Musta lintu ei lennä kotiin

Toinen ei vastustellut, mikä oli parempi kuin hyvä. Se olisikin ollut yksi iso ongelmatilanne. Toinen kehui hänen olevan oletettavasti jees jätkä. Des nauroi. Kännisillä oli tapana halailla ja kehua kuinka kaikki olivat hyviä tyyppejä. Niin s evain meni, mutta ei se haitannut.
Matka taittui nopeasti ja suhteellisen hiljaisissa merkeissä. Pian he olivat tutun kerrostalon pihamaalla, Destiny tunsi kyllä jaloissaan, että oli seissyt pitkään ja sen jälkeen vielä kävellyt muutaman kilometrin ylimääräisen taakan kanssa. Olisi siis miltei orgasmin tasoista päästä vaaka-asentoon.
Vaiteliaana punatukkainen avasi ulko-oven ja auttoi toisen pojan sisään, vaikka tuo kaiketi olisi päässyt itsekin. Hissiä oli turha käyttää, sillä eivät he sentään ylimpään kerrokseen olleet menossa.
Hetki ja he olivat oikean oven takana ja Des sai kaivaa avainnipun syöttääkseen oikean avaimen avaimenreikään.

Naksahdus ja ovi aukesi. Des ohjasi toisen vielä sisälle, kunnes antoi otteensa vaipua. Ei mitään, mihin kompastua. Lou oli varmasti siivonnut kaiken viimeisen päälle ennen lähtöään.
“Joo, tässä on. Ei ole poikamiesboksi, joten jos polttaa ajattelit, niin mars parvekkeelle.”

Matt antoi toisen kuljettaa häntä vapaasti eteenpäin. Ehkä toiseen sitten oli luottaminen. Ei se oikeastaan poikaa edes kiinnostanut. Jos toinen puukottaisi hänet pian hengiltä ja päättäisi harrastaa ruumiin kanssa jotain, ei hän välittäisi. Kyllä hän pystyi elämään nyt ajatuksella pehmeästä sohvasta tai sängystä. Jopa lattiamatto kuulosti houkuttelevalta. Pian he ilmeisesti olivat perillä, sillä toinen kertoi ettei asunto ollut mikään poikamiesboxi. Olipas häneltä mennyt hyvin osa matkasta ohi.
"No, ehkä tämä mulle kelpaa." Matt naurahti ja irrottautui toisen otteesta. Risat punaiset tennarit potkittiin jaloista ja asuntoa katsottiin. Ei siitä kyllä tullut mieleen poikamiesasunto.
"Asuks sä likkakaveris kanssa?" Pahis kysyi sitten ja nojasi seinään katsellen Destinyä hyvin humaltuneena.

Kelpasi kuulemma, Destiny virnisti. Seuraava kysymys koskikin sitä, asuiko Des tyttöystävän kanssa.
“Ei ihan noin yksinkertasesti”, poika vastasi. “Lou on ok tupakoinnin kanssa, mut mulla on kolmen vanha tytär”, miehen alku kertoi. Toinen ei välttämättä sitä aamulla muistaisi, mutta oliko moisella väliäkään. Eiväthän he periaatteessa edes tunteneet toisiaan.
Punapää heitti kengät eteiseen ja asteli tottuneesti sisään asuntoon.
“Täs on makuuhuone, sä voit nukkua kyllä sängyssä, jos et jaksa oottaa et laitan sulle peitot ja tyynyt tohon sohvalle”, Des puheli. “Mut mä nukun sit ihan oikeesti vieressä.”

Jep, hänellä ei itsellään ollut hinkua sohvalla nukkua omassa kodissaan.

Matt potki kengät jaloistaan ja oli astelemassa näkemälleen sohvalle istumaan, mutta pysähtyi, kun poika kertoi kenen kanssa asui.
"Tytär? Sä oot isä?" Hän kysyi selvästi yllättyneenä. Pojan silmät olivat hetken suurina ja toljottivat punapäätä, kunnes ne taas kapenivat ja pieni välinpitämättömyys palasi Mattin kasvoille.
"Toivottavasti oot sentään hyvä isä." Tuo totesi ja asteli sängyn vierelle ja lysähti siihen makaamaan pahemmin vaatteitaan riisumatta.
"Mä nukun tässä ja tule rauhassa viereen. En minä poikabakteereja pelkää." Punkkari naureksi ja kääntyi kyljelleen sängylle.

Nyt kun hän oli makuuasennossa sen huomasi jälleen. Häntä väsytti kamalasti. Mikä ei ollut tietenkään ihme. Suttuisen mustameikin peittämät silmät suljettiin ja samantien pojasta tuntui, että unimaailma alkoi ottaa valtaa. Se oli hassutunne. Päässä pyöri hyrrä, mutta sen hyrrätunteen ohitti se pimeä johon tahtoi valua. Tuskin kerkesi kulua minuuttiakaan, kun Matt oli jo unessa.

