My mouth is dry

//Anyel feat Wendy ! :-)

Kello 16.00

Oppilaat, jotka olivat jaksaneet istua loppuun viimeisellä tunnilla, alkoivat virrata tasaisina laumoina ulos koulurakennuksesta. Ensiksi tietenkin ulos astuivat kermalaiset, joille annettiin aina tietä koulukäytävillä. Kermalaisten jälkeen ulos asteli sekalaista seurakuntaa.
Tämä punapää pääsi ensimmäisten joukossa haukkomaan raitista ulkoilmaa.

Penelope Ravens, cheerleader, hyvästeli muut cheerleaderkaverinsa aurinkoisella hymyllä ja kädenheilautuksella. Hän antoi vihertävänsinisten silmien tarkkailla hetken aikaa kavereidensa menoa. Pari heistä hyppäsi vastaan tulleet urheilijapojun syliin ja suukotti tätä kuin ei olisi nähnyt rakastaan moneen viikkoon. Toiset taas astuivat sisälle hienoihin autoihinsa, jotka isi oli heille syntymäpäivälahjaksi ostanut. Loput taas astuivat sisään limusiineihinsa (harvalla kuitenkin niitä oli käytössä). Kukaan ei jatkanut kävellen matkaansa.
Pepe olisi jatkanut ilomielin kävellen matkaansa, mutta hänellä oli jälleen kantamuksinaan melko painava sello, jota ei todellakaan olisi raahaamassa kotiinsa kävellen. Sekin oli nimittäin kerran tehty ja seuraavana päivänä kädet olivat olleet herkkinä.

Punapää asteli parkkipaikalle selloaan ja laukkuaan kantaen, määränpää oli selville. Oranssi, kaksipaikkainen avoauto odotteli häntä jo saapuvaksi. Jep, se oli aivan uusi, jonka rakas isikulta oli ostanut tyttärelleen aivan yllättäen. Michelle, Pepen äiti, oli silmät pyöreänä vastaanottanut lahjan. Pepe ja Michelle eivät voineet uskoa Raymondin ikinä tekevän mitään tällaista, mutta kaipa mies oli sitten jonkinlaisia tunnuntuskia kokenut ja ajatellut lellivänsä tytärtään. Penelope halusi ajatella auton olleen merkkinä siitä, että isä todellakin välittäisi hänestä, mutta tyttö vain ei voinut ajatella mitään sinne päinkään. Hän oli nähnyt isänsä viimeksi neljä vuotta sitten. Isän ilmoittaessa erosta isä oli seuraavana päivänä pakannut tavaransa. Hän oli poissa.
Hän oli muistanut Penelopea ja Peteriä joka kuukausi tietyllä rahasummalla, mutta mikään sellainen ei saanut Pepeä tuntemaan arvostusta isäänsä kohtaan.

Mutta kun kerta auto oli saatu, oli se pakko otettava käyttöön. Äiti oli kyllä ollut hieman varuillaan koko autotouhun kanssa, mutta päätti lopulta olla välittämättä siitä ja keskittyä täysin uuden miesystävänsä, Paulin, vieteltäväksi.
Penelopen oli kyllä pakko ihmetellä, miten ihmeessä isä oli osannut ostaa juuri tuon värisen auton. Oranssi oli Pepen lempiväri, mistä isä sen tiesi?
Se oli vain ollut tuuria, siinä kaikki.

Wendy raahautui ulos koulusta massan mukana kävellen, saldona oli muutama kyynerpäänisku kylkeen ennen kuin tyttö pääsi ulos nauttimaan auringonpaisteesta. Ei sillä että hän siitä olisi oikeasti nauttinut, Wendy mieluummin vältteli aurinkoa kuin istuskeli ulkona aurinkokylpyä ottamassa.

