It's okay if you don't know everything

Chaonamu ja diivapaholainenBeau kiittooossss~ (venähti ja jatkossa multa paaaaaaaaaljon lyhyempää)

”Yääääääääääenmähaluuuuuuuuu”
”Nyt pentu se naama umpeen!”
”Yäääääääeisalaaattiaaaaaaa”
”Anna mun kaikki kestään sunlaisen pikkupennun kanssa!”

Destin tuijotti hykerrellen itkevää Fridoa, joka hieroi pikkulapsen tapaan silmiään ja vollotti samanaikaisesti kiukuttelukyyneleitä. Katse viivähti välillä raivoavassa, huulensa tulenpunaisiksi maalanneessa kaunottaressa, joka ei koskaan tullut toimeen lapsellisen ja herkän Fridon kanssa. Oli jo vähällä, ettei Amber tarttunut jengin nuorinta ja mielestään turhinta jäsentä paidan selkämyksestä ja viskonut tuota katukivetykseen pois heidän pöytänsä luota, erään kuppilan ulkoterassilta. Frido oli tosiaan jengin lapsellisin ja nuorin, mutta hakkeroidessaan ja bisneksiä hoitaessaan tietokoneellaan, oli värikäs pikkupoika korvaamaton kaiken tietonsa ja taitonsa ansiosta. Auttamaton itkupilli, joka vaikutti henkisesti viisivuotiaalta. Tuon persoona tuntui muuttuvan täysin, kun hän pääsi tietokoneeseen käsiksi. Silloin hän oli raaka taktikko, joka puhui aina kirjakieltä ja totteli nörtin-titteliään tehden aina kaiken mahdollisimman täydellisesti ja hyvin. Muuten hän oli todella epäkypsä pikkupoika, joka suorastaan kaipasi verta nenästään nirsoilemalla jopa salaatin kanssa kuin mikäkin vauva.

Jengin hiljaisin ja eittämättä se ilkein ja murhaavin, Peter, istui Amberia vastapäätä suorakulmionmuotoisen hienopuupöydän toisella puolella, tuijottaen neutraalina eteensä levitettyä sanomalehteä. Oranssivalkoraidallinen aurinkovarjo suojasi neljää henkeä ja heidän päänahkoja taivaalla mollottavalta auringolta, joka oli koko aamupäivän paistanut kohtisuoraan lämmittäen ja kuivattaen kaikkea mihin säteet osuivat. Kuuma sää ja jatkuva tylsyys olivat ajaneet Mescalinen jäsenet ulos syömään ja suunnittelemaan tulevien päivien töitä. Dennis, Jiang ja Jaycee olivat omista syistään jääneet kämpille ja Amberin suureksi kiusaksi Frido oli tahtonut mukaan ja koiranpentuilmeellään tanssinut tiensä voittoon, ja päässyt mukaan. Destin nojaili tyytyväisenä penkkiinsä neljä tupakkaa vaaleiden huultensa välissä ja katseli Amberin raivoamista ja Fridon pillittämistä kuin parasta saippuasarjaa, virnuillen lähes tauotta. Mitäs olivat istuneet vierekkäin, jos eivät tulleet millään muotoa toimeen. Blondi mies siirsi katseensa vieressään istuvaa Peteriä kohden, joka kylmä ilme kasvoillaan tuijotti lehteään.

Mutta olihan Destinkin istunut Peterin viereen, vaikkei tullut pahemmin tuon kanssa toimeen. Mutta kukapa Peterin kanssa muka toimeen tulisi?
”Onks siel jotain ikävii uutisii ku näytät noin murhaavalta?” Destin kysyi lähes sarkastisesti, vaikka hän aivan hyvin tiesi, että Peter näytti jatkuvasti ilkeää naamaa. Näyttäisi varmaan kylmää rautanaamansa vaikka voittaisi miljoonan lotossa.
”Hiljaa, sä oksetat mua”, Peter sanoi tyynesti, täysin värittömästi. Hän sanoi sen tavalla, joka antoi muiden ymmärtää, että kyse oli itsestäänselvyydestä. Frido pyyhki kulmiaan ja heilutteli jalkojaan pöydän alla, Amberin sutiessa kullankellertäviä hiuksiaan.
”Petterimurupupsukka, mikä sua ei okseta, tai mitä sä et vihaa?” Destin jatkoi huolettomana, vaikka tiesi miten voisi käydä, jos Peteriä ärsytti. Peter laski pitkän hiljaisuuden päästä lehtensä pöydälle ja Frido nosti kätensä pystyyn viitatakseen. Amber veti kätensä puuskaan ja puhalsi silmille valuneita hiuksiaan happamana.
”Mä tiedän! Mä tiedän! Ei sellasta olekaan! Peter vihaa kaikkea mikä liikkuu tai ei liiku. Vaikka voimme tosin verrata tätä binomikaavaan jossa Pater on n=2. Emme saisi sille positiivista tulosta vaikka päättelisimme että (a+b)^2 = (a+b)*(a+b) = a*a +a*b +b*a+b*b = a^2+2ab+b^2. Se selittää suurpiirteisesti miksi n=2 ei kykene löytämään itselleen positiivista jakausta vaikka (a+b)^3 = (a+b)^2*(a+b) = (a^2 +2ab +b^2) tarjoaisikin—”
”Nyt pentu se turpa kiinni!” Amber kivahti ja vähemmän kevyesti läpsäisi jo vauhtiin päässyttä nörttiä takaraivoon. Frido oli jo lähellä pillahtaa itkuun, kun pojan kasvot kirkastuivat ja kääntyivät kohti hahmoa, joka oli pukeutunut yksinkertaisesti mustiin farkkuihin, valkoiseen t-paitaan ja oli sitonut tyylin vuoksi selkää vasten roikkumaan mustavalkotäpläisen hupparin, jota tuskin tultaisiin vetämään päälle missään vaiheessa.

”Pomo!”
”STOP!”
”Vihdoin”
”…”

Shayne haukotteli makeasti pörröttäen hiilenmustia hiuksiaan ja naurahti sitten alaistensa reaktioille. Amber näytti todella tyytyväiseltä, Frido toisteli riemuissaan STOPin titteliä, Destin virnuili ja Peter oli laskenut katseensa takaisin lehteensä.
”Joo, mul oli vähän hommaa tos matkal. Joku ääliö yritti kostaa veljensä puolesta, kaipa joku sille ambulanssin kutsu”, Shayne selitti ja istahti Destinin viereen, napaten pöydältä valkoisen lautasliinan, johon putsasi pienestä rääkistä punaiseksi värjääntyneet kätensä. Miehen katse seilasi jokaisessa alaisessa ja lopulta laskeutui tyhjiin lautasiin pöydällä. Komean näköinen jäätelökippo suli hyvää vauhtia lähellä Fridoa. Pojan itkusta punehtuneista kasvoista STOP osasi jo arvata miten koko homma oli mennyt. Frido ei ollut suostunut syömään salaattia, joko jökötti yhä pojan edessä valkoisella lautasella, eikä siksi ollut saanut jälkiruokaa. Koko homma aikoi pahasti luisua sen puoleen, että Amber leikki ilkeää äitipuolta ja piti pojalle tarkkoja linjoja vahtien mitä toinen suuhunsa pistää.
”Mutta joo, eiköhän aloteta. Raportti?”

- Hoho, se oli piiiitkä o.o Voi Fridoa, hassu otus X,,D Niin, hieman hakee vielä pelaaminen, kun uusi hahmo kyseessä... Mutta eiköhän tuo tuosta tasoitu ku saa kiinni siitä, missä pitää Beaun (; -

Beau oli varsin suivaantunut, tummaverikkö kulki kädet housujensa taskuihin painettuna torjuva ilme kasvoillaan. Tumma tukka oli tavanmukaisesti sekaisin, ja silti siihen oli käytetty aikaa. Ylävartaloa verhosi musta tanktop, hieman löysä, mutta ei se päältä tippunut, kaulassa roikkui paksu hopeinen ketju ja kengät olivat kalttuneet tennarit. Käsiin oli vedetty mustat yksinkertaiset puuvilla kynsikkäät ja kynnet oli maalattu mustiksi.
Beau ei vaivautunut väistymään muiden tieltä, hän ei harrastanut sellaista muutoinkaan, eikä etenkään silloin kuin joku oli loukannut häntä verisesti. Tai se nyt oli suhteellista... Kyseisellä tummaveriköllä oli kuitenkin paha tapa ottaa kaikki itseensä, ja kun hän jollekin suuttui oli luvassa mököttämistä ja mykkäkoulua. Beau nyt vain oli Beau, eikä kasvanut aikuiseksi tässä suhteessa, ei niin mitää toivoa.

Tummaveriköllä ei ollut sitten niin mitään tietoa siitä, mihin hänen jalkansa häntä kuljettivat. Beau kun ei ollut vielä tottunut kulkemaan San Diegon kaduilla... Hän oli muuttanut Alankomaista vasta muutama viikko takaperin. Ja hän oli kyrpiintynyt kämppäänsä jo ensimmäisen viikon aikana. Hän oli nimittäin varma siitä, että alakerran mummeli stalkkasi hänen tekemisiään.
Poika ohitti jokusen kahvilan, putiikin, ostoskeskuksenkin, jonkun omituisen antikvariaatin ja sitten taas kahviloita. Erään eteen poika joutui pysähtymään kiroillen solmimaan kengännauhojaan. Taas yksi syy hankkia kunnon kengät. Pitkävartiset nahkasaappaat sivuvetoketjulla. Voi helvetti, Beau niin tiesi mitä tahtoi... Ja olisi kyllä hankkinutkin, jos olisai ollut muutama satanen ylimääräistä rahaa. Vittu, ainainen ongelma.
Tummaverikkö pörrötti hieman tukkansa ja katsahti tummilla silmillään ympäristöään. Niin, olisi se varmaan parempi katsella ja tutkia, jos ei kyykistelisi maassa. No, Beau nousi ylös oikoen paitaansa. Joku satunnainen ohikulkija töytäisi poikaa ikävästi olkapäähän, mikä sai koko 178 senttiä ja kengänpohjat hentoista tummaverikköä kääntymään 180 astetta ympäri.
"VITUN KUSIPÄÄ VOIS ETEENSÄ KATTOO SAATANA!", Beau kiljui varsin tuohtuneena, ja yleensä varsin vivahteikas ja omaperäinen ääni kantoi kyllä. Poika käänsi kummistuneita ja vihaisiakin katseita itseensä, mutta niistäkös poika olisi välittänyt. Ja jos Beaulla nyt olisi ollut jotain irtonaista mukanaan, hän olisi aivan varmasti heittänyt sillä häntä tönäissyttä jätkää. Niin, toisaalta eihän tuo mitään hengenvaarallista ollut tehnyt, sattui vaan sopivasti kohdalle jotta Beau saattoi purkaa tuohon tuohtumustaan.

sakldaskljdsakldasjl >: (( syytä LYHYYDESTÄ Fridoa ku se tykkää selittää kaikkee paskaa tosi pitkästi

Hetkessä jokaisesta Mescalinen jäsenestä oli kadonnut se luontainen rentous ja hilpeys, jos niitä ylipäätänsä oli. Kaikki olivat kuin sormen napsautuksesta siirtyneet normaalista tilastaan työtilaan ja työntäneet omat luonteenpiirteensä työkasvojen taakse piiloon. Jopa Frido, joka oli aina aurinkoinen ja pysäyttämässä ihmisiä suloisella naurullaan, oli saanut väännetyksi kasvoilleen vakavan, neutraalin ilmeen, jota hänen kasvoillaan näki vain, kun tuo työsti tietokoneensa kanssa tai istui kokouksissa. Pinnallinen ja kauniskasvoinen Amber oli suoristanut selkänsä ja vapauttanut kätensä puuskasta. Lehti oli jätetty omaan arvoonsa ja kylmät silmät tuijottivat suoraan jengin johtajaan, joka väritön, lähemmäs pysäyttävä ilme kasvoillaan vaihtoi katseensa kohdetta aina alaisestaan toiseen.
”Puhukaamme huomisesta keikastamme. Olen saanut suhteiden ja REM-tukisidosryhmän kautta selville miten Varault aikoo toimia. Hän ja hänen jenginsä, joka pitää sisällään arvioidusti noin 20 jäsentä, jotka kuitenkin ovat vain taidoiltaan ja kokemusten kautta opituilta kyvyiltään vain alaluokan C-tasoa, majailevat tällä hetkellä sataman länsipuolella kuljetuseristeiden kätköissä”, Frido aloitti ja otti tapansa mukaan taakakseen puheenjohtajan tittelin. Poika oli muuttunut täysin ja kaikki se lapsellinen ja herkkä oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Jokainen oli keskittynyt pojan sanoihin ja rauhassa, silmissään neutraali säväys Frido kaivoi värikkäästä repustaan muistivihon ja nosti silmilleen kaulallaan roikkuneet suojalasit. Lasien silmille nosto oli vain yksi hänen oudoista, piintyneistä tavoista.

