Kuppi kuumaa kaakaota

//Jatua odottelen...//

Oli välitunti, erittäin pitkästyttävä sellainen. Whitney Cantwelliä se ei haitannut lainkaan. Tyttö oli taas kerran skeittilautansa päällä ja viiletti nyt koululta kohti kahvilaa. Oli juuri täydellinen aika mennä juomaan kaakaota. Tai sitten limsaa. Kaakao ei oikein sopinut lämpimään säähän tytön mielestä, mutta mitä väliä? Kuka käski edes tekemään aina sellaista mikä oli sopivaa. Ja jos teki mieli kaakaota, niin teki mieli, eikä sille voinut mitään.
Muutaman minuutin päästä tavanomaisiin vaatteisiinsa, löysiin kuviollisiin housuihin ja t-paitaan pukeutunut tyttö pysähtyi kahvilan edessä ja astui sitten lauta kainalossa sisälle. Hän vilkaisi nopeasti ympärilleen, jos vaikka joku muukin skeittari sattuisi olemaan paikalla, mutta ainakaan kukaan hänen lähipiiristään ei näyttänyt siellä olevan.

Muutama cheerleader nauroi hänelle, kun hän asteli näiden pöydän ohi.
"Kivat kuteet!" joku heistä huudahti ja sai toiset nauramaan vielä enemmän.
Wii oli tottunut samanlaisiin kommentteihin, joten hän antoi tytön sanojen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hän pukeutui niin kuin halusi ja tänään hän oli halunnut pukeutua näin.
Tyttö kävi ostamassa kaakaon ja istuutui paikan lähes ainoan vapaan pöydän ääreen ja oli erittäin iloinen siitä, että matka taittui laudalla niin nopeasti, muutenhan joku muu kahvilaan matkaava olisi voinut ehtiä ryöstämään viimeisen paikan hänen nenänsä edestä.

Tony, tuo 17-vuotias urheilija, astui sisään kahvilaan. Se oli yksi hänen lempipaikoistaan täällä San Diegossa, varsinkin näin hyppytunnilla. Ruokalan menuu oli taas ollut sellainen lievästi sanoen paska, joten Antony, kuten nuoren herran oikea nimi kuului, oli päättänyt lähteä Dusty´siin kahville. Ikäväkseen tämä joutui kuitenkin toteamaan heti sisään päästyään, ettei vapaita pöytiä enää ollut. Pöydät olivat täynnä tylsiä cheerleadereita, joita Tony ei juuri nyt jaksanut. Hän toivoi saavansa olla rauhassa, mutta näköjään sitä ei nyt hänelle suotu. Voi perkele, tuo kirosi mielessään astellessaan sisemmäs tiskille.
"Yks Latte macchiato", nuorukainen sanoi miehelle, joka seisoi tiskin takana ja käänsi katseensa tarkkailemaan kahvilaa. Hitto, kun se tosiaan oli täynnä.

Kuuma juoma työnnettiin nuoren eteen ja tämä heitti rahansa miehen käteen kääntyen. Tony huokaisi. Hän siirtyi lähimmän pöydän viereen, jossa ei ollut puheliaita cheerleadereita ynnä muita... no puheliaan näköisiä tyyppejä. Vain yksi tyttö, joka taisi olla skeittari.
"Saan kai istua tähän?" poika kysyi, vaikkei se ollut kysymys. Juoma läväytettiin pöytään ja tummatukkaista tyttöä vastapäätä istuuduttiin. Tony onki tummanharmaan, hieman tavallista paksumman hupparinsa taskusta kuulokkeet ja asetti ne korviinsa nojautuen tuolin selkänojaa vasten. Hupparin alta pilkotti valkea t-paita ja jaloissaan nuorella oli kuluneet, hieman jopa rispaantuneet farkut, sekä valkomustat tennarit. Hän huokaisi hiljaa, kun rokki tulvahti korviin.
Tony ojentui ja joi hieman lasistaan. Hän oli painanut päätään alemmas, mutta tarkasteli vastapäässä istuvaa tyttöä hieman. Tuo oli ilmiselvä skeittari, eikä nuorukainen tahtonut muuta tuosta tietääkään. Ei häntä kiinnostanut kuulla tytön kiinnostuksen kohteista, ikää, tai edes nimeä. Tummatukka ei kiinnostanut häntä pätkän vertaa, sama se tuolle pojalle oli. Tony tahtoi vain rauhoittua hetkisen.

Whitney hörppi kaakaotaan. Se oli kyllä ehkä vähän turhan kuumaa, mutta hyvää se kuitenkin oli. Ja parasta oli se, että hän sai hyvän syyn olla tyytyväinen itseensä. Ovesta tulvi sisään koululaisia tasaiseen tahtiin, eikä mennyt kauaa, kun kahvilan jokaisessa pöydässä istui joku.
Tyttö käänsi katseensa hetkeksi pois päin ja heti tietysti joku kysyi saiko pöytään istua.
"Juu, istu vaan," Wii vastasi, vaikka huomasi samalla, ettei toinen tainnut vastausta edes odottaa. Tätä taisi ärsyttää, kun ei päässyt parempaan paikkaan. No, poika saisi nyt tyytyä hänen seuraansa, ellei sitten löytäisi parempaakaan. Ja se oli aika epätodennäköistä, sillä paikka suorastaan tulvi cheerleadereita, joiden juttuja kukaan ei jaksaisi kuunnella. Paitsi että Wii itse saattaisi jaksaa, mikäli tylsistyisi liikaa.

"Aika rasittavat jutut noilla," Wii sitten tokaisi, välittämättä siitä, jaksoiko toinen kuunnella. Hän ainakin tahtoi tapansa mukaan olla äänessä. Jos toinen ei kuuntelisi, hän voisi puhella itsekseenkin, vaikka se typerää olisikin. Ainakaan muut eivät tajuaisi, että hän ei oikeasti puhuisi pojalle.
"Ihan kuin tässä maailmassa ei muuta puheenaihetta oliskaan kun vaatteet ja miehet," tyttö sanoi ja tuijotti sitten toiveikkaana poikaa. Ehkäpä tämä avaisi suunsa ja sanoisi edes jotakin. Olisi tylsää, jos toinen vain keskittyisi musiikkiinsa ja kahviinsa.
"Mitä sä muuten kuuntelet?" kysyttiin vielä, ennen kuin tyttö siemaisi jälleen juomaansa.

