Lumen alle

//Otsikko on Happoradion kappaleesta Lumen alle :---)
Guinn feat Harley thank youu~

Ne viimeiset pari viikkoa olivat ehkä olleet tämän nuorukaisen sosiaalisempaa aikaa pitkiin aikoihin. Niin, nuori herra oli nimittäin alkanut viettää aikaansa Harley Ayresin kanssa, joka oli melkein päivittäin käynyt tapaamassa poikaa, joka oli yhä kotinsa vanki jalkansa takia.
Mutta nyt jalalla pystyi jo etenemään melko hyvin, joten täytyihän sitä lähteä heti testaamaan.

Robert Hamilton, tuttavallisesti Rob, käveli varovaisesti, mutta sulavasti eteenpäin kävellessään kohti erästä kerrostalorakennusta. Jalkaan vihlasi aina tietyn väliajoin, mutta se ei estänyt etenemistä. Käsikin oli jo parantumaan päin, siihenkään ei tarvinnut enää kipsiä ja kättä pystyi jopa nostamaan ylös ja laskemaan alas sen suurempia kipuja. Se oli jo huomattava parannus, sillä nyt poika pystyi tekemään koulutehtäviä entistä sujuvammin. Tosin poika oli pari päivää sitten palannut koulunpenkille, eli etäopiskelu sai nyt jäädä menneisyyteen. Ainakin toivottavasti.

Rob oli joutunut tulemaan linja-autolla asuinalueelle, eihän pojalla ollut enää kulkuneuvoa, sillä hänen rakas Harley Davidsoninsa oli kirjaimellisesti murskaantunut sellaiseen kuntoon, ettei sitä pystynyt korjaamaan. Eikö nuorukaisella ollut varaa ostaa uutta moottoripyörää. Robert oli surrut moottoripyöräänsä, sillä sitä duunaillessa ja korjaillessa aika oli kulunut huomaamattoman nopeasti. Nyt pojalla ei enää ollut mitään, minkä parissa aika kuluisi nopeasti.
Paitsi Harley Ayres, joka tosin ei ollut moottoripyörä, vaan ihan oikea ihminen ja naispuolinen sellainen.

Viimein poika oli päässyt erään kerrostalon pihalle, jonka hän totesi numeron perusteella oikeaksi taloksi. Robert ei ollut sanonut Harleylle etukäteen mitään tulostaan, yllättäminen tuntui nyt mukavalta vaihtoehdolta. Ja lisäksi pojalla oli mukanaan pieni lahja tytölle, joka oli häntä tukenut ne pari viikkoa. Totta kai Rob nyt tyttöä muistaisi, kun toinen oli ollut hänen seuranaan.
Robert seisoi viimein Harleyn oven edessä ja piteli toisessa kädessään yhtä ruusua. Aivan, poika oli ostanut Harleylle ruusun (poika oli käynyt kukkakaupassa kysymässä, minkälaisista ruusuista tytöt yleensä pitivät, mutta vastauksen poika kyllä olisi itsekin tiennyt. Suurin osa tytöistä piti ruusuista, joten Rob oli sellaisen mennyt ostamaan.) Tosin sillä hetkellä poika pelkäsi tytön ajattelevan ruusun olevan jotenkin romanttiseen mieleen tarkoitettu, mihin se ei todellakaan oltu tarkoitettu !
Vaikka olihan Harley todella kaunis, viehättävä ja mukava nainen, ja ansaitsisi saada ruusuja enemmänkin...
Joo, nyt Rob, keskity!

Ja niin nuori herra painoi ovikelloa, jonka jälkeen odotti hermostuneena oven toisella Harleyn näkemistä.

//... Jotenkin musta tuntu, että tästä viestistä tuli ihan kauhee, mutta uskon, että sä kestät XD

Harley oli parin viimeviikon aikana viettänyt paljon aikaa Robertin kanssa, ja siinä samalla myös ajatukset ja sekava tunnekirjo olivat selkeytyneet hänen onnekseen. Tyttö oli entistä varmempi siitä, että hän tosiaan saattoi tuntea nuortaherraa kohtaan jotain muutakin kuin pelkkiä ystävämielisiä tunteita, mutta epävarmaksi teki ajatus siitä, tunsiko Robert samoin? Vaikka Harley oli aiemmin rohkaistunut sen verran, että hän uskalsi jo ajatella jotain muutakin kuin torjutuksi tulemisen mahdollisuutta. Parin edellispäivän aikana vaaleaverikkö tuntui leijailleen aivan omissa maailmoissaan, hän oli tänään innostunut jopa siivoamaan perusteellisesti. Matot oli tuuletettu ja tampattu, lattiat imuroitu ja pölyt pyyhitty. Keittiön pöydältä olivat kadonneet viikkoja vanhat sanomalehdet ja mainoslappuset, tiskivuorikin oli pienentynyt huomattavan verran. Harleylla ei ollut aavistustakaan, mistä moinen innostuksenpuuska oli tullut, ja että oliko kenties Robert Hamiltonilla jotain tekemistä asian suhteen? Syyllä ei ollut kuitenkaan väliä, tyttö oli tyytyväinen siivoamisintonsa seurauksiin, hänen asuntonsa... Oma asuntonsa, oli pitkästä aikaa aivan tiptop kunnossa. Muutaman tunnin urakka kuulosti ajatuksena lähes hirvittävältä, mutta kun toimeen oli tarttunut, Harley pani merkille että siivoamisen lomassa onnistui jopa selventämään ajatuksiaan lisää.

Ovikellon ääni palautti tytön takaisin tähän maailmaan, jossa kaikki muutkin ihmiset elivät. Pieni riemun liekki pilkahti jossain vaaleaverikön sielun perukoilla, ja tuo hylkäsi tiskirätin lavuaarin reunalle, sännäten sitten eteistä kohti. Mitä jos se olisi Robert? Ei hän halunnut vaikuttaa liian innokkaalta! Harley vetäisi pariin kertaan rauhallisesti henkeä, ja kuroi muutamalla hitaalla askeleella hänen ja ulko-oven välisen välimatkan umpeen. Uusi syvä hengenveto, ja tyttö avasi oven kurkaten ovenraosta tutkaillakseen pimpottajaa. Vieras oli Robert, ihan niinkuin Harley oli hetkeä aiemmin veikkaillutkin, ja kyllä miehenalku oli toivottu vieras. Vaaleaverikkö avasi oven niin, että poika pääsi hänen kotinsa puolelle, pois rappukäytävästä. Kasvoille kohosi väkisin jälleennäkemisen riemusta johtuva hymy, ja tyttö joutui hieman toppuuttelemaan itseään, jottei tyystin säikäyttäisi Robertia innokkuudellaan. "Moi, mä mietinkin että koska sä tuut kylään... Onneksi mä jostain syystä siivosin koko kämpän... Ja hei, sähän oot saanu kipsit pois, todella kiva!" Harley puhui pirteästi kuin papupata ja hymyili leveästi, unohtakaa äskeinen maininta siitä yli-innokkaalta vaikuttamisen välttämisestä.

Tyttö käveli asuntonsa poikki suoraan olohuoneeseen ja rojahti sohvalle istumaan, ehkä hänen kotinsa ei ollut ihan niin hienosti sisustettu kuin Robertin, mutta ei se ihan slummihökkeliltäkään näyttänyt. Kodikas ja vähäkalusteinen, yksinkertaiset sävyt sisustuksen suhteen ja niin edelleen... Harley ainakin viihtyi asunnossaan ja oli ylpeä siitä, että se oli hänen asuntonsa. "Tuu tänne peremmälle vaan", vaaleaverikkö rohkaisi miehenalkua ja kuikuili käytävän puolelle, ehkä toinen oli onnistunut eksymään niinkin pienessä asunnossa?

Robert ehti vetää keuhkonsa täyteen happea, kun kuuli oven avautuvan. Poika suoristi ryhtinsä ja huulille ilmestyi pieni virne, kun Harleyn kasvot paikannettiin. Nuorukainen teki kasvoilleen pettyneen ilmeen, kun ei ollut onnistunut yllättämisaikeissaan.
”Mitä, eiks tää mun visiitti tullukaan ihan puun takaa” Rob sanoi kevyesti ja naurahti hyväntuulisesti. No jaa, ei hän nyt hirmuisen pettynyt ollut siitä, että Harley osasi odotella pojan tuloa. Oikeastaan se tuntui ihan mukavalta, että tyttö tosiaan oli odotellut hänen saapuvan.
… Olisikohan Robertin sitten pitänyt tulla jo aikaisemmin käymään? Äh, mistä jätkä sen nyt olisi tajunnut, ei hän osannut tulkita naisia ja naisten odotuksia! Huoh, ehkä Rob vain ei yrittäisi tajuta naisia ja naisten maailmaa, oli miehenä olemisessa hyvätkin puolensa.