Toisen yllätti selkeästi Destinyn isyys, mihin sinitukkainen ei voinut kuin virnistää. Aika yleinen reaktio… No, eipä hän ulospäin varmasti näyttänytkään olevan isäainesta. No, kuori valehteli aika useinkin, eikä ihmisiä sen perusteella voitu arvioida.
Toinen toivoi Destinyn olevan sentään hyvä isä, mihin tuo hymähti jälleen. “Mä yritän parhaani.”
Olihan hän hyvä isä, kun otettiin huomioon hänen ikänsä. lapsi kuitenkin kasvatti huomattavasti ja Destiny oli valmistautunut vastuuseen.
Mustatukkainen poika lysähti sängylle ja näytti nukahtavan miltei samantien. Des hymyili itsekseen ja katseli hetken toisen unta. Hän voisi ihan kaiken varalta nukkua itse seinänpuolella ja tuoda toiselle sängyn viereen ämpärin. Mistä sitä koskaan saattoi tietää mitään, kun kyseessä oli tyystin tuntematon henkilö…

Des riisui itsensä pelkkiin boksereihin asetellen vaatteensa tuolinsarjalle ja painui sitten parvekkeelle tupakille. Viileä yöilma oli mukava ja samoin miltei äänetön lähiö. Nortti paloi loppuun liiankin nopeasti, mutta mikäs siinä. Väsymys painoi kiitettävästi Destinyäkin. Hän oli vasta päässyt vapaalle kahdeksantunnin työnteon jälkeen.
Mies lukitsi parvekkeen oven ja makuuhuoneeseen matkallaan nappasi mukaan sen ämpärin. Hieman toisen sammunutta ruumista sai tyrkkiä lähemmäs reunaa mahduttaessaan itsensä seinän viereen.

Matt nousi hitaasti istumaan painaen kämmenen otsaansa. Päähän koski helvetisti, eikä olo ollut muutenkaan mitenkään kehuttava. Hitaasti silmät avattiin. Ensimmäinen havainto oli, ettei hän ollut kotona ja seuraava oli se, että humala painoi edelleen päässä. Paljonko kello edes oli? Keho huusi nestettä ja yleensä suuren alkoholimäärän jälkeen Mattillä oli tapana nousta ennen kymmentä. Todennäköisesti oli siis aamu. Mutta missä helvetissä hän oli? Silmät suljettiin takaisin ja aivotoimintaa yritettiin herätellä. Hän oli tapellut eilen äitinsä kanssa. Pitkästä aikaa ihan kunnolla. Tavarat olivat lentäneet ja niin ollen myös Mattin omat tavarat. Toivottavasti äiti ei ollut tuhonnut kaikkea poikansa omaisuutta yhden yön aikana. Mutta kuitenkin... Matt oli lähtenyt kävelemään ja päätynyt baariin. Siellä hän oli juonnut jo paljon, mutta ei ilta siihen ollut päättynyt. Pahis muisti käyneensä myös jossain bileissä ja mennyt sitten vielä takaisin baariin. Hän muisti lähteneensä kävelemään sieltä. Pöllineensä tuopin, mutta mitä sitten oli oikein tapahtunut?

Destinyn uni oli ollut hyvinkin rauhatonta, vastoin tavanomaista. Hän oli nähnyt ties mitä unia, joista ei ollut mitään muistikuvia, kun ruskeat kauriinsilmät räpsähtivät auki. Sänky liikkui. Tai ei sänky vaan…
“Onko sun olo mikä? Tarvitko särkylääkettä? Tasottavaa? Tupakin?”, Des uteli huolehtivasti nousten istumaan sängylle haukotellen. Destiny venytteli ja katseli toista rauhallisesti. Hänen muistissaan ei ollut aukkoja, mutta samaa ei voisi vannoa tuosta mustatukasta… jonka nimeä Des ei vieläkään ollut tajunnut kysyä. No, eipä se mitään.

Destinyn perus aamu alkoi sillä, että hän nousi, pisti kahvin tippumaan ja meni tupakille, ellei Sugi sitten muuttanut normeja jollain tapaa. Nyt normeja taasen ei rikkonut punapään kolmevuotias tytär, vaan tyystin tuntematon poika, jonka hän oli kadulta mukaansa napannut. No, kuten jo tiedettyä, Destiny oli tavattoman kiltti ihminen.

