Manaa maan alle jokainen mies, minä en lähde luotasi mihinkään

//Otsikko Happoradion kappaleesta Uhrille

Kirkkaansiniset silmät tuijottivat tyhjyyteen tupakansavua puhallettaessa ulos pitkän hengityksen aikana. Väsyneet ja ilmeettömät kasvot pysyivät koko ajan paikoillaan, ja niin tekivät myös silmätkin. Koko neitokainen oikeastaan pysyi liikkumatta, mutta välillä käsi nousi viedäkseen tupakan vaaleanpunaisille huulille ja alas laskiessaan käsi hetkeksi aikaa aloilleen lepäämään.
Evangelina Dolly istui puiston penkillä yksin ja tuijotteli edessäpäin leikkiviä lapsia. Olihan se toki epäsoveliasta, polttaa lasten nähden, mutta sitä Angel ei sillä hetkellä ajatellut. Ei, hänen päässään pyörivät aivan muut ajatukset kuin nuo leikkivät lapset. Vaaleahiuksinen kaunotar nyt sattui vain tuijottamaan lasten leikkimistä.

Neidon silmät verestivät, mikä johtui hetki sitten aiheutuneesta itkukohtauksesta, joka oli tullut raivokohtauksen kanssa samaan aikaan. Angel oli taas kerran pistänyt asuntonsa uuteen uskoon - sohvat ja pöydät olivat nurin ja taas pari lasikoriste-esinettä olivat kohdanneet loppunsa. Huonekalut oltiin jätetty niin asuntoon, sillä Angelin oli pakko päästä pois ahistavasta asunnostaan. Hän tarvitsi happea. Ja tupakkaa.
Väsyneesti Angel vetäisi tupakansavua keuhkoihinsa. Hänen ripsivärinsä ja kajaalinsa olivat hieman rapisseet alaluomille, ja muutenkin kaunis meikki oli mennyt piloille. Angel oli kietaissut nopeasti ylleen vaalean mekkonsa, joka ei todellakaan antanut hänen vartalolleen kunniaa. Ihan sama, Angel oli ajatellut. Häntä ei kiinnostanut sillä hetkellä ulkonäkönsä paskankaan vertaa.

Tupakasta varistettiin laiskasti tuhkat hiekkapolulle ja vedettiin viimeiset henkäykset sitä. Pian tupakka tippui hylättynä hietikolle, eikä Angel edes vaivautunut sammuttamaan sitä. Kuka muka yhdestä tupakasta välitti, kun Angelkään ei välittänyt? Kuka muka oikeastaan välitti mistään? Rakastaminen oli varmasti vain suurta huijausta, kukaan ei oikeasti voinut rakastaa ketään niin paljon, että voisi muka kuolla rakastamansa henkilön puolesta. Se oli vain elokuvafirmojen rahastuskeino, ei ollenkaan totta.
Leikkivät lapset olivat kadonneet edessäpäin näkyvältä leikkipuistosta. Angel räpäytti pari kertaa laiskasti silmiään. Hän oli yksin. Lasten riemuitsevat äänetkin olivat kadonneet, lintujenkaan sirkutuksia ei kuulunut. Korvat saattoivat vain erottaa tuulen suhinan. Muuten oli aivan hiljaista.
Ihanan hiljaista...
Evangelina henkäisi uupuneena nojatessaan kyynärpäillä polviinsa. Neito laski päänsä nojaamaan kämmeniinsä ja sulki samentuneet silmänsä. Hänen vaaleat hiuksensa laskeutuivat peittämään tyttösen kalpeat kasvot, kun suljettujen silmien alta karkasi pari kuumaa kyyneltä. Angel ei yleensä itkenyt tällaisellä paikalla, missä joku voisi nähdä murtuneen neidon. Mutta asuntoonsa hän ei voinut mennä, ei ainakaan vielä. Se oli sekasorron vallassa ja olisi vain lisännyt neidon ahdistusta ja tuskaa, jota koko keho tunsi sillä hetkellä.
Välillä Angel toivoi kuolevansa. Silloin kaikki tuska varmasti katoaisi. Ja silloin sai oikeasti olla onnellinen?
Miten se kuitenkin oli mahdollista? Siis se, että elämän pystyi pilaamaan yksi mies, joka oli ollut liikaa halujensa perässä? Kyllähän siitä nyt olisi uskonut pääsevänsä yli, niin ainakin psykologit ja muut terveydenalan ihmiset uskottelivat! Miksi Angel ei sitten ollut päässyt siitä yli, vaikka siitä oli jo monta vuotta? Miksi Angel saattoi yhä välillä tuntea kivun vatsallaan ja alavatsallaan? Miksi?

