Sivu paholaisen päiväkirjasta

Kun alkujärkytys lyömisestä oli hälvennyt, Cherien kasvoja kirveli. Ehkä jollekin joka oli tapellut enemmänkin, tuollainen huitaisu ei tuntuisi missään, mutta hemmoteltuna, pumpulissa säilytettynä pikku prinsessana Cherie oli aina selvinnyt riidoista ja muista kriiseistä saamatta kunnon lyöntiä. Tämä huitaisu tuntui tytön kasvoissa shokeraavan kivuliaana, ja oikeastaan hän oli itkun partaalla, joka johtui myös suureksi osaksi lyönnin aiheuttamasta säikähdyksestä ja adrenaliinipurkauksesta.
Acidin sanoihin Cherie ei vastannut tavanomaisella nasevalla kommentilla, tai edes ajatellut omahyväisenä sitä mitä muut ihmiset olivat valmiita tekemään hänen vuokseen, tyttö vain katsahti hieman häkeltyneen näköisenä. Hän ei osannut käyttäytyä tässä tilanteessa, joka oli täydellisen vieras hänelle, ja se jos mikä oli harvinaista! Yleensä Cherie Hayes osasi sopeutua tilanteeseen kuin tilanteeseen, mutta nyt hän halusi vain pois paikalta jotta voisi rauhoittua ja saada kaiken hallintaansa kuten yleensä.

Acidin pyytäessä katseellaan lupaa napata hänet kainaloonsa, Cherie ei vastannut muutoin kuin painautumalla kiireen vilkkaa toisen kylkeen. Tällä hetkellä diivalla ei ollut minkäänlaista ajatusta siitä, että hän haluaisi Acidin sänkyyn kanssaan, äskeinen välikohtaus oli kyllä sammuttanut täysin moiset ajatukset.
"Vie mut pois täältä, jooko", Cherry sanoi hiljaa, ruskeiden silmien katse avoimena Acidin silmissä. Nyt hänen katseessaan tai puheissaan ei ollut lainkaan sitä juonittelevaa, omia ja muiden sanoja tarkkaan punnitsevaa diivaa, jäljelle oli jäänyt vain säikähtänyt pikku prinsessa.

+ hähää, tein sen! vastasin ekaan peliini puolen vuoden tauon jälkeen, jeeee! ♥ +

- purrurruurruuurrrr<3 -

Ärtymyksen, tai suoranaisen suuttumuksen, seuraama reaktio hälveni hiljalleen tässä kaapinkokoisessa korstossa, kun tyttö omatoimisesti painautui suojaa ja turvaa hakien vasten hänen kylkeään. Käsi kierrettiin automaattisesti heiveröisen varren ympärille ja tyttö suojattiin pahalta maailmalta kuin tuo olisi ollut siipirikkoinen linnunpoika. Acid tunsi suojelunhalua, jota häneltä harvemmin saattoi tuntemattomia tai edes puolituttuja kohtaan odottaa saavansa. Tyttö oli vain niin hukkuneen oloinen Cherie Hayesiksi, ettei siinä muuta todellakaan kyennyt tekemään. Tuo eittämättä kaunis vaaleaverikkö pyysi pojalta, että tämä veisi tuon täältä pois, mitä hän todellakin oli tekemässäkin. Hänellä vaan ei ollut autoa, mikä oli toisaalta hyvä. Hänhän olisi kunnostaan huolimatta saattanut hypätä ratin taa ja ajaa tytön kotiinsa. Nyt pitäisi varmaan turvautua taksiin, mutta totuus siinäkin oli se, ettei budjetti sallisi… Tytöllä taas varmasti olisi siihen rahaa ja Acid kuitenkaan ei sinällään ollut herrasmiesmäisimmästä päästä…
“Haluatko sä kotiin? Soitanko mä sulle taksin?”, miehisen matala ääni kumpusi kaksimetrisen nuorukaisen syövereistä. Sen hän ehkä onnistuisi tekemään, mutta odottaminen olisi sietämätöntä… Sitä paitsi todella moni muukin täällä kaipasi sitä laittoman kallista kännikuskausta… Mutta ei tämä taluttaminenkaan tulisi pidemmän päälle onnistumaan, jätkällä kun ei ollut harmainta aavistustakaan mihin hänen täytyisi kävellä ja missä nuori naisenalku oikein piti majaa.

