just a normal boring day...

//Rige mukaan :3 toi mun otsikko on varmaan hyvin kaunis ja alotus vähän lyhyt :'D//


Kemian tunnilta juuri päästyään, Drew käveli kohti valkoisia kaappeja omalle lokerolleen. Hän tunki kirjansa sinne, koska ei tulisi kuitenkaan tekemään mitään läksyjä. Kaapin ovi läimäistiin kiinni huokaiseten. Poika ei edelleenkään voinut uskoa, että oli menettänyt Moniquen, ensimmäisen tytön, joka oli kiinnostunut tästä jollain tavalla. Kaikki tuntui taas jotenkin normaalilta ja tylsältä.

Drew kääntyi ja lähti kävelemään hitain askelin kohti rappusia omissa maailmoissaan (hän teki tätä yllättävän usen, omissa maailmoissaan toilailua nimittäin). Muut oppilaat huutelivat kiukkuisia kommentteja herran perään, törmättyään tähän, mutta ne menivät kuitenkin kuuroille korville.

//Here I come :---)))
... FEAT MARY-ANN, MUHAHAHAHAHHAHAH
Ja eiks me sovittu, että toi Drew nyt oli Nathanin kaveri? Eli M.A niinko tuntee Drewnin ainakin jotenkin XD

Jälleen yhtä mielenkiintoinen matematiikan tunti oli saanut päätöksensä, ja ensimmäisten joukossa luokasta poistuvista käveli vaaleat hiukset omistava tyttö, jonka luultavasti kaikki tässä koulussa tunsivat. Ainakin jotenkin. Niin, kuka muka ei olisi häntä tuntenut, koulun pahinta juoruilijaa sekä koulun pahinta alempi klikkisten dissailijaa.
Oli kyllä täytynyt asua jossain kiven alla, jos ei edes ollut kuullut tämän cheerleaderin nimeä.

Mary-Ann McAllister käveli koulun käytävää pitkin vaaleat ja lainehtivat hiukset hulmuten somasti kävellessään. Hänellä oli tänään yllään soma valkosiniraidallinen pitkä paita, joka juuri ja juuri paljasti altaan vaaleansiniset minishortsit. Hänen säärensä suorastaan säihkyivät ja olivat mitä loistavassa kunnossa. Niin kuin koko tyttö muutenkin, hän oli mitä parhaimmassa kunnossa. Ulkonäöltään sekä vartaloltaan. Ei siis ollut mikään ihmekään, jos häntä kadehdittiin ja palvottiin. M.A:sta oli kiva nähdä alistuvia katseita sekä ihailevia katseita, jotka piristivät tylsää päivää varsin mukavasti.

Tyttö näppäili kännykkäänsä, sillä hän tekstaili Gemman kanssa. Pitihän Mary-Annen nyt ylläpitää heidän suunnitelmaansa, jonka tarkoituksena oli tuhota Gisele Kimin, yhden suositun, maine, jotta M.A pääsisi mukaan suosittuihin. Suunnitelma oli edennyt tähän asti melko hitaasti ja Mary-Ann halusi jo kärsimättömästi todisteita, jotka saisivat pilattua Giselen maineen! Onneksi hänellä oli puolellaan Gemma Fleming, Giselen sisko. Haha, Gisele ei osaisi aavistaa mitään, ei yhtikäs mitään.

Blondi käveli portaita pitkin alas eikä huomannut lainkaan vastaan kävelevää poikaa, johon tyttö sitten valitettavasti törmäsi. Mary-Annen puhelin lennähti tytön kädestä ja hänen epäonnekseen joku HIEMAN ylipainoinen poika astui sen päälle niin, että kännykästä kuului *räks* ääni.
M.A:n suu aukesi järkytyksestä ja pieni epätoivoinen äännähdys pääsi ihmisten ilmoille.
"Eih!" tyttö parkaisi.
"Sä vielä maksat tän!" Mary-Ann ehti vaarallisesti sihahtaa, mutta siirtäessä katseensa poikaan, M.A tunnisti nuorukaisen.
"Ai. Sä", cheeleader tuhahti ja katsoi Drewtä, Nathanin kaveria, hivenen katkerasti.
"Miks et kattonu etees?" blondi kysyi happamasti asettaessaan kädet lantiolleen.
Voi ei, eihän tämä ollut Mary-Annen vika laisinkaan.