”Joo, kipsit sai kenkää”, nuori herra puhui kovempaa ääneen, kun tyttö oli kadonnut oven suuaukolta ja poika riisui kenkiään eteisessä sulkien oven perässään. Poika suunnisti Harleyn äänen avulla tiensä olohuoneeseen, jossa tyttö jo istuikin mukavasti sohvallaan Robertia odottaen. Pojan suu loksahti auki, kun hän tiedosti, miten siistiä tytön asunnossa olikaan. Ruusu pidettiin yhä selän takana piilossa.
”Wou.. Täällähän on siistiä”, poika kehui ja katsahti Harleyhin vino hymy huulilla. Sitten poika paljasti selkänsä takana olevan ruusun ja hypisteli sitä hetken aikaa käsissään epätietoisena siitä, miten hänen kuuluisi siinä nyt olla.
”Tota.. Mä ostin sulle ruusun. K-kiitokseks siitä, että olit mun seurana ja apuna”, Rob töksäytti sitten, jopa kieli tuntui kadonneen. Poika ojensi vaaleaverikölle ruusun ja odotti tytön reagointia.

Harley virnisti otettuna Robertin mainitessa hänen kotinsa siisteydestä, no olihan hän sen eteen tehnytkin hommia ja puurtanut hiki otsalla, ei siisteys töitä tekemättä tullut. ”Kiitos”, tyttö hymähti ja katseli miehenalkua kulmat kohollaan, miksi tuo piti kättä selkänsä takana? Vastausta ei tarvinnut odotella kauaa, eikä arvailuja ehtinyt syntyä, sillä Rob vetäisikin esiin kauniin ruusun. Harley henkäisi ääneen ja leuat tuntuivat loksahtaneen auki, samalla kun kalpeille poskille nousi hento puna. ”Voi… Ei sun olisi tarvinnut!” tyttö hengähti yllättyneenä toisen kauniista eleestä, hän otti pojan ojentaman ruusun vastaan ja hymyili kiitollisena. Tuota hän oli osannut viimeisenä odottaa, ”Mä tein sen ihan omasta tahdostani, ja viihdyn sun seurassa hyvin… Joten älä luulekkaan että mä olisin tehnyt sen vain siksi että olisin tuntenut olevani jotenkin kiitollisuudenvelassa siitä että sä autoit mua niin paljon aikaisemmin…” pellavapää jatkoi hämmentyneenä. Eikai Robert oikeasti luullut että hän oli viettänyt niin paljon aikaa toisen kanssa ihan muista syistä, kuin pelkästä omasta vapaasta halustaan ja tahdostaan. ”Kiitos”, Harley oli edelleen yhtä leveää hymyä koko olemukseltaan, Robert oli kyllä onnistunut piristämään hänen päiväänsä todella paljon.

”Ole kuin kotonasi… Haluatko sä jotain… Kahvia ja pullaa?” tyttö paasasi vieralleen ja nousi sohvalta ylös aikeinaan etsiä jostain sopiva maljakko ruusulle, jottei se tyystin kuolisi. Askeleet veivät yhdelle keittiön kaapeista ja vaaleaverikkö otti esiin kapean, lasisen maljakon, täytti sen kädenlämpöisellä vedellä ja aseti ruusun siihen. Se näytti kauniilta kaikessa yksinkertaisuudessaan, ja valtasi paikkansa keskeltä keittiön pöytää. ”Mä pistän kahvin valuun, juotpa tai et”, Harley ilmoitti ja palasi takaisin keittiökaappien pariin. Suodatinpussi ja kahvinporopurkki löytyi nopeasti ja parissa minuutissa kahvinkeitin hyrisi ja porisi, valuminen veisi oman aikansa, joten olisi kohteliasta palata vieraan seuraan. Tytöllä ei ollut ennen Robertia käynyt yhtäkään vierasta… Jos enoa ei laskettu mukaan, mutta eno oli perheenjäsen, ei mikään ystävä tai varsinainen vieras sanan varsinaisessa merkityksessä

”Mä en ole ennen saanutkaan kukkasia”, Harley naurahti ja palasi takaisin olohuoneen puolelle. Hän istuutui takaisin sohvalle ja silmäili Robertia kiskoen samalla hupparinsa vetoketjua kiinni, ”Joten, mitä kuuluu? Mitä ne lääkärit sanoi… Että kuinka paljon sä saat rasittaa noita luitas?” tyttö kyseli kiinnostuneesti. Hänelle tulisi todella, todella huono omatunto jos miehenalku olisi kävellyt tänne asti tuskasta punaisena, vain hänen takiaan.

Harleyn reaktio ruusun saamiseen hämmensi poikaparkaa entistä enemmän - Robert lakkasi tyystin hengittämästä ja yritti nyt saada hengitysteitään kuntoon. Miten tämä tilanne pystyikään lamaannuttamaan hänet niin kovin? Vaikka eihän tässä pitänyt olla mitään erikoisempaa, poika vain antaisi ruusun kiitokseksi Harleylle ja... Niin, ei kai siinä mitään muuta pitänyt olla. Mutta kun nähdessään hennon punan Harleyn poskilla ja sen kiitollisen, kauniin hymyn tytön huulilla, jotain oli vain napsahtanut nuoren herran sisällä.
Mielenkiintoisia. Mielenkiintoisia nämä tunteet, todellakin.

Rob onnistui viimein nyökyttelemään vaaleaverikön sanoille siitä, että tyttö oli omasta tahdostaan ollut pojan luona ja että... Oli viihtynyt pojan seurassa? No, se oli kyllä jotain, mitä poika ei aivan odottanut kuulevansa. Robert oli heistä se hiljaisempi osapuoli, hän oli mielellään kuunnellut, kun Harley puhui. Nuorukaista ei oltu luotu puhumaan, joten yleensä Robert ajoi keskustelun siihen suuntaan, että toisen osapuolen oli helppo puhua.

Lopulta lamaantumisesta selviydyttiin ja poika jäi eksyneenä seisomaan tytön olohuoneeseen, kun Harley oli lähtenyt keittiöön. Poika haroi hiuksiaan kämmennellään ja kääntyi keittiön suuntaan kuitenkaan lähtemättä kävelemään sinne.
"Joo, kiitti", poika vastasi kahvipulla kysymykseen ja löysi tiensä sohvalle, johon istahti varovaisesti kuin peläten sen menevän rikki painostaan. Rikki sohva ei mennyt, joten poika pystyi jotenkin rentoutumaan siinä ja katseli ympärilleen. Hetki hetkeltä pojan oli paljon parempi olla tässä tilanteessa ja pian Robertista jo tuntuikin, että tilanne oli aivan hallinnassa.

Harley palasi olohuoneeseen puhuen pirteästi ja Robert soi toiselle pienoisen hymyn. Tyttö istuutui hänen viereensä ja kysyi kuulumisia.
"Mitäs tässä. Tosiaan, kipseistä pääsin eroon ja kuten oot varmaan huomannut, palasin takaisin koulun penkille tällä viikolla", Rob aloitti puhumisen pitkästä aikaa ja liikutti kättään, joka oli vielä viime viikolla kipseissä ollut, että käsi todellakin liikkui edestakaisin ja ylösalas.
"No... Mä saan kävellä sen verran kuin vaan jaksan. Sama pätee sitten käteen. Jos tuntuu kipua, niin täytyy ottaa rennommin. Eipä siinä sitten muuta", poika jatkoi ja siirsi katseensa Harleyhin.
"Mitäs sulle kuuluu? Vaikka eihän siitä ookkaan pitkä aika, kun viimeks nähtiin."

Harley kuunteli kiinnostuneena Robertin kuulumisia ja koitti pitää katsekontaktia yllä, mutta vain sen verran ettei se tuntunut tuijottamiselta. Niin olihan hän nähnyt nuorenmiehen koulussa, mutta klikkijaoksi kutsutun asian vuoksi juttelu oli jäänyt hyvin vähäiseksi, ja sekös jo itsessään oli nostattanut muutaman nimeltämainitsemattoman henkilön karvat pystyyn. "Musta on kiva kuulla että sulle kuuluu hyvää", Harley hymähti ja siirsii katseensa olohuoneen lattialle, hymy koristi kasvoja vielä hetken aikaa ennen kuin Robert uteli myös hänen kuulumisiaan. Vaaleaverikkö kohautti yksinkertaisesti harteitaan ja vilkaisi toiseen, "No, oikeastaan hyvää... Sellaista tavallista, mä oon saanut aika erikoisia ajatuksia tän asunnon suhteen viimeaikoina", hän naurahti kevyesti ja puisteli päätään. Ainakin seinät olisi maalattava, valkoinen oli kyllästyttävin väri koko maailmassa, eikä se lukeutunut tytön lempiväreihinkään. "... Ja koulussakin menee ihan hyvin, mä sain vähän kevyempiä työvuoroja niin jaksaa panostaa opiskeluun paremmin", Harley jatkoi pirteänä ja hymyili jälleen, samalla kun tutkaili Robertin olemusta sinisillä silmillään.

