It's not that easy

Trinity Hudson käveli haaveilevana ulos koulurakennuksesta. Hänen päivänsä oli ollut aivan uskomaton, mikä oli tietenkin vain erään komean nuorukaisen ansiota. Mikhail Solovyov, Rinin ihastus oli puhunut hänelle tänään ja auttanut pikkuneitiä kantamaan pahisten reput. Oikeastaan Mikhail oli kantanut ne yksinään, ja sekös oli ollut vielä ritarillisempaa pikkuneidin mielestä. Vaikka hänen laukkunsa oli yhä niiden pahisten hallussa, ei se voinut pilata tätä päivää.
Ainakaan vielä.

"Hei, nörtti!" kuului ivallinen naurahdus jostain kauempaa ja Rin havahtui ajatuksistaan. Hänen suklaasilmänsä etsivät huudon alkuperän ja hän joutui harmikseen huomaanaan kyseisen pahislauman kauempana heilutellen hänen laukkuaan.
"Tuu tänne, jos haluat laukkus takas", häntä kutsuttiin ja taas ne nauroivat. Trinity puri hermostuneena huultansa, hän ei olisi halunnut yksin mennä noiden pahisten luo. Hän oli jo saanut kokea vaikka mitä, esimerkiksi kerran nuo pari pahistyttöä olivat hänet meikanneet ja lopputulos oli.. No, hirveä. Ja kerran nuo olivat kirjoittaneet hänen valkoiseen paitaansa rivouksia, jotka eivät lähteneet pesussa ja paita joutui roskikseen.
"Kamoon, haluutko sä tän vai et?" yksi poika huudahti jo turhautuneena, jolloin nörttityttö otti varovaisia askeleita viiden pahiksen luokse. Häntä oikeasti pelotti. Hänestä tuntui, että noilla oli mielessä jotain paljon ikävämpää kuin aikaisemmin.

Rin seisoi nyt pahisten ympäröimänä ja pian hänet kiskaistiinkin kulman taakse. Voi ei, pahikset eivät halunneet tulla nähdyiksi. Tämän täytyi luvata jotain hirveää olevan tulossa.
"Nyt sulla ei oo sitä henkivartijaa", yksi tyttö ilkkui ja työnsi Rinin vasten seinämää. Suklaasilmät revähtivät suuriksi ja tytön sydän hakkasi tuhatta ja sataa.
"Tehdäänpä sulle pieni muodonmuutos, okei?" toinen tyttö kysyi äänenäsävyllä, josta ei voisi kieltäytyä. Rin tärisi kauttaaltaan ja nosti kätensä kasvoilleen vaistomaisesti.
"Hei, sehän pelkää!" yksi poika huudahti voitonriemuisesti.
"Hyss hyss, ei ole mitään pelättävää", tyttö sanoi ivallisesti ja kaatoi Rinin laukun sisällön maahan. Laukusta tippui muun muassa koulukirjoja, vesipullo, harja, meikkejä ja ponnareita.
"Miks sulla on täällä meikkejä? En mä oo koskaan nähnyt sun käyttävän meikkiä. Haluisiks nyt?" tyttö kysyi ja otti ripsivärin käsiinsä.
"Ja miks sä pidät hiuksia aina noin? Eiks susta ois kiva saada vähän uutta tyyliä", toinen tytöistä vihjaili tarttuessaan harjaan.
"Mut ensiks", kolmas tyttö puhui ja kaatoi vesipullon sisällön pikkuneidin päälle. Pahikset purskahtivat nauramaan ja Rin yski vettä.

Pahikset pääsivät vauhtiin. Yksi tupeerasi Rinin hiuksia sellaiseen kuntoon, että niitä olisi vaikea suoristaa. Lisäksi se sattui, kun tyttö repi hänen hiuksiaan. Yksi taas leikki kajaalilla ja oli piirtämässä kirkkovenettä Rinin poskeen.
Kyllähän pikkuneiti yritti karata, mutta ne kaksi poikaa, jotka olivat mukana tässä pahisjengissä, pitelivät häntä paikoillaan.
"Hei, riisu sen paita!" toisella pojista välähti ja Rin kauhistui tästä totaalisesti. Hän ei liikkunut ihmisten ilmoilla edes olkapäät paljaana ja nytkö hänen paitansa aiottiin riisua?
"Ei, ei ei ei! Päästäkää irti!" Rin kiljui hädissään, mutta toinen pojista asetti käden tytön suun eteen, jotta tämä ei paljastaisi heitä ylimääräisille.