Matt hätkähti, kun vierestä kuului puhetta. Silmät avattiin ja suu aukeni yllätyksestä.
"Kukas vittu sinä olet?!" Poika kysyi samantien ja vilkaisi sitten hieman hölmönä alaspäin itseensä. No, ainakin hänellä oli vaatteet päällä. Se oli hyvä merkki. He eivät siis olleet panneet... Ainakaan toivottavasti. Miksi hän olisi pukenut panon jällkeen kuteet takaisin päälleen? Matt pörrötti mustia hiuksiaan ja pyyhki levinneitä meikkejään hieman. Silmiäkin kirveli. Ne varmast verestivät ikävästi. Kuka helvetti tuo punapää oli? Todennäköisesti hän oli tuon asunnossa, mutta miksi ja miten tänne oli päädytty? Tuo oli kuitenkin kysynyt kohteliaana mitä pahis kaipasi. Se oli omituista.
"Jos tääl on parveke, niin voisin kyllä käydä tupakalla..." Matt mumisi vastauksen toiselle ja nousi sängystä seisomaan. T-paidan helmaa suoristettiin hieman ja silmiä räpsyteltiin hetki. Vittu mikä krapula...

Poika ei kuitenkaan lähtenyt kävelemään mihinkään päin. Hänellä ei todellakaan ollut minkäänlaista muistikuvaa mistään tapahtuneesta. Kuinka kännissä hän oli eilen ollut?
"Miten mä oon tänne edes päätynyt? Olin kai aika känässä eilen?"

Toisen reaktio oli hymyilyttävä, Des virnuili hyväntuulisesti. “Destiny”, hän vastasi vaivautumatta piikittelemään yhtään mitään. “On parveke”, punapää vastasi nousten jaloilleen. Häntä ei jaksanut vittujakaan kiinnostaa pukea päälleen vaan hän suuntasi pöydän luo ja nappasi paketista kaksi norttia nakaten toisen sängyllä istuvalle mustatukalle.
“Kiitettävästi kännissä. Makasit keskellä jalkakäytävää ja mä melkein kävelin päälle. Ja sit tiivistetään, että sä halusit tulla mun luo nukkumaan, koska et voi mutsis takia mennä kotiis. Ja sä halusit tulla mun viereen nukkumaan ja et pelkää poikabakteereja”, Destiny luetteli. “Olit sen verran pahassa kunnossa, että pakkohan sut oli siitä mukaan noukkia.”

Des sipaisi hiuksia korvan taakse ja etsi katseellaan ponnaria moista löytämättä. “Jos suihkua kaipaat, niin mä voin kyllä lainata pyyhettä”, Destiny ilmoitti lähtien keittiöön ja pistäen kahvin tippumaan. Siitä tie vei parvekkeelle ja huulille eksynyt nortti sai tulen. Parveke oli sisäpihalle päin ja jotkut lapset leikkivätkin sille sijoitetulla kentällä.
Destinyllä oli Sugaria jo ikävä, vaikka neiti oli ollut poissa kuvioista vasta noin vuorokauden ajan.

Matt kohotti epäluuloisena kulmaansa.
"Destiny? Sano et oon vielä unessa..." Poika mutisi. Oliko vähän ivaa, että hän löysi itsensä pojan luolta, jonka nimi oli Destiny? OLI! Pieni irvistys karkasi pojan huullle, kun tuo kertoi sitten lyhyesti eiliset tapahtumat. No, jotain sellaista Matt oli ehkä osannut odottaakin. Joko noin tai sitten pano. Tässä tapauksessa tämä vaihtoehto oli parempi. Tupakka saatiin sormien väliin ja se asetettiin korvan taa. Pahis asteli toisen perässä keittiön käyttä parvekkeelle. Suihku kehotukseen ei reagoitu pahemmin. Suihku kyllä tekisi terää, mutta ei MAttiä huvittanut puhdistautumisen jälkeen uudelleen heittää paskaisia vaatteita niskaan. Se oli jotenkin turhaa.

Poika talsi Destinyn perässä parvekkeelle ja nappasi röökin korvanlehden takaa ja pisti sen omalla sytkärillään tulille. nautinnollisesti siitä imettiin. Vaikkakin Matt tiesi sen vain pahentavan krapulaa. Kädet tärisivät hieman ja näin ollen punkkari yritti pitää ainakin toisella kädellä parvekkeen kaiteesta kiinni. Nyt oli kunnon krapulahajotus alkamassa, jos kerta vapinaakin olisi luvassa. Ei hän tänne kehtaisi jäädä. Jackyn tai Damyanin kämpät oli legendaarisia hajoilu paikkoja. Siellä he aina makoilivat kamalaa oloa pois. Tosin, Damyan oli tainnut sanoa olevansa pari päivää vanhempiensa luona...Tuon luona olisi ollut sentään ruokaa. Jacky ei harrastanut syömistä.
"Ei sulla jotain safkaa täällä sattus olemaan?" Matt päätti sitten kysyä suoraan vieraalta pojalta, jonka nimi taisi todella olla Destiny. Todellakin kohtalon ivaa...

