Auringon voisi taivaalta häivyttää (pipsuu...)

Paksut rajaukset oli taiteiltu 17-vuotiaan rokkarin silmiin aamusella. Hän oli noussut epätavallisen aikaisin, sillä ei ollut jostain kumman syystä saanut kunnolla unta. Ceri oli lopulta hermostuessaan noussut ja päättänyt suunnata ulos.
Yllensä neitokainen oli vetänyt valkean printti t-paidan, hieman risaiset pillifarkut, sekä mustat luottokengät, Converset. Käsivarsia lämmitti tummanharmaa huppari, jonka huppu oli vedetty hieman sotkuisten hiusten suojiksi. Ceri oli jälleen kerran laistanut sortuviensa harjaamisesta.

Neitokainen näykki sämpyläänsä, huomaten päätyneensä rannalle. Siellä ei ollut vielä kovinkaan paljon ihmisiä, olihan vasta aika aikainen aamu. Jotkut himourheilijat olivat jo juoksemassa rantahietikolla, mutta mustatukka ei jaksanut niistä välittää.
Hieman huokaisten mustalla kynsilakalla lakatut kynnet pudottivat sämpylän jämän roskikseen. Rokkari heilutteli Jaffaansa kädessään, kun talsi vettä kohti. Aurinko heijastui ärsyttävästi veden pinnasta, häikäisten Cerin silmiä. Tyttö laski tummat aurinkolasinsa nenälleen ja pysähtyi rantahietikolle. Pieni tuulenvire oli kuiva ja tyttönen istahti hietikolle.

Vanhaa rokkia soljui vaaleaihon korviin mp3:n kuulokkeista. Ceri sulki silmänsä auringonvalolta. Se yritti tunkeutua ripsien raoista silmiin. Miksi tyttö edes oli muuttanut tänne? Olisihan hän voinut kokeilla yksinasumista jossain, missä ei paistaisi niin helvetisti aurinko.

//Pipsu tänne! Sori paskasta aloituksesta. Piti tulla laadukkaampi, muttei sitten tullutkaan. xD//

>Mikään paska aloitus ollut!<

Kia oli jättänyt korkokengät kotiin ja sukaissut hänkin jalkaansa converset, jotka sopivat mainiosti hiekassa kulkemiseen. Hän oli nimittäin suunnannut rannalle aivan tietoisesti nauttiakseen kauniista päivästä. Hän oli - vaihteeksi - halunnut ulos asuntonsa sisimmästä, ja kaunis päivä oli houkutellut aikaisen linnun nauttimaan meren tuoksusta. Kian aikaista herätystä ei myöskään sopinut ihmettelevän, sillä totuus oli, ettei nuori nainen ollut nukkunut silmäystäkään viimeyönä. Neljältä hän oli luovuttanut karmean olonsa alla ja kavunnut parvekkeelle kuuntelemaan ja haistelemaan heräilevän kaupungin ääniä. Yö oli ollut raskain pitkiin aikoihin, mikä näkyi tummissa silmänalusissa ja tavallistakin kalpeammassa ihossa.

Ruotsalaissyntyinen potkaisi kengänkärjellään hietikkoa, joka pöllähti lempeän tuulen viettelemänä meren aaltoihin. Suolainen vesi pärskäytti muutaman pisaran naisen mustalle, pitkälle, hihattomalle topille, ja kuin ilkikurisesti yritti sotkea naisen tummat farkutkin. Kia väisti rantaa nuoleskelevan aallon keveällä sivuaskeleella, katsellen sen jälkeen hetken aloillaan kuiskivaa vesimassaa. Hän rakasti merta, oli aina rakastanut: Ruotsissa meri oli ollut likainen ja surullinen Pohjanmeri, mutta tätä villiä, kuritonta ja syvyyksiltään tuntematonta aluetta kohtaan rokkarinainen tunsi vain vastustamatonta uteliaisuutta. Hän kuuli korvissaan taivaalla kirkuvien lokkien huudot ja miltein kykeni aistimaan näiden vahvat siiveniskut. Kian ajatukset kiertelivät, mikä ei ollut lainkaan harvinaista, ja hymähtäen hän kuiskasi ilmaan sanoja, jotka olivat niin vaimeat, ettei lausuja itsekään niitä kyennyt kuulemaan. Hän yritti luoda uusia lauluja mielessään, mutta väsymys ja toivottmuus estivät luovan työn tyystin. Ja se harmitti Kiaa entisestään.

