..Se on kai noita naisten juttuja?

//Lumene ja Lizi tänne Liamin perään:> ~<3

Kun kutsu käy niin on pakko mennä.. Pieni Hyde eli alias Pimumagneetti oli taas hotkinut ruokaansa ja lutkuttanut varmasti litran vettä päälle, niin tämä oli herättänyt Liamin päivänokosiltaan, -että nyt perse ylös sängystä ja vie minut ulos.- Ja mikäli mielii pitää asunnon puhtaana koiranpaskasta, niin on pakko totella. Käydään siinä samalla sitten lenkillä. Keskustassa oli turhan kova hälinä tähän aikaan päivästä kun aikaisimmat linnut pääsivät töistään kotiin. Joten viheriäinen Balboa park oli omiaan tälle reissulle.

Koiran tarpeet tuli tehtyä joten oli kävelylenkin paikka. Juosta ei vielä pahemmin voinut sillä pentu oli vielä niin pieni, että hän joutuisi kantamaan tämän loppumatkan jos kuluttaisi tuon pienen pirulaisen voimavarat samantien loppuun. Päivä oli kaunis ja lämmin -taas kerran, koskapa se ei olisi ollut, paikka oli niin erilainen kuin sateinen Elizabethtown. Liamin ei ollut tarvinnut kuin pukea shortsit jalkaan ja lenkkarit. Paidan kanssa hän olisi kärventynyt kuin leipä leivänpaahtimessa, hän oli kyllä kaikkein parhaimmillaan juurikin näin.. Hiukset olivat hieman sekaisin äkkinäisestä herätyksestä, alaston yläkroppa ruskettui samalla auringon alla ja koska hänet tosiaan oli herätetty äskettäin Liamille ei ollu vielä ehtinyt muodostua sitä tavallista ''kuin olisi huolissaan jostain''-ilmettä.

Aikaa kului yksi vajaa puolituntinen puiston teitä pitkin kävellessä, maisemat olivat upeat rakennuksineen ja vesialtaineen, myös isot vihreät kasvit säväyttivät paikkaa entisestään, kuin olisi ulkomailla.
Peto päätti pysähtyä ja alkoi muristen räksyttää jolloin Liamkin heräsi ajatuksistaan ja lopetti hölkän, jossain oli varmasti joku toinen koira ja kun hän kääntyi etsimään Pimumagneetin hermostuksen kohdetta hänen maanvihreät silmänsä osuivat Lizbeth Rodriguezin siniharmaisiin silmiin. Tuolla oli mukanaan kaksi dobermannia..
Hetkinen. Tuo brunette vaikutti tutulta? Tai sitten hän vain kuvitteli kaiken... Luultavasti hän oli astonista, sieltä useimmat tutun näköiset ihmiset olivat.

Liam päätti jäädä odottelemaan, että tuo kuvainkaunis nainen menisi hänen ohitseen jolloin voisi itse jatkaa matkaa, niimpä vahvat kämmenet puristuivat hihnan ympäri ja se kiristyi niin ettei pieni, paha, tohtori Hyde pääsisi minnekään karkaamaan. Poika vilkaisi samalla uudelleen tuohon ruskeahiuksisiseen naiseen. Tämä totisesti oli kaunis, hänen katseensa lipui pitkin Lizin silkkisiä hiuksia jotka kehystivät valokuvauksellisia kasvoja.. Mutta täälläpäin ''totisesti kaunis'' myös yleensä tarkoitti omahyväistä tyhjäpäätä, säälihän kai. Poika oli onnistunut taas syventymään omiin ajatuksiinsa ja antoi Hyden muristella ihan rauhassa, kyllä se siitä pian loppuisi kun nuo kaksi muuta koiraa lähtisivät pois.

//perkele tökstöks

//We're coming~ ♥

Suuri dobermanni uros kiehnäsi päätään emäntänsä jalkaan talutushihna suussaan ja pienempi, innokkaampi pentu hyppelehti innoissaan tajutessaan hihnasta, että olisi tosiaankin lenkin aika.
"Onks kello muka jo niin paljon?" kysyi brunette tyttö hämmentyneenä ja vilkaisi iPhonensa kelloa, joka tosiaankin kertoi digitaalisilla numeroillaan, että oli päivälenkin aika. Lizbeth tiputti kynän kädestään oppikirjan päälle ja oikoi siroja jalkojaan, jotka olivat aivan turta. Sen siitä saa, kun istuu tunteja yhdessä ja samassa asennossa tehden ranskan esseetä. Mutta ei se tylsää ollut, ei suinkaan. Se oli suorastaan nautittavaa ja oiva tilaisuus oppia uutta kieltä sanakirjan kera.
Tyttö laskeutui jaloilleen sängyltä ja suoristi ryhtiään, käännähtäen sitten katsomaan sänkyään, joka näytti kyllä kaikelta muulta kuin siistiltä; suuren parisängyn päiväpeite oli mennyt aivan sekaisin ja ryppyyn, penaali loikoili laiskasti tyynyllä, kumi ja lyijytäytekynä vartioivat kahta oppikirjaa joiden vieressä makasivat kymmenet monisteet ja ruutupaperit, sekä lisänä paksu ranska-englanti-ranska sanakirja.
Mahtavaa, tuossa hän siis nukkuisi seuraavan yön, papereiden ja kirjojen seassa.