"Mä oon miettiny että voitais ihan muuten vaan mennä joku ilta jonnekkin... vaikka syömään tai jotain?", Vaaleaverikkö ehdotti hetken hiljaisuuden jälkeen ja kohotti kulmiaan odottaen Robertin reaktiota. Eihän se varsinaisesti ollut mikään treffipyyntö, ei suinkaan, tai ei Harley ainakaan asiaa niin miettinyt. "Nyt kun sä pääsit kipseistä eroon niin musta se olis ainakin ihan mukavaa", tyttö perusteli ja hieraisi niskaansa, toivottavasti miehenalku ei nyt sillä hetkellä menisi tyystin pois tolaltaan. Siitä oli pitkä aika, kun Harley oli viimeksi edes käynyt vapaa-ajallaan missään ruokakauppaa erikoisemmassa paikassa, ja ajatus rennosta illanvietosta kuulosti ainakin hänen korvaansa ihan viattomalta ja hyvältä idealta.

Kahvinkeittimestä kuului kovaääninen naksahdus, kahvi oli siis valunut. "No niin... Odota siinä, ei jaksa istua keittiössä", Harley paasasi ja nousi sohvalta ylös, johdatellen itsensä keittiöön. Kaapista napattiin kaksi samaa sarjaa olevaa kahvimukia ja yksi keskikokoinen lautanen pullaa varten, "Toivottavasti sä tykkäät dallaspullasta... Mä en ikinä muista otatko sä kahviis maitoa?", tyttö lausahti ja nappasi kahvipannun muusta keittimestä irti. Toisesta kaapista hän kaivoi läheisen leipomon logolla varustetun paperipussin ja laittoi dallaspullat lautaselle, otti kahvikupit toiseen käteensä ja pullalautasen toiseen lähtien sitten kuljettamaan koko tavaranpaljoutta olohuoneeseen päin. Silmänräpäyksessä Harley oli jälleen keittiössä, nappasi kahvipannun ja maitopurkin jääkaapista kuskaten nekin sitten olohuoneeseen. "Ota pois vaan", tyttö virnisti ja nyökkäsi olohuoneen pöydän suuntaan jolla kahvipannut mukeineen ja pullineen lepäsi, maitoa unohtamatta. Vaaleaverikkö itse täytti mukinsa kahvilla, lorautti sekaan hieman maitoa ja nappasi kaksi pullaa käteensä, ennenkuin istahti takaisin sohvalle Robertin viereen.

- - - erittäin sekavaa, anteeksi laatu D:

Nuorukainen nyökytteli päätään, kun Harley kertoi omista kuulumisistaan. Olipa hyvä kuulla, että toiselle kuului hyvää ja, että elämä tuntui maistuvan tyttöselle.
"Noniin, siitä vaan sitten asuntoa remppaamaan", Rob kannusti ja veikeä virne kohosi hänen huulilleen. Hän ei ollut ajatellut laisinkaan kunnostavansa nykyistä asuntoaan, eikä se olisi edes tarpeen. Hänelle riitti katto pään päälle. Poika ei oikein ymmärtänyt sisutamisesta saatika muista asuntoon liittyvistä asioista, joten hän jätti mielellään sisustamisen ja kunnostamisen sikseen. Ei sillä, etteikö poika osaisi kunnostaa tai suunnitella asuntoaan uuteen uskoon, poikahan on hyvin taitava käsistään. Mutta... Eh, laiskuutta taisi olla ilmassa.

Harleyn ehdotus jonnekin menemisestä sai Robertin hetkeksi hiljentymään, mutta pian hän kuitenkin kallisti pohtivasti päätään.
"Hmm.. Leffaan?" Rob ehdotti ja käänsi jälleen katseensa Harleyhin.
"Mä oonki tahtonu mennä kattoo sen Avatar -leffan. Eihän leffaan kehtaa yksin mennä, varsinkaan tollasta fantasialeffaa kattoo", nuori herra lisäsi nopeasti ja virnisti. Ehkä he voisivat sitten elokuvan katsomisen jälkeen mennä syömään.
Miksiköhän poika tunsi olonsa niin kevyeksi ja iloiseksi sillä hetkellä?

Sittenkös tyttö jo ponkaisi pystyyn ja käsky kävi. Poika pysyi liikkumatta ja odotti, milloin Harley palaisi takaisin olohuoneeseen.
"Multa menee kaikki alas. Vähän maitoa", Robert antoi vastauksensa tytölle ja antoi katseensa kiertää jälleen ympäri huonetta. Yhtäkkiä olohuoneessa olevalle tyhjälle pöydälle oli ilmestynyt kaksi kahvimukia ja pullalautanen, mutta vaaleaverikkö ei vain näkynyt missään.
Vau. Rob oli yllättynyt tytön kyvyistä liikkua nopeasti ja huomaamattomasti.
Tällä kertaa Robert oli valppaana ja huomasi, milloin Harley palasi takaisin olohuoneeseen viimeisetkin kantamukset mukanaan. Poika nappasi kehoituksen jälkeen kahvimukin käteensä, kaatoi mukin melkein täyteen kahvia ja lorautti pienen tilkan maitoa sekaan. Nuorukainen hörppäsi kahviaan ja laskettuaan sen takaisin pöydälle poika nappasi käteensä yhden pullan.
"Itekö leivoit?" Rob kysäisi ja virnisti pienoisesti, ennen kuin haukkasi palan pullastaan. Mm, se todellakin oli hyvää. Poika ei enää muistanut, milloin oli viimeksi pullaa syönyt.
"Joo, et kyllä oo ite leiponut. Mä nimittäin tunnistan leipomoiden leivokset", Robert kettuili leikkisästi ja hymähti huvittuneena.

//Ahh, ihana vastaus <3 Takuulla laatutekstiä, kyllä kyllä 8--------)
Not

- - - nooh, hyvähän tuo oli ! :----D varaudu seuraavaan, tää on jotain todella surkeeta : (

Harley yritti hetken aikaa näyttää verisesti loukatulta Robertin vinoiltua, "Aha, mä muistan ton", tyttö naurahti huvittuneena ja haukkasi palan pullastaan. "Jos nämä ois mun leipomia, nää ois mustia ja kivikovia", hän kommentoi ja hörppäsi kahvia perään kasvot edelleen virneessä. Harleyn mielestä oli lähestulkoon outoa että miehenalku vitsaili ja käyttäyty niinkin rennosti, mutta se oli vain hyvä asia, koska sama rentous tarttui tyttöön itseensäkin. Silmät tutkailivat sohvan toisessa päässä istuvaa
poikaa,
"Ja se leffa kuulostaisi hyvältä, ei mullakaan olisi pokkaa mennä yksin",
vaaleaverikkö lausui. Hän ei yleensä pitänyt fantasiaelokuvia ihan omana genrenään, mutta oli väärin jämähtää yhteen ja samaan mielipiteeseen sen perusteella, että oli sattunut näkemään vain Narnia-elokuvan ja parit Harry Potterit.
Tästä Harley ei kuitenkaan maininnut, kyllähän se Robertin ehdottama elokuva voisi olla hyväkin. Tyttö haukkasi pullansa loppuun ja vaivautui istahtamaan parempaan asentoon.

"Mä haluaisin maalata noi seinät... Mustaks, tai harmaaks... Sit yks seinä punaseks", Harley sanoi mietteliäänä silmäillen olohuoneen seiniä arvostelevasti, hän oli ehtinyt kyllästymään siihen valkoiseen ja mitäänsanomattomaan väriin. Tyttö halusi kotiinsa jotain räväkkää, jotain hänen näköistään... Hän ei kyllä tiennyt, miten räikeiksi vuokra-asuntojen seinät saisi maalata mutta... Harley maalaisi sitten vaikka ilman lupaa, jos ei muuten. Siniset silmät eksyivät jälleen katselemaan Robertia, "Mitä sä haluaisit tehdä?", vaaleaverikkö kysyi ja suupielet kohosivat sievään hymyyn. Harley halusi että toinen tuntisi olonsa mahdollisimman kotoisaksi, ettei tuon tarvinnut tuntea oloansa kuin turistiksi museossa.
"Haluaisitko sä lähteä vaikka... kävelylle? Jos sun koipes kestää", tyttö ehdotti ja jäi odottamaan Robertin vastausta kysyvä ilme kasvoillaan.
Harley ei ollut viime aikoina viettänyt ulkona aikaa lähes ollenkaan, vain työ-sekä koulumatkat, muuten aika oli kulunut sisällä oleskellen. Ei ihmekkään että hän oli kalpea kuin lakana, tosin olihan hän aina ollut, mutta ei pieni rusketus olisi pahaakaan tehnyt.