“Vai haluatko sä rauhoittua ensin jossain? Mä pidän susta kyllä huolta.” Jaa a, ja koskas Hunter Lyonista olikaan tullut näin oksettavan ritarillisen imelä?

Cheriellä ei ollut hajuakaan siitä, minne pyytäessään halusi Acidin vievän hänet, ei hän sellaista ollut tullut ajatelleeksi. Joten kun Acid kysyi halusiko hän kotiin, tyttö oli edelleen täysin pihalla ja todellakin kaukana tilanteen hallitsemisesta. Ja se jos mikä ärsytti, ja etenkin pelotti diivaa jolle tuollainen tuntemus oli vieras. Mutta sen verran Cher oli oma itsensä sillä hetkellä, että kysymys taksista sai kylmänväreet kulkemaan pitkin selkää. Taksi? Taksit olivat köyhille joilla ei ollut varaa omaan autoon tai kuljettajaan. Taksit olivat likaisia, haisivat vanhalle oksennukselle ja penkkien väleistä löytyisi takuulla ties mitä pieniä olioita, purkkaa ja muuta iljettävää. Niin... Ehkä hänellä oli hieman voimakkaat mielipiteet takseista, mutta ei hän koskaan ollut matkustanut taksilla, ainakaan muistaakseen! Ja hän oletti niiden olevan törkyisiä, sen perusteella että hänen mielestään niillä tosiaan matkustivat vain köyhät. Siis Cherieen verrattuna köyhät, sellaiset joilla ei ole varaa omaan autonkuljettajaan. Eli itseasiassa aika monet.

"Jos... jos me vain käveltäisiin hetki, ja mietitään sitten sitä... taksia... tai jotain" queen bee sanoi, koittaen tukahduttaa lievää inhoa äänestään. Ehkä hän voisi uhrautua ja uskaltautua taksiin. Tai sitten ei.
Hän voisi periaatteessa soittaa Alexille. Mutta Cherry tiesi että tapahtunut paljastuisi kuitenkin miehelle joka toimi tavallaan hänen henkivartijanaan. Ja asian paljastuttua Alex saisi hepulin eikä jättäisi Cheriä hetkeksikään rauhaan, ja vaikka Alex oli rakas, mutta oli toisinaan rasittavaa että hänen lähtiessään yksin johonkin vieraaseen paikkaan, kannoilla roikkui kaksimetrinen korsto sen näköisenä että kukaan hyvännäköinen poika ei uskaltanut vilkaistakaan häneen, saati tulla juttelemaan.

Heidän kävellessään poispäin klubista, rähinästä ja musiikin jumputuksesta, alkoi Cherienkin mieli tyyntyä. Mutta oli edelleen mukavaa tuntea Acidin voimakas käsivarsi ympärillään, se teki hänelle turvallisen olon, jonka takia hän painautuikin tiiviimmin toisen kylkeen. Oli muutenkin jotenkin miellyttävän lämmin ja leijaileva olo, jonka myös hänen juomansa alkoholi toi mukanaan, sulkien ulkopuolisen maailman kauemmas.
"Kiitos", prinsessa sanoi vilpittömästi kun urheilija lupasi pitävänsä hänestä huolta, sillä hän todella uskoi toista. Äskeinen välikohtaus sai Cherryn luottamaan siihen, että hänen ei tarvitsisi pelätä saavansa uudelleen turpaan sinä iltana jos pysyisi samassa seurassa, niin vaikuttavasti Acid oli päässyt eroon edellisestä ahdistelijasta.

"Toivottavasti sä mursit siltä jotain", diiva sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen.

