Maailman karuin kaupunki on tänään kauniimpi.

// Yuki ja rakas rokkaripoju Ryota <3 Iv tänään + takki

Miten kulutetut ne kadut olivatkaan, Ivan ei ollut asunut San Diegossa tuskin viittä vuotta mutta poika oli perin kyllästynyt kävelemään niitä tuttuja katuja uudestaan ja uudestaan. Ehkä hän vain sitten oli turhan nopeasti kyllästyvä persoona, Japanissa oli ollut todellakin erillaista, mutta ei poika kaivannut sinnekkään varsinaisesti takaisin. San Diego voitti Tokion 2-1. Tummatukka nuolaisi huuliaan, päivä oli lämmin, vuoden aikaan katsottuna ja Ivalla oli erikoisen hyvä päivä. Hyvän tuulisuus johtui suurimmalta osalta siitä, että oli perjantai, vaikka poika olikin lintsannut kolme tuntia koulusta oli ollut päivä tuskainen koulu elämässä ja se palkittiin hyvin viikonlopulla. Koulu oli loppunut pari tuntia sitten, poika oli käynyt vain pyörähtämässä kotona, mutta koska sisko oli varannut heidän stereonsa ja parhaillaan mursi talon seiniä kovalla musiikilla oli pahis katsonut parhaakseen poistua vaara vyöhykkeeltä ulos. Ivan oli varannut taskuunsa mukaan rahaa tarpeeksi jos sattuisi eksyä johonkin hyvään baariin seuranaan jokin viehättävä, nuori nainen, miksei mieskin se kävi pojalle ihan yhtä hyvin. Pojan kasvoilla loisti tuttu tyytyväinen virne ja tuo pureskeli alahuulen lävistystä samalla kun käveli eteenpäin kädet upotettuina taskuihin. Ruskea silmäinen oli todella itsevarma tänään, vaikka tuo oli saanut koulussa kaksi kertaa turpaansa niin että poskessa yhä komeili mustelma, se ei mitenkään hidastanut tuon menoa. Yksi asia mikä tuota ahdisti oli se, että hänellä oli yksi keikka myöhässä, tuon olisi pitänyt toimittaa pari pussia huumeita eräälle kaksikymppiselle jätkälle jo kolme päivää sitten, mutta oli tullut mutkia matkaan sisaren melkein napatessa veljensä kiinni pikku salahommistaan. Niin, miksi poika olisi kertonut edes siskolleen kaikista asioistaan, eikä tuon tarvinnut kaikista tietääkään.

Ivan huokaisi syvään, kaivoi taskustaan tupakki askin ja nappasi yhden tupakan suulleen, tänään hän ei antanut keikan kuitenkaan rassata päätä sillä oli sopinut tuon jätkän kanssa huomiselle tapaamisen illemmalla ja toimittaisi lastin perille ja sen oli parasta myös onnistua. Tuo sytytti tupakin ja tunki sytkärin sitten takaisin taskuunsa imaisten heti kerralla kunnon sauhut, yksin käveleminen alkoi tylsistyttää ja tuo koitti etsiä jotain mukavaa seuraa, mutta kaduilla liikkui lähinnä vain ikä loppuja naisia ja lapsia, muutama liikemies ja jokin seurue mummeleita. Ivan oli mennä nurin, astellessaan pian portaiden ensimmäiselle askelmalle katsomatta mihin käveli, tuo tarrasi kaiteesta kiinni ja kirosi äänekkäästi. Tupakki tipahti maahan mutta nopeasti ketterä liikkeinen poika sen nappasi sieltä takaisin suuhunsa, se ei ollut kerennyt edes sammua. Syvä huokaus karkasi tuon huulilta ja tuo alkoi talsia alas portaita tunkien vapaan kätensä taskuun. Kauaa ei pojan kuitenkaan tarvinnut rypeä yksinäisyydessä, kun takaa alkoi kuulua ääntä, joka kertoi sen että joku talsi melko raskain askelin kohti poikaa. Ivan oletti tulijan olevan joko kärtynyt teininuori tai polisii, mistä ensimmäinen vaihtoehto olisi kuitenkin siedettävämpi. Tottakai poika pystyi hyvin erehtymäänkin, mutta tuolla oli sen verran tylsää yksinään että toiveet olivat melko korkealla.