Noin puolen tunnin kuluttua Lizbeth pääseekin Chadin johdattamana Balboa Parkiin.
"Rauhoitu nyt Chad...!" tivaisi neiti pientä närkästyneisyyttä äänessään ja vilkaisi vieressään kävelevää, uljasta Rossia, joka vain katsoi pennun vetämisintoa pitkin kuononvarttaan.
Kyllä Chad vielä saataisiin ruotuun, siitä tyttö oli varma. Sitten kun he pääsisivät koirakouluun, niin johan muuttuisi toinen ääni kellossa!
Sitten Chad pysähtyi kuin seinään ja tuijotti herkeämättä eteensä toinen tassu nostettuna lähelle vartaloa ja häntä suorassa, lisänä tarkkaavaisuudesta nousseet korvat.
"Mikäs vainukoira sinusta tuli?" olisi Lizin tehnyt mieli kysyä toiselta, mutta pysytteli hiljaa ja siirsi tuuheita, lainehtivia hiuksia korvansa taa. Hänkin oli pysähtynyt, samoin Ross, joka jäi seisomaan kuin patsas emäntänsä vierelle.
Vasta nyt Lizbeth nosti katseensa eteensä ja hänen harmaisiin silmiinsä osui tutun näköinen nuorukainen. Hänen aivoissaan sytytti heti; Liam Wolflin, kolmasluokkalainen Aston Highn urheilijanamu. Nammm.
Bruneten katse tarkasteli toista hetken, mutta sitten hänen katseensa laskeutui pieneen, valkoiseen karvapalloon. Voi elämä! Voiko suloisempaa olla??
Lizbeth kiristi Chadin hihnaa kädessään ja lähti rauhallisesti kävelemään lähemmäs hellyyttävää karvapalloa välittämättä tämän ulkoiluttajasta valkoisten korkokenkien talloen hiekkaa korkojensa alla.
"Saaks tota silittää?" kysyttiin kohteliaasti lempeällä äänellä katse pysyen koirassa, jolloin Chad alkoi innoissaan heiluttaa häntäänsä ja halusi kuollakseen päästä lähemmäksi tuota uutta tuttavuutta, mutta huonoksi onnekseen Lizbeth piti tämän remmiä määrätietoisesti kireänä.

Tytön olisi tehnyt mieli alkaa lässyttää moiselle söpöliinille heti ensikättelyssä, mutta pysytteli hiljaa ja sipaisi vaivihkaa lyhyen, sinisen hameensa pitsisiä reunoja kuin varmistaakseen, että se varmasti oli pysynyt hänen yllään.
Lizbeth nosti sitten katseensa söpöliinin ulkoiluttajaan ja hymyili valloittavasti. Toivottavasti hän saisi koskettaa nallekarhun paksua, pehmeää turkkia. Olisihan se hyvää vaihtelua lyhytkarvaisten dobbermannien turkille.

Hänellä ei ollut hajuakaan kuka Lizbeth oli. 'Olen nähnyt hänet jossain' hän mietti itsekseen, mutta sen enempää ei irronnut, eivät he siis ainakaan olleet puhuneet keskenään.
Samalla kun Liam katseli tuota tuntematonta cheerleaderia hän vilkaisi tämän koiria, komeita yksilöitä. Toinen oli selkeästi paremmin koulutettu kuin pienempi pentu.
Pieni paha tohtori Hyde räksytti ja pomppi kiivaasti isäntänsä vieressä koittaen saada noita kahta uhkaavaa mustaa paholaista lähtemään muualle, tosin harvinaisella huonolla menestyksellä. Liamin piti käskyttää tuota valkeaa pörröpalloa moneen otteeseen olemaan hiljaa ja vihdoin kun tuo oli hiljaa hän huokaisi helpotuksesta sillä osa ihmisistä oli alkanut katsoa mitä ihmettä tässä tapahtui.

Liam oli jo kääntymässä toiseen suuntaan kun mitään ei ole tapahtunut muutamaan hetkeen ja tilanteesta olisi parempi lähteä pois kun he alkoivat herättää liikaa huomiota, mutta hän kuuli sointuvan naisäänen ja kääntyessään katsomaan eteensä Liamin eteen käveli tuo ruskeatukkainen kaunotar ja kysyi saisiko pentua silittää, hän katsahti Hydeen jonka häntä oli alkanut heilua kuin viimesitä päivää.. Mokoma naistennielijä pieni peto, jokaikinen hetki keräämässä hellyyttä kuin vain voi..

"Voihan sitä silittää..." Hän vastasi pieni huvittunut hymynhäivä kasvoilla ja löysti hihnaa jolloin Hyde pääsi nuuhkimaan tätä vierasta, omistaja taas katseli samalla bruneten vaatetusta ja olemusta.
varmana siitä että oli nähnyt bruneten jossain hän meinasi kysyä onko toinen astonista, mutta tuo alkoi paijailla pentua, joten se nyt jäi vähän kesken.
Jonkusen aikaa poika jaksoi seisoskella hiljaa paikallaan patsastellen, kun tuo vieras neito paijaili hänen valkeaa pentuaan joka innoissaan heilutteli häntäänsä ja kerjäsi huomiota esittämällä mahdollisimman söpöä mutta sen hetkisen jälkeen hän päätti avata sanaisen arkkunsa ja kysyi tytöltä:

"Sä oot varmaankin astonista?" Samalla katseltiin arvioivasti Lizbethiä jonka kaikki huomio tosin näytti olevan koirassa, vielä tästä puuttuisi jos tuo alkaisi lässyttää sille... Mutta kaipa se on toi naisten juttu ihastella pieniä koiranpentuja?