"Eli leffaan. Lauantaina?" Rob ehdotti ja pieni leikkisä virne kipusi hänen huulilleen pojan katsellessa Harleytä. Poika itse ajatteli lauantai-iltaa, sillä silloin pojalla ei olisi töitä. Roberthan teki vain yövuoroja, mikä oli sinänsä huono työaika, sillä iltaisin ei sitten pystynyt lähtemään viihteelle. Tosin ei Rob nyt viihteellä kovin paljoa käynyt, mutta silti. Välillä vapaapäivät olivat tervetulleita, kuten nyt lauantai. Toivottavasti Harleyllä ei olisi mitään menoa silloin, sillä muuten suunnitelmat menisivät uusiksi ja leffassa käyminen siirtyisi luultavasti parilla päivällä eteenpäin.

Robertin katse siityi automaattisesti tutkailemaan tytön asunnon seiniä, kun Harley oli sanonut ääneen mietteensä. Pojalla ei ollut mitään tajua värimaailman suhteen, mutta oletti, että tytön pohdinnat olivat ihan hyvä valinta, joten Robert päätyi nyökkäämään näyttääkseen, että hän olisi samoilla aallonpituuksilla.
"Ihan hyvältä kuulostaa", nuorukainen vastasi ja katsoi edelleen seiniä.
"Jos sä sitten tarttet apua, niin mä voin auttaa", poika puhui sitten apuaan tarjoten ja piteli katseensa yhä seinissä. Hän olisi kyllä voinut kääntyä Harleyn suuntaan, mutta jotenkin jokin tuntui estävän sen. Ota nyt selvää pojan ajatuksista.

Nuorukainen kääntyi vasta sitten tyttöön päin, kun Harley oli ehdottanut kävelemistä. Kyllähän se kuulosti hyvältä, tupakkaa Robert olikin kaivannut.
"Jos mennää vaikka tohon puistoon, mikä on tossa lähellä", Rob ehdotti. Hän ei kovin pitkää matkaa voinut jalallaan kävellä, mutta puistoon asti hän kyllä jaksaisi.
"Tupakkatauko", poika lisäsi sitten ja naurahti hiljaa.

Harleyta piristi vain se, että Robert kykeni ja ennen kaikkea oli halukas lähtemään lyhyelle happihyppelylle. Tytön kasvoille levisi pieni ja kuriton ripaus hymyä, tytön hörpätessä kahvinsa loppuun.
"Okei, tupakkatauko", hän laski kahvimukinsa pöydälle ja ponkaisi sohvalta ylös, kyllä olohuoneen pöydän kerkeäisi palatessakin siivoamaan. Harley suuntasi ripeästi makuuhuoneen suuntaan ja avasi vaatekaappinsa oven penkoen sisältöä hetken aikaa, kunnes löysi etsimänsä, "Sielä voi olla kylmä", hän tuumaili ja puki suurikauluksisen mustan villaneuleen yllensä. Eihän
se paita mikään hieno ollut, mutta se sai luvan kelvata viidentoista minuutin puistovierailun
ajaksi. Ja se oli lämmin, ja Harley viihtyi se päällään... Tarvitsiko joku vielä perusteluja, ai ei? No hyvä sitten.
"Sanot sitten heti kun jalkaan rupee koskemaan", tyttö vaati periksiantamattomaan sävyyn tallustellessaan takaisin Robertin luokse. Ei hän todellakaan halunnut että
miehenalku rasittaisi itseään liikaa ja vain siksi että Harley itse oli sattumoisin halunnut hetkeksi ulos.

"Ja jos et sano niin suutun, enkä anna sulle koskaan anteeksi", vaaleaverikkö uhkasi huvittuneena ja kasvoja koristaava virne paljasti ettei hän ollut tosissaan. Paitsi että hän suuttuisi, ihan oikeasti.
Harley suunnisti eteiseen ja ja silmäili sielä täällä lojuvia kenkäpareja hetken aikaa, ja päätti sitten turvautua tavallisiin varrellisiin tennareihin. Ne olivat nähneet jo jonkun verran käyttöä, eikä ostohetkellä valkoiset tennarit
olleetkaan enään niin valkoiset.
Vaaleaverikkö oli kaikin puolin lähtövalmis ja kohotti katseensa Robertiin ja tutkaili tuon kasvoja kysyvänä, "Mennäänkö?"

Robert laski myös kahvimukinsa pöydälle, kun oli saanut kahvinsa juotua. Poika nousi pystyyn, kun Harley oli taas pinkaissut jonnekin. Rob ehti ottaa vaivaiset pari askelta eteisen suuntaan, kun vaaleaverikkö jo ponnahti taas esille. Nuorukainen hymähti huvittuneena ja pienen virneen kohotessa huulille Rob nyökkäsi kuuliaisesti.
"Kyllä äiti", poika sanoi kiusoittelevasti ja asteli tyttösen perässä eteiseen.
"Voi ei, mä en kyllä tahdo kokea sun vihaasi", Rob sanoi muka pelkäävästi laittaessaan päälleen mustaa nahkatakkiaan, joka kuului Robertin perusvaatetukseen, kun kyseessä oli ulkoilua. Mutta sitten Robert naurahti hyväntahtoisesti sanomisilleen, kun kengät oli saatu jalkaan.
"Joo, mennään vaan", nuori herra sanoi ja avasi Harleylle kohteliaasti oven.
"Naiset ensin", Rob lausui pidellessään ovea auki vaaleaverikölle ja virnisti huvittuneena.

//Lalalalalalaaa

--- mä oletan nyt että robert seuraa harleyta, niin saadaan tätä meneen eteenpäin... eli jos pieni hittailu haittaa niin sano, muokkaan sitten tekstiä: ) niin, ja anteeksi syvästi tämän paskakasan laatu... -.-

Harley naurahti lyhyesti ja astui Robertin ohi asunnosta rappukäytävän puolelle, ja jäi sitten odottamaan toista rappusten yläpäähän. "Kiskase sitä ovea sitten kunnolla, se ei mene muuten kiinni", tyttö ohjeisti ja katseli miehenalkua, vaikka siinä rappukäytävän hämärässä ei meinannutkaan aluksi nähdä eteensä. "Nyt se meni kiinni", vaaleaverikkö totesi kuultuaan ovesta lähteneen naksahduksen,
ja lähti sitten kulkemaan rappusia pitkin alakertaa kohti.
"Ja muistatkin sitten sanoa siitä jalasta", hän mumisi ja käveli rauhalliseen tahtiin jottei Robertin tarvitsisi ihan juosta hänen perässään. Harley kuulosti mielestään vähän turhankin vaativalta, mutta ei se häntä itseään häirinnyt sen kummemmin, asiahan oli kuitenkin vakava.
Rappuset alas päästyään Harleyn oli pakko pysähtyä hetkeksi tasaamaan hengitystään,
kyllä huomasi ettei hänen kuntonsa ollut ihan maan parasta luokkaa. "Huhhu, musta ei ainakaan urheilijaa tule", tyttö tuhahti huvittuneena ja tarttui ulko-oven kahvaan, tönäisten oven sitten kovakouraisesti auki. Hellemmällä käsittelyllä se tuskin olisi auennut.

Ulkona oli hämärää, ei kuitenkaan pimeää, vaikka taivaalla näkyikin selkeästi muutaman tähden tuikkivan. Harley kaivoi tupakka-askin jostain taskunsa perukoilta, ja nosti yhen savukkeen huulilleen, sytyttäen sen vanhan näköisellä Coltilla joka näytti siltä että joka kolmas sytytyskerta saattoi onnistua.