"Aika rasittavat jutut noilla" tuo tummatukkainen tyttö tokaisi Tonylle. Sanat kuuluivat hieman vaimeasti musiikin peittäessä ne, mutta silti nuorukainen sai niistä selvän. Tämä nyökkäsi pienesti. Eipä se häntä kiinnostanut, mutta kyllä, niillä tosiaan oli aika rasittavat jutut. Kukaan ei jaksanut niitä kuunnella. Paitsi tietysti cheerleaderit itse, mutta Tony nyt ei ollut cheerleader, eikä koskaan tulisi olemaan. "Ihan kuin tässä maailmassa ei muuta puheenaihetta oliskaan kun vaatteet ja miehet," tyttö sanoi ja nyt nuorukainen nosti katsensa vastapäätään istuvaan neitoon virnistäen. "No niinpä..." tuo totesi hieman virnistäen. Se hyvä puoli skeittareissa oli sentään, etteivät nämä olleet niin pinnallisia, kuin esimerkiksi nuo cheerleaderit. Muuten nuo taisivat olla kuitenkin aika typeriä. Useimmat heistä pukeutuivat liian suuriin vaatteisiin, mitä hölmöyttä! Jos kerran löytyi sopivia vaatteita, niin miksi sitten pukeutua liian suuriin? Tony pudisti vähän päätään ajatuksilleen.

Juuri, kun tämä oli kääntänyt katseensa läheiseen ikkunaan, nuori kuuli musiikin ylitse uuden kysymyksen. Nyt tyttö kysyi, että mitä Tony kuunteli. No jaa, voisipa sen paljastaa tuolle, niin ei pitäisi poikaa sentään aivan ylimielisenä ja koppavana, vaikkei tätä voinutkaan kiinnostaa tytön kanssa juttelu.
"Óletko kuullut sellaisesta bändistä, kuin Green Day? Niiden Boulevard of Broken Dreams -kappale tulee nyt", Tony vastasi kohauttaen hieman olkiaan ja juoden taas hiukan juomaansa. Poika sulki silmänsä hetkeksi.
Sitten tuo avasi silmänsä ja käänsi katseensa tyttöön.
"Taidat olla puheliasta tyyppiä, kun kerran aloit noin juttelemaan", nuorukainen totesi hymähtäen hieman ja sormeili lasiaan.

Wiitä harmitti. Poika ei selvästi ollut juttutuulella, kuten hän oli toivonut. Mutta ehkäpä tämä innostuisi puhelemaan, jos hän itse pitäisi väkisin yllä jonkinlaista keskustelua. Ja jos poika ei siitä pitäisi, niin tämä voisi ihan hyvin häipyä.
Hetken kuluttua Whitneyn oli pakko pyöräyttää silmiään. Luuliko poika, että hän eli jossain laatikossa?
"Tottakai mä olen kuullut," Wii tuhahti, kuulostaen melkein loukkaantuneelta. "Kuka nyt ei olisi? Tuleehan sitä radiosta aina joskus. Ei kyllä ihan mun suosikki, mut menettelee."
Whitney päätti viisaana olla paljastamatta, että fanitti yli kaiken Sean Kingstonia. Sean vasta osasikin asiansa ja oli sitä paitsi maailman suloisin. Se oli tytön mielipide ja sitä ei kyllä saisi muutettua mikään.

"No, ehkä mä olen vähän puhelias," Whitney myönsi naurahtaen pienesti. "Ainakin kun sille päälle satun. En mä aina ole, silloin vain jos ei ole parempaa tekemistä."
Tyttö selitteli taas ties mitä. Poikaa ei varmasti voinut kiinnostaa moiset asiat, mutta itsepä oli jatkanut keskustelua. Niin! Ei tuo poika tainnut sittenkään olla sellainen hiljainen hissukka, kuten hän oli jossakin vaiheessa muistaakseen aavistellut.
"Mä olen muuten Whitney," tyttö päätti sitten esitellä itsensä. Olihan se nyt kohteliasta. Tai ainakin se oli Wiin tapaista. Hän halusi tietää toisen nimen, mutta ei viitsinyt sitä suoraan kysellä, ainakaan heti. Jos poika ei tällä tavoin kertoisi nimeään, niin kyllä hän sitten kysyisi.

Toinen pyöräytti silmiään Tonyn kysymykselle, mikä sai nuoren suupielet nykimään ja hymähtämään hieman huvittuneena. Ainakin jotain tuo tiesi. Tyttö kuulosti melkeinpä loukkaantuneelta, kun vahvisti tietävänsä bändin. No jaa, kyllähän se joillekin saattoi olla, että mikä helkutin Green Day, mutta sillähän ei ollut nyt väliä. Toinen sanoi, että se ei ollut ihan hänen suosikkinsa, mutta menetteli. Tony pakottautui nyökkäämään hieman ilmeettömästi, josta ei voinut tulkita, oliko tuo tieto kiinnostava, vaiko sellainen, että jaaha, kiva kun kerroit, pälä pälä pälä…

Antony virnisti, kun toinen myönsi olevansa ainakin vähän puhelias. Oli mukavaa olla ainakin osittain oikeassa. Kukapa ei olisi tyytyväinen ollessaan oikeassa? Ja nyt tyttö alkoi oikein selittelemään jotain. Okei, ei nyt niin olisi tarvinnut innostua. Kunhan Tony oli vain todennut sen. Tumma hiuspehko liikkui, kun poika pudisti vähän huvittuneena taas päätään.
Toinen päätti esitellä itsensä, Whitney. Suhteellisen tavallinen nimi se oli. Vaikka oikeastaan, mikäpä Tony oli sitä arvostelemaan, omakaan ei ollut kovin erikoinen. Nuori ei tehnyt elettäkään vastatakseen, kysyköön, jos tahtoi tietää. Tummat silmät siirtyivät takaisin ikkunaan, josta näkyi ihmisten astelua kadulla. Olipa kiinnostavaa, Tony ajatteli ja skippasi tylsän kappaleen ylitse.

Whitney tunsi hetken kuluttua olonsa oikeasti loukatuksi. Poika vain näytti naureskelevan, kun hän selitteli asioitaan. No, mitä väliä sillä edes oli? Jos ei toista kiinnostanut, niin ei väkisin.
Mutta ei se estänyt tyttöä yrittämästä. Hän oli nyt juttutuulella, eikä voinut sille mitään. Sehän vasta typerää olisi ollut, jos he eivät olisi puhuneet mitään. Täytyihän sitä nyt jotenkin kommunikoida, jos kerran istui saman pöydän ääressä!

Niinpä tietysti. Poika ei viitsinyt edes kertoa hänelle nimeään. Se ei kyllä ollut mukava teko. Whitney alkoi jo epäillä, kannattaisiko nimeä edes kysyä, kun toinen oli tuollainen tuppisuu.
"No, kuka sä sitten olet?" tyttö kuitenkin kysyi, sillä hän tiesi, että asia jäisi muuten vaivaamaan häntä.
Sitten Whitney päätti, että jos poika ei enempää innostuisi puhumaan, niin hän voisi sitten olla hetken hiljaa tämän mieliksi. Tuo kun ei vaikuttanut edes pitävän siitä, että tälle puhuttiin. Kuunteli vain musiikkiaan.