+ hihiiiii lisäälisäälisää cherie+acidia!♥♥ +

Neiti toivoi vielä raitista ilmaa ja kävelyä, eikä Acidilla ollut syytä kieltäytyä siitä. Olihan hänen oma iltansa tavallaan loppunut lyhyeen ja hieman tai hieman enemmän epämiellyttävissä merkeissä, mutta sille ei yhtään mitään voinut. Hän voisi viedä sen loppuun asti, kuten se oli pitkälti alkanutkin, samassa seurassa. Ei moista oikeastaan voinut ajatella vain velvollisuutena, vaikka se tuntuikin välttämättömyydelle. Ahdistavalle ja epämieluisalle ei kuitenkaan.
Tyttö tuntui painautuvan tiukemmin poikaa vasten saaden siniset silmät vilkaisemaan hieman hämillisinä vierelle, melko lailla alaviistoon. Okei? No, toki Cherie sai olla siinä, aivan niin lähellä kuin tahtoi, mutta se ei todellakaan tarkoittaisi sitä, että mitään tulisi tapahtumaan. Ehkä Hunter oli tosiaankin tavattoman outolintu, mutta ei, ei häntä aivan oikeasti kiinnostanut. Ehkä joskus, mutta ei nyt. Hän ei ollut niitä kundeja, jotka viettivät iltaansa ulkosalla vain saadakseen pesää. Hän harrasti sitä enimmäkseen juopumishakuisena, miksei sitten myös sosiaalisena kanssakäymisenä. Naiset liittyivät yleensä vain juttuseurana ja satunnaisina iskuyrityksinä hameväenpuolelta.

Lähemmäs painautunut prinsessa kiitti häntä suojeluksesta, saaden hymyn käymään huulilla hämmentyneenä, mutta hyväntahtoisena. Toki hän otti moisen täysin tarkoitetun ja aidon sanan kohteliaisuutena tältä tytöltä, vaikka kuinka kiviseltä ja piittaamattomalta ulospäin näyttäisikin.
Cherie toivoi ääneen Acidin murtaneen jätkältä jotakin. Köriläs epäili sitä, mutta ei sanonut ääneen mitään. Tuskin mitään vakavaa oli keritty aiheuttaa, mutta mistä sitä koskaan mitään varmaksi tiesi. Saattaisihan jälki osoittautua äärimmäisen pahaksikin, vaan Acid mieluummin jättäisi vastaamasta seurauksista vaikka ne kestäisikin kuin mies.

Acid osoitti jälleen taitonsa, tai ongelmansa, olla hiljaa, sillä tuo pysytteli jälleen ääneti, jättäen Cherien sanat kommentoimatta. Ei se häntä itseasiassa tällä kertaa haitannut niin paljoa kuin aiemmin klubilla, mutta silloin hänellä olikin ollut täysi meno päällä. Nyt hän itseasiassa nautti pienestä hiljaisuudesta, mikä tavallaan sai kaipaamaan kotiin. Mutta yllättävää kyllä, yleensä kotia ajatellessaan hän tunsi olonsa turvalliseksi, mutta nyt ajatus tyhjästä, valtavasta kartanosta jossa olisi tänä yönä vain hän ja hänen lemmikkinsä... Ajatus pelotti Cherryä hieman. Herra Hayes oli vienyt vaimonsa parin päivän hemmottelulomalle ylelliseen kylpylään Los Angelesiin, Alex oli kotonaan ja palvelusväki vietteli vapaapäivää. Muutoin hän olisi varmasti ollut innoissaan tyhjästä talosta joka oli kokonaan hänen hallussaan, mutta äskeisen välikohtauksen jälkeen hän olisi todella halunnut jonkun ikäänkuin turvaamaan selustan. Okei, ei kukaan pääsisi kovinkaan helpolla Hayesien kartanoa ympäröivän muurin sisäpuolelle ja taloon ei niin vain murtauduttaisikaan sillä heidän turvajärjestelmänsä oli hyvin herkkä hälyttämään; se oli tullut pari kertaa todistettua kun Cherien miesvieraat olivat koittaneet hiiviskellä keskellä yötä viihdyttämään neitokaista. Se jos mikä sammuttaa muhinointihalut, kun ensiksi saa kimppuunsa kaksimetrisen henkivartijan, sen jälkeen pää punaisena huutavan, käsiaseella uhkaavan ylisuojelevan isukin, ja lopuksi vielä poliisit jotka odottavat supermurtovarasta ja saavatkin tilalle pelästyneen teinipojan. Täytyy sanoa että silloin kukaan ei ole yhtään tyytyväinen.

