Shut up and do me

[ otsikkoa ei kommentoida. mut noralikööri naisensa kanssa! ]

Kauttaaltaan mustaan pukeutunyt Juice Ortiz (nope, sen oikean etunimen mainitseminen ei tullut mieleenkään) nojasi Harley Davidsoniinsa, samalla kun sytkäriä haettiin farkkujen taskusta huulille nostetun tupakan sytyttämiseen. Joku kauempana revitti autonsa moottoria, yrityksenä ilmeisesti tehdä vaikutus tehoilla - ääni kuului, mutta kiinnostusta ei löytynyt niin paljon että lähde olisi paikannettu. Katse aurinkolasien takana jäi hetkeksi ohikulkevan naisen hieman tyrkyllä olevaan rintavarustukseen. Miten naisilla olikin tapana pukeutua niin vähiin näissä piireissä? Se äskeinen pomppasi kyllä silmille hieman liikaa. Mutta, ainakin tuon kokoluokan vaatekappaleet oli helppo riisua pois tieltä, eikä alta pitäisi löytyä yllätyksiä kun kaikki oli jo tarjolla. Ei sillä, että latino olisi valittanut. Mikäs siinä sitten. Jos löytyi itsevarmuutta ja kroppa siihen.
Sytkäri löytyi ja tupakka saatiin sytytettyä. Selvästikään moottoripyörällä liikenteessä oleva Ortiz ei ollut katuajoissa kisatakseen. Itseasiassa hän ei koskaan hypännyt ratin taakse näihin tapahtumiin osallistuessaan. Olisi hänellä ollut taitoa ajaa ja Cadillacissakin oli tehoja enemmän kuin riittävästi, mutta ei. Autot eivät koskaan olleet olleet hänen juttunsa sillä tavalla. Hänen erikoisosaamisensa - joka oli otettu käyttöön nytkin - oli aivan eri osa-alueilla. Hän ravasi katuajoissa seuran ja sen ilmapiirin takia. Niissä oli vain jotain aitoa ja raakaa kapinallisuutta. Ne naiset olivat toki ihan hyvä plussa.
Näissä tapahtumissa oli hyvä päästää vähän höyryjä - tänään se olisikin tarpeellista. Ja tosiaan, hän oli osasyyllinen näiden katuajojen järjestämiseen. Ei sitä kukaan tiennyt, eikä hänen enää tarvinnut mitään tehdä (ei hän paikalla työtehtävissä ollut), mutta joka tapauksessa hänen maineensa oli vaakalaudalla nyt.

Yksi katuajoja järjestävistä tahoista oli soittanut ja pyytänyt etsimään poliisiradion taajuuden. Ei se varsinaisesti hänen osaamisaluettaan ollut, ja vaikka Geena oli aiheuttanut ylimääräistä päänvaivaa (no, se rakkihan oli narttu), tieto oli löytynyt. Joten nyt joku vahti radiota jatkuvasti, siltä varalta että poliisi saisi vihiä asiasta. Erittäin kätevää ja hyödyllistä, tieto poliisien tulosta tulisi kauan ennen poliiseja. Paikka saatiin sujuvammin tyhjäksi ja hyvässä lykyssä kaikki myös ehtisivät pois paikalta ennen poliiseja. Tosin, jos radio ei sanoisi mitään ja tietoa ei tulisi, syyttävä sormi osoittaisi Juicea. Siksi hänen maineensa oli uhassa. Hän ei kyllä nähnyt sitä mahdollisena, että taajuus muka voisi olla väärä ja jokin voisi mennä vikaan, mutta kun oli tekemisissä poliisien kanssa, mitä tahansa saattoi tapahtua. Näissä tapahtumissa mikä tahansa saattoi kyllä mennä vikaan, mutta hänen erikoisosaamisensa ei ollut käytössä niissä asioissa. Joten häntä ei oikein jaksanut kiinnostaa, kun eivät ne häntä koskeneet. Eivät ne hänen ongelmiaan olleet.