”Ymmärrätte oikein, tämän tiedon avulla olemme saaneet oivan mahdollisuuden yllätyshyökkäykseen. Myös Mescalinen tilastot näyttävät positiivista ja jokainen jäsen on valmis huomiselle keikalle, jos se pidetään. Heitä on enemmän, mutta taitojen perusteella voin havainnollistaa asiaa niin, että yksi henki Varaultin joukoista vastaa kahta jäsentä meidän puolelta. Peterin ja pomon tapauksessa taas; laskelmieni mukaan noin neljä tai viisi sieltä vastaa heidän voimiaan. Tämä teoria on testattu ja vanhoja tietoja ja huhujen todenperäisyyksiä pengottuani olen tullut siihen yksittäiseen tulokseen, että heistä ei ole meille mitään vastusta”, Frido jatkoi ja haroi ohuita hiuksiaan. STOP näytti pohtivalta ja vaikka kaikki arviot kertoivat siitä, miten helppoa heillä tulisi olemaan, tiesi hän kokemuksesta ettei mikään koskaan mennyt suunnitelmien mukaisesti. Oli aina varaa parantaa ja varasuunnitelmia piti olla mukana vähintään kolme.
”Oookkei, eli sä toit sen rakennuksen pohjat. Me void---”, Shayne aloitti, kun hänen puheensa katkaisi ääni, joka toistui miehen pääkopan sisällä useita tuhansia kertoja. Mies käytännössä jäätyi vain siitä huterasta epäilyksestä, kenen ääneltä jostain kuuluvat kiroavat sanat muistuttivat. Joku miehen sisällä vain katkaisi kaikki piuhat ja kaikki solut keskittyivät toistelemaan sitä, että hän vain kuvitteli ja eihän se olisi edes mahdollista!
”Voihan viissataa kiloo maria----”, mies kuuli Destinin henkäisevän viereltään. Destinin vihreät silmät tuijottivat katua kohden ja jokin Shaynessa vain esti häntä kääntymästä kohti suuntaa, josta ääni oli tullut.
Amber räpsytti ihmeissään silmiään ja vei Fridon tapaan katseen siihen suuntaan, johon Destinkin tuijotti. Aina ilmeetön ja kylmä Peter tuijotti huulet raollaan, lähes järkyttyneen näköisenä poikaan, joka tutuilla kasvoillaan sai Destinin ja Peterin täysin kivettyneiksi. Eivät he kuitenkaan yhtä pahaan kuntoon menneet, kuin STOP, joka vain toisteli huulillaan että hän kuvitteli ja kaikki oli vain jotain haraa tai pilaa.
”Onko toi….?” Destin huokaisi ja kolme tupakkaa hänen huultensa lomasta tipahtelivat yksitellen pöydän latteaa pintaa vasten.
”Kuka toi on?” Amber lähes kivahti ja osoitti suoraan mustahiuksista poikaa kohden. Naista yksinkertaisesti raivostutti, jos hän ei ollut perillä asioista, jotka vaikuttivat STOPpiin noin rajusti. Hän ei tiennyt asiasta joka selvästi vaivasi HÄNEN Shayneaan.

- senku kirjotat pitkää, ei se mua haittaa X,,D Mä en kuitenkaan kirjota pitkää >: 3 -

Kiukun purkamisen kohde ei ottanut Beauta kuuleviin korviinsa vaan jatkoi vain matkaansa. Ja se jos mikä sai huomionkipeän kakaran polkemaan jalkaansa ja raivostumaan kaksinkertaisesti siitä mitä oli jo. Tummaverikkö suorastaan tunsi kuinka raivonpuna koetti valloittaa hänen kasvojaan. Helvetti!!! Häntähän ei todellakaan noin vain ingnoorattu!! Perkeleen paskiainen, helvetissä saisi palaa tuollaisen käytöksen tähden. Ja ei liene yllätys, että toimitus loukkasi pojan egoa. Vielä muutaman ärräpään teräväkielinen poika kiljui uhrinsa perään ennen kuin pyrki mulkoilemaan pahalla silmällä jokaista häntä tuijottavaa ihmistä.
Kahvilan terassi oli paikka, jossa ihmiset tuijottivat häntä, ihan kuin Beau olisi näyuttelijä ja terassi paraskin katsomo. Kapeaa keskisormea vilautettiin paheksuvasti tuijottavalle naikkoselle. Lähes mustien silmien katse liukui edemmäs ja julmuus pojan silmissä käänsi useimmat katseen poispäin. Hetken Beau sai muljoilla nuorisojoukkoakin, kunnes raivo katosi kasvpoilta jättäen ne lähes kalpeiksi.
"Voi pyha sukeltaja", Beau sähähti silmät laajentuneena. Poika ei voinut kuin tuijottaa haamuja menneisyydestään. Ja hän kun ei ainakaan tietääkseen ollut mitään vahvempaa tänään vetänyt.. Ja eipä hän silti voinut uskoa tätä todeksi. Pakottavaa tarvetta ei vastustettu vaan poika harppoi suorinta tietä lähemmäs ja tökkäisi Destiniä sormellaan. Destiniä siksi, ettei Peteriin ollut turvallista noin vain koskea ja Shaynelle Beaun ylpeys ei kärsinyt antaa huomiota lainkaan. Suoraan sanottuna tummasilmäinen ei vilkaissutkaan pojan suuntaan. Tuo oli herättänyt hänessä muistoja, jotka prinsessapoika tahtoi teljetä lukkojen taa ja unohtaa kokonaan. Hän ei kiintynyt tai rakastunut, se vain satutti häntä. Hän ei ikinäkoskaan myöntäisi niitä tunteita joita vieläkin toista kohtaan omasi. joskaan ei yhtä vahvoina kuin joskus aiemmin. Siitä oli kuitenkin niin kauan aikaa...

"Ja mä kun luulin että totalnarkomaanit kuolee nuorina, sä otet jo vanha", Beau tokaisi ilmiantaen kulmakarvoillaan ja katseellaan sanojensa olevan vain puoliksi vitsiä. Hän tosiaan oli uskonut että blondi olisi jo mullan alla maatumassa. Toisaalta, eipä hän näille niin paljoa ajatuksiaan ollut uhrannut... Paitsi no... Helvetin Shayne.
Tummaverikön katse etsiytyi Peteriin , hetken poika silmäili tuota kunnes vino sarkastinen hymy kohosi huulille. Oli se hauska nähdä toinen noin yllättyneenä, Peter kuin ei Beaun muistin mukaan ollut mitään ilmeikkäämpiä tyyppejä.
"Säkin elät vielä, tai mikä enemmän ihme sä olet pääsyt pois", Beau tokaisi. Seuraavaksi poika haroi katseellaan porukan muut, hänelle tuntemattomat jäsenet, eikä tietenkään vieläkään vilkaissutkaan Shaynen suuntaan. Tuntemattomille Beau ei sanonut mitään, kasvot olivat vain viileät. Ainakin, kun tummat silmät osuivat vaaleaan naiseen. Oliko Shayne vaihtanut tussujen pariin vankilasta päästyään? Ei, oikeastaan Beau ei edes tahtonut tietää vastausta.
Huomiota ei näennäisesti annettu suurikokoiselle, ja todellakin Beaun mieltä ja kehoa miellyttävälle, pojalle lainkaan, vaikka tuo keskeisesti pyörikin tummaverikön mielessä. Tai ehkä pikemminkin nukkepojan mieli pyöri nyt Shaynen ympärillä.

Tökstöks >: (( Ja hyvä ettei haittaa jos mul tulee vähä pidempii, kyl nää tästä kutisuu X''D

Silmät tuijottivat jähmettyneinä pöydänpintaa, eikä ollut Shaynelle ollenkaan luontaista reagoida mihinkään niin voimakkaasti, että hän suoranaisesti jähmettyisi omien ajatuksiensa voimasta paikoilleen. Hän kuului vakaasti siihen kastiin, joka ei tahtonut joutua törmäyskurssille minkään menneisyyteensä liittyvän asian kanssa. Menneisyys oli taakse jäänyttä aikaa, eikä sen kuulunut nousta mustahiuksisen pojanretaleen muodossa hänen tielleen. Se kuului valokuva-albumien ja harmaiden muistojen sisälle, sen ei vain piru vie kuulunut kävellä kadulla vastaan!

Neljäskin tupakka pääsi tipahtamaan pöydälle Destinin huulten välistä ja herkeämättä hän tuijotti vankilasta tuttuja kasvoja. Menneisyys kummitteli ja hetkessä muistikuvina muistot tästä oikukkaasta pojasta nousivat blondin päähän. Peter, joka luonnollisesti hakkasi kaikki jotka läpälläänkin keskeyttivät tärkeän kokouksen tai kajosivat johonkin jäseneen, ei voinut muuta kuin tuijottaa Beauta, joka oli paikalle astelemalla rikkonut ensimmäistä ja Destiniä tökätessään toista. Mitään hän ei kuitenkaan tehnyt ja herkeämättä kylmät silmät tuijottivat sarkastisenomaista poikaa. Kiusallinen hiljaisuus tosiaan nousi Mescalinen jäsenten puolelta pintaan. Peter vihasi Beauta, kuten kaikkea muutakin, mutta Beauta varsin paljon. Poika oli rasite, raivostuttava loinen joka kiinnittyi ihmisiin päästäkseen itse parempaan asemaan. Monesti Peter olisi tuon jo vankilassa hakannut, ellei… mustien silmien katse viivähti STOPissa, eikä tuo Peterin onneksi kovin iloiselta näyttänyt.

