It's okay if you don't know everything

Toinen kiskoi vain kovemmin, Beau murisi. Olihan se nyt arvattavaakin, ettei toinen luovuttaisi otettaan tummista laineista noin helpolla. Shayne kuitenkin nauroi todeten, ettei kalju prinsessa kuulostanut puoleensavetävältä. Mitä lie tarkoitti, mutta Beau oli silti harmikseen varsin samaa mieltä asiasta.
Potkuunkaan toinen ei reagoinut suuremmin, mutta se ei ollut mitenkään yllättävää. Beau kun todellakin sattui olemaan pahimman luokan rimpula, ja etenkin Shayneen verrattuna. Helvetin kasa idioottimaista luonnetta ja lihasmassaa. Tai eihän toinen ollut yhtä isoa lihasta, sopimissa määrin treenattu, kuuma, seksikäs ja tummaverikön tyyppiä... Helvetti, Beau takoi itseään sisäisesti pesäpallomailalla, jotta olisi ajattelematta sitä, mitä toinen oli joskus hänen mielestään ollut... No, helvetti oli nytkin, joskin vielä hieman lihaksikkaampi ja silmäämiellyttävämpi... Mutta ihan yhtä kusipää, eikä Beau sitäpaitsi tarvinnut toista enää. Se oli yhä se tärkein pointti.

Shayne totesi kohtelevansa Beauta ihan miten vain sattui tahtomaan. Katse kertoi paljon, Beaun silmät leiskuivat sitä sammuttamatonta raivoa. Varoittamatta toinen kiskaisi hennon prinsessan vasten omaa, niin helvetin hyvältä tuntuvaa, vartaloaan vasten. Se sai Beaun henkäisemään terävästi, hän ei ollut odottanut tätä, vaikka olihan se toisaalta ollut aivan itsestään selvää. Shaynella kuin tuntui olevan tapana leikkiä Beaun kropalla kuin nukella. Hämmennys muuttui pian kiukuksi, Beau sähisi, mutta ei yrittänyt irti. Hän ei antaisi sitä iloa toiselle, niin hän tolkutti. Ja aina välillä hän silti lipesi.
Shayne iski vasten Beaun täydellisiä, ainakin pojan itsensä mielestä, kasvoja sen tosiasian, jota nukkepoika ei voinut kieltää, mutta ei tasan kyllä myöntäisikään. Shaynen ote hiuksista irtosi ja jo pian käsi oli tummaverikön niskassa. Nyt kuin Shayne oli karannut tälle alueelle, jossa Beaukin jo jotenkuten pärjäsi ei poika voinut olla iskemättä takaisin.
Hentoa kroppaa puskettiin vasten toista, kädet vaelsivat toisen lantiolle. Ylimielinen, raivoisa katse ei lientynyt, joskin siihen sekoittui lisää itsevarmuutta.
"Hah, mä en tarvitse sua enää. Sulla tässä näyttää olevan ongelma olla koskematta mun täydelliseen vartalooni, kyllähän sä tiedät miten mä osaan käyttää sitä. Miten mä vangitsen katseet ja saan sut tuntemaan olosi tärkeäksi. Sä tiedät, sä muistat kyllä, kuinka mä kykenen tuottamaan nautintoa mieskeholle, nautintoa jolle ei löydy mitään vastiketta koko maailmasta", Beau puheli viettelevään sävyyn, katse laskeutui Shaynen kaulalle, jota sormet kevyesti koskettivat. Tummat silmät kohotettiin sinisiin. "Ja mulla ei ole mitään tarvetta antaa sun tuntea sitä uudelleen", Beau iski antaen ylimielisen hymyn kohota huulilleen. Hän tiesi, etteivät sanat estäisi Shaynea kajoamasta hänen ruumiiseensa, mutta hän oli myös varma siitä että toinen tiesi, ettei se tuntunut juuri miltään jos Beau vain olisi eikä tekisi yhtään mitään.

Veny x'>

Tunnelma oli tuttu ja eitämättä kusipäisyydestään tunnetun miehen mielestä erittäin hauska. Ihmiset olivat leluja, räsynukkeja, joista oli hupia, jos osasi leikkiä oikeita leikkejä. Lyhyempi murisi ja se sai Shaynen vain nuolaisemaan nauraen huuliaan helakanpunaisella kielellään. Miehen kirkkaisiin silmiin nousi pilkkaava sävähdys ja hän alkoi yhä varmemmin olla sitä omaa, pirullista itseään. STOP oli kaduilla tunnettu paitsi Mescalinesta, myös siitä, ettei hän vain esittänyt pahaa poikaa, vaan koko mustaa sieluaan myöten oli sitä. Hellät ja empatiaa tuntevat kyvyt oli upotettu ruskeaan suohon jo monia vuosia sitten. Niitä oli turha etsiä tai yrittää kaivaa ylös kosteista haudoistaan. Ne oli jätetty taakse jo aikaa sitten, eikä niitä ollut yritettykään etsiä uudestaan. Shayne on hyvä lukemaan ihmisiä ja useita se pelottaakin, sillä julmaa ja häpeämätöntä hymyään hymyillen mies tuntuu näkevän kohteensa jopa betonisenän lävitse. Hän on aina ollut julma ja taitava manipuloimaan, asennoitumalla hetkeen ja käyttäen muita hyväkseen moraalisista näkökohdista välittämättä. Hän ei kuuntele muita, koska hän ei välitä. Hän ilmoittaa, ei keskustele. Hän kertoo ja määrää säännöt, ei kysy. Kukaan ei ole saanut häntä kahleisiinsa kiristämällä, sillä miehellä ei ole todellisia arvoja. Miehen arvot tuntuvat vaihtelevan tilanteen mukaan ja hän onkin sydänjuurtaan pitkin täysi opportunisti.

