Ja miks susta tuntuu taas, niinkuin seinät kaatuis päälle? (k-18)

(( Chaos & Felicjan, tervetuloa :> ))

Eipä ollut lainkaan epätavallista, että nuoriso toisinaan kyllästyi järjestämään kaikenmaailman bileitä tai ryyppäjäisiä sisätiloissa, sillä olihan San Diegossa hienot kelit lähes ympäri vuoden. Illatkaan eivät yleensä tupanneet olemaan liian kylmiä, joten siellä tarkeni oikeastaan ihan vain lyhythihaisella paidalla. Tai riippui kuinka myöhäisestä illasta puhui, sillä toki nyt yötä vasten lämpötila laski aina hivenen ja pitkähihainen tuli tosiaankin tarpeen. Niin, ellei sitten ollut joku siinä vieressä lämmittämässä tai jotain.
Tällä kertaa ihmisiä - erityisesti nuoria - oli kerääntynyt valtavasti eräälle San Diegon rannalle, sillä joku porukka oli päättänyt järjestää vähän laajemmanmuotoiset bileet juuri tänne. Ihan kivaahan se oli vaihteeksi olla ulkona eikä sisällä tunkkaisessa ilmassa. Täällä oli niin kermalaisia kuin kapinallisiakin ja saattoi siellä muuten olla joitain siihen alempaan kastiin kuuluvia henkilöitä. Eikai sillä niinkään väliä ollut, sillä tärkeintä oli, että oli riittävästi juomisia sekä muita päihdyttäviä aineita, joita ihmiset olivat tänne kärränneet mukanaan. Olipa joku älypää keksinyt sytyttää nuotion ja sen ympärillä tanssi humalaisia nuoria matkaradiosta soivien hittibiisien tahtiin.

Myös Johnny oli eksynyt ihan sattumalta tälle samaiselle rannalle, jossa ilta oli oikeastaan vasta alkamassa. No, ehkä se sattumalta oli vähän liian väärä sana, mutta olipa poika kuitenkin täällä. Ylle oli vedetty tummanvihreä, v-kauluksella varustettu t-paita, joka ei kuitenkaan ollut liian yliampuva ja jaloissa oli risaiset mustat pillifarkut. Ruskea tukka oli ojennuksessa kuten ennenkin ja ruskeita silmiä reunusti haalea kerros mustaa kajaalia. Niin, eikä tietenkään saanut unohtaa sitä ruskeaa olkalaukkua, joka toimitti kouluaikana koululaukun virkaa, mutta nyt se sai toimia kaljakassina. Ei siellä montakaan ollut, jotain kolme, sillä olihan poika ehtinyt kumota kurkkuunsa jo yhden ja se yksi oli mennyt eräälle törpölle, joka oli hommannut hänelle pienen pussillisen ruohoa. Ja törppö tuo oli sen takia, koska ei ollut tajunnut pyytää siitä yhtään sen enempää. Parempi vain Johnnylle. Ruskeatukkaisen mukana oli vielä hetki sitten kävellyt viisi ihmistä - kolme poikaa, kaksi tyttöä -, mutta nyt mukana oli enää kaksi poikaa Johnnyn lisäksi. Ties minne se yksi jätkä oli niiden likkojen kanssa hävinnyt, vaikka ihan sama se oli. Ei näistä kahdesta yhtään sen parempaa seuraa ollut eikä Johnny nytkään tiennyt, mistä nuo väittelivät. Luultavasti jostain naisesta tai jostain. He istuivat rantahiekalla, pienen matkan päässä roihuavasta nuotiosta ja siitä oikeastaan näki melkein joka suuntaan. Johnny oli heivannut mustat tennarinsa pois, josta johtuen kulki avojaloin (vaikka maassa saattaisi ihan hyvin olla ties mitä lasinsiruja) sekä oli käärinyt hivenen mustien pillifarkkujen lahkeita ylös. Olkalaukku oli pojan vieressä sekä käsissä oli puolillaan oleva kalja sekä palava tupakka.

"Johnny. Maa kutsuu. Vittu Lowell, kuuletko sä?!" Rokkari säpsähti terävään huudahdukseen ja käänsi katseensa vieressään istuvaan vaaleatukkaiseen poikaan. Tuon ilme oli hivenen närkästynyt, mutta rokkari ei tiennyt syytä siihen. Tai toki hän osasi arvella jotain pientä, mutta kuitenkin.
"Hä?" Johnny kysäisi ja kohotti aavistuksen toista kulmaansa.
"No en jaksa selittää enää uudestaan. Unohda koko juttu. On herra tainnut vaipua omiin fantasiamaailmoihinsa unelmoimaan unelmien prinssistään tai jotain. Turhaan unelmoit - et sä sellaista tuu koskaan saamaan." Ja sitten tuo kääntyi takaisin sen toisen vaaleatukkaisen pojan puoleen. Johnny tuhahti ja käänsi katseensa tuijottelemaan kauemmas rannalle. Paskat hän mistään unelmiensa prinssistä haaveili... Tai mitä jos haaveilikin? No, ainakin ajatteli erästä miespuolista henkilöä ja oli oikeastaan ajatellut tuota jatkuvasti näiden kuuden päivän aikana. Felicjan, se kaikkien vihaama albiinopoika, joka oli kusessa häneen. Johnnysta ei mennyt niinkään takuuseen, sillä poika ei ollut varma siitä itsekään. No, viime kerralla kun he olivat nähneet, nukkuneet melko lähekkäin ja aamulla Johnny oli sitten saanut Felicjanin numeron. Oliko hän soittanut? Ei. Ei tasan ollut, jonka syytä hän ei tiennyt. Mitä ideaa siinä sitten oli, sillä ei vaaleaverikkö tainnut olla Johnnylle ihan samantekevä tyyppi. Kaiketi se oli pelkoa. Että tästä kaikesta kuitenkin syntyisi jotain todella rumaa ja jompaakumpaa sattuisi. Kaiketi ihan aiheellinen pelko, jos kyse oli Felicjanista ja Johnnysta.

Hiekka tuntui lämpimältä paljaiden varpaiden välissä, aurinko oli vasta laskemaan päin, mutta kaikki oli vielä kaukana pimeästä. Joka puolella solisi puheensorina, toiset tappelivat, toiset nauroivat. Ja kuin ihmeenkaupalla hiekassa pelkissä uimashortseissa istuva poika lukeutui niihin jälkeen mainittuihin. Hän vietti kiihkeää iltaa punaviinipullonsa kanssa. Toki tässä oli tullut nautituksi muutama ekstaasinappi ja olo oli vallan mukava. Aurinko paistoi ja niin myös harvinainen tyytyväinen hymy pojan huulilla. Pullo ei suinkaan ollut tämän ainut seuralainen, jollain hän oli saanut napatuksi itselleen hyvinkin sievän bruneten… Tuon hiukset valuivat laineina niukkojen bikinien peittämille täyteläisille rinnoille, josta pojan oli vaikea pitää katseensa erossa. Tyttö kiehnäsi kiinni albiinon valkeassa nahassa, joka loi selkeän kontrastin tytön ruskettuneeseen. Hän palaisi oletettavasti tänään, mutta oli jo tarpeeksi sekaisin ollakseen välittämättä siitä. Pullo kulkeutui huulille ja viini kumoutui kurkkuun. Korkki rullattiin kiinni seuralaisen supatellessa tuhmia hänen korvansa juuressa. Virnistää jätkä kuljetti toisen ympärille kiedottua kättään tuon reidellä ja painoi huulensa kevyesti tuon kaulalle. Hän saisi tänään, se oli aivan selvää.

Miksi hän oli baanalla jonkun misun kanssa? No, hän ei pystynyt muuttamaan itseään. Kärsimättömyys oli luonteenpiirre, josta ei ihan noin vain päästy eroon. Hän oli odottanut viikon ja jokainen minuuttikin oli tehnyt tiukkaa. Odottanut, että se yksi tietty tummaverikkö olisi soittanut hänelle. Odottanut niin kauan, että mustasilmäkin oli haalistunut miltei olemattomiin. Niin kauan, että jäljet olivat muutoinkin haaleita, eikä kipua juuri ollut. Ainoa, joka ei ollut tehnyt paranemista lantiolla sijaitsevan haavan lisäksi oli pojan mieli. Yhä hän kaipasi sen saman pojan luo. Hän vain alkoi olla pikkuhiljaa varma siitä, että Johnny vain leikki hänellä. Ei vaivautunut ilmoittamaan, ettei kiinnostanut. Kunhan piti piinassa…

Felicjan ei tahtonut ajatella koko jätkää nyt. Se ei selkeästi tahtonut häntä, joten miksi hän olisi uhrannut siihen suuntaan ajatustakaan? Nimenomaan. Huulet siirtyivät kaulalta alemmas, poika näykkäsi bikinin narumaista olkainta vilkaisten kiusaavasti ylös, tytön silmiin. Tyttö nauroi hänelle, kapusi kahareisin syliin ja kaatoi pojan hietikkoon nauraen.
Tuon kädet tutkivat häpeilemättä pojan rintakehää ja kylkiä. Heistä kumpikaan ei välittänyt tytön kavereista, jotka olivat heidän seurassaan, keskittyen omaan juomiseensa ja juttelemiseen.

Johnny ei ymmärtänyt, että miten helvetissä ihminen pystyi olemaan näin epävarma. Siis ei todellakaan voinut jokin tietty juttu omassa persoonallisuudessaan muuttua näin radikaalisti ja aiheuttaa pelkästään päänvaivaa! Ruskeatukkainen oli todellakin huomannut, että hän oli todellakin muuttunut persoonana jonnekin suuntaan kun oli nähnyt Felicjanin silloin viimeksi. Eikä ollut varmaa sekään, että oliko poika muuttunut parempaan vai huonompaan suuntaan. Mikäli loogisesti ajatteli, niin ehkäpä siihen positiivisempaan suuntaan, jos oli ennen kavahtanut kauemmas kun oltiin puhuttu edes jonkinmoisista syvemmistä tunteista. Niistä hän oli kuitenkin jutellut Felicjanin kanssa, joka oli todella hämmentävää. Tämän homman saattoi tosin ottaa paljon negatiivisemmin, sillä Johnny tuppasi ajattelemaan liikaa ja arastelemaan koko jutun suhteen. Olisi ollut paljon helpompaa, jos hän olisi pystynyt suhtautumaan koko asiaan kepeästi ja ottanut sen lähinnä jonkinmoisena kokeiluna. Mutta ei. Johnny alkoi ajatella ihan liikaa ja sen takia jänisti. Siksi hän ei ollut uskaltanutkaan tarttua puhelimeen ja valita sieltä juuri se yksi tietty numero. Monta kertaa kännykkä hänellä oli ollut kädessä ja jopa oikea numero valittuna, joten puhelinsoitto Felicjanille oli ollut vain yhden napinpainalluksen päässä. Mutta ei. Johnny oli jänistänyt ja heittänyt puhelimen jonnekin nurkkaan. Säälittävää. Niin helvetin säälittävää.

Tupakasta vedettiin viimeiset savut, kunnes se tumpattiin rantahiekkaan ja sitten Johnny kaivoi uudestaan mustan puhelimensa esille. Näppäinlukko avattiin, yhdellä napinpainalluksella siirryttiin valikkoon ja 'etsi'-kenttään tarvitsi laittaa ainoastaan toisen nimen alkukirjain, sillä eihän Johnnyn numeroissa ollut ketään muuta f-kirjaimella alkavaa ihmistä. Siinä se sitten oli. Vain yksi painallus vihreän luurin kuvaa ja sitten se soittaisi. Olisiko muka niin vaikeaa? Ei ollut, joten miksi Johnny ei vain tehnyt sitä? Sydämenlyönnit alkoivat voimistua kun ruskeatukkainen viimein painoi ja nosti luurin korvalleen. Pulssi kohosi entisestään ja hengitys tiheni, kun Johnny odotti tutun viileän äänen vastaavan toisessa päässä.

Johnny odotti ehkä puoli minuuttia, kunnes vei pullon uudestaan huulilleen ja katsahti ympärilleen. Ja sitten... Sitten hän näki sen. Tuolla jonkin matkan päässä istuskelevan, toisissaan kiinni kiehnäävän pariskunnan, josta se miespuolinen henkilö oli varsin tuttu. Kännykkä otettiin pois korvalta ja puhelu keskeytettiin, ruskeiden silmien vain tuijottamassa noita. Niinpä tietysti. Olisihan se pitänyt helvetti soikoon arvata, että tässä kävi näin! Tietenkin Felicjanin oli ollut pakko mennä kärsimättömänä ihmisenä pokaamaan joku saatanan lehmä ja harrastaa tuon suurin piirtein seksiä keskellä yleistä rantaa. No, eipä nuo olleet ainoa täällä kuherteleva pari, mutta vittuako Johnnya kiinnosti ne muut. Jokin outo tunne kuohahti hänen rinnassaan. Jokin sellainen millaista hän ei ollut pitkiin aikoihin kokenut. Mustasukkaisuutta? Ei, ei ainakaan niin myönnetty itselle.
Se ruskeatukkainen tyttö painoi Felicjanin vasten rantahiekkaa ja jatkoi typerää leikkiään, joka sai Johnnyn kääntämään kasvonsa hetkeksi muualle. Ilme oli kireä ja hän vei jäykästi pullon huulilleen. Niin. Eipä kaiketi Felicjanilla ollutkaan minkäänlaisia velvotteita odottaa, että Johnny soittaisi. Kyllä poika itsekin olisi turhautunut moiseen ja jatkanut elämäänsä ihan normaalisti, vaikka se olisikin sattunut. Mutta silti! Tämä tilanne otti päähän. Felicjan otti päähän. Perkele.