//juu kyllä sovittiin : >

Tässä sitä taas oltiin. Drew oli hetken hämillään sillä ei ollut tajunnut mitä edes oli tehnyt. "S-sori... mä tota öö" poika yritti selittää, mutta ei keksinyt mitään järkevää. Lisäksi hän jäi tuijjottamaan M-A:n kauniita vaaleita hiuksia, ja sen jälkeen silmiä, rintoja, lantiota ja upeita säihkyviä sääriä. Joten hänen aivonsa löivät tällä hetkellä tyhjää.

Hetken kuluttua pönde kuitenkin sai itsestään otteen. "Niin anteeks, mitä sanoitkaan?" poika kysyi normaaliin sävyyn katse Mary-Annen sinisissä silmissä. Häntä hieman hävetti se, että oli katsellut toista tyttöä sillä tavalla, vaikkei hän seurustellutkaan kenenkään kanssa. Hassu juttu, mutta ehkä Moniquen tossun alla olemisesta on vielä jälkivaikutuksia.

M.A:n vaarallisen näköisestä katseesta päätellen Drew oli tehnyt jotakin väärää. Hän huomasi tomaatinpunaiseksi muuttuneen tukevamman pojan joka piteli rikkoontunutta kännykkää kädessään, ja muisti miten tyttö oli mutissut jotain "sä vielä maksat..". Sitten hän tajusi.

Hän nielaisi hermostuksensa alas ja sanoi matalalla ja rauhallisella äänellä Mary-Annelle: "Mä voin kyllä hankkia sulle uuden, jos siitä on kyse." Pojalla oli nimittäin suhteita elektroniikka- ja puhelinliikkeiden omistajiin, että se ei olisi homma eikä mikään. M.A:n katse oli se ainoa asia, joka teki pojan olosta tällä hetkellä epämukavan. Ja sitäpaitsi hän piti kyllä hieman enemmän siitä komeammasta sisaruksesta.

M.A:n toinen kulma kohosi hitusen ylös, kun tyttö huomasi, mitä Drew hänessä katseli. No, ainakin toisella oli hyvät näkymät. Ja Mary-Ann piti siitä, kun häntä katsottiin ihailevasti, mutta se ei nyt muuttanut sitä tosiasiaa, että nuorukainen oli juuri törmännyt häneen ja aiheuttanut tytön kännykän hajoamisen.
Cheerleader nappasi kännykkänsä läskin kädestä ja katsoi tätä vuorostaan sellaisella katseella, mikä viestitti toiselle mahdollisimman selvästi, että poikaa ei enää tarvittu. Tukeva poika lähtikin heti häveten pois, jolloin tummansiniset säihkysilmät siirrettiin kiukkuisina Drewhin.

"Mä voin kyllä sanoo isillekin, että ostaa mulle uuden kännykän", Mary-Ann sanoi ja asetti kätensä puuskaan. Rikkinäistä puhelinta pidettiin yhä toisessa kädessä.
"Mutta toki mulle ilmainen puhelin käy", tyttö tokaisi sitten ja virnisti uhkaavasti. Blondi oli nimittäin jo jonkin aikaa unelmoinut eräästä uudesta iPhonen kännykästä, mutta tyttö ei ollut ehtinyt vielä sitä hankkia. No, nythän tyttö saisi sen itselleen.
"Toivottavasti sulla ei oo mitään nyt, koska me lähetään heti kaupoille", M.A sanoi sellaisella äänensävyllä, ettei hänen ehdotukselleen kannattanut kieltäytyä, jos omisti vähänkään järkeä päässä.

