Polttavan auringon alla makaa rauhallinen mies

Olisiko sittenkin helpompaa vain olla järjestelmällinen ja kuljettaa osa tavaroista muualla kuin käsivarsissa - esimerkiksi kassissa? Se oli kysymys, johon Chad Stewart törmäsi useampana päivänä viikossa erehtyessään kerta toisensa jälkeen heittämään syliinsä mahtuvan tavaratilan määrän. Mies kumartui nostamaan iPhonensa asfaltilta kiroten puoliääneen ja tarkasti nopeasti, kuinka monta ylimääräistä naarmua oli sille tällä kertaa onnistunut aiheuttamaan - takakuoressa komeili muutama uusi todiste laitteen kovakouraisesta käsittelystä, mutta muuten kaikki näytti olevan kunnossa. "Pysy siellä nyt", nuorukainen mutisi sujauttaessaan esineen taskunsa ottamatta huomioon lainkaan sitä, että esineet eivät itsestään harrasta putoilemista, vaan useimmiten vika sattuu olemaan myös käyttäjässä. Mies vilkaisi vielä kerran kelloa tarkistaakseen, että varmasti ehtisi ajoissa paikalle ja tunsi pientä tyydytystä siitä, että aikaa oli vielä reilusti. Tämä nimittäin inhosi kiirettä yli kaiken, oli kysymys sitten mistä hyvänsä ja valmistautui kaikkeen mieluummin liian ajoissa kuin jätti mitään viime tippaan. Oikeastaan kyse ei ollut siitä, että hän olisi halunnut olla ensimmäisten joukossa paikalla tai saada asiat ensimmäisenä valmiiksi, vaan tämä enemminkin nautti siitä, että tiesi itsellään olevan aikaa. Suoraan sanottuna siis luppoaikaa, jonka sitten voisi keskittää itseensä ja siihen, että olisi mahdollisuus nauttia vastuuttomasta joutilaisuudesta ilman huolen häivää. Kunnianhimoisen luonteen takaa erottui nimittäin myös välittömyyden tarve ja kaiken oli parasta olla ainakin jonkinlaisessa tasapainossa. Kenttä vihersi kutsuvana edessä ja tämä virnisti itsekseen hyvänolon tunteelle. Kaikkialla oli vielä rauhallista ja tyyntä.

Mies potkaisi laiskasti pallon ilmaan ja katsoi, kun se putosi hitaasti alas ja vieri sitten kevyenä tämän jalkaterää vasten. Aurinko kylvetti mukavasti nurmea selän alan ja hän haukotteli. Olisi luultavasti aiheellista muuttaa unirytmiä, toisaalta pienet torkut urheilukentän nurmikolla ovat aina itsessään varsin piristäviä oppituntien välillä – vaikkakin kyseessä olisivat sitten aamun ensimmäiset oppitunnit kuten tässä tapauksessa. Tämä vilkuili vielä hetken ihmisvilinää kauempaa, hymyili vinosti itsekseen kauempana itseään peilistä ihasteleville naisihmisille ja nousi sitten ylös – jäljellä olisi vielä noin kymmenen minuuttia, mutta perfektionistisen luonteen olisi ehdittävä tarkistamaan, että kaikki on järjestyksessä ennen ensimmäisen tunnin alkua – se loi nimittäin mielenrauhaa ja mielenrauha puolestaan vakautta.

/Pahoittelen, mikäli ensimmäisestä vuorosta tuli lyhyt/kökkö/muuten vain kamala. Samalla pahoittelen myös ainaista itsekriittisyyttäni./