Ruskeatukkainen käänsi katseensa uudestaan Felicjaniin sekä tähän tyttöön, kunnes poika äkkivarmasti nousi ylös.
"Vahditte näitä hengellänne. Mä kyllä huomaan, jos olette ottaneet multa yhden tupakankin. Ja silloin mä todellakin revin teiltä kyrvät irti paljain käsin ja syötän teille", Johnny sanoi tiukasti kahdelle seurassaan olleelle pojalle, jotka katsoivat häntä hämmentyneenä. Ilmeisesti sanoma meni perille kun ei kuulunut vastaväitteitä ja ilmeetkin olivat vakuuttavat. Niinpä Johnny sitten lähti paljain jaloin sekä puolillaan olevaa kaljapulloa toisessa kädessä roikottaen kohti sitä porukkaa, missä Felicjan oli. Askeleita varottiin, sillä eihän poika halunnut astua mihinkään lasinsiruun, joka tosin olisi ihan pieni murhe tämän kaiken rinnalla.
Johnny oli onnistunut hivuttautumaan mahdollisimman huomaamattomasti nuoleskelevan parin taakse ja kaatoi sitten erittäin tyynesti kädessä olevan pullon sisällön Felicjanin naamalle. Okei, menihän siitä osa tuon ruskeatukkaisen tytön hiuksiinkin, mutta lähinnä Johnny onnistui kaatamaan kaljat vaaleaverikön naamalle.
"Oho sori, ei ollut tarkoitus. Mä en oikeasti huomannu sua... Eiku oho! Siellä sun allasi onkin joku. Katos kun en huomannu. Mikä se on? Onko se joku kuollu kala? Ainakin väristä päättelisin. Kannattaisi varmaan heivata takaisin mereen, että ei ala haista." Kyllä. Johnny vittuili - ja vahvasti vittuilikin. Ihan sama, vaikka Felicjan alkaisi räyhätä hänelle. Johnny oli vain niin poissa tolaltaan juuri nyt, että ei nyt yksi karjuva vaaleaverikkö pahentanut asiaa.

Ei Felicjan kuullut sitä Triviumia soittavaa puhelinta. Tai no, kyllä hän kuuli, mutta hänellä oli kädet täynnä juuri nyt. Äiti se vain olisi, joka häntä kaipasi, eikä sen tähden viitsitty hylätä tilannetta ja kaivaa laukusta oluiden ja tupakkiaskien keskeltä sitä perkeleen kapulaa. Ei se sitä paitsi edes hirvittävän kauaa aikaa soinut. Ihan tarpeeksi kuitenkin.
Felicjanin kourat olivat etsiytyneet muijan takamukselle ja huulet olivat liimattu aika ilmatiiviisti toisiinsa. Tämä muija oli melkoinen iilimato… Joten ehkä parempi, ettei sitä päästäisi irti huulilta… Tiedä sitten näyttäisikö kaula sen jälkeen piraijaparven käsittelemältä.
Irvittävän kauaa tässä ei keritty peuhata, kun joku kaatoi hajusta ja mausta päätellen kaljaa hänen päälleen. Sitä meni sekä nenään että suuhun, eikä Felicjan voinut kuin ponkaista istualleen ja kakoa. Hiton täydellistä, voi vittu. Liuta pahoitteluja, erittäin teennäisellä äänellä. Ei albiino kuunnellut hän kiehui kovaa vauhtia yli.
“MIKÄ VITUN ONGELMA SUL - Johnny”, Felicjan kerkisi aloittaa ja näytti sitten siltä, kuin häntä olisi lyöty kasvoihin. Muija hänen päällään liikahteli kärsimättömästi ja alkoi kimittää siitä, kuinka tuon hiukset olivat aivan oluessa ja niin päin pois. Felicjan mulkaisi tuohon päin.
“Me ollaan rannalla, mene uimaan tai jotain, vitun idiootti”, hän tuhahti vissiin järkyttäen kyseisen nartun kokonaan. Ei se lyönyt, eikä paino päältäkään mihinkään kadonnut. Katseensa takaisin Johnnyyn kääntänyt poika ei tajunnut välittää. Hän ei näyttänyt enää tippaakaan hämmentyneeltä, tai kyllä oikeastaan hieman. Enemmän silti vain tylylle. Tuo ei ollut soittanut hänelle ja nyt kaatanut kaljat päälle? Ja haukkunut kuolleeksi kalaksi. Oli se niin vitun reilua tarttua toisen pigmenttihäiriöön, saatana.

“Mistä hyvästä sä tällä kertaa skitsoat?”, Felicjan murahti. Hän oli liian tolaltaan, jotta olisi tajunnut miettiä koko juttua miltään kantilta. Ei se voinut olla niin vaikeaa. Albiinopoika kuitenkin pyöri nyt liian tiiviisti oman napansa ympärillä. Hän oli hämillään siitä, että näki Johnnyn pitkästä aikaa… Tai no joo, ei ehkä niin pitkästä aikaa, mutta kuitenkin. Hän halusi kysyä, miksi tuo ei ollut ottanut häneen yhteyttä. Miksi tuo oli taas palannut ilkkumaan häntä? Mitä vittua.
“Ja jos sä yrität nyt aukoa mulle päätäs, niin oin antaa vinkin, ettei se auta vaikka sä kuinka tartut siihen, että mun elimistö ei pysty tuottamaan melaniinia. Niin ja sun asias oli siinä, niin kuten ehkä saatat huomata, niin mulla olis parempaakin tekemistä kun kuunnella aukomista.”
Kyllä, Felicjan jälleen kerran totalitäärisesti puolustuskannalla. Ei hän voinut antaa ymmärtää, että häntä haittasi. Ei hän voinut antaa toiselle etulyöntiasemaa, kun oli muutoinkin heikoilla juuri nyt. Hän vihasi tätä tilannetta.

Johnny ei itsekään tarkalleen tiennyt, että miksi teki näin. Mennä nyt häiritsemään Felicjania, joka oli vain yksinkertaisesti iskenyt itselleen jonkinmoisen muijan ja varmaan lämmitteli tuota vähän muihin puuhiin. Eihän sen pitäisi haitata Johnnyn elämää yhtään mitenkään, mutta silti se teki niin. Tuo Felicjanin sylissä istuva muija otti päähän, mutta niin otti itse tämä vaaleaverikkökin. Vaikka rokkari tiesi, ettei hänellä ollut mitään oikeutta ensin olla lähes se yksi viikko ottamasta mitään yhteyttä toiseen (vaikka oli ihan selvästi silloin luvannut soittelevansa) ja nyt tulla vittuilemaan, kun Felicjan oli päättänyt yksinkertaisesti siirtyä asioissa eteenpäin. Ei tuolla ollut minkäänlaisia velvoitteita jäädä odottamaan Johnnyn soittoa kuin kuuta nousevaa ja laiminlyödä kaikki muut mahdollisuudet ihan vain sen takia. Tuskin poika itsekään olisi tehnyt niin, sillä odottaminen oli pitkälti turhauttavaa ja mikäli oli vähänkään kärsimätön ihminen, niin hermothan siinä menisi. Sitten luovuttaisi ja siirtyisi vaikkapa seuraavaan uhriin. Mutta oliko Felicjanin jumalauta pakko siirtyä siihen toiseen näin pian! Johnny olisi ymmärtänyt, jos hänestä ei olisi kuulunut yhtään mitään kahteen viikkoon, mutta jumalauta kuusi päivää. Ja tänäänhän poika olisi soittanut, mutta ei...

Aluksi Felicjan raivosi, kunnes hoksasi juuri Johnnyn kaataneen kaljat tuon päälle. Hänen suupielillä kaareili kummallinen hymy, joka oli samalla jokseenkin pettynyt ja vittumainen. Pettynyt sen takia, sillä hän oli ihan oikeasti odottanut, että Felicjan olisi odottanut eikä aloittanut minkäänlaisia pelejä joidenkin typerien lutkien kanssa. Vaikka ei tuolla minkäänlaisia velvotteita siihen ollutkaan, mutta Johnny oli uskonut tuon odottavan. Ihan sama, vaikka olisi kuinka huono kärsivällisyys, mutta tuo oli luvannut antaa Johnnylle aikaa. Niin paljon kuin hän tarvitsi. Ja poika oli tarvinnut juuri sen kuusi päivää, kunnes uskaltautui soittaa ja ehkäpä jopa kysyä haluaisiko tuo lähteä hänen kanssaan pyörimään jonnekin. Johnny oli itsekäs paskiainen, mutta kyllähän nyt vähemmästäkin alkoi vituttaa!
Felicjan kysyi, että mistä hän tällä kertaa skitsosi ja se sai ruskeatukkaisen naurahtamaan kolkosti. Niin, mistäköhän?
"Sähän se tässä skitsoot. Mä nimittäin olin vaan ihan rauhassa kävelemässä tästä ohi kun joku ihan yhtäkkiä tönäisi mua ja mun bisset sattui ihan vahingossa kaatumaan sun ja sun lutkas päälle", Johnny totesi hyytävän sarkastisesti ja katsoin Felicjania silmiin. Hitto vie kun osasi ärsyttää. Felicjan alkoi ärsyttää paljon enemmän kuin tämä ruskeatukkainen tyttö, joka kyllä myös otti päähän. Tuosta olisi päästävä mahdollisimman nopeasti eroon ja Felicjan olisi saatava jonnekin syrjemmälle, jossa puhua tuon kanssa asiat halki. Niin, paljon helpompi sanottu kuin tehty, sillä Felicjan osoitti hänelle varsin selvästi, että Johnnya ei kaivattu täällä. Taisi jopa suutahtaa siitä, että Johnny haukkui tuota ihonsa värin perusteella kuolleeksi kalaksi. Julma virne kohosi muutamaksi sekunniksi Johnnyn suupielille, mutta se hävisi nopeasti.

"Vai ei pysty elimistös tuottamaan melaniinia, voi miten harmi juttu. Ei se mua vois kyllä vähempää kiinnostaa, että ootko sä valkonen vai et. On vaan niin silmiinpistävää kun sä makaat siinä tuollaisen tasaisesti ruskettuneen muijan alla", Johnny tokaisi hymähtäen ja katsoi nyt erittäin pitkään tätä ruskeatukkaista tyttöä. Tuosta nyt olisi päästävä ensimmäisenä eroon, mutta eihän se ollut homma eikä mikään.
"Voi sua tyttöparkaa kun et yhtään tiiä mihin soppaan oot lusikkas työntämässä. Harvempi nyt ihminen haluaa sekaantua Felicjaniin, sillä ei siitä loppujen lopuksi seuraa yhtään mitään muuta kuin harmia", Johnny tokaisi sellaisella äänensävyllä, kuin olisi puhunut tuon kanssa säästä. Ilkeää tai ei, mutta nyt ruskeatukkainen ei oikeastaan jaksanut edes välittää. "Älä sitten muute oleta, että se arvostaisi sua yhtään - sitä se ei nimittäin tee. Nooh, ehkä se arvostaa just ja just sun rintavarustusta, mutta ei sitäkään kauaa. Sitten kun se on saanut haluamansa, niin se heittäytyy tosi vittumaiseksi ja sen tavoitteeksi syntyy murskata sun itsetunto ihan kokonaan pelkillä ilkeillä sanoilla. Mä voin luvata sulle, että et ole ensimmäinen, mutta et kyllä viimeinenkään uhri." Johnny puhui edelleen tälle tytölle, jota katsoi erittäin pistävästi silmiin. Painuisi nyt tuo lehmä helvettiin Felicjanin luota.

Hän se oli, joka skitsosi, eikä suinkaan Johnny. Koska kyseessähän siis oli vahinko, jonka seurauksena oli se, että Felicjan ja tämän ‘lutka’ olivat nyt yltä päältä tahmaantuneet ohraliemeen. Jep, tasan oli vahingollista toimintaa.
Johnny katsoi häntä suoraan silmiin ja Felicjan yritti tuijottaa mahdollisimman kylmästi takaisin. Se oli hieman vaikeaa, kun tietty epävarmuus tuntui paistavan katseesta lävitse. Hän ei ollut olettanut tässä käyvän näin. Hän oli kyllä odottanut sitä puhelua. Odottanut vittu kokoajan tekemättä juuri mitään muuta. Ja sitten oli tullut perjantai, muutama puhelu ja… Oliko Felicjan halunnut istua kotonaan vain kokoajan odottamassa sitä puhelua, jota kuitenkaan ei olisi tullut? Oli ja ei, mutta ei hän ollut jäänyt. Ja nyt hän jopa katui sitä, sillä Johnny näytti hivenen pettyneeltä. Petetyltä, ja ei Felicjan halunnut sen olevan niin.
Tuo nälvi häntä vieläkin, ilmoitti ettei hänen nahkansa väri kiinnostanut vittujakaan. Paitsi että paistoi kontrastissa tytön ihoon silmään. Felicjan tuhahti. Ihan yhtälainen kontrasti hänen ja Johnnyn välillä oli, ja sillä oli jopa jo jotakin väliä.