//Hittaa vaa minkä jaksat, ei mua tollaset pienet jutut haittaa XDDD
Hittaaminen on kivaa, hyvissä rajoissa :-)

Robert teki niin kuin Harley oli neuvonut; päästessään ovesta ulos poika kiskaisi ovea kunnolla perässään ja sai aikaan naksahduksen, jolloin tyttö jo totesikin oven menneen kiinni.
"Eihän tossa ollu mitään kummallista, eiks kaikki ovet oo nykyään tollasia", nuorukainen sanoi naureskellen, kun lähti Harleyn mukana kulkemaan alas rappusia.
Pojan oli nyt pakko hymähtää turhautuneena, tietenkin huvittuneessa mielessä, kun tyttö se jaksoi olla huolissaan Robin jalasta.
"Mä kohta kannan sut alas näitä portaita, jotta uskoisit mun jalan toimivan ihan hyvin", nuorukainen uhkasi ja katsahti vaaleaverikköön kulmat uhkaavasti koholla, piruileva virne kaunistellen hänen suullaan.

He pääsivät rappuset alas, eikä nuorukaisella ollut mitään ongelmia, hän olisi vielä voinut jatkaa rappusten alas kävelemistä. Harleyn sanat kuitenkin saivat pojan kurtistamaan ihmeissään kulmiaan, kun Rob kääntyi katsomaan tyttöä.
"Harley, sun on alettava pitää huolta kunnostas, Robert sanoi vakavasti ja naurahti hiljaa.
"Koska toi ei oo ihan tervettä. Ja sä et varmaan tahdo kuolla nuorena johonkin sydänvikaan?" Rob kysyi kuin ohimennen ja poika odotti kiinnostuneena Harleyn reagointia hänen sanoihinsa.

Robert otti esille oman askinsa ja otti sieltä yhden tupakan, jonka asetti huulilleen. Asetettuaan tupakat takaisin takin taskuun taskusta kaivettiin esille musta sytkäri, johon tuli syttyi hyvin helposti. Rob vetäisi nopeasti ensimmäiset sauhut tupakasta, ennen kuin laittoi sytkärin takaisin taskuunsa.
Poika lähti hiljakseen kävelemään eteenpäin kohti lähellä olevaa puistoa. Hetken ajan nuorukainen jo pelkäsi, ettei saisi keksittyä mitään sanottavaa, kunnes hän sitten keksikin jotain. No, eipä pojalta, joka jollain tapaa oli ennen kammoksunut naisseuraa, voinut olettaa kovin henkeviä keskusteluja.
"No... Onks sulla jotain menoo vielä tässä illalla?" Rob kysyi ja vetäisi taas keuhkonsa täyteet tupakansavua.

"No en mä mitään ole sen kummoisemmin suunnitellut...", Harley vastasi ja tutkaili pojan kasvoja katseellaan,
eikai Robert ihan vielä olisi lähdössä? "Kuinka niin?", hän vaati tarkempaa selitystä kysymykseen ja siirsi katseensa pojasta maahan. "Etkai sä vielä ole lähdössa?", tyttö esitti taas uuden kysymyksen, hänen äänensävy oli ihmettelevä ja yllättynyt. Jälleen kerran Harley oli ehtinyt vetää kysymyksestään omat johtopäätökset, vaikka ne luultavasti olisivat päin metsiä. Ei Harley halunnut Robertin lähtevän... Ei missään nimessä, oikeastaan päin vastoin.

Katse kiersi hetken kaikkialla muualla, paitsi Robertissa. Tupakka kävi huulilla aina silloin tällöin, ja tyttö veti ahnaasti myrkyllistä savua keuhkoihinsa. "Musta on tosi mukavaa että... Sä tulit käymään", vaaleaverikkö hymyili ja uskaltautui vilkaisemaan miehenalkua ja tarkkailemaan tuon reaktiota.

--- anteeksi tämä laatu, mulla kestää aina hetken aikaa päästä kirjottamisen makuun kun oon noin pari tuntia sitten herännyt : (

//Ihan hyvä tuo oli :,D

Robert puhalsi savut ulos suustaan, ennen kuin aikoi vastata Harleyn kysymykseen. Asiahan oli nyt vain ollut niin, että poika ei itsekään tiennyt, miksi hän oli mennyt moista kysymään, mutta vastaus tytön kysymykseen vaikutti tulevan helposti ulos suusta.
"Mietin vaan... Että kuinka kauan voin norkoilla sun nurkissa", poika vastasikin vasta sitten, kun tyttö oli jo kysynyt, oliko Rob lähdössä. Minne hän muka lähtisi? No, asuntoonsa tietenkin, mutta siis... Hänen oli ihan hyvä olla Harleyn kanssa, eikä tahtonut jättää tapaamisia lyhyiksi.
Jep, Robert ei enää itsekään tuntenut itseään. Ehkä hänen olisi aika tutkailla omia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan, jotta hän saisi itsestään jotain selville.

Harleyn sanat aiheuttivat pienen hymyn kipuamaan toiselle huulenpielelle, kun tupakka laskettiin taas alas huulilta ja savut päästettiin hitaasti huulten välistä ulos.
"Nii mustaki", Rob myönsi ja siirsi tummansiniset silmänsä katsomaan Harleyn kasvoja.
"Niin kuin myös silloin, kun sä tulit käymää mun luona", nuorukainen paljasti ja heitti tupakkansa maahan tumpaten sen kengällään.

Mitään muuta ei jätkä osannut tehdä, vaikka tilanteeseen olisikin ehkä voinut sopia jotain 'romanttista' elettä. Robert rukka oli vain aivan hukassa tällaisten asioiden kanssa. Siis ei se siitä ollut kiinni, etteikö poika olisi tahtonut pidellä kiinni Harleyn kädestä, mutta... Niin, mistä sitten? Huoh, ei Robert ymmärtänyt itseään enää.
"Tota.." nuori herra aloitti sitten puhumisen ja hymisi miettivästi ääneen.
"Onkos sulla ollut paljonkin kosiskelijoita?" mistä ihmeestä tuo kysymys oli ponnahtanut mieleen? Ja miksi kaikista maailman kysymyksistä pojan olikaan pitänyt kysyä jotain tuollaista? Äh, hienoa. Tuollaisen kysymyksen ääneen sanominen voisi olla kohtalokas virhe.

Harleyn kasvoille kohosi ilahtunut ja lämmin hymy Robertin myöntäessä että toinenkin oli näistä vierailuista mielissään, "Sä voit viipyä kyllä niin pitkään kuin haluat", hän vastasi edelleen hymyillen ja tumppasi omankin tupakkansa. Onneksi Robert ei siis ollut lähdössä, se olisi harmittanut tyttöä suunnattomasti. No, ainakin toinen sitten edes viihtyi hänen kanssaan,
tuskin Robert vasten tahtoaan jäisi Harleyn luokse tunneiksi. Näin tyttö ainakin uskoi, ja toivoi olevansa myös oikeassa sen suhteen.
Jälkimmäinen kysymys meinasi saada hänet purskahtamaan nauruun, hänelläkö kosiskelijoita? Hyvä vitsi. "Eipä kyllä moisia löydy", Harley naurahti rennosti ja puisteli päätään. Kysymys oli puhtaasti
ja rehellisesti sanottuna yllättänyt hänet, yllättänyt ja kunnolla. Mitäköhän se oli edes tarkoittanut? Tyttö ei kuitenkaan halunnut keskittyä asian miettimiseen liikaa, vaan koitti sivuuttaa sen mielestään ja pitää sitä vain kysymyksenä ilman sen suurempaa tarkoitusta. "Miten sun rakkausrintamalla sitten menee?", pellavapää kysyi hieman huvittuneena ja kohotti katseensa miehenalun kasvoihin, tuon ilme varmaankin paljastaisi kaiken, ja jos ei niin ainakin sen, oliko tytön esittämä vastakysymys ollut liian uteleva.

"Mennäänkö sisään?", Harley ehdotti hetken seisoskelun jälkeen, ulkona ei oikeastaan ollut enään muuta katseltavaa kuin ryyppäävä nuorisoporukka ja pari vanhaa pariskuntaa nauttimassa illasta. Se ei kovin pitkään jaksanut kiinnostaa vaaleaverikköä, joten tuli ajankohtaiseksi keksiä jotain muuta ennenkuin tylsyys iskisi. "Me oltaisiin voitu polttaa sisälläkin, mutta kävihän se näinkin", tyttö totesi rauhallisesti ja katseli Robertia sivusilmällä.
"Voidaan me kyllä ulkonakin olla vielä, jos sä haluat", hän naurahti jälleen ujostellen ja hieraisi niskaansa, antaen sitten sormiensa valua vaalean hiuskuontalon lävitse.

Harley ei ainakaan vaikuttanut siltä, että olisi häätämässä Robia pois luotaan. Se oli mukava kuulla. Oikeastaan se oli todella, todella mukava kuulla. Sillä ei poika ainakaan ollut kovin halukas lähtemään toisen luota, ainakaan vielä. Eikä oikeastaan aikoisikaan lähteä kuin vasta sitten, kun... Tai siis, sitten kun olisi oikea aika lähteä.
Äh, mitä poika äsken ajattelikaan?

