All things are difficult before they are easy

[noraliqueur tänne Phoenixilla aseistaununeena :'D]

Päivä oli kulunut yllättävän rattoisasti sinisen taivaspohjan alla. Pikkuhiljaa valoa piilotellut pimeys sai kuitenkin rohkeutta astua esiin ja pian taivas olikin tummemmansävyinen. Kaduilla ei kuitenkaan ollut hiljaista, ehei, elämä ja värikkäät valot syttyivät vasta iltamyöhään. Näin oli ainakin yhden skeittilaudallaan tienvartta pitkin skeittaavan nuorukaisen mielestä. Lancett polkaisi jalallaan hieman vauhtia, ennen kuin työnsi kätensä tummansinisen hupparinsa taskuihin ja rennosti skeittasi loivaa alamäkeä alas. Lancen merensiniset silmät tutkivat pieni innostuneisuuden pilke kulmissaan kadun ja paikalle ilmestyneiden pikkukojujen elämää. Tämä oli tavallinen alkuyö tässä kaupungissa, silti se joka kerta näytti mielenkiintoisemmalta ja uudemmalta mustahiuksisen nuorukaisen kirkkaissa silmissä. Lancett oli parin viimepäivän sisällä huomannut, että viihtyi paljon paremmin yössä, kuin kirkkaiden aurinkosäteiden ahdistelemana päivässä. Kaipa hänestäkin isoveljensä tapaan oli tulossa yöeläin.

Skeittilaudan nokka käänsi suuntansa kohti kaupungin varmasti kuuluisinta puistoa. Lukuisat katulamput ohjastivat ihmisiä Balboa Parkin suuntaan, joka loi jo nimellään Lancen korvissa lähes maagista tunnelmaa. Tyytyväisesti vihellellen mustahiuksinen rullaili pitkin lumoavan tasaista asfalttitietä, joka tuntui vain muuttuvan tasaisemmaksi mitä lähemmäs puistoa päästiin. Mikään ei tosiaan voittanut rentoa yötä tässä ihastelua herättävässä puistossa ja lämpimässä säässä. Tummasävyinen huppari tuntuikin hieman kuumalta ja kätevästi nuorukainen veti vetoketjun auki, antaen näin heikon tuulen puhaltaa vasten valkoista t-paitaansa. Hyväntuulinen virne punertavilla huulillaan loikkasi mies lautansa kyydistä ja nosti sen sitten kantoonsa. Ryhtiään suoristaen nousi Lancett ylväästi koko 173 cm pituuteensa ja lähti astelemaan pitkin hienoa katukivetystä, joka alkoi suuren suihkulähteen viereltä. Lancen teki suuresti mieli käydä istumaan marmorisen suihkulähteen vierelle, jossa vesikin niin iloisesti pulputti.

Olkapäitään laiskasti kohauttaen merensinisilmäinen jatkoi matkaansa hieman eteenpäin ja saattoi entisestäänkin hidastaa askeleitaan vasta, kun pehmeä nurmimatto tuntui valkoisten kenkien pohjassa. Autuaasti silmillään hymyillen mies lähes heittäytyi selälleen nurmikolle, laskien lautansa turvallisesti viereensä. Mustahiuksisen kirkkaat silmät jäivät uteliaina tutkimaan tummaa yö-taivasta, jolle jo pari tähteäkin olivat uskaltautuneet pistäytyä. Ruoho tuntui pehmeämmältä kuin oman sängyn patja ja se sai Lancettin erittäin rentoutuneeksi. Taas hän oli ajautunut mielipaikalleen nurmelle puiston nurmikentälle. Tätä hyvänolontunnetta ei voinut millään pyyhkiä pois.


//Tönkköä näin iltaisin D:

+ ihan hyvähän toi on, tosin kappalejako ois kiva selkeyttäjä ja keventäis tekstin lukemista x''> +

Balboa Parkin raikkaassa, aavistuksen viileässä yöilmassa käveli satakahdeksankymmentäsenttinen, hoikka ja kertakaikkiaan suloinen poika kasvonpiirteiltään. Phoenixiksi tuota kutsutaan, monissa piireissä myös tunnettu miestennielijä ja erittäin lyhyiden suhteiden sankari. Tänään scene oli kokenut polttavaa vimmaa päästä ulos kodistaan San Diegon yöhön, ja totta kai hän oli laittautunut komeaksi kuten aina. Pitkää, jäntevää vartta korosti ihme kyllä valkoiset pillifarkut, musta pitkähihainen kauluspaita ja musta liivi. Tyylikäs musta nahkatakki ja tennarit oli tietenkin yllä kuten aina, samoin kravatti roikkui rennosti kaulassa.

Phoenixin korvilla oli isot pinkkivalkoiset, pörröiset kuulokkeet, ja hän oli päätynyt puistoon, hyräillen Michael Jacksonin Wanna be startin' something -kappaletta joka soi kovaan jumputtaen kuulokkeista, eikä pörröpää hävennyt tanssahdella astellessaan eteenpäin. Hänellä oli polaroidkamera kaulassa roikkumassa, ja hän olikin tullut etsimään mielenkiintoista kuvattavaa. X'n huomion kiinnitti nuori mies joka makasi nurmella. Phoe laski kuulokkeet roikkumaan kaulaansa, ja tanssahteli nopeasti tuon luo ja näppäisi toisesta kuvan. Salamavalo välkähti ja kuva tuli välittömästi Feeniksin nähtäväksi. Sitten hän laittoi kameran olkalaukkuunsa ja istahti kuvaan päässeen pojan vierelle.