Toinen epäili hänen nimeään, mihin poika vain virnisti. “En usko”, Des ilmoitti. Toinen irvisteli tarinalle punapään virnuillessa. Ei saisi olla hauskaa, mutta olipahan kuitenkin. No, ainakaan hänellä ei ollut pahaa tapaa kiusata krapulaisia ihmisiä.
Mustatukka seurasi häntä parvekkeelle ja poltteli tupakkaa kaikessa hiljaisuudessa. Eipä rumpalillakaan ollut kummallista pakkomiellettä yrittää rikkoa hiljaisuutta sanoillaan. Hänkin oli hiljaa ja poltti ajatuksiinsa vajonneena.
Toinen havahdutti Destinyn horroksesta kysymällä ruokaa. Kauriinsilmät suunnattiin toiseen ja kulma kohosi hieman.
“Eiköhän”, pahis vastasi sukien hiuksiaan. Jääkaapista löytyisi ainakin pilttiä ja maitoa, oletettavasti myös tykötarpeita leiväntekoon ja sun muuta. Destiny ei edes tiennyt, mitä Lou oli sinne hankkinut. Ja pakkasesta löytyisi vaikka mitä muuta.

Punapää veti viimeiset savut nakaten natsan tuhkakuppiin. seuraavaksi siis tutkimaan jääkaapin sisältöä. Eiköhän poika perässä osaisi tulla… “Mikä sun nimi muuten on?”, rumpali kysäisi kävellen sisälle. Keittiöön, jääkaapille, ovi auki. “Täällon lihasopan loput, jotain pastasotkua, pilttiä, jugurttia, sieniä… vaikka kuinka paljon kaikkea”, Des luetteli. “En edes tiedä, syö sitä mikä menee”, hän kehotti napaten itselleen omenan hedelmäkorista.

Tupakka saatiin pienen hetken kuluttua poltettua ja DEstinyksi itseään kutsuneen pojan perässä asteltiin sisälle.
"Matt Mirisch" Pahis vastasi reilusti oman nimensä, kun toinen sitä kysyi. Matt ei kuitenkaan astellut tuon perässä tiiraamaan jääkaappia vaan istahti lattialle heti parvekkeenoven eteen.Käveleminen ol tuskallista ja sohva tuntui olevan aivan liian kaukana. Destiny luetteli jääkaapin sisältöä ja Pörröpää naurahti hieman.
"Muhun uppoo mikä tahansa itetehty nykyään. Alan olla aika täynnä pakaste ja valmisruokia." Tuo virnisteli ja katseli Destinyä, joka taisi itse tyytyä vain omenaan. Rehellisesti sanottuna, Matt ei olisi ensimmäisenä uskonut, että tuon näköinen jätkä hänet kadulta mukaan noukkisi. No, pääasia kai oli, että hän heräsi vieraasta asunnosta eikä putkasta.

Pää painettiin parvekkeen ovea vasten ja silmät suljettiin. Krapula alkoi samantien nousemaan järkyttävällä tavalla pahemmaksi, kun tupakka alkoi vaikuttaa paremmin. Sitä ei koskaan pitäisi polttaa. Ei edes yhtä niin kauan kuin oli yhtään heikko olo, mutta ei. Aina Matt oli idiootti ja poltti sen yhden ainoan helvetin kääryleen. Mitkään asiat eivät koskaan muuttuisi. Ei mitkään.
"Missäs sun eukkos on? Et selvästi asu täällä yksin. Tai sitten oot umpihomo." Matt kysyi sitten raotaen hieman toista silmäänsä.

Nimi kuulosti etäisesti tutulta, minkä ei kuitenkaan annettu vaivata. Kaikki tunsivat jotakin kautta toisensa, oli kyseessä kuinka suuri kaupunki tahansa… Eikä toinen nyt aivan erilaisissa piireissä ainakaan ulkonäkönsä perusteella tainnut pyöriä, joten ajatus ei ollut mahdoton lainkaan.
Tuo mustatukkainen, Matt, oli istunut lattialle ja kyseli, minne Des oli eukkonsa hukannut. Ja… no, vanhempi sai toistella oikeastaan samaa kuin yölläkin.
“Eukoksi et uskaltaisi sitä naista päin naamaa sanoa, voin kertoa”, Des virnisti. No, Lou oli… No, temperamenttinen ja sai tahtonsa läpi.. Ainakin Destinyn kanssa. “Ja se on mun tyttären kanssa jonkun ystävänsä luona tai jotain.”

Punapää nappasi tiskikaapista lautasen ja latoi jääkaapista annoksen sitä pastasotkua iskien sitten mikroon.
“Oletan, että toi kelpaa”, Des puheli haukaten taas omenastaan. Oikeastaan oli hassua katsella poikaa lattiallaan. Samaa sarjaa, kun mitä hän itse muutama vuosi sitten.. Ja sitten hän olikin saanut rauhoittua ja asettua aloilleen.

