Keep your mouth shut and leave me alone...

Shoppailureissulle tavallista rennommin, jos korkeakorkoisia kenkiä ei lasketa, pukeutunut cheerleader virnisti kevyesti, pöyhäisi hiuksiaan muutamaan otteeseen ja tarkasteli kuvaansa ostoskeskuksen wc'n peilistä. Peilikuvaansa katsoessaan hän oli varma, ettei kukaan unohtaisi noita Rebecca Merlolle kuuluvia kasvoja. Espanjalaissyntyinen oli saanut meikkinsä korjattua, nakkasi mustan olkalaukkunsa lennokkaasti olalleen ja poistui tilasta, joka alkoi muutenkin ahdistaa. Rebecca ei ollut koskaan erityisemmin innostunut yleisistä wc-tiloista, mutta ei hän niitä suoranaisesti kammoksunutkaan. Jos mahdollista kuitenkin oli, hän pysytteli kaukana niistä.

Kaunotar otti suunnakseen erään pienemmän vaatekaupan, jonka tarjonta oli hyvää ja tuotteet laadukkaita - ja niiden hinta helposti heikompaa ja köyhempää hirvittävä. Cheerleaderia kaupan hintaluokat eivät hätkäyttäneet. Hänellä oli rahaa ja hän myös käytti sitä. Tulvaisuudeksi oli toki säästetty kahisevaa myös, mutta tuskin hän pystyisi rahojaan San Diegossa täysin tuhoamaan. Putiikkiin päästyään Rebecca hymyili teatraalisen iloisesti ja ystävällisesti nuorelle harjoittelijatytölle ja aloitti omatoimisen kierroksen vaatetankojen välissä. Tyttö silmäili aluksi muutamia farkkuja, mutta siirtyi sitten perällä olevan vaaterekin luokse tutkailemaan markkinoille ilmestyneitä uutuuksia. Muutamasta mekosta hän etsi omaa kokoaan, löysi ne ja hymyili tyytyväisesti. Näitä hän kokeilisi varmasti!

Cheerleader varasi itselleen pukukopin, riisuutui ja tarkasteli kiinteätä vartaloaan hetkisen peilistä. Sen jälkeen hän otti mekoista ensimmäisen ja veti sen ylleen. Mekko istui suorastaan täydellisesti ja sai espanjalaissyntyisen kaunottaren katsomaan vartalonsa kaaria ja ihailemaan itseään. Jos toinen mekoista sopisi yhtä hyvin, hän olisi varmasti jonkinlaisessa hurmoksessa.

San Diegossa oli taas kerran lämmin sää. Se ei kuitenkaan estänyt ihmisiä olemasta ulkona, kaupungilla ainakin oli väkeä melkein tungokseen asti. Kauppiaita se ei varmasti haitannut, että asiakkaita riitti, mutta Belle Berkleytä häiritsi, kun ostoksia ei saanut suorittaa ilman että koko ajan oli joku häiritsemässä ja kokeilemassa tismalleen samanlaisia vaatteita kuin hän. Oli paljon hauskempaa, jos löysi jostakin jonkun vaatteen, jollaista kukaan muu ei halunnut. Sellaisia kauppoja onneksi löytyi, mutta niihin sitten upposi rahaa enemmän kuin olisi ollut hyväksi. Belellä oli kuitenkin se etu, että hänellä oli rahaa jota tuhlata. Hän oli rikas, mutta ei kuuluttanut sitä ympäriinsä kuten jotkut muut tekivät. Koulussa häntä ei pidetty rahojensa vuoksi niin hyvässä asemassa kuin olisi voinut luulla. Se ei kuitenkaan tytön menoa haitannut, olipahan ainakin mahdollista olla oma itsensä ilman että tarvitsi pelätä typerien juorujen pudottavan hänet alempaan klikkiin. Niin oli jo käynyt, joten ei hänellä ollut enää mitään vaaraa.

