If they don't look closer then they all believe it

Tom vastasi tytön hymyyn kuunnellen samalla tämän puhetta.
"Joo. Mä luen aika paljon, itseasiassa mä kirjotan itsekin hieman", nuorukainen vastasi toiselle hieman vaatimattomasti. Hieman ei ollut oikea sana kuvaamaan Tomin kirjallisuusharrastusta. Tom oli itsekin jo saanut muutaman kirjan valmiiksi, vaikkei hän niitä ollut julkaissutkaan.

"Kanadassa on vaikka mitä. Lumen ja karhujen lisäks siellä on hirviä, vuoria, jääkiekkoa ja metsää!" Tom sanoi voitonriemuisen näköisenä. Hän rakasti erämaastoa ja kalliovuoria. Tom oli käynyt kalliovuorilla kiipeilemässä vaikka vuoristo sijaitsikin toisella puolella Kanadaa kuin hänen entinen asuinkaupunkinsa.
"Niin ja onhan siellä jokikin jonka nimi on Mackenzie", nuorukainen lisäsi iskien leikkisästi silmää.
"Ai mitä siellä voi tehdä? No hmm, metsästää", Tomin kasvot olivat taas leveässä hymyssä, hän oli harrastanut metsästystä pikkupojasta lähtien. Ihan hänen asuinseudullaan ei parveillut riistaa, mutta ei hänen kovinkaan kauas tarvinnut mennä päästäkseen karhu- tai hirvijahtiin.
"Oon syntynyt Kanadassa", hän vielä lisäsi toisen tietoutta, poika oli ylpeä syntyperästään, hänen vanhempansa olivat kumpikin Kanadassa syntyneitä, joten Tom oli täysin kanadalainen, vaikka hänellä nykyään olikin kaksoiskansalaisuus.

"En mä tietenkään kiellä sua tapaamasta tyyppejä. Mut toivoisin vaan että osaisit salata sen niin ettei tää meidän homma paljastu", Tom sanoi näyttäen edelleenkin iloiselta, nuorukaiselle tärkeistä asioista puhuminen oli piristänyt häntä.

"Mä en lue juurikaan kirjoja, lehtiä yleensä", Mackenzie sanoi ja tunsi hieman häpeävän. Hänestä sai juuri sellaisen mukavan perusblondimaisen kuvan, johon ei kuulunut kirjojen lukeminen. Olisi hän halunnut lukea, mutta jokin vain tökki koko puuhassa. Mac oli yrittänyt, mutta hänestä ei koskaan tulisi kirjojen ystävää. Se oli myönnettävä. "Aijaa, mitä sä kirjotat? Runoja?" tyttö kysyi naurahtaen.

Hirviä, vuoria, jääkiekkoa ja metsää? Kuka innostuisi metsästä? Mackenzie nyökkäili vaisusti, näköjään tuo jonka käsipuolessa hän roikkui. Tom näytti innostuneen asiasta hyvinkin paljon. "Ai onko?" tyttö kysyi, hän ei tiennyt joesta mitään. Maantieto ei ollut juurikaan hallussa tällä vaaleahiuksisella. Mac hymyili, ei kaikilla ollut oman nimen mukaan nimettyä jokea.
"Metsästää? Jos siellä ei voi mitään muuta tehä kun metsästää, niin mun valinta on edelleen Karibia", tyttö sanoi pettyneenä pälyillen ympärille. Eivät tytöt sitä paitsi metsästäneet, se oli niin ällöttävää. Hän katsahti Tomiin miettien tuota raahaamassa kuollutta raatoa. Se oli ehkä joistakin todella miehekästä, mutta ei Macistä. "En tiennytkään", Mackenzie hymyili kanadalaiselle poikaystävälleen. Tämä selitti paremmin pojan innostuksen kyseistä maata kohtaan. "Onks sulla koti-ikävä?" kysyttiin tarkoittaen Kanadaa.