STOP oli tosiaan kuvitellut, ettei hän joutuisi moiseen tilanteeseen koskaan. Hän oli pitänyt sulana mahdottomuutena sitä, että he koskaan näkisivät toisiaan vankilan ulkopuolella. Huhujen mukaan Beau oli muuttanut jonnekin kuuseen ja se oli vain lisännyt välimatkaa ja pienentänyt näkemisen mahdollisuutta. Muitakin huhuja oli kuultu… Mies sulki silmänsä ja veti happea keuhkoihinsa, kooten itseään parhaansa mukaan. Tosiasia kuitenkin oli se, että toinen oli nyt ilmestynyt paikalle kuin tuhka tuulesta ja nostanut ärsyttävästi tuttuja tunteita pintaan. Tunteita, joita Shayne vihasi, tunteita jotka tekivät ihmisestä heikon. Niitä STOP vihasi ja siksi hän ei tahtonut antaa Beaulle minkäänlaista kuvaa siitä, että hän oli pahemmin järkyttynyt tai hämillään. Olihan hän jo hetkeksi jäätynyt, mutta se oli ollut vain hetkellistä ja turhaan hän omaa luonnettaan ja tapojaan piti kurissa. Beau ei ollut tarpeeksi hyvä syy olla erilainen kuin normaalisti …Ei ollut, ei todelakaan... Niin.
Kun ensijärkytys oli törkeästi sivuutettu, nosti STOP huulilleen sen tutun, ylimielisyyttä ja kusipäisyyttä loistavan hymyn.

”Pffff. Kappas vain, mä kun kuulin et sä vielki asut siel jossai kuuses ja elätät ittees riemuhuorana?” STOP kysyi päätään kallistaen ja vaikka häntä inhottikin myöntää se, niin oli hän toisen ilmestyttyä huomannut verenpaineensa nousevan ja sydämen jyskyttävän hetken kiivaammin. Se tosin johtui vain järkytyksestä, mitään ei ollut enää jäljellä niistä vainoista ajoista. Eikä silloinkaan ollut mitään, ei ollut koskaan ollut.
”STOP, kuka toi on?” Amber kysyi ja vilkaisi Beauhun viileästi, vieden sitten pehmeän katseensa Shayneen. Peter haroi ääneti hiuksiaan ja Destin kaivoi takkinsa uumenista valkoisen, itsekieppaamansa ohuen käärön ja asetti sen huultensa väliin, sytyttäen sen heti perään. Mies tosiaan koko tarvitsevansa jotain rauhoittavaa.
”Meidän varmaan täytyy käydä suunnitelma myöhemmin läpi. Menen edeltä tutkimaan faktoja ja pohjapiirustuksia, nähdään kämpillä”, Frido ilmoitti ja se nörtti lapsinerofiilis oli selvästi jäänyt vielä päälle. Poika nousi ylös, mutta istuutui samassa takaisin alas, Peterin mulkaistua jäätävästi. Miestä ei pahemmin kiinnostanut hoitaa työasioita vielä kämpillä, ei nyt kun TV:stä tulisi jalkapalloa, jota hän vihasi.

Beaulta ei jäänyt huomaamatta kuinka tunnelma oli jäätynyt. Kaikk ituntui keskittyneen häneen, mikä ei sinänsä huomionhakuista poikaa haitannut. Ei sekään asiaa muuttaniut, ettei se suotu huomio kovin positiivista ollut. Mutta eipä tummaverikkö ollut muuta olettanutkaan. Tummatsilmäinen kyllästyi nopeasti porukkaan, ei niissä ollut mitään mielenkiintoista katsottavaa... Tai toki oli... Mutta Beau ei yhäkään tahtonut vilkaistakkaan siihen, joka kovasti tuntui vetävän pojan huomiota osakseen. Alitajuntaisesti poika jopa mietti miten paljon Shayne oli muuttunut kahdessa vuodessa. Eikä se ollut vielä tarpeeksi hyvä syy vilkaistakkaan poikaan, joka ainakin Beaun pienessä vmielessä tuntui kerjäävän katsetta osakseen. Tai no... Eihän Shayne sitä kerjännyt, Beau vain olisi tahtonut katsoa... Mutta eihän pojan ylpeys sellaiseen antanut sortua.
Ja sitten... Kuin sähköiskusta tulistuneen silmät singottiin sanoja tiputtelevaan henkilöön. Beaun olisi niin tehnyt mieli sylkeä tuon kusipään kasvoille. Helvetin... Beau suorastaan roihusi raivoa. Helvetti, miksi hänen piti tuntea vetoa tuollaisiin röyhkeisiin paskiaisiin?
"Huora? HUORA? Pala helvetissä", Beau sähisi ja mulkoili Shayneen. Mulkoili oikein olan takaa nyt, kun kerta oli saanut itseltään luvan katsoa toista. "Pelin nimi on tapa tai tule tapetuksi. Mä en ole tappaja, joten mä voin ihan hyvin hyväksikäyttää typeriä ja väkivaltaisia siinä hommassa. Se ei ole huoraamista. Vai makaatko sä huorien kanssa, Shayne?", Beau sylki suustaan katsoen toista nenänvarttaan pitkin vähintään yhtä ylimielisesti kuin toinen hänelle hymyili. Helvetin vitun kusipää, Beau niiin vihasi tuota miestä... Ja silti... Vittu. Viimeisin kysymys nyt oli kuitenkin ollut turha, Shayne nyt makasi kaikkien kanssa halusivat nuo sitä tai eivät.

Beau oli jopa tyytyväinen itseensä huomatessaan, että Shayne ingnoorasi naikkosen kysymyksen kokonaan. Niin, kuka hän tosiaan oli? Tai mitä hän oli? No, kyllä Beau sen tiesi, mutta sitä hän ei tiennyt mitä hän Shaynelle oli? No, joskus hän ainakin oli ollut toiselle jotain... Jotain muuta kuin vain pano, ainakin vakiopano jos ei muuta.
Joku Beaulle tuntematon ääni piipitti jotain jostain, mutta ei tummaverikkö tarkemmin kuunnellut. Selvisi siitä ainakin, että hänen ilmaantumisensa oli keskeyttänyt jotain... no, sehän oli selvä... Välittikö Beau siitä? Ei.
Nukkepojan katse ei irronnut Shaynesta enää, kun on tuohon osunut. Beaun olisi niin tehnyt mieli huutaa päin naamaa, ilmaista kuinka loukkaantunut hän oli ja kuinka vihainen ja kuinka suutuksissaan. Ja kuinka tuo paskiainen herätti hänessä tunteita... Niitä vitun tunteita joita ei olisi pitänyt olla edes olemassa. Mitään ei kuitenkaan sanottu, mitään ei koskaan sanottu. Beau yleensä ilmaisi nämä tuntemukset sillä, ettei huiomioinut Shaynea lainkaan, vaan kipsutti jonkun vähintään toisen kokoisen pojan kainaloon kiehnäämään ja kerjäämään mustasukkaisuutta. Niin, niin yksinkertainen Beau kaikenkaikkiaan vain oli.

Virheitä virheitä mulla teksti täynnä on on~

Kirkkaansiniset silmät tuijottivat herkeämättä tummiin silmiin, jotka olivat kääntyneet häntä kohti vihasta leiskuen. Hymy kohosi, se omahyväinen ja toisen reaktioon tyytyväinen hymy nousi silmiin asti ja mies myhähti hiljaa tyytyväisyyden merkiksi. Toisen reaktio tuntui jotenkin virkeyttävän jengipomoa, joka suoristi selkänsä ja risti kätensä syliinsä pyöritellen edelleen hymyillen peukaloitaan. Hän tosiaan tiesi mikä Beauta ärsytti ja miten sai diivaakin diivamaisemman prinsessan tulistumaan. Ja koska Shayne luonnollisesti rakasti muiden kiusaamista, heidän epätoivoisten ja surullisten kasvojen katsomista ja pilkkaamista.... oli itsepintaisen ja helposti itseensa ottavan Beaun kiusaaminen jotain niin mukavaa, ettei sitä voinut sanoin kuvailla. Eikä se siis tosiaankaan liittynyt mihinkään syvempään, toisen rääkkääminen ja kiusaaminen oli vain mukavaa. Ei muuta, ei yhtään mitään muuta.
”Helvettiin mä joudunkin”, mies hymähti ja rentona painoi selkäänsä paremmin penkkiä vasten ja vei katseensa Amberiin, joka yhä edelleen näytti melko kysyvältä. Tai paremminkin selitystä vaativalta.
”Joo ja tää on mun tuttu, Beau. Vankilasta”, STOP esitteli ja toisen nimen ääneen sanominen tuntui jossain määrin omituiselta. Sitä oli viimeksi karjuttu vain vankilassa. Amber rauhoittui jossain määrin ja hymyili tyytyväisenä. Hymy koristi myös Shaynen punertavia huulia ja tuo kuunteli kauniskasvoi---siis ihan vaan Beaun horinoita. Destin oli purskahtaa nauruun ja lopulta tekikin niin ja veti nopeasti sauhuja keuhkoihinsa, ettei olisi ryhtynyt hakkaamaan naurusta kiemurrellen pöytää. Peter näytti lähinnä kiusaantuneelta ja Frido odotteli kerrankin hiljaa, katsellen uuden tuttavuuden suuntaan.
”Mmmmmmmh. Älä nyt turhaan elämäntarinaas kerro ja ei, en makaa huorien kanssa, Beau”, Shayne selitti tuijottaen Beuta pisteliäästi.

”Ja mitäs sä tässä kaupungissa teet? Tulitko etsimään itsellesi vaikutusvaltaista ystävää, jonka suonekkaisiin muskeleihin saisit vedeltyä vauvaöljyä?” STOP kysyi ja kallisti päätään. Kyllä hän tiesi että Beau lopulta räjähtäisi ja vetäisi kamalan draamaqueen-kohtauksen. Toisen kiusaaminen tuntui vain jotenkin niin---luonnolliselta? Oli raivostuttavaa, miten Shayne huomasi toisen kiusaamisesta nauttivansa. Hän nautti kaiken mulkvistisuutensa nimissä kaikkien pilkkaamisesta, tallomisesta ja härnäämisestä. Mutta se, miten hyvälle mielelle Beaun kiusaaminen sai... Oli lähes ärsyttävää. Ei hänen tullut nauttia siitä niin paljon. Tai toisen seurasta ylipäätänsä, siis ei sillä että hän nauttisi kovasti ja jossain syvällä jopa olisi iloinen nähdessään toisen... Ei mitään sellaista, liian nössöä.

- Mä en bongannu ainuttakaan X,,D Äläkä nyt ota sitä niin raskaasti, typot on typoja eikä ne mua niin häiriä~ -

Shayne totesi joutuvansa helvettiin ja Beaun ilme kiristyi. Niin totisesti joutuisi, saikin joutua. Ja mitä pikemmin sen parempi! Shayne irrotti katseensa ja huomionsa Beausta, ettäs kehtasi, ja kääntyi sen vaaleahipiäisen tussun puoleen. Ilmoitti Beaun olevan tuttu vankilasta. Kutsui nimellä. Ja tuttu... Niin, tummaverikkö oli aivan varma että kuuli siinä selvän painon. Kaikki tuntui suurissa määrin ärsyttävältä, Destinin tirskunta ja erityisesti Shaynen hymy. Hän niin vihasi sitä hymyä... Hän niin vihasi koko jätkää. Yksi paska, Beau ei pitänyt häviämisestä ja Shayne yleensä syöksi hänet siihen. Ja siitä jos mistä nukkepoika sai raivokohtauksen. Ja lopulta vetäisi herneen sievään nenäänsä ja olisi ainakin viikon puhumatta. Ja toinen tiesi sen kyllä, ja edes se ei saanut Beauta hillitsemään itseään. Hänhän räkkysi silloin kuin tuntui siltä!
Toisen lausumatsanat vain kasvattivat raivoa pojan sisällä ja silmissä. Oli jo oikeasti hyvin lähellä, ettei Beau sylkenyt toisen kasvoille. Helvetin.. kusipää! Iso paskamainen kusipää!
"Onhan se toki hyvä, että olegt edes sen verran hillinnyt rajatonta kiihkoasi", Beau töksäytti. Hän niin vihasi... oikeastaan ihan kaikkea juuri nyt. Kaikkea tuossa jätkässä, kaikki Shaynessa inhotti häntä suuresti... Ja voi helvetti miten paljon hän silti olisi tahtonut tuota miestä. Ja sitähän ei ikinä kenellekkään myönnettäisi.