// here we come .) <3 Ryo tänää, kuvittele blondina <'D

"Iha rauhassa..." Ryota ärähti puhelimeen. Joskus sitä ei vain jaksanut vanhempiaan.. Ei vaikka he olivatkin pelastaneet hänet yksinäisyydeltä ja kylmältä maailmalta. "...." Ryota koitti saada puheen vuoroa, mutta blondin äiti olikin päättänyt jatkaa asiaansa, eikä antanut poikansa sanoa sanaakaan. Eihän tuo Ryon oikea äiti ollut, mutta äitinä tuo oli toiminut jo kymmenen vuoden ajan tälle pojalle ja Ryota tosissaan arvosti tuota naista, miten tuo olikin jaksanut Ryotaa kaikki ne vuodet kun oma äiti nakkasi heti toiselle puolelle japania kun Ryota vähän oli veljeään seurannut. Että ärsytti.. Toisalta ei elämä San Diegossa ollut ollut hassumpaa. Veljet oli mukavia, mutta ei se auttanut siinä kun tuli ikävä oikeaa veljeä ja siskoa. Ryota oli taas viime iltana koittanut muistella Ikuyan ulkonäköä. Turha juttu, hän ei muistanut mitään. Silmät taisi olla ruskeat, ei ne kuitenkaan kirkkaat olleet, se olikin ainoa mitä poika veljestään muisti. Veli oli luonteeltaan villi, rämäpää, ainakin lapsena oli ollut. Miltähän veli näytti nykypäivinä, tunnistaisiko Ryota Ikua jos tuo kävelisi vastaan ? Liikaa kysymyksiä. "mä..." Ryota sai sanottua, kunnes äiti taas pysäytti pojan. Ryota huokaisi hiljaa ja väsyneesti, potkaisten tölkkiä edessään. Poika pudisti pienesti päätään ja nosti huivia paremmin kasvoille. Osaa varmasti ärsyttäisi puhua hänelle, kun Ryotan suuta ei voinut nyt huivin alta nähdä. Mutta minkäs poika sille pystyi, ulkona oli viileä ja ihan hyvin huivi ajoi saman asian kuin pelkkä liina nenän suojaksi. Huivia hän kuitenkin oli ajatellut siinä säässä käyttää.

"Joo sori.. mun akku..." Poika aloitti ja painoi punaista luuria, sammuttaen nopeasti puhelimensa. "..loppuu." Ryota totesi lopun. Nyt ei vain jaksanut kuunnella sitä turhaa saarnaa siitä kuinka Ryota pärjäsi ikäistään veljeään huonommin koulussa. Koulu ei koskaan ollut kuulunut Ryotan lempiasioihin, eikä kuulunut nytkään. Blondi tunki puhelimensa taskuun. Poika nosti katseensa eteensä, joku mustatukkainen, häntä varmaan vuoden tai pari vanhempi poika käveli hänen edellään viiden metrin päässä. Toinen pudotti tupakkansa ja kompuroi muutenkin, sekös jos vasta alkoi naurattaa, mutta Ryota oli oppinut ettei jokaisella kannattanut vittuilla. Ryota puri huultaan, kunnes nauramisen halu oli kadonnut. Kun hän sitten haistoi sen suloisen tupakan tuoksun, alkoi pojan itsekkin tehdä mieli, mutta mikäs epäonni - hän oli käyttänyt viimeisen tupakkansa aamulla, nyt täytyisi pummia joltain koulun vanhimmalta lisää. Tosin, tuolla edessä olevalla olisi varmasti enemmänkin kuin yksi tupakka. Mutta Ryota tosin oli oppinut senkin ettei mennyt puhumaan kaikille. Joten hän asteli vain viileästi toisen ohitse, vilkaisematta edes tuota mustapäätä, jota ei vielä silloin tiennyt tuntevansa paremmin kuin uskoisi..

Ivan huokaisi syvään ja hieroi niskaansa, todellakin tylsää. Hän kuunteli salaa takaa astelevan pojan puhelua, vaikkei hän kuullutkaan kuin pojan itsensä äänen ja sanat, ilmeisesti tuo puhui jollekkin perheen jäsenelleen, ehkä äidille. Englanti oli tarkkaa ja hyvin puhuttua mutta äänessä oli ulkomaalainen vivahde, jopa liiankin tutun kuuloinen mutta ääni ei ollut tuttu. Ivan kuitenkin odotteli että toinen kävelisi hänen ohi, jos siis aikoisi edes kävellä hänen ohitseen ja päättäisi sitten mistä kansalaisuudesta tuo poika oli kotoisin. Hänen mielessään kävi pieni huojennus salaa siitä että takaa ei ollut talsinut mikään jepari vaan ihan tavallinen ehkä hivenen kärtynyt teininuori aivan niin kuin hän oli aavistellutkin. Ivania huvitti hivenen mutta hän jatkoi hiljaisena tupakansa polttelua eikä vaivaantunut sanomaan vielä mitään.

"äidit ovat kusipäitä eikö totta" Iku totesi sarkastisesti naurahtaen nuoremman blondin talsiessa todella raskain askelin hänen ohitseen. Hän puhalteli tupakan savua suustaan ja katseli toisen takaraivoa, tuon muodot olivat vaatteista huolimatta melkoisen selvät eikä toisen raskaat askeleet liika lihavuudesta johtuneet. Toista otti jokin rankasti päähän kyllä se tunne oli sen verran tuttu ikullekkin että hän haistoi sen jo kaukaa. Tummatukka tiesi että olisi voinut olla sanomattakin yhtään mitään mikä ensimmäisenä päähän tuli mutta seuran puute oli kuitenkin niin suuri ja päivä oli muutenkin niin täynnä kaikenlaisia maittavia onnenpotkuja että tuskin tuo lause kovin kamalan tuhoseurauksinen oli. Pojan tupakki oli lyhentynyt uhkaavan nopeastti tuon poltellessa sitä ja astellessa samaan aikaan hitaasti mutta varmasti eteenpäin mukulakivi kadulla. Nuorukainen joka oli juuri pyyhältänyt ohi ei ollut vielä vastannut pojalle mitään mutta Iku oli pelkkänä korvana josko toinen lotkauttaisi jonkin kivan vastalauseen, tylsä kaveri jos tuppisuuna vain talsisi ohi.