Johnny avasi taas suunsa, joskaan ei puhuakseen pojalle, mutta onnistui kyllä ärsyttämään tätä. Felicjanin päällä istuva tyttö katsoi kyllä välinpitämättömästi aina välillä tummatukkaiseen poikaan päin. Se oli päättänyt, ettei sitä kiinnostanut mitä tuo ärsyke sanoi. Felicjania ärsytti, hän ei tahtonut kuulla millainen oli. Hän oli yleensä juuri, kuten toinen väitti, mutta ei hän aina halunnut olla. Ei nyt, eikä nyt ajateltu tätä tyttöä vaan jotakuta aivan muuta.
“Niin sou?”, tyttö naurahti muka pistävästi Johnnyn lopetettua saarnansa. Muija ei tasan suostunut olemaan mikään tyttörukka ja oli nyt kovasti olevinaan nokkela, kun ei välittänyt. Felicjania ärsytti heti, sillä hän ei sietänyt tyhmiä ihmisiä. Pojan teki mieli tyrkätä muija päältään pois, mutta ei hän tehnyt niin. Hän katsoi Johnnyyn päin ja huokaisi.
“Jos sä haluat jotakin, sä voit pyytää”, albiino totesi melko neutraalilla äänellä, josta paistoi kyllä läpi, ettei hän kovin varmana kieltäytyisi toteuttamasta tuon tahtoa. Hän tahtoi Johnnyn yhä, selväähän sen olisi pitänyt olla. Hän vain ei voinut olla varma, oliko se molemminpuolista.

Tyttö suhtautui varsin välinpitämättömästi kaikkeen Johnnyn sanomaan pienimuotoiseen faktaan Felicjanista, joka kyllä otti päähän. Ei oikeasti voinut olla tuollainen... Ääliö! Tai ehkä se vain ajatteli teeskentelevänsä välinpitämätöntä, koska Johnny oli pamahtanut näiden luokse ihan yhtäkkiä ja alkanut vittuilla Felicjanille. Ehkä muija oli sitten niin puutteessa, että teki oikeastaan ihan mitä vain saadakseen munaa. Vaikka sitten joutuisikin kestämään Felicjanin ärsyttävää persoonaa panon jälkeen ja mahdollisesti sitten myös itsetunnonromahduksen. Aivan varmasti vaaleaverikkö pystyisi romuttamaan moiden tytönhupakon itsetunnon, jos vain halusi. Johnny ei vain tiennyt halusiko tuo tai että oliko tuolla tässä jotain muutakin kuin pelkästään seksuaalista viettiä mukana. Pystyisiköhän Felicjan sellaiseeseen, että menisi vikittelemään ihan tosissaan jotakuta muuta, vaikka oli vähän aikaa sitten osoittanut Johnnylle haluavansa juuri hänet? No, ei ruskeatukkainen osannut ottaa toisesta mitään selvää, joten oli pakko mennä tässä vain ihan omien tuntemusten mukaan. Millaiselta tämä tilanne näytti Johnnyn silmissä? Felicjan aikoi luultavasti vain ja ainoastaan panna tämän muijan kanssa ja pitäisi ne muut tunteet poissa pelistä... Ainakin toivottavasti.

"No eipä ole tätä sun lehmääs liialla järjellä siunattu. Mistä sä sen hankit? Navetasta muiden kaltaistensa joukosta?" Johnny nauroi sarkastisesti ja siirsi katseensa uudestaan Felicjaniin. Tuokin näytti hivenen vittuuntuneelta, mutta ihan kuin poika olisi erottanut tuon silmistä jotai muutakin. Hämmennystä? Kyllä, aivan pakko sen oli olla niin. Johnnyn olisi tehnyt mieli virnistellä äärimmäisen tyytyväisenä, mutta ei se virne ollut ehkä niin leveä kuin hän olisi halunnut. Hämmentynyt ja varsinkin pettynyt hänen ilmeensä oli, vaikka eihän poika sitä myöntänytkään. Johnny ei oikeastaan tiennyt, että saiko häntä ottaa tämä tilanne päähän siitä johtuen, että Felicjan meni kuusi päivää odotettuaan nuolemaan jonkun typerän muijan kanssa. Vaikka tuo oli helvetti soikoon luvannut antaa Johnnylle aikaa miettiä ja hän oli tarvinnut sitä juuri kuusi päivää, mutta sepä oli ollut Felicjanille ihan liikaa. Jaa, nytkö hän meinasi laittaa tämän kaiken vaaleaverikön syyksi? Totta helvetissähän hän laittoi, koska Felicjan oli luvannut hänelle. Niin hänkin oli luvannut Felicjanille soittavansa, mutta kun ei poika ehtinyt.

Sitten Felicjan ilmoitti, että jos Johnny halusi jotain, hän voisi vain pyytää. Ruskeatukkainen naurahti jokseenkin pilkallisesti ja sipaisi sitten hiuksiaan hivenen pois silmiensä edestä.
"Niin kai, mutta mä en kato halua sulta yhtään mitään", Johnny sanoi neutraalinviileä ilme kasvoillaan ja hän mutristi aavistuksen huuliaan. "Mutta mä voisin sulta Felicjan kysyä, että mitä sä haluat?" poika jatkoi ja kohotti toista kulmaansa. Vaikka moinen kysymys ulkopuolisesta kuulosti täysin tyhmältä, niin kyllä Felicjan tiesi varsin hyvin mitä Johnny tarkoitti.

Tosissaanhan Felicjan ei todellakaan tämänkään tytönhupakon kanssa ollut. Hän vain halusi tyhjentää päänsä ja purkaa itsensä, olla miettimättä säälittävästi sitä, halusiko se poika hänet, jonka hän halusi. Ja nyt se poika oli pelmahtanut paikalle ja ruvennut vittuilemaan. Olisihan albiinon pitänyt nähdä tuo mustasukkaisuus toisen lävitse, mutta alkoholi ja outo tilanne vaikuttivat asiaan todellakin. Se ei silti auttanut kieltämään niitä tuntemuksia, mitä hänellä oli toista poikaa kohtaan.
Tummatukkainen poika rupesi vittuilemaan tytön järjenjuoksusta saaden bruneten Felicjanin sylissä vääntämään naamalleen niin ruman ilmeen kuin mahdollista oli. Tuo näytti järkyttyneeltä ja siltä, ettei aikonut suvaita mitään tällaista keneltäkään. Felicjan ei voinut kuin virnistää itsekseen, sillä hän oli aivan samaa mieltä pojan kanssa. Hän vain ei ollut homo, joten hänellä olisi voinut olla muijalle käyttöäkin… Vaan oliko enää? Oikeastaan, ei häntä edes huvittanut panna sen nartun kanssa, kun Johnny oli kuvioissa.
“Felijan! Sano tuolle kusipäälle nyt jotakin! Mä en kuuntele, enkä puhu sille”, tyttö ilmoitti nenäänsä nyrpistäen ja kääntäen katseensa poikaan allaan. Albiino vain tuijotti yhä Johnnya juuri tytön ininästä välittämättä.

Johnny nauroi, kun Felicjan kehotti tuota pyytämään jos tahtoi jotain. Se, ettei tuo tahtonut mitään, tai ainakin väitti niin, satutti. Felicjan tahtoi ja hän olisi tahtonut toisenkin tahtovan. Minkä sille mitään voi, tuskin mitään. Ja silti hän ei luovuttanut, hän ei antanut itsensä tehdä niin.
“Mitä vittua?! Felicjan tuskin haluaa susta yhtään mitään, mene nyt jooko helvettiin”, tyttö sähisi Johnnyn vastakysymyksen kuullessaan ja se oli jo ihan tarpeeksi, jotta albiino tyrkkäsi tuon hiekkaan pois päältään. Ilmettä hän ei vaivautunut edes vilkaisemaan.
“Mun mielipiteeni mistään ei ole muuttunut sitten viimekerran”, hän vastasi tyynesti, silmiin hän ei enää kyennyt katsomaan. “Kaikki on yhä kiinni siitä, mitä sä haluat. Ja jos sä et halua musta mitään, niin minkä mä sille voin?”

Tyttö näytti järkyttyneeltä, sen kaveritkin olivat hiljentyneet ja tuijottivat suut auki poikaa, jonka sanat kävivät jo aivan järjettömiksi. He eivät tajunneet, miksi olisivatkaan. Heidän ei tarvinnutkaan käsittää.
Felijan hamusi laukun olalleen ja viinipullon käteensä, vilkaisi viileästi hiekassa typertyneenä istuvaa tyttöä ja nousi jaloilleen. Tähän seuraan enää ei ollut jäämistä. Sen tajusi tyhmäkin.
Katse käväisi Johnnyn silmissä, poika pudisti hieman päätään ja otti askeleen toisen suuntaan, muuttaen mielipiteensä ja pysähtyi. Ei, kaikki oli aivan kiinni toisesta, eikä hän voinut tehdä mitään. Mieli ei ollut tarpeeksi sumentunut harha-askeliin.

Muija inisi jotain, että Felicjanin pitäisi sanoa hänelle jotain, koska ei halunnut kuunnella tai puhua hänen kanssaan. Niinpä tietenkin. Odotti, että Felicjan puolustaisi tuota ja karkottaisi ison pahan Johnnyn vittuun. Ruskeatukkainen irvisti tytölle kaikkea muuta kuin ystävällisesti ja naurahti jopa erittäin pahaenteisesti päälle.
"Jaa ihanko niin meinasit? Mua alkaa kuule jo pelottaa ja vituttaa kun ei halua tuollainen erittäin hyvännäköinen muija ei halua puhua mulle. Oiskohan se nyt suurinpiirtein itsarin paikka?" Johnny puhui jälleen erittäin sarkastisella äänensävyllä ja piti tätä likkaa pilkkanaan. Ei siis ihmekään, jos tuota ärsytti Johnnyn koko olemus ja halusi hänen painuvan helvettiin. Harmi vain, että poika ei ollut todellakaan lähdössä yhtään mihinkään, sillä hän halusi saada Felicjanilta vastauksia. Mitä helvettiä tuo enää edes ajatteli hänestä? Tuo vakuutti erittäin uskottavasti silloin viimekerralla, että halusi juuri hänet, mutta nyt Johnny ei ollut enää varma. Kyllä, hän oli erittäin mustasukkainen ja taisi sitten jopa haluta Felicjanin itselleen, mutta eipä pojasta ollut sitä ääneen sanomaan. Säälittävää tai ei, niin hänen oli pakko osoittaa se tällä tavalla.

Kun tyttö sähisi vielä lisää, että Felicjan tuskin halusi Johnnysta yhtään mitään, teki albiino erittäin yllättävän liikkeen. Nimittäin otti ja tyrkkäsi muijan sylistään hiekalle, joka katsoi poikaa järkyttyneenä. Ja niin teki kyllä Johnnykin, vaikka ilme oli lähinnä hyvin yllättynyt. Felicjan totesi, ettei tuon mielipide ollut muuttunut mitenkään sen viimekerran ja olisi nyt ainoastaan kiinni siitä, että mitä Johnny halusi. Rokkari tuijotti Felicjania ruskeat silmät pyöreinä, kun tuo heilautti laukun olalleen, tarttui viinipulloon ja nousi sitten ylös hiekalta. Eikä hän tehnyt mitään muuta kuin tuijotti toista hivenen suu raollaan, mutta ei osannut sanoa oikein mitään. Felicjan kuitenkin kääntyi lähteäkseen ja Johnny jo meinasi sanoa tuolle jotain, mutta ei ehtinyt kun toinen jo pysähtyi. Tuntui kuin kaikki tässä porukassa olevat ihmiset olisivat vain Felicjanin vaaleaa selkää - ja niin kieltämättä tekivätkin. Eli se oli aikalailla Johnnysta nyt kiinni, että miten tässä hommassa edettäisiin - jälleen kerran. Felicjan siis ilmeisesti sanomansa mukaan välitti hänestä, joka kyllä oikeastaan lievensi rinnassa tuntuvaa kuumotusta hivenen ja samalla myös Johnnyn hermot palautuivat aavistuksen normaalimmalle tasolle.