Kadulla oli suhteellisen vilkasta. Yksi mummeli, joku tyttöporukka, Antony ajatteli tylsistyneenä. Jotenkin häntä ei jaksanut kiinnostaa edes musiikki. Yleensä se sai hänet hyvälle tuulelle, mutta ei nyt. Nuorukaisen otsa rypistyi hieman tyytymättömästi, pitäisi keksiä jotain tekemistä. Toinen kysyi lopulta Tonyn nimeä. Poika käänsi katseensa takaisin tyttöön. Kai sen voisi sille sanoa. Olipa tuo ainakin sitkeä, se oli yleensä aika hyvä juttu, vaikkakin usein meni myös rasittavuuden puolelle, mutta saipahan Tony ainakin jotain ajateltavaa. Pieni hymy nyki hänen huuliaan.
”Kiinnostaa minun nimeni vai?” tuo aloitti huvittuneella äänensävyllä. Hän paransi asentoaan tuolissaan. ”Ja se minun nimeni… On Antony, mutta kutsu vain Tony, kun se on niin ärsyttävän pitkä nimi. Tony on helpompi lausua”, Antony vastasi nyt tytön oikeaan kysymykseen.
”Millä luokalla sinä oletkaan?” Tony tiedusteli hetken kuluttua. Hän oli päättänyt tappaa aikaa Whitneyn avulla. Toinen tahtoi selvästi puhua, no puhutaan sitten, tuo päätti. Pojalla oli jo aivan tarpeeksi tylsää, joten ei kai yhden skeittarin kanssa puhelu paljoa asiaa pahentaisi.

Selvä. Toinen taisi viimein luovuttaa ja alkoi sittenkin osoittaa puhumisen merkkejä. Nimensä kertomisen jälkeen toinen vielä jatkoi juttelua, ihan vapaaehtoisesti, eikä Wiin tarvinnut tätä siihen pakottaa.
"Mä olen ensimmäisellä," tyttö kertoi ja hörppäsi sitten kaakaotaan. Tuntui heti paljon mukavammalta, kun ei tarvinnut puhua kuuroille korville. Tai sellaiselle tyypille, joka ei vaivautunut kuuntelemaan tai vastaamaan. Whitney rakasti kunnollisia keskusteluja, ihan yhtä paljon kuin puhumista yleensä. Oli ehkä sittenkin tulossa mukava kaakaohetki, vaikka ympärillä olevat cheerleaderit häiritsivätkin hihittelyllään.

"No, milläs luokalla itse olet?" tyttö jatkoi sitten. Poika ei varmasti ollut hänen luokallaan, eikä edes samoilla kursseilla. Tai no, jos oli, niin tämä oli säästynyt Wiin seuralta ja huomiolta.
Wii vilkaisi sitten ympärilleen. Heti kun hänen katseensa osui erääseen cheerleaderiin, jonka nimeä hän ei vaivautunut muistelemaan, tyttö alkoi supista ystävilleen ja kohta kahvilassa kaikui näiden nauru, joka sai Wiin huokaisemaan.
"Voisivat nuokin hankkia elämän ja lopettaa toisille nauramisen!" hän tuhahti ja mietti, joko häipyisi pois.

Tony tarkasteli tytön reaktiota, kun oli intoutunut oikein kunnolla puhumaan. Ehkä tästä saattaisikin tulla ihan mielenkiintoinen keskustelu, mistäs sitä vielä tiesi?
Whitney kertoi olevansa ensimmäisellä. ´Eli pikkukakara vasta´, nuorukainen ajatteli naurahtaen mielessään. Okei, ylä-asteelaiset alkoivat olla pikkukakaroita, mutta eiköhän lukiolainen jo jotain osannut. Ainakin sitoa kengännauhansa. Ajatus huvitti hieman, mutta ulospäin sitä ei näkynyt.

”Olen kolmannella”, Tony vastasi tytön kysymykseen hymyillen pienesti. Hän tarkasteli tyttöä ja katsoi, minne tuo vilkaisi. Pojan katse seurasi cheerleadereita, jotka alkoivat supista ja sitten nauraa. Tuo pudisti päätään näiden touhuille. Täydellisiä tolloja. Vaikkakin useimmat olivat aika hyvännäköisiä tolloja…
”Älä niistä välitä, ne nyt on mitä on”, Tony totesi toisen tuhahdukselle, katsahti Wiin suuntaan ja väläytti tälle pienoisen hymyn, joka ei ollut mitenkään lohduttava, vaan enemmänkin pirullinen tai kiusoitteleva, ehkä jopa vähän pilkkaava.
Nuorukainen huokaisi, hän alkoi vähän tylsistymään… Mitään ei huvittanut, eikä jaksanut oikeastaan tehdä. Paitsi vain istua. Ja juoda juomaansa. Poika hörppäsi taas lasistaan.

"Okei," Wii sanoi, kun poika kertoi olevansa kolmannella. Ei siis ollut ihme, etteivät he olleet paljoakaan tekemisissä keskenään. Ja vaikuttihan siihen varmasti sekin, että he olivat eri klikeissä. Tony oli todennäköisesti joku rikas tai urheilija. Whitney ei ollut kovin perillä siitä porukasta. Suositut hän kyllä tunnisti ja muutaman cheerleaderin, mutta siihen se sitten jäi. Hän viihtyi paremmin muiden skeittareiden ja räppäreiden seurassa. Ja heidän kanssaan aika ei kyllä totisesti käynyt pitkäksi. Aina keksi jotakin puhuttavaa. Toisin kuin nyt.

Tonyn kanssa oli yllättävän vaikea puhua. Ehkä se johtui toisen innottomuudesta, sillä muuten juttua olisi kyllä syntynyt, ainakin melko varmasti. Whitney ei oikein pitänyt siitä, että oli hiljaista ja ettei mitään tapahtunut. Aina oli oltava jotakin viihdykettä ja nyt Antony sai kunnian olla hänen viihdykkeensä, ettei hän tylsistyisi.
"Joo, ne todellakin on mitä on," Whitney toisi pojan sanat ja alkoi sitten kuumeisesti miettiä, mitä toinen oikein virnuili niin inhottavalla tavalla. Ehkä tätä vain huvitti, kun koulun kanat nauroivat ja puhuivat hänestä pahaa.
"Mä en kyllä haluais olla cheerleader," Wii totesi sitten. "Ainakaan jos joutuis elämään noitten seurassa. Ei nyt millään pahalla, mutta totta se on!"

