Shit happens. But for me?

//Jillllll~

Hän ei olisi koskaan uskonut näin käyvän omalle kohdalleen.

Mary-Ann McAllister oli pukeutunut valkoiseen ohueeseen takkiin ja tummiin aurinkolaseihin, jotka takasivat jonkin asteisen tunnistamattomuuden hänelle. Aivan, M.A toivoi tulevansa anonyymiksi sillä hetkellä, sillä hänellä oli kohteena eräs paikka, josta paljastuisi heti aivan kaikki. Siis aivan kaikki. Kaikki.

Olihan se ollut aika karvas pala, kun tyttö oli joutunut pyytämään yksityislääkäriltään raskaustestiä. Jo sen pyytäminen oli ollut hyvin epämiellyttävää puuhaa, kerrassaan pöyristyttävää! Mary-Ann McAllister pyytämässä raskaustestiä, jotta hän voisi tarkistaa olisiko hän raskaana!
Ja vielä karmeampi totuus oli ollut se, että hän tosiaankin oli raskaana. Silloin olivat kirosanat lennelleet vapaana ja pari koristemaljakkoakin heitetty seinään. Hän ei ollut kertonut kenellekään tästä, ei kenellekään. Ei edes ystävilleen, koska… Koska se vain ei käynyt! Hän ei voisi kertoa olevansa raskaana, sillä pian koko koulu saisi tietää tästä ja uteliaimmat haluaisivat tietää kenelle hän oli raskaana. Sen hän halusi pitää itsellään sen tiedon, kiitos vain.

Jep, M.A tiesi paremmin kuin hyvin, kuka hänet oli saattanut raskaaksi. Helvetin helvetti, miksi hänen pitikään luopua kondomeista juuri silloin? Tältä olisi nyt vältytty ja Mary-Ann olisi paljon onnellisempi. Miksi vitussa hänen piti olla silloin niin nautinnon alaisena, että kondomeilla ei ollut väliä! M.A:n e-pilleritkin olivat loppuneet juuri edellisenä päivänä ja hän oli saanut uudet pillerit viikon päästä. Mutta silloin se oli ollut jo myöhäistä. Aamuoksentelu oli jo alkanut ja muu pahoinvointi myös. Kun vatsaa oli tuntunut ikävästi turvottavan, oli tyttö katsonut parhaakseen mennä yksityislääkärinsä puheille.

Cheerleader kääntyi kulman takaa oikealle ja jatkoi ripeää kävelytahtiaan. Hän vilkuili epäilevästi ympärilleen, sillä hän pelkäsi tulevansa nähdyksi. Edessä häämötti jo valkea rakennuksine klinikka, jonka jokainen San Diegolainen tyttö tiesi, jos oli joutunut tekemään abortin. Kyllä, tuonne Mary-Ann menisi ja tekisi abortin. Hän oli päättänyt sen jo aikoja sitten, hän ei aikoisi synnyttää lasta kuin vähintään vasta 25-vuotiaana. Ja sekin oli vähintään, M.A oli ajatellut elävänsä elämänsä ilman lapsia! Elämässä oli paljon muutakin vielä koettavana kuin lapsen elättäminen. Hyrr, koko lapsihomma sai ne vähäisetkin ihokarvat kohoamaan pystyyn. Kukaan ei koskaan saisi kuulla tästä, että hän oli raskaana. Ehei, ei kukaan! Se vain pilaisi hänen maineensa.

Oikeastaan Dannyllä ei ollut mitään tietoa siitä, että mitä hän oli tekemässä tänään tai minne oli menossa. Kavereilla kaikilla tuntui olevan muuta menoa tai makoilivat sängyssä potemassa darraa. Oikeastaan vaihtoehtoja löytyi sinänsä vaikka kuinka, mutta mikään ei tuntunut miellyttävän tätä blondia nuorukaista. Olihan niitä naisia kelle olisi voinut soitella, mutta tänään ei tehnytkään mieli mennä naiskentelemaan ketään. Piti pitää järki päässä ja tehdä välillä muutakin.
Autokuljettaja jätti Dannyn pankin parkkipaikalle, joka oli aivan klinikan ja erään turhan kioskin kulmassa. Kiittelemättä poika nousi ylös ja paiskasi oven perässään kiinni. Hitto vie, tästä päivästä saattaisi tulla hyvinkin pitkästyttävä. Tai no, shoppaamaan Danny ajatteli mennä, mutta sen jälkeen voisi käydä aika pitkäksi. Luultavasti hän siis päätyisi baariin taas illan päätteeksi. Ehkä iskisi naisen jos toisenkin, ei niitäkään voinut koskaan liikaa olla. Kunhan osasi vain olla varovainen, eikä näyttäytyisi touhuissaan pysyvien neitokaistensa edessä.

Danny vilkaisi viereisen rakennuksen lasiseinämää. Hänen kuvajansa heijastui huonosti siitä, mutta pystyi kuitenkin hetkisen aikaa ihailemaan itseään siitä. Pitäisi pitää useimmin hiuksia näin pystyyn aseteltuina, ne korostivat kauniisti hänen upeita kasvonmuotoja. Ja miksei hän useimmin pukeutunut luunvalkeaan kauluspaitaan, se sai hänen kroppansa näyttämään entistä paremmin treenatulta. No treenattuhan se oli, hyvinkin, mutta luunvalkea todella sopi hänelle.
Juuri kun Danny oli aikeissaan lähteä kulkemaan katua alemmas kohti ostoskeskustaa, näki hän jotain mitä ei olisi odottanut. Miten hän onnistui aina törmäämään jossai niin ei-odotetuissa paikoissa Mary-Anneen? Pitäisiköhän lähteä karkuun vai mennä moikkaamaan? Olisi helppoa livahtaa jonnekin kulman taakse ja odottaa, että toinen olisi kadonnut näkyvistä, niin keskittyneeltä M.A vaikutti. Ties sitten mikä hänet noin oudoksi sai, mutta jokin näytti toista huolestuttavan. Yrittikö toinen jotenkin näyttää näkymättömätältä? Hitto, Dannyhän ei antaisi toisen onnistua siinä. Todellakin tuollainen käytös sai uteliaisuuden heräämään.
Danny ampaisi juoksuun ja kulki kadun yli toiselle puolelle. Mitä helvettiä? Minkä takia Mary-Ann oli menossa klinikalle? Ainakin sitä kohti toinen asteli varman, mutta kuitenkin hyvin poissaolevan näköisenä.
"Hei, M.A!", Danny huudahti ja asteli toisen kiinni. "Mikäs toi sun valeasus on?", hän naurahti. "Ei sillä, että näyttäis pahalta", lisättiin pieni silmänvinkkaus perään asettaen.
"Ennen ku alat himottaa mua liikaa, asiasta toiseen.. ootko sä kipeä?"

//... Repesin totaalisesti Dannylle XDDDDDD

Mary-Ann ei tosiaankaan odottanut sitä, että joku olisi tunnistanut hänet. Kun hän sitten kuuli jonkun huutavan nimeään, ulvahti blondi säikähdyksestä ja jalat lähtivät astelemaan entistä ripeämmin klinikkaa kohtaan. Fuck fuck fuck, älä anna sen olla Danny! Pliis, joku toinen, ihan kuka tahansa, mutta ei Danny!
Cheerleader pysähtyi aloilleen, kun tämä kyseinen poika oli saanut hänet kiinni. Tyttö kääntyi pojan puoleen ja näytti erittäin turhautuneelta ja äreältä, vaikka hän pitikin näkymästään. Miksi hänen pitikään olla heikkona hyvännäköisiin jätkiin?
"No hei, Danny", M.A pitkitti tervehdystä ja piti tummat aurinkolasit visusti silmillään vilkuillen samalla vainoharhaisesti ympärilleen.
"Valeasu? Voi, ei toki. Mähän pukeudun aina näin?" tyttö yritti kuulostaa uskottavalta ja heilautti vaaleita hiuksiaan selkänsä taakse kuin yrittäen saada Dannyn huomion johonkin muuhun kuin 'valeasuunsa'.
VOI VITTU, Danny oli arvannyt tytön määränpään.
"Ööääähöömm... Köhköh, joo, mua on nyt yskittänyt jo parisen päivää ja ollut sellainen kuumeinen olo. Ei tässä siis mitään ihmeellistä", tyttö vastasi, tekoyski hetken aikaa käteensä, kunnes yritti loihtia huulilleen viehättävää hymyä. Voi helvetti, miksi näytteleminen oli nyt näin vaikeaa?

"Mut hei, mitä sä täällä teet?" Mary-Ann kysyi sitten ja kohotti kysyvästi toista kulmaansa.
"Nyt on kuitenkin lauantai-iltapäivä", cheerleader lisäsi kummastuneena. Niin, useimmat nuoret olisivat edelleen sängyn omina rankasta eilisillasta.