Ryota oli vaipunut ajatuksiinsa kunnes joku keskeytti ne. Poika vilkaisi takanaan olevaa mustatukkaa, ei, miksi tuo näytti niin tutulle ? eihän Ryota toista tuntenut. "liiankin." hän tokaisi. sinun äitisi ei adoptoinut sinua toiselle puolelle japania ja sieltä toiselle puolelle maapalloa. Poika ajatteli. Mistä hän tiesi vaikka toisen äiti olisi tehnyt niin, mutta se nyt oli hyvin epätodennäköistä, sellaista sattui vain harvalla ja Ryota oli yksi näistä. "Olet japanista." Blondi tokaisi, sen näki liiankin selvästi toisen kasvon piirteistä. Että tekikin mieli tupakkia kun näki toisen polttelemassa.. Mutta ei Ryota niin idiootti ollut että alkaisi kinuamaan tuntemattomalta mitään. Poika päätti sitten olla sanomatta mitään, ei hänen olisi ehkä pitänyt alkujaankaan avata suutaan. Ryota kuitenkin pysähtyi ja katsoi toista olkansa yli.

Hän odotteli toisen vastausta, jos tuo edes sanoisi mitään. Ainakin blondi uskoi toisen heittävän että niinhän Ryo itsekkin oli. Siitä ei käynyt kieltäminen. "miks oma äitis on niin kusipää." Asian olisi voinut muotoilla muutenkin, mutta ne sanat vain tuli ensiksi suusta. Hän olisi vaikka voinut kysyä mitä tuon äiti oli tehnyt ansaitessaan poikansa vihan. Yleensä äitiä kuului rakastaa, joskus se ei vain mennyt niin..

Toinen pysähtyi, taas yksi lottovoitto tällepäivälle ja nuorempi kääntyi jopa Ivanin puoleen. Hymy perseessä asti melkein kirjaimellisesti ivan tuijotti toisen kasvoja. Silmät, mantelin muotoiset ja meikatut, niiden väri oli tumma ellei toisella ollut piilarit, oikeastaan ne näyttivät ruskeilta, yhtä tummanruskeilta ja paahtavilta kuin ivanin omat silmät olivat. Se oli hassua. Toisen toteamus liiankin paskamaisista äideistä sai vanhemman vain naurahtamaan, totta. Ivan veti sauhuja henkeen ja huomasi hiljentyneensä huomattavasti, hän oli jäänyt katselemaan toisen tuttuja silmiä ja häntä harmitti suunnattomasti että toinen oli peittänyt kasvonsakkin jollain huivin riepaleella vaikka sää oli sen mukainen ettei se ollut ihmekkään.
Nuorempi oli ulkonäöltään ivanin mieleen, pukeutumis tyyli oli sorttia mitä joskus saattoi nähdä pojan itsensäkin päällä ja luonne oli hivenen itsekkään oloinen ja kova, ainakin tuota lämmitellessä menisi hetki ja siitä ainakin saisi tekemistä.
"Olet kotoisin japanista, pääkaupunki seudulta... mutta englannin taitojen mukaan olet ollut jo kauan san diegossa" Ivan heitteli huvittuneena, suurin osa san diegoon muuttaneista japanilaisista olivat vain tulleet tokiosta aivan kuten poika itsekkin. Jos hän arvasi väärin niin siinäpähän sitten arvattiin väärin, tuskin se ainakaan saisi toista juoksemaan pois tilanteesta ja se oli parempi Ivanille. Tummatukka ajatteli juuri kysyä toiselta josko tuo haluaisi sätkän kun niin tiiviisti tuijotteli pojan polttelua mutta räväkkä avasi juuri suunsa ennen poikaa, lause oli kova, ehkä tarkoitettu herjaksi mutta se osui niin lähelle kovaa totuutta että se sai Ivanin jopa nauramaan ääneen.
"niinpä ! niinpä... unohdin kysyä sitä äidiltä ennen kuin lähdin, todellinen kusipää" Ivan nyökytteli ja oli laskenut katseensa takaisin maan tasalle, heissä tuntui olevan paljon yhteistä, kansallisuus, pukeutumistyyli ja äidit. Eihän sillä nyt pitkälle pötkitty mutta ainakin oli puheen aihetta.

"ajattelin jo äsken kysyä mutta ehdit ensin.. .haluaisitko sätkän ?" Ivan kysyi ja ojensi sitten avattua tupakkiaskia kohti Ryotaa. Tummanruskeat silmät havittelivat toisen tummien silmien katseen ja Ivan hiljentyi jälleen hetkeksi, mistä ne silmät olivat niin tutut ?
Tietenkään tuo ei ruvennut suorilta kylmiltään mitään kyselemään.
"jos sinua yhtään kiinnostaa niin nimeni on Ivan" tuo hymyili, Ivan oli nimi joka ei ollut japanilaisperäinen ainakaan kovin paljoa, siksihän Iku oli sen valinnutkin, hän ei tahtonut tuntea koti ikävää japania kohtaan eikä hänen ollut tarvinnut siitä kärsiäkkään.