Tony hymyili toisen sanalle. Ainakaan tuosta Whitney ei saanut useampaa sanaa aikaan, kuin yhden. Huvittavaa, todella, nuorukainen ajatteli sarkastisesti. Ei tosiaankaan… Poika huokaisi hieman.
Hän nyökkäsi toisen toistaessa Tonyn lausumat sanat. Ainakin jostain he olivat samaa mieltä, mitä tuo sitten todellisuudessa ajatteli, se oli nuorelle urheilijalle arvoitus, jota hän ei viitsinyt alkaa ratkomaan. Ei ainakaan nyt. Hetken ajan kuluttua toinen jatkoikin yllättäen.
Whitney totesi, ettei haluaisi olla cheerleader. Kas vain, nuorukaisella ja tytöllä olikin enemmänkin yhteistä. Ei Tonykaan haluaisi olla cheerleader, ylipäätään tyttö. Poikana oli mukavampaa, tai nuorena miehenä oikeastaan.
”Luuletko, että loukkaantuisin siitä, ettet haluaisi olla cheerleader?” nuorukainen kysyi. Hän sanoi hieman leikillään, kun toinen sanoi, että ei millään pahalla. Eihän hän edes ollut cheerleader, saati tyttö! ”Okei, se oli vitsi”, Tony totesi ja naurahti.
”Mutta en minäkään tahtoisi olla leaderi. Se olisi aika rasittavaa. Kaikki tylsät pikkutemput ryhmässä ja kivat kannustushuudot… Ei kiitos”, hän sanoi sitten.
Nuori käänsi katseensa ikkunaan, sillä ei tahtonut seuraavien sanojensa aikana katsoa Whitneyhin, ettei toinen ajattelisi mitään typerää.
”Sitä paitsi, ei se edes sinulle sopisi. Sinun persoonaasi ei vain enää mahdu mikään huiskujen heiluttelu”, hän totesi kohauttaen hieman olkiaan.

Tony ei tahtonut antaa sitä kuvaa, että pitäisi kovastikin Whitneyn persoonasta. Toki tuo oli valoisa ja niin edelleen, mutta… silti siinä oli jotain rasittavaa. Rasittavaa, mutta kuitenkin vähän herttaista itsepäisyyttä. Pieni hymy pyrki nuoren huulille, mutta tuo ei aikonut antaa sille periksi, vaan hörppäsi juomastaan tyrehdyttääkseen hymyn.

"No oisithan sä voinut tavallaan siitä loukkaantua," Whitney totesi. "Jos sulla vaikka olis joku cheerleadertyttöystävä. Tai vastaavaa. Enhän mä voi tietää keiden kanssa sä aikaasi vietät."
Whitney hörppäsi taas kaakaotaan. Se kyllä tuntui lämmittävän turhan paljon. Olisi ehkä pitänyt tyytyä limsaan tai mehuun tällä kertaa. No, ehkä seuraavalla kerralla hän muistaisi tämän.
"Joo, ne kannustushuudot onkin tosi kivoja," Whitney naurahti. Hänestä ei totisesti olisi siihen, että hyppelisi jotkut hiuskut kädessä ja huutelisi ties mitä hölmöltä kuulostavia lauseita. Ja vielä julkisesti jossain kisoissa. Ei ikinä!

"Ai mitä sä tolla tarkotat?" Whitney kysyi ja tuijotti poikaa. Oliko hänellä tämän mielestä liikaakin persoonallisuutta? Vai mitä toinen oikein tarkoitti? Jostain syystä Wii tunsi itsensä melkein tyhmäksi, kun ei tajunnut toisen sanojen merkitystä. Mutta no, mitä väliä sillä loppujen lopuksi edes oli? Ei hänen tarvinnut välittää pojan sanoista.
"No joo, siinä sä ainakin oot oikeessa, ettei se homma sovi mulle," Whitney sanoi ja mietti yhä toisen sanoja. Oliko se ollut loukkaus vai ei? Ainakin poika oli pitänyt katseensa poissa hänestä sanoessaan sen. Tämä oli ilmeisesti pelännyt hänen reaktiotaan. Tai sitten oli ollut liian noloa sanoa noin. No, ihan sama se hänelle oli. Ainakin ehkä. Mutta halusi hän nyt tietää, mitä poika hänestä ajatteli, vaikka ei sillä olisikaan hänen käyttäytymiseensä mitään vaikutusta.

Pieni huvittunut naurahdus kantautui Tonyn suusta, kun tuo kuuli Whitneyn vastauksen. Ehei, tyttöystävä… aijai, se särähti pojan korviin aika kovaakin. Hän ei voinut kuvitellakaan, että hänellä olisi tyttöystävä! Eieiei, ei kiitos. Sitten tuo korjasi ilmeensä huvittuneesta hieman anteeksipyytävään.
”Anteeksi. Ei saisi nauraa, sillä ethän sinä tosiaankaan voinut tietää, keiden kanssa liikun”, nuorukainen totesi pahoittelevan kuuloisena, vaikka edelleen naureskeli mielessään, että tyttöystävä! Voi jessus.

Loukkaantuiko Whitney hänen sanoistaan? Tony ei ollut aivan varma, mutta mitäpä tuo siitä erityisemmin välitti. Kuitenkin toinen taisi tahtoa jonkinlaista selvennystä sanojen merkityksestä. Nojaa, mitenkäs sen selittäisi, nuori mietti hieman ja kuuli vielä toisen myöntyvän siihen, ettei cheerleader sopinut Whitneylle.
”Noo… Mitenkäs sen selittäisi?” Tony totesi lopulta ja käänsi katseensa tyttöön, jotta olisi helpompi saada rehellinen kuva. Nuorukainen oli vielä hetken hiljaa, miettien selitystään.
”Jos olisit vielä cheerleader, niin… olisit aika sekava pakkaus. Rempseän urheilullinen, hieman raivostuttavakin itsepäisen oloinen, silti valoisa… ja jos tuohon vielä lisätään huiskujenheilutus, niin voi jessus. Tai, en mä osaa selittää…” nuorukainen totesi ja huokaisi kääntäen katseensa muualle. Hitsi soikoon, joskus ajatuksia oli hiton vaikeaa pukea sanoiksi!

Whitney huokaisi pettyneenä. Toinen taisi olla aikamoinen tollo. Ei nyt olisi tarvinnut tuolla lailla nauraa. Tai no, hyvähän se oli, että hän ei ollut toista loukannut, mutta silti naurahdus kuulosti ikävältä. Todellinen ääliö poika kyllä olisi ollut, jos olisi liikuskellut cheerleadereiden kanssa. Wii ei oikein osannut arvostaa kyseisen klikin tyttöjä. Nämä olivat melkein kaikki niin pinnallisia ja itseään täynnä, ettei sitä jaksanut edes ajatella.