Vastaus oli yksinkertainen; elämä on epäreilua.



//Huhhuh!
Jos joku jaksaisi raahata Angelilleni seuraa, olisin todella, todella kiitollinen!

//Kelpaisiko Sjúrður seuraksi? :D//

Mustaan t-paitaan ja mustiin löysähköihin housuihin pukeutunut nuori miehenalku lauleskeli hiljaa itsekseen tuttua perinnelaulua, Ormurin langia, hölkätessään rauhallisesti omissa ajatuksissaan. Hänelle tuo laulu olisi tarpeeksi hyvä ajan kertoja. Sen loppuessa voisi palata kotiin. Laulu oli jo puolessa välissä ja pojalla tunne, ettei olisi sittenkään palaamassa niin nopeasti kotiinsa tekemään töitä tai auttamaan siskoansa tai tekemään yhtään mitään muutakaan. Tänään Sjúrður vain tarvitsi tauon koko paikasta. Hänen koko elämänsä tuntui olevan koulu ja tuo ravintola. Poika ei voinut edes itse käsittää, kuinka paljon hän kaipasi kotiinsa. Se tunne, että tietää oman paikkansa puuttui häneltä täysin. Täällä hän ei tuntenut ketään, kotikaupungissaan hän tiesi kaikkien kasvot ja lähes kaikkien nimet. Lähes kaikki hänelle tärkeät ihmiset olivat jäänneet kotiin. Samoin oli käynnyt hänen elämänsäkin kanssa. Ei ystäviä, ei jalkapalloa, ei mitään. Kaikessa hienoudessaan tämä paikka ei tarjonnut yhtään mitään Sjúrðurille. Turhauttava tilanne, jonka hän ei antanut yleensä turhauttaa itseänsä. Ehkä hän joku päivä löytäisi paikkansa täälläkin, halusi hän tai ei.

Ihmisiä tuli ja meni, kaikki vieraita. Kaikki varsin tympääntyneen näköisiä, paitsi lapset, jotka jokeltelivat innoissaan väsyneiden äitiensä seurassa. Ehkä tässä maassa ei vain olisi onnellisia ihmisiä. Vaikka Sjúrður oli turhautunut ja tunsi polttavan auringon selässänsä, hän jaksoi silti hymyillä ja hänen merensiniset silmänsä loistivat. Hän ei edes halunnut ymmärtää tämän maan tapoja.
Laulun jo lähentyessä viimeisiä säkeistöjä, hän näki varsin huonossa kunnossa olevan neidon. Poika hidasti hölkän hitaaseen kävelyyn silti jatkaen hiljaa laulamistaan. Pitäisikö hänen vain ohittaa neito edes kohauttamatta olkiansa? Hyökkäisikö tuo kimppuun, jos sille sanoisi jotain? Itsestäänselvä vastaus oli, että pitäisi edes sanoa jotain. Mutta... Muistoja tuli Sjúrðurin mieleen viime kerrasta, kun hän oli puhunut jotain huonossa kunnossa olleelle naiselle puistossa. Okej, tuo oli ollut kännissä siihen päälle ja oli ollut ilta. Poika oli saanut osakseen varsin raivostuneet huudot ja uhkailun poliisista.

"Oletteko kunnosha?" kysyi sitten metrin päästä toisesta yrittäen kuullostaa mahdollisimman kohteliaalta ja hymyillen kohteliaasti, ei huvittuneesti.