Se todella oli hieman hämmentävää miten Mary-Ann vilkuili vainoharhaisena ympärilleen ja vaikutti säikähtäneeltä. Ja Danny kun luuli olevansa tänään se, joka oli turhautunut kuin hiiri häkissään. Ei se ainakaan Dannystä voinut johtua, ketä nyt muka hävettäisi olla hänen seurassaan?
Danny naurahti huvittuneena. "No joo, sovitaan sitten niin. Jos otat ton takin pois ja paljastat sun upeet sääret nii ehkä sit voidaa pukeutua sun tyylistä". Harvemmin hän oli Mary-Annen päällä nähnyt monikerroksista pukeutumista. No takkihan tuo vain oli, mutta useimmiten poika oli nähnyt kaunottaren ainoastaa hameessa ja jossakin tissitopissa, ellei sitten lyhyessä mekossa.
M.A:n selitykset yskimisestä ja kuumeesta kuulosti nopeasti keksityltä tarulta. "No jestas, en yhtää ihmettele jos on kuumeinen olo. Kyllä muaki alko hassusti kroppaa kuumottaa ku näin sut", virnistetiin omahyväinen vino hymy huulilla. Sitten poika kohotti toista kulmaansa. "Ei mut mikä sulla on? näytät vähän kalpeelta". Ehkä ne oli jotain naistenjuttuja, joista ei mielellään jätkille mainittu. Mutta ei se kyllä olisi yhtään M.A:n tapaista selitellä omia joidenkin nolojen juttujen edelle, pamauttaisi vain päin naamaa, selvästi toinen siis jotain salaili.

"Jotain turhaa, mutta äläs nyt kuule prinsessa yritä kääntää mun ajatuksia muualle", Danny huomautti. Ei hän sokea ollut, selvästi toinen yritti ohjata hänet väärälle tielle. Eikö toinen ollut vieläkään oppinut miten tarkkasilmäinen Danny osasi olla?
"Hassu, jos sul on tuol joku salainen poikaystävä toipumas leikkauksesta nii voit kyllä mainita. En mä aio mustasukkaiseks, ei hätää. Se selviää kyllä hengissä".

Mary-Ann kiemurteli tuskaisen näköisenä, hän ei pitänyt lainkaan tästä keskustelusta Dannyn kanssa sillä hetkellä. Tämä oli niin kohtalonivaa. Miksi M.A joutui kärsimään tästä? Hänhän oli ollut viime aikoina ihan kiltti... Eikö ollutkin?
Blondi tuhahti ja pudisti epäuskoisena päätään kuullessaan Dannyn sanat siitä, miten kroppaa muka alkoi kuumettaa toisen näkeminen. Miehet, aina seksi mielessä. Tällä hetkellä Mary-Ann ei pystynyt edes ajattelemaan seksiä, sillä pelkkä ajatuskin siitä saisi hänet varmasti oksentamaan.
"Kalpealta?" cheerleader toisti Dannyn kysymyksen ja naurahti hiljaa väkinäisesti sanojensa perään. Vai että kalpealta. Näkyikö raskaus jo heti alkuvaihella ollessaan niin selkeästi? Voihan hemmetti.

M.A ei siis saanut toista unohtamaan tätä aihetta. Lyhyt, mutta raskas huokaisu karkasi huulien välistä, kun Danny oli udellut salaisesta poikaystävästä.
"Kunpa vaan oliskin.." tyttö mutisi asettaessaan kätensä puuskaan ja laski katseensa aurinkolasien alla maahan.

Miksi tyttö tästä näin paljon pahoitti mielensä? Tämähän oli osaksi myös Dannyn vikaa! Ei Mary-Annen pitäisi tuntea tällaista ilman Dannya.
Nopeasti murheellinen ilme muuttui kiukkuisesti ja M.A nosti aurinkolasinsa päälaelleen mulkoillen Dannya paheksuvasti tummansinisillä silmillään.
"Mitä sä muka mistään välität? Mitä väliä sillä on sulle, minne mä oon menossa? Sä ajattelet vaa munallasi etkä lainkaan aivoillasi!" tyttö tiuskasi, tuhahti halveksivasti ja lähti kävelemään painavin askelin eteenpäin.

Edelleen Mary-Ann vain jatkoi turhamaista pyörimistä, se sai hänet näyttämään rikolliselta joka yritti piilotella itseään poliiseilta, jotka millä hetkellä hyvänsä saattaisivat ilmestyä jonkun kulman takaa ja napata hänet kiinni. Danny ei tiennyt ärsyyntyäkö vai nauraa toisen pelokkaasta käytöksestä. Pelokkaasta ja pelokkaasta, enemmänkin toinen oli vain varuillaan ja yritti olla näkymätön. Ja se oli selvää, sitä toinen ei voisi kieltää. Hitsi, Danny tahtoi heti tietää miksi toinen käyttäytyi noin!
"No ehkä vähän joo, kyllä sä kalpea oot", Danny sanoi uudelleen taas kulmiaan kohottaen.

Neidin raskas huokaisu sai aluksi pojan uskomaan, että hänen heittonsa oli mennyt oikeaan ja joku täydellinen poikaystävä makasi letkuissa. Mutta sanat korjasivat luulon vääräksi. Ei Danny mustasukkaiseksi olisi tullut, pyh, ei todellakaan, mutta onneksi se oli väärä hälytys. Kylmät väreet, ei todellakaan mukavan tuntuiset, värähtivät pojan kehossa kun Mary-Annen katse laskeutui alaspäin vatsalleen. Minkäköhän takia?

Juuri kun Danny oli aikeissa kysyä, että minkä takia toinen oli sitten menossa klinikalle, M.A oli kerennyt jo aukaista suunsa. Nyt toinen oli taas äreä kuin juuri talviunesta herännyt nälkäien karhu. Hei mitä helvettiä, mikä tuon naisen ongelma oli?
"No jaa, eipä siitä oo haittaa ollu, eikä sullakaa oo ollu hirveesti valittamista, vai mitä?", Danny naurahti jatkaen kuivan läpän heittoa. Kyllä hän välillä aivoillaankin ajatteli, hiiskatti. "Hö, totta kai mä välitän. En mä nyt niin tunteeton oo. Hitto vie, M.A, älä ala taas riehumaa. Mä en oo tehny sulle mitää pahaa. Pitäiskö mun alkaa huolestua näistä sun jatkuvista mielialanvaihteluista?".
Olikohan jotain jäänyt huomaamatta? Dannyä ärsytti kun ei tiennyt mistä oli kyse. Kuitenkin nyt hänen omaa kroppansa tuntui jäykältä ja keuhkoja ahdisti.
"Helvetti, ala puhua jo", Danny tuhahti kärsimättömänä. "Älä keksi mitää, mä kyl huomaan jos kusetat. Joku on nyt vialla".

M.A näytti edelleen nyrpeätä naamaa, vaikka Danny olikin yrittänyt puhua rauhoittelevia. Dannyn sanat eivät saisi häntä todellakaan rauhoittumaan, sillä tämä poika oli vain ja ainoastaan piikki tytön lihassa. Toisesta ei ollut muuta kuin harmia, ylimääräistä draamaa vain! ... Vaikka Mary-Ann rakastikin draamaa, hän ei pitänyt tällaisesta draamasta ollenkaan, mikä saattaisi muuttaa hänen tämän hetkisen elämän täysin.

"Sitä, mikä on vialla, sä saat miettiä kyllä kaikessa rauhassa!" cheerleader tiuskaisi, hymähti loukkaantuneesti ja jatkoi kiivasta kävelyään eteenpäin.
"Sä nimittäin taidat harrastaa tällasta touhua useamminkin. Sitten sä oot kuin et muka tietäis. Sori, ei mee kyllä läpi", Mary-Ann nurisi. Vaaleaverikkö tosiaan ajatteli Dannyn olleen tehneen tällaista myös muillekin kuin vain ainoastaan hänelle. Poikahan ei tahtonut käyttää kortsuja, niin sitä voisi kyllä miettiä, mitä ilman ehkäisyä tapahtuneessa yhdynnässä voisi oikein käydä.
Jep. Miehet, varsinaisia ajattelijoita!

Mary-Annen ajatuksissa ei kertaakaan käynyt mielessä se, että Danny voisi tosiaankin olla tietämätön koko asiasta. Tyttö oli sillä hetkellä niin kiukkuinen, että hän ajatteli kaiken vain olevan tarkoituksella tehtyä.
"Helvetti, kaikkea sitä joutuukaan tekemään, jotta saa jatkaa tavallista elämää..." M.A supisi itsekseen. Tietekin hän tarkoitti nyt abortin tekemistä. Abortti ei kuulostanut kovinkaan houkuttelevalta, mutta se oli pakko tehdä. Herranen aika, ei Mary-Annesta olisi äidiksi! Eikä Dannysta tosiaankaan olisi isäksi! Ja miksi Mary-Ann edes ajatteli vanhemmuutta, ärh!

Jos joku niin Mary-Ann osasi todella ärsyttää. Miten joku oli noin kamalan vaikea? Kyllä Danny osasi naisia käsitellä, mutta M.A oli sitten joku niin katastrofaalinen tapaus että huhhu. Ja mitä sekin nyt oikein oli olevinaan, että poika saisi ihan omassa rauhassa miettiä mikä oli vialla. No mistä helvetistä hän sen nyt tietäisi? ei hän kuitenkaan mikään selvännäkijä ollut, eikä Mary-Ann selvästikään halukas kertomaan.
"Älä nyt vaa sano, että kiukuttelet edellee siitä etten viimeks aluks muistanu tarjota sulle kyytiä", Danny parahti turhautuneena ja huokaisi raskaasti. Mutta näin ei voinut olla, se tuli selväksi kun neito oli aukaissut uudelleen suunsa ja ruvennut syyttelemään, jotain sen suuntaista, että tämä taisi kuulua Dannyn tapoihin. Ai niin mikä? ja taasko hän todella oli syypää toisen kiukkuun? Ettei taas vaan riehuisi turhasta..
"Mistä mä voin tietää mitä oon nyt tehny ku et ikinä suostu aukasta sievää suutas ja kertoa?"