"No joo, niin mä kai olisin." Wii myönsi. Ei hän edes osannut kuvitella itseään cheerleaderin saappaisiin. Tai no, ei hän tiennyt edes oliko näillä saappaita, tuskin kuitenkaan. Se ei oikein tainnut sopia kyseiseen lajiin. Nyt Whitney kumminkin tajusi mitä poika oli tarkoittanut. Ei kukaan varmasti pitäisi häntä kovin normaalina, jos hän skeittauksen ja kaiken hölmöilyn lisäksi olisi cheerleader. Sehän olisi naurettavaa!

"No, sua ei ainakaan voi sanoa kovin sekavaksi." Wii totesi sitten. "Tai no, oisit sä, jos sä harrastaisit skeittausta. Tai sitten olisikin joku friikki tai vastaava."
Wii hörppäsi taas kaakaotaan. Muki oli jo puolillaan, eikä ollut vielä mitään kiirettä koululle.
"Mitä sä muuten yleensä ajattelet skeittareista?" Wii keksi sitten kysyä, vaikka vastaus ei loppujen lopuksi häntä paljoa kiinnostanutkaan. Hän vain halusi taas lörpötellä ja höpöttää.

Tony nyökkäsi toisen myöntymiseen. Totta, toinen olisi äärimmäinen sekava pakkaus… mutta toisaalta, mitäpä sillä nyt oli väliä. Miksi hän edes oli alkanut puhelemaan, että millainen toinen, aivan tuntematon tyyppi, olisi jos olisi vielä cheerleader? Ei nuorukainen yleensä sellaisia miettinyt. No jaa, ehkä oli aika avartavaakin, kun istuutui täysin outojen tyyppien seuraan. Tai, ainakin tämä tapaus oli saattanut heidät kovin syvällisen pohdiskelevaan keskusteluun, mitä Tony ei yleensä tehnyt. Keskustellut syntyjen syviä…

Whitneyn toteamus nosti hieman pojan kulmakarvoja vähän kysyvästi. Mistäs likka sen tiesi? Okei, täytyihän nuorukaisen nyt myöntää, ettei hän ollut mitenkään sekava tyyppi. Urheilijapoju, joka viihtyi paljon omassa seurassaan ja kuunteli musiikkia. Ei kuulostanut ollenkaan sekavalta, vai mitä?
Toisen kysymys yllätti Tonyn. Olihan hän jo todennut toisen mietiskelevän paljon ihmistyyppejä ynnä muita asioita, mutta silti se yllätti. Poika hörppäsi nopeasti juomastaan, yrittäen miettiä, mitä vastaisi.
”Se riippuu tosi paljon henkilöstä. Mutta yleiskuvani skeittareista on sellainen rento, huumorintajuinen, vähän läppääheittävä joukkio. Vähän kuin urheiluseura, mutta siitä puuttuu se vakavuus”, Tony sanoi sitten.
”Entä itse, urheilijoista?” tuo uteli, tietäen, että toinen halusi puhua.

Whitney lähestulkoon yllättyi, kun toinen katsoi häntä kysyvästi hänen sanoessaan, ettei tämä ollut sekava. No, itsehän tämä jutteli ja näytti niin normaalilta kuin vain voi. Tai no, oli tämä ehkä jotenkin sulkeutuneen oloinen, ainakin oli alkuksi ollut. Mutta nyt poika jo jutteli ihan mukavasti, tosin Wii olisi halunnut jutella vieläkin enemmän. Jonkun toisen skeittarin kanssa juttua olisi kai tullut enemmän. Mutta Tony tuntui jotenkin olevan eri maailmasta kuin hän. Jostain sellaisesta maailmasta, jossa ei toisille puhuttu ihan mitä mieleen sattui juolahtamaan. Tai sitten Whitney oli aivan väärässä, mikä saattoi olla ihan mahdollista.

Wii kuunteli mielenkiinnolla toisen vastausta. Ainakaan tämä ei kuulostanut siltä, että olisi jotenkin pitänyt skeittareita huonompina ja alempiarvoisina. Ja pojan ajatukset skeittareista kuulostivat ihan oikeilta. He olivat rentoja ja huumorintajuisia, ainakin suurimmaksi osaksi. Pojan viimeiset sanat kyllä eivät pitäneet ihan paikkaansa. Osasivat skeittarit kyllä olla vakavissaan. Jotkuthan kilpailivatkin kyseisissä lajeissa. Skeittaus ei ollut mitään leikkiä, siinä loukkasi itsensä paljon helpommin kuin vaikka jossain koripallossa.

"Skeittaus on kuule aika iso juttu niille jotka sitä harrastaa," Wii totesi sitten. "Se on vähän niin kuin elämäntapa, ainakin mulle. En mä osais olla ilman lautaa, on se sen verran tärkee asia mun elämässä."
Wii hörppäsi sitten taas kaakaotaan.
"No, mun mielestä urheilijat on vähän turhan vakavia tyyppejä. Ne vaikuttaa aika rikkailta useimmiten. Ja sellasilta että ne tietää mitä haluaa. Ja aika hyvännäkösiä kyllä." Wii sanoi sitten, vahingossa tosin, mutta sitä sattui hänelle usein. Hän lörpötteli aina vähän turhan paljon, joten saattoi livauttaa suustaan ties mitä, minkä olisi voinut jättää sanomatta.

Tony huomasi, että toinen oli kiinnostunut siitä, mitä hän puhui. Se oli mukavaa, kukapa ei pitäisi siitä, että itseään kuunneltiin? Luultavasti kaikki toivoivat, että heitä kuunneltiin, kun itse puhui, vai mitä?
Ainakaan heti toinen ei tuntunut lyttäävän hänen ajatuksiaan skeittareista. Mutta sitten toinen alkoi kuitenkin väittämään, että skeittaus oli aika iso juttu niille, jotka sitä harrastivat. No niinhän se kai oli aina, jos jostain harrastuksestaan piti oikein kovasti? Mutta yleensä Tony oli ajatellut, että skeittarit eivät kuitenkaan ottaneet sitä niin tosissaan, mutta Wii väitti muuta. Voihan se niinkin olla, nuorukainen ajatteli myöntävästi ja nyökkäsi sitten aika pienesti.

Sitten tummatukka keskittyi kuuntelemaan tytön kuvausta, millaisia urheilijat olivat tämän mielestä. Tony hymähti ajatuksissaan, kun toinen sanoi, että urheilivat olivat vähän turhan vakavia. Totta kai piti pitää järki mukana, varsinkin, jos tähtäsi hieman pidemmälle urheiluharrastuksessaan. Ja rikkaita ja määrätietoisia… No, se piti aika hyvin paikkansa, Ainakin rikkaus Tonyn kohdalla. Ja kyllä hän tiesi myös aikalailla, mitä tahtoi. Pieni hymähdys kantautui tämän suusta, kun toinen sanoi vielä, että urheilijat olivat myös aika hyvännäköisiä. Kukapa ei pitäisi lihaksikkaista nuorista miehistä? Tony ajatteli hieman leikillisesti, mutta tottahan se oli, useimmiten ainakin.
”Hmm… Tottahan se on, että olemme vakavia, kun monet tähtäävät aika korkealle. Itse en kyllä tiedä, tahdonko mennä niinkin pitkälle…” hän sanoi sitten, ettei olisi aivan hiljaa.