Mary-Ann hymyili nyt aurinkoisemmin, vaikka hän oli yhä kiukkuinen puhelimensa hajoamisesta. Hän tarvitsisi uuden puhelimen nyt heti, sillä tämä neitokainen oli hyvin suosittua seuraa, eikä hän yksinkertaisesti kestäisi tuntiakaan ilman puhelinta.

Drew katsoi kuinka tomaatti lyllersi nolostuneena pois paikalta, tuntien hieman sääliä sydämessään. Mutta sitten hän tunsi taas kiukkuisen katseen tuijjottavan tätä ja käänty taas M.A:n puoleen.

Pienen ärsytyksentunteen saattoi nyt huomata Drewin katseesta. Ei olisi sittenkään pitänyt tarjoutua hankkimaan uutta kännykkää. Tämän takia hän ei erityisemmin pitänyt M.A:sta. Tytön ilmaantumisesta seurasi yleensä aina jotakin pientä harmia. Nyt poika ei pääsisi seuraavalle liikuntatunnille, joka olisi se ainoa piristyspilleri päivään.

Drew katsoi blondin säteilevää hymyä ja tajusi, että oli päivänselvää ettei tyttö pystyisi olemaan enää hetkeäkään ilman puhelintaan. Hän eksyi myös miettimään, miten joku ylipäätänsä haluaa pyrkiä niin ankarasti suosituksi, mutta huomasi siinä osuvansa myös omaan nilkkaansa. Pakko se oli mentävä.

Hampaitaan hetken yhteen purtuaan Drew päästi rennon naurunsekaisen huokauksen.
"No mennään ny sitten, prinsessa", hän tokaisi yrittäen myös piristää itseään omalla vitsillään. Sitten hän vilkaisi vielä Mary-Annea veikeä hymy kasvoillaan heittäen repun olalleen ja jatkoi matkaansa rappusia pitkin kohti ala-aulaa.

Hyvä, Drew ei ollut kieltäytymässä. Eikä M.A olisi edes huolinutkaan sellaista. Hän tarvitsisi uuden puhelimen ja mahdollisimman nopeasti.
"Hienoa", cheerleader tokaisi heleästi, kun poika lähti kävelemään kohti ala-aulaa. Mary-Ann lähti astelemaan keijukaisin askelin tuon perään ja asetti tahtinsa pojan tahtiin sopivaksi.

"Ajattele positiivisesti. Saat viettää laatuaikaa mun kanssa. Kahdestaan. Tää on aika harvinainen tilanne", tyttö piikitteli tarkoituksellisesti ja hymyili pojalle maireasti. Kyllä Drew ansaitsisi toruja, kun oli onnistunut hajottamaan tytön puhelimen. Vaikka jätkä olikin Nathanin kavereita, se ei tarkoittanut sitä, että M.A kohtelisi Nathanin kavereita jotenkin... No, lempeämmin tai ystävällisemmin. Kaikki miespuoliset olivat samalla viivalla, ainakin melkein.
He kävelivät nyt ala-aulaa pitkin kohti edessä näkyviä ulko-ovia. Tyttö heilautteli vähän väliä kättään ystävilleen ja pari kertaa hän jopa jäi hetkeksi rupattelemaan erään tuttavansa kanssa, kunnes muisti taas kännykkäasian ja lähti etenemään Drewnin kanssa.

"Tiiätkö, missä Nathan on?" M.A kysyi sitten ohimennen. Hän ei ollut nähnyt veljeään koulussa laisinkaan. Ehkä Nathan olisi urheilukentällä, niin kuin aina.

Laatuaikaa juupajuu. Drew naurahti M.A:n kommentille. "Ehkä sinulle neitiseni", hän mietti itsekseen pitäen hymyn yhä kasvoillaan.

Hän olisi halunnut edetä nopeammin, mutta tyttö vilkutteli huolettomana tutuilleen ja jäi aina välillä rupattelemaan, jättäen Drewn sivummalle norkoilemaan.