Koska Cherie ei halunnut olla yksin tänään, tietenkin hän ensimmäisenä ajatteli senhetkistä seuralaistaan. Niin, hän tuntisi varmasti olonsa hyvin turvalliseksi jos Acid tulisi hänen kanssaan. Ja ei hän oikeasti ajatellut nyt mitään kaksimielistä, oikeasti! Ihan vain omaa henkistä hyvinvointiaan. No, eihän sitä siis koskaan tiennyt mitä tulisi tapahtumaan... Cher alkoi varmasti olla jo paljon paremmassa kunnossa kun pystyi tavoittamaan edes pienen murto-osan siitä tytöstä joka oli ollut ennen äsköistä välikohtausta.
"Eikö tuosta voi haastaa oikeuteen? Siis eikö tuollaista voi jo kutsua pahoinpitelyksi?" vaaleaverikkö kysyi, viihdyttäen itseään ajatuksella siitä että laittaisi häntä lyöneen miehen kärsimään.

Acid oli tosiaan vaipunut hiljaisuuteen ja hiukan omaan päähänsäkin. Hiukan sumea meininki siellä oli, mutta ei hän tainnut pahassa humalassa olla. Siltä ei ainakaan tuntunut. Nyt oli hiljaista, kun Acid tapansa mukaan ei sanonut mitään ja säikähtänyt Cherie ei tilanteen tähden tietenkään juuri puheliaana ollut. Se hiljaisuus ei häirinnyt Lyonia, ei hiljaisuus koskaan.
Tovin kuluttua vaaleaverikkö kuitenkin avasi suunsa ja uteli oikeuteenhaastamisesta. Miksi se sitä häneltä kysyi? Oliko kukaan koskaan väittänyt, että Hunter Lyon olisi ollut jotenkin erityisen fiksu yksilö? Voi, ei hän tosiaan ollut ja tuskin kukaan mitään sellaista uskottelisikaan. Vaan ei hän tyhmäkään ollut, ei täysin.
"Oli se päällekarkaus", kundi ilmaisi oman mielipiteensä matalalla äänellään. "Ja kyllä siitä tietääkseni oikeuteen voi haastaa.." Niin, ei Acid kyllä tullut ajatelleeksi, että olisi ihan hyvä onkia hiukan tietoa siitä jätkästä sitä varten.

Sinisilmä katsoi hetken aikaa tyttöstä ja pudisti päätään pienesti. Ehkä illan juhlimiset oli toisen osalta juhlittu nyt. Ei Cherie näyttänyt enää siltä, että kaipaisi uudelle klubille.
"Soitetaan taksi", hän mutisi. "Pärjäätkö sä? Vai tulenko mukaan?" Yllättävän monisanaiseksi hän oli muuttunut, mutta haitallista moinen ei kaiketi voinut olla. Paitsi ehkä sillä, että viimeisen lauseen olisi voinut ottaa toisessakin mielessä. Acid vaan ei ollut niin tyhmä, että yrittäisi mitään nyt. Eik hän käyttänyt naisten heikkoja hetkiä hyväkseen muutenkaan. Silti, ei hän ollut mikään ritari valkealla ratsulla, vaikka nyt hieman sille saattoikin vaikuttaa.