”Okei, olemme käsitelleet skeittarit ja urheilijat. Ja aika hyvin myös cheerleaderit, ketkäs me sitten analysoidaan?” nuorukainen kysyi hieman vitsaillen, osiksi myös hieman tosissaan.
”Kävisivätkö vaikka… pahikset?” Tony lisäsi vielä naurahtaen.

"No, miksi et tahtoisi pitkälle?" Wii kysyi. Hän ajatteli, että jos toinen kerran kuului urheilijoihin, tällä varmasti oli tavoitteenaan olla tulevaisuudessakin sellainen. Oli aika yllättävää kuulla tuollaista. Mutta no, ehkä urheilijatkaan eivät olleet kaikki tosissaan, niin taisi olla jokaisen klikin laita. Paitsi ehkä suositut olisivat suosittuja tulevaisuudessakin, osasivathan nämä varmasti keplotella itsensä hyvään asemaan tavalla tai toisella.

"No, mikä ettei!" Wii naurahti, kun poika ehdotti heidän seuraavaksi keskustelevan pahiksista. Se olisi ainakin hauskaa ajanvietettä, jos kävisi kaikki koulun klikit läpi. Heillä oli varmasti joistakin erilaisia käsityksiä, olivat he kuitenkin täysin erilaisia keskenään.
"No, mitä niistä pahiksista voi sanoa muuta kun että ne on pahiksia?" Wii naurahti taas. "Paitsi että musta tuntuu että aika suuri osa niistä vaan esittää kovaa. Kai ne on loppujen lopuksi aika herkkiä tyyppejä. No, ainaki ne uskaltaa sanoa omat mielipiteensä."

Whitney hörppäsi sitten kahvia ja keskittyi kuuntelemaan, mitä toinen sanoisi aiheesta. Tuskin pahiksista saattoi kovin montaa mieltä olla. Pahiksia mitä pahiksia. Sellaisia kovanaamoja ja juoppoja. Tai ainakin niin hän oli aina olettanut. Kai nämä käyttivät huumeitakin, osa ainakin. Wii oli itseasiassa nähnyt joskus jotain siihen viittaavaa, ainakin erään oppilaan käyttäytymisessä. Siitä hän ei ollut kyllä puhunut kenellekään, koska eihän asia hänelle kuulunut.

//Tuli taas tällainen kökkö! Mun pitää kyllä opetella kirjottaan pitempiä viestejä//

Kuullessaan tytön kysyvän, että miksei hän tahtoisi pitkälle, Tony kohautti hieman olkiaan. Ei häntä vain siinä mielessä kiinnostanut urheilla, se oli kuitenkin aika rasittavaa, jos joutuisi katsomaan kaikki menonsa kilpailujen ynnä muiden takia.
”En tiedä. Ei se vain kiinnosta niin paljon, että tahtoisin siitä ammatin kaikenlisäksi. Se on kyllä mukavaa, pidän urheilusta, ja se tuo minulle hyvän olon, mutta ammatti… Ei kiitos. Kaikki kilpailut ja muut treenit, en tahdo niitä päättämään koko elämästäni. Etsin kyllä kunnon työn itselleni, kun ei se urheilu ole ainoa, mitä osaan”, nuorukainen selitti hieman matalasti naurahtaen.

Toisen naurahdus nostatti virneen Tonyn huulille, saaden pienet juonteet aikaan hänen suupieliin. Kyllähän se sopi, että käytäisiin vaikka kaikki klikit lävitse. Sehän olisi ihan mukava idea, eikä tulisi ihan heti tylsää, kun pääsisi hieman loukkaamaan joitakin hyypiöitä. No, ei nuori alkaisi loukkauksia latelemaan, mutta omat mielipiteet hän kyllä ilmaisisi. Tietenkin!
Siinä tummatukka oli aikalailla samaa mieltä, että osa esitti kovaa. Se oli varmaan vain kuori. Luultavasti heistä jokainen oli saanut jonkinlaista pahaa kohtelua elämänsä aikana ja sulki sitten sisimpänsä muilta kovan kuoren avulla.

”Mm… Olen oikeastaan aikalailla sinun kanssasi samaa mieltä. Ne ovat vain pahiksia. Luultavasti lähes kaikki ovat vain kaltoin kohdeltuja tyyppejä, jotka yrittävät saada elämäänsä jonkinlaista sisältöä kiroilemalla, solvaamalla loukkauksiaan ja ollessaan kylmiä”. Tony sanoi miettivän kuuloisena. Kaikki kännäämiset ja muut toilailut johtuivat varmaan samasta asiasta. Joskus nuorukainen sääli vähän niitä pahiksia. Mutta ei sentään yleensä, sääli ei kuulunut hänen tunteisiinsa kovin usein.

//Ei tuo mitenkään huono ollut! Minullakaan ei aina onnaa//

Tony vaikutti aika fiksulta kaverilta. Ei halunnut tuhlata koko loppuelämäänsä urheiluun, vaan aikoi hankkia kunnon työn. Siitä Wii sai tietenkin heti uutta pohdittavaa. Millaista työtä toinen sitten piti kunnollisena? Halusiko tämä kenties lääkäriksi tai lakimieheksi? Tai sitten tämä halusi ehkä vain myydä autoja tai muuta vastaavaa.
"No, mitä sä sit oot miettiny? Vai ootko vielä ees niin pitkälle kerinny ajatella?" Whitney kysyi uteliaana. Häntä kiinnosti aina kummasti toisten tulevaisuuden suunnitelmat, ihan niin kuin hänen omansakin. Tulevaa oli aina mukavaa suunnitella ja pohtia.
Itse hän ei vielä tiennyt mitä halusi. Kunhan vain saisi kunnollisen perheen, talon ja työn. Ja hänelle kunnollinen työ oli joku, mistä saisi sopivasti palkkaa ja josta piti. Hänestä ei ainakaan olisi kirjastotädiksi, eikä miksikään sihteeriksi. Hänelle sopi paremmin joku ihan muu. Vaikka autonkorjaaja. Sekin olisi enemmän hänen juttunsa, kuin joku hikisessä toimistossa istuminen.

