Sä et pääse musta, mä en pääse susta

Korkoa enemmän kuin laki sallii, käännettyjä katseita ja lyhyitä hameita. Nahkaa ja verkkosukkia. Pornot meikit ja pitkät punaiset hiukset. Halveksuntaa ja ihailua. Mila Lee, vauhdissa taas. Tänään ei sittenkään hameessa, vaan tiukkaakin tiukemmissa mustissa pillifarkuissa ja hihattomassa tummanharmaassa topissa, tiukka sekin. Nenällään peililasit ja hiukset kiharrettuina, vapaina kuten lähestulkoon aina. Meikkiä oli silmissä, vaikkei sitä näkynytkään. Huulipuna punaisempi kuin kellään muulla, erittäin retropunainen. Käsissä nahkaiset kynsikkäät ja kynnet maalattuina samansävyn punaisiksi kuin huuletkin. Niittivyön solki muodosti yhden yksinkertaisen sanan, fuck. Hetkenmielijohde oli saanut neidin naksauttamaan vyönsoljesta roikkumaan käsiraudat. Muutamia ketjujakin löytyi. Laukku oli laatukamaa, mustaa nahkaa ja sen päälle oli nakattu neidin lyhyenmallinen niittikoristeltu takki, mustaa nahkaa sekin.

Silmät lasien takaa selailivat ilmoitustaulua, joka ei kertonut mitään uutta. Hampaat jauhoivat nikotiinipurkkaa, ihan vain jauhaakseen. Tupakkilakossa hän ei ollut, mutta vittuuntunut. Ja tupakillahan ei aivan kokoajan kuitenkaan voinut olla.
Vastoin kaikkea olennaista, oli neito tällä kertaa yksin. Ilman ketään ystäväänsä. Hän ei edes tiennyt niiden menemisestä mitään. Jostain ne kuitenkin jossain välissä tulisivat ilmaantumaan.

Ilmoitustaulu jätettiin omaan arvoonsa ja punapää suunnisti limsa-automaatille. Ei, ei sittenkään. Hän halusi istua, nyt heti ja saman tien. Katse haki sohvat, joissa ei tällä kertaa ollutkaan kermalaisia… Vaan jotakin… Miten ne edes kehtasivat istua parhailla sohvilla? Turpaansa ottaisivat.
Kopsahtelevat askelet veivät tunnetun pahattaren sohville, terävä kielen naksautus sai huomion näiltä luuserisakkilaisilta.
“Jos me tehdään nyt sellanen toimenpide, että te painutte vittuun. Mielellään heti saman tien, ennenkö mä suutun.” Ääni oli viileä ja näemmä teki tehtävänsäkin. Kamansa keränneet jupisevat ja pelokkaat tavisnörtit katosivat kukin matkoihinsa ja tyytyväisesti hymyilevä prinsessa sai istua pehmeimmälle ja suurimmalle sohvalle, heittää piikkareiden verhoamat jalkansa ristiin pöydälle ja kaivaa laukustaan uusimman Voguen.

Shawn Keyes ei ollut välttämättä mikään maailman tavanomaisin näky Astonissa, jätkä kun mieluummin kartteli koko koulua kuin vaivautui käymään siellä. Miksi hän olisi käynyt, kun häntä ei kiinnostanut, eikä hän loppujen lopuksi pääsisi kursseja kuitenkaan läpi?
Tänään Shawn oli kuitenkin laahannut laiskan perseensä koululle asti ja käynyt jopa istumassa biologian tunnilla. Jos koulunkäynti olisi ollut Shawnin juttu, hän olisi varmaan pitänyt biologiasta. Mutta koska se oli kaikkea muuta kuin Shawnin juttu, räppäri oli ottanut linjakseen inhota kaikkia kouluaineita ja koko koulua, ihan vain periaatteen takia.

Niinpä jätkä siis käyskenteli käytävillä miettien, mihin seuraavaksi suuntaisi kulkunsa. Yllä oli tavanomaiseen tapaan vaaleat farkut, joiden polvessa oli tällä kertaa reikä – Shawn ei jaksanut muistaa, mistä sekin oli tullut – ja päällä tummanharmaa t-paita, joka ei liiemmin jättänyt arvailujen varaan mitään nuorukaisen ruumiinrakenteesta. Se oli luultavasti joskus kutistunut pesussa, Shawn kun ei perustanut niinkään tiukoista vaatteista. Tatuoinnit ainakin pääsivät oikeuksiinsa.
Olkapäällä kulki mustan kauhtuneen repun lisäksi harmaa huppari, jota ei päällä pidetty jo muutenkin tarpeeksi kuuman ilman takia. Kaiken kaikkiaan Shawn ehkä näytti enemmänkin lyhyiksi kynittyine hiuksineen joltain nuorisovangilta, kuin tuiki tavalliselta lukiolaiselta. Ehkä se oli syy, miksi kaikki nörtit väistivät kauas, kun jätkä käveli noiden ohi.

Hetken päättömän kuljeskelun jälkeen Shawn käveli aulaan ja ensimmäisenä silmät osuivat kahviautomaatilla olevaan nörttiin, joka juuri parahiksi syötti kolikot koneen sisään. Kun kone, ihme kyllä, yhtään nikottelematta antoi pojalle kahvia, Shawn nappasi mukin välistä ja virnisti jäätävästi nörtille.
"Kiitti", räppäri totesi huolettomasti ja jätti nörtin tuijottamaan ällistyneenä hänen peräänsä. Kai nuokin idiootit olivat jo tottuneet tuollaiseen kohteluun? Kuka nyt kunnioittaisi tuommoisia rääpäleitä? Ei Shawn ainakaan.

Shawn otti muutaman kulauksen kahvista ja totesi sen laihaksi, erittäin laihaksi. Hän ei muutenkaan liiemmin ollut kahvin ystävä. Sen sijaan tupakka maistui ja sellainen kaivettiinkin huulien väliin ja sytytettiin palamaan.
Kyllä Shawn tiesi, ettei koulun sisällä saanut polttaa, mutta säännöthän olivat kaikkia muita varten, paitsi häntä itseään.

Nuorukainen oli jo kävelemässä ulos, kun silmät kiinnittyivät sohvalla istuvaan nuoreen naiseen. Muulloin Shawn olisi kävellyt vain ohi – kermaperseiset pikkulikat eivät kiinnostaneet häntä – mutta tuossa punaisessa tukassa ja piikkikoroissa oli jotakin helvetin tuttua.
"Sinä", Shawn totesi yhtäkkiä, ihmetys ei ollut kaukana hänen kasvoistaan, mutta katse pysyi silti viileänä.
Eikö hän koskaan päässyt tuosta eroon?

Jamie selaili lehteään puolihuolimattomasti, eikä siinä juuri mitään jännää edes ollut. Ei mitään hänelle… Miksi hän oli sitten valinnut tämän? Vittu… Ei hän siihen oikeastaan kerinnyt edes uppoutua, ennen kuin tuttu ääni sihahti yhden sanan. Kasvot kohotettiin lehdestä ja katse kohtasi jätkän, joka nyt vilkaisun jälkeen ainakin tuntui puhuttelevan häntä. Mila kirosi hiljaiseen ääneen. Olihan hän tajunnut, ettei hän nyt ikuisesti saisi tuosta miehestä rauhaa, mutta koulussa… Voi helvetin helvetti, tätä hän ei ollut todellakaan osannut odottaa.

