so happy i could die

// merri & hänen mayansa tänne stellan seuraksi~ ja anteeksi otsikosta jossa ei ole sen enempää järkeä, mutta kiitos siitä siltikin lady gagalle !

Tyttöpoika istuskeli luokassa, samalla, kun tunti veteli viimeisiään. Kynää heiluteltiin kärsimättömästi ja kelloa tuijotettiin, kuin yrittäen siirtää sitä kohtaan, kun hän jo pääsisi ulos. Opettaja kertoi läksyjä - oli kertonut jo pitkään, joten Stella aavisti, että tulisi harvinaisen paljon kannettavaa. Shane tiputti pian kuitenkin kynänsä, jota heilutteli, mikä sai opettajan pitämään tauon ja katsomaan poikaa toruvasti, tarkoittaen, että hänen pitäisi keskittyä ja kuunnella. Hän ei kyllä matematiikassa ollut kovin hyvä, joten ehkä olisi oikeastikin syytä keskittyä ja kuunnella kotitehtäviin tarkoitetut vinkit, jotta numero nousisi ja hän pääsisi sitten johonkin kouluun vielä lukion jälkeen. Matematiikka vaikutti kai hyvin paljon pääsymahdollisuuksiin, eivätkä kyllä Stellan numerot muutenkaan mistään parhaasta päästä olleet, mutta eivät kyllä huonoimmastakaan. Suurimmaksi osaksi seiskaa ja kasia, joskus harvoin ysejä. Kyllähän niitä kuutosia ja sitäkin alempia oltiin nähty, mutta aika harvoin. Blondin onneksi.

Kohta kello soikin ja vapautti hänet, kun opettaja lausui sanat “voitte mennä”. Ah, ihanaa. Scene ei kuitenkaan päässyt lähtemään luokasta heti - niin paljon kannettavaa hänellä nyt oli (mitäs otti aina kouluun ison laukkunsa, joka oli täynnä turhanpäiväisyyksiä - taakka olisi ollut helpompi kantaa). Hän raahasi tavaransa käytävään, miettien samalla, missäköhän hänen kaappinsa mahtoikaan olla?
Poika huokaisi raskaasti ja lähti tallustamaan mustat paljetti tennarit jalassaan, siistien kädellään paitansa helman asentoa, meinaten samalla niin dramaattisesti tiputtaa tavaransa. Päällä hänellä oli tänään harvinaisen yksinkertaiset vaatteet, valkoinen t-paita jossa luki mustalla WOW, vaaleansiniseksi pestyt pillifarkut ja ne mustat paljetti tennarinsa. Tänään hän oli ollut ulkonäkönsä suhteen hyvin laiska, oli tyytynyt vain suoristamaan hiuksensa. Blondi nojautui hetkeksi lähimpään seinään - huoh, pitäisi ruveta kuntoilemaan enemmän. Hän jatkoi kuitenkin matkaansa, jotta ehtisi kaapilleen ja sitten sinne missä seuraava tunti olisikaan.

Maya istui pulpettinsa ääressä, kämmenpohja poskeensa vajonneena, silmät vaativasti kelloa tuijottaen. Tunti tuntui kestäneen jo ikuisuuden, eikä hän halunnut istua paikallaan enää yhtään hetkeä pidempää. Onneksi minuuttiviisari liikkui kuitenkin tasaista vauhtia eteenpäin, mitä todisti opettajankin vilkuilut kohti seinäkelloa. Opettaja muistutti kovaan ääneen ensi viikoksi palautettavasta esseestä ja samassa kello soi ja yhdessä ryminässä koko luokka nousi tuoliltaan. Mayalla ei ollut minnekään kiire, joten hän jättäytyi mielellään porukan jälkeen. Hän olisi onnellinen niin kauan, kun saisi juoda yhden kahvikupposen.

Hänen ahtautuessaan luokasta vihdoin viimeisimpien joukossa ulos, olivat käytävät jo ruuhkaiset. Isoja tyttöporukoita seisoi seinänvierustoilla, joissa yksi viittoi, pyöritti silmiään ja puhui kovaan ääneen, ja loppuporukka nauroi. Nurkassa oli käynnillään järkyttävää kopelointia, jonka johdosta Maya suuntasi katseensa välittömästi suoraan eteenpäin.

Tummatukka saapui kaapilleen, johon hän asetti tunnuslukunsa, avaten sen sitten kokonaan auki. Hän kaivoi takkinsa taskusta esiin kolikkokukkaronsa, vilkaisten sitten ohimennen vasemmalleen. Vaaleatukkainen tyttö (tai niin hän ensisilmäyksellä oletti) seisoi siinä, järisyttävä kasa tavaraa sylissään, ilmeisesti aikeinaan päästä kaapilleen. Kukaan ei näyttänyt innokkaalta auttamaan tavaroiden kanssa, joten Maya kohottautui pystyyn, hymyillen lämpimästi. “Tarviitko sä apua? Mä voisin pitää osaa noista ni saat kaappis auki”, hän ehdotti, oikoen ruskeapaljetteista pantaansa.