//We're here! Ja hys nyt, hyvä se oli :-))) + neidin asukokonaisuus

Oikean käden kämmen ja ranne oli harsottu siteeseen, vasemman puoleisen lapaluun kohdalla koreili mustelma. Nämä pienet haaverit Monique McAdams oli saanut eilen motocrossauksen parissa.
Kerrataanpa vielä lyhyesti tapahtumat: Lähellä sijaitsevalla metsäradalla ajaminen oli sujunut moitteettomasti ja naisenalku oli hyvin lähellä oman ennätyksensä rikkomista, kunnes jonkun valopään lapsi oli juossut radalle, suoraan hänen eteensä. Nopeiden refleksiensä ansiosta hänen onnistui väistämään lapsen jarrutuksen yhteydessä, mutta lensi itse pyörän selästä kuraiseen maahan niin että sai satutettua itsensä. Onneksi ei sattunut mitään vakavaa, tilanteesta selvittiin vain nyrjähtäneellä ranteella ja mustelmilla.
Mutta siinä oli vasta osa jutusta. Paras kohta oli vielä tulematta. Nimittäin se, että brasilialaisranskalainen oli nukkunut kohtuuttoman huonosti viimeyön särkevän ranteen takia. Ehkäpä se olikin vähän enemmän kuin nyrjähtänyt? Sitä hän ei kuitenkaan ole vielä saanut tietää, sillä ei periaatteesta käynyt aamulla lääkärissä. Ei hänellä ollut varaa, eikä hän missään nimessä pyytäisi vanhemmiltaan tai isoäidiltään vielä vähän lisää rahaa sen lisäksi, mitä joka kuukausi sai tililleen. Mona oli onnistunut tuhlaamaan ne johonkin tärkeämpään; ruokaan, vuokran maksamiseen ja uusiin motocross varusteisiin (jotka olivat kaikkea muuta kuin halpoja!). Aluksi hänellä oli suunnitelmissa hankkia uusi kypärä, sillä oli lyönyt päänsä tippuessaan pyörän selästä ja turvallisuussyistä uusi kypärä tulisi hankkia uusien onnettomuuksien varalta. Kaupassa ollessaan hän sitten oli saanut päähänsä, että voisi saman tien ostaa uudet varusteet, sillä tiesi, ettei kävisi kyseisessä kaupassa taas vähään aikaan. Ja niinpä varusteiden oston jälkeen hän meni tuhlaamaan viimeisetkin rahansa ruokaan.

Ja nyt hän istui urheilukentän nurmikolla haroen kiharrettuja hiuksiaan. Seuraava tunti alkaisi pian, eikä tunnille osallistuminen hotsittanut. Mielummin hän ottaisi pienet tirsat, nyt kun vartaloa ei niin paljoa särkenyt, ja ehkä vetäisi myös nopeat henkoset syöpäkääryleestä. Joita täytyisi käydä ostamassa, sillä ne olivat jo loppumaan päin.
Noh, kyllä hän selviäisi niillä siihen asti, kunnes saisi taas vihreää paperia käsiinsä.
Sitten kuuluikin vihellystä. Pari itsestään liikaa luulevia kundeja käveli hänen ohitseen ja esitti niin polleaa, että jos siitä pystyi päättelemään näiden kuuluvan koulun kermaan. Pahis pyöräytteli silmiään ja näytti kansainvälistä sormimerkkiä niin johan miehenaluilla meni pasmat sekaisin. Varmaankin olivat luulleet, että hän kuului kermaan. Ilmeisesti nämä eivät olleet kuulleet kuuluisaa "Ulkonäkö voi pettää" -sanontaa.

Tarpeeksi paperia muistiinpanoja varten (siniruudullista ja luontoystävällistä), muutama alleviivaustussi ja tänään palautettava esseetehtävä – siinä oli kaikki, mikä pitäisi olla kasattuna järjestelmälliseen pinoon ennen tunnin alkua. Mies ei ollut itsekään aivan varma, mistä oli perinyt pakkomielteensä suorastan neuroottiseen pikkutarkkuuteensa, mutta tähän oli tultu. Selitetäänpä hieman tarkemmin, niin ymmärrätte, ettei sana neuroottinen ole tässä tapauksessa ollenkaan liioittelua: Chadin huoneessa on nimittäin kaksi isoa kirjahyllyä, joista toinen on pyhitetty CD-levyille ja toinen elokuville. CD-levyt on lajiteltu aakkosjärjestyksen, lajityypin ja ilmestymisvuoden mukaan ja luonnollisesti lajittelu on tehtävä aina uudestaan sitä mukaan kuin musiikkikirjasto kasvaa eli siis Chadin tapauksessa usein. Rituaali tosin suoritetaan usein silloin, kun tämä on vihainen jollekulle eli kyseessä on myös jonkinasteinen stressinpurkukeino. Ihan jokapäiväistä tämä ei siis luojan kiitos ole. Mitä tulee elokuviin, ylähyllyllä paistattelevat kokoelman helmet ja ne, jotka eivät yllä miehen arvoasteikon vaatimalle tasolle joutuvat surutta alahyllyille eli toisin sanoen uivat pohjamudissa. Mutta nyt takaisin tuntiin, ehditte varmasti tutustua miehen outoi… siis persoonallisiin maneereihin myöhemminkin.