Tyttö selasi lehteään muutaman sivun eteenpäin ja kohotti taas katseensa tähän jätkään, jonka ei mielellään olisi silmiinsä tahtonut osuvan.
“No, ootsä vielä siinä, kun mä nään sut?”, muija tuhahti happamasti. Painuisi nyt kovaa vauhti hornantuuttiin hänen elämästään. Kundin huulessa näytti roikkuvan tupakka, mikä ei sinällään sopinut Astoniin, mutta Milan se olisi saanut hymyilemään, ellei kyseessä olisi ollut tämä idiootti.
Hyvännäköinenhän se oli, kieltämättä. Iso, tatuoitu ja… rikollisen näköinen… Juuri neiti Leen makuun. Paitsi siinäkin se luonne oli ehdoton miinuspuoli.

Toisen olemassaolo oli vituttava tiedostaa. Hän ei halunnut saada toista kimppuunsa, ei tällä maaperällä. Hänen egonsa kärsisi melkoisesti, jos hän joutuisi ottamaan turpiin idiootilta koulussa muiden nähden. Vaikka sekin oli korjaantuvaa, mutta silti… Ei, tänään häntä ei edes huvittanut riidellä turhien kanssa. Missähän vitussa Acid oli, kun sitä tarvittiin? Sen korston olemuskin olisi ollut helpottava. Sitä paitsi muija olisi tuolloin voinut kiehnätä parasta kaveriaan kuin villikissa raatolihaa. Eipä olisi tuokaan vissiin jaksanut häntä huomioida.
“Mitä sä edes teet täällä, tää on koulu?”, Jamie lohkaisi. Toinen kuin ei oikein vaikuttanut opiskelijatyypiltä. Jostain kumman syystä… Joskaan, ei hän itsekään mikään nörttiin verrattava ollut.

Shawn kohotti kulmaansa, ehkä halveksuvaan sävyyn, kun Mila kysyi, oliko hän vielä tässä. Katse kääntyi toisen kasvoista lehteen, jota tuo käsissään piteli: Vogue? Ei ensimmäinen lehti, jonka Shawn olisi olettanut näkevänsä punapään käsissä. Oliko tämäkin niitä kerman tyttöjä, jotka leikkivät olevansa koviakin mimmejä, ja sitten kuitenkin olivat vain isän pikkuprinsessoja, jotka ostivat uuden Aston Martinin sormia napsauttamalla, kun nyt sattuu huvittamaan.

Räppäri pyöritteli pahvista kahvimukia sormissaan ja veti sitten savut tupakastaan, puhallellen ne hitaasti ihmisten ilmoille säännöllisinä renkaina. Sen hän oli opetellut joskus ala-asteella, oli ollut niin helvetin siistiä pölliä lähikaupasta tupakkaa ja lava kaljaa ja juoda ne jossakin sillan alla ja lähteä sitten pyörimään humalassa kaupungille keräämään paheksuvia katseita ja aiheuttamaan halveksuntaa. Oi noita kultaisia nuoruusaikoja.

"Mitäpä lottoot?" jätkä heitti vastaukseksi Milan kysymykseen. Toisaalta, Shawn kyllä ymmärsi hyvin, miksi hänen läsnäolonsa tässä rotiskossa herätti hienoista ihmetystä, hän ei ehkä soveltunut aivan tavallisen lukiolaisen muottiin. Se kai johtui osittain siitä, että Rosa-Lena lakkaisi välittömästi antamasta rahaa, jos hänen laitapuolta kulkeva kasvattinsa jättäisi lukion kesken. Nyt Shawn sentään vaikutti edes yrittävän: tosin, jatkuvat poissaolot, hylätyt kokeet ja käymättömät kurssit eivät liiemmin edistäneet jätkän opintoja.
"Eikö se ole nyt aika ilmiselvää? Opiskelen ydinfyysikoksi", Shawn tuhahti sarkastisesti ja loi Milaan katseen, joka kertoi hänen pitävän tyttö idioottina.
"Yhtä kana taidat olla ku kaikki muutkin", Shawn totesi ja kohautti olkapäitään. Olisi mieluusti myös näyttänyt elävän esimerkin Milalle, jos sellainen olisi sattunut olemaan lähettyvillä. Valitettavasti ainoa läsnäolija se nörtti, jonka kahvin Shawn oli pöllinyt. Poikaparka kaiveli taskujaan ja näytti hivenen epätoivoiselta - oli tainnut tuhlata viimeisetkin lanttinsa Shawnin kädessä olevaan kuppiin.

Shawn sai ihan vapaasti kuvitella Milan olevan isinprinsessa, kaikki saivat. Siitä vain, sillä olihan hän. Hänellä oli silti selkeitä eroja kermalaisiin, kuten nyt vaikka se, että hän ei ollut mikään typeräkana. Ja hänen omaisuutensa oli nimenomaan hänen, toisin kuin niillä, jotka elelivät pilvilinnoissa vanhempiensa rahoilla. Hän eli äitinsä perinnöllä ja sitä kyllä riitti.
Aston Martinin Milakin saattoi silti ostaa ihan vain hetken mielijohteesta. Autoja hänellä olikin ihan kiitettävän paljon. Viimeisimpänä heräteostoksenaan limen vihreä lamborghini.

Shawn ei ollut näemmä sitten menossa yhtään mihinkään, eikä Mila tasan luopuisi kuninkaallisesta sohvapaikastaan yhden kusipään tähden. Vihreät silmät jäivät kylminä tuijottamaan miestä, joka yritti käyttää nokkelasti sarkasmia. Niin nähty jo. Toinen ilmoitti opiskelevansa ydinfyysikoksi, Jamie pyöräytti silmiään. Ja siinä sivussa varmaan aivokirurgiksi ja gynekologiksi? Mene ja tiedä.
Jätkä ilmoitti Milan samanlaiseksi kanaksi kuin kaikki muutkin ja punapää naurahti viileästi.
“Mitäs se sinua liikuttaa?”, hän kysyi pistävästi. Hän oli sortunut tuon jätkän sänkyyn jo, eikä hän sinne toista kertaa ollut menossa. Ja tuskinpa häntä sinne oltiin kutsumassakaan. Eikö hän sitten saanut olla kana? Paitsi ettei hän ollut, hän oli lehmä.

“Mä tiedän kyllä, että mua parempaa seuraa sä saisit hakea maailman ääriin, mutta painu nyt jo helvettiin mun aulasta”, neiti ilmoitti koppavasti laskien katseensa jälleen lehden sivuille. Kyllä, hän tämän paikan omisti, eikä mikään leuhka tekoblondi Hayes. Voi helvetti sentään.

Toisen ilmeisesti pistäväksi tarkoitettu sävy kirvoitti lyhyen naurahduksen Shawnin huulilta. Miksi se häntä liikutti? No helvetti, kun se ei liikuttanutkaan.
"Nainen, sä kyllä luulet itsestäs liikoja", räppäri naurahti ontosti ja tumppasi loppuun palaneen tupakkansa kahvikupin pohjalla haaleaksi muuttuneeseen kahviin.
"Sä todella kuvittelet, että se liikuttais mua?" Shawn nauroi uudestaan, kohauttaen olkapäitään.
"Ehkä se vähän miestä syö, et pitikin mennä tuhlaamaan aikaa sunlaiseen. Pumpattavat barbaratkin on parempaa seuraa kun sä", jätkä tokaisi virnistäen vinosti.