Ensin hymy kareili Mattin huulilla, kun toinen sanoi, ettei hän uskaltaisi tyttöä sanoa eukoksi päin naamaa. Punkkari oli jopa kommentoimassa asiaa, mutta sitten tuo puhui tyttärestä ja hymy Mattin kasvoilla katosi.
"Sä et oo tosissas?" Mies totesi ja katsoi epäuskoisena nyt suurilla silmään Destinyä.
"Sun nimi on Destiny ja sulla on tytär? Jos tää on nyt jotain sairasta pilaa, niin mua ei yhtään naurata." Matt huomautti nyrpeänä ja katseli ympärilleen, kuin odottaen jonkun hyppäävän kameran kanssa komerosta. Miten tuollainen oli edes mahdollista? Koko homman oli pakko olla joku källi mikä hänen päänsä menoksi oli kehitetty. Jaycee oli varmasti mukana tässä. Ei kukaan muu voisi olla näin julma. Paitsi ehkä äiti, mutta tuo tuskin tiesi mitään koko lapsesta. Ellei Jaycee ollut aikoinaan siitä suutuispäissään kertonut...Tai no, äiti huomannut. Eipä tuo tänä päivänäkään ollut mitään kysellyt.

Pahiksen olisi tehnyt mieli nousta ja vain lähteä asunnosta. Hänhän ei minkään pilkankohteena olisi. Krapula tuntui kuitenkin niin vahvana koko kehossa, että pitkän matkan kävelyt eivät inspanneet. Kasvot painettiin käsiin ja silmät suljettiin. Mitä vittua tämä kaikki taas oli olevinaan?!?

Toisen hymy oli jännä, eikä Destiny tahtonut edes arvata, mitä mustatukkainen poika oli suustaan päästämässä. ilme kuitenkin muuttui, kun puheeksi tuli punatukkaisen tytär. Tuo kyseenalaisti hänet täysin, mikä sai Desin kulman kohoamaan.
“Mun veljen nimi on Justice ja se on vankilassa. Elämä on kiero peli, mutta ei ne nimet siitä kieroa tee. Ja mä en kuseta sua, mutta jos nyt kuitenkin millään viitsisit hieman tarkentaa tuota kiukutteluasi”, vanhempi kehotti. Omenasta oli pian jäljellä vain kara, mikä päätyi roskiin. Mikroaaltouuni päätti tasaisen hurinansa ja rupesi vinkumaan rasittavasti. Des avasi luukun jaksamatta kuunnella ääntä yhtään enempää. Lautaselle iskettiin haarukka ja punapää laski sen mustatukkaisen eteen istuen itsekin lattialle.

Kauriinsilmät eivät kuitenkaan katselleet toista, vaan Des katseli sivuun mietteissään. Nojaten koukussa olevaan jalkaansa käsivarrellaan. Hän oli tosiaan noukkinut kadulta pojan, yövyttänyt tuon vieressään ja nyt ruokki tuota korppia. Kai hän oli viimein seonnut kunnolla. Tiedä sitä.
Hän ei edes muistanut, oliko sopinut täksi päiväksi yhtään mitään.
Yöllä olisi kuitenkin työt, mutta kaiketi tämä Matt Mirischiksi esittäytynyt poika siihen mennessä olisi jo karannut.
Punatukkainen kääntyi katsomaan toista, odotti.

Matt veti pari kertaa syvään henkeä, ennen kuin nosti katseensa ja laski kätensä alas.
"Sinä puhut ärsyttävän sivistyneesti, tiesitkö?" Pahis tuhisi, mutta veti vielä kerran henkeä ja nappasi lautasen maasta ja maistoi hieman ruokaa.
"Se on pitkä ja vitun tylsä tarina typerästä jätkästä. Säkö et oikeesti kuseta? Tää on vaan kohtalon ivaa?" Matt totesi heittäen kysymyksen perään, vaikka vastaus olikin jo selvä. Kaikki oli vaan sattumaan. Kohtalo todellakin ivasi. Ruokaa otettiin toinen haarukallinen.
"Tämä ei ole muuten pahaa."

Ruokaa lapioitiin hyvää tahtia suuhun ja pian lautanen olikin tyhjä. Ei Mattillä ehkä maailman parhaat ruokailutavat edes olleet, mutta tuskinpa tuo Destiny sellaisia häneltä olettikaan. Toinen siis eli tyttöystävänsä ja tyttären kanssa. Vai oliko nainen tuon tyttöystävä? Ei tuo ollut kertaakaan sitä niin nimittänyt.
"Kuinka vanha se tyttäres on?"