"Hienoa!" henkäisi Lizbeth vastaukseksi ja napsautti sormiaan, jolloin Ross istahti kiltisti alas ja Chad rauhoittui pienesti. Tyttö siirsi Chadin remmin samaan käteen Rossin remmin kanssa, sillä tiesi ettei Ross lähtisi ilman emäntänsä käskyä yhtään minnekään. Hyvä kun raukka uskaltaisi edes hengittää!
Cheerleaderi kyykistyi pennun tasolle ja ojensi ensin kätensä tälle, jotta tämä voisi varmistua, ettei hän mitään pahaa halunnut. Koira nuuskaisi neidon kättä, jolloin hän sitten varmistui siitä, että koirakin antoi hänelle luvan. Tyttö alkoi silittää pentua hyvin tottuneesti ja rapsutteli tätä korvan takaa.
"Voi että, kun olet suloinen..!" karkasi tytön huulilta lässytyksen alkulause täysin hänen huomaamattaan. Sen jälkeen Lizbeth alkoikin kunnolla lässyttää pennulle ja rapsutteli tätä innokkaammin, josta toinen näytti nauttivan kuin viimeistä päivää.

Jossain vaiheessa Chad alkoi tulla kateelliseksi ja änkesi töykeästi mukaan rapsutteluun.
"Hyi kuinka töykeä olet Chad!" tokaistiin huvittuneesti ja otettiin toinenkin käsi käyttöön, jotta kateellisuudesta vihreää pentua voitiin myös silitellä.
Vielä Ross mukaan, niin kaikki olisivat hänen kimpussaan kerjäämässä huomiota!
Onneksi Ross kuitenkin istui ylväästi typistetyt korvat pystyssä ja saattoi jopa katsella toisia "Mitä typeryksiä" -ilmeellä. Mutta sitähän ei voinut tietää, sillä koirat eivät vääntele samalla tavalla naamaa, kuin ihmiset, vai mitä?

Kun toinen sitten esitti kysymyksen, muisti Lizbeth, että koirankin omistaja oli paikalla, joten jätti molemmat koirat rauhaan sipaisten vielä kerran näiden turkkeja ja suoristi sitten ryhtinsä siirtäen vielä Chadin remmin toiseen käteensä. Hän katsoi vielä hetkisen pentuja, jotka tervehtivät toisiaan iloisesti, kunnes sitten loi jälleen katseensa Liamiin.
"Joo, oonhan mä. Sä taidatkin olla Liam Wolflin, Astonin kolmannella luokalla?" se ei ollut kysymys, vaikka se saattoikin kuulostaa siltä. Se oli pikemminkin varmistus, vaikka Lizbeth tiesi tarkalleen, kuka toinen oli.
"Lizbeth Rodriguez, Aston Highn toistaluokkaa käyvä cheerleader", esitteli brunette itsensä pientä flirttiä äänessään ja paljasti vielä virheettömän valkoisen hammasrivistönsä, "Yks parhaimmista, jos vielä uskallan lisätä. Mutta se tais kuulostaa aika itsekeskeseltä?"

Sanoikohan hänen nimensä toiselle mitään? Luulisi nyt, että kaikki tietäisivät hänet! Niin kuin hän oli sanonut, olihan hän yksi parhaimmista cheerleadereista ja vielä Mary-Ann McAllisterin rakas ystävä (monien vastoinkäymisten kautta).
"Kuulun Mary-Ann McAllisterin ystäväpiiriin, jos se antaa enemmän vihiä hahmottamaan mut", lisättiin sitten vielä.
Varmasti toinen tietäisi M.A:n! Olihan tuo sentään koulun tunnettu draamakuningatar ja mitäköhän vielä? No, voisi jopa sanoa, että blondi oli melkein kuin yksi suosituista, ja koulun suosituthan kaikki tunsi nimeltä!

Toinen hihkaisi onnessaan kun sai pojalta luvan päästä osoittamaan hellyydenosoituksia Hydelle, hän vilkaisi kun toinen laittoo nuoremman yksilön hihnan samaan toisen kanssa ja sitten taas näitä kun tuo puolalainen pentu kiehnäsi innoissaan uuden tuttavuuden ympärillä niin paljon kuin vain voi ja kävi samalla nuuhkimassa hiukan Chadiakin.
Hän tiesi sen! Toinen oli alkanut juuri lässyttää hänen koiralleen.. Mikä noissa pienissä nappisilmissä oikein vetosi naisiin? ne aina haluavat tulla hellittelemään Hydeä ja ihkuttamaan miten suloisia pennut ovat, ja niin edelleen. Häntä vain huvitti tilanne.

Vielä enemmän häntä alkoi huvittaa kun tuon bruneten oma pentu, jonka nimi ilmeisesti oli Chad alkoi tulla mustasukkaisesksi ja varastaa osan huomiosta itselleen, hän seurasi katseellaan kun valkea pentu näykkäisi dobermannin korvaa mustasukkaisena tämän emännän tasajakoisesta huomiosta,ihan kuin se itsekkäänä haluaisi enemmän rapsutuksia, mutta sehän oli vain koira eikä ihminen. Liam torui tätä nytkäyttämällä hiukan hihnasta.