Ehkä hän vain ärsytti, kunhan vain halusi kokeilla, miten pitkään Mila kuuntelisi, ennen kuin nostaisi perseensä tuolta sohvalta ja lähtisi lätkimään. Shawnia kun oli kovasti alkanut huvittaa istua jollakin pehmeällä, ja tuo sohva oli se paikka, mihin jätkä aikoi seuraavaksi koipensa oikaista.
Ja Milalla oli muutenkin aivan liian suuret luulot itsestään - niin paisuneet, ettei Shawnin tilaa vievä ego kestänyt katsella ja kuunnella niitä.

"Sitä paitsi, tää aula ei ole sun omaisuutta", Shawn sanoi nakaten huolimattomasti kahvikupin pöydälle, jonka päälle Mila oli jalkansa laskostanut. Pahvinen kuppi kaatui ja pohjalla olleet kahvit valuivat pitkin pöytää, alkoivat tipahdella tasaiseen tahtiin reunan yli ja synnyttää lätäkköä lattialle.
"Eikö ne ollut se tyhmät blondit, jotka leikki tän koulun valtiattaria?" Shawn kysäisi ja kohotti kulmaansa, hän ei ollut liiemmin perehtynyt tämän paska paikan systeemeihin. Hänelle riitti se, että hän kerran kuukaudessa vaivautui paikalle – noh, ehkä vähän useammin, hänhän saisi potkut, kun ei ollut sitä rikasta isiä maksamassa lahjuksia rehtorille.

"Mahtaa vituttaa olla vasta se viides perintöprinsessa."

No huhhuh, kyllä taas oltiin niin pirun teräksenkovaa kusipäätä, ettei mitään rajaa. Varmasti tuonkin paskan alla oli jotakin inhimillistä, mutta eipä kiinnostanut Leen tyttöä yrittää sitä löytää. Voisi olla aika syvällä, sitä paitsi miksi hän muka tuhlaisi aikaansa kehenkään? Muut saivat tuhlata häneen, jos huvitti, mutta turha odottaakaan mitään vastaavaa häneltä. Hän teki mitä lystäsi, hän oli kasvanut tekemään niin.
“Mä en luule mitään, ei mun tarvitse. Ja se nyt paskan vertaa mua kiinnosta mikä sua liikuttaa ja mikä ei, kunhan painut vittuun mun silmistä”, Jamie ärähti tuijotellen lehteään. Paskat hän sitä sai rauhassa lukea, eiköhän se oltu nähty jo.

Shawn tokaisi, ettei aula ollut Milan omaisuutta. Ei ristus, sehän taisi olla oikea Einstein… Huhhuh. Toinen laski kupin pöydälle, kaatoi sen ja yritti sotkea hänen kenkänsä. Hänen polvikorkuiset, aitonahkaiset ja aivan saatanan upeat kenkänsä?! Voi helvetti. Jalat laskeutuivat alta aikayksikön lattialle ja tulistunut katse syöstiin päin tuon paskiaisen kasvoja.
“Ne tyhmät blondit voi kuvitella niin. Ne pompottaa steroidipaskiaisiaan tekemään kaiken puolestaan, mä voin pompottaa ketä vain ja mä osaan tehdä asioita itse, siinä on selvä ero”, neiti ilmoitti, vaikkei uskonut toisen edes välittävän puheistaan. Sittenpähän ei välittänyt. Hän oli tämän koulun kuningatar, jokainen tiesi hänet siinä missä suositutkin. Hän oli se, kestä puhuttiin paskaa ja jota sai oikeasti pelätä, ihan syystäkin.
Jätkä lohkaisi, että Milaa varmaan vitutti olla viides perintöprinsessa, mille tyttö ei voinut nauraa.

“Vituttaa varmaan olla kuraa mun kengissä”, tyttö ilmoitti ja vilkkasi toiselle silmää. “Ja mistä vitusta säkin olet tuollaisia sanoja oppinut? Sitä paitsi mä mikään perintöprinsessa ole, mä en ole prinsessa. Miksi olisin, kun mä voin olla kuningatarkin.”

Shawn kohotti kulmaansa ja naurahti: tämähän oli melkein kuin toisinto siitä viime kertaisesta, silloin tosin se oli tainnut olla hän itse, joka oli toivottanut Milan helvettiin... Näemmä osat vaihtuneet siinäkin hetkeksi. Kovasti se edelleen yritti lehteään lukea, tai ainakin esittää lukevansa, mutta räppäri tiesi saaneensa punapään huomion itselleen. Ei se mihinkään lehteen pystyisi keskittymään, kun hän sentään oli vieressä. Ja ainahan Milan pakko oli vastata hänen vittuiluihinsa: ei tuo ämmä halunnut kakkoseksi jäädä.

Ainakin toisella riitti itseluottamusta – ehkä se oli se asia, joka sai Keyesin ärtymään naisen läsnäolosta. Kukaan muu kun ei ollut Shawn Keyesin yläpuolella, ei edes Mila vitun Lee.
"Sä et tiedäkään, millasia sivistyssanoja mä osaan", nuorukainen naurahti ilottomasti. Ei se, ettei hän käynyt koulussa ja ollut kiinnostunut opiskelusta, tarkoittanut sitä, että hän tyhmä olisi ollut. Tosin tuokin sana oli opittu joskus aikoinaan, kun isukki oli vielä ollut maisemissa ja arvostellut telkkarista tulevien missikisojen aikaan kaikkien naisten perseet ja tissit ja miettinyt aina ääneen, ketä olisi mukavin panna ja kuka ottaisi parhaiten suihin.

"Miks mä haluisin olla joku vitun kingi, kun voi olla kuraa kuningattaren kengissä?" Shawn heitti takaisin ja kohotti kulmaansa.
"Naisethan ne tätä planeettaa hallitsee." Sarkasmin varmaan kuuli kuusta asti. Sovinistinen asenne oli varmaan sekin veressä perittyä isän kautta. Hän oli ollut silloin hyvin pieni, mutta jotkut kuvat olivat vain pinttyneet hänen aivoihinsa: äijä panemassa akkoja, hakkaamassa niitä ja kertomassa, miten arvottomia ne olivat. Shawn tiesi, että ne sanat olivat olleet totta: naiset eivät sitä ilmeisesti olleet tajunneet, olivat vain uikuttaneet kovien kourien otteessa ja luulleet, että Jasper Keyes kiihottui haukkuessaan naisia. Ehkä niin.