Lesbolikka jatkoi askeltamistaan, eikä enää viitsinyt väistellä ulapalta syöksyviä aaltoja, vaan antoi noiden rauhassa kastella kankaisia kenkiään. Hän tuijotteli vaaleaa hietikkoa, ja nostaessaan katseensa tajusi miltein törmäävänsä nuoreen naiseen, joka oli laskeutunut istumaan lämpimälle hietikolle. Hyvin nopeasti piti hätkähtäen irvistävän naisen muuttaa liikerataansa, jottei kohta potkaisisi tuntematonta tyttöä kivuliaasti keskelle selkää ja kompastuisi toiseen. Yllättävän suunnan muuttumisen vuoksi Kia oli itse menettää tasapainonsa. Onnekseen hän ei hietikolle kellahtanut, vaan pysyi pitkillä jaloillaan hengittäen hieman kiivaammin, jonka pelästyminen yhteentörmäyksestä oli aiheuttanut. Tummat silmät katselivat nuorikkoon, joka itse oli piilottanut katseensa aurinkolasien taakse.
"Anteeksi, meinasin törmätä suhun", Kia pyyteli hyvin varovaisesti. "En yhtään katsonut, mihin kävelen."

Ceri nautiskeli musiikista. Hänen huulensa liikahtelivat sanoja muodostaen, mutta ääntä ei kantautunut. Tyttö ei tällä kertaa jaksanut laulaa ääneen, tuo oli liian väsynyt siihen. Huonosti nukuttu yö ei parantanut rokkarin oloa, mutta musiikki korvasi sen edes jotenkin. Mustatukka sai rokista jonkinlaista virtaa, jotta jaksaisi edes hetkisen olla hereillä. Onneksi sentään oli viikonloppu, eikä tarvinnut koulusta huolehtia. Huomenillalla neiti ehkä havahtuisi valtavaan läksykasaan ja tajuaisi, että jotain pitäisi tehdä, mutta luultavasti laiminlöisi tehtävänsä. Ceri halusi edes hetken rentoutua.

Mutta kuinka voit rentoutua, jos joku aikoo törmätä sinuun? Et mitenkään. Mustatukka hätkähti tiedostaessaan jonkun horjahtelevan. Vihreät silmät kääntyivät hetkessä toiseen tyttöön, jonka hengitys oli kiivastunut, ei ihme. Silmät kaventuivat tummien lasien takana arvostelevasti, tytöllä oli lyhyet hiukset ja tuo vaikutti ihan ookoolta tyypiltä. Ei ainakaan miltään snobilta. Ceri kuuli toisen varovaisen anteeksipyynnön ja nyökkäsi. Tyttö sutaisi hiuksiaan, tarttuen aurinkolaseihinsa ja laski ne hietikolle.
”Niin, minähän olen niin pieni ja mitätön, että vaikea on minua huomata”, rokkari vastasi sarkastisella äänensävyllä. Hänen rauhansa oli mennyttä.

”Anteeksi, olin hieman liian ärtynyt”, Ceri huokaisi sitten ja pienet syvennykset syntyivät suupieliin, mikä paljasti tytön hitusen hymyilevän. Hän yritti järjestellä sanoja suuhunsa, tarkastellessaan toisen tytön tummia silmänalusia. Hänkään ei tainnut olla nukkunut kovin hyvin viime yönä.
”Oletko itsekin levottoman yön uhri? Näytät ainakin siltä”, rokkari tiedusteli hieman ystävällisempään sävyyn. Solakat sormet kiertyivät pullon korkin ympärille ja jo lämmennyttä limonadia kaadettiin kurkkuun, kunnes pullo taas laskettiin takaisin hietikkoon.
”Jos haluat istua, niin istu”, Ceri totesi suunnaten katseensa kimmeltävään mereen. Se näytti monisävyiseltä, mutta liian kirkkaalta. Puolipilvinen sää oli kaikkein paras rannalla oloon tytön mielestä.