Okei, ehkä oli hieman liioiteltua sanoa, että hänen maineensa oli vaakalaudalla. Ei hänen maineensa nyt yksien katuajojen takia kärsisi. Katuajot olivat kesyä siihen verrattuna, mitä hän oli aikaisemmin tehnyt onnistuneesti. Tosin jos niitä nyt lähdettiin vertaamaan - yhden radiotaajuuden löytämisen pitäisi olla niin piece of cake hänelle, ettei siinä voinut epäonnistua.
Mutta Juice oli tarpeeksi huonotuulinen miettiäkseen sitäkin vaihtoehtoa. Hemmetin Geena.

+ ei toki ole kestänyt tämäkään... ja muisti hieman pätkii näistä meiän juonisuunnitelmista mut ei täs sellasta kauheesti tainnu kyllä ollakkaa :-D muutaku pääpiirteittäi! +

Ystävä oli vinkannut Mimosalle tänään järjestettävistä katuajoista, joihin hän parhaillaan saapui mustan, vuoden 1967 Chevy Impalan pelkääjän paikalla. Paikastaan huolimatta häntä ei pelottanut lainkaan, vaan pikemminkin hän huokaili rakkaudesta kuunnellessaan auton matalaa murinaa. Hän kerta kaikkiaan rakasti tätä autoa, ei omistajalla niin väliä. Hän ei tuntenut tuota kuskin paikalla istuvaa nahkatakkista miestä juurikaan, he olivat tavanneet vain edellisenä iltana ja viettäneet yön yhdessä... Ja tietenkin tyttö oli ottanut tilaisuudesta vaarin saada kyydin katuajopaikalle, kun hänen yöseuransa suuntaisi töihin. Tai johonkin.
Kun kovalla äänellä jylisevä auto hidasti vauhtinsa ja pysähtyi tienreunaan, Mimosa kurottui suukottamaan miestä joka hyvästeli hänet sitten matalalla äänellä tytön noustua autosta. Rokkari seurasi seksikkään auton kulkua kunnes se kääntyi ja katosi nurkan taakse, naisenalku huokaisi harmissaan. Hän voisi vaikka tappaa tuosta autosta.

Mimi kääntyi sitten ympäri, alkaen liikkua ihmisjoukon keskuudessa huomiotaherättävässä asussaan. Pienikokoista tyttöä miellytti ympäröivä tunnelma. Jokainen paikalla oleva näytti juuri sille mille pitikin, seksikkäät naiset pikkuisissa asuissaan, ja äärettömän kuolattavat miehet. Miehet joista uhkui juuri sellaisia paha poika -viboja, jotka sytyttivät Mimosan ja myös monet muutkin naiset. Valitettavasti Mimi kuului niihin harvoihin naisiin, joka tiesi näistä miehistä sen verran että rakastuminen noihin hurmaaviin otuksiin ei ollut hyvä suunnitelma... Ja mistähän hän sen oikein tiesi? Tietysti sen takia, että Mimosa Amery laskettiin usein 'yhdeksi jätkistä'. Tyttö ei todellakaan ollut mikään neiti tai hienohelma kuten suurin osa koulunsa tytöistä, vaan hän päinvastoin ei pelännyt liata itseään tai vaatteitaan, hän itse asiassa omisti aivot kallonsa sisässä eikä pelkkää vaaleanpunaista hattaraa, ja monet tiesivät hänen tappelevan paremmin kuin jotkut jätkistä.

Rokkarin hajuaisti huomioi äkisti tupakan houkuttelevan hajun, ja pysähtyi sen enempää miettimättä jonkun tyypin Harley Davidsonin viereen, alkaen kaivaa tupakoitaan nahkalaukustaan. Hetken kaiveltuaan hän löysi kärsineen näköisen askin punaista, löytäen jopa mustan sytkärinkin laukunpohjalta. Sytyttäminen taas ei meinannut onnistua, sillä sytkäri selkeästikin veteli viimeisiään. Puolitoistametrisen naisenalun suusta pääsi kovalla äänellä lausuttuja ärräpäitä, kun hän tappeli tupakan ja sytyttimen kanssa. Hänen äänestään ja olemuksestaan selkeästi näkyi että äärettömän lyhyt pinna oli katkeamaisillaan.
"Saatanan... perkeleen... paska, toimi nyt! Vittu..."