Ei hän kuulemma edes tiennyt millaisia sivistyssanoja toisen sanavarastosta oikein löytyi. Vihreitä silmiä ei voinut olla pyörittelemättä, hän ei kyllä edes tahtonut tietää mitään niistä sanoista. Siinähän sitten osasi, kivat Keyesille. Siinä missä toinen ajatteli olevansa hänen yläpuolellaan, ajatteli neiti Lee täysin samoin. Häntä ei kukaan saisi henkisesti alistettua, olihan se jo huomattu tässä yhdeksäntoista vuoden aikana. Kukaan ei voinut hänelle mitään, jos hän sai päähänsä jotakin. Kaikki tehtiin aina kuten hän tahtoi, hän hallitsi ja hajotti. Muut saivat tottua siihen. Tämä jätkä vain ei tuntunut tajuavan paikkaansa. Vitun idiootti.
Toinen palasi sarkasmiinsa, josta tosin ei ollut missään välissä poistunutkaan. Miksi niin, näemmä se sai jotakin kiksejä hänen ärsyttämisestään. Vitun idiootti.
“Totta kai hallitsee, kun miehistä ei ole mihinkään muuhun kuin tossun alle”, Mila tokaisi mulkaisten toista. Niin ja hieman tussun alle myös… Mutta siihen nyt saatettiin käyttää naistakin, ei neiti Lee ollut niin tarkka panojensa sukupuolesta.

Olihan Mila tietyn asteinen feministi, mutta ei hän silti miehiä sortanut. Suurin osa hänen paremmista ystävistäänkin edusti vastakkaista sukupuolta. Niiden kanssa tuli vain jotenkin helpommin toimeen kuin toisten naisten.
“Jokaisen miehen takana on nainen, ei ne itse mitään saa tehdyksi. Teidän sukupuolelle kuin ei tunnu menevän jakeluun, että ajattelukyky on tarkoitettu käytettäväksi.”

Shawn oli ajatellutkin, että Milassa oli pientä feministin vikaa – ainakin toisinaan punapää veti melkoista rajaa miesten ja naisten välille. Se oli taas yksi asia, joka teki heistä täysiä vastakohtia toisilleen, ja mikä ärsytti sitä toista osapuolta helvetisti. Oikeastaan he varmaan saivat toisensa vittuuntuneiksi jo pelkällä olemassaolollaan: Mila inhosi Shawnia, ja Shawn Milaa vähintään yhtä paljon. Ja silti he olivat koko ajan toistensa kimpussa, aivan kuin jollakulla olisi joku vitun pakkomielle saada heidät törmäämään toisiinsa aina vain uudestaan ja uudestaan. Ja vittuilemaan siinä sivussa toisilleen vielä hieman lisää.

Keyesillä ei ainakaan ollut mitään rajoja: hän puhui ihmisille juuri niin kuin itse halusi, oli kyse sitten jostakin Astonin oppilaasta tai ylemmästäkin auktoriteetista. Ne eivät merkinneet räppärille mitään: hän eli niin kuin halusi, ja vain ja ainoastaan itselleen. Kenelläkään muulla ei ollut mitään sanomista hänen elämäänsä, sanomisiinsa tai tekemisiinsä. Olihan noita järjenpuhujia aina ollut ja olivathan ne yrittäneet, mutta Shawn oli aina – yllätys – haistattanut vain paskat. Mitäpä muutakaan?

"Yhtä lailla ei ne naisetkaan saa mitään itse aikaiseksi", Shawn vastasi olkiaan välinpitämättömästi kohauttaen, itse asiassa vielä vähemmän kuin miehet, jos hänen mielipidettään olisi kysytty. Tai ei, sekin oli väärin sanottu. Miehissäkin oli vikansa, sen Shawn kyllä tiesi – hän vain sattui olemaan yksi poikkeuslaatuinen valioyksilö kaiken muun paskan seassa. Itse herra täydellisyys. Noh, eipä poikaa ainakaan voinut itseluottamuksen puutteesta syyttää.
"Eikä teidän sukupuolella mee jakeluun, että te voisitte joskus elämässänne tehdä muutakin kuin soittaa suutanne." Sitä naiset ainakin tekivät, liiaksikin kanssa. Shawn ei jaksanut kuunnella sitä jatkuvaa kitisemistä ja vininää, aivan kuin parvi jotain herhiläisiä surisisi koko ajan korvan juuressa.

"No, kipitäpä nyt kiltisti jonnekin tunnille näyttämään, miten kiltti oppilas sä osaat olla", Shawn totesi, "mulla alkaa sattua jalkoihin ja mä taitaisin haluta siihen sohvalle."
Hän ei edes olettanut, että Mila nostaisi persettään sohvalta. Ei se tietenkään nostaisi, ainakaan, kun Shawn käski. Sitähän Mila teki koko ajan, teki kaiken juuri päinvastoin, mitä Keyes sanoi, ihan vain ärsyttääkseen.

Se, miten rasittavana Shawn loppujen lopuksi piti Milaa, alkoi ärsyttää jätkää itseään. Hän ei yleensä edes vihannut ihmisiä tai mitään, hän ei vain huomioinut niitä mitenkää. Ne olivat kuin ilmaa. Milalle oli silti pakko aina pysähtyä vittuilemaan. Jos tästä tulisi tapa, Shawn varmaan joku päivä vielä hyppäisi vitutuksessaan sillalta tai jotain.

Paskat Jamie oli mihinkään lähdössä ja hän olisi voinut miltei pistää päänsä pantiksi lyödessään vetoa, että toinenkin tiesi sen. Hän ei paineen alla taipunut, vaikka muut niin tekisivätkin. Hän ivaisi viimeiseen saakka, sovinistit olivat älyllisesti vajain ihmisryhmä. Hyvänä kakkosena rasistit ja vanhoilliset. Useimmiten ne kaikki piirteet löytyi, jos yksi havaittiin.
Toinen jupisi jotain siitä, etteivät naisetkaan mitään aikaan saaneet. Mila pyöräytti silmiään. Toinen myös totesi, ettei naisille mennyt jakeluun että muutakin sai tehdä kuin soittaa suutaan. Epäuskoinen naurahdus karkasi punapään huulilta, katse singottiin toiseen.
“Turha sun mulle siitä on olla katkera, että sä selkeästi olet syntynyt väärään sukupuoleen. Sellasiin tehdään nykyään korjausleikkauksia”, neiti ilmoitti.

Kovasti tämä Keyes oli sitä mieltä, että sohva olisi tuon ja Milan olisi mentävä johonkin. Luulkoot, mitään liikkumiseen viittaavaakaan ei tytössä tapahtunut. Hän istui tässä ja tulisi istumaan niin kauan kuin tarvis. Eli oletettavasti helvetin kauan, Shawn tuskin oli nopeasti luovuttavaa tyyppiä.
“Sä voit ihan hyvin tyytyä haaveiluun, mä en siirry tästä yhtään mihinkään”, neiti ilmoitti ja näennäisesti uppoutui taas lehteensä. Tai oikeastaan hänen teki mieli tupakkaa… Ja sehän ei ollut mikään syy siirtyä mihinkään. Osasi Jamiekin sisällä polttaa ilman mitään pelkoja.
Tupakka kaivettiin laukusta huuleen ja sytytettiin jälleen kerran rintsikoista noukitulla stendarilla. Savut puhallettiin Shawniin päin ja reteesti tuhkia karistettiin lattialle.
“Mee nyt jo oikeasti helvettiin, mä en ole liikauttamassa eväänikään seuraavaan kymmeneen tuntiin, jos mua ei huvita”, punapää tokaisi hymyillen erittäin pirullisesti kääntäen katseensa kiertämään aulaa, joka oli todellakin tyhjillään. Miten tällainen oli edes mahdollista Astonin kokoisessa koulussa?