"Sitäpä vähän mäkin", Johnny tokaisi pitkän hiljaisuuden jälkeen, lähti kävelemään tyttöporukan ohi kohti sitä paikkaa, missä hänen kaksi kaveriaan istuivat. Lähtiessään hän kuitenkin varmisti, että talloi tämän ruskeatukkaisen tytön sormet, joka sähisi hänelle taas jotain erityisen ystävällistä. Tyytyväinen virne suupielillään, poika käveli kahden kaverinsa luokse, napaten olkalaukun olalleen ja ottaen samalla myös tennarit käteensä. Se vaaleatukkainen kaveri katsoi Johnnya oudosti ja katsahtipa tuo kauemmas siihen tyttöporukkaan, jonka luota poika oli juuri tullut
"Hei. Mikä tää homman nimi oikein on? Miksi vitussa sä menit repii ton muijan tolta jätkältä? Olet mulle muuten velkaa bissen kun sun hikisiä kamojas vahdin" tuo kysyi kovaan ääneen ja vaikutti erittäin hämmentyneeltä.
"No en mä tee muijilla yhtään mitään. Kiitos loistavasta seurasta, mutta mä lähden muualle", Johnny tokaisi lyhyesti, nappasi laukusta pullon ja heitti sen toiselle. Sitten hän kääntyi kannoillaan ja käveli varsin tyytyväisenä takaisin Felicjanin luokse.

"Minne mennään?" Johnny kysyi tuolta kohottaen kulmiaan ja haroi aavistuksen ruskeaa kuontaloaan.

Kaikki tuntuivat menevän ihan tolaltaan Felicjanin tähden. Poika itse kuitenkin huomasi vain Johnnyn, sen kuinka tuo katsoi häntä ja kuinka tuo reagoi. Ei se näyttänyt lainkaan tulistuneelta, mikä kaiketi oi hyvä juttu. Tummatukkainen lähti kävelemään, käveli joidenkin poikien luo ja Felicjanin tiivis tuijotus seurasi tuota. Poika itse otti vain muutaman askeleen pois tyttöporukasta. Hän ei edes tiennyt kuinka paljon yleisöä he olivat keränneet, eikä sen puoleen lainkaan välittänytkään. Johnny tavaroineen tuli takaisin Felicjanin luo, kysyi minne he menisivät, eikä Felicjan estänyt itseään hymyilemästä aitoa hymyä, joka oli taas jonkun aikaa pysytellyt täysin piiloutuneena.
“Sama kai se nyt on… Kunhan jonnekin hieman kauemmas tästä”, hän tokaisi naukaten punaviiniä pullonsuusta. Pois väkijoukosta he eivät ihan hetkessä pääsisi, mutta tarvitsiko heidän edes. Kaikki olivat humalassa ja monet tunsivat toisensa ainakin naamoista, ehkä nimiltäkin. Heihin kukaan tuskin kiinnittäisi sen enempää huomiota kuin muihinkaan täällä.

Albiino viittoi toisen seuraamaan itseään astellen eteenpäin paljain jaloin. Hän ei tajunnut varoakaan lasinsiruja, mutta onnekseen ei sellaisiin astunut. Ei tarvinnut ihan hirveää matkaa kävellä, kun hietikosta löytyi tilaa heille. Eivät he edes järin kauas päässeet edellisistä seuroistaan, näköetäisyys oli yhä, mutta vitut siitä. Felicjan tavaroineen lysähti istumaan santaan vetäen Johnnyn perässään, melkoisen lähelle itseään.
“Sä et soittanut mulle”, hän totesi siemaillen jälleen viiniään. Toinen käsi riuhtoi laukun auki ja kaivoi sinne sullotut kengät pihalle, paitakin siellä oli, mutta sen alta löytyi sentään etsitty tupakkiaski. Askin poika nakkasi syliinsä ja sulloi kengät takaisin laukkuun. Yksi savuke päätyi hänen huulilleen ja askia tarjottiin Johnnynkin suuntaan. Stendari oli asetettu samaiseen askiin, josta se oli ilmeisen helppo napata ja sytyttää molemmat tupakit. Aski päätyi takaisin laukkuun ja savuke huulille.

Johnny ei voinut olla yhtään enää tyytyväisempi. Olihan hän sentään saanut ylivoimaisesti parhaimman jätkän omaan seuraansa ja osoitti sille typerälle muijalle olevansa vain yksinkertaisesti parempaa seuraa kuin tuo ikinä. No, sekin oli vain mielipidekysymys, sillä harvemmat ihmiset pitivät Johnnyn seuraa kauhean miellyttävänä. Lähinnä se tuntui noille olevan pelkkää pakkopullaa ja halusivat tilanteesta mahdollisimman pian pois. Ei se häntä kuitenkaan jaksanut kauheasti edes kiinnostaa, että pitivätkö ihmiset hänen seurastaan vai eivät. Johnny ei nimittäin halunnut olla mikään seurallinen ihminen, josta kaikki pitivät ja jonka seuraan kaikki tunkivat. Parempi siis näin. Felicjanille pojan seura kuitenkin vaikutti kelpaavan enemmän kuin hyvin ja siitä Johnny vasta olikin hyvillään. Kyllähän hänkin halusi vaaleaverikön lähes kipeästi seuraansa, vaikka ei sitä ääneen sanonutkaan.

Vielä ruskeatukkaisen oli pakko virnistää sille muijalle erittäin voitonriemuisesti ennen kun lähti kävelemään Felicjan perässä jonnekin. Kauemmas tästä tyttöporukasta, jotka tietenkin kyräilivät poispäin käveleviä jätkiä, mutta se vain lisäsi Johnnyn tyytyväisyyttä entisestään. Okei, ehkä hän lopettaisi leijailun tähän paikkaan ja keskittyisi vaikkapa ihan olennaiseen.
Felicjan valitsi paikan jonkin matkan päässä siitä tyttöporukasta, istahti hiekalle ja veti Johnnyn viereensä. Naurahdus karkasi rokkarin huulten välistä ja hän tutkaili hetken aikaa erittäin tarkkaan Felicjania. No olihan se oikeastaan ihan kivaa nähdä toista pitkästä aikaa, vaikka eihän kuusi päivää loppujen lopuksi ollut kauhean pitkä väli. Oli vain kiva päästä tutkailemaan Felicjania taas läheltä ja aistimaan toisen ruumiinlämpö ihan läheltä. Ruskeasilmäinen naurahti itsekseen. Tietäisipä vaaleaverikkö vain, että kuinka paljon Johnny oli edes tuota ajatellut sen jälkeen kun toinen oli poistunut heidän luotaan. Olisi vähän liioittelua, jos Johnny sanoisi sitä tapahtuneen ihan jokainen minuutti, mutta joka päivä kuitenkin. Lähinnä pähkäillyt sitä, että uskaltaisiko toiseen ottaa yhteyttä vai ei. Osa hänestä olisi jopa uskaltanut tehdä sen, mutta jokin kuitenkin oli estellyt. Kaiketi pelko siitä, ettei hän kuitenkaan ollut valmis tarjoamaan Felicjanille sitä kaikkea mitä tuo häneltä odotti, jos poika olisi ottanut yhteyttä.

Felicjan sitten jopa ilmoitti, ettei Johnny ollut soittanut tuolle, siemaillen viiniään. Äänensävystä nyt ei ottanut mitään selvää, että oliko se pettynyt, sarkastinen, surullinen vai mitä. Tummempi huokaisi syvään ja käänsi katseensa hetkeksi kauemmas merelle, vetäen jalkansa risti-istuntaan.
"Niin. En soittanutkaan..." No niin. Oliko siinä äänessä nyt sitten jotain syylisyyttä siitä johtuen, ettei ollut soittanut, vaikka oli niin luvannut. Vaikka Felicjan itse oli luvannut odottaa ainakin nyt jonkin aikaa, että Johnny saisi ajatuksensa selvitettyä tarpeeksi hyvin. Ja olihan poika yrittänyt tänään soittaa, mutta eikai sillä sitten ollut mitään merkitystä.
"Mä en vaan ollu saanu ajatuksia ja tunteitani kokoon, joten sen takia. Enkä mä kaiketi pelkäsinkin tarttua luuriin tai jotain", Johnny jatkoi selittelyään ja otti myöskin tupakan Felicjanin tarjoamasta askista, pistäen niihin kumpaankin liekkiä.
"Säkin muistaakseni lupasit antaa mulle aikaa niin paljon aikaa kuin halusin. Ja mä tarvitsin just sen kuus päivää, jonka jälkeen sä olisit väistämättäkin kävellyt jossain vastaan", Johnny totesi olkiaan kohauttaen ja tupakkaa poltellen käänsi katseensa jälleen mereen.

Felicjanin silmä välttyi Johnnyn tytölle omistamalta voitonriemuiselta ilmeeltä. Poika seurasi häntä mukisematta ja istui hänen vierelleen, kun hän tuon siihen riuhtoi. Yllättävää. Ellei olisi suosiolla, niin sitten tuo olisi oletettavasti ollut nokallaan sannassa. Felicjan kuin oli niin huomaavainen ihminen… Joopa joo.
Toinen naurahti eleelle, katseli hänen kasvojaan melko läheltä, eikä vaaleampi estynyt hymyilemästä. Hän oli kaivannut toista, niin helvetin outoa kuin se hänelle olikin. Ikävöinyt, suoraan sanottuna. Ja se ei ollut hän, joka olisi yhteyden voinut ottaa. Se pallo oli kokoajan Johnnylla ja vaikka poika oli kuinka toivonutkin, ei hän ajatuksenvoimalla voinut toista pakottaa tarttumaan luuriin ja valitsemaan hänen numeroaan. Olettaen, että se oli edes toisella tallennettuna… Vaikka eipä Johnny näyttänyt häntä vihaavankaan… Mitä nyt oli hetki sitten järjestänyt melkoisen kohtauksen, mutta nyt albiinokin näki miten samanlainen se oli hänen omiensa kanssa. Ja hänen kimmokkeensa oli ollut mustasukkaisuus.

Tummaverikkö totesi, ettei ollut soittanut, kertoi miksi. Niin, se sama pelko ja epävarmuus ei ollut varmastikaan kummankaan osalta mihinkään kadonnut. Johnny otti tupakan, mikä oli ollut ihan arvattavissa. Felicjan soi tuolle katseen, jota oli hankala tulkita. Kai se oli vain välittämistä epävarmana eleenä. Toinen totesi Felicjanin luvanneen antaa tuolle aikaa niin paljon kun tuo tarvitsi. Niin ja hän oli jo alle viikossa lähtenyt omille teilleen… Mitä saattoikaan ajatella hänen itsehillinnästään. Jep, niin mistä, mitä se oli?
”Sä sait ja sä saat aikaa”, poika huokaisi. ”Mutta ei se tee musta mitenkään kuollutta ihmistä. Mun lempi prioriteetti ei ole istua yksin kotona kännykkä kourassa odottamassa puhelua, jonka saapumisesta ei ole mitään varmuutta. Ei se silti tarkoita, että mikään mitä mä sua kohtaan tunnen olis muuttunut mihinkään suuntaan…”
Niin hän oli hetken tehnyt, uskomatta oikeastaan ollenkaan sen puhelun saapumiseen. Eikä se ollutkaan ehättänyt hänelle asti. Ja nyt Johnny oli siinä, eikä sitä puhelua edes tarvittu. Ei San Diegokaan oikeasti kovin suuri paikka ollut, piirit olivat oikeastaan hyvinkin pieniä.
Felicjanin Johnnyn puoleinen käsi siirtyi tuon reidelle, sormet hivelivät kevyesti sisäreittä ja poika hymyili viekkaasti vieden tupakan huulilleen.
”Mut nyt sä oot siinä ja pelastit mut kaulansyöjältä, mä olen ihan oluessa ja kaikki on ihan hyvin. Oli puhelua tai ei”, virnistettiin. Mieliala oli kohonnut suorastaan pilviin sen jälkeen, kun Johnny oli vienyt hänet pois siitä kanalaumasta. Hyvä fiilis, vaikka viimeisimmästä essonappulasta olikin jo pidemmänpuoleinen hetki.

Johnny ei tiennyt, että olisikohan hänen pitänyt pahoitella tai jotain kun ei ollut toiselle soittanut. Tai edes jotenkin osoittanut olevansa pahoillaan siitä, että oli Felicjania odotuttanut. Vaikka oli jopa arvannut sen, että tuolla oli erittän lyhyt pinna ja kärsivällisyyttä ei ollut nimeksikään. No, riippui tietenkin, että mitä Felicjan oli puuhaillut näiden kuuden päivän aikana. Että oliko tuo luopunut leikistä jo kahden ensimmäisen päivän aikana, vai vasta ihan hiljattain. Sekin selviäisi kysymällä, mutta ehkä Johnny ei halunnut lietsoa itsessään yhtään sen enempää mustasukkaisuutta, sillä äskeinenkin kohtaus oli ollut tosi outo. Poika ei ollut todellakaan tottunut mustasukkailemaan yhtään kenestäkään, vaan antanut kaikkien tehdä mitä tykkäsi. Felicjankin sai periaatteessa tehdä, mutta muut eivät saaneet lähestyä toista siinä tietyssä mielessä. Silloin nimittäin Johnny aivan varmasti kilahtaisi, vaikka sellaista hänestä ei uskoisikaan. Kilahtamisen kyllä, mutta mustasukkailua ei.