//... Hhohohohohohoh. Sikkoooo~

Miksi jotkut ihmiset olivat niin ilkeitä? Olivatko he syntyneet ilkeinä, olleet jo vauvoivakin ilkeitä? Mistä se johtui, miksi Rinin kaltaisia, avuttomia nörttejä, piti näin kiusata? Rin ei ollut tehnyt pahaa, ei ikinä! Hän ei voisi tappaa edes kärpästäkään, joten eikö tämä ollut hyvin epäreilua, että häntä kohdeltiin näin? Hän oli jo aikaisemmin saanut kärsiä piirroksista ihollaan, mutta ikinä nämä pahikset eivät olleet kajonneet hänen pukeutumiseensa! Pelkkä nopea ajatuskin vain siitä, että pian hän olisi vain rintariiveillään ihmisten ilmoilla ei kuulostanut ollenkaan hyvältä.

Mutta kuullessaan liiankin tutun matalan äänen läheltä, teki nörttitytön mieli vajota maan syvimpään kuoppaan ja toivoa, että joku hautaisi hänet sinne. Älä vain anna tuon äänen olevan peräisin pojasta, johon Rin oli korviaan myöten ihastunut.
Kuitenkin Rin oli kuullut aivan oikein ja nyt hän oli erittäin vaivautuneen tilanteen keskellä. Rin katsahti saapuneeseen Mikhailiin arasti, mutta katse laskeutui nopeasti maahan. Onneksi Mikhail ei katsonut häntä, se olisi ollut aivan kamalaa! Hänen vatsansa oli esillä muille, mutta muuten paita oli vielä päällä.

"Mikä vittu sä muka luulet olevas!" yksi tytöistä kivahti loukkaantuneesti ja vetäisi harjan pois Rinin hiuksista. Pikkuneiti vinkaisi kivusta, kun harja oli tarttunut ikävästi kiinni hiuksiin ja nyt tuo tyttö vain kiskaisi sen irti. Se sattui.
"Se on meijän", toinen pojista sanoi uhmakkaasti, otti kätensä Rinin suun edeltä pois ja astui vaarallisesti eteen. Vaikka hänellä ja Mikhaililla olikin eroa reilusti, se ei estänyt uhmailua.
"Painu helvettiin tai sulle ei käy hyvin", sama poika jatkoi uhaten. Kolme tyttöä tirskuivat ja toinen pojista hymisi tyytyväisenä.
Ei ollut kiva tulla kutsutuksi joidenkin sellaisten omaisuudeksi, joita Rin yritti parhaansa mukaan aina välttää. Huonosti vältti, mutta ei se ollut Rinin osaamisalaa ollenkaan.

Pahikset värähtivät huomattavasti kuullessaan tuon saapuneen nuorukaisen lausuvan nimensä. Pikkuneiti katsahti hitusen ihmeissään hänen vieressä seisovaan pahistyttöön, joka selvästi näytti siltä, että hän voisi minä hetkenä hyvänsä lähteä käpälämäkeen. Olivatko he kaikki kuulleet Mikhailista jotain sellaista, mikä sai heidät varuilleen? Rin oli aina kuvitellut Mikhailin olevan hiljainen ja yksinäisyydestä nauttiva henkilö. Ehkä pahikset olivat harjoitelleet koulun 'voimakkaimpien' poikien nimet ulkoa, jotta osasivat vältellä näitä tulevaisuudessa. Ken tietää, ei Rin ainakaan tiennyt.

"M-mitä sitten, vaikka treenaatkin!" kyseinen poika, joka oli jo aikaisemmin ollut äänessä, ulvahti ja keräsi ryhtiään uudestaan. Rinin korviin se ei kuulostanut kovin uskottavalta uhittelulta.
"Meitä on kuitenkin viisi ja sä oot yksin", poika jatkoi ja vilkaisi kavereihinsa. Silloin kuitenkin tyttö, joka oli seissyt Trinityn vieressä ja piteli käsissään Rinin harjaa, pudotti harjan ja lähti vikkelästi pois. Kaksi muuta tyttöä loivat toisiinsa nopeat vilkaisut, mutta eivät olleet tekemässä näköjään lähtöä. Vielä.
"No meitä on kuitenkin neljä. Meillä on ylivoima", pahis puhui taas ja mulkaisi Mikhailiin hyvin vaarallisesti.

Nörttityttö onnistui laskemaan paitansa alas, olo huojentui huomattavasti sen tehtyä. Mutta hän ei edelleekään uskaltanut liikkua, häntä ympäröivät edelleen kolme pahista, joista toinen pojista piti hänen käsivarrestaan kiinni kuin varmistaen, että Rin ei karkaisi. Ote ei ollut kovinkaan vahva ja Rin ajatteli helposti kykenevänsä karkaamaan. Niin, hän voisi helposti karata pojan otteesta, jos hänellä olisi vähänkin enemmän rohkeutta moiseen tekoon. Aivan, Riniä pelotti edelleen, vaikka tilanne olikin rauhoittunut Mikhailin ilmestymisen myötä. Voi miksi Rin ei voinut olla rohkeampi, avoimempi, sosiaalisempi, nätimpi...
Tyttö pudisti huomaamattomasti päätään ja huusi mielessään, että nyt ei ollut aika miettiä moisia.