[ eiköhän pääpiirteet riitä :-----) olikohan meillä edes mitään muuta.... ]

Lasien takana tummat silmät kiersivät ympäristöä, hakien jotain mikä tarttuisi silmään. Jotain mielenkiintoa herättävää, jota olisi voinut mennä ihmettelemään lähempääkin. Minkä tahansa turhakkeen seuraan ei tänään jaksaisi tuppautua. Juice ei edes jaksaisi turhakkeita kovinkaan kauaa. Siksi puolet koulusta oli hänelle lähinnä pelkkää ilmaa - sellaisena ne myös saivat pysyä. Koska juuri sitä niiden päässä useimmiten vaikutti olevan - ilmaa. Olivat ne bimboblondit erittäin nättejä, mutta jos ne vain olisivat hiljaa, ne olisivat heti paljon parempaa seuraa. Niitä ei jaksanut kovin kauaa, kun ne saivat suunsa auki. Sisältö kun oli suurimmalta osalta turhaa ja tylsää. Ei minkäänlaista särmää - ja sitä naisessa piti olla. Naisessa piti olla niin sanotusti munaa. Vahvat naiset olivat ainoastaan hyvä asia. Vaikka jos ihan totta puhuttiin Juice sattui olemaan aina aivan ruhtinaallisesti tossun alla niiden naisten kanssa. Tosin naisten onneksi, latino oli hieman liian yksinkertainen ja hidas asian tajutakseen. Tässä asiassa hän oli hidas ja yksinkertainen, muutenhan hän oli hyvin fiksu. Eikä häntä siltikään voinut viedä aivan kuin pässiä narussa. Ei tietenkään voinut. Ainakaan jatkuvasti. Ei hän nyt niin tyhmä ollut. Niitä asioita joita hän ei sattunut ymmärtämään, oli muutenkin hyvin vähän. Niinkuin tunneasiat. Ja kokkaaminen. Ja naiset. Hän taas ymmärsi erittäin paljon erittäin monista asioista. Hemmetti, hänhän osasi purkaa auton moottorin osiksi ja kasata sen. Sehän oli hyödyllistä ja tärkeää ja olennaista. Ja hankalaa, se vaati paljon tietoa ja osaamista.
Hän ihan oikeasti oli fiksu.

Vaikka paikalla oli nytkin paljon kauniita naisia (niitä vähäpukeisia!) yksikään ei silti ollut niin houkutteleva, että Juice olisi jaksanut suoristautua moottoripyörän päältä ja mennä jututtamaan. Joko hän oli väärässä paikassa, tai mitään ei ollut vielä alkanut tapahtua. Paikalta lähteminen ei kuitenkaan kuulostanut alkuunkaan houkuttelevalta. Oli liian aikaista ja hän oli liian hyvällä tuulella tehdäkseen... mitä? Menisi kotiin ja tekisi koulutehtäviä? Niitä siellä kyllä olisi, mutta ne eivät kiinnostaneet ja toisaalta hän ei edes ymmärtänyt mitä hän enää lukiossa teki. Hänen alallaan ei varsinaisesti tarvinnut koulutusta - tai ainakaan niitä asioita ei opetettu lukiossa. Mutta kaipa hän sen kävi loppuun, kun oli aloittanutkin. Ennen kuin se oli jäänyt kesken hänen "välivuotensa" takia.
Kotona hän tosin voisi vielä tapella vähän lisää vuokraisännän kanssa hänen koirastaan. Itse se oli tupsahtanut asuntoon kyselemättä - Geena ei sietänyt vieraita sen talossa. Saksanpaimenkoirahan siellä määräsi ja kenelläkään ei ollut asiaa asuntoon, jos rakki ei ensin hyväksynyt niitä. Joten nyt saksanpaimenkoira oli raivotautinen hirviö ja se pitäisi saada ulos rakennuksesta. Tai no, sanaa "lopettaa" vuokraisäntä oli kyllä käyttänyt, mutta se ei tullut kysymykseenkään. Se ei edes ollut ollut Geenan syytä. Murisevan saksanpaimenkoiran olisi pitänyt olla varoitusmerkki - silloin olisi pitänyt tajuta pysyä rappukäytävässä. Geena oli erittäin kiltti koira, se vain määräsi siinä asunnossa. Vieras kunnioittaisi sitä, eikä toisinpäin.
Eikä vuokraisännällä silti ollut mitään ongelmaa sen alakerran räksyttävän trimmatun rotan kanssa, joka valvotti koko rakennusta vähän väliä. Geena nyt tykkäsi siitä pomeriannartusta vielä enemmän - saksanpaimenkoira oli mielellään jahdannut sitä pölypalloa pitkin rappukäytävää. Tosin sen takia sekään naapuri ei tykännyt Juicen koirasta. Mitäs oli itse hankkinut koiran, joka oli pörröinen karvapallo. Se muistutti niin pahasti oikeaa palloa, että sitä oli vain kiva jahdata. Eikä Geena ollut tehnyt sille mitään saatuaan sen kiinni.