Ihmiset joko löntystivät tai lähestulkoon juoksivat parkkipaikalle autojensa ja moottoripyöriensä kimppuun, mutta Wendy tyytyi kävelemään tasaista tahtia kohti parkkipaikkaa, hänen oma autonsa oli parhaillaan korjattavana koska se oli alkanut kuluttamaan liiaksi öljyä.
Eihän Wendy omaa autoa olisi edes välttämättä tarvinnut, mutta isipappa oli sellaisen hankkinut tyttärelleen, ilmeisesti yrittänyt hyvitellä ettei ollut kuulunut tytön elämään aiemmin, tai sitten auto oli vain tehokas keino peitellä Naten olemassaoloa jos häntä tarvitsi kuljettaa johonkin, autossahan oli pimennetyt lasit, kukaan ei saisi tietää että Megan Ravensin tyttärellä oli äpärälapsi.

Wendyn mielestä kaikki olisi ollut paljon paremmin jos "isä" olisi jättänyt saapumatta, äidin nuppi oli lopullisesti seonnut kun Raymond oli ilmoittanut eronneensa vaimostaan ja palasi Meganin luo.
Tai no, palasi on ehkä hieman väärä sana, näillä kahdella oli ollut jonkinlainen suhde koko ajan. Wendyä ketutti että äiti oli jättänyt niinkin ihanan miehen kuin Caleb tämän inhan pankkiirin vuoksi, muttei tyttö voinut äitinsä tyhmyydelle mitään. Wendylle Caleb olisi kuitenkin hänen isänsä, ei Raymond, vaikka biologisesti asia olikin toisin.

Wendy saapui parkkipaikalle ja jäi siihen odottelemaan josko äiti tulisi hakemaan hänet kuten oli luvannut. Kauaa tytön ei tarvinnut odotella, äidin häälahjaksi mieheltään saama auto kaarsi parkkipaikalle ja pysähtyi Wendyn eteen.
Tyttö tyrmistyi huomatessaan että äiti oli ottanut Raymondinkin mukaan, mies istuskeli tyytyväisenä aurinkolasit päässään etupenkillä Meganin ajaessa autoa.
"Miksi otit tuon mukaan", Wendy tiedusteli äidiltään heittäessään koululaukkuaan takapenkille. Autossa ei ollut kovinkaan kehuttava takapenkki, mutta kyllähän siellä koulumatkansa istuisi, pakon edessä.
"Raymond halusi tulla hakemaan sinut, eikö niin kulti?" Megan liversi katsoen pelkääjänpaikalla istuvaa miestä kuin teinityttö ensimmäistä rakkauttaan.
"No, hyppää kyytiin, mitä me tässä odotamme", Raymond vastasi poistaen aurinkolasit kasvoiltaan ja tapitti nyt Wendyä.
"Voisitkos siirtyä, en pääse takapenkille ilman että tulet ulos autosta", Wendy sanoi laimeasti odotellen että mies antaisi hänelle tilaa kiivetä autoon.

//Minäkin saan Raymondilla pelata? :,D

Penelope saapui viimein autonsa luo ja laski sellonsa sekä laukkunsa pelkääjänpaikalle. Vihertävänsiniset silmät olivat hetki sitten pistäneet merkille parkkipaikalla yksin seisovan bruneten ja toinen näytti siltä kuin olisi kyytiä odotellut.
Ja niinhän tyttö olikin odottanut.
Parkkipaikalle kurvasi kiiltävä, punainen avoauto, jota ajoi vanhempi nainen. Naisen vieressä istui vanhempi mies, johon punapää ei sen enempää kiinnittänyt huomiota. Pepe sattui vain olemaan tarkkasilmäinen ja kiinnostunut ympäristöstään.

Cheerleader oli juuri astumassa autoonsa ja oli aikeissa lähteä kotiin päin, kun tutun kuuloinen nimi lausuttiin ääneen. Ensiksi Penelope kurtisti hitusen kulmiaan, mutta sitten katse käännettiin hitaasti takaisin brunetteen ja siitä punaisen auton kyydissä oleviin aikuisiin. Pepe ehti jo ajatella, että hän oli vain ollut vainoharhainen, eihän hänen isänsä voisi olla täällä. Isä oli muuttanut monia vuosia sitten pois, eikä ollut kertaakaan tullut vierailemaan perheensä luona.
Näky oli kuitenkin lamaannuttava.