Kun oli kyse äidinkielen tunneista, aika kului yleensä todennäköisemmin seinään –kuin liitutaululle tuijotellessa. Kyseessä ei ollut oppiaineen puuduttavuus, vaan pikemminkin tuntia luotsaavan opettajan mitä ilmeisimmin syntymälahjaksi saatu taito saada niin kielioppi kuin barokin aikainen runous kuulostamaan yhtä mielenkiintoiselta kuin nenäliinan historia. Miksei nainen vain ottaisi ja lähtisi, kun ilmiselvästi on ottanut pestin vastaan vain saadakseen toteuttaa nuoruudenaikaista unelmaansa toimia uusaikaisen diktaattorin liian korkeissa kengissä? Chad päätteli, että tämä oli tyttövuosinaan pyrkinyt laivastoon sotakomentajaksi, mutta masentunut tajutessaan olevansa liian heiveröinen tehtävään ja purki nyt loputonta katkeruuttaan viattomiin lukio-opiskelijoihin, mikä sai tämän virnistämään kevyesti. Nainen loi tähän tyynen, mutta varoittavan mulkaisun ja mies joutui kääntämään päätään seinään päin, ettei purskahtaisi nauruun uudestaan. ”Kyllä rouva, juuri niin kuin haluatte, rouva, mitä voisin seuraavaksi tehdä hyväksenne rouva?”, nuorukainen hörähteli virnuillen mielessään ja keskittyi sitten jälleen tuntiin. Tämä oli ehkä hieman vallaton, mutta tiesi tarkalleen, milloin se uhkasi omaa menestystään, eikä siksi koskaan mennyt liikkeissään kovin pitkälle – sen hän jätti mielellään muille, ja myös mielellään tällöin osoitti näille hiljaisen arvostuksensa. Ei koskaan tosin suureen ääneen, mutta tämä oli vakuuttunut niiden ihmisten etenemismahdollisuuksista, jotka kaiken ohella avaisivat suunsa muulloinkin kuin vain ja ainoastaan kysyttäessä. Aina kukaan ei nimittäin välttämättä olisi kyselemässä, vaan joskus olisi vain parasta toimia.

Hetken istuskeltuaan nurmella ja rauhoitellen mieltään, huomasi pahis vihdoin ja viimein katsoa kännykkänsä kelloa, joka näytti sen verran paljon, että olisi paras raahautua tunnille, jos ei haluaisi opettajan valituksia niskaansa jatkuvasta myöhästelystä. Niinpä neito nosti laukun olalleen, oikoi hetken jalkojaan ja lähti suunnistamaan kohti koulurakennusta ja sen sisällä sijaitsevaa äidinkielentuntia, jonka hän oli päättänyt nukkua korvatakseen univelkansa.