Koiran pohtiminen keskeytyi, kun vierestä kuului ääntä. Kohde löytyi puolta metriä alempaa, kulmat rypistyivät Juicen jäädessä miettimään olikohan tyttö ollut siinä kauemminkin. No, sitä ei ainakaan oltu huimattu ennen kuin se oli avannut suunsa.
Tatuointeja, paljastavat vaatteet - tässä ympäristössä se sopi kuvaan erittäin hyvin, mutta missä tahansa muualla se olisi erottunut räikeästi. Tatuoinneista hän oli aina pitänyt, vaikka Juice ei ollut koskaan perustanut väreistä - kaikki omat tatuoinnit kun olivat mustia. Hän tosin hävisi jo määrässäkin tytölle. Tytön enemmänkin koristeltu kroppa sai melkein vislaamaan hyväksyvästi. Erittäin hyvältä se näytti. Ja tässä tytössä oli sitä särmää - ulkonäöltä ainakin. Tosin ulkonäköön särmää saikin helposti - juuri niiltä tatuoinneilla. Ties vaikka tytön pää olikin täynnä pumpulia. Tosin tytön sanavarasto viittasi ihan toiseen suuntaan. Tämän tytön päässä ei tainnut olla pumpulia.
Tytön tappelemista sytkärin kanssa ei seurattu kovinkaan kauaa, kun oma oli jälleen haettu taskusta. Tyttö ei ollut kysynyt, mutta Juice nyt osasi samaistua sen ongelmaan. Siihen tilanteeseen kun sytkäri ei toiminut juuri silloin kun sen piti - ja tytön kauniista sanoista päätellen se tarvitsi tupakkaa nyt. Ja Juice nyt oli herrasmies. Ainakin melkein. Tytön parasta hän vain ajatteli. Tai jotain vastaavaa.
"Voinko mä auttaa?" tatuoitu latino sanoi, miehenalku oli hukannut puertoricolaisen aksenttinsa vuosia sitten - nykyään sitä ei edes huomannut. Juice kuulosti hyvin pitkälti samalta kuin paljasjalkaiset kalifornialaiset. Hän vain oli aavistuksen liian tumma ollakseen perusjenkki.

Sytkäriä ei koskaan luovutettu kokonaan tytön haltuun. Zippoon lyötiin liekki, joka vietiin niin lähelle, että tyttö saisi ongelmitta tupakkansa sytytettyä.
"Helpottiko? Sä nimittäin olit hämmästyttävän hyväntuulinen äsken." Siitä sai olla montaa mieltä, ymmärsikö Juice Ortiz sarkasmia - edes silloin kun käytti sitä itse. Tulisi se harvinaisen selväksi jos tyttö hiiltyisi. Tosin sitten tulisi sekin selväksi, että tässä tytössä ainakin oli munaa.