Tuntui kuin suusta olisi kadonnut kaikki neste. Suu tuntui kuivalta ja karhealta, todella epämiellyttävältä. Sydän hakkasi rinnassa tuhatta ja sataa sekä vartalo tuntui alkaneen täristä hienoisesti. Vihertävänsiniset silmät tapittivat räpäyttämättä autossa istuvaa miestä, joka sitten nousi autosta, jotta tämä brunette pääsisi istumaan takapenkille.
Raymond tosiaan nousi autosta ja työnsi penkkinsä matalaksi, jotta Wendy pääsisi istumaan takapenkille. Miehen katse liikkui pitkälti vain autossa ja vanhemmassa naisessa, mutta sitten, kun hänen katseensa kerran eksyi reitiltään, se kohtasi lähellä seisovan punapään silmät.
Pepe vetäisi hätäisesti henkeään ja siirsi katseensa sivuun. Mies ei tosin laskenut katsettaan tai edes ollut aikeissa siirtää sitä. Raymondin silmät paljastivat kaikki miehen tunteet, hän oli jäänyt kiinni.
Raymon kuitenkin siirsi katseensa takaisin nykyiseen rakkaaseensa ja yritti olla huomioimatta punapäätä, joka nosti katseensa takaisin mieheen.
Eikö isä aikonut todellakaan sanoa mitään? Oliko hän kuin hän ei muka tuntisi tytärtään? Oliko Penelope täysin arvoton tuolle miehelle, joka oli elänyt kuitenkin 13 vuotta elämästään tytön perheen isänä?

"Isä?" pääsi loppujen lopuksi vaimea ja arka kysymys punapään huulilta, joka jäi jähmettyneenä odottamaan huomiointia.

// toki

Wendy oli parhaillaan kiipeämässä takapenkille kun kuuli jonkun kutsuvan Raymondia isäksi. Tyttö ihmetteli ja kääntyi katsomaan puhujaa.
Hänen katseensa osui yhteen koulun cheerleadereista, Penelope Ravensiin.
Palapeli loksahteli kokonaiseksi Wendyn mielessä, tottakai, Raymond Ravens, Penelope Ravens, isä ja tytär. Penelope oli Wendyn sisar, tyttö ei ollut osannut ajatellakaan että sisarukset kohtaisivat näin, samassa koulussa tietämättä sukulaisuudestaan. Wendy tiesi toki että hänellä oli sisar jossain päin San Diegoa, muttei hän kuvitellut missään vaiheessa sisarensa käyvän samaa koulua.

Wendy loikkasi pois autosta johon oli juuri ehtinyt istahtaa ja asteli seisomaan Raymondin viereen, joka tönötti auton vieressä liikkumatta, katsoen anteeksipyytävästi Megania.
"Kuule, ootko sä jättänyt jotain kertomatta?" Wendy tiedusteli vieressään seisoskelevalta mieheltä.
Mies ei hetkeen vastannut mitään, mutta huokaisi lopulta syvään.
"Minun olisi pitänyt kertoa tästä aiemmin... Megan, Wendy, tässä on toinen tyttäreni Penelope", mies sanoi esitellen vanhemman tyttärensä vaimolleen ja nuoremmalle tyttärelleen. Sitten mies kääntyi katsomaan punahiuksista tytärtään, muttei vieläkään sanonut tälle mitään.
"Ahaa, vai niin. Kiusallista sulle, isukki", Wendy sanoi korostaen viimeistä sanaa ivallisesti.
Megan näytti empivän nousisiko pois autosta vai ei, lopulta hän kiipesi autosta ja käveli miehensä viereen korot kopisten.
"Tiesitkö että tyttäresi käy tätä koulua?" Megan tiedusteli mieheltään hieman hämillään.
"Kyllä tiesin. Olen pahoillani", Raymond vastasi vilkaisten nopeasti jokaista naista vuoronperään.