Belle päätti suunnata erääseen liikkeeseen, melko pieneen, mutta todella hyvään. Sieltä hän oli löytänyt monta kertaa jotakin käyttökelpoista. Myös mekko, joka hänellä nyt oli päällä, oli ostettu sieltä. Kaupassa oli sellaisena ruuhkapäivänä paljon hyviä puolia. Se oli kallis, eikä siellä siksi käynyt niin paljon porukkaa kuin joissain perusputiikeissa. Oli melko varmaa, ettei siellä törmäisi keneenkään tuttuun, sellaista kun tapahtui hyvin harvoin. Yleensä, jos Belle näki jonkun koulukaverinsa ostarilla, se tapahtui jossain ihan muussa kaupassa.
Astuttuaan sisään liikkeeseen Belle lähti oitis kohti nurkkausta, jossa tiesi uusimpien vaatteiden yleensä olevan. Hänellä ei oikeastaan edes ollut tarvetta uusille vaatteille, mutta oli mukavaa kuitenkin käydä katsomassa aina silloin tällöin, jos vaikka jotain uutta kivaa sattuisi löytymään.

Uusia vaatteita oli tosiaan tullut sen jälkeen, kun hän oli viimeksi kaupassa pyörähtänyt. Eräs mekko näytti erityisen kivalta, joten Belle päätti, että kokeilisi sitä. Ensin hän kuitenkin pätti napata mukaan vielä joukon muita vaatteita, ettei tarvitsisi montaa kertaa ravata sovituskopissa. Mustat minishortsit napattiin mukaan, samoin pari lyhythihaista paitaa. Sitten tyttö suuntasi kulkunsa pukukoppeja päin. Saatuaan mekon ylleen, tyttö päätti katsoa sitä myös kopin ulkopuolella olevasta isosta peilistä. Niinpä hän astui sinisessa mekossa pois sovituskopista ja tarkasteli peilikuvaansa. Mekko näytti kivalta, mutta oli ehkä hiukan liian lyhyt ainakin kouluun. Leggingsien kanssa se tietenkin menisi, mikä sopi nörttitytölle paremmin kuin hyvin. Hän rakasti käyttää leggingsejä ja nyt saisi hyvän syyn ostaa yhdet uudet.

Cheerleader pyörähti muutaman kerran ympäri, laski kädet lantiolleen ja loihti huulilleen hymyn, jollaisen vain Rebecca Merlo saattoi kasvoilleen luoda. Se ei ollut maailman säteilevin hymy, mutta loisti itsetyytyväisyyttä ja viekkautta - jossain määrin se saattoi jopa olla viettelevä. Nuori nainen sipaisi kasvojaan, kohotti tummia hiuksiaan paljastaen niskansa. Vartalon kaaret loivat yhtenäisen linjan, joka miellytti espanjalaissyntyistä suuressa määrin. Ei ollut montaakaan asiaa, joka sai tytön rentoutumaan ja nauttimaan shoppailun tavoin. Shoppailu itsessään ei oikeastaan tuonut suurtakaan nautintoa tytölle vaan vartaloa korostavan, istuvan ja kauniin asun tai asusteen löytäminen. Se oli asia, joka sai hänet lentoon. Toinen oli tanssiminen ja yleisesti liikunta. Mutta ehkäpä kaikkein korkeimman aikan ansaitsi Belle Berkleyn elämän suurieleinen ja järjestelmällinen pilaaminen. Hän oli niin valmis tekemään tytön elämästä yhtä helvettiä. Se narttu oli melkein pilannut hänen elämänsä, kehdannutkin mennä sänkyyn juuri hänen poikaystävänsä kanssa. Jo pelkkä Bellen ajattelu sai veren kiehumaan tummaverikön sisällä ja kasvojen loiste hiipui. Edes oman kuvan näkeminen pukukopin peilistä ei saanut Rebeccaa heltymään. Miten joku ihminen saattoikaan aiheuttaa hänessä sellaisen vastenmielisyyden tunteen.