Sitten kun M.A kysyi Nathanista, muuttui Drewn ilme tekovirneestä mietteliääksi. Missäköhän hän muuten oli? Luultavasti kentällä. Mutta Drewillä ei tänään ollut ollut edes mitään aikomusta soittaa tai tekstata tyypille siitä missä hän olisi. Nyt hän kyllä kaipaisi kipeästi pojan läsnäoloa.
"En, en tiedä..." sanoi Drew jääden pohtimaan pitäisikö hänen nyt soittaa Nathanille.

"Hmph, vai niin", hymähdettiin kirkkaasti, kun Drew ei tiennyt, missä Nathan nyt luurailisi.
"Senkin saisi helposti selville, jos mulla vaan ois kännykkä", Mary-Ann painotti ja venytti viimeistä sanaansa. Sen jälkeen M.A vain päätyi virnistämään happamasti Drewille ja pian he jo päätyivätkin koulun ulko-ovista ulos, raittiiseen ja aurinkoiseen San Diegon ilmastoon.
Että täällä oli ihana asua. Sää oli suurimman osan vuodesta todella ihana.

"Noniin", tyttö puhui, kun he olivat kävelleet ulkona jo jonkin aikaa.
"Missä on auto?" M.A kysyi ja hymyili tavanomaista hymyään.
"Koska et kai sä oleta, että mä kävelisin täältä minnekään näillä koroilla?" cheerleader kysyi ja vilkaisi omiin kenkiinsä, jotta Drewin tajuaisi tilanteen. Tytöllä sentään oli aikamoiset korot kengissään, eikä niitä ollut luotu 10 minuuttia kauempaa kävelemistä varten.

Ulkona oli tosi kaunista. Melkein silmiin sattui ja Drew vain mietti kuinka ihanasta urheilutunnista hän jäisi paitsi. No kävihän tämäkin osittain urheilusta...

Drew katsoi M.A:n tappajakorkokenkiä hetken hämmästellen.
"mmhm... " hän hymähti äänessään hieman huvittuneisuutta. Olipa hassu sattuma, että hän oli parkkeerannut autonsa juuri parkkipaikan melkeinpä kauimmaiseen nurkkaan.
"Se on tossa noin ihan lähellä", poika sanoi ja reipasti vauhtiaan.

Autolle päästyään hän painoi avaimien nappia, jolloin auton valot välähtivät ja kuului hauska vingahdus. Auto ei todellakaan ollut mikään ihmeellinen. Se kuului ennen Drewin isosikolle, mutta koska tyttö oli niin täydellinen enkeli, ei hän suostunut käyttämään autoa, vaan kulkee julkisilla. Niinpä Drew sai tämän ihanan TYTTÖJEN auton. No onneksi se oli sentään mustan värinen, eikä mikään valkoinen tai kirkkaanpunainen. Mutta uusi auto ei todellakaan olisi pahitteeksi.

Sitten Drew hyvänä "herrasmiehenä" avasi M.A:lle pelkääjänpaikalta oven ja viittoi häntä menemään sisälle. Ja kun tyttö oli astunut sisään asteli hän puolestaan verkkaasti auton toiselle puolelle ja istui omalle paikalleen ja käynnisti auton. Mitä pikimmiten homma hoituisi, sen parempi.

Mary-Ann lähti kävelemään Drewn perään, joka johdatti heitä autolleen. Cheerleader ei voinut olla tirskahtamatta, kun näki nuorukaisen ajopelin. Auto oli selvästi hieman vanhempaa mallia ja tyttö voisi jopa veikata, että auto miellytti enemmän tyttöjen kuin poikien silmää.
"Aaaw, uljas ratsu", M.A ivaili ja hymyili piikittelevästi Drewille.
"Eikö kaupassa ollut poikien mallia?" blondi naureskeli ja istuutui autoon, kun poika hänelle niin herrasmiehenä oven avasi.