Mary-Ann selvästi halusi hoitaa kaiken vaikeimmalla tavalla. Toinen oli kerennyt muutamia askeleita kauemmaksi, lähdettyään hetki sitten kävelemään pois pojan luota. Taas vaihteeksi. Saatanan naiset.. Danny yritti pohtia mikä oli vialla, todella yritti. Ja vasta hän sai paloja loksautettua paikoilleen kun kuuli tytön oman mutinan. Hetkinen. Toinen oli menossa klinikalle ja oli vihainen Dannylle. Voisiko se olla..? Kylmät väreet kulkivat taas läpi koko kropan ja Dannyn teki mieli oksentaa.
"Ootko sä.. tiedäthän?", Danny kysäisi mutta kaunotar tuskin kuuli enää, olihan toinen kerennyt jo melko kauas. Danny juoksi taas toisen vierelle. "Ootko sä raskaana?", hän kysyi. Se kuulosti ihan järjettömältä. Ei se niin voinut olla. Eikös he olleet käyttäneet ehkäsyä aina?
Paitsi viime kerralla. Uima-altaalla eikä suihkun tapahtumista edes ollut muistikuvaa. "Etkö sä käytä pillereitä!", Danny tokaisi, vaikka se olikin pitänyt esittää kysymyksenä, mutta nyt se vain parahti ulos syyttävällä sävyllä.

Uskoiko Danny tosiaan siihen, että Mary-Ann voisi muka kiukutella edelleen siitä kyyti jutusta? No okei, se voisi olla aivan mahdollinen kiukuttelunaihe, mutta se ei tällä hetkellä ollut se oikea kiukuttelun syy.
Mary-Ann ei sanonut mitään. Hän ei kertakaikkiaan pystynyt sanomaan mitään. Kiukuttelu tuntui jotenkin estävän puhumisen, mikä saattoi olla ihan hyvä Dannyn puolesta.

Yhtäkkiä Danny olikin hänen vierellään ja töksäytti juuri sen oikean kysymyksen, joka sai M.A:n pysähtymään jääpuikkona paikalleen ja katsomaan toista epäuskoisesti ja pelokkaasti. Katse kuitenkin muutettiin hyvin nopeasti välinpitämättömäksi ja se laskettiin pojan kasvoilta maahan.
M.A naurahti katkerasti, kun Danny kysyi häneltä ehkäisystä. Oliko tämä nyt siis hänen vikansa, että hän pamahti paksuksi?
"Mulla, kuten myös muilla naisilla, on resepti, jota vastaan saa pillerit. Ja joskus pillerit sattuvat loppumaan ja täytyy mennä hakemaan uusi resepti. Ja se nyt sattui tähän aikaan!" tyttö kivahti lopun lauseesta hyvinkin katkerasti ja hänen kasvoilleen oli syntynyt hyvin tuskaisi ilme, joka kertoi melko selvästi, että M.A pidätteli kaikin keinoin tulevaa itkuparkukohtaustaan. Hän ei tahtonut tätä lasta, mutta oli hänelläkin tunteet! Hän ei ollut tappaja!
"Mä en taho sitä! Mä en halua pilata mun elämää!" cheerleader päätyi huudahtamaan särkyneesti ja lähti taas kävelemään ripein askelin kohti valkea rakennuksista klinikkaa, joka lähestyi askel askeleelta.

Niin, Danny siis mitä ilmeisemmin syytti tyttöä tästä koko tapahtuneesta. Niin ainakin toisen äänensävy oli paljastanut. Olisihan tämä pitänyt arvata, ei Danny nyt myöntäisi tätä omaksi viakseen! Niin tyypillinen mies, että Mary-Annea pisti aivan inhottamaan. Juuri tätä hän inhosi miehissä, sitä tunteettomuutta ja käsittämätöntä itsetyytyväisyyttä! Okei, M.A oli itsekin aivan samanlainen, mutta se ei nyt ollut pääpointti! Vaan se, että Mary-Ann tosiaankin oli raskaana ja Danny oli tehnyt hänet raskaaksi, ja nyt Mary-Ann oli matkalla klinikalle tekemään abortin, tappamaan sen otuksen, mikä hänen sisällään kasvoi koko ajan.

/sori tuli vähän tönkköö tekstiä >.<

Hetken aikaa Danny tosissaan luuli, että sydän oli pysähtynyt kokonaan järkytyksen takia, mutta kyllä se nähtävästi edelleen toimi ihan luonnollisesti. Siitä huolimatta blondi oli pysähtynyt jälleen paikoilleen kuin mikäkin suolapatsas ja tuijotti järkyttyneenä Mary-Annea, jonka ilme paljasti vastauksen esitettyyn kysymykseen.
Ei voi olla totta, ei voi olla totta, ei voi! Tämä oli jo kolmas kerta kun oli käynyt näin. Onneksi kuitenkin Mary-Ann oli hoitamassa asiaa pois, tällä kertaa ei tarvinnut sentään ylipuhua toista tekemään päinvastoin omaa tahtoaan. Ei hitto. Miksei naiset tajunneet hoitaa omia juttujaan? saatana, ei jätkät voineet kaikesta huolehtia.
"No eikö tullu mielee mainita mulle, nii oltais voitu miettiä muuta ehkäsyä? tai kenties olisit ottanu jälkiehkäsypillerin! eikö niitä sellasiaki oo.. hitto!", Danny tulistui kauhun valtaamana. Ei hän tiennyt oikeastaan mitään naisten jälkiehkäsyistä tai muistakaan tabuista, mutta oli varma että kaikkea mahdollista kyllä löytyi. Minkä helvetin takia M.A ei ollut voinut huolehtia vähän paremmin? ja vielä kehtaa alkaa syytellä Dannyä, jumaliste! Mary-Ann tässä oli mokannut, ei Danny.
"Minkä takia sä et kertonu mulle tästä! Mä olisin voinu tuoda sut tänne ja maksaa", huokaistiin ärsyyntyneenä. Aivan sama mitä Danny olisi joutunut tekemään, kuhan siitä jutusta päästiin eroon.

"Hyvä niin! en mäkään sitä tahdo!", Danny ärähti turhankin tylysti ja lähti kävelemään neidon vierellä kun tuo oli lähtenyt taas liikkeelle. Onneksi, voi kiitos, onneksi Mary-Ann ei tosissaan tahtonut sitä. Se pilaisi heidän molempien elämänsä. Oli ehkä turhaa kuitenkin käyttäytyä niin tylysti, mutta totta kai tässä järkyttyi. Helvetin helvetti. Toisaalta M.A:n särkyvä ääni kävi sääliksi. Kai sitä voisi yrittää puhua nätimminki. Rakas isä piti pojastaan niin paljon, että jos kuulisi tästä, menettäisi varmaan järkensä. Joka päivä tuo jaksoi valittaa Dannyn käytöksestä tai siitä että mitä kaikkea tämä oli touhunnut. Vielä kun jostain saakelin lapsesta pitäisi ruveta maksamaan Mary-Annelle.. huhhu. Danny luultavasti tappaisi omin käsin sen olennon.

Danny veti syvään henkeä ja huokaisi. "Helvetti.. anteeks, M.A". Poika hieraisi silmiään vaivaantuneena. "Onko sulla siis aika varattu jo? oot menossa nyt tekee.. sen?", hän kysyi nopeasti. Hän todellakin tahtoisi varmistaa että tämä hoidettaisiin pois alta. Olisi kiva yllätys joskus törmätä tyttöön maha jumppapallon kokoisena. Hyi, siinä vaihteessa ei edes M.A saisi Dannyä kiihottuneeksi.

// Ai munko teksti ei sitten tönkköä? :,DDDD

M.A kivahti loukkaantuneena Dannyn sanoille. Tummansiniset silmät katsoivat poikaa halveksivasti ja vihaisena, se näköjään oli hänen syynsä, että hän sattui tulemaan raskaaksi. Niin, Mary-Annen piti huolehtia kaikesta ja antaa toisen vain tehdä mitä lystää. Niin se näköjään meni. Ja kuka muka nyt ehkäisyä tuli ajatelleeksi, kun molemmat olivat hitusen ottanut ylimääräistän ja he olivat muutenkin melkoisen tunnemyrskyn alaisina?
"Mistä mä olisin voinut tietää, että mä tulin rask-!" tyttö lopetti lauseensa kesken ja nyrpisti nenäänsä asettaen kätensä tiukkaan puuskaan. Katse laskeutui kiukkuisena pois Dannyn kasvoilta. Nyt kun alkoi miettiä heidän yhteisen yön jälkeisiä päiviä, kaikki viittasi hyvinkin selvästi raskauteen. Mutta mistä Mary-Ann olisi sen voinut tietää, hän oli ajatellut pilleriensä yhä toimivan, vaikka olikin pari päivää jäänyt välistä! Vasta kuukautisten kadotessa hän kykeni epäilemään raskautta.
"Koska mulla oli täysi oikeus olla kertomatta tästä sulle. Tää ei kuulu sulle tippaakaan, mehän ei olla yhdessä", M.A painotti ei sanaa eikä vilkaissutkaan Dannyyn. Mary-Ann ei todellakaan missään vaiheessa ollut tahtonut kertoa tätä Dannylle tai kenellekään muulle. Ei, liian henkilökohtaista.
Lisäksi kertominen jollekulle voisi paljastaa jollekulle sen, että Mary-Ann oikesti välitti vatsassa kehittyvästä lapsestaan. Jos joku saisi sen selville, M.A voisi unohtaa samantien oman maineensa.