Felicjan kertoi, että Johnny sai ja varmaan vieläkin sai aikaa, mutta tuo ei ollun niitä ihmisiä, jotka istuivat mielellään kotonaan naama kiinni puhelimen näytössä. Ja rokkari ymmärsi tuota varsin hyvin. Hän itsekin oli sellainen, että ei kotona jaksanut istuskella kauhean kauaa ja olla tekemättä yhtään mitään. Vaikka sitten odottaisikin jotain tärkeää puhelua. Eli Felicjania ei voinut osottaa syyllistävällä sormella juuri nyt, vaikka vitutti moinen Johnnya kuitenkin. Tai pikemmin vitutti se likka, joka istuskeli tuolla vähän matkan päässä kavereidensa kanssa. Onneksi vaaleaverikkö oli kuitenkin halunnut lähteä Johnnyn mukaan paljon mielummin kuin jäänyt sen likan luokse. Johnny kuitenkin hymyili typerästi kun Felicjan ilmoitti, ettei tuon suhtautuminen häntä kohtaan ollut muuttunut viimenäkemältä sitten yhtään. Oli helpottavaa kuulla jotain tuollaista Felicjanilta, sillä... No kaiketi tyhmempikin sen tajusi, että mustasukkailu nyt oli ehkä varmin merkki siitä, että oli kiinnostunut ihmisestä edes jotenkin. Johnnyn tapauksessa se jotenkin oli aika helvetin paljon, joka oli kummallista.
"Helpottavaa kuulla toi... Tai siis, sitä lähinnä meinasin, että kiva ku sä et ollu mua kokonaan unohtanu, vaikka en soittanutkaan", Johnny takerteli aavistuksen sanoissaan ja naurahti sitten oudohkosti. Kylläpä sitä sitten piti käyttäytyä kuin pahainen teinityttö ihastuksensa seurassa. Kummallista kun ei poika vielä punastellut tähän päälle, joka itsessään oli melko tuntematon taito Johnnylle.

Felicjanin toinen käsi löysi paikkansa Johnnyn reideltä ja sormet sivelivät hellästi pojan sisäreittä, joka sai tummemman pojan vilkaisemaan kättä nopeasti ja sitten taas nostamaan katseensa Felicjanin silmiin. Hän oli kuulemma pelastanut toisen kaulansyöjältä, joka sai hymähtämään aavistuksen. Jokseenkin arastellen Johnny antoi kätensä liukua Felicjanin selkää pitkin tuon hänen puoleiselle hartialle, jota vasten ranne nojasi ja etusormi siveli aavistuksen tuon leukaperiä.
"Hmm... Mä pelastin kaulansyöjän kaulansyöjältä", Johnny totesi hymähtäen. Sen viimekertaisen panon jäljiltä Johnnyn kaula oli oikeasti ollut aika... Noh, syödyssä kunnossa, joka oli kirvoittanut pojan suupieliltä muutaman vähemmän kivan huudahduksen kun oli katsonut kotona peiliin. Tuolloin hän oli vannonut syvästi, että kun Felicjanin seuraavan kerran kohtasi, hän aivan varmasti repisi tuon pään irti. Mutta niin ei kuitenkaan ollut tapahtunut ja kaksikko oli tässä.
"Mikäs sut tänne rannalle muuten ees tuo?" Johnny kysyi sitten ja kiinnitti huomionsa Felicjanin vieressä olevaan viinipulloon. "Anna huikka. Tai kaks." poika pyysi, asetti tupakkansa huuliensa väliin odottamaan kun kurotti vapaata kättään viinipulloa kohden. Anna heti kaikki mulle nyt... Niinhän se meni.

Felicjan ei ihan tiennyt kuinka päin tässä olisi kuulunut olla. Häntä hymyilytti, vaikkei se ollut lainkaan hänen tapaistaan. Edes piristeiden ja alkoholin vaikutuksen alaisena. Vaan tänäänpä taisi olla, eikä se typerä hymy mennyt pois edes yrittämällä.
Johnny kertoi olevan kai jotenkin helpottavaa kuulla, etteivät tunteet olleet muuttuneet. Tarkoittiko se, että tuo ehkä haluaisi jotakin hänen kanssaan? Ehkä, muttei pitänyt antaa itselleen liikaa toivoa. Felicjan vihasi pettymistä, hän tosiaankin vihasi sitä.
Ei tuo ainakaan sitä kättä pois kiskonut, eikä purrut poikkikaan. Ihan hyvä niin. Toisella oli taas ruskeat silmät, sen verran hän huomioi tuon silmiin tuijotellessaan. Felicjan ihan oikeasti taisi pitää enemmän niistä sinisistä. Kaulansyöjä oli tosiaan nyt pelastettu samaiselta. Felicjan naurahti.
“Se on ihan eriasia, mun iholla ne jäljet paistaa kilometrin päähän ja pysyy ainakin kaksi viikkoa”, poika ilmoitti ja virnisti silti pienesti. Okei, hän tykkäsi purra, eiköhän Johnny ollut huomannut sen jo…

Tummatukka uteli mikä toi albiinon rannalle. Vaaleaverikkö kohautti olkiaan. Eikö se nyt ollut aika itsestään selvää?
“Bileet?”, Felicjan ehdotti virnistäen. Ihan selkeästi se oikea vaihtoehto, ei hän juuri ryyppäjäisiä väliin jättänyt. Usein tuntui siltä, että juominen olisi ihan mukavaa ajanvietettä. Johnny ruinasi huikkaa viinipullosta, tai kahta. Kurotteli sitten pulloa itselleen, mutta Felicjan kiusanhenkenä vei sen kauemmas, toisen ulottumattomiin.
“Mistä hyvästä? Siitäkö, että säkin huomaavaisesti tarjosit mulle kaljaa?”, poika kysyi, mutta ilme ei pysynyt ihan vakavana. Hänen naamansa oli aivan oluessa, että jee kivaa. Pullo kuitenkin ojennettiin Johnnylle ja Felicjan keskittyi jälleen polttelemaan tupakkaansa. Käsi jatkoi hivelyä toisen sisäreidellä, kokoajan hiukan ylempää. Nyt oli hiukan sellainen läheisyydenkaipuinen olotila.

Olihan se ihan kivaa taas katsella Felicjania. Varsinkin kun tuo jaksoi hymyillä ja näyttää muutenkin kokoajan vähän erilaisempaa naamaa - siis ainakin sävyltään. Aluksi rokkari oli nimittäin uskonut, ettei tuon kasvoilta tulisi irtoamaan minkäänlaista muuta ilmettä kun vittumaista hymyä, vahingoniloa, kylmyyttä tai kiukkuisuutta. Eli tämä oli ihan mukavaa vaihtelua ja se jopa sai Johnnyn hymyilemään aidommin. Nimittäin aiemmin hänen hymynsä tai ylipäätään ilmeensä olivat rajoittuneet sinne sarkastisen ja ivallisuuden puolelle. Tuskin poika koskaan hymyili aidosti. Niin. Ei muulloin kuin ilmeisesti Felicjanin seurassa, joka oli tosi jännää. Hänenhän pitäisi kaiketi kaikkien lakien ja järjen mukaan vihata toista, mutta ei. Kaiketi hän sitten jotenkin tosi pimeästi piti toisesta edes jotenkin, kerta tuon seuraankin oli tuppautunut. Ei poika nimittäin silkkaa vittumaisuuttaan ollut sitä tyttöä Felicjanin kimpusta häätänyt.

Johnny kohautti hymyillen olkiaan ja vilkaisi sitten vaistomaisesti Felicjanin vaaleaa kaulaa. Ihan puhtaalta ja merkkaamattomaltahan se näytti, joka oli tietenkin ihan okei. Mitähän toinen sanoisi, jos Johnny sitten söisi sen täyteen pieniä jälkiä? Varmaan ratkeaisi liitoksistaan, mutta sepä ei poikaa pelottanut. No no. Eipäs mennä asoiden edelle. Johnny ei kokenut olevansa vielä tarpeeksi päihtynyt, että voisi käydä tuon kaulan kimppuun tässä ihmispaljoudessa. Ja Johnnyhan ei ollut mikään siveellinen ihminen, jota moinen häiritsi, sillä olihan hänen seurassaan silloin joskus ollut se ihme emokin ja se oli syönyt pojan kaulan ihan täyteen pieniä jälkiä. Eikä poika muistaakseen silloin kauhean päihtynyt ollut, mutta tämä oli tasan eriasia! Tässä oli kyseessä... Felicjan. Ei jumalauta. Johnny alkoi muuttua myös itsensä mielestä erittäin kummalliseksi ja hyvin vieraaksi ihmiseksi.
"Fiksu poika. Eihän ne jäljet kenenkään kaulaa kauhean paljon somista", Johnny sanoi ja katseli vaaleaverikköä hetken aikaa. "Vaikka mistäpä mä tiedän. Voisi luoda ihan kivan kontrastin sun ihollesi. Vaikka pitäisihän mun eka nähdä omin silmin ennen kuin sanon yhtään mitään." Kyllä. Johnny piruili ja se vieläpä kuului niin selvästi, joka oli kummallista. Yleensä se piiluvittuilu oli hänen juttunsa, mutta kaiketi se näinkin meni.

Bileet. Niinpä tietysti. Eihän Johnnykaan ikinä ryyppäjäisistä kieltäytynyt, jos joku hänet sellaisiisiin vaivautui kutsumaan. Tai kutsumaan ja kutsumaan. Kaikkihan näistä tiesi, sillä olihan tapahtumapaikkakin tämä tavanomainen ranta, jossa tällaisia pirskeitä pidettiin melkein kokoajan. Joten tähän juttuun ei jaksettu kommentoida enää yhtään mitään, mutta poika kuitenkin mutristi huuliaan Felicjanin viedessä viinipulloa kauemmas, kun hän oli huikkaa pyytänyt.
"No siitä hyvästä, koska mä olen ihana, mukava ja seksikäs poika, josta ei vain voi olla pitämättä", Johnny tokaisi kliseisesti ja virnuili. Tuskin kovinkaan moni osaisi sanoa tuohon juuta tai jaata, sillä Johnny ei tietääkseen ollut se kaikkein pidetty persoona. Felicjan häneen oli kuitenkin retkahtanut, joten ehkä poika ei ollutkaan ihan läpimätä tai tuolla oli päässään vikaa. Johnny epäili tuota jälkimmäistä.
Pullon tuo kuitenkin ojensi ruskeatukkaiselle ja sen hän otti vastaan toisella kädellä, kun taas toisen sormien välissä hän piteli palavaa tupakkaa. Poika ei ehkä ollut viinien ystävä, mutta kyllä ne silti menivät. Ärsyttävänä ihmisenä Johnny otti kolme huikkaa ja palautti sitten pullon Felicjanin toiselle puolelle. Vapaa käsi tyytyi nojailemaan hiekkaan ja toisella kohotettiin taas tupakka huulille. Rokkari tunsi sen miten vaaleaverikön käsi liukui muka huomaamattomasti ylemmäs hänen sisäreidellään.
"Tiiätkö, että sinne suuntaan sä tarvitset luvan?" Johnny sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen ja katsahti ensin virnistellen sisäreidellä olevaa kättä, kunnes silmät kohosivat Felicjanin omiin.

Totta, etteivät jäljet tehneet kenenkään kaulasta kauniimpaa. Vaikka jos häneltä kysyttiin, niin kyllä hän vähän voisi olla tyytyväinen, mikäli Johnnyn kaula olisi hänen merkkaamansa. Ja olihan se tosin ollutkin. Kaksikin kertaa, itseasiassa. Ensimmäisen kerran siinä paistoi turvonneet hampaanjäljet ja toisena taas tavanomaiset fritsut.
Toinen uhkasi, että aina voisi kokeilla olisiko juttu aivan eri kontrastisena Felicjanin kaulalla. Ei kiitos! Poika irvisti toiselle paljonpuhuvasti. Ei mikään maailman ihastuttavin ajatus. Piruiluahan tuo oli, mutta mistä sitä koskaan tietäisi mitä tuo jätkä päähänsä vielä saisikaan…

Johnnylle piti kuulemma tarjota viiniä syystä että tuo oli ihana, mukava ja seksikäs. Felicjan virnisti paljonpuhuvasti. Ihana? Millä tavoin muka? Mukava… Pfft, saiko sille väitteelle edes nauraa, niin absurdi se oli. Seksikäs? No, siitä voitiin toki vaikka keskustella…
“No just niin hurmuri”, hän tokaisi pyöräyttäen silmiään. Toinen joi kolme huikkaa, mikä kirvoitti irvistyksen, jälleen kerran. Ei se sentään koko pullollista kiskonut. Ja se saatiin takaisin. Tupakka tumpattiin hiekkaan, kun se oli poltettu miltei loppuunsa. Johnny ilmoiti Felicjanin tarvitsevan lupaa edetäkseen enää yhtään pidemmälle. Albiino vilkaisi tuohon, kun tuo haastaisi häntä.
“Aijaa?”, hän kysyi kohottaen toista kulmaansa. Suupielet nykivät hiukan. “Voithan sä aina kieltää mua”, sanottiin. Käsi ei siirtynyt yhtään alemmas. Oikeastaan… No, hän voisi tehdä vielä vähän enemmänkin kiusaa.
Albiino kohottautui hieman ja kampesi itsensä nopealla liikkeellä kahareisin Johnnyn lantion päälle ja virnisti. Ulkopuoliset saisivat pistää vaikka humalan piikkiin. Felicjania ei kyllä vittujakaan kiinnostanut mitä mieltä ne mistään olivat.
“Tarvitaanko tähänkin lupa?”, hän kysäisi hymyillen kuin mikäkin viaton pikkupoika. Se nyt vain sattui epäonnistumaan erittäin hyvin, sillä perverssi äänensävy tunki lävitse. “Tai tähän?”, kysyttiin, kun poika painoi huulensa toisen omille.