Auto ei todellakaan ollut Mary-Annen mieleen, ja sen pystyi lukemaan jopa hänen kasvoiltaan. Tämä blondi rakasti uusia autoja, kiiltäviä, kauniita ja sellaisia. Drewn auto ei Mary-Annen mittapuulla ollut läheskään sitä, mitä tyttö autoissa arvosti. Mutta ehkä hän kestäisi tämän kerran.
Tahtoihan tyttö saada uuden kännykän.

"Kerrohan mulle, Drew..." aloitti tyttönen varovaisesti, uteliaisuutta tihkuva sävy äänessään.
"Tuntuiko Monique McAdamsista ero hyvältä? Olihan se alempaa klikkiä kuin mä tai sä", Mary-Ann kysyi suoraan ja hymyili säteilevästi.
Jep, Mary-Ann tiesi kaikesta kaiken. Aina, oli kyse keistä tahansa.
Tuskin kenellekään oli epäselvää se, miten tämä neitokainen halveksui alempi klikkiläisiä. Tavikset pystyi jotenkin sietämään, mutta pahikset, friikit ja nörtit eivät tulleet edes kysymykseensä. Hyvä jos nuo olivat edes ihmisiä tälle cheerleaderille.

Drew tyytyi vain myhäilemään M.A:n piikittelylle autosta. Kyllä hän vielä jonain päivänä saisi vähän vanhemmiltaan avitusta ja ostaisi jonkun upean urheiluauton.

Hän peruutti pois parkkipaikalta, kun tyttö kysyi häneltä oliko Moniquesta eroaminen tuntunut hyvältä. Nuorukainen oli hetken hiljaa sillä ei ensinnäkään ollut odottanut mitään tällaista kysymystä. Hän oletti, ettei hänestä olisi kukaan muutenkaan erityisemmin kiinnostunut, varsinkaan M.A. Mutta hänhän tuntui tietävän kaiken juorumaailman asioista.

Mitä Drew nyt vastaisi? Ero ei todellakaan tuntunut hyvältä, sillä yhä edelleen lukuisat asiat muistuttivat häntä Monasta. Mutta tietäen kuinka M.A inhosi pahiksia hänen oli ehkä hieman väritettävä vastaustaan.
Rauhoittuakseen Drew naurahti taas normaaliin tapaansa.
"Ei se ollu mikään iso juttu", hän sanoi kuin ohi mennen ja toivoi, että he voisivat vaihtaa aihetta.
"Hei. Millasta kännykkää olit ajatellu?" poika päätti sitten kysyä. Ajaen samalla kohti keskustaa, jossa hänen tuttunsa puhelinliike sijaitsi.

Mary-Ann pettyi, ja sen pystyi myös huomaamaan hänen kasvoiltaan kadonneen virneen perusteella, kun Drew oli antanut harmillisen mitäänsanomattoman ja tylsän vastauksen. Tyttö vaati enemmän, hän tahtoi tietää, kumpi jätti kumman ja miksi. Eihän Mary-Annelle nyt muuten oltaisi tällaista tilannetta tarjottu, ellei tyttö käyttäisi tätä hyvänä tilaisuutena ottaa selville Drewin ja sen pahiksen suhteesta!

"Sellasta pinkkiä iPhonea, mut älä yritä vaihtaa aihetta, muru", Mary-Ann vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi Drewille kännykkäasiasta, mutta ei ollut vielä valmis lopettamaan tätä seurusteluasiaa.
"Mitä sä näit siinä?" Mary-Ann kysyi oikeasti uteliaana ja katsoi poikaa tarkkaillen.
"Sehä käytti sua selvästi hyväkseen, eikä osannu arvostaa. Sellasia ne sen tasoset muijat on, ikävä kyllä", M.A sanoi oman mielipiteensä ja hymyili pahoittelevasti Drewille.
Noniin, antaa nyt kuulua jotain mielenkiintoista, kiitos.