Cherien haaveillessa edelleen jokseenkin humalaisessa mielessään häntä lyöneen miekkosen elämän pilaamisesta ja siihen keinoja keksiessään hän ei edes tullut ajatelleeksi Acidin hiljaisuutta, joka alkoi osoittautua hyvinkin tyypilliseksi piirteeksi tuolle.
"Niin... Mutta mä epäilen että pelkkä oikeuteen haastaminen korvaisi mitään. Ehkä mä pidän henkilökohtaisesti huolen siitä, että saan korvauksia... Hmm... Ei tarvitsisi kertoa isillekään mitään, koska muuten mä en enää pääsisi ikinä mihinkään yksin..." Cherie mutisi puoliääneen itselleen, ajattelematta edes että poika jonka kyljessä hän oli kiinni, kuulisi hänen puheensa. Prinsessan oloa vain sattui helpottamaan kun hän keskittyi oman edelleen jomottavan poskensa sijasta miten laittaisi häntä satuttaneen miehen kärsimään, se vei ajatuksia muualle.

Kun Acid sitten aukaisi suunsa, se tuli niin odottamatta että ajatuksiinsa uppoutunut Cherie hätkähti säikähdyksestä. Ja säikähdyksen jälkeen tuli ymmärrys toisen sanoista, joiden myötä lievä inhonvärähdys. Taksi. Hyi. Tytön mielessä taisteli kaksi eri mielipidettä, nimittäin hetki sitten vahvistunut halu mennä kotiin, ja sitä vastassa kuvotus julkisista takseista. Mutta kauaa hän ei kerennyt pohdiskella kun Lyonin poika jatkoi kyselemällä hänen pärjäilyään, ja sitten viimeisimmäksi erittäin vaaleaverikön mieltä lämmittävästi, vai tulenko mukaan? Normaalitilanteessa queen bee olisi ajatellut että totta helvetissä, hän haluaisi jätkän vällyjensä väliin. Mutta nyt hän oli lähinnä äärettömän helpottunut ettei joutuisikaan kohtaamaan isoa tyhjää kartanoa yksin.

"En mä ehkä pärjää. Joten tule vain", Cherry sanoi ollen aivan rehellinen, luoden tyypillisen hunajaisen hymynsä toiselle, mutta nyt kasvoilta näkyi huojennus. Hän ei halunnut olla yksin kotonaan, koska silloin hän varmaan murtuisi itkuun ja joutuisi pelkäämään koko yön tiedä mitä murtovarkaita ja raiskaajia ja hakkaajia...
Kaunotar soitti lannistuneesti huokaisten kaksikolle taksin, jolla ei ihme kyllä kestänyt kauaa saapua paikalle. Tyttö koitti hengitellä hienovaraisesti suunsa kautta ettei joutuisi haistamaan mitään epämiellyttäviä tuoksahduksia joita taksissa mahdollisesti oli heidän kivutessaan auton kyytiin. Mutta vahingossa hän kuitenkin haisteli ympäristöään, ja luuli pyörtyvänsä siihen paikkaan, sillä autossa haiskahti tuore, vastapyyhitty oksennus. Vatsalaukun sisältöjen hajuun sekoittui puhdistusaine jolla etupenkiltä - luojan kiitos he istuivat takana - löytyvää tahraa oli nähtävästi hangattu, ja siihen päälle vielä vanha, ummehtunut tupakan- ja hienhaju. Hajujen sekamelska oli järkyttävä. Heille oli juuri osuvasti sattunut varmaan kyseisen taksipalvelun surkein auto, jolla kuskattiin yleensä todennäköisesti vanhoja kännisiä puliukkoja. Cherie ei tiennyt pitäisikö hänen purskahtaa itkuun, pyörtyä vai oksentaa.

Diiva oli edelleen kiinni Acidin kyljessä, ja ei voinut muuta kuin sanoa kuskille osoitteensa ja painaa kasvonsa kaapinkokoisen seuralaisensa rintakehää vasten ja hengitellä sisäänsä toisen miellyttävää, miehistä tuoksua. Hän oli niin pyörryksissä alkoholin, järkytyksen jälkimaininkien ja auton hajujen takia, ettei välittänyt ajatella mitä mieltä hänen pelastava ritarinsa olisi tytön hajuiltasuojautumiskeinostaan. Cherie ei uskaltanut edes sanoa mitään Acidille, sillä pelkäsi ettei voisi enää pidätellä yökkäystä jonka hänen mielestään äärettömän kuvottava haju aiheuttaisi.

+ hohohoh >D tää on ihanin peli aah<3 +