Shawn tyytyi vain kohottamaan kulmaansa vastineeksi Milan sanoihin: hän ei ollut syntynyt väärään sukupuoleen, eikä olisi kyllä naiseksi halunnut, vaikka mikä olisi ollut. Hän piti itsestään ja mulkustaan niin paljon, ettei halunnut vaihtaa niitä pois.

Kuten Keyes oli odottanutkin, ei Mila tehnyt elettäkään liikuttaakseen persettään. Ja kovasti se edelleen yritti roskalehteään lukea, mutta Shawn tiesi paremmin: ei se sitä lukenut. Miksi olisikaan, sillä oli liian kiire yrittää vittuilla takaisin.
"Haaveilu on luusereita varten", Shawn ilmoitti mielipiteensä ja todella oli sitä mieltä. Sadut ja haavemaailmat olivat idiooteille ja säälittäville tapauksille. Eli eivät aivan Shawnin makuun – hän oli muutenkin jo nuorena oppinut, etteivät asiat koskaan olleet kuten elokuvissa. Kirjoja jätkä harvemmin edes luki, hän ei ollut lukija tyyppiä, eikä isi ollut lukenut hänelle iltasatuja pienenä. Sillä oli aina ollut liian kiire laittaa jotain akkaa paksuksi tai rännittää jotain paskaa käteensä.

"Oletatko sä?" Shawn tuhahti ja nauroi päässään Milan typeryydelle. Hän ei jaksanut lähteä yhtään minnekään, eikä halunnutkaan, kun oli saanut päähänsä haluta istumaan juuri sille sohvalle, jossa Mila sattui olemaan. Ihan vain vittuillakseen.
Shawn astui lattialle syntyneen kahvilätäkön yli ja rojahti sohvalle. Jossakin vaiheessa jompikumpi heistä vittuuntuisi niin kovasti, että lähtisi lätkimään: se ei kuitenkaan aikonut olla Shawn.

Heidän egonsa eivät varmasti mahtuisi samalle sohvalle kovinkaan pitkään.

Toinen ei virkkonut mitään hänen letkautukseensa siitä, kuinka toinen oli syntynyt väärään sukupuoleen. Kai se oli liian fiksusti sanottu ja oli yliarviointia odottaa, että toinen olisi tajunnut sitä. Milan mielestä se oli ollut aivan selkeä viittaus siihen, että mikä jako oli vihata naisia, kun itsekin käyttäytyi kuin nainen? Vaikka olihan toinen nyt aivan selvästi niin miehinen mies ja aivan täynnä sitä ja muuta paskaa, että huhhuh.
Haaveilu oli kuulemma luusereita varten, mihin Jamie vain tuhahti. Juu, niinhän se oikeastaan oli… Mutta vain, jos ei ollut mittapuuta toteuttaa niitä haaveitaan.
“Onhan se, jos on köyhä ja kyvytön”, tyttö tokaisi. Hänellä oli rahaa ja pokkaa haaveilla ja toteuttaa juttuja. Vaikka useimmiten hän ei vaivautunut haaveilemaan tai miettimään, vaan teki spontaaneja ratkaisuja. Jos häntä huvitti ostaa urheiluauto, hän osti. Jos häntä huvitti iskeä romua suoneen, hän iski. Jos hän halusi osakkeita jostakin, hän osti niitä. Hän sai pistää pystyyn vaikka oman strippiluolan, jos häntä vain sattuisi huvittamaan moinen. Hän ei tuntenut käsityksiä rajoitteista.

Toinen uteli olettiko hän tosiaan toisen menevän pois. Ei, ei olettanut, miksi olisikaan. Eikö se jo oltu huomattu, että toinen oli aivan yhtä kovapäinen kusipää kuin hän itsekin. Eikä siitä todellakaan taidettu päästä mihinkään.
Shawn rojahti istumaan sohvalle ja tyttö mulkaisi tuota heilauttaen hiuksiaan kääntäessään katseensa lehteensä. Ei hän ollut varmaan viimeiseen viiteen minuuttiin edes sivua kääntänyt. Turhaa se olisikin ollut, hän ei ollut lukenut sanaakaan eteenpäin.
“En mä oleta mitään, enköhän mä ole sun tapaisiasi kusipäitä tottunut katselemaan jo sen verran, ettet sä edes osaa tehdä mitään mitä mä en kykene arvaamaan ennalta.”

Niin, kai sitä noinkin saattoi sanoa, että haaveilu oli köyhiä ja kyvyttömiä varten. Ehkä niin. Shawn voisi olla rikaskin, jos käyttäisi varansa hieman paremmin: huumeita diilaamalla kääri ihan mukavia summia lompakkoon, ja satunnaiset tanssibattlet voitettaessa toivat lisää tuohta käteen. Sen sijaan, että Shawn säästäisi rahat parempaa asuntoa varten tai jotain muuta fiksua, hän käytti kaiken saadakseen itselleen kamaa, viinaa ja tupakkaa. Hän eli hetkessä, eikä jaksanut suunnitella tulevaisuuttaan: riitti, että hän sai sillä hetkellä haluamansa. Siitä läävästäkään hän ei maksanut sentin senttiä, ja jos joskus sattuikin maksamaan, sekin meni Rosa-Lenan pussista, ei Shawnin omasta.

Milassa oli – ottaen huomioon, että toinen oli vähän eriluokassa koulun kerman kanssa – yllättävänkin diivamaisia piirteitä. Hiusten heilauttelu toi Shawnille elävästi mieleen sen samalla matikan tunnilla istuvan blondin, joka heilautteli hiuksiaan sitä tahtia, että räppäri toisinaan toivoi, että tuo taittaisi niskansa siinä samalla. Se ällöttävän imelä hajuvesi, joka leijui blondin ympärillä, oli niin kuvottava, että oli ollut muutamaan otteeseen hyvinkin lähellä, että Shawn olisi oksentanut pelkästään siitä syystä tuon päälle.

"En yhtään ihmettele", Shawn tokaisi valuen vielä hieman alemmas sohvan selkänojaa pitkin niin, että hieman päälle 190 senttinen vartalo oli enemminkin makaavassa kuin istuvassa asennossa, "jouduthan sä olemaan ittes kanssa elämän jokaisena päivänä."

Diivahan Mila Lee oli, ei sitä voinut kiistää. Hänellä oli kaikki puitteet olla ja silti hän sai itsensä erilleen helposti siitä tekoblondien kananaivojen joukkiosta. Hänessä oli asennetta, auktoriteettia ja väriä. Hän ei hukkunut massaan, vaikka käyttäytyisikin kuin joku kana. Ja eihän hän edes tehnyt niin. Hän ei ollut mikään kana, vaikka lehmä olikin. Narttu, jolle oli paha laittaa paremmaksi.
Toinen ei kuulemma ihmetellyt, sillä joutuihan tyttö elämään päivittäin itsensä kanssa. Ja sen sanoessaan tuo ryökäle valui sohvanselkänojalta alemmas. Tyttö naurahti epäuskoisena.
“Olipas omaperäinen heitto, macho”, tokaistiin toiseen katsomattakaan. “Mä tiedän aivan hyvin olevani kusipää ja mä rakastan itseäni.”
Ei, itsevarmuutta tältä naiselta ei tasan puuttunut. Hän tiesi saavansa kaiken mitä kaipasi siitä huolimatta, etteivät aivan kaikki häntä voineetkaan sietää.