Wendystä tuntui kummalliselta, hän ei kehdannut kipittää sisarensa luokse, hän ei olisi tiennyt mitä sanoa, mutta toisaalta hän ei myöskään kehdannut kiivetä takaisin takapenkille odottamaan josko lähdettäisiin. Tyttö tyytyi seisomaan paikallaan vaivaantuneen näköisenä.
"Aiotko sä sanoa jotain vai seistäänkö me tässä maailmantappiin?" Wendy tiedusteli isältään hetken hiljaisuuden jälkeen.

Punapää tuijotti vain lähellä seisovaa isäänsä, hitusen katuvasti, vaikka tytöllä ei tässä mitään kaduttavaa pitänyt olla. Isän pitäisi katua, isän pitäisi pahoitella ja isän pitäisi puhua. Hänen pitäisi huomata tyttärensä, jota ei ollut nähnyt pariin vuoteen.
Raymond puhui ja Penelopen sydän tuntui pysähtyneen. Isä esitteli hänet kahdelle tuntemattomalle naishenkilölle, ja se oli hitusen hämmentävää.
Hetkinen... Toinen tytär? Ai niin, Raymondilla tosiaan oli muitakin lapsia kuin Penelope. Asiaa tuntui kuitenkin olevan hyvin vaikea käsitellä ja tiedostaa. Isän ei kuuluisi olla isä kenellekään muulle kuin vain Penelopelle ja Peterille. Mutta tapahtunut oli tapahtunut ja punapään täytyi tyytyä näkymättömään osaansa tässä 'perheessä'.

Mitä?
Tuo brunette, tyttö, jonka Penelope oli äsken nähnyt yksin seisovan parkkipaikalla, puhui. Isukki? Mitä ihmettä tämä tarkoitti, olisiko tämä Wendy niminen tyttö myös Raymondin tytär? Olivatko Penelope ja tämä Wendy.. Sisarpuolia?
Ja he kävivät samaa kouluakin!
Ajatusta tuntui olevan hyvin vaikea sulatella, ja Penelope tunsikin olonsa hieman huteraksi. Kuin kaikki sen hetkinen vain romahtaisi ja Penelope olisi suistumassa kohti tuntematonta. Seisoiko hänen lähellään tosiaan tyttö, joka olisi hänelle sukua?

"Penelope."
Punapää hätkähti hereille niin sanotusta koomatilastaan ja vihertävänsiniset silmät nousivat sekavina ääntä päin. Raymond oli sanonut tytön nimen.
"Mitä sinulle kuuluu?" Raymond päätti aloittaa smalltalkilla ja asteli rauhallisin askelin lähemmäs toista tytärtään. Penelope meni varuilleen ja suu tuntui kuivuvan yhä enemmän. Vartalo tärisi suunnattomasti ja tytön hampaat kalisuttivat hiljaa osuessaan yhteen.
"E-eipä mitään.. Erikoisempaa", tyttö sai ähkäistyä hiljaa ja katseli isäänsä epävarmasti. Raymond pysähtyi parin askeleen päähän hänestä. Miehen katseesta selvisi melkeinpä heti se, mitä isä tyttärestään ajatteli; Penelope ei enää kuulunut Raymondin perheeseen.
"Entäs Peterille?"
"Pyörätuolissa edelleen."
"Ah, niin niin.."
Penelope että Raymond hiljenivät molemmat.
"Entä Michelle?" mies viimein esitti sen kysymyksen, johon Pepe ei mielellään olisi vastannut, mutta ei hänestä ollut valehtelemaankaan - seisoihan hänen edessään kauan poissa ollut isä.
"Hän on oikein onnellinen nykyisen miesytävänsä kanssa. Menivät kihloihin jokunen aika sitten", Penelope puhui ja äänestä kuulsi selvä halveksiva sävy.
"Vai niin.." Raymond vain mutisi ja syventyi ajatuksiinsa. Penelope laski katseensa maahan ja yritti muistaa, miten hengitettiin.