Kia henkäisi raskaammin, pulssin tasaannuttua normaaleihin lukemiin. Erikoista, kuinka väsyneenä tuntui säikkyvän pieniäkin asioita niin kuin räjähdysvaarassa olevia autoja. Hän saattoi laskea jalkansa takaisin tukevasti maata vasten, laskea hieman kohonneet kätensä vierelleen. Tummat silmät katselivat alaviistoon istuvaa tyttöä, jonka lasien kätköistä nuori nainen ei kyennyt havaitsemaan, minkälaiset silmät hänelle vastasivat. Ilme rauhoittui säpsähtäneestä rauhalliseksi, neutraaliksi, ja koko nuorikon olemus koki rentoutumisen lämpimän merituulen syleilyssä. Hän kuuli vieraan tytön kärkkäät sanat, ja tunsi oitis pienen piston sisällään. Eihän tuo totta ollut! Kia oli vain ollut niin ajatuksissaan, ettei olisi huomannut, vaikka isompikin köriläs olisi patsastellut suoraan hänen nenänsä edessä. Itseasiassa nainen oli jo sanomassa asian ääneen, kun vieras tyttö ehti pyytää anteeksi tökeröä käytöstään. Ruotsalaissyntyinen sulki suunsa siksi aikaa, kun nyökäytti hyväksyvästi kasvojaan.
"Älä turhaan pyytele anteeksi", Kia sanoi pehmeästi, ja loi hyvin hauraan, pienen hymyn toiselle.
"Syy oli täysin minun. Sinussa ei ole vikaa. Minä vain.. olin.. ajatuksissani."

Olipas jotenkin hauras ja väsynyt olo! Kia tunsi itsensä kummallisen säikyksi. Hän hämmästytti itseäänkin, sillä oli yleensä varsin reipasmielinen ja avoin, ellei päänsisäiset raskaudet painaneet liikaa naista maata vasten. Nyt hän tuntui katselevan hiekalla istuvaa tyttöäkin, kuin se olisi kiellettyä: varoen, lyhyin aikavälein ohikiitävällä vilkaisulla. Aurinkolasien takana katselivat varmasti kauniit silmät, ja tytön ulkoinen olemus ja ääni miellyttivät Kiaa kovasti. Vieras tuntui muutenkin mukavalta persoonalta, sillä kysyi tuttavalliseen sävyyn Kian viimeyöstä. Nainen puuskahtikin hieman, puhalsi ilmaa otsaansa kohden ja käänsi tummana sukeltavan katseensa avautuvaan mereen.
"Yö ja aamu menivät lopulta sekaisin", tuo tuumi puoliääneen. Häntä ei kuitenkaan vielä väsyttänyt. Ajatuskin yksinäisestä' talosta, yksinäisestä sängystä sai koko nuoren olemuksen värisemään epävarmuutta. Hän vihasi nukkumista, ja lääkkeiden käyttö siihenkin tuntui pahalta. Vaikea oli elää näin, mutta mitään sille Kia ei mahtanut.

Joka tapauksessa vieraan ehdotus istumisesta lämmitti hieman sisältäpäin, kun aurinko taas korvensi kalpeaa ihoa ulkoa päin. Kia nyökäytti vähän kasvojaan, hymyilikin pehmeästi, ja laskeutui istumaan lämpimälle hiekalle. Hän piti jalkansa kulmassa, ei istunut ristiin tai muuten, ja käsillään otti tukea, jotta saattoi istua kunnolla pystyssä. Katse tuijotteli yhä merta, mutta kääntyi rohkeamminkin tutkimaan tyyppiä, joka oli hänet istumaan pyytänyt.
"Kiitos", Kia lausahtikin. Hän kuuli pienen, himmeän musiikin, joka tanssahteli korvalehdillä kepein askelin. Jos musiikki olisi ollut kovemmalla, olisi Kia voinut tunnistaa kappaleenkin, mutta nyt se oli mahdotonta.
"Mikä biisi soi?"