Äidinkielen tunnilla hän oli toiminut aivan kuten muutkin; istahtanut kiltisti paikalleen takapenkkiin, kaivanut vihon, kirjan ja penaalin laukustaan. Tämä alku näytti hyvin positiiviselta opettajan mielestä, joka oli ottanut Moniquen silmätikukseen. Yksinkertaisesti siksi, koska tämä kuului pahisten kastiin ja oli aggressiivisimmasta päästä pahalle päälle sattuessaan. Neiti McAdams ei välittänyt opettajan tarkastelevasta katseesta, vaikka se alkoikin jossain vaiheessa tympiä häntä (eli noin 20 sekunnin kuluttua kyttäämisen aloittamisesta).
Pian tunti pääsikin sitten alkamaan ja opettaja otti diktaattorin elkein tunnin haltuunsa aloittamalla äidinkielen historiasta kertomisen. Ja historia jos mikä ei ollut pahistytön vahvimpia aineita, sillä se oli aina ollut hänelle oikeaa pakkopullaa ja täysin turhanpäiväistä. Tämän kannustamana hän otti paremman asennon tuolillaan, siirtyi norkoilemaan pulpetille ja sulki silmänsä.
Juuri, kun hän oli nukahtamaisillaan, alkoi naisääni inistä uhkailevasti luokan edessä käyttämällä niitä tavallisia "jos et nyt siirrä huomiotasi opetettavaan aiheeseen, joudut rehtorin kansliaan" ja "jos aihe ei kiinnosta niin olet vapaa lähtemään" -lausahduksia. Aika peruskamaa, jotka hän normaalisti olisi sivuttanut, mutta koska oli äkäisemmällä tuulella, oli hänen pakko päästä sanomaan suorat sanat tuolle ämmälle.
"Pelottavaa, todella pelottavaa", aloitti Mona puheensa suoristamalla ryhtinsä avattuaan silmänsä ja siirsi jäätävänharmaat silmänsä opettajaan, "Neiti Cartney on nyt hyvä ja lopettaa naurettavan diktaattorin-roolinsa, kun ei pääse sitä miehensä kanssa harjottamaan."
"Ja neiti McAdams on nyt hyvä ja opettelee kunnioittamaan vanhempia ihmisiä, jos mielii päästä tästä kurssista läpi", esitti neiti Cartney vastaiskunsa.
"Sori, mä en tule koskaan kunnioittamaan tollasta ämmää", kädet puuskassa oleva Monique ilmoitti sen suurempia miettimättä. Hän ei todellakaan suostunut nöyrtymään tuon porkkanan tahtoon. Jos kerta toinen häiriköi hänen uniaan, niin hän siinä tapauksessa häiriköisi tuntia, niin se vain menisi, ota tai jätä.
"Monique McAdams! Rehtorin kansliaan! NYT!" oli seuraava lause, jonka vihainen opettaja päästi suustaan ilmoille, "Ja jokainen, joka vielä häiriköi tuntia, joutuu jälki-istuntoon!"

Hupaisaa, todella hupaisaa.
"Ihan mielelläni, onpahan siellä paljon mielenkiintosempaa istua kuin täällä noin ruman tyrkkymuijan tunnilla", todettiin kylmästi samalla, kun laitettiin tavaroita takaisin laukkuun. Pari oppilasta, todennäköisesti pahista, uskalsi naurahtaa kyseiselle nimitykselle, mutta opettajan kääntäessä kipinöivän katseensa näihin, hiljenivät nämä sitten typerästi virnuillen.
Kun pahisneito oli tavaransa pakannut ja noussut pulpettinsa äärestä, käveli tämä kylmänrauhallisesti opettajan luokse.
"Ja te suoritatte itseopiskelua sillä aikaa, kun vien tämän kiukuttelevan kakaran rehtorin luokse. Jos joku ei ole tehnyt taululle kirjoittamiani tehtäviä, joutuu automaattisesti jälki-istuntoon", neiti Cartney uhosi.
"Nuoren, kiukuttelevan NUOREN", Monique korjasi ilkeästi virnuillen, jolloin opettaja nappasi kiinni tätä käsivarresta ja lähti "raahaamaan" rehtorin kansliaan (pahis käveli kiltisti perässä).

Chad vilkaisi virnistäen kansliaan talutettavaan tummaverikköön. Sillä lailla. Huomattavaksi parempi meininki saatiin tähänkin aamutuntiin! Eturivin nörtit pyörittelivät paheksuvasti päätään mokomalle häirikölle. Hyvänen aika, joiltakin puuttui huumorintajua. Pohjimmiltaanhan elämän suola muodostui juuri ristiriidoista. Väittelyn aihe olisi tosin voinut olla syvällisempikin, mutta ainakin ”tyrkkymuija” – joka sitä paitsi oli tarkemmin ajatellen erittäin kuvaava nimi – saanut vähän ajattelemisen aihetta yksipuoliseen elämänfilosofiaansa, jota yritti parhaansa mukaan tartuttaa myös oppilaisiinsa.