Cheerleader yritti näyttää vakavalta ja kiukkuiselta kävellessään klinikalle päin Dannyn ärähtäessä, ettei myöskään tahtonut pitää sitä. Sitä, he molemmat kutsuivat lasta siksi. Okei, eihän se oikeastaan ollut vielä edes lapsi, mutta silti. M.A tappaisi sen.
Tappaisi. Tappaisi sen, jotta se ei pilaisi hänen elämäänsä.
M.A yritti lohdutella itseään ajatuksella, että jos hän ei pääsisi siitä eroon, se tosiaan tulisi pilaamaan hänen täydellisen elämänsä.

Vaaleaverikkö ei vastannut toiselle mitään Dannyn kysymyksiin, vaan jatkoi matkaansa vaitonaisena. Kaipa toinen tajuaisi, että Mary-Ann oli tosiaan menossa klinikalle tekemään abortin. Häntä pelotti, mutta pelko ei onneksi paistanut hänen kasvoiltaan. Sen huomaisi vain, jos tyttö joutuisi nostamaan kätensä ja pitämään sen vaakatasossa. Käsi tärisisi kauttaaltaan, M.A oli siitä varma.
Tyttö avasi klinikan oven ja astui sisälle ahdistavaan odotushuoneeseen.

//Danny seuraa perässä kiitos ! ;-)

Kyllä siinä meinasi kunnolla tulistua kun Mary-Ann väitti, ettei asia kuulunut tippaakaan pojalle. No kyllä muuten kuului ja paljon. Eikö M.A tosiaankaan osannut ajatella mitään?
"No kyllä tosiaanki kuuluu. Hitto, mä olisin sen faija!", Danny sanoi yökkäävästi. Hänestä isä, joopa joo. Ei ikinä. "Yhdessä tai ei, kyllä sun olis pitäny kertoa. Jestas, etkö tullu ajatelleeks että voisin tulla sun mukaa?", blondi kysäisi hermostuneena, mutta jo paljon ystävällisempänä. "Okei, tiedän ettei mun seura olis täällä ehkä kaikkein mieluisinta, mut mitä varten sä ylipäätä olit tänne yksin tulossa? olisit edes pyytäny jonku tutun mukaa.. eihän tällästä oo kiva varmaa yksin hoitaa pois alta.."

Mary-Ann se vain jatkoi matkaansa, taisi haluta eroon Dannystä, mutta siihen ei onnistuisi. Olipa poika kuinka kusipää tai mitä tahansa, hän ei tahtonut kuitenkaa jättää kaunotarta yksin. No siihenkin löytyi edelleen ne kaksi samaa syytä; ensinnäkin olihan se pakko varmistaa, ettei neitokainen muuttaisi mieltään eikä menisikään aborttiin. Toinen syy oli se, että nyt M.A todella näytti surkealta. Ei ulkonäöltään, jestas, oikein hyvältä tuo näytti, hyvin kiihottavaltakin - vaikka niin Danny ei voinut nyt ajatella, koska häntä ällötti se kasvava olio tuon sisällä. Olipa tyttö kuinka kovapintainen ja kuinka terävä, taatusti tuolla oli kamalan vaikeaa nyt. Dannya hirvitti itseäänkin tämä tilanne, vaikka eihän hänen vatsassaan mikään kasvanut. Onneksi, hänen kroppansa oli nimittäin täydellinen ja hyvin treenatun näköinen tuollaisenaan.
"Mä jään tänne, halusit tai et", Danny huokaisi mentyään myös sisälle ja neidon vierelle. "Sano mitä sanot, on taatusti kivempi herätä ku joku on odottamassa ja kattomassa, että sulla on kaikki hyvin. Ja kai se muutenki kuuluu mun tehtäväks, ku tän aiheutin".
Sitten pieni ajatus pujahtikin nuorukaisen mieleen. Miten niin hänen se olisi? Mistä sitä tiesi? eikös Mary-Ann ollut yksi koulun pahimmista miestennielijistä.
"Vaikka eihän me edes tiedetä onko se todella mun", tuhahdettiin hieman jäätävästi.

"Koska tää ei edelleenkään kuulu kellekään muulle", Mary-Ann vastasi hammastaan purren, kun Danny jaksoi yhä kysellä, miksi tyttö ei ollut kertonut asiasta kenellekään. Asia ei todellakaan ollut niin helppo jakaa muiden kanssa kuin Danny ajattelisi. Voi ei, tämä oli todellakin vaikeampaa kuin M.A olisi kuvitellut tämän olevan.

Oli jotenkin hyvin ahdistavaa seistä siinä ja katsella ympärilleen. Mary-Ann pisti merkille yhden tummaverikön, joka näytti hyvin ahdistuneelta. Aivan kuten M.A sillä hetkellä. Olikohan toinenkin tullut tänne tekemään.. Abortin?
Dannyn sanat jäämisestä saivat M.A:n kääntymään silmät suurina poikaan päin ja kädet jo asettuivat toisen rintakehälle työntäen Dannya takaisin oville päin.
"Et varmasti jää!" tyttö vain kivahti jotenkin järkyttyneen kuuloisena, mutta nopeasti hän vetäisi kätensä vasten omaa rintaansa ja yritti rauhoittua. Se oli kuulostanut vain niin... No, ei ainakaan hyvältä vaihtoehdolta. Ei Mary-Ann nyt ikimaailmassa olisi olettanut, että Danny muka jäisi hänen vierelleen!
Nopeasti mieliala kuitenkin muuttui pojan seuraavien sanojen myötä. Mary-Ann loukkaantui, ja hyvinpä suurestikin.
"Joo, ole hyvä ja jätä mut rauhaan", cheerleader tuhahti kiukkuisena ja istuutui vapaalle tuolille. Kuinka Danny edes kehtasi kysyä moista! Totta kai se olisi hänen, sillä Mary-Ann ei ollut Dannyn kanssa olemisen jälkeen ollut kenenkään muun kanssa!
Okei, tuota hän ei todellakaan myöntäisi ääneen. Miltä se voisi kuulostaa pojan korviin, siltäkö, että Mary-Ann muka välittäisi Dannysta enemmän kuin muista pojista?
Lyhyt ja kiukkuinen huokaisi pääsi huulien välistä ihmisten ilmoille ja taas tyttö asetti kätensä puuskaan sekä risti jalkansa. Danny näköjään ajatteli hänestä ei niin kivasti. Se satutti hieman, eikä M.A osannut ymmärtää, miksi se tuntui niin ikävältä.

Sitten sisään olikin rynnännyt nuori mies, joka näytti siltä kuin olisi hätää kärsimässä, kun sillä tavalla henkeään haukkoin. M.A nosti katseensa lattiasta tähän nuorukaiseen.
"Helen!" nuori mies parkaisi ja juoksi tummahiuksisen tytön luo. Mary-Ann oli aikaisemmin pannut merkille, että tuo tummaverikkö näytti ahdistuneelta. Nyt tyttö näytti entistä enemmän ahdistuneemmalta.
"Matt", tyttö sopersi itkuisesti ja purskahti hillittömään itkuun, mikä sai vaaleaverikön tuntemaan olonsa epämukavaksi. Nuorukainen kyykistyi tytön vierelle ja tarrasi tätä kämmenistä.
"Helen, et kai sä... Et kai sä vaan tappanu... Et kai sä tappanu meijän lasta?", poika kysyi hätäisesti. Mary-Ann laski katseensa maahan ja pidätti hengitystään.
Tummaverikkö itki yhä hillittömästi.
"Helen, Helen... Älä sano.. E-ei... Voi ei..!" poika parahti ja kuulosti siltä, että nuorukainenkin alkaisi pian kyynelehtiä.
"Mä tajusin sen liian myöhään... Anna anteeks, Helen.. Mä rakastan sua, mä rakastan sua ihan mielettömästi... Mä käyttäydyin typerästi, mun ois pitänyt tukea sua... Kaikki on mun syytä, mun ois pitänyt -"
"Matt", tyttö keskeytti Matt nimisen nuorukaisen puheen. M.A vilkaisi nopeasti tähän nuoreenpariin. Tyttö hymyili huojentuneena ja kyyneleet noruivat edelleen tämän poskilla.
"En mä tehnyt sitä", tyttö selitti itkuisesti.
"En mä voinut... En mä voinut tappaa meijän lasta.. " tyttö sopersi pojalle ja alkoi taas itkeä. Poika veti tytön pystyyn ja rutisti tätä niin kovasti, että Mary-Ann alkoi haukkoa henkeään, jota oli jo pidemmän ajan pidätellyt. Silloin vaaleaverikkö oli nopeasti pystyssä ja kipitti nopeasti kohti naisten vessoja.
Tuntui kuin kaikki kaatuisi päälle.

//... Hehe, vähän innostuin... X,D Anteeksi

Edelleen Mary-Ann oli sitä mieltä, että asia ei kuulunut kenellekään muulle, mutta Danny oli täysin toista mieltä. Kyllä tämä todellakin hänelle kuului ja ihan yhtä paljon kuin itse neidolle. Siltikään poika ei jaksanut enää ruveta väittelemään asiasta, aivan sama. He molemmat olivat yhtä jääräpäisiä, eivätkä suostuisi helpolla luovuttamaan. Parempi siis vain pitää turpa tukossa ja unohtaa koko kiistanaihe.