"Ei sua ennen mun mieltymykset ole tuntunut haittaavan", poika letkautti. "Ja jos vaikka etsisinkin, niin mitä se sua liikuttaa? Haluatko sä ihan nimet ja osoitteet, että voit käydä pieksemässä ne kun mä käännän selkäni?", poika iski takaisin silmiensä ilme lainkaan liehtymättä. Kyllä hän muisti... Ei sellaista voinut unohtaa, se nimittäin hiveli Beaun itsetuntoa ihan suunnattomasti että Shayne hakkasi kaikki jotka uskalsivat koskea tummaverikköön ilman toisen suostumusta.
Kynsikkään peittämä käsi siirtyi lantiolle ja pojan asento vaihtui uhmakkaamaksi. Toinen käsi sipaisi hiuksia. Beau ei aikonut rähjätä ja karjua kiljumisen ja mököttämisen kera. Ei, ei varmasti. Ja ainakin vielä hän oli jotenkuten saanut itsensä pysymään siinä tavoitteessa.

Narut tuntuivat toistaiseksi olevan Shaynen käsissä ja se tunne oli eittämättä tuttu ja herätti ärsyttävästi muistoja. Miehelle oli vain tuttua, että hän johti tanssia ja sai eleillään ja sanoillaan pahimmatkin kivikasvot liekehtimään tai ainakin kiristelemään hampaitaan. Beau oli niitä, jotka ottivat aina itseensä ensimmäisenä ja raivosivat, kunnes poliisi, tai joku muu vahvempi tuli mojauttamaan vintin pimeäksi. Ja helvettiin STOP todella joutuisi ja niin joutuisi Beaukin, ei pääsisi raukka kuolleenakaan eroon ylimielisestä kusipäästä, joka jo varjollaan jätti toisen alleen. Ajatus tosiaan kutitti miehen mieltä ja hyväili kaikkia niitä kusipäisyyteen liittyviä piirteitä, saaden hymyn vain syvenemään miehen kirkkaissa silmissä. Kun Beau mainitsi jotain kiihkosta, kohautti STOP olkapäitään ja nappasi pöydältä vesilasin, joka hieman toruvasta katseesta päätellen kuului Amberille. Ei nainen kuitenkaan mitään sanonut, vaan antoi pomonsa rauhassa juoda lasin tyhjäksi, kunnes jääpalat laskeutuivat paksua lasipohjaa vasten. Destin tirskui ja haroi paksuhkoja hiuksiaan, yrittäen unohtaa miten huvittavalta tilanne vaikutti. Peter taas ei ollut ollenkaan huvittunut, hän muisti mitä vankilassa oli tapahtunut ja miten tuo kaksikko vihasi toisiaan. Samalla he olivat ihastuneet, elleivät jopa rakastuneet toisiinsa. Kumpikin oli onneksi niin paksukalloinen ja ylpeä, ettei tunteita tuotu julki. Ei siis varmaan ollut syytä pelätä, että Beau tunkisi jengiin tai jotain. Tuskin toinen edes tiesi Mescalinesta, tai tiesi varmaan, muttei tiennyt sen jäsenistä. Parempi niin. Painukoon helvettiin mokoma loinen. Viha nousi Peterin silmiin ja kylmästi hän vei katseensa kadun suuntaan.

Kirkkaansiniset silmät katselivat hetken jonnekin, vaikka miehen todellakin teki mieli katsoa suuntaan, jossa tuittupäinen mustatukka häntä pistävin silminsä katseli. Sitä iloa ei itselleen suotu, koska oli raivostuttavaa ajatella, että Shaynen oli vaikea pitää katseensa toisessa erossa. Ei se niin ollut, toinen vain… vittu. Toisen letkautus kuitenkin sai katseen kääntymään kohti ja jossain määrin STOPin ilme kiristyi.
”Vankilassa sä, tai oikeastaan sun perse kuulu mulle. Siellä mulla ei ollut haluja jakaa omaisuuttani, mutta nyt mua ei kiinnosta vittuakaan vaikka sä hyppelisit jätkältä toiselle”, STOP myhähti ja naurahti kusisesti heti perään. Hän valehteli ja hän tiesi sen, sitä ei kuitenkaan tuotu ilmi millään lailla. Hän tiesi tulistuvansa jos Beau hyppelisi jätkältä toiselle. Toinen oli hänen omaisuuttaan, kuului hänelle sieluaan ja kehoaan myöten. SIIS OLI KUULUNUT. Niin oli ollut vankilassa, niin ei ollut enää ja sitä Shayne ei edes halunnut. Niin. Ei todellakaan halunnut. Niin. Toisen asento vaihtui ja muka yllättyneenä STOP kohautti kulmiaan.
”Mitä, oliks tää sun joku lemmikki vankilassa?” Amber puuskahti ja vaikka hänkin oli saanut sellaisen käsityksen, ettei Beau merkinnyt STOPille mitään, ärsytti häntä ajatus noista kahdesta yhdessä.
”No onneks sun ei tartte nykyään tuhlata aikaas tollasiin ruipeloihin”, Amber nauarahti ja iski pomolleen silmää. Joskus blondin kaunottaren narttumaisuus oli hyvä asia ja hymyillen Shayne sulki rentona silmänsä.
”Hoidetaanko jengi-asiat alta, et päästäis lähtee…”, Frido piipitti hieman ahdistuneena. Hän ei todellakaan pitänyt tilanteesta josta STOP nautti, Destin piti, Amber ei pitänyt ja Peter vihasi.

Beaun liekehtivät silmät seurasivat katseellaan jokaista elettä ja liikettä. Kun Shayne nosti lasin huulilleen, joi ja laski sen pöydälle. Ehkä sekunnin sadasosan liian kauan Beau tuijotti vedellä kostutettuja huulia, kunnes sinkosi tuliset tummat silmänsä toisen sinisiin. Miksi tuon miehen piti aiheuttaa hänessä niin helvetin vahvoja tunteita. Pääasiassa nyt sitä vihaa, mutta... helvetinhelvetti! Ja vaikkei Shayne Beaun suuntaan katsellutkaan tuo onnistui ärsyttämään siinnattomasti. Tai ehkä juuri sen takia... Tummaveriikö halusi toisen katsovan itseään. Ei kun siis... No se ja sama, sanojen voimalla Shayne sitte katsoi. Toisen tylyys sai Beaun sydämen jättämään lyönnin välistä. Helvetti, olisi nyt käyttänyt väkivaltaa eikä sanoja. Beau olisi pitänyt siitä ene,mmän, tulla paiskatuksi vasten seinää...
Mutta sitä tummaverinen prinsessa ei sietänyt, että hänen kanssaan väiteltiin. Että hänelle vittuiltiin ja sanottiin takaisin. Tai ehkä piti, piti kyllä, jos voitti sen väittelyn. Shaynen kanssa asiat eivät yleensä päättyneet siihen, että Beau olisi saanut tuon kusipään hiljaiseksi. Pikemminkin prinsessapoika vain veti herneen nenäänsä, eikä huomioinut toista pitkäänaikaan lainkaan. Helvetin Shayne ja sen terävä kieli...
"Mä en kuulunut sulle, vankilassa mä... No, vittu ehkä olinkin riemuhuora! En tasan sun yksityisomaisuuttas, tahdoit kuinka kovasti ikinä", Beau sähisi. Räjähtäminen ja kunnon räkkykohtaus olivat jo lähellä. Helvetin helvetti, toinen pyrki siihen. Ja sen tietäminen ei helpottanut oloa sitten lainkaan.
Toisen nauru... Shayne olisi niin ansainnut sen, että Beau olisi sylkenyt tuon kasvoille. Pojan molemmat kädet puristuivat nyrkkiin ja tummaverikkö puri hammasta. Sika mieheksi, helvetin iso ja kusipäinen, haluttava, seksikäs ja vitun raivostuttava sika.

Vaaleaverikkö puhui, mikä kana. Luuli kai merkitsevänsä Shaynelle jotain... Beaun olisi niin tehnyt mieli korjata se luulo. Ei tuollainen tussu voinut merkitä hänen Shaynelleen mitään. Ei voinut, ei helvetissä! Ja Beauhan ei ollut yhtään mustasukkainen, ei varmasti. Tussu nauroi halveksivia sanoja Beausta saaden pojan olon samanlaiseksi kuin vihainen kissa.Karvat pystyssä, selkä kaarella ja sähinää. Oli vähällä ettei nukkepoika irvistänytkin.
"Yksikään tekoblondi tussu ei kutsu mua ruipeloksi", Beau sähähti tummat silmät tuohon kanaan ylimielisen katseen kera siirrettynä. Ei, tummaverikkö ei todellakaan tajunnut miksi Shayne tuhlasi aikaansa tuollaisiin... Mutta eipä Beau muutenkaan tajunnut mitään tussujen päälle.
Se pieni poika piipitti jälleen jotain jengi-asioista, mutta en menivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tai ainakin melkein, tietenkin se oli jossain määrin ihan hyvä tietää, että Shayne oli jossain jengissä... Eihän Beau toki sillä tiedolla suoranaisesti mitään tehnyt... Mutta yhtä kaikki.
Vielä hetken Beau tuijotti viileästi vaaleaverikön suuntaan kunnes tuhahti halveksivasti kääntyen katselemaan sivulle, ohi vyöryvää ihmismassaa.

Beaun katse kääntyi Amberiin ja tuon sanat menivat Shaynelta ohitse. Hetki jolloin Beau ei häneen katsonut, käytettiin hyväksi, vaikka Shayne tiesi, että toinen saattaisi hänen katseensa huomata. Kaikki oli hetkeksi hiljentynyt ja kirkkaansiniset silmät katsoivat uteliaina hentorakenteista haamua menneisyydestä. Katse poltti tuon kasvoja, kasvoja jotka olivat joskus kuuluneet hänelle ja hymyilleet hänelle. Typerä mustatukkainen haamu menneisyydestä. Tyhmä, vittumainen, raivostuttava ja samalla niin suloinen ja perkeleen haluttava. STOP ei edes itse rekisteröinyt sitä, miten hänen oma katseensa katsahti Beauta päästä varpaisiin. Raivostuttavaa, ei STOP halunnut tuntea mitään normaalista poikkeavaa nähdessään Beaun. Se teki hänestä heikon ja puolustuskyvyttömän luuserin, kuten niistä kaikista muista typeristä ihmisistä jotka tunteilleen antautuivat. Kaikki nyt tunsivat mitä erilaisempia tunteita, mutta ei niiden mukaan kannattanut aina toimia. Toista kohtaan hän saisi tuntea vain halveksuntaa. Toinen oli vain pano, joka kehollaan havitteli avaimia hyvään asemaan. Pelkkä paskiainen, mutta silti niin... vitut. Ylimielinen katse mittaili toista ja mies hymyili karmivan ystävällisesti.
”Olit riemuhuora ja olet edelleen?” Shayne töksäytti kysyvänä ja suoristi selkänsä nyökähtäen Destinille.