Johnny oli kuulemma hurmuri ja se sai hänet virnistämään aavistuksen. Varmaan ensimmäisiä kertoja kun häntä kutsuttiin sillä nimityksellä, joka ei oikeastaan ollut edes ihme. Hurmuria Johnnysta nyt ei saisi tekemälläkään, vaikka hurmaava hän toki osasi olla. Tosin ainoastaan silloin kun hän halusi jotain tai sitten ihan muuten vain vittuilakseen. Taisi siis olla varsin vieras käsite rokkarille, mutta ei se tässä tapauksessa haitannut. Felicjan nyt varmaan kutsui häntä sellaiseksi ihan noin muuten vain.

Rokkari katsoi Felicjania silmiin kun tuo vaikutti kyseenalaistavan sen seikan, että sinne Johnnyn haarojen väliin ihan oikeasti tarvitsi luvan. Ihan totta se oli! Ei poika kauheasti pitänyt siitä, että joku ihan äkkivarmasti työnsi kätensä sinne... Oliko Felicjan sitten vain joku? Johnny irvisti itsekseen ja vei viimeisen kerran tupakan huulilleen, kunnes tumppasi sen hiekkaan. Voisihan poika ihan hyvin ilmaista, että Felicjan tarvitsi sinne jalkojenväliin luvan, mutta olisiko hän sitten jaksanut heittäytyä niin vittumaiseksi? Ekä se edes sitäpaitsi olisi vittumaisuutta, vaan pelkästään jotain leikkimistä, härnäämistä. Olisiko Johnny niin julma? Voisi jopa ollakin, jos hänkin ei haluaisi aivan palavasti Felicjania lähelleen. Ihan typerää...

Rokkari ei kuitenkaan ennättänyt ajatella asiaa yhtään sen enempää, kun Felicjan jo kapusi hajareisin hänen syliinsä ja virnuili. Eipä moinen liikahdus paljoa säikäyttänyt, vähän ehkä säpsäytti, mutta ei se mitään. Johnny katseli Felicjania tyynesti silmiin, mutta katseesta erotti myös hivenen jotain muutakin. Haastetta? Ehkä ehkä... Felicjan kuitenkin uteli, että tarvittiinko tähänkin liikkeeseen lupa ja Johnny hymähti. Eipä siihen ehditty kuitenkaan vastaamaan, sillä jo parin sekunnin päästä vaaleaverikkö painoi huulensa vasten tummemman omia ja siihen suudelmaan tuo vastasi. Kädet liukuivat lepäämään puoliksi paljaiden reisien päälle ja huulet syvensivät suudelmaa entisestään. Okei, ehkä tässä ei pitäisi liikaa innostua.

"Tarvitsee, mutta eipä tämä vaaleaverikkömme jaksa kauheasti kielloista tai säännöistä välittää", Johnny hymähti hiljaa suudelman loputtua ja hengitti nyt hivenen kiivaammin. "Ja kaiketi mä voin tehdä poikkeuksen." Niin. Saattoihan sitä tehdä vaikka minkälaisia poikkeuksia, mutta entäpä jos Johnny halusi hivenen pelata näin ensalkuun? Koetella Felicjanin sietokykyä ja katsoa milloin tuolta menisi hermot. Uhkarohkeaa, mutta Johnny kaiketi piti vauhdista ja vaarallisista tilanteista, joilta luultavasti ei Felicjanin seurassa vältytty. Hetken aikaa rokkari katseli Felicjanin huulia, kunnes nojautui oman olkalaukkunsa puoleen, josta hän nappasi yhden täysinäisen pullon ja avasi sen mukanaan olevalla pullonavaajalla. Se vietiin nautinnollisesti huulille ja otettiin erittäin pitkä huikka. Sitten katse siirrettiin taas Felicjaniin ja huulet tuotiin jopa niin lähelle vaaleaverikön omia, että vain erittäin pienellä liikkeellä hän olisi suudellut toista. Mutta pitäisikö sitä sitten olla niin helppo? Johnny halusi kiemurrella ensin hivenen ja sitten vasta langeta.
"Sä kyl kieltämättä haiset vähän oluelle", Johnny tokaisi hymähtäen, perääntyi nojailemaan toiseen käteensä ja toisella taas vei pullon huulilleen.

No, eipä Johnny nyt hirveästi häntä tuntunut vastustelevankaan. Sylissä siis pysyttiin, kun ei poiskaan tönitty. Suudelmakin sai vastauksensa, eli ei ollut mitään vakuutta siitä, että tummatukkaa olisi ihan oikeasti voinut häiritä hirvittävästi tämä lupaa kyselemätön lähentely. Sanoi mitä sanoi, ei albiino toista kuitenkaan uskoisi. Toisen kädet päättivät, että niiden paikka oli Felicjanin peittämättömillä reisillä. Jos toinen jatkaisi tätä sarjaa, että kaikkeen tarvittiin lupa, niin Felicjanin tarvitsisi ehdottomasti nousta samalle kannalle, eikä hän sitten antaisi toisen edes koskettaa itseään ilman lupaa. Vaan eipä mitään vakuuta siitä, että hän itsekään jaksaisi sellaista kymmentä minuuttia kauempaa.

Suudelma loppui ja toinen ilmoitti, että kyllä, tämäkin tarvitsi luvan. Eipä silti vastustellut, joten Felicjan vain virnuili toisen huulia vasten. Tuo lupaili tehdä poikkeuksen, mihin naurahdettiin. Ihan vilpitön pieni naurahdus, joka ehkä muutama viikko takaperin olisi voinut Johnnyn kuvitella kuulevansa omiaan. Tämä jätkä kuin oli tuntemattomille ihmisille kuin jäävuori Titanicille.
“Ihan poikkeus? Minäkö? Onko sulla Johnny kuumetta?”, Felicjan uteli muka kummissaan ja koetti toisen otsaa. Jätkä oli kaatunut kaljapullon kanssa kauemmas, tahallisesti tietenkin. Ja syyllisti hänen kieltämättä haisevan oluelle.

“No aijaa? Kenen syy?”, Felicjan puuskahti nauraen siihen perään. Hän painautui lähemmäs toista ottaen käsillään vastaan lämpimästä, pehmeästi hiekasta. melko nopeasti poika oli lähestulkoon kontillaan Johnnyn päällä ja tuijotteli tuon kasvoja taas lähempää. Toinen käsi irtautui tukemasta häntä ja nappasi toisen kaljapullon asettaen sen pystyyn sivummalle hiukan hiekkaan haudaten.
“Eipäs nyt yritetä keskittyä siihen pulloon, kun mäkin olen tässä”, hän tokaisi muka loukkaantuneena. “Mä voin pian tulla sille mustasukkaiseksi.”
Kuka tahansa, joka tiesi Felicjanin edes jotenkin olisi varmaan pyörtynyt kuullessaan ja nähdessään tämän tilanteen, joka oli kaikkea muuta kuin tavanomainen basistinretjakkeelle.

Johnny vain virnuili Felicjanille, mutta ei kuitenkaan työntänyt tuota pois sylistään - vaikka olisi voinut silkkaa vittumaisuuttaan tehdä niin. Totuus oli kuitenkin se, että rokkari halusi toista luultavasti yhtä paljon kuin toinen häntä, joten tilanne oli aikalailla jo sillä selvä. Kyse oli siis niin henkisestä kuin fyysisestäkin haluamisesta ja Felicjan varmaan tiesi sen. Ainakin tuosta Johnnyn mustasukkaisuuskohtauksesta päätellen, sillä tuskinpa poika olisi moista tehnyt, jos ei olisi mukana minkäänlaisia tunteita. Ei hänkään niin vittumainen ihminen ollut, että menisi ihan ilman mitään syytä repimään jotakuta pois joltain muijalta. Felicjan oli (tai tuon pitäisi olla) niin vastemmielinen ihminen, että Johnnyn pitäisi kaiken järjen mukaan vältellä tuota. Mutta ei tietenkään. Kaiketi Johnny oli vähän ääliö tai jotain.

Felicjan hämmästeli, että oliko tuo muka poikkeus ja tiedosteli mahtoiko Johnnylla olla kuumetta. Poika irvisti, mutta hymähti kuitenkin siihen päälle.
"Joo. Varmaan jotain hourailen sitten, kerta tällaisia höpötän, koska en vissiin ole poltellut tänää mitään muuta kuin tupakkaa. Pitäisiköhän tästä sitten lähteä kotiin lepäämään, hmm?" Johnny totesi kulmaansa kohottaen ja katseli Felicjania hetken aikaa silmiin. Eipä pojalla kyllä ollut minkäänlaista aikomustakaan lähteä yhtään mihinkään. Alkoi täällä rannalla nimittäin olla ihan mukavaa, vaikka alkuun Johnny oli epäillyt jotain ihan muuta. Oikeastaan, hän oli aluksi vain ajatellut vetävänsä pään täyteen kaikkea mahdollista ja ehkä sitten lähtenyt jonkun tuntemattoman miehen matkaan tai vain kävellyt kotiin ja sammunut olohuoneen sohvalle. Mutta eipä siinä mitään. Felicjan oli ostunut juuri sopivasti paikalle, että oli pilanut nekin suunnitelmat. Ihan hyvä vain, että oli pilannut, sillä Johnny ei voisi enää kuvitellakaan harrastavansa kenenkään kanssa muun kanssa yhtään mitään.

Vaaleaverikkö painautui lähemmäs Johnnya, otti pullon hänen käsistään ja laittoi vähän matkan päähän pystyyn. Johnny kohotti toista kulmaansa ja naurahti. Olihan se tietenkin pojan syy, että toinen haisi oluelle, mutta ei sillä ollut niinkään väliä. Ihan hyvä vain, että hän oli tullut pilaamaan Felicjanin ja sen bimbon kiihkeän hetken juuri sillä tavalla. Ainakin toinen oli suutahtanut vähän enemmän siitä ja unohtanut lehmän vähäksi aikaa. Tai, oikeastaan ihan kokonaan.
"No mutta hei. Kylhän sun pitäisi tietää, ettei holistin ja pullon väliin ole oikein tulemista?" Johnny sanoi hymähtäen, mutta ei kuitenkaan vielä tehnyt elettäkään ottaakseen sitä pulloa takaisin. Sen sijaan hän katseli Felicjanin kasvoja ja siveli hellästi tuon paljasta reittä.
"Mä en tosin koe olevani vielä tarpeeksi päihtynyt vielä, että olo olisi mukava. Kun se edellinenkin hupeni niin yllättäen." Kyllä. Johnny ilmeisesti jaksoi vittuilla siitä, että oli mennyt kaatamaan ne kaljat tuon päälle. Rokkari kuitenkin kohottautui jälleen kyynerpäiden varaan, jotta heidän kasvonsa olivat entistä lähempänä toisiaan. Poika näykkäsi nopeasti Felicjania tuon huulikorusta ja katseli tuota silmiin. Ihan mielelläänhän hän olisi kiepsauttanut toisen alleen ja suudellut ihan kunnolla, mutta... Ehkä hän ottaisi ihan rauhallisesti. Ainakin toistaiseksi.

Niin hourailikin… No joopa, Felicjan hymyili pienesti koko helvetin ajan. Hän oli typerä ja ihastunut, typerä koska oli ihastunut. Helvetin Johnny… Hän saikin olla poikkeus. Muutoin tästä ei tulisi yhtään mitään. Felicjan tahtoi kaiken, koko pojan yksin itselleen ilman mitään randomeja panoja silloin tällöin. Johnnyn yksin yksityiskäyttöön, vain itselleen. Ja jos se ei sopinut, niin hän ei haluaisi enää ikinä edes katsella tuota naamaa. Hän ei kestäisi, se olisi suora muistutus epäonnistumisesta. Vaan voisiko hän ikinä olla tarpeeksi viehättävä kelpuutettavaksi? Hän tiesi ihan hyvin itsekin, ettei ollut mikään maailman rakastettavin persoona tai edes lähellä sitä. Hänen vain pitäisi saada toinen vakuuttumaan, että hänessä oli kaikki mitä toinen tarvitsi. Sitä ennen hänen tosin pitäisi saada itsensä vakuutetuksi siitä. Mihinkään kaappisuhteeseen hän ei ainakaan alkaisi, kaikkien piti tietää kenen omaisuudeksi Johnny oli merkitty. Ja sehän oli niin, että albiinolle toinen oli jo hänen. Hän oli valmis puolustamaan omaansa kaikkensa antaen.