Dannystä tyttö käyttäytyi muutenkin hyvin lapsellisesti. Naurettavaa, miksi tuo kielsi poikaa jäämästä paikalle? sanoi mitä sanoi, ei taatusti tuo halunnut yksin jäädä. Kuka nyt haluisi yksin jäädä tälläisessä tilanteessa? eikä tämä paikalla oleminenkaa mitenkään mukavaa ollut, mutta Danny silti tarjoutui jäämään. M.A saisi olla kiitollinen, helvetti.
"No kyllä jään", nuorukainen kähäti, vaikka toinen yritti työntää poikaa takaisin ulos.
Pian kuitenkin toinen oli luovuttanut ja nyt neitokainen oli siirtynyt istumaan. Pyynnöstä huolimatta Danny ei lähtenyt. Hän seisoi paikoillaan tuhahdellen ja laittoi kätensä puuskaan. Hirveä mesta. Danny vihasi kaikenlaisia klinikoita. Ei sillä, että hän pelkäsi siellä olemista tai hän olisi niin heikkovatsainen, että oksettaisi. Enemmänkin se johtui Andrewista, joka oli joutunut käymään sairaaloissa niin usein, että oli saanut blondinkin vihaamaan paikkaa ylikaiken.

Joku jätkä oli rynnännyt huoneeseen ja järjesti elokuvamaisen turhan kohtauksen oman heilansa kanssa. Danny ei tarkkaillut tilannetta kummemmin, enemmänkin Mary-Annen kasvoja. Toisen ilmeestä ei voinut päätellä mitä ajatteli, mutta hyvin ahdistuneelta kaunotar kuitenkin vaikutti.
Danny taisi käydä hyvinkin hitaalla tänään, nimittäin hän ei meinannut tiedostaa sitä kuinka M.A oli noussut ja lähtenyt pinkomaan jonnekin. Tietenkin nuorukainen pinkaisi perään. Nyt oli turha yrittää lähteä karkuun. Ei se onnistuisi. Ei karkuun Dannyltä, ei karkuun abortilta. Abortiin toinen menisi, oli tunnelma tai tilanne mikä tahansa. Hyi, he eivät pitäisi sitä ällöttävää otusta.
"M.A, ootko sä kunnossa?", Danny kysyi kun löysi toinen naisten vessan edestä. Onneksi hän saavutti toisen ennen kuin kerkesi kadota oven taakse. Okei, ensin poika oli aikaissa kysyä, että minne hiiskattiin toinen yritti paeta, mutta osasi hillitä itsensä. Itse asiassa hän päätti olla nyt oikeasti varovainen jokaisista sanoistaan. Mary-Ann joutui myös kokemaan kovia. Ja näytti niin surkealta, että sääliksi kävi.
"Hitto, anteeks jos käyttäydyn välillä paskasti. Mut hei mä en jätä sua tänne yksin. Mä en lähde".

Mary-Ann haukkoi äänekkäästi happea rientäessään kohti naisten vessoja, ja kun Danny oli saanut hänet kiinni ennen kuin tyttö oli ehtinyt piiloutumaan naisten vessaan, oli tytön poskille ilmestynyt pari kyynelvanaa. M.A pyyhkäisi ne nopeasti kämmenellään pois ja hänen silmänsä harhailivat ympäriinsä kaikkialla muualla paitsi Dannyssa.
Oliko M.A kunnossa, no miltä vaikutti? Tyttö tärisi kauttaaltaan ja näytti todella, TODELLA ahdistuneelta. Tummansiniset silmät olivat koko ajan veden täyttäminä ja tyttö teki kaikkensa pidätelläkseen kyyneleitä tulemasta.

Miksi hän olikaan joutunut tällaiseen tilanteeseen? Miten hän olikaan onnistunut hankkiutumaan tähän tilanteeseen? Mary-Ann ei ollut tappaja, eikä halunnut olla sellainen, mutta hän pelkäsi suunnattomasti sitä, mitä abortin jälkeen tulisi tapahtumaan. Mitä jos abortti tulisi piinaamaan häntä aina, joka päivä tästä lähtien? Pääsisikö hän koskaan tästä yli, voisiko hän elää normaalisti tämän toimenpiteen jälkeen?

Mutta koska Mary-Ann oli Mary-Ann, luokan parhaimpia draamaoppilaita ja tunnettu valehtelu- ja kieroilutaidoistaan, onnistui tyttö helposti kiertämään häntä piinaavat asiat ja tarttumaan sellaisiin asioihin, joilla ei nyt tuntunut olevan sen paljoa tytölle väliä. Tosin, se epäonnistui.
"Sä vaan epäilet, onko se sun..." M.A sai henkäistyä epäuskoisesti ja pää tuntui pudistelevan itse itseään. Kiukkuiseksi muuttuneet silmät kohtasivat Dannyn silmät ja tyttö tuuppasi poikaa voimakkaasti rintakehään työntäen toista kauemmas itsestään.
"Senkin itserakas paskiainen! Vaikka se ei oliskaan sun, niin sun ei pitäis ees sanoo mitään tollasta!" M.A raivosi holtittomasti ja hänen kätensä riuhtoivat hänen vierellään vimmatusti. Kädet asettautuivat kuitenkin pian rintakehälle ja tyttö katsoi Dannya murtuneena.
"Etkö sä tajua, miltä musta juuri nyt tuntuu? Etkö sä tajua, että mä joudun tappamaan sen... Sen olion, joka olisi sun ja mun yhteinen lapsi..! Mitä jos sun porukat ois tehnyt abortin, sua.. Sua ei olis!" cheerleader kivahti ääni särkyen ja tyttö onnistui livahtamaan naisten vessaan.
Jep, oksentamaan.

Toisen ahdistuneisuus ja kyyneleet alkoivat pelottamaan Dannyä. Ei kai M.A nyt vain epäröinyt abortin tekemistä? Jos tyttö nyt aikoisikin vaihtaa suunnitelmiaan ja perua koko homman, Danny menettäisi järkensä. Siihen hän ei suostuisi. Hän vaikka itse tainnuttaisi toiselta tajun ja tappaisi sen elämän tuhoojan. Tästä pojasta ei isää tulisi, ei todellakaan! Ja jos jostain kumman syystä hän ei onnistuisi ylipuhumaan Mary-Annea ympäri tai itse tappamaan sitä ällöttävää, kasvavaa inhoa, Danny ei ainakaan tulisi ikimaailmassa näkemään enää tuota neitoa, eikä sitä oliota. Helvetti, pelkkä kaikki tämä ajatus sai halun lähteä tappalemaan.

Totta kai Danny ymmärsi, tai ainakin yritti ymmärtää, miltä M.A:sta tuntui, mutta ei tässä ollut muita vaihtoehtoja. Ja saakeli, Danny tahtoi vehtailla Mary-Annen kanssa vielä. Ei se onnistuisi jos toinen olisi raskaana. Ei sellainen kiihottanut poikaa paskan vertaa.
Mutta jos nyt järkevästi ajatteli, tuskina neito oli valmis pilaamaan oman elämänsä jonkin typerän vahingon takia. Siis tuskinpa tässä mitään vaaraa oli pelätä. Nyt kun vain osaisi käyttäytyä edes asiallisesti ja pysyä rauhallisena.

Mary-Ann huokaisi sanojen kera ja tuuppasi sitten poikaa. No johan nyt! Ensin pistetään Dannyn syyksi kaikki ja nyt vielä lisää tuuppailua. M.A:kin saisi yrittää käyttäytyä vähän paremmin.
"Mä pyysin jo anteeks, mitä sä vielä haluut mun sanovan?", Danny huokaisi ärsyyntyneenä. Turhaan M.A vauhkoi, Dannyllä oli täysi oikeius epäillä oliko lapsi edes hänen vai ei. Jos sitä edes lapseksi vielä pystyi sanomaan..
Danny ei kerennyt sanoa sanaakaan toisen puheen purkaukseen, kun blondi oli kadonnut jo naisten vessaan.
"Voi jumalauta", poika huokaisi ja valahti seinää vasten istumaan lattialle. Hän ei tästä lähtisi minnekään, jos se oli neidon suunnitelma. Tässä Danny pysyisi ja olisi niin kauan kuin tyttö tulisi takaisin.

//Lallatilaa~

Mary-Ann huuhteli huuliaan ja sen ympäristöä viileällä vedellä. Välillä hän hörppäsi vettä suuhunsa ja purskautti sen ulos. Olo oli nuutunut ja tyhjä. Kuin millään ei olisi mitään väliä, vaikka oikeasti olisikin. Ajatukset vain eivät tahtoneet enää kulkea suuntaan tai toiseen. Ehkä se olikin ihan hyvä, kun ajatukset eivät kulkeneet. Ei ainakaan ylimääräisiä tunnepurkauksia pääsisi ihmisten ilmoille.
Tummansiniset silmät nousivat lavuaarista katsomaan peiliin. Ensiksi M.A ei ollut tunnistaa itseään. Hän näki itsensä monta vuotta vanhempana ja monin verroin lohduttomampana kuin sillä hetkellä oli. Ei, hän ei näyttäisi tuolta tai tuntisi itseään lohduttomaksi.