Rakkausrintamalla.
Robert naurahti kuivasti ja pyöräytti silmiään. Hänen 'rakkausrintamalla' meni ehkä liiankin hyvin. Ainakin siinä suhteessa, että naisen pyörivät hänen ympärillään kuin kärpäset raadossa.
Ei ollut ehkä kovin kaunis vertaus, mutta silti.
Tosin Robert ei tahtonut tätä kertoa Harleylle, jostain kummasta syystä. Jotenkin poika ei vain tahtonut kertoa, eikö se riittänyt syyksi aivan hyvin?
"Niin, mikä rakkausrintama?" Rob kysyi muka tietämättömästi, mutta katsahti tyttöön sitten hienoisesti virnuillen. Tämä aihe saisi jäädä tähän, ainakin pojan osalta.

"Mikä mainio ehdotus", poika totesi sitten. Ei häntäkään kiinnostunut jäädä ulos sen pidemmäksi aikaa. Tupakkatauko oli hyvä juttu, mutta muu ulkoilu ei sitten niinkään.
Joten Robert kääntyi aloillaan ja lähti kävelemään Harleyn kanssa takaisin kohti kerrostaloa, jossa Harley asui.
"Ootko varma, ettet tahtonu ulos vaa sen takia, että pääsisit keinumaan?" Rob kysyi sitten virnuillen ja katsahti vieressä olevaa lasten leikkipuistoa, joka oli aivan autio.

--- hittailen jälleen koska halusin kirjottaa pitkän kun oon niiiiiiiiin ilonen kun meitin vaari osti mulle sipsii ja kokista<3

Harleyta huvitti Robertin reagointi rakkausrintamakysymykseen liittyen, ihan kuin tuo ei olisi tietänyt mitä hän oli tarkoittanut. Sen enempiä tietoja kaivelematta tyttö antoi asian kuitenkin olla, keskustelu olisi saanut kiusallisen vivahteen jos hän olisi heittäytynyt liian uteliaaksi. Tai ainakin Harley uskoi niin, tai uskalsi olettaa ja luottaa siihen miten hyvin hän Robertin tunsi.
"Mähän halusin vaan keinumaan... Aivan, mutta mä päätin että en mene keinumaan ettet pidä mua ihan pimeenä", vaaleaverikkö vastasi nuorenherran vitsailuun muka katuvana, "Jäinpäs kiinni", tuo naurahti lopuksi.
Askeleet veivät takaisin ulko-ovelle, jolle ei onneksi ollut matkaa kuin parisenkymmentä metriä, näin nopeasti arvioituna. Ulkoilma oli hetkessä ehtinyt virkistää, vaikka sitä tuhottiinkin tupakansavua hengitellen. "Mitä sä haluaisit tehdä?", Harley kysäisi ohimennen Robertin mielipidettä ja vilkaisi tuohon sivusilmällä kiskoessaan rappukäytävän ovea auki. Että hän vihasikin
sitä ovea, talonmies oli luvannut korjata lukon ja rasvata saranat ja mitä vielä, tuloksia ei kuitenkaan ollut näkynyt. Oven avaamiseen tarvittiin aggressiivista voimankäyttöä ja hetken taistelun jälkeen Harley sai kuin saikin oven auki.

"Perkele sen äijän sietäis huoltaa toi", vaaleaverikkö murahti suivaantuneena ja astui ovesta sisään rappukäytävän puolelle. Vaikka takaisin asunnolle kipuaminen rappusia pitkin kauhistutti pelkkänä ajatuksena, tyttö kiitti onneaan ettei asunut sentään ihan ylimmäisissä kerroksissa. Talo oli selkeästi vanha ja taloyhtiöllä tuskin oli varaa investoida kahdeksankerroksisen talon hissiin, joten ne ylimpiäkin kerroksia asuttavat joutuivat käyttämään rappusia.
Harley ryhtyi askelemaan rappusia pitkin rauhallisesti, eikä pitänyt etenemisen suhteen sen pahempaa kiirettä, ei hänen käsityksensä mukaan Robertillakaan ollut ihan tulta hännän alla joten ehkä leppoisampi vauhti olisi paikallaan.
"Onko sulla nälkä? Tai jano? Jos tulee jotain mieleen niin sanot heti", Harley käskytti miehenalkua huolehtiva sävy äänessään ja hymyili pienesti. Hän halusi että Robert viihtyisi, ja aikoi panostaa siihen, mutta
ajatuksenlukua hän ei hallinnut, joten kai sitä piti silloin kysellä mitä vieras mahtoi haluta tai tarvita?

Matka neljänteen kerrokseen jatkui hiljaisuudessa, Harley ei yksinkertaisesti oikein keksinyt mitään sanottavaa. Tai kyllä hän keksi, muttei mitään mainitsemisen arvoista tai selväjärkistä. Tuskin Robert olisi ymmärtänyt edes
tytön ontuvia vitsejä, tai jaksanut kunnella tuon typeriä kysymyksiä tai höpöttelyjä. "Perillä", vaaleaverikkö huokaisi helpottuneena päästyään asuntonsa oven luokse. Kädet hakeutuivat taskuihin etsimään avaimia, ja kun ne oli löytynyt, oikea avain tungettiin lukkoon ja ovi tönäistiin voimalla auki.
Kenkänsä Harley potki jaloistaan eteisen lattialle, ja tiputti avaimet pienen lipaston päälle sytyttäen sitten valot olohuoneeseen. Tyttö marssi sohvan luokse ja keräsi pullat, kahvimukit, kahvipannun ja lautaset vieden ne takaisin keittiöön. Tiskit laitettiin tiskialtaaseen, pullat takaisin pussiinsa ja leipäkaappiin. Toinen reissu olohuoneen puolelle, ja tällä kertaa mukaan tarttui maitotölkki, joka löysi paikkansa jääkaapissa.
Vaaleaverikkö haroi hiuksiaan ja talsi takaisin olohuoneeseen, rojahtaen sitten sohvalle istumaan. "Niin, onko jotain kehittäviä ideoita ton tekemisen suhteen?"

Harley esitti taas tuon tekemiskysymyksen. Robert muisteli kuulleensa sen jo kuinka monetta kertaa saman vaaleaverikön suusta, ja pieni kysymys ponnahti mieleen. Oliko naisväki todellakin niin aktiivista väkeä, että piti koko ajan olla tekemistä keksimässä?
Rob hymähti mieleen ponnahtaneelle kysymykselleen huvittuneena ja yritti nyt keksiä jotain vastattavaa. Nuorukaisen olisi todellakin opittava olemaan naisväelle mieliksi, jos hän nyt tahtoi edes Harleylle mieliksi.
"Öäää", tuli ensimmäiset sanat Robin suusta, kun hän ryhtyi samalla auttamaan vaaleaverikköä oven kanssa.
"Jos vaikka... Vaan oltais?" poika ehdotti varovaisesti ja mietti, miten pelkkä 'oleminen' tulisi oikein heiltä onnistumaan.

Harleyn kiroaminen toi pienen huvittuneen hymyn pojan huulille. Osasipa tuo pieni tyttö olla melkoinen känkkäränkkä halutessaan.
"Mjoo, oon samaa mieltä", poika päätyi sitten toteamaan, sillä olemalla samoilla mietteillä Harleyn kanssa, Robert välttäisi vihaiset mulkaisut kohdistuneena itseensä. Sen hän oli elämästä oppinut, naisväen kanssa täytyi olla samoilla taajuuksilla, jotta viihtyminen olisi molemmilla osapuolilla mukavaa.
"Hei Harley, ota ihan rennosti", nuorukainen huokaisi, kun oli kuullut Harleyn kyselylintanjan.
"Kyllä mä sanon ääneen, jos oon kuolemassa nälkään tai janoon", Rob sanoi sitten leikkisästi kavutessaan rappusia Harleyn rinnalla.

He pääsivät kerrokseen, jossa Harley asui. Rob asteli sisälle Harleyn perässä asuntoon ja sulki oven perässään. Poika riisui kenkänsä ja takkinsa eteiseen, jonka jälkeen hän taas katseli Harleyn menoa olohuoneesta keittiöön ja takaisin. Että tuo tyttö vaikutti olevan melkoinen duracel pupu. Aina menossa. Ja puhumassa.
Ja nämä piirteet olivat vain miellyttäviä.
Robert hakeutui istumaan samalle sohvalle, ja juuri siihen hyvin istuutuessaan Harley ilmestyi taas olohuoneeseen ja esitti kysymyksen tekemisestä. Taas.
Nyt Robert naurahti ääneen ja pudisteli päätään. Ei voinut olla totta.
Nuori herra kääntyi Harleyn suuntaan ja sipaisi tuon vaaleita hiuksia, vaikka ne eivät olleet edes tytön kasvojen edessä.
"Kyllä sä oot ihan uskomaton", poika totesi huvittuneena, siis tietenkin tarkoittaen sanansa kysymykseen tekemisestä. Harley saattoi ehkä ymmärtää pojan sanat väärin, mutta Rob ei itse tajunnut, että hänen sanansa voisi ymmärtää erilailla.