Nuoren kapinallisen eduksi koitui myös eräs toinen asia. Hän nimittäin oli melko hyvännäköinen, sellainen, jonka kanssa mieluusti vaihtaisi muutaman sanan. Tässä kohtaa Chadin tosin täytyi alistua realiteeteille. Hyvin todennäköisesti heidän ensikohtaamisensa jäisi muutamaan sanaan, sillä tämä ei ollut kovinkaan tottunut esittelemään itseään noin vain ja kenelle tahansa – tai oli, mutta yleensä naissukupuoli lisäsi matkaan omat haasteensa. Olisi ollut huomattavasti helpompaa, jos naissukupuoli tulisi ensin hänen luokseen. Toiveajattelua. Niin tekivät vain cheerleaderit, jotka halusivat nopeasti yhden illan deitin käsipuoleensa – asusteeksi – niin kuin mies ilmiötä nimitti. Tällöin itsevarman ja hauskan vaikutelman itsestään antaminen oli melko vaivatonta. Mies nimittäin oli vuosien kuluessa oppinut tarkasti, mitä tämän pitäisi sanoa, miltä tämän pitäisi kuulostaa, mitkä olisivat sallittuja puheenaiheita ja millaiset virheliikkeet puolestaan saisivat katsomaan kieroon. Itse asiassa Chad tiesi etikettisäännöt niin tarkkaan, että vaadittaessa olisi hyvin voinut kirjoittaa niistä kirjan. Jos kyseessä puolestaan oli, sanotaan nyt esimerkiksi vaikka varsin kiinnostava pahiskapinallinen, tämä olisi antanut mitä tahansa saadakseen itse valmiin ohjekirjan, vaikkei sitä kovin moni ehkä päällepäin osannut epäilläkään. Niinpä niin, kovin monet asiat voivat pelkän ulkonäön perusteella pettää ja tämä oli mitä ilmeisimmin tarkoitettu hänen elämänsä ironiakiroukseksi.

Harmillisiksi nämä ironiset pikku asiat teki se, että mikäli niihin takertui siinä määrin, että antoi niiden rajoittaa elämäänsä, ei ikinä pääsisi puuta pidemmälle – joten tuumasta toimeen. Siedätyshoidossakin pähkinää syötetään niin monta kertaa, ettei se enää saa potilaassa aikaan tukehtumista ja sama päti elämään ja elämiseen. Urheilukenttä kylpi edelleen auringossa ja valaisi kirkkaana miehen kasvot, kun tämä viiletti massan mukana pihan puolelle. Lähettyvilläkään ei juuri näkynyt tuttuja, joten mikäli tämä nolaisi itsensä, kovin paljonnähtyjä kasvoja siitä ei ainakaan olisi muistuttamassa. Ventovieraista Chad harvoin välitti, eikä tätä itseään puolestaan kiinnostanut heidän tekemisensä. Miss Kovis – joka pärjäisi hyvin Sandra Bullockille kauneuskilpailussa – seisoskeli tupakkapaikan lähettyvillä. Siinä vaiheessa Chad kirosi sekunnin murto-osan ajan savuttomuuttaan. Ehkä pitäisi ryhtyä osa-aikaiseksi passiivisen tupakoinnin harrastajaksi? Siinä tapauksessa, että MK viettäisi aikaansa kyseisen tilan lähettyvillä useamminkin, voisi jopa harkita Malboro-askin ostamista taskuun… Piu, mies vedettiin takaisin maanpinnalle, kiitos pienen järjen äänen, joka muistutteli olemassaolostaan.