Toinen naureskeli hänelle ja puheli kaikkea muka nokkelaa. Felicjan vain tuhahti. Vielä ei ollut tarpeeksi päihtynyt olo, kuulemma. Ei tuo sitä pulloa kalastellut takaisin, kuljetti kättään hänen reidellään ja toi itseään ylemmäs, samalla lähemmäs häntä. Katseli silmiin ja näykkäsi korusta. Felicjan murahti, ja vei päätään hiukan kauemmas hymystä luopumatta. Vaikkakin se hymy oli saanut taas pienen pilkallisen huvittuneen sävyn. Hän ei ollut itsekään niin varma, miksi se oli siinä. Tai ei hän sitä tiedostanutkaan.
“Voi sua typerä, mä kiusaan sua niin kauan, kunnes sä luovutat ja annat niiden pullojen olla mun takia”, Felicjan hymähti. “Ja jos sä biletuulelle haluat, niin ehkä multa muutama nappi liikenee. Ehkä.” Hän oli varmasti sekoamassa, mutta sehän olikin jo huomattu. Damn you, Johnny Lowell.
“Mä tiedän, että sä annat periksi ennen mua ja sä tiedät sen itsekin. Koska et sä edes oikeasti halua laittaa vastaan muuta kuin periaatteesta”, hän puheli sivellen toisella kädellään tuon kasvoja. Hän ei ollut ihan varma siitä mitä puhui, oikeastaan juurikaan varma, mutta ei se ulospäin näkynyt. Ulospäin näkyi vain se, että Felicjan tiesi toisen haluavan häntä, ilman mitään kyseenalaistamista. Itsevarma kuori, vaikkei hän ollut läähelläkään sitä mitä näytti.

“Okei, punaviini, pienet vaaleanpunaiset napit ja sinä ette tee hyvää mun mielenterveydelle”, puuskahdettiin nauraen. “Mä olen ihan kiimassa.”

Taisi olla jokin typerä luonnonlaki, että Johnnylla ja Felicjanilla oli tapana härnätä toisiaan ihan jatkuvasti. Eikä tällä vain tarkoitettu sitä tavanomaista vittuilua, vaan muutenkin. Tai juuri tällä tavalla kuten Felicjan tässä uhkasi. Että tuo kiusaisi Johnnya tasan niin kauan, kunnes hän antaisi niiden pullojen olla rauhassa ja keskittyisi ainoastaan toiseen. Ruskeatukkainen kallisti päätään ja katsoi tiukasti vaaleaverikköä silmiin. Heitti aika pahan, sillä Johnny nimenomaan halusi juoda ja pistää päätään sekaisin, mutta ei hän jaksaisi Felicjanin kiusaamistakaan. Vaikka se ei edes pahaa ollut - lähinnä vain sellaista pientä härnäämistä. Härnäämistä oli sekin, että tuo osoitti selvästi pitävänsä hallussaan joitain nappeja, joilla sekoittaa päätä, mutta ei välttämättä edes antaisi niitä hänelle. Hän kun oli vieläpä tuollaisten suhteen sellainen, että voisi niiden eteen tehdä oikeastaan ihan mitä vain - ainakin melkein.
"Kiristätkö sä? Mitä pitää sitten tehdä vastineeksi, että saan sulta muutaman napin, koska sä nyt tuskin ihan ilman mitään niitä mulle anna", Johnny kysyi ja havaitsi sen, että tuo oli nostanut päätään hivenen kauemmas. Ärsyttävää, mutta ei Johnny kuitenkaan tahtonut tai edes pystynyt lähtemään mihinkään. Miksi edes pitäisi? Kun ei Felicjan edes ärsyttänyt häntä niin paljon, että olisi pakko vain vaihtaa maisemaa. Ja toivottavasti näin ei tarvitsisi tehdä tänään ollenkaan.

Felicjan puhui asiaa. Siis ainakin siinä suhteessa, että Johnny laittoi oikeastaan vain vastaan pelkästään periaatteesta. Pitihän sitä aina kiemurrella vähän vastaan, sillä sellainen hän oli vain luonteeltaan. Vaikeasti tavoiteltavissa? Kyllä, ainakin ennen oli, mutta Felicjanin seurassa moinen alkoi hivenen rakoilla. Tuon katsekin näytti niin ärsyttävän tietävältä. Toinen tiesi Johnnyn haluavan tätä ihan helvetin paljon, jolle hän ei yksinkertaisesti mahtanut mitään. Sormet sivelivät hänen kasvojaan ja suusta purkautui naurahdus. Niinpä niin.
"Vitun kaikkitietävä paska", Johnny nauroi ja väläytti pienehkön hymyn tuolle. Eipä hän tuohon edes osannut sanoa enää mitään, sillä... Okei. Felicjan oli kaiketi ihan oikeassa. Johnny laittoi vastaan pelkästään periaatteesta ja varmaan antaisi ihan kohta periksi, koska oli oikeasti erittäin huonon itsehillinnän omaava nuorukainen. Ainakin joissain asioissa, joihin tämä tilanne kuului.

Felicjan ilmoitti, ettei punaviini, pienet vaaleanpunaiset napit ja Johnny tehneet tuon mielenterveydelle hyvää. Voitonriemuinen virne karkasi suupielille ja Johnny päätti tehdä seuraavan siirtonsa. Hän nimittäin otti ja kiepsautti vaaleamman nuorukaisen alleen vaalealle hiekalle ja katseli intensiivisesti silmiin.
"No milloinpa sä et olisi kiimainen? Tai milloin et olisi sellainen mun seurassa?" Niin. Varmaan se jokainen heidän tapaaminen oli päätynyt sänkyyn (lukuunottamatta sitä edellistä), mutta mikäs siinä sitten. Varmaan he molemmat yhtä seksinnälkäisiä olentoja, joten oliko moinen edes ihme? Ei ollut. Johnnyn kädet oli asetettu Felicjanin pään molemmille puolille hiekkaan ja sitten hän vain katseli. Eikä aikaakaan kun Johnny murahti, kumartui lähemmäs toista ja suuteli. Se siitä härnäämisestä sitten. Miten niin paska itsehillintä?

Oi, huomio oli ainakin hetkellisesti saavutettu. Tiiviisti toinen tuijotteli silmiin ja oli selkeästi kiinnostunut Felicjanin nappikokoelmasta… Uteli kiristikö hän. Oikeastaan ei, mutta nyt kun toinen jo tarjoutui tekemään niiden eteen jotakin ihan itse, tarvitsisi albiinon vain keksiä mitä pyytää… Nääh, hän voisi yllättää toisen olemalla välillä ihan kivakin ja antaa toiselle muutaman esson ihan vain hyvää hyvyyttään käskemättä ensin seisomaan päällään kaksi tuntia laulaen jotakin paskaa radiohittiä. Oikeastaan, ihan huvittavahko ajatus. Niin, mikäli Felicjanilla ei olisi ollut parempaa käyttöä niille tunneille ja ehdottomasti Johnnylle myös…
“En mä nyt niitä ilman mitään annakaan”, vaaleaverikkö huokaisi tuijotellen toista yhä silmiin. Hän ihan oikeasti tykkäsi enemmän niistä sinisistä… Ja miksi hän mietti jotakin silmienväriä? “Mä pidän susta ihan liikaa, kuten olet varmaan saattanut jo kuulla. Mun mielestä se on ihan hyvä syy olla pyytämättä mitään vastapalveluksia parista napista. Mä en ole pakottamassa sua yhtään mihinkään, sä päätät ihan itse mitä teet. Mä vaan annan sulle kaksi vaihtoehtoa. Kaikki, tai ei mitään.”
Okei, taas iskettiin pöytään ihan ääneen se, mitä Felicjan halusi. Kaiken. Ilman muita, vain hän. Nyt kun tuo tummatukka vaan ei vetäisi vakavaksi tai mitään.

Kaikkitietävä paska… Nauraen toinen sen sanoi ja huulille levisi voitonriemuinen, itsetyytyväinen virne. Hän oli ihan oikeasti oikeassa? Helpottavan mukava tietää. Sitähän hän halusikin, että Johnny tunsi vetoa häneen kuin hän tuohon. Kaikki oli siis kaiketi jollain tasolla aivan loistavasti. Kommentti hänen kiimaisuudestaan sai Johnnyn pyöräyttämään hänet alleen ja Felicjanin naurahtamaan tyytyväisenä. Tuo uteli koska hän ei muka olisi ollut kiimainen tai ainakaan Johnnyn seurassa. Niinpä, niinpä… Poika tuki kyynärvarsillaan itseään hiekkaan kohottautuen hieman, lähemmäs toisen kasvoja.
“En mä nyt sitä tarkoittanutkaan, vaan pikemminkin sitä, että mä olen suhteellisen siististi kiimainen. Normaalisti mä olisin jo käynyt sun päälle ja pureskellut sun kaulan tunnottomaksi ja ottaisin sua nytkin kokoajan tässä hiekalla välittämättä siitä, kuka näkee ja kuka ei. Nyt mä olen niiiin kiimainen, että mä nautin tästä etäisesti keskustelua muistuttavasta jutusta, joka on mulle vähän kun… esileikki. Me molemmat tiedetään ihan helvetin hyvin mihin tää lopulta johtaa. Eikä mulla oikeastaan ole edes hirveä kiire… Tavallaan… Kai. Ei helvetti mä puhun paljon, etkö sä jätkä voi ees yrittää saada mua pysymään hiljaa”, Felicjan selosti, urahti monologinsa viimeisen lauseen vieden käsivartensa varomattomasti toisen niskaan ja mätkähtäen selälleen suudellen toisen huulia. Eihän se nyt kovin huomaavaista ollut, pikemminkin raakaa ja kömpelöä. Tai siitä kömpelöstä ei voinut mennä ihan vannomaan, kun huomioitiin kuinka Felicjan suuteli Johnnya.

Jonkin ajan kuluttua huulet irtautuivat toisista ja Felicjan naurahti toisen huulia vasten. Hänen päähänsä oli jälleen pälkähtänyt yksi maailman typerimmistä, sekopäisimmistä ja vastuuttomimmista ideoista ikinä.
“Mitä sanoisit, jos varastetaan jostain auto ja ajetaan helvettiin täältä. Siitä on helvetin kauan, ku nmä olen harrastanut seksiä autossa… Ja voidaanhan me aina ryöstää siinä sivussa yks viinakauppa…” Ah, nostalgiaa…

Johnny hymyili varsin tietäväisesti, sillä olisihan se pitänyt arvata, ettei Felicjan niistä napeistaan luopuisi ihan ilman mitään. Kukapa edes olisi antanut? Ellei sitten ollut itse saanut niitä nappeja jostain erittäin halvalla tai ilmaiseksi - vaikka sittenkin oli mahdollisuus tehdä aivan tajuttoman hyvää kauppaa. Vaaleampi pojista kuitenkin ilmoitti jälleen välittävänsä Johnnysta aivan liikaa ja se kuulemma olisi ihan riittävän hyvä syy olla pyytämättä mitään. Hän sai sitten jopa kaksi vaihtoehtoa; kaikki tai ei mitään. Se sai Johnnyt vain vaikenemaan hetkeksi aikaa ja hän jäi vain miettimään. Niin. Mitä helvettiä hän oikein halusi? Felicjania. Mutta kuinka paljon? Tarpeeksi. Paljon oli tarpeeksi? Vitustako Johnny tiesi. Oli jo riittävän kummallista, että hän oli jopa kiinnostunut jostakusta enemmän tai luultavasti vieläpä muussakin mielessä kuin pelkästään seksuaalisessa. Nyt kuitenkin pitäisi jo päättää, että ottaisiko kaiken tai ei yhtään mitään.

"Saanko mä ottaa vain vähän kerrallaan?" Hiljaisuutta ei ollut kestänyt kauhean kauan eikä se tästä johtuen ollut ollut edes kauhean painostava. Lähinnä vain mietteliäs ja kokeileva. Epävarmuus alkoi jälleen hiljalleen nostaa päätään, mutta ei kuitenkaan niin radikaalisti kuin silloin ensimmäisellä kerralla. Nyt se oli suurin piirtein hallinnassa, joka oli tietenkin hyvä juttu. Johnny tiesi, että hän ei halunnut perääntyä tässä jutussa ollenkaan, mutta ei hän halunnut hypätä mihinkään tuntemattomaan ihan noin vain. Vaikka sitten tuppasi tekemään kaikkea päätöntä, niin tällainen oli kuitenkin aivan liian vierasta maaperää.