“Vitut mä mitään olen sivistynyt”, Destiny irvisti. “Mä olen vaan tarpeeksi ärsyttävä voidakseni puhua muka filosofisia. Tai ehkä mä vaan tiedän jotain jostakin. Tai luulen tietäväni.” Aivan, sitähän kaikki varmasti oli.
“Aina voi tiivistää, vaikka eipä tässä muuta olekaan kuin aikaa. Mutta mä en ole kukaan painostamaan sua kertomaan yhtään mitään”, Des ilmoitti korjaten istumisasentoaan itselleen helpommaksi. “Mä en usko kohtaloon”, hän kertoi. “Tai kuulosti tyhmältä… Itseeni kyllä, kyllä sa tajusit.”

“Sitä paitsi, mä en hyötyisi mitään sun kusettamisestasi”, mies huomautti. Toinen kehui ruokaa, mihin punapää ei voinut kuin hymähtää. Ei se pahaa ollut, mutta ei erityisen hyvääkään. Nälkä sillä lähti, mikä kaiketi olikin sitten koko sotkun sisin ajatus.
Katse harhaili seinillä, toinen söi lautasta tyhjäksi. Kolautti haarukan lautaseen sen tyhjettyä. Uteli Sugarin ikää. Ruskeat silmät palauttivat katseensa Mattiin, Des oli taas palannut nykyhetkeen ajatuksistaan.
“Kolme”, Destiny kertoi. “Mä olin seittemäntoista ja halusin olla osa sen elämää, vaikka mulle uhattiin että mä vaan pilaan omani. Eipä tää mitään tästä pilalle ole mennyt. Ainakin sen voi omakohtaisesti todeta, että lapsi kasvattaa henkisesti.”

Matt kuunteli toisen vakuutteluja sivistymättömyydestään ja siitä, ettei kaikki ollutkaan jotain omatekoista piilokameraohjelmaa. Ja tytär oli kuulemma kolmen. Matt irvisti hieman. Ja vielä sen ikäinenkin.
"Tyttä on varmaan söpö." Poika huomautti ja tajusi kyllä itsekin, ettei sellainen lause sopinut hänen suuhunsa mistään kulmasta katsottuna. Päälle naurahdettiinkin hieman. Destiny vaikutti jees tyypiltä. Sellaisiin Matt ei ollut pitkään aikaan törmännyt. Tuommoisen persoonan kanssa saattaisi pystyä jopa juttelemaan. Oikeastaan pahis kaipasi juuri tuollaisia ystäviä. Olihan hänellä HaNa, mutta tuo viihtyi nykyään enemmän poikaystävänsä kanssa. Eikä Damyan, Jacky tai Marya sopineet syvällisiin keskusteluihin. Matt veti syvään henkeä.
"Mullakin on lapsi." pahis totesi sitten hyvin hiljaa ja katse maahan luotuna. Oli omituista miten vaikealta muutaman sanan sanominen oli aina tuntunut. Se tosi asia, että hänellä oli tytär tai poika jossain.

Hetken punkkari katseli lattiaa, kunnes nosti katseensa kohti kattoa.
"Pari vuotta sitten panin yhen likan paksuks. Mä oisin tahtonu et se ois pidetty ja ois kolmistaan muutettu vittuun tästä kaupungista, mutta neiti päätti toisin ja jätti kertomatta mulle kaiken. En mä tiedä missä se lapsi on tai että onko se poika vai tyttö. Kai se laitettiin sitten adoptioon." Matt yritti selittää tilanteen lyhyen kaavan kautta, vaikka koko asiasta puhuminen tuntui edelleen pahalta. Tällaisia keskusteluja pahis vältti joka tilanteessa. Ei hänellä ollut kuin kaksi heikkoa asiaa. Lapsi, jota hän ei koskaan kerennyt nähdä ja narkkariäiti.
"Siks sä vaikutit ivaamiselta. Sun nimi on Destiny ja mun kohtalo on kyllä ihan perseestä ja sulla on lapsi. Miltei samaa ikäluokkaaki."

Toinen otaksui Sugarin söpöksi, mikä tuli hyvin puskantakaa. Punapää naurahti hieman ja katsahti toista. Puskan takaa tuli tuon avautuminenkin. Destinyn mieleen kohosi viimeöinen, lyhyt, keskustelu.
”Toivottavasti oot sentään hyvä isä.” Se sävy, ne sanat. Nyt hän käsitti.
Matt avautui oikein kunnolla, Destiny kuunteli tarkkaavaisesti ja ilmeettömänä. Tarina tuntui pahalta, Des eläytyi, ajatteli kaiken omakohtaisesti.
”Kusista”, Des totesi. Jos Lou olisi tehnyt samoin Sugarin kanssa… No, Des tuskin sietäisi muijaa silmissään, ellei pahempaakin.
”On totaalisen väärin, jos nainen vie kaikki oikeudet isältä. Päättää tuollaisia asioita puolesta kysymättä.” Muija oli tainnut jättää papereista kokonaan pois isän nimen ja samalla vienyt Mattilta kaikki oikeudet lapseen.