// Totta kai kelpaa! ^v^

Angel ehti vain hetken aikaa pohtia surkeaa elämäänsä, kun kuuli jonkun puhuvan. Puhuiko joku hänelle, oikeasti Angelille?
Vaaleahiuksinen kaunotar nosti päänsä käsistään ja nosti silmänsä lähelle ilmestyneeseen nuorempaan poikaa. Neidon kirkkaansiniset silmät tutkivat hetken aikaa saapunutta nuorukaista ilmeettöminä, kunnes niihin leimahti kylmä katse.
"En ole", Angel vastasi suoraan ja laski katseensa maahan.
"Voisin paremmin, jos lähtisit pois", tyttö mutisi vaarallisella äänellä ja hänen huulensa mutristuivat alaspäin. Miten ihmeessä hän onnistuikaan vetämään juuri MIEHIÄ luokseen tällaisellä hetkellä? Tämä oli kyllä niin viimeinen pisara, asuntoonsa takaisin päästyään tyttö varmasti hajottaisi taas jotain. Hänen viha-asteensa oli kohonnut korkeammalle kuin hetki sitten ja tytön teki mieli hakata tuo saapunut nuorempi poika huonoon kuntoon.
Ehkä Angel nyt vain yritti hillitä suunnatonsa vihaansa ja antaa pojan luikkia pakoon. Ei hän toki halunnut ilman syytä hyökätä toisen kimppuun, olihan toinen kuitenkin kohteliaasti kysynyt tytön vointia.

Sjúrður sai juuri ja juuri selvää, mitä tuo neito, joka oli kaunis kuin mikä ja hento kuin posliininukke, oli vastannut. Poika päätti luottaa, että oli ehkä ymmärtänyt lauseesta tarpeeksi. Vastaus oli kummallinen ja outo kaikin puolin, jonka hän olisi voinut ohittaa vain olkiaan kohauttamalla.
Ennen kuin Sjúrður edes tajusikaan oli hän kysynyt tuolla samalla kohteliaalla äänellä: "Voishitteko?"
Hänen ääntämisensä särähti jopa hänen omiin korviinsa. Tuon hän päätti ohittaa vain olkiaan kohauttamalla. Tuskin hän koskaan välittäisi oppia ääntämään englantia aina erityisen hyvin.
Maailmaa hyvin vaaleanpunaisten lasien läpi katsova Sjúrður ei osannut vielä ajatella, että kaunis nainen voisi oikeastaan olla missään vaarassa. Tai yrittävänsä hyötyä ulkonäöstään kovinkaan paljon. Varmasti pojankloppi joskus oppisi, ettei mikään täällä olisi kuin kotona. Siltikään hän ei voisi jättää toista tuohon, ainakaan yksin. Hän ei vain yksinkertaisesti osaisi kävellä pois. Hänen pieneen mieleensä tuli tehdä niin, muttei hän vain onnistunut siinä. Osittain asia varmasti johtui siitä, ettei hänen ollut koskaan tarvinnut kehittää itsesuojeluvaistoa. Kotona suurin rikos oli lähinnä, kun turisti ajaa lammas-paran yli autolla.

Saapuneen nuorukaisen seuraavat sanat saivat Angelin kurtistamaan taas kulmiaan ja kohottamaan katseensa toiseen. Tytön kasvoilla oli typertynyt ilme, josta voisi päätellä, että tyttö aikoisi vastata myöntevästi pojan kysymykseen.
"Totta helvetissä voisin", Angel tuhahti, hivenen loukkaantunut sävy äänessään. Miksi toinen ei sitten tehnyt elettäkään lähteäkseen, kun oli kerran ehdottanut moista? Ja mistä ihmeestä poika oli kotoisin, kun ei edes osannut puhua kunnollista englantia?

Kirkkaansiniset, tunteettomat silmät tuijottivat ilmestynyttä poikaa hetken aikaa. Neitokainen oli jo aikeissa nousta seisomaan ja alkaa uhitella toiselle yksinolon ihanuudesta, mutta ei hän vielä tehnyt moista. Antaisi toisen nyt ainakin vielä selittää, miksi pysyi siinä tytön edessä. Angel oli niin vaarallinen ja pelottava, kun hän suuttui edes hieman
"Mitä sä siinä tuijotat? Oonko mä niin kiinnostava turistikohde, häh?" Evangelina ärähti sitten vihoissaan ja pudisteli päätään laskiessaan katseensa taas tuijottamaan hiekkapolkua.