"Pinkin iPhonen", tyttö ilmoitti haluavansa, mutta sitten vaihtoi Drewn ikäväksi puheenaiheen takaisin seurusteluun.
Mitäkö Drew Monassa näki? Hänessä oli vain sitä jotakin. Sen lisäksi että neitokainen oli hyvän näkönen, oli hän tuplasti, ellei tripalsti Drewiä fiksumpi ja kaiken kukkuraksi tyttö saattoi jopa päihittää tämän nyrkkitappelussa.
"Se oli vaan mulle erityinen", Drew vastasi taas samaan tylsään tapaan.

"Sehän käytti sua selvästi hyväkseen, eikä osannu arvostaa. Sellasia ne sen tasoset muijjat on, ikävä kyllä", toinen sanoi hymyillen ilmeisesti pahoittelevalla tavalla. Drewiä suututti. Eikä vain siksi, että M.A oli loukannut Moniqueta, vain myös siksi, ettei ollut varma oliko M.A oikeassa. Poika huokaisi.
"mmh.. niinpä niin", hän tyytyi vastaamaan blondille.

Erityinen?
"Erityinen? Ai millä tavalla muka?" Mary-Ann kysyi kummastuneena ja katseli kiinnostuneena Drewin kasvoilla olevia ilmeitä. Mitä erityistä muka alemman kastin muijassa muka oli? No erityistä toisessa saattoi siinä mielessä olla, että Monique oli tavallista väkivaltaisempi ja julmempi. Siksikän se hempukka oli pahiksiin klikitetty. Mutta ei se riittänyt tälle blondille neitokaiselle syyksi siihen, miksi Drew oli nimittänyt ex-tyttöystäväänsä erityiseksi.
Mary-Ann piti itseään selvästi ylempänä muita ja suorastaan halveksui hitusenkin alempaa klikkitasoa. Vain kermalaisten kuului saada arvostusta, ihailua ja sen sellaista. Plaaplaaplaa. Mutta tämä tosiaan oli cheerleaderin näkemys maailmasta.

"Kumpi pisti poikki?" M.A ei voinut enää pidätellä tätä kysymysta ja odotti jälleen uteliaana, mitä jätkä tähän vastaisi.

Drew tiesi, ettei Monassa tietenkään ollut mitään erityistä M.A:n mielestä. Siksipä hän ei kehdannut alkaa luettelemaan exänsä kaikkia hyviä ja huonoja puolia.

"Kumpi pisti poikki?", kysyi M.A sitten. Miten Drewsta jotenkin tuntui että juuri tuo kysymys oli tulossa. Noniin kumman hän vastaisi..? Hänkö itse vai Monique? Oikea vastaus olisi Mona, mutta hän ei tiennyt kehtaisiko sanoa sitä. Hetken kuluttua hän kuitenkin päätti että on parasta olla rehellinen.
"...Mona", poika sanoi vaitonaisena ja yritti vain keskittyä ajamiseen.

"Mutta... Mitäs jos puhuttaisiin susta, kun sä oot kuitenkin jo melkein suosittujen listalla. Mites se sujuu?", Drew päätti sitten sanoa muuttaakseen tunnelmaa.

Mary-Ann odotti yllättävän maltillisesti Drewin vastausta, jonka sitten viimein sai kuulla. No joo, olihan se nyt melko arvattavissa. Eihän Drewin kaltainen poika, joka oli helposti tallattavissa, voinut pistää poikki. Ainakin mitä Mary-Ann Drewia yhtään tunsi, niin oikeastaan jätkä oli aika reppana. Mutta oli toista sentään ihan hyvällä ulkonäöllä suotu.
"Kyllä sä löydät ittelles jonku kivan tytön. Saanks mä suositella?" Mary-Ann sanoi, kun laski hetkeksi kätensä Drewin jalalle, mutta nosti kätensä nopeasti pois.
"Cheerleadereista löytyis vaikka ketä. Esimerkiksi.. Summer Torres on ihan kivan oloinen tyttö. Sopisitte hyvin yhteen", Mary-Ann ehdotti ja vinkkasi leikkisästi Drewille silmää.