"Moi, sä olit niin mielenkiintosen näkönen että mun oli aivan pakko ottaa kuva", Phoe sanoi mitä suloisimmalla äänellään, napittaen toista silmillään joissa oli tänään smaragdinvihreät piilolinssit. Hän ojensi kuvaa kohteelleen, laskien laukun ruohikolle ja räpäytti silmiään pieni hymynkare huulillaan.

Lancen päähän uiskenteli mukava muisto siitä, kun hän oli jokunen vuosi taaksepäin viettänyt ystäviensä kanssa juhlia tällä samalla nurmella. Tasan samalla paikalla, millä hän nyt makasi, oli hän viettänyt
ansaittua aikaa ja juhlinut omia syntymäpäiviään. Ärtynyt isoveli oli lopulta joutunut hakemaan hyvän seuran ja parin viinapullon vuoksi ajan unohtaneen pikkuveljensä ruohon seasta. Huvittunut hymynkare koristi hetken vaaleaihoisen kasvoja. Tästä keikastaan hän on saanut veljeltään kuulla jo varsin useaa kertaan. Aina veli jaksoi valittaa nuoremman surkeasta viinapäästä ja vastuuttomasta pelleilystä San Diegon hienossa puistossa. Lancett venytteli tummilla pillifarkuilla puettuja jalkojaan ja makasi hetken kädet levällään kuin aikeenaan aloittaa lumienkelin tekeminen.

Yhtäkkinen välähdys sai tummahiuksisen kuitenkin ponnahtamaan käsiensä varaan ja silmiään räpsytellen nuorukainen yritti nähdä, mistä valo oikein oli lähtenyt. Tuskin puistossa missään olisi niin kirkasta lamppua, että sieltä tuollainen valo lähti. Vai oliko puistonvartija nyt yhtäkkiä ryhtynyt ”ei saa kävellä nurmikolla”-periaatteella elämään? Silmiään kiusaantuneena hieroen Lancett lopulta sai näkökenttänsä takaisin ja käänsi hämmästyneen katseensa vierellensä istuneeseen mieheen. Lancen merensiniset silmät iskeytyivät samassa tulokkaan pystyssä seisoviin hiuksiin. Näytti siltä, että hiukset olivat niin viimeisen päälle paikoilleen lakattu, ettei edes porakone saisi muotoa rikottua. Lancett taisi olla edelleenkin niin ällistynyt, että otti vastaan tarjotun kuvan vain jotain itsekseen mumisten. Mies ei ollut kaksinen puheenpitäjä, mutta voisi hän kuitenkin jotain sanoa, edes kiittää. Mielessään hän patisti itseään aloittamaan hieman erikoisella tavalla alkanutta juttutuokiota.
”Kiitos, hieno kamera”, Lancett sanoi ja vilkaisi ihailevasti seuralaisensa rintakehää vasten roikkuvaa kameraa.

Phoenix hymyili suloisesti ja napitti poikaa yhä koiranpentumaisesti, pää kallellaan. Hän pörrötti hieman hiuksiaan joissa kieltämättä oli hyvin paljon lakkaa, eipä tukka muuten olisi niin pystyssä pysynyt. Sitten hän nappasi toisen kuvan hiukan hölmistyneen näköisestä pojasta, ja hän virnisti leikkisästi.
"Mä haluaisin pitää sen toisenkin, jos sopii", scene sanoi virnuillen, napaten polaroidkameran työntämän uuden kuvan ja heilutteli sitä ilmassa. Hän vilkaisi kuvaa ja laittoi sen sitten siististi laukkunsa taskuun.

"Kiitos vaan itselles, muru", Phoe sanoi silmäänsä iskien, kaartuen sitten nappaamaan valokuvan toiselta hymyillen. Senkin hän laittoi laukkuunsa, kuvasta oli tullut mainio, asento oli hyvin erilainen ja hän oli saanut yllätettyä toisen ajatuksissaan.
"Mä olen Phoenix", X esittäytyi ja tutkaili toisen kasvoja. Kaunispiirteinen poika ainakin, mitä hän nyt jokseenkin hämärässä sai selvää.