”Emmeköhän me kaikki olla aina välillä liikaa ajatuksissamme”, Ceri virnisti tyttöselle naurahtaen kuivasti. Neitokainen tarkasteli toista yhä, arveli hetken, olisiko parempi piilottaa tuijotus aurinkolasien taakse, mutta se vaikuttaisi vain epäilyttävältä.
Toinen sanoi yön ja aamun menneen sekaisin ja mustatukka nyökkäsi hieman. Sellaista se tuppasi välillä olemaan, kyllä rocktytölläkin sellaisia oireita oli, välillä.

Toinen nyökäytti kasvojaan hymyillen pehmeästi ja laskeutui Cerin vierelle. Mustatukka katsoi silmäkulmassaan toista samalla, kun tuijotti merta. Hän oli varuillaan, mitä puhuisi ja niin pois päin. Tyttö ei luottanut kehenkään heti, miksi luottaisikaan. Maailmassa oli niin paljon erilaisia tyyppejä. Koskaan ei voinut olla liian luottavainen.

Neitokainen naurahti toisen kysymykselle. Tuo vilkaisi tyttöön, olikohan toinenkin musiikki-ihmisiä? Luultavasti, kun kerran tuollaisia kyseli. Ceri laski kätensä taskuun vetäen sitten mp3:n taskustaan.
”Paramorea, I caught myself”, rocktyttö vastasi hymyillen ja vilkaisi toiseen, lisäten volyymiä, jotta toinenkin voisi kuulla.
”Kuunteletko itse paljon musiikkia?” mustatukka uteli hymyillen. Musiikista löytyisi varmasti jonkinlaista puhuttavaa.

Kiaa hävetti sen verran päättömänä tömistely, ettei hän vastannut vieraan tytön ensimmäiseen lauseeseen kuin kuivasti hymähtämällä. Ei hän aiemmin ollut ihmisiä tallonut alleen, vaikka ajatukset tuppasivatkin lentämään hyvinkin nopeasti ympäri Kian pääkoppaa, muuttuen tietysti kesken matkan aivan uuteen muotoon. Siksi nuori nainen keskittikin ajatuksensa lähinnä mereen, sen kuohuaviin aaltoihin ja mystisiin asukkaisiin. Hän hengitti suolaista, raikasta meri-ilmaa, ja silm,änsä sulkiëssaan näki yhä edelleen pyörteet ja pisarat, joita vesi leikkisänä heitteli.
Silmien auettua osui niihin vieraan tytön kasvot. Hänen hymynsä oli erittäin hurmaava, joka pakotti Kiankin hymyilemään pehmeästi. Npoin mukavalle, vastaanottavaiselle neidille ei voinut olla vihainen, vaikka valvottuja öitä olisi yhden sijaan kymmenen. Keho alkoi rentoutua, mieli levätä, ja Kia keskitti kaikki ajatuksensa jutusteluun toisen kanssa. Tytön oli oltava samoja ikiä Kian kanssa!

Kun tyttö kertoi kuuntelemansa kappaleen nimen, virnisti pehmeän naurahduksen saattelemana ruotsalaistyttö pehmeästi.
"Now when I caught myself, I had to stop myself. I'm saying something that I should have never thought. Now when I caught myself, I had to stop myself. I'm saying something that I should have never thought of you", lausui tyttö pehmeästi tutut sanat, kunhan oli ensin kääntänyt katseensa lämpimälle merelle. Hän ei laulanut, vaikka pieni sävelmä kuulsikin pehmeässä äänessä, jolla sanat lausuttiin. kevyt, hyväntuulinen vilkaisu tummilla silmillä tyttöön, joka tiedusteli, tuliko paljonkin musiikkia kuunneltua.
"Musiikki on pelastajani. Kun se täyttää pääni, tuntuu, ettei maailmassa ole murheita", Kia paljasti, ja kevyt hymy säilyi kuin jäädäkseen hänen huulilleen.
"Musiikki on ainoa asia, mihin tunnen kiinnostusta tai missä olen hyvä. Ilman sitä olisin pummi sillan alla."
Tuo oli liioittelua, mutta Kia tunsi olevansa arvoton, joka ei osannut muuta kuin käyttää ääntään ja mielikuvitustaan jonkin kauniin luomiseen.