Mikhailin viimeinen lause sai pahikset toden teolla miettimään, mitä he tekisivät. Uhitteleva pahis kääntyi kumppaneihinsa päin ja yritti viestitellä katsekontaktien avulla suunnitelmaa. Rin piti katseensa tiukasti maasta, joskin se välillä eksyi katsomaan järisyttävän komeaa Mikhailia. Aina edes vilkaistessaan toista pikkuneiti punastui ja laski katseensa takaisin maahan. Mutta silloinpa oli yksi pahistytöistä ollut tarkkana. Oikeastaan pahistyttö oli jo pidemmän aikaa tarkkaillut Rinin ja Mikhailin välistä jännitettä. Urheilija ei ollut kertaakaan vilkaissut nörttiä päin, mutta nörtti taas vilkuili urheilijan suuntaan usein ja punastui aina päätteeksi.
Pahis naurahti epäuskoisesti, jolloin sai muut kolme pahista katsomaan itseään. Pahistyttö virnuili ja katsahti vuorotellen Mikhailia ja Riniä.
"Näillä kahella on jotain meneillään", tämä tyttö sanoi ylpeästi, kuin olisi juuri voittanut tietovisan. Kolme muuta pahista katsahtivat epäuskoisesti nörttiä ja urheilijaa. Rin tietenkin oli muuttunut tomaatinpunaiseksi ja halusi kadota. Miksi nuo alkoivat tuollaista puhua, miksi juuri nyt? Miten se oli paljastunut, että Rin oli ihastunut Mikhailiin?
"Älä viitti. Toi on sentään urheilija ja tää yks alimman sortin nörtti", toinen tytöistä supatti hiljaa toiselle tytölle. Rin oli kuullut tytön sanat ja masennusaalto iski pikkuneitiin. Edes pahikset eivät voineet uskoa tällaisen suhteen toimivan.

Mikhailin jännittäessä hauislihastaan katsoi Rin tätä näkymää silmät suurina. Hän ei ollut vielä tähän päivään asti myöntänyt itselleen, että tuntisi jotain outoa vetoa lihaksikkaisiin miehiin, mutta nyt hän joutui sen valitettavasti myöntämään, että lihakset (Mikhailin lihakset) saivat hänet haukkomaan ihastuksissaan henkeään. Miltähän lihas tuntuisi, jos sitä koskettaisi?
Brunette pudisteli hämmentyneenä päätään. Miksi hän edes ajattelikaan moista? Voi ei, tämä oli todellakin kiusallista ja noloa oman pään sisällä! Toivottavasti kukaan ei osannut lukea ajatuksia, sillä sillä henkilöllä se vasta hilpeää olisikin ollut, jos lukisi Rinin kaltaisen heiveröisen nörttitytön ajatuksia...

Suklaasilmää häiritsi se, että Mikhail ei edelleenkään katsonut häneen. Ei kai Rin niin vastenmielinen sillä hetkellä voinut olla? Oliko hän tosiaan niin raukka, säälittävä, että toinen ei voisi häntä katsoa?
Katse laskettiin tuijottamaan maata surkeana. Ehkä Rin tosiaan oli niin säälittävä ja avuton, että häntä ei tahdottu katsoa. Pahisten unelmakohde.

Rin onnistui harmikseen välttämään sen ainoan Mikhailin katseen, jonka toinen soi hänelle silloin, kun eräs pahistytöistä oli huomauttanut, että näillä kahdella olisi jotain meneillään. Rin vain tyytyi häpeämään itsekseen ja toivoi kuolevansa. Voisiko häntä nolata yhtään sen enempää? Mitä pahikset voisivat vielä keksiä, jotta saisivat Rinin rukoilemaan kuolemaansa tätä suuremmin?
Tämän täytyi olla painajaista. Hyvin, HYVIN pahaa unta. Aamulla, kun hän heräisi, kaikki olisi niin kuin ennen. Mikhail ei tietäisi hänen olemassaoloaan (silloin Rinin silmät vesittyivät hetkeksi), mutta niin olisi varmasti parempi. Ei toisen tarvitsisi huolehtia hänestä tai pakottaa itsensä puhumaan tälle nörttitytölle, joka osasi vain änkyttää ja punastella.