Sjúrður oli juuri pahoittelemassa, että ylipäätänsä vaivautui välittää toisesta sen verran, että puhui tälle yhtään. Juuri sillä hetkelle toinen ärähti pelottavan kuulloisesti saaden pojan säpsämään pienesti. Kuinka herttaista...
"Ehkä mishä tahansa muuahla olishitteki, mutthetthe täählä," sanoi pyöräyttäen nopeasti silmiään kuitenkin kohteliaalla, mutta matalemmalla äänellä, välittämättä panostaa ääntämiseensä pahemmin.
Sjúrðurin pieneen mieleen ei tullut ollenkaan, että toinen voisi jopa välittää reagoida jollain tavalla noihin sanoihin. Hän otti muutaman rauhallisen askeleen taaksepäin aikeenaan poistua paikalta samalla siirtäen katseensa kaukaisuuteen. Ei hän jo valmiiksi turhautunaan jaksaisi välittää avun tyrkyttämistä täysin ventovieraalla. Tosi hieno vapauden ja unelmien maa, jos kukaan ei ollut koskaan tyytyväinen. Ihan sama mitä täällä tekisi, vihat silti saisi niskaansa. Nuorukainen ei vain voinut käsittää koko asiaa millään tasolla. Jos asiat kerta ovat niin huonosti eikä kaipaa kenenkään seuraa tai apua, niin menköön jonnekin, jossa ei vahingossakaan näkisi yhtäkään ihmistä tai mitään muutakaan.

Angel piti katseensa yhä tiukasti hiekkamaassa, kun nuorempi heistä puhui taas jotain. Ai nyt hän ei ollut turistikohde? Niin varmaan. Pää alkoi pudistella itsestään ja neitokainen puri alahuultaan. Hän halusi vain lähteä, hän ei halunnut kuulla kenenkään puhuvan tytölle tai edes katsovan tyttöä sillä hetkellä. Niin huonossa jamassa Angel sattui nyt vain olemaan.
"Ihan sama", vaaleaverikkö totesi happamasti ja henkäisi ilmat ulos keuhkoista. Sitten hän kaivoi taskustaan tupakka-askin ja nappasi askista yhden tupakan. Tupakka asetettiin huulille ja sytkärin avulla se sytytettiin. Angel veti pitkän hönkäisyn keuhkoihinsa ja päästi savut ulos pitkän hengityksen aikana. Ah, mikä ihana tunne. Että neito rakastikin tupakkaa ja sen tuomaan huojentunutta fiilistä.

Tyttö oli jo hetkeksi ehtinyt unohtaa nuorukaisen läsnäolon, ja kun tyttö muisti sen, kääntyivät kirkkaansiniset silmät tuijottamaan odottavasti toista.
"Mistä helvetin maasta säkin oot tullu, kun ei meinaa saada sun puheesta selvää?" Angel töksäytti hyvin julmasti ja hengitti taas tupakansavua sisälleen.

//Sorry, et kesti vastata ja voi kestää jatkossakin, kun iskettiin kolmen viikon saikku//

Nuoren mies yritti koota ajatuksiansa, jotka harhailivat liiankin lahjakkaasti edes takaisin ja uudelleen monen kiemuran jälkeen takaisin jonnekin. Hän tunsi itsensä varsin paljon paremmaksi kuin normaali ihminen täällä. Ei nähtävästi amerikkalaiset olleet koskaan mitään osannetkaan tehdä edes melkein hyvin. Ehkä se oli vain sokeutta, ehkä se oli vain halua uskoa oman kansan paremmuuteen. Tuskin se koskaan selviäisi. Hänen pitäisi jatkaa jo hölkkäänsä. Varmasti parempi sekin kuin jäädä tähän johonkin löyhkäävään savupilveen. Viimein poika sai ajatuksiansa kootuksi sen verran, että pystyi haeskelemaan hiljaisella äänellä Kópakvæðið:iä:

"Tøkum lætt her í lundum,
leikum vár' menn,
latum váran dans--"