Ceri mietti hetken, että oliko puhunut liian kärkkäästi, tai oliko toinen ottanut nokkinensa, mutta näytti siltä, että huoli oli turhaa. Ainakaan tyttö ei alkanut itkeä, mustatukka naurahti mielessään, muttei näyttänyt huvittuneisuutta päällepäin.
Mustatukka katsoi, kuinka toinen virnisti kuullessaan Paramoren kappaleen nimen. Tuttu kappale, tietysti. Kuka ei olisi kuullut Paramorea? Ceri listaisi varmasti kyseisen bändin yhdeksi lemppareistaan, näiden muutama biisi oli tytön voimabiisien listassa.
Rocktyttö kuunteli, kuinka toinen lausui tutut sanat. Ei laulanut, mutta lausuttiin pienen sävelmän kera. Ceri hymyili hieman.

Vaaleaihoinen neitokainen kuunteli toisen vastausta esittämään kysymykseensä. Tummat kulmakarvat nousivat hivenen, toinen tuntui olevan tosissaan musiikin kanssa. Se ei ollut vain taustamusiikkia, vain jotain, mitä ilman ei eläisi. Tytöllä taisi olla samankaltaisempi ajatusmaailma Cerin kanssa, kuin mitä tuo oli alkujaan arvannut. Sinällänsä mukavaa, tyttö arveli hymyillen hieman.
”Vau... Pummi sillan alla?” Ceri naurahti, jatkaen ”Mielenkiintoinen vertaus. En olisi itse keksinyt noin hienoa, vaikka uskon itsekin olevan hieman samassa jamassa”. Erikoisen innostunut säihke pilkahti vihreiden silmien kulmassa.
”Sanoit, että olet hyvä musiikissa... Soitatko jotain, laulatko? Teetkö kappaleita?” mustatukka tiedusteli. Oli outoa saada samankaltainen tyyppi, ajatusmaailmaltaan, seuraansa täysin yllättäen. Mutta eipä tytöllä siihen ollut mitään vastaanpanemista.

Kiaa ilahdutti huomata, kuinka avosylin vieras tyttö tuntui ottavan hänet vastaan, kun tajusi samankaltaisuuden heidän ajatusmalliensa välillä. Toki oli myönnettävä, että toinen oli ollut uskomattoman ystävällinen jo aiemminkin ja se hämmensi Kiaa, mutta tämä suuri, yhteinen tekijä, antoi pientä pirteyttä nuoren naisen väsyneeseen mieleen. Hän hymyili pehmeästi, uskaltaen jo turvallisemmin katsella kaunista juttukaveriaan ja kiinnostua keskustelusta, jonka he kaksi tulisivat saamaan aikaan. Onneksi Kia oli lähtenyt rannalle juuri tänään sen sijaan, että olisi suunnannut puiston vihreyteen.
Nuorikon oli pakko naurahtaa itsekin, kun tyttö toisti hänen esimerkkinsä. Olihan se karuudessaan huvittava, mutta täyttä totta. Rahattomana olisi vaikea hankkia asuntoa ja kunnollista elintasoa.

Kun vieras tiedusteli hänen musiikkitaustaansa, kohautti Kia olkiaan, ikäänkuin vähätellen.
"Teen kaikkea. No, soittaa osaan aika huonosti, vähän kitaraa ja pianoa. Laulu on leipälajini, mutta myös sävellän ja sanoitan."
Kiasta tuntui hyvältä kertoa asiasta, joka oli hänelle kaikkein luonnollisin ja läheisin. Hän ojensi käsiään ja poimi kengät jaloistaan, upottaen varpaansa lämpimään hiekkaan, jonka jyvänset pujottelivat ilkikurisina varpaiden välistä. Tuntui hyvältä, valoisalta, avoimelta. Kia katseli tummilla silmillään aina välillä juttukaveriinsa, joka näytti yhtä uteliaalta keskustelemaan.
"Entä sinä? Mitä ilman et voisi elää?" Kia kysyi, viitaten toki musiikkiin. Kukaanhan ei ilman vettä ja ruokaa selviäisi, mutta nyt puhuttiin jostain paljon syvemmästä ja henkisemmästä.