Hätäisesti espanjalaissyntyinen vapautui mekosta, jätti toisen mekon roikkumaan pukukoppiin (kyllähän joku sen sieltä kuitenkin siirtäisi takaisin paikalleen) ja työntyi tuulispäänä ulos kopista. Hän oli jotenkin siinä uskossa, ettei kaupassa olisi ketää, mutta tietenkin siellä oli. Eikä ihan kuka tahansa, vaan juurikin Belle Berkley, ex-cheerleader, nykyinen nörtti, entinen parasystävä, nykyinen vihankohde. Rebeccan teki mieli repiä mekko toisen päältä. Hän ei ollut kuitenkaan valmis maksamaan toisen ostosta, joten tyytyi rauhoittamaan olemuksensa teatraalisen tyyneksi. Liian tyyneksi. Hän iski veitsenterävän katseensa tyttöön, risti kädet rintansa päälle ja raotti huuliaan vain sulkeakseen ne uudelleen.

"Belle Berkley, kukapas muukaan", tummaverikkö sihautti huultensa välistä. Hän laski mekon, jonka oli aikeissa ostaa, tyhjän vaaterekin päälle ja astui uhkaavasti lähemmäs nörttityttöä. "Miltä uusi elämä maistuu? Tai.. Älä edes vastaa. Mä en halua kuulla", cheerleader oli valmis lähtemään. Hänellä ei olisi mitään keskusteltavaa kyseisen ihmisen kanssa. Eikä hän ollut aikeissa hankkia porttikieltoa kauppaan, joten tilanne jäisi korkeintaan sanaharkan tasolle. Se ei välttämättä riittäisi, sillä kun hän nöyryytti hän halusi nöyryyttää kunnolla.

Belle päätti ostaa mekon. Sen väri sopi hyvin hänen hiukan ruskettuneeseen ihonväriinsä. Nappivalinta. Oli siis todellakin kannattanut astua sisään juuri siihen kauppaan. Leggingsit hän ostaisi kuitenkin jostain muualta, mutta sitä ennen hän ehtisi vielä hyvin kierrellä tässäkin kaupassa. Vaaleatukkainen tyttö pyörähti vielä uudemman kerran ympäri, olihan hänen nyt tottakai varmistuttava siitä, että mekko näytti hyvältä joka suunnasta. Mekko sopi hänelle, se oli pakko myöntää. Niinpä neiti Berkley aikoi pukea sen ylleen heti seuraavana päivänä.
Kun Belle sitten oli taas kasvot peiliin päin, hän hätkähti sitä, mitä sieltä näki. Takana olevasta pukukopista astui esiin liian tutun näköinen tyttö. Kasvoista ei voinut erehtyä, ne kuuluivat Rebeccalle. Hetken blondi ehti toivoa, ettei toinen huomaisi häntä, mutta tietenkään hän ei ollut niin onnekas. Kun entinen paras kaveri sitten vaivautui puhumaan hänelle, Bellen oli pakko kääntyä ympäri. Olisi tuntunut jotenkin tökeröltä puhua pelkälle peilikuvalle.

Oikeasti Belle olisi halunnut vain paeta paikalta, mutta valitettavasti Rebecca seisoi hänen tiellään. Hän oli varma siitä, ettei tästäkään kohtaamisesta seuraisi mitään hyvää, Rebecca osasi kyllä pitää siitä huolen.
"Älä viitsi Rebecca," Belle sanoi ja vilkaisi toista varovasti. Rebecca oli astunut lähemmäs, joten hän ei tosiaankaan uskonut tämän juttutuokion olevan vielä ohi. Belle ei halunnut ärsyttää toista, eikä siksi vastannut kysymykseen. Eihän tuo halunnut kuulla vastausta kuitenkaan. Hän oli varma, ettei mikään hänen elämässään enää kiinnostanut cheerleaderia. Tuo oli jo tehnyt selväksi, ettei halunnut olla hänen kanssaan missään tekemisissä, eikä se tuntunut mukavalta. Hänellä oikeastaan oli ikävä Rebeccan seuraa, mutta siitä hän tuskin saisi enää koskaan nauttia.

