Lintu siivetön, kala kuivan maan

Olen kirjotellut jotain lyhyitä tulevaisuuspätkiä hahmoistani, ja ajattelin nyt viimeinkin alkaa näitä postailla. Hah.

tähän mennessä
1. jetsam ~ väestömäärä: kaksi

musta tuntuu että tämä on vähän... hölmö. uuden nimen annoin, vanha oli jotenkin tyhmä niin halusin nimetä uudestaan.

Väestömäärä: kaksi

Snake kutsui mua aina vaimokseen. Sitä mä olinkin ihan mielelläni, ja vaikkei Snake usein puhunut tunteista, mä opin näkemään sen lävitse. Jotkut (sisko ja sen mies) kutsui mua vähän tolvanaksi, kun alunperin olin ihastunut – rakastunut – juuri häneen, sillon lukion vikalla, väkivaltaseen vähän (vähän enemmänkin) alkoholisoituneeseen narkkariin. Joka poltti ku korsteeni. Ei se ollut niin paha kun kaikki väitti. Mulle ainakaan. Ehkä mä olin poikkeustapaus.

Mun kala, Michael Jackson, kuoli sitten joskus, en mä muista kuinka kauan olin siinä vaiheessa tuntenu Snaken. Se oli lahna ja Kanadasta ja ranskankielinen. Se puhui lahnaa ranskaksi. Ranska oli koulussa mun vahvin aine, koska puhuin aina sen kalan kanssa ranskaa. Se tapa jäi. Mä puhun itsekseni ranskaksi. Snake ei älynnyt sanaakaan siitä mitä mä puhuin. Aika luonnollista varmaan.

Me oltiin oltu yhdessä kolme vuotta, ennen kuin se onnistui sanomaan ääneen rakastavansa mua. Silloin mä itkin, koska mä olin odottanut sitä. En mä jaksanut itkeä kauaa, koska sehän oli iloinen asia, ja iloisille asioille ei oikeasti kuuluisi itkeä. Mut en mä myöskää alkanu samantien perään puhua siitä, että hei näin eilen jäniksen muotosen pilven. Mä en vieläkään oikein tiedä, oisko Snake odottanut jotain sellaista, ehkä, ehkä se olisi ollut mun tapaista. Mä itse asiassa näin kerran jäniksen muotosen pilven, mut sillä hetkellä voikukka tienvarressa oli kiinnostavampi. Sillon oli toukokuu ja tuoksu leikatulta ruoholta.

Me muutettiin yhteiseen asuntoon, ja se kun me nukuttiin siellä meidän ensimmäinen yö, tuntui uskomattomalta ja mä muistan kun heräsin aikaisin ja katsoin olohuoneen ikkunasta sitä kun aurinko nousi jostain kaukaa ja valaisi taivaan. Taivas oli kirkas. Se on ainoa auringonnousu, jonka mä muistan, ennen sitä tai sen jälkeen mä en muista ensimmäistäkään. Sitten vasta mä keitin kahvit ja Snake nukkui vielä pitkään, kun se heräsi, kahvi oli kylmää.

Maitojauhe oli jännä keksintö, ja mä mietin että mitä jos sinne purkkiin valkosen hienon jauheen sekaan on muuttanu asumaan sellanen pitkulainen ylinopea minikokoinen ötökkä, jollanen kerran juoksi suihkun lattialla. Mä luulen vieläkin, että maitojauhepurkissa asui sellanen, mutta se lähti evakkoon kun purkin pohja rupes tulemaan vastaan. Maitojauhe on kahvissa nestemaitoa parempaa. Mä annoin sille ötökälle nimeksi Seeprahiiri, koska Se Joka Asuu Tiskipöydän Alla oli liian pitkä, ja ei se ötökkä edes asunu tiskipöydän alla.

Mä oon edelleen siitä ylpeä, se otti eron heroiinista ja viinasta, vähensipä se tupakointiakin. Kun se oli vieroituksessa, mulla oli koko ajan sitä ikävä vaikka mä olin samalla aivan uskomattoman ylpeä siitä kun se uskalsi tehdä jotain missä vaan harva koskaan onnistuu. Joskus mä keksin, että hei, heitänpä sitä viinirypäleellä otsaan ja sitten heitin ja se nauroi. Ja sanoi että jos oisin kuka tahansa muu, tulis turpiin. Ehkä se poikkeustapaus todella oli totta. Ne kerrat, jolloin me harrastettiin seksiä, voi laskea sormilla. HIV:stä kehittyi myöhemmin AIDS, eikä Snake halunnut tartuttaa mua, se oli asiasta ihan selvästi suorastaan ahdistunut. Mä ymmärrän paremmin kuin hyvin. Jos se olisi ollut toisin päin, en mäkään olisi missään nimessä tahtonut sitä Snakelle.

Yhdeksän vuotta yhdessä, ja Snake katosi. Se ei ollut enää koskaan kotona, ja mä uskoin kaiken mitä se kertoi, kunnes en enää jaksanut. Mä hyväuskoisena odotin sitä kotona, tuli viesti että hän on yön töissä. Okei. Se oli usein yön töissä. Mä olin kotona, kirjoitin jotain joka lopulta päätyi roskakoriin. Mulla oli sitä kauhea ikävä. Jonkin ajan, minkä mittaisen, sitä mä en tiedä, kuluttua mä en jaksanut enää uskoa. Se oli aloittanut juomisen ja itsensä piikittämisen. Lopulta mä sain tietää venäläisen ruletin tappaneen mun rakastettuni. Siitä päivästä kuukausia mä olin kotona, elin vedellä, satunnaisella leivänkannikalla ja pyhällä hengellä, elin sanoista, jokainen sana mun sisältäni purkautui ulos.

Mä en muista koska olin ollut niin sotkuinen, mä unohdin kaiken, mä en jaksanut mitään. Jos mä en kirjoittanut, mä itkin. Niin toivoin, että Snake olisi tullut ja soittanut ovikelloa ja halannut ja suudellut mua ja kertonut että se rakastaa. Niin ei käynyt. Yks päivä ovikello soi. Siellä oli sisko. Se odotti lasta. Onnellinen ja rakastunut.