Julma hymy koristi punertavia, valmiiksi kostutettuja huulia ja silmät säälimättömyyttä liekehtien mies tuijotti uhriaan tuon somiin kasvoihin. Se kaikki epäröinti alkoi pikkuhiljaa kadota. Beau ehkä oli oudosti ilmestynyt paikalle, mutta Beau oli silti vain Beau. Sama heikko ja hölmö poika vankilasta. Ja vaikka mies tunsikin tuota kohtaan valtavaa vetoa ja piti lyhyempää varmasti seksikkämipänä ja himottavimpana ihmisenä, jonka oli ikinä tavannut, ei sillä ollut mitään väliä jos sitä ei tuotu julki. Ylpeys kuitenkin piti miehen äänihuulet sinetöityinä, myös jonkinlainen järki pakotti kaikkien tunteiden unohtamista, tai edes täydellistä vaikenemista asiasta.
”Mmmh... ”, mies myhähti itseään vasten pakotetun, sen hennomman osapuolen puskiessa alastonta yläkroppaansa vasten Shaynen omaa, vahvaa olemusta. Jenginjohtajan oikea käsi siveli toisen niskaa ja toinen käsi Beau takana liikkui alemmas pitkin selän pehmeää ihoa, joka oli monien vuosien takaa kuin poltettu sormenpäihin. Tuttua ja ehkäpä jollain tasolla turvallista. Väreet kulkivat miehen kehoa pitkin ja sitä ei oltukaan hetkeen tunnettu. Silmät hymyilivät varmaa, mutta leikkisää hymyä, joka kiilteli silmissä korvien kuunnellessa hennon pojan vietteleviä sanoja.

Mitään ei näkynyt ulospäin, mutta Beaun ilmaistessa sen tosiseikain, ettei hän tarvinnut STOPia enää, jokin viileni miehen sisällä. Liekki, jota olisi voinut taisteluhengeksi kutsua, kuitenkin lämmitti pian tuon yksinäisen ja ehkä pienesti masentuneenkin kohdan. Pojan lopetettua Shayne pudisti päätään ja vei Beaun niskalla levänneen käden tuon leualle.
”Tsot tsot. Totta kyllä että sä oot mahtava sängyssä, sitä mun ei oo vaikea myöntää... mutta se että sä olisit saanut MUN olon tärkeäks...”, miehen kehosta kantautui terävää naurua.
”On pelkää paskapuhetta”, hän jatkoi terävästi, hymyillen säälimätöntä hymyään, joka yleensä luotiin vain vihollisjengejä kohden. Beauta vietiin hitaasti taaksepäin, kunnes iskettiin vasten kylmää seinää. Selän takana ollut käsi asetettiin vasten kaakeliseinää Beaun kasvojen vierellä.
”Ah ja voi kyllä, totta on ettet tartte mua enää. Mutta en mäkään tarvitse sua... mulla on paljon mistä valita, etkä sä kuulu mun ruokalistalle”, mies hymyili ja kumartui lähemmäs toista, painaen huulensa tuon olkapäätä vasten. Vaaleaa ihoa nuolaistiin ja ahnaita suudelmia jaettiin pitkin tutulta tuoksuvaa ihoa, huulten seikkaillessa hitaasti kaulalle.
”Eikä sun tartte antaa mulle mitään, mä en halua sulta mitään”, mies kuiskasi käheästi ja puraisi vähemmän lempeästi vaaleaa ihoa.
”Sitäpaitsi se joka mua tänne seuras, olit sä. Se olit sä joka ei pystynyt pysymään erossa. Prinsessa olisi voinut aivan hyvin poistua, mutta silti tulit kiltistä tänne mua janoten, tietäen mitä tulee tapahtumaan...”, Shayne lausui ja pyöräytti vapaalla kädellään Beaun mustan ja silkkisen laineen sormensa ympärille. Lähes kaikki mitä mies oli sanonut, oli ollut valhetta. Se että hän ei tarvitsisi Beauta, oli pelkää valhetta. Ja se ettei hän muka tahtonut toiselta mitään, oli valhetta myös.
Kaikki kuitenkin pidettiin visusti salassa ja valehteleminen onnistui tilanteesta riippumatta. Ihmisten manipulointi ja rääkkääminen niin henkisesti ja fyysisesti onnistui hirviöltä, joka totteli nimeä STOP.

STOP on hirvee....... ._____.