Mimosasta alkoi huomata toden teolla, että kohta sytkäri lentäisi kuin leppäkeihäs ja hän avaisi sanaisan arkkunsa, kehonkielen jännittyessä ja suun kiristyessä tiukaksi viivaksi. Hän oli äärettömän herkästi raivostuva, ja siihen ei tosiaan tarvinnut vanhaa sytkäriä kummempaa. Ala-asteelaisen kokoinen tirrikkä ei kuitenkaan kerennyt saada täysimittaista raivokohtausta, kun kuuli matalan miesäänen sivultaan. Vahvasti meikatut, normaalisti eriväriset silmät, jotka oli tänään normalisoitu kirkkaan taivaansinisillä piilolinsseillä, kohdistettiin äänen lähteeseen. Ensimmäisenä tytön täytyi kuitenkin kohottaa katsettaan ja nostaa kasvojaan ylöspäin, sillä äsken puhuneen nuorukaisen kasvot sijaitsivat puoli metriä hänen yläpuolellaan. Vittu. Jälleen yksi asia mikä pörröpäätä alkoi vituttaa, oli hänen säälittävä pituutensa, puolitoistametrisenä sinttinä kukaan ei jaksanut ottaa häntä tosissaan. Kaikki yleensä naureskelivat hänelle, ja pitivät häntä 'söpönä' ja 'suloisena' pienuutensa tähden. Useimmiten siinä vaiheessa Mimi vastasi nyrkillä, sillä hänen kokonsa oli asia jota kukaan ei kommentoisi.

Kun hän oli tiedostanut tyypin pituuden, Mimosa sisäisti toisen ulkonäön: treenattu, tatuoitu jättiläinen. Todennäköisesti latinoverta. Lyhyt mohawk jos hän sinne korkeuksiin näki oikein. Ei paha, jos hän ei olisi juuri silloin niin kiukkuinen, olisi tyttö voinut ajatella miekkosen sopivan lokeroon nimeltä mun tyyppiä. Nyt häntä vain raivostutti.
"Kysyinkö mä vittu apua?" hän sähähti, purren sitten huultaan. Hänessä taisteli vastakkain kaksi eri tahtoa, halu saada tupakkansa sytytettyä, ja toisella puolella luonteenomainen rähiseminen ja vastaanväittäminen. Hän ei pitänyt siitä, että joku auttoi häntä, sillä siitä tuli fiilis että toinen ajattelisi ettei Mimi pärjännyt itse, ja siinä taas hän tunsi vahvan viittauksen pikkuruiseen kokoonsa. Naisenalku oli viime vuosien aikana rakentanut itselleen taidon puolustaa itseään sekä fyysisesti että sanallisesti, osoittaakseen koko maailmalle että hänelle ei ryppyiltäisi, ei sitten yhtään.

Lisäksi, nyt hänelle tuli sellainen olo, että jättiläinen olettaisi hänen jääneen tarkoituksella tuon moottoripyörän viereen huoraamaan huomiota toiselta. Sillä asia ei tosiaan ollut niin, hän ei ollut huomioinut ympäristöään lainkaan pysähtyessään. Liian monesti hän oli nähnyt sellaista käyttäytymistä koulunsa tytöiltä, kun nämä tuppautuivat tyhjäpäisten gorillojensa läheisyyteen maukuen kovaan ääneen ongelmaansa, tarkoituksenaan saada gorillan huomio. Ja sitten huomiota saadessaan bimbot alkoivat esittää vaikeasti saatavaa vaikka ruumiinkieli kirkui vastakohtaa. Mimosasta sellainen käyttäytyminen oli vain naurettavaa, typerien kanojen touhua, ja aivan liian monimutkaista. Yksinkertaisinta oli vain jättää leikit sikseen jos oli kiinnostunut toisesta, sillä viettäessään aikaa suurimmaksi osin miespuolisten ystävien seurassa, hän oli saanut liian monesti kuulla miten raivostuttavaa naisten leikkiminen ja pelaaminen oli. Liian monimutkaista monille miehille.

