Mitäs täällä voisi lukea?

- sovittu. -

Se oli taas sellainen iltapäivä, kun Aline vietti aikaansa kirjastossa. Tytöllä oli päällään taas kerran lyhyt mekko, tällä kertaa Miu miun käsialaa. Jalassa istuivat uudet Loubotinin nilkkurit. Jalassa oli punaiset sukkahousut ja lattialla tuolin vieressä musta Hermes Birkinin laukku. Tänään moni oli huomauttanut kalliista vaatteista ja pari kermalaista oli sanonut laukun olevan hieno. No sillä oli ehkä myös hintaa!

Aline selasi psykologian oppikirjaa, sillä harkitsi sitä toiseksi valinnaisaineeksi. Mitä päässä likkuu? 'No eipä oikein mitään', Aline ajatteli kirjan sivulle ja käänsi seuraavan. Mikä vaikuttaa ihmisen päätöksiin? Kaikkea sitä lukikin. Aline pamautti kirjan kiinni ja vei sen takaisin hyllylle. Hups hän keikahti nurin kyykistyessään ja sitä seurasi hihitys, joka kuului muiden kirjastossa olevien niinkuin Alinen itsensäkkin suusta. Tyttö nousi ja alkoi etsiä kiinnostavampaa luettavaa.

Nyt sai kelvata matematiikka, sillä geometria oli vähän hakusessa. Pian alkaisivat kokeet, joten piti lukea. Huhheijaa. Lehden sivuja selaillessa, hiukset valuivat valtoimenaan peittäen tytön näkyyyden muihin ja toisinpäin.

Tom astui kirjastoon pieni hymynkare huulillaan, hän piti kirjastoista. Aina kirjastossa ollessaan hän tunsi olonsa hyväksi, kirjat olivat hänelle tärkeitä ja niitä kirjastossa oli tarpeeksi hänen luettavakseen.
Nuorukainen käveli hiljakseen rivien välissä, hänen oli tarkoitus lainata uusi psykologian kirja valinnaiskurssiaan varten, joten hän hitaasti lähestyi hyllyrivistöä jossa kyseinen kirja sijaitsi.
Tommy ehti hyllyrivistön päähän kun hän näki tytön keikahtavan nurin pikku hamosessaan. Tom ei voinut pidättää nauruntirskahdustaan, hän odotti että tyttö oli päässyt takaisin paikalleen ja käveli sitten psykologian kirjojen kohdalle huomaten samalla että kömmähdellyt tyttö oli äskettäin palauttanut takaisin hyllyyn erään psykologian kirjoista.
Tom otti hyllystä saman kirjasarjan toisen kirjan ja selasi sitä hieman hyllyn vieressä seisoskellen.

Nuorukainen nosti katseensa kirjasta ja vilkuili kirjaston pöytiä. Suurin osa niistä oli täynnä, vain kolmessa oli tilaa, kaksi opiskelijoista näyttivät todella kiireisiltä, joten Tom ei halunnut häiritä heitä. Siispä hän suuntasi tämän tummahiuksisen neitosen luokse.
"Hei, saanko istua tähän?" Tom tiedusteli ja vetäisi tuolin itselleen toiselta puolelta pöytää.

"Joo." Aline sanoi vilkaisematta hiusten läpi kysyjää. Äänestä päätellen kyllä vastakkaisen sukupuolen edustaja. Tyttö selaili hetken sivuja ja mielekiinnosta siirsi pojan puoleisen hiusverhon olkapääntaakse suoristaen asentoaan. Tummat silmät katsoivat hetken suurina. Ei herrajumala! Poikahan oli suorastaan hullu. Aline on tavis, poika kuuluu kermaan.

"Ootko kiinnostunu psykologiasta?" Aline avasi suunsa. Hän itse oli kyllästynyt aiheeseen eikä enää harkinnut tosiaankaan sitä aineta toiseksi. "Mun pitäis suorittaa vielä joku kurssi, jos haluun siksi miksi mä tähtään." Aline sanoi painaen kyynerpäänsä matikankirjankirjaan sivulle. Silmissä hieman pelokas katse Aline vilkaisi ympärilleen. Onneksi kirjastossa ei ollut kermaa.

Tomin kasvoille nousi pienehkö hymy hänen huomatessaan miten tyttö oli säpsähtänyt tunnistaessaan nuorukaisen. Poika istui tuolille ja laski kirjan pöydälle avaten sen samantien.
"Joo, oonhan mä. On kiinnostavaa ottaa selville miten ihmismieli toimii, ei sitä aina ymmärrä edes itseään, saatika muita", Tom sanoi hiljaa nostaen samalla pöydälle muistiinpanovihkonsa.
"Ethän sä ole kiinnostunut matematiikasta, se on kurjaa", Tom virnisti osoittaen kirjaa tytön kyynerpään alla. Nuorukaista huvitti miten tyttö pälyili ympärilleen, aivan kuin odottaen että jostain ilmaantuisi koulun suosituimpiin kuuluva tapaus joka tulisi hakkaamaan heitä kirjalla tai jotain vastaavaa.
"En usko että tänne tulee tähän aikaan ketään sellaista jota kannattaisi pelätä", Tommy totesi pieni huvittuneisuuden vivahde äänessään.
Sen sanottuaan poika alkoi selata kirjaansa löytäen pian etsimänsä luvun joka kertoi lapsuuden traumojen vaikutuksesta aikuiselämään.