Oi, tästä aiheesta Mary-Ann piti! Hän rakasti puhua itsestään muille, sillä muiden kateellisuus sai Mary-Annen itsetunnon kohoamaan aina pilviin.
"Kiitos hyvin. Mä rakastan olla yks kerman tunnetuimmista henkilöistä. Mulla on hyvin suuri vastuu, tiedätkös? Mun täytyy ylläpitää koulun mainetta ja sillee. Ja tietenkin järjestää loistavia bileitä, joissa kaikki viihtyy ja joista sitten puhutaan seuraavat viikot. Onhan tää mun asemassa oleminen välillä vähän stressaavaan, mutta kuitenkin tosi palkitsevaa", cheerleader puheli tyytyväisesti ja päätyi hymyilemään maireasti itsekseen.

"Onks se liike kaukanaki?" tyttö kysyi sitten, kun tutkaili ikkunoista näkyviä liikkeitä.

Vai että suositella jotain. Drew melkein säpsähti tuntiessaan M.A hennon käden käyvän hetkellisesti pojan reidellä. Kiinnostus kyllä heräsi.
"Summer Torres..." Drew lausui mietiskelevään sävyyn yrittäen samalla muistaa tytön kasvoja. Ehkä se voisi olla ihan hyvä idea. Tai ehkä hän tarvitsisi vähän taukoa ja aikaa nyrkkeilylle.

Drew nyökkäili ja hymähteli positiivisesti Mary-Annen kertoessa itsestään.
"Ei oo kaukana", poika sitten vastasi blondin kysymykseen ja naurahti. Melkein heti sen sanottuaan hän parkkeerasi auton.
"Se on tuolla noin", poika sanoi ja viittasi kohti kännyköitä ja tietokoneita myyvää merkkiliikettä. Sitten hän nousi ulos autostaan ja käveli sen toiselle puolelle avatakseen sen taas M.A:lle.

"Hei se Torres", Drew aloitti samalla kun avasi auton oven, "Millanen se on?" Poika ei onnistunut millään yhdistämään nimeen kasvoja.

Mary-Ann hymyili tyytyväisesti, kun Drew näytti selvästikin miettivän vaihtoehtojaan. No hei haloo, jos M.A suosittelisi jollekulle tuttujaan, niin totta kai sen täytyisi olla ainakin harkinnan alla! Eihän tyttö nyt tahallaan toisia kiusannut. Ainakaan suuremmaksi osaksi.
He saapuivatkin silloin jo parkkipaikalle ja Drew pomppasi ulos autosta. M.A tarkisti kasvojensa sekä hiustensa kunnon nopeasti taskusta kaivetusta peilistä. Drew avasi tytölle oven, joka nousi autosta itsevarmuutta puhkuen.
Ja tietenkin suunnatonta tyytyväisyyttä puhkuen. Olihan hän onnistunut herättämään Drewn huomion Summer Torresia kohtaan. Ennen kuin Mary-Ann mitään vastasi, hän lähti jo sipsuttelemaan hurmaavasti kohti elektroniikkaliikettä.

"Mä voisin vaikka esitellä sut sille, joku päivä. Torres on oikein viehättävä nuori nainen, jolla on suuret päämäärät. Ihan kuten mulla", M.A kertoili ja hymyili urheilijalle viehättävästi.
"Hmm.. Jos mä soitan sille heti, kun saan uuden kännykän, niin sovittais heti joku pikku tapaaminen! Eiks kuulostaiski kivalta idealta? Totta kai se kuulostaa", M.A puheli melkein itsekseen kuin Drewille. Tyttö alkoi hymistä iloisesti jotain kappaletta, kun hän astui sisälle elektroniikkaliikkeeseen.
"Noniin. Kännykät", cheerleader totesi itsekseen ja alkoi etsiä tummansinisillä silmillään kännyköitä. Tyttö oli aivan surkea suunnistamaan elektroniikkaliikkeissä.