”Eipä oikeastaan voi muulta vaikuttaakaan”, mies huokaisi. ”Elämä on totaalisen kiero peli”, Des huokaisi.
Outoahan se oli, kun täysin tuntematon avasi tuollaisia puolia itsestään. Ja ei tässä auttanut muu kuin yrittää ottaa kaikki mahdollisimman hyvin vastaan. Ja yrittää käyttäytyä kunnolla, mikä toisinaan oli hieman vaikeaa.
”Mä olisin varmaan teurastanut Loun ja pari muuta, jos se olis antanut Sugarin pois mun seläntakana”, Des ajatteli ääneen.

Matt naurahti ilottomasti, kun toinen lapsen äidin tehneen väärin.
"Se akka on tehny aika monia asioita väärin elämänsä aikana..." Poika totesi ja nousi sitten hitaasti seisomaan. Ainakin jalat kantoivat, vaikkakin pystyasennossa mahassa velloi ikävästi.
"Mut eihän kukaan ole täydellinen. Enkä mäkään mikään reilu aikoinani...Koskaan ole ollut. Että kai mä ansaitsin sen." Matt huomautti vaikka olikin oikeasti täysin eri mieltä. Olihan hän kusipää. Oli ollut silloin ja oli nykyäänkin, mutta ei hän ollut ansainnut Jayceen päätöstä! Ei varmasti. Punkkari etsiskeli katseellaan vessan ovea.
"Ja lohtu kai sekin on, et Jaycee ei pitänyt lasta itellään. Siitä se sota vasta olisikin syntynyt. Tosin, sotajalalla me kai nytkin ollaan. En ees tiiä." Matt jatkoi puheluaan, mutta epäili vakuuttelevan lähinnä vain itseään.

"Joo. Turhien säätöjen ajattelu sikseen ja mis on vessa? Pakko päästä lervaamaan, että olo vähän paranis?" Pahispoika kysyi sitten virnistäen vinosti. Hänellä ei ollut tapana avautua noin. Yleensä se antoi kuvan heikosta ihmisestä ja sellaisena MAtt ei tahtonut kenenkään häntä pitävän. Ei hän ollut heikko.

Matt kertoi exänsä tehneen elämässään väärin paljon muutakin, Destiny katseli toista tuon puhuessa kauriinsilmillään, kuunteli kaiken mitä sanottavana oli. Poika nousi jaloilleen, jatkoi puhetta. Toinen väitti, että oli ansainnut sen. Des pudisti napakasti päätään.
“Vitut. Jos joku tulis ja veis multa Sugarin pois sillä verukkeella, että mä ansaitsen sen, koska mä olen tehnyt vääriä valintoja, niin mä nylkisin kaikki elävältä ja uittaisin bensiinissä ja… no, niin.. Mutta ei, kukaan ei ansaitse sitä, että oma lapsi otetaan pois. Sarjamurhaaja ja terroristikin voi olla hyviä vanhempia lapsilleen, ei se katso taustaa”, Destiny paasasi tarkoittaen kaikkea mitä sanoikin.
Mustatukka ilmoitti vielä olevansa onnellinen siitä, ettei nainen ollut pitänyt lasta itsellään. No, lohtu kai sekin jollekin oli…

Huokaisten punapää nousi lattialta ja pörrötti hieman tukkaansa. “Eteiseen ja vasemmalle”, rumpali ilmoitti noukkien lautasen lattialta ja vieden sen tiskipöydälle. Ja mihin hän olikaan taas itsensä sotkenut noukkimalla tuntemattoman juopuneena tieltä kotiinsa nukkumaan? No, eipä se mitään. Aikaa hänellä oli, eikä seura paskaa ollut..

Matt talsi vessaan eikä mennyt minuuttiakaan, kun tuttavuutta vessanpöntön kanssa tehtiin. Hän ei ollut koskaan pitänyt siitä touhusta. Tai lähinnä siit jälkitilasta, kun koko kroppa tuntui tärisevän ja iho oli kuin kalkkilaivan kapteenilla. No, niinpä hänelle taas kävi. Viiden minuutin totaallisen sisuskalujen tyhjennyksen jälkeen pahis nojasi vain vessan seinään täristen. Ei hänellä ollut energiaa edes nousta juomaan vettä hanasta.

Viisitoista minuuttia vessassa vietettiin kepeään ennen kuin pörröpää asteli heikonnäköisenä sieltä ulos. Suoraan hän talsi sohvalle ja lysähti siihen makaamaan.
"Tiiätkö. Mulla ei oo ikinä ollu näin kamala olo ja oon kumminkin ryypänny aika paljon elämäni aikana." Hän naurahti sitten kuivasti ja sulki silmänsä. Hän ei tahtonut palata enää edelliseen aiheeseensa.
"Jos mä otan pikku tirsat tässä vielä ja sit raahaan perseeni pois?"