Viimein, kun tyttö oli saanut korjattua meikkinsä asiallisemman näköiseksi, Mary-Ann astui ulos naisten vessoista. Katse etsi Dannyn, jonka M.A löysi istumasta seinän viereltä. Alahuulta väpätti, mutta tyttö keräsi voimiaan. Hän ei aikoisi näyttää heikolta ja herkältä. Ei enää.
"McAllister", Mary-Ann kuuli nimensä kutsuttavan ja tummansiniset silmät nousivat Dannysta äänen suuntaan. Valkotakkinen mies seisoi erään huoneen ovensuulla. Oli aika.
Cheerleader vilkaisi vielä nopeasti Dannya, ennen kuin lähti kävelemään valkotakkisen miehen luo. Vatsassa tuntui myllertävän enemmän kuin koskaan. Lisäksi silmissä tuntui sumenevan, mikä saattoi myös johtua kyynelten kirpoamisesta. Mutta Mary-Ann ei enää itkisi. Ei.
Näin oli kaikkein parasta. Tämä oli parhain vaihtoehto hänelle sekä Dannylle.
Lapsesta olisi päästävä eroon, ennen kuin se pilaisi heidän molempien elämän lopullisesti.

Aika tuntui kuluvan entistä hitaammin kun neiti oleskeli vessassa. Danny ei voinut olla hetkeäkään paikoillaan, koko ajan hänet valtasi tunne kävellä edestakaisin, mutta koska ei jaksanut nousta lattialta ylös, tömisteli hän jaloillaan lattiaa tai näperteli jotain turhaa käsillään. Se oli niin omituista, normaalisti kun poika otti kaiken niin rennosti ja oli niin välinpitämätön ja huoleton, mutta nyt kovinkin suuri stressi oli täyttää koko kropan mielen lisäksi.
Minkä helvetin M.A:lla kesti niin saatanasti? ihan kuin tässä olisi koko päivä aikaa odotella, että toinen tulisi ulos. Ja hoitaja voisi kutsua hänet hetkellä millä hyvänsä! Välillä jopa tuntui siltä, että cheerleader tahalleen yritti hermostuttaa Dannyä, pistää tämän kärsimään tai jotain. Tarpeeksi sitä tässä oltiin jo koettu, kaikkein pahin oli jo tapahtunut! Tai ei sentään ihan pahin, eihän lapsi ollut aikeissa syntyä vielä aikoihin, eikä tulisi koskaan syntymäänkään. Pian se katoaisi ja olisi poissa pysyvästi myrkyttämättä muiden mieliä.

Vihdoin ja viimein Mary-Ann tuli pois vessasta. "No sehän kes-", Danny huokaisi kun jonkun toisen ääni jo kutsui neitokaista. Sillä samalla hetkellä jätkä hypähti pystyyn. Aika oli koittanut, huh, onneksi! Nyt ei muuta kun se ötökkä ulos ja kaikki olisi hyvin.
Edelleen Mary-Ann näytti surkealta, vaikka yrittikin sitä hyvin peittää. Oli kamalaa katsella miten tuskastuneena toinen lähti seuraamaan valkotakkista miestä.
"Mä odotan sua täällä", Danny huudahti turhankin kovaa toisen perään. Joku henkilökunnan pusakassa oleva pulska nainen katsoi varoittava ilme kasvoillaan. No olipa siinäkin tuima nainen. Jumaliste, että naiset osasivat olla kummallisia tapauksia.

Danny läsähti tyhjälle penkille muiden ihmisten sekaan. Ei tämä päivä ihan näin oltu suunniteltu, mutta mikäs tässä. Muut ihmiset ärsyttivät huimasti pojan oloa. Hänen teki mieli mennä mätkäsemään jotain päin kuonoa, jo pelkästään sen takia että joutui olemaan täällä ja vielä odottamassa. Minnekään hän ei silti lähtisi. Ei ennen kuin hän näkisi Mary-Annen ja tietäisi, että toimenpide olisi toteutettu. Ja totta kai olisi myös kiva tarkastaa, ettei tyttö olisi niin surkeana, että suunnittelisi junan alle hyppäämistä. Vaikka eihän niin itsekeskeinen ihminen kuin M.A antaisi vihamiehille niin suurta iloa, että sellaiseen sortuisi.

//Hyppään tässä nyt vähän sitten eteenpäin aikaa <:

Mary-Ann käänsi katseensa Dannyyn, joka oli huutanut hänelle odottavansa täällä. Tummansiniset, pelokkaat ja arat silmät katselivat nuorukaista hetken aikaa, kunnes tyttö käänsi katseensa eteen ja katosi valkoisen oven taakse toimenpidehuoneeseen.
Mihin vaaleaverikkö olikaan itsensä asettanut.

Kaikki tuntui käyvän kuin hidastetussa elokuvan kohtauksessa. Tyttö riisui arkivaatteensa, asetti ne sievään pinoon viereiselle tuolille ja puki päälleensä valkoisen mekon tapaisen puvun, joka ei korostanut hänen vartaloaan ollenkaan. Jo pelkästään tuon valkoisen mekon pukeminen päälle aiheutti pakokauhua, hän oli tosiaan joutunut pahaan umpikujaan. Ulospääsy tuntui olevan vain siellä päin, mikä kehotti tekemään tämän. Tämä oli ainoa oikea ratkaisu, tähän ei olisi muuta vaihtoehtoa. Tämä oli tässä. Kukaan ei saisi koskaan tietää tästä (paitsi Danny, johon M.A oli huonolla onnellaan törmännyt) ja hän voisi jatkaa elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän menisi maanantaina kouluun omana itsenään, kauniisti laitettuna ja parhaisiin vaatteisiin sonnustautuneena. Kukaan ei koskaan arvaisi, missä Mary-Ann olisi lauantai-iltapäivänsä viettänyt.
Tämä jäisi salaisuudeksi.

Mary-Ann käveli hitain askelin tyhjälle alustalle, joka vaikutti jo odottavan neidon asettuvan siihen. Tyttö asetti kätensä sen päälle ja oli hetken aikaa paikoillaan. Tummansiniset silmät sulkeutuivat ja blondi veti keuhkonsa täyteen ilmaa.
Tämä olisi kymmenessä minuutissa ohi. Niin, sitten kaikki olisi niin kuin ennenkin. Vain kymmenen minuuttia, ja senkin ajan hän olisi turvallisesti nukutettuna. Hän ei tuntisi kipua toimeenpiteen aikana, kivut tulisivat tosin vasta toimenpiteen jälkeen. Lääkkeillä niitäkin saisi lievennettyä.
Mutta halusiko Mary-Ann tosiaan olla tuntematta minkäänlaista kipua tämän jälkeen? Tahtoiko hän noin vain päästä eroon tästä, tuntematta mitään tuskaa?
"Neiti McAllister", mieslääkäri puhui ilmestyessään huoneeseen ja osoitti alustaa. Mary-Ann katsahti miestä ja nyökkäsi hajamielisesti. Vaaleaverikkö kipusi alustalle ja tajusi pelkäävänsä kamalasti.
Hän tuntisi kipua, tuskaa. Ennemmin tai myöhemmin.

Tytön suun eteen asetettiin naamari, josta pian alkaisi suihkuta nukutusainetta. M.A:n tummasiniset silmät haahuilivat hetken aikaa pelokkaana ympäri huonetta, kunnes tyttö päätyi siihen lopputulokseen, että hän sulkisi silmänsä. Mary-Ann puristi silmänsä tiukasti yhteen ja yritti tasata hengitystään, joka tuntui olleen riistäytyneen kokonaan käsistä. Rintakehä pomppoili miten sattui.
"Tämä on aivan kivuton toimenpide. Yrittäkää vain rauhoittua. Toimenpiteen jälkeen jäätte tänne pariksi tunniksi tarkkailun alaiseksi. Uskon kuitenkin, että kaikki menee suunnitelmien mukaan. Tämä on nopeasti ohi", lääkäri puhui rauhoittelevalla äänellään.
Silloin tyttö kuuli oudon suhinan alkavan ja oudon suihkeen tulevan naamariin. Hetken aikaa Mary-Ann jo epäili, että mitään ei tapahtuisi, mutta sitten hänen silmänsä sulkeutuivat itsestään ja tyttö vaipui syvään uneen.

---

"Neiti McAllister, tahtoisitteko jotain?"
Toimenpiteestä oli kulunut jo tunti ja Mary-Ann oli herännyt melkeinpä heti sen jälkeen. Hän oli heräämisensä jälkeen vain maannut liikkumattomana paikoillaan ja tuijottanut edessä näkymää valkoista seinää. Nyt sen vasta ymmärsi, miksi sairaalan seinät olivat aina niin vaaleat. Vaalean värin olisi tarkoitus yrittää rauhoittaa potilaitansa.
Tätä potilasta se ei tosin rauhoittanut.
Sairaanhoitaja oli jo kolme kertaa vartin sisällä esittänyt hänelle tuon saman kysymyksen, ja aina hän oli jäänyt ilman vastausta. Nytkin hoitaja oletti jäävänsä ilman vastausta, mutta oli väärässä.
"Hakisitteko.. Danny Wilfredin tänne..?" kuului väsynyt ja käheä ääni naishoitajan korviin, joka valpastui heti. Tämä nyökkäsi ja katosi ovelta.

Silmät verestivät ja kyynelvanat näkyivät selkeästi poskilla. Neito näytti surkealta, surkeammalta kuin koskaan.