Koirat alkoivat tutustua toisiinsa nuuhkimalla ja reuhoamalla kevyetsi samalla kun omistajatkin tekivät hiukan parempaa tuttavuutta esittelemällä itsensä. Toinen siis oli astonista, se oli tavallaan aika selkeää, melkein jokatoinen San Diegon nuorista oli siitä koulusta, ainakin ne vähänkin rikkaat ihmiset.
Muta mistäs neitokainen hänet tunnisti?
"Hmn? Joo, olenhan minä.. Mistäs sä mut tunnet?'' Hänen oli pakko kysyä samalla kun nyökkäsi toisen olleen oikeassa. Tämä viehkeä neitokainen esitteli itsensä Lizbeth Rodigueziksi ja nimi kyllä puki tyttöä kun tämän hemaiseva asu. Jotkut kellot alkoivat kilkattaa hänen päässään kun nyt tosiaan kuuli tytön nimen, mutta juuri en kärkkään kielensä takia hänellä ei niin järkyttävää määrää tuttavia astonissa ollut, eikä hän kuolannut kyrpä ojossa cheerleedereitä kohden, tai yleisestikään ottaen kuten monet muut rikkaat kundit siellä päin. Hänellä kun oli järki päässä.
Toisella oli kaunis hymy ja hammasrivistö kuin pepsodent-mainoksesta. Vai, että ihan yksi parhaimmista? Toisella ainakin riitti itsevarmuutta jos ei muuta, hän naurahti päänsä sisällä.
"Eipä pahemmin, itsevarma olisi parempi sanavalinta.." Hän hymyili hiukan vinoon ja näytti todella hyvälle tuo ilme kasvoillaan.

Hmm.. Vai että ihan Mary-Ann McAllister? Kyllähän hän toki tytön tunsi, hän oli kuullut tästä pojilta, kukapa ei koulun pahamaineisinta jakorasiaa tuntisi? Valitettavasti poika ei edelleenkään oikein hahmottanut kuka Lizbeth oli, pieneksi harmikseen..
"Sori, en kyllä saa mieleeni..." Enempää hän ei ehtinyt sanoa, sillä kuuli takaansa tuttua haukuntaa ja kun hän päätyi katsomaan allaan olevaa hihnaa sai Liam huomata, että jotenkin kummasti Hyde oli saanut päänsä ujutettua ilmeisesti liian löysällä olleesta pannasta päänsä pois ja oli nyt lähtenyt karkuteille! Kirous viekööt sitä pahuksen piskiä! Hän kääntyi katsomaan taakseen ja näki jo missä tuo juoksi.
Pennun perhana oli juoksemassa täyttä häkää minkä pienistä jaloistaan pääsi.

''Voi helvetin kuustoista!" pääsi kiroaminen suusta ja hän lähti oitin juoksemaan tuon kurittoman paholaisen perään. Samalla karjuttiin pennun nimeä josko tapahtuisikin ihme ja se tottelisi käskyä.
Turha toivo.
Hyde oli karkumatkalla eikä se olisi sitä lopettamassa ellei sitä vähintään kampattaisi maahan. Se rynnisti jonnekin pusikkoon piiloon ja samoin teki Liam, hän ei ehtinyt sanoa mitään Lizbethille, mutta jos tuo jatkaisi matkaansa niin ehtisi hän nähdä tätä myöhemmin koulussa. Nyt piti saada kuriton rakki kiinni takaisin hihnaan.

Lizbeth loihti kasvoilleen liioitellun hämmästyneen ilmeen toisen kysymykselle, mistä hän tunsi tämän. Niin Lizbethin tapaista liioitella, mutta sen hän vain oli oppinut Mary-Annelta. Tosin blondi taisi käyttää tätä ilmaisukeinoa aivan eri tavalla kuin hän.
"Totta kai mä sut tunnen!" Liz sanoi draamaprinsessan elein ja korotti ääntään oktaavin verran, "Mä tiedän KAIKKIEN meidän koulun oppilaiden nimet, klikistä riippumatta."
Sitten tyttö virnisti leikkisästi ja draamaprinsessan ilme katosi kasvoilta. Ah, oli ihanaa ylidramatisoida. Hänellä taitaa olla lahjoja näyttelemisessä, varsinkin kun isä on yksi kuuluisimmista ja halutuimmista näyttelijöistä. Hänhän pääsisi mihin tahansa elokuvaan, jos vain haluaisi. Mutta Lizbeth ei halunnut tehdä kaikkea isänsä siiven ohella, vaan halusi selvitä ilman vanhempien mahtavan maineen tuomaa suosiota.
Hän halusi luoda oman juttunsa.
"Ja koska sähän oot urheilija, niin me cheerleaderit kuolataan teidän perään kunnon kuolavanat suupielissä, kuin bernhardilaisilla konsanaan", kertoi brunette ja naurahti sitten perään, "Mut kuolaaminen ei kuulu mun luonteeseen. Ainakaan paljoa."
Kun Liam sitten loi vinon hymyn huulilleen, olisi Lizbethin tehnyt mieli alkaa kikattaa ja keikistellä suoraan toisen edessä, sekä kehumaan toisen ulkonäköä aina taka-ajatukset mukana mielessään. Mutta se olisi jo typerää! Kunnon flirttailu kuului kouluun ja juhlatilaisuuksiin, ei koirien lenkille!

