irrottautui toisen käsivarsista vastentahtoisesti ja nappasi kännykkänsä sieltä, minne oli sen viimeksi jättänyt. Tummansinisiin silmiin nousi suunnaton pelko ja epävarmuus, kun hän näki, kuka soittaja oli.
Isä. Taas.
Mary-Ann vilkaisi vaistomaisesti ensiksi Dannyyn, ennen kuin asetti kännykän korvalleen.
"... Isä", M.A vastasi puhelimeen ja istuutui sängyn laidalle. Hän tärisi kauttaaltaan. Hänen rakas isänsä, jota hän rakasti suunnattomasti, varmasti huutaisi hänelle yhä.

Kyllä, kännykän toisesta päästä kuului kovaäänistä huutamista ja tyttö puri huultaan kivuliaasti. Puhelu on tällä kertaa lyhyt, vain parin sekunnin kestoinen. Tyttö laski kännykän syliinsä ja tuijotti edessä olevaa seinää.
"Mun pitää olla kotona 20 minuutissa, jos haluan välttyä kuukauden kotiarestilta.." vaaleaverikkö mutisi sitten ja nousi ylös sängyltä. Hän alkoi nostella vaatteitaan lattialta ja pukeutui niihin. Pian tyttö heittikin jo toisen antaman paidan Dannylle ja soi toiselle pitkän, odottavan katseen.

Mary-Ann vaikutti tyytyväiseltä pojan sanoihin. Tietenkin vaikutti, ainahan tuo oli hyvissään kaikesta kehuista ja hyvistä asioista joita hänelle sanottiin. Niin no, kukapa nyt ei olisi? M.A vain tuntui ottavan kaikki kehut ja kohteliaisuudet yllättävän suurella hyvyydellä. Noh, jokainen teki itsensä parhaansa mukana onnelliseksi. Ja kyllä Dannykin kehuista piti, mutta ei vaatinut muita niitä sanomaan. Tiesi hän kaiken valmiiksikin.
Suudelmat olivat vasta alussa kun typerä puhelu keskeytti kaiken. Turhautuneena ja hyvin epätoivoisena Danny antoi pitkän huokaisun karata huuliltaan ja läsähti sängylle makaamaan. Neito oli istuutunut alas. Puhelimesta kuului huutoa, jopa Danny sen kuuli. Kauaa ei tarvinnut odottaa kun puhelu oli loppunut.

"Ootko sä ihan okei?", Danny kysyi hetken päästä, mutta Mary-Ann ilmoitti, että tämän olisi lähdettävä ja alkoi pakkaamaan vaatteitaan. No voihan helvetti. Pitäisi varmaan soittaa joku muu tyydyttämään hänet loppuun. Tai tyytyä käteen. Jälkimmäinen vaihtoehto kävisi nopeammin ja sitten voisi taas nukkua hetken.
Paita annettiin pojalle takaisin. "Harmi että sun pitää lähteä", Danny sanoi kun M.A näytti odottavan hänen sanovan jotain. "Hmm.. no saatanko mä sut ovelle?"

Pieni kiukku alkoi taas tehdä tulojaan vaaleaverikön mielee. '-- saatanko mä sut ovelle?', senkö M.A vain ansaitsi, saaton ovelle? Eikö hän saisi edes kyytiä kotiin? Joo, tosi kiva.
Kun mekko oli saatu takaisin ylle ja hiukset sidottua ylös sekaiselle nutturalle, suuntati cheerleader vain ripäesti ovelle ja pysähtyi, kun oli avannut Dannyn huoneen oven.
"Ei kiitos. Paljonko maksat?" vaaleaverikkö sanoi piikittelevästi käännyttyään toisen puoleen. Hän tunsi itsensä sillä hetkellä pahemman sortin huoraksi, jolle maksettiin aina hoidon päättyessä. Ja sen hän halusi myös Dannyn tietävän, mitä hän tilanteesta oikein ajatteli.
'-- saatanko mä sut ovelle?'. ÄRRH!

Ja pian tyttö oli jo kadonnut toisen huoneesta mitään muuta sanomatta. M.A suuntasi ripeään tahtiin etuovelle, jonka edessä alkoi asettaa piikkikorkoisia kenkiä jalkoihinsa.

Yllättäen Mary-Ann oli kerennyt oven luokse ja esittänyt maksuun liittyvän kysymyksensä. Danny kohotti ihmeissään toista kulmaansa ja katsoi ihan häkeltyneenä toista. Siis mitä?
Pian toinen oli kadonnut jo ja lähtenyt kävelemään rappusia alas. Hetken poika seisoi vain paikoillaan ja mietti, että mitä nyt oli tehnyt väärin. Häntä alkoi tympimään toisen käytös. Mikä tämä ihmeellinen mielialan vaihtelu oikein oli olevinaan? Koko ajan nähtävästi sai miettiä ja varoja sanojaan. Samperi.
Tosissaan pienen ajan Danny mietti, että antaisi olla ja tyttö sen kuin lähtisi, mutta totesi sitten, ettei tahtoisikaan. Ei näin. Vastahan he olivat saaneet sovittua. Ei tämä taas voisi alkaa.

Danny sai itsensä liikkeelle ja juoksi toisen perään. Tyttö oli onneksi vielä eteisessä, laitteli kenkiä jalkaansa.
"Hei mitä toi nyt oli olevinaan?", poika kysyi edelleen hieman häkeltyneenä. "En mä mitää pahaa tarkottanu. Mikä nyt siis mättää? totta kai mä tahdon että sä jäisit ja kaikkea mut jos sä saat kotiarestia nii pakkohan mun on sut päästää lähtemää? ja nyt et lähe tollee vaa, et kai sä taho että taas alotetaa joku sota keskenämme?"