Ryota katsoi toista silmiin hetken aikaa. Niissä oli jotain tuttua, ne muistutti niin paljon jostain kaukaisesta lapsuudesta. Liian kaukaisesta, blondi ei saanut päähänsä mitään. Välillä muistissa välähteli jotain menneisyydestä, noista silmistä, mutta Ryota ei vain saanut päähänsä kenelle silmät kuuluivat. Ehkä entiselle kaverille ? niin, se olisi yksi mahdollisuus. Tai sitten Ryota yksinkertaisesti oli sekaisin. "hmm. olet oikeassa." poika totesi hivenen kylmästi. "Asuin tokiossa ensimmäiset vuodet, jonka jälkeen minut annettiin pois. Sielläkään minusta ei erityisemmin pidetty.." Poika ärähti, oli inhottava muistella niitä aikoja. Hetki. Miksi hän edes kertoi tuntemattomalle jätkälle niitä asioita ? ne asiat kuului vain ja ainoastaan Ryotalle ja hänen läheisilleen, ei tuntemattomille japanilaisille. Kai hän voisi nyt jatkaa kun kerran aloitti.. ".. joten päädyin orpokotiin ja sitäkautta perheeseen joka asui san diegossa." Hän puhui mahdollisimman lyhyesti.
Kymmenen vuotta San Diegossa oli tehnyt tehtävänsä. Ryota puhui tietysti sujuvasti japania sekä englantia, sekä korealaisen perheensä takia myös jonkin verran koreaa. "Entä itse ?" Poika kysäisi, olisi kai reilua jos toinen kertoisi oman tarinansa, tulonsa San diegoon.

Toinen yllätti tarjoamalla tupakkaa Ryotalle, kai pojasta näki että tuo oli alaikäinen. Vaikka eihän se Ryota haitannut, mutta oli vain niin outoa että tuntematon tarjosi alaikäiselle. "hmm. jos ilmaseks saa.." poika totesi ja otti yhden, sytkäriä hän kantoi aina mukana joten hänen ei tarvinnut pyydellä sitä toiselta. Hän nappasi sytkärin taskusta ja sytytti sätkänsä. Ryota huomasi toisen tuijottelevan hänen silmiään, joten hän käänsi katseensa muualle. Ivan.... Se ei ollut japanilainen. Mutta toinen varmasti oli japanilainen, sen nyt näki katsoi minne tahansa mustatukan kehoa. " Olen Ryota." Blondi totesi ja katse nousi taas toiseen.

Ivan kuunteli tarkkaan toisen sanoja jättämättä yhtäkään menemään ohi korvien. Toinen oli annettu kotoa pois... mutta niin varmasti oli moni muukin lapsi annettu japanissa pois kotoa, ei se ollut mikään pikkuveljeen yhdistävä seikka. Ei toinen voisi, olisi liian hyvää tuuria että veli asuisi samassa kaupungissa ja kävisi samaa pirun koulua. Ivania alkoi naurattaa oma ajatuksensakkin ja tuo vain poltteli rauhassa sätkäänsä sanomatta mitään toisen pitäessä hivenen aikaa taukoa ilmeisesti tajuttuaan että oli lipsauttanut suustaan mitä sattui ihan ventovieraalle. Ehkei hän ollut niin ventovieras kuin toinen luuli mutta Ivan ei itsekkään tahtonut alkaa uskoa sellaiseen mikä oli miltei mahdotonta.
"rankka lapsuus otan osaa" tuo myhäili tumpatessaan minikokoista tupakkiaan vasten asfalttia ja polkien sen jalallaan vielä pienemmäksi.
"minun tarinassani ei ole kuin vitun paskat vanhemmat, rakas isosisko, myöskin pois adoptoitu pikkuveli ja muutto tänne heti kun mahikset sai ja nimen vaihto heti perän" Ivan luetteli kertomatta enää sen tarkkemmin omasta elämästään mitän, eihän se toiselle kuulunut kuitenkaan ja jos tahtoi jotain lisä informaatiota niin siitäpähän sitten lateli niitä lisäkysymyksiä ivan kyllä vastaisi.

"ajattelin periä kymppitonnin yhdestä sätkästä" Ivan nauroi jotenkin ivallisesti toisen toteamukselle ja katsoi sitten huvittuneena nuorempaa, toinen oli todellinen sielunkumppani yhtälailla jotenkin kieroutunut luonne kuin iku itsekkin. Hymy jähmettyi pojan kasvoille toisen kertoessa nimensä. Hän jäi tuijottamaan toisen tuttuja tumman ruskeita mantelinmuotoisia silmiä vaikka niitä hän oli katsellut koko ajan, eihän se ollut kovin kohteliasta mutta ivan tahtoi saada niistä selvää, jonkin muistikuvan ja nyt hän todellakin oli saanut. Olisiko todella käynyt niin hyvä tuuri että hänen veljensä olisi muutettu samaan kaupunkiin ja samaan kouluun kuin hän itse.
"ryota..." tuo toisti, vai olisiko olemassa kaksi niin samallaista poikaa toisen ikäkin täsmäsi mutta ivan ei viitsinyt vielä alkaa kiljumaan, nolottaisi sitten olla väärässä.
".. mikä sinun sukunimesi on ?" tuo kysyi vaikka adoptoinnissa se yleensä kyllä vaihtui.
"..tai mikä sinun sukunimesi oli ennen kuin sinut adoptoitiin?" olipas ivan nyt epäkohtelias mutta hän ei tuntunut itse lainkaan välittävän mitä toinen ajatteli, hän vain halusi tietää oliko toinen hänen pikkuveljensä vai ei.

