Yksinäisyys on kova pala nieltäväksi.

//Kenties Wrai liittyisi tänne minun ja poikani seuraan Halen kanssa? :D//

Dean laski laukkunsa penkille ja istuutui sen vierelle katsellen mietteliäänä ympärilleen. Päivä oli aurinkoinen, mutta kaikesta huolimatta hän oli yksin?
Se oli jotenkin surullistakin...Dean kohautti kevyesti olkiaan, nosti laukkunsa pöydälle ja etsi sieltä eväiden virkaa toimittavan leivän, suklaapatukan ja pienen limsapullon. Ja toki koululaukkunsa pohjalta löytyi myös lukuisia tikkukaramelleja, joita ilman Dean ei taatusti olisi selvinnyt yhdestäkään koulupäivästä. Hän saattoi olla suuren osan ajastaan ylivilkas, mutta hän sentään yritti käyttäytyä kunnolla ja opiskella!
Se vain, että useimmiten se kaikki päättyi hieman eri tavalla kuin mitä hän oli tarkoittanut...

Dean kääri leipänsä muovista ja koukisti jalkansa, vetäen ne risti-istuntaan. Dean sipaisi hiuksiaan ja keskittyi sitten syömään leipäänsä pitäen sitä kasvojensa edessä kaksinkäsin.
Hän ei ollut tänään lainkaan opiskelutuulella, muttei se tietenkään tarkoittanut sitä, etteikö hän olisi ollut hyvällä tuulella..Dean laski leipänsä hetkeksi sen ympärille aiemmin käärityn muovin päälle ja kiersi yhtä punaisista kuiturastoistaan etusormensa ympärille. Näin aurinkoinen päivä, kaikilla muilla oli joku jonka kanssa pitää hauskaa ja hän oli yksin...Ehkä hänen pitäisi opetella käyttämään sellaista Internetiä...Sieltä taatusti saisi ystäviä ja jotain tekemistä välitunneille...

Dean otti leivän jälleen käsiinsä ja koetti keskittyä kaikkeen muuhun paitsi siihen, että todella oli yksin. Mielensä vain kovasti teki puhua ja pälättää kaikesta maan ja taivaan väliltä, mutta yksinpuhelu ei ollut järin mielenkiintoista kun ei saanut kuulla toisten mielipiteitä ja väittää niitä vastaan!
Dean mutristi huuliaan ja nykäisi toisella kädellään mustan, harmaakuviollisen t-paitansa helmaa alaspäin, jotteivat hänen kirkkaansävyiset hipsterinsä vilkkuisi hänen tummien farkkujensa ja t-paitansa alta.

Halen look. ;D

Friikkipoika työnsi koulun ulko-oven auki ja asteli portaat alas. Hänen osaltaan koulu päättyi jo, mutta typeryyksissään hän oli mennyt lupaamaan odottavansa Anaa. Toinen pääsisi todennäköisesti lukujärjestyksen mukaan, eli tyttöä saataisiin odotella vielä tunti.
Paitaa vedettiin hieman alaspäin, vaikka eihän se silti peittänyt kuin juuri ja juuri navan. Onneksi päivä oli kääntynyt lämpimään päin. Aamulla kaikki oli näyttänyt niin epävakaalta.
Muutamia ihmisiä oli viettämässä taukoa pihalla. Joillakin oli varmasti ruokataukokin meneillään. Hale ei yleensä koulussa syönyt mitään. Kyllähän hän kesti muutamat tunnit syömättä, kunnes pääsi kotiin oikean ruuan ääreen.

Katseen annettiin kiertää pihaa. Yhtään tuttua ei näkynyt. Suurin osa ystävistä tosin kävikin eri koulua. Aston High kun oli niin klikittäytynyt paska, että ystäviä oli hänenlaisensa hieman vaikea saada. Liian erikoisesta ulkonäöstä oli vain hallaa tässä paikassa. Tosin, eipä se Halea haitannut. Hän oli sellainen mikä oli ja jos joku ei pitänyt siitä, niin ei se hänen ongelmansa ollut.
Hieman orpona cyberfriikki oli jääny seisomaan itsekseen pihalle. Ehkä hänen pitäisi vain istahtaa jonkun puun varjoon ja odotella. Olihan hänellä I-pod ja tikkareita.