”Hei,” mies rykäisi päästyään lähemmäs sauhuttelevaa tummaverikköä, joka vilkaisi tähän mitäänsanomattomasti. ”Tota mä.. tulin ajatelleeks, kun tässä..” Niin? Improvisaatio ei todellakaan ollut miehen vahvempia puolia. Ikävä todeta, ettei siitä koskaan varmasti sellaista tulisikaan. (Lupaan tapetoida huoneeni isäni kasvokuvalla, jos näin käy…) ”Mä oon pidemmän aikaa miettiny noiden tiiliseinien väriä ja.. rehellisesti sanoen.. ihan kiertelemättä… ne on musta… ikävät. Ne saa ajattelemaan lähinnä juustoa.. pidätsä muuten siitä? Siis juustosta?” (No niin, nyt varmaan saitte kaikki käsityksen siitä, mitä tarkoitin. Oikeastaan voisin nostaa rimaa ja luvata teille muuttaa ulkoterassille asumaan, jos Chad koskaan oppii, miten puhutaan naisille lonkalta).

Kansliareissu meni saman kaavan mukaan; opettaja jätti hänet kahden kesken rehtorin kanssa, joka alkoi selvittää tapahtumien kulkua, jonka jälkeen oli rangaistuksen aika. Jälleen kerran hän onnistui saamaan itselleen vain jälki-istuntoa, joka sattuikin sopivasti hyvälle päivälle, jolloin hänellä ei olisi koulun jälkeen harrastuksia. Vain pari tuntia istumista, hmh, ei paha, ei ollenkaan. Aika lievä rangaistus verrattuna vaikka siihen, että hänet oltaisiin voitu erottaa pitkän "rikosrekisterin" kannustamana, mutta koska hänen arvosanansa olivat kuitenkin kohtalaiset ja vanhemmat rikkaita ja maksavia, ei olisi mitään järkeä potkia häntä. Vaikka Moniquen kaksoissisko kävikin hänen kanssaan samaa koulua.
Tyytyväisenä rangaistukseensa pahis lähti kansliasta saatuaan jälki-istuntolapun, jonka ryttäsi laukkuunsa ja lähti suuntaamaan koulun kulmalla sijaitsevaan, vakituiseen tupakkapaikkaan, jossa hänen ystävänsä yleensä olivat. Käytävällä kävellessään neito kuitenkin vilkaisi kelloa ja totesi, että saisi viettää tämän pienen ja hiljaisen ajan yksikseen, sillä kukaan heistä ei yleensä saanut opettajaa heittämään heitä ulos tunnilta vielä tähän aikaan.
Tämän valitettavan asian takia hän päätti aloittaa hidastelun. Nainen käveli tyhjillä käytävillä ja ehti varmasti käymään koko koulun jokaisen käytävän läpi, kun jo pari oppilasta näytti karkaavan koulun ovista ulos, jotka hän tunnisti heti ystävikseen ja huikkasi näitä odottamaan, jotta he voisivat yhdessä mennä polttamaan parit henkoset.

Tupakkapaikalle päästyään neito kaivoi laukkunsa syövereistä tupakka-askin, josta laittoi syöpäkääryleen suuhunsa ja sytytti sen sytkärillään. Huono tapa, mutta minkäs teet.
"Joten, mitä tällä kertaa?" aloitti Monique vedettyään henkoset tupakastaan ja siirsi odottavan katseensa ystäviinsä.
"Haistattelua historian tunnilla", ensimmäisenä vastasi blondi, hieman lyhyempi neito.
"Sama täällä, tosin vaan maantiedontunnilla", kertoili toinen, mustahiuksinen tyttö pienen hymyn koreillessa huulillaan.
"Samaa Carrien kanssa, eli maantiedontunti", sanoi pitkä, sinisilmäinen blondi ja sytytti vasta nyt syöpäkääryleensä.
"Vai niin. Mulla oli äidinkieltä. Olisittepa nähneet sen eukon ilmeen kun haukuin sitä tyrkkymuijaksi!" ja lauseen päälle naurettiin heleästi muiden säestämänä.
Juuri tällaisia tuokioita hän arvosti. Ystävien kanssa tupakkapaikalla ja surkeille opettajille nauraminen. Mikä voisikaan olla parempaa ajanvietettä kuin tämä?