Mikhailin taas alkaessa puhua Rin yritti välttää katsomasta nuorukaiseen. Brunette pelkäsi purskahtavansa vain hillittömään itkuun, jota sillä hetkellä pidätteli. Heti, kun hän pääsisi kotiin, tyttö sulkeutuisi kylpyhuoneeseen lukkojen taakse ja itkisi silmänsä punaisiksi. Tämä päivä oli kerrassaan muuttunut täydellisestä hirveäksi. Rin toivoi, että ei koskaan olisi ihastunut Mikhailiin, tuohon ihanaan, komeaan, hiljaiseen ja vahvaan urheilijapoikaan. Ei vastarakkautta voinut saada, vain unissa siitä voisi haaveilla.

"Hah, ai osaat sä lyödä!" pahispoika nauroi ivallisesti, vaikka hänen kasvoiltaan jo heijastuikin pienoista pelkoa urheiljaa kohtaan.
"Mäki osaan. Sä et varmaan tienny, että mä harrastan nyrkkeilyä", tämä pöyhkeili ja asetti kätensä nyrkkiin. Tämähän oli täyttä valhetta, ei hän oikeasti harrastanut nyrkkeilyä, mutta eihän hän voinut antaa tuon urheilijan saada näyttämään häntä vähäpätöiseltä!
Tässä vaiheessa toinenkin tytöistä pinkaisi karkuun. Rin katsahti juoksevan tytön perään, joka katosi rakennuksen taakse. Enää oli jäljellä kaksi poikaa, joista toinen piti Riniä käsivarresta kiinni ja toinen uhitteli sillä hetkellä Mikhailille.
"Vittu!" poika, joka Mikhailin edessä seisoi, kirosi ja katsahti kumppaniinsa siinä toivossa, että toisella olisi jotain suunnitelmaa.

//.. En nyt muistanu, monta pahista näitä ekaks oli, mutta sovitaan nyt, että neljä :,D
Ja sä saat päättää, lähteeks noi pahikset karkuun vai hyökkääkö ne Mikhailin kimppuun vai tekeekö ne jotain muuta :,D

//JEE ! :--)


Rin henkäisi säikähtäneesti, kun tuon häntä kiusanneen pojan nyrkki oli osumassa Mikhailin kasvoihin. Noniin, nyt se tapahtuisi. Mikhail joutuisi tappeluun ja vahingoittuisi pahasti ja kävisi lähellä kuolemaa ja-
Hetkinen. Ei pikkuneiti uskonut noin käyvän?
Sillä hetkellä tyttö oli enemmänkin peloissaan tuosta pojasta, joka oli tehnyt sen virheen, että oli aikeissa lyödä Mikhailia.

Ruskeat silmät tapittivat ihailevasti Mikhailia, joka oli torjunut aivan käsittämättömän nopeasti toisen pojan lyönnin.
Wau...
Nörttitytön huulille oli ilmestynyt typerännäköinen ihastunut hymy, kun hän katseli Mikhailia lumoutuneena. Rin kuitenkin tajusi jonkin ajan kuluttua ilmeensä ja kadotutti hymyn välittömästi huuliltaan.

Toinen poika, joka oli pidellyt pikkuneitiä käsivarresta kiinni, kehotti kaveriaan, että he lähtisivät. Rin tutkaili tilannetta uteliaana ja oli oikein tyytyväinen siihen, miten tämä tilanne oli etenemässä.
Ja sittenkös kaksi poikaa olivat kadonneet paikalta. Rin ja Mikhail jäivät kahdestaan seisomaan varjoihin. Nörttityttö jähmettyi kiveksi paikoilleen tajutessaan, että hän todellakin oli aivan kahdestaan urheilijapojan kanssa. Nyt hän kuumeisesti toivoi, että ne kaksi poikaa olisivat jääneet paikalle, sillä Rin ei kestäisi tätä! Hänen kasvojaan kuumotti ja sydän tykytti kuuluvasti rinnassa. Tai oikeastaan sydän tuntui jyskyttävän kurkussa asti. Suklaasilmät harhailivat sekavana ympäriinsä. Sillä hetkellä pikkuneiti toivoi, että hänen lasinsa olisivat ehjät. Lasithan olivat rikkoutuneet tänään aikaisemmin. Olo tuntui paljastavalta ja ahdistavalta.

Nörtti palasi takaisin maanpinnalle ja kädet nousivat koskettamaan ruskeita hiuksiaan. Hiukset olivat aivan sekaisin ja takussa. Molemmat posket olivat täynnä epämääräistä sotkua. Ja kaiken tuon lisäksi pikkuneiti oli aivan märkä, kun yksi niistä tytöistä oli kaatanut Rinin juomapullon sisällön hänen päällensä.
Nopeasti Rin käänsi Mikhailille selkänsä ja yritti pyyhkiä kajaalista sotkuiseksi menneitä poskiaan paitansa hihaan. Voi ei, voi ei... Mikhail ei saisi nähdä häntä näin hirvittävässä kunnossa...