- Että se on julma… Tappaa mut tänne ku nauran sille X,,D Ihana♥ -

Toisen kädet liikkuivat Beaun vartalolla kuten niin monia kertoja aiemminkin. Ne saivat aikaan sitä mielihyvää ja huomioiduksi tulemisen tunnetta, kuten aina ennenkin. Toisen silmät kertoivat, kuinka myös Shayne tilanteesta nautti. Tuon oli aivan turha väittää mitään muuta, kyllä Beau toista tulkitsi, eikä se hänelle niin vaikeaa ollut. Hän oli sentään se, joka oli ollut toista lähimpänä vankila aikoina. Hän tiesi miten toinen mihinkin reagoi ja se oli hänelle tietynlaista valtaa. Toisaalta myös heikkoutta, sillä Shayne osasi tulkita hänet vähintään yhtä hyvin.
Toinen myönsi sanoillaan Beaun olevan mahtava sängyssä, mikä vain vahvisti omahyväisyyttä ja itsevarmuutta tummaverikön kasvoilla ja mielessä. Mutta toisen jatkaessa lausettaan se hyytyi, nyt oli Shaynen vuoro puhua ja niin tuo kyllä puhuikin. Tiputteli sanojaan kuin tulessa kuumennettuja tikarin teriä painettuna Beaun rintakehään.
Hentoinen keho iskettiin vasten likaista seinää, mihin Beau ei voinut kuin nurista protestoivasti. Häntä ei kiinnostanut tippaakaan saada sitä törkyä itseensä. Sivuseikka kuitenkin unohtui, kun toinen jatkoi aloittamaansa puhetta saaden Beaun suorastaan tärisemään pidätellystä kiukusta.

Toisen huulet koskettivat Beaun olkapäätä, Shayne nuolaisi sitä ja jakoi suudelmiaan tummaverikön keholle. Beau ei voinut sille niin mitään, mutta se sai pojan ynähtämään mielihyvästä. Toinen iski sanoillaan niitä tikareja Beaun kroppaan, mutta vitut poika mistään sanoista kun toisen hampaat pureutuivat ihoon. Nukkepoika voihkaisi purren huultaan. Hänen olisi vain pitänyt pitää pintansa ja kiukutella, suljetuin silmin poika kuitenkin näki verkkokalvollaan pomppimat kuvat menneisyydestä. Toinen päätti sanansa ja jäi leikittelemään Beaun hiuksilla. Tummat silmät rävähtivät auki ja leiskuivat sitä samaa raivoa kuin vain hetki takaperinkin.
“Sä tiesit ihan hyvin, etten mä jätä mitään kesken”, prinsessaksi nimitetty tuhahti. “Sitä paitsi sun on ihan turha yrittää syyttää mua siitä, että sä olet liian heikkotahtoinen pysyäksesi erossa musta.”

Nukkepoika myttysi Shaynen paidanhelmaa nyrkkinsä sisään irrottamatta katsettaan tuon sinisistä silmistä. Beaun teki mieli raivonsa tähden sylkeä uudemman kerran pidempään, joskin nyt kasvoihin. Hänestä ei irronnut sanallisesti enää mitään, kroppa oli päättänyt tahtoa Shaynea, joten kieli ei enää tahtonut totella Beauta sanojen muodostamiseen. Helvetin Shayne Preston kun tuli takaisin ja pilasi Beaun uuden elämän miltei alkuunsa.

Beau puri huultaan, tuijotti pidempää mustatukkaa protestoivasti ja näytti siltä, kuin olisi halunnut tappaa Shaynen siihen paikkaan. Tyytyväinen, silkkaa myrkkyä ja hymyä nousi kirkkaisiin silmiin.
Miehen silmät loistivat kuin lottovoiton voittaneena, täynnä iloa ja tyytyväisyyttä. Hän niin rakasti sitä mitä tekiä, hän rakasti sitä miten sai vihan leiskumaan muiden silmissä. Sai revittyä kappaleiksi sen hetken kasvoilla roikkuneen päättäväisyyden. Hän sai omin teoin murtaa puollustuksen ja pakottaa ihmiset jalkoihinsa. Miten häntä pystyi kuvailemaan? Hän oli hirviö, paholainen, riivaaja, demoni, tai vain yksinkertaisesti ikuinen nasta varpaassa. Mies ei kuitenkaan voinut olla nauttimatta niistä syntisen kutsuvista ynähdyksistä, kun Beaun keho reagoi hänen kosketukseensa. Hän niin rakasti sitä mitä teki ja hän nii vihasi sitä, miten se kaikki mielihyvä oli syntynyt, koska kaiken kiusan kohde oli Beau. Beau oli tietämättään syynä siihen kaikkeen iloon, jonka STOP koki sillä hetkellä. Kosteat huulet maistelivat ihoa ja kyselemättä kohosivat leukapieliä pitkin lyhyemmän poskelle. Tyytyväisyyttä leiskuvat silmät silmäilivat diivamaista kaunotarta. Mies naurahti, kunnes purskahti häpeämättä pilkkaavaan nauruun, joka kuitenkin päätettiin pehmeään suudelmaan Beaun poskea vasten.
”Ei se susta muru johdu, se et mun on vaikee pysyy susta erossa, johtuu vaan siitä et satut olemaan paidaton. Ihan sama, vaikka joku toinen olis sun tilalla, mä toimisin samalla tavalla”, mies valehteli uskottavasti ja painoi polvellaan jälleen lyhyemmän haaruksia vasten, huulten seikkaillessa Beaun korvalle.