Keskustelun kuitenkin pääsi keskeyttämään miesääni, jota kaikki vain vilkaisivat välinpitämättömästi ja valmistautuivat jatkamaan juttuaan, mutta toinen jatkoikin vielä puhettaan. Noh, jos toinen ignoorataan, niin eiköhän se siitä tajua lähteä.
... Tiiliseinien väriä?
Siinä vaiheessa pahis nosti katseensa uudemman kerran tulijaan ja katsoi tätä hiljaa kulmat nostettuina ylös. Tuo puhui siis hänelle, koska ei näyttänyt tekevän keneenkään muuhun katsekontaktia, paitsi häneen. Hienoa, mitä tuo nyt halusi?
Kun toistaiseksi tuntematon nuorukainen oli saanut takeltelevan lauseensa loppuun, alkoivat muut nauraa tämän kysymykselle. Kaikki muut paitsi Mona, joka antoi katseensa nopeasti käväistä nauravissa ystävissään, jotka kuitenkin rauhoittuivat melko nopeasti.
"Joo, pidän. Varsinkin salaatissa fetakuutioista. Ja on se juusto leivänkin päällä hyvää", vastasi pahistyttö hymyillen huvittuneesti ja tiputti tupakkansa maahan, jonka talloi kengällään.
Hän ei edes tiedä, miksi oli tälle vastannut. Ehkä pienen sympatian takia, koska hänen ystävänsä eivät varmastikaan olleet kovinkaan kannustavia nauraessaan tämän kysymykselle. Mutta jollain kierolla tapaa kysymys oli myös päässyt tunkeutumaan hänen sydämensä perälle, joka aiheutti pienen "No aws"- reaktion, jonka ei kuitenkaan annettu näkyä.
Neito myös huomasi, että toinen ei tainnut olla oikein sinut naisten kanssa puhumisessa, sillä hei, kukaan vähänkään itsevarma kundi ei ikimaailmassa kysyisyi moista!
"Sä?" neito kysyi viimein ja viittoi kundia lähtemään kanssaan sivummalle, jotta hänen ystävänsä eivät pääsisi enää nauramaan tämän mitä erikoisimmille kysymyksille.

Nyt Chad oli kerrassaan hämmästynyt, joskin toki iloinen siitä, että oli saanut naisen lähtemään mukaansa ja vielä onnistunut olemaan nolaamatta itseään ainakaan täysin. Tämä käveli hermostuneena tytön perässä ja yritti parhaansa mukaan miettiä, miten keskustelua jatkaisi, ettei se jäisi välittömästi paikoilleen rullaamaan. Sehän ei kävisi päinsä ollenkaan tai kaikki olisi yhtä tyhjän kanssa. Mies rykäisi hermostuneena ja katsoi sitten uudestaan naista. ”Aivan, leivän päällä. Tulikin tosta mieleen, et mun serkku, se on jotenkin vähän vajaa, se kuvittele! Laittaa yhtä aikaa sulatejuustoa ja tavallista juustoa voileivän päälle… Käsittämätöntä, en tajuu, mikä sitä tyyppiä oikein vaivaa.” Seuraavaksi tämä alkoi hakea apua kengänkärjiltään, joiden tuijottelu kävi kuitenkin pian hyödyttämäksi. ”Chad”, mies oli ojentamassa kättään, kunnes ajatteli, että näyttäisi varmaankin liian viralliselta ja tyytyi vain nyökkäämään kysyvästi toiseen päin. No, ainakin tämä olisi alku, ja nainen tietäisi nyt hänen nimensä. ”Niistä kuutioista salaatissa… kannatan erityisesti, sitä, mikä on marinoitu öljyssä… tai siis ei marinoitua, vaan maustettu. Niitä on erilaisia, varmaan tiedät? Itse kannatan oliivipohjaista..”, mies ei enää itsekään ollut aivan varma, mistä puhui ja väläytti pienen hymyn, ettei vaikuttaisi aivan täysin idiootilta. Parantamisen varaa olisi, mutta kuten sanottu alku sai aina kangerrella, mikäli lopputulos vain olisi kaunis!