Amber lähes sihisi Beaulle, hilliten kuitenkin itseään. Hän oli avainasemassa sanoi toinen mitä tahtoi. Tuo pentu oli ollut vain lemmikki, yksi hailee, joka ei merkinnyt enää mitään. Niin Amber itselleen tolkutti ja tuhahti teennäisesti.
”Mä käyn ostaa kahvin ja käyn vessassa”, STOP ilmoitti ja nousi seisomaan. Hetken kirkkaat silmät katselivat lyhyeksi jäänyttä himoit---- siis sulois----eikun--no katsoi Beauta kuitenkin. Mies ohitti lyhyemmän ja kädet työnnettiin taskunpohjille. Askeleet veivät kohti kahvilan sisätiloja, kunnes mies hetkeksi pysähtyi ja vilkaisi muka pohtiva ilme kasvoillaan taakseen.
”Älä sit yritä iskee mun frendei, ruipelo”, Shayne naurahti ja vilkaisi toista omahyväisesti hymyillen olkapäänsä yli. Mielessään mies toivoi toisen seuraavan ja koska hän Beaun tunsi, tiesi hän ettei toinen jättäisi taistelua kesken. Sellainen ihana tuittupää Beau oli. Seuraisi nyt vain perässä ja sanoisi vastaan, kuten ennenvanhaan. Kyllä vain, STOP tahtoi toisen seuraavan, mutta sitä ei tietenkään tuotu millään tasolla julki.

Beau tunsi katseen ihollaan, katseen jonka oli tuntenut sillä niin monia kertoja aiemminkin. Tosin harvemmin vaatteet päällä. Silti tummaverikkö ei katsahtanutkaan Shaynen suuntaan, ei nyt kun tuo vuorostaan katseli häntä. Sanat tipahtelivat toisen huulilta ja tavoittivat Beaun korvat. Olihan se nyt oletettavaa, ettei toinen hiljentynyt. Ei Shayne koskaan hiljentynyt, ei lopettanut ennen kuin oli varma siitä että voitti väittelyn. Siltä se ainakin Beausta tuntui, ettei toinen millään kyennyt antamaan tummatukkaiselle nukkepojalle minkäänlaista voiton tunnetta. Beau sai vain hävitä Shaynelle, olla tuolle joku helvetin... lelu. Ja niinhän hän oli kyllä ollutkin.
"MÄ EN...! VITUN KUSIPÄÄ!", Beau kiljui mulkoillen nyt suoraan toiseen, Shayne teki lähtöä, ilmoitti menevänsä ostamaan kahvia ja sitten vessaan. Destinille sanat suunnattiin, mutta ne saivat silti hontelon prinsessapojan kiehumaan raivosta. Shayne meni ja kääntyi sitten katsomaan Beauhun, tavoittikin poika kun nimittäin oli jäänyt mulkoilemaan murhaavasti toisen takaraivoa. Sanat saivat tummaverikön sähisemään, salamat suunnilleen löivät, niin kiukustunut hentorakenteinen poika oli

"ET KYLLÄ... ET SAATANA KARKAA MIHINKÄÄN KUSIPÄÄ! SÄ ET SAATANA TEE NOIN!", Beau kiljui Shaynen perään, mutta seisoi paikallaan vain hetken lähtien sitten seuraamaan toista sisälle. "Vitun paskiainen, mua ei kohdella noin!", nukkepoika ärisi otettuaan Shaynen kiinni ja asetettua askeleensa samaan tahtiin toisen kanssa. Mitä nyt Beaun piti ottaa kaksi askelta siinä missä Shayne otti yhden. "Äläkä leiki kun et muka huomaisi mua!", Beau sähähti vielä. Hän oli niin lähellä polkea jalkaa, mieli teki jatkaa sättimistä ja kiroamista vielä vaikka kuinka. Helvetin paska! Kuinka se edes kehtasi kuvitella, että Beau suostuisi jätetyksi kuin nalli kalliolle vain siksi, että tuo paska tahtoi kahvia?!

Mies oli sanattoman tyytyväinen itseensä. Ah, hän kyllä hallitsi pelin ja tiesi mistä naruista vetää. Hän oli jo useita pisteitä voitolla, hallitsi peliä ja siirteli nappuloita. Hän sai mitä halusi kokemuksensa ansiosta, hän määräsi pelin tahdin. Vuodet vankilassa Beaun kanssa olivat opettaneet diivamaisesta pojasta yhtä sun toista. Ikuinen tulisielu, joka ei kestänyt sitä, että tuli kohdelluksi kuin roska. Sitä Beau ei ollut ja vaikka STOP olisi halunnut kuvitella toisen roskana, ei hän pystynyt siihen. Toinen oli vain niin saatanan haluttava, kirotkaamme sitä. Rennosti mies paineli kahvilaan, vaikka kuuli Beaun kiljuvan selkänsä takana. Koska Shayne tasan tarkkaan tiesi mikä Beauta ärsytti, otti hän heti taitonsa ja tietonsa käyttöön, ignooraten pojan kaikki sanat ja tuon olemuksen. Hän oli kuin ei olisi huomannut toisen seuraavan tai puhuvan. Mies keskittyi unohtamaan pojan, joka seurasi häntä kuin raivoisa leijona saalistaan. Beau varmasti tahtoi repiä hänet ja raivota kunnes ääni ei enää kulkisi. Muistoja muistoja....
”Jaa-a... kumpi ensin...vessa vaiko kahvi...”, mies mumisi itsekseen kuin toista ei olisi ollutkaan.

Shayne oli ylimielinen kusipää, joka piti kiinni johtavasta asemastaan missä tilanteessa tahansa. Jengitöissä hän oli ehdoton pomo, eikä siitä neuvoteltu. Beaun seurassa hän johti askeleita ja sitä muistoja tuovaa peliä. Eikä hänellä ollut koskaan katumusta väärintekojen jälkeen, eikä hän piitannut tekojensa seurauksista. Hän oli kaikkea sitä, mitä jotkut kutsuivat painajaiseksi. Hän on aina rakastanut kaaoksen ja hajaannuksen luomisesta ilman syytä. Ihmisten härnääminen oli ihanaa ja itkuisten, raivosta palavien kasvojen katsominen oli vain palkitsevaa.
”Mmm... vessa”, mies mumisi ja haukotellen asteli vessoille, työntäen miestikku-ukolla varustetun oven tieltään. STOP asteli peremmälle ja suuntasi käsienpesialtaille. Eivät kovin puhtoisilta näyttäneet, mutta ainakin vesi oli puhdasta. Selässään roikkuvan hupparin syvästä taskusta vedettiin tyhjä vesipullo, jota alettiin piinaavan hitaasti täyttämään viileällä vedellä. Pulloa tuijotettiin kuin jännittävinsä jalkapallomatsia. Kaikki muu jätettiin huomioimatta ja pulloa katsottiin herkeämättä, kuin muuta maailmaa ei olisi olemassa.

Ei hitto mikään ihme ettei Beau kestä STOPpia : DDD

Shayne käveli eteenpäin eikä ottanut kuuleviin korviinsa Beaun rähjäystä. Sekös lyhyempää suututti ja kyllä sitten suututtikin. "Paskiainen", tummaverikkö sähähti toisen itsepuhelulle. Vittumainen paska, joka sietäisi saada kunnolla selkäänsä. Mutta sitä nyt tuskin tapahtuisi, Beau ainakaan ei ollut koskaan törmännyt kehenkään, joka olisi toiselle pärjännyt. Tai ehkä juuri ja juuri pärjännyt, mutta että voittanut Shaynen? Kuulosti mahdottomalta... Ja se teki toisesta yhä vain vittumaisemman... Ja Beaun silmissä myös haluttavamman.
Toinen päätti suunnata ensin vessaan ja diivan käytöksen omaava prinsessapoika sipsutti sinne toisen perässä.
Vieläkään toinen ei ollut Beauta huomaavinaan ja se otti varsin rankasti päähän. Kädet ristittiin rinnalle ja tummat silmät jäivät tuijottamaan kylminä toisen vesipullon täyttämistä. Huulet oli puristettu tiukaksi viivaksi, poika nojautui seinään jättäen lantionsa kuitenkin hieman edemmäs. Ei, Beau ei tahtonut painautua likaiseen seinään. Tiedä mitä roiskeita siitäkin löytyi...

"Sä olet sika, Shayne", Beau sähähti. "Vittumainen paskiainen", poika jatkoi. Niin, niillä sanoilla hän ei tulisi huomiota itselleen saamaan. Mitä sitten pitäisi tehdä? Beau ei tosiaan alentuisi menemään lähemmäs ja koskemaan, hän ei yrittäisi millään muulla tapaa. Tuota jätkää sai vain sättiä ja kirota helvettiin, sitä ei olisi pitänyt haluta. Sille ei saisi antaa etulyöntiasemaa... Joka toisaalta oli jo aika vahvasti Shaynen puolella... Toisella oli helvetillinen etumatka tässä kilpailussa... Ja Beau ei todellakaan pitänyt siitä.
"Kusipää", poika vielä sähähti kuin vihainen kissa, kääntäen sitten katseensa toisesta ja irrottautuen seinästä. Beau siirtyi myös lähemmäs altaita jääden kuitenkin katselemaan tummilla silmillään peilikuvaansa. Tummaverikkö murahti ja rupesi pöyhimään hiuksiaan paremmiksi. Poika päätti ettei kyllä tasan vilkaisisikaan toisen suuntaan enää, saati sitten sanoisi tuolle yhtään mitään. Se ei ansainnut huomiota Beaun suunnalta. Mitäs oli niin vittumainen paska!
Niin, aivan. Beau oli taas päässyt sen pariin, mitä harrasti paljon vankila aikoina; mököttämisen ja mykkäkoulun. Ja etenkin se oli Beaun tapauksessa ollut varsin jokapäiväistä Shaynea kohtaan.

Jokaisella kerralla, kun Beau kirosi pidempää miestä, kohosi väkisikin huulille eksynyt hymy pari milliä ylöspäin. Hauskinta oli se, että kaikki mitä Beau suustansa sylki piti paikkaansa. STOP oli juuri sitä kaikkea,miksi toinen häntä kutsui. Jokaista soluaan myöten hän oli sitä vittumaista paskaa ja kusipäätä. Useat olivat Beaun kanssa varmasti samaa mieltä, mutteivat uskaltaneet tuoda ajatuksiaan julki. Kukaan ei uskaltanut tehdä samaa mitä Beau teki kuin luonnostaan: vittuili, huusi ja haukkui. Ne harvat, surkeat vittupäät jotka Shaynea tosissaan haukkuivat, päätyivät kosteaan multaan tai ainakin reissulle sairaalaan. Beaun kohdalla asia oli toisin, tuolta mustahiuksiselta, ärsyttävän kiihottavalta ja haluttavalta pojalta STOP salli paljon. Enemmän kuin keneltäkään muulta. Sekin ärsytti, kuten kaikki muukin joka Beauhun ja niihin outoihin tuntemuksiin liittyi.
”Sä et oo muuttunut yhtään, sä edelleen piipität mulle hetken, sit sä alotat ton mykkäkoulus jonka mä kuitenkin aina murran”, Shayne virnuili ja vei kirkkaiden silmiensä nauravan katseen poikaan, joka oli joskus ollut hänen. Ne jotka olivat sitä lakia rikkoneet, saivat palkinnoksi vahingoittuneita sisäelimiä ja murtuneita, ellei katkenneita luita. Kyllä Shayne muisti, miten Beau oli vankilassa ollut se nyrkkeilysäkki ja kiertolelu, jota kohdeltiin aina kuin esinettä. Silti tuo ei lannistunut ja oli jatkuvasti pyrkinyt eteenpäin vaikka joutuisi käyttämään likaisia keinoja.