"No, sellasiahan ne on. Ei kai niistä oikein edes voi olla montaa mieltä. Siltä ne ainakin vaikuttaa," Wii tokaisi ja mietti sitten, minkä klikin seuraavaksi ottaisi käsittelyyn. Olisiko ehkä sitten rokkarit ja hevarit? Tai nörtit? Nuori nainen kuitenkin päätti ottaa puheeksi itse suositut. Heistä ainakin riitti keskusteltavaa ja mielipiteitä. Toiset pitivät näitä melkein jumalattarina, toiset taas halveksivat. Ja osa sitten ei ollut heistä mitään mieltä, koska asia ei heitä kiinnostanut.
"No, entäs suositut sitten?" Wii kysäisi. Hän toivoi, ettei kukaan lähistöllä olioista kuunnellut nyt heidän puheitaan, koska ties mitä siitäkin saattaisi seurata. Varsinkin jos joku juoruilija olisi paikalla.
"Mun mielestä ne on pilalle hemmoteltuja, itserakkaita ja ahdasmielisiä." Wii sanoi ja hymyili sitten. "Mun mielestä se vaan on niin tökeröä, että jotkut kuvittelee olevansa parempia ja jotenkin erityisiä. Se on mun mielestä väärin. Kun niillä tytöillä on rahaa, se nyt on selvää, niin miksei ne käytä sitä johonkin hyödyllisempään? Vaikka hyväntekeväisyyteen. Mutta ne vaan ostelee hienoja vaatteita ja autoja. Ihan turhaa."
Wii hiljeni, kun huomasi taas selittävänsä kaikkea turhaa, vieläpä ihan liikaa. Se ei aina ollut hyväksi, mutta mitä väliä sillä loppujen lopuksi edes oli? Kerranhan sitä vain elettiin, joten kannattihan sitä puhua, kun se oli vielä mahdollista.

”Mm… En ole aivan varma. Luultavasti johonkin tekniikkaan tai autoihin liittyvään, sillä tykkään puuhailla niiden kanssa. Saa nähdä”, Tony tuumiskeli ääneen toisen kysyessä uteliaan kuuloisena. Sitten tuo väläytti pienen hymyn ja katsahti Whitneyhin tummilla silmillään.
”Entäs itse?” hän tiedusteli hymähtäen. Miksi hän edes kysyi? Nuorukainen ei osannut vastata tuohon kysymykseen, ehkä vain kohteliaisuus? Voi olla… Oikeastihan häntä ei edes kunnolla kiinnostanut, mutta nyt kun Wii tuntui olevan niin utelias, niin miksikäs ei kysyisi? Ei tummatukka siinä ainakaan mitään menettäisi.

Nuori nyökkäsi toisen tokaisulle, ja antoi hiljaisuuden laskeutua välilleen. Hän mietti, mitä klikkiä ehdottaisi, mutta päätti sitten tytön päättää, kun toinen näytti hieman mietteliäältä, luultavasti samasta syystä. Tony nojautui eteenpäin ja hörppäsi juomastaan. Sitten toinen kysyi, että mites suositut? Hmm… No, mitäs siitä nelikosta voisi edes sanoa? Suosittuja… kauniita, tietysti…
Tony nosti katseensa takaisin Whitneyhin, kun tuo alkoi puhua. Hmm… Hänellä oli aika kärkäs ja negatiivinen kuva näistä neljästä tytöstä. Tottahan se oli, että he pompottelivat muita mielensä mukaan ja ostelivat rahoillaan kaikkea, mutta hei haloo! Ne on sentään rikkaita, ja siitä saa nauttia!
”Hmm… Aika sairasta sinällään, että pidetään itseään parempina, kuin muuta, mutta tottahan se on, että jotkut ihmiset on parempii kuin toiset. Mutten väitä, että ne ois mitenkään parempia, kuin esimerkiksi me”, nuori hymähti jatkaen, ”mutta ihailtavan omanarvonsa tuntevia. Jos niillä nyt on jotain arvoa… Ja aika nättejä, mutta oon mä kauniimpiakin nähnyt. Mutta siis, sanoit että niiden pitäisi käyttää rahansa johonkin hyödyllisempään? Luuletko, että oikeasti ne, joilla sitten on rahaa, panee ne johonkin hyväntekeväisyyteen? Aika kaukaa haettu. Ainahan sitä saa toivoa, mutta kyllä rahasta saa myös nauttia. Toki, kohtuudella. Kyllä minäkin nautin rahasta, kun sitä on”. Tony virnisti hieman. Aika poukkoileva vastaus, poika tuumi ajatuksissaan.

Ketkäs sitten? Kerma oli käyty näköjään lävitse; leaderit, suositut, urheillijat. Ai niin, rikkaat penskat! Mitäköhän muuta näistä voisi sanoa, kuin samaa, kuin leadereista, tai suosituista? Okei, ne oli ainakin rikkaita…
”Mitäs sitten sanot rikkaista pennuista?” tummatukka kysyi. ”Käydään nyt sitten kerma kokonaan lävitse”, hän lisäsi vielä, ennen kuin alkoi miettiä omaa mielipidettään.
”Mm… Samaa kastia kuin muutkin, rikkaita, useimmat omahyväisiä ja itsekeskeisiä. Toki löytyy myös tosi mukaviakin tyyppejä, ettäs.. Niin…” Tony vaikeni miettien. Rikkaissa oli tosi laajalti persoonia, jotkut oli ärsyttävii, mutta toisten kanssa taasen jopa pystyi olemaan kaveri.

Whitney hymyili toisen vastaukselle. Autoja ja tekniikkaa. Niin miesmäistä! No, olihan hän itsekin aika poikamainen sille päälle sattuessaan. Autot olivat kiinnostavia kapistuksia, tekniikka... Se oli jotain, mikä meni melkein yli hänen ymmärryksensä. Whitneystä ei olisi miksikään insinööriksi tai puhelintehtailijaksi. Se olisi liian monimutkaista.
"No, en mä ole sen kummemmin vielä miettinyt," Wii vastasi kysymykseen. "Jotain kunnollista, ei mitään toimistohommia. Mulle kelpais melkein mikä vaan mistä saa tarpeeks rahaa elämiseen. Joku mitä olis mukava tehdä ja missä on rento meininki. Ehkä mä ryhdyn autonkorjaajaks. Perustetaan sitten yhdessä joku yritys."
Viimeisen lauseensa jälkeen Wii virnisti iloisesti. Se oli kyllä täysi läppä. Tuskin hän koskaan olisi enää missään tekemisissä Tonyn kanssa.