//... Anteeks, ihan kamala vastaus -___-'

// ei se mitään, ihan hyvä tuo on : D

Raymond lähestyi tuota toista tyttöä ja tiedusteli tämän kuulumisia. Wendy jäi äitinsä viereen auton luokse seisoskelemaan, tyttö ei oikein tiennyt miten tässä tilanteessa hänen kuuluisi toimia.
Kuultuaan että Peter -niminen poika oli pyörätuolissa, Wendy hätkähti. Hänen veljensä? Veljestäänkin tyttö oli tietoinen, ei kuitenkaan siitä että tämä oli jostain syystä pyörätuolissa.
Wendy käveli eteenpäin ja pysähtyi Raymondin viereen vilkaisten nopeasti tuota toista nuorta naista, sisartaan.
"Onko tämä Peter siis veljeni?" Wendy tiedusteli osoittamatta kysymystään oikeastaan kummallekaan.

"Michelle? Ex-vaimo?" Megan puhui Raymondin takana pidellen käsiään puuskassa. Wendyn päätä alkoi särkeä, äidillä oli tämä minä-haluan-tietää-kaiken-nyt-heti -äänensävy josta Wendy ei pitänyt.
"Olen varma että sanoit ex-vaimosi nimeksi Henrieta!" Megan jatkoi ja käveli nyt niin että näki Raymondin kasvot jotka tuijottivat kaukaisuuteen.
"Niin sanoin, olen pahoillani. Sinähän tiedät Michellen niin en ollut varma olisiko minun viisasta kertoa hänen olleen vaimoni", Raymond sanoi värittömällä äänellä, miestä kadutti selvästi.
"No totta helvetissä tiedän, näinhän kuvan hänestä laukussasi. Menin halpaan ja luulin että vain ihailit tätä näyttelijätärtä. Se akka jonka näin sillon teidän luonanne oli varmastikin sitten joku taloudenhoitaja! Olit sitten maksanut tälle että hän esittelisi itsensä vaimoksesi! Ja minä kun luulin puhuneeni vaimosi kanssa, luulin myös ettei hän kantanut kaunaa minulle!" Megan korotti ääntään ja katsoi miestään kiukkuisesti.
"Ei, hän oli... Hmm, tuttavani... Jätetään asia sikseen, voimme puhua lisää kotona, rakas", Raymondin kasvoille nousi pieni puna kun hän kääntyi katsomaan taas Penelopea.
"Tyttöseni, tässä on nykyinen vaimoni Megan. Ja tyttäremme Madison. Ehkä te tunnettekin", Raymond sanoi pahoittelevalla äänellä.
"Se on WENDY, ei Madison!" Wendy ulvahti, hän ei halunnut tulla kutsutuksi Madisoniksi koululaistensa kuullen.
"Hmm, moi", Wendy kääntyi katsomaan Penelopea ja tervehti tätä. Wendy ei ollut aivan varma miten hänen pitäisi käyttäytyä nyt, tyttöhän oli koulun sosiaalisessa asteikossa häntä ylempänä, Wendy ei osannut ajatella että tämä olisi hänen sisarensa.

// töks töks...

"On", Raymond vastasi lyhyesti toiselle tyttärelleen, joka oli astellut hänen vierelleen. Penelope hätkähti hieman kuullessaan bruneten äänen niin läheltä. Hän ei ollut lainkaan huomannut tämän Wendy nimisen tytön tulleen lähemmäs.

Punapää yritti sulkea korvansa, hän ei nimittäin tahtonut kuunnella ainuttakaan keskustelua, jotka käytiin Raymondin ja tämän tuntemattoman naisen välillä, joka mitä luultavammin oli hänen isänsä uusi nainen. Mutta tahtomattaankin hän kuuli lyhyitä pätkiä keskusteluista. Raymond oli nähtävästi taas valehdellut, se ei tuntunut olevan ihme eikä mikään. Miksi isä valehteli niin paljon? Miten ihmeessä Penelopesta tuli sitten niin rehellinen? Punapää tunsi, ettei isä ollut hänen isänsä. Ei, hän ei voinut olla tuon valehtelevan miehen lapsi.