Monique johdatti miehenalun kulman taakse ja jäi nojailemaan seinään laittaen kätensä puuskaan. Sitten katse siirrettiin jälleen perässä tuleeseen komistukseen, joka ei ilmeisesti ollut saanut puhuttua suutaan puhtaaksi juustoasiasta, jolle pahisneito ei voinut muuta kuin naurahtaa huvittuneesti.
"Sun serkkus on outo", tyttö sanoi mukamas hyvin traagisella äänellä, mutta sen läpi kuitenkin paistoi tämän huvittunut äänensävy, joka ei tehnyt lauseesta sellaista kuin hän olisi ehkä halunnut. Se pikemminkin kuulosti siltä, että hän nauraisi kundille salaa tämän selän takana.
Mitä hän ei todellakaan tarkoittanut!
"Monique, mutta kavereille Mona. Jos käytät Mona Lisa -nimitystä niin saat turpaan", esitteli neito itsensä toiselle vastavuoroisuuden vuoksi ja sanoi viimeisimmän lauseensa vakavin kasvoin, joka kertoi sitä, että hän oli tuon varoituksen antaessaan ollut tosissaan. Kyllä häneltä pokkaa löytyisi käymään toisen kimppuun, jos tuo vain uskalsi härnätä häntä. Kokoero ei merkannut mitään. Tai niin hän ainakin kuvitteli.
"Chad, Chad..." tummaverikkö jauhoi toisen nimeä, ettei tämä vain vielä ehtisi aloittaa uutta juttua juustoista, "Oliko sulla jotain... Öm... Tähdellisempää asiaa? Mä en nimittäin usko, että sua katsotaan kauhean hyvällä kun puhut pahiksen kanssa."
Jep, se oli totta se. Mutta nyt hän oli antanut sellaisen kuvan, ettei ollut kiinnostunut juttelemaan toisen kanssa juustoista. No, eihän hän sen erityisemmin välittänyt puhua niistä, mutta ei hän tällä hetkellä osannut sanoa, oliko kiinnostunut puhumaan kyseisestä, yllättävästä puheenaiheesta vai ei, joten niinpä hän oikaisi hieman: "Siis, ei sillä, etteikö keskustelunaihe olis.... kiehtova."

Mies – vaikka joskus tunnusti omakseen enemmän pojan kuin miehen piirteitä, ainakin mitä käytökseen tuli, – tuijotti tummaverikköä hölmistyneenä. Hän ei nimittäin ollut uskoa itsekään, että keskustelu oli jatkunut jopa tähän asti, ja hänestä vielä haluttiin kuulla lisää! Se vasta oli uutta. Nyt vain pitäisi keksiä jostain tähdellisempiä puheenaiheita, mitä ne ikinä tarkoittivatkaan. Oikeastaan teki mieli juosta karkuun ja tulla hetken kuluttua takaisin huomattavasti valaistuneempana siitä, mistä naisten kanssa puhuttiin, mutta valitettavasti Astonin kurssivalikoima ei sisältänyt valinnaisainetta ”Boys Meet Girls, Girls Meet Boys”. (Itse asiassa sitä pitäisi ehdottaa rehtorille hetimmiten!)

”Ai, mulla! Joo! On, toki, toki on…”, poika raapi kevyesti niskaansa ja tuijotteli kengännauhojaan, kunnes hän sai loistoajatuksen! Jos tämä kerran alun perinkin oli kiinnittänyt huomionsa tyttöön tytön suoranaisuuden vuoksi, niin herranjumala, siitähän heidän piti nimenomaan puhua! ”Halusin vaan sanoa, että… Musta diplomaattisuus on perseestä ja… onnitteluni, ettet oo vielä sellaisen vietäväksi suostunut. Siistiä… Hemmetin siistiä itse asiassa, joo!” No niin, nyt tyttö tietenkin luuli, että mies – poikamies, käsittäkää miten tykkäätte – oli tullut vain ilmaisemaan tytölle ihailunsa kuin pikkutyttö lempilaulajalleen. ”Meikäläinen on kato… anarkisteja!” No, eihän lause varsinaisesti ihan totta ollut, mutta ainakin sen pitäisi kuulostaa vähemmän keikan jälkeisen fanitapaamisen dialogilta.

”Ja muuten, täten voin myös anarkistina sanoa, että Mona Lisa, se on järkyttävän ruma ja yliarvostettu taulu.”