//Anteeks ku kesti vastauksen kans D: //

Dean pureskeli eväsleipäänsä ja antoi katseensa jo ties kuinka monetta kertaa kiertää pihamaalla. Yksinäisyys oli asia, jota hän ei ollut uskonut potevansa, mutta näemmä se saattoi kaikesta hänen yleisestä pirteydestään huolimatta iskeä aivan yllättäen ja vailla pelastusta...Ei, ei vailla pelastusta! Hänen pitäisi vain kerätä rohkeutensa ja tehdä tuttavuutta johonkuhun toivoen, ettei tämä joku torjuisi häntä oitis jo ainoastaan hänen ulkonäkönsä - siis suurimmaksi osin hänen hiustensa - takia. Suurin syy seuran puutteeseen taisi kuitenkin olla hänen lievä, joidenkin mielestä ennemmin erittäin voimakas, ylipirteytensä, jota Dean itse ei voinut hallita eikä hän toisaalta tahtonutkaan!
Mitä intoa olisi elämässä, jos ei saisi olla iloinen ja pirteä!?

Dean mutristi huuliaan, kunnes hänen katseensa pysähtyi erääseen joukosta niin kovin erottuvaan poikaan ja lisääntyvä innostus sai Deanin suupielet pyrkimään väkisinkin ylöspäin.
Dean mutusti leipänsä loppuun, nappasi limsapullon ja suklaapatukan mukaansa ja hypähteli lähemmäs tuota nuorukaista pysähtyen alle metrin päähän tästä.
"Moi", Dean ynähti tervehdyksensä varovaisesti. Toinen oli hyvin joukosta erottuvan näköinen eikä hän ollut varma siitä kuinka tämä reagoisi tuntemattomien tervehdyksiin. Hän kuitenkin tahtoi toivoa toisen olevan luonteeltaan samanlainen kuin miltä tämä ulkoisesti näytti, koska tämä voisi olla juuri sellaista seuraa, jollaista hän nyt niin kovasti kaipasi!
"M-mä oon Dean", hän päätti vielä esitellä itsensä ja ojensi vapaan kätensä ujosti poikaa kohti tuntien samalla kevyen punan kohoavan poskilleen...

Halen katse kääntyi hahmoon, joka tuli häntä kohti. Lähemmäs...Lähemmäs...Lähemmäs ja pysähtyi eteen. Toinen oli söpö. Persoonallinen ja söpö, mutta sitä ei saisi nyt heti ajatella. Tiedä vaikka tuo olisi tullut vetämään häntä turpaan! Onneksi toinen tervehtikin varovasti ja esittäytyi kättään ojentaen. Hale tarttui siihen ja kätteli pienesti.
"Hale." Hän vastasi nyökäten hieman varmuudeksi. Miksi toinen oli oikein varttavasten juossut häntä tervehtimään? Se oli ihan luonnotonta. Ei hänestä kukaan ollut koskaan niin paljon kiinnostunut, että juoksi ihan vastaan.

Friikkipojalla oli nykyään kamalan yksinäistä koulussa. Pikkusisko Anakin kun oli saanut potkut kärähdettyään LSD:stä koulussa. Ottovanhemmatkaan eivät olleet asiasta ilahtuneet, joten sisko oli passuutettu sisäoppilaitokseen. Nyt hänellä ei ollut kotonakaan yhtään samanhenkistä ja kaikenlisäksi, Hale oli itse joutunut Anan lähdön jälkeen silmätikuksi. Olivathan he olleet kuin paita ja peppu.

Poika katsoi toista silmiin hieman kysyvänä, muttei ilkeänä.
"Oliko sinulla jotain asiaa, vai tulitko vain tervehtimään?" Hän kysyi sitten, hymyillen hieman hetkellisesti.

Toinen esitteli itsensä Haleksi ja sai Deanin hymyilemään varovasti. Hän koetti kovasti hillitä puheripuliaan eikä sen tähden saanut hetkeen yhtäkään sanaa suustaan.
Hänestä vain tuntui siltä, että mikäli hän raottaisikaan huuliaan hän päästäisi niiden välistä ilmoille sellaisen litanjan toinen toistaan oudompia asioita, että se järkyttäisi toisen kaltaistakin massasta erottuvaa poikaa tahtoi hän sitä tai ei! Dean ei vain yleensä mahtanut itselleen tämänkään vertaa!
Etenkään silloin kun mielensä teki kovasti puhua!