Toisella meni vessassa reilu tovi, ymmärrettävää tilan huomioon ottaen. No, Destinylle viimeyö oli ollut töitä, muutoin hän kaiketi oli samassa tilassa. Hän täytti kuppinsa kahvilla ja sai juotua muutaman hörpyn, kun tärisevä ja kalpea Matt tuli ulos vessasta. Kateeksi ei toisen tilaa todellakaan käynyt. Toinen valtasi sohvan, mikä oli vain hyväksi. Onni, että Connie oli tässä jo hetken aikaa ollut yksinäisen naapurinrouvan seurana. Täytyi vain toivoa, ettei narttu ollut isäntäänsä unohtanut ja kiintynyt siihen mummeliin ikihyviksi. Tai ettei se mummo ollut lihottanut hänen kaunista koiraansa muodottomaksi. Pian saisi mummo jäädä taas yksin.
Destiny irvisti toisen tokaisulle tilastaan. Kuulosti aika pahalle. Sitten tuo ilmoitti ottavansa tirsat ja sitten katoavansa.
“Ei mitään kiirettä, yksikseni mä täällä muutenkin olisin. Ei mua haittaa, otat aikas olet vaikka toisenkin yön, jos siltä tuntuu.”

Destiny istuutui nojatuoliin ja hörpiskeli kahviaan. Sen verran hän ajatteli, ettei pistänyt televisiota päälle, kun toisen krapula oli tuota luokkaa. Hän voisi vaikka käydä koneella ja maksaa muutaman laskun. Ja sitten hakea sen saamarin nartun kotiin.

Matt virnisti, tai enemmänkin irvisti toiselle.
"On mul pari muutakin lymypaikkaa mis yöpyä. Mut tää on kyl siistin tähän mennessä." Poika mutisi ja käänsi sitten selkänsä toiselle. Koskaan ei olo ollut näin kamala. Ja hän oli kuitenkin ryypännyt, rellestänyt ja tehnyt tuhojaa aika pitkän pätkän elämästään. Ote alkoi lipsua. Mutta ehkä se oli vain hyvä asia.

Punkkari nukkui tunnin verran, kunnes hätkähti hereille. Hän oli unessa tippunut sillalta alas. Olipas ollut mukava tunne. Hitaasti poika nousi istumaan. Olo oli hieman parempi. Ehkä hän ei siis kuolisikaan tähän oloon. Ehkäpä sitä päivän suunnitelmaa pitäisi alkaa käydä läpi. Ei hän todella vieraan pojan asuntoon jäisi pyörimään. Jossa selvästi asui lapsikin. Pentuhan saisi ennen aikaisen sydänkohtauksen jos Matt olisi asunnossa. Eikä hän itse tahtonut nähdä pieniä lapsia. Missäköhän se talon isäntä nyt oli? Ehkä makuuhuoneessa? Kädet vedettiin läpi hiuksien. Ja silmänalusia pyyhkäistiin sormin hieman. Musta kajali tahrasi sormia. Mahtoivat ne olla pitkin poskia,mutta väliäkös tuolla. Niin ne tuppasivat aina olemaan. Hitaasti nuorimies nousi seisomaan.
"Mun pitäs alkaa lähteen?" Hän totesi sitten ääneen. Kai Des kuulisi sen jos olisi edes asunnossa sisällä?

Toinen totesi tämän olevan tähän mennessä siistein lymypaikka yöpyä. Destiny vain virnisti itsekseen ja katsoi, kuinka Matt teki kuolemaa. Pienen päänpudistuksen saattelemana punapää kahvikuppeineen käveli huoneeseen, joka oli enemmänkin Loun valtakunta. Kone räpättiin auki ja sen parissa kyllä kului aikakin. Itse asiassa hän rupesi kirjoittamaan esseetä, jonka tekoa oli vanuttanut jo ihan tarpeeksi kauan aikaa. Tuskin mitään järkevää aikaan saataisiin nytkään.
Aika kului ja nuorimies säpsähti ääntä, joka kantautui olohuoneenpuolelta. Tallenna ja sulje, poika nousi tuolilta ja käveli olohuoneeseen nojautuen seinään.
“Enpä mä sua täällä väkisinkään pidättele”, vastattiin hymähtäen. Destinyn puolesta tuo sai olla sen aikaa, kun vain tahtoi. “Mutta en mä sua pihallekaan heitä, mikäli sä et itse välttämättä vaadi sitä”, naurahdettiin. Hän halusi taas kahvia. Ja tupakkaa… Kauanko hän oli koomannut kirjoittamassa sitä esseetä, josta tuskin edes tulisi mitään asiallista? Tiedä sitä.

Jätkä käveli jääkaapille ja nappasi hetken mielijohteen saattelemana oluen, jonka korkin avasi hampaillaan. Ei yksi ketään tappaisi. Pullo nostettiin huulille ja alas kumottiin reilumpi kulaus.