"Vannon ettei paljastu", tyttö lupasi. Hän ei jäisi sitä miettimään, koska mitään ei ollut tapahtunut. Ja Mac ennusti ettei tulisi mitään juttua hänelle. Cheerleader huomasi ihmisten välistä heihin kohdistuneen silmäillyn. "Anna pusu nyt heti", tyttö sanoi hiljaa hymyillen Tomiin päin. Poika oli niin pitempi eikä Mac jaksanut kurottautua itse tuota kohti.

"Sun pitäis lukea joskus kirjojakin, se kannattaa", Tom kehotti käsipuolessaan roikkuvaa tyttöä hymyillen. Eihän lehtien lukemisessa ollut mitään pahaa, mutta ei lehti kirjaa korvannut.
"No jos mä olen rehellinen, niin oon kirjottanut kirjojakin. Tai no, kertomuksia jotka ovat kirjan pituisia", Tom sanoi kevyen punan levitessä hänen kasvoilleen. Nuorukaista ärsytti välillä miten herkästi hän punastui, yleensä se ei häirinnyt häntä, mutta joskus hän voisi olla vähemmän punakasvoinen.

Tom nyökkäili innostuneesti tytölle joka ei vaikuttanut kauhean vaikuttuneelta Kanadasta. No, kai se oli pääasia että nuorukainen itse piti maastaan.
"Voihan siellä patikoidakin. Ja vaikka mitä muuta, Kanada on maailman monikulttuurisimpia maita", Tom virnisti tytölle jonka ilme oli juuri sellainen kun Tom oli kuvitellutkin, tyttö piti selvästi metsästystä ällöttävänä touhuna.
"Onhan mun kotikaupunkini melkoisen suuri satamakaupunki, mutta sä tuskin innostut laivoistakaan", nuorukainen sanoi vilkaisten tytön asua joka oli hieman merimieshenkinen. Tyttö tuskin silti tiesi mitään laivoista, tai no, eihän Tom sitä voinut tietää.
"Ikävä kotiin? On, paljonkin. Mä odotan sitä kun saan muuttaa takaisin", Tom sanoi hieman murheellinen ilme kasvoillaan. Hän aikoi palata Kanadaan heti valmistuttuaan Astonista.

Tom hymyili tytölle tämän vannottua ettei paljastuisi. Mac ilmeisesti huomasi heillä olevan yleisöä, joten hän alkoi vaatia pusua. Tom kumartui tytön puoleen ja painoi huulensa Macin huulille.

Tom tekisi hänelle hyvää. Pojat, joita Mackenzie oli tapaillut oli ollut hieman jotain muuta kuin hyviä. Juhliminen oli esimerkiksi lisääntynyt, kuten myös koulusta poistumien kesken päivän. Tyttö kehtasi myöntää, että myös ystävät olivat joskus kadottaneet hänet. Tai hän oli ystävänsä. Mutta Tomin kanssa olisi varmasti erilaista, olihan se lähtökohdiltaan erilaista niihin aikaisempiin verrattuna. "Terveyspoikaystävä", Mac sanoi mutisten hymyn kera. Poika saisi hänet ehkä lukemaan, ja se olisi jotain.

"Kirjoja? Sehän on... ihan hienoa", Mac melkein huudahti. Kysymystulva teki tuloaan tytön huulilta, miksi, miten, milloin, mistä aiheesta... Mutta yksi kysymys oli yli muiden. "Saisinko mä joskus nähä?" kysyttiin naurahtaen. Haittaisikohan se jos hän ei lukenut paljonkaan kirjoja? Hän ei todennäköisesti osaisi arvostaa kirjojen hienoutta, mutta hän halusi yrittää. Tomista tulisi hänen muutoksensa, vaikka Mac piti suurimmaksi osaksi itsestään, oli joitakin asioita, joihin hän oli havahtunut.

"Niin, kai se monikulttuurisuus on ihan hienoa", sanottiin olkia kohauttaen pojalle. "Laivat ei sovi mulle, tuun merisairaaks helposti", Mac pyöritti päätänsä. Hänet ja Tomin kotikaupunkia ei ollut tarkoitettu näköjään yhteen. Mutta ei se ollut mikään menetys. Maailma oli täynnä erilaisempia kaupunkeja, jotka juuri olivat tarkoitettu tytölle. "Muuttaa takaisin? Ajattelit jättää kaiken tän ja mennä metsästämään?", tyttö kysyi, ymmärtämättä poikaa. New Yorkissa ollessaan, hän oli kaivannut San Diegoa, joten ehkä hän ymmärsikin Tomia.