Jos silloin oli aika tuntunut kuluvan hitaasti kun Mary-Ann oli ollut vessassa, nyt se tuntui entisestä hidastuneemmalta. Oikeastaan tuntui siltä, ettei aikaa ollut ollenkaan. Kaikki oli kuin paikoillaan pysähtynyt ja tähän sitä jäisi. No ei kai nyt sentään, mutta kyllä alkoi vähitellen hermostuttaa. Jos nyt edes hieman nopeemmin viisari kulkisi niin olisi parempi.
Danny naputteli sormillaan pöydänpintaa vieressään, sitten tömisteli jaloillaan lattiaa ja taas toistenpäin. Tokihan sitä olisi voinut nousta ja häippästä, mutta turhaan sitä minnekään oli paeta. Ja pakkohan se oli tarkistaa, että toimenpide käytäisiin loppuun asti. Vaikka kyllä Danny sen verran M.A:han luotti, ettei uskonut tuon alkavan pelleilemään tämän asian kanssa. Homma oli hyvä hoitaa nyt alta.

Luultavasti aikaa ei ollut edes kulunut kymmentä minuuttia, mutta Dannystä tuntui että hän oli yksin istunut paikoillaan jo viiden kuuden tunnin ajan. Onneksi paikalla oli muutama hyvännäköistä neitoa parin penkin päässä, että oli sitten edes jotain katsottavaa. Harmi vain, ettei poika todellakaan voinut heihin täysin keskittyä, oli niin paljon muuta ajateltavaa. Hetken Danny oli miettinyt, että pyytäisi toiselta numeroa hetken lirkuttelun jälkeen, mutta päättikin olla kokonaan juttelematta. He olivat täällä, klinikalla, ties minkä takia. Hyi, tämä jätkä ei haluaisi mitään yllättävää nyt, eiköhän tämä M.A ja raskaus juttu ollut tarpeeksi hetken ajaksi ainakin.

Jossakin vaihteessa Danny pääsi hakemaan itselleen vettä, istui pienessä kahvila osiossa ja selaili lehtiä. Kaikki lehdet olivat pelkkää roskaa, kaikki täynnä paskaa, ei kerta kaikkiaan mitään kiinnostavaa.
Vihdoin ja viimein joku tuli kutsumaan Dannyä. Heti poika pomppasi jaloilleen ja lähti seuraamaan naispuolista hoitajaa. Kuuluiko tämä asiaan? Danny oli kuvitellut, että Mary-Ann kävelisi itse huoneesta ja he lähtisivät pois, mutta nyt tuo näemmä makasi vielä vuoteessa. Olihan niitä abortteja jouduttu ennenkin Dannyn takia tekemään, mutta ei hän koskaan ollut paikalle mennyt, saatika tutkinut mitään siihen liittyvää.
Siellä M.A makasi vuoteella, poskilla kyynelvanat valuen ja näyttäen niin hirmun onnettomalta. Poika vilkaisi hoitajaa merkittävästi ja nainen katosi hetkessä, mutisten ensin jotain, että tulisi tarkistamaan pian potilaan tilaa.
"Sattuuko sua?", Danny kysyi ja tarttui jakkaraan oven vieressä. Hän siirti sen aivan vuoteen vierelle ja istuutui siihen. Käsi siirtyi Mary-Annen poskelle ja hennosti pyyhki toisen kyyneliä.
Jes, oliosta oltiin päästy eroon. Nyt vielä kun M.A olisi yhtä tyytyväinen niin ei olisi mitään moitittavaa.

Mary-Annen tummansiniset silmät siirtyivät hitaasti Dannyyn vasta sitten, kun toinen oli jo istuutunut sängyn vieressä olevalle jakkaralle. Hetken M.A mielessään mietti, kuinka kauan Danny oli ehtinyt jo olla siinä, mutta se ajatus katosi kuitenkin mielestä. Pojan käsi tuntui lämpimältä ja mukavalta, mutta se ei tuonut sen suurempaa iloa tälle neidolle.
Sattuiko häneen? Sattuiko Mary-Annea johonkin?
"Ei tässä... Mitään.." tyttö sai mutistua käheästi ja uupuneesti. M.A suoristi ryhtiään ja istuutui sängyllä nojaten takana olevaan seinään. Dannyn kädestä oltiin päästy eroon.
Okei, hän oli hieman valehdellut Dannylle. Häntä sattui, häntä todellakin sattui. Hän ei ollut loppujen lopuksi antanut lupaa antaa kipulääkettä, hän kestäisi tämän tuskan. Tosin tämä tuska ei voisi koskaan korvata sitä, mitä M.A oli mennyt tekemään, mutta parempi tämä oli kuin ei mitään.

Hetken aikaa tyttö pysyi paikallaan, tuijotti valkeaa peittoa, kunnes silmät lähtivät hapuilemaan omia vaatteita huoneesta. Ne löytyivät huoneen toiselta tuolilta.
M.A nousi varovaisesti ylös sängyltä ja astui jaloillaan maahan. Kun hän seisoi molempien jalkojensa varassa, kipu vihlaisi koko kehon. Kasvoilla kävi vain nopea ilme kipua kuvailemaan, kulmien kurtistus, mutta nopeasti Mary-Ann muutti kasvonsa ilmeettömiksi.
Vaaleaverikkö asteli vaatteidensa luo ja alkoi mitään sanomatta pukeutumaan. Ovi oli kiinni ja Danny oli jo nähnyt hänet alastomana.
Hoitajat olivat sanoneet, että Mary-Ann saisi lähteä heti, kun olisi valmis. Dannyn tultua huoneeseen tyttö tiesi, että kauempaa hän ei voisi täällä olla. Hänen olisi lähdettävä, hän ei enää kestäisi olla täällä.

Vaatteet oli viimein puettu päälle ja valkoinen takki jätettiin auki. Tyttö nappasi laukkunsa taskusta pienen peilin ja tarkasteli itseään. Kauan hän ei itseään katsonut, hän ei voinut. Syyllisyys vyöryi nopeasti ylle ja tyttö nappasi laukustaan suuret tummat aurinkolasit, jotka asetti silmilleen.
Kukaan ei tietäisi hänen itkeneen.
"Mennään..." tyttö henkäisi hiljaa, katsoi hetkeksi Dannyyn, kun jo lähtikin suuntaamaan ovea päin.

Tyttö oli herkässä tilassa. Hän oli ehtinyt tunnin aikana ajattelemaan vaikka mitä, tietenkin kaikkea sitä, mikä oli saanut hänet tänne. Danny. Jokaiseen oli vastaus Danny. Danny. Jos Dannya ei olisi, hän ei olisi täällä. Jos Dannya ei olisi, hän ei olisi tullut raskaaksi. Jos Dannya ei olisi, hän ei olisi joutunut 'tappamaan' sisällä kasvavaa lastaan, jota ei olisi edes halunnut.
Mutta nämä ajatukset pysyivät visusti pään sisällä, eikä niitä tultaisi koskaan paljastamaan ääneen.
Kuitenkin tyttö oli vakavasti sitä mieltä, että tämän päivän jälkeen hän ei enää tapaisi Dannya. Miksi, siksi, joska Mary-Ann ei luultavasti pystyisi olemaan ajattelematta tätä asiaa. Dannyn näkiessä asia pomppaisi varmasti mieleen ja tyttö särkyisi uudemman kerran.

Oli kamalaa katsoa Mary-Annea sairaalakuteissa, sairaalan vuoteessa, tässä kamalassa valkoisessa huoneessa. Aivan liian vaalea, aivan liian sairaalamainen. Ja tytön silmät, niin elottomat ja onnettomat. Tuli mieleen ihan Harry Potterissa olevat ankeuttajat, jotka imivät kaiken ilon ja onnen pois, vai mitenkä se sitten menikään.. Ei Danny niitä leffoja ulkoon muistanut, kerran nähnyt toisen ja kolmannen osan. Ihan paskoja molemmat.
M.A väitti olevansa kunnossa, mutta pelkkä ääni oli niin käheä ja surkea, ettei se mennyt ollenkaan läpi. Tietenkin nukutuksen jälkeen ääni olisi käheä, mutta se surkea sävy kähinän takana.. huh, ei kovin mieluisaa kuunneltavaa.
"Okei, sovitaan niin", Danny sanoi niin ystävälliseen äänensävyyn kuin siinä tilanteessa osasi.

Poika laittoi kätensä yhteen ja rentoutti oloaan hieman jakkaran päällä. Hän ei tiennyt mitä sanoa tai tehdä. Ei kai tilanne nyt näin kamala ollut? tai siis, tietenkin tytöllä olisi kipuja ja kaikkea.. mutta tuo onneton ilme ja hiljainen käytös.. Hitto, ei kai tämä kivaakaan ollut, mutta hei miksi niin surkeana? Ongelma oltiin hoidettu pois alta, kyllä Danny ainakin oli tyytyväinen.
"Hei, ootko sä nyt ihan varma, että sun kannattaa jo nousta?", Danny kysyi, selkänsä suoristaen ja seuraten tarkasti kun M.A oli noussut vuoteelta ja lähtenyt kävelemään hetkellinen tuskainen ilme kasvoillaan. "No, kai sä tiedät paremmin..", lisättiin hiljaa. Silmät eivät päästäneet toista eroon, mistä sitä tietäisi jos yhtäkkiä toinen vain kaatuisi.