Robert tuijotti Harleytä jonkin aikaa, tarkkaillen tuon kasvoja tarkasti. Käsi, jolla oltiin äskein sipaistu tytön vaaleita hiuksia, tuotiin takaisin hiusten sekaan ja nyt Rob haroi Harleyn hiuksia hennosti.
Ja mikä oli homman nimi, sitä voisi kysyä joltain muulta kuin nuorelta herralta.
Hiusten harominen lopetettiin, jolloin käsi pysähtyi Harleyn korvan päälle, kevyesti. Robert nojautui lähemmäs tyttöä, pysähtyi aivan tuon kasvojen eteen, kunnes painoi kokeilevan, pienen suudelman toisen huulille.
Aivan, tämä olisi Robertille nyt koe, josta hänelle selviäisi, miten poika osasi käyttäytyä tällaisessa tilanteessa.

//... Hihihihi, jos haittaa, niin muokkaan 8>

---- anteeksi kun tämmöstä kuraa joudut lukemaan : (

"Okei okei, ollaan vaan?" Harley naurahti Robertin sanoille ja otti paremman asennon sohvalla. Hän ei yleensä viihtynyt hetkeäkään ilman tekemistä, aina piti olla jotain mihin keskittyä, ihan aina. Toimettomana oleminen ei ollut mukavaa, Harley tylsistyi niin kamalan nopeasti, ja sen huomasi. Tyttö saattoi aloittaa jotain, mistä hän oli kiinnostunut sen parisen tuntia,
sitten piti taas saada jotain mielenkiintoista tekemistä. "Mä vaan ajattelin että kai pitäis jotain tekemistä olla... Että säkin viihtyisit", vaaleaverikkö selitteli himan nolostuneena ja haroi hiuksiaan. Hymynpoikanen kiskoi sitkeästi suupieliä ylöspäin ja tyttö siirsi katseensa Robertin kasvoista lattialle, "Mä taidan käydä sun hermoille tän ylivilkkauden kanssa", hän naurahti ja puisteli päätään.
Harley säpsähti melkein huomaamattomasti nuorenherran upottaessa sormensa tuon hiusten sekaan, hetkeen katsetta ei kuitenkaan kohotettu toisen kasvoihin, vaan rohkeutta kerättiin muutaman sekunnin ajan tuijottamalla lattiaa.

Sitten Harley uskaltautui kohdata Robertin katseen ja siirsi kätensä tuon käden päälle. "Rob...", tyttö kuiskasi hieman ymmällään, ja samassa tunsikin pojan huulet omillaan. Harley vastasi suudelmaan kokeilevasti, olihan se tullut täytenä yllätyksellä hänelle, olihan Robert sellainen... No, sellainen ihminen jolta ihan heti ei olisi moista odottanut.
Vaaleaverikkö tunsi sydämensä pamppailevan aiempaa nopeammin, eikä hän voinut kieltää etteikö vatsassa olisi liihotellut kunnon perhosparvi, tunne oli jotain aivan omaa luokkaansa.

// :--)

Robert henkäisi raskaasti vaaleaverikön kasvojen edessä, kun oli irrottautunut tuosta pienestä suudelmasta. Pojan olisi pitänyt kysyä lupa tekoonsa, sillä eihän hän tahtonut vaikuttaa miltään... No, sellaiselta mieheltä, joka oli vain seksin perässä!
... Ai seksin perässä? Vai niin, ehkä tämä ei sittenkään ollut kovin hyvä idea.
Mutta Harley oli vastannut suudelmaan, niin ei kai tuo äskeinen suudelma sitten ollutkaan niin väärin?

Ja tämä viimeisin ajattelutapa sai Robin siirtämään kätensä tytön takaraivolle. Robert painoi takaisin huulensa Harleyn huulille ja tällä kertaa hän suuteli toista jo hieman vapautuneemmin ja rennommin. Sen huomasi myös siitä, kuinka pojan jäykistyneet olkapäät valahtivat rennoiksi.
Poika yllättyi siitä, miten hän piti tästä tilanteesta. Tai siis tästä tilanteesta, että hän pystyi olemaan jo niin paljon omanlaisena vaaleaverikön seurassa.
Pojan toinen käsi asettui varovaisesti tytön kaulalle ja liukui siitä hitaasti ja tunnustelevasti toisen käsivartta pitkin asettuen sitten kuitenkin Harleyn kyljelle.

"Harley.." Rob sitten keskeytti tekonsa ja veti syvään henkeä. Hänen tummansiniset silmänsä nousivat tytön huulilta toisen sinisiin silmiin.
"Onks tää.. Onks tää sulle ihan okei? Siis tää.." poika kysyi kuiskaten ja sipaisi tytön takaraivossa hiusten seassa olleella kädellä Harleyn sileää poskea.
Robert nyt tahtoi vain saada suullisen vastauksen tekoihinsa, sillä hän ei tahtonut vaikuttaa päällepäsmäriltä.

Suudelman päätyttyä ja Robertin erkaannuttua hieman kauemmas, Harley tutki tuon tummansinisiä silmiä omillaan. Tytön kasvoilla lepäävä ilme oli kysyvä ja jollain tapaa yllättynyt, ei kai toinen ajatellut taas katua tekojaan ja perääntyä tilanteesta?
Onneksi Robert osoitti jälleen vaaleaverikön luulot vääriksi tuon suudellessa tyttöä uudestaan, nyt Harley vastasi suudelmaan rohkeammin ja ujutti kätensä miehenalun niskalle. Hän pani merkille sen, että myös miehenalku vaikutti itse rennommalta kuin aikaisemmin, se sai Harleynkin rentoutumaan.
Toinen käsi hakeutui Robertin tummanruskeiden hiusten sekaan, toisen levätessä tuon niskalla. Tyttö uskaltautui hivuttautumaan hieman lähemmäs toista, mutta samassa miehenalku tuntui jälleen epäröivän tilannetta.

"Rob...", Harley aloitti ja kohotti katseensa toisen silmiin, kuinka paljon hänen täytyisi uskotella pojalle että hän tahtoi olla siinä? Juuri sillä hetkellä, ja juuri saman ihmisen kanssa. "Sä olisit huomannut jos mä en olisi halunnut tätä", tyttö jatkoi
selkeä turhautunut vivahde äänessään. Hän ei kuitenkaan ollut vihainen, enemmänkin vaivaantunut siitä ettei Robert vaikuttanut uskovan häntä. "Mä pidän susta, oikeasti... Mua vaan häiritsee, että mun pitää todistella sulle niin paljon...", Harley selitti rauhallisesti ja liu`utti kätensä miehenalun niskasta tuon rintakehälle.
"Tai siis... Mä kyllä sanoisin jos sä tekisit jotain sellaista mitä mä en haluaisi... Sun ei tarvitse kokoajan pyydellä lupaa tehdä jotain", katseen annettiin edelleen tutkailla toisen kasvoja, mitä muuta pitäisi enään sanoa?
Harley painoi huulensa kokeilevasti Robertin omille, ennen kuin poika oli ehtinyt edes vastata tytön sanoihin mitenkään. Se tuntui huomattavasti paremmalta vaihtoehdolta, kun sanat tuntuivat loppuneen kesken.

Harleyn kädet olivat tuntuneet todella mukavilta pojan paljaalla niskalla. Lämpöisiltä ja pehmeiltä, oikein mukavilta. Tytön sanat taas eivät aluksi tuntuneet kovin mukavilta. Nyt nuori herra näytti katuvalta ja torutuksi tulleelta pikkupojalta, kun hän katseli vaaleaverikkö silmiin. Mutta yksi asia särähti ikävästi korviin, eikä poika voinut olla sanomatta sitä ääneen. Tosin Rob ei ehtinyt sanoa sitä ääneen, kun tyttö vuorostaan painoi huulensa pojan huulille. Hetken aikaa Robert pystyi keskittymään jo jonkin verran kiihkeäksi muuttuneen suudelmaan, mutta sitten hän irrotti taas huulensa toisen huulilta.
Tämä oli pakko sanoa.
"Ei sun tartte todistella mulle mitään", poika henkäisi hitusen hengästyneen kuuloisena ja upottautui silmillään taas tytön silmiin.
"Mun täytyy vaan.. Uskotella tää koko juttu ittelleni", Rob selitti sitten varsin epäselvästi ja naurahti hiljaa. Niin, tämä koko tilanne vaikutti aivan uskomattomalta, kun ajatteli, että Robert tosiaan oli joutunut tällaiseen tilanteeseen ja joutui huomaamaan, että tilanne olikin varsin mukava.