Bruneten iloinen ilme muuttui loukkaantuneeksi, kun toinen sanoi, ettei tämä tunnista häntä. Ennen kuulumatonta! Lizbeth laittoi protestoivasti kätensä puuskaan ja mutristi huuliaan.
Tyttö oli juuri huomauttamassa pennun karkaamisesta, mutta Liam ehti ensin huomata sen ja lähti pinkomaan karvapallon perään päästämällä kiroamista suustaan sanomatta hänelle edes hei hei tai vastaavaa.
Normaalisti Lizbeth olisi tuhahtanut vihaisesti ja lähtenyt kotiin nyrpeänä, soittaen sitten ystävilleen kertoakseen, ettei tuosta kundista ollut mihinkään, mutta nyt hän ei tehnytkään niin. Sen enempää ajattelematta tyttö päästi Rossin remmin irti tämän pannasta ja komensi: "Perään Ross! Etsi pentu!"
Iso dobermanni uros lähti pinkomaan Liamin perään ja ohittikin tämän nopeasti pusikon kätköissä. Liz puolestaan lähti sekuntia myöhemmin pinkomaan korkokengillään ja Chad vierellään, joka luuli että kyseessä oli jokin hauska juoksuleikki, näiden perään ja pujahti myös pusikkoon.

"Hyde..? Hyde?" tyttö huhuili ja rämpi pusikossa Chad vierellään pusikon repiessä hamettaan ja mullan liatessa valkoisia korkokenkiään. Mutta siitä ei välitetty. Uudet kengät ja mekon pystyi aina ostamaan, sillä niitä löytyi samanlaisia, koiria puolestaan ei.
Samassa kuului tuttu haukahdus. Sitten toinen ja kolmas ja lopulta se muuttui kuin koiran ikiomaksi musisoinniksi.
"Se on Ross! Mennään Chad!" komensi Lizbeth pentua, joka lähti innokkaana johdattelemaan häntä hänen rakkaan koiransa luokse, jonka irti päästäminen ei ole koskaan ollut turhaa. Lisäksi Ross omasi vielä erittäin hyvän hajuaistin, josta ei tyttö voinut muuta kuin kehua koiraansa. Ja totta kai kouluttaja oli myös hienon osan tehnyt koulutuksessa, eli hän itse.
Tumman dobermannin luokse päästiin ja Lizbeth kyykistyi katsomaan pentua hiusten takertuessa pusikkoon. Siinä se oli; vapisi kauttaaltaan pelosta, jonka Ross oli ilmeisesti aiheuttanut murinalla ja äskyilyllä, jotta tämä pysyisi aloillaan ja että omistaja löytäisi nämä. Tyttö ojensi kätensä ja nosti pennun varovasti syliinsä, suoristaen sitten ryhtinsä, jolloin kuului kauniita rasahduksia mekosta ja hiuksiin takertuneet lehdet ja piikit sun muut jäivät koristamaan hänen hiuksiaan, jotka olivat vielä vähän aikaa sitten olleet hyvässä kunnossa.
"Liam! Hyde löytyi!" brunette huudahti kuuluvalla äänellään.

Liam ihmetteli hiukan toisen ilmettä joka oli kuin jostain droadway draama esityksestä, ja alkoi miettiä olisiko pitänyt todellakin tietää tuo, että astonissa tunnettiin kaikki tosiaankin vähintään nimeltä? Mielenkiintoista.
"Vaiko ihan kaikkien..? Siinä sulla onkin ollut työtä opiskella ne ulkoa...'' Hän sanoi hiukan huvittuneena toiselle vastauksena tämän pienelle virnistykselle hänelle oli hankalaa kuvitella, että tuo tyttö osaisi todellakin nimetä kaikki vastaantulevat ihmiset.
"No mikäli neidolle sopii, mä haluaisin joskus sun todistavan ton väitteen..." Hän jatkoi lausetta edelleen sama vino hymy huulillaan.
Nyt tuli puheeksi urheilijat ja cheerleaderit. Liam naurahti ''Niin..Urheilijat kulkee vehkeet pystyssä cheerleadereiden perässä ja cheerleadit kuolavanat suupielissä urheilijoiden perässä.. On se niin hauskaa.'' Mutta hymähti vielä perään ''..Tosin mulla se ei ole kyllä tapana..'' Pieni vino hymy pysytteli edelleen huulilla kunnes suupieliä alkoi krampata ja hänen perusilmeensä pääsi valloilleen.

Ennen kuin Liam ehti valitella anteeksipyyntöä kun ei tuntenut Liziä sillä ei ole välttämättä niitä kaikkein suosituimpia urheilijoita saatikka välttämättä kauhean sosiaalisia Brunette oli jo mutristanut huuliaan ja ristinyt kädet rintakehälleen. Kovin hankalaa.. "Valitettavasti en nyt satu sua tuntemaan, mutta en mä tunne muutenkaan kauheen montaa ihmistä astonista, joten älä ainakaan nyt suutu?''