Vaikka Lancett kuinka yritti, kääntyi hänen huomionsa yhä uudelleen uuden tuttavuutensa suuntaan. Lancett oli kuullut omistavansa erittäin kauniit silmät, muttei todellakaan osannut hyötyä niistä. Ei ainakaan yhtä hyvin kuin hänen vierellään istuva mies. Hän ei osaisi katsoa ihmisiä yhtä suloisesti, vaikka kuinka yrittäisi. Hieman hämmentyneen oloisena laski mies kätensä niskansa taakse ja koetti hymyillä lämpimästi. Hymy ei kuitenkaan ulottunut silmiin asti. Jälleen salamavalo välähti ja Lancen huulien lomasta karkasi huvittunut naurahdus. Äsken Lancen käsissä ollut kuva päätyi takaisin sinne mistä oli tullutkin, eli uuden tuttavuuden käsiin. Lancett kallisti päätään kysyvästi, kunnes havahtui lakkahiuksisen kiitoksen perässä roikkuvaan ´´muru´´-sanaan. Lance pörrötti hiuksiaan pienesti hymyillen, kunnes epämääräisesti vei katseensa toisaalle. Ei kai hän oikeasti nolostunut? Käsittääkseen hän ei ollut nolostuvaa tai edes ujoa sakkia.

Lance kuvitteli hetkeksi isoveljeänsä seuraansa, tästä hän saisi kuulla koko ikänsä ja veli varmaan pakottaisi hänet pukeutumaan minihameeseen ja tunkisi nuoremman pään täyteen pinkkejä pinnejä. Kylmät väreet kulkivat halki Lancen kehon ja lopulta huokaisten ja rennosti hymyillen merensinisilmäinen käänsi katseensa takaisin Phoenix-nimiseen mieheen.
”Lancett”, nuorukainen sanoi viekkaasti virnistäen ja kaatui sitten jälleen hyväntuulisena lämpöiselle nurmelle makaamaan.
”Harrastatko valokuvaamista?”, nuorukainen kysyi aito mielenkiinnon pilke silmäkulmassaan.

+ sori että on vähän kestäny :''D +

Phoenixin huomatessa että tämä hänen uusi tuttavuutensa taisi hiukan nolostua hänen rohkeasta hellittelynimien käytöstä jopa tuntemattomille, pojan hymy vain leveni ja silmiin tuli ilkikurinen pilke. Hmm, kyllä vain, hänellä olisi mahdollisuuksia. Jos toinen olisi ollut homofobinen, hänet olisi toivotettu pikaisesti huitsin nevadaan tai torjuttu jotenkin muuten, ja hetero ei haitannut. Kaikissa heteroissa asui pieni homo, ainakin Feeniksin ajatusmaailman mukaan, sillä hänellä oli kokemustakin siitä. Hän oli useasti yrittänyt iskeä heteromiehiä, ja viimeistään tarpeeksi kovaan humalaan saatuaan Phoe sai piileksivän homon esiin. Häntä voisi kutsua lähes ammattilaiseksi miesten iskemisessä, se oli hänen rakas harrastuksensa.

Sitten toinen kertoi hänelle nimensä katsoen häntä hurmaavilla silmillään jotka scene huomasi upean merensinisiksi.
"Sulla on kauniit silmät, Lance", X sanoi hymyillen suloisesti, ja antoi katseensa vaeltaa avoimesti toisen vartalolla kun tuo kävi makuulle nurmikolle.
"Jep. Harrastatko sä valokuvamallina olemista, vai rakastaako kamera sua muuten vaan?" pörröpää heitti vastakysymyksen virnistellen.

| Ha, samoin. :> |


Lancett laski luomiaan asteen alemmas ja hymyili pehmeästi silmäillen muiden ihmisten sekaan. Mielessään hän toivoi, ettei sää paljoa muuttuisi. Sadetta hän tässä rentoon illanviettoon vähiten kaipasi. Merensinisilmäinen käänsi mietteliään katseensa Phoenixiin. Eikä mustahiuksisen pehkokaan sateesta pitäisi, vaikka kampaus näytti siltä, että se seisoisi pystyssä hurrikaaninkin osuessa kohdalle.

Lance tuijotti hetken Phoenixin silmiin. Hänelle ei ollut koskaan tuottanut vaikeuksia katsoa suoraan ihmisten silmiin. Häntä lähinnä ärsytti, jos joku ei kyennyt katsomaan silmiin ja jatkuvasti vei katseensa toisaalle. Lance törmäsi harvoin ihmisiin, jotka teoillaan tai eleillään saivat hänet lähes väkisin kääntämään katseensa toisaalle. Phoenixin seuraavat sanat kuitenkin käänsivät Lancen teorian päälaelleen.

Vaikka nuorukainen kuinka yritti, nousi kevyt puna koristamaan hänen muutoin vaaleita poskipäitä. Joko Phoenix osasi valita sanansa oikein, tai Lancella oli kuumetta. Hetkeksi hän tunsi kadottavan sanansa. Yleensä reipas ja uskalias nuorukainen laski katseensa nurmeen ja naurahti hiljaa.
”Kiitos”, hän lopulta sopersi. Lancett kuuli usein kehua silmistään, mutta joka kerta sai silti hänet hämilleen.
”Ja en harrasta, taidan olla kuvissa ihan kelvon näköinen vain, koska sinä osaat kuvata”, mustahiuksinen lisäsi ja hieroi niskaansa.
”Tuletko usein puistoon kuvaamaan ihmisiä?” Lancett kysyi hieman aremmin, kuin olisi halunnut ja pörrötti vaivattomasti ohuita hiussuortuviaan. Mielessään hän hieman säti itseään, olisi nyt keksinyt jotain parempaa sanottavaa.