Ehkäpä elämä onkin vain sitä, miltä tuntuu

Toinen oli järkyttynyt kohteliaisuudesta. Tosin, sitä Catan oli osannut odottaakin. Ei se siis ihme ollut. Kumpikaan ei sanonut hetkeen mitään, kunnes lopulta Levi lähti painelemaan alas portaita. Emon olisi tehnyt nauraa ääneen ja kovaan, mutta ei hän kehdannut. Toinen oli niin reppana! Koskaan hän ei ollut tavannut tuollaista. Noin...Vaikeaa. Tästä saattaisi tulla todella todella mielenkiintoista. Catanhan ei luovuttaisi ennen kuin pääsisi huulikontaktiin. Eikä väkisin, vaan niin, että Leviathan olisi täysillä mukana.

Emo lähti hieman jälessä portaat alas ja pihalle. Nyt hänen teki mieli tupakkaa, mutta sitä ei viitsitty toiselle kertoa. Juurihan hän oli kieltäytynyt. Ihmeellinen asia tuo nikotiinin tuska.
"Et nyt saa karata, vaikka vähän kehun." Catan huomautti Leville hymyillen mahdollisimman lämpimästi. Harvemmin hän sellaisen ilmeen kasvoilleen väänsi. Eihän se nytkään ollut aito, mutta varmasti vakuutti.
"Onks tässä lähellä jotain kiinalaista mestaa? Tai jotain muuta mistä voi hakee ruokaa?"

Toinen tuli perässä, mutta kielsi karkaamasta kehuista huolimatta, nolostellen sinisilmä vilkaisi emoon. Toisen hymy oli lämmin ja se onnistui rauhoittamaan naiivia poikaa hitusen.
“Ei pitkääkään matkaa”, poika vastasi esitettyyn kysymykseen jatkaen matkaansa kädet turvallisesti syvälle taskuihin tungettuina. Tässä ihan lähistöllä oli jo tutuksi tullut kiinalainen, jota Levi suosi siinä missä Natekin.
Hevari vilkaisi hiustensa lomasta seurasiko Catan häntä, pojan jalat kulkivat eteenpäin. Leviathan yritti jättää huomiotta kaikki epämääräiset tyypit, vaikka oli tuntevinaan nahassaan tuijotuksia. Kuvitteli varmasti.

Ei matka todellakaan pitkä ollut, sillä pian he löysivät jo perille ja sitä itse suuremmin tiedostamatta Levi piti ovea auki Catanille päästääkseen tuon edeltä.

Catan astui sisälle kiinalaiseenravintolaan. Kai täältä nyt saisi mukaan ruokaa? Olisi omituista jos ei saisi. Emo nappasi telineestä itselleen ruokalistan ja alkoi selailla sitä. Jokaisessa paikassa taisi olla lähes samat ruuat tarjolla. Ainakin hänen mielestä lista näytti miltei samalta, missä hän yleensä aterioi. Nimet olivat vain hieman muunneltuja. Kieli kostutteli huulia ja lipaisi samalla hieman kahta huulilävistystään.
"Onko sulla jotain vakkaria mitä aina otat?" Catan kysyi vilkaisten sitten Leviin. Edellisestä aiheesta ei saisi vielä puhua. Toisen pitäisi antaa rauhottua ja myöhemmin voisi iskeä uudelleen. Niin hän tekisi.

Poika jatkoi listan selailua, kunnes laski sen takaisin paikoilleen, ei hän tiennyt mitä ottaisi. Voisi vaikka pyytää vain päivän erikoisen, niin eiköhän se sillä selviäisi.

Catan astui sisälle ja Leviathan seurasi perässä antaen oven sulkeutua jälkeensä. Tälläkertaa poika ei töninyt, varoi moista tarkoin. Poika ei ottanut itselleen ruokalistaa, hän osasi sen jo miltei ulkoa, mutta kurkki silti Catanin olan yli, mikä ei sinänsä toisen lyhyyden tähden kovin vaikeaa ollut.
Toinen kysyi vakioista, Leviathan pudisti hieman päätään. “Minä pidän vaihtelusta”, poika vastasi tummalla ja miehisellä äänellään. Tällä kertaa hän voisi tahtoa katkarapuja, mutta siitä oivalluksesta ei ollut paljoakaan hyötyä, sillä nekin voitiin laittaa niin monella eri tavalla.
“Sinä päätit jo?”, Leviathan kysyi siirtäen hiuksiaan silmiltään ja katsellen ympärilleen. Ei mitään erikoista, johon reagoida. Tavalliselta näytti, mikä johtui kaiketi siitä, että ympäristöön oltiin totuttu.
Jokin sai pojan muuttamaan lennosta mieltään, hän tahtoi sittenkin riisiä ja häränlihaa. Ties mistä moinen päähänpisto iski, mutta iskipä kuitenkin.

Ajatus häränlihasta sai pojan tosiaan nälkäiseksi, tai ainakin tajuamaan nälkänsä, jota aiemmin ei oltu pahemmin tiedostettu.