Se kai oli saanut STOPin huomion toiseen ja yhtäkkiä mies oli löytänyt itsensä hakkaamasta kaikkia niitä, jotka uskalsivat pojan kehoon kajota, tai edes vähänkin kiusata. Kukaan ei enää koskenyt Beauhun, kukaan ei vitsilläänkään kampannut toista tai kaatanut juomia niskaan. Kukaan ei uskaltanut yrittää raiskata toista, ei tehdä yhtään mitään. Toinen oli ollut täysin suojattu STOPin omistuksessa ja otteessa. Kukaan ei yrittänyt väliin ja jos yritti, pääsi Shayne hetkeksi eristysselliin ja yrittäjä kuljetettiin pillit vinkuen lähimpään sairaalaan. Kiero hymy ei kadonnut Shaynen huulilta ja koska toinen oli tullut lähemmäs, ei mies voinut pidätellä itseään, vaan heilautti täyttä vesipulloa toista kohden, jolloin pullon suulta lennähti lorahtaen vesttä toista kohden.
”Joko se vitutuksesta syttynyt tulipalo sun pään sisällä on sammutettu? Vai ärsyttääkö prinsessaa kun vaatteet kastuivat?” Shayne kysyi muka hämmästyneenä ja heti pienen esityksen jälkeen vei kätensä taskuilleen ja hymyili sitä ylimielistä hymyään. Hän niin halusi koskettaa toista, painaa toisen lähintä seinää vasten. Sitä ei myönnetty, ylpeys ei sallinut moista.

Viimein Shayne huomioi Beauta, kääntyi hänen puoleensa. Ja tummaverikkö ei ollut edes kuulevinaan sanoja, jotka kuitenkin kuunteli tarkoin. Ne olivat kyllä niin totta, mutta sitäpä suuri egoinen nukkepoika ei toiselle myöntänyt. Poika vain pörrötti hiuksiaan ja sipaisi niitä asetellen tarkasti sekaisen näköisiksi. Tummat silmät eivät vilkaisseetkaan pitkän, lihaksikkaan ja saatanan seksikkään miespuolisen henkilöön. Shayne sai kuitenkin Beaun kiljaisemaan ja siirtämään katseensa toiseen ensin säikähtäneenä, mutta se oli pian taas täynnä raivoa.
"SIKA HELVETIN... HELVETTI!", prinsessaksi nimitetty poika kiljui ja nyppäsi paitaansa. "Voit kuule päätellä ihan itse", Beau urahti viileällä äänellä hampaitaan kiristellen. Katse oli vielä hetken suunnattuna mustaan, märkään hihattomaan. Murahtaen Beau kiskaisi sen päältään tiputtaen myttynä lattialle. Kädet ristittiin rinnalle ja tummaverikkö mulkoili toista vittuuntuneena. No, huomattavasti hän oli jo rauhoittunut, ei raivonnut enää. Tokihan se nyt hieman mieltä paransi, että Shayne huomioi häntä taas. Tai oikeastaan se tuntui ihan helvetin miellyttävältä, mutta sitähän ei toiaselle myönnetty. Nyt eikä kyllä varmasti vastaisuudessakaan. Toisaalta, kyllähän pidempi pojista hyvin tiesi, miten Beau rakasti huomiota. Hän tuskin osaisi elää ilman sitä, että sai huomiota.

Poika heilautti hieman päätään, kuin liian pitkiksi edestä kasvaneet hiukset pyrkivät peittämään näkyvyyttä. Tokihan se diivanluonteista poikaa haittasi, että housutkin olivat märät, mutta niitä poika ei kiusallaankaan riisuisi sen tähden. paita nyt vielä meni, mutta... Helvetti, hän ei antaisi toiselle sitä iloa. Ei varmasti... Shayne oli kusipää, joka ei todellakaan olisi ansainnut Beaun kaltaisen prinsessan huomiota lainkaan... Ja silti.. No, tummaverikkö oli aikanaan ollut hyvinkin paljolti riippuvainen toisesta. Shayne oli se, joka takasi hänelle tietynlaisen koskemattomuuden.
Hetken poika vielä mulkoili, kunnes kääntyi takaisin peilin puoleen asentamaan hiuksiaan.

Toisen reaktio oli ollut... miten sen nyt sanoisi.. miellyttävä? Tai sitten helposti arvattavissa, eikä se haitannut ollenkaan. Oli itseasiassa hauska nähdä, etteivät vuodet ja kuukaudet olleet pahemmin muuttaneet prinsessasieluista poikaa. Neitimäinen kiljaisu ja raivo jatkui taas. STOP purskahti nauruun ja pörrötti hiilenmustia hiuksiaan tyytyväisenä tekoonsa.
”Voi pikku prinsessaa..”, hän huoahti ja hymyili hetken muka viattomasti. Hän rakasti sitä, kun sai pienellä teolla aikaan suuren reaktion, mutta kiljausta seurannut ketjureaktio ei ollut niin hyvä. Mies nielaisi, mutta niin hiljaa ettei itsekään sitä huomannut. Toinen riisui paitansa ja jos se näky ei olisi ollut niin helvetin houkutteleva ja muistoja herättävä, olisi mies varmaan ollut ihan mielissään. Mielensä sopukoissa Shayne kirosi itseään ja keskittyi pohtimaan, miten toimisi jos tuo hänen edessään seisova riivaavan seksikäs poika ei olisi ollut Beau. Vastaukseen emme tarvitse ihmispsykologiaan keskittyneen tiedeakatemian professorin vastausta. Riittää vain äly ja pienikin tiedonhippu STOPista. Emme tarvitse englanti-STOP-englanti sanakirjaa, tietääksemme mitä mies juuri sillä hetkellä joutui itseltään kieltämään. Kasvoille kohotettiin mairea hymy ja päätään kallistaen mies tuijotti Beauta tuon tummiin, aina niin kauniisiin silmiin.
”Ihanko päätit mulle stripata? Oon otettu, vaikken varmaan oo ku yks niistä tuhansista”, STOP heitti vinoileva pilke silmissään. Toisen ärsyttäminen oli ainut tapa saada huomio muualle tuon himottavasta kropasta.

Hommassa, kuten useassa muussakin oli tietenkin se kääntöpuolensa. Toisen ärsyttäminen oli kaksiteräinen miekka, sillä vaikka STOP sitä ei kenellekään tai hyvä jos itselleen myöntännyt, oli Beau varsin hurmaava ja puoleensa vetävä juuri vihaisena. Toisen raivoaminen sai pidemmän vain tahtomaan sitä, että hän voisi vain lopulta tehdä kuten kenelle tahansa muulle. Hän halusi hiljentää ja alistaa toisen keinoja kaihtamatta. Shaynen onneksi toinen oli kuitenkin hieman rauhoittunut, eikä raivonnut tauotta. Shayne, jolla ei ollut tapana hillitä itseään. Shayne, jolla oli todella surkea itsekuri, ei pystyisi pidättelemään itseään ottamasta sitä iloa, mitä hänen koko mielensä ja kehonsa halusivat. Mitään ei tietenkään myönnetty.

Shayne nauroi hänelle, kutsui prinsessaksi. Beau mulkaisi toista pahalla silmällä. Sika, sikasikasika! Helvetin ylimielinen kusipää, ettäs kehtasi! Beau oli niin raivoissaan... "Mä en ole sulle mikään prinsessa", sähisi pojan ärtynyt ääni, katse käännettiin peiliin. Oi, kylläpä vain oli ja Beau tiesi sen varsin hyvin itsekin. Hän oli Shaynen prinsessa, mutta eiväthän mitkään prinsessat antautuneet lohikäärmeille? No, ehkä vähän vain... Silloin kun ei sattunut löytymään tarpeeksi rohkeita ritareita... Lohikäärmehän oli vain hätävara. Lohikäärmettä saattoi pitää lähellä, jos se turvasi selustan muilta hirviöiltä.. Ja eihän sitä lohikäärmettä kohtaan silti tarvinnut mitään tuntea? Beau pakotti sen pienen totuutta kiljuvan äänen päästään.
Shayne jatkoi, vittuili Beaulle. Poika tuhahti, ei enää hillinnyt itseään vaan sylki toisen jalkoihin. Ei sentään kasvoille, se olisikin ollut hyvin haastavaa, kun Shayne seisoi.
"Mä en hyötyisi siitä mitään", Beau sähähti. Hänellä ei tosiaankaan ollut tarvetta riisuuntua vain Shaynen mieliksi. Olkoonkin sitten kuinka otettu ikinä vain tahtoi. "Joten älä kuvittele itsestäsi liikoja."

Tumma kätse kääntyi jälleen peilin suuntaan, näennäisesti keskityttiin vain hiuksiin. Prinsessapoika ei antanut itselleen lupaa vilkuilla miestä, joka oli maailmassa ainut jota kohtaan Beau tunsi jotain syvää. Tai oli tuntenut, joskus. Kauan sitten ja vain koska oli hyötynyt siitä. Ei muuta, ei niin mitään muuta.
Jotenkin oli ahdistavaa, että hän joutui seisomaan tässä, Shaynen katseen alla, täysin yläosattomissa tuntien itsensä jollain lailla haavoittuvaiseksi. Toisaalta se oli Beaulle myös valttikortti, poika tuntisi kyllä, jos tulisi tuijotetuksi. Ja sekös tuon laittoman suurta egoa olisi pönkittänyt entisestään.

Pidempi ex-linnakundi naurahti teennäisesti toisen heikolle väitteelle siitä, ettei ollut prinsessa. Sitä toinen nimenomaan oli. Prinsessa, prinsessa ja prinsessa. Sieluaan myöten hankalaluonteinen prinsessa, myönsi tai ei. Vaaleat, pitkät sormenpäät upposivat hetkeksi hiilen mustiin hiuksiin ja hiuksia pörrötettiin, kunnes kirkkaansinisissä silmissä välähti. Toinen sylki. Beau sylki. STOPin jalkoihin? STOPpia kohti? Hymy katosi huulilta ja ilme muuttui jäätäväksi. Kukaan ei sylkenyt hänen päälleen, ei edes jalkoihin. Ei edes vahingossa. Leikkimielinen, sarkastinen ja ylimielinen pilke silmistä olivat kadonneet ja suu lepäsi hymyttömässä asennossa, silmien tuijottaessa täysin liimaantuneina Beauhun.
”Beau. Mä luulin et sä oot se ihminen, joka tietää millanen mä oon ja osaan olla. Mä luulin että sä olit oppinut jotain”, Shayne ilmaisi matalta, jäätävästi, kuin unohtaen hetkeksi että puhui henkilölle jota oli joskus ra---siis henkilölle joka herätti hänessä heikkoutta tuovia, raivostuttavia tunteita. Henkilölle jota kohtaan hän ei tahtonut tuntea mitään syvempää, eikä tuntenutkaan. Vitut.
Varoittava pilke porasi kaikki muut tunteet altaan ja mies otti lupia kyselemättä askeleen lähemmäs.
”Osasit ilmeisesti pidätellä tähän asti, mutta sorruit sitten kuitenkin, vaikka aivan varmasti tiedät miten reagoin?” Shayne kysyi ja jätti toisen täysin varjonsa alle.