Mackenzie laski mielessään sekunteja, jonka jälkeen irrottautui Tomin huulilta. Hän ei vilkaissut siihen suuntaan, missä oli nähnyt ihmisiä vaan hymyili pojalle, jonka jälkeen katseli muualle. Hyvä että toinen oli ymmärtänyt.

Tomin kasvoille levisi kummallinen virne kun hän kuuli tytön sanovan häntä terveyspoikaystäväksi.
"Niin mikä? Oivoi", Tom naurahti ja mietiskeli omia elintapojaan, kyllä hän melkoisen terveellisesti eli, hän urheili, söi terveellisesti, ei käyttänyt alkoholia, poltti ehkä tupakan kuukaudessa, jos sitäkään... Oli hänellä terveellisemmät elämäntavat kuin monella muulla.

"Hmm, en mä tiedä. En oo antanu oikeen kenenkään lukea niitä, en mä jotenkin luota siihen että kukaan niistä kauheasti pitäisi", Tom sanoi kiusaantuneisuus äänessään. Hän sai aina koulussa kirjoittamistaan teksteistä hyvää palautetta, mutta ne mitkä hän kirjoitti omaksi ilokseen olivat hieman erilaisempia.

"Mä pidän laivoista. En mä ihan merimieheks oo ryhtymässä, mutta laivoissa on jotain massiivista ja vaikuttavaa..." Tom sanoi hymyillen hieman tytölle. Poika piti yleensäkin kaikesta vahvasta, massiivisesta ja peräänantamattomasta, hän tavallaan halveksi heikkoutta vaikka sanoisikin itseään ennemmin heikoksi kuin vahvaksi, ainakin luonteeltaan.
"No joo. Mä kuulun sinne, en tänne", poika sanoi hymyillen taas hieman surullista hymyään. Hänellä todella oli koti-ikävä.

Suudelman loputtua Tom toivoi että se oli tehnyt tehtävänsä ja kauempana tarkkailevat ihmiset olivat vakuuttuneet. Nuorukaisen kuitenkin valtasi taas hieman tyhjä olo, hän ei ollut varma olisiko tätä järkevää jatkaa.

// Kestäny on, sori :>

"Ei yhtään mikään", Mackenzie virnisti, päättäen olla puhumatta sanaakaan mitä oli sanoessaan ajatellut. Saattaisihan toinen miettiä vaikka mitä, jos hän kertoisi ajatuksensa. Tytön päähän juolahti, miten hän vaikuttaisi Thomasiin. Jos he viettäisivät nyt paljon aikaa yhdessä, olisi väistämätöntä että kumpikin muokkaisi toisen luonnetta tai suhtautumista asioihin. Hyvään tai huonoon suuntaan. Mac toivoi että ensiksi mainittu toteutuisi, paljon mieluummin kuin jälkimmäinen. Hän ei ollut kamala ihminen joten se tuskin tapahtuisi.

Tyttönen kuunteli, miten Tom puhui tekstiensä lukemisesta siihen sävyyn, että Mac osasi olla painostamatta tuota näyttämään niitä. Ymmärrettävää, hänen äitinsä tosin kyseli jatkuvasti mielipiteitä häneltä, mutta turhaan, koska Mackenzie ei osannut ilmaista mielipiteitään kirjoituksista. "Mistä aiheesta sä sit kirjotat?" kysyttiin ja parannettiin otetta toisen kädessä.