"Toivottavasti sulle kuuluu hyvää," Bellen oli pakko sanoa. Hän tarkoitti sitä oikeasti, ehkä osittain itsensä takia. Jos Rebeccalla nimittäin meni huonosti, niin tuo oli varmasti entistä innokkaammin hänen kimpussaan. Jos taas toisella meni tavallista paremmin, niin tuo ehkä jättäisi hänet sillä kertaa rauhaan ja jatkaisi matkaansa.
Belle vaihtoi painoa jalalta toiselle. Jostain syystä häntä hermostutti olla toisen lähellä. Ehkä se johtui siitä, että viime riidan jälkeen Rebecca oli onnistunut lyömään häntä? Silloin tyttö oli kyllä ollut kaikkea muuta kuin selvin päin, joten ehkei nyt ollut kuitenkaan syytä huoleen?

"Toivottavasti sulla menee hyvin"
Rebeccaa ällötti. Yrittikö blondi ihan tosissaan kerätä häneltä jotain säälipisteitä, joiden turvin voisi kivuta takaisin kerman joukkoon ja ennen kaikkea hänen seuraansa? Täytyi sanoa, että mielistely olisi mahdollisista yrityksistä säälittävin tapa päästä takaisin hänen suosioonsa. Belle saisi tehdä todella paljon töitä, jos edes mieli haaveilla pääsystä hänen rinnalleen. Hän oli sentään kuvitellut toisen olevan ystävänsä, mutta oli saanut huomata asian todellisen laidan. Hänen kauttaan tyttö oli ilmeisesti vain löytänyt keinon lähentyä Anthonyn kanssa - ja oli mitä ilmeisimmin onnistunut tavoitteessaan. Mutta siihen se sitten olikin jäänyt. Oli tuo päässyt maistamaan hänen elämäänsä naidessaan Athonyn kanssa, mutta sen jälkeen pudotus maanpinnalle oli tapahtunut hyvin nopeasti. Siinä vaiheessa Rebecca oli myös ymmärtänyt miten erilaisita maailmoista he tosiasiassa tulivatkaan. Tummahiuksisen päässä kihisi ja kiehui. Hänen teki todella mieli repiä viimeisetkin rippeet toisen elämästä riekaleiksi ja tallata tuo niin pahasti jalkoihin, ettei pääsyä takaisin olisi.

"Ja toivottavasti sulla ei kultarakas mee", Rebecca kuiskasi ja painoi hetkiseksi leukaansa hieman alaspäin, katsoen toista lähes hellyyttävällä ilmeellä - sellaisella, joka vain lisäsi toisen päälle heiteltävää ivaa. Tummatukkainen antoi katseensa valua Bellen päästä varpaisiin ja virnisti. "Mekko-ostoksilla näköjään.. mut miksi ihmeessä mun kaupassani?" espanjalaissyntyinen kohotti pienesti toista kulmaansa ja kallisti hieman päätään. Hän astui aivan toisen lähelle, kohotti tuon leukaa etusormellaan ja virnisti. "Sä olet Belle vajonnut säälittävän alas, ja silti oot kun sillä ei ois mitään väliä."

Kännykkä päästi äänen saapuneen viestin merkiksi. Cheerleader perääntyi ja kaivoi kännykän esille. Näytöllä vilkkui poikaystävän nimi. Viesti avattiin ja vilkaistiin nopeasti sen sisältöä. Anthony kaipasi ilmiselvästi hänen seuraansa, sillä kysyi pääsisikö tänään käpertymään hänen viereensä. Rebecca näpytteli nopean vastauksen ja katsahti sitten jälleen nörttitytön suuntaan. "Ja arvaa mitä.. Mä olen niin monta kertaa saanut kuulla, miten Anthony katuu suhun kohdistunutta hairahdustaa, että uskon jo ihan tosissani sun olevan surkea siinä hommassa.. Mitenköhän sä onnistuit edes saamaan sen siihen hommaan?"

