Ehkäpä elämä onkin vain sitä, miltä tuntuu

- hieman päätti sitten venähtää~ -

Askelet kuljettivat tummanpuhuvaa poikaa tasaisesti eteenpäin. He olivat jo keskustassa, enää muutama typerä satametrinen niin he olisivat perillä. Ja sekin matka kului yllättävän nopeasti loppuun, enää viitisenkymmentä metriä. Alue oli muuttunut jo epämiellyttäväksi. Ihmiset näyttivät vaarallisemmilta, saivat Levin pelkällä olemuksellaankin varautuneeksi. Huvittavaahan se oli, sillä mustatukka olisi niin helposti ulkonäkönsä puolesta voinut sulautua näihin ihmisiin. Kuten Nate teki, mutta Nazareth oli myös luonteeltaan lähempänä seudun ihmisiä. Miehiä ja naisia, jotka viihtyivät illat ja yöt bilettämässä alkoholin ja ties millaisten aineiden vaikutuksesta ja päivät nukkuivat ainakin puolilleen. Leviathan ei ymmärtänyt, vaikka yrittikin ymmärtää.

Jalat kuljettivat pojan ovelle, joka oli aidatun alueen vierellä. Levi veti oven auki rappukäytävään ja piti sitä auki päästääkseen Catanin edellään sisään. Siniset silmät katselivat hetken emoa, mutta vain pienen hetken. Levi ei osannut jäädä tuijottamaan, tai ainakin sitä sattui hyvin harvoin.
Oven annettiin vaipua kiinni, kun poika itse lähti portaita ylemmäs. Ja ylös asti sai mennäkin, Nate asui ylimmässä kerroksessa… Joka ei toki kolmikerroksisessa rakennuksessa paljoa ollut. Ja eipä tätä rakennusta asumiseen ollut alun alkaen tarkoitettukaan. Se oli vain hyötykäyttöä ylemmille kerroksille. Ja halpa vuokra oli täysin syystä.
Levi nappasi lyhyimmän ketjun housuistaan ja kiskaisi sen toisen pään takataskustaan valikoiden siinä olevasta avainnipusta sen oikean asettaen sen lukkoon ja avaten oven. Tarkemmin ajattelematta oven auki saatuaan tönäisi Catania kevyesti sisälle sulkien oven pikaisesti perässä. Jos yksikin niistä kolmesta hirviöstä pääsisi käytävään olisi helvetti irti.
Teko oli ollut ihan järkevä, sillä naulakon alta kenkien seasta tiirailivat keltaiset silmät yönmustan kissan päästä. Nightcrawler, Levi irvisti itsekseen.
“Ei tarvitse vaivautua ottamaan kenkiä pois”, Leviathan ilmoitti. “Nate ei siivoa muutenkaan ikinä”, poika tuhahti. Äänestä kuulsi kyllä läpi se, mitä mieltä Leviathan siistinä ihmisenä kyseisestä piirteessä veljessään oli. Ei reaktiota lauseeseen, jonka Nate olisi varmasti kuullut jos olisi ollut kotona. Poika olisi ollut heti puolustus kannalla ja ladellut monen monta syytä siivoamattomuuteensa.

Poika loikki tottuneesti yli vaatekasojen ja rojun, jos jossain olisi kissa se osaisi kyllä pois alta jossei sattunut nukkumaan. Ja omapa oli vikansa jos nukkui. No, tämä oli niitä harvoja seikkoja joissa jopa Levi saattoi olla ilkeä. Hän oli oppinut olemaan pitämättä kissoista juuri koska Naten kissat olivat pirullisia hirviöitä.
Levi suori tottuneesti jääkaapille, nappasi kynän ja kirjoitti muistilappupinon päällimmäiseen lappuseen ilmoituksen siitä, että oli käymässä. Se oli opittu tapa. Sitä tuli tehtyä, vaikka he molemmat olisivat Naten kämpillä olleetkin. Muistutuksia siitä mikä oli loppu ja ilmoituksia missä meni milloinkin.
Leviathan oli jo pian palannut Catanin seuraan. “Kone tosiaan…”, Levi puheli itsekseen ja katseli ympärilleen. Oletettavasti olhuoneen pöydällä. Tai makuuhuoneessa… Levi kävi kurkkaamassa olohuoneesta todetakseen, ettei siellä ainakaan. Hevari suunnisti makuuhuoneen raollaan olevasta ovesta sisään. Seiniltä kuvastui velipojan musiikkimaku julisteiden muodossa, muutama kangaslippukin sielä oli. Sänky oli sijaamatta, tai oikeastaan se näytti siltä että lakanat oli juuri vaihdettu. Ymmärrettävää.
Leviathan nappasi kannettavan tietokoneen läpän auki ja käynnisti koneen istahtaen sängylle. Huone oli ahdas, ja sitä raskautti siivoattomuus. Pöytä oli täynnä tyhjiä tölkkejä, kaljaa, energiajuomia ja limsaa. tuolia ei ollut lainkaan, siksi pöytä olikin seinän ja sängyn välissä.

Catan ei ollut kovinkaan puhelias, kun seurasi Leviathania katuja pitkin, mutta eipä toinenkaan pahemmin puhellut. Aikaa ei kulunut kauaa matkan taittamiseen ja pian emo huomasikin seisovansa jo oven edessä. Toinen avasi oven ja Catan hätkähti, kun poika tökkäsi hänet sisälle. Ensin hän ihmetteli avoimesti suurin silmin. Mutta syy selvisi nopeasti. Poika bongasi kissan tuijottamassa. Nuo otukset siis varmaa voisivat karata.
Kenkiä kyykistyttiin jo ottamaan pois, mutta Levi kehotti jättämään ne jalkaan. Olkia kohautettiin ja niin kengät saivat pysyä jaloissa. Parempi kai oli olla sitten sotkematta sukkia. Asunto ei tosissaan näytänyt miltään hirveän siistiltä.

Hieman varovaisin askelin Catan seurasi Leviä. Jalkoihin katseltiin. Tiedä minkä päälle hän talloisi jos ei olisi varovainen. Toinen kävi jossain ja palasi. Sitten tuo lähti etsimään konetta ja sujahti johonkin huoneeseen. Hetki meni ja Catan odotti paikoillaan. Lopulta hän päätti lähteä toisen perään. Tuskin tuo mitään henkilökohtaista oli jäänyt tekemään. Samaisesta ovesta asteltiin sisälle ja Levi bongattiin istumassa sängyllä.
"Ootko sä yhtä siisti ihminen kuin veljes?" Catan kysyi sitten pienesti virnistäen ja puhalsi otsahiuksensa silmiltään ja istahti Levin vierelle sängylle ja vilkaisi kannettavaa. Se oli avautumassa. Katseen annettiin kiertää ympäriinsä. Oli vähän kaikenlaista nähtävää. Poika naputteli sormillaa reittään. Levi ei tainnut tosissaan olla mitään puheliainta sorttia.
"Seurusteletko?" Emo kysyi sitten ensimmäisen kysymyksen joka tuli päähän. Yllätys yllätys, se sattui olemaan seurusteluun liittyvä.

Catan oli seurannut Naten makuuhuoneeseen, mikä oli ihan hyvä. Levi oli oikeastaan pitänyt sitä jo itsestään selvyytenä, mutta kai olisi silti ollut ihan kohteliasta pyytää tai ilmoittaa tai jotain. Emopoika uteli oliko Leviyhtä siisti kuin Nate, poika naurahti jo ajatuksellekin. Leviathan ei ollut neuroottinen siivousfriikki, mutta hän sentään tiesi mikä imuri oli ja mihin sitä käytettiin ja osasipa hän myös laittaa tavarat sinne mistä otti ja pitää kaiken suhteellisesti järjestyksessä. Toisin kuin Nazareth… Oli ihan huvittavaakin kuinka erilaisia ihmisiä samoista geeneistä saattoi saada.
“Ehkä minä olen vähän siistimpi”, poika vastasi näpräten ajattelematta ja tottumuksesta hiustensa latvoja sormissaan. Oli helpompi keskittyä tekemällä jotain. Ajatukset eivät harhailleet niin helposti. Hetken aikaa oli jälleen hiljaista, ja vaikka tuntui siltä että joain pitäisi sanoa, ei hevari hiljaisuutta uskaltautunut rikkomaan. Catan teki sen, ja tiputtipa siinä samalla Leviathanin lankulta.

“Anteeksi..?”, poika kysäisi hiljaa, hivenen säikähtäneen ja hämmentyneen oloisena. Hän nyt vain oli hieman konservatiivinen ja sulkeutunut persoona, joka puhuessaan osasi puhua pikemminkin ihmisille jotka oli tuntenut hieman pidemmän aikaa. Ja Cataniin hän ei voinut väittää vielä edes tutustuneensa. Typerää ja hassuahan se oli, mutta eipä sille oikein mitään mahtanut. Ja kai jotain olisi ihan hyvä puhua, mutta Levi olisi mielellään pitäytynyt vähemmän henkilökohtaisissa aiheissa. Mutta voisi hän vastata silti, vaikka ihan toisen mieliksi.
“Ei, en seurustele”, Levi sanoi hiljaa, katsomatta toiseen. Oli jotenkin ahdistava olo… Hän voisi toki yrittää vaihtaa aihetta. Tai olla tavanmukaisesti hiljaa. Tai jatkaa aiheesta, mutta se kuulosti ehkä kaikista pelottavimmalle ajatukselle. Levin olo oli kuin ristikuulustelussa, ja Catan oli tosiaan esittänyt yhden kysymyksen, joka saattoi olla kenelle tahansa muulle miltei yhtä kevyt kysymys kuin kellonaika tai päiväys. No, Levi olikin hivenen outo tapaus, mutta kyllä hänkin pehmeni tarpeeksi kovalla yrittämisellä. Tai totuttuaan ajatukseen ihmisestä, joka puhui normaalia suorempaan…

Catan kohotti kulmaansa, kun Levi vaikutti menevän vaikeaksi seurustelu kysymyksen jälkeen. No, tuo vastasi ettei seurustellut.
"Sori jos oli mielestäs henkilökohtanen kysymys. Aattelin vaan kysyä." Emo selitti ja virnisti pienesti. Sitten katseen annettiin taas kiertää ympäri huonetta. Okei, eli tuollaisia asioita ei hiljaiseltapojalta voinut kysellä. Mitkä olivat sitten normaaleja puheenaiheita? sää? Koulu?...No ei helvetissä. Joku rotu tähän touhuun.
"Sä et taida olla kovinkaan puheliasta sortti, Levi?" Catan huomautti sitten ja sai jälleen siirtää otsahiuksiaan sivuun. Olivathan hiukset silmillä tyylikkäät, mutta usein ne olivat vain tiellä ja häiritsivät silmiä.

Kauankohan heillä menisi? Eivät he sitä esitelmää parissa tunnissa saisi tehtyä. Se nyt oli varmaa. Catania ei yhtään huvittanut ajatus kotiin menemisestä. Tänään oli Eurytmia päivä. Vihatuin päivä koko viikosta... Sitten seuraavaan eurytmiaan. Ehkä hän voisi tunkea jonnekin yöksi. Tai lähteä vaikka käymään...Jossain... Miksi hänellä ei voinut olla jo omaa asuntoa?!?! Koko perhehän oli sekaisin?!
Catan yskäisi hieman käteensä ja vilkaisi sitten taas Leviathaniin.

Emo pahoitteli kysymystään ja Levi pudisti kevyesti päätään. Miksi Cataia hänen siviilisäätynsä kiinnosti? Ei, itseasiassa levi ei tahtonutkaan miettiä sitä. Saisi vielä päähänsä kaikkea epäuskottavaa ja typerää. Vainoharhainen, siten poika itseään sätti.
Catan huomautti tosiseikan Levin hiljaisuudesta ääneen, siniset silmät katseineen käännettiin tuohon hevaria itseään hivenen lyhyempään poikaan. Levi jätti hiustensa näpertämisen rauhaan ja siirsi oikean kätensä hiirelle.
“Minä en vaan tiedä mistä mun pitäisi puhua”, poika vastasi matalalla, hiljaisella äänellään. Niin, ei paljoakaan itsevarmuutta ja ongelma sen kanssa, kun pelkäsi sanovansa jotain väärin. No, Levi oli oppinut varovaiseksi herkkyyttään. Siinä missä Nate oli aukonut päätään sätittäessä Levi piiloutui veljensä selän taa. Poika ei puhunut, hän kirjoitti… ja lauloi. Vaikkakin karsasti tuijotetuksi tulemista todella paljon. Ujo ja herkkä siksi, että oli tullut kasvaneeksi muiden varjossa saamatta ääntään kuuluviin. Hän rakasti perhettään yli kaiken, mutta vihasi heitä jokaista kännissä.

Levi tunsi toisen vilkaisun ja kääntyi itsekin katsomaan toista. “On helpompi kuunnella puhetta kuin luoda sitä. Pitää miettiä mitä sanoo, tai ehkä minä vain olen vainoharhainen ja luulen aina sanovani jotain väärin”, poika kertoi. Nyt kun oli kerta huomautettu, ettei hän paljoa puhunut, niin kai hän saattoi hieman yrittää tapojaan parantaa? Yrittää nimenomaan.
“Ja… Kyllä sinä saat kysellä, jos tahdot”, poika sanoi vielä. Tuntui vain siltä, että niinkin voisi sanoa. “Minä vain… en osaa suhtautua siihen, että kukaan olisi kiinnostunut… tuollaisista seikoista miltei tuntemattomassa ihmisessä.”

Catan kuunteli yllättävän kiinnostuneena toisen selittelyjä. Toinen vaikutti jotenkin araltakin. Mikäköhän sen oli saanut aikaan?
"Et sinä aina voi jotain väärin sanoa. Minä en ainakaan loukkaannu mistään. Saatan ehkä sanoa hieman kärkkäästi vain takaisin. Että saat puhella ihan rauhassa jos uskallat." Emo selitti ja katseli poikaa. Ei tuo todellakaan sivusta katsottuna ainakaan pahannäköinen ollut. Ehkä hieman liian pelokkaan ja reppanan oloinen...Ehkä. Nooh, ehkäpä Catanin mielenkiintoi jaksaisi siihen asti, että he tutustuisivat kunnolla...Ehkä.

Leviathan antoi luvan kysellä ja Catan kohotti kulmaansa. Ei se lupa, vaan sen jälkeinen tarkennus.
"Minua ainakin kiinnostaa juuri tuollaiset asiat. Mitä henkilökohtaisempia sen parempia. Tosin, en tahdo ahdistella sinua, vaikka uteliaisuuteni taisit juuri herättääkin." Emo puheli ja katseli mustiksi lakattuja kynsiään. Todellakin hevari oli hänen mielenkiintonsa herättänyt. Jotenkin toinen tuntui sellaiselta, jolla saattaisi olla luurankoja kaapissaan.
"Me kumminkin joudutaan hengailemaan nyt aika verran yhdessä. Sama se on ystävystyä tässä. Voidaan vaikka kertoo toisistamme juttuja vuorotellen." Catan ehdotti ja siirsi katseensa jälleen poikaan vierellään. Omat puheet meinasivat väkisin naurattaa emoa itseään, mutta kasvot pidettiin peruslukemilla.

Catan sanoi samoja asioita kuin Nate yleensä. Siitä, ettei aina voinut sanoa väärin ja etteivät ihmiset niin herkkiä olleet että kaikesta loukkaantuivat. Levi vaan ei tuntunut vakuuttuvan mistään. Nyökkäsi tuo kuitenkin. Hän saisi kuulemma puhella ihan rauhassa jos uskalsi, Levi hymyili pienesti.
“Kai se on jonkin sortin itsesuojeluvaistoa, kyllä se siitä. Minä tarvitsen vain vähän aikaa”, poika kertoi. No, kyllähän hän kykeni mitäänsanomattomista ja turhista asioista itsevarmasti keskustelemaan, mutta siitä harvemmin oli kenellekään minkään sortin iloa. Ketään tuskin oikeasti kiinnosti keskustella säästä tai jostain muusta yhtä turhasta aiheesta.

Emopoika kertoi, että häntä kiinnostivat juuri sellaiset asiat. Henkilökohtaiset. Toinen sanoi ettei tahtonut ahdistella, vaikka mielenkiinto olikin juuri herätetty. Leviathan ei ymmärtänyt yhtään mitä toinen sanoillaan tarkoitti.
Sitten Catan jo ilmoitti, että he voisivat ihan hyvin ystävystyä tässä kun piti kerta hengaillakin yhdessä. Leviathan kohautti hieman olkiaan, toisen ehdotus oli kummallinen. Mutta eipä poika siitä kehdannut kieltäytyäkään.
“Okei, mutta sinä saat aloittaa”, Levi myöntyi, vakkakin vain ehdon kanssa. Poika klikkaili näytöllä koneen nettiin ja sulavin sormin kirjoitti tottuneesti hakukenttään wikipedian ja avasi sieltä Johannes Brahmsia käsittelevän sivun. Nopealla skrollaamisella poika saattoi jo ilmoittaa tästä tulevan puuduttavaa tehdä. Jo pelkkä lukeminen vaati huomattavan keskittymisen siihen mitä luki. No, nopeastihan Levi kirjoittaisi saman tekstin ominsanoin ja he saisivat tämän jutun ainakin suoritetuksi.

Catan kohotti kulmaansa hieman. Ei hän ollut varautunut siihen, että joutuisi itse kertomaan yhtään mitään. Emo tyytyi tuijottelemaan tietokoneen ruutua ääneti. Brahms näytti tylsältä tyypiltä ja niin vaikutti tekstikin mitä tuosta oli rustattu. Mikseivät he olleet voineet saada jotain kuuluisaa, jonka kaikki tunsivat? Beethoven olisi ollut hyvä. Siitä jopa Catan olisi tiennyt vähän jotain. Pieni huokaus karkasi emon huulten välistä.
"Tästä tulee tylsää..." Tuo ilmoitti, vaikka epäilikin Leviathanin huomanneen jo saman. Catan kaivoi kännykän taskustaan ja vilkaisi kelloa. Ei se vielä ollut edes paljoa. Hänellä ei voisi olla mitään tekosyytä luista työstä ja edelleen hän halusi tutustua tuohon poikaan, vaikkakaan tuo ei vaikuttanut innokkaalta tutustumaan häneen. Mutta sellaisesta Catan juuri piti. Haasteista.

Emo siirsi otsahiuksiaan sivuun.
"Okei. Minä siis kerron ensimmäisen asian itsestäni? Minäkään en seurustele ja olen suuntautunut molempiin päin." Tuo ilmoitti pahemmin epäröimättä. Olihan hän julki bi-seksuaali. Jos asiaa häneltä kysyttiin, ei hän hävennyt sitä myöntää. Useimmista tytöistä se oli varsinkin vain söpöä ja sellaiset keistä se oli iljettävää... No, Catan ei viihtynyt sellaisten ihmisten kanssa. Emo vilkaisi hieman sänkyä takanaan. Hänen olisi tehnyt mieli kellahtaa siihen selälleen, mutta ties mitä peiton alla lymyäisi piilossa odottamassa hyökkäystä.
"Ole hyvä, sinun vuoro." Emopoika ilmoitti sitten ja virnistikin hieman kaupanpäälle.

Catanin sanoille nyökättiin Levin suunnalta lyhyesti ja ilmeettömästi. Tästä tulisi todellakin tylsää, teksti ei jaksanut kiinnostaa lainkaan. Leviathanhan nukahtaisi, jos yrittäisi lukea tätä keskittyneesti.
Leviathan käänsi sinisten silmiensä katseen Cataniin, joka varmisti että hänen tulisi kertoa ensimmäisenä jotain itsestään. Ja jälleen hevari nyökäytti päätään. Toinen kertoi, ettei seurustellut ja että oli suuntautunut molempiin. Poika meni hieman vaikeaksi viimeisen tiedon jälkeen. Eihän hän mitenkään syrjinyt, mutta ei hän osannut ihan huomiottakaan kyseistä seikkaa jättää. Oli hankala suhtautua, kun miltei tuntematon poika, joka istui samalla sängyllä, kertoi olevansa biseksuaali.
“No.. kuten minä jo sanoin, en seurustele. Minä… pidän kirjoittamisesta.” Väärin Leviathan. Miksi oli niin vaikea sanoa olevansa hetero? Niinhän asia nyt vain oli, eikö? Ja miksi sitä ei pystytty sanomaan ääneen? No, siinäpä hyvä kysymys.

Poika tunsi itsensä jotenkin vaivautuneeksi, vaikka ei syytä keksinytkään. Mikä häntä nyt vaivasi? Katse käännettiin näytölle ja poika selaili tekstiä siihen tarttumatta. Ja tästäkö pääasiat? Levi ei nähnyt siinä mitään mielenkiintoista.
Ja ihan kun hän nyt olisi osannut edes koko tekstiin keskittyä! Katse kääntyi takaisin Catanin sieviin kasvoihin. Mitä hän oikein oli ajatellut? Sievät? juu, olivathan ne, mutta… Mikä Leviathania nyt sitten oikein vaivasi?!

Catanin huulille nousi kevyt virne, mutta toisen sanoja ei heti kommentoitu. Kuka helvetti sanoi samassa syssyssä ettei seurustele ja tykkää kirjoittaa? Oliko toisen päässä vikaa? Ehkä toinen ei todellakaan ollut vain tottunut puhumaan tällaisia asioita. Levi katsoi häneen päin, ilmeisesti selattuaan tekstiä.
"Jos kuvittelet että mun keskittyminen riittää tuon tylsän tekstin lukemiseen, nii oot väärässä." Emo naurahti ja puhalsi otsahiuksiaan sivuun katsoen toista takaisin silmiin.
"Vitsi jos siitä ois vaikka elokuva tehty, niin ois se voitu kimpas kahtoo." Hän naurahti perään. Sehän olisi hänelle sopinut paremmin kuin hyvin. Elokuvan katseleminen söpön pojan kanssa. Aivan hänen tyyliään. Jos elokuva olisi vain hyvä. Sellaista tuskin pystyi odottamaan, jos elokuva todella kertoisi säveltäjästä.

"Voidaanhan me tehä ensin jotain muuta? Jos kumpaakaan ei tää nyt inspaa?" Emo kysyi sitten viattomaan sävyyn toiselta vilkaistuaan hetken tekstiä ruudulla ja sitten taas poikaa vierellään. Jos hän kysyisi, suostuisikohan tuo lähtemään ulos? Ihan treffi mielessä? Tai ehkä Leviathan oliin homofoobikko, eikä kohteliaisuuttaan kehdannut huomauttaa mitään Catanille?...Toinen pitäisi saada juomaan. Ehkä se saisi pojan rentoutumaan hieman?

Levi tunsi itsensä typeräksi, punainen väri erottuikin hennosti kuultavalta iholta kasvoilla. Hän oli typerä. Ei kukaan voinut noin vain… Vittu. Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni. Onneksi Catan vaihtoi aiheen takaisin esitelmään, Leviathan nyökkäsi. Jälleen typerä olo, hän oli kuin nyökyttelevä koira. Pitäisi sanoa jotain.
“En kuvittele. Minullakaan ei pysy katse rivillä”, poika ilmoitti ja pisti netin miinuksella alapalkkiin ruveten tottuneesti selailemaan veljensä musiikkitiedostoja siinä toivossa, että Natella olisi jotain uutta ja kuunneltavaa.
Toinen sanoi, että jos Johannes Brahmsista olisi ollut elokuva, he olisivat voineet katsoa sen. Leviathan hymyili hetken ihan vilpittömästi, kääntäen kuitenkin katseensa Catanista näyttöön.

Emo ilmoitti, että he voisivat tehdä jotain muutakin, kun kumpaakaan ei kerta kiinnostanut esitelmä. “Sopii”, poika vastasi tummalla ja matalalla äänellään klikaten soimaan jotain hassusti nimettyä bändiä. Musiikkia hetken kuunneltuaan leviathan totesi sen joksikin amatööribändiksi, jota Nazareth oletettavasti oli tahtonut kokeilla. Tai sitten se oli isoveljen kavereiden bändi tai jotain. Soittimeen jäi muutaman klikkailun jälkeen soimaan Cradle of Filthin Nymhhetamine.
“Sinulla oletettavasti on jotain mielessä?”, Leviathan totesi kysyvällä sävyllä ja heitti päätään taaemmas saadakseen hiukset silmiltä.

Catan kohatti harteitaan, kun toinen kysyi hänen mielessään olevaa suunnitelmaa.
"Ei minulla sellaista ole. Ajattelin vain että voitaisiin tehdä yhdessä...jotain?" Hän hieman toisti lauseensa ja aivan uhallaan piti pienen tauon sanojen välissä. Se kuulosti vihjailulta, mutta ovelalta sellaiselta. Miten siitä pystyi olemaan varma mistään tarkoituksesta.

"Onks sulla tänään jotain oleellista puuhaa vielä?" Emo kysyi sitten hymyillen viattomana Leviathanille. Kyllä Catan ideoita keksi, eri asia olivatko ne hetero Levin mieleen.
"Voitaisiin vaikka hakea kiinalaistaruokaa ja jotain keksiä?" Hän heitti kehiin heti yhden suunnitelman. Kiinalaista ruokaa tikuilla. Ja jälkiruokaa tietenkin. Jos tuo hevaripoika olikin hetero, kyllä Catan saisi toisen ainakin ajattelemaan hänestä lämpimiä, jos ei muutakin. Tämä oli pitkästä aikaa hyvä haaste.

Toisella ei kuulemma ollut suunnitelmia, mutta he voisivat tehdä jotain yhdessä. Tauko, jonka jopa Levi luki vihjaavaksi ei ainakaan helpottanut punan laskettumista hevaripojan kasvoilla. Hän ei tiennyt tarkoittiko Catan vihjailla, joten hän yritti olla reagoimatta siihen. Mikä oli hyvinkin hankalaa, ujona poikana Leviathan ei uskaltanut katsoa edes toisen päätte, vaan tuijotteli häveliään vienosti sivuun.
Toinen kysyi oliko Leviathanilla… puuhaa tälle päivälle. Poika katsahti blushattuna toista ja pudisti hivenen päätään.
“Ei ole suunnitelmia”, mustatukkainen hevari vastasi tummalla äänellään. Ihme kyllä tyystin takeltelematta. Toinen ehdotti, että he voisivat hakea kiinalaista, Levin kasvolla käväisi hymy tuon kohauttaessa olkiaan. Pojan onni, että Naten mieliruokaa oli nimenomaan kiinalainen, joten ongelmia puikoilla syömisen kanssa ei suuremmin ollut. Eriasia miten paljon tilannetta hankaloittaisi mahdollinen hermostuneisuus toisen pojan seurassa. Pahinta oli, ettei Leviathan edes tajunnut, miksi kyseistä hermostuneisuutta ilmeni.

“Sopii”, poika vastasi takeltaen ensimmäisen kirjaimen kanssa. Levin olisi pitänyt pitää itseään todella tyhmänä, sillä toinen oli biseksuaali ja poika, joka pyysi Leviä ulos. Jollain tasolla hän myös tiedosti, ettei se ollut niin viatonta kuin annettiin ymmärtää. Sinisilmäisesti poika kuitenkin nieli sen viattomuuden ja vieläpä edesauttoi toisen tilannetta.
“Me voidaan varmaan tulla tänne takaisin, Natella on leffoja ja niin edelleen”, Lewviathan rupesi selittämään, tajuten kuitenkin hieman jäljessä mitä sanoi. Poika olisi voinut ihan hyvin purra kielensä poikki. “Anteeksi, nyt minä tarvitsen tupakkatauon”, poika sanoi ja nousi jaloilleen joutuen ohittamaan Catanin tuon edestä ja läheltäkin. Poika oli hyvinkin punainen kasvoiltaan, vaikka kasvoille valahtaneet pitkät ja mustat hiukset sitä peittivätkin. Harppaavin askelin poika marssi olohuoneen tienoolla sijaitsevasta ovesta parvekkeelle ja nappasi huultensa väliin tupakin pöydältä, johon tiesi Nazarethin ne jättäneen .Tupakkaan pistettiin tulta taskusta kaivetulla sytkällä ja hermostuneisuutta pyrittiin purkamaan tupakilla. Se oli hyväksi todettu keino. Helvetti, mikä häntä tänään oikein vaivasi?!

- veenyi .__. Voit heittää Catanin vaikka seuraamaan tai jtain~ -

Catan kohotti kulmaansa, muttei kerennyt sanoa mitään, kun Leviathan ilmoitti jo menevänsä tupakalle ja katosi hänen viereltään. Vai että he voisivat tulla tänne ja katsella elokuviakin? Tuon olisi voinut ottaa todellatodellatodella hienovaraisena vihjailuna, mutta niin emo ei uskaltanut asiaa ajatella. Todennäköisesti toinen ei ollut edes ensin tajunnut miltä asia oli kuulostanut. Olihan Levi selvästi punastunutkin. Sängyltä noustiin ja hiuksia aseteltiin hieman paremmin. Sitten Catan asteli ulos huoneesta ja toisen perässä parvekkeelle.

"Eikö veljes meinaa sitten tänään olla ollenkaan kotona?" Poika kysyi sitten päästyään toisen vierelle. Hymy koristi Catanin kasvoja ja silmät tapittivat katsoa Leviathania hetken, kunnes niiden suunta käännettiin katselemaan parvekkeelta alas. Asunto ja alue ei todellakaan ollut ihan mistään siisteimmästä päästä.
"Ootko kauankin polttanut?" Hän kysyi sitten ja sai näin tekosyyn kääntyä jälleen toisen pojan puoleen. Ei se tosissaan häntä edes kiinnostanut. Saisi Leviathan tervata keuhkonsa ihan rauhassa, mutta kysymyksillä hän sai joka kerta syyn katsoa hevaria. Polttihan hän itsekin, muttei tosissaan paljoa. Ehkä yhden tai kaksi tupakkaa päivässä.

Ajatukset hyökkäsivät Leviathanin kimppuun kaikella tulivoimalla, säälittä. Tupakkaa imettiin alkuun hyvinkin tiuhaan, mutta hieman rauhoituttuaan hevaripoika tasoitti tahdin löyhemmäksi. Parvekkeen ovi kävi, ei pojan tarvinnut kyseenalaistaa sitä, että saapuja oli Catan. Hän tiesi sen varmaksi katsomattaankin, mutta joku sai pojan silti vilkaisemaan toista sinisillä silmillään.
Emo kysyi etteikö Nazareth aikonut olla tänään kotonaan. Levi oli karahtaa taas punaiseksi, mutta onneksi vain oli.
“Luultavasti Nate käy, mutta en usko hänen viihtyvän kauaakaan”, Levi vastasi. “se on oletettavasti sopinut koko illan täyteen kaikkea.”

Toinen katseli alas parvekkeelta, Levi pisti sen merkille sivusilmällään, jolla ahkerasti toista poikaa vilkuili. Mustatukkainen, pidempi pojista nojautui vasten kaidetta karistaen tupakkiaan alas maahan tuhkakupin sijaan. Poika hymähti pienesti itsekseen.
Catan esitti kysymyksen, joka sai aran pojan säpsähtämään. Olisihan toki pitänyt arvata, ettei toinen hiljaa ajatellut seistä. Ja jostain syystä ajatus ei edes haitannut.
“Minä olin kaksitoista aloittaessani ja siitä on jo jonkinmoinen hetki”, Leviathan vastasi hymyillen pienesti. Kauaa ei kehdattu katsoa, vaan pää käännettiin ja katse lipui pois. Pitäisi sanoa jotain. Mitä? Siinäpä kysymys.
“Poltatko?”, Levi päätti sitten kysyä, vaikka se kai aika typerää olikin. Tai niin poika kovasti luuli. “Ota toki tuosta pöydältä, jos kelpaa.”

Catan nyökkäsi hieman, kun toinen ilmoitti veljensä varmasti vain käyvän. Se oli hyvä. Ei emo kaivannut enempää seuraa...Ainakaan vielä. Leviä kohtaan oli herännyt mielenkiinto ja poika miltei toivoi sen kestävän normaalia pidempään. Toinen kertoi aloittaneensa tupakoinnin 12-vuotiaana ja se sai Catanin suun loksahtamaan pienesti auki. Mikäs pahis Leviathan olikaan? Ei hän aivan tuollaista vastausta ollut odottanut.

Lyhyt kysymys ja perään kehotus heitettiin ja emo vilkaisi hieman tupakoita pöydällä.
"Silloin tällöin, mutta loppupeleissä aika harvoin." Hän vastasi hieman sekavasti katsellen Leviathania. Toinen oli kyllä hyvännäköinen. Persoonallisella tavalla.
"Joskus aloitin ihan vaan uhmatakseni vanhempia, mutta eipä siitä tapaa kuitenkaan tullut." Hän naurahti perään. Niinhän se oli ollut. Ihan vain vanhempien kiusaksi emo oli hankkinut itselleen askin ja poltellut niitä.

Toinen reagoi Levin vastaukseen yllättyneesti. Eipä kai se outoa ollut, hevari oli kuitenkin niin kesyn oloinen. Tarjouksesta huolimatta toinen ei ottanut tupakkaa, kertoi vain polttavansa harvoin. Leviathan nyökkäsi katse yhä pois käännettynä. Toinen kertoi aloittaneensa uhmalla, Leviathan hymähti pienesti.
“Hassua.. Minun vanhemmat vain nauroivat, kun Nate pisti viisitoista kesäisenä jonkun hoitonsa paksuksi. Isä kuittasi sen vain kehotuksella käyttää jatkossa kumia”, Levi kertoi, joskin miltei tahattomasti. Hän oli vain ajatellut ääneen, eikä vieläkään tajunnut sanoneensa sitä ääneen. heillä vanhemmat ottivat suurimman osan tempauksista huumorilla. Toisinaan taas jostain kärähtäminen saattoi johtaa tajuttomaan meteliin, tavaroiden paiskomiseen ja pahimmassa tapauksessa jopa lyömiseen. Leviathan niin häpesi vanhempiaan kännissä, vaikka heitä rakastikin.

Poika veti savua keuhkoihinsa vielä muutaman kerran kääntyen sitten ympäri ja astuen askelen lähemmäs pöytää tumpaten tupakkansa pöydälle jätettyyn tuhkakuppiin. Jälleen sinisin silmin vain vilkaistiin tuota emoa, josta Levi ei oikein osannut sanoa mitään. Hän tavallaan piti Catanista, tavallaan taas ei.. Tai ainakin tuo jollain tasolla ahdisti hevaria.

"Taitaa olla rennot vanhemmat." Catan naurahti ja katsoi miten toinen tumppasi tupakkansa. Mitäköhän hänen porukkansa sanoisivat, jos hän laittaisi jonkun tytön paksuksi? No, niiden mielestä emosta pitäisi sitten tulla isä. Abortti tai adoptiohan eivät olleet vaihtoehtoja. Toinen oli siis saanut tupakkansa poltettua, joten Catan asteli takaisin sisälle ja siirsi hieman otsahiuksiaan.
"Käyääks nyt hakee safkaa?" Hän kysyi sitten kulmaansa kohottaen, vaikka ei ollut edes kääntynyt Leviin päin. Tiedä vaikka toinen olisi vielä parvekkeella. Olohuonetta kun nyt katseltiin.

"Mitäs muita paheita sulla on ku tupakointi?" Hän jatkoi sitten puheluaan ja veti kännykän taskustaan vilkaisten siitä kelloa. Viestejä tai puheluita ei huomaamatta ollut tullut. Ehkä oli vain hyvä. Ei ainakaan heti ollut parempaa seuraa tiedossa kuin hevaripoika.

Leviathan kohautti olkiaan. Rennot, toisinaan tuntui että hieman liiaksikin. “Ne on alkoholisteja”, lipsahti pojan huulilta, joista alinta tuo puri samantien itselleen vihaisena. Ihan kuin sitäkin olisi kaikille pitänyt mennä sanomaan.
Pitkätukka käveli Catanin perässä takaisin sisälle, heilautti hiuksia silmiltään ja katseli toisen selkää. Emo kysyi, hakisivatko he ruuan nyt. Levi nyökkäsi tajuten sitten, etteihän toinen sitä häneen selin voinut nähdä.
“Sopii”, kuului lyhyt ja yksinkertainen, sanallinen vastaus.

Toinen kysyi paheista, katseli kännykkäänsä. Leviathan raapi päätään ja katsoi toisesta pois. “Eipä juuri”, poika vastasi käheästi ja hiljaa. Hänelläkö? Häntä olisi voinut tunnontuskitta verrata enkeliin, jos ulkomuotoa ei otettu huomioon. Tosin, olihan Leviathanillakin ollut hetkensä… Angel nousi mieleen ja purren huultaan poika ravisteli päätään saadakseen sen tytön pois päästään. Ei nyt, olkoonkin kauneinta, mitä hevarin sinisillä silmillä oli koskaan nähty.

Catan kääntyi ympäri, kun toinen oli maininnut vanhempiensa olevan alkoholisteja. Hänen olisi kai pitänyt tuntea myötätuntoa, mutta sitä tunnetta ei rekisteröity. Omalla tavallaan hänen olisi tehnyt mieli kysyä asiasta enemmän. Omat vanhemmat kun tuntuivat välillä olevan wannabe pyhimyksiä. Asia kuitenkin ohitettiin.

"Ei paheita? Taidat olla aika kilttipoika." Catan naurahti ja hymyili toiselle. Ei toisen ulkomuodosta sellaista voisi uskoa...Tai toisaalta.
"Sitten sinulla on varmasti jotain epätavallisia seksifantasioita." Emo totesi ja alkoi kiskoa tennareita jalkoihinsa. Hän voisikin loppupeleissä vaatia saada jäädä yöksi.
"Juotko sinä? Vai ootko absolutisti?"

Levin kertoessa vanhemmistaan, kääntyi emo ympäri. Hevaria toisaalta ahdisti, mutta toisaalta taas.. No, hänellä oli kaikin puolin outo olo.
Toinen ihmetteli, ettei Leviathanilla ollut paheita. kutsui naureskellen kiltiksi pojaksi, hymy oli pysäyttävä. Leviathan piti siitä ja se jos jokin oli hämäävää. Hän ei oikein tiennyt mitä olisi pitänyt ajatella ja mistä. Lievästi ilmaistuna poika oli hukassa.
Seuraava lause sai pojan kasvoille hämmennyksen, ja kun sanat täysin reagoitiin poika meni vaikeaksi ja häveliäänä tapauksena karahti kasvoiltaan punaiseksi.
Leviathan aukoi suutaan kuin kala kuivalla maalla, eikä kehdannut enää edes katsoa emoa. Apua.

“E -en juo”, poika vastasi esitettyyn kysymykseen yhä toiseen katsomatta. Jostain kumman syystä Catan oli saanut hänen päähänsä epätavallisia seksifantasioita, asioita, joita hän ei ollut koskaan aiemmin edes voinut kuvitella ajattelevansakaan.

- se ei btw ottanu niitä tennareita missään välissä pois (; -

Catan asteli Levin eteen ja sipaisi tuon poskea varovasti.
"Sä punastut aika helposti." Hän huomautti ja virnisti päälle. Sitten poika astelikin jo ovelle, muttei avannut sitä. Katsella etsittiin kissoja. Jos ne vaikka karkaisivat oven avauksella. Eihän sitä koskaan tiennyt.
"No sitten en ehdota, että hommattaisiin jostain myös juomista. Enhän tahdo turmella vakaumuksiasi." Catan huomautti hieman jälkijunaan toiselle kommentin tuon alkoholittomuudesta. Ehkäpä toinen pelkäsi muuttuvansa myös alkoholistiksi, jos vanhemmat kerta olivat sellaisia.

Emon kännykkä alkoi soida, ennen kuin hän kerkesi harkita oven avaamista tai sanomista jotain muuta Leviathanille. Pienen tuhauksen saattelemana kännykkä kaivettiin taskusta. Ruudulla luki nimi Artair, joten kännykkä työnnettiin takaisin taskuun. Saisivat sitten hetken kuunnella From First To Lastin Worlds awayn kertausta. kerran kertaus kerkesikin soida kokonaan ja hetken verran uudestaan, kunnes puhelin hiljeni.


//Hups xD Oletin automaattisesti et se on ottanu kenkänsä >< Nooh, mokia sattuu xD //

Toinen tuli lähemmäs, kosketti ja kertoi Leviathanin punastuvan helposti. Catan todellakin häkelsi hevaria. Miksi tuo oli koskenut, miksi ollut noin lähellä? Pian tuo kuitenkin oli jo ovella, Leviathan hukutti itseään hiustensa verhon taakse. Voi helvetti, kuinka hän osasikaan olla sekaisin.
“Okei”, poika kuittasi pienesti hymyillen toisen sanat. Sopi hänelle hyvin, ettei ruvettu ahdistelemaan tyrkyttämällä alkoholia.
Catanin kännykkä soi, tuo tunki sen vilkaistuaan takaisin. Leviathan ei edes kysynyt, vaan katseli toista hiustensa lomasta.
“Mennään”, poika kehotti käheällä, tummalla äänellään ja asteli toisen luo. Kissoja varoen vilkaisi ympärilleen avaten oven ja jälleen kerran tyrkäten toisen hienovaraisesti ulkopuolelle seuraten itse perässä.

Puhelin hiljeni, Leviathan sipaisi hiuksiaan varmistettuaan vielä, että ovi varmasti meni lukkoon ja ettei mitään ollut tippunut taskuista asuntoon. Mitään meinasi lompakkoa ja avaimia, noin pääasiassa.

- sattuu, sattuu, täysin inhimillistä : D -

Levi ei kysynyt miksi kännykkään ei oltu vastattu ja se kävi emolle paremmin kuin hyvin. Hän oli ottanut aamuna yhteen veljensä kanssa, mutta ei kai se ollut erikoista. Artair epäili todennäköisesti nyt että hän tekisi jotain pahaa tällä hetkellä. Yrittäisi karata kaupungista, tai liftaisi tien varressa. Koomista. Kyllähän Catanilla kävi joskus kotoa karkaaminen edelleen mielessä, mutta kyllä hänellä silti itsesuojeluvaistoa oli. Eihän hän nyt herranjumala liftaamaan menisi!

Catan ei estellyt, kun toinen tyrkkäsi hänet taas ovesta, mutta nyt vastineeksi ulkopuolelle. Levi ei muuten tainnut innostua koskemisesta, joten ainakin jotain saatiin irti tönimisellä.
"Sähä oot kova tönimään. Mäkin voin alottaa tollasen linjan." Catan naurahti hieman ja tökkäsi hennosti toista kylkeen. Näin läheltä katsottuna toinen näytti todella hyvältä. Paremmalta kuin kauempaa. Pieni virne nousi emon kasvoille ja hän sipaisi hieman Leviathanin hiuksia sivummalle, jotteivat ne valuisi lähelle silmiä.
"Sä oot aika hyvännäköinen, tiesitkös?" hän totesi sitten ääneen ja otti sitten pienen askeleen kauemmas toisesta.
"Eikä tartte hämmentyä. Ajattelin vain kertoa..."

Catan sanoi Leviathanin olevan kova tönimään, ilmoitti itsekin aloittavansa sillä linjalla ja sitten tökkäsi kylkeä. Levi ynähti pienesti, siniset silmät katsoivat toisen kasvoihin, eikä Levi voinut olla tiedostamatta yllättävää läheisyyttä. Ja kumma kyllä se ei tuntunut pahalta. Oletettavasti sen olisi pitänyt, ja se teki tilanteesta epämiellyttävän. Leviathan ei todellakaan tiennyt mitä oikein ajatteli. Catan virnuili, Levia ahdisti, mutta toisaalta taas ei. Ristiriitaisuutta. toisen ääneen lausuma kohteliaisuus oli kuin tiukka isku nyrkillä vasten kasvoja. Hevarin silmät laajenivat säikähdyksestä, toinen oli ennen sanojaan koskettanut hänen hiuksiaan. Poika tunsi itsensä kohdelluksi kuin tytön, ja tyttöhän hän ei ollut. Ja oletettavasti Catan myös tiedosti sen. Tietenkin tiedosti, mutta tuo oli biseksuaali. ja Leviathan ei todellakaan tiennyt mitä olisi tullut mistäkin ajatella.
Toinen meni kauemmas ja Levi oli toisaalta siitäkin pettynyt. Mikä hänen oli?
Catan kertoi, ettei tarvinnut hämmentyä, kunhan ilmoitti. Ja mitä sanojen olisi kuulunut tehdä? Helpottaa vai? No ei se siten ainakaan mennyt.

Olisiko pitänyt sanoa jotain? No, eipä siinä osattu. Kasvoiltaan punaisena vielä kerran emoa vilkaisten poika lähti alas portaita. Mitähän tästäkin vielä tällä menolla kehkeytyisi?