Kansikuvapoika

Vierailija

//Sikko med Mikhail, notta Eric saa kiusata sitä :'D

Nuorukainen käveli hyppärillään kohti koulun ruokalaa. Sieltä saisi ostettua pientä purtavaa itselleen ja ehkä tapaisi muitakin hyppärillä oleskelevia ihmisiä. Eric käveli linjaston päähän, jossa oli vitriinin takana sämpylöitä, erilaisia pullia ja donitseja. Kylmäkaapissa oli jos jonkin sorttista limsaa ja mehua. Kahviakin oli tarjolla koneesta. Nuorukainen tutkiskeli mietteliäästi valikoimaa ja päätti ainakin ensiksi ottaa spriten kaapista, spirte siksi, että se oli ainoa limsa, jota poika joi. Muut ei tulleet kuulloonkaan, ei edes kännissä. Sitten Eric päätti napata lautaselleen donitsin, joka oli kuorrutettu suklaalla ja jonka päällä oli suklaahippusia. Täydellinen välipala ja hyvää ajanvietettä hyppärin ajaksi.

Ericillä oli päällään taasen valkoinen t-paita, mustat pillifarkut sekä musta liivi. Perustyyli siis tälle pojalle. Nuori herra asteli maksamaan kassalle ostoksensa ja nappasi sitten eväänsä mukaansa. Eric istahti yhteen pöydistä ja avasi limpparinsa onnellisena. Ensimmäisen hörpyn otettuaan tämä silmäili ihmisiä. Muutama nörtti kannettavansa kanssa ja yksi nuoripari. Ei siis ainakaan vielä ketään mielenkiintoista persoonaa, jota voisi vikitellä. No, ehkä joku saapuisi kohta tai sitten syötyään Eric suuntaisi jonnekkin muualle. Jotakin seuraa oli saatava, palava halu tutustua mukavaan ihmiseen paloi Ericin sisällä ja tämän silmät kiiluivat halusta. Eric tarvitsisi leikkikaverin itselleen, edes hetkeksi. Sitten nuorukainen haukkasi ensimmäisen palan donitsistaan ja mussutti sitä onnellisena, odottaen mistä löytäisi itselleen saaliin.

Vierailija

Vakavakasvoinen poika käyskenteli pitkin koulun käytävää, täysin vailla päämäärää. Ohikulkevat tytöt hihittelivät ihastuksissaan, kun taas alempiin kasteihin kuuluvat pojat loivat tapaukseen lähinnä ihailevia katseita. Mikhail itse sen sijaan ei nähnyt itsessään mitään ihailtavaa. Osa ei huomannut poikaa ollenkaan, mikä ei ollut ihme. Vaikka ulkonäköä häneltä löytyikin, ei luonnetta ja järisyttävää persoonaa nimeksikään. Mikhailia se ei haitannut lainkaan. Hän oli aina ollut hiljainen ja tuli olemaankin. Mica ei yksinkertaisesti nähnyt itseään suuren ihailijakerhon fanituksen kohteena, ei missään nimessä.

Oli hyppytunti, eikä Mica ollut halunnut lähteä kotiinkaan. Mitä hän olisi siellä isänsä valvovan silmän alla tehnyt? Poika olisi saanut osakseen luultavastikin vain haukkuja, eikä hän ollut sellaisella tuulella nyt. Joskin oliko kukaan koskaan sillä tuulella, että jaksaisi kuunnella vanhempansa nälvintää koko ajan? Todennäköisesti ei.

Läksyjen saati sitten muiden koulutöiden parissa Mikhail ei jaksanut puurtaa, vaan hän näki parhaimmaksi vaihtoehdoksi koulun ruokalan. Hän voisi käydä kahvilla, mutta virvokkeisiin tai muihin epäterveellisyyksiin hänen ei ollut lupa koskea. Isän määräys, jota oli noudatettava. Jos halusi tulla hyväksi jalkapalloilijaksi, tuli kropan olla kunnossa, ja sitähän Mikhail halusi enemmän kuin mitään muuta: tulla erinomaiseksi jalkapallonpelaajaksi.

Mica kaivoi tummien farkkujensa taskusta lompakon, josta hän puolestaan etsi sopivan määrän kolikoita kahvin maksamiseen. Teennäisenoloiselle kassaneidille Mikhail ei vastannut mitään, otti vain kahvinsa käsiinsä, varoi sotkemasta puhtaanvalkoista Puman paitaansa ja etsi sopivan pöydän. Monilla muillakin näytti olevan hyppytunteja, sillä lähes jokainen pöytä oli täynnä. Mica valitsi istumapaikakseen pöydän, jonka ääressä istui yksinäinen tummaverinen poika. Mikhail oli varma, ettei tuosta olisi mitään haittaa. Hän käveli hiljaisena pöydän ääreen, istahti ja antoi ruskeiden silmiensä vaellella pitkin ruokalassa istuvien kasvoja.

Vierailija

Ericin mussuttaessa palaa donitsistaan kiinnitti poika huomion ruokalaan saapuneesta melko hyvännäköisestä pojasta. Ja sitten se taas tapahtui, pieni liekki syttyi pojan sisällä palamaan ja nuorukaisen huulille nousi hieman ilkikurinen, mutta flirttaileva ilme. Siinä se saalis, jota tämä oli odottanut ruokalassa. Ruokala ei koskaan pettänyt tässä asiassa, aina joku urheilija tai muu kerman väki saapui hyppärillä ostamaan jotakin. Näin oli siis aina käynyt, ja kävi siis nytkin. Poikanen nielaisi suunsa tyhjäksi ja hörppäsi limsastaan kulauksen. Eric yskäisi pienesti saaden näin äänensä paremmin auki. Nuorukainen tutkaili toista tämän ollessa kassalla ja tajusikin, että tämä komistus läheni ja lopulta istahti samaan pöytään kuin Eric. Täydellistä! Kerrankin saalis saapui autuaan tietämättömänä tämän luokse. Yleensä Eric oli se, joka lähestyi ihmisiä flirttimielessä.

"Näyttää kahvi maistuvan komistukselle", Eric totesi muttei vielä katsonut toista silmiin. Poika tuijotti donitsiaan ja pyöritteli limsaansa käsissään. Hetken vastusteltuaan nuorukainen kuitenkin käänsi kasvonsa toista päin ja hymyili tälle niin viettelevästi kuin osasi.
"Ollaankos sitä pahoja poikia ja lintsataan tunneilta, ei äiti tykkäisi kun kultapoika on pahapoika", Eric jatkoi ja hilautui hieman lähemmäksi tätä poikaa. Nuorukainen hörppäsi taas juomastaan ja lipaisi melko suuresti huuliaan, joilla maistui vielä donitsi.

Vierailija

Mikhailin kanssa samassa pöydässä istuva poika rykäisi pienesti, eikä jalkapalloilija voinut olla kääntämättä katsettaan tapaukseen. Hetken hän katseli tuon lävistettyjä kasvoja, mutta pian kuitenkin keskitti kaiken huomion kahvikuppiinsa. Liioitellun hitaasti Mikhail vei kupin huulilleen ja siemaisi lämpimikseen höyryävää kahvia suuhunsa.

Viimeistään siinä vaiheessa, kun tummaverinen poika avasi suunsa, Mica hämmentyi – ja hyvin pahasti. Hän vei katseensa poikaan ja silmäili tuota kulmat kurtussa. Mikhail ei millään ymmärtänyt miksi toinen sanoi komistus? Ei kai Astonissa sentään homoja ollut? Erittäin vahvaa epätietoisuuttaan sisällään pyöritellen Mica päätyi vain kääntämään kasvonsa kokonaan pois tuosta oudosta tapauksesta ja yritti keskittyä johonkin täysin muuhun. Hänen oli kuitenkin pakko pitää poikaa silmällä, niin kummalliselta samassa pöydässä istuva tyyppi vaikutti. Varoen Mikhail tarkkaili, ettei tummaverikkö hyökännyt hänen kimppuunsa.

Katsoiko poika häntä juuri ”sillä” katseella? Ei missään nimessä voinut. Mikhail toitotti itselleen, että ymmärsi tuota outoutta väärin tai sitten tämä oli lammas suden vaatteissa. Siis tyttö pojan vaatteissa oikeaoppisesti sanottuna. Mica katsoi tuota poikaa hyvin tarkkaan ja oli lähes sataprosenttisen varma, ettei tuo ollut tyttö, vaikka oudosti tämä käyttäytyikin.

”Mitä?” Mican oli pakko kysyä samealla ja vaikeaselkoisella äänellään.
”Hyppytunti”, hän lisäsi varoen ja vei jälleen jo jäähtyneen kahvikupin huulilleen. Mikhail oli asemissa hypätäkseen pois pöydästä, jos tuo ihmeellinen tapaus olisi aikeissa tulla enää piiruakaan lähemmäs.

Vierailija

Eric naurahti pojan hiljaiselle käytökselle. Toinen taisi ujostella, mutta sekös vain lisäsi tämän nuorukaisen kiinnostusta toista kohtaan. Mitä vaikeampi tapaus, sitä mielenkiintoisempi. Ainakin useimmiten näin oli ollut. Toisia piti vain lämmitellä enemmän, kun taas toisia. Samalla poika muisti erään nuoren herran koulusta, jonka kanssa oli vehdannut liikuntasalissa. Tosiaan, jotkut olivat suvaitsevampia hauskuudelle, kuin toiset. Mietittyään hetken Eric naurahti uudestaan.
"Älä nyt oo noin ujo, heiiii~", Eric sanoi söpösti ja räpytteli silmiään mukamas söpösti. Poika lähestyi taas vähän toista ja hymyili tälle flirttailevasti.

"Vai että hyppytunti, sittenhän meillä on hyvin aikaa tutustua toisiimme", Eric vastasi heti pojalle ja nosti oman juomansa huulilleen. Saatuaan kurkkunsa kosteaksi, poika laski pullonsa pöydälle. Eric halkaisi sitten donitsistaan pienen palan ja käänsi katseensa tuohon vieressä olevaan poikaan.
"Haluatko pienen maistiaisen?", Eric sanoi hymyillen ja ojensi lautastaan toista poikaa päin. Itse nuorukainen laittoi pienen palan herkustaan suuhunsa ja nuolaisi suurieleisesti taas huuliaan perään. Aivan kuten vihjaillen, mitä haluaisi niillä tehdä.
"Mikä on komean nuorukaisen nimi?", Eric päätyi sitten utelemaan silmät kirkkaina.

Vierailija

// Anteeks kamalasti, en ollenkaan muistanu tätä peliä O---: //

Mikhail mulkaisi poikaa kummastuneena ja jokseenkin ärtyneenä. Ongelma vain oli, ettei pojan kasvoilta paistaneet tunteet kovinkaan selvästi. Oikeastaan aina hänen kasvoillaan oli sama vakava ilme, joka ei ollut vielä koskaan häipynyt pois. Luultavastikaan oudosti käyttäytyvä poika ei osannut arvella Mican todellisia tunnetiloja, sillä hänen hiljainen ja vakava olemuksensa tunki aina jokaisesta mahdollisesta tunteesta läpi.

Vieläkään Mica ei vastannut ruskeaverikölle mitään. Hän oli jo räpytellyt oudosti silmiä ja toivonut heidän tutustuvan toisiinsa. Mikhail vei kahvikupin huulilleen ja joi pidemmän kulauksen siitä kuin aiemmin. Hän oli jokseenkin järkyttynyt ja kummissaan, jostain syystä hän ei vain tohtinut nousta ylös ja lähteä pois tilanteesta. Sen verran kohtelias poika kuitenkin osasi olla, ja kohteliaisuudet nuorukainen osasi paremmin kuin hyvin.

”En, kiitos”, Mikhail totesi toiselle. Maistaa nyt vieraan ihmisen leivoksesta! Mica oli täysin varma, ettei hänen kanssaan istuvalla pojalla ollut kaikki intiaanit kanootissa. Intiaanit olivat varmasti lähteneet karkuun tuota outoa käytöstä ja jäljelle oli jäänyt vain ontto kanootti. Täysijärkinen poika ei kuitenkaan voinut olla.

”Mikhail Solovyov”, Mica esitteli itsensä vilkuillen seiniä ja pöytää. Hän ei halunnut katseensa kohtaavan tuon ruskeasilmäisen pojan katsetta. Hulluus varmasti tarttuisi. Kaikella tarkoituksella Mikhail jätti kysymättä toisen nimen. Hän ei halunnut tietää sitä ja katui jo sitäkin, että oli mennyt paljastamaan oman nimensä tuolla kummajaiselle.

Vierailija

// Sori tällänen pikapeli, mut nyt jätän kesken vähän pelejä. Aloitan sitten joululoman jälkeen puhtaalta pöydältä, jos inspis vaikka palaisi. Mutta kiitos silti pelistä : D

Eric katsahti poikaa tämän kieltäytyessä ja kohautti olkapäitään hieman ihmetellen. Ei sitten väkisin. Nuorukainen söi donitsinsa loppuun muutamalla haukkauksella ja nuolaisi sitten huulensa puhtaaksi. Toisesta pojasta ei näköjään saisi seuraa, joten parasta olisi etsiä uusi kohde. Koulun ruokalan ulkopuolella näkyikin erittäin komea nuorukainen, joka kiinnitti Ericin katseen. Poika käänsi kuitenkin katseensa Mikhaliksi esittyneeseen poikaan ja hymyili tälle.
"Vai että Mikhail. Kiva tutustua, mutta mun täytyy nyt jättää sut sittenkin rauhaan", Eric päätyi sanomaan hymyillen maireasti ja suki sitten hiuksiaan parempaan kuntoon.

Eric nousi ylös penkiltä, suoristi paitaansa ja nosti housujaan hieman ylemmäksi. Sitten poika nyökkäsi tuolle pojalle, jota oli äsken yrittänyt vikitellä. Kuitenkin tuo ruokalan ulkopuolella kävelevä komistus oli nyt mielenkiintoisempi kohde. Ehkä Eric vielä joskus vikittelisi Mikhailinkin itselleen, mutta nyt olisi tuon toisen vuoro. Poika jätti juomansakin epähuomiossa pöydälle, kun otti muutaman juoksuaskelee, jotta saisi toisen nuorukaisen kiinni.

//Läks ny :<