Naisen sanat katkaisivat pojan hiljaisen laulun. Hän siirsi katseensa välittömästi toiseen puista, joiden lehdillä tuuli leikki. Sjúrðurin teki mieli naurahtaa, mutta onnistui hillitsemään itsensä. Kuinka kohteliasta neidolta. Oliko tuo vain joku epämääräinen tapa sanoa vielä kerran "painu vittuun!"? Sama se hänelle. Oli juuri avaamassa suunsa, kun tajusi, ettei sieltä tulisi ulos kuin fääriä ja ehkä jossain mielenhäiriössä tanskaa. Hän hymähti pienesti itselleen.
"Färrsaarrilta, ihan kuin edhes tietäishit.. mjaa.. et ne on olemasha", vastasi sitten löydettyään englannin kohteliaalla äänellä ja tällä kertaa miettien ääntämistään ihan vähän.
Normaalisti pojankloppi olisi vain revennyt ja selittänyt jotain hyvin naurun sekaisesti, mutta pieni, tosin hyvin hiljainen, ääni sanoi hänelle sen ehkä olevan ei niin hyvä idea.

//Ei haittaa ollenkaan ! Saikku : o mitä sulle on käyny?

Toinen alkoi... Laulaa?
Angel katsoi toista kulmat kurtussa. Mitä poika oikein yritti, lumota neidon vaimealla mutinallaan, joka ei todellakaan ollut ymmärrettävää mutinaa?
Voi elämä, mihin Angel olikaan itsensi asetanut, kun oli ulos lähtenyt tuulettumaan?

Onneksi poika sitten hiljeni. Ainakin hetkeksi.
Toisen alkaessa kyseenalaistaa Angelin maantietoa, nousi vaaleaverikkö nopeasti pystyyn toisen eteen ja katsoi toista alakenosta (olihan neito lyhyempi kuin toinen).
"Vittuileks sä", todettiin uhkaavalla äänensävyllä katsoen toista samalla silmät kiiluen murhanhimosta.
"Pidäks sä mua ihan typeränä?" Angel kysyi loukkaantuneena ja puhalsi tupakansavut toisen kasvoille. Vaaleaverikköä ei kiinnostanut ollenkaan toisen mielipide tupakansavusta, sillä hänen kiukkutasonsa oli kohonnut suurimmilleen.
"Jos mä en satu kieltä tunnistamaan, niin pitääkö heti leimata vittu tietämättömäks?" neito tuhahti kiukkuisena ja varisutti tupakastaan tuhkat toisen kengille.
".. Varo sanojas", Angel murahti vaarallisesti ja vilautti toiselle hampaitaan. Voi kyllä, hän voisi ihan hyvin hyökätä toisen kimppuun. Vähän tarvitsi vain Angelille naljailla, niin sai kokea tytön vihan. Vihasihan hän miehiä ylikaiken, ja nyt tuo miehenalku oli rupemassa käymään hyvinkin ärsyttäväksi.

//Ei mitään sen vakavempaa, ku et olkapää meni pari kertaa sijoiltaan maanantain. Nyt sit välil vaan menee ni, ettei oikeesti saa ees konet päälle tai si ei huomaa mitään ja kaikki on hyvin :D//

Neidon noustessa seisomaan hyvin vihaisen oloisena, otti Sjúrður vaistonvaraisesti askeleen taaksepäin. Pojalla ei ollut pienintäkään aavistusta, kuinka hänen kannattaisi reagoida. Eihän hän edes tiennyt mitään uhkaavista tilanteista. Hän hyvä jos tiesi ihmisten voivan riidellä tai tapella. Kuin jonkun ihmeen kaupalla poika vain onnistui seisomaan rauhallisesti paikoillaan. Ehkä se oli vain paniikkia, joka jostain syystä näkyi itsevarmuutena. Hän ei todellakaan ollut varmimmillaan. Saattoihan se olla myös niin, että jossain syvällä pienen mielensä syövereissä pojankloppi uskoi pärjäävänsä itseänsä selkeesti lyhyemmälle ja hyvin hennolle neidolle. Se hyvin pieni ja hiljainen ääni oli kadonnut. Jos se ääni ei olisi kadonnut, olisi se varmasti huomauttanut jotain raivoisan naisen voimista.
Toisen laukoessa erittäin herttaisena asioita, nuorukainen oli ensimmäistä kertaa elämässään hiljaa. Vielä muutama viikko sitten hän olisi köhinyt tupakan savusta ja hänen silmänsä olisivat vettyneet, muttei enää. Vapauden ja unelmien maa oli totuttanut hänet edes tupakkaan ja moniin muihin pahoihin asioihin.