"hmm.. kiitos. tai jotain." Blondi totesi, ei hän osannut vastata kunnolla toisen osan ottoon. Ryota kuunteli toista. nimenvaihdos.. Mikähän toinen nimi oli sitten ollut ennen kun tuo oli sen vaihtanut pois. Poika ei kuitenkaan tohdinnut kysyä, se olisi ollut varsin epäkohtelijasta. Toisen vitsi ei juuri naurattanut, mutta Ryotaa nyt ei ihan helpolla nauratettukkaan. "hmm. sry en maksa." poika totesi. Ei hän oikeasti edes uskonut toisen perivän mitään maksua, miksi tuo muuten tarjoilisi tuntemattomille sätkiä ja sitten ilmoittaisi yhden maksavan jotain ? tai tosi sellaisiakin oli. Mutta Ryota vain vihasi sellaisia, eikä toinen juuri näyttänyt siltäettä alentuisi moiseen.
Toista alkoi yllättäen kiinnostaa Ryotan menneisyys paljonkin. "nykyään se on Chynn.." Poika totesi. Pian Ivan sitten kysyi entistä sukunimeä. Tosiaan.. mikä se oli ollut.. Ryota ei heti vastannut, hän mietti hetken. Hän ei ollut varmana kertonut kellekkään sukunimeään. Hän ei muistanut sitä enää itsekkään.. Pian kuitenkin nimi tulvi hänen mieleensä. "se oli Nakane. Miksi sua kiinnostaa ?" Poika kysyi selvästi hiukan hämillään ja yllättyneenä.

Ryotan katse osui taas toisen silmiin, niihin niin tuttuihin ja turvallisiin silmiin. Mitä Ryotakin nyt ajatteli. Hän tuskin tunsi koko tyyppiä. Tiesi tuon nimen sekä menneisyyden yksinkertaistettuna. Ei sitä voinut kutsua tuntemiseksi.

Ivan katsoi toista tyhmänä, todellakin. Hän ei varmaan koskaan ennen ollut näyttänyt niin pöllämystyneeltä ja idiootilta kuin sillä hetkellä varmasti näytti.
"ei minä vain sitä että minulla oli aikoinaan pikkuveli jonka nimi oli Ryota, hän omisti samallaiset tummanruskeat kauniit silmät ja hänet adoptoitiin pois minun takiani, koska minusta piti tulla asiallinen nuorimies mutta minusta tulikin kapinallinen roisto joka mursi vanhempien kasvatuksen kokonaan ja teki ominpäin mitä mieli. Minunkin sukunimeni on Nakane.. ja nimeni oli ennen Ikuya" tuo vain sanoi niin tyynellä ja rauhallisella äänellä kuin vain kykeni, koitti kuullostaa turvalliselta isoveljeltä mutta se oli melkein mahdotonta koska hänen sydämmensä hakkasi rinnassa niin kovaa, hänen päivänsä oli nyt huipussaan ja onni tuntui jälleen suosivan nuorukaista. Hänen ei varsinaisesti edes tarvinnut etsiä kadonnutta pikkuveljeä, tuo käveli suoraan syliin. Ja ivan oli tarjonnut hänelle tupakkaa, ala ikäiselle, mutta mitä helvetin väliä sillä nyt oli.

"en tiedä muistatko menneisyydestäsi hevon vittuakaan enää.. mutta minä muistan ja olen etsinyt helvetin kauan sitä pirun pikkuveljeä joka katosi kuin tuhka tuuleen. BUF" tuo naurahti ja kohautti olkiaan näyttämättä äänen sävyllään tai kasvojen ilmeillään mitä hänellä oli mielessään, mikä oli hänen taka ajatuksensa jos toinen muisti hänet niin sitten, mutta jos ei.. niin Ivan antaisi toisen olla. Lähtisi varmaan läpyttämään pettyneenä eikä kertoisi edes sisarelleen törmänneensä tuntemattomaan pikkujäpikkään joka omisti heidän pikkuveljen nimen, kasvot, osan luonnetta ja entisen sukunimen. ei koskaan hän ei kertoisi, kaikki riippui nyt täysin ryon reaktiosta.

Ryotan ilme tuskin erosi juuri toisen omasta. Yhtä yllättynyt hänkin oli kuin toinen. Nyt hän tajusi miksi ne silmät olivat niin tutut. "Ikuya.." Hän sanoi hiljaa, yllättävän lempeällä äänellä. "hassua. minut annettiin pois koska aloin seurata isoveljeäni ja tehdä miten hän sanoi että pitää tehdä." Poika totesi. Hän halusi nyt vain halata toista, se tuntui niin epätodelliselta.. "ja hassua myös. Isoveljeni oli Ikuya." Hän totesi vielä. Se oli niin selvää että toinen olisi hänen veljensä. Ryota pudotti sätkänsä ja tallasi sen päälle.
"ivan. sä taidat olla mun.. isoveli." poika sanoi, tyhmä Ryota, se oli tajuttu jo aikaa sitten. Poika ei voinut muuta kuin hymyillä. Sen, että hän hymyili, näki vain silmistä. "hitto mulla on ollu ikävä.." Hänärähti sitten hiljaa, että häntä hävetti vetistettä toisen edessä. Poika laski katseensa vain maahan ja puri hammasta, pari kyyneltä putosi silmistä mutta Ryota ei halunnut näyttää sitä. Vaikka sen varmasti näkisi vähän levinneestä eyelineristä.

Poika pyyhki silmiään huiviinsa, nyt ne ei näyttäneet niin pahalta enää. "muuten. mitä.. siskolle kuuluu ?" Poika kysyi ja katse nousi taas isoveljeen. "tai kai te ootte väleissä?" blondi kysyi, aivan kuin varmistaakseen.