"Oli mulla asiaakin!" Dean hihkaisi ja taputti käsiään yhteen hilliten lopulta itsensä, joskin vain vaivoin, ennen kuin jatkoi innokkaasti; "Ku mulla oli tylsää yksin ja mä en tykkää olla yksin ja kaikki aina pitää mua outona ku mä puhun nii paljo ja mä...Ikäänku aattelin, et sä voisit olla ainoo joka ehkä ymmärtäis mua ja vois ehkä pikkiriikkisen viihtyyki mun seuras. Ei sillä, mitä enempi erottuu joukosta sen parempi! Ja voi mä rakastan sun...hiushärdellijuttuja!"
Dean puhua pulputti kunnes sulki suunsa melkeinpä tuskaisen näköisenä. Hänen poskensa pullistuivat pidätellystä ilmasta ja hetken jo vaikutti siltä kuin Dean räjähtäisi nyt, kun oli viimein onnistunut sulkemaan suunsa! Lopulta hän kuitenkin raotti huuliaan ja antoi ilman karata poskistaan.
"Sori, mä oon kauhee pälätti", hän lopulta henkäisi ja siveli sormillaan sekä hermostuksissaan, että tekemisen puutteesta laukkunsa olkahihnaa...

Hale katsoi hetken kummissaan toista. Tuosta tuli mieleen pikkulapsi, jota oli käsketty olemaan hiljaa ja paikallaan. Tuskinpa hän kamalan väärään oli osunut, sillä Dean oli alkanut puhumaan ja puhuikin reilusti putkeen. Viimein tuo hiljeni ja edelleen friikkipoika katsoi toista kummissaan. Tuo pyysi perään anteeksi ja käytännössä Halen ilme suli ja poikaa alkoi naurattaa. Hetken hän vain nauroi ääneen (Mikä sai pari ohikulkevaa kermaa katsomaan cyberiä kummissaan. Tuohan ei juuri koskaan nauranut.)
"Olet herttainen." Poika totesi lopulta ja taputti toista pari kertaa olkapäähän.

Cyberfriikki katsoi toista silmiin, nyt kun oli saanut itsensä takaisin peruslukemille.
"Hauska tavata, nyt kuitenkin. Sinä taidat tosissaan puhua paljon?" Poika kysyi ja katsoi nyt Deania päästä varpaisiin. Toinen oli aika söpökin.
"Tahdotko lähteä kahville? Vai uskaltaako sinulle tarjota kofeiinia?"

Dean nielaisi ja katsoi toista pää hieman kallellaan ja mutristi oudoksuen huuliaan, kun tämä muista niin kovasti poikkeava poikakin katsoi häntä kuin kummajaista, mutta lopulta toinen nauroi ja sai Deaninkin naurahtamaan kevyesti, vaikkei hän voinutkaan olla varma siitä mille toinen nyt nauroi.
Hale kuitenkin kertoi mielipiteensä hänestä ja sai Deanin mutristamaan huuliaan uudemman kerran, mutta tällä kertaa hänellä oli selviä vaikeuksia pidätellä hymyään mutristuksen taakse. Useimmiten häntä pidettiin ennemminkin ärsyttävänä kuin herttaisena, koska hänellä oli tapana puhua pulputtaa sen minkä hän vain kerkesi, mutta toisaalta, Hale ei ollut vielä kestänyt häntä niin kauan, että olisi voinut ärsyyntyä häneen!
Dean pelkäsikin ärsyttävänsä toista liikaa, mutta hän ei osannut pitää suutaan kiinni!

"M-mä en voi sille mitään! On niin paljo sanottavaa ja...Puhuminen on kivaa!" Dean jatkoi pälätystään sen minkä kerkesi punastuessaan toisen katsellessa häntä päästä aina varpaisiin saakka.
Deanin silmät laajenivat toisen ehdottaessa kahville lähtemistä ja tämä sai tummatukan kiljahtamaan ja taputtamaan jälleen käsiään yhteen.
"Pitää vaan kestää seuraamukset luulen ma", Dean tuumi virnistäen ja nyökäytti päättäväisenä päätään ollen vähällä kaapata toisen käsikynkkään kanssaan, mutta hän onnistui juuri ja juuri estämään itseään.
Ei hän tahtonut oitis hätkähdyttää sitä keskustelukumppania, jonka itselleen juuri kuin ihmeen kaupalla oli saanut!

Toinen oli selvästi vilkas ja kova puhumaan. Se ei jäänyt mistään kulmasta katsottuna epäselväksi Halelle. Tuo innostui aikalailla kahvikutsustakin, mikä oli toisaalta hyvä asia. Kivempihan tuollainen reagtio oli, kuin mökötys ja nyökkäys. Hale kohensi laukkunsa asentoa hieman.
"Ehkä sinä saat sitten vihreää teetä." Friikkipoika naurahti ja lähti astelemaan koulunpihan halki. Ei hänellä onneksi olisi enää kuin tämä vuosi loppuun tässä koulussa. Julmaahan se olisi jättää Ana tänne yksin, mutta olihan tuolla poikaystävä seuranaan. Hale ei vain viihtynyt täällä.