Tyttö karisti uhallaankin tupakkansa toisen syliin vieden sen sitten taas huulilleen vetäen nautinnollisen pitkät savut keuhkoihinsa.
“Aiotko sä nyt sitten istua loppupäivän siinä juttelemassa mun kanssa mukavia? On sullakin huvit”, Jamie tuhahti kääntäen viimein sivua lehdestään. Ei sitä tosin vieläkään lukea kyetty, sillä toisen ison egon läsnäolo ahdisti hänen omaansa. Ja se jos mikä oli perin vituttavaa.

Kylmät silmät vilkaisivat sivusta vieressä polttelevaa naista, eikä Shawn tiennyt, miksi hän oli pysähtynyt. Miksei hän vain ollut mennyt ulos, kuten alun perin oli ollut aikomuskin? Varmaan vain siksi, ettei hän voinut jättää tilaisuutta vittuilla Mila Leelle yksinkertaisesti käyttämättä.
Oikeasta syystä sitten oli varmaan turhaa edes puhua, kun Shawn itsekin uskoi päässään niin vakaasti tuohon edellä mainittuun.

Räppäri tyytyi vain kohauttamaan olkapäitään punapään sanoille: sanojen omaperäisyydestä nyt ei tarvinnut edes puhua. Häntä ei ollut siunattu millään sellaisella, mikä tunnetaan myös mielikuvituksella – unelmat ja haaveet kun ovat raukkoja varten. Keyes uskoi kylmään järkeen ja karuun realismiin, eikä mihinkään vaaleanpunaisiin prinsessaunelmiin.
Kai heissä sitten jotain samaakin oli, kun kerta Milakin myönsi rakastavansa itseään. Shawnin rakkautta kun ei tunnetusti riittänyt minnekään hänen oman kehonsa ulkopuolelle.

Oli muutenkin tarpeeksi tyydyttävää ja viihdyttävää katsoa, miten Milaa oikeasti vitutti, vaikka toinen yrittikin esittää niin kovin välinpitämätöntä – ja Shawn jaksoi edelleen uskoa, ettei toinen lukenut sanaakaan tuosta roskalehdestään, vaikka sivuja kääntelikin.
Kun tuhkat tipahtelivat hänen syliinsä, katse muuttui jäätäväksi ja hitaasti pää kääntyi vieressä istuvan punapään suuntaan.

Hetkessä toisen huulilla ollut tupakka oli anastettu itselle. Vedettyään muutamat savut itselleen (ei hyvää tupakkaa kehdannut ihan turhan päiten heittää menemään), Shawn tumppasi hehkuvan pään Milan käsivarteen: huono valinta tuo pieni toppi, vaikka se kivasti myötäilikin toisen muotoja. Keyesiä ei niin jaksanut enää kiinnostaa, hän oli nähnyt kaiken silloin yhtenä yönä ja enemmänkin, joten kiinnostus oli hiipunut: muutama ohi kulkenut jätkä sen sijaan näytti olevan valmis siihen, että Mila lukitsisi nuo käsiraudoillaan jonnekin vessaan ja tekisi ihan mitä vaan.

Jamie teki kaikkensa yrittäessään sulkea toisen kokonaan mielestään pois, mutta olihan se jo todettu käytännön mahdottomuudeksi. Tuon ego ei ollut helppo sulkea pois, eikä jätkä huomaamaton juuri muutenkaan. Milasta ei ollut ihan niin kiva tuntea itseään pienikokoiseksi kuin useimmista muijista… Hän olisi ihan mieluusti ollut jätkiä pidempi, mutta… No jaa. Ja silti hän viehtyi juuri treenattuihin ja aggressiivisiin pitkiin pahoihin poikiin… Ja siinä Shawn teki totaalisen poikkeuksen. Mitäs oli niin ärsyttävä. Ihan kiva panohan se oli ollut, mutta seura oli aivan liian ärsyttävää, jotta tyttö voisi kuvitellakaan sille episodille minkään sortin jatko-osaa.

Okei, ehkä se toisen päälle tupakin karistaminen ei ollut maailman fiksuin mielijohteen toteutus… Keyes kun veti siitä melkoiset skitsot… Ei niin hirvittävän näkyvästi, mutta sen sisällä kyllä näkyi kiehuvan. Jätkä kun vei hänen tupakkinsa, mikä sai Milan katsomaan poikaan hyvinkin myrkyllisesti. Se, kun jätkä kehtasi tumpata sen hänen käteensä sai tytön huutamaan raivosta. Toki hän kipuakin tunsi, mutta enemmän raivoa. Lehti lensi samantien lattialle ja tyttö hyppäsi seisomaan sohvalle näyttäen murhaavalta. Mitään ajattelematta nyrkki huitaistiin suoraan kohti toisen nenää täydellä voimalla. Osuessaan se ei voinut olla aivan kivutonta, vaikka kokoero huomattava olikin. Lihasta löytyi pahattarelta silti.
“Mitä vittua sä kuvittelet tekeväsi?! Saatanan idiootti!”, neiti ärisi malttinsa täysin menettäneenä. Ei tosiaan ollut ensimmäinen tumppausjälki hänen nahassaan, mutta silti. Toinen osapuoli oli koetellut hänen itsehillintäänsä ihan tarpeeksi jo.

// nää varmaan tappaa kohta toisensa... :-----D

Shawnin kasvoilla ehti hetken keikkua itsetyytyväinen, jäätävä virne, kun Mila – varsin odotetusti – raivostui. Äsken vielä tuon selailema roskalehti lensi lepattaen lattialle, sen Shawn rekisteröi, mutta siihen, että punapään nyrkki heilahti, ei ehditty sen suuremmin reagoida mitenkään. Räppärin nenä päästi hienoisen rusahduksen nyrkin iskeytyessä siihen, ja kului muutama hetki, ennen kuin veri alkoi virrata.

Milan raivostuttava kimitys ja toisen isku saivat Shawnin yleensä niin viileän ulkokuorensa rakoilemaan ja aivan helvetin pahasti. Hän ei muistanut edes, milloin kukaan akka olisi saanut hänen kiehumaan yhtä pahasti kuin Mila Lee – Keyes oli tottunut siihen, että naiset pitivät kiltisti turpansa tukossa, kun hän niin käski tai käyttäytyivät muutenkin yleisesti ottaen hirvittävän nätisti. Pelkäsivät kai vahingoittavansa nättiä naamaansa.
Silmissä leimusi puhdas, peittelemätön raivo, kun sohvalle noussut nainen kampattiin takaisin alas ja taitettiin oman vartalon alle.

Ulkopuolisen silmin tilanne olisi saattanut näyttää joltakin hieman muulta, mitä se todellisuudessa oli: Mila makasi sohvalla ja Shawn Milan päällä. Jätkällä ei ollut kuitenkaan sillä hetkellä mitään muuta mielessään kuin joitakin 'vittu mä tapan ton lehmän' –tyylisiä ajatuksia.
Käsi piteli toisen kurkusta kiinni, yllättävän hellästi ottaen huomioon, että Shawn todella olisi voinut kuristaa punapään siihen paikkaan.