Ivan ei ollut persoona joka olisi syöksynyt toisen syleilyyn mutta hymy hänen kasvoillaan oli lempeytynyt huomattavasti ja tuon tummanruskeat silmät tapittivat toista vain entistäkin tiiviimmin, siinä se nyt seisoi, vuosia hukassa ollut nuorukainen joka oli loppujen lopuksi hänen oma pikkuveljensä. Iku naurahti jotenkin koomisesti toisen sanoille, niin hän ilmeisesti oli toisen isoveli.
"ja sinä taidat olla minun pikkuveljeni" tuo tuumasi kuin ventovieraalle ja kun havaitsi toisen hivenen levinneen eyelinerin tuon silmäkulmassa isoveli ei voinut muuta kuin kiskaista tuon hukassa olleen pikkunaperon lämpimään halaukseensa ja tuo kietoinkin kätensä hyvin tiukasti toisen ympärille. Kaikki olivat menneet yhtäkkiä ihan päälaelleen jokainen tunne ja tuoksu toisen vartalo omassa syleilyssä ja Ivanin teki mieli nostaa pikkuveli syliinsä niin kuin hän oli tehnyt joskus pojan ollessa vielä pieni, ehkä silloin hivenen kovakouraisesti muttai isoveljellisesti ja huolehtivaisesti, tarkoittamalla vain rakkautta ja kaikkea hyvää toiselle. Niin sitähän tarkoitti nytkin puristaessa toisen takin selkämystä nyrkkeihinsä ja painaen huomaamattoman suukon toisen päähän.

Hetken toista kunnolla rutisteltuaan hän vasta suostui päästämään toisen irti, nojautui kauemmaksi toisesta ja tunki kädet taskuihin niinkuin ei olisi koskaan halannutkaan mutta lempeä hymy ei kadonnut minnekkään, ei valunut pois kasvoilta kuin se olisi valettu siihen.
"sisko.." ivan totesi jotenkin hölmistyneenä ja sitten häntä alkoi naurattaa toisen kysymys, se oli todellakin huono kysymys jos tuntisi ivania yhtään mutta eihän toinen voinut tietää mitä vuosien aikana oli tapahtunut.
"tottakai me ollaan väleissä" tuo naurahti sitten ja tuon teki mieli pörröttää toisen hiuksia mutta jätti sen sitten kuitenkin tekemättä.
"vanhemmat laittoivat joskus sisarenkin perhekotiin takiani mutta minä sain hänet kinuttua kotiin, koitin kinuta sinuakin mutta se oli mahdotonta koska sinut oli adoptoitu jonnekkin pois.. kauas pois. Muutettiin siskon kanssa tänne heti kun saatiin mahdollisuus ja asutaan yhäkin samassa kämpässä ja hän on yhä edelleen minulle se ainoa ihminen sinun lisäksesi koko perheessä jota arvostan ja rakastan koko sydämmestäni.." tuo naureskeli ja katsoi pikkuveljeään jälleen silmiin.
"mikään ei ole muuttunut meidän väleissämme" tuo vakuutti hymyillen ja kosketti varovasti toisen olkapäätä, lempeästi silitellen sitä hetken aikaa ja päästäen tuosta sitten irti. Yskähtäen äänekkäästi ja vilkaisten ympärillä liikkuvia ihmisiä. Hänen suunnitelmansa olivat todellakin muuttuneetö

Se tuli todellakin yllätyksenä. Yleensä kukaan ei halannut Ryotaa, tuskin se kävi monenkaan ihmisen mielessä. Se tuntui turvalliselta ja lämpimältä, siinä syleilyssä olisi voinut viettää useammankin hetken. Poika sulki hitaasti silmänsä, antoi käsiensä kietoutua isoveljen ympärille. Varmasti Astonilaiset tuijottivat jos joku nyt sattui näkemään. Monet varmasti tunsivat Ivanin pahiksena, eikä pahiksia usein nähnyt halailemassa ketään. Varsinkaan poikaa. Blondi tiukensi otettaan ja painoi kasvonsa toisen olkapäätä vasten. Siinä oli niin hyvä olla. Ryotaa ei hävettänyt yhtään jalata veljeä keskellä vilkasta kaupunkia, normaalisti poikahan ei ketään halannut. Tuskin edes tyttöystäväänsä olisi halaillut, mutta tosin poika tuskin koskaan omistaisi sellaista sitoutumis kammonsa vuoksi. Ryota ei tiennyt mitä hän ajatteli, hänestä tuntui niin mahdottoman hyvältä siinä veljen halauksessa. Kunpa siinä voisi pysyä koko loppu päivän, vaikka Ryo tiesi ettei se olisi mahdollista.
Blondi tuskin oli tuntenut niin vahvaa rakkautta ketään kohtaan pitkään aikaan. Iku oli oikeasti siinä, Iku oikeasti halasi häntä, puhui hänelle.. Toisen nauru oli yhtä ihana kuulla kuin lapsenakin. Että toisen naurua, hymyä, naamataulua, kaikkea toisessa oli ollut ikävä.