".. Hei..." Penelope tervehti vaisusti ja vilkaisi nopeasti Wendyä silmiin.
"Penelope Ravens", tyttö esittäytyi sitten ja laski katseensa alas maahan. Voisiko hän lähteä? Jotta hän pääsisi mahdollisimman nopeasti kotiin ja heittäisi isän antamat korvakorut, jotka sai 17-vuotissyntymäpäivänään, roskiin. Tuon miehen koruja hän ei enää käyttäisi, vaikka maksettaisi. Autostakin tyttö varmaan luopuisi, sillä nyt Penelope oli vahvasti sitä mieltä, että ei tahtonut olla sidoksissa tuohon mieheen enää yhtään.

"Noniin", Raymond totesi kevyesti yrittäen selvästi keventää tunnelmaa.
"Jos me nyt lähtisimme", mies sanoi ja katsahti merkitsevästi nykyiseen vaimoonsa ja toiseen tyttäreensä. Punapää värähti hiukan, mutta oli hiljaa.

Wendy hymyili sisarelleen ja kääntyi sitten katsomaan isäänsä joka oli ehdottanut lähtöä.
"Mene ihan rauhassa", Wendy tokaisi ja tökkäsi miestä toisella kädellään mahaan, hänen teki mieli todeta että Raymondin tulisi laihduttaa, vaikkei tämä nyt lihava ollutkaan.
Megan katsoi tytärtään kummissaan Raymondin lähtiessä kävelemään kohti autoa.
"Viivyttele tuota urpoa hetken, mulla on vähän asiaa sisarelleni", Wendy sanoi hiljaa äidilleen joka lähti sanaakaan sanomatta Raymondin perään.

Wendy vilkaisi nopeasti ympärilleen, missään ei näkynyt koulun suosituimpia tyyppejä jotka voisivat tulla ulvomaan heille, joten Wendy avasi oranssi auton oven ja luikahti nopeasti pelkääjänpaikalle sisarensa viereen.
"Mä tiedän että tää saattaa olla hieman outoa, eihän me tiedetty sukulaisuudesta ennen tätä vaikka ollaan nähty useesti täällä koulussa... Mut mä haluaisin tutustua suhun paremminkin, ollaanhan tässä kuitenkin sukua", tyttö puhui niin nopeasti kun pystyi pitämään puheensa selkeänä.
"Mutta jos et haluu että muut näkee niin voithan sä tulla käymään meillä. Tai voidaan nähä jossain missä ei meidän koululaisia liiku..." Wendy jatkoi puhuen edelleen hieman madalletulla äänellä.
"Jos siis haluat", tyttö lisäsi nopeasti, hän ei tiennyt halusiko tämä tyttö olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Wendy kuitenkin halusi tutustua sisareensa.
Tyttö jäi katsomaan kysyvästi tuota punapäätä.

Wendyn kutsuessa Penelopea sisarekseen tyttö ei mahtanut mitään sille oudolle, ahdistavalle tunteelle, joka tuntui koko vartalossa hyvin epämiellyttävältä. Ei tämä tunne Wendystä johtunut, mutta... Että sisaria? Hän ja Penelopen sisaria?
Hei, kuka tahansa olisi yhtä hämmentynyt kuin Penelope tässä tilanteessa!

Yhtäkkiä Wendy olikin kadonnut Penelopen edestä ja ääni kuului punapään auton suunnalta. Vihertävänsiniset silmät siirtyivät katsomaan hitusen kummastuneina brunettea, joka istui hänen autossaan. Tai siis isän ostamassa autossa, joka oli annettu lahjaksi Penelopelle.
Cheerleader istuutui myös autoon, tosin kuljettajan paikalle. Tytön silmät tapittivat edessä olevaa rattia poissaolevasti ja korvat kuuntelivat jotenkuten, mitä vieressä istuva tyttö puhui.