"Sä oikeasti haluat päästä hengestäs", Shawn murahti, lähes tulkoon vihasta täristen, tuijottaen Milan silmiä muutamien senttien päässä toisen kasvoista, "vittu sä olet yks saatanan huora." Muutama nenästä valuva tummanpuhuva vesipisara tipahti Milan kasvoille tahraten tuon posken.

- oisko tuo tosiaan mikään ihme : ,D -

Vastareaktiota ei todellakaan tarvinnut jäädä odottelemaan, eikä siitä kyllä yllättyäkään voinut. Nopeaa ja erittäin ennalta arvattavaahan tämä heidän koko kanssa käymisensä oli. Hetken punapäinen neiti ehti ihailla verta, jonka sai toisesta vuotamaan. Edes ilme ei kuitenkaan raivosta ehtinyt muuttua mihinkään kun hän oli jo kampattuna selällään sohvalla. Ja Shawn hänen päällään.
Miehen käsi etsiytyi kuristusotteeseen tatuoidun pahiksen kaulalle ja tuo syyllisti naista itsetuhoiseksi. Kaiketi tosiaan, kun tekoja ja sanoja ei aina hallittu. Silti, Keyes tämän paskan oli aloittanut, eikä Jamie ollut tyyppi, joka vain käänsi poskea uudelle iskulle häntä vastaan. Ei todellakaan ollut, hän pisti kynsin ja hampain vastaan, parhaansa mukaan maksoi kaiken vähintään samalla mitalla takaisin.
Toinen huoritteli häntä, tuijotti jäisin silmin hänen vihreisiin kissansilmiinsä, joista teräksenluja katse vastasi tuolle vailla pelkoa. Hän ei pelännyt tätä pelleä, pelkästään halveksui.
Kovasti naisella ei ollut tilaa rimpuilla, sillä Keyes ei ollut kundi siitä kevyimmästä päästä. Tuon ruho painoi melko ikävästi ja esti liikkumisen miltei täysin. Veri toisen nenästä tahri hänen kasvonsa, mikä sai pahattaren kihisemään kiukusta. Oikeastaan matala murina taisi hänen sisältään kummutakin.

“Anna mennä vaan, jos sulla on munaa lopettaa mut tähän”, tyttö yllytti katsettaan tuon silmistä kääntämättä. Hän ei antanut periksi, ei todellakaan. Jos toinen oli valmis olemaan tarpeeksi raukka siihen, että listisi puolustuskyvyttömän, niin tehkööt niin. Säälittävää se oli silti.

Silmät tuijottivat takaisin Shawnia värähtämättäkään, mutta hän ei jaksanut itse enää edes yllättyä siitä. Eläimellisen kuuloinen murina huvitti Milaa: häkkieläin mikä häkkieläin. Ei tuo loppujen lopuksi kuitenkaan kovin kummoinen ollut, vaikka taisikin olla ensimmäinen akka ikinä, joka oli uskaltanut lyödä häneltä nenän auki.

Tuo ei joko arvostanut elämäänsä lainkaan, tai oli aivan varma siitä, että Shawn ei tappaisi häntä. Ja oikeassahan tuo olikin: ei Keyes listisi Milaa keskellä Astonin aulaa. Miksi olisi listinyt, vaikka kuinka vitutti?
"Luuletko?" Shawn hymähti, kylmän huvittuneella äänensävyllä, "en mä sua tappais. En mä halua vankilaan sunlaises takia."
Ja tottahan se olikin. Vaikka selli oli ollut nuorisovankilassa yllättävänkin mukava, eikä olot siellä olleet yhtään hassummat loppujen lopuksi, ei Keyes niin viehättynyt ollut vankiloihin, että olisi varta vasten halunnut hommata itsensä sellaiseen.

"Mitä NOI oikein TEKEE?"

Kahden aulaan eksyneen muoviblondin kuiskuttelu sai Shawnin nykäisemään päänsä ylös. Katse oli niin myrkyllinen ja pistävä, että vaikkei se Milaan tehonnutkaan, noihin kahteen se toimi vielä vallan loistavasti.
"Tässä on semmoset sessiot kesken, että painukaa vittuun", Shawn sanoi hymyillen lipevästi, "mikäli ette halua ottaa osaa."
Kauhistuneiden ilmeiden ja "iy iy iy" –hokemien saatteleman blondit kipittivät korot kopsuen pois. Shawn oli jo ehtinyt pelätä arvovaltansa romahtaneen, mutta ei tässä kyse ollut siitä: Mila vain yksinkertaisesti oli seinähullu.

"Sä et taida olla tottunut olemaan alimpana?"

Kyse ei todellakaan ollut siitä, etteikö nainen olisi arvostanut elämäänsä. Totta kai hän oletti, ettei toinen tappaisi häntä. Hän ei oikeastaan osannut uskoa siihen lainkaan, ei hän itsekään olisi tehnyt mitään pysyvästi vaurioittavaa. Olisiko se muka tosiaan ollut yhtään minkään arvoista. Ei, se ei tarvinnut edes kysymysmuotoilua, sillä sitä se ei todellakaan ollut.
Jätkä ilmoitti, ettei Mila ollut vankilatuomion arvoinen, mikä sai muijan hymähtämään tylysti. Niin, nimenomaan.
Tilanne sai käänteen ulkopuolisista, äänestä päätellen teinikanoista, jotka olivat hirvittävän kauhuissaan siitä, mitä sohvalla oikein tapahtui. Totta kai tämä saattoi ulkopuolisin silmin näyttää hyvinkin häiriintyneeltä kiimaiselta kuhertelulta julkisella paikalla. Mikä erehdys moinen luulo oikein olikaan… Shawnin vastaus oli sitä luokkaa, jota Jamie itsekin olisi voinut tähän nälväistä, mikäli hänen äänensä ei olisi ollut toisen käden tähden niin saatanan ahtaalla. Ihan sama, eivät sanat silti kirvoittaneet naiselta edes näkyvää hymyä.

Seuraava punatukkaiselle osoitettu kysymys oli oikeastaan jo luokkaa yllättävä, eikä sille voinut olla naurahtamatta. Ei, hän ei tosiaankaan ollut tottunut missään mielessä olemaan alimpana… Se oli harvinaisen ärsyttävää.
“En aio tottuakaan, sä painat ihan vitusti liikaa”, neiti ilmoitti. Olisi hän voinut tarkentaa sitä, ettei hänellä muutenkaan ollut kiinnostusta juuri tämän kyseisen henkilön kanssa vääntämiseen jatkossa, mutta… No, ihan sama. Hän ei aikonut tottua tähän kenenkään muunkaan kanssa. Useimmat hänen huomiotaan saavat miehet olivat kuitenkin kokoluokkaa noin kaksisataa senttimetriä kertaa noin sata kiloa.

“Joko sulla olis parempi mieli siitä, että olet hetken elänyt siinä luulossa, että mun itsetunto on nyt ihan raiteiltaan ja tahto kokonaan kesytetty, että voisit siirtää tuon saatanan kourasi vittuun mun kaulalta.”