"Mennääkö Dustyyn? Vai onko parempia ehdotuksia?" Cyber kysyi sitten vilkaisten Deaniin. Oli toinen kyllä hyvännäköinen. Nyt kun hieman tarkemmin katsoi. Ja toisen energisyys oli piristävää. Eipä uuden ystävän hankkiminen pahaa tekisi. Varsinkin, kun toisen pärstäkin oli lupaava. Mihinköhän klikkiin Dean oli koulussa luokiteltu?
"Voitaisiihan me tietenkin meille tai teillekin mennä. Säästettäisiin kahvirahat."

Dean hymyili leveästi toisen ehdottaessa vihreää teetä. Kahvia hän kylläkin ennemmin joisi, piristäisi se häntä entisestään tai ei, mutta kaikesta huolimatta, hän oli vain innoissaan saadessaan lähteä toisen kanssa kahvilaan, meni hän sinne sitten kahville tai teelle!
Dean seurasi hypähdellen toisen kintereillä ja heilutteli rastojaan puolelta toiselle, pidellen kaksinkäsin kiinni olallaan roikkuvan laukkunsa olkahihnasta.

"Kaikki käy! Ja kahviiii!" Dean mumisi yhä innoissaan ja muistutti jo hieman kliseisten elokuvien kukkaistyttöä hypähdellessään innostuksissaan.
Dean pysähtyi kuitenkin kuin seinään toisen ehdottaessa, että he voisivat mennä jommankumman asuntoon säästääkseen kahvirahat.
Hänen katseensa kääntyi toisen puoleen, mutta hän ei suinkaan ollut järkyttynyt vaan hänen silmänsä suorastaan tuikkivat kasvavasta innostuksesta!
"Teille?" Dean kysyi varovasti ja kallisti päätään, mutristaen huuliaan mahdollisimman suloisesti ennen kuin nappasi alahuulensa jyrsittäväkseen...

Hale kohotti hieman kulmaansa. Hän ei ollut odottanut, että toinen tahtoisi mennä heille. Friikki oli kuitenkin itse mennyt ehdottamaan vaihtoehtoa, joten sitä ei oikeastaan voinut enää perua.
"Meille siis." Poika hymähti sitten, kaivaen laukusta tikkarin, vetäen kääreet sen päältä ja asettaen sen suuhunsa. Hän tarvitsi nyt hieman piristystä ja amfetamiini tikkari oli juuri oikea ase siihen.

Cyber hymyili pienesti toiselle ja lähti astelemaan ulos koulun alueelta.
"Voidaankin toivoa, ettei meillä ole kamalasti perhettä kotona. Muuten siellä on kamala show menossa." Hale naurahti imeskellen tikkariaan. Heidän osoitteessa ei ollut koskaan hiljaista, saati sitten rauhallista. Perheessä kun friikkipoika oli itse vanhin ja nuorimmainen oli vain kolmen vanha. No, sen siitä sai, kun asui seitsemän muun lapsen kanssa saman katon alla. Kyllä hän vielä pois muuttaisi. Heti kun saisi rahaa säästettyä tarpeeksi.

//Jos kirjotat viel yhen osan ja alotan sit uuden töpön tonne sen kotiin? ^^ //

Dean hymyili leveästi ja tuijotti toista lähestulkoon häiritsevästi kulmat kevyesti kohollaan. Toiselle tuntui kaikesta huolimatta kelpaavan se, että he menisivät tämän luokse, mutta toisen pohdinta yllätti Deanin. Perhettä?
Toinenko asui perheensä luona ja tällä vieläpä oli mahdollisuus sanoa 'kamalasti perhettä'. Dean kurtisti kulmiaan eikä voinut lopulta enää estää itseään kysymästä;
"Onks sulla paljoki perhettä?" Dean kysyi ja kallisti kevyesti päätään. Noh, toki jokaisella perheensä oli eikä hän ollut epäillytkään, etteikö toisella perhettä olisi, mutta että tämä vielä asui perheensä kanssa ja tällä oli paljon perhettä!?

Dean unohtui hetkeksi paikoilleen, mutta nappasi toisen pian kiinni hypähtelemällä tämän kintereille...

//Lyhythän siitä tuli, mutta kaiketi se tämän pelin viimeisenä viestinä sallitaan? :DD Ilmoittelepa vaikka yksärillä kun saat töpön pystyyn :3//