Liam käytti kaikkia lihaksiaan jaloissaan kun juoksi kurittoman pennun perään, sivusilmällään hän myös huomasi, että Lizbethin varttuneempi koira viiletti hänen ohitseen Hyden perään. Oliko hän auttanut Liamia? Pää käännettiin pikaisesti tyttöä kohden kuin kysyen miksi toinen niin oli tehnyt vaikkei ollut antanut välttämättä parasta kuvaa itsestään kun ei ollut tuntenut toista saatikka sitten sillä hetkellä muistanut sanoa hei toiselle ennen kuin rymisteli pennun perään. Kasvot kääntyivät taas tiheitä pusikkoja kohden ja hän hyppäsi muitta mutkitta sinne sekaan etsimään Hydeä.
"Hydee! Hyde..tseh,thset...tule tänne" Poika koitti houkutella tällä tavoin koiraansa tulemaan esiin vihellellen samalla. Valitettavasti tämä vain ei ollut yhteistyöhaluinen siinä suhteessa ja pysytteli piilossa. Välillä tosin Liam oli ainakin näkevinään vilauksen valkeasta karvapallosta, mutta kun kääntyi kunnolla katsomaan se oli taas karannut jonnekin. Ja taas toisella hetkellä hän näki Rossin nuuhkimassa maata ja etsimässä Hydeä.
Kolmannella vilauksella hän huomasi Lizin.

Tuo upea ilmestys oli tullut itsekin likaiseen ryteikköön ja koitti saada Hydeä esiin. Häntä ei voinut olla hymyilyttämättä, kyllä toisen vaivannäkö piti korvata jotenkin sitten kun ja jos he löytöisivät karkulaisen.
"Liam! Hyde löytyi!" kuului urheilijan korvaan ja hän lähti hölkkäämällä Lizbethin suuntaan. Poika katsoi kiitollisena brunettea tyttöä kun tällä oli tärisevä pelkuri sylissään, "Kiitos.." Kaulapanta ujutettiin karkulaisen kaulaan kun se oli vielä tytön sylissä, vasta sitten se laskettiin maahan.
"Tuhma koira..." Hän huokaisi voivottelevasti ja katseli Lizin...köh.. no, kärsinyttä ulkonäköä ja hymyili hiukan pahoittelevasti mutta siltikin kovin vetovoimaisesti.
"Oon pahoillani mitä sun vaatteille kävi... Saanko mä tarjota vaikka kahvit korvaukseksi, tai jotain?'' Hän noukki samalla lempeä ilme kasvoillaan muutaman lehden pois Lizin hiuksista jotka olivat menneet hiukan sekaisin.

Tyttö odotteli kärsivällisesti toisen saapumista rauhoitellen karvapalloa silittelemällä sen valkoista turkkia, joka oli jo joistain kohdin ehtinyt värjäytyä mullan jäljiltä. Samalla koiraa silittäessään Liz napsi lehtiä, oksia ja kaikkea mahdollista pois karvaturrin turkkia pilaamasta.
Pian kuuluivatkin askelten äänet ja brunette käänsi katseensa niiden suuntaan Rossin muristessa suojelevasti.
"Shh... Ei mitään hätää, Ross", hyssytteli Lizbeth suojelevaista uroskoiraansa joka hiljeni, mutta asettui kuitenkin valmiusasentoon kaiken varalta.
"Se on vain Liam", hän vielä lisäsi, mutta se ei tuntunut koiraa rauhoittavan. Eihän Ross ollut koskaan pitänyt siitä, että kukaan miespuolinen henkilö oli edes kosketuksissa hänen kanssaan. Jopa hänen isänsä joutui halailemaan ja osoittamaan hellyyttä hänelle Rossin selän takana, joka oli kyllä aina niin hupaisaa touhua hänen ja äidin mielestä. Isästä ei sitten ollut koiralle pomoksi, ei sitten millään!

"Ei kestä", vastattiin ystävällisesti ja laskettiin pentu maahan.
Vasta nyt Lizbeth tajusi murehtia ulkonäköään, kun Liam katsoi häntä hymyssä pieni pahoittelun häivähdys. Tytön silmät laajenivat ja lopulta hän sulki ne rypistäen pienesti otsaansa.
"Miten musta tuntuu, että en haluu nähdä itteeni peilistä?" neito päästi voihkaisun huuliltaan ja hieroi ohimoaan vapaalla kädellään.
Kun hän oli sitten saanut voivoteltua mielessään pilalle mennyttä ulkonäköään ja asukokonaisuuttaan, kumartui hän laittamaan remmin kiinni Rossin pantaan.
"Ööö..." saatiin ulos suusta, kun toinen alkoi nyppiä lehtiä pois hänen hiuksistaan. Nyt oli tullut Lizbethille totaalinen black out! Maailman harvinaisin tapahtuma ikinä!
Hänen ilmeensä oli hämmennyksestä sekainen. Aivoissa huusivat monet äänet päällekäin. Chad vinkui saadakseen huomiota. Tuuli puhalsi lempeästi häntä päin. Hänen aistihavaintonsa alkoivat heikentyä uhkaavasti.
Kokoa itsesi Liz!
"Ei se haittaa, vaatteita saa aina uusia. Ja se vois... olla mukavaa. Siis mennä kahville", tyttö takelteli sanoissaan ja lehahti punaiseksi nolostuksesta. Hän kun ei ikinä takellellut eikä nolostunut mistään, varsinkaan miesten nähden!

Lizbeth ei voinut muuta, kuin hymyillä niin valloittavasti kuin vain pystyi pelastaakseen itsensä tästä nolosta tilanteesta. Hän mahtoi näyttää kaikelta muulta kuin hurmaavalta tällä hetkellä. Noloa! Ja he seisoivat missä lie suoraan sanotusti männikössä muiden ihmisten katsellessa heitä kummastuksissaan. Noloa, noloa! Ja tässä hän vain punasteli kundille, jonka nimen, iän ja klikin tiesi, ei muuta! Ei kerrassaan muuta! Noloa, noloa, noloa!
Minne se itsevarma Lizbeth oli kadonnut?