Penelope antoi toisen puhua kaikessa rauhassa ja oli hiljaa vielä senkin jälkeen, kun tyttö oli lopettanut puhumisen. Viimein Pepe huokaisi raskaasti ja pudisteli päätään. Käsi nousi haromaan punaisia hiuksia.
"A-anteeksi... Mutta juuri nyt en pysty ajattelemaan oikein mitään.." Penelope kertoi rehellisenä ja kostutti kuivuneita huuliaan kielellään.
"Minun täytyy saada ajatella rauhassa", tyttö myönsi ja siirsi katseensa Wendyyn.
"Keskustellaan joskus... Myöhemmin..." punapää puhui vaisusti ja laski katseensa syliinsä.

xD mä luulin että Penelope oli siellä autossa koko ajan... joops.

Wendy huomasi että toinen oli levoton ja hermostunut, tyttö ei syyttänyt toista millään tapaa reagoinnistaan, Wendy itse ei vain osannut enää reagoida järkyttyneesti asiaan vaikka sisareksi olikin paljastunut suosittu tyttö omasta koulusta.

Toinen ilmoitti ettei pystynyt ajattelemaan mitään sillä hetkellä ja ehdotti josko he keskustelisivat myöhemmin.
"Okei, ihan miten sä haluut", Wendy sanoi pienoinen pettymyksen välähdys äänessään. Ei hän kauhean pettynyt ollut, innokas vain tutustumaan sisareensa, siinä toivossa että saisi uuden ystävän. Wendy ei ollut vielä tutustunut moneenkaan Astonin oppilaaseen paremmin.
"Et varmaan tykkää hyvää jos tupsahdan joskus luoksesi täällä koulussa?" Wendy tiedusteli hiljaa toiselta.
"Ja tuskin haluat sitäkään että muut saavat tietää että me ollaan sisaruksia?" hän jatkoi katsoen vaisua punapäätä.
"Joten jos mä annan sulle vaikka mun numeron..." Wendy suunnitteli nupisten edelleen hiljaisella äänellä, hän ei halunnut menettää kontaktiaan sisareensa heti kättelyssä.

Wendy huomasi miten Raymond ja Megan kävivät jonkinlaista sanaharkkaa punaisen avoauton luona, Raymond ei varmastikaan ollut iloinen siitä että Wendy tahtoi tutustua Penelopeen.

Wendy vaikutti hieman pettyneeltä, kun Penelope oli sanonut tarvitsevansa aikaa. Toki punapää olisi muuten tahtonut keskustella tämän bruneten kanssa, olivathan he paljastuneet sukulaisiksi, mutta nyt Pepe ei vain pystynyt. Ajatukset eivät kulkeneet muualla kuin hänen omassa perheessään, enemmän kyllä Raymondissa. Punapäästä ei olisi nyt keskustelukumppaniksi, ei todellakaan.

Cheerleader kurtisti hitusen kulmiaan kuullessaan Wendyn sanat, jotka tuntuivat hyvin oudoilta. Miksi Penelope ei muka pitäisi siitä, jos toinen yllättäen ilmestyisi hänen vierelleen koulun käytävällä?
Nopeasti punapää kuitenkin tajusi, että Wendy puhui nyt klikeistä. Klikeistä! Voisiko turhempaa asiaa ollakaan kuin klikit. Nyt klikit saivat tytön vain ärtymään ja turhautumaan.
Mutta Pepe ei sanonut mitään, vaan antoi toisen puhua rauhassa. Hän puhuisi Wendyn kanssa myöhemmin, jolloin hän olisi ehkä hieman selvemmällä tuulella.

"Joo, anna vain", tyttö vastasi, kun brunette oli suunnitellut numeronsa antamista. Pepe kaivoi esille valkoisen kännykkänsä ja oli valmiina näpyttelemään toisen lausumat numerot näytölle.
"Wendy! Tulehan jo!" kuului miehen ääni, jolloin Penelope puraisi huultaan.
Isä ei koskaan huutaisi hänen nimeään samalla tavalla kuin huusi Wendyn nimen.

