Ehkä myrskyjä onkin siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu

//Ganzebloem ja Damien kiitos ♥//

Herätyskellon raastava pirinä kantautui huoneen toiselta puolelta. Alphonse ei olisi vain halunnut avata silmiään, ryömi hetken ympäri kunnes tajusi, ettei se saisi pirinää loppumaan. Nuristen poika nousi ja käveli pöytänsä luo. Väkivaltaisesti hän löi herätyskellon hiljaiseksi. Kello oli kahdeksan.

Hän huokaisi syvään ja lähti jyskyttämään huoneestaan alakertaan. Vanhemmat olivat tähän aikaan jo töissä, tai isä ainakin, äiti taas oli vähän milloin missäkin. Onnistuipa Al melkein kaatumaan portaissa astuttuaan vahingossa yhden askelman yli.
"Hemmetti", hän puolittain kiljahti säikähdyksestä, mutta pääsi kuin pääsikin ehjin nahoin alakertaan. Rutiinin mukaan Alphonse meni keittiöön, vaikkei oikeastaan ollut nälkäinen. Ehkä keittimessä olisi kahvia jäljellä.

Eipä ollut kahvia. Poika tuhahti turhautuneesti ja alkoi laittaa uutta, tiputteli huolimattomuuttaan kahvinpuruja pöydälle. Saatuaan juoman tippumaan Alphonse levitti eteensä päivän lehden. Oikeastaan hän ei lukenut sitä, mitä nyt silmäili otsikot ja ehkä jotain kiinnostavalta vaikuttavaa artikkelia.

Damien oli herännyt ennen Alia, kuten joka aamu. Puoli kuudelta. Hän ei koskaan hennonut herättää veljeään, vaan jätti sen herätyskellon huoleksi. Koska hän tiesi, että Al ei haluaisi herätä yhtä aikaisin mitä hän itse. Poika oli vessassa, kun kuuli herätyskellon soivan. Hetken päästä velipoika rymisteli portaissa, ja ilmeisesti kaatui, koska kirosi kovaäänisesti.

Damien hipsutteli hiljalleen alas portaita. Yläkerran vessa oli paljon mukavampi kuin alakerran, joten poika oli ollut siellä, siitä huolimatta, että oli jo pari tuntia ollut alakerrassa lukemassa naistenlehtiä. Damien nappasi tupakka-askin pöydältä, ja kävi hakemassa toiselta pöydältä tulitikut. Hän laittoi ne taskuihinsa. Poika oli jo päivävaatteissaan.

"Huomenta, saanko mäkin kahvia?" Damien kysyi iloisesti hymyillen, kuullessaan kahvinkeittimen äänen. Hän istui Alia vastapäätä pöydän ääreen, ja odotti että toinen mahdollisesti laskisi lehden kasvojensa edestä.

Al rapisteli sanomalehden kanssa. Siellä ei tänään ollut mitään kiinnostavaa, ja Alin keskittymiskyky riitti lukemaan vain sarjakuvat. Hän haukotteli makeasti. Sitten Damien ilmestyi ovensuuhun ja istuutui keittiönpöydän ääreen vastapäätä brunettia.
"Huomenta", hän tervehti taiteltuaan lehden, "ota ota. Sit ku se on valmista."

Poika nojautui pöytää vasten väsyneenä. Hän oli herännyt keskellä yötä jostain käsittämättömästä syystä, mutta onneksi saanut jo jonkin ajan päästä unta, tai ainakaan kyseinen aikamääre ei ollut tuntunut mitenkään liian pitkältä silloin. Nyt hänestä tuntui, että univajetta saattaisi olla. Tosin, pian saataisiin kofeiinipaukku, sen piristävä vaikutus oli yleisesti tiedossa.

"Monelta meillä alkaa koulu?" hän kysyi Damienilta muistettuaan sellaisen pikkuseikan kuin opiskelu. Sinne ehtisi. Tuskin tunnit alkaisivat kovinkaan pian, kun herätys oli ollut kahdeksalta.
"Kuin pitkään sä oot ollu jo ylhäällä?" poika mietti katsellessaan toisen täysvarustusta, "mä en ymmärrä miten joku voi herätä joskus melkeen vielä yöllä."

"Tietenkin vasta sitten kun se on valmista", Damien sanoi. "Se ei ole vielä valmista."