Jos loukkaantui herkästi, eikä kestänyt julmia sanoja, oli Shaynen seura aivan väärä. Jos ei kestänyt ihmisiä, joiden pehmittäminen veisi aikaa, tai ei välttämättä edes onnistuisi, oli miehen seuraan lyöttäytyminen itsemurha. Eikä STOP todellakaan toimisi kenenkään muun kohdalla niin julmasti ja sadistisesti kuin hän toimi Beaulle. Mieli vain käski häntä olemaan niin ilkeä ja kamala, että toinen lopulta itse katoaisi hänen elämästään. Koska sekä keho, että mieli tiesivät sen tosiseikan, ettei Shaynesta ollut työntämään toista lopullisesti viereltään. Beau täytyi saada itse perääntymään, sitä mieli ja keho suunnittelivat. Korvanlehti napattiin hampaiden väliin ja hiuksia pyöritellyt käsi irtaantui laineista ja laskeutui vasten lyhyemmän rintakehää, lähtien lopulta seikkaillen hivelemään lyhyemmän kylkiä. Kiusaten Shayne puhalsi lämmintä ilmaa lyhyemmän korvaan ja leikkisästi nuolaisi rustoa.
”Kai sä tiedät et tolla muka niin kylmällä kuorellas vaan kiihotat mua ihan saatanasti?” mies kuiskasi käheästi ja veti itseään hieman taaemmas, painaen pian ahnaasti ja lupia kyselemättä kosteat huulensa vasten toisen omia. Pari nopeaa ja agressiivista suudelmaa ja silmät tyytyväisyytä ja kutsuvaa sävyä loistaen kieltä tarjottiin Beaun huulten välistä.

Totuus oli raa'asti se, ettei mies vain pystynyt pitämään näppejään erossa Beaun niin himoittavasta kropasta. Beau oli niin... jollain tavalla erilainen kuin muut. Useat säikähtivät ja juoksivat pakoon. Beau kuitenkin jäi silmät taistelutahtoa palaen iskemään takaisin. Se oli jotain, jota STOP arvosti enemmän kuin olisi halunnut.

+ Minä mene nukkumaa D: (ei kyl huvittais mut... ) +

- ilkeä olet D: venyi? mitä se on? o.o -

Beau vihasi tilannetta, vihasi Shaynea. Häntä inhotti se, kuinka toinen oli niin selvästi niskanpäällä. Se, ettei tummaveriköstä ollut vastusta toiselle. Hä vihasi itseään siitä syystä vähintään yhtä paljon kuin toistakin. Loppuun asti hentoinen prinsessa poika taistelisi, se nyt oli sanomattakin täysin selvä totuus.
Mutta mitä siinä nyt olisi voinut tehdä, kun toinen, selvästi fyysisesti vahvempi, ahdisti vasten seinää ja kidutti huulillaan? Mitä siinä tilanteessa kykeni tekemään, jos sattui olemaan rakenteeltaan hento ja heikko? Ei, Beau ei voinut vastustella, hän ei edes tahtonut kiukutella vastaan. Niin, hän ei voinut myöskään leikkiä mukana, sillä juuri hetki taaksepäinhän hän oli kieltänyt sen ilon Shaynelta. Tilanne oli kerta kaikkiaan hyvin vaikea, jos ei tahtonut vain jäädä siihen hyväksikäytettäväksi, koska ylpeys ei sallinut sitä. Beau vain myttysi toisen paidanhelmaa enemmän nyrkkiensä sisään ja kiskoi.

Pidempi nauroi pilkkaavaan sävyyn vasten Beaun poskea suuteli sitten ja sai tummaverikön silmiin vain asteen enemmän viileyttä. Hän uskoi sanat, hän ei edes osannut epäillä niiden todenmukaisuutta. Shayne oli häpeilemätön ja omaa etuaan tavoitteleva paska, joka saattoi käyttää ketä tahansa häikäilemättömästi hyväkseen vain tyydyttääkseen siten itsensä. Sika, sitä tuo laittoman seksikäs mies oli eikä siitä mihinkään muuttunut. Ja silti Beau olisi halunnut toista niin, niin paljon, ettei siinä ollut mitään järkeä. Hän olisi tahtonut järsiä toisen kaulan kielloista huolimatta täyteen omistamisesta kieliviä merkkejä, hän olisi tahtonut suudella toista ja olla mukana siinä leikissä, jota Shayne nyt hänellä leikki. Ei, Beaun ei olisi saanut tahtoa sitä. Toinen kertoi hänelle, että hän oli yksi monista. Beau tiesi olevansa yksi monista, ja siksi hän ei näyttänytkään sitä mitä syvällä itsensä sisällä tunsi toista kohtaan.

Polvea painettiin taas Beaun haaroihin ja poika ynähti. Huulet hakivat tummaverikön korvan väliinsä ja poika vain oli, ei tehnyt mitään koska ei tiennyt mitä hänen olisi tullut tehdä. Hän niin vihasi sitä tunnetta, ettei tiennyt mitä tahtoi tehdä. Tai toki tiesi, tiedosti sen helvetin hyvin, mutta ei tiennyt mitä olisi tehnyt.
Se todella loukkasi Beauta, että häntä kohtaan käyttäydyttiin näin ja sitten vielä väitettiin, että se oli se ja sama oliko kyseessä nyt Beau vai joku täysin satunnainen tapaus. Tummaverinen nukkepoika ei kuitenkaan näyttänyt sitä, kuinka loukkaantunut jo yksin siitä seikasta oli. Ei näyttänyt, kuinka kaikki vitutti niin raskaasti.

Toinen leikitteli hänellä, sai olon ahdistuneeksi ja esinemäiseksi. Hän ei tehnyt mitään, vaikka Shayne järsi hänen korvaansa, hän ei tehnyt mitään, vaikka Shayne hiveli hänen rintaansa ja kosketteli kylkiä. Hän ei tehnyt niin mitään, vaikka tunsikin lämpimän hengityksen korvassaan. Hän ei päästänyt ääntäkään, vaikka kroppa olisi tahtonut antaa mielihyvän kuulua ja näkyä. Beau itse ei antanut sen tapahtua, poika yritti kaikella tahdollaan keskittyä vain siihen, kuinka koko tilanne otti päähän, loukkasi ja vitutti.
Pidempi mustatukkainen kuiski sanansa Beaun korvaan, prinsessa poika sähähti, muttei sanonut sanaakaan. Hän tiesi kiihottavansa Shaynea muka kylmällä kuorellaan. Hän tiesi, että olisi kiihottanut yhtälailla jollei enemmänkin lähtemällä leikkiin mukaan. Hän ei tiennyt keinoa saada toista kimpustaan, hän olisi totta vie tahtonut tietää keinon jolla saada Shaynen irti itsestään ja katoamaan elämästään. Toisaalta, eihän tummaverikkö sitä tosissaan tahtonut, mutta… Niin.