Mackenzien läpi kulki kylmät väreet Tomin kertoessa laivoista. Hän ei pitänyt laivoista, eikä hänelle heti tullut mieleen mikään massiivinen ja vaikuttava. Vaan huono-olo, joka näkyi pienesti tytön mutristuneesta ilmeestä, joka oli keskitetty maahan. Macin piti saada vain ajatukset pois laivoista, niin hänelle tulisi parempi olo eikä hän oksentaisi keskelle koulun pihaa. Sitä ei todellakaan tekisi! Mac nosti katseensa poikaan pienesti hymyillen ja vain nyökkäsi, koska tyttö ei uskaltanut avata suutansa. Oksettava olo alkoi laantua, mutta cheerleader pysyi hiljaa katsellen pihaa.

Hän bongasi taas tuijottelijat, mutta ei kääntynyt pojan puoleen vakuuttelemaan mitään. Tyttö loihti nauravaisen ilmeen kasvoilleen. Nyt hän näytti toivottavasti siltä että nautti aurinkoisesta aamusta poikaystävänsä kanssa eikä näyttänyt siltä, että aikoisi yrjötä vain sen takia että oli ajatellut laivoja ja niissä oloa!

Tom oli iloinen että tyttö kuunteli häntä, ei toisen tarvinnut olla kiinnostunut aiheesta, kunhan osoitti kuuntelevansa.
"No, mä oon kirjottanu dekkarityyppisiä tekstejä... Myöskin joitakin pohdiskeluja ja runoja", poika vastasi tytön kysymykseen hymyillen hieman nolostuneen näköisenä. Hän ei ollut kertonut tätä asiaa kovinkaan monelle ihmiselle.

"Tuliks sä nyt jo merisairaaks?" Tom tiedusteli Macilta huomattuaan tämän hieman surkeahkon ilmeen. Pojan äänestä kuulsi hienoinen huvittuneisuus, mutta Tom yritti kuitenkin olla loukkaamatta toista lausahduksellaan. Eihän nuorukainen voisi tietää jos vaikka tytöllä olisi jonkinlaisia pahoja traumoja laivoista.

Tom vilkaisi samaan suuntaan minne Mac oli katsellut, edelleen lauma teinikanoja, taisihan siellä joukossa muutama miespuolinenkin olla. Nuorukaista alkoi häiritä muiden läsnäolo.
"Mitä jos mennään vaikka sisälle? Tunnin alkuun ei oo enää kauheesti aikaa", Tom sanoi näyttäen hieman vaivaantuneelta. Hän ei halunnut patistella tyttöä, mutta nuorukainen itse oli saanut tarpeekseen muiden tuijottelevista katseista. Tom valmistautui lähtemään sisälle ja katsoi nyt tyttöä odottava ilme kasvoillaan.

// jätetäänks tää nyt sit tähän, sä kirjoitat vielä yhden vuoron? : D

Mackenzie nyökkäili ja kuunteli parhaansa mukaan. Vai dekkareita? Verisiä murhia ja tappoja. Intohimorikoksia, kateellisuutta, vääriä valoja ja sen sellaista, Mac naurahti ajatuksilleen. Cheerleader oli varma että toisen pohdiskelevat tekstit oli hyviä. Toisesta nimittäin huomasi, että ajattelu ei ollut ollenkaan ruohonjuuri tasolla. Tom oli kypsä nuori mies. Ehkä hieman kypsempi kuin Mackenzie itse.

"En, en, en... tai ehkä hieman", tyttö sanoi nolostuksissaan. Miten hän olikaan saanut huonon olon vain ajattelemalla keikkumista laivankannella. Mac toivoi ettei näyttänyt erityisen kamalalta. Hän ei osannut tulkita johtuivatko vilkaisut Tom kanssa kulkemisesta vai siitä että hän näytti rumalta. Oliko hänen poskensa vihertävät?

Tom ennätti sanoa sanat, jotka Mac olisi pian sanonut. Hänen oli päästävä käymään vessassa ja hieman ehostautua peilin edessä. "Joo sopii mainiosti!" hymyiltiin ja otettiin suunta kohti koulun pääovea. Tyttö irrottautui Thomasin käsivarresta ja otti kiinni taas vaihteeksi kädestä. Päivä oli alkanut melko hyvin siihen nähden, ettei tyttö ollut tiennyt mihin oli ryhtynyt. Ja jatkosta hän halusi myös hyvää.

// :>