Sitä ei myönnetty, se yritettiin piilottaa. Rinnassa ärsyttävästi kiihtynyt sydän pomppi levottomana ylikierroksilla, eikä se johtunut vihasta, vaan siitä välimatkasta, joka hitaasti kuroutui umpeen.
”Veiläkö sua pitää kouluttaa? Vai luulitko sä et mä olisin jotenkin pehmennyt vankila-ajoista?” STOP kysyi värittömänä ja otti vielä yhden askeleen lähemmäs, ennen kuin upotti sormensa toisen hiuksiin ja kiskasi lähemmäs itseään. Sortmenpäät tuntuivat palavan ja vaikka ulospäin mitään ei tuotu julki, hakkasi sydän ärsyttävän nopeasti ja tuttu tunne suorastaan kihelmoi miehen pääkopassa. Toinen vedettiin kauemmas ja tuon selkä pakotettiin nojautumaan käsienpesualtaita vasten hiuksista vetämällä. Toinen käsi asettautui altaanreunaa vasten ja hitaasti ylimielinen pilke palasi silmiin.

hittailua, sano jos ei soivi 8>>

- eipä se mitään, ei tuosta ruipelosta mitään vastaan pistämään ole~ Joten saa hittailla vapaasti, sanon kyllä jos joku ei sovi, mikä on hyvin harvinaista X,D -

Shayne reagoi, helvetin vahvasti reagoikin! Ja se oli toki ollut ihan oletettavissa, Shayne nyt kuitenkin oli hirviö, petomies. Toisen jäätävä ääni upposi luihin ja ytimiin, Beaun ei tarvinnut vilkaistakaan toisen suuntaan, hän tiesi kyllä millainen ilme tuon kasvot oli vallannut. Hän muisti, Beaun todellakin olisi pitänyt tietää mitä sopi tehdä ja mitä ei. Tai kyllä, hän oli se ihminen joka tiesi, hän tiesi ettei Shayne vain leikkinyt pahaa, tuo oli sitä. Beaun olisi vain pitänyt olla tekemättä typeryyksiä, niellä ylpeytensä ja pitää itsensä kurissa. Mutta se oli prinsessamaiselle tummaverikölle lähes yhtäläinen mahdottomuus kuin toisellekin. Heitä kumpikaan tuskin ikinä tulisi nielemään ylpeyttään, kaikkea muuta, mutta ylpeys oli se minkä päälle ei sopinut käydä. Beaun teki mieli letkauttaa jotain koppavaa toiselle, mitään ei sanottu tai tehty. Shayne oli lähellä ja tuo aikoi piestä Beaun. Eikä ihan syyttä, vaikka se kuulostikin kohtuuttomalta.

"Mä en luule mitään", Beau sähähti ja päätään kääntämättä kuitenkin mulkoili pidempää hiukstensa lomasta. "Eikä mulla ole minkään sortin aikomuksia anella sulta mitään, mä en itke enkä pyydä, sä tiedät sen", tummaverikkö sähisi. Shayne tarttui hiuksiin ja veti lähemmäs, Beau kiljahti hallitsemattomasti tuntiessaan kivun ensimmäiset askeleet, tummat silmät täyttyivät jälleen puhtaasta raivosta. Hän tiesi miten turhaa Shaynelle oli pistää vastaan, hän tiesi että olisi säästynyt paljolta, jos olisi pitänyt itsensä kurissa. Ja silti tuo diivanluonteen omaava tummaverikkö ei katunut mitään, hän oli vain helvetin ylpeä itsestään.
Pidempi painoi Beaun hentoisen ruumiin kepeästi väkivallalla vasten altaita. Pojan tummat silmät tuijottivat palavan raivon vallassa Shaynen jäisiin, sinisiin silmiin. Ylimielisyys toisen silmissä vain lisäsi vastarintaa Beaun sisällä. Hän ei pitänyt siitäkään, että häntä kohdeltiin näin. Ja vain vastaan pistääkseen poika nytkäytti vartaloaan, vaikka oli hyvin selvillä siitä, ettei se mitään hyödyttäisi. Päänahka oli liekeissä, mutta kivun ei annettu kuvastua millään ilveellä. Beau tiesi kuinka paljon Shayne olisi nauttinut siitä, eikä nukkepojalla ollut pienintäkään tahtoa antaa toiselle nautintoa. Hän ei antaisi aihetta nauttia siitä, että tuo kusipää yrittäisi saada hänet kuriin. Kouluttaa, kuten oli itse ilmaissut.

Hyvähyvähyvä<3 Beau on niin ihana ku se on niin lujatahtone*drool*

Sitä ärsyttävää, sisällä pyörivää tunnetta ei haluttu tunnustaa olevan olemassa. Vaikka STOP piteli vallankahvasta, ei se syrjäyttänyt sitä kiellettävää ja raivostuttavaa tunnetta, joka kummitteli menneisyyden ajoilta. Jos ei kestänyt kipua, jos kaipasi lämpimiä hymyjä ja turvallista syliä... jos pelkäsi verta ja ylimielisyyttä, ja vihasi ihmisiä jotka olivat mustaa sieluaan myöten pahoja, ei ollut STOPin seura turvallista tai suositeltavaa. Jos pelkäsi näitä ”pahoja poikia”, kannatti pysyä kaukana ja vihata heitä joita useimmat muutkin vihasivat. Jäätävänä, tuijottaen uhriaan, liekehtivät siniset silmät vailla mitään sääliä. Oli Beau jotain oppinut; nimittäin sen mistä Shayne piti. Mies piti siitä, miten hän sai palkinnoksi anelevia, itkeviä katseita. Beau ei tuonut mitään tällaista, vaikka moni tuon asemassa olisi tehnyt niin. STOPille ei suotu sitä ihanaa tunnetta ja sekös kyrsi.
”Oot ainaki oppinu ton taidon, että kiellät multa kaiken hauskuuden olemalla noin tyyni. En kyllä osaa määritellä onko se hyvä vai huono juttu”, Shayne sanoi hiljaa ja tuijotti toista säälimättömästi alaspäin. Tilanne ja astelma toi paljon muistoja mieleen, paljon sellaisia muistikuvia, jotka oltiin jo pitkään haluttu unohtaa. Mutta vaikka asetelma oli siinä määrin tuttu, että Shayne oli ahdistanut ja kiduttanut muita ihmisiä siinä asennossa... tuntui jotenkin erilaiselta ja ärsyttävästi hauskemmalta ahdistaa juuri Beau omilla voimillaan tahtoonsa.

Mitä STOP tekisi, jos tilalla olisi joku muu? Hetken mies yritti väritön ilme kasvoillaan kuvitella tilalle jonkun muun, mutta se ei millään onnistunut. Toisen kasvot oli tatuoitu silmien väliin, eikä niistä päästy eroon. Mutta voisi hän silti kohdella toista kuin ketä tahansa muuta? Jokaisessa toimessa olisi tietenkin ripaus enemmän sitä ällöttävää tunnetta, mutta sitähän ei tuotu julki. Hän littaisi Beaun itsetunnon ja saisi toisen pysyttelemään vapaaehtoisesti kaukana koko loppu elämänsä. Mies keskittyi nauttimaan tilanteesta ja yritti vähätellä sitä tosiseikkaa, että Beau oli siinä, hänen edessään. Se sama Beau menneisyydestä. Ylimielinen hymy nousi silmiin rakten lailla ja punertavat huulet kaartuivat tyytyväiseen ja ehdottomasti huvittuneeseen hymyyn.
”Jaa-a, sanoisin että huono homma. Mä nimittäin tykkään aiheuttaa ihmisissä reaktioita. Sen sä toki tiesit ja se, että sä et reagoi saa mut vaan haluamaan repimään kaikkia niitä anelevia tunteita susta”, mies naurahti ja tahallaan vei oikeaa jalkaansa eteenpäin, painaen polvea vasten lyhyemmän haaruksia, kiroten samalla korvissaan jyskyttävää sydänääntä. Yleensä kun hän oli samankaltaisessa tilanteessa, ei sydän reagoinut millään tavalla. Nyt se kuitenkin hakkasi, kuinka typerää. Kuinka oksettavan kliseista. Mutta voimat siihen, että hän käyttäytyisi toista kohtaan kuin ketä tahansa, alkoivat pikku hiljaa kertyä.

- >: ''D kusipäinen kakara se on~ Mutta siksipä ihana~ -

Beau teki kaikkensa kohdatakseen toisen katseen ilman pelkoa. Ei, ei häntä uhiteltu noinvain. Kyllä, hän pelkäsi Shayneä, ei olisi ollut terve jos ei olisi pelännyt. Tummaverikön ongelma olikin nimenomaan se, ettei hän käyttäytynyt tuon pelon tahdon alaisena. Nyt häntä ei pelottanut. Kuolema ja hakatuksi tuleminen eivät pelottaneet Beauta, pikemminkin ne tunteet mitä hän tunsi Shaynea kohtaan. Kaikki oli niin sekavaa... Ja silti poika vain tuijotti toista suoraan sinisiin silmiin. Tuo mies ei antanut armoa, se ei säälinyt tai tuntunut ylipäänsä tuntevan mitään. Ja silti tummaverinen, allasta vasten alistettu, poika tunsi toista kohtaan vain raivoa... Tai se raivo oli ainut, mitä tuntemuksista näkyi pintapuolisesti. Toinen puhui ja Beau kuunteli, joka ikisen sanan hän kuunteli tarkkaan. Ne saivat pojan irvistämään.
"Sä et ansaitse sitä", prinsessapoika sähähti. Miksi hän muka olisi tahtonut, että toinen saisi jonkinsortin nautintoa hakkaamalla juuri häntä? Tuo saisi Beaun puolesta hakata ihan ketä tahansa muuta vain ikinä tahtoi, muttei Beauta. Ja jos Shayne sitten päätyikin hakkaamaan nukkepojan, niin Beau ei antaisi siitä toiselle ylimääräistä ilonaihetta.

Beau ei pitänyt ilmeestä, joka valloitti Shaynen kasvot. Diiva ei pitänyt siitä sitten yhtään, se oli pelottava... Mutta tuntemus teljettiin sisään, Beau puristi huulensa tiukaksi viivaksi. Tuo kusipää ei saisi hänestä irti inahdustakaan! Ei, vaikka Beau joutuisi sen tähden puremaan kielensä poikki! Toisen sanatkaan eivät pojan mieltä lämmittäneet, vahvistivat vain sitä tosiseikkaa, että Shayne Preston oli läpensämätä paskiainen.
"Mä en anna sulle yhtään mitään. Sä olet kusipää, enkä mä pelkää sua", Beau sähähteli mulkaisten toista entistäkin tulisemmalla raivolla. Shayne painoi polvensa Beaun haaroihin ja lyhyempi puri hammasta. Sika, iso paskamainen sika, jolle ei saisi antaa mitään iloa irti tästä. Sitä Beau hoki päässään kokoajan, alituisesti muistutti itselleen. Ja hänen luonteensa ei kyllä antaisi periksi. Beau tiesi, että saisi kärsiä nyt ja pahasti. Ja tiesipä senkin, että se oli kaikki ihan hänen omaa syytään. Mutta saattoihan sen silti sysätä Shaynen piikkiin, tuo tässä oli se sairas väkivaltainen kusipää, joka tahtoi välttämättä saada Beaun kärsimään.