Nähdessään Zipon liekkeineen Mimo antoi vallan tupakanhimolleen, nojautuen röökinsä kanssa sytytintä kohti. Ensimmäiset sauhut saadessaan raivo tyyntyi, ja hän tyytyi kyräilemään latinomiekkosta aavistuksen ärtyneenä.
"Pää kiinni, mä olen niin hyväntuulinen kuin mua huvittaa", hän murisi sauhuttelunsa ohessa, niskat kenossa että voisi katsoa toista silmiin. Jeesus miten ärsyttävää, miksi maailmassa piti olla tuollaisia jättiläisiä... Hänen niskansa kipeytyisivät.
"Olisin mä sen kyllä itsekin saanut sytytettyä. Mutta... kiitti", hän puuskahti, kyllästyen taivaisiin kurkotteluun ja siirsi katseensa hetkeksi muihin ihmisiin joita paikalla kyllä riitti. Hänen katseensa tutkaili avoimesti ohikulkevien naisten tyrkyllä olevia rintoja ja takapuolia, mutta kuullessaan samojen neitokaisten korkealla äänellä kimitetyt ongelmat siitä, kuinka juuri se tietty Louis Vuittonin viimeinen laukku oli viety nenän edestä, Mimi päätti katsahtaa takaisin miehenalkuun.
"Onko sulle syötetty jotain saatanan steroideja vai miks vitussa sä olet tollanen jättiläinen", keesipää sanoi jättäen lausahduksensa retoriseksi, tutkaillessaan toisen ulkonäköä otsa rypyssä, imaisten viimeiset savut ja nakaten sitten tupakkansa maahan sammuttaen sen maiharinsa alle.

Kulmat rypistyivät, katse aurinkolasien takana oli hyvin pohtiva.
"En mä niin sanonutkaan", Juice sanoi, se sai luvan jäädä tulkinnanvaraiseksi asiaksi, tökkikö latino tahallaan vihaista karhua kepillä vai tajusiko hän edes koko asiaa. Tulihan se harvinaisen selväksi, että tämä tyttö ei ollut hyvällä tuulella. Pieneen pakettiin oli näköjään sullottu niin paljon pippuria kuin mahtui - tai enemmänkin. Sitä nimittäin riitti. Tyttö oli saman tien pelkkää tulta ja tappuraa, ensivaikutelma oli erittäin piikikäs. Tyhmempikin sen tajuaisi, tytön tulisuutta ei voinut olla huomaamatta. Tässä asiassa se tosin oli hyvä asia - Juice tosiaan tykkäsi tulisista naisista. Ne jotka saikin alistumaan nyrkin ja hellan väliin (vaikka Juice Ortiz ei ikinä löisi naista!) eivät kiinnostaneet. Ne tuliset persoonat olivat sängyssäkin paljon villempiä. Ei sillä, että Juice olisi sitä ajatellut. Vaikka tässä tytössäkin oli enemmän kuin riittävästi särmää, asuvalinnan ja tatuointien kanssa ulkonäkökin oli miellyttävä ja tuon nyt saisi kevyesti nostettua seinää vasten. Katsekin pysyi tytön rintakehällä hälyttävän pitkään, vaikka sitä tatuointia Juice oikeasti tuijotti. Luulisi vielä että hän tuijotti sen rintoja - mitä hän ei oikeasti tehnyt. Ei niissä nyt paljon tuijottamista edes ollut, vaikka ei tytön kropassa mitään vikaa ollut.
Mutta siltikään, Juice ei ollut kysynyt tarvitsiko tyttö apua. Hän oli kysynyt voisiko hän auttaa. Täysin aivan eri asia. Ortizin logiikan mukaan, ainakin. Se tosin tyttöä tuskin lepyttäisi.