Sen verran ystävällinen Danny kuitenkin tahtoi olla, että antoi toisen pukeutua rauhassa. Katse käännettiin muualle, vaikka mieli tekikin katsella. Harvemmin Danny ystävällisyydestä välitti, ajatteli nyt kuitenkin että tällä hetkellä Mary-Ann ansaitsisi parhaan mahdollisimman käytöksen mitä poika osasi tarjota.
Yllättävän nopeasti neito pyysi, että he lähtisivät. Danny nyökkäsi, nousi ylös ja lähti tytön perässä pois huoneesta. Inhottava hiljaisuus seurasi heitä koko ajan. Ei kai tämmöinen pikkuinen välikohtaus heidän välejään pilaisi? Danny tahtoi vielä vehtailla myöhemmin M.A:n kanssa, ei hän ollut toiseen vielä kyllästynyt!
"Vienkö sut kotii..?", Danny kysyi kun he olivat päässeet klinikalta ulos. "Vai haluutko käydä jossain..? mennä jonku sun frendin luokse? mun seuraa sä nyt varmaa vähiten kaipaat..."

Mary-Ann ei piitannut Dannyn huolenpidosta. Hän tulisi kyllä tämän jälkeen kestämään vaikka mitä, hän ei tulisi tähän pieneen kipuun sortumaan. Hän oli ansainnut kaiken sen kivun, jota sillä hetkellä tunsi. Hän ansaitsisi enemmänkin kipua tämän vuoksi.

Klinikalta poistuminen tuntui pieneltä ikuisuudelta. Kaikki vaikutti tapahtuvan hitaasti Mary-Annen silmissä, jotka kiinnittivät huomiota suurelle alueelle. Silmät kiinnittivät vainoharhaiseen tapaan huomion kaikkeen, mikä liikkui. Ohikulkeviin sairaanhoitajiin, lääkäreihin, siivoojiin...
Ehkä rankinta poistumisessa oli aulaan saapuminen. Siellä odotti jälleen yksi tuntematon tyttö vuoroaan. Tyttö näytti eksyneeltä, aivan kuten M.A saapuessaan klinikalle.
Kipu vihlaisi taas, mutta vaaleaverikkö piti pintansa. Tämä kipu ei ollut toimeenpiteestä johtuvaa kipua, vaan sydämestä kantautuvaa kipua.

Dannyn sanoihin reagoitiin hyvin hitaasti.
"Mä.." aloitettiin huterasti ja silmät laskettiin maahan.
"Mä kävelen.." Mary-Ann jatkoi hiljaa, epävarmasti ja jatkoi kävelyä. Kotiin olisi kuuden kilometrin matka ja joka askel tuntui kivuliaammalta. Tyttö kuitenkin ajatteli, että hän ansaitsi tämän. Niin, kipu oli enemmän kuin tervetullut. Hän kärsisi Dannynkin puolesta, vaikka toinen ei juuri vaikuttanut olevan moksiskaan siitä, mitä M.A oli mennyt tekemään.
Eikä Mary-Ann voisi tästä kertoa kenellekään ystävälleen, ehei. Hän ei tarvinnut muiden ihmisten sääliä. Hän ei kestäisi sääliä, niitä katseita, jotka yrittäisivät lohduttaa. Parasta vain olisi, jos elämä jatkuisi samaan malliin, niin Mary-Annkin selviäisi nopeammin.
Eikö niin?

Helvetti kuinka häiritsevää Mary-Annen puhemattomuus oli. Okei, okei, kaikki tämä tapahtunut oli perseestä ja kaikkea kamalaa, mut eikö koko juttua voisi jo unohtaa? Kaikkihan oli nyt hyvin! Mitä valitettavaa M.A:lla oli enää? oliota ei ollut enää, kummankaan elämä ei ollut vaarassa. Ja toki toinen voisi surra, mutta oliko pakko olla hiljaa? niin kamalan etäinen?
Danny kun oli kuvitellut, että joutuisi syleilemään toista seuraavat kymmenen tuntia tai jotain siihen suuntaan, pyyhkimään toisen kyyneliä ja kuiskimaan korvaa lohdutuksia. Eihän se ihan tämän pojan tapaista ollut, mutta se olisi ollut kivempaa kuin katsoa hiljaista ja tuskaisen ilmeettömiä kasvoja, joiden kauneus vääristyi synkäksi noiden peitteiden alla.

Danny todella, todella yritti pitää suunsa kiinni ja antaa toisen toimia niin kuin parhaaksi näki, mutta kun M.A sitten kertoi kävelevänsä ei poika enää osannut tukkia suutaan. Aluksi kuului närkästynyt huokaisu ja tuo pudisteli päätään, yrittäen pysyä hiljaisena ja kiltisti vain seurata toista.
"Voihan helvetti, kauanko tää jatkuu?", Danny kysyi hermostuneena. "Tai siis.. ei kai tää nyt oo aina tällästä?", hän tarkensi, sillä aikaisemmasta kysymyksestä saattoi saada väärän kuvan. Ja se oli ollut hyvin epäkohteliaskin, jos kuvitteli, että pojasta neitokainen käyttäytyi naurettavasti. Ei suinkaan, enemmänkin pelottavasti. Eikö tässä vaihteessa pitäisi itkeä tai sitten huutaa ja raivota? Mutta ei, M.A oli hiljaa kuin vainaja. Se todella sai ilkeän tuntuisia väreitä kulkemaan kropassa.
"Joo, joo.. sä varmaan vihaat mua ja syytät mua kaikesta, kai se on ihan ok, mut anna mun nyt edes viedä sut kotii. Mä en anna sun yksin lähteä kävelemää. Jos haluut raitista ilmaa nii mee istumaa pihalle - heti ku oon vieny sut ekana himaas".
He olivat selvinneet jo pihalle asti, Danny kaivoi tupakan taskustaan ja sytytti sen. "Vai pitääkö mun siepata sut autoon? mä en haluis tehä sitä nyt sulle, vaikka se varmaa oiski aika kiihottavaa", tokaistiin normaalilla äänellä, ilman turhamaista virnuilua tai vitsailua, eikä liian vakavana. Se oli kuin jokapäiväinen normi heitto Dannyn suusta. Mutta ainahan hänen juttunsa olivat.. noh, sellaisia kuin olivat.
"Sitä paitsi jos lähet kävelemää sua voi alkaa sattumaa enemmän. Ne lääkkeet ei varmaan hirveen kauaa vaikuta, vaikka enhän mä tiedä mitä ne sulle syötti".

Mary-Ann yritti mahdollisimman hyvin jättää huomiotta Dannyn sanat, toisen niin välinpitämättömiltä kuulostaneet sanat. Tyttö yritti ymmärtää, että jotkut eivät vain välittäneet tippaakaan abortista ja siitä, mitä abortti teki. Niin, ihmiset olivat erilaisia ja ihmisillä oli erilainen näkemys.
Mutta kuinka Danny kehtasikin puhua jotain kiihottavasta sillä hetkellä! Poikaa ei todellakaan oltu luotu tahdikkaaksi ja herrasmieheksi. Nuorukainenhan oli kerrassaan... Törkeä, välinpitämätön, ääliö ja... Ja tunteeton.
Siinä se oli, asia, jotka tekivät Mary-Annesta ja Dannysta erilaisen (huomioi, että tämä on vain M.A:n mielipide). M.A sentään tunsi surua ja menettämisen tuskaa, kun toinen taas ei tuntunut välittävän ollenkaan!

Pakostakin kysymys alkoi soida neitokaisen päässä - miksi hän olikaan Dannyn kanssa?
Seksi ja hauskanpito. Se heitä oli alusta alkaen yhdistänyt, nyt kumpikaan ei sillä hetkellä yhdistänyt Mary-Annea Dannyyn.

"Musta tuntuu, että mä ennemmin kävelen kuin änkeydyn sun kanssa samaan autoon", julkistettiin viimein välinpitämättömät sanat. Mary-Ann pysähtyi ja kääntyi kokonaan Dannyn puoleen. Tummansiniset silmät, jotka hetki sitten olivat olleet täysin elottomat, suorastaan hehkuivat kylmyyttä.
"Tää oli tässä. Tää.. Koko juttu", vaaleaverikkö puhui eikä laskenut katsettaan Dannyn niin ihanista silmistä.
"Mä en oikeesti usko sun välittävän tippakaan mun tunteista. Kiva kun yritit, mutta.. Ei, ei onnistunut", tyttö jatkoi ja siirsi hetkeksi katseensa sivuun toisen silmistä.
"Mä haluan, että me jätetään tästä edes toisemme rauhaan. Ettei tämä tilanne pääse toistumaan. Eli älä enää lähettele mulle niitä ehdottelevia tekstiviestejä. Mä en enää oo sun leikkikalusi", lopettiin vahvasti ja suotiin Dannylle pitkä katse, josta toisen olisi viimeistään tajuttava, että Mary-Ann oli aivan tosissaan. Hän ei pilaillut.
"Heippa Danny. Pidä ittes kunnossa", cheerleader hyvästeli tunteettomasti, hymyili valloittavasti toiselle kuin mitään ei olisi tapahtunut ja käänsi toiselle selkänsä lähtien kävelemään eteenpäin.

Mikä tämä tunne oli? Miksi sydäntä riipaisikaan niin kovasti? Se sattui niin paljon, että tyttö voisi purskahtaa itkuun. Sitä hän ei kuitenkaan tehnyt.
Hän ei enää itkisi.

//.... ANTEEKS, TÄÄ OLI IHAN KAMALA JA HALUSIN DRAAMAA ;;;_____;;;