Pian Shayne oli Beau huulten kimpussa, sai lyhyemmän silmät refleksin omaisesti räpsähtämään pari kertaa, kunnes ne sulkeutuivat. Kroppaa painettiin haluavasti vasten toisen omaa ja huuliin vastattiin samankaltaisella aggressiivisuudella kuin niitä annettiinkin.
Prinsessalla kesti hetki, ennen kuin hän tajusi mitä oikein teki. Se ei saanut poikaa irti toisesta, se olisi ollut aivan liian ilmiselvää.
Shayne tarjosi kieltään ja Beau päästi sen suuhunsa leikitellen sen kanssa vain hetken ennen kuin pirullinen pilke auki rävähtäneissä silmissään iski hampaansa siihen.

Olihan se mukavaa olla se pahis, joka toimi kuten tahtoi ja oli tauotta niskanpäällä, mutta se ei silti estänyt muita olemasta nukkemaisia ja ärsyttäviä. STOP sai rauhassa olla se kusipäinen natsi, jota ei vastusteltu ja jota toteltiin tai saatiin heittää hyvästit päivänvalolle. Hän voisi rauhassa kuvitella olevansa vaikka koko maailman keskus, eikä kukaan sanoisi vastaan. Shayne voisi kuvitella, että kaikki ympärillä tapahtuva lähti hänestä ja palaisi häneen. Kukaan täysjärkinen ei sanoisi vastaan tai väittäisi muuta. Hän saisi rauhassa kuvitella itselleen oman ympyränmuotoisen ja suljetun universumin. Kukaan ei yrittäisi tehdä asialle mitään, vaikka kuinka vituttaisi. Ei Shayne kuitenkaan niin omahyväinen ollut, vaikka paistoikin egollaan kilometrien päähän ylimielistä hymyään. Ei hän ollut narsisti, vaikka hänestä hieman egoistista puolta löytyikin. Enemmän hän oli vain sitä kusipäistä, ylimielistä ja sadistista paskaa, jota ei kiinnostanut kuunnella muiden arvosteluja. Mieluummin hän otti kuulan kalloonsa kuin pehmenesi astettakaan. Sitäpaitsi, narsisti ei voi tuntea muihin enemmän vetoa kuin omaan peilikuvaansa. Ja Beau nyt helvetti vie osasi olla se rajoja rikkova, raivostuttavan seksikäs idiootti, joka veti vielä pahempaa idioottia puoleensa kuin magneetti. Ja Beau oli ehdottomasti viehättävämpi kuin Shaynen oma peilikuva tai ympyränmuotoinen uiversumi.

Beau oli kuin räsynukke. Toinen oli yllättäen sitä, mitä Shayne oli juuri hetki sitten kammoksunut. Lyhyempi ei vastannut tai reagoinut mihinkään mitä pidempi teki. Se oli vähätellysti sanottuna helvetin raivostuttavaa. Ketä nyt kiinnosti vehdata elottoman nuken kanssa? Eikä ollut ollenkaan tuttua, ettei Beau liikahtanutkaan tai sanonut sanaakaan. Pidättelikö Beau, vai mistä helvetistä oli kyse? Ajattelu mahdollisista syistä ärsytti. STOPpia raivostutti, koska häntä ärsytti se, ettei hän tiennyt mistä oli kyse. Ei häntä kuuluisi kiinnostaa. Eikä hän pitänyt siitä, että häntä edes liikutti se, että Beau vain patsasteli. Ja häntä yksinkertaisesti raivostutti se, että toinen sai niin pienellä teolla hänet niin vittuuntuneeksi. Hänen ei nimenomaan kuuluisi välittää, mutta hän välitti ja se sai raivon palamaan miehen kirkkaissa silmissä.

Pisteet kuitenkin satelivat yllättäen miehen silmissä, Beaun vihdoin osoitettua eloa vastatessa vähintään yhtä kiihkeästi STOPin suudelmaan. Tyytyväisenä mies vei vaaleat sormenpäänsä lyhemmän kyljiltä tuon housunkaulukselle ja kokeilevasti venytti pinkkiä kangasta. Koko hommalle iskeytyi pysähdys täysin yllättäen ja suudelma keskeytettiin viivana. Askel taaksepäin ja siniset silmät tuijottivat pysähtyineinä likaista lattiaa. Oikean käden kämmeselkä painettiin punertavia huulia vasten ja kylmä, lähes murhaava katse iskeytyi Beauhun kuin veitsi. Rautainen, inhottavan tuttu maku nousi STOPin suuhun ja tahmea, lämmin neste valui kämmenselkää pitkin miehen leualle. Verta. Beau oli juuri purrut häntä? Asian sisäistäminen oli vienyt oman aikansa, koska se oli tullut täysin yllätyksenä. Kukaan ei purrut häntä, ei varsinkaan Beau. Kukaan ei ollut ainakaan puoleen vuoteen saanut häntä vuotamaan punaista nestettä. Käsi laskettiin huulilta ja mies pyöritteli kieltään suussaan. Beaussa ei ehkä ollut ulospäin voimaa ja tapellessa tuo oli heti alakynnessä. Mutta saatanallisen lujaa tuo oli häntä onnistunut puremaan.
”Helvetin vampyyri”, mies ärähti ja otti sitten askeleen lähemmäs, takaisin paikalle, missä hän oli vielä hetki sitten ollut. Ei, hän ei pystynyt pidättelemään itseään, vaan puristi kätensä nyrkkiin ja iski sen täydellä voimalla vasten seinää aivan Beaun kasvojen vieressä. Silmät raivoa ja pettymystä liekehtien Shayne vain tuijotti toista, kaakelinpalasten rapistellessa lattialle hänen nyrkkinsä iskusta. Olihan hän vahva, mutta vihaisena hän oli sitäkin vahvempi ja kaatoi vaikka seiniä tieltään raivotessaan.