"Olin muuten epäkohtelias", Kia tajusi, kun hän oli kääntänyt tumman katseensa aurinkoon ja nostanut kätensä otsalleen antaakseen varjon, jottei aurinko häikäisisi pahemmin.
"Olen Kia."

Ceri odotteli toisen vastausta. Toinen kohautti olkiaan, ennen kuin alkoi puhua. Hän oli kovin vaatimaton, tai väitti ainakin osaavansa soittaa aika huonosti. Laulu oli tytölle se pääjuttu... Mustatukka hymyili hieman ajatellessaan, että mitäköhän toinen sävelsi tai sanoitti, minkälaista musiikkia? Tyttö päätti kysyä sitä kohta, seuraten, kuinka toinen riisui kenkänsä, upottaen varpaat hiekkaan. Ceri ei ollut koskaan pitänyt siitä, että kulki paljain jaloin, tai työnsi jalkansa hiekkaan. Se oli aika inhottavaa, aivan kuin roskia pääsisi varpaiden väliin.
Neito hymähti hieman kuullessaan, kun toinen kysyi häneltä. Vihreät silmät kääntyivät taas toiseen.
”Hmm... Musiikkia, tietysti. Mutta, itse kovasti soittaa keybordia, sillä kun saa niin älyttömän hienoja ääniä... Ja kitaraakin osaan tarvittavan verran. Laulussa nyt ei ole mitään erityistä kehumista... Ja omia biisejä väkertelen vähän kaiken aikaa”, Ceri kertoili hymyillen sitten taas.

”Ah... Älä itseäsi syytä! Minäkin unohdin koko asian!” tyttö nauroi. ”Olen Ceri”, tuo lisäsi vielä hymyillen yhä.
Hän hiljeni miettien. Mitäköhän he voisivat sitten jutella?
”Sanoit, että sävellät ja sanoitat... Minkälaisia biisisi ovat? Mistä saat inspiraation? Mihin musiikkilajiin ne menisivät?” rocktyttö kyseli. ”Hirveä litania, sori”, tuo naurahti vielä ja katsoi sitten toiseen odottavainen ja kiinnostunut hymy huulillaan.

"No, vastauksesi ei yllättänyt", oli Kian vastattava lempeä naurahdus äänessään, kun tyttö vastasi, ettei elämä ilman musiikkia onnistuisi. Lesbotyttö antoi valloittavan hymyn kavuta huulilleen, joka valaisi hänen kasvonsa. Väsyneet, kalpeat, surulliset kasvot, jotka täyttyivät nyt pehmeästä lempeydestä, puhtaudesta ja hiljaisesta voimasta, joka kyti koviakokeneen naisen sisimmässä.
"Sittenhän meistä saisi mainion kaksikon", Kia hymähti, kun vieras oli kertonut, missä oli hyvä. Ilmeisesti musiikin tuottaminen soittaen oli toisen vahvinta alaa, hyvänä kakkosena sama kuin mikä Kialla itsellään oli listassa. Nuoren naisen sormet hapuilivat tupakka-askia, joka lojui tutulla turvallisella paikalla sytkärin kanssa tytön oikeassa taskussa. Kun rööki oli löydetty pahvisen minilootan uumenista, sytytti rokkarityttö myrkkykääreen, asettaen sen sitten lepäämään rennosti huulilleen. Pahanhajuinen savu sekoittui meren raikkaaseen henkäisyyn.