"Turpa umpeen!" Wendy karjaisi Raymondille joka huuteli häntä lähtemään.
Wendy luetteli Penelopelle kännykkänsä numerot ja pyysi tätä soittamaan nopeasti numeroon saadakseen myöskin laitettua sisarensa numeron kännykkäänsä.
"Soittele joskus kun sulla on aikaa jutella... Haluan oppia tuntemaan siskoni", Wendy hymyili pienesti vieressään istuvalle punapäälle.
"Tuntuu hölmöltä sanoa sisko... Tähän mennessä olen kutsunut vain Edeniä siskokseni..." Wendyn hymy hyytyi tämän alkaessa muistella sisartaan, Eden oli Meganin ja Calebin ainoa biologinen tytär. Wendyllä oli hirveä ikävä Edeniä ja Calebia, tytöllä nousi taas pintaan halu kostaa äidilleen Calebin puolesta.
"Hei sitten", Wendy sanoi hiljaa ja lähti kävelemään äitiään ja Raymondia kohti.

Megan istui jo ratin takana ja Raymond seisoi auton vieressä valmiina antamaan Wendylle tilaa autoon hyppäämiseen.
Wendy hyppäsi takapenkille, Raymond nousi etupenkille ja auto lähti nopeasti liikkeelle.
Oranssi avoauto jossa Wendyn "uusi" sisar istui jäi taakse. Wendy heilautti kättään Penelopelle ennen kuin punainen avoauto kiihdytti pois näkyvistä.

mun täytyy muuten löytää kuva Raymondille ja Peterillekin Wendyn esittelyn tarkentamista varten... : D haluatko sä ettiä niille kuvat vai teenkö mä sen?

//Ei kai niille nyt välttämättä kuvia tartte ettiä. Ainakaan mä en etsis :-p


Penelope tallensi Wendyn nimen kännykkäänsä ja soitti samantien nopean soiton toisen puhelimeen. Näin heillä molemmilla olisi toistensa numerot. Punapää nyökkäsi toisen soittopyyntöön, Pepe kyllä soittaisi toiselle heti, kun vain olisi valmis.
Tosin helposti siinä saattaisi vierähtää viikko tai pari. Tämä ei nimittäin Penelopelle ollut kovin helppo pala sulateltavaksi.
Yhtäkkiä Wendy kuitenkin hyvästeli, jolloin cheerleader palasi takaisin maanpinnalle. Hitto, hän oli uponnut aivan omaan maailmaansa! Hän ei tahtonut vaikuttaa mitenkään töykeältä tai hiljaiselta, mutta... Sellaisen kuvan hän oli juurin tainnut Wendylle antaa itsestään.
"Hei.." punapää hyvästeli vaisusti ja antoi katseensa laskeutua syliinsä. Hän kuunteli tarkasti ympärillä kuuluvia ääniä odotellen sitä, milloin hänen isänsä ja sisarensa olisivat poistuneet parkkipaikalta. Vasta heidän lähdettyä Penelope pystyisi liikkumaan. Ehkä.
Tyttö kuitenkin nosti katseensa ylös juuri parahiksi huomatakseen Wendyn käden heilautuksen. Pepe nosti vaisusti kättään ja heilautti sitä hieman.
Pian he olivat kadonneet näkyvistä.

Cheerleader asetti tärisevin käsin avaimensa auton avaimenreikään ja auto alkoi kehrätä pehmeästi. Pepe asetti kätensä ratille, sulki silmänsä ja hengitteli hetken aikaa kaikessa rauhassa. Ajamaan ei saisi lähteä kovassa tunnemyrskyssä, ja sellaisen siimessä tyttö sillä hetkellä oli.
Kuitenkaan kauaa tyttö ei antanut auton seistä, vaan viimein hän lähti liikkelle oranssilla autollaan ja poistui murheellisin mielen koulun parkkipaikalta.
Hassua, miten nopeasti kaikki voikaan muuttua.

//The end~