Pian Iku päätti että halailu sai loppua, Ryo myöntyi siihen ja irrotti myöskin toisesta. "vanhemmat on perseestä." poika totesi toisen kerrottua noiden tempuista Ryon lähdön jälkeen. "mulla on ollu aika mahtavaa täällä San Diegossa. Perhe on mukava. En ole juuri kaivannut japania." Poika kertoi. Vaikka tietysti hän oli oikeita sisaruksiaan kaivannut ja pahasti. "mun on niin vaikea uskoa että sä olet siinä." Poika huokaisi ja pörrötti hiuksiaan. Poika vilkaisi vieressä olevan kaupan ikkunaa, josta heijastui hänen kuvansa. "vittu vieköön.." hän ärähti kun huomasi eyelinerinsä valuneen poskille. Poika otti mustan nahka hansikkaansa pois ja mustat kynnet tuli näkyviin. Poika nuolaisi sormeaan ja pyyhki meikkejä poskiltaan. Oli sekin hienoa, hän tapasi veljesä ja meni heti itkemään. Ryota ei itkenyt juuri ikinä, hän piti sitä heikkouden merkkinä.
Ryota sai meikit pyyhittyä ja hän pisti hanskan takaisin käteensä. "missä päin asutte siskon kanssa ? jos ei haittaa niin.. voisin joku kerta tulla käymään ?" Blondi kysyi hiukan ehkä hämillään, katse oli laskeutunut maahan, häntä hävetti, vaikka toinen olikin hänelle sukua, hänen isoveljensä.

Ivan tunsi toisen yhä syleilyssään vaikka oli jo irrottanut veljestään, omasta rakkaasta pikkuveljestään. Isovelimäinen huolehtimisen aalto pyyhkäisi pojan yli tuon katsoessa kiroilevaa pikkuveljeä joka pyyhki eyelineriään pois kasvoiltaan, häntä ei haitannut lainkaan vaikka toisen meikit lähtisikin pois, vaikka toinen näyttäisi koko naamansa. Olihan Iku nähnyt sen ennenkin, eikä se jäänyt vielä siihen. Olihan hän käynyt veljensä kanssa yhdessä pesullakin joskus naperona, mutta vaikka miltä veli olisi näyttänyt ilman meikkejä tai vaikka ilman vaatteitakin Ikuya rakasti tuota sellaisenaan. Tuo oli niin keskittynyt tapittamaan veljeään että tältä meinasi mennä tuon kysymys ohi, ja muutenkin kaikki mitä tuo sanoi.
"ai meille ?" tuo varmisti vielä ja kohotti katseensa taas veljen silmiin vaikka ne se oli kerennyt jo lähtä harhailemaan ympäri toisen vartaloa, poika oli tutkinut toisen tyyliä, tapaa seistä. Kaikkea sitä niin tuttua ja turvallista, koko juttu oli ihan uskomatonta, kuin unta ja suoraan jostain elokuvasta. Ikun oli mahdotonta pystyä vielä tajuamaan se asia että toinen todella seisoi siinä, elossa ja onnellisena mikä oli kaikista tärkeintä isoveljelle.
"tottakai" tuo sitten vastasi toisen kysymykseen heleästi naurahtaen päälle ja katsoen toisen tuttuja tummia silmiä kädet syvälle taskuihin työnnettyinä, tottakai toinen voi. tyhmä kysymys.
"vaikka heti" Iku naurahti vielä lisäksi ja vaihtoi painonsa toiselle jalalle, oikeastaan olisi mukavaa päästä liikkumaan siitä johonkin, vaikka kotona isosisko kyllä möykkäsi niiden radioiden kanssa että se ei varsinaisesti houkuttanut ivania liikkumaan siine suuntaan.
"mutta Ikari on kyllä vallannut talon... ja radiot ja tekee tuhoa parhaillaan" tuo sitten vielä varoitti pikkuveljeäkin, tottakai he voisivat tehdä jotain muutakin kuin mennä heille, koska toinen voisi kuitenkin tulla käymään joku päivä, tai vaikka joka päivä jos siltä tuntui.

"haluaisitko tehdä jotain ? tässä on vähän kuivaa seisoskella" Ivan totesi tyynesti ja hymyili yhä jotain lempeää isoveljen hymyä, hän hamusi jo toista tupakkaa taskustaan sillä kädet kaipasivat tekemistä, ivan oli sellainen ikiliikkuja luonne ja kädet näpersivät koko ajan jotain. Tuo otti tupakan ja asetti sen huuliensa väliin, etsien sitten sytkäriä ja sytyttäen sätkänsä.
"sä saat päättää mitä, mun aikomukseni oli mennä ehkä käymään yhdellä oluella tänä iltana mutta sun kanssa idea on ihan mahdotonta toteuttaa" tuo virnuili sitten toisen alaikäisyyttä ja toi heti esille isoveljen härnäävän puolen. Hän oli niin juurtunut siihen isoveljen rooliin että tuskin toista oli, tuo kiskaisi toisella kädellään Ryotan kainaloonsa ja toisella poltteli sätkäänsä lähtien kävelemään randomisti eteenpäin vailla varsinaista suuntaakaan, hänellä ei ollut vielä mielessä mitään mihin he voisivat mennä ja mitä he voisivat tehdä mutta tärkeintä oli että hän sai olla monenmonenmonen vuoden jälkeen jälleen pikkuveljensä kanssa, kahdestaan.