Eihän STOP nautintoa ansainnut, tuskin koskaan sitä ansaitsi, se vain otettiin ja harvoin ihmiset tiesivät tuottavansa miehelle mieltä hivelevää nautintoa anellessaan kyyneleet kurkussa. Beau oli toista maata, hän tiesi mistä Shayne piti ja ei pitänyt. Se oli ainut käypä ase, joka oikeasti jollain tasolla sai mittarin kohoamaan asteita miehen mielessä. Se että joku osasi tietoisesti vältellä miehelle nautinnon tuottamista, pisti vihaksi ja sai kylmän katseen muuttuvan lähes murhaavaksi kirkkaansinisissä silmissä. Jotkut yrittivät ärsyttää miestä tavallisilla tavoilla, haukkumalla, nolaamalla, mutta teoillaan he saivat Shaynen vain nauramaan kusisesti ja pääsivät nuolemaan näppejään. Beau tiesi miten kieltää STOPilta ne ihanat nautinnot ja sai näin miehen ärsyyntymään entisestään. Tunnelma alkoi pikkuhiljaa olla samanlainen kuin vankila-aikoina.
”Älä ärsytä mua, siitä ei seuraa sulle mitään hyvää”, Shayne ilmoitti matalasti ja toisen pehmeitä hiuksia kiskomalla pakotti Beau melkein makaamaan selälleen käsienpesualtaiden päälle. Hyvä jos Beaun jalat enää edes koskettivat lattian likaista pintaa. Mies hallitsi alistamisen paremmin kuin minkään muun. Hän toisiaan oli kuin mikäkin natsi. Ihmiset painettiin makaamaan kuin koirat, pakotettiin asentoihin joista ei auttanut pyristellä. Vinkuminen, itkeminen tai raivoaminen eivät auttaneet.
Toinen sähähteli kuin nurkkaan ahdistettu kissa ja se kuvaus kyllä sopi toiselle kuin nenä päähän sillä hetkellä. Ylimielinen, säälimätön nauru kajahti miehen kehosta ja pian tuo kallisti päätään yhä hymyillen.
”Valehtelet, valehtelet ja valehtelet. Sä pelkäät mua”, mies nauroi ja nuolaisi punertavia huuliaan.

Se tuttu vallantunne palaili hiljalleen joka jäseneen, vaikka ahdisteltava otus olikin menneisyyden haamu. Toista kohtaan käyttäydyttiin kuin ketä tahansa ja se sai STOPinkin rauhallisemmaksi. Oli vain helpottavaa huomata, että normaalisti käyttäytyminen onnistui tuon seurassa. Ei kaikki kuitenkaan ihan normaalia ollut. Oli todella raivostuttavaa huomata se tosiseikka, miten hyvältä lyhyempi näytti sillä hetkellä, alistettuna ja vangittuna. Helvetti periköön seksikkään, raivostuttavan ja auttamattoman himoittavan Beaun.

- veeenyi~D_: -

Beau oli oikein tyytyväinen itseensä, todella tyytyväinen. Hän oli nostattanut suoranaisen murhanhimon noihin kauniin sinisiin silmiin. Silti, vaikka tummaverikkö olikin itseensä ja aikaan saamaansa reaktioon tyytyväinen oli hänellä syytä myös sitä pelätä. Shayne kun nyt ei voinut lainkaan kuvata adjektiivillä helläkätinen. Sitä mustatukkainen, pitkä Beauta alistava poika ei lainaan ollut. Toinen ilmaisikin saman ääneen, kielsi ärsyttämästä seurausten uhalla. Beaun huulilta karkasi pätkä sarkastisen paskaistanaurua, joka katkesi pieneen älähdykseen Shaynen kiskoessa jo tarpeeksi hellää, muttei kuitenkaan tunnotonta, päänahkaa ja painoi hennomman kroppaa ikävästi epäluonnolliseen asentoon altaita vasten, tai oikeastaan jopa niiden päälle. Pojan oli pakko tukea itseään käsillään altaisiin, sillä hänen jalkansa enää vain hipoivat lattiaa.
Shayne nauroi, syytti Beauta valehteliaksi. Tummissa silmissä välähti viha. Syytös toistettiin kolmesti, vahvistus lausuttiin vielä perään. Beau ärisi ja murisi, protestoi pienillä ärtyneillä äännähdyksillä kaikkeen mitä Shayne teki ja mitä tuo oli.
"Sä et hallitse mua sillä mitättömällä tunteella", poika sähisi. "Sä voit ihan vapaasti paiskoa mua pitkin seiniä, mutta sä et saa musta mitään otetta", Beau ilkkui, ylimielisyys kohosi kasvoille. Kyllä Shayne saisi, jos käyttäisi korttinsa oikein ja tuo myös varmasti tiesi sen. Beau ei kuitenkaan uskonut, että toinen olisi menossa hänen kanssaan takaisin siihen, mitä oli vankilassa ollut. se kun kuitenkin oli mennyttä jo aika päivää sitten. Eikä ollut tulossa takaisin, jos tummasilmäiseltä nukkepojalta kysyttäisiin.

"Voisitko nyt, rakas kusipää, päästää irti mun hiuksista ennekö ne jää sun käteen. Mä en aio ruveta kaljuksi sun takias", Beau sähisi myrkyllisellä sävyllä mulkaisten toista ja huitaisten epämääräisesti toisella jalallaan. Tavoite nyt oli osua vain johonkin tarkemmin miettimättä. Mitään apua siitäkään tuskin oli, mutta Beau ei tahtonut tuntea oloaan säälittäväksi. Se ei vain sopinut hänelle, ylpeys ennen kaikkea.'
Tummaverikkö ei pitänyt tilanteesta, ei siitä että tuo poika ahdisteli häntä, ei siitä että hänen paitansa oli yksinään mytyssä lattialla eikä suinkaan hänen yllään, eikä varsinkaan Shaynen ilmeestä saati sitten siitä, että tuppo Beaun hiuksia oli vaarassa jäädä toisen käteen.
Asetelma vaikutti aivan liikaa sitä, mitä se oli ollut muutama vuosi aiemminkin. Beau ahdistettuna vasten seinää ja Shayne virneineen siinä lähellä. Eikä Beaulla silloinkaan ollut turhia vaatteita yllään. Ja sitä tummaverikkö ei olisi todellakaan tahtonut ajatella! Kaikkea sitä mitä oli ollut. Varsinkaan niitä tunteita... Helvetti, ne jos mitkä olisivat saaneet olla olematta! Beau otti vain hyödyn irti muista, ei muuta. Prinsessa sai turvan ja koskemattomuuden, toinen sai leikkiä hänellä vapaasti - ja sehän ei todellakaan ollut huoraamista! Enää Beau ei kaivannut mitään sellaista. Hän ei ollut vankilassa, joten ei tarvinnut ketään suojelemaan kauniita kasvojaan ja täydellistä, vaikkakin hoikkaa ja sitäkin käytännöllisempää ja seksikkäämpää, vartaloaan. Ainut mitä häneltä uupui oli kunnollinen kämppä ja raha. Ja niiden hankkimiseen poika aikoi löytää keinon, vaikka sitten pitäytyä ruokansa puolesta perinteisessä taskualennuksessa... Mutta vaatteita ja asusteita ei ollutkaan niin helppo noin vain ottaa, puhumattakaan kämpästä. Beau olisi tarvinnut työn, mutta eihän hänestä ollut sellaista tekemään. Hän oli aivan liian diiva mihinkään muiden asioiden juoksemiseen. Ja huoraaminen... Pelkkä sana sai tummaverikön joka kerta näkemään punaista, hän ei nimittäin sietänyt sitä, eikä varsinkaan harrastanut väittivät muut mitä ikinä tykkäsivät.

"Nyt.. helvetti, irti ne likaiset sormet mun hiuksista heti!", Beau kiljui joutuen jopa sulkemaan silmänsä kuin kauniit kasvot vääntyivät raivosta. Ne rävähtivät kuitenkin nopeasti auki, leiskuva viha suunnattiin suoraan Shaynen silmiin. "Sä et kohtele mua näin, Shayne!"

Oli raivostuttavaa ja ahdistavaa, miten STOPin tummaan mieleen nousi jatkuvasti niitä tahallaan unohdettuja muistoja pölyisistä vankila-ajoista. Siitä Shayne ei voinut syyttää vain alistettua ja nytkähtelevää poikaa edessään. Bean kehon hän ehkä alisti, mutta aina oli tuntunut siltä, kuin sitä tulisesta sielusta ei olisi saanut ottetta. Sekin oli kaksipuolinen asia, johon suhtauduttiin jäätävästi molemmalta taholta. Olisi ollut vallan mukavaa saada toinen täysin murskatuksi, mutta silloin Beausta jäisi jäljelle vain sätkynukke. Se ei ollut kaunis ajatus, koska nimenomaan pojan hävytön taistelianluonne oli kääntänyt kirkkaansiniset silmät puoleensa. Jos tuo olisi vankilassa ollut hissukka, joka alistui kaikille, ei Shayne olisi edes huomannut toisen olemassaoloa. Mitä hauskaa koko pelissä olisi ollut, jos Beaussa ei olisi mitään kesytettävää?

Beau naurahti kusisesti ja STOP reagoi siihen vaistomaisesti vain kohottaen kulmiaan ja nykäisten hiuksista lujempaa. Hän olisi voinut vain marssia pois paikalta, mutta sitä vasten hän oli toiminut kuten ennen vanhaan. Hänelle maksettiin, jos kehdattiin niskoitella. Shayne ei kuulemma hallinnut toista ja sai vielä kaupanpäälle luvan heitellä seinille.
”Kalju prinsessa ei kyllä kuulosta kovin puoleensavetävältä”, STOP naurahti ja yritti pitää katseensa toisen kasvoissa, ettei olisi jäänyt tuijottmaan Beaun paidatonta yläkroppaa, joka tuntui vetävän niin katsetta kuin käsiäkin itseään kohti. Hemmetti. Koska tunnelma alkoi olla kuin vankilassa, palasivat kaikki vanhat tavat mieleen, ja kiven sisällä ei oltu turhaa edes yritetty pitää katsetta tai käsiä kurissa. Kevyt potkaisu sai Shaynen kohottamaan kulmiaan ja vilkaisemaan olkansa yli taakseen. Ei ihme ettei häntä Beaun potkaisu sattunut. Beau ei ollut fyysisesti erityisen vahva, Shayne taas oli sitä hänenkin puolestaan ja sen päälle kestävä. Tietenkin toisen hankala asento myös teki vaikeaksi saada potkuun voimaa.

Jonkinlainen tyytyväisyys ja ilo nousi kirkkaansinisiin silmiin. Beau vastusteli ja oli ilmeisesti unohtanut miten miellyttävältä se STOPista tuntui. Kaikkien vastustelevien vittupäiden hiljentäminen oli laatuhupia ja mieltä kohentavaa. Miksi Shayne ei ottaisi hetkestä iloa irti ja katoaisi sitten tyynesti? Toinen huusi, tai oikeastaan kiljui ja kuulosti niin neitimäiseltä, että Shaynen oli hankala pitää hymynkaretta sisällään.
”Mä kohtelen sua miten mä haluan”, mies hymähti ja antoi silmissään leiskuvan pilkkeen antaa ymmärtää, että kyse oli hänelle täysin itesestäänselvästä asiasta. Mies peruutti hieman ja kiskasi toisen seisomaan, lopulta vetäen Beaun hintelän kropan täysin omaansa vasten. Vapaa käsi kiertyi toisen selvän taakse ja ylimielisyyttä palava katse pehmeni asteen.
”Sitapaitsi sä olisit voinut häipyä tosta äsken, mutta sitä vasten sä seurasit mua”, mies myhäili ja hellitti toisen hiuksista, antaen pitkien sormensa valua tuon niskalle. Koko keho alkoi pikkuhiljaa olla sen puolella, että toimittiin samoilla kriteereillä kuin vankilassa.
”Miksihän näin? Onko ollut ikävä?” Mies kysyi päätään kallistaen ja veti hetkeksi kasvoilleen uteliaan ilmeen. Hän kiusasi. Hän kiusasi Beauta, vaikka aivan hyvin tiesi tuon vain ärisevän ja murisevan. Mitään lyhyemmästä tuskin saataisiin irti.

Tönkköä D:<