- lyhyempää vaihteeks~ -

Shayne reagoi Beaun vastaukseen viemällä sormensa housujen lantiovyölle. Helvetti, tässä ei todellakaan pitänyt käydä näin! Shayne saisi pitää sormensa erossa Beausta, saisi kalastaa huomiota ennen kuin saisi tummaverikön hennon ruumiin käytettäväkseen. Beaun harkitsematon ja kerrassaan uhmakas ja typerä teko sai kuitenkin pisteen kaikelle ja Shaynen eroon prinsessapojan kimpusta.
Koko tilanne sai Beaun niin itseriittoiseen tilaan ettei paremmasta väliä, helvetti kuinka hän osasikaan olla tyytyväinen itseensä. Shayne näytti niin hämmentyneeltä, ettei tuo ollut koskaan näyttänyt siltä. Se sai Beaun ajattelemaan, mitä hän oikeastaan oli onnistunut tekemään.
Toinen kuitenkin tuijotteli jäisillä silmillään poikaa murhaavasti, tummasilmäinen poika ei voinut pidätellä naurua sisällään. Hän ei ollut koskaan saanut Shaynea näyttämään tuolta ja nyt poika jopa vuosi verta… Ja se oli hänen tekosiaan… Varsin harvinaislaatuista todellakin.
“Säkin olet vain ihminen, Shayne. Nyt on sekin todistettu”, Beau nauroi räkäisesti ylimielinen pilke silmissään. Hänen demonipoikansa vuosi verta… Ja hänen itsensä olisi tehnyt vain mieli painautua vasten rintaa ja lupautua korvaamaan vahingot. Ja helvetissäkään hän ei menisi tekemään sellaista. Se olisi päätöntä ja sitä paitsi varsin alentavaa.

Shayne ärähti, kutsui Beauta vampyyriksi ja näytti varsin vihaiselta. Joku järkevä olisi ollut peloissaan ja yrittänyt karkuun, mutta aki se oli jo todettu ettei Beauta voitu lukea niihin. Tuo oli raivostuttava ja pelaisi mukana loppuun saakka, kävi sitten miten kävi.
“Vituttaako sua, kun sä et voikkaan käyttää mua enää niinkö ennen? Vituttaako, etten mä ole samanlainen lelu ku ne sun tussus? Shayne, en kai mä vaan ärsytä sua?”, tummaverikko puhui sarkastisesti. Toisen nyrkki iskeytyi seinään Beaun kasvojen vierelle, poika sävähti vain hieman kasvot kalvenneina kunnes ne palasivat jälleen ilkkuviksi, omahyväisiksi ja ärsyttäviksi ilmeineen. Pojan ei edes tarvinnut katsoa millaista jälkeä mies oli saanut aikaan, hän osasi hyvin aavistella.
“kappas, meni ohi. Sä et vieläkään vaan pysty lyömään mua, mistä se johtuu, Shayne? Mikä siinä on niin helvetin vaikeaa, kovis?”, Beau ilkkui ärsyttävään sävyyn näyttäen varsin tyytyväiseltä itseensä, mitä kyllä olikin.

Pitkästä aikaa Shayne oikeasti tunsi miten viha poltteli hänen sisuskalujaan. Beaun räkäinen, ylimielinen nauru sai miehen todella haluamaan verta ja nimenomaan Beaun verta. Hän niin tahtoi repiä tuon kappaleiksi. Hän tahtoi viiltää, murskata, purra, kiduttaa. Hän niin halusi kohdella toista, niinkuin olisi siinä tilanteessa jotain muuta kohdellut. Hän olisi halunnut murskata tuon hymyn ja joka ikisen luun pieneksi jauhoksi. Murhanhimo silmissä lähes turrutti STOPin jokaisen aistin. Häntä vitutti se, että hän tunsi niitä älyttömiä tunteita toista kohtaan. Ne olivat jo tehneet hänestä heikon, astetta heikomman mitä hän tahtoi olla. Se näkyi selvästi siitä, ettei hän kyennyt esimerkiksi lyömään toista. Viiltävä katse porattiin Beauhun, eikä silmistä löytynyt enää mitään muuta kuin sitä sanatonta vihaa. STOPia raivostutti se, että hän oli täysin kykenemätön tekemään mitään. Kenenkään ei pitäisi pystyä tuomaan hänelle sitä avuttomuuden tunnetta. Sellaiset piti tappaa, kursitaa kuoliaiksi ja sylkeä päälle. Mutta hän ei voinut tehdä mitään! Ihan sama mitä hän tahtoi ja ajatteli, hän ei voinut tappaa edessään nauravaa poikaa. Hän vain himoitsi toista. Hän niin halusi Beauta, jälleen kerran. Aivan niin kuin vankilassa. Beau sanoi STOPia ihmiseksi ja hän oli ehdottomasti yksi niistä harvoista. Sanaan ei reagoitu, vaan jäätävä tuijotus jatkui ja yritti jäätää kaiken tieltään.