Ryota katsoi toista ja virnisti. "ehkä odotan vielä päivän tai pari että viet minut katsonmaan Ikaria." Hän totesi. "sun kannattaa varmaan vihjata musta sille, muuten tukehdun halauksiin." Blondi totesi ja katsoi toista. "hmm. mennään vain jonnekkin." hän hymyili. Usein Ryota ei juuri hymyillyt, ei ainakaan niin lempeästi ja onnellisesti kuin nyt. Pian hymy kuitenkin laskeutui ja poika huokaisi syvään. "no anteeksi, minä tästä sitten lhäden jotta pääset.." hän aloitti kunnes hänet oltiin jo napattu kainaloon ja raahattiin eteen päin. "Iku ! ikuya.. Ivan.. ik.. äh. mikä lie ! irrota !" poika inisi ja repi itsensä toisen otteesta. Poika katseli toisen polttelua. Ei, ei se kävisi päinsä että veli sai polttaa mutta Ryota ei. Ryo saattoi olla alaikäinen, mutta silti. BLondi odotteli hetken ja kaivoi sitten veljensä taskusta tupakka askin ja otti sen viimeisen sätkän, sytyttäen. "kiitos." hän virnuili.
"isoveljeltä loppu sätkät eikä ole omiakaan kun se ei ole ostanut mulle." Hän selitti ja mietti sitten miltä toisesta tuntuisi kun ei ollutkaan Ryotan ainoa isoveli enää. "tai. Shia ei ole ostanut." hän korjasi hiukan häpeissään, katse laskeutui maahan ja hän poltteli hiljaa sätkäänsä.

"hmm.. sähän olet mun oikea isoveli.. Mutta Shia on mulle yhtä tärkeä, se on huolehtinu musta ja Hyomista nää vuodet, koska en ole saanut olla kotona minne aluksi halusin palata, kunnes tajusin ettei siinä olisi järkeä." Poika sanoi hiljaa ja katsoi yhä vain maata. "ja haluaisin tutustua suhun. en muista susta paljoa mitään.. ja olet varmasti muuttunut jonkin verran." Hän lisäsi ja nosti katseensa toiseen.

Se oli fiksu päätös, ikari saisi sydänkohtauksen ja kuolisi jos iku nyt kantaisi ryon kotiin.
"ei kyllä sä hukut siitä huolimatta että kerkeän varoittaa sitä susta" Iku naureskeli ja katsoi toista pilkesilmä kulmassaan, Ikari oli ihan mahdoton tyttö ja varmasti tuollakin oli ollut ikävä niin kauan hukassa ollutta pikkuveljeä. Ivania hymyilytti kun hän muisti miten Ikari oli liiskannut hänet lyttyyn sen jälkeen kun hän oli tullut sairaalasta aivotärähdysen jälkeen ja motkottanut monta viikkoa siitä miten pitäisi ottaa iisisti, ivan ei vaan ollut osannut ottaa neuvosta vaaria vaan oli piankin ollut taas sotkeutunut ongelmiin. Ryota alkoi vastustella kainalossa asustelua ja pian Ivan naureskellen löysensi otettaan jotta toinen pääsisi vapaaksi, hän seurasi sivu silmällään pikkuveljen toimintoja ja yllättyi toisen viedessä viimeisen sätkän.
"hei, tuohon sulla ei ollut lupaa" Ivan totesi nakaten tyhjän sätkälaatikon pieneksi rustelun jälkeen jonnekin. Toinen kuitenkin vain kiitti virnuillen ja isoveli antoi asian olla. Ivan hiljentyi ja jätti tupakan huuliensa väliin jotta toinen ei näkisi hänen pientä ahdistuneisuutta joka paistoi kasvoilta, tottakai hän muisti ettei olisi ainoa veli toiselle enää, toisella oli oma perhe jossa hän oli onnellinen eikä ivan tahtoisi alkaa kilpailla heidän kanssa.
"minä voin olla parempi isoveli ja ostaa sulle nyt" Iku lupasi puhaltaessaan tupakan sauhuja taivaantuuliin hymyillen sitten, hän ei tuntenut shiaa, hän ei tahtonut loukata toista mutta silti tuo oli persoonaltaan se mikä oli.

Hiljaa poika kuunteli Ryotan häpeissään sönkkäystä, mutta Ivan kyllä ymmärsi, ei hän varsinaisesti loukkaantunut asiasta, hän oli vaan niin onnellinen nähdessään Ryotan niin pitkästä aikaa ja oli kerenyt jo ehdottaa että tuo muuttaisi asumaan heille että oli unohtanut tuon omistavan jo sijaisperheen jossa oli asunut monen monta vuotta.
"niin kai mä olen.. tai sitten en mutta muuttunut ainakin pahempaan suuntaan" ivan totesi rennosti suikaten vapaan käden taas taskuunsa, hän oli suunnanut askeleensa lähintä kauppaa kohti.
"mä voin ostaa sulle samantien vaikka viis askia, kunhan et polttele niitä viikossa ja tapata itteäs" Japsi ehdotti katsoen toista sitten hymyillen jälleen sitä hivenen härnäävää hymyä ja jatkoi rentoa eteenpäin askeltamistaan.
"... sulla ei varmaan ollut hääviä siellä, missä lie orpokodissa oot asunu" Ivan tuumasi, hän ei osannut ajatella asiaa siltä kannalta että oli osaksi itse syyllinen toisen siellä oloon, eikä osannut siis hävetä sitä lainkaan saati sitten pyytää anteeksi.
"toivottavasti sun sijaisperhe on ollut mukava, oisi ihan kivaa tutustua niihinkin..." Ivan mutisi sitten tietämättä tarkkaan tarkoittiko itse sanojaan vai ei, mutta joka tapauksessa hän voisi joskus tutustua noihin, ihan vain uteliaisuutta ja sen takia että halusi nähdä veljeään muutenkin kuin vain niin että tuon tarvitsisi aina tulla heille.