Shawn hymähti, oliko se huvittuneisuutta vai jotakin aivan muuta, kuka tietää. Jätkä ei ollut järin hyvä ilmaisemaan tunteitaan, eikä hän halunnutkaan – nekin olivat heikkoja varten. Jäänsinisissä silmissä häivähti jotakin epämääräistä nauruun viittaavaa, kun toinen myönsi, ettei ollut tottunut olemaan alla: sen Keyes oli tiennytkin, tai ainakin osannut päätellä, mutta se oli silti huvittavaa kuulla naisen omasta suusta.

Käsi oli höllännyt otettaan toisen kurkusta, vaikka se siitä vielä kiinni pitikin. Nenästä vuotanut veri näytti kuivuneen Milan poskelle, ja se loppu, mikä oli Shawnin omalla naamalla, jähmettyi pikkuhiljaa. Räppäri pyyhkäisi toisella kädellään nenäänsä ja vilkaisi sitä toinen kulma aavistuksen koholla, kokeillen sitten nenäänsä: tuskin se oli murtunut, kun siihen oli kärsinyt koskeakin.

"Onko susta lähtenyt jo tunto, vai pidänkö mä susta muka niin kovaa kiinni?" Shawn virnisti ivallisesti ja irrotti kätensä kokonaan toisen kurkulta, taputtaen punapäätä poskelle kuin 5-vuotiasta ipanaa.
"Älä oo noin heikko, enhän mä vielä edes puristanu", Keyes tuhahti naurun kumpuillessa muutaman kerran matalana kurkusta.
"Ja koita selvitä siitä tosiseikasta, että sä olet aina mun alapuolella."

Oudosti toinen tuntui rentoutuneen, muttei Milakaan kyllä enää mikään rautakanki tuntenut olevansa. Hän ei kuitenkaan suostunut huomioimaan sitä, tai hyvin kovasti koetti ainakin.
Toisen ote ei ollut enää niin hirvittävän tiukka ja Jamie olisi saattanut saada käden jopa riuhtaistua irti itsestään, mutta niin ei silti tehty. Tarkkaa syytä tuskin oli miksi ei, mutta… No, eipä se siinä enää ollut niin suuri ärsyke kuin äsken. Itsetunnon päälle se kävi silti, joskin Shawn jollain ihmeen syyllä siirsi sen kokonaan pois Milan kaulalta.
Tyttö katseli kuinka jätkä koetti nenäänsä, eikä ainakaan vinkunut siihen malliin, että mitään vakavampaa olisi sattunut. Harmi sinänsä. Tuo uteli oliko punapäästä tunto kokonaan pois vai tuon ote liian tiukka, Jamie vain tuhahti. Sekä sanoille, että poskelle taputtelulle.
“No hohhoh, kyllä nousi neste nopeasti päähän. Viimeksi kun tarkistin, niin näyttää siltä, että mun päällä makaa mua kaks kertaa isompi jätkä, joten vähemmästäkin tässä on tunto pois”, Mila tokaisi pyöräyttäen silmiään. “Eikä me mun mielestä kyllä näinkään tälle sohvalle molemmat mahduta, että sitten kun olet nauttinut tilanteesta tarpeeksi niin nouse pois ja kipitä johonkin.”

Turha kai sitä oli mitään sanoa, sillä oli sanomattakin selvää, ettei mies mihinkään ollut menossa. Kunhan nyt nousisi päältä pois, ennenkö pahis olisi ihan liiskaa. Sitä paitsi tämä oli melko epämukavaakin.
Kundi ilmoitti, että muijan pitäisi selvitä siitä, että tulisi aina olemaan toisen alapuolella. Narttu antoi tähän väliin vain pätkän paskaista naurua.
“Just joo, unissas olen. Siinähän uskottelet itsellesi, silti paistaa kilometrien päähän kuinka sua ottaa egonpäälle, etten mä alistu sun naurettaviin mielipiteisiisi.”

"Ei se sinne nouse, se on siellä koko ajan", Shawn hymähti vastaukseksi toisen sanoihin ja kohotti kulmaansa toisen silmien pyörittelylle.
"No, nouse nyt kun oot niin kuningatar", jätkä sanoi ja virnisti kylmästi, "tai kutsu sun hoviväki koolle."
Shawnilla ei oikeastaan ollut kiire minnekään, mutta loppujen lopuksi tämäkin alkoi näin pidemmän päälle käydä tylsäksi, kun Mila ei tehnyt tai sanonut mitään, mikä olisi jaksanut viihdyttää Keyesiä. Tylsää, tylsää, tylsää. Hän lähtisi ulos tupakalle.

Milan sanoille egon päälle ottamisesta Shawn tuhahti.
"Sä olet loppujen lopuksi aika tylsä", jätkä tokaisi sitten ja nousi toisen päältä muistaen kuitenkin painaa toisen kurkkua sen verran, että se tuntui. Enemmän kuin kertaakaan aiemmin.
Suoristettuaan itsensä, Shawn loi alaspäin silmäyksen, joka kertoi, että vaikka Mila puhui mitä puhui, jätkä piti itselleen uskollisesti itseään ja vain itseään korkeammalla kuin ketään muuta. Eikä kukaan punapäinen lehmä vaikuttanut häneen mitenkään – ei ainakaan saanut vaikuttaa.

Ja jos oikein syvälle ajateltiin, vaikutti silti. Ei olisi saanut vaikuttaa, mutta vaikutti. Ja se tässä koko paskassa eniten osasikin vituttaa.

Nestepitoisuus oli kuulemma pitävä, eikä mikään noussut tahi laskenut päästä mihinkään. Ei sitä edes tarvinnut kyseenalaistaa, Mila uskoi suorilta käsin. Toinen myös kehotti häntä nousemaan, kun kerta oli niin kuningatar. Just joo, huhhuh… No, se hoviväen kutsuminen oli ihan hyvä idea… Vaikka eivätköhän nuo itsestään saapuisi, kun tunneiltaan pääsivät.
Loppujen lopuksi Jamie oli kuulemma aika tylsä. Muija nauroi toiselle paskaisesti.
“Voi että mikä toteamus, herra ratkiriemukas”, neiti tokaisi. Totta kai hän oli tylsä, mitä toinen oli odottanut? Hän sai olla tylsä silloin kun mikään ei yksinkertaisesti vain sattunut huvittamaan. No, ainapahan se kusipää otti ja nousi, vaikka toki sen oli toteutettava lapsellinen tahtonsa kuristaa tyttöä. Ei se ote ollut ihan heppoinen, mutta ei siitä mitään järkyttävää hapenpuutostilaakaan seurannut.

Tyttö nousi istuvaan asentoon ja kohensi vaatetustaan ja hiuksiaan vilkaisten vähättelevästi kundin päälle tuon tuijottaessa häntä itselleen niin tavanomaisella ilmeellä. Hohhoijaa.
“Mitä sä nyt siinä vielä jumitat? Kyllä mä tiedän, että mä olen hyvännäköinen, mutta ei silti tarvitse tuhlata kokopäivää tuijottamiseen”, neiti ilmoitti noukkien laukkunsa lattialta ja laskien viereensä sohvalle. Sitä perkeleen lehteä hän ei vaivautuisi etsimään, paskaa se kuitenkin vain oli täynnä.