"No ei ne tietenkään sitä rahaa käytä kun itseensä," Wii totesi. "Mut mun mielestä ne vois ehkä vähän vähemmänki käyttää niitä rahojaan. Se on tällasen köyhän tytön mielestä jotenkin niin kummallista, että joku voi elää niin tuhlailevasti. Mä oon niin tottunu säästämään rahat pahan päivän varalle."
Tyttö naurahti, vaikka asia olikin melko vakava hänen mielestään ja hörppäsi sitten juomaansa ja oli jo vähällä alkaa puhua lisää suosituista. Heistä kyllä olisi voinut puhella, jos olisi jaksanut vaivata päätään heidän touhuillaan. Ja sitä Wii ei jaksanut. Oli sitä paljon mielekkäämpääkin puhuttavaa kuin koulun muka täydellisimmät ja parhaimmat oppilaat.
"Joo, on siellä kyllä joitain joita vois luulla nörteiks ja taviksiksi, jos ei tiedä paremmin," Wii totesi. "Mut onhan ne kyllä yleensä sellasia, että jos on rahaa, niin ne ei sitä piilottele ja käyttäytyy niin kuin saa mitä haluaa. Ja sellastahan se nykyään on, että rahalla saa mitä vaan. Ja sitä asennetta mä inhoan. Mun mielestä ihmisen pitää kyllä tehdä jotain rahojensa eteen. Mutta ei mulla olis kyllä mitään sitä vastaan, että mulla olis rikas mies joskus."
Wii virnisti taas. Hän oli puhunut taas ties mitä, eikä oikein enää ollut kärryilläkään kaikesta mitä oli sanonut. No, ainakin hän oli tuonut esille oman köyhyytensä.
"No, nyt kun mä jo noi nörtit jo mainitsin, niin mitä mieltä sä niistä oot? Mun mielestä ne on tosi fiksua ja liian vähän arvostettua porukkaa. Ne on oikeesti tosi mukavia, vaikka jotkut niistä kyllä on vähän liian nörttejä."

Tony katsoi, kuinka toinen hymyili hänen vastauksellensa. No, eikä se ollutkin aika tavallista, että miehet suuntasivat auto-/tekniikka-alalle? Oli kyllä… Whitneykään ei ollut kummemmin asiaa miettinyt, mutta mainitsi autonkorjaajan myös. Nuorukainen naurahti hieman toisen vitsailulle. Juu, tuskin nyt sentään, mutta saihan siitä vitsailla. Tony hymyili hieman katsellessaan tyttöä. Ei tuo kummemmalta näyttänyt, olipa ihan mukava… Yksi hyppytunti Wiin seurassa ei mitään haittaisi. Ei siitä sentään tapaa tulisi, tuskin he enää edes tapaisivat.

Tummatukka kuunteli toisen miettiessä suosittujen rahankäyttöä. Ei hän nähnyt siinä mitään pahaa, mutta Whitney taisi olla eri mieltä. Whitney myös totesi olevansa köyhä tyttö, jonka täyty säästellä rahojaan. Se olisi varsin ikävää… Tony ajatteli ja oli hyvillään, että hänellä oli ihan mukavasti rahaa ja muuta varallisuutta…
Tony nyökkäsi, hörppäsi hieman juomastaan, kuunnellen toista. Oli hauskaa kuunnella, kun toinen puhui ihan kamalasti. Ei tarvinnut itseään juuri vaivata, ja sai myös valita kuunteliko vaiko ei, ainakaan niin tarkasti. Mutta Whitneytä oli kyllä ihan mukava kuunnellakin.

Vai mentiinkös sitten sitä aivan pohjassakkaan, eli nörtteihin? No, voisihan niistäkin jotain puhua. Fiksuja, totta, mutta toisaalta vähän nörttimäisen tyhmiä, kun jotkut eivät osanneet pitää puoliaan. Niitä oli joskus kiva pompottaa, ja kelvollisia läksyvastauksia niiltä myös sai.
”Hmm… Jaa, kirjaviisautta niiltä ainakin löytyy… Jotkut on vähän liian pehmoja, mutta eihän siinä oikein ole vaihtoehtoja, jos on arvoasteikossa alimpana?” Tony naurahti hieman.
”Mutta eihän mulla niistä kovasti kokemusta edes ole, että yleisen mielikuvan turvin tässä vain puhun…” hän lisäsi vielä.

”Entäpä… Emot ja Scenet?” nuorukainen kysyi. ”Mun mielestä ne on aika outoa porukkaa, pukeutuvat silleen tosi… no oudosti. Kai ne luonteeltaki voi olla vähän höpsöjä, mutta aika normaaleita muuten” poika arveli. Oli tylsää, kun tultiin tavallisten puolelle. Niistä oli niin tylsä puhua.

Wii kuunteli uteliaana toisen mielipidettä nörteistä. Hän ei kyllä ymmärtänyt miksi oli niin kiinnostunut, kun olihan se nyt päivänselvää, mitä kyseisestä klikistä ajateltiin. Fiksuja ja arkoja, ainakin useimmat.
"Niin, eihän ne voi muutakaan. Jos ne aukois aina päätään ja niin pois päin, niin ei niitä enää pidettäis kyllä välttämättä nörtteinä. Ne vois kuulua pian vaikka pahiksiin," Whitney totesi. Hän ei olisi kyllä halunnut kuulua nörtteihin. Nörtit ja cheerleaderit olivat sellaisia, joihin hän ei tuntenut pienintäkään yhteenkuuluvuutta. Ne olivat niin eri maailmoja, kuin hänen omansa. Skeittarien ja räppäreiden porukassa oli paljon rennompaa ja mukavampaa kuin hän uskoi missään muussa klikissä olevan. Tottakai toisetkin osasivat pitää hauskaa, mutta eri tavalla.

"No ne on kyllä aika erikoisia," Wii totesi emoista ja sceneistä. "Mut se on kiva asia, että ne uskaltaa olla persoonallisia. Mut mun mielestä jotkut vaikuttaa siltä että ne pukeutuu sillä tavalla vaan siks että sais huomiota. Ja osa sit vaan oikeesti rakastaa sitä touhua."
Wii hörppäsi kaakaotansa. Olivatko he jo käyneet kaikki klikit läpi? Ainakin suurin osa oli käyty. Ja tuskin muissa klikeissä nyt oli mitään kiinnostavaa. Ja ei ainakaan mitään mielipide-eroja voinut odottaa. Mutta ehkäpä ajankuluksi? Vielä ei ollut mikään kiire takaisin koululle, ei ainakaan hänellä. Tonystä hän ei ollut varma, mutta saihan tämä lähteä milloin lystäsi.
"No entäs sit hevarit ja rokkarit? Niistäkään ei kai voi olla kovin montaa mieltä. Kuuntelee heviä ja rokkia," Wii sanoi ja vilkaisi sitten vaihteeksi ympärilleen. Cheerleaderit näyttivät edelleen siltä, kuin voisivat tulla antamaan hänelle pukeutumisvinkkejä. Se olisi kyllä näiltä pelkkää ajan hukkaa. Whitney pukeutui niin kuin halusi.