"Mistä sä niin päättelit?" Aline kysyi katsoen toista. Miten toinen edes päätteli semmoista. Alinella oli nyt jokunen kurssi vähän hakusessa ja sillä siisti. "Ja sä taidatkin sitten olla tosi kiinnostunu psykologiasta?" Aline sanoi painaessaan kyynerpäänsä kovemmin kirjaa vasten. Pitihän se heti alussa arvata että toinen oli täysi... urheilija.

"Mistä sä tiedät." Aline sanoi "Kuule. Mary-Ann McAllisterilla ja Gemma Flemingillä on varmaan oma salainen agentti ryhmä, joka seuraa kermalaisia ja ilmottaa pääpomoille." Tyttö sanoi ja veti tuolin kauemmas pöydästä "Lisäksi mä veikkaisin että urheilijat ei nyt ole niin tärkeitä, mut mitä ne miettiikään kun sellanen puhuu tavikselle. Voi hirveetä." Aline sanoi. Toinen ei selvästi tiennyt mitään, mutta ei Alinekaan varma ollut että oliko jutut tosia "Mietä miten ne suhtautuu? Ajattelee varmaa että nyt tuo tavis jolla on hieno Hermes Birkinin laukku, ujuttautuu kermaan Tomin kautta." Aline taisi puhua suunsa puhtaaksi ja jäi odottamaan toisen reagointia. Olisihan se hienoa että joku marssisi paikalle ja antaisi näpäytyksen. Tomhan se Alinen viereen oli istunut.

Tyttö jatkoi Tomille puhumista joten Tom nosti katseensa psykologiankirjasta ja hymyili pienesti.
"Tuossahan on matikankirja, ei tarvitse olla nero huomatakseen että luit sitä äsken", poika sanoi miellyttävään sävyyn.
"Niinhän mä olen, ehkä tarvitsen sitä tulevaisuuden ammatissani", Tom jatkoi mietiskellen samalla mahdollista tulevaa ammattiaan. Aivan varma hän ei kuitenkaan vielä ollut.

"No, antaa tulla sitten vain, eihän täällä voisi lukea mitään jos ei voisi istua johonkin pöytään. Nuo kaksi tuolla näyttivät siltä että olisivat voineet purra pään irti jos istuisin viereen, näytit ainoalta epävaaralliselta", Tom hymähti huitaisten kädellään kohti kahta ankarasti opiskelevaa nuorta.
"Miten niin mitä ne miettivät? Mitä sillä on väliä, ethän sä ole mun tyttöystäväni tai mitään, tässä luetaan kirjaa sattumoisin samassa pöydässä..." poika katseli toista hieman huvittuneena. Jos joku kermalaisista törmäisi kirjastoon nälvimään heitä, Tomilla ei ollut mitään hävettävää, hänhän oli tullut lukemaan psykologiaa eikä hänelle merkinnyt paljoa kenen vieressä istuisi, oli tämä sitten suosittu tai ei.
Tom ei aina ymmärtänyt miten hysteerisesti väki klikkeihin suhtautui. Ihmisiähän tässä oltiin, tosin Tom ei ollut varma muutaman tietyn henkilön inhimillisyydestä, mutta eihän tässä sen suurempaa vaaraa siltikään ollut.

"Mut se ei tarkota että mä olisin kiinnostunut itse aineesta!" Aline sanoi. Miksi hänestä oli kiva ärsyyntyä näin. Ja toinen vielä puhui hirveän miellyttävästi. Voi hitto.

"Sä et tiedä mistään mitään." Aline ilmoitti. Hän oli kiltti tyttö, joka suuttui hyvin helposti. Puhua hän osasi, mutta nyt ei tuntunut sanaakaan pääsevän tytön huulilta, jossa olisi kunnolla järkeä. "Ihmiset on yliajattelevia" Aline huomautti. "Niitä on hirveesti. Usko pois. Ne tykkää urheilijoista ja pelästyy jos ne ees vilkasee jotain toista saati sitten juttelee."

Tom kuunteli hetken toisen puhetta ja räjähti sitten nauruun, muutama nörtti vilkaisi häntä paheksuvasti kirjojensa takaa.
"Voi anteeksi, en tosiaan tiedä mistään mitään", poika sanoi edelleen hyvin huvittuneena. Tytön käytös sai Tomin tuntemaan itsensä jonkinsortin aateliseksi joka ei saisi keskustella palvelijansa kanssa.
"Liikoja luuleavat ihmisethän tekevät aina kärpäsestä härkäsen, paras tottua siihen", Tom sanoi äänessään jo ripaus ärtyneisyyttä. Poika luki muutaman rivin kirjastaan ja huokaisi sitten syvään.
"Tästä ei taida oikeesti tulla mitään, oon pahoillani kun änkesin tähän näin aiheuttamaan ongelmia", nuorukainen sanoi silmiään pyöräyttäen. Tyttö oli ilmeisesti aivan liian paniikissa sietääkseen Tomia seurassaan, paras siis poistua takavasemmalle.
Tom otti kirjan käteensä, kävi tuikkaamassa sen hyllyyn paikoilleen, palasi takaisin hakemaan muut kamppeensa ja lähti kohti kirjaston ovea sanomatta sanaakaan.
Klikkihysteeriset, huoh.

/ muokkasin tämän viestin nyt (19.1.) niin että Tom häippäsee, koska vastauksessa on mielestäni kestänyt liian kauan.