Seuraavaksi Kia sai, vihdoin viimein, kuulla kauniin seuralaisensa nimen. Ceri. Kaunis ja erikoinen ,oli ruotsalaisen todettava päässään ja nyökättävä hyväksyvästi. Hän puhalsi savurinkulan ilmaan huuliltaan, kopautti tupakkaa pehmeästi, ja antoi sen palata tutulle paikalleen punertavalle huulelle tämän jälkeen.
"Nätti", kehaisi nuorikko hieman, mutta sen kummoisemmin. Hän ainakin itse tunsi olonsa hieman vaivaantuneeksi, jos nimeä kovasti kehuttiin. Ja kehno flirttailukin siitä tuli heti mieleen.
Onneksi nimenkehu jäi kysymyslitanian varjoon, joka syöksähti nuoren naisen ympärille nopeatemposella. Se kirvoitti lempeän naurun rokkarin huulilta, ja tummat silmät tuikahtivat ensi kerran koko keskustelun aikana samean väsymyksen takaa.
"Mä teen biisejä hyvin tunnepohjaisesti", Kia aloitti, ja antoi uuden savurinkulan kadota meren suihin.
"En oikein tiedä, miten luokittelisin ne. Joskus niistä ei saa mitään selvää, ja häpeän itseäni. Joskus ne on tosi tunnepitoisia, joskus rokkia, joskus ihan muuta.. Rock vetoaa muhun eniten muiden kuuntelemana, mutta jostain syystä mun ajatukset ei taas aina sovi sellaisiin kappaleisiin."
Enempää Kia ei kyennyt paljastamaan. Hän kohautti olkapäitään, nautti röökistään ja seurasta, jonka Ceri hänelle loi. Hymy, joka toiselle toisinaan luovutettiin, oli rento ja hyväksyvä. Kiakin tahtoi tietää toisesta!

Ceri virnisti, kun toinen kertoi, ettei hänen vastauksensa yllättänyt. Miten olisikaan? Tyttönen katseli kuinka toisen kasvoille syntyi hymy. Se sai tytön kasvot kirkkaammiksi ja mustatukkakin hymyili pikkaisen.
Rocktyttö nauroi toisen hymähdykselle.
”No, voimmehan me kokeilla joskus, mitä saataisiin kahdestaan väsättyä!” neitokainen sanoi hymyillen. Mitäkohän he tosiaan saisivat aikaan kahdestaan? Hmm...
Rajatut silmät katselivat toisen sormia, jotka kaivoivat esiin tupakan, joka sytytettiin. Hän katseli hetken toisen tupakkaa, kunnes käänsi katseensa poispäin, merelle.

Neito hymyili hieman, kun toinen kehui hänen nimeänsä. Ainakin erikoinen se oli, ja muutenkin tyttö piti nimestään. Hän ei tiennyt, että kenelläkään tapaamallaan ihmisellä olisi ollut sama nimi, kuin itsellään. Se oli ihan kiva, sillä samannimisyys oli aika ärsyttävää. Tai ainakin se olisi...
Sitten Kia aloitti ja Ceri käänsi katseensa takaisin toiseen kiinnostuneena. Puheenaihe kiinnosti häntä, tietysti, joten tuo ei edes yrittänyt peitellä kiinnostustaan, sillä se oli kuitenkin vain luonnollista. Koulussa kiinnostus nyt ei tietenkään ollut luonnollista.
Hän hymähti hieman naurahtavaiseen sävyyn toisen kertoessa, että joskus kappaleista ei saanut mitään selvää ja tuo häpesi itseään. Se oli välillä tuttua myös tälle mustatukalle.
”Sama juttu minulla, ainakin melkein. Useimmiten tulee sellaista tunnepitoista, kuten itse asian kuvailit, joskin niistä voisi saada aikaan rockiakin, oikeilla välineillä, Mutta näin huonolla varustuksella, kuten kitaralla ja keybordilla, mikä minulla on, ei voi saada kovin kummoista aikaan”, Ceri naurahti hieman tummahkosti.
Hänen katseensa harhaili taas merelle.
”Oletko koskaan miettinyt... että voisitko lähettää vaikka jonkin demon tai jonkin jonnekin levytysyhtiöön?” mustatukka uteli hieman hymyillen. Neito oli itse jo pitkään haaveillut siitä, mutta ei ollut vielä saanut tarpeeksi itsevarmuutta lähettääkseen teostaan jonnekin. Se oli kuitenkin aika iso askel.