"Mun täytyy vaan.. Olla varma siitä, että mä en tee mitään väärin", nuorukainen jatkoi kuin olisi joutunut huumauksen alaiseksi, sillä hän nuuhkaisi hienoisesti Harleyn hiuksia viedessään kasvonsa tytön korvan lähelle. Pieni hymy kohosi huulille, mikä sai hymykuopat paljastumaan.
"Sä tuoksut hyvälle.." Robert kuiskasi tytön korvaan, kun veti sitten jo kasvonsa takaisin Harleyn kasvojen eteen. Hetken aikaa poika antoi itselleen mahdollisuuden katsella ihastellen tytön sinisiä silmiä, kunnes jo anasti toisen huulet jälleen omilleensa. Suudelma oli tällä kertaa hitusen ahnas, mutta edelleen tunnusteleva ja maisteleva.

Kädet asettuivat taas samoille paikoilleen, toinen Harleyn hiusten sekaan ja toinen kyljelle. Tosin kyljellä oleva käsi lähti tunnustelemaan tytön vartalonmuotoja, mutta vielä miehenalku ei tehnyt mitään ratkaisevaa, kuten esimerkiksi olisi alkanut kosketella tytön rintoja. Robert oli herrasmies, hän liikutteli kättään ylösasla Harleyn kyljellä ja välillä käsi eksyi selänkin puolelle alkaen tunnustella paidan läpi selkänikamia.
Ja huomaamattomasti poika alkoi kaataa tyttöä selälleen sohvalle. Hän varoi, ettei asettanut koko painoaan tytön päälle.

Miten ihmeessä Robertista olikaan moiseen? Vielä pari viikkoa sitten tämä olisi tuntunut hyvin absurdilta, mutta nyt... Nuorukainen ei voinut mitään itselleen tai oudoille tuntemuksilleen, jotka tosiaan veivät poikaa eteenpäin.

//llallatilaaa

Oli helpottavaa ettei tilanteessa ollut enään aiempaa vaivaantuneisuutta, vaan koko juttu alkoi tuntua luontevalta ja entistä oikeammalta. Robertin kohteliaisuus sai Harleyn suupielet kohoamaan ylöspäin, mutta siihen ei vastattu mitään.
Tyttö tutki pojan kasvonpiirteitä silmillään ja nosti kätensä sivelemään tuon poskea, ja ennen kuin hän edes huomasikaan, olivat Robertin huulet painautuneet vasten vaaleaverikön omia.
Suudelma oli selvästi rohkeampi ja ahnaampi kuin aiemmat, myös Harleyn osalta. Enään ei ohjannut järki, vaan tunteet. Tyttö antautui täysin miehenalun johdateltavaksi, Robert saisi päättää miten pitkälle tilanne tulisi etenemään.

Toisen huulia maisteltiin melkeimpä intohimoisesti, kädet hakeutuivat tuon niskalle ja selälle, samalla kun hengitys tuntui muuttuvan raskaammaksi. Miten tähän tilanteeseen oltiinkaan päädytty? Ei sillä, että tämä kaikki olisi Harleysta tuntunut väärältä ja ahdistavalta. Päinvastoin, oli helpottavaa antaa tunteiden viedä kaikkea eteenpäin.
Robertin kädet selällä ja kyljillä saivat vilunväreet kulkemaan koko kehon läpi, ne tuntuivat ravistelevan koko kroppaa ja saivat Harleyn tuntemaan itsensä vielä varmemmaksi ja paremmaksi.

Vaaleaverikkö kohottautui suutelemaan miehenalun kaulaa, kädet tekivät edelleen omaa tutkimusretkeään toisen selällä ja niskassa.

---- viiden tähden laatutekstiä :-----D

Robert tahtoi antaa Harleylle mahdollisimman hyvää ja lempeää kohtelua. Hän pyrki välttämään äkkinäisiä tekoja, jotta ei onnistuisi vahingossakaan satuttamaan toista heidän 'pienen' tilanteen aikana. Rob oli onnistunut jotenkin kaatamaan Harleyn sohvalle niin, että hänellä itselläänsäkin oli siinä ihan hyvä olla. Täytyi kyllä varoa nojaamasta vasempaan jalkaan, pari kertaa niin oltiin tehty ja joka kerralla jalkaa oli vihlaissut ikävästi. Tosin poika ei antanut sen häiritä, hän vain vaihtoi asentoa ja jatkoi tytön huulian maistelua huumaantuneena. Käsi haroi tytön hiuksia pehmeästi ja tunnusteli tytön sileitä hiuksia sormien päillä. Toinen käsi oli noussut tytön kylkiluita tunnustelemaan, mutta käsi laskettiin kiltisti takaisin kyljelle, sillä poika ei tahtonut aivan vielä kosketella toisen rintoja. Ei sillä, etteikö hän olisi tahtonut, mutta hän ei vain tohtinut. Vielä.
Olivathan he jo tunteneet jonkin aikaa, ehkä parin kuukauden. Ja nämä viimeiset viikot olivat vasta olleetkin kunnollista tutustumista tähän tavistyttöön, jonka silmät olivat alkaneet loistaa yllättäen Robin mielestä kuin kirkkaansiniset topaasit. Niin uskomattoman kauniit silmät.

Miehenalku havahtui ajatuksistaan tuntiessaan Harleyn huulien irrottautuvan pojan huulilta. Tytön huulet tuntuivat erittäin, erittäin miellyttäviltä hänen kaulallaan. Rob yritti kuitenkin näytellä, että hän ei nauttinut tilanteesta aivan niin paljoa kuin oikeasti nautti, hän halusi säilyttää miehisyytensä eikä paljastua herkäksi. Haha, aivan kuin sillä olisi nyt tässä tilanteessa ollut enää juurikaan väliä, olihan poika kuitenkin suudellut toista, joten totta kai hänessä täytyi jotain herkkää olla.
Vaikka vielä eilen poika ei ollut uskonut herkkyyteensä.

Oli Harleyn vuoro saada huomiota.
Robert työnsi tyttöä hienovaraisesti taaemmas, jotta sai irrotettua toisen huulet kaulaltaan. Poika antoi nopean, tiiviin suudelman tytön huulille, kun hänen huulensa lähtivät hiljattain liukumaan tytön kaulalle. Robert antoi kevyitä, pehmeitä suudelmia tytön kaulalle ja liikkui jopa solisluille asti (en tiedä, millainen paita Harleylla on, mutta sovitaan että semmonen, jossa on iso kaula-aukko XDD). Solisluille poika antoi enemmän huomiota, hän suukotti niitä aluksi kevyesti, kunnes painoi huuleensa tiiviimmin toisen solisluun päälle. Tyttö maistui hyvältä, vaikka poika ei toisen huulia nyt suudellutkaan.
Robinkin sydän tuntui lyövän jo moninverroin tiheämmin kuin äsken. Jumputus kuului jopa päässä yllättäen selkeästi, vaikka heidän molempien hengitykset olivat muuttuneet astetta verroin raskaammiksi.

Pojan kädet liukuivat nyt molemman tytön kylkiä pitkin ja pysähtyi siihen kainaloiden alapuolelle, peukalot sivelivät kevyesti aluetta tytön rintojen alla. Huulet liukuivat takaisin tytön huulille, joita poika suuteli kaipaavasti.
Ei Robertilla ollut käynyt edes mielessäkään, miten pitkälle tämä tilanne voisi edetä. Nyt kuitenkin hän tajusi, että tilanne oli menossa suuntaan, joka oli tälle pojalle selvinpäin hieman.. Eh, uusi? No ei kuitenkaan aivan uusi, mutta kuitenkin. Ja varsinkin, kun Harley nyt sattui olemaan melko tärkeä henkilö Robertille, eikä poika ollut tehnyt tätä koskaan kenenkään läheisen ihmisen kanssa. Jep, tämäpä oli kiva juttu.
Rob ei kuitenkaan sanonut tai tehnyt mitään siihen suutaan, mikä olisi viestittänyt Harleylle pojan epäröivän. Ehei, hänen suudelmansa muuttuivat sen sijaan himokkaimmiksi ja vartaloa painettiin astetta verran enemmän tytön vartaloa vasten.