Felicjan ei protestoinut mitään kun Johnny tuon kiepsautti allensa ja alkoi sitten kuvailla, että miten tuo oli sanojensa mukaan rauhallisesti kiimainen. Johnny virnuili hyvin leveästi ja naurahtikin muutaman kerran. Eikä hän edes ehtinyt vastaamaan tuohon yhtään mitään kun Felicjan jo kiersi käsivartensa Johnnyn niskan ympäri ja veti suudelmaan kanssaan. Siihen hän vastasi tyytyväisesti hymähtäen ja antoi toisen kätensä kaivautua Felicjanin värikkääseen keesiin. Johnny makasi puolittain Felicjanin rinnan päällä, mutta hän todellakin jaksoi uskoa, että ei painanut kauhean paljoa.
Suudelman loputtua, Johnny hengitti hivenen kiivaammin ja katseli jälleen toisen kasvoja. Tai lähinnä huulia, sillä niin lähelle hän oli kasvonsa jättänyt. Felicjan kertoi kuningasideastaan ja sai Johnnyt nauramaan. Huulet päätyivät vielä kertaalleen vaaleamman lävistetyille huulille ja Johnny kohottautui istumaan tuon lantion päälle. Ei oikeasti ollut minkäänlaista epäilystä, että mihin tämä kaikki lopulta johtaisi, mutta tuskinpa kummallakaan olisi sellaista vastaan yhtään mitään.

"Päätit sitten, että palataan ihan siihen alkupisteeseen. Hurmaavaa", Johnny sanoi ja siveli kädellään Felicjanin kasvoja. "Kunhan sä et nyt kuitenkaan paiskaa mua jonnekin korpeen ja lähe itse jatkamaan matkaa. Ei ollut silloin kauhean kivaa kävellä takaisin ihmisten ilmoille", hän jatkoi ja virnisti ovelasti. No, eipä hän ollut kävellyt kauhean kauaa edes, vaan liftannut ja päässyt erään nuorisoporukan kyydissä takaisin San Diegoon. Mutta eipä Felicjanin sitä tarvinnut tietää.
"Mutta herra on hyvä ja näyttää tietä. Mä taidan sitten seurata sua ku joku seurapiirikoira tai jotain", Johnny hymähti ja kierähti pois Felicjanin päältä. Seurapiirikoira hyvinkin... Eipä olisi hänkään koskaan uskonut, että seuraisi Felicjania yhtään mihinkään tai tekisi yhtään mitään mitä tuo sanoisi. Nopeasti se mieli muuttuikin...

Toinen toivoi voivansa saada vain vähän kerrallaan. Mitä se sitten tarkoitti oli niin kovin monitulkintaista. Felicjan tuskin voisi luvata, koska hän ei osannut olla lainkaan varma siitä. Ehkä ehkä ei.
"Eihän se periaatteessa niin toimikaan, että kaiken saa kerralla", poika tuumi ääneen. Niin, parisuhde kehittyi hiljalleen. "Ainut ehdoton, mitä mä tahdon on, että ei ole muita. Jos on, niin mä eleminoin ne", ilmoitettiin myös. Kai hänen suurenpuoleinen mustasukkaisuutensa sitten johtui pääasiassa omasta epävarmuudesta. Siitä tunteesta, että hän ei ehkä olisikaan toiselle riittävä. Entä olisiko Johnny sitten hänelle? Tai no, oliko kukaan koskaan hänelle riittävä? Oliko yhtään mikään? Välillä tuntui siltä, mutta entä sitten, jos vastaan sattuisi parempi? Silloin Felicjanilla oli tapana vaihtaa lennosta, koska hän tahtoi aina parasta mitä saattoi saada. Nyt hän kovasti uskoi, että se oli Johnny. Aika näyttäisi kyllä.

Tummatukkaa hänen rauhallisen kiiman analysointinsa nauratti, mutta sanoin tuo ei sitä saanut kommentoida, koska suudelmaa ei vastustanut. Ja hyvä niin. Jätkä oli osin hänen päällään, mikä ei haitannut. Kyllä se kestettiin ja Johnny nyt oli muutoinkin tuollainen rimpula. Tuon käsi sekoitti hänen hiuksiaan, jos niissä nyt enää mitään sekoittamisen arvoista oli. Mitä tuuli ja olut ei ollut vielä sotkenut oli nyt sitten sotkettu. Samapa se oli miltä hiukset bileillan jälkeen näyttivät, kunhan olivat vielä päässä kiinni. Suudelma lakkasi ja vaihtui intensiiviseen tuijotteluun, joka tosiaan tuntui intiimille sekin. Oli käsittämätöntä pitää kenestäkään näin. Niin ei ollut taas hetkeen päässytkään käymään... Toinen nauroi hänen idealleen ja uteli olivatko he nyt sitten palaamassa alkupisteeseen. Vannotti, ettei Felicjan saisi lingota tuota mihinkään korpeen tälläkertaa. Albino nauroi toisen sanoille virnistäen sitten pirulliseen tyyliin.
"Mun muistikuvieni mukaan se meni kyllä niin, että sulla palo kiinni ja mä olin kerrankin mukava ja sentään jarrutin hieman, enkä nakannu vauhdista pihalle", pörröpää virnisti. Paskat hän nyt oikeasti muisti miten se tarkalleen oli mennyt, mutta jotenkin tuohon suuntaan.

Toinen kierähti hänen päältään ja kehotti näyttämään tietä lupautuen seuraamaan kuin seurapiirikoira. Ei Felicjan voinut olla nauramatta tuolle. Ainut sana, mikä mieleen tuli oli suloinen ja se oli sellainen adjektiivi, jota ei ääneen sanottukaan.
"Ainakaan sä et kyseenalaista mun auktoriteettia, hyvä koira", Felicjan virnuili ja suikkasi suukon toisen suupieleen matkallaan ylös. Laukku napattiin maasta ja tasapainokin pysyi, joten omasta mielestään hän oli ihan loistavassa ajokunnossa. Vieläpä, kun autokaan ei olisi oma. Tosin eipä hänellä sellaista ollutkaan.
Askeleet rupesivat johdattamaan poikaa kohti parkkipaikan tapaista, jolle autoja nyt oli jätetty useampikin. Kävi vain mielessä, minkä tähden, kun porukka kuitenkin oli tänne tullut pääasiallisesti vain dokaamaan. Hyvällä tuurilla joku idiootti olisi saattanut jättää avaimet virtalukkoonkin, vaikka epätodennäköistähän se oli.

Niin. Eihän se tietenkään toimisikaan sillä tavalla, että Johnny ottaisi ihan kaiken kerrallaan - oli otettava joka kerta vain vähäsen. Ainakin heidän kahden tilanteessa, sillä luultavasti Felicjan oli Johnnyn tapaan erityisen epävarma tämän jutun suhteen. Johnnylla ei ollut koskaan aiemmin ollut kenenkään kanssa mitään sellaista juttua, että olisi ollut joitain oikeita tunteita pelissä, Felicjanista hän ei ollut varma. Kyllä sen tosin yleensä huomasi, jos joku oli asioista epävarma ja sellaisen tulkinnan hän oli vaaleaveriköstä tehnyt. Ei Johnnykaan sokea ollut. Piti siis antaa vain juttujen hoitua omalla painollaan, sillä tuskinpa tässä mikään kiire oli. Tai eihän siitä ikinä voinut olla varma, että jos jommankumman kiinnostuis lopahtaisi kokonaan ja olisi vain parempi puhaltaa peli poikki. Niin julmalta kuin se kuulostikin... Johnny tosin tunsi itsensä sen verran hyvin, että jos hän kiinnostui jostain tarpeeksi, niin se kiinnostus sitten jatkui ihan kiitettävän pitkään. Joten piti vain toivoa, että Felicjan kuului tähän sarjaan tai sitten jotakuta sattuisi henkisesti...

Vaaleaverikkö myös ilmoitti, että halusi Johnnyn pysyvän vain hänessä - jos muita olisi, tuo eliminoisi ne.
"Eliminoit? Ootko sä joku terminaattori vai?" Kyllä. Johnny yritti lyödä asiaa leikiksi, vaikka se vähän vakavampaa olikin. Felicjan nimittäin osoitti jälleen hyvin selvästi, että tuo oli hyvin mustasukkainen ihminen. Ja että olisi aivan helvetin mustasukkainen Johnnysta, joka kieltämättä kuulosti jokseenkin ahdistavalta. Hän ei näet ollut tottunut, että hänestä mustasukkailtaisiin. Mutta eikö mustasukkaisuus ollut sen merkki, että toinen välitti? No, oli miten oli, mutta kunhan Felicjan ei täysin Johnnya eristäisi muista ihmisistä tai hänen jonkinmoisesta kaveriporukastaan. Oli joitain sellaisia miespuolisia, joita Johnny saattoi kutsua ihan kavereikseen ja niiden tyyppien kanssa hän enemmän oleskelikin. Ja humalassa sitä noidenkin kanssa saattoi päätyä istumaan kainalokkain sekä tehdä vähän kaikkea muuta läheisempää - ei, ei kuitenkaan mitään makuuhuoneen puolella.
"Ja mä en kauheasti tykkää siitä, että musta mustasukkaillaan. Ahdistun vain ihan turhaan. Eli älä huoli. En mä ole mitään kolmatta pyörää ole hommaamassa", Johnny sanoi huokaisten ja katseli hetken aikaa Felicjania. Eipä hän kuitenkaan tuolle ilmoittanut, että tuonkin olisi sitten parasta pysyä ainoastaan hänessä. Että ei mitään kummallisia naikkosia tai miehiä minkään huonossa hapessa vietetyn illan päätteeksi. Johnny kuitenkin jaksoi uskoa Felicjan tietävän tuon ihan sanomattakin - ainakin toivottavasti.

Johnny kyllä muisti varsin eläväisesti sen hetken kun Felicjan oli pysäyttänyt auton tienposkeen ja käskenyt häntä painumaan matkoihinsa.
"Jaa mulla paloi kiinni? Sinä se pysäytit auton ja käskit mua painumaan vittuun", ruskeatukkainen virnisti. Eipä sillä kaiketi ollut enää mitään väliä. He olivat joka tapauksessa tavanneet uudestaan, sitten vielä kolmannen kerran ja nyt taas. Kaiketi se sitä paitsi oli hyvä, että he olivat tavanneet uudestaan, vaikka nämä tilanteet outoja olivatkin.
Felicjan totesi, ettei Johnny ainakaan kyseenalaistanut tuon auktoriteettiä. Rokkari kohotti kulmaansa aavistuksen ja tuhahti huvittuneena.
"Älä kuitenkaan kokeile onneas. En mä nyt vielä niin oppinut koira ole", Johnny sanoi iskien silmää ja nousi Felicjanin perässä ylös. Johnny veti kengät jalkaansa ja heilautti laukun olalleen, lähtien kävelemään vaaleaverikön perässä sinne, missä niitä autoja oli. Hän ei ollut ihan varma, millaisessa ajokunnossa toinen oli, mutta menivätpähän askeleet ainakin suoraan.

Johnny käveli aavistuksen Felicjanin perässä, mutta kuitenkin sen verran lähellä, että ympärillä olevat ihmiset huomasivat heidän olevan toistensa seurassa. Vaikka eihän sillä mitään väliä ollutkaan.
Oli oikeasti todella ihmeellistä, että ihmiset olivat tulleet tänne autolla, vaikka useimmat joivatkin ihan rankalla kädellä. No, parempi vain heille. Ainakin he pääsisivät pois autolla ja sitten jotain. Ruskeatukkainen tarkasteli ympärillä olevia autoja, joita oli ihan laidasta laitaan. Oli niitä onnettomia, likaisia kopperoita sekä niitä vähän hienompia. Eli täällä rannalla oli niitä rikkaita ipanoitakin niiden normaalien ihmisten lisäksi. Johnnyllehan kelpasi ihan millainen auto tahansa, kunhan siinä olisi moottori, akku ja mitä nyt yleensä autoissa olikin. Felicjan varmaan ajaisi - siitä tuskin edes neuvoteltaisi.
Rokkari katseli autoja siihen malliin, että yritti paikantaa jonkun virtalukosta avaimet. Kuka olisi edes niin tyhmä, että jättäisi? Johnny pysähtyi erään tummansinisen, hivenen kalliimman näköisen auton luokse ja vilkuili ympärilleen. Huulta puraistiin ja käsi kiertyi pelkääjän paikan puoleisen oven kahvalle. Ja ei helvetti. Se aukesi. Joku idiootti ei ollut tajunnut lukita ovia! Huulille kohosi pienehkö hymy ja Johnny avasi oven paremmin, istuen sisään. No, ei sentään ollut se joku unohtanut avaimia virtalukkoon, mutta eiköhän hän saisi tämän käyntiin. Johnny kumartui repimpään ajajan paikan jalkopäästä johtoja esille, sääti niiden kanssa hetken niiden piuhojen kanssa ja niin auton moottori käynnistyi. Rokkari nousi virnuillen autosta, etsi katseellaan Felicjanin ja nojasi hivenen autoon.
"Hei Romeo. Ratsus on valmis. Ajatko sä nyt mut auringonlaskuun?"