Säälivä pilkahdus nousi kirkkaisiin silmiin ja täysin ilmeettömänä mies tuijotti lyhyempää. Hän yritti kerätä toisen sanoista mahdollisimman monta syytä tappamiseen. Sanat pureutuivat luihin ja ytimiin asti. Beau puhui sarkastisesti, jokainen sana tuntui iskeytyvän neulana vasten kasvoja. Beau iski takaisin ja pahasti iskikin. Jollain tasolla hän varmaan ansaitsi toisen sanat. Joka helvetin sana osui niin pahasti kohdalleen, että Shayne olisi voinut raivosta kiskoa hiuksia päästään. STOP ei sanonut mitään, hän ei keksinyt mitään sanottavaa ja se oli helvetin harvinaista. Hän oli jäänyt yllättäen täysin sanattomaksi ja silmät palaen hän vain kuunteli toisen ilkkuvia sanoja. Jos Shayne ei olisi vuosien myötä oppinut niin hyvin tunteidensa piilottamista, olisi hän Beaun viimeisten sanojen kohdalla hätkähtänyt. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut ja katse tyhjeni, käsien siirtyessä housujen taskuihin. Miehen mieli raivosi ja tahtoi tuhota kaiken, mukaan laskettuna Beaun. Vaaleat sormet haroivat hiilenmustia hiuksia ja mies veti syvään henkeä, ettei olisi iskenyt nyrkkiään vasten peiliä.
”Sä oot oikeessa. Miks vitus mä tuhlaan suhun aikaan, ku mulla on Amber?” mies kysyi viileästi ja hymyili sitten. Hymyssä ei ollut tunnetta, ei mitään. Pelkkä turhautuneisuus oli saanut STOPin siihen pisteeseen, ettei hän jaksanut enää sanoa mitään ylimääräistä. Ylpeys oli jo kokenut niin ravisuttavan kolauksen, ettei se antanut STOPin enää edes koskettaa toista, vaan pakotti Shaynen perääntymään pari askelta.
”Ei mul oo enää tarvetta käyttää sua. Itseasiassa, mä en hyödy tästä mitenkään”, mies lausui värittömästi ja asteli ovelle. Ylpeys ei enää sallinut jäädä paikalleen, kun sitä oli jo kerran niin pahasti pilkattu. Vaikka hän oli vihainen, raivoissaan ja äärettömän turhautunut, hän silti himoitsi toista. Se oli raivostuttavaa, mieltä sumentavaa ja ehdottoman kiellettyä. Hän olisi niin tahtonut jatkaa siihen mihin jäi, hän olisi niin perkeleesti tahtonut naida Beaun siihen kuntoon, ettei tuo kävelisi pariin päivään suorassa. Vittu. Miksi hän tahtoi sitä edelleen, vaikka tuo kusipäinen huora vain teki hänestä heikon ja idiootin? Paskamainen riemuhuora.

Beau oli niin tyytyväinen itseensä ettei mitään rajaa. helvetti hän oli hyvä, tuntui niin laittoman hyvältä saada Shayne hiljaiseksi. Niin hyvältä, että itsevarmuus kohosi pilviin ja hymy seinään nojaavan pojan kasvoilla vain syveni. Ja se tosiseikka nousi mieleen, ettei siihen pahkaiseen seinään tarvinnut enää koskeakaan. Tuntui jo varsin toista uhmaavalta irrottautua siitä ylimielinen hymy kasvoja koristaen.
“Just niin, Shayne. Kipitä sen blondin tussun luo, eiköhän se levitä haarojaan sulle vaikka heti kun vähän vihjaat. Se on sulle hyvä koira. Pidä hauskaa”, Beau ilkkui niin itseään täynnä kuin olla ja saattoi. helvetti, hän oli vuorostaan niskanpäällä, hän oli jopa matkalla voittoon! Hän niin voittaisi tämän erän! Siitä hyvästä poika olisi voinut hyräillä ja hypellä, mutta hän ei ollut sellainen ylivilkas pentu. Hän hillitsi itsensä… Joissakin asioissa täydellisesti.
Toinen sanoi sen ääneen, mitä Beau ei olisi tahtonut kuulla. Pettymys peitettiin kuitenkin hyvin. Eihän tummaverikkö tahtonut toisen tietävän sitä, ettei hän olisi tahtonut olla toiselle hyödytön ja turha, käyttökelvoton… Toisaalta Shayne oli hävinnyt tämän erän, eikä Beaun välttämättä tarvitsisi nähdä kuolleista noussutta poikaa enää koskaan. ajatus toi mieleen tyhjän kohdan, jossa oli ennen ollut tilaa vain Shaynelle… Toisaalta, eipä hän toista niin kepeästi mielestään jättänyt.