"Sithä kärrpäsen paskaa ej edhes löydhä karrtalta, njaa saati et joku oishi jopa kuuhlu siitä", sanoi matalemmalla äänellä katsoen toista silmiin kuitenkaan itse laskematta katsettansa.
Toisen silmät olivat kylmät ja täynnä vihaa ja monia muita tunteita, joita poika ei osaisi edes tunnistaa.

//... o.o Hui ! No, toivottavasti paranee pian ! (:

Angel katseli toisen rauhallisia kasvoja. Eikö pojalla ollut lainkaan itsesuojeluvaistoa? Ei nähtävästi. Vai voisiko toinen kuitenkin olla paniikissa, mutta sitä ei kasvoilta näkynyt? No jaa, mitäs se neitokaista kiinnosti.
"Ai ihan kärpäsen paska", vaaleaverikkö toisti ja pudisti päätään vetäessään tupakansavua keuhkoihinsa. Tällä kertaa hän puhalsi ne toiseen suuntaan pojan kasvoista.
"Mutta se ei tarkota sitä, etten mä olis siitä kuullu", tyttö totesi taas ja katsoi poikaa tiiviisti silmiin.

Ei Angel oikeasti ollut kuullutkaan pojan mainitsemasta Färrsaarresta. Miksi olisi, kun maantieto ei kiinnostanut tätä neitokaista pätkääkään. Mutta hän ei silti sulattanut ajatusta, että hänen tietämystäänsä kyseenalaistettiin. Poika oli sanonut neidolle hyvin ilkeästi, vaikka poika ei ehkä itse ollut sitä ilkeäksi kommentiksi tarkoittanut.

//Ei se oo ees paha ja ois voinu aika paljon huonomminki käydä Mu onneks pahimman pitäs olla jo takan, mitä nyt toinen käsi on välil niin jumis ettei ees liiku ilman tuskaa..:s//

Olisiko neito oikeasti edes koskaan kuullut noista saarista? Ehkä, todennäköisemmin ei. Ei sillä olisi väliä. Toista selkeästi otti jokin päähän hyvin lahjakkaasti, sen jopa Sjúrðurin pieni mieli osasi päätellä. Oliko hän vain sopivasti paikalla, jotta toinen voisi olla raivoissaan vai oliko tuo jo raivoissaan ängstinsä lisäksi aikaisemmin? Liian syvällisiä kysymyksiä pienelle Sjúrðurille, joka lähes saman tien kyllästyi myös koko leikkiin. Hän tuskin voisi ymmärtää, hän ei voisi siltäkään vain kohauttaa olkiaan ja kääntää selkäänsä sanoen jotain ei niin mukavaa. Jotain, josta hänkin tietäisi sen olevan ikävää. Lähteminen kuullosti kyllä vähitellen yllättävän mukavalta. Hän itsekin ihmetteli tuota uutta ajatustaan. Eihän hän ollut koskaan aikaisemmin noin ajatellut. Peitti kuitenkin kaiken kohteliaan hymynsä taakse pitäen samalla huolen, ettei naurahtaisi samalla. Naurulla ja hymyllä hän oli aina peittänyt kaiken mahdollisen.

"No anteeksi, ettei mieleeni tuhlut, että joku jopa tietäisi nuo saarret, kun ej edhes se maa, johle ne kuuluvat tiedhä", sanoi tuolla samalla tutulla kohteliaalla äänellä.
Ehkä sanat olivat epäkohteliaita, muttei nuorukainen sitä tajunnut. Hän piti katseensa toisen silmissä. Poika ei voinut käsittää tuota syvää vihaa toisen silmissä. Pudisti pienesti päätänsä pari kertaa. Ei, hänen ei kuuluisi edes yrittää ymmärtää tai välittää ymmärtää. Ei täällä. Ei tässä maassa. Ei koskaan täällä. Ei inhimillisyyttä. Ehkä hänenkin pitäisi vain kovettaa sydämensä ja myydä sielunsa, sillä täällä hän ei tarvitsisi kumpaakaan.