Uhkaava murina kuului hänen korviinsa kun Liam käänsi viimeisimmän pusikon oksat pois näköetäisyyttäm tukkimasta.
''Sulla on hyvin koulutettu koira, oot varmaan ylpee.''
Liam kiristi vielä samalla hiukan koiran pantaa, ettei äskeinen pääsisi tapahtumaan uudelleen.
Pentu kipitti alistuneesti isäntänsä jalkojen juureen heti päästyään kosketuksiin maan kanssa ja uskalsi vasta sitten murista Rossille, pelkuri.
Tyttö ei vielä ilmeisesti ollut huomannut miten hänen asusteensa ja hiuksensa olivat menneet hiukan huonoon kuntoon, sääli kävi myös tytön kenkiä, noissa mahtaisi olla nihkeää kävellä kotiin..

Pienoinen naurahdus pääsi lipeämään kun poika näki miten Liz alkoi hieromaan ohimoitaan ja voivottelemaan ettei välttämättä haluisi juuri katsoa itseään peilistä. Liam meinasi sanoa, että ihan yhtä viehättävä tämä oli edelleen, mutta mietiskeli siitä tuskin olevan apua ja totta puhuen olihan tyttö aika räjäisessä kunnossa.
Lizbeth kumartui sitomaan Rossin kiinni, vasta kun tämä nousi kumarasta Liam ojensi kätensä tätä kohden ja siirsi ne pari lehteä bruneten hiuksista pois, kun tämän katse kohdistui siniharmaisiin silmiin ja hämmästyneisiin kasvoihin kyllä poika itsekin kummastui hieman.
Oliko tyttöä alkanut juuri ujostuttaa?

Nuori herra Wolflin olisi voinut katsella tytön kasvoja vaikka millä mitalla, ne olivat juuri noin niin sytövän suloiset ja häntä ei voinut olla hymyilyttämättä, pilaisiko hän nyt mukavan tunnelman möläyttämällä jotain vai olisiko vain hiljaa?
Hetkisen kuluttua hän veti kätensä pois kun ei toisen hiuksissa enää ollut mitään miksi kättään siellä pitää ja se palasi takaisin hänen kroppansa sivulle.

Lizbeth taisi saada koottuaan itsensä sillä tämä alkoi selittää, ettei vaatteilla ollut kuitenkaan niin väliä vaan saisi ostettua uusia.
Mutta voi kun Liamia hymyilytti. Tällä oli ihan varmasti hymy perseessä ja hiukan huvittunut ilme kun hän kuuli ja katseli miten tuo yksi koulun parhaimmista cheerleadereistä änkytti, tyttö oli todella suloinen.
''No se on mukava kuulla.. Haluutko sä käydä kotona vaihtamassa vaatteet vai meinaatko tulla ihan noin?'' Hän hymyili hiukan ja mietiskeli, että olisi ehkä hyvä rämpiä pusikosta pois kun ihmiset varmasti katselivat heitä hiukan kieroon kun molemmat vain seistä tönköttivät siinä tumput suorina.
-Eiköhän mennä pois tästä ryteiköstä, todettiin ja hän otti itse ensimmäiset askeleet, vilkaisten kuitenkin taakseen oliko Liz tulossa perässä.
Ruskeahiuksinen poika oli selvästikkin huvittunut, sen näki jo kaukaa miten häntä ei voinut olla hymyilyttämättä ja siinä ei ollut mitään vika. hymy sopi loistavasti hänelle, mutta luultavasti se miksi hän hymyili oli helposti väärin tulkittavissa. Kyse ei suinkaan ollut siitä, että brunette olisi ollut naurettavan näköinen, vaan se, että tämä oli alkanut änkyttää ja punastelemaan. Siinä vaiheessa tämä mies oli myytyä tavaraa.
Hyde pomppi innoissaan isäntänsä jalkaa vasten vaikka oli juuri aiheuttanut häslinkiä karkaamalla.

Vihdoin takaisin tien päällä, hänen valkeat lenkkarinsa olivat yhtä lailla pesun tarpeessa kuin cheerleaderin korkokengät jotka olivat kyllä surkuteltava näky,pähkinänruskeat etuhiukset puhallettiin sivuunpäin.
''Mutta tosiaan...nähdäänkö myöhemmin sitten, vaikka jossain kahvilassa? onko sulla kännykkää mukana niin voisin antaa mun numeron, paperia ja kynää kun ei satu olemaan mukana..''