Pidempi pojista suuntasi ovelle, tummien silmien katse revittiin toisesta irti ja hentoinen keho kuljetettiin jälleen peilien eteen pöyhimään hiuksia. Hetken poika keskittyi vain siihen, kunnes huomioi purema jäljen kaulallaan. Se sai katseen synkkenemään silmissä. Vaaleat sormet koskettivat kohtaa, poika ynähti vittuuntuneena. Hän saisi niin rankasti turpaansa… Kevinin tarkka katse Beaun keholla ei jättäisi näin selvää merkkiä huomaamatta. Sen siitä kai sitten sai kun seurusteli mustasukkaisen jätkän kanssa. Helvetin helvetti, Beauta kun ei olisi todellakaan huvittanut ottaa turpiinsa sen tähden, että oli ‘pettänyt’ ‘poikaystäväänsä’. Voi vittujen vittu.
Shayne otti raskaasti Beauta aivoon, eikä tilannetta paljoa helpottanut edes se, että hän oli voittanut.

Shayne ei koskaan hävinnyt. Ei tappeluissa tai sanaharkoissa. Tämän erän hän oli kuitenkin hävinnyt, mutta vain osittain. Nyt hän oli voittanut itselleen tarpeeksi raivoa ja vihaa astella pois muistelematta Beauta hyvällä. Tai edes ollenkaan, toisen ajattelu vain vitutti.
”Ooh, onko niin hauskaa olla oikeessa? Mahtavaa että ymmärsit. Sut on korvattu, mun ”tussusta” saa paljon enemmän iloa kuin susta”, mies iski kylmästi ja hymyili sitten ylimielistä hymyään. Hänen oli niin helppo valehdella ja saada itselleen voittajan tunne, vaikka totuus olikin, ettei Amber koskaan kelpaisi hänelle. Olihan nainen mukavaa ja ihan mielenkiintoista seuraa, muttei sen enempää. Ja Beauta oli todella vaikea korvata, ellei sattunut olemaan saman näköinen ja yhtä tulinen paska. Jos jostain lötyisi joku hölmö ja typerä paskiainen, joka korvaisi Beaun, STOP ottaisi sen heti itselleen leluksi. Sehän oli vain itsensä suojelua, sillä hän ei halunnut tuntea mitään Beauta kohtaan tai tahtonut olla heikko hänen takiaan. Beau ei ollut se arvoinen, ei todellakaan.
”Joten toivottavasti ei enää nähä, rinsessa. Mä katkon sulta niskat jos vielä astut mun tielle”, mies ilmaisi tahallaan erittäin pehmeällä äänensävyllä ja asteli ulos ovesta, sulkien sen sitten varoten paiskomasta sitä. Nopein askelin hän lähti terassia kohti ja toivoi raikkaan ilman hieman selvittävän ajatuksia. Raivoa ei ollut enää mitään syytä pidätellä ja vihasta silmät palaen mies palasi 'perheensa' pariin.

Jokaisen Mescalinen jäsenen katse kääntyi johtajaan, mutta jokainen vaikeni samassa tuon katseen nähtyään. He kyllä tiesivät mitä mies tahtoi ja milloin ei kannattanut puhua.
”Mä haluan tappaa jonkun. Nyt”, Shayne ilmaisi ja asteli pöydän ohitse, muun jengin automaattisesti lähtiessä seuraamaan miestä. Vituilleen meni sekin kokous.


<3 Ja näin poistuu paholainen. Kiitos ah ihanasta pelistä ja jatkoa toivottavasti pian

- kiitoskiitos itsellesi ♥ Ja jatkoa vaikka saman tien, miten vaan sulle sopii~ -

Shayne onnistui loukkaamaan peilistä kuvajaistaan seurailevaa poikaa joka ikisellä lausumallaan sanalla. Vitun paska, jonakin päivänä Beau vielä ampuisi jätkän aivot seinälle… No, toiveajatteluahan se puhtaasti oli, mikäs pahan muka tappaisi.
“Sehän on kivaa kun on kivaa, poistuppa nyt nopeasti mun elämästä niin ei tarvi sunkaan naamaa enää kattella”, beau lausui kylmästi katsetta omasta kuvastaan irrottamatta. Niin, ne tummat silmät seurailivat yhä vittuuntuneen hermostuneina tummuvaa merkkiä kaulalla. Helvetin helvetti, tästä ei seuraisi niin mitään hyvää. Shayne olisi vain saanut pysyä kuolleena, niin tätäkään ongelmaa ei nukkepojalla olisi. Vittu.
“Hah, sen päivän ku näkis että sä kajoat muhun muissa merkeissä ku naimisaikeissa. Kasva jo ohi tuosta vaiheesta, Shayne. Sä et riitä mulle enää”, poika aukoi kitaansa sylkien valheita suustaan. Vieläkään toisen suuntaan ei katsahdettukaan. Ovi kävi ja suurikokoinen ja saatanallisen seksikäs mies Beaun menneisyydestä oli poissa ja toivottavasti pysyisikin. Tai no… Vittu, pysykööt vain poissa tieltä.

Poissa silmistä, poissa mielestä… Voi kun olisikin ollut niin yksinkertaista. Poika huokaisi, mulkaisi myrkyllisesti vielä pelikuvansa kaulaa kunnes noukki märän paitansa lattialta räpsäyttäen sitä kerran. Vittumaista, eihän sitä päälle voinut laittaa, mutta eipä olisi järin fiksua hillua ilmankaan. No, vaihtoehtoja ei liioin ollut, joten Beau ei voinut muuta kuin vetää yhä kostean paidan ylleen ja lähteä aiempaakin vittuuntuneemmalla mielellä kämpilleen.
Hän niin ryöstäisi itselleen ihanat polvipituiset nahkasaappaat, jos nuo pirun tennarinnauhat aukeaisivat kertaakaan matkan aikana.