Poika nousi, ja käveli jääkaapille. Siellä oli, kuten aina, melkein kaikkea mahdollista. Mutta ei Damienilla oikeastaan ollut nälkä. Hän vain halusi kahvia. Ja tupakkaa. Sitten hän voisi aloittaa päivän kunnolla. Ei sillä että häntä olisi väsyttänyt, mutta aamu ilman kahvia ja tupakkaa tuntui tyhjältä.

"Koulu alkaa vasta yhdeltätoista", Damien vastasi veljelleen. "Mä olen herännyt puoli kuudelta, ihan kuin joka aamu. Kyllä sun pitäis tietää. Ja se ei todellakaan ole mitään yötä enää", poika lopetti, ja lähti kohti terassin ovea.

Ulos päästyään Damien otti tupakan askista, joka oli hänen taskussaan, ja sytytti sen. Aurinko paistoi jo korkealta, kuten eilenkin. Taivaalla ei juuri ollut pilviä, vain yksi, vanhan, vihaisen miehen näköinen.

Alphonse jatkoi puolittain pöydällä virumistaan.
"Vasta yhdeltätoista", hän mutisi, "mä oisin voinu nukkua vielä tunnin. Hitto kun en muistanu siirtää sitä kelloa myöhempään", hän narisi ja käveli jääkaapille, "mitä siellä on?"

Jääkaapissahan oli vaikka mitä. Damien lähti tupakalle, Al vilkaisi hänen peräänsä ja jatkoi jääkaapin sisällön tutkimista. Lopulta hän nappasi käteensä jugurttipurkin. Kahvi jatkoi tippumista, Al vilkaisi keitintä, kaivoi esille lusikan ja seuraili isoveljeään parvekkeen ovelle. No, tupakan haju ei ollut hänestä kovin mukava, mutta hän vain halusi jutella.
"Onhan se vielä yötä, aamuyötä", sanoi Al syötyään lusikallisen jugurttia ja tiesi kuulostavansa näsäviisaalta, "sitä paitsi siitä on melkein kolme tuntia jo. Miksi tuo kahvinkeitin on noin hidas? Se on varmaan hajoomassa, vanha rämä. Vois vihjasta että pitää hankkia uus, vaik eiköhän ne sen itsekin tiedä."

Brunetti palasi kuitenkin kohta taas keittiöön heittämään tyhjäksi syödyn jugurttipurkin roskiin.
"Kahvi on valmista!" huusi hän pian koettuaan iloisen yllätyksen. Ottaessaan kaapista mukeja hän onnistui pudottamaan yhden lattialle.

Al liittyi pian Damienin seuraan, kädessään jugurttipurkki. Damien ei pitänyt jugurtista. Ei hän yleensä syönyt mitään aamuisin, vaikka äiti jaksoi hokea, että aamiainen on päivän tärkein ateria.
"Ei se ole yötä, edes aamuyötä. Aamuyö loppuu viideltä", Damien sanoi sauhuttelunsa välistä. Hän puhalsi savua ilmaan sykäyksittäin, niin, että siitä muodostui jono pyöreitä savupilviä.

"Niin, mä olen lukenut lehtiä kolme tuntia." Damien sanoi. "Se onkin huonoin kahvinkeitin mitä meillä on, etkö sä tiedä että niillä on jossain kaapissa hieno espressokeitin, ja vielä ainakin kolme muuta?"

Al lähti takaisin keittiöön, ja Damien vetäisi vielä viimeiset sauhut. Ja tumppasi sitten tupakan tuhkakupin reunaan. Pian pikkuveli jo huuteli kahvin valmistuneen. Damien käveli keittiöön, otti maasta Alin pudottaman kupin, ja kaatoi kannusta itselleen kahvia. Poika istui pöydän ääreen ja nosti jalkansa vastapäiselle tuolille.
"Nyt vasta aamu alkaa", Damien sanoi, ja joi kupista kuumaa kahvia.

"Aamuyö loppuu seitsemältä", sanoi Al Damienille, se oli hänen mittapuunsa, "mut voi kans olla et kaikilla on vähän oma aamuyö. Siis kuinka paljon kahvinkeittimiä meillä on, sanoitko sä viisi? Ja silti me käytetään tota vanhaa ja surkeeta." Al huokaisi turhautuneesti, "siis kuuntele nyt mikä ääni. Ihan ku jossai ammuttais konekiväärillä tai jotain."