Ensireaktiosta huolimatta apua kuitenkin kelpasi. Vaikka Juice ei mitenkään ymmärtänyt, miten yksi sytkäri voisi olla niin iso ongelma. Mutta ilmeisesti tulen tarjoaminen oli tälle tapaukselle jo liikaa. Tyttö varmaan räjähtäisi silmille, jos se oikeasti tarvitsisi apua ja joku onneton tarjoaisi. Kun yhden hiton sytkärin tarjoaminen sai sen jo ärähtelemään. Kunhan ei potkimaan rupeaisi. Se tosin olisi jo akrobatian taidonnäyte - ylttäisiköhän se edes.
Olisi se saanut painella niskojaan nakellen ja sähisten tiehensä, ei se Juicea liikuttanut ottaisiko se avun vastaan. Sen sytkäri ei kuitenkaan selvästi toiminut. Todennäköisesti se joutuisi turvautumaan jonkun muun sytkäriin - ja silloin sen pitäisi vielä itse mennä pyytämään. Nyt sille tarjottiin ihan pyytämättä - jota tyttö ei ollut tehnyt, kuten oli itse tehnyt erittäin selväksi. Helpompaa se nyt oli, etenkin jos tyttö olisi yhtä kaunispuheinen seuraavallakin kerralla. Ihan kaikille ei näissä piireissä tullut mieleen tarjota rekkamiesmäisesti kiroilevalle (pikku)tytölle apua. Edes sytkärin muodossa.
Ja tyttö olisi vieläkin saanut painella tiehensä. Sytyttää tupakkansa ja jatkaa matkaansa. Ei sen siihen olisi tarvinnut jäädä notkumaan. Vastapalveluksia Juice ei varsinkaan odottanut. Tyttö vain oli siinä ja Juice vain sattui samaistumaan tilanteeseen. Hän ei edes muistaisi koko asiaa huomenna. Ei hän muistaisi että tuo oli se tyttö jolle hän oli silloin tarjonnut tulta. Jos siis ikinä näkisi sitä uudestaan. Tytön ikää oli hankala arvioida, koska se oli niin hemmetin pieni, mutta ei se silti samaan ikäluokkaan tainnut osua. Vaikka näköjään he pyörivät silti samoissa piireissä. Tai sitten tämä jäisi tytön osalta yhteen kertaan. Sitä tosin epäiltiin, se sopi ympäristöön tyyliltään ihan liian hyvin.

"Niinhän mä sanoinkin", Juice sanoi, sytkäri laitettiin takaisin taskuun tytön saatua tupakan sytytettyä. Tuo menikin jo oikeasti sarkastiseksi vittuiluksi. Ehkä Juice olikin masokisti. Mutta hänhän oli sanonut sen olevan hyväntuulinen äsken. Tosin tyttö olikin ottanut sen sarkasmina. Se tosin näytti ottavan kaiken jotenkin negatiivisesti. Ei se vastaillut kuin murisemalla ja ärähtelemällä. Hankala tapaus. Juice nyt ei ymmärtänyt naisia muutenkaan.
"Koska vaan", Juice sanoi ja kohautti olkiaan luopuessaan aurinkolaseista. Lasit päätyivät taiteltuina mustan liivin toiseen rintataskuun roikkumaan toisen sangan varassa. "Tai siis jos ikinä nähään missään." Ajatus siitä, että tyttö oli täysin tuntematon tuli hieman jälkijunassa, mutta se tuli kuitenkin. Ei hän mitään suunnitellut, mutta jos he törmäisivät uudestaan jossain niin miksei tyttö voisi silloin tulla sytkärin perässä. Zippoa kuitenkin kannettiin mukana aina, ja tulet nyt onnistuivat aina. Tupakan heittäminen olikin asia erikseen.

Kulmat kohosivat, tummat silmät kävivät tytön vartalon uudestaan läpi. Siihen pituuseroon oli tietenkin erittäin helppo takertua - se oli huomattava. Sitä ei korjattaisi edes korkkareilla. Ei niin korkeita korkoja ollut eikä sellaisilla edes kävelisi kukaan. Ei sillä, että Juice asiasta olisi mitään tiennyt. Hän vain sattui olemaan aina tyttöjä pidempi - useimpia poikiakin. Eikä kukaan kyllä ollut niistä lihaksistakaan mitään koskaan valittanut. Ei hän silti jättiläinen ollut. Eikä hän ollut koskaan napsinut mitään steroideja.
"Mä vähän luulen, että säkin jäät lyhyeksi normaalipituisista tytöistä", miehenalku sanoi, katse kiersi taskuraketin kroppaa vielä hetken, ennen kuin nousi sen silmiin. Eipä tyttökään oikein normaalipituinen ollut. Lähellekään, itseasiassa.
Juice hymähti ja mitään kyselemättä tyttö oli nostettu ylös maasta. Todella kevyesti se nousikin, toinen käsivarsi oli tytön polvitaipeiden alle ja toinen tuki selkää.
"Parempi?" Oli tyttö nyt paljon lähempänä. Ja pääsisi se alas, kun pyytäisi. Latino saattaisi vain pudottaa sen, jos se alkaisi riehumaan.