Oli mitä ilmeisimmin täysin turhaa elätellä toiveita, että Rebecca kohtelisi häntä kuin ihmistä. Se ei valitettavasti tainnut olla tuolle tummatukalle mahdollista. Ikävöikö toinen koskaan niitä aikoja, kun he yhdessä leikkivät äitien meikeillä ja tekivät ties mitä hullua, aiheuttaen vanhemmilleen harmaita hiuksa? Hän ainakin ikävöi. Olisi ollut ihanaa loikoilla vierekkäin jossain ja jutella niitä näitä. Ihan niin kuin ennen. No, niitä aikoja oli kai ihan turha haikailla. Vaikka Belle kuinka toivoi muuta, vaikutti siltä, ettei heidän ystävyytensä koskaan palautuisi ennalleen. Heistä ei tulisi enää edes kavereita, ellei Rebecca vain leppyisi.

Belle ei viitsinyt sanoa mitään, kun toinen ilmoitti toivovansa, ettei hänellä mennyt hyvin. Häntä ärsytti. Miksei toinen voinut edes yrittää sietää häntä, vaan aina piti käyttäytyä niin julmasti? Olikohan hän itse ollut aina ihan sokea? Saattoihan olla mahdollista, että Rebecca oli aina ollut omalla tavallaan julma, mutta hän vain ei ollut tajunnut sitä. Ei kai se ihan niin mennyt. Ei hän muistanut, että toinen olisi koskaan kohdellut häntä mitenkään huonosti. Tai siis silloin pienenä niin ei ollut käynyt. Nyt heidän törmäämisissään ei ollut koskaan mitään hyvää. Tämä kerta ei varmasti olisi mikään poikkeus, sen Belle päätteli siitä, miten toinen nimitti kauppaa omakseen. Ihan kuin hän ei olisi saanut käydä siellä.

Blondi ei pitänyt itseään tyhmänä, mutta Rebeccan sanat saivat hänet tuntemaan itsensä sellaiseksi. Surkeaksi ja onnettomaksi tapaukseksi. Tunne kuitenkin menisi ohi aikanaan, niin kävi aina. Sitten hän osaisi olla oma itsensä taas siihen saakka, kun jälleen joutuisi tekemisiin entisen ystävättärensä kanssa.
"Ei se ole pelkästään mun vika, että niin on tapahtunut," tyttö sanoi, eikä ollenkaan harkinnut sanojaan, vaikka ehkä olisi kannattanut. Sen verran hän onnistui hillitsemään itseään, ettei sanonut mitään toisen kaupanomistajuudesta, se kun olisi vain pahentanut tilannetta entisestään. Häntä melkein pelotti. Rebecca oli tullut vaarallisen lähelle ja virnistyksen ansiota vaikutti entistäkin uhkaavammalta. Se sai nörttitytön kuvittelemaan, että tuo taas juonitteli jotain hänen päänsä menoksi.

Sitten, kuin tilauksesta, joku lähetti tummatukalle tekstiviestin. Belle astui taaemmas parin askelen verran ja jäi odottamaan, lähtisikö tyttö pois, vai jatkaisiko tuo hänen piinaamistaan.
"Ei se todellakaan mennyt niin," Belle henkäisi. Mikäli hän muisti oikein, hän oli kertonut Rebeccalle suoraan, mitä oli tapahtunut sinä kaiken muuttavana yönä. Ei hän ollut yrittänyt saada Anthonya sänkyyn tai mitään, niin vain tapahtui. Se oli vahinko, sellaisia sattui.
"Tottakai Anthony katuu sitä. Niin mäkin kadun. Ei niin olisi pitänyt tapahtua," Belle selitti ja pelkäsi, että kohta heidän keskustelunsa paisuisi riidaksi. "Eikö voitais vaan antaa olla? Mä olen oikeasti pahoillani siitä koko jutusta."