Brunettea tosiaankin harmitti, että hänen aivonsa olivat saaneet oikosulun ja sen jälkeen joutuneet oikeaan kaaosten sekamelskaan, josta hänen änkytyksensä johtui. Kuinkakohan monta kertaa hänelle oli käynnyt näin jokaisen kundin kanssa ja myöhemmin päätynyt seurustelemaan näiden kanssa? Ainakin niin monta kertaa, ettei tyttö ollut edes jaksanut enää pitää laskua niistä!
Ja mihin ne seurustelusuhteet olivatkaan kariutuneet? Toisen ajattelutapaan joka hoidettiin enemmän munalla kuin aivoilla? Bingo!
"Sä varmaan taidatkin arvata, että meen kotiin vaihtamaan vaatteet ja viemään koirat hajottamaan huushollia." todettiin ja lähdettiin seuraamaan toista pois puskien joukosta, takaisin hiekkatielle Chad hyppien iloisesti vieressä ja Ross kävellen jäykästi vierellä.
Lizbeth olisi tehnyt melkein mitä vain, jotta olisi saanut peilin tarkistaakseen, että edes meikit olivat kunnossa, sen verran turhamainen hän kuitenkin oli. Mutta toisaalta siitä ei olisi seurannut mitään muuta kuin kauhun kiljaisu, sillä samalla kun hän olisi tarkistuttanut meikkinsä, olisi hän nähnyt myös hiuksensa, jotka aivan varmasti näyttivät aivan harakan pesältä!

Samassa tyttö muisti, että hänellähän oli mukana hänen iPhonensa ja kaivoi sen pienestä laukusta, jota joutui kantamaan mukanaan, sillä ei pystynyt sijoittamaan avaimiaan ja moisen kokoista puhelinta roikkumaan kaulaansa. Sitä paitsi se olisi näyttänyt typerältä!
Hän laittoi iPhonensa kasvojensa tasolle, kädessä samalla Rossin hihna, ja katsoi sitä, joka heijasti hänen kuvajaisensa.
Huh! Meikit ainakin olivat turvassa, jotain positiivista sentään tässäkin.
Tyttö huomasi kasvoillaan punastuksen jäljiltä jäänyttä, pienen heleää punaa ja yritti mielessään häätää sen pois koreilemasta kasvoiltaan, tuloksetta.
Mutta sitten hän sattui vilkaisemaan hiuksiaan, jotka tosiaankin olivat kaikkea muuta kuin mitä hän oli vähän aikaa sitten nähnyt peilistään!
"Oh cacato!" kivahti Lizbeth italiaksi ja yritti haroa hiuksiaan edes hieman paremman näköisiksi, mutta turhaan.
Turhaa Liz hyvä, aivan turhaa..

Liam ehdotti, että he meneisivät hieman myöhemmin kahville ja sitten... Mitä?
Lizbeth lopetti hiustensa surkuttelemisen ja laski iPhonea pitelevän käden pois kasvojensa edestä, katsoen sitten Liamia kissamaisilla silmillään.
"Joo, toki", hän sanoi pienen hämmästelyn jälkeen ja riuhtaisi Chadin hihnaa, sillä pentu oli lähdössä seuraamaan vierasta miestä, joka kulki heidän ohitseen. Ross vain murahti pienesti ja meni sitten makaamaan maahan, jolloin Chad kipitti hyppimään tämän ympärille, jolloin näiden talutushihnat menivät aivan solmuun.

''Kyllä mä sen tiesin ja ajattelin itekkin käydä vaihtamassa kuteet, en kuitenkaan viitti tulla ihan kahvilaan puoli pukeissa..'' todettiin vain samalla kun harottiin hiukan hiuksia pieni vino hymy huulillaan.
Liamilla ei ollut tietoa mitä tuo brunette tyttönen mietiskeli itsekseen vaan hän lähinnä katseli maisemia, koiraansa ja Lizbethiä odotellen jotain, kuka sitten tietää mitä.

Paikallaan olemisen rikkoi se kun toinen kaivoi jotain laukustaan, iPhone?
Mutta eipä pojan tarvinnut kauaa kummastella mitä varten tämä oli sen kaivannut kun tuo jo katseli tarkastellen kasvojaan elektroniikka vehkeen kiiltävästä pinnasta.
Naiset.
Ajateltiin vain pään sisällä, mutta ennen kuin poika pääsi mitään lipsauttamaan turhamaisuudesta kuului pienimuotoinen kiljahdus. Jaahas, tyttö oli selkeästi nähnyt hiuksiensa tilan ja se ei selkeästi miellyttänyt neitiä, ei ollenkaan..

Hyde teki parempaa tuttavuutta samalla bruneten Chadin kanssa, Rossin lähelle tämä ei tosin enää uskaltautunut, niin pahasti rassukka oli pelästynyt kun tuo oli tullut haukkumaan sille. Liamin piti pitää kovempaa kiinni hihnasta, ettei se kirpoaisi hänen otteestaan, ollakseen noin pieni piski sillä kyllä riitti suhteutettuna voimaa, terävällä äänellä sanottu käsky tosin palautti kurimuksen takaisin omistajansa viereen.

Lizbeth katseli häntä silmiin ja Liam vastasi siihen samalla mitalla eikä kääntänyt katsettaan, mutta eipä tämän pojan ilmeessä ollut luettavissa mitä tuo tällä hetkellä ajatteli ja mitä suunnitteli.
''Noo, annatko sen niin mäkirjotan mun numeron, voit sitte soittaa kun oot valmis..''
Vihjaili tällä tavalla, että Lizillä todennäköisesti kestäisi kauemmin kuin hänellä ja puhelimen saatuaan hän näppäili siihen oman numeronsa, kirjoitti nimensä numeron yläpuolelle, tallenna ja se oli siinä.
Kännykkä palautettiin oikealle omistajalleen.
''Näkyillään sitten myöhemmin Lizbeth Rodriguez'' Kättä heilautettiin vielä ennen kuin urheilija poika jatkoi matkaansa hölkäten kotia kohti.