// Kuulostaa kuitenkin kamalalta @.@

Oliko toinen oikeasti tuollainen vitsiniekka, joka yrittämällä yritti saada Angelin yhä enemmän ärtyisämmäksi? Olisipa tuo poika pysynyt vain omalla tiellään eikä eksynyt vaaleaverikön eteen!
"Haha. Oletpa hauska", todettiin hyvin kuivasti ja mulkoiltiin toista edelleen tulisin silmin.
"Olet varmasti porukan vitsiniekka", Angel tokaisi ja pyyhkäisi sormellaan alaluomiaan, joille oli varissut ripsiväriä ja tummaa kajaalia. Nyt hänen silmämeikkinsä levisivät entisestään, mutta nyrpeä ilme säilyi yhä samanlaisena kasvoilla.

Mitä ihmettä toinen vielä teki Angelin lähettyvillä? Luulisi jo, että viimeistään tässä vaiheessa toinen lähtisi ilomielin pois, jättäisi Angelin yksin. Kukaan ei kestäisi tällaisen ihmisen käytöstä, ei varsinkaan kukaan selväjärkinen.
"Jos mä aion kohta lyödä sua, häivytkö nyt?" Angel kysyi viimein ja astui uhkaavan askeleen lähemmäs toista.
"Sillä mä en pidä vastakkaisesta sukupuolesta, en sitten yhtään", neito murisi vaarallisena ja nyt hänen silmissään välähti inho.

//Ei onneks mun kipukynnyksel haittaa paljoo Silloku meni ekan kerran, ni mä vaan vahingos väänsin sen paikoilleen ja menin nostamaan ihan kevyysti isoi heinäpaalei //

Sjúrður porukan vitsiniekka? Oli tuo aukomista tai ei, oli tuo jo liian outo ajatus. Hän ei voinut ymmärtää tai käsittää. Hän oli itseasiassa hyvin rauhallinen ja hiljainen verrattuna vaikka veljeensä. Naurahti pienesti ajatukselle ja hänen silmiinsä syttyi hetkeksi pieni loisto. Loiston kadotessa hänen syvän sinisistä silmistään, hän ei voinut muuta kuin nauraa. Tuo lyömässä häntä? Hän ei vain voinut reaktiollensa mitään. Samassa hän tajusi, miten neito oli sanonut asiansa. Hän puri huultansa yrittäessään olla nauramatta. Hänen pienessä maailmassaan tilanne oli hyvin koominen. Neitohan oli niin hento, että oli jo ihme miten tuo pysyi pystyssä. Vaikkei Sjúrður ollutkaan mikään väkivahva viikinki, oli hän huomattavasti toista rotevampi. Poika oli muutenkin erittäin hyväkuntoinen ikäisekseen. Nuorukaisen logiikalla hän olisi täysin turvassa ja toinen vain leikkisi isoa ja pahaa.

// ... JOO TERVE : DDD

Noniin, päästiinpä nyt siihen kynnyksellekin asti, jolloin Angel ei vastaisi teoistaan. Toisellä näytti selvästikin olevan liian hauskaa sillä hetkellä (Tai mistä Angel nyt se olisi tiennyt, siinähän toinen vain puri huultaansa). Piti tehdä jotain, mikä saisi pojan vakuuttuneeksi siitä, että Angel ei todellakaan ollut ihan tavallinen tyttö heikkoine voimineen.
Nopeasti vaaleaverikkö antoi polvensa nousta ja tähtäsi polvellaan toisen sukukalleuksille. Neito toivoin tähtäyksensä osuvan, sillä toinen selvästikin ansaitsi sen. Ja pitihän Angelin nyt jotain tällaistä tehdä pitääkseen pahiksen imagoaan hengissä. Tosin, hänhän heitteli ihmisiä kengillä sun muilla asioilla, että... Ja potki ihmisiä (miespuolisia) sukukalleuksille.

//pelaaja hahmoineen poistui listoilta, pelin voi siis katsoa päättyneeksi jollet halua lopetusvuoroa tms. heittää.//