Ruoka-aika, paras aika

//Tänne saa tulla ihan vapaasti//

Ruokalassa oli tungosta. Keittiön tädit olivat päättäneet kai vaihteeksi tehdä niin hyvää ruokaa, että se sai oppilaat tulemaan ruokalaan. Tai sitten oppilaat olivat siellä vain siksi, että ulkona satoi vettä. Tai hetki sitten ainakin oli satanut, mutta kun katsoi ulos, näkyi jo selvästi, kuinka aurinko kohta taas paistaisi.
Tyler Martin seisoi ruokajonossa, lautanen kädessään. Hetken kuluttua tyhjä lautanen oli jo saanut täytettä lihapullista ja juuressoseesta, joka oli arveluttavan väristä, mutta silti hyvää. Tai niin Tyler ainakin oletti tuoksun perusteella. Poika laittoi lautaselleen vielä vähän salaattia ja otti lasillisen vettä. Sen jälkeen hän lähti astelemaan kohti pöytää.

Tyler ei mennyt ihan mihin tahansa pöytään, vaan juuri siihen, missä rikkaat pennut aina istuivat. Siellä hänkin istui, vaikka arvostikin jokaista koululaista. Olivathan nämä aivan yhtä kallisarvoisia ja tärkeitä jokainen.
Tummahiuksinen poika istuutui pöydän keskiosaan. Sitten hän lausui ääneti ruokarukouksen ja alkoi syödä hyvällä ruokahalulla. Hänen hajuaistinsa ei ollut pettänyt, vaan juuressose oli oikeasti ihan syötävää.

// jospa minä ja cheerleaderini hyppäämme seuraksi?

Ambrosia hertti varmasti huomiota pukeutumisellaan tänä päivänä. Hänellä oli yllään polviin ulottuvat ruskeat mokkasaappaat kahdeksan sentin koroilla varustettuna, mustat prässätyt housut, valkoinen paitapusero ja musta Pradan jakku. Ulkonäön selityksenä toimi se, että isän yksityiskone odottaisi häntä kentällä heti päivän päätyttyä. Tiedossa oli matka ranskaan, eikä Ambrosia todellakaan aikonut jättää Pariisin shoppailumahdollisuuksia väliin, vaikka se tietäisikin osallistumista yhteen kuolettavan tylsään liikelounaaseen. Ambrosia pohti, miksi isä nykyään halusi hänet mukaan neuvotteluihin. Ehkä mies koulutti tyttärestään pikkuhiljaa seuraajaansa.

Eväsrasiaan pakattu salaatti toisessa kädessään ja Guccin laukku toisessa Ambrosia haki paikkaa täydessä ruokalassa. Cheerleadereiden pöydässä ei ollut tilaa, mutta kai hän voisi välillä istua rikkaiden pentujen seurassa. Sellainenhan hän oli osittain itsekin.
"Onhan tässä vapaata?" tyttö kysyi ruskeahiuksiselta pojalta ja viittasi paikkaan tätä vastapäätä.
Sen jälkeen Ambrosia hymyili niin sädehtivästi, että arveli paikan muuttuvan vapaaksi vaikkei se sitä olisikaan. Hän hallitsi tämän pelin. Tyttö istahti muitta mutkitta ja alkoi syödä salaattiaan hyvällä ruokahalulla.

Tyler söi ruokaansa rauhallista tahtia, hyvin sivistyneesti, jos vertasi joihinkin muihin oppilaisiin, jotka eivät välittäneet pöytätavoista lainkaan. Tylle oli opetettu pienestä pitäen oikeita käytöstapoja ja niihin kuului syöminen veitsellä ja haarukalla. Ja tuokin tapa oli piintynyt herraan niin syvälle, ettei hän edes osannut ajatella syövänsä pelkällä haarukalla.
Kuullessaan äänen kysyvän, oliko pöydän toisella puolella oleva paikka vapaa, Tyler kohotti katseensa ja yllättyi nähdessään tytön, joka oli pukeutunut vaatteisiin, jotka ainakaan pojan mielestä eivät sopineet koulunkäyntiin. Asu oli kuin jollain bisnesnaisella.

"Joo, istu vaan," Tyler tajusi vastata ihmeteltyään toisen vaatetusta tarpeeksi kauan. Sitten poika meinasi jatkaa syömistä tuosta vain, mutta arveli sitten, että olisi ehkä kohteliasta sanoa vielä jotakin.
"Harmi kun satoi vettä," poika sanoi ja hymyili sitten suloista hymyään. "On nimittäin inhottavan märkää vielä."