Keittiössä Al kaatoi itselleenkin kahvia, ja Damien sanoi aamun alkavan vasta nyt. Pahansisuisesti Alphonse virnisti.
"Eli äsken oli vielä yö", hän vastasi virnistäen ja otti pitkän kulauksen. Juodessaan Al käveli ympäri keittiötä, niinkuin teki aina.

Damien istui pöydän ääressä ja joi kahviaan. Hänen mielestään aamuyö loppui viideltä, niin sen täytyi olla. Poika joi kuppinsa tyhjäksi, ja ajatteli hakevansa toisen kupillisen, mutta ei jaksanut vielä.
"Joo, meillä on viisi kahvinkeitintä, etkö sä tiennyt?"

Jaloillaan Damien esti yhden tuolin käytön, mutta eipä se kauheasti haitannut, sillä tuoleja oli lähemmäs kymmenen. Vaikka perheessä oli vain neljä jäsentä, ja vieraat ruokailivat ruokasalissa. Mitä tuolien tuhlausta.
Ei, vaan yö loppuu joskus kolmelta, sitten alkaa aamuyö. Aamuyö loppuu viideltä ja sitten on aamu. Mutta vasta kun saa kahvia, on oikea aamu", Damien selitti, ja pyöräytti silmiään.

Vihdoin Damien jaksoi hakea lisää kahvia. Hän laski täyden kupin pöydälle ja avasi yhden alakaapin, joka oli täynnä pienkodinkoneita. Siis sauvasekoittimia, vatkaimia ja sellaisia.
"Kato, täällä on kahvinkeittimiä", poika sanoi pikkuveljelleen. Hän yritti saada yhden hienoista kahvinkeittimistä ulos kaapista, ja onnistuikin, kauhen ryminän saattelemana.
"Hups", Damien virnisti. Hän alkoi nostella lattialle tippuneita takaisin kaappiin.

"Höh, sulla on ihan ihme logiikka", tuhahti Al, "aamu loppuu kuitenkin vasta joskus kauan ajan päästä", hän totesi pysähtyessään hetkeksi tarkastelemaan veljeään, hymyili kuitenkin ja joi kuppiaan tyhjäksi sanomatta ihme kyllä mitään. Damien yritti näyttää hänelle, missä niitä kahvinkeittimiä on, mutta onnistui rysäyttämään kerralla hirveän määrän tavaraa kaapista.
"Oliko kivaa?" kysyi Alphonse pirteästi, tietäen että se varmaan ärsyttäisi Damienia kovasti. Ei se mitään. Alponsekin kaatoi itselleen lisää kahvia, tällä kertaa hän jaksoi jopa laittaa sekaan vähän maitoa ja sokeria. Äskeinen kupillinen oli juotu mustana silkasta piristyksentarpeesta.

Poika istui keittiön pöydälle (tiesihän hän ettei elävä liha istu pöydällä), katsellen veljeään joka siirteli kodinkoneita takaisin kaappiin eikä lainkaan tuntunut kuuntelevan, kun hän kertoi että siellä on kahinkeittimiä, vaikka kyllä hän oikeastaan kuuli ja tiedosti asian. Pitkän kulauksen otettuaan poika laski mukin pöydälle ja hypisteli käsiään.
"Okei, siellä on kahvinkeittimiä. Mun pitää muistaa se kun seuraavan kerran tahdon keittää kahvia", hän sanoi ja kuitenkin laskeutui pöydältä ja mukinsa kanssa meni taas tutkimaan jääkaappia.
"Damien! Meillä on mansikoita!" hän ilmoitti.

Damien istui lattialla pudottamiensa pienkodinkoneiden kanssa. Hän tunki loputkin tavarat kaappiin ja sulki oven.
"Oli joo, tosi kivaa, sunkin pitäis kokeilla", Damien sanoi hieman kyllästyneellä äänellä. "Ei oikeasti. Älä koita", poika sanoi ja virnisti mielikuvalleen.

Damien nousi ylös ja vilkaisi pöydällä istuvaa Alia. Hän tökkäsi veljeään kylkeen.
"Sä olet elävää lihaa ja istut keittiön pöydällä", poika huomioi. Hän tökkäsi vielä uudestaan ja meni sitten ottamaan lisää kahvia. Damien nyökkäsi, kun Al sanoi että hänen täytyisi muistaa missä kahvinkeittimet olivat.

"Kerro muilummin, mitä siellä ei ole, niin äiti voi käydä ostamassa!" Damien huudahti. Ja onnistui melkein kaatamaan kahvinsa. Ei kuitenkaan ihan. Damien istui taas pöydän ääreen, juomaan kahviaan rauhassa. Hän haki lehtihyllystä naistenlehden ja alkoi selailla sitä, samalla hyräillen jotain, mikä kuulosti yhtäaikaa The Beatlesilta ja Britney Spearsilta. (Ei kovin hyvä juttu)

"Kaikki kielletty on aina hauskempaa", sanoi Alphonse huolettomasti ja onnistui kaatamaan mukinsa pöydälle, "vittu!" hän kirosi ja hyppäsi alas ottamaan rätin. Hän nosti kupin ylös ja pyyhki kahvia pöydältä, onnistuen jälleen tönäisemään mukia niin että se putosi alas lattialle ja särkyi. Poika alkoi kerätä sirpaleita lattialta.

Al käännähti hyvin arvaamattomalla liikkellä jääkaapilta iskien tuikkivat silmät veljeensä.
"Naistenlehti", hän totesi ja nojautui puolittain pöydälle kyynärpäidensä varaan kalastaen taas käteensä sanomalehden. Ei hän sillä mitään tehnyt, hypisteli vain ja vahingossa ryttäsi pari sivua.

"Ei aina, mutta yleensä", Damien sanoi vähän poissaolevasti, sillä hän selaili lehteä. Hän pysähtyi sivulle, jossa kerrottiin ADHD-lapsista ja niiden kasvattamisesta. Tekstissä sanottiin mm. 'vaikka lapsellasi on erityistarpeita, ei häntä saa asettaa kirkkaasti muiden edelle, varsinkaan sisarustensa'
"Mitä ihmettä sä sähläät?" Damien naurahti. "Siivoa sitten kunnolla kans."

Damien katsoi toinen kulma koholla veljeään, joka ilmoitti hänelle, että hän luki naistenlehteä.
"Niin, naistenlehti?" Damien sanoi ja pyöräytti silmiään. "Mitäs on maailmalla tapahtunut?" poika kysyi Alilta, joka luki sanomalehteä.

"Miten aiot kuluttaa kaiken tämä ajan ennen koulun alkua?" Damien kysyi. Aikaa tosiaan oli, vaikka elokuvan katseluun. Tosiaan...
"Hei, katsotaanko joku elokuva? Vai mitä sä haluat tehdä?"

"No kunhan kuule huvittaa söhlätä", säkätti Al kerätessään sirpaleita lattialta ja saatuaan suurimmat palaset roskakoriin nousi. Pikkusiruja saattaisi olla vielä lattialla. Ei hänellä kuitenkaan riittäisi kärsivällisyys niiden metsästämiseen imurin kanssa, ja hänen tuurillaan olisi imurikin pian tuusan nuuskana tai tukossa.

"En mä tiedä mitä maailmalla on tapahtunut", sanoi Al jatkaen lehden turhanaikaista hypistelyä, "en mä tätä oikeasti jaksanut lukea."

Damien kysyi, miten Al aikoi kuluttaa aikaa. Poika virnisti ilottomasti.
"En mä tiedä, ehkä mä vain söhlään ympäriinsä. Tai no jaa, ei varmaan. Voidaan me katsoa joku elokuva, se oli hyvä idea", hän totesi, hymyili sitten veljelleen nojaten edelleen pöytää vasten.

Damien vilkaisi lattialle, ja huomasi useita pieniä sirpalreita. Häntä inhotti ajatus, että ne jäisivät siihen ja että hän astuisi niiden päälle ja ne jouduttaisiin kaivamaan hänen jalastaan.
"Etkö sä aio imuroida?"

"Luetko sä koskaan lehtiä kunnolla? Kannattaisi, se on sivistävää", Damien sanoi, ja huomasi kuulostavansa aivan äidiltä. Voi ei, tähänkö oli nyt tultu? Tulisikohan Alista sitten isän kaltainen? Damien naurahti ajatuksilleen, ja sille että luki naistenlehtiä.

Al lupautui katsomaan elokuvaa. Hyvä juttu, eipä ehtisi enää tänä aamuna särkeä muuta.
"Mikä elokuva katsotaan? Ja mä en muuten liiku tästä ennen kuin nuo on imuroitu, en halua niitä jalkoihini", Damien ilmoitti. Hän laittoi yleensä kengät jalkoihinsa vasta kun meni ulos, koska tykkäsi olla paljain jaloin.
"Ja koska mä en voi liikkua tästä niin sun pitää imuroida, veli rakas." Damien väläytti Alille hurmaavimman hymynsä.

//tuolla on pieni hitti mutta ei kai se haittaa?//

Damien huomatti Alille imuroimisesta. Poika oli sanomaisillaan, että paskat siihen mitää jääny, mutta huomasikin muutaman sirpaleen aivan lähellä. Ja pari lisää, sitten vielä muutaman. Upsistakeikkaa.
"Mä meinasin sanoa että en mutta nyt mä huomasin paljon sirpaleita, joten kai mä sitten imuroin. Jos mä vielä hajotan jotain niin huudan", sanoi Al ja noustessaan onnistui liukastumaan, mutta tasapaino pysyi jotenkuten hallussa, "anna mulle sieltä se rikkaimuri, sä oot lähempänä sitä."

"Ei, mä en lue kunnolla", myönsi Alphonse, "mä en vaan jaksa. Ne artikkelit on liian pitkiä ja täynnä minipientä tekstiä joka pitäis jaksaa lukea ja tajutakin vielä. Ei siihen jaksa keskittyä, velikulta." Viimeisen lauseen sanoessaan brunetti väläytti veljelleen merkitsevän virnistyksen. Ei hän yrittänyt käyttää AD/HD:ta tekosyynä, sanoipa vain miten oli asioiden laita.

"Me voidaan katsoa joku kiva elokuva jota katsoessa ei tarvi ajatella kauheasti. Ei mitään dekkareita siis. Joku sellanen aivot narikkaan-elokuva. Ja mä imuroin ihan kohta", hän puhui pyöritellen käsissään veljensä ojentamaa pikkuimuria.

Damien kurotti ottamaan viereisestään kaapista rikkaimurin, ja ojensi sen Alille.
"Imuroi sitten kans kunnolla", poika komensi ja silmäisi epäillen lasinsiruja tuolinsa lähellä. Ne selvästi halusivät hänen astuvan päällensä, sen näki niiden ilmeistä! Ei. Mitähän hän taas sekoili.

"Katsothan sä sentään uutisia tv:stä?" Damien kysyi. Hän ei itseasiassa muistanut Alin koskaan katsoneen uutisia, mutta eipä hän voinut kuitenkaan tietää, eivät he koko ajan kylki kyljessä kulkeneet. Ei Damien itsekkään jaksanut sanomalehtiä lukea, mitä nyt välillä joitain. Hän luki enemmän naistenlehtiä.

"Sä saat valita sen elokuvan, koska jos mä valitsen niin se ei sitten kuitenkaan kelpaa sulle", Damien tuhahti. Hän ei liikkuisi senttiäkään ennen kuin lasinsirut olisi imuroitu pois. Hän tiesi olevansa hieman typerä, mutta eikö hänellä siihen nyt ollut oikeus, kun Al kuitenkin teki koko ajan jotain typerää.

"Joo joo, imuroin kunnolla. Tai ainaki sillee et sä pääset kävelemää ehjin jaloin veks täältä", sanoi Alphonse pyöräyttäen huvittuneesti silmiään veljelleen. Tuolla oli jonkinlainen lasinsiruneuroosi.
"Noi on niin pieniä et noi mitää satuta."

"Joo, joskus. Sillai et en mä mikää tynnyrilapsi oo, jos sä sitä pelkäät", nyt jo huomattavasti piristynyt brunetti vastasi Damienin kysymykseen.
"Mut sä et oo lukenu sanomalehtiä ainakaa mun nähden. Ei se haittaa, ne on aika usein pitkästyttäviä ja asiat saa tietää lukemalla otsikot."

"Oi, saanko?" kysyi Al iloisesti, "joo, okei, se on ihan ok mulle. Mutta täs on aikaa vielä, mä imuroin ne sirut kyllä." Hetki vierähti taas ja brunette napsautti imurin päälle, ja